Lukupiirissä | Charlotte McConaghy: Täällä oli susia

"Yö on oma aavemainen maailmansa, lumikinokset kohoavat kimmeltävinä tavoitellen kuuta. Alastomat puut hohtavat hopeisina. Hengitykseni huuruaa pieninä pilvinä."

    

      

Arvostelukappale

Lukupiirin marraskuun kirja

  

Charlotte McConaghyn kauniskantinen Täällä oli susia kätkee sisäänsä todella vahvan ekofeministisen sanoman, siitä kuinka sekä luonto että nainen ovat miehen vallalle alisteisia. Tämä välittyy kirjasta hyvin voimakkaasti naisiin kohdistuvana väkivaltana, luonnon monimuotoisuuden, ilmastonmuutoksen ja metsien merkittävyyden vähättelynä sekä avoimena, kaiken nielevänä susivihana.

  

Lakkaan olemasta nainen, ihminen, eläin, tai mitä olinkaan. Minä olen ihoon verhoutunut raivo. (s. 279)

  

Päähenkilö, Inti Flynn, haluaa palauttaa sudet takaisin Skotlantiin, josta ne systemaattisen metsästyksen jälkeen on tapettu sukupuuttoon. Sudet auttavat maata villiintymään, nimittäin pitämällä kasvinsyöjien kannat hallinnassa metsät pääsevät elpymään ja kasvamaan. Tätä eivät kuitenkaan useimmat ihmiset ymmärrä, sillä susiviha sumentaa heidän kykynsä ymmärtää tieteellisiä selityksiä.

  

Pian meitä ympäröivät puut. Sammal peittää maata limenvihreänä mattona. Täällä kasvaa saniaisia, jotka ulottuvat minua olkapäähän. Koskettelen karkeita puunrunkoja ja sileitä oksia, juoksutan sormiani pehmeiden lehtien läpi ja pistävien neulasten yli -- jokaisen lehden päässä killuu kimmeltävä pisara. (s. 242)

  

Inti on aivan upea hahmo, sillä hänellä on peilikosketussynestesia, eli hän tuntee vaikkapa sen, jos joku koskettaa kädellään omaa poskeaan niin kuin häntä itseään kosketettaisiin poskeen. Intillä on myös kaksossisko Aggie, joka ajoittain lakkaa puhumasta, mutta käyttää erilaisia kaksosten jo lapsena kehittämiä viittomia. Tosin välillä hän sulkeutuu kokonaan omaan sisäiseen maailmaansa. Siskot kokivat parisuhdeväkivaltaa, joka rikkoi Aggien mielen ja ruumiin. Takaumissa päästään kurkistamaan heidän lapsuuteensa ja aiempiin vaiheisiinsa.

  

Runkojen lomassa kävellessäni koskettelen lohkeilevaa kaarnaa, hivelen pisteleviä neulasia sormenpäillä. Sanon niille mielessäni, että toivon ihmisten jättävän ne rauhaan, mutta tiedän, että se on turha toivo. (s. 101)

  

Skotlannin luonnon kuvaus on juurevaa, lehtevää ja täynnä erilaisia aistimuksia, tuoksuja, tekstuureja ja pakkasen puraisuja. Se herää sivuilta henkiin ja lukiessaan aivan kuulee korvissaan susien ulvonnan, metsien huminan ja lumen narahduksen saappaan alla. Onneksi luontoa ja susien elämää kuvataan paljon vastapainona useiden naisten kokemalle fyysiselle ja henkiselle pahoinpitelylle, sillä en mielelläni lue kurjuuskirjallisuudesta. Onneksi kamaluuksia ei kuitenkaan kuvata mässäillen.

  

Arvosana:

            

Takakannesta:

Villisydäminen romaani täynnä luonnon lumoa.
  
Täällä oli susia on pakahduttavan kaunis romaani Viimeisen muuttolinnun tekijältä, "poikkeuksellinen teos, joka vangitsee sielun ja särkee sydämen vain korjatakseen sen uudelleen." (Newsweek)
  
Inti Flynn saapuu Skotlannin ylämaille kaksossiskonsa Aggien kanssa. Inti johtaa biologitiimiä, jonka tehtävänä on vapauttaa susilauma takaisin luontoon. Varautunut Inti alkaa laskea suojauksiaan huomatessaan, että sudet sopeutuvat: sekä luonnolla että hänellä itsellään on mahdollisuus parantua menneisyyden haavoista. Mutta sitten lähistöltä löytyy maanviljelijä kuolleena, ja syyttävät sormet osoittavat Intin rakkaita susia.
  
Charlotte McConaghy asuu Australian Sydneyssä. Hän on opiskellut elokuvakäsikirjoittamista ja kirjoittanut muun muassa useita nuortenkirjoja. Viimeinen muuttolintu (WSOY 2021) oli hänen ensimmäinen romaaninsa aikuisille. McConaghy rakastaa luontoa ja vahvojen naisten tarinoita.

    

Suomentanut: Saara Pääkkönen, 358 sivua, WSOY 2022
  
Alkuperäinen nimi: Once There Were Wolves (2021)

    

Luettu myös täällä: Kirjaluotsi, Kirjavinkit, Kirjakaapin kummitus, Kirja hyllyssä, Villasukka kirjahyllyssä

  

Samankaltaista luettavaa:

• Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut, Me olemme susia
• Celia Owen: Suon villi laulu
• Jean Hegland: Suojaan metsän siimekseen

Sini Helminen: Kunnes kuolen

Koskaan ennen en ole pelännyt

pistettä

.

  

  

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Sykähdyttävä säeromaanihaaste: Kirjagramista bongattu

  

Sini Helmisen uunituore, dystooppinen säeromaani (ehkä jopa ensimmäinen laatuaan, Alone kun ei ole tyylipuhtaasti dystooppinen) Kunnes kuolen on nopealukuinen, ajatuksia herättävä ja yllättävä. Sen kieli on tenhoavaa esitellessään kiehtovan, joskin kohtalaisen raadollisen maailman - kuinka paljon voikaan mahtua lyhyeen sivumäärään ja ilmavaan tekstiin.

  

Auguuri-algoritmin avulla pystytään laskemaan jokaisen ihmisen elinaika ja kuolinpäivä tatuoidaan otsaan varhaisessa lapsuudessa kaikkien nähtäväksi. Ihmiset on jaettu kolmeen ryhmään, nuorena kuoleviin päiväperhosiin, perenniaaleihin, joilla on normaalin mittainen elämä, sekä metusalemeihin, jotka elävät kolminumeroisen summan vuosia. Aani, tarinan kannalta vähemmän yllättävästi, kuuluu ensimmäiseen ryhmään, elinvuosia hänellä on luvassa vain 17.

  

Vain vähän aikaa elävät jakavat mielipiteet: miksi heihin pitäisi tuhlata rajallisia resursseja, esimerkiksi koulussa käyminen koetaan heille tarpeettomana, koska ennen aikuisikää kuolevat eivät ehdi maksaa velkaansa takaisin valtiolle ja laittaa taitojaan käyttöön. Toisaalta pohditaan, pitäisikö heillekin turvata tavallinen nuoruus. Tämä on etenkin nykyisen hallituksen rikottujen koulutuslupausten aikana varsin puhuttelevaa.

   

Arvosana:

      

Takakannesta:

Mitä jos päiväsi olisivat luetut jo syntymästäsi saakka?
  
Kunnes kuolen on dystooppinen säeromaani, jossa Sarah Crossan kohtaa Adam Silveran. Kuolemanpelko saa paljaan ja rehellisen asun sen pakahduttavilla riveillä. Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu tarina löytää valon pilkahduksia sieltä, missä kaikki näyttää pimeältä.
  
Aani on tiennyt aina, että hän tulee kuolemaan seitsemäntoistavuotiaana. Hän elää maailmassa, jossa ihmisen kuolinpäivä pystytään laskemaan ennalta ja päivämäärä tatuoidaan jo pikkulapsena otsaan. Aani yrittää keskittyä kouluun, tanssiin ja parhaan ystävän Outan kanssa hengailuun. Hänen ei kuitenkaan anneta unohtaa. Turvallisessa arjessa on särö, joka muuttuu railoksi.
  
Aani joutuu kokemaan, ettei hänen elämänsä tai edes hänen ruumiinsa ole hänen omassa hallinnassaan. Yhteiskunta vieroksuu lyhytikäiseksi ennustettuja päiväperhoja, joiden arvaamattomuus aiheuttaa pelkoa.
  
”Lohduksi yksinäisille, häpeäville ja pelokkaille.” – Kirsti Kuronen
  
Sini Helminen on syntyjään hollolalainen kirjallisuustieteen maisteri, lasten ja nuorten erikoiskirjastonhoitaja ja kirjavinkkari. Häneltä on aiemmin ilmestynyt kotimaisesta mytologiasta ammentava Väkiveriset-sarja, jonka avausosa Kaarnan kätkössä oli Kuvastaja-ehdokkaana, sekä Lujaverinen-trilogia, joka on ollut sekä Topelius- että Kuvastaja-palkintoehdokkaana. Hän on innokas lukemisen puolestapuhuja ja pitää myös nuortenkirjallisuuteen keskittynyttä For YA -youtubekanavaa.

  

158 sivua, Myllylahti 2024

  

Samankaltaista luettavaa:

• Adam Silvera: Lopussa molemmat kuolevat

Lastenkirjalauantai | Poika ullakolla, poika kellarissa & Ouroboros: Sateenkaarikäärme

"- Onko tämä unta vai totta? Lex ihmetteli. 

Sekä että. Parhaat unet usein ovat."

  

   

Arvostelukappale

Salla Simukka on tasaisen varma kirjoittaja, eikä siis ollut yllätys, että hänen uusi lastenkirjansa Poika ullakolla, poika kellarissa oli mainio lukupala. JP Ahosen kuvitus oli myös ihastuttavan dynaaminen.

Maxista alkoi tuntua, että talossa oli jotain kummallista. Ehkä jokin salaisuus, joka hänen pitäisi selvittää. (s. 41)

Max ja Alexis elävät eri maailmoissa - kirjaimellisesti. Heidän todellisuutensa ovat kokonaan erillisiä maailmakaikkeuksia, toisia ulottuvuuksia. Poikien perheet muuttavat tahoillaan kovin samannäköiseen taloon ja pian uudessa kodissa alkaa tapahtua kaikenlaista outoa. Molemmat pojat löytävät oven, jonka karmissa on X-merkki. Kun he kulkevat noista ovista, he pääsevät toistensa maailmoihin. Pian poikien todellisuudet alkavat vuotaa toisiinsa ja pojat pelkäävät, että heidän ystävyytensä tuhoaa molemmat maailmat.

Simukan satumainen teos on hurmaavaa, aivoissa kutkuttavaa suomikummaa 9+ lapsille, mutta tämän parissa viihtyy varttuneempikin lukija (tämä on oivallinen teos vaikkapa lukujumin selättäjäksi).

- Siinä kaupungissa, jossa me asuttiin aiemmin, asui tosi tyhmiä ihmisiä, hän sanoi lopulta. 

- Millä tavalla tyhmiä? 

- Heidän mielestään äiti oli vääränlainen. Tai koko meidän perhe. Isä ja veljet on iholtaan vaaleita. Äiti on tummempi. Ja minä ja pikkusiskot jotain siltä väliltä. Niiden tyhmien ihmisten mielestä vain samanväriset ihmiset voivat olla samaa perhettä, Max selitti. (s. 107)

Arvosana:

      

Takakannesta:

Mitä tekisit, jos löytäisit kotitalostasi salaisen huoneen?

  

Jännittävä ja koskettava lastenromaani kahdesta pojasta, jotka asuvat samassa talossa mutta eri todellisuuksissa. Voiko ystävyys ylittää maailmoja erottavan rajan?

  

10-vuotiaan Alexiksen perhe muuttaa taloon, josta hän saa unelmiensa ullakkohuoneen. Niin ikään 10-vuotiaan Maxin perhe muuttaa taloon, jossa häntä odottaa upea kellarihuone. Pian pojat huomaavat, että heidän kotitaloissaan on jotain omituista: Alexis kuulee ääniä talon alta, vaikka heillä ei ole kellaria. Maxin korviin kantautuu soittoa ullakolta, vaikka siellä ei ole ketään.

  

Kun pojat viimein kohtaavat, heille käy selväksi, että vain he kaksi pystyvät öiseen aikaan vierailemaan toistensa maailmoissa. Mutta vaarantaako heidän ystävyytensä kaiken, kun maailmat alkavat sekoittua toisiinsa?

  

192 sivua, Tammi 2024

   

Luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjojen keskellä, Luova ruho

  

*****

  

"Aivan kuin olisin päätynyt keskelle fantasiaelokuvaa."

    

  

Arvostelukappale

Silja Sillanpään kirjoittama ja Pasi Pitkäsen upeasti kuvittama vauhdikas varhaisnuortenkirja Sateenkaarikäärme aloittaa kiehtovan Ouroboros-sarjan. Tämä ensimmäinen kirja päättyi niin kiinnostavaan cliffhangeriin, että täytyy kyllä lukea, minkälaiseen seikkailuun hahmot päätyvät seuraavaksi.

  

12-vuotias Kivi lähtee etsimään äitiään, kun hänestä huolehtineet isovanhemmat haetaan hoitokotiin. Hän päätyy maanalaiseen käärmejunaan, jonka maailma on kuin sekoitus Snowpierceriä ja Liisan seikkailuja Ihmemaassa. Junan asemalla Kivi tapaa hieman itseään vanhemman tytön, Ofidian (lyhyemmin Dian), joka opastaa häntä erikoisen junan maailmaan. Kivillä on mukanaan lemmikkikäärmeensä Niji ja valokuva äidistään lapsena.

Löytyykö äiti junasta? Keitä ovat katastrofaatit, eskapistit ja visionäärit? Se selviää lukemalla kirjan.

Kesti silti hetken ennen kuin silmäni avautuivat. (Oletko kuullut sellaista sanontaa? Se tarkoittaa, että kuvaannollisesti näkee jonkin asian ensimmäistä kertaa, ymmärtää viimein jonkin asian.) (s. 120)

Sillanpäällä on jännittävä tapa kirjoittaa hahmonsa kommentoimaan neljättä seinää rikkoen. Kivi selittää lukijalle niin isoisänsä käyttämiä sanontoja kuin mitä cliffhanger tarkoittaa, kehottaa skippaamaan ällöttävän kohdan ja kertauksen viime aikaisista tapahtumista kuin suoratoistopalvelussa konsanaan. Isona plussanaa yhdessä lauseessa mainitut muunsukupuoliset hahmot!

  

– Sun iho on tuollainen... juuri luodun käärmeennahan värinen. Kalpea. Mutta pilkullinen. Pilkkujen väri on... raaka persikka. 

– Persikkapilkkuja kuolleessa nahassa. Siellä päin, mistä minä olen kotoisin, ei ole tapana kommentoida ihmisten ihonväriä. Sitä pidetään epäkohteliaana, sanoin. (s. 91)

    

Arvosana:

    

Takakannesta:

Uusi mysteerisarja alkaa!

  

Lumoava tarina vie lukijansa maan alla kulkevan salaperäisen käärmejunan kyytiin. Taidokkaan tekijäkaksikon fantastinen sarja on täynnä kihiseviä salaisuuksia, joiden selviämistä odottaa henkeään pidätellen!

  

12-vuotias Kivi asuu isovanhempiensa luona matelijakaupan yläkerrassa. Kun vanhukset viedään hoitolaan, karkaa Kivi lemmikkikäärmeensä Nijin kanssa etsimään maan nielemää äitiään. Kivi päätyy rautatieasemalle, jonne matelee riimuin koristeltu käärmejuna. Alkaa huimaava seikkailu, jonka aikana Kivi joutuu pohtimaan, milloin todellisuus muuttuu tarinoiksi ja tarinat totuudeksi.

  

Maanalainen juna vaunuineen kuhisee taikavoimaisia käärmeitä, riimumerkkejä ja mysteereitä – ja luo nahkansa tarinan edetessä aina uudelleen. Oppaakseen Kivi saa teini-ikäisen, tuittupäisen Dian. Mutta onko tähän luottamista? Taikka Boaan, junan pistäväkatseiseen johtajaan?

    
256 sivua, WSOY 2024

   

Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Luova ruho

Chi Ta-Wei: Kalvot

"Mikä olikaan totuus maailmasta ikkunan takana?"

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 49. Kirja on julkaistu vuonna 2024, Pride-lukuhaaste

  

Ensi alkuun on sanottava, että kirjavuoteni 2024 on ollut todella omituisten kirjojen värittämä, eikä Chi Ta-Wein Kalvot ole poikkeus tästä joukosta - pikemminkin päinvastoin, se on niin erikoinen, että on jopa vaikeaa pukea sanoiksi, mitä juuri luin. Ehdottomasti suositeltava, ajaton queer-klassikko tämä joka tapauksessa on.

Jokin teki hänestä erilaisen, sellaisen joka ei kuulunut joukkoon. (s. 6)

Osasin kyllä varautua siihen, että kirja olisi hämmentävä, mutta se matka, jolle kirjailija vie teokseen tarttuvan vaatii paitsi turvavyön, myös jääpalapussin, jolla voi hoitaa äkillisten suunnanvaihdosten aiheuttamia mustelmia. Kerrankin voin sanoa yllättyneeni, sillä ennakkoarvailuistani vain yksi osui lähellekään totuutta ja sekin vain vähän sinne päin.

2100-luvun vaihteessa merenpohjassa elävien ihmisten oli vaikea kuvitella, millaista elämä oli ollut yli 100 vuotta aiemmin. (s. 26)

Vaikka kirja on alun perin ilmestynyt jo 1995, ei se tuntunut kärsineen ajan hampaissa lainkaan. Moni teoksessa esitelty tekninen laite ja ilmastoon liittyvä havainto on kirjoittamisajankohtana ollut vasta scifin kuvastoa, mutta meille jo nykyhetkessä todellisuutta. Onkin huimaa pohtia, kuinka kirjailija on keksinyt heittää tarinaan sellaisia ideoita ja ilmiöitä, joista suuri osa on edelleen tunnistettavia ja uskottavia.

No niin, mutkikas taustatarina on nyt saapunut päätökseensä.. (s. 132)

Päähenkilö on pian 30 täyttävä nainen nimeltään Momo. Hän asuu merenpohjaan rakennetussa kaupungissa, sillä mantereista on tullut elinkelvottomia 50 vuotta aiemmin ja niitä asuttavat käytännössä enää keskenään taistelevat robotit. Momolla on menestynyt kauneushoitola, mutta hän viettää hyvin eristäytynyttä elämää.

Momo, sinä olet kuin kummajainen, joka ei suostu tulemaan ulos kalvostaan. (s. 22)

Tarina avautuu hitaasti, kuin kuorisi persikkaa. Persikat ja erilaiset kalvot ovatkin teoksen ehdottomasti keskeisin teema, jota toistellaan paljon, mutta joiden merkityksen tajuaa hienovaraisten vihjeiden kautta, varsinkin etenkin lopun suurten paljastusten myötä. 

  

Arvosana:

        

Takakannesta:

Vuonna 2100 ihmiskunta on paennut otsonikatoa ja ilmastokriisiä merenpohjaan. Uutta maailmaa suojakalvojen alla hallitsevat mediajätit, ja raskaat työt on sälytetty androideille.
  
30-vuotias palkittu ihonhoitospesialisti Momo ei tunne sopivansa maailmaan ympärillään, vaan pysyttelee omissa oloissaan. Häntä kalvaa etääntyminen äidistä, joka katosi hänen elämästään, kun Momo joutui pikkutyttönä vaikeaan leikkaukseen.
  
Äidin yllättävä yhteydenotto 20 vuoden jälkeen panee Momon hiljalleen kyseenalaistamaan sukupuolensa, muistinsa, koko todellisuutensa rajat.
  
Kalvot on kaunis ja hämmentävä, pikkuhiljaa auki punoutuva mysteeri, jota on verrattu esimerkiksi Kazuo Ishiguron teoksiin.

  

Suomentanut: Rauno Sainio, 179 sivua, Hertta kustannus 2024
  
Alkuperäinen nimi: 膜 [Mó] (1995) 

    

Luettu myös täällä: Tähtivaeltaja, Kirjavinkit, Kirjakko ruispellossa, Kirjakaapin avain, Lukutoukan luetut sivut, Satunnainen ohilukija

  

Samankaltaista luettavaa:

• Han Kang: Vegetaristi
• Agustina Batzterrica: Rotukarja
• Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
• Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina
• Johanna Laitila: Kanin hetkellä
• Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?
• Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho eli miten juosta pakoon ilman jalkoja
• Kat Falls: Veden alla
• Neal Shusterman: Unwind
• Jeff VanderMeer: Hävitys
• Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Runohaaste | Amber McBride: We Are All So Good at Smiling

"Everything starts in the middle

not the beginning or the end -

stories start in the middle"

  

  

Lukuhaasteissa: Runohaaste, Sykähdyttävä säeromaanihaaste, Helmet-lukuhaaste: 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita

  

Amber McBriden kauninkantinen YA-säeromaani We Are All So Good at Smiling on kuvaus masennuksesta ja lamauttavasta surusta, mutta myös juurevasta magiasta ja saduista, jotka heräävät säkeissä eloon odottamattomalla tavalla.

  

This is what I know:

my name is Whimsy & magic is real -

a fine glitter hovering in the air.

--

Hoodoo is real, witches & Fae people too.

--

Fairy Tales are real. (s. 3-5)

  

Päähenkilö on 18-vuotias Whimsy, joka sairastaa vakavaa masennusta. Hän tapaa viimeisimmän sairaalajaksonsa aikana samanikäisen pojan, jolla on mintunvihreä tukka. Aurinko paljastaa pojan salaisuuden: hänellä on siivet. Whimsyn maailmassa taikuus ja noidat ja keijut ovat totta. 

  

I think this is exactly how my mother magicked it
except it didn't work on me -
I am the only one in the universe
who remeber (most) of the truth (s. 191)

  

Nautin suuresti teoksen kauniista kielestä, tämä on yksi runollisimpia säeromaaneja jonka olen lukenut ja suosittelen lämpimästi tutustumaan, jos kuvaus masennuksesta ja viittaukset itsetuhoisiin ajatuksiin eivät ahdista.

  

  

Arvosana:

            

Takakannesta:
They Both Die at the End meets The Bell Jar in this haunting, beautiful young adult novel-in-verse about clinical depression and healing from trauma, from National Book Award Finalist Amber McBride.
  
Whimsy is back in the hospital for treatment of clinical depression. When she meets a boy named Faerry, she recognizes they both have magic in the marrow of their bones. And when Faerry and his family move to the same street, the two start to realize that their lifelines may have twined and untwined many times before.
  
They are both terrified of the forest at the end of Marsh Creek Lane.
  
The Forest whispers to Whimsy. The Forest might hold the answers to the part of Faerry he feels is missing. They discover the Forest holds monsters, fairy tales, and pain that they have both been running from for 11 years.

  
277 sivua, Feiwel & Friends 2023

  

Samankaltaista luettavaa:

• Seanan McGuire: Every Heart a Doorway 
• Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö unelmoi
• Elizabeth Acevedo: Runoilija X
• Angie Thomas: Viha jonka kylvät
• Oona Pohjolainen & Adile Sevimli: Kärsimyskukkauuteaddiktio
• Lucy Holland: Sistersong 

Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 1-3

  

Luettu 1.6.2023

  

Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjojen ensimmäinen osa Hälytystila on uuden Hertta-kustantamon herkullisen värinen karkki kaikille scififaneille. Aivan huippua, että saatiin tämä sarja viimein suomeksi! Käännöstyöstä vastaa Mika Kivimäki.

  

Päähenkilö on turvallisuusyksikkö, osittain mekaaninen, osittain biologinen, ihmisenmuotoinen entiteetti, joka on hakkeroinut itsensä vapaaksi, mutta teeskentelee edelleen, että on täydellisesti hallinnassa.

  

Sillä on ihastuttavan sarkastinen ja pessimistinen näkemys kaikesta ja sen introverttiyteen on helppo samaistua. Vapaa-aikanaan Murhabotiksi itsensä nimennyt androidi katselee viihdesarjoja ja pitää niissä esiintyvistä ihmisistä enemmän kuin heistä, joita sen tulee suojella.

  

Kaikki kuitenkin muuttuu, kun toinen eräälle planeetalle lähetetyistä tutkijaryhmistä löydetään murhattuna. Kun omien suojeltavien henki on vaarassa, päähenkilö uhraa itsensä kerran toisensa jälkeen heidän pelastamiseksi.

  

Kirja on todella nopealukuinen ja sen loppu herättää paljon kysymyksiä. Onneksi jatkoa on luvassa jo syksyllä. En malta odottaa, että saan tietää millaisiin seikkailuihin vielä pääsenkään Murhabotin kanssa.

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

Tulevaisuudessa avaruusmatkoille on palkattava henkivartijaksi vartiointi- ja turvallisuusandroidi. Vaikka androidit ovat tietoisia, ihmiset vieroksuvat niitä – ja Murhabotin tapauksessa tunne on molemminpuolinen.

  

Murhabotti on hakkeroinut oman järjestelmänsä ja poistanut androideille asennetut käyttäytymis- ja tottelevaisuusrajoitteet. Se on lähetetty kaukaiselle planeetalle tutkijaryhmän turvaksi, mutta töiden tekemisen sijaan se mieluiten pysyttelisi omissa oloissaan, ahmisi saippuasarjaa ja välttelisi kiusallisia kohtaamisia ihmisten kanssa.

  

Mutta kun tutkijat kokeita tehdessään joutuvat pahaan pulaan, jää Murhabotin vastuulle pelastaa ihmisensä.

  

Hälytystila on mustalla huumorilla höystetyn scifisarjan avausosa. Päiväkirjaa pitävä Murhabotti tarkkailee maailmaa ympärillään ja yrittää löytää oman paikkansa siinä – ja tekee samalla kirpaisevan osuvia huomioita ennakkoluuloisista ihmisistä.

  

Martha Wells on amerikkalainen scifi- ja fantasiakirjailija, joka on voittanut kaikki genren tärkeimmät palkinnot. Murhabotin päiväkirjoja on myyty yli miljoona kappaletta painettuina kirjoina, ja Hälytystila on käännetty 24 kielelle. Kirjan on suomentanut ansioitunut spekulatiivisen fiktion kääntäjä Mika Kivimäki.

  

Suomentanut: Mika Kivimäki, 191 sivua, Hertta kustannus 2023
  
Alkuperäinen nimi: All Systems Red  (2017)

    

Luettu myös täällä: Kulttuuritoimitus, Kirjavinkit, Kirjapöllön huhuiluja, Amman lukuhetki, Kirjakasta

  

---

  

Luettu 3.11.2023

Martha Wellsin moneen kertaan palkittu Mụrhabotin päiväkirjat sai vähän aikaa sitten toisen suomennetun osansa Keinotekoinen olotila.

Ihastuttava mụrhabotti selvittelee menneisyydessään tapahtuneita asioita. Niinpä ei ole yllättävää, ettei tämä toinen osa introvertin rakennetun olennon seikkailuista ei ollut aivan yhtä koukuttava ja tapahtumarikas kuin Hälytystila.

Murhabotin sanailu Artin eli Aivan Raivostuttavan Tutkimuspaatin kanssa on kuitenkin loistavaa. Samastun niin suuresti Wellsin luomaan hahmoon, esimerkiksi halaaminen ei tule kyseeseen tämän tv-sarjoja ahmivan, oman hallintayksikkönsä hakkeroineen SecUnitin kanssa.

Jatkoakin on tulossa pian, huhtikuussa ilmestyy kolmas osa Oikullinen protokolla. Tämä on sellainen scifisarja, johon kannattaa tutustua, vaikka genre ei olisikaan kaikkein tutuin.

Arvosana:

  

Takakannesta:

Ihmiskammoisen Murhabotin avaruusmatka jatkuu.

  

Murhabotilla on synkkä menneisyys. Siihen sisältyy lukemattomia murhattuja ihmisiä. Mikä on tavallaan syy siihen, että se risti itsensä Murhabotiksi. Mutta sen muistikuvat hirmuteosta ovat hämärät, ja se haluaa tietää enemmän.

  

Murhabotti lyöttäytyy yksiin tekoäly-kuljetusalus ARTin kanssa, ja hieman erikoinen parivaljakko suuntaa kohti kaivoksia, missä tilanne aikoinaan riistäytyi käsistä.

  

Keinotekoinen olotila jatkaa kuivan sarkastisen Murhabotin edesottamuksia maailmassa, jota ei ole tehty sitä varten. Moninkertaisesti palkittu scifisarja ja sen nimihahmo ovat jo nousseet kansainväliseen kulttimaineeseen.

  

Martha Wells on amerikkalainen scifi- ja fantasiakirjailija, joka on voittanut kaikki genrejen tärkeimmät palkinnot. Murhabotin päiväkirjoja on myyty yli miljoona kappaletta painettuina kirjoina, ja sarjan osia on käännetty 24 kielelle. Kirjat on suomentanut ansioitunut spekulatiivisen fiktion kääntäjä Mika Kivimäki.

  

Suomentanut: Mika Kivimäki, 200 sivua, Hertta kustannus 2023
  
Alkuperäinen nimi: Artificial Condition (2018)

  

---

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 21. Kirjasta on tehty TV-sarja, Trooppinen kesä 2024: Oikutteleva tekoäly

  

Luettu 9.5.2024

  
Martha Wellsin ahdistunut Murhabotti on hurmaava hahmo, johon on helppo samaistua. Hän ei viihdy ihmisjoukoissa, koska ihmiset tuijottavat ja haluavat ottaa katsekontaktin, mutta toisaalta hän on tottunut puhumaan ihmisten kanssa ja ottamaan katsekontaktin, vaikkei pidäkään siitä. (Äskettäin Asperger diagnoosin saaneena fiilistelin voimakkaasti näitä kohtia.)
  
Tässä kolmannessa osassa Oikullinen protokolla Murhabotti kokee tunteita, joita ei ymmärrä mistä ne tulevat ja nököttää melkein puolet kirjasta kaapissa.
  
Loppupuolella tapahtumat saavat kierroksia, kun päästään terraformointiasemalle, mutta syyt siellä tapahtuville konflikteille jäävät hämäriksi, eikä Murhabotin asemalta keräämästä datasta saatu tietää. Hän kuitenkin jatkaa selvitystöitään GrayCris-firman tekemisistä, sillä se toimii hyvin kyseenalaisin tavoin.
  
On siis jatkettava sarjan lukemista, jotta selviää, mistä kaikessa lopulta on kyse!
  
Tässä oli harmillisesti vahvasti väliosan makua, kun paljon mitään ei tapahtunut. Hämmentävästi yhdessä kohtaa loppupuolella erään hahmon käsi vahingoittuu, mutta pari sivua tämän jälkeen, hahmolla onkin taas kaksi toimivaa kättä.
  
Lisäksi Kivimäki tarjoilee hieman lukuflow'sta pudottavia kirosanoja, "voi vitun tähden", "tapetaan siltä paskat pellolle", "paska huuleen sinullekin", "voi perseensuti" ja "voi pyhä pökäle"... No, olivathan ne ihan hassuja, mutta en tiedä sopivatko ne Murhabotin suuhun.

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Murhabotti on onnistunut kasvattamaan etäisyyttä itsensä ja taakseen jääneiden (murhattujen) ihmisten välillä, mutta tutkinta hiljattaisen GrayCrisin tapauksen ympärillä tiivistyy. Muuten Murhabotti voisi viis veisata asiasta, mutta viranomaiset ovat alkaneet kysellä, missä tapauksen jälkimainingeissa karannut, villiintynyt SecUnit oikein on.

  

Murhabotti ei pidä sellaisista kysymyksistä. Ei sitten ollenkaan.

  

Oikullinen protokolla jatkaa palkittua sarjaa happamasta Murhabotista, joka tempautuu vaaratilanteesta toiseen, vaikka se mieluiten pysyttelisi viihdeohjelmiensa parissa, todellisten ihmisten ja katsekontaktien ulottumattomissa.

  

Martha Wells on amerikkalainen scifi- ja fantasiakirjailija, joka on voittanut kaikki genrejen tärkeimmät palkinnot. Murhabotin päiväkirjoja on myyty yli miljoona kappaletta, ja sarjan osia on käännetty 28 kielelle. Kirjat on suomentanut ansioitunut spekulatiivisen fiktion kääntäjä Mika Kivimäki.

  

Suomentanut: Mika Kivimäki, 203 sivua, Hertta kustannus 2024
  
Alkuperäinen nimi: Rogue Protocol (2018)

Joelle Charbonneau: The Testing

"Funny how some things never change."

  

  

Helmet-lukuhaaste: 27. Kirja joka kertoo jälleenrakentamisesta

  

Kuten Joelle Charbonneaun YA-dystopian The Testing kannessakin lukee Jonathan Mayberryn kehuissa, tätä on helppo suositella Nälkäpelin faneille, samoin kuin lukijoille, jotka pitävät Outolinnusta ja The City of Emberistä (linkit näiden arvosteluihin postauksen lopussa). Tässä oli myös paljon kohtia, joista tuli mieleen tuore Fallout-tv-sarja. Mutta jos "henkäys, jota en tiennyt pidätelleeni" -klisee saa sinut sulkemaan kirjan pysyvästi, pakko varoittaa sellaisen löytyvän tästä sivulta 125.

  

The Testing is no longer filled with exicement fot the opportunity to help Commonwealth rebuild. The Testing is now about staying alive. (s. 140)

  

Päähenkilö on 16-vuotias Malencia Vale. Cia asuu Five Lakesin yhdyskunnassa, entisten Yhdysvaltojen, nykyisen United Commonwealthin alueella, sata vuotta seitsemän vaiheisen sodan jälkeen. Eloonjääneet ovat jälleenrakentaneet yhteiskuntaa, keksineet keinoja puhdistaa saastunutta vettä ja jalostaa kasveja, jotka selviävät uusissa olosuhteissa luonnollisia paremmin. Yksi keinoista muuttaa asioita paremmaksi on The Testing, tiukka karsinta, johon valituista nuorista tulee tulevia johtajia.

  

"I thought you were a nice guy." 

"I am nice guy." He laughs. 

"Nice guys don't kill." (s. 346)

  

Commonwealth määrittää aikuisuuden alkavaksi 17 ikävuodesta, mutta Cia on vuotta muita ehdokkaita nuorempi. Hänen isänsä on aikoinaan läpäissyt testauksen ja vaikka hän ei muista mitään tarkkaa kokeistaan, on hänelle jäänyt niistä traumaattisia painajaisia. Five Lakesin alueella on myös muutama muu kokeet läpäissyt ja isä on saanut selville, että monilla muilla on vastaavia kokemuksia. Hän varoittaakin Ciaa, ettei tämä luottaisi keneenkään. Cian lisäksi Five Lakesin nuorista kolme muuta valitaan, mikä on erikoista, koska edellisen kerran testiin on valittu ketään kymmenen vuotta aiemmin. Onko joku sabotoinut systeemiä ja kirjannut nuorten menestyksen alakanttiin?

  

I go to place a kiss on his cheek, only he turns his head and the kiss lands on the corner of his mouth. (s. 206)

  

Yksi muista valituista nuorista on Tomas, jonka perään kaikki Five Lakesin tytöt huokailevat. Cia kokee, ettei hänellä ole aikaa romansseihin ei ennen testiä tai sen aikana, mutta kuinka käykään... Yksi omia suosikkikohtia kirjassa on hetki, kun Cia valitsee kolme tavaraa kokeiden kenttäosuutta varten ja hän katsoo jousta ajatellen, ettei todellakaan ota sitä, kun ei osaa kyseistä asetta käyttää. Tämän on pakko olla viittaus Nälkäpeliin, onhan tämä ilmestynyt viitisen vuotta tuota YA-dystopian klassikkoa myöhemmin.

  

Arvosana:

            

Takakannesta:
Keep your friends close and your enemies closer. Isn't that what they say? But how close is too close when they may be one and the same?
  
The Seven Stages War left much of the planet a charred wasteland. The future belongs to the next generation's chosen few who must rebuild it. But to enter this elite group, candidates must first pass The Testing—their one chance at a college education and a rewarding career.
  
Cia Vale is honoured to be chosen as a Testing candidate; eager to prove her worthiness as a University student and future leader of the United Commonwealth. But on the eve of her departure, her father's advice hints at a darker side to her upcoming studies—trust no one.
  
But surely she can trust Tomas, her handsome childhood friend who offers an alliance? Tomas, who seems to care more about her with the passing of every gruelling (and deadly) day of the Testing.
  
To survive, Cia must choose: love without truth or life without trust.
  
384 sivua, Templar Publishing 2013

Samankaltaista luettavaa:

- Suzanne Collins: Nälkäpeli

- Veronica Roth: Outolintu

- Jeanne DuPrau: The City of Ember

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18 | John Marsden: Tomorrow, When the War Began

'It's probably the start of World War Three', said Lee.

'We're probably been invaded and don't even know.'

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa, Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18

  

John Marsdenin Tomorrow, When the War Began on hämmentävän hyvin aikaa kestänyt nuortenkirjallisuuden klassikko Australiasta. Se on listattu neljänneksi rakastetuimmaksi kirjaksi kotimaassaan, sitä on myyty miljoonia kappaleita ja sen pohjalta on tullut myös elokuva Huomenna taistelun alettua (2010), jonka olen joskus vuosia sitten nähnyt. Suomessa teos ei kuitenkaan ole kauhean tunnettu. Kirjaan tarttuessani olin jo kokonaan unohtanut leffan juonen, tiesin vain, että joku hyökkää päähenkilöiden kotimaahan, mutta en muistanut edes sitä, että tapahtumapaikkana on Australia. 

  

Seitsemän 17-vuotiasta nuorta, Ellie, Corrie, Homer, Lee, Fi, Robyn ja Kevin lähtevät joululomalla patikkaretkelle. Kun he palaavat paratiisimaisesta paikasta, hurmaavasti nimeltään The Hell, he huomaavat, että vieras valtio (jota ei ensimmäisessä kirjassa nimetä) on valloittanut maan ja ottanut heidän perheensä vangiksi. Nuoret olivat kyllä huomanneet lentokoneita, mutta olettivat niiden liittyvän juhlapäivään, joka tapahtui samaan aikaan heidän ollessaan retkellä. 

  

I can't think of any books I've read - or films I've seen - that relate much to us. We've all had to rewrite the scripts of our lives the last few weeks. (s. 16)

  

Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa? Nuoret keräävät selviytymisen kannalta tarpeellisia tarvikkeita sekä ruokaa kodeistaan ja linnoittautuvat patikkaretkellään löytämälleen aukiolle. Sieltä käsin he tarkkailevat tilannetta ja taistelevat vastaan. Tapahtumat ovat siis jotenkin turhankin uskottavia näinä aikoina, kun Europassa soditaan, mutta hurjistakin käänteistä huolimatta ikävillä asioilla ei mässäillä.

  

Kirjassa on romanttisia virityksiä, loukkaantumisia ja paljon kuvausta selviytymisestä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Harmillisesti tarina loppuu kesken, sillä se kattaa vain noin kuukauden ajanjakson. Sarjassa on seitsemän osaa ja voisin kuvitella, että vasta viimeisessä, 1999 ilmestyneessä osassa, sota lopulta päättyy. Kirjastoon ei kuitenkaan ole sarjan muita osia hankittu. Voin silti suositella tämän lukemista, vaikka ratkaisua ei tässä vielä saadakaan. 

  

This was the new reality of our lives. (s. 84)

  

Selviytymisen rinnalla kuljetetaan legendaa The Hellissä asuneesta erakosta, jonka puhuttiin murhanneen vaimonsa. Tämä oli todella irrallinen osanen, mutta tarjoaa toisaalta hengähdystaukoja jatkuvan toiminnan ja epävarmuuden rinnalle. Kummastelin myös vela-ihmisenä, kun yksi hahmoista kommentoi, että he, siis lapset, antavat vanhempiensa elämille merkityksen. Ihan kiva, jos koet niin, mutta ehkäpä niillä vanhemmilla on muutakin merkittävää elämässään. 

  

Tässä mainittiin muutamia kirjoja nimeltä, hauskasti muiden joukossa mm. lukion englanninkurssille aloittamani Joseph Konradin The Heart Of Darkness, joka jäi kesken ja jätti vuosiksi olon, etten halua lukea mitään englanniksi (tämä Marsdenin kirja olisi ollut paljon parempi). Toinen hyvin mieleen jäänyt maininta oli Robert C. O'Brienin Z for Zacharias, jonka luin tammikuun 2021 klassikkohaasteen kirjana, linkki alla. 

All these words, words like 'evil' and 'visious' they meant nothing to Nature. Yes, evil was a human invention. (s. 243)

   

Kirja on saanut Goodreadsissa muutamia erikoisia, negatiivisia kommentteja mm. epäuskottavuudesta. Eräs käyttäjä valitti, ettei kirjassa puhuttu ollenkaan kuukautissuojista tavaroiden keruun yhteydessä, mutta kyllä tässä minun lukemassani kappaleessa oli maininta tampooneista (sivulla 112). Moni valitti myös miksi tällaiseen selviytymiskamppailuun on sekoitettu romantiikkaa. Minusta se käy kuitenkin järkeen, että synkimpinä aikoina sitä hakee turvaa toisista ihmisistä ja teineillä on yleensä myös varsin aktiivinen hormonitoiminta. 

   

  

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

    

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta

James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni

Vonda N. McIntyre: Unikäärme

Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari

Brian Jacques: Soturi Matiaksen miekka

Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

The astonishing adventure begins...

  

Seventeen-year-old Ellie Linton wants one final adventure with her friends before the school holidays are over. Packed in Ellie's parents' Land-Rover they drive to the famously beautiful camp in the hills. 

  

Returning to their home town of Wirrawee, the seven teenagers realise that something is seriously wrong.  Their world has changed forever.

  

Would you give up everything? Would you fight? Would you sacrifice life itself?

  

Tomorrow When the War Began asks the questions you may one day have to answer.

  

286 sivua, Quercus 2011 (1. painos 1993)

Alastair Chisholm: Orion Lost & Adam-2

"There was a ship, in space, lost.

A colony ship, taking a group of brave new-worlders off to some distant settlement."

   

  

Across all of known space, it seemed inevitable that the most likely threat was not the vacuum, not asteroids, not even alien life forms - it was other humans. (s. 52)

  

Alastair Chisholmin Orion Lost on ahmittavaa varhaisnuorten (middle grade) scifiä. Joukko ihmisiä on matkalla kohti uutta kotiplaneettaansa, mutta jokin menee pieleen. Vain kuusi 11-13-vuotiasta lasta herää matkaa nopeuttavan avaruushypyn jälkeen.

  

"There has been an accident. There was an Event. As a result of this Event, it was necessary to carry out an emergency Jump. -- The emergency Jump was compromised. -- In event of no active crew members, command falls to any viable crew member with sufficent Command Training. -- The remaining candidates are Vihaan Joshi and Beth McKay. -- Beth McKay, you are the most senior viable candidate for command. You are therefore designated acting captain of the starship Orion and all its crew."

--

She laughed. "Ship, I'm not the captain! I can't be! I'm only thirteen! I'm a kid!" (s. 78-80 ja 84)

  

Heidän on korjattava jättimäisen avaruusaluksen ongelmia ja yritettävä samalla pysyä väleissä, sillä aluksen tietokone valitsee kapteeniksi päähenkilö Bethin, eikä kapteenin poikaa Vihaania. Kaksikon välillä onkin paljon kahnauksia, mutta mitä tapahtuu, kun nuoret tajuavat, että asiat ovat vielä enemmän sekaisin kuin he ovat aluksi tajunneetkaan? Kuka valehtelee ja miksi?

  

"We're never alone. Ship is alway watching us." (s. 119)

  

Tässä on paljon samaa kuin Lost in Space -tv-sarjassa, Kenta Shinoharan Astra - Avaruuden haaksirikkoiset -mangassa, Beth Revisin Across the Universe, K.A. Applegaten Remnants ja Timo Palvelan Kepler62 -sarjoissa sekä Eliot Schreferin The Darkness Outside Us -kirjassa.

  

"This is an unexpected situation but not an emergency. We have a ship that can keep us alive for as long as we need. We don't know how to repair the Jump drive, yet - but we'll figure it out. We're not helpless. and we're not alone. We've got Ship to help us, keep us safe. We will get home. It's just a question of figuring out how." (s. 116)

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

After a catastrophic Unknown Event leaves the colony ship Orion stranded deep in space, it’s up to thirteen-year-old Beth and her friends to navigate through treacherous and uncharted territory and reach safety. But a heavily damaged ship, a mysterious alien species, space pirates, and an Artificial Intelligence which Beth suspects may be lying to her mean that getting home has never been so difficult.

  

Hugely gripping, with incredible twists and a fast-paced, action-packed story, this is an unputdownable science fiction adventure – perfect for fans of Mortal Engines and Star Wars.

  

361 sivua, 2020 Nosy Crow
  

*****

    

"In Father's world, there were those in charge, and those below. They ruled the world, Father and those like him. They lived with unimaginable wealth, and they treated the million, billions people below as if they didn't even matter. -- There were riots. And strikes - the peple refused to work, demanded change. But to a man like Father, the solution was simple - build better workers."

  

  

Luettuani Orion Lostin katsoin olisiko kirjaston kokoelmaan hankittu enemmänkin Chisholmin teoksia. Adam-2 osoittautui kivaksi lukupalaksi joulukiireiden keskellä. Adam on robottiprototyyppi, joka on viimeiset 200 vuotta asunut rakentajansa (jota hän kutsuu isäksi) talon kellarissa. Eräänä päivänä hänen päivärutiininsa häiriintyvät, kun kaksi ihmistä tunkeutuu lukitsemattomasta ovesta. Adamin isä on sanonut, että sen tulee harjoitella hyvänä poikana olemista ja se ei saa lähteä kellarista.

  

Shattered houses, rubble, spikes of raw metal pointing at the sky, drifts of old material fluttering in the morning breeze. Everything was blackened and hollow, squares of empty windows with the glass blown out, weeds reclaiming the stones. Most of the buildings were either partly or wholly destroyed.

--

"Is it like this everywhere?" he asked. He still found it difficult to process. "The whole world?"

--

"There might be others out there, but we can't reach them. As far as we know... we're all that's left." (s. 32 ja 94-95)

  

Ihmiset ovat nuorempi tyttö Runa ja Linden-niminen muunsukupuolinen nuori (hänen pronomininsa ovat ze ja hir). Alun hankaluuksien jälkeen Adam lähtee nuorten mukaan ja suojelee heitä, käyttäytymismalli, jota ihmisten on vaikea ymmärtää, sillä Funksit (eli robotit, joilla on Functional Consciousness, toiminnallinen tietoisuus) tappavat ihmisiä.

  

"You are Runa. You are humam female." It turned towards Linden. "You are Linden. You are a human female-" 

"No I'm not", snapped Linden. 

The machine's eyes moved horribly, blinking. "Your bone structure suggests-" 

"Linden's non-binary", said Runa. "NB, enby, yes? No defined gender. Do you know what that means?" 

"Of course", it said. "Linden is neither male nor female. -- Which pronouns would you prefer me to use?" (s. 12-13)

  

Adam oppii, että maailma on muuttunut paljon niiden vuosien aikana, kun se on ollut suljettuna yhteen huoneeseen. Tapahtumia seurataan Adamin ja Lindenin näkökulmista. Ihan huimaa, että tässä on ei-binäärinen hahmo ja kuinka toiseutta voidaan tuoda nerokkaasti esille laittamalla toiseksi kertojaksi robotti.

  

Midwinter was coming soon, she said, and there would be a celebration. One day she pulled Adam to the window and they watched as an enormous pine tree, five meters tall or more, was dragged up through the gates of Keep and into the courtyard. (s. 140)

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Adam-2 has been locked in the basement of a lost building for over two hundred years – until he emerges into a world ruined by a civil war between humans and advanced intelligence. Hunted by both sides, Adam discovers that he holds the key to the war, and the power to end it – to destroy one side and save the other. But first, Adam must decide who – and what – he really is.

  

320 sivua, 2021 Nosy Crow