Sivut

perjantai 31. lokakuuta 2014

Mysteeri kirjastossa + Anni Nykänen: Mummo 3

Vietin ystäväni kanssa torstaina 30.10. hauskan kulttuuri-illan kaupunginkirjastolla. Oulun ylioppilasteatteri ja Oulun kaupunginkirjasto loivat yhteistyössä tämän ihastuttavan tapahtuman Halloweenin kunniaksi.
  
Oletko koskaan miettinyt, miksi kirjasto joudutaan sulkemaan iltaisin? Kirjojen päähenkilöiden täytyy rentoutua raskaan työpäivän jälkeen - Harry Potterkaan ei jaksa taikoa loitsuja loputtomiin, Oopperan Kummituksenkin äänen täytyy välillä levätä, eikä Pikku Myykään jaksa aina keppostella. 
Nyt kirjastossa on kuitenkin tapahtunut jotakin, minkä vuoksi hahmot eivät pääse palamaan takaisin kirjoihinsa. Hahmot kaipaavatkin apua mysteerin selvittämiseen to 30.10. Oulun pääkirjastolla. (Ote tapahtuman kuvauksesta.)
   
Kirjoista tuttuina hahmoina kirjahyllyjen väleissä nähtiin Pikku Myy, Sherlock Holmes, Harry Potter, Mummo, Bridget Jones, Mielensäpahoittaja ja Oopperan kummituksen Catherine. Kävijöiden oli takoitus saada vihjeitä hahmoilta oikeassa järjestyksessä ja päätellä mitä on tapahtunut. Illan lopuksi vastanneiden kesken oli arvonta ja kuinkas kävikään, minä voitin Anni Nykäsen Mummo-sarjakuvan kolmannen kokoelman. Ja sehän piti tottakai heti lukea!
  
Sherlock selittää mysteerin ratkaisua ja tapahtumien kulkua.
Taustalla näkyvät vasemmalta Harry Potter, Mummo, Mielensäpahoittaja ja Pikku Myy.

Christine Oopperan kummituksesta.
 

  

   
Anni Nykäsen luoma Mummo seikkailee jo kolmannessa albumissaan. Eläväinen vanhus jaksaa edelleen naurattaa, kuitenkaan loukkaamatta ikääntyneitä kanssasiskojaan. Mummon mukana seikkailevat niin kaksi- kuin nelijalkaisetkin, sillä ruutuaikaa saavat niin kissa, pojantytär Tytti, Sulo-pappa, sekä satunnaiset kohtaamiset mm. Kauniiden ja rohkeiden Ridgen kanssa. 
  
Lähes jokainen strippi tai pidempi sarja nostattaa hymyn huulille ja koko albumi on ahmittava kerralla. Se onkin nopea välipala esimerkiksi matkalukemiseksi bussissa tai kahvitauolle. Mummo osaa kääntää vanhuuden vaivat vitsin avulla herttaisiksi, eikä anna nykyajan ihmellisyyksien kuten Facebookin olla sukupolvia erottavana tekijnä, vaan hän kokeilee rohkeasti kaikkea uutta.
  
  
Nykäsen viivankuljetus on vaivatonta ja kuvien yksinkertaistettu ilme toimii todella hyvin. Mummon sattumukset ovat todella aidon oloisia ja samaistuttavia. 
   
   
Entisenä kissanomistajana ymmärsin kovasti mummon yrityksiä saada kissansa kantokoppaan ja ovelana pikku muorina hän lopulta houkuttelee lemmikin pahvilaatikkkoansaan. Tuota niksiä täytyy kokeilla joskus, jos vielä kissoja tulen omistamaan!
  
Kaiken kaikkiaan kokoelma on tasapainoinen paketti laillista piristettä, huumoria. Suosittelen nautittavaksi ainakin yhden Mummo-sarjakuvan päivässä, sillä nämä pilke silmäkulmassa tarjoillut stripit pitävät mielen kevyenä ja päivän valoisana. Nyt täytyykin miettiä, mistä saisin lisää mummoenergiaa!
    
Arvosana:

  
Takakannesta:
Elämän peräseinä häämöttää, mutta Mummon meno sen kun kiihtyy. Kolmannessa albumissaan Mummo osallistuu rautaisella elämänkokemuksella pojantyttärensä elämään. Sulo-pappa seuraa vierestä koheltamista ja joutuu välillä osallistumaan Mummon älynväläyksiin.
  
Eteläkarjalaisen Anni Nykäsen Mummo on rempseä ja elämänmyönteinen strippisarjakuva täynnä savo-karjalaista naisenergiaa. Mummo on ollut Sarjakuva-Finlandia -finalisti vuosina 2011 ja 2013, sekä voittanut Kemin pohjoismaisen sarjakuvakilpailun 2009.
  
Asiasanat: mummo, ikääntyminen, kissa, leipominen, huumori
    
Samantyylisiä kirjoja: 
   
104 sivua, Sammakko 2014
    
Sarjakuvaa luettu myös täällä: La petite lectrice
   

2 kommenttia:

  1. Voi miten hauska idea tuo kirjaston tapahtuma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan oli tosi hauska. Tässä vielä kirjastolaisten kuvaama video loppuratkaisusta: https://www.youtube.com/watch?v=y_QmnlSef8w

      Poista