Jenny Han: Pojille, joita joskus rakastin

"Minusta tuntuu, että ymmärrän nyt, miten erilaista on rakastaa jotakuta kaukaa 

kuin rakastaa ihmistä lähellään. Kun katsoo toista lähietäisyydeltä, 

näkee hänet sellaisena kuin hän oikeasti on, 

mutta samalla näyttää hänelle myös oman todellisen minänsä."

  

    

Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 33. Olet nähnyt kirjasta tehdyn elokuvan

  

Näin Jenny Hanin YA-romaanin Pojille, joita joskus rakastin pohjalta tehdyn Netflix-elokuvan ennen kuin luin kirjan. Erityisen kokemuksesta tekee se, että katsoin sen siskoni ja hänen tyttärensä kanssa. Asumme niin kaukana toisistamme, että tuollaisia hetkiä ei tule liian usein. Kun kirja sitten yllättäen ilmestyi suomeksi vuoden vaihteessa, varasin sen heti kirjastosta. Kirjalla ja elokuvalla on jälleen paljon eroavuuksia, joten kirjan lukeminen ei tuntunut tylsältä ja ennalta-arvattavalta. Kirjan englanninkielinen kansi oli hyvin tuttu Instagramista, tuntuu, että ihan kaikki ovat lukeneet sen, enkä yhtään ihmettele - tämä on nimittäin ihana ja ahmin sen parissa erässä. 

    

Päähenkilö, Lara Jean Song Covey on 16-vuotias ja sisarsarjan keskimmäinen. Hänen isosiskonsa Margot on kaksi vuotta vanhempi ja pikkusisko Kitty (Katherine) vasta yhdeksän. Heidän äitinsä on kuollut kuusi vuotta aiemmin, eikä Kitty enää muista häntä kuin siskojensa kertoman kautta. Toisin kuin YA-kirjoissa yleensä, ei äiti kuollut sairauteen vaan hän iski päänsä kotona. Margot on ottanut äidin roolin, mutta muuttaa nyt Skotlantiin opiskelemaan antropologiaa ja sysää Lara Jeanille enemmän vastuuta perheestä. Isä on gynekologi ja synnytyslääkäri ja siksi paljon poissa kotoa. 

Song on meidän kaikkien välinimi, ja näytämmekin enemmän Songin kuin Coveyn siskoksilta, enemmän korealaisilta kuin amerikkalaisilta. (s. 18)

     

Lara Jean on kirjoittanut viisi rakkauskirjettä. Ne eivät ole aivan tavallisia kirjeitä, sillä hän kirjoittaa sellaisen aina hyvästellessään kunkin rakkautensa. Yksi kirjeistä on osoitettu naapurinpoika Joshille, joka on myös Margotin ex-poikaystävä. Eräänä päivänä hän huomaa äidiltään saamassa vintage-hattulaatikossa säilyttämiensä kirjeiden kadonneen. Jotenkin ne ovat päätyneet postilaatikkoon ja tapahtumien vyöry käynnistyy. Lara Jeanin tasainen arki muuttuu parisuhdeleikiksi yhden kirjeen saajan, Peterin kanssa, joka haluaa tehdä ex-tyttöystävänsä mustasukkaiseksi. Mutta leikki muuttuu jossain vaiheessa todeksi, eikä Lara Jean osaa enää erottaa mitä on totta ja mikä valhetta.

  

Joillekin lukijoille Lara Jean on tuntunut ikäisekseen naiivilta, mutta minä olin itse ihan samanlainen tai vieläkin lapsenomaisempi ollessani lukiossa. Esimerkiksi seurustelin ensimmäisen kerran vasta päälle parikymppisenä (nykyisen aviopuolison kanssa), nuorempana olisin vain juossut karkuun, jos joku poika olisi yrittänyt puhua minulle. 

  

Peter näyttää aivan joltakin menneen maailman hurmurilta. Hän voisi olla uljas sotilas Ensimmäisestä maailmansodasta; niin komea, että joku tyttö odottaisi hänen paluutaan rintamalta, odottaisi vaikka ikuisesti. Tai hänet voisi nähdä punaisessa, 50-luvun opiskelijapuserossa avo-Corvetten ratissa matkalla hakemaan heilaansa jive-tansseista. Peterin ulkonäkö sopisi paremmin menneseen aikaan kuin nykypäivään. (s. 47)

  

Samastuin Lara Jeaniin monessa kohdassa. Esimerkiksi olen itsekin kirjoittanut rakkauskirjeitä pojille, ensimmäisen ala-asteella, pari lukiossa ja yhden jäähyväiskirjeen, jossa kerroin pitkäaikaiselle ihastukseni kohteelle, että minulla oli nuorempana häntä kohtaan paljon tunteita, mutta tahdon nyt päästää niistä irti, jotta voin jatkaa elämääni enkä jämähtää yksipuoliseen ihastukseen. Kirjoittaminen oli todella vapauttavaa, mutta viestin lähettäminen olisi ehkä kannattanut jättää tekemättä. 

  

Lara Jean on Harry Potter -fani ja oli ihastuttavaa lukea lukuisia kirjallisuusvittauksia. Esimerkiksi hän pukeutuu Halloweenina Cho Changiksi, koska ei halua kenenkään kysyvän ketä hän esittää. Tunnettuja aasialaisia hahmoja ei vain ole paljoa (ainakaan mangan ja animen ulkopuolella). Kohta sai pohtimaan kiintiöitä: joissakin tv-sarja ja leffagenreissä kun on usein kiintiö-nainen, kiintiö-tummaihoinen, kiintiö-latino, kiintiö-aasialainen, kiintiö-sateenkaareva jne. Minusta on todella inhottavaa, että jonkin hahmon näyttelijä on valittu vain kiintiöiden takia, ei vaikkapa taitojen tai persoonan takia. Olisipa eri etnisyyksien, sukupuolien, kansallisuuksien, seksuaalisuuksien ja uskontojen edustajien määrä orgaanisemmin määräytyvää, slice of life tyylisesti. 

  

"Jokus vain on surullinen olo, eikä sitä voi selittää." 

Kitty kallistaa päätään. "PMS?" 

Lasken päivät viime kuukautisistani. "Ei. Ei se ole PMS. Tytöt voivat olla surullisia muutenkin kuin kuukautisten takia." (s. 365)

  

Käännökseen oli jäänyt pari kohtaa, joita jäin ihmettelemään. Kuka on Manda? Lara Jean mainitsee nimen vain kerran sivulla 151 ja luulen, että kyseessä on kirjoitusvirhe tai kieliasua tarkistettaessa Margot on vahingossa automaattisesti korjattu väärin. Toinen on selvempi aivopieru, sillä lasten kesäleirillä on tuskin henkivartijoita (engl. bodyguard) vaan uimavalvojia (engl. lifeguard). Ihmettelen myös, miksi Scrabble kääntyy aina ristisanapeliksi ja smoresit paahdettaviksi vaahtokarkkikekseiksi?

  

Luin ihmisten kommentteja kirjan lopusta. Osalle se oli ollut ärsyttävän avoin, mutta minusta se oli ihan täydelinnen. En siis ole ollenkaan avointen loppujen ystävä, mutta tällä kertaa loppu oli niin sopiva tälle tarinalle, tulevaisuuteen suuntautuva, söpö, täynnä lupauksia - ja se saa odottamaan, että trilogian toinen osa suomennettaisiin mahdollisimman pian. Suosittelen tätä romanttisten tarinoiden ystäville, ja koska tämä ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, myös sellaisille lukijoille, jotka eivät yleensä pidä rakkausgenrestä.  

  

   

Arvosana:

  
Takakannesta:

Kuusitoistavuotias Lara Jean Song säilyttää kirjoittamiaan rakkauskirjeitä äidiltä saadussa hatturasiassa. Yksi jokaiselle pojalle, johon Lara on elämänsä aikana ihastunut. Viisi Kirjettä, joihin Lara on vuodattanut kaikki tunteensa. Kirjeitä ei ole tarkoitettu kenenkään silmille, mutta eräänä päivänä joku lähettää ne eteenpäin. Yhtäkkiä Laran rakkauselämä ei olekaan enää mielikuvitusta vaan pelkkää sotkua.

   

Suomentanut: Antti Hulkkonen, 371 sivua, Sanoma Media 2018

  

Alkuperäinen nimi: To All the Boys I've Loved Before (2014)
  

Myös näissä blogeissa on löydetty Jenny Hanin trilogian ensimmäinen osa: Kirjanmerkkinä lentolippu, Tarinoiden syvyydet, Kirjapöllön huhuiluja, Tylypahkan kirjasto, Sivujen välissä, Kirjojen keskellä

    
Sarjassa ilmestynyt:

• Pojille joita joskus rakastin (2018) / To All the Boys I've Loved Before (2014)
• P.S. I Still Love You (2015)
• Always and Forever, Lara Jean (2017)

  

Samankaltaista luettavaa: Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea, Holly Bourne: Mikä kaikki voi mennä pieleen?, Kerstin Gier: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja, Nicola Yoon: Kaikki kaikessa, Lauren Oliver: Kuin viimeistä päivää, Jennifer Mathieu: Näpit irti!, Isabel Abedi: Lucian, Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens, Meredith Russo: Tyttösi sun

3 x ajattomia satuja ja tarinoita osa 1 (Michael Morpurgo: Sotahevonen, E.B. White: Lotta ystäväni & Margery Sharp: Pelastuspartio Bernard & Bianca)

Ajattomia satuja ja tarinoita -haasteen kolmas kierros päättyy pian. Sitä ennen ehdin vielä julkaisemaan pari koostetta luetuista. Syyskuussa tulikin luettua peräti kuusi haasteeseen sopivaa teosta. Tässä niistä puolet.

  

"Sinusta -- tulisi hyvä sotahevonen -- Meistä tulisi melkoinen ratsukko. 

Luoja saksalaisia auttakoon, jos heidän täytyy koskaan taistella meitä kahta vastaan."

  

   

Lukuhaasteissa: Ajattomia satuja ja tarinoita 3, Yhdysvallat-lukuhaaste 5. Aiheena sota, jossa Yhdysvallat ollut osallisena, Helmet 2018: 30. Kirja liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan

    

Sotahevonen oli minulle tuttu elokuvaversiostaan, jonka katsoin siskoni perheen kanssa joitakin vuosia sitten. Kun siskon tytär sitten vähän myöhemmin luki Michael Morpurgon kirjoittaman nuortenkirjan, johon leffa perustuu, laitoin sen ylös lukulistalle Goodreadsiin. Kun mietin Helmet-haasteen kohtaa teoksesta, joka liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan, ei ollut vaikeaa valita tätä siihen. 

  

"Minä sanon sinulle, ystäväni, että hevosessa on jotakin jumalaista, etenkin tämänkaltaisessa hevosessa. Jumala onnistui erinomaisesti sinä päivänä, kun hän loi hevoset. Ja se, että löytää tällaisen hevosen tämän kammottavan sodan tuoksinassa, on minusta yhtä ihmeellistä kuin jos löytää perhosen sontakasasta. Me emme ole samasta maailamsta kuin tällaiset olennot." (s. 122-123)

  

Yllätyin, kun kirjan alussa paljastui, että koko tarina kerrotaan hevosen näkökulmasta. Kaikki alkaa huutokaupasta, jossa varsa Joey erotetaan emästään. Nuoresta hevosesta tulee maatilan uusi työhevonen ja se ystävystyy tilallisen pojan Albertin kanssa. Pian aletaan puhua sodan uhkasta ja Albert haluaa värväytyä, mutta ei ole vielä kyllin vanha. Isä kuitenkin myy hevosen armeijalle, sillä hänen täytyy maksaa vuokransa. Albert päättää etsiä hevosen, kun hän pääsee armeijaan, vaikka sodan toivotaankin loppuvan ennen sitä.

  

"Tämä maailma", saksalainen kapteeni sanoi päätään pudistekken, "tämä maailma on mennyt ihan sekaisin." (s. 83)

  

Kirjan parasta antia minulle oli se, että sotilaat on kuvattu teoksessa neutraaleina, kumpikaan puoli ei ole toistaan pahempi tai parempi, he ovat vain kuin nappuloita sodan pelilaudalla. Tätä kirjaa olisi tuskin suomennettu, ellei sen pohjalta olisi tullut elokuvaa. Onneksi kuitenkin se on nyt tarjolla suomeksikin. Kirjan keskipaikkeilla on muutamia kuvia elokuvasta. Teos oli paikoitellen hyvin surullinen, eli varoituksen sama herkille lukijoille.

  

Arvosana:

           

Takakannesta:

Huikea kuvaus hevosesta

Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä Albertin rakas hevonen Joey myydään ratsuväkeen ja lähetetään Ranskaan rintamalle, missä se näkee ihmiskunnan parhaimmat ja pahimmat puolet. Albert, joka ei voi unohtaa ystäväänsä, värväytyy ala-ikäisenä armeijaan päästäkseen etsimään hevostaan ja tuodakseen tämän takaisin kotiin.

Hevosen silmin kerrottu tarina on koskettava, unohtumaton kuvaus ihmisen ja hevosen ystävyydestä. Se on kertomus sinnikkyydestä, rakkaudesta ja rohkeudesta.

Vuosia sitten kirjailija Michael Morpurgo keskusteli kotikylässään Devonissa ensimmäisen maailmansodan veteraanin kanssa. Kyynelsilmäinen vanhus kertoi kirjailijalle, että ainoa kumppani, jonka kanssa hän pystyi rintamalla keskustelemaan, oli hänen hevosensa. Tuon keskustelun pohjalta syntyi romaani Sotahevonen.

Steven Spielberg näki kirjan näyttämösovituksen Lontoossa, vaikuttui tarinasta ja hankki sen elokuvaoikeudet saman tien. Spielbergin ohjaaman ja tuottaman elokuvan ensi-ilta on tammikuussa 2012

  

Suomentanut: Päivi Pouttu-Deliére, 196 sivua, Gummerus 2012

Alkuperäinen nimi: War Horse (1982)

    

Muita lukukokemuksia: Kirjavinkit, Lukuisa, Eniten minua kiinnostaa tie, Cillan kirjablogi, Koko lailla kirjallisesti

  

Samankaltaista luettavaa: Anna Sewell: Uljas Musta

"Vilpun hengen voi pelastaa tekemällä kepposen Suurimäelle. Jos 

pystyn puijaamaan hyönteisiä", ajatteli Lotta, "pystyn taatusti 

puijaamaan ihmistä. Ihmiset eivät ole yhtä teräviä kuin hyönteiset."

  

  

Lukuhaasteissa:  Ajattomia satuja ja tarinoita 3

  

Kuten Sotahevonen myös E.B. Whiten Lotta ystäväni on niin ikään tuttu elokuvaversiostaan. Tämän painoksen kannessakin on alkuperäiskantta mukaellen kuva Dakota Fanningin tähdimästä leffasta. Olen nähnyt tämän hyvän mielen koko perheen elokuvan siskon lasten kanssa vuosia sitten. Kirjan versio on melko samanlainen kuin uudempi mukaelmansa, mutta erojakin toki löytyy. Tällä kertaa niin päin, että leffan versio tuntuu muistikuvien perusteella mukavammalta.

  

Kirja kertoo Vilppu-nimisestä possusta, joka on pahnanpohjimmainen. Isäntä meinaa päättää possun elämän, sillä emällä ei riitä nisiä sille ja se on muita pienempi. Veera estää isäänsä ja ottaa possun hoiviinsa. Kasvaessaan ja vahvistuessaan Vilppu muuttaa lähellä asuvan sukulaismiehen navettaan. Possulle on tehty aitaus lantakasaan! Se kuulostaa minusta todelta oudolta, sillä olen käsittänyt, että siat ovat eläimiä, jotka pitävät puhtaudesta ja käyttävät vain yhtä aitauksensa nurkkaa vessana.

  

Uudessa kodissaan Vilppu tutustuu moniin uusiin eläimiin, lampaisiin, hanhen perheeseen, rotta Tepposeeen ja etenkin hämähäkkiin nimeltään Lotta. Lotan koko nimi on Charlotta A. Cavatica, ja se tervehtii Vilppua latinaksi "Salve!" Se on erittäin sivistynyt hämähäkki ja haluaa auttaa possuystäväänsä, kun paljastuu, että isäntä suunnittelee lihottavansa siitä joulun herkkuaterian. Se punoo (pun intented) ovelan juonen.

  

"On paljon sellaista, mitä Vilppu ei tiedä elämästä", se ajatteli. "Se on totta vie hyvin viaton pikku possu. Se ei edes tiedä, mitä sille itselle tapahtuu joulun aikaa." (s. 38)

  

Veera käy usein Vilpun luona ja viettää navetassa koko päivän. Hän ymmärtää, mitä eläimet puhuvat keskenään. Hänen äitinsä tosin on huolissaan tytöstä: "Ei tutunut luonnolliselta, että pikkutyttö oli niin kiinnostunut eläimistä." (s. 92) Minusta on todella normaalia, että lapsia (sukupuolesta riippumatta) kiinnostavat eläimet. En ymmärrä äidin asennetta ollenkaan. Kuinka eläinten kanssa viihtyminen olisi vaarallista, etenkin kun Veera oli raikkaassa maalaisilmassa koko kesän.

  

Lopussa Lotan juoni onnistuu ja Vilppu saa elää leppoisasti loppuelämänsä. Surullisia käänteitä on luvassa myös tässä kirjassa, mutta onneksi lopputunnelma on onnellinen. Miinuksina mainittakoon, että suomennetut nimet tuntuivat oudoilta ja juoni oli hieman ohkainen.

  

"-- eikä meidän possumme ole mikään tavallinen possu." 

"No", sanoi Suurimäen emäntä, "minusta näyttää, että olet hieman harhateillä. Minusta näyttää, että hämähäkkimme ei ole mikään tavallinen hämähäkki." (s. 70-71)

   

Arvosana:

           

Takakannesta:

Vilppu-possun sydän särkyy, kun se kuulee, mikä pulskia porsaita jouluna odottaa. Onneksi Vilpulla on pieni, tarmokas ystävä, navetan katonrajassa asuva Lotta-hämähäkki, joka päättää auttaa porsasta. Aamulla hämähäkin verkkoon on kudottu sanat "Melkoinen possu!". Uutinen ihmeellisestä viestistä leviää salamannopeasti, eikä aikaakaan, kun verkkoon ilmestyy uusi ylistävä viesti. Vilpusta tulee koko seutukunnan kuuluisuus ja markkinoiden vetonaula, eikä sen tarvitse pelätä joulua enää koskaan.

  

Suomentanut: Tarja Kontro, 156 sivua, Otava 2007 (1. painos 1954 Leena Härmän suomentamana)

Alkuperäinen nimi: Charlotte's Web (1952)

    

Muita lukukokemuksia: Hurja hassu lukija, Kirjan nurkkaan

  

Samankaltaista luettavaa: Dick King-Smith: Babe - possu joka päätti päästä pitkälle ja Ässä - Babesta polvi paranee

"Bianca-neidin elämä oli ollut hyvin suojattua, eikä hän tiennyt 

ollenkaan miten muut hiiret elivät. Bernardia lukuun ottamatta 

hän ei ollut koskaan edes puhunut toisen hiiren kanssa."

  

  

Lukuhaasteissa:  Ajattomia satuja ja tarinoita 3, Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste,  Joka päivä on naistenpäivä -lukuhaaste

  

Kun törmäsin Margery Sharpin lastenkirjaklassikkoon Pelastuspartio Bernard ja Bianca kirjastopoistona, en ollut koskaan aiemmin edes kuullut, että tuo Disneyn elokuvista tuttu kaksikko on aloittanut taipaleensa kirjana. Ja voi kuinka kaukana Disneyn mukaelmasta syntynyt mielikuvani hahmoista olikaan alkuperäiseenn versioon. Bernard on kyllä melko samankaltainen lempeä, hiljainen ja  kummassakin, mutta Bianca ei voisi olla kauempana. Disneyn Bianca on kyllä hänkin suloinen, mutta myös lempeä, nöyrä ja avulias, kun alkuperäisversiossa hän on itsekeskeinen, mukavuuksiin tottunut ja kylmähkö. 

  

Kerrottiin myös että hän oli erinomaisen kaunis mutta aivan mahdottoman teennäinen. (s. 14)

  

Neiti Bianca joutuukin kohtaamaan kovan, kylmän maailman, kun hänen on etsittävä Norjan rohkein hiiri. Tuon hiiren tehtäväksi on annettu pelastaa oman maalaisensa runoilija pahamaineisesta vankilasta, josta pakenemista pidetään täysin mahdottomana. Bianca luulee, että hänen elämänsä posliini pagodissa kultakeinuineen, suihkulähteineen ja hopeatarjottimella tarjoiltuine juustopaloineen on normaalia, mutta joutuu järkyttymään nähdessään, kuinka hiiret tavallisesti asuvat. 

  

Voisiko hiiri olla yhtä onnellinen, jos hän olisi kiintynyt toiseen hiireen, vaikka ei eläisi yhtä ylellisesti -- "Mitenkähän köyhät elävät?" (s. 44) 

  

Matka vankilaan on pitkä, mutta sujuu mukavasti hevosvetoisissa kärryissä. Mitä lähemmäksi Mustana Linnana tunnettu rangaistuslaitos tulee, sen synkemmäksi maisema ja tunnelma muuttuu. Tiellä on vankilaan kulkeneiden, mutta kesken matkaa kuolleiden luita, joita hevoset säikkyvät ja perillä odottaa julma Mamelukki-kissa, joka uhkaa hiirten suunnitelman toteuttamista. 

  

Miten joku vie avaimet vartijalta voimakeinoin - kun se joku sattuu olemaan hiiri? (s. 120)

  

Kohottelin kirjassa pariin kertaan kulmakarvjojani. Esimerkiksi, kun Vankien apu -yhdistyksen rouva puheenjohtaja ajattelee luottavansa Biancaan, saman sukupuolen takia, ja kun Bernardin henki salpaantuu Bianca-neidin ihanuuden edessä: "hänellä oli täydellinen vartalo", eikä hän "pystynyt kuvittelemaan hänta raskaammassa työssä kuin kultakeinussa keinumassa". Lisäksi "Naisilla on tiettyjä kotiin liittyviä vaistoja riippumatta siitä miten suojattua elämää he ovat viettäneet." Bernard sanoo Biancalle myös: "Te olette niin kaunis! -- Ei ole reilua pyytää teitä olemaan vielä rohkeakin! Teitä pitää suojella ja hoivata, ja rakastaa ja kunnioittaa enkä minä pyydä muuta kuin saadaheittäytyä maahan jotta te voitte kävellä ylitseni!" 

  

Bianca-neidille oli uusi kokemus olla olematta huomion keskipiste ja hän tui pohtineeksi monia asioita joita hän oli tähän asti pitänyt itsestään selvinä. (s. 44)

  

Tämä on ilmeisesti hieman vähemmän tunnettu lastenkirja nykyään, sillä en onnistunut löytämään yhtää bloggausta teoksesta. Kieltämättä tämä ei ehkä ole onnistunut pysyttelemään ajattomana helmenä, mutta varsin mielenkiintoinen teos niille, jotka ovat kiinnostuneet alkuperäisistä Bernardista ja Biancasta ennen Disneyn kosketusta. 

  

Arvosana:

             

Takakannesta:

Bernard on vaatimaton ja urhea hiirinuorukainen.

Bianca hienostunut, diplomaattipiireissä liikkuva hiirikaunotar, joka kirjoittaa runoja.

Nils on elämää laajalti nähnyt reipas norjalainen merimieshiiri.

  

Margery Sharpin hauskat ja vauhdikkaat tarinat Vankein apu -yhdistyksen perustaneista hiiristä tunnetaan kaikkialla maailmassa. Yhdistys toimii monenmoisien hyvien asioiden puolesta, eikä kaihda ryhtyä uhkarohkeisiinkaan yrityksiin.

  

Tällä kertaa tarkoituksena on pelastaa norjalainen runoilija pahamaineisesta vankilasta, joka sijaitsee synkällä autiolla seudulla kaukana kaikesta asutuksesta. Tehtävän saa hoitaakseen kolmikko Bernard, Bianca ja Nils.

  

Wal Disney -yhtiö on tehnyt Margery Sharpin kirjojen pohjalta elokuvan. Amerikkalaisen Garth Williamsin kuvituksia on ollut aikaisemmin muun muassa kirjoissa 'Mary ei saa unta' ja 'Valkoinen Pupu ja Musta Pupu'. 

  .

Suomentanut: Kersti Juva, 148 sivua, Otava 1979

  

Kuvittanut: Garth Williams
   
Alkuperäinen nimi: The Rescuers (1959)

    

Samankaltaista luettavaa: Richard Adams: Ruohometsän kansa, Colin Dann: Kaukametsän pakolaiset, Robert C. O'Brien: Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat

Madeleine L'Engle: Hyppy ajassa

"- Kautta maailmankaikkeuden taistellaan, koko kosmoksessa -- eräät meidän parhaimmista taistelijoistamme ovat kotoisin juuri teidän planeetaltanne, ja se on pieni planeetta, 

lapsukaiseni, pienen linnunradan ulkoreunalla. Voitte olla ylpeitä siitä."

  

Lukuhaasteissa: Ajattomia satuja ja taruja 2

Luin Madeleine L'Englen klassikkoaseman saavuttaneen tieteisfantastisen nuortenkirjan Hyppy ajassa ystävänpäivän lukumaratonilla. WSOY on julkaisemassa teoksesta uuden painoksen ensi kuussa, koska Disneyn tekemä filmatisointi (rooleissa mm. Oprah Winfrey ja Gugu Mbatha-Raw) saa ensi-iltansa Finnkinossa 6.4.2018. Toivottavasti myös kolme jatko-osaakin suomennettaisiin, sillä ne on nyt saatavana vain englanniksi. 

   

Naurahdin ääneen luettuani ensimmäisen lauseen, teos nimittäin alkaa - uskokaa tai älkää - sanoilla "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Päähenkilö on n. 14-vuotias Margaret (Meg) Murry. Hänellä on kymmenvuotiaat kaksoisveljet Sandy ja Dennys, sekä pikkuveli Charles Wallace, joka ei ole vielä koulussa. 

  

- Haluamisella ei ole siihen mitään vaikutusta. Charles Wallace on se mikä on. Erilainen. Uudenlainen. (s. 40)

   

Myrskyävänä yönä Meg ei uskalla nukkua ullakkohuoneessaan, vaan sipsuttelee keittiöön tehdäksen kaakaota. Hänen yllätyksekseen Charles Wallace onkin siellä jo keittämässä juomaa. Veljellä on kyky aistia tutkija-äitinsä ja siskonsa ajatukset. Sitten ovelle koputetaan, odottamaton seikkailu alkaa. Ja minne perheen isä onkaan kadonnut? Kummastelin paljon naapureiden, postin neidin ja Megin rehtorin ilkeitä vihjailuja isää kohtaan. 

  

-- emmehän me matkustakaan minkään nopeudella -- Me tesseroimme. Tai voisi sitä kutsua yhtä hyvin ajassa hyppäämiseksi. (s. 51)

    

Kirjassa tutustutaan K-rouviin, siis rouva Kummoiseen, rouva Keniin ja rouva Kumpaiseen. He ottavat Megin, Charles Wallacen sekä erään toisen pojan mukaansa pelastamaan maailmaa pahalta voimalta. Hyppy ajassa tarkoittaa samaa kuin tesserakti, jota ei kuitenkaan avata paljoa. Yllätyksekseni kirjasta löytyy myös dystooppinen yhteiskunta, joka on teoksen parasta antia. Miinusta kirja puolestaan saa uskonnollisuudestaan. Kirja on kielletty monissa kouluissa maailmalla.  

- Kaikki tietävät, että meidän kaupungissamme on koko planeetan paras keskustiedustelukeskus. Meidän tuotantotasomme on kaikkein korkein. tehtaamme eivät koskaan sulkeudu; koneemme eivät koskaan pysähdy. Keiken kukkuraksi meillä on viisi runoilijaa, yksi muusikko, kolme taiteilijaa, kuusi kuvanveistäjää, kaikki täysin ohjelmoituja. (s. 87)

  

Teoksen kansi on hyvin 80-lukulainen, mutta ei suurin osa muidenkaan, erikielisten painosten kansista ole paljoa sen kauniimpia. Uusi painos tulee ilmestymään käsittääkseni leffakannella. Alla kollaasi mielestäni kauneimmista ja kauheimmista kansista. Eniten tykkään ensimmäisenä olevasta Puffin Bookin tummasta kannesta. Kansivertailua on tehnyt myös GeekMom.

  

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Oli synkkä ja myrskyinen yö. Meg Murry, hänen pikkuveljensä Charles Wallace ja heidän äitinsä olivat keittiössä yöpalalla kun hämmästyttävä muukalainen ilmestyi heidän luokseen ja sai heidät suunniltaan. Rajut yöt ovat minun iloni, muukalainen avaruudesta kertoi heille. – Matalapaine vain sattui tempaisemaan minut kurssistani. Sallikaa minun levähtää hetkinen, menen sitten matkoihini. Matkoista puheen ollen, sellainen asia kuin tesserakti on tosiaan olemassa.

  

Tesserakti on hyppy ajassa. Enempää siitä ei voi paljastaa, jottei riistäisi lukijalta sitä iloa, joka hänellä on tätä Madeleine L'Englen tavallisuudesta poikkeavaa kirjaa lukiessa.

  

Suomentanut: Katri Yli-Viikari, 166 sivua, Lasten Keskus 1986

Alkuperäinen nimi: A Wrinkle in Time (2011)

    

Muita lukukokemuksia: Taikakirjaimet

Patrick Ness: Hirviön kutsu

"Tarinat ovat villeintä mitä on, hirviö jyrisi.

Tarinat vainoava, purevat ja polttavat."

  

   

Kuten blogiani aiemmin lukeneet ehkä muistavatkin, tein itselleni uuden vuoden lupauksen, että lukisin tänä vuonna enemmän parempaa kirjallisuutta ja vähemmän ihan ok, kolmen tähden teoksia. Tähän asti on lupaus pitänyt varsin mallikkaasti, sillä helmikuun puoleen väliin mennessä luettujen kirjojen keskiarvo on 3,68 eli hienosti tavoiterajan yläpuolella. Hirviön kutsu on jälleen yksi onnistunut lukukokemus lisää. 

  

Vaikka teoksen teemat ovat aika synkkiä, ahmin parissa päivässä ja se menee helposti seuraavan lukusuositeltavan kirjarimpsun jatkoksi: R.J. Palacio: Ihme, Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista, Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan. Lisäksi lukukokemuksesta tulee paikoin mieleen John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe. Kelpo romaani sekin.

  

Kaikilla tarinoilla ei ole onnellista loppua. (s. 144)

    

  

Teoksen pohjaidea ja hahmot ovat Siobhan Dowdin luomia, mutta hän kuoli rintasyöpään 2007 ennen kuin sai kirjan valmiiksi. Patrick Nessiä pyydettiin työstämään tarina loppuun. Kirjan on kuvittanut Jim Kay, joka tunnetaan mm. Harry Pottereiden kuvitetuista versiosta. Kuvitus onkin tärkeä osa tarinaa, eikä aikuisen lukijan tarvitse kavahtaa sitä. Tyylikäs mustavalkoinen taide oli ainakin minun makuuni erittäin onnistunut. 

  

Päähenkilö on 13-vuotias Conor O'Malley. Hänen äitinsä on sairastunut syöpään noin vuotta aikaisemmin ja käy edelleen hoidoissa. Conor näkee painajaisia ja koulussa hän on muuttunut käytännössä näkymättömäksi. Tosin yksi poika ja hänen ilkeät sanansa sekä nyrkkinsä tuntuvat aina näkevän hänet.  

  

"Kyllä minä näen, mitä Harry puuhaa", neiti Kang sanoi. "Kiusaaja on kuusaaja, vaikka olisi kuinka vetovoimainen ja hyvä koulussa." Hän huokaisi ärtyneenä. "Harrysta luultavasti tulee vielä pääministeri. Luoja auttakoon." (s. 82)

    

  

Conor tutustuu tarinan aikana hirviöön, joka ottaa mielellään marjakuusen hahmon. Eräänä iltana hirviö tulee Conorin luo ja sanoo pojalle, että tämä on kutsunut sen auttamaan. Hirviö kertoo kolme tarinaa niistä kerroista, kun se aiemmilla kerroilla on lähtenyt liikkeelle auttamaan ja Conorin tulee kertoa neljäs, jonka jälkeen hirviö on suorittanut tehtävänsä ja lähtee. 

  

Hirviön kertomat tarinat noudattavat sadun kaavaa, mutta niissä ei aina ole hyviksiä ja pahiksia, vaan ihmisiä jostain siltä väliltä. Olen kullut jonkin verran pettyneitä kommentteja kirjan ennalta-arvattavuudesta, mutta minusta teos ei ole sitä huonolla tavalla. Toki alussa voi jo aavistaa, kuinka kirja tulee päättymään, mutta välille mahtuu monenlaista käännöstä, joka pitää lukemisen mielekkäänä ja yllättävänä. 

  

Äiti vakuuttelee Conorille, että hän tulee voimaan paremmin ihan pian, mutta vaikka poika haluaa uskoa äitiään, epäilyksen siemen itää. Teos on yhtä aikaa hienovarainen ja kaunis sekä raju ja ahdistava kuvaus siitä, kuinka äidin sairaus vaikuttaa poikaan. Miten voisi hyväksyä sen, että joutuu luopumaan yhdestä tärkeimmistä ihmisistä.  

   

Teos sopii monenikäiselle lukijalle. Nessin tapa kuljettaa tarinaa muistuttaa suruprosessin vaiheita, jotka ovat kieltäminen, viha, neuvottelu, masennus ja hyväksyminen. Teos saattaakin olla hyvä väline lukijalle, jonka elämässä on tapahtunut tai meneillään jotain, johon liittyy luopumista ja surua. Teoksen pohjalta on myös tehty elokuva, joka sai ensi-iltansa loppuvuodesta 2016.

     

Tarinat ovat tärkeitä, hirviö sanoi. Ne voivat olla tärkeintä mitä on. (s. 151)

  

  
Arvosana:

     

Takakannesta:

Hirviö ilmestyy paikalle seitsemän minuuttia yli keskiyön. Se kertoo Conorille kolme tarinaa, mutta neljäs tarina Conorin pitää kertoa itse. Patrick Ness punoo riipaisevan ja jännittävän kertomuksen 13-vuotiaasta pojasta, joka saa avukseen hirviön, kun äiti sairastuu syöpään. 

  

Jim Kayn hienosti kuvittama teos on yhtä aikaa monikerroksinen satu, hurja seikkailu ja henkeäsalpaava romaani. Hirviön kutsu on mestariteos, joka puhuttelee monenikäisiä lukijoita ja jota lukee henkeään pidättäen: pystyykö hirviö auttamaan Conoria ja hänen äitiään

  

Kirjan idea on kirjailija Siobhan Dowdin, joka sairastui syöpään eikä pystynyt itse kirjoittamaan tarinaa ennen kuolemaansa. Hirviön kutsu on palkittu sekä Carnegie -mitalilla että Kate Greenway -mitalilla (Jim Kaylle teoksen kuvituksesta). Jim Kay kuvittaa myös J. K. Rowlingin koko Harry Potter -kirjasarjan. Hirviön kutsun käännösoikeudet on myyty jo 34 kielelle. Kirjan pohjalta tehty elokuva tulee teattereihin syksyllä 2016.

  

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 215 sivua, Tammi 2016

Alkuperäinen nimi: A Monster Calls (2011)

    

Muita lukukokemuksia: Tähtivaeltaja, Lukuisa, Oksan hyllyltä, Hurja Hassu Lukija, Carry on Reading, Kirjaston kummitus, Musteen jäljet, Värikäs päivä | Lastenkirjablogi

  

Samankaltaista luettavaa: R.J. Palacio: Ihme, Ali Benjamin: Mitä sain tietää meduusoista, Jack Cheng: Kosmoksessa tavataan, John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, Steven Rowley: Lily ja mustekala

Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa

"Näitä kertomuksia alkoi nyt vyöryä maailmaan, ja lähestulkoon kaikki olisivat samanlaisia: pohjattoman surullisia mutta viime kädessä täydellisen yllätyksettömiä."

  

   

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Kuukauden kieli -lukuhaaste: Tammikuu - ranska

  

Emmanuelle Pirotten teos Vielä tänään olemme elossa pohjaa Pirotten yhdessä Sylvester Sbillen kanssa kirjoittamaan elokuvakäsikirjoitukseen. Näin onkin helppoa ymmärtää, miksi kerronta on paikoin hyvin nykivää, sisältää vain vähän dialogia ja yhdenkin luvun aikana näkökulmaa vaihdetaan nopeasti hahmosta toiseen. Jos nämä seikat pystyy ylittämään, on itse tarina hyvin kiinnostava ja ymmärtää, miksi teos palkittu vuonna 2016 parhaana historiallisena romaanina. Tämä on käsittääkseni ensimmäinen lukemani belgialainen kirja.

  

Kun amerikkalaisen sotilaan vaatteisiin pukeutuneen saksalaisen soluttautujan syliin ojennetaan juutalainen tyttö, mitä voikaan tapahtua. Mathiaksen oli määrä ampua tuo lapsi, joka on hänen aiemmin tappamiaan juutalaisia paljon rohkempi - tyttö nimittäin kääntyy kohtaamaan teloittajansa katseen ja saa jonkin naksahtamaan miehen päässä. Mathias ampuu omaksikin yllätyksekseen Renéen sijaan sotilastoverinsa.

  

Renée oli aina rakastanut hahmoja, joissa oli jotain salaperäistä. (s. 29)

  

Alkaa tempoileva matka, jonka aikana mies ja tyttö solmivat epäsovinnaista sidosta välilleen. Suuri osa tapahtumista sijoittuu eräälle maatilalle, joka on niin amerikkalaisten kuin saksalaistenkin sotilaiden pysähdyspaikkana. Kirja ei kuvaa kummankaan maan joukkoja kaunistellen ja jopa Mathias itse kritisoi saksalaisia, varsinkin Hitleriä, jota hän sanoo pieneksi sekopäiseksi mieheksi. 

  

Maatilalla tavataan paljon hahmoja, joista parhaiten jäävät mieleen parantajan taitoja omaava Ginette ja "mieleltään heikko" Philibert, joka osoittaa kuitenkin sankarin elkeitä. Näiden kahden sekä Mathiaksen kanssa Renée kokee eniten yhteenkuuluvuutta - kaikki ovat jollain tapaa yhteiskunnan reunalla. Mathias on kyllästynyt sotimaan ja haluaa palata omaan yksinäisyyteensä. Hän on tuntenut vahvimmin kodikseen Kanadan kesyttömät metsät. Onneksi pitkittynyt sota on viimein päättymässä, vaikkeivat hahmot sitä vielä tiedäkään.

  

Hän oli tyystin väsynyt siihen, että niin monen vuoden jälkeen täytyi yhä olla jatkuvasti varuillaan, kaikki aistit herkkinä, valmiina pelastautumaan. (s. 47)

  

Valitsin tällä kertaa postauksen mottolauseeksi kohdan, jossa todetaan, että melkein kaikki toisen maailmasodan tarinat ovat samankaltaisia. Toki tämä pitää tiettyyn asti paikkansa. Olen lukenut useita sodan tapahtumien aikaan sijoittuvia romaaneja - siis fiktiota, joka ammentaa jossain määrin faktoista sekä Anne Frankin päiväkirjan. Niissä kaikissa on samanlainen pohjavire, mutta jokainen kertoo erilaisen tarinan. Usein lapsen äänellä, niin juutalaisten kuin saksalaistenkin hahmojen kautta. 

  

Tämä oli siitä joukosta vielä vähän erikoisempi. Lähimmäksi verrokiksi voinee mainita Markus Zusakin Kirjavarkaan, koska siinäkin on piilotellun tytön ja aikuisen miehen ystävyyssuhde. Hyvin erilainen, mutta kuitenkin. Omalaatuiseksi tämän teoksen tekee esimerkiksi Mathiaksen kiehtova perhetausta: hänen isänsä on saksalainen ja äiti kanadalainen eli hän ei ole puhaasti arjalainen. Lisäksi Mathiaksen elämässä on merkittävä suhde natiiviamerikkalaiseen, iäkkääseen naiseen, joka on pelastanut miehen hengen. Mathias tuntuukin kovin virkistävän omanlaiseltaan hahmolta, eikä häntä voi pelkistää vain saksalaisten tappokoneeksi. 

  

Harmillisesti Vielä tänään olemme elossa ei kirjallisilta ansioiltaan ole aivan samalla tasolla kuin aivan postauksen lopussa mainitsemani teokset. En osaa ranskaa niin en pysty tarkistamaan, onko alkuteoksen kanssa samanlaista kankeutta, vai johtuuko se kääntäjästä, jonka ensimmäinen käännös tämä oli. Lukeminen takkusi välillä paljon ja vei sivumäärään nähden enemmän aikaa kuin sen olisi pitänyt. Renéestä ja Mathiaksesta olisin kyllä lukennut pidemmänkin tarinan, jos se olisi kirjoitettu vähän sujuvammin. Elokuvasta en löytänyt vielä tietoa, joko se on ilmestynyt.

  

Kaikki pysähtyivät ällistyneinä niille sijoilleen. Joulu. Ajatus tuntui järjettömältä. Sota oli kaikkialla, ihmiset kuolivat, tarpoivat lumessa tai nääntyivät ja paleltuivat kellareissa. (s. 147)

    

Arvosana:

   

Takakannesta:

Mathias on Saksan armeijan erikoisjoukkojen sotilas, jonka tehtävänä on murtautua voittoisien liittoutuneiden selustaan Ardenneilla 1944–1945 ja tarpeen mukaan soluttautua vihollisjoukkoihin. Siksi hänen varusteensakin ovat amerikkalaista mallia.

Draama alkaa, kun Mathias ja hänen toverinsa saavat käsiinsä orvon seitsenvuotiaan juutalaistytön Renéen.

Vielä tänään olemme elossa on kaunis ja riipaiseva romaani sotilaan ja tytön epätodennäköisestä kohtalonyhteydestä, joka uhmaa sodan raakoja lakeja. Sodan julmuus ja inhimillinen toiveikkuus punoutuvat unohtumattomaksi tarinaksi, joka pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.

    

Suomentanut: Lauri Holma, 255 sivua, Minerva 2017

Alkuperäinen nimi: Today We Live (2015)

    

Muita lukukokemuksia: Lumiomena, Kirjasähkökäyrä, Luetut kirjat, Kirjamerestä ongittua, Leena Lumi

  

Samankaltaista luettavaa: Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe, Markus Zusak: Kirjavaras, Audrey Magee: Sopimus, John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa, Affinity Konar: Elävien kirja, Anne Frank: Nuoren tytön päiväkirja

Lukupiirissä | Ernest Cline: Ready Player One

"Nämä kolme sanaa olivat aina viimeinen asia jonka OASIS-käyttäjä näki 
ennen kuin siityi todellisesta maailmasta virtuaaliseen:

READY PLAYER ONE"

  

Joulukuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 44. Kirja liittyy johonkin peliin, Spefi-lukuhaaste: 11. Kirjassa pelataan

  

Olen lainannut Ernest Clinen ultimate nörttikirjan Ready Player One kirjastosta ainakin kerran aikaisemmin, mutta en tuolloin ehtinyt lukemaan kirjaa. Niinpä, kun se menestyi vetämäni lukupiirin syksyn kirjojen valintaäänestyksessä, oli viimein aika lukea se. Ja hyvänen aika, pieni epäilykseni kirjaa kohtaan oli aivan turha, sillä se oli todella hyvä. Lisäksi kirjan suomalaisen painoksen kansi on todella onnistunut (kiitos kuuluu Tuomo Parikalle, joka on suunnitellut myös Tuomo Jäntin Verson kannen), ja pidän siitä enemmän kuin useimmista muista versioista, joita katselin Goodreadsissa (alla kollaasi muutamista).

   

Eletään vuotta 2044. Kirjan ideana on, että rikas, erakkomainen ja lapseton pelisuunnittelija James Halliday testamenttaa koko omaisuutensa ja virtuaalitodellisuusmaailma OASISin (Ontologisesti Aistit Sulauttava Ihmiskeskeinen Simulaatio) herruuden sille, joka onnistuu ratkaisemaan kolme tehtävää, jotka hän on suunnitellut. Aarrejahti saa nimensä peleihin piilotetuista salaisuuksista, easter eggeistä (pääsiäismuna) ja palkinnon jahtaajia kutsutaan siksi munastajiksi.

Clinen alter egolta vaikuttavalla Hallidaylla oli pakkomielle lapsuudestaan 1980-luvulla. Niinpä OASIS ja munajahti vilisee viittauksia 80-luvun peleihin, elokuviin, tv-sarjoihin, kirjoihin ja musiikkiin. Välillä viitataan myös vanhempaan ja tuoreempaankin populaarikulttuuriin, kuten Doctor Whohon, Potter-verseen (huispauksen muodossa), Matrixiin ja Firefly-sarjaan. Näitä viittauksia oli kivaa bongailla, vaikka osaa en tunnistanutkaan.

Ja me sodimme edelleenkin keskenämme, enimmäkseen niistä vähistä resursseista mitä meillä vielä on jäljellä. -- Totta puhuen tulevaisuus ei vaikuta kovinkaan valoisalta. Sinä synnyit aika onnettomana aikana historiaa. ja näyttää siltä, että asiat menevät entisestään huonompaan päin. Ihmisten sivilisaatio on 'rappeutumassa'. Joidenkin mielestä se on jopa 'luhistumassa'. 

Ehkei ole kovinkaan fiksua kertoa vasta saapuneelle ihmisolennolle, että tämä on syntynyt kaaoksen, tuskan ja köyhyyden maailmaan juuri oikealla hetkellä nähdäkseen, kuinka kaikki murtuu palasiksi. (s. 28-29)

   

Maailman asiat ovat kovin huonosti; työttömyyttä, köyhyyttä, nälänhätää, energiantuotannon kriisi, globaali ilmastonmuutos... Ei siis olekaan ihme, että kaikki hakeutuvat mieluummin OASISin utopistisiin maailmoihin ja raja ihmisen todellisen identiteetin ja OASIS-hahmon välillä alkaa hämärtyä. Lisäksi OASIS on maailman suurin julkinen kirjasto.
 

Äidin mukaan isä oli antanut minulle alkusointunimen, koska se kuulosti hänestä supersankarin salanimeltä, kuten Peter Parker tai Clark Kent. (s. 24)

 
Päähenkilö Wade Watts on lukioikäinen orpo, joka asuu epämiellyttävän tätinsä kanssa pinossa, asuntovaunuista ja parakeista pystyyn rakennetussa slummikylässä, joita on isojen kaupunkien läheisyydessä. Wade käy koulua OASISissa, mutta lukio on päättymässä pian. Jos Hallidayn aarrejahtia ei olisi julkaistu viisi vuotta aikaisemmin, poika ei uskonut selviävänsä hengissä. Ensimmäisen tehtävän ratkominen on antanut hänelle mielekästä tekemistä ja jotain mitä tavoitella. Lukion jälkeen hän suunnittelee lähtevänsä ammattimunastajaksi.

© 2018 Warner Bros/Amblin Entertainment

Vaikka paljon onkin muuttunut, on teoksen maailma edelleen monilta osin tuttu, niin hyvässä kuin pahassakin. On mielenkiintoista, että aseen voi ostaa tuoteautomaatista, mutta tummainoiset naiset kokevat mielekkäämmäksi valita OASIS-hahmokseen valkoisen miehen, koska saavat silloin parempaa kohtelua ja isompaa palkkaa ja jotkut vanhemmat eivät edelleenkään hyväksy lapsensa suhdetta samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa.

Kirjan ainoita miinuksia on Waden hahmon kliseisyys. Kirjallisuudessa ylikäytetty orpous ja ikävät sukulaiset (mm. Harry Potter, runotyttö Emilia) sekä valtakunta ja tyttö kainaloon -tyyppiset ratkaisut erottuvat muutoin varsin omaperäisessä teoksessa liikaa. Ja toki Wade on myös ylipainoinen, "liian outo jopa outolinnuille" eli klassinen nörttitapaus.
  

Ready Player Onesta on tulossa elokuvaversio maaliskuussa. Olikin hyvä, että ehdin lukemaan kirjan ennen elokuvan katsomista, sillä en ole ihan vakuuttunut trailerin antamasta kuvasta. Kirja vaikuttaa ainakin sen perusteella todella paljon paremmalta kuin leffa (esim. hahmot ovat ihan erilaisia kuin tekstin pohjalta saa kuvan). 

  

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

PELI ALKAA. VOITTAJA LÖYTÄÄ AARTEEN JA PELASTAA MAAILMAN. OLETKO VALMIS?

2044. Wade Watts, niin kuin suurin osa ihmiskuntaa, pakenee kurjistuneen maapallon ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä haluaa.

Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija James Halliday on testamentannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee kolme kätkettyä arvoitusta. Arvoitukset ja vihjeet liittyvät Hallidayn nuoruuteen, 1980-luvun populaarikulttuuriin, josta Wade tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten.

Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtisen loppuvaiheen, jossa täytyy muun muassa pelata virheetön Pac-Man-peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa. Äkkiä hän huomaa joutuneensa epätoivoiseen kilpajuoksuun tuhansien muiden kanssa. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen – ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpohjaisesti.

Ready Player One on kuin Nick Hornbyn High Fidelityn ja elokuvan Paluu tulevaisuuteen risteytys, joka esittelee estottoman nostalgisesti 1980-luvun musiikkia, elokuvia, tv-sarjoja, kolikko- ja konsolipelejä, sarjakuvia, animea, roolipelejä ja kirjoja.

    

Suomentanut: J. Pekka Mäkelä, 508 sivua, Gummerus 2012

    

Alkuperäinen nimi: Ready Player One (2011)

  

Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Risingshadow, Nörttitytöt. Pauline von Dahl, Kirjaneidon tonihuone, Taikakirjaimet, Notko, se lukeva peikko, Anna minun lukea enemmän, Vinttikamarissa, bookisteaparty

Samankaltaista luettavaa: Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Devoted Souls - Peliromaani, Aleksi Delikouras: Nörtti-sarja, Sini Helminen: Kiven sisässä

Ransom Riggs: Kolkko kaupunki

"Olin matkustanut saarelle ratkaistakseni isoisäni arvoituksen, 
ja samalla olin löytänyt oman salaisuuteni"

    

   

Arvostelukappale

     

Kolkko kaupunki on toinen osa  Ransom Riggsin neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista kertovien romaanien sarjasta. Se jatkuu suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi viisi vuotta sitten. En muistanut enää paljoakaan aiemmista tapahtumista, mutta onneksi se ei kauheasti haitannut sillä toiminta nappaa heti mukaansa. Ensimmäisestä kirjasta on tehty myös elokuvaversiokin. 

   

Neiti Peregrine on jäänyt linnun hahmonsa vangiksi ja hänen eriskummalliset holhokkinsa lähtevät etsimään toista ymbryneä auttamaan hänet takaisin ihmiseksi. Liian pitkään lintuna oleminen saa nimittäin ymbrynen unohtamaan pala palalta ihmisyyteensä. Neiti Peregrinen veli on sotajalalla kalmiaiden ja kuorioiden armeijan kanssa. He ovat keksineet keinon, kuinka pääsevät sisään silmukoiksi kutsuttuihin pysähtyneen ajan kupliin ja vanginneet lähes kaikki ymbrynet, jotta saisivat eriskummallisten voimat itselleen. 

  

Eriskummallisuudet ovat vähän niin kuin lihakset - mitä enemmän niitä harjoittaa, sitä isommiksi ne kasvavat. (s. 39)

  

Tällä kertaa miljöönä on mm. toisen maailmansodan aikainen, pommitettu Lontoo, missä tavataan kirjan kannessa oleva tyttö. Suosikkikohtani kirjasta on, kun lapset päätyvät vanhaan turistisilmukkaan, 1800-luvulle avautuvaan aikakuplaan, missä sirkus on tullut kaupunkiin pelleineen, temppuilijoineen ja tietystyi friikkeineen. 

  

Eriskummallisten salattu maailma on aina ollut vaarassa, mutta nyt lainattu aika on tikittämässä kohti loppuaan ja pysähtyneisyyden turvasatamat luhistuvat yksi toisensa jälkeen vailla ymbryneiden huolenpitoa. Asetelma, johon tämä osa päättyy ei tarjoa paljoa vihjeitä siitä, miten tarina jatkuu ja onnistuvatko lapset pelastustehtävässään. Toivottavasti kolmaskin osa, 2015 ilmestynyt Library of Souls suomennettaisiin myös. 

    

"Ei ole meidän tehtävämme pelastaa koko maailmaa", Horace sanoi. 

"Emme me yritä pelastaa koko maailmaa. Ainoastaan eriskummallisen maailman." (s. 338)

  

Lapset, tai oikeastaan lapsen kehoiset, mutta aikuisenmieliset hahmot ovat kiinnostavia. Vain päähenkilö, Jacob, on oikeasti teini-ikäinen. Lapsilla on monenlaisia eriskummallisia kykyjä ja ominaisuuksia, kuten näkymättömyys, taito saada kasvit kasvamaan, ennenäyt ja pyrokinesia. Se, kuinka lapset ovat kykynsä saaneet ei kuitenkaan ole vielä selvinnyt, vaikka myyttiseen alkuperään vihjaistiinkin. 

  

Kuten edellisessäkin kirjassa, myös tässä on aitoja vintage valokuvia. Ne on sidottu tarinaan enemmän tai vähemmän onnistunesti. Välillä tuntuu, kuten aikaisemminkin, että kuvat ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin tarina, eikä kaikkia kuvia olisi tarvinnut näyttää, vaikka ne olisivatkin inspiroineet tarinan suuntaa. Ensimmäiseen kirjaan valikoidut kuvat olivat kiinnostavampia kuin tässä osassa esitellyt, joskin muutamia helmiä olikin mukana.

        

   

Oli vaikea uskoa, että joku suhtautuisi vihamielisesti näihin ystävällisiin ihmisiin. Toisaalta samanlaisten ennakkoluulojen vuoksi eriskummallisetkin olivat vetäytyneet yhteiskunnasta. Sellainen oli tämän surullisen maailman meno. (s. 149)

     

Arvosana:

  
Takakannesta:

Kolkko kaupunki vie lukijat maailmaan, jossa aikahypyt ja muodonmuuttajat, aikuisiksi kasvaneet eriskummalliset, hirviöt ja yliluonnolliset eläimet ovat todellisuutta.

Karmivatunnelmainen fantasia on kuvitettu aidoin vintage-valokuvin, jotka tekevät lukukokemuksesta aivan erityisen. Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille valloitti lukijat ja myös katsojat, kun elokuvateattereissa nähtiin Tim Burtonin ohjaama ja Ransom Riggsin kirjoihin perustuva huikea elokuvauutuus syksyllä 2016. Nyt saadaan odotettu ja paljon toivottu jatko-osa Kolkko kaupunki myös suomeksi.
  

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 391 sivua, S&S 2016

    

Alkuperäinen nimi: Hollow City (2014)

  

Kirja on luettu myös täällä: Pauline von Dahl, Villasukka kirjahyllyssä, Oksan hyllyltä, Musteella ja hopealla

Sarjassa ilmestynyt: 

• Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille, 2012 | Miss Peregrine's Home for Peculiar Children, 2011
• Kolkko kaupunki, 2017 | Hollow City, 2014
• Library of Souls, 2015

   

Samantyylisiä kirjoja: Virve Sammalkorpi: Paflagonian perilliset