lauantai 16. toukokuuta 2015

Lastenkirjalauantai: Roald Dahl: Matilda

"Lukeminen oli avannut hänelle näköaloja joita he eivät olleet koskaan nähneet. 
Jos he vain lukisivat hiukan Dickensiä tai Kiplingiä, he huomaisivat 
että elämässä on muutakin kuin ihmisten petkuttaminen ja television katselu."
     
   
Matilda on viisivuotias tyttö, joka määrittelee sanan pikkuvanha aivan uudelleen. Hän opettelee lukemaan aivan itse. Aluksi hän lukee kirjoja paikallisessa kirjastossa, kunnes kirjastonhoitaja kertoo, että kirjoja voi lainata ja viedä kotiin. Hänen huoneestaan tulee lukukammio, jossa hän nauttii kirjoista kaakaokupillisen kanssa. Luettuaan lasten kirjat (mm. Salaisen puutarhan) hän siirtyy aikuisten teoksiin, kunnes on "suuren tarinoitsijan Dickensin sanoillaan punoman taian lumoissa". Hän lukee Oliver Twistin, Kotiopettajattaren romaanin, Ylpeyden ja ennakkoluulon, Näkymättömän miehen, Vihan hedelmät ja Eläinten vallakumouksen, sekä monet muut klassikot joiden selättämisestä nostan tälle fiktiiviselle pikkutytölle hattua ollen yhtä aikaa hieman kateellinen. 
  
Matildan kotoa ei löydy kirjoja, ainoastaan äänekäs televisio, jonka ääressä perhe syö tv-ateriansa. Hänen isänsä on rottamainen käytettyjen autojen kauppias ja äitinsä itserakas peroksidi-blondi. Matildalla on myös viisi vuotta vanhempi isoveli, jota vahemmat suosivat jättäen Matildan lähes kokonaan huomiotta. Vanhempien suhtautuminen tyttärensä lukuharrastukseen on todella kieroutunut. isä esimerkiksi repii kirjastosta lainatu John Steinbeckin Punaisen ponin, kun Matilda mieluummin lukee kirjaa kuin katsoo televisiota. Toki kyseessä on Roald Dahlin tapa kärjistää asioita, mutta tilanne vaikuttaa silti mahdollisela joissakin perheissä. Jopa minunkin äitini on kotona asuessani kommentoinut lukemiseni määrää. 
   
"Mitä vikaa telkkarissa on, herran tähden! Meillä on hieno telkkari jossa on kaksitoistatuumainen kuvaruutu, ja nyt sinä tulet kinuamaan kirjaa. Sinä, tyttöseni, alat olla pilalle hemmoteltu!" (s. 12)
       
Matilda menee kouluun, joka Britanniassa alkaa sinä vuonna kun täyttää viisi. Ensimmäistä luokkaa opettaa ihana neiti Honey, joka huomaa heti Matildan erityislaatuisuuden, josta tämän vanhemmat saati tyttö itse ei tiedä mitään. Koulua terrorisoi rehtori Trunchbull, neiti Honeyn täti. Diktaattorimainen nainen vihaa lapsia ja toivoo, että joku olisi keksinyt suihkeen lasten karkottamiseen. Täti Trunchbull pitää neiti Honeyta pihdeissään, mutta nerokas Matilda keksii juonen, jolla voi pelastaa nuoren naisen hankalasta tilanteestaan.
   
Nyt häntä hiukan pelotti tämä paikka. Se tuntui niin epätodelliselta ja syrjäiseltä ja sadunomaiselta ja tyystin tästä maailmasta poissa olevalta. Se oli kuin Grimmin tai Hans Christian Andersenin satujen kuvitusta. Se oli mökki, jossa köyhä puunhakkaaja eleli Hannun ja kertun kanssa ja jossa Punahilkan isoäiti asusti, ja se oli myös seitsemän kääpiön ja kolmen kahun ja niiden kaikkien muiden talo. Se oli suoraan sadusta. (s. 186)
  
Teoksessa siteerataan runoilija Dylan Thomasia, jota juhlittiin 14.5. Moni varmaan tietää mieheltä ainakin yhden runon, sen, joka oli niin Ally Condien Tarkoitetussa kuin Interstellarissa, joka alkaa "Älä nukahda siihen hyvään yöhön sovinnolla." Olen aiemmin lukenut Dahlilta Jali ja suklaatehtaan, joka ei lukukokemuksena ollut niin yllättävä kuin Matilda, sillä se oli tuttu entuudestaan mm. teoksen pohjalta tehdyn elokuvan ansiosta. Matildan tarina puolestaan oli minulle aivan uusi ja ihastuttava kaikesta kamaluudesta huolimatta. Matilda on kuin pieni aurinko, joka säteilee ympäristöönsä, vaikka hänen valovoimaisuutensa meinataankin tukahduttaa jo alkuunsa. Matildan elämässä on paljon itseasiassa paljon samaa Harry Potterin kanssa.
   
Matilda on kirja, jota suosittelen lapsilukijoiden sijaan peruskoulun opettajille, sillä teoksessa on varsin mielenkiintoisia vanhempia ja hurjia tapahtumia koulussa.
    
Osallistun teoksella Kirjakaapin kummituksen hauskan kirjankansibingon kohtaan LAPSI. Bingoon voi osallistua 15.5.-15.8.
 
    
Arvosana:   
    
Takakannesta:
Matilda on ihmelapsi, suorastaan nero, joka jo alle 5-vuotiaana luki klassikkoja Hemingwayta ja Dickensiä paitsi herkkyytensä myös säkenöivän älynsä ansioista. Mutta vanhempiensa mielestä hän oli jo tuolloin lähes sietämätön kiusankappale. Asiakkaitaan huijaava autokauppias-isä ja tukkansa vetysuperoksidilla valkaissutturhamainen äiti toivottaisivat Matildan mieluiten niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Myös neiti Trunchbullin, koulun rehtorin, mielestä Matildaa ja muitakin oppilaita on syytä rangaista turhia kainostelematta..
    
Mutta Matildallapa on vastalääkkeenään poikkeukselliset henkiset kykynsä. Hän keksii, kuinka pelastaa ihana opettajansa neiti Honeyn koulun hirviömäisen rehtorin kynsistä.
      
Alkuperäinen nimi: Matilda (1988), Suom. Eeva Heikkinen, 240 s. WSOY 2011 (1. suomenkielinen painos 1990)
  
Kuvitus: Quentin Blake

Matildaan on ihastuttu myös täällä: RisingshadowKirjavinkit, KeskisuomalainenLe Masque RougeKirjojen keskellä

12 kommenttia:

  1. Matilda on ihana :3 Mulle on jäänyt ikuisesti mieleen se, kun Trunchbull (ennikinä opi kirjoittamaan tuota nimeä oikein....) huutaa yhdelle pienelle pojalle: "Senkin mankeloitu makkara!" Käytän sitä nykyään itsekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, Trunchbullia piti harjoitella pariin otteeseen, että sen sain oikein. Rehtorin huudahdukset ovat kyllä huimaa verbaalista akrobatiaa.

      Poista
  2. Yhdyn edellisen kommenttiin: Matilda on ihana. Siitäkin on muuten tehty elokuva, katsoin sen pienenä monta kertaa. Silloin jotenkin en tajunnut, kuinka kauheita asioita kirjassa tapahtuu, sillä Matilda oli niin reipas, osaava ja iloinen. Aikuisena ymmärtää tietysti paremmin tarinan nurjat puolet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matilda on todella ihana. Kuka voisikaan vastustaa pikuihmistä, joka lukee kirjoja yhtä innokkaasti. Tai joka keksii niin nerokkaita juonia huijari-isänsä ja diktaattori Trunchbullin päiden menoksi. Välillä meno oli kyllä hurjaa, esim. kun Trunchbull sieppasi lettipäistä tyttöä hiuksista ja heitti tämän moukarimaisesti ylitse koulun aidan. Onneksi tarina loppuu onnellisesti.

      Poista
  3. Roald Dahl kirjoittaa aivan huippuihania ja hauskoja, tosin pelottaviakin lastenkirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukulistaltani löytyvät vielä Dahlin Kuka pelkää noitia (eikös siinä puhuttu suomalaisistakin noidista?) ja Iso kiltti jätti. Jaakko ja jättipersikan olen nähnyt elokuvana, mutta siinä ei välttämättä ole samaa taikaa kuin näissä muissa teoksissa, että lukisin sitä. Tuo Kian mainitsema Matilda elokuva olisi kyllä nähtävä, jos sitä vain mistään löytyy. Ei suotta ole Dahlia klassikkonikkariksi nimitetty, kun jaksavat hänen tarinansa edelleen innostaa uusia sukupolvia.

      Poista
  4. Tyttäreni suosikkikirja, josta minäkin pidin<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse lapsena luin vain heppakirjoja, lähinnä Merja Jalon Nummelan ponitallilaisia. Onkin siis ollut ihanaa tutustua itselleni uusiin lastenromaaneihin näiden lastenkirjalauantain teemapostausten myötä. Pitää ottaa myöslisää tyttökirjaklassikoita mukaan. Lukupinossani odottelee esimerkiksi Laura ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä.

      Poista
  5. Seitsemän Dahlin kirjan jälkeen luovutin ja totesin ettei hän ole yhtään minua varten, mutta ainut lämmin muisto hänen teoksistaan kohdistuu juuri Matildaan, joka on todella hyvä! No kyllä Nilviötkin ihan menettelee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En voi sanoa, että kaikki Dahlin kerronnalliset ratkaisut tai hahmonluominen minullekaan olisi ollut match made in Heaven. Jalista tykkäsin suklaatehtaan kulissien taakse kurkistamisen vuoksi (vaikka tokikaan meno sellaisessa ei oikeasti niin eeppistä olekaan) ja Matildassa vetosi nuoren tytön lukuinto. Brittiläistä lastenkirjallisuutta ymmärtää kyllä paljon paremmin hänen kirjojaan luettuaan. Tuolta saarelta kun tännekin on vuosien varrella aika eriskummallisia teoksia tullut luettavaksemme. Vaikka onhan meilläkin sellaisia erikoisia hahmoja, kuin Muumit.

      Poista
  6. Rakastin lapsena Jali ja suklaatehdasta aivan yli kaiken, mutten lukenut jostain syystä mitään muuta Dahleja silloin. Ehkä niitä ei vain ollut kunnalliskirjastossamme? Olen nyt aina nappassut niitä itselleni luettavaksi kirjastoreissuilta. Iso kiltti jätti tökki sen verran, että sai jäädä kesken, Ilmarin ihmelääke sai hiukan miettimään, ottavatko lapset nyt tästä vaikutteita, ja Taikasormi ärsytti miedosti. Mutta Matilda! Kenelläkään ei taida olla pahaa sanottavaa Matildasta. Ehkä me kirjanystävät pystymme niin hyvin samastumaan kirjahulluun, varhaiskypsään lapseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin Jalista sen toisen suomennoksen (Sulo-nimellä) ja se on kyllä enempää kirjailijan tuotantoon tutustumatta kyllä parasta Dahlia tämän Matildan kanssa. Pystyin kyllä todellakin samaistumaan Matildaan. Opin lukemaan ennen kouluikää ja ekaluokka oli kamalan tylsää kun piti opetella aakkosia ja lukemaan ääneen tavuttaen. Tarkoituksenani olisi lukea ainakin pari Dahlia lisää, ainakin mainitsemasi Iso kiltti jätti ja Kuka pelkää noitia. Osan teosten suomennosta on kiritisoitu, sillä erisnimiä on käännetty tms. Matildan suomennos oli kyllä todella sujuva - vaikkakin Velho ja leijona-kirjan nimeä ei ollutkaan käännetty.

      Poista