"I'd once been fascinated by his legend - all the stories I'd heard before I met him."
Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 35. A book set in the future
Tunelmamusiikkia: Maroon 5: Come Away To The Water, Dead Kennedys: California Über Alles, Rage Against The Machine: Testify, Woodkid: Run Boy Run, Muse: Uprising
Goodreads on siitä ihana ja yhtä aikaa kamala sivusto, että sieltä löytää (liikaa) kirjavinkkejä. Yksi sivustolta bongaamani nappiosuma oli Ann Aguirren Razorland-trilogia. Myös tämän Marie Lun dystopian löysin sitä kautta. Pariltakin eri taholta tuli myös vastaan kommentteja trilogian aloittavasta Legendistä, että se oli ollut kyseisille lukijoilleen paras dystopiateos, jonka he koskaan olivat lukeneet.
Each day means a new twenty four hours. Each day means everything's possible again. You live in the moment, you die in a moment, you take it all day at a time. You try to walk in the light. (s. 295)
Minä en ihastunut yhtä paljoa. Sinällään en mitään muuta vikaa pysty osoittamaan teoksesta kuin liiallisen ennalta-arvattavuuden. Se jokin tietty koukuttavuus vaan jäi kohdallani puuttumaan. Tämä oli sarjassamme "nuorten dystopia, jossa päähenkilöiden ikä liikuskelee maagisessa 15-16 vuodessa (missä ovat 14 tai vaikka 19 vuotiaat hahmot, kysyn) ja maailmassa ketkään muut kuin päähenkilöiksi sattumalta valitut kaksi nuorta eivät tee mitään maailman muuttamiseksi". Legendillä on toki omat hetkensä ja teos suisältää muutamia mielenkiintoisia käänteitä, mutta verrattuna esimerkiksi aiemmin mainittuun Razorland-sarjaan on Legendin imu paljon heikompi.
Tulevaisuuden Los Angelesiin sijoittuvan Legendin päähenkilö on 15-vuotias Day, Amerikan tasavallan etsityin rikolinen. Teoksen nimi pohjaa eeppisiin tarinoihin, joita Dayn robinhoodmaiset hyökkäykset hallitusta vastaanovat synnyttäneet. Day ei kuitenkaan ole hänen alkuperäinen nimensä, vaan katurottana elämään tottuneen pojan myöhemmin ottama nimi, Dayllä on perimässään aasialaista verta, joka näkyy hänen piirteissään, teoksessa häntä kuvataan mm. seuraavalla tavalla: "he looks like an angel". (Jos jotakuta kiinnostaa, millaisina minä näin teoksen hahmot, tämän linkin takaa löytyy tekemäni kollaasi.)
The Republic has no idea what I look like. They don't seem to know much of anything about me, except that I'm young and that when they run my fingerprints they don't find a match in their databases. That's why they hate me, why I'm not the most dangerous criminal in the country, but the most wanted. I make them look bad. (s. 2)
Militaristisen hallituksella on käytössään jokseenkin kehittynyttä teknologiaa (esim. JumboTron-näytöt, joiden kautta kansalle jaetaan tiedoteita), mutta koska kyseessä on käsittääkseni post-apokalyptinen maailma, jonka historiaa ei juurikaan valotettu (vielä), päättelin, että suuri osa aikaisempien sukupolvien tekniikasta on joko kadonnut, salattu tai tuhottu. Sota on jakanut entiset Yhdysvallat kahtia: pohjoiseen on muodostanut Amerikan tasavalta, joka sotii eteläisempiä siirtokuntia vastaan. Siirtokuntien tekniikka on osin parempaa kuin tasavallan, vaikka tätä ei tietenkään myönnetä julkisesti. Day on sitoutumaton toimija, joka ei kannata kumpaakaan osapuolta,- tai kapinallista ryhmää nimeltään Patriootit - joskin tekee pientä kiusaa tasavaltaa vastaan.
Dayn äiti luulee poikansa kuolleen, mutta tämän vanhempi veli John (19) tietää totuuden, myös tämän kapinallisuudesta. Perheeseen kuuluu vielä pikkuveli Eden (pian 10). Vaikka Day ei pystykään asumaan kotonaan köyhällä Lake-sektorilla, hän ei voi vastustaa mahdollisuutta tarkkailla rakkaimpiaan salaa. Hän myös toimittaa perheelleen rahaa, ruokaa ja vaatteita aina kun voi. Dayn näkökulman lisäksi kerronta vuorottelee joka toisessa luvussa rikkaalla Ruby-sektorilla asuvan June Ipariksen kanssa. Molemmilla on oma fonttinsa ja kerronta tyylinsä. Hahmot on siis helppoa erottaa toisistaan. Tämä tapa jakaa tarinan eteenpäin vieminen kahden eritaustaisen hahmon kanssa alkaa olla jo nähty dystopioissa, mutta ei voi mitään: se vain sattuu toimimaan tällä kertaa varsin hyvin.
June on tasavallan ihmelapsi (Prodigy), joka on 10-vuotiaana suoritettavassa fyysistä ja psyykkistä kuntoa mittaavassa Trialiassa saanut ainoana tasavaltalaisena täydet pisteet, 1500. Hän aloitti yliopistossa 12-vuotiaaana ja opiskelee nyt viimeistä vuottaan ollen vain 15-vuotias. Junen vanhemmat ovat kuolleet vuosia sitten auto-onnettomuudessa, ja hänen vanhempi veljensä Metias on kasvattanut tyttöä, joka seuraa veljensä esimerkkiä ja on kovanahkainen sotilas.
Köyhillä sektoreilla leviää rutto. Oviin maalatut punaiset X:t ovat merkkinä taloista, joissa on sairastuneita. (vrt. Teemestarin kirjan sininen O vesirikoksesta ja Natsi-Saksan aikaan keltaiset Daavidin tähdet juutalaisista kodeista). Rikkailla sektoreilla asuvat saavat rokotuksen alati muuttuvaa ruttoa vastaan. Rapautuneiden rakennusten ja rääsyihin pukeutuneiden ihmisten lisäksi sähkövalot ovat yksi tapa erottaa jo kaukaa, onko kyseessä köyhä vai rikas sektori. Junella ja Dayllä onkin tästä meille niin arkisesta asiasta hyvinkin erilainen käsitys.
June: "I wish The Republic would hurry up and win this war already so that we might actually get a whole month of nonstop electricity."
Day: "a luxyry only government buildings and the elite's homes can afford"
Tasavallan päämiehenä on epäilyttävästi diktaattoria (tai Kekkosta) muistuttava Elector Primo. Jokaisessa taloudessa on esimerkiksi oltava pakollinen muotokuva hänestä ja miestä on puhuteltava muodollisesti: "Our Glorious Father". Kukaan tasavaltalainen ei kyseenalaista esimerkiksi JumboTroneilta näkemiään uutisia ulkomaailmasta ja sotilaat tottelevat ylhäältä saamiaan käskyjä sokeasti, ollen hallituksen ohjaamia marionettinukkeja.
Our illustrious Elector Primo had just accepted another four year president term. That would make this his eleventh term. (s. 35)
Kuten takakannen lukenut saattaa olettaa, June ja Day kohtaavat lopulta ja vaikka heidät yhteen saattavat tapahtumat eivät olekaan riemukkaita, tuntevat molemmat nuoret vahvaa vetoa toisiinsa. Suuri osa teosta käsitteleekin tätä tunneta, jota molemmat eri syistä vastustavat. (Minä en lämmennyt tälle pakotetulle romanssille ollenkaan.) Dayn väitetään murhanneen Junen veljen ja ryhtyessään selvittämään kuoleman taustoja, June tulee avanneeksi Pandoran lippaan. Harmillisesti paljastuvat juonenkäänteet ovat vain liian ennalta-arvattavia ja tuskastuin kirjaan, vaikka luinkin sen melko ripeästi loppuun.
In my mind I make a silent promise to my brothers killer.
I will hunt you down. I will scour the streets in the republic if I have to. I will trick you and deceive you, tempt you out of your hiding place, and chase you until you have nowhere else to run. I make you this promise: your life is mine. (s. 45)
Lun luomat hahmot ovat kuitenkin mielenkiintoisia, vaikka hänen juonenkuljettamisensa ontuu paikoin pahasti. Pidin Daysta alusta alkaen ja symppasin hänen kokemuksiaan. June puolestan oli aluksi hyvin vaikeasti lähestyttävä ja ärsyttävä kakara. Älykäs kyllä, mutta liian snobi ja sokea ympäröimälleen maailmalle, että häneen olisi voinut samaistua. Junen vahvuus paljastuu vasta loppupuolella kirjaa, sillä hän on valmis katsomaan maailmaa Dayn näkökulmasta.
Vaikka Legend ei minulle ollutkaan kovinkaan ilotulituksia aiheuttava teos (alta löytyy lista paljon positiivisemmista lukukokemukista), se on ihan ok YA-dystopiaksi. Pienestä puhinasta huolimatta vietin kyllä teoksen vauhdikkuuden ansiosta muutaman oikein viihdyttävän illan. Voinkin siis suositella tutustumaan teokseen, jos tällaisesta genrestä pitää. Todennäköisesti Legend maistuu sen paremmalle, mitä vähemmän lajityypin kirjoja on lukenut. Tästä on myös tekeillä elokuva, jonka pitäisi alkutietojen mukaan ilmestyä 2016.
Arvosana:
Takakannesta:
Los Angeles, California, Republic of America.
He is Day. The boy who walks in the light. She is June. The girl who seeks her brother's killer.
On the run and undercover, they meet by chance. Irresistibly drawn together, neither knows the other's past. But Day murdered June's brother.
And she has sworn to avenge his death.
Samantyylisiä kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Lois Lowry: The Giver, Lauren Oliver: Delirium-trilogia, George Orwell: Vuonna 1984
Legend on luettu myös täällä: Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Notko, se lukeva peikko, Kirjamaailma, Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja
Kirjailijan kotisivut
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti