keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Aila Meriluoto: Vihreä tukka

"Mikään ei tapahtunut ihmeenä, taikatemppuna, yhdessä hetkessä. Siinä kai se ydin olikin: asioiden piti saada kasvaa ja kypsyä hoputtamatta, luonnollisesti kuin ruoho ja hedelmät."
  
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirja,  YA-lukuhaaste: Kirja joka on kirjoitettu ennen syntymääsi, KlassikkokesäKirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaaste
  
Aila Meriluodon fantasiaromaani Vihreä tukka ilmestyi vuonna 1982. Itse kuulin kirjasta ensimmäisen kerran vasta kaksi vuotta sitten, kun sain lukuvinkin tuolloin pyörineen YA-lukuhaasteen kohtaan nuortenkirjaklassikko. Löysinkin sitten kirjan samana vuonna kirpparilta vierailtuani Helsingissä toisen kerran järjestetyssä Hel-YA-kirjallisuustapahtumassa. Kirjan lukeminen kuitenkin jäi jostakin syystä, niinpä tartuin siihen vasta nyt, syyskuun loppuun päättyvän YA-lukuhaasteen kohtaan kirja, joka on kirjoitettu ennen syntymääsi.
  
Olipas tämä jännittävä lukukokemus. Kirja alkaa puhtaana fantasiana kuin oltaisiin 1900-luvun alun nostalgisessa Suomi-maisemassa, mutta sitten mukaan ilmestyy pikkuhiljaa moderneja elementtejä, kuten taskulamppu. Eintel asuu pienessä Harmaan puun kylässä, mutta päätyy monien käänteiden kautta suureen kaupunkiin, jossa on junia ja liukuportaita, joissa riittääkin tytöllä ihmeteltävää. 
  
Se syöksyi kohti kuin pimeä vuori. Se korkeni yhä, se sinkosi tulta kidastaan, kipinöitä harjastaan, se huusi ja kirskui ja saarnasi ja murjoi
--
Hirviö oli loputon, sen valtaiset selkäevät seurasivat toinen toistaan kuin ukkospilvet taivaalla, kun se syöksyi ohi - se syöksyi ohi - ohi - ei ohi. Se huomasi, se hidasti, se huojui ja valitti, sen polkuanturat raapivat maata kuin kaameat jättiläisviilat. Viimeiset äänenmurikat vyöryivät joka taholle ja rapisivat maahan, se sihisi loputtoman pitkään, se vaikeni. (s. 74)
  
Mukana on myös dystooppisiakin elementtejä. Kaupunkia valvovat niin mustassa linnassa asuva hirmuhallitsija kuin telesilmäkin, ei saa katsoa eikä ajatella, ei haastaa olemassa olevia tarkasti rajattuja olemisen polkuja. Kuvailisin ehkä tätä genrejen yhdistelmää kokonaisuutena maagiseksi realismiksi, en satufantasiaksi niin kuin takannen tekstin laatija. Olikin varsin raikasta kulkea Eintelin kanssa kuin vuosikymmenten halki kylästä, jossa pyykki pestiin käsin aina isoon kaupunkiin saakka, joka meille on niin tutun oloinen.
  
Kaikkein ylimpänä oli musta vuori ja mustan vuoren laella valtava pimeä möhkäle, rakennus jonka tornit piirtyivät himmeää taivasta vasten kuin sietämätön uhka. Se hallitsi kaupunkia, painoi sitä, kaikki litistyi sen alle, pieneni, melkein sammui.  (s. 100)
  
1980-luvulla ei vielä termiä young adult käytetty kirjallisuudesta, ainakaan Suomessa. Takakannessa kirjan kuvataan sopivan niin lapsille kuin aikuisille, mutta tuohon väliin ne nuoretkin mahtuvat  (esimerkiksi tässä tutkielmassa kirjan sanotaan olevan feminististä fantasiaa nuorille).  Eintelin ikää ei muuten taidettu tarkalleen kertoa, mutta arvioisin hänen olevan n. 16-vuotias. Tämän kokemat seikkailut ovat teemoiltaan klassista YA:ta, hänen on pelastettava maailma, vaikka henki menisi. Tarinasta on niin metaforia kuin konkretiaakin itsensä ja oman paikan löytämisestä. Eintelillä on vihreä tukka, mutta se täytyy piilottaa. Se on väärän värinen, eikä Eintel tiedä miksi. 
  
Paikoin tarinassa oli todella hienoa kerrontaa, jopa runollisiakin lauseita ja yllättäviä käänteitä. Mutta paikoin oli vaikea pysyä matkassa nopeiden miljöönvaihdosten ja ajan oudon epärytmisyyden takia. Tylsää hetkeä ei todellakaan ehdi tulla, sillä koko ajan tapahtuu jotain. Osa epämääräisemmistä kuvauksista avautui vasta toisella luennalla - en siis koko kirjaa kahlannut uudelleen, vaikkei se kovin pitkä olekaan, mutta luin tärkeiksi merkitsemäni kohdat. Ilahduttavasti kirjassa on myös tummaihoisia hahmoja, vaikkakin ehkä hieman karikatyyrisesti kuvattuina.
  
Ei pelottanut, paljon. Hyvä että jotakin rupesi tapahtumaan. Odotus, äänetön ja uhkaava, oli pahinta. (s. 110)
  
Pari kertaa oli joidenkin hahmojen nimet kirjoitettu väärin, mikä on hieman erikoista, etenkin kun hahmoja oli niin vähän. Nuo nimet tosin olivat molemmat hieman eksoottisia kirjoitusasultaan. Teoksessa on muutoinkin runsaasti typoja ja erikoisia sanoja, kuten unnuttava, vaussu (vauva) j,paikallisvaisto (suuntavaiston sijaan) ja Eintelillä on Mummuli, joka asuu mökkiäisessä. Siskoilu puolestaan oli ihastuttava variantti veljeilylle. Yksi sivuhenkilö puhuu stadin slangia, mistä oli todella vaikeaa saada selvää ja jota peräti muut kirjan hahmot kommentoivat. "– Joo, kyl noi juitsut aina ornataan, mut venaas nyt mahee gimma, et jäbä hinnaa grodeks enste. -- – Mitä se sano?
  
– Älä usko mitään, Mummuli sanoi. - Sadut ovat satuja. Vain pyykki on totta. (s. 45) 
  
Teoksesta löytyi muutamia hienoja, feministisiä kohtia, kuten keskustelu, jossa erästä hahmoa pyydetään synnyttämään vielä poika (esikoisen ollessa tytär), koska tarvitaan joku, joka ymmärtää. Tähän eräs toinen hahmo kommentoi: "– Höpsistä -- Niin kuin ei tyttö ymmärtäisi." Muistiinpanoissani on myös useita kysymysmerkkejä outojen kohtien yhteydessä. Eräs niistä on hieman kyseenalainen lausahdus: "ehkä lapsen saaminen kesytti ihmisen"... Itselläni ei kyllä ole aikeissa kesyyntyä.
  
Verrattuna moderneihin nuortenkirjoihin huomaa kyllä hyvin, että kirjan kirjoittamisesta on kulunut aikaa melkein neljäkymmentä vuotta, minkä lisäksi Meriluoto ei enää ollut nuori kirjoittaessaan vaan melkein kuusissakymmenissään. Varsin mielenkiintoinen teos tämä kuitenkin oli, sillä sen kerroksellisuus ja yllättävät miljöön vaihdokset tekivät lukemisesta kuin yhä uudelleen avattavan kindermunan. Kirjassa on myös luonnonsuojelullinen näkökulma, Eintel kauhistelee rantaa, joka on pilattu roskilla. 
   
Sameassa vedessä pulpahteli pulloja, tyhjiä ruosteisia ourkkeja, nimetöntä moskaa. Kaislikko oli kellastunut, ei syksystä vaan löyhkäään liekun vuoksi jota levisi vyöhykkeenä ulommaksikin. (s. 63)
     
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Harmaan puun kylässä pelätään. Eintelin mummuli varoittaa Einteliä näkemästä, kuulemasta, puhumasta liikoja. Eintelin vihreän tukan hän värjää, jottei Eintel erottuisi muista. Ja sittenkin Eintel erottuu: hän alkaa nähdä vihreätukkaisia, hän kuulee kummia. Ja hän rakastuu keijuun.
  
Kuitenkaan Eintel ei halua lähteä keijun mukana, kun nämä tahtovat jättää ihmiset ja maahiset oman onnensa nojaan. Jotenkin Eintel tuntee, että hänellä on suuri tehtävä. Ja sitä tehtävää hän lähtee suorittamaan.
  
Vihreä tukka on lyyrinen, ilmava ja viisas saturomaani, jossa on tärkeä sanoma: ihminen ei saa menettää keijujaan ja maahisiaan, sillä silloin hänestä katoaa ilo ja voima. Vihreä tukka on kaunis rakkaustarina ja viisas kehityskertomus, monitasoinen romaani aikuisille ja lapsille.
  
139 sivua, WSOY 1982
   

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Halloween -lukuhaaste (1-31.10.2020)

   
Se on täällä taas! Legendaarinen Halloween -lukuhaaste järjestetään jo viidettä kertaa. Tämä ehdottomasti on yksi lempihaasteitani niin vetäjänä kuin osallistujanakin. Tuttuun tapaan heitän tämän haastekutsun parisen viikkoa etukäteen, tänä vuonna näin 13.9. eli syntymäpäiväni kunniaksi. 
 
Haaste kestää tälläkin kertaa koko lokakuun ja sen aikana luetaan mitä vain teemaan sopivaa eli esimerkiksi teoksia, joissa on noitia, ihmissusia, vampyyreitä, zombeja tai kummituksia, tarina sijoittuu syksyn tai Halloweenin aikaan, tai kirja aiheuttaa kylmiä väreitä (tähän sopivat niin kauhu, historia, dystopia kuin dekkaritkin). 
   
Jokainen voi siis itse määritellä, miten luettu kirja sopii teemaan. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi edellisten vuosien koosteista 2019, 2018, 2017 ja 2016
  
Jos siis kiinnostuit haasteeseen osallistumisesta, kommentoi tämän postauksen alle, niin tiedän, että olet mukana. Somessa voi käyttää aihetunnistetta #halloweenlukuhaaste

perjantai 11. syyskuuta 2020

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita #1

"Minut oli opetettu uskomaan, että ilman miestä nainen ei ole mitään."
    
   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Suomalainen YA-fantasia, Suomikumma -haaste 2020: 2. Kirjan henkilöillä on erikoisia kykyjä tai voimia, #hyllynlämmittäjä
  
Maria Turtscahninoffin luomat fantasiamaailmat ovat kiinnostanut minua jo vuosia, mutta vasta nyt tutustuin niihin omakohtaisesti. Maresin takalieppeestä löytyvien aiempien teosten arvostelulainauksista sain ensimmäisen kerran kuulla, että Punaisen luostarin kronikat-trilogia sijoittuu samaan maailmaan kuin Arra ja Anaché. Olenkin nyt entistä kiinnostuneempi hänen muustakin tuotannostaan, jota ensikokemuksen perusteella luonnehtisin etulieppeen tolkienilaisuuden sijaan leguinilaiseksi. 
  
Turtschaninoff osaa tarinankerronnan. Pariin sataan sivuun mahtuu paljon ja kirjan maailma on sekä täyteläinen että uskottava, onhan sillä aivan oma historia ja maantiede, monenlaisia kulttuureja, tapoja, uskontoja, ruokalajeja, eläimiä, kasveja... Kaikki se ennakkoon kuulemani hypetys Maresin tiimoilta tosin nosti odotukset vähän liian korkealle. Maresi on myös voittanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. 
  
Lukeminen on aina auttanut minua ymmärtämään maailmaa paremmin. (s. 7)
  
Maresi on feminististä fantasiaa. Fantasiaelementit lyövät nupit kaakkoon vasta puolen välin paikkeilla, siihen asti kirjaa voi lukea kuin kuvitteelliseen maailmaan sijoittuvaa historiallista romaania arjen kuvailuineen. Päähenkilö oli yllätyksekseni vasta 13-vuotias, silti tarinassa on hyvin rajujakin tapahtumia, jotka voivat joillekin lukijoille olla ahdistavia. 
  
Elämää Rovasissa voi verrata luolaelämään, jossa kukaan ei tiedä mitään ulkomaailmasta, sillä kaikkien elämä pelkistyy luolan kalseaan pimeyteen. (s. 56)
  
Miljöönä toimii vaikeasti saavutettava saari, jossa on kolmihahmoista jumalatarta - Neito, Äiti, Akka - palvovien naisten yhteisö, Punainen luostari. Saari on miehiltä kielletty, moni noviiseista ja siskoista on tullut sinne turvapaikkaa hakemaan. Näkökulmahenkilö on Maresi, tyttö jonka saarelle ajoi paitsi suru, myös nälkä, niin fyysinen kuin tiedonnälkäkin.

Tytöt päätyivät Luostariin monesta eri syystä. Joskus rannikon köyhät perheet lähettivät tyttärensä tänne välttyäkseen ruokkimasta heitä. Joskus perheessä huomataan, että tytär on nopeaälyinen ja tiedonjanoinen ja siksi hänelle tahdotaan saada paras koulutus minkä nainen voi saada. -- Ja joskus tulee pakolaistyttöjä, etupäässä Urundiasta -- Heitä tulee siksi, että tieto on kiinnostanut heitä maassa, jossa naiset eivät saa tietää mitään eivätkä sanoa mitään. (s. 33-34)

Maresin lempipaikka saarella onkin Tiedon talon kirjasto, jota hän kutsuu Aarrekammioksi. Hän on myös varsin puhelias. Näihin kahteen seikkaan pystyin todella samaistumaan. Kirjan loppu pääsi yllättämään. Vähässä ajassa tapahtuu paljon juonenkäänteitä, jotka vievät kirjan maailmaa synkempään suuntaan, vaikka muualla tapahtuneista kauheuksista on pitkin tarinaa mainittu ohimennen. On pakko mainita positiivisena asiana, kuinka kuukautiset ovat osa kirjan maailmaa. Kuunvuodosta ja siitä, kuinka kuu ohjaa "naisen veren liikkeitä" puhuttiin luontevasti, häpeilemättä. 
  
Muuttaako aika meitä niin, ettemme vuosien mentyä olekaan enää samoja? (s. 203)
  
Harmillisesti en osaa lukea ruotsia niin sujuvasti, että voisin tutustua kirjoihin alkuperäiskielellään. Kiinnostaisi vertailla näitä, suomennoksessa oli nimittäin pari erikoista kohtaa taivutusten ja sanavalintojen osalta. Kerronnassa käytettiin myös hieman liikaa toistoa, jonka osaltaan voisi laittaa päähenkilön iän piikkiin, ainakin näin haluan uskoa ennen kuin olen tutustunut lisää Turtschaninoffin tuotantoon. Täytyneekin lukea sarjan kaksi muutakin osaa lähitulevaisuudessa.
  
Minusta oli hauskaa lukea ensimmäisestä saarelle tulleesta noviisista ja kuinka luostarista tuli hyljeksittyjen ja vainottujen turvapaikka. Oikein hekumoin noissa tarinoissa saadakseni lietsottua esiin turvallisuudentunteen, joka niistä aina huokui lohdukseni. (s. 133)
  
Hurjempien tapahtumien vuoksi kirja sopii parhaiten yläasteikäisestä eteenpäin, ehkä joillekin paljon lukeneille kuudesluokkalaisillekin. 
    
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Maresi on poikkeuksellisen vaikuttava teos. Kirjailija on onnistunut luomaan täyteläisen ja tyylillisesti huikean tarinan, jonka tiivis kerronta on täynnä latausta. Marja Kyrön taitava suomennos lumoaa lukijat. Turtschaninoff on luonut kokonaisen tolkienilaisen fantasiamaailman, johon myös kaksi hänen aiemmista nuortenromaaneistaan, Arra ja Anaché, sijoittuvat.
   
Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa. Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri purjelaiva ilmestyy horisonttiin - onko Jain isä sotajoukkoineen tulossa? 
  
Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta. Turtschaninoff käsittelee suurta teemaa, joka on ihmisen minuus. Itsensä ja kutsumuksensa löytäminen. Ja kun kaikki on saavutettu ja kukoistava tulevaisuus edessä, on jätettävä oma mukavuusalueensa toisten hyväksi. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.
  
Finlandia Juniorilla palkittu teos onkin käännetty jo yli 20:lle kielelle!

Suomentanut:  Marja Kyrö, 212 sivua, Tammi 2014
   
Alkuperäinen nimi: Maresi : Kröniker från Röda klostret (2014)
   
Sarjassa ilmestyneet:
  • Maresi (2014)
  • Naondel (2016)
  • Maresin voima (2018)
  
  
Samankaltaista luettavaa: Anu Holopainen: Syysmaa-sarja, Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki, Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

maanantai 7. syyskuuta 2020

Sita Salmisen kalenteri 2020-2021

  
Uuden kouluvuoden alkuun liittyy minulla aina uuden kalenterin hankkiminen, kaikkien muiden ihanien toimistotarvikkeiden lisäksi. Kun näin Sita Salmisen esittelevän uutta kalenteriaan videolla, halusin päästä kirjoittamaan sen sivuille menojani ja mm. läheisteni merkkipäiviä. 
  
  
Olen käyttänyt kalenteria nyt noin kuukauden ja olen tykännyt tästä todella paljon. Sitä on ollut ihanaa koristella oman näköiseksi washiteipillä ja tarroilla ja tuleepa kalenterin mukana myös arkillinen näppäriä teksti- ja kuvatarroja. Paperi on myös korkealaatuista eli paksua, toisin kuin joissakin aikaisemmin käyttämissäni kalentereissa.
  
  
Toisin kuin moni muu lukuvuosikalenteri, tämä on erittäin kivan kokoinen (eli isompi kuin taskukokoinen) ja ihanan neutraalin näköinen, eli kehtaa kantaa mukanaan yliopstollakin. Tykkään kirjoittaa tärkeät asiat ylös kunnolla, olipa kyseessä sitten luentojen aikataulut, ystävän tapaaminen tai ostoslista. Jokaiselle kuukaudelle löytyy paitsi kuukausinäkymä, myös viikottaiset aukeamat. Tekstiä mahtuukin sivuille hyvin.
  
  
Lisäksi aivan lopussa on erilaisia viivoitettuja ja ruudutettuja sivuja, minne voi kirjoittaa muistiinpanoja ja erilaisia trackereita (vaikkapa kuukautiskierron mittaamiseksi, kuinka paljon juo vettä tai lukee sivuja), mitä vain kukainenkin kokee tarpeelliseksi. Plussaa on annettava myös pehmeästä satiini-kirjanmerkkinauhasta, jolla itse tykkään merkitä kuluvan kuukauden yleisnäkymä-aukeaman. 
  
   
Kiitos kustantamolle kalenterin lähettämisestä! Pyysin tätä blogissa esiteltäväksi arvostelukappaleeksi, mutta en saa postauksesta rahaa.  

keskiviikko 2. syyskuuta 2020

Elokuun luetut + Sarjishaasteen ja lukumaratonin koosteet

  
Huh, elokuuhun mahtuikin kaikenlaista! Kuukausi alkoi ja päättyi lukumaratonilla, tunnelmista voi käydä lukemassa täältä ja täältä. Vedin jälkimmäisen maratonin ja postauksen lopusta löytyy tunnelmapaloja muiden maratoneilta. Sarjakuvahaaste päättyi ja sen kooste löytyy niin ikään tästä postauksesta.
  
Julistin uuden lukuhaasteen, jonka nimi on Kirja, jota en halunnut lukea. Haaste kestää kokonaisen vuoden, eli 2021 elokuun loppuun saakka on aikaa lukea kirjoja, jotka on jostakin syystä aikaisemmin jättänyt lukematta. 
  
Kirjamessut peruttiin koronan takia. Ei lainkaan yllättävää, enkä ollut akkreditoitunut tai varannut matkoja tällaista aavistellen. Harmihan se on, ettei tänä vuonna näe muualla asuvia kirjabloggaajatuttuja tai pääse kuulemaan kirjailijoita, mutta parempi yrittää pystellä nyt kotona ja terveenä. Kevään kirjan ja ruusun päivä jäi puuttumaan ja sen sijaan vietetäänkin nyt Kirjan päiviä (7.-13.9.2020). Siinä on kuitenkin sama tuttu kuvio eli 15€ kirjaostoksista kaupanpäälle erityisesti päivää varten kirjoitetun kirjan, joka tänä vuonna on Heli Laaksosen pienoisromaani Ajopuujalka. 
  
Eilen vinkkailin sateenkaarikirjallisuutta Kuopion kaupunginkirjaston kanssa järjestetyssä Zoomissa.  Oli tosi kivaa ja vastaanotto innostunut. Mutta nukuin edellisenä yönä tosi katkonaisesti, niin kuin aina ennen kuin on jokin tapahtuma. Syyskuussa on vielä aikaa lukea kirjoja YA-lukuhaasteeseen ja kuukauden lukupino onkin erittäin YA-painottunut. Vietän synttäreitä 13.9. Tällä kertaa mittariin naksahtaa jo 34, huh huh... 
   
Bloggerin päivitys edistyy ja moni hankala tai rikkinäinen asia on siitä nyt korjattu, mutta jos olet huomannut postausteni viime aikoina olevan hieman erilaisia keskenään (fonttien koot ja värit ovat saattaneet vähän vaihdella, etenkin kirjalainausten osalta), niin syynä ovat siis muutokset, joita Bloggerin päässä noihin kyseisiin asioihin on tehty. Toivottavasti muutostyöt saadaan pian loppuun ja ei tarvitse joka kerta uutta blogipostausta kirjoittaessa huomata jonkin pienen asian jälleen muuttuneen toisenlaiseksi kuin se edellisellä kerralla oli. 
   
Elokuussa luin huimat 30 teosta (4525 sivua), joista iso osa oli sarjakuvaa ja lastenkirjoja kiistos kahden lukumaratonin. Niiden lisäksi joukkoon mahtui myös muutakin, niitä romaaneitakin. Kesken jäi loppukuusta aloitettu Beth O'learyn Kimppakämppä, jonka lukemista jatkoin maratonin jälkeen (nyt suunnilleen puolivälissä menossa). On muuten hyvä! Suosittelen lukemaan, vaikkei kevyempi kirjallisuus normaalisti puhuttele. Chick lit ei ole minunkaan lempparigenreissä, mutta tämä vie mukanaan. 
  
Parhaat lukukokemukset tarjosivat Kati Närhen koronavuoteen hyvin sopiva aikuisten kuvakirja Ei mikään, Marja Ahon kaunista kieltä ja luontokuvauksia sisältänyt Puunhalaaja, Maria Turtschaninoffin feministisiä teemoja käsittelevä Maresi, Rino Mizuhon kauhua ja söpöä kuvitusta sopivassa suhteessa tarjoillut Maaginen suklaapuoti 17 ja Marjane Satrapin omaelämäkerrallinen Persepolis. 
  
Kaikki elokuussa luetut:
  • Nagabe: The Girl from the Other Side 4-6
  • Shuichi Tsunoda: Azuki - Valloittava kääpiösiili
  • Jyri Paretskoi: K15 - Muutoksia
  • Kati Närhi: Ei mikään (postaus tulossa)
  • Laura Ruohosen & Erika Kallasmaa: Otus opus
  • Jukka Laajarinne & Mari Luoma: Mahdottoman suuri puu - Tarina äärettömästä
  • Emilia Erfving: Kasa
  • J.S. Meresmaa & Julia Savtchenko: Minä, kissa
  • Agnieszka Stelmaszyk: Kissakopla
  • Hédi Fried & Stina Wirsén: Bodrin tarina
  • Minna ja Sannimaria Kurttila & Carolina Morera: Hammaskeiju ja kadonnut hammas
  • Marja Aho: Puunhalaaja
  • Tove Jansson: Taikurin hattu
  • Henrik Fexeus: Ensimmäiset (Viimeinen illuusio #3) (postaus tulossa)
  • Cyril Pedrosa: Three Shadows
  • Martin Widmark & Ola Skogäng: Ruusun salaisuus
  • Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Luola
  • Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta - Vanhoja tarinoita (sarjakuva)
  • Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita #1 (postaus tulossa)
  • Aila Meriluoto: Vihreä tukka (postaus tulossa)
  • Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 17
  • Jen Wang: The Prince and the Dressmaker (postaus tulossa)
  • Kazu Kibuishi (toim.): Flight - Volume 1
  • Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta
  • Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni (postaus tulossa)
  • Art Spiegelman: Maus I-II
  • Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto
  • Sami Makkonen: Kalevala - Sampo
  
  
  • Julkaistu 2020 - Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
  • Lehdessä julkaistu - Alan Moore & David Lloyd: V niin kuin verikosto
  • Omaelämäkerrallinen - Marjane Satrapi: Persepolis - Iranilainen lapsuuteni
  • Manga - Nagabe: The Girl from the Other Side 1-6
  • Kaikki hahmot ovat eläimiä - Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad - Kissa varjoisilta kujilta
  • Suomalaisen piirtäjän teos - Sami Makkonen: Kalevala - Sampo
  • Useamman piirtäjän teos - Kazu Kibuishi (toim.): Flight - Volume 1
  • Matkakertomus - Cyril Pedrosa: Three Shadows
  • Teoksen nimessä on adjektiivi - Rino Mizuho: Maaginen suklaapuoti 17
  • Sotaa / konfliktia käsittelevä - Art Spiegelman: Maus I-II
  • Itselle ajankohtainen aihe - Jen Wang: the prince and the Dressmaker
  • Kirjaan perustuva tarina - Samuli Paulaharju: Tunturien yöpuolta - Vanhoja tarinoita (sarjakuva)
    
  
Klassikkokesä -lukuhaasteen kooste:
  
Instagramissa @1001 kirjaa haastoi lukemaan kesän aikana klassikoita. Ja niitähän tuli luettua useampikin, ensimmäisenä mainittu Kirjabloggaajien klassikkohaasteen 11. kierrokselle.
         
Lukumaratonilla luettiin tuttuun tapaan kaikenlaista. Tässä muutamia poimintoja:
  
Iltatähden syttyessä -blogissa tehtiin pinaattilettuja ja luettiin antropologisia tutkimuksia.
  
Kirjoja ja kikatuksia -blogissa oltiin virtuaalimatkalla Los Angelissa Bloggerin oudon bugin vuoksi, tehtiin DIY-projektia ja luettiin rennosti J.R. Wardin Halua
  
Kirjojen kuisketta -blogissa oli varattu keskitysleiripainotteisia kirjoja. 
  
Kuono kirjassa -blogin lukukoira Sylvi uppoutui lastenkirjoihin, kuten J.S. Meresmaan kirjoittamaan Minä, kissa, jossa esiteltiin monenlaisia sankarikissoja: miljonäärejä, avaruuskissoja, ahmatteja.
  
Limalepakon kirjablogissa luettiin mm. uudelleen Michael Cunninghamin Säkenöivien päivien viimeistä osaa. Bloggaaja kommentoi: "teki mieli lukea uudestaan tämä kolmas osio joka kertoo androidin ja avaruusolennon pakomatkasta."
  
Luettua elämää -blogissa lukemisen lisäksi ehdittiin mm. ottaa niin päikkärit (ne on ihan parasta!) kuin käydä lenkillä, samalla äänikirjaa kuunellen. 
  
Mrs. Karlsson lukee... -blogissa oltiin maratoniin varauduttu sarjakuvin ja bloggaaja kommentoi: "kiinnostuin vain entistä enemmän sarjakuvamuotoisista tarinoista - niitä siis lisää!"
  
Oksan hyllyltä -blogissa tutustuttiin mm. Nemi-sarjakuviin. 
  
Olipa kerran kirjablogissa oltiin koiravahtina ja samalla luettiin esimerkiksi Salla Simukan Lukittuja. "Lukitut ainakin alkaa mielenkiintoisella asetelmalla ja kirjavalla päähenkilöjoukolla, joten nähtäväksi jää mihin tässä oikein päädytään. Eikös tämäntyylisellä juonella ole olemassa joku leffakin?"
  
Yöpöydän kirjat -blogissa, eli täällä minun omassa kirjanurkkauksessani lähdettiin maratonille sarjakuvapainotteisesti ja mukaan mahtui hyvin monen tyylistä ja eri puolilta maailmaa tulevaa sarjista. Kohokohtana Marjane Satrapin omaelämäkerrallinen Persepolis - Iranilainen lapsuuteni.
  
Jos sinun blogisi ja lukutunnelmasi puuttuvat listalta, niin jätä kommettia. Kiitos kaikille maratonille osallistuneille!
  
  
Syyskuun lukupino:
  • Leigh Bardugo: Saarto ja myrsky
  • Eoin Colfer: Artemis Fowl
  • Karolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan tammen salaisuus
  • Liliana Lento: Koivu ja pihlaja
  • Jennifer Niven: Yksi täydellinen päivä
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa

tiistai 1. syyskuuta 2020

Kirja, jota en halunnut lukea -lukuhaaste (1.9.2020-31.8.2021)

  
Haasteen takana on mm. vuonna 2012 julkaisemani käänteinen TBR-lista kirjoista, joita en halunnut lukea. Mietin tätä aihetta vähän aikaa sitten uudelleen näkökulmasta, mitä kirjoja en ole syystä tai toisesta halunnut lukea nuorempana tai viime aikoina. 
  
Syynä voi olla ennakkoluulo kirjaa tai kirjailijaa kohtaan, kansikuva, joka ei miellytä omaa esteettistä silmää tai vaikkapa kirjan aiheuttama hypetys. Itselläni on jäänyt lukematta useita kirjoja kaikkien edellämainittujen asioiden takia. Olen kuitenkin myöhemmin joutunut pyörtämään sanomisiani ja asenteitani useampaankin kertaan, mikä on ihan tervettä. 
    
Olen jopa löytänyt monia hienoja lukukokemuksia, jotka ovat olleet pitkään tärkeitä (kuten Harry Potterit). Etenkin yläasteella ja lukiossa ollessani olin kauhean kriittinen kirjojen kansien kanssa ja jos kirjan takakankansiteksti kiinnostikin, mutta kansikuva oli luotaantyöntävä, jäi kirja herkästi kirjaston tai kaupan hyllylle. 
  
Harry Potter ja viisasten kivi on ollut minulle yksi merkittävimmistä lukukokemuksista, johon liittyy lukemisesta kieltäytyminen erittyísesti sen keräämän suuren suosion vuoksi. Olen blogissani maininnut useaankin otteeeen, kuinka isosiskoni istutti minut sohvalle vieraillessani eräällä lomalla hänen luonaan, antoi sitten ensimmäisen Potterin käteeni ja sanoi, että lue edes ensimmäinen sivu, älä tyrmää kirjaa tutustumatta. 
  
Ja niinhän siinä kävi että luin paitsi ensimmäisen sivun, myös ensimmäisen luvun loppuun ja pian olin lukenut koko kirjan ahmien, uppoutuen tuohon ihmeelliseen taikamaailmaan, jonka päällä tosin roikkuu nyt harmillisesti Rowlingin kyseenalainen käyttäytyminen kuin kuolonsyöjien merkki. Tuota ensilukukokemusta hänen myöhemmät tekonsa eivät kuitenkaan tahraa.
   
Haastankin nyt itseni ja muut lukijat miettimään, onko jokin kirja ollut sellainen, jonka lukemista olet vältellyt aiemmin mainitusta syistä tai onko joku (opettaja, vanhempi, joku muu) suositellut sinulle kirjaa luoden tarkoittamattaan negatiivisen tunnelatauksen siihen. Olisiko nyt aika antaa sille mahdollisuus? 
  
Ylitetään itsemme, koetaan - toivottavasti - hienoja lukukokemuksia ja myönnetään (ainakin joidenkin kirjojen kohdalla) olleemme väärässä ennakkoluuloinemme! Minulla on tavoitteena tutustua viimein Neiti Etsiviin ja Eoin Colferin Artemis Fowliin. Olen lukenut Artemis Fowlin ensimmäisen sivun ainakin kolme kertaa (olen sanut kirjan lahjaksi siskoltani kehujen kera), mutta tarina ei lähtenyt vetämään samalla imulla kuin Pottereissa. Mutta nyt on tullut aika viimein lukea se kokonaan. 
  
Aikaa lukuhaasteen suorittamiseen on ensi vuoden elokuun loppuun, eli kokonainen vuosi. Mitään tiettyä määrää ei haasteen aikana tarvitse lukea, eli jo yhden kirjan lukeminen lasketaan onnistumiseksi! Haasteessa voi käyttää aihetunnistetta #enhalunnutlukeatätä.
  
Haasteessa mukana: