Sivut

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Toukokuun luetut

 
Kesäkuu ja aurinkoiset päivät ovat tulleet aivan yllättäen. Onkin siis jälleen aika summata viimekuun luetut. Toukokuussa lukusaldoon kertyi 10 kirjaa, yhteensä 2777 sivua. Parista teoksesta on bloggaaminen vielä kesken. Tällä hetkellä luettavanani on Anthony Doerrin tuhti Pulitzer-voittaja Kaikki se valo jota emme näe. Kesän lukulistaani esittelinkin jo 12 kirjaa riippukeinuun-postauksessa. Nettilukutoukkien kanssa luemme kesän lukuhaasteen aikana dekkareita, klassikoita ja chick litiä. 
  
Kuukauden koukuttavimmat hetket tarjosi Audrey Mageen Sopimus, sekä uusintaluettu Diana Gabaldonin Muukalainen. Nauruhermot joutuivat koville puolestaan Jen Campbellin tositapahtumiin perustuvan teoksen Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa ja Veera Salmen verbaalista akrobatiaa sisltäneen Puluboin ja Ponin kirjan kanssa. Suurimman pettymyksen koin Richard Adamsin Ruohometsän kansan myötä, sillä teos ei ollutkaan samanlainen kuin lapsuuden traumoja aiheuttanut elokuvaversionsa - tosin ihan hyvä niin. 
  
Tässä välissä onkin hyvä muistuttaa, että Blogilistan ylläpito laittoi sivuston kiinni 1.6., eli tuota kautta ei enää voi kootusti seurata ja löytää kirja(tai muitakaan)blogeja, mutta listauksia löytyy mm. Kotimaisten kirjablogien Facebook-sivuilta, Kirjasammosta, Plazan Lukeminen on pääasia-sivulta sekä Kirjaseurannasta
  
  • Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä
  • Jen Campbell: Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa
  • Diana Gabaldon: Muukalainen
  • Richard Adams: Ruohometsän kansa 
  • Audrey Magee: Sopimus 

Lastekirjalauantait:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti