"Luolan musta suuaukko irvisteli vuorenseinästä kuin katedraalin holvi."
Arvostelukappale.
Viime viikon lopulla postiluukku kolahti yllätäen ja eteisen matolla lepäsi iso kirjekuori. Sen kätköistä löytyi Puiden tarinoita-sarjan jatko-osa, Ritari. Otin kirjan eilen mukaan yliopistolle ja sain heti aamutuimaan nauttia korkealaatuisesta kuvataiteesta, Ville Tietäväinen on ylittänyt itsensä. Jokainen kuva on harkittu kokonaisuus viivoja, muotoja ja värejä. Ne on hiottu täydellisyyteen, elävöittäen tunnelman ja saaden väreet kulkemaan pitkin selkärankaa.
Puiden hitaassa maailmassa ihmisen elämä on vain tuokion mitta. Vain jokunen ohihaviseva satokausi. Samasta syystä puiden tarinat, useimmat niistä, ovat meille liian pitkiä, liian hitaita, liian tapahtumaköyhiä koskaan kokonaan ymmärettäviksi. Me emme ehdi kuulla niitä loppuun asti. Mutta puilla on muutama lyhyempikin tarina kerottavanaan, sellainen joka talvella mataa kylmänä mahlana eteenpäin puiden juuriä pitkin ja kesän mittaan kiihdyttää reippaseen vauhtiin niiden tihenevässä lehvästössä. Nämä kertomukset ovat niitä, jotka mekin voimme käsittää, mikäli meillä riittää kärsivällisyyttä. ne nimittäin kertovat meistä ihmisistä, sinusta ja minusta. (s. 4)
Iiro Küttnerin kynäilemästä ikäluokittelemattomasta sadusta löytyy tuttuja arkkityyppejä; Ritari, Lohikäärme ja Prinsessa. Ritari on puhdassydäminen ja sankarillinen, Prinsessa joutuu hätään ja Lohikäärme polttaa tulellaan kaiken tiellensä joutuvan. Ritarin tulee tappaa Lohikäärme, vaikka jo pelkästään pedon luola on kuin "reikä maailmassa". Tämän lisäksi on Küttnerin omasta mielikuvituksestaan ammentama taso, joka on teoksen mieleenjäävin ja tunteitaherättävin osuus.
Klassisissa Grimmin saduissa oli hyvinkin raakoja kuvauksia mm. varpaiden leikkaamisesta. Küttnerin teoksessa onkin palattu sadunkerronnan alkujuurille. Elämä ei ole aina vain siloiteltua, puhdasta ja kaunista, vaan myös täynnä juonittelua, kuolemaa ja raakuutta. Ritari ei siis välttämättä sovi perheen nuorimmille. Minä puolestani nautin noista makaabereista hetkistä, sillä ne tuntuivat hyvin aidoilta ja teeskentelemättömiltä (en siis siksi, että pitäisin väkivallasta).
Se on peräisin maailmasta, joka on paljon tätä maailmaa vanhempi. (s. 13)
Ritari on J.R.R. Tolkienin jalanjäljissä kulkeva, kaukaiseen maahan sijouttuva eeppinen seikkailu, joka onnistuu yllättämään fantasiaelementeillään. Lohikäärme on ikiaikainen olento, joka voisi esiintyä niin aasialaisessa mytologiassa kuin Doctor Whossakin. Satu on edeltäjäänsä verrattuna yhtä aikaa sekä hauskempi että synkempi, joskin Puusepässäkin oli synkkyyttä, hieman eri tavoin vain. Küttnerin kerronnassa oli minulle lukijana jotain samaa kuin Kurt Vonnegutin kuuluisassa teoksessa Teurastamo 5.
Satujen perinteeseen kuuluu, että kaikkea tapahtunutta ei selitetä auki tai täydy ottaa kirjaimellisesti. Ritarissa on muutamia aukkopaikkoja tai nopeutettuja kerronnan jaksoja, joiden ajalta kaikkea ei kerrota yhtä tarkasti. Tämä voi toki olla myös kirjailijan tietoinen ratkaisu, antaahan hän äänen puille kertoa tarinansa ja puilla on erilainen näkemys siitä, mikä on tärkeää. Prinsessan rohkea käyttäytyminen herättää kysymyksiä sopivuudesta ajankuvaan, mutta vihjaistakoon, että esimerkiksi eräässä varhaisessa Grimmin versiossa Tähkäpäästä on hieman samanlainen kohtaus.
- Rakkaus ei pakene, sanoi Prinsessa. - Se juurtuu. Se pysyy, kasvaa, kantaa hedelmää ja uhmaa kaikkea sitä, mikä on mahdotonta ja toivotonta. (s. 24)
Kokonaisuutena Ritari on vahvempi ja eheämpi teos kuin Puuseppä ja voin suositella teosta niin satuja rakastaville aikuisille kuin myös nuoremmillekin lukijoille. Arviolta yhdestätoista ikävuodesta eteenpäin, lukijasta riippuen ehkä jo aikaisemminkin. Typillisesti ritaritaruja on pidetty poikien kirjallisuutena, mutta teoksen Prinsessa on niin mielenkiintoinen ja vahva naishahmo, että uskon myös tyttöjen pitävän tästä.
Arvosana:
Takakannesta:
Päivisin ilma kaukaisten vuorten yllä näytti pyörteilevän, aivan kuin valtavien siipien liike olisi pakottanut sen hitaasti polkemaan paikallaan. Öisin taivaankaari oli kammottavan musta ja tähdetön. Kuin tähdetkin olisivat alkaneet pelätä, että pian – hyvin pian – lohikäärmeen nälkä jälleen heräisi pitkästä unestaan.
Ritari on koko nuoren elämänsä ajan valmistautunut taisteluun Lohikäärmettä vastaan. Hän ei pelkää kuolemaa. Kunnes matka Lohikäärmeen luo tuo hänet vuorten varjossa seisovaan vanhaan taloon - ja talon asukaat kertovat Ritarille salaisuutensa.
Asiasanat: sadut, ritari, lohikäärme, prinsessa
Samantyylisiä kirjoja:
31 sivua, Books North 2014
Kuvitus: Ville Tietäväinen
Kirja luettu mm. täällä: Keskisuomalainen, Kirjakko ruispellossa, Värikäs päivä - Lastenkirjablogi,
Puiden tarinoita Facebookissa
Sarjassa aikaisemmin ilmestynyt: Puuseppä (2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti