Klassikkohaaste 19 koontipostaus

   

Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 19. kierrokselle ilmoittautui 24 kirjasomettajaa. Kokoan tähän postaukseen kommentoineiden ja linkin omaan klassikkopostaukseensa jättäneiden luetuista teoksista listan, josta voi poimia lukuvinkkejä, vaikkapa seuraavalle klassikkokierrokselle 31.1., jonka vetää Tuulevin lukublogi - linkin takaa löytyy ilmoittautumispostaus.      

  

Somessa voi käyttää tunnisteita #klassikkohaaste ja #klassikkohaaste19.

 

Kiitos kaikille osallistuneille. ♥

Mahtavaa, että olette edelleen löytäneet lukemattomia klassikoita!

• Simone de Beauvoir: Erottamattomat | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
• Karen Blixen: Talvisia tarinoita | Kirjan pauloissa
• Louis-Ferdinand Céline: Niin kauas kuin yötä riittää | Kulttuuri kukoistaa
• George Eliot: Middlemarch | Kirjaluotsi
• Michael Ende: Momo - Merkillinen tarina harmaista herroista ja tytöstä, joka antoi ihmisille takaisin ajan | Yöpöydän kirjat 
• Gabriel Garcia Márquez: Pelon hetki | Donna mobilen kirjat
• Gabriel García Márquez: Sadan vuoden yksinäisyys | My Book Carousel
• Giovanni Guareschi: Isä Camillon kylä | Ankin kirjablogi
• Maria Jotuni: Huojuva talo | kukkupilvela
• Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen | Kirjan jos toisenkin
• Joel Lehtonen: Putkinotko -trilogia | Kirsin konttuuri
• Norman Mailer: Amerikkalainen unelma | Jokken kirjanurkka
• Thomas Mann: Taikavuori | Kirsin Book Club
• Eeva-Liisa Manner: Tyttö taivaan laiturilla | Kirjaimia
• Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (Beloved) | Jotakin syötäväksi kelvotonta
• Timo K. Mukka: Maa on syntinen laulu | Kirjasähkökäyrä
• George Orwell: Vuonna 1984 | sivujensinfoniaa
• Fernando Pessoa: Levottomuuden kirja | Tarukirjat
• William Shakespeare: Hamlet | Tuulevin lukublogi
• William Shakespeare: Macbeth | Luettua elämää
• J.R.R. Tolkien: Hobitti | mariakuutti
• Marja-Liisa Vartio: Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö | Mrs Karlsson lukee
• Jules Verne:  Maailman ympäri 80 päivässä | vanhojenkirjojentuoksu 
• Jules Verne: Sukelluslaivalla maapallon ympäri | Kirjahamsterin lukuvinkit
• Virginia Woolf: Orlando | Lasisipulissa

Rebecca Yarros: Siivenisku

"Tämä -- ei ole mikään satu, jossa kaikki selviävät hengissä."

  

     

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 31. Kirjassa on vammainen henkilö, Fantastinen kesä: Romantasia, Trooppinen kesä: Vihollisista rakastavaisiksi

  

"Pysy ihan helvetin kaukana Xaden Riorsonista." (s. 24)

  

Rebecca Yarrosin ilmiöksi noussut Siivenisku oli juuri niin koukuttava kuin sitä on hehkutettukin, ei tosin niiden spicyjen kohtien takia - ne kun oli kirjoitettu kaikkein heikoimmin koko kirjasta. Less is more, mutta onneksi Yarros pidättäytyi sentään vain kahdessa kohtauksessa - ei todellakaan sillä sisällöllä mässäillä, toisin kuin suurin osa näkemistäni kritiikeistä ja mainoksista hehkuttaa. Ei siis sen enempää päästy lakanoiden väliin kuin YA:ssakaan.

  

"Ole kiltti ja anna minun pelastaa sinut."

"Et sinä voi", kuiskaan. (s. 52)

  

Tarinasta saa eniten irti silloin, kun siitä ei tiedä paljoa etukäteen, joten jatka lukemista omalla vastuulla (vaikka ei tässä varsinaisia spoilereita ole tulossa).

  

Päähenkilö on 20-vuotias Violet, joka on koko ikänsä ajatellut seuraavansa isänsä jalanjäljissä kirjuriksi, mutta äiti päättää toisin. Ovathan Sorrengailit nyt sentään tunnetusti lohikäärmelentäjiä, nuorimman tyttären tulee siis toteuttaa tätä agendaa, vaikka hänen kehonsa onkin erilainen. Violetin luut katkeavat herkästi ja hänen nivelensä menevät helposti pois paikoiltaan.

  

"Tämä paikka voi muuttaa melkein kaiken ihmisestä, Vi. Se riisuu kaiken paskan ja kohteliaisuudet ja paljastaa sen, millainen syvällä sisimmässäsi olet." (s. 70)

  

Pidin Violetista ja hänen enemies to lovers vastapuolestaan suuresti. Ja koska tämä oli vallan ennalta-arvattava, totta kai Violet saa lohikäärmeen (kuinka tämä muutoin voisikaan olla sarjan ensimmäinen kirja viidestä), jolla on hurmaava tapa puhutella päähenkilöä. Ihan lempihahmoni tarinasta. Joitakin yllätyksiäkin tarina toki tarjoilee, joten tylsää ei päässyt tulemaan. Mukana on myös koko joukko huikeita sivuhahmoja. Enpäs muista, milloin viimeksi olisin tykästynyt lukemani teoksen henkilöihin ja maailmaan näin paljon.

  

Kaikkein tehokkaimmat myrkytkin tulevat kauniissa pakkauksissa, ja sellainen Xaden nimenomaan on - yhtä kaunis kuin tappavakin. (s. 278)

  

Lukemisen jälkeen tuli pitkästä aikaa se monille tuttu tyhjä olo. Kuinka jatkaa elämää Siiveniskun jälkeen, kun on vielä aikaa ennen kuin jatko-osa Rautaliekki ilmestyy marraskuussa? Luulenpa, että minun on joskus luettava uudelleenkin tämä.

  

"Todennäköisyydet ovat aina meitä vastaan." (s. 102)

    

Arvosana:

          

Takakannesta:

Lukuelämys johon et ollut valmistautunut. Antaudu tulikuumaan taisteluun.

  

Jos pidit Nälkäpelistä, The Witcheristä tai Game of Thronesista, tämä kirja on sinulle. Siivenisku on kertomus elitistisestä ja brutaalista sotakorkeakoulusta, josta valmistuu lohikäärmetaistelijoita.

  

“Jännittävä, seksikäs ja uskomattoman viihdyttävä ensimmäinen kirja Yarrosin uudessa sarjassa ilahduttaa romanttisen, toiminnantäyteisen fantasian ystäviä.” – Booklist, tähtiarvio

  

Kaksikymmentävuotiaan Violet Sorrengailin on ollut tarkoitus erikoistua historiaan ja elää hiljaista elämää kirjojen keskellä. Nyt Navarren valtakunnan ylin komentaja Sorrengail, Violetin äiti, on määrännyt Violetin liittymään satojen kokelaiden joukkoon, joista muokataan pieni mutta voimakas eliittijoukko lohikäärmeratsastajia. Suuri osa kokelaista kuolee koulutuksen aikana.

  

Violet on pienikokoinen ja hauras, joten selviämisen mahdollisuus on pieni. Lohikäärmeet eivät valitse taisteluparikseen ihmisistä heikoimpia vaan polttavat heidät tuhkaksi.

  

Oppilaat ovat jatkuvassa kuolemanvaarassa myös toistensa joukossa: koska lohikäärmeitä on vähemmän kuin kokelaita, kilpailijoista yritetään hankkiutua eroon. Moni kostaisi Violetille myös tämän pahamaineisen piinkovan äidin takia. Erityisen pahalla silmällä häntä katsoo Xaden Riorson, voimakkain ja säälimättömin lennoston kapteeni, jonka perheen komentaja Sorrengail on mestauttanut.

  
Suomentanut: Laura Haavisto, 574 sivua, WSOY 2024
  
Alkuperäinen nimi: Fourth Wing (2023)

  

Sarjassa ilmestynyt:

• Siivenisku
• Rautaliekki (ilmestyy marraskuussa 2024)
• Onyx Storm (tulossa keväällä 2025)

    

Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Ruusun nimi, Lukutoukan luetut sivut

  

Samankaltaista luettavaa:

• Christopher Paolini: Eragon
• Veronica Roth: Outolintu
• Anne McCaffrey: Pernin lohikäärmeritarit 1) Lohikäärmeen lento 
• Suzanne Collins: Nälkäpeli
• Victoria Aveyard: Punainen kuningatar
• Leigh Bardugo: Varjo ja riipus

Thomas Taylor: Festergrimm

"Tarinoissa voi tapahtua mitä tahansa. Siksihän me tarinoista pidämmekin."

   

   

Festergrimm on neljäs osa Thomas Taylorin kirjoittamia Herbert Sitruksen ja Orvokki Parman seikkailuja Aaverannan mysteereissä. Jatkoakin on luvassa pian, sillä Mermeduusa ilmestyy jo tammikuussa.

  

"Mikä siinä 'syvimmässä salaisuudessa' on niin tärkeää?" Orvokki kyselee -- "Jos et ole koskaan nähnyt sitä, mikä se sitten onkaan, mistä edes tiedät että se on olemassa?" (s. 271)

  

Tälläkin kertaa lähtökohta oli ihastuttavan kutkuttava: satoja vuosia vanha tarina robotista ja sen tekijästä sekä vahanukkekabinetista. Mutta pöh, tässä ei ollut aivan sitä samaa imua kuin aiemmissa osissa.

  

"Menneinä aikoina -- meri oli portti maailmaan, ja tuolloin koko maailma kävi täällä aina joulukuussa, kun Aaverannan kapeat kadut valaistiin silkkilyhdyin ja juhlavat kojut loistivat valoissa. Mutta yksikään Aaveen Talvimarkkinoiden houkutuksista ei ollut aivan yhtä lumoava kuin teltta, jota piti Ludovic Festergrimm, leluntekijä, koneistomestari ja ihmeidentekijä." (s. 153)

  

Herbie oli hahmona paikoin todella ärsyttävän yksiulotteinen (hän suhtautui seikkailuihin, niin isompiin kuin pienempiinkin todella kielteisesti) ja Orvokissa oli samaa vikaa (hän heittäytyi vaaranpaikkoihin ajattelematta kahta kertaa). Myös tarinan pahis Sebastian Ankerias ja Hotelli Nautiluksen johtaja herra Nilviäinen ovat suorastaan mielikuvituksettoman karikatyyrisiä toimissaan. Tulee aivan mieleen Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja.

  

"Mutta Herbie, tästä voi tosiaan alkaa uusi seikkailu. Etkö ole edes vähän innoissasi?"

  

"En. -- Minulla on tänä vuonna EI-marraskuu. Olen sanonut 'ei' kaikelle vähänkään seikkailulliselle koko kuukauden, ja jäljellä on enää vain kaksi päivää." (s. 20-21)

  

Ferstergrimmin robotti, kerakkorapu ja kirjakauppakissa-Erwin veivät voiton kiinnostavina hahmoina. Herbien oma mysteeri ei paljoa edennyt tässä osassa, vaikka siitä vihjailtiin jatkuvasti. Toivottavasti saataisiin pian lisää tietoa siltäkin rintamalta, ennen kuin lukijat kyllästyvät yhden tempun poniin.

  

Sebastian Ankerias seisoo pöydän ääressä keskellä huonetta, joka on täynnä ruumiinosia. Torsoja riippuu koukuissa katosta, päitä kellii hyllyillä ja jalkoja ja käsivarsia on kasattu sikin sokin koreihin.

Yksi kokonainen näyttelyvitriini on täynnä pelkkiä silmämunia.

On purkkikaupalla... jotain...

Paikka näyttää konepajan ja tohtori Frankensteinin laboratorion risteytykseltä. (s. 121)

  

Käännöksessä oli pari omaan kielikorvaani hassulta kuulostavaa sanavalintaa (ja ainakin yksi ihan oikea kirjoitusvirhekin), kuten viheltävä kattila vesipannun sijaan ja Orvokki popsii kinuskeja eikä toffeepaloja.

  

"Yleensä -- seikkailun päätteeksi on tarjolla kakkua. Ja kaakaota. Enkä ymmärrä, miksi tämä kerta olisi poikkeus." (s. 331)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:
Aaverannan kaduilla seikkaillaan jälleen!
  
Aaverannan merenrantakaupungissa legendat heräävät eloon. Lukijoiden rakastaman, tunnelmaa ja seikkailua pursuavan sarjan neljännessä osassa Herbert Sitrus ja Orvokki Parma ovat mystisen Festergrimmin jäljillä.
  
Herbert Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat Aaverannan myyttisten legendojen tutkimista. Suosikkisarja vie lukijansa valtameren äärelle vanhaan sumuiseen rannikkokaupunkiin, jonka turistit ovat hylänneet kesän jäljiltä. Taattua tunnelmaa Taylorin tapaan!

  
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 339 sivua, WSOY 2022
  
Alkuperäinen nimi: Festergrimm (2022)
  
Sarjassa ilmestyneet:

• Malamanteri
• Gargantis
• Kammovarjo
• Festergrim
• Mermeduusa (ilmestyy tammikuussa 2024) 

  
Luettu myös täällä: Kirjojen keskellä, Luova ruho 

Naistenviikko | Päivi Tuulikki Koskela: Varastettu metsä

"Suo tuoksui voimakkaasti, Tuoksu toi mieleen maatuvat kasvit ja jonkin muinaisen

 ja alkukantaisen, ikään kuin he olisivat siirtyneet aikakoneella menneisyyteen."

  

   

Arvostelukappale, jonka lahjoitan siskoni luokkaan 5.-6.-luokkalaisten luettavaksi

  

Oli ilo tulla kutsutuksi Päivi Tuulikki Koskelan kirjoittaman ja Hanna Kenakkalan (jonka nimipäivää vietettiin naistenviikolla jo 21.7.) kuvittaman kolmannen Ympäristöseikkailun, Varastettu metsä, julkistustilaisuuteen tiistaina 18.7. Sain tilaisuudessa kirjan molempien tekijöiden nimmareilla varustettuna sekä kirjan tunnelmallisella kuvituksella olevan kirjanmerkin. 

– Yksikään Suomessa oleva kasvi- tai eläinlaji ei joutuisi uhanalaiseksi, vaikka avohakkuut lopetettaisiin kokonaan. Sen sijaan avohakkuiden ja tehometsätalouden takia satoja lajeja on nyt häviämisuhan alla. (s. 58)

  

Olen lukenut Ympäristöseikkailu-sarjasta aiemmin vain edellisen osan Operaatio IlmastoAreena, joka vakuutti tyylillään lukemaan tämän heti tuoreeltaan. Varastettu metsä on huikea tietopaketti, joka kertoo lapsille (ja aikuistenkin olisi hyvä lukea tästä) mitä luontokato on. Vauhdikkaan seikkailun lomassa puhutaan mm. soiden kuivaamisen ja avohakkuiden haitoista, lajikadosta, uhanalaisista eläimistä, pölyttäjien katoamisesta sekä metsäpaloista, jotka aiheutuvat huolimattomasti heitellyistä tupakantumpeista.

  

– Mitä hemmetin hyötyä meille on niistä 52 eri kääpäläjista? -- – Matalaksi vaan kaikki. Naurettavaa viherpiipertelyä kaikki ötökkähommat ja kääpätutkimukset.

--

– Ötökät selviävät ilman ihmistä, mutta ihmiset eivät selviä ilman ötököitä, hän sanoi pohtivasti. (s. 57 ja 66)

  

Tällä kertaa sisarukset Nea ja Niilo ystävänsä Venlan kanssa seikkailevat Hossan kansallispuistossa, jonne he pääsivät Venlan vanhempien mukana. Kun aikuiset tekevät etänä töitään, nuoret sankarimme tutustuvat luontokohteen tarjoamiin aktiviteetteihin. Eräällä reissullaan he huomaavat valkoisia merkitsemättömiä rekkoja, joiden pressujen alla kuljetetaan vanhojen puiden runkoja. He päättävät selvittää, onko puut kaadettu suojellulta alueelta ja siinä heitä auttavat edellisen seikkailun aikana tavatut iiläiset veljekset Eetu ja Eero, josta jälkimmäisellä on yhteyksiä hakkeriverkostoon.

  

– Ja se ministeri selitti ihan pokkana, että ne uhanalaiset lajit voivat aina siirtyä metsäkuviolta toiselle, jos jotakin avohakataan. -- kerro tuo pohjanhyytelöjäkälälle, niin uhanalainen jäkälä hilpaisee vikkelästi metsäpalstalle odottamaan jokusen sata vuotta, että sopivaa lahopuuta on taas saatavilla. (s.120-121)

  

Koskelan luontokuvailu on ihastuttavaa, lukekaa vaikkapa nämä rivit: "Metsä näytti täällä erilaiselta kuin Etelä-Suomessa. Se näytti karulta ja kesyttämättömältä." ja "Heidän ympärillään levittäytyi jylhää vanhaa metsää. Jotkut puut olivat paksuja kuin antiikin temppeleiden pylväät." Vetoaa ainakin minuun. Kielen rikkaudesta kertoo myös verbi "umplahtaa", puhuttaessa kuinka jalka uppoaa suonsilmäkkeeseen. Aivan täydellinen sana kuvaamaan tuota tilannetta! 

  

– Jos joku laji kuolee sukupuuttoon, niin sitä ei enää saa takaisin, hän sanoi hiljaa. – Se on yksi syy, miksi valokuvaan luontoa. Että tulevaisuuden ihmiset näkevät, mitä ennen oli. Niin moni laji on katoamassa. (s. 99)

    

Suosittelen kirjan lukemista lämmöllä saatesanoilla, jotka poimin Koskelan lehtihaastattelusta: lapsia ei voi suojella ilmastonmuutokselta, mutta heille voi antaa tietoa mitä tapahtuu ja mitä luonnon kannalta voi tehdä paremmin yksittäisenä ihmisenäkin. Teoksen lopussa on nimittäin listattu lisää infoa, josta voi keskustella lasten ja varhaisnuorten kanssa.  

  

Arvosana:

       

Takakannesta:

Nea, Niilo ja Venla lähtevät lomalle Hossan kansallispuistoon, mutta törmäävät arvoitukseen. Mitä tunnuksettomien valkoisten rekkojen kyydissä kuljetetaan, ja minne? Lasten uteliaisuus vie heidät röyhkeiden rikollisten jäljille... ja suureen vaaraan. Varastettu metsä -kirjassa saadaan seikkailun myötä myös tietoa luonnon monimuotoisuudesta ja lajikadosta. 

  

Kirjailija Päivi Tuulikki Koskela on kirjoittanut satuja televisioon ja varhaiskasvatuksen käyttöön. Häneltä on julkaistu aiemmin kaksitoista lasten- ja nuortenkirjaa, osa entisellä nimellä Honkakoski. Varastettu metsä on Päivi Tuulikki Koskelan kolmas ympäristöteemainen seikkailukirja. Aiemmin ovat ilmestyneet Seikkailu Itämeressä ja Operaatio IlmastoAreena.

  

171 sivua, Atrain & Nord 2023

  

Kuvittanuut: Hanna Kenakkala

     
Sarjassa ilmestyneet osat:

• Seikkailu Itämeressä
• Operaatio IlmastoAreena
• Varastettu metsä
• Koodinimi susi (ilmestyy kesällä 2024)

Naistenviikko | 🌈 Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään

"Olo oli kuin olisin vetänyt henkeen tähtien valoa ja nyt se tanssii keuhkoissa."

  

    

Naistenviikkolla 22.7. nimipäiväänsä viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita

    

Kuura Juntusella on aivan mielettömän upea kirjoittajaääni. Nautin tekstistä todella paljon, kuinka merkityksellisiä jokainen valittu sana oli. Lupaavaa oli esimerkiksi jo epilogissa oleva lause: "Voin myös luvata, että tän tarinan miehet ei halua lakanoiden väliin kanssasi." Samoin kirjan loppupuolella oleva runollinen kohta "Maapallomme pinta halaa paljaita varpaitani" kolahti. Jokaisella lyhyellä luvulla on myös sisältöä kuvaava nimi, esim. luku "jossa inhotaan pöytäliinaa", luku "jossa puhutaan kahvinkeittimelle" ja luku "jossa harjoitetaan nachoterapiaa".

  

Ilmastoahdistukseen saa varmaan lääkkeet nopeammin kuin tavalliseen ahdistukseen. En tiedä, mitä se kertoo mun mielenlaadun heikkoudesta tai Suomen terapiatilanteen ahdingosta. Olis aika mukavaa, jos niistä edes toinen muuttuisi paremmaksi. (s. 14)

  

Pride-lukuhaasteen aikana lukemani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävästä, Hellestä, Caesarista, Julianista ja Leenistä. Jokainen on sateenkaareva omalla tavallaan, edustettuina ovat mm. aseksuaalisuus, muunsukupuolisuus ja transihmisyys. Nelikon elämää seurataan yhden kevään ja kesän ajan. Leenillä on ihana tapa puhua murheella (mie/sie), tällaista ei liian usein tule vastaan nuortenkirjoissa.

  

"Mitä pitäis tehdä päästäkseen kanssasi sänkyyn?"

--

"Mie voin vastata!" sanoo Leeni ja sen ilme on juonikas. -- "Vastaus on kovin yksinkertainen: ei ole mahdollista", sanoo Leeni ja virnistää, "aseksuaali." (s. 47)

  

Kertojaääninä vuorottelevat Helle ja Julian. Helle on kaksikosta pessimistisempi ja hänestä on vaikeampaa saada otetta. Teoksen tunnelma on yhtä aikaa sähköisen intensiivinen ja suloisen unenomainen. Kirjan aikana ihastutaan ja rakastutaan, mutta särjetään myös sydämiä. Harmillisesti kirjan loppupuolella olevien tapahtumien myötä oli pakko pudottaa yksi tähti pois arvostelusta, sillä se oli jollakin tapaa liian helppo ja ilmeinen tapa taputella tarina kasaan, mutta jätti samalla jälkeensä tylpän jomottavan tunteen, vaikka sitä osasikin odottaa. Toivottavasti jossakin on rinnakkaistodellisuus, jossa asiat menevät toisin.

  

Leeni  on päivä päivältä kauniimpi. -- sen kasvoille ilmestyy päivittäin uusia pisamia. Mun avaruusprinsessani tähtikuviot seikkailevat sen nenällä ja poskipäillä. (s. 147)

  

Koin paljon samaistumisen hetkiä, vaikka olenkin hahmoja 20 vuotta vanhempi. Oli ihastuttavaa seurata Hellen matkaa omaan muunsukupuolisuuteensa, nähdä hänen valitun perheensä kasvavan ja tavata Julianin transiuden hyväksyvä mummo, samaan aikaan kun hänen äitinsä käyttää lapsestaan (toivottavasti vahingossa) tämän deadnamea. Olisipa tällaisia kirjoja ollut jo silloin, kun olin itse teini. Ainoa omalta tuntuva sana tuolloin oli androgyyni, nykyään tiedän oikean sanani olevan genderqueer. Samoin aseksuaalisuus ja demiseksuaalisuus eivät tuolloin olleet lainkaan tunnettuja termejä omanikäisteni keskuudessa. Onneksi voi vielä näinkin kypsemmälläkin iällä löytää termejä omaa olemistaan kuvaamaan. 

  

Caesar nurisee jotain siitä, että sen enkelinkiharat menee ihan sekaisin. Julian päättää siis tehdä ainoan tehtävissä olevan asian ja se nousee varpailleen pörröttääkseen Caesarin hiuksia. (s. 208)

  

Joku oli kommentoinut Goodreadsissa, että kirjassa pörrötetään liian usein eri hahmojen hiuksia, mutta minua se ei haitannut. Enemmänkin kiinnitin huomiota hahmojen ihastuttavan erikoisiin nimiin. Keskeisen porukan lisäksi teoksessa esiintyvät nimittäin Dante, Jalava, Salomo kuin myös Gabriel. Ei ehkä ihan perinteisiä nimiä suomalaisille nuorille, mutta mitäs siitä, hyvä vaan jos nimigalleria laajenee. En malta odottaa, mitä Juntunen kirjoittaa seuraavaksi.

  

Mä en ole nainen. Kai. Kai. Paino sanalla kai. 

Ja musta tuntuu, että ymmärrän sen vasta nyt. Enpäs. Ymmärsin sen jo aikoja sitten mutta – En usko, että haluan ymmärtää.

--

Millaistakohan on olla trans? Taisiis, mä kai luulen olevani jotain muuta kuin tyttö, mutta millaista on oikeesti elää loputtomassa epäilyksessä?

--

Millaista on olla trans? 

Joka kerta kun mä katson peiliin, näen jonkun toisen, näen jonkun olennon, jonka sisälle mut on laitettu elämään. Pelkkä ajatus siitä, että joku lukee mua väärin, kuulee mut väärin, luulee, että mä olen nainen -- Mä olen niin -- väsynyt kuvittelemaan, millaista mun elämä voi olla, jos olisin vapaa, jos en eläisi näin ja tässä kehossa. (s. 31-32 ja 80)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Mun nimi on Helle ja tää tässä on kertomus siitä, kuinka mä kuolin.
  
Me neljä ollaan ihan niin kuin te, mä olen ihan niin kuin sä ja sä olet ihan niin kuin me kaikki. Me ollaan ihan tavallisia. Me synnytään, eletään ja kuollaan. Maailma pyörii akselinsa ympäri taukoamatta ja päivä vaihtuu aina seuraavaan.
  
Meidän kämppä on ihan pikkuinen, yhtä isoa huonetta koko roska, ja me kutsutaan sitä tuttavallisesti olokeittiömakuuhuoneeksi tai olomakuukeittiöksi, tai joksikin vastaavaksi.
  
On yhä perjantai, mutta se ei olekaan tavallinen maailmanparannusperjantai, vaan se on aivan erityinen vegaaninen vadelmakakkuperjantai.
  
Tervetuloa seuraamaan katastrofia.
  
Helle, Julian, Leeni ja Caesar lähtevät seikkailulle selvittämään, mitä tarkoittaa muunsukupuolisuus, miten saadaan aikaan jaffapullomuistoja ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ehkäpä vastaukset löytyvät Itä-Suomesta (tai internetistä).

  
271 sivua, Kustannus Z 2022

   

Luettu myös täällä: Kirjaimia

🌈 Queer romantiikkaa maailmanlopun jälkeen | Erik J. Brown: All That's Left in the World

"We weren't made for a world like this. 

Before the bug, there were rules and regulations and laws. 

We had years of moral code ingrained in our minds and now non of it matters. 

Does anything matter?"

    

  

Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, Helmet 42) Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa, Queer-lukuhaaste: Nuorten tai YA-kirja, YA-lukuhaaste: LGBTIQA+, Scifi-lukuhaaste: LGBTIQA+

  

Varoitus! Tämä kirja on niin hyvä, että se saattaa aiheuttaa yllättävää unettomuutta, koska sitä on niin vaikea laskea käsistään.

  

Eliot Schreferin The Darkness Outside Us joutuu nyt väistymään vuoden parhaan kirjan paikalta yhden portaan alemmas, sillä huh, All That’s Left in the World on niin hyvä. Kannatti kyllä pyytää kirjastoa hankkimaan tämä. Erik. J. Brown kertoo teoksen lopussa, että kirjoitti tarinan, koska post-apokalyptisiä queer tarinoita ei ole.

  

It was as if no one learned anything from the other viruses that came before. Spanish flu, Hong Kong flu, Ebola, HIV and AIDS, swine flu, and more recently Covid. All the diseases the news used to compare this virus to when nothing was like this. They thought civilisation would be fine because it was before, The world gave us warnings but they went unheeded. At the cost of everything. (s. 22)

  

Koronan jälkeen tulee vielä pelottavampi pandemia, joka tappaa arviolta 99,99% väestöstä. Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä. Andrew on astunut karhunrautaan ja nilkuttaa pari päivää myöhemmin Jamisonin mökin ovelle. Sen sijaan, että Jamie ampuisi vieraan pojan, hän ottaakin tämän hoidettavakseen.

  

Wake up, smile: the apocalypse has provided a cute boy to nurse us back to health.

--

what are the odds that I stepped in a bear trap and meet another gay guy in the middle of the Pennsylvania woods after a viral apocalypse? -- how many queer people my age could be left? (s. 32 ja 57)

  

Andrewilla on deadline, jolloin hänen täytyisi olla parin osavaltion päässä nykyisestä sijainnistaan, niinpä loukkaantuminen tulee hyvin harmilliseen väliin. Tosin elämä Jamien kanssa mökillä on niin mukavaa (onhan poika aikamoinen silmäkarkki), että Andrew harkitsee jäävänsä sinne pysyvästi. Kun maailma yllättäen ilmoittaa, että aivan kaikki eivät olekaan kuolleet tai yhtä ystävällisiä, pojille tulee valinnan paikka, mitä he haluavat.

  

The world ended and there's nothing left but shit.

And him.

Us. 

So that's all right, then. (s. 300)

  

Tämä kirja aiheuttaa sydämen tykytyksiä sekä kynsien pureskelua Andrewin ja Jamien tutustuessa toisiinsa ja opetellessaan uuden maailman pelisääntöjä.

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Jamie and Andrew are strangers, and two of the last people on Earth. They don't know what they'll find on their perilous journey ... but they may just find each other. A queer romance about courage, hope and humanity - this is How I Live Now with the heart of Simon Vs The Homo Sapiens Agenda.

  

When the Superflu wipes out most of the population, Jamie finds himself completely alone in a cabin in the woods - until an injured stranger crosses his path.

  

Life is dangerous now and, armed with a gun, Jamie goes to pull the trigger. But there's something about Andrew... something that stops Jamie in his tracks. Jamie takes him in, and as Andrew heals and they eventually step out into the strange new world, their relationship starts to feel like more than just friendship...

  

But trouble isn't far behind. As the boys make a perilous journey south, they'll come face to face with a world torn apart and society in ruins. And who, or what, will they find waiting for them at the end of it all?

  

354 sivua, Hodder Children’s Books 2022

Dekkariviikko | Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

"En enää edes tiedä, mikä on oikein - kaikki on niin sekavaa.

En ole varma, olenko sittenkään se kiltti tyttö, joka luulin olevani.

Olen kadottanut hänet matkan varrelle."

  

  

Ajotien päässä oli pieni puukyltti, jossa luki kuluneilla kaiverruskirjaimilla Ivy House.

Pyöreillä pikkukivillä päällystetty väylä nousi loivasti kohti punatiilistä taloa,

joka oli lähes kokonaan muratin kätkemä. (s. 237)

  

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä, Dekkariviikot kirjablogeissa

  

Enpäs ole hetkeen lukenut yhtä mukaansa tempaavaa kirjaa kuin tämä Holly Jacksonin somessa paljon hehkutusta ja palkintojakin saanut Kiltin tytön murhaopas, joka on fiktiivistä true crimea kirjamuodossa. Hei vaan lukujumi, toivottavasti ei ihan pian nähdä!

  

Pieni englantilainen kaupunki, jota ravisutti kaksi nuorten kuolemaa vuonna 2012. Pippa on päättäväinen nuori, joka on varma, että koko totuutta tapahtumien kulusta ei ole kerrottu, sillä mediaan annetuissa tiedoissa on epäjohdonmukaisuuksia. Hän on varma, että Sal on syytön tyttöystävänsä Andien kuolemaan. Hänellä on vain muutama viikko aikaa selvittää viisi vuotta vanha tapaus.

  

Teoria 1: "Andie Bellin tappoi joku kolmas osapuoli, mutta Sal oli jollain tavoin mukana tai osallisena teossa, esimerkiksi avunantajana rikoksen jälkeen. -- syyllisyys ajoi hänet itsemurhaan" 

Teoria 2: "Kolmas osapuoli tappoi Andien, eikä Salilla ollut mitään tekemistä asian, sen paremmin kuin tietoa tapahtuneesta. Se, että hän joitain päiviä myöhemmin teki itsemurhan, ei johtunut murhamiehen syyllisyydentuskista, vaan muista seikoista, esimerkiksi henkisestä kuormituksesta, jonka tyttöystävänkatoaminen aiheutti." 

Teoria 3: "Andien murhasi sinä perjantain joku kolmas osapuoli. Tappaja tiesi, että Andien poikaystävä Sal olisi täydellinen epäilty. -- Andien tappaja murhasi Salin ja sai kuoleman näyttämään itsemurhalta." 

Teoria 4: "Kukaan ei tappanut Andie Belliä, sillä hän on edelleen elossa. Hän lavasti katoamisensa, ja sitten hän houkutteli Salin metsään, murhasi tämän ja lavasti tapahtuneen näyttämään itsemurhalta."

  

En yleensä ole mikään dekkareiden suurkuluttaja, vaan luen keksimäärin vain pari genren teosta vuodessa. Tässä oli kuitenkin juuri oikeanlaiset palaset, jotka takaavat viihtymiseni: murhaa ei tutki poliisi tai etsivä, vaan ns. tavis, johon voi samaistua. Tykästyin kouluprojektia tekevään, lukioikäiseen Pippaan ja hänen perheeseensä heti. Samoin murhista syytetyn ja itsemurhan näennäisesti tehneen pojan veli Ravi on hurmaava. 

  

Lisäksi miljöö on kiehtova ja kirjailija käyttää upeaa kieltä, kuten: "hiljaisuus ei kuitenkaan ollut kiusallinen, sillä se täyttyi kummankin itsekseen pyörittelemien ajatusten ylijäämäpaloista" ja "tuntuu kuin silmäni olisivat kasvattaneet itselleen pikkuruiset kintut, joilla ne nyt kapuavat ulos kuopistaan ja kiirehtivät liiskautumaan tietokoneeni näytölle kuin irvokkaat pikku koiperhoset". Plussaa myös siitä, että tässä oli tavallisen kerronnan seassa erilaisia tekstityyppejä, kuten Pippan tutkimuspäiväkirjaotteita ja translitteroituja haastatteluja.

    

"Mitä aiot?" 

"Otan käyttöön Etsi ystäväni -toiminnon puhelintemme välille. -- Nyt saamme toistemme paikkatiedot pysyvästi. Ja kas", Pip sanoi ravistaen puhelintaan ilmassa, "meillä on jäljityslaite." 

"Olet vähän pelottava", Ravi sanoi. (s. 351)

  

Oli todella kiehtovaa hypätä mukaan Pipin tutkimuksiin. Tosin pari kertaa oli sanottava samaa, mitä Ravikin sanoo: "Noin fiksuksi ihmiseksi olet nyt tosi pölvästi". Lukija on nimittäin Pippaa edellä parin asian päättelyssä ja on aina raivostuttavaa huutaa fiktiivisen romaanin hahmolle, että tajua tämä asia nyt! Kirjassa on todella kirjava hahmojoukko, sillä Pipin isä on kotoisian Nigeriasta, hänen paras ystävänsä Cara on tullut kaapista ja Ravin perhe on intilaista sukua. Rasismista ei paljoa kirjassa puhuta, mutta ne pari kohtaa, missä asia nousee esille, ovat sitäkin merkittävämpiä. 

  

Näkisin tämän mielelläni leffana tai tv-sarjana. Ja tämä kannattaa lukea heidänkin, jotka eivät yleensä YA:ta lue, viihtyvyys on taattu. Miinustan hieman alaspäin viidestä tähdestä, koska tässä on lopussa yksi todella kliseinen juonenkäänne - varoitan, että nenäliinat kannattaa ottaa esille, kun lukee. Pipin tutkimukset nimittäin ovat herättäneet jonkun mielenkiinnon, eikä tuo joku ole lainkaan tyytyväinen menneiden kaiveluun. Eräs Pippan perheenjäsen joutuu tuntemattoman tähtäimeen. 

  

Kirjastossa oli hämärää ja tunkkaista, ja Pipin sieraimiin tulviva ilma oli täynnä vanhojen kirjojen hurmaavaa, kosmista hajua (s. 304)

   

  

Arvosana:

        

Takakannesta:
Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka.
  
Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen.
  
Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?

  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 416 sivua, Karisto 2022
  
Alkuperäinen nimi: A Good Girl's Guide to Murder (2019)

    

Luettu myös täällä: Siniset helmet, Kirjapöllön huhuiluja, Kirsin kirjanurkka, Luetut.net, Lukufiilis

  

Samankaltaista luettavaa: Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee, E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita

Dekkariviikko | Lapset ratkovat ongelmia niin Maassa kuin Kuussakin

"Oliko pölypallero herännyt eloon? Oliko sille kasvanut jalat ja tietoisuus?

    

– Oletko sinä Pölykoira? T-bot huusi piilostaan.

  

– Qwark! otus haukahti."

  

  

Riina ja Sami Kaarlan sekä Anders Vacklinin kynäilemä Pet Agents -sarja on ollut todella kiehtova sekoitus scifiä ja söpöjä eläimiä (etenkin Peliin kätketyt oli huima), mutta tällä kertaa ei kolahtanut. Olisin halunnut pitää enemmän, mutta ei. Tässä oli kaiken lisäksi useita kirjoitusvirheitä. Esimerkiksi alkaen siitä, että kirjan nimi on typotettu selkämykseen "Tehtäva Kuussa".

  

– Uskotteko, että on muita planeettoja, joilla on elämää? X kysyy.

--

– Minä en usko avaruusolioihin, sanoi Kati-e

--

– Sinäkin olet avaruusolio, Timi sanoi Kati-elle vakuuttavalla äänellä. – Tiedekeskuksessa sanottiin, että kaikki aineet, joita ihmisissä on, ovat syntyneet tähtien ytimissä. Olet tähtien lapsi. (s. 44-45)

  

Sarjan kahdeksannessa osassa ollaan tosiaan Kuussa ja voisi kuvitella, että tarjolla olisi vielä enemmän scifiherkkuja kuin aikaisemmin ja noh, olihan niitä. Samaan aikaan tämä vaan oli kaikkein epäuskottavin teos tähän mennessä. Kyllä, minä olen se ihminen, joka olettaa ja vaatii lastenkirjoiltakin loogisuutta - samaan aikaan, kun hyväksyy, että kuusivuotias voi koodata robotin, joka puhuu eläinten kielillä. Lukijaa ei kuitenkaan tule iän perusteella aliarvioida. Seuraa juonipaljastuksia, jotka kannattaa lukea harkiten eteenpäin.

  

En usko hetkeäkään, että jos jollakin on olemassa androidin rakentamiseen tarvittava teknologia, Nasaa vastaava Nao tuskin käyttäisi laatikkomaisia robotteja, joilla on monotoninen ääni. Siis hyvänen aika, Kati-en rakentaman Ti-bot on niin paljon edistyneempi! Yksi uusista hahmoista on pahasti allerginen ja jäin miettimään, eikö tuota vaivaa (joka on itselleni harmillisen tuttu) ole vieläkään ratkaistu. Kun tällä hetkellä on jo tutkimuksia esim. kissa-allergian vastaisesta rokotteesta.

  

Ja jos avaruustukikohdan vieressä olisi vuosikymmeniä ollut ulkoavaruudesta kotoisin oleva avaruusvalas ja sen telepaattinen matkustaja, miten kummassa se olisi voinut säilyä piilossa. Ja miksi vasta kuu-turismi oli vaarantava tekijä, ei pysyvä kaupunki kivenheiton päässä? Ja miksi kummassa Nao pyytäisi apua joukolta lapsia, kun heillä on käytössään planeetan terävimmät tyypit?

  

– Esittelen vielä robottimekaanikkomme Selene Lyyran. Hän on kyborgi. 

Kuvaan tuli nainen, joka heilautti konekättään. 

– Tiedättekö mikä on kyborgi? Selene kysyi. 

– Ihminen, johon on yhdistetty teknologiaa, Timi tiesi. 

– Aivan oikein, Selene sanoi. – Minulla on robottikäsi. Tavallaan myös ihmiset, joilla on vaikkapa kuulokoje tai sydämentahdistin, ovat kyborgeja. (s. 30-33)

  

Teoksen nykyaikaamme edistyneemmässä maailmassa tuskin kutsuttaisiin mekaanisen proteesin käyttäjää kyborgiksi (viittaus kuulolaitteen tai sydämen tahdistimen käyttäjiin on myös liian antiikkinen). Tuollainen proteesi olisi joko täysin arkipäiväinen tai tilalle olisi tyyliin kasvatettu petrimaljassa uusi käsivarsi. Kyborgi tuntuukin vain inhottavalta slurrilta.

  

Toinen slurri on sanan "hullu" runsas viljely, esim. lemmikit ovat tulleen "kuuhulluiksi". Kati-e käyttäytyy epäloogisesti hahmollensa, sillä hänestä on tullut someriippuvainen perustettuaan lemmikkiaiheisen tubekanavan (mikä tuntuu askeleelta taaksepäin vrt. nykyhetken levysoitin intoilu). Miksi läppärikin näyttää samalta kuin nykyään, eikä esimerkiksi hologrammiprojektiolta (teknologia kun on teoksen maailmassa olemassa).

  

En voinut kuin painaa kämmenen otsaani kirjan lopussa olevaan vinksahtaneen androidin masinoimaan robotit vs. lemmikit taisteluun. Olisi edes menty samanlaisella meiningillä kuin Wall-essa huoltoa kaipaavien robottien karatessa riehumaan, mutta ei. Tämä ei ollut viihdyttävä ratkaisu. Ja niin hyvä alku kuin tällä olikin Earth hourissa, en ollut uskoa, että lopussa päädyttiin tällaiseen kakofoniaan.

  

Tässä tuntui olevan paljon viittauksia suuntaan jos toiseen. Esimerkiksi identtisten lentäjäsiskojen sukunimi on Wright (lentäjäveljekset Wright), Kuun ainoan kaupungin nimi on Artemis (Andy Weirillä on  teos, joka sijoittuu niin ikään kuukaupunki Artemikseen) ja avaruusvalas näyttää lähtiessään aivan Final Spacen Mooncakelta. Mutta pakko antaa plussaa karhukaisista! Odotin koko ajan, että ratkaisu Kuun lemmikkiongelmiin olisi liittynyt jotenkin mycelial networkiin (tai vastaavaan), niin kuin Star Trekissä, mutta olikin paljon tylsempi. Jospa seuraava osa olisi tasollaampi.

  

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit matkalla avaruudessa!

  

Pet Agents -sarjan kahdeksannessa osassa lemmikkiagentit kutsutaan Kuuhun selvittämään kimuranttia avaruusmysteeriä.

  

Kun kuuaseman eläimet alkavat käyttäytyä kovin oudosti, Lemmikkiagentit saavat jännittävän tehtävän. Mutta selviääkö arvoitus koskaan, kun Kati-e ratkoo Kuustakin käsin vain maapallon lemmikkiongelmia huippusuositulla YouTube-kanavallaan? Ja voiko Ti-bot olla oikeassa… Onko syyllinen sittenkin avaruusolento?  

  

176 sivua, Tammi 2023

 

 Sarjassa ilmestyneet:

• Täältä tullaan, lemmikit!
• Varkaan jäljillä
• Kadonnut kenttä
• Peliin kätketyt
• Pinnan alla
• Lumen saartamat
• Eläinten kaupunki
• Tehtävä Kuussa
• Viidakon valtiaat (tulossa joulukuussa 2023)

  

*****

  

"– Meidän kaikkien valinnoista riippuu, millainen maailma on tulevaisuudessa."

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2023: 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

  

Operaatio IlmastoAreena päätyi lukulistalleni tavattuani kirjailija Päivi Tuulikki Koskelan Oulun kirjallisuuden talon kirjagrammaajaillassa tammikuussa. Suhtauduin kirjaan aluksi varauksella, sillä sen Goodreads-keskiarvo oli vain 2,5 tähteä, enkä löytänyt teoksesta ainoatakaan arvostelua netistä. En ymmärrä, miksi tästä ei puhuta enempää, sillä teoksessa on kiinnostava teema, hyvät hahmot ja upeaa kieltä. 

  

Niilolla oli ollut mummulassa selittelemistä, kun hän oli ilmestynyt yltä päältä mudassa ja naarmuilla. Mummu oli kuitenkin suhteutunut asiaan tyynesti. 

– Seikkaillessa joskus ryvettyy, mitäpä siitä. (s. 60)

  

Nea ja Niilo matkaavat junalla Helsingistä Ouluun. Heidän on tarkoitus viettää osa kesälomastaan Iissä asuvien mummon ja papan luona. Heidän ystävänsä Venla on päässyt myös mukaan ja kolmikko odottaa innoissaan, mitä kaikkea loman aikana ehtii tekemään.

  

Yhtäkkiä oli kuin he olisivat ajaneet satukirjaan. Tie kapeni. Vanhat puutalot valkoisiksi maalattuine ristikkoikkunoineen reunustivat tietä. Koivu huojui leppeästi tuulessa, sinisenä välkehtivä joki vilahteli talojen välissä, kukkaruukut ikkunalaudoilla pursuivat erivärisiä kukkia. (s. 7)

  

Aivan mainio teos siitä, kuinka lapset ja nuoret käyvät monikansallista jättifirmaa vastaan paljastaakseen heidän päästöhuijauksensa. Clean Energyllä ei olekaan ihan niin puhtaat paperit taskussa kuin se antaa olettaa. Tuulivoimaloiden sijaan sähköä tuotetaankin paljon törkyisemmillä menetelmillä, mutta toiminta on piilotettu nerokkaasti. Äärimmäisen ajankohtainen ja ajatuksia herättävä teos kaikenikäisille.

   

– Älytöntä, että jotkut tekee rahan takia tuollaista, vaikka ilmastonmuutos uhkaa koko maapalloa. (s. 111)

  

Menee hyvin esimerkiksi Geoetsivien ja Ryhmä Errorin lukijoille, joskaan alakoululaisista kaikkein nuorimmat eivät välttämättä saa teoksesta sen koko tehoa irti. Aikuislukijana viihdyin myös todella mainiosti, vaikka loppupuolta olisikin voinut hieman venyttää, nyt palaset loksahtelivat paikalleen ihan pikkuruisen liian helposti. Onnellinen loppu saa kuitenkin luottamaan nuorten sukupolven kykyyn muuttaa asioita tulevaisuudessa parempaan suuntaan.

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Kesälomareissu saa odottamattoman käänteen, kun dronen avulla löydetään salaperäinen laitos keskeltä suota. Nea, Niilo ja Venla koettavat uusien ystäviensä kanssa paljastaa suuren luokan huijauksen koko maailmalle. Onnistuvatko he? Onko koko maapallo lopulta vaarassa?

  

Operaatio IlmastoAreena vie lukijansa jännittäviin seikkailuihin, joiden lomassa saadaan myös ilmastonmuutokseen liittyvää tietoa.

  

Kirjailija Päivi Tuulikki Koskela on kirjoittanut satuja televisioon ja varhaiskasvatuksen käyttöön. Häneltä on julkaistu aiemmin yksitoista lastenkirjaa, osa entisellä nimellä Honkakoski. Operaatio IlmastoAreena on Päivi Tuulikki Koskelan toinen ympäristöteemainen lasten seikkailukirja. Ensimmäinen, Seikkailu Itämeressä, julkaistiin 2021.

  

129 sivua, Atrain & Nord 2022

  

Kuvittanuut: Hanna Kenakkala

     
Sarjassa ilmestyneet osat:

• Seikkailu Itämeressä
• Operaatio IlmastoAreena
• Varastettu metsä (ilmestyy heinäkuussa 2023)

    

Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly

Eläimiä ja ystäviä

"Kati-e oli saanut uuden ystävän.

Lemmikkiystävän."

    

  

Riina ja Sami Kaarlan sekä Anders Vacklinin Lemmikkifrendit-sarjassa päästään tapaamaan nuorempi Kati-e kuin Pet Agents -sarjassa. Jokaisessa kirjassa esitellään yksi hänen monista lemmikeistään ja kuinka hän tapasi kunkin niistä. Samalla tavataan muitakin alkuperäisestä sarjasta tuttuja tyyppejä ensimmäistä kertaa, päästään näkemään Kati-en tankkitalon remontti asunnoksi ja kuinka ennen Ti-botia oli tällä lemmikeistä ja teknologiasta kiinnostuneella sankarittarella muutama varhaisempikin robottikumppani.

  

Sarjan toinen osa alkaa Kati-en seitsemänsistä syntymäpäiväjuhlista, jonne hänen vanhempansa eivät työkiireiden takia ehtineet - Kati-en isä sai nimittäin juuri silloin tietää, että hänet on valittu avaruuteen lähetettäväksi astronautiksi. Kati-e on rakentanut Mi-botin auttamaan tankkitalon kattoikkunoiden asentamisessa ja kun lemmikkikauppa, jossa tyttö on autellut lopettaa, hän saa kaupan vanhat kierreportaat, joiden avulla pääsee helposti sisälle asuntoonsa. 

  

Katie tapaa naapurustossa asuvan pojan Jasperin, jolla on kyyhkyslakka. Hänenkään vanhemmat eivät ole paljoa kotona, sillä he ovat etnologi ja antropologi, jotka tutkivat simpansseja. Yhdessä Lisan kanssa Kati-e puolestaan luo Lemmikkifrendit, palvelun, joka tarjoaa apua ja lemmikkien hoitoa. Tältä pohjalta on siis Pet Agents syntynyt. Tyttöjen ystävyydestä kerrotaan todella kivasti. 

  

Molemmissa sarjoissa on paljon isompia ja pienempiä scifi-mausteita, kuten tällä kertaa vetylähijuna. Luin tässä pari päivää sitten artikkelin, jossa sanottiin, että vetyteknologiaa ollaan rakentamassa lähivuosina isosti Suomessa. Hienoa! 

  

  

Arvosana:

        

Takakannesta:
Uusi Lemmikkifrendit -sarja jatkuu rinnakkain Pet Agents -kirjojen ohessa.
  
Omasta koiranpennusta haaveilevan Kati-en elämä menee raiteiltaan, kun pikku eläinkauppa, jossa hän on käynyt auttamassa, lopettaa toimintansa. Niinpä Kati-e päättää perustaa oman lemmikkipalvelun, jonka tehtävistä yksi mullistaa kaiken – hän päätyy neljän koiranpennun hoivaajaksi!
  
Lemmikkifrendit on Pet Agentsin helppolukuisempi rinnakkaissarja, joka kertoo miten Kati-en ja Ti-botin agenttikaksikko sai alkunsa ja ratkaisi ensimmäiset tehtävänsä.
  
106 sivua, Tammi 2022

  
Sarjassa ilmestynyt:

• Bitti ja Moodi
• Moppi
• Papu (ilmestyy toukokuussa 2023)
• Mir (ilmestyy syksyllä 2023)

  

*****

  

"Tien päässä oli puoliksi maan alle hautautuneet kiviportaat. 

Niiden kohdalta alkoi kiemurteleva polku hautausmaalle. 

Perillä oli rautainen kaariportti, joka oli ruostunut osittain rikki. 

Muuri oli peittynyt takkuiseen köynnöspöheikköön, ja portin päällä luki 

koukeroisin metallikirjaimin "Lemmikkien hautausmaa"."

  

  

Eläinten kaupunki on jo seitsemäs osa Pet Agents -sarjaan, ja merkittävä paitsi teemaltaan, se oli myös viimeinen puuttuva teos Helmet-lukuhaasteessa 2022.

  

Lemmikkiagentit kohtaavat tällä kertaa suuren surun, kun ystävän vanha koira yllättäen kuolee. Kirjassa käydään etsimässä yhdessä viimeistä leposijaa unohtuneelta lemmikkien hautausmaalta, joka on kuvattu todella kauniisti (kuvitus on tuttuun tapaan 5/5) ja saadaan kaupunki avaamaan se uudelleen käyttöön. 

  

  

Kirjan nimessä mainittu eläinten kaupunki on hanke, jolla pyritään säilyttämään kaupunkiluonnon moninaisuus ja lisätä ihmisten, villieläinten ja lemmikkien viihtymistä kaupungissa. 

  

Ti-bot koodaa itselleen uusia ominaisuuksia ja tekee vahingossa erikoisen bugin. Pikkuinen botti puhuu myös aivan hurmaavasti, esimerkiksi näin: "- Koko maailma renderöityy kesästä syksyyn" ja "- Hometiainen sai uuden kotipuun ja kodin. Toivottavasti hometiaisella ei ole homekoti." Oli myös ilahduttavaa tietää, että Halloween on Ti-botin lempijuhla. 

  

Tavataan eläinlääkäri täti Enola, joka muistelee ensimmäistä kohtaamistaan Kati-en kanssa tämän ollessa seitsemän vanha. Luulenpa, että tähän tapahtumaan ja Kati-en rakentamaan Pi-pi hoitajabottiin palataan vielä Lemmikkifrendeissä. 

  

Tämä oli yksi sarjan parhaista osista, sillä surun lisäksi kirjassa käsitellään paljon myös muistamista ja uusien kokemusten hankkimista. Todella mainio ja lohdullinen teos sellaiselle, joka on koskaan menettänyt lemmikin. 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:
Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmanneet lapsiagentit lemmikkien taivaassa.
  
Pet Agents -sarjan seitsemännessä osassa lemmikkiagentit joutuvat kasvokkain elämän kiertokulun kanssa. Minne rakkaat lemmikit menevät kun niiden elämä päättyy?
  
Kun ystävän iäkäs mäyräkoira siirtyy ajasta ikuisuuteen kesken omien syntymäpäiväjuhliensa, on Kati-en osallistuttava kaupunginviraston kunnianhimoiseen eläin- ja lemmikkihankkeeseen. Keskiaikainen lemmikkien hautausmaa kunnostetaan entiseen loistoonsa, jotta mäyräkoiraystävä ja kaupungin muut lemmikit saavat arvoisensa ikuisen lepopaikan.
  
173 sivua, Tammi 2022

 

 Sarjassa ilmestyneet:

• Täältä tullaan, lemmikit!
• Varkaan jäljillä
• Kadonnut kenttä
• Peliin kätketyt
• Pinnan alla
• Lumen saartamat
• Eläinten kaupunki
• Tehtävä Kuussa