Viimeisimmät luetut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste vampyyreja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vampyyreja. Näytä kaikki tekstit

perjantai 31. heinäkuuta 2026

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 23 | Sheridan Le Fanu: Carmilla

Hän suuteli minua hiljaa.

"Carmilla, olen varma että olet ollut rakastunut. 
Että juuri tällä hetkellä sydämessäsi on meneillään jotakin."

"En ole koskaan ollut rakastunut kehenkään, enkä rakastukaan", 
hän kuiskasi, "ellen sitten sinuun."

Kuinka kauniilta hän näyttikään kuunvalossa!
  
   
Klassikkohaasteen kierroksen 23 vetää Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogin Gregorius.  Puolivuosittain järjestettävän lukuhaasteen seuraavan kierroksen vetää tammikuussa Kartanon kruunaamaton lukija. Minulla oli suuresti vaikeuksia löytää tälle kierrokselle luettavaa. Kriteerit kun olivat lyhyempi teos, jonka kuitenkin pitäisi olla kiinnostava - en nimittäin ole vieläkään aivan siinä lukukunnossa kuin toivoisin. Löysin sitten joltakin vinkkilistalta tämän irlantilaisen Sheridan Le Fanun (1814-1873) kirjoittaman vain sadan sivun mittaisen vampyyriklassikon Carmilla vuodelta 1872, joka ei vaikuttanut lainkaan tutulta. 
  
Tämä käännös on vuodelta 2012 ja sen kyllä huomaa, niin sujuva lukeminen modernilla suomella on (joistakin kirjoitusvirheistä huolimatta, ja ensimmäistä kertaa missään lukemassani kirjassa oli sisällysluettelossa väärät sivunumerot). En tiennyt muuta, kuin että vampyyreistä on kyse ja pääsinkin iloisesti yllättymään, että tämä jopa Bram Stockeria erittäin todennäköisesti inspiroinut teos on kaiken lisäksi lesbiaaninen! Mikä parasta, kirjahan mahtuu siis jatko-ajalle pidennetylle Pride-lukuhaasteelleni. Tämä ilmestyi 25 vuotta ennen Draculaa, joka lienee kuuluisin vampyyritarina. Ruusunnuppuja-blogista bongasin, että "Carmillan sanotaan saaneen vaikutteita Samuel Taylor Coleridgen runosta Christabel (1816), jossa ensimmäistä kertaa esiintyi vastaavasti naisvampyyri ja tämän naisuhri." Täytynee siihenkin tutustua!
  
Hän punastui hiukan ja tuijotti kasvojani raukein, palavin silmin ja hengitti niin nopeasti että hänen pukunsa rintamus kohoili kiivaaseen tahtiin. Se oli kuin rakastajan kiihkeyttä; se sai minut nolostumaan, se oli vastenmielistä mutta silti vastustamatonta. Hekumallisin silmin hän veti minut lähelleen ja hänen kuumat huulensa vaelsivat poskeani pitkin, ja hän kuiskasi melkein nyyhkyttäen: "Sinä olet minun, ja me olemme yhtä ikuisesti." (s. 88)
  
Opin huvittavasti tätä postausta kirjoittaessani, että minulla on ollut Carmillasta yksi versio kokoelmassani jo 20 vuotta. Ostin Haudantakaisia-antologian (toim. Markku Sadelehto, suom. Osmo Saarinen 1994) kirjaston poistona siitä sivukirjastosta, jossa olin töissä lukion jälkeen. En vaan koskaan ole lukenut tai edes kunnolla selannut kyseistä kokoelmaa. Siinäkin mielessä siis hyvä, että tulin viimein tarttuneeksi tähän klassikkoon.
  
Tarina kerrotaan monen käden kautta. Kirjan lukijalle sen esittää henkilö, joka on lukenut sen tohtori Hesseliuksen esseestä (joka selvitykseni mukaan on jonkinlainen okkulttinen etsivä ja ilmeisesti esiintyy joissakin La Fenun muissakin teoksissa, joista kaiketi ei ole suomennettu muita kuin tästäkin kokoelmasta löytyvä Vihreää teetä) joka, kuten alkuperäinen kertoja eli tarinan päähenkilö Laura on jo kuollut (tapahtumien aikaan hän oli kahdenkymmen paikkeilla). Tarinasta löytyvät kaikki goottilaisen kauhun perusainekset, alkaen raunioituneesta, muratin peittämästä linnasta ja goottilaisesta arkkitehtuurista vaeltavine henkineen. 
  
Oli kiinnostavaa lukea, kuinka Le Fanu piirtää kehykset vampyyreille. Hänen kertomansa mukaan "tietyissä olosuhteissa itsemurha tuottaa vampyyrin" ja että "näihin kummituksiin usein liitetty kuolonkalpeus on pelkkää melodramaattista fiktiota. Vampyyrit ovat niin haudassaan kuin ihmisten keskuudessakin terveen ja elävän näköisiä. -- Vampyyri pitää elämäänsä yllä nukkumalla päivittäin tietyn ajan arkussaan." Myös vampyyrien teloittaminen katkaisemalla pää, työntämällä vaarna sydämeen ja lopulta polttamalla jäänteet kerrotaan tarkasti.   
"Millaista kostoa tarkoitatte?" kysyi isäni yhä hämmentyneempänä. 
"Hirviön mestaamista," kenraali vastasi punastuen rajusti ja polkaisten jalkaansa niin että että ontot rauniot kaikuivat murheellisesti. Samalla hetkellä hän kohotti nyrkkiin puristetun kätensä niin kuin olisi pidellyt kirvestä, ja heristi sitä raivokkaasti ilmassa. 
"Mitä!" huudahti isäni ällistyneempänä kuin koskaan. 
"Hänen päänsä katkaisemista." 
"Hänen päänsä katkaisemista!" 
"Niin, kirveellä, lapiolla tai millä tahansa joka voi leikata hänen murhanhimoisen kaulansa poikki." (s. 145)

Carmilla päätyy eräiden sattumusten myötä Lauran kotiin ja hurmaa siellä kaikki kauniilla ulkomuodollaan ja ylhäisellä perimällään, joka on kuitenkin salaisuus. Pian lähiseuduilla alkaa levitä jokin näivettävä sairaus, jonka uhriksi päätyy vain nuoria naisia. Lauran isä onkin hyvin huolissaan tyttärensä takia, koska tämäkin alkaa osoittaa sairauden merkkejä, joskin siinä missä muut ovat voipuneet muutamassa päivässä, on tytär näyttänyt sairauden riuduttamalta jo useamman viikon.
  
Lähes puolet tarinasta kerrotaan isän hyvän ystävän kokemasta suuresta menetyksestä. Kenraali on menettänyt hoidokkinsa, edesmenneen veljensä tyttären, jota piti omana lapsenaan. Hän kertoo päähenkilön isälle surullisen tarinansa, jolla on hyvin paljon yhteneväisyyttä kaikkeen siihen outoon, jota on viime aikoina tapahtunut myös Lauralle itselleen. Hieman huvittaen seurasin, kuinka hitaasti palaset hahmojen mielessä loksahtelivat paikalleen esimerkiksi eräiden nimi-anagrammien kohdalla. Ehkä ilmestymisaikana tämä oli tarkoitettu keveäksi viihteeksi vailla tarvetta Poirotmaiselle päättelykyvylle.
   
Tässä painoksessa oli myös kolme muuta vähemmän tunnettua lyhyempää novellia, Vihreää teetä (Green Tea, 1872), Selonteko oudoista häiriöistä Aungier Streetillä (An Account of Some Strange Disturbances in Aungier Street, 1851) ja Lapsi joka lähti haltijatarten matkaan (The Child That Went with the Fairies, 1870). Niitä en tosin jaksanut tällä kertaa lukea, sillä asuntoni ulkopuolella alkoi vähän aikaa sitten äärimmäisen kovaääninen ja hermoja raastava tieremontti, joka on verottanut niin yöunia kuin sietokykyäni. Taitaisinkin ottaa mieluummin vampyyrin vieraakseni kuin työmaan naapuriin. Olisi kyllä kiinnostavaa lukea Le Fanun novelleja laajemminkin. 
  
"Tytöt elävät tässä maailmassa kuin toukat, muuttuakseen lopulta perhosiksi kesän tullessa. Ennen sitä he ovat vain toukkia, ymmärrätkö - kukin omine taipumuksineen, välttämättömyyksineen ja rakenteineen." (s. 97)
   
  
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:
 
Arvosana:
    
Takakannesta:
Irlantilainen Sheridan Le Fanu (1814–1873) on yksi merkittävimmistä viktoriaanisen ajan goottilaisten kauhu- ja mysteerikertomusten kirjoittajista. Hänen vaikutustaan voi verrata amerikkalaiseen aikalaiskirjailija Edgar Allan Poeen. Hän kirjoitti useita romaaneja ja pienoisromaaneja, mutta kenties parhaiten hänet tunnetaan novelleistaan.
  
Le Fanun kertomusten teho ei perustu shokkiefekteille, vaan pikemminkin hienovaraiselle tunnelman ja jännitteen rakentamiselle. Hänellä on tapana jättää tarinan merkittäviä yksityiskohtia avoimeksi, selittämättä. Mysteeri rakentuu monitulkintaisuudelle: oudot tapahtumat saattavat olla yliluonnollisia, mutta myös luonnollinen selitys on mahdollinen.
  
Timo Hännikäisen suomentama valikoima sisältää neljä Le Fanun pitkää novellia. Mukana on kirjailijan tunnetuin kertomus ”Carmilla”, joka on vaikuttanut suuresti myöhempään vampyyrikirjallisuuteen, kuten Bram Stokerin Draculaan, ja se on myös filmattu useasti. Tarinan tunnetuin elokuvamukaelma on Carl Theodor Dreyerin klassinen Vampyr (1932).
  
Suomentanut: Timo Hännikäinen, 204 sivua, Savukeidas 2012
  
  
Samankaltaista luettavaa: 
Lukemisiin: klo 4 kommenttia:
Tunnisteet: , , , , ,

maanantai 31. lokakuuta 2022

Zombeja, vampyyrejä ja kummituksia - Halloweenin loppuhuipennus!

"Mä huokaan. Haluaisin vaan käpertyä tosi paksun peiton alle ja lukea sarjiksia 
kokonaisen vuorokauden ympäri. Tämä maailmanloppu on uuvuttavaa."
    
    
Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten lennokkaasti kuvittama Maailman viimeiset tyypit on vauhdikas seikkailusarja postapokalyptisessä maailmassa täynnä zombeja ja hirviöitä, joista osa on hyviä ja osa tosi, tosi pahoja. 
  
Tuomiopäivän taisto jatkaa siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin, eli Jack ystävineen on edelleen  matkalla kohtaamaan toistaiseksi isoimman pahiksen Thrullin ja yrittävät löytää tämän rakennuttaman Tornin, estääkseen maailmoja tuhoavan megajätti pahiksen, Rezzochin tulemisen Maahan.
  
Meitä kohti jylisee Megaostari. Jättiläismäinen tuhatjalkaishirviö, jonka selässä on kokonainen kauppakeskus nimeltä Superkeskus.
--
Ihan kuin ison risteilyaluksen DNA olisi risteytetty jonkun kummajaiskarnevaalin kanssa, ja tuloksena olisi valtava jaloilla kulkeva hirviömetropoli. (s. 1 ja 31)
  
Miljöönä on siis tuo edellä mainittu ostari. Jack poppoineen tapaa siellä joukon hirviöitä, jotka eivät ole vielä valinneet puoltaan koko olemassaoloa uhkaavassa sodassa. Hieman väliosan ja pitkittämisen makua tässä oli, vaikka erittäin nopeasti luettava ja viihdyttävä tarina tälläkin kertaa kansien väliin mahtuu - kamalasti ei vaan juoni etene. Brallier kommentoikin kiitoksissaan, että tätä osaa oli tähän mennessä vaikeinta kirjoittaa. 
    
Kosmisen käden vuoksi mä olen sidottu ikuisiksi ajoiksi tän taistelun tulevaisuuteen. Mä en voi koskaan antaa periksi ja luovuttaa. Vaikka haluaisinkin. (s. 306)
  
   
Näin jo WSOY:n kevään 2023 katalogin, jossa oli Dirkin ja Quintin oma seikkailu, niinpä tämän osan loppu ei aivan täysin päässyt yllättämään.
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Huippusuosittu sarja täynnä zombeja, toimintaa ja huumoria jatkuu!
  
Jack ja koko jengi ovat huikealla autoreissulla kohti Thrullin kohtalokasta Tornia, kun he imautuvat jättiläismäiselle megaostarille. Liikkuvan monsterikaupungin kyydistä löytyy odottamattomia tuttuja, ja Jack joutuu koetukselle. Hän osaa jo kontrolloida zombeja, mutta osaako hän olla johtaja?
  
Mätöntäyteinen suosikkisarja on pullollaan maailmanlopun zombeja, monstereita ja kaverijengin riemukasta huumorin kuorruttamaa kohellusta. Runsaalla kuvituksella höystetty vauhdikas zombiemättöseikkailu on edennyt seitsemänteen osaan.
  
Suomentanut: Aila Herronen, 310 sivua, WSOY 2023
   
Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth and the Doomsday Race (2021)
  
Kuvittanut: Douglas Holgate
 
Sarjassa ilmestyneet:
  
  
*****
  
"Osaan olla uljas ja urhea. Paitsi että... öh... Mikä tuo on?" 
hän kysyi ja osoitti vapisevalla sormella käytävään Amelian ja Flooran taakse.

Kaksikko kiepahti katsomaan taakseen ja näki kaksi vihreänä hehkuvaa silmää.
  
  
Arvostelukappale
  
Laura Ellen Andersonin luoman Amelia Kulmurin maailma on ihastuttavasti vinksahtanut Roald Dahlin tyyliin. Nyt juhlitaan Flooran (joka on harvinainen jeti) isojeti Klaaran 350-vuotissyntymäpäivää, johon kuuluu muun muassa synttäripyllyttely eli takapuolten yhteen tömäyttely niin monta kertaa kuin päivänsankari täyttää. Juhlat kuitenkin menevät mönkään, kun vierailta alkaa kadota tavaroita ja prinssi Tangine katoaa myös. Floora, Kalmo ja Amelia lemmikkikurpitsa Purskun kanssa aikovat selvittää, mikä tai kuka kaiken takana on.
  
"Millainen reitti se on?"
"SE ON PUTKI. VÄHÄN KUIN LIUKUMÄKI", Floora sanoi katsomatta heitä silmiin.
"Eihän se kuulosta kovin pahalta", Amelia sanoi.
"SE ON JÄTEKUILU."
"Ai..." Amelia ja Kalmo sanoivat yhteen ääneen.
--
"MÄÄ HALUSIN TAAPERONA AINA LIUKUA TÄSTÄ ALAS, MUTTA ISKÄ EI KOSKAAN ANTANUT", Floora sanoi.
"Ehkä siksi, että se on jätekuilu?" Kalmo sanoi.
"EHEI, SE EI JETIÄ HAITTAISI", Floora naurahti.
--
Amelia ja Floora -- putkahtivat lopulta -- valtavaan luolaan, joka oli TÄYNNÄ jätettä. 
Amelia veti syvään henkeä ja toivoi sitten hartaasti, ettei olisi tehnyt niin - haju oli KAUHEA. Hän nyppäsi poskestaan irti siihen takertuneen homeisen silmämunan.
--
Floora katseli ympärilleen. Hänen korvastaan roikkui suolenpätkä
--
Ja sitten Kalmo PULPAHTI esiin Purskun perässä ja tipahti isoon läjään limaista viemärikarvaa. 
Kalmo yökkäsi. "Ehkä olisin sittenkin mieluummin jäänyt jumiin seinän sisään kuin päätynyt tänne!" hän sanoi.  (s. 159, 164, 173-174 ja 180)
  
  
Tällä kertaa Amelian lumous ei purrut aivan täysillä. Puhutaan vakavammista, tärkeistä asioista, kun Amelia saa uusia ystäviä tiiviin kaveripiirin ulkopuolelta ja miltä se Floorasta tuntuu. Pohditaan myöskin sitä, mitä jos paras kaveri joutuu muuttamaan tosi kauan ja muutoksia ylipäätään. Ne kun ovat jokaisen elämässä väistämättömiä. 
   
"Vaikka minulla on uusiakin ystäviä, ei se tarkoita, ettenkö haluaisi viettää aikaa teidänkin kanssanne."
-- 
"EI SUN PIDÄ SURRA SITÄ, ETTÄ SAAT UUSIA YSTÄVIÄ. SE ON OSA ELÄMÄÄ!" Klaara sanoi ja hymyili lempeästi. "KUN KASVAT ISOMMAKSI, TAPAAT PALJON UUSIA OLENTOJA. JA NIIN TAPAA FLOORAKIN. SE JUURI ONKIN ELÄMÄSSÄ JÄNNITTÄVÄÄ! -- KUKAAN EI PIDÄ MUUTOKSISTA. MUTTA VAIKKA YSTÄVIÄ TULEE JA MENEE, SÄÄ, FLOORA, KALMO JA TANGINE OLETTE ERITYISIÄ TOISILLENNE." (s. 70 ja 81)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Nyt juhlitaan jetisynttäreitä!
  
Amelia ja hänen ystävänsä on kutsuttu Flooran isoäidin hulvattomiin 350-vuotispirskeisiin Jetivuorelle, eivätkä he malta odottaa juhlallisuuksien alkamista. Mutta pian heidän saapumisensa jälkeen jetien kimaltelevat aarteet alkavat kadota kuin tuhka tuuleen. Ja kun Tangine häviää yhtä salaperäisesti, tulee hänestä varkauksien pääepäilty!
  
Amelia on kuitenkin varma Tanginen syyttömyydestä. Kun Jetivuoren syövereihin kaiverretut tuhannet tunnelit alkavat yhtäkkiä romahtaa, Amelian täytyy pelastaa ystävänsä ja jetien kalleudet, ennen kuin ne hautautuvat ikuisiksi ajoiksi!
    
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 237 sivua, Kumma kustannus 2022
   
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Lost Yeti Treasures (2019)
   
Sarjassa ilmestyneet:
   
*****
  
"Näytti kuin peili olisi liikkunut. Aivan kuin se olisi ollut pehmeää ainetta 
ja pullistunut jonkun painaessa kasvojaan sitä vasten nurjalta puolelta."
     
    
Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin kirjoittaman sekä Henrik Jonssonin kuvittaman Pax-sarjan viides osa Kummitus ei kerro vain yhdestä vaan useammasta Mariefredissä riehuvasta murhanhimoisesta kummituksesta. Henkimaailman heput pääsivät karkuun ajattelemattomien lasten peilileikistä (vrt. Bloody Mary), koska "aika sykkii" ja raja maagisen sekä ei-maagisen maailman välissä on ilmeisesti ohuempi, minkä vuoksi kaikkea outoa tapahtuu. Tästäkin olisi kivaa kuulla lisää, taidettiin viimeksi ensimmäisessä kirjassa puhua. 
  
Kaikkien oppilaiden oli valittava joko joulunäytelmä tai Lucia-kulkue, mikä oli suunnilleen sama kuin olisi pitänyt valita joko oksennustauti tai jäykkäkouristusrokotus. (s. 28)
  
Deus ex machina on tällä kertaa sähkökatko, minkä vuoksi Viggon ja Alrikin ei tarvitse laulaa julkisesti Lucia-kulkueen tähtipoikina, johon tehtävään Puukässä-Thomas pojat pakottaa. Hänen poikansa Simon on koulukiusaaja, joka on myös rasisti. Hän sanoo eräälle oppilaalle "muuta takaisin Arabiaan". Huoh. Niin kliseinen hahmo. Toivon kovasti, että hänen kotiolonsa parantuisivat, sillä on todella kaksinaamaista nimitellä sijaiskodissa asuvia Alrikia ja Viggoa alkoholisoituneesta äidistä, kun oma isä on sellainen öykkäri. 
  
– Miten joku voi haluta olla tavallinen? Iris huudahti. – Kun ympärillä on taikoja ja vaaroja ja salaisi kirjastoja? (s. 126)
  
Hämmentävästi Pax-sarjan suomentaminen on edennyt jo puoleen väliin, mutta paljon mitään isoa ei ole vielä tapahtunut tai paljastunut. Tässä osassa Estrid toki saa opastusta noitataitojensa kehittämiseksi (ainoastaan torstaisin, muulloin taikoja saa käyttää ainoastaan itsepuolustukseksi), mutta kuinka kummassa loppujen viiden osan aikana saadaan tällä tahdilla mitään aikaiseksi. Etenkin kun Viggon ja Alrikin pitäisi olla salaisen kirjaston seuraavat vartijat Estridin ja Magnarin jälkeen, eikä heitä ole valmisteltu mitenkään, kunhan vaan juostaan täysillä pahki maagisiin ongelmiin.
 
– Mitä lynkkaus tarkoittaa? Viggo kysyi. 
– Lynkkausko? Hei-Henry kysyi. – Se tarkoittaa, että joukko ihmisiä rankaisee jotakuta, jota syytetään kamalasta rikoksesta. -- He ikään kuin ottavat lain omiin käsiinsä. (s. 144)
 
Opin myös uuden sanan, seslonki! Kyseessä on siis jonkinlainen sohva. Sitten miinuspuolisiin havaintoihin. Estridin nimi kirjoitettiin kerran ilman t-kirjainta (harmillisesti nykyään ei ole aikaa tai rahaa tarkistaa kirjoja huolellisesti). Toisekseen lasten/varhaisnuortenkirjaan tuskin on sopivaa laittaa seuraavanlainen lause, mutta niinpä vain on tapahtunut: "oli aika ihanaa tuntea naisen kosketus. Ei haitannut, että tämä oli kouluhoitaja." 
  
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Taistelu tuonpuoleisia olentoja vastaan jatkuu maagisessa kauhusarjassa.
  
Mariefredin asukkaat valmistautuvat joulumarkkinoihin ja Lucian päivän viettoon. Kukaan ei osaa arvata, millaisen karmean otuksen kaupunki on saamassa valontuojakseen. Viaton leikki muuttuu vaaralliseksi, kun henkiolennot pääsevät kulkemaan maailmojen väliin avautuneesta ovesta. Alrik ja Viggo joutuvat epätoivoiseen kamppailuun aikaa vastaan. Kutsumattomat vieraat on häädettävä, ennen kuin on liian myöhäistä!
      
Suomentanut: Sirpa Alkunen, 192 sivua, Otava 2022
  
Alkuperäinen nimi: Gasten (2015)
   
Sarjassa ilmestyneet osat:
  
*****
  
     
Mari Luoman Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä on todella kiva sarjakuva erityisesti varhaisnuorille, mutta kyllä näitä aikuinenkin mielellään lukee. 
  
Edellisessä osassa Romeo muuttaa sukunsa erikoiselle, rapistuvalle kartanolle, missä opettajina toimii joukko kauhun klassikkohahmoja kuten kummitus ja ihmissusi, terveydenhoitajan ollessa vampyyri. Perinteen mukaan Addisonin suvun lasten tulee 12 vuotta täytettyään osallistua kartanon koetuksiin, sillä se joka pystyy olemaan koulussa vaaditut kolme vuotta perii talon ja tilukset. 
  
Tällä kertaa mukaan tulee kolmas lapsi, Lina, joka muistuttaa suuresti Janne Kukkosen Voron päähenkilö Liljaa (joka tosin harjoittaa eri ammattia). Kolmatta osaa ja sukusalaisuuden seuraavaa palaa odotellessa. Ainoa miinus näissä on niiden lyhyys. Yksi teos edistää tarinaa aivan liian vähän ja seuraavaa osaa saanee taas odottaa vuoden. Haluan jo heti nyt tietää lisää!
    
Arvosana:
      
Takakannesta:
Hillitön kauhukomedia jatkuu!
  
Kotimainen nuorten sarjakuva, kauhusarja Romeo & Hirviöt saa kaivattua jatkoa, jossa Addisonin sukukartanon erikoiseen kouluun ilmestyy taas uusi oppilas.
  
Romeo ja Jillian yllättyvät, kun Addisonien kartanon ovelle saapuu Lina-niminen tyttö, joka ilmoittaa hänkin olevansa puhdasverinen Addison. Mutta onko hänellä varmasti puhtaita jauhoja pussissaan ja pärjääkö hänkään Jean-Julienin aavemaisilla ranskantunneilla? Kun kartanon saloja tutkinut Jillian johdattaa Romeon Salaisten kasvojen käytävään, isoisoisoisosetä Augustus Albertin ja koko kummituskartanon karmiva menneisyys alkaa pikkuhiljaa paljastua…
   
80 sivua, WSOY 2022
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Romeo & Hirviöt
  • Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä
  
Luettu myös täällä: Kirjavinkit, Toisinkoinen
Lukemisiin: klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , ,

torstai 11. elokuuta 2022

🎮 Pelien maailmoissa 🎮

"Kaikki tekevät sitä. Olen varma, että nekin jotka eivät tee sitä haluaisivat kyllä salaa, mutta pelkäävät etteivät osaa. Joidenkin vanhemmat kieltävät tekemästä sitä. Ne ajattelevat, että se on jotenkin vahingollista, vaikka sitä on tehty läpi ihmiskunnan historian. Toiset tekevät sitä yksin, toiset yhdessä. On niitäkin, jotka eivät tee sitä juurikaan, kun toinen osa ei haluaisi edes ajatella mitään muuta.
 
Kuulun viimeiseen ryhmään. Ajattelen sitä nytkin.
 
Ja puhun tietenkin pelaamisesta. Mitä oikein kuvittelit?"
   

Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet 3. Kirja, jonka tapahtumissa haluaisit olla mukana
  
Kuinka kirjoittaa kirjasta, joka on niin hyvä, että viimeisen sivun jälkeen iskee kamala tyhjä olo sisimpään ja haluaisi aloittaa kirjan heti uudestaan?  Eipä moni kirja ole saanut aikaan samaa reaktiota. Sellainen tämä Annukka Salaman Ripley - Nopea yhteys nimittäin oli. 6/5 lukukokemus ja heittämällä vuoden paras kirja, en voi kuvitellakaan, että jokin kirja voisi tätä tehokkaammin koukuttaa ahmimaan sivuja ja eläytymään hahmojen maailmaan. Kiitos Annukka tästä suloisesta kolotuksesta, jonka kirjasi aiheutti - Ripley jää kirjahyllyni aarteeksi.
  
"Outoa, mutta musta tuntuu kuin me oltaisiin tunnettu paljon pidempään."
Nyökkään. "Musta tuntuu ihan samalta. On omituista, kun sellaisia ihmisiä tulee vastaan."
"Tuleehan niitä. Mutta ei musta tältä ole koskaan aiemmin tuntunut."
"Ei mustakaan." (s. 224)
  
Voisipa joku rakentaa aikakoneen, niin pääsisin lukemaan tämän uudelleen, mutta ensimmäistä kertaa. Ahmin kirjaa, vaikka samaan aikaan olisin halunnut pitkittää lukukokemusta. Kerrankin kirjan kuvaus oli oikeassa, ahmittava todellakin kuvaa tätä. Ainoa syy, miksi en lukenut tätä kerralla, oli etteivät silmät jaksaneet enää nukkumaan mennessä pidemmälle ja jouduin lukemaan loppuun seuraavana päivänä. Tässä on muuten tosi kiva fontti, chatti on kirjoitettu kirjoituskonemaisella fontilla, mutta päätekstikin on hieman erikoisempi kuin kirjoista tyypillisesti löytyvät, ehkä Futuraa.
  
Avaan Steamin ja kirjaudun sisään tunnareilla, jotka olen luonut firstperson shootereiden installoimista varten. Juu, tytön nimellä ei kannata kirjautua niihin peleihin, ellei ole hinkua ryhtyä koko saaren maalitauluksi ja vittuilun kohteeksi. Ikävä piirre pelikulttuurissa, mutta osa pelaajista on oikeasti sovinistisia. (s. 129)
  
Tampereella asuva, elektroniikkapainotteisessa lukiossa opiskeleva Isla on tuntenut Damienin jo yli vuoden, mutta on pyytänyt, etteivät he kertoisi itsestään liikaa yksityiskohtia, kuten missä asuvat. He chattailevat päivittäin ja pelaavat paljon yhdessä. Heillä on samanlainen maku elokuvien suhteen ja kummatkin keräilevät retropelejä ja konsoleita. Ei siis liene ihme, että kummallakin on alkanut tulla nettituttavuuden lisäksi syvempiäkin tunteita, mutta Isla, joka käyttää nickinään Ripleyta, pidättäytyy viemästä asioita pidemmälle. Kouluun tulee uutena oppilaana yksi ärsyttävä tyyppi, joka on kuitenkin aika hyvän näköinen...
  
Olen kehittänyt hänestä niin kuumia mielikuvia, ettei todellinen ihminen voisi millään vastata sellaisia. Vaikka hän ei olisi friikki pedofiili, taitaa olla parasta, ettemme tapaa silti ikinä. (s. 31)
  
Minulta kysyttiin, kun olin kehunut kirjaa, että mitkä asiat (spoilaamatta) tekivät tästä niin hyvän. Mainio ja haastava kysymys, mutta päädyin lopulta siihen, että a) pelaajamaailma kuvataan todella aidosti, b) hahmot ovat täyteläisiä ja harmaita, sillä harvaa asiaa inhoan niin paljon kuin pelkistettyä, alleviivattua mustavalkoisuutta ja c) Islan suhde pikkusiskoonsa ja isäänsä on goals, todella avointa, rakastavaa ja keskustelevaa.
  
"Onko siellä poikia?"
"On", naurahdan.
"Tykkäätkö sä pojista?"
"Joo, tytöistä myös."
"Mä tykkään pelkästään tytöistä."
"Mäkin ajattelin joskus niin. Mutta sitten muutin mieltäni, kun kasvoin."
"Mä en muuta mieltäni."
"Ei sun tarvitsekaan. Sä saat tykätä kenestä vaan", vastaan. (s. 120)
  
Hahmot eivät jättäneet hankalia asioita muhimaan, niin kuin vaikkapa jenkkilän nuortensarjoissa tapahtuu, vaan puhuivat aina vaikeatkin asiat auki. Joskus siinä menee vähän pidempään, mutta hankalia asioita ei lakaista maton alle, vaan ne selvitetään ennemmin tai myöhemmin. Islan isä oli myös aivan loistava vanhempi tyttärilleen. Kun Isla lähtee laneille, isä kysyy rennosti tarvitseeko hän kondomeita, sillä tapahtumassa on poikia. Tästä ei tullut edes vaivaantunutta oloa, tai ei ainakaan niin korvia punottavaa kuin se olisi voinut olla. 
  
"Kuule, isä -- Tää on vähän kiusallista. Mutta mä tarvitsen rahaa."
"Mihin?"
Irvistän. "Voinko jättää sanomatta?"
"Voit jättää, mutta jäät ilman rahaakin."
"Ehkäisypillereihin."
Isä jähmettyy hetkeksi, mutta jatkaa sitten -- "Ok."
--
"Mitkä on pillerit?" Iris kysyy.
"ne on sellaista lääkettä, mitä tytöt syö silloin, kun ei halua saada lapsia."
Iriksen ilme venähtää. "Etkö sä halua lapsia?"
"Haluan. Mutta en vielä pitkään aikaan."
Hänen ilmeensä kirkastuu. "Onko sulla tyttöystävä?"
"Mulla on poikaystävä. Tytöt ei tarvitse keskenään sellaista raskaudenehkäisyä."
--
"Tää on vähän kiusallista, mutta mä meen huomenna terkalle. Aion hankkia e-pilleri. Mutta musta ois reilua, että sä maksaisit niistä puolet. Jos se sopii sulle."
"Öö. Mä maksan ne tietenkin kokonaan."
"Etpä maksa. Vaan maksetaan puoliksi."
"Jos sä joudut sellaisia syömään, on reilua että mä edes maksan ne. -- täytyyhän sen viedä henkistä kapasiteettia, jos joutuu pelkäämään raskaaksi tulemista. Mä haluan edes maksaa. Eikä sekään tilejä taida tasoittaa." (s. 194-195 ja 202-203)
  
Salaman kieli on aivan hurmaavaa. Hän sanoittaa auki hahmojensa tunnot, käyttää inklusiivista kieltä ja kun yksi pojista käyttäytyy huonosti, tai siis suoraan sanottuna syyllistyy seksuaaliseen häirintään, nousevat muut poikahahmot puolustamaan Islaa ja tuomitsevat törpösti toimineen käyttäytymisen. Joskus teinien seksikohtausten kuvaaminen on noloa, Salama on kuitenkin onnistunut tässäkin äärimmäisen hyvin. Nuorempana poskiani olisi saattanut lukiessa punottaa, mutta kerronnan jännite pysyy sopivalla tasolla, eikä mitään kuvata liian yksityiskohtaisesti - vain mielikuvitusta herätellen.
  
Mutta en kyllä tiedä minkä värkkien kanssa haluaisin harrastaa seksiä. Tai ei kai sillä ole väliä minkä sukupuolen, vaan kenen. (s. 14)
  
En muuttaisi tästä mitään, en lisäisi sivuja tai poistaisi edes niitä muutamia koronamainintoja, sillä tämä oli vaan niin huima reissu. On todellakin luettava tämä jossakin vaiheessa  - pian -uudelleen. Rakastin hahmoja ja samaistuin monessa kohtaa Islaan (hänkin on introvertti ja tarvitsee välillä akkujen lataamista sosialisoinnissa, lisäksi hänen äitinsä on kuollut neljä vuotta aiemmin ja minun isäni kuoli yllättäen, kun olin 14). En itse ole aivan noin syvän päädyn pelaaja, mutta tuntuipa kivalta lukea tyttönörtistä, joka pelaa monia itsellekin tärkeitä pelejä (ainakin Fallout ja Minecraft mainittiin). Puoliso puolestaan harrastaa pelistreamaamisen lisäksi myös Warhammereita, niin oli helppoa nähdä teoksen pojissa häntä. 
  
Tämä on tärkeä päivä, ja tilanne vaatii Falloutin hupparia. Se ei ole pelkkä vaate, se on kunniamerkki. Logon kantamiseen tiivistyy valtavaa ylpeyttä ja ja vaivannäköä ja kuulumista tiettyyn skeneen ja jengiin ja nih. (s. 199)
  
Jokainen luku alkaa kapealle pikselityylillä tehdyllä kuvalla, joka sopii kyseisen luvun teemoihin. Kuvittajaa ei mainita, joten oletan niiden olevan kirjailijan itsensä tekemiä. Nyt alkoi kyllä kiinnostaa jo vuosia pokkarihyllyssäni odotellut Faunoidit-sarjan ensimmäinen osa Käärmeenlumooja. En malta odottaa, mitä Salama kirjoittaa seuraavaksi. Sitä ennen lienee tyytyä Ripleyn uudelleenlukemiseen - ei sillä, että se olisi yhtään huono lohdutuspalkinto, jo tätä postausta kirjoittaessani oli ihanaa palata uudelleen tarralapuin merkittyihin kohtauksiin ja kirjan tunnelmaan. En voi kuin täydestä sydämestäni suositella kirjan lukemista! ♥
    
Nämä on jotenkin mielenkiintoisia nämä ukkelit, jotka ajattelevat, että nuoret tytöt ovat automaattisesti yhteiskunnan pohjasakkaa, arvottomia hempukoita, siinä missä he itse ovat kosmoksen korkeimpia alfauroksia. Tai siis eivät he sillä tavalla yksilöinä ole kiinnostavia, mutta noin niin kuin ilmiönä.
--
En voi uskoa että jo alakouluikäiset joutuvat kokemaan misogyynistä paskaa. (s. 85-86)
    
Arvosana:
     
Takakannesta:
Ahmittava gaming-romaani.
  
"Ripley joined the server." Viihdyttävä romaani nettiystävyydestä, koodaamisesta, hakkeroinnista – ja tunteista, jotka voivat herätä vahvana niin netissä kuin livenäkin.
  
Isla on gamer, joka tunnetaan pelipiireissä nimellä Ripley. Damien on online-kaveri, josta on tullut Islalle hämmentävän tärkeä. Islalla on kuitenkin periaate: hän ei halua pilata tiiviitä pelisessioita ja tuntikausien chattaamista tapaamalla Damienia IRL. Ikinä. Mutta Damien vetää Islan ajatuksia puoleensa kuin magneetti ja mahdollisuus nähdä oikeasti Gameconissa ei jätä rauhaan. Kun Islan lukiossa aloittaa samaan aikaan raivostuttavan omahyväinen Anton, heidän välillään roihahtaa heti, eikä Isla enää tiedä voiko verkossa syntynyt syvä yhteys päihittää tosielämän tunteen.
  
271 sivua, WSOY 2022
*****
    
"Me oltiin saavutettu jättömaan reuna. Liikenteestä humiseva silta kaartui sen yllä betonisena selkärankana. Ruskeiden lehtien ja kulottuneiden kasvituppaiden keskellä, mudankuivien vesilammikoiden ympärillä lojui jos jonkinlaisia roskia mehutölkeistä spraypulloihin."
  
     
Arvostelukappale 
  
Lukuhaasteissa: Helmet 23. Pieni kirja
  
J.S. Meresmaan Kenties tapan sinut vielä on nopealukuinen ja mukaansatempaava vampyyritarina, tasapainoinen sekoitus huumoria ja toimintaa. Luin kirjan neljässä tunnissa kotimatkalla Helsingistä Ouluun helmikuun lopulla, kun olin käynyt purkittamassa Jarmo Laitanevan hostaaman Kirja vs. leffa podcastin jakson Outolinnusta Sini Helmisen kanssa. Aivan loistavaa matkaluettavaa (joskin meinasin hukata kirjan yhdessä vaiheessa vaihdettuani paikkaa täyteen tupatussa bussissa)!
  
Mä en en huomannu Noraa heti. En tiedä miksi, koska Noraa on aika vaikea olla huomaamatta. Se on nimittäin mieltynyt šokkiväreihin tukassa ja cybergoottineonväreihin vaatteissa. (s. 14)
  
Päähenkilö on sympaattinen amista käyvä pelaajapoika, joka kohtaa sähäkän vampyyridaamin. Aleksi haaveilee e-urheilijan urasta, mutta vanhemmat toivovat, että hän opiskelisi jonkin ammatin varasuunnitelmaksi. Nora tuulettaa vampyyrikuvaston aivan uudelle vuosikymmenelle! Poissa ovat kliseet ja oman aikakauden muotiin jämähtäminen. 
  
Mä olin alkanu ymmärtää, miksi Noraa kiinnosti eniten ihmiselämää simuloivat, mun mielestä tylsät pelit. Se ei voisi koskaan elää normaalia elämää, joten sille kaikki sellainen oli eskapismia. (s. 71)
  
Koronakin mainitaan, mutta yhtä huolettomasti kuin likapyykkikori. Kirjalle on tulossa jatkoakin, eli Aleksille ja Noralle ei liene tarpeen vielä sanoa jäähyväisiä. Kuulemani mukaan Kunnes tapamme taas ilmestyisi keväällä 2023. Loistavaa, että näitä napakanmittaisia, toiminnallisia ja koukuttavia nuortenkirjoja on viime vuosina ilmestynyt. Sääli, ettei Joonas Riekkolan Silkkomaahan kadonneet saanut samaa kohtelua. Olisin mielelläni lukenut senkin jatko-osan. 
  
Mummu luki mulle kymmenenvuotiaaksi asti kirjoja, joten mun sanavarasto on aika hiton laaja. Oon saanu siitä loputtomasti kuittia, mutta sitten mä päätin ownata homman ja kas, kuittailu hiipui. (s. 47)
  
Kirjassa mainitaan Houkutus (ja Noidan käsikirja!), mutta itsellä tulee mieleen enemmän Merja Topin Jäätävä sarjaimuttaja ja Sari Luhtasen Isadella-sarja, joissa murretaan yleisiä oletuksia vampyyreistä - "mun tietoisuuteen oli kirjoitettu uutta dataa siitä, mitä vaaroja varjoissa oikeesti saatto vaania. Jos oli vampyyreja, oliko myös ihmissusia? Oliko aaveita ja alieneita, peikkoja ja maahisia?" - sekä Helmisen pelaajapojasta kertova Kiven sisässä. Tämä on mainio lisä kotimaiseen vampyyrikaanoniin.
  
Epäilin, että olin ainoa, jolle Roope oli kertonu ees rivien välistä, ettei se ollu kiinnostunu tytöistä. Ei se ollu mitenkään erikseen painottanu olevansa kiinnostunu pojistakaan. Selvästi ihastumis- ja seurustelukuviot aiheutti sille ahdistusta, joten mä olin antanu asian olla. 
Olettamukset oli joskus ihan perseestä. (s. 45-46)
    
Arvosana:
        
Takakannesta:
Veretseisauttava jännitystarina pojasta, joka tapaa vampyyrin.
  
E-urheilijan urasta haaveilevan Aleksin jäätelöbaarireissu saa kauhistuttavan käänteen, kun naapuripöydän tyttö houkuttelee hänet syrjäiselle jättömaalle, raskaan metallioven luo. Käsittämättömillä voimilla tyttö kiskaisee Aleksin pimeyteen. Mutta päätyminen bunkkeriin nälkäisen vampyyrin kanssa on vasta alkua...
  
Vampyyrien kuolematonta lumoa hehkuva notkea fantasiajännäri pitää otteessaan viimeiselle sivulle saakka.
  
135 sivua, Karisto 2021
Lukemisiin: klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , ,

lauantai 30. huhtikuuta 2022

Nauruhermoja kutittava lastenkirjakimara

"Meressä on jotain outoa, mutta kukaan ei tiedä, mitä se on."
   
  
Arvostelukappale
  
Laura Ellen Andersonin lastenkirjasarjan neljännessä osassa, Amelia Kulmuri ja puolikuuloma, Amelia on ystävineen partioretkellä Namuluumusaarella. Yksisarviset Riku ja Kaarlo ovat perustaneet sateenkaaripartion ja heti ensimmäisellä retkellä Amelia, Kalmo ja Floora joutuvat uskomattomaan seikkailuun. 
  
Puu olikin melkoinen näky. Sen käppyräiset oksat kietoutuivat toisiinsa, ja niistä jokaisesta riippui pullea keltainen hedelmä, joka muistutti Yösydämessä kasvavia lemuluumuja, mutta oli vähemmän matoinen ja haiseva. (s. 75)
  
Syötyään kirottuja hedelmiä, he muuttuvat pikkuriikkisiksi. Heidän on keksittävä ratkaisu varsin vaikeaan tilanteeseensa. Tällä kertaa tarinassa ei ole varsinaista pahista ja siksipä tämä olikin juuri nyt todella mukavaa luettavaa.
  
     
Miinusta annan kirjalle ihonkalvennusvoiteesta. Vaikka se Amelian hieman turhamaisen äidin suusta kuultuna voikin vaikuttaa hauskalta ja vampyyrittarelle sopivalta, oikeassa maailmassakin on ihoa vaalentavia voiteita, joita markkinoidaan erityisesti aasialaisille naisille. Monissa kulttuureissa on asenne, että länsimaalaisen vaalea iho olisi jollakin tapaa parempi kuin tummemman sävyt (ja tätä asetelmaa on paljon ruokittu niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin). On siis turhaa, jopa loukkaavaa jatkaa sen viljelemistä lastenkirjassa, edes vitsin varjolla. 
  
"Pelkään pahoin, että möröt ovat lisääntyneet entisestään. Meidän täytyy häätää ne pian, tai ne valtaavat koko talon." (s. 15)
   
Suosittelen tätä erityisesti Arthur ja minimoit -leffasarjan ystäville. (Ja 80-luvulla syntyneille nykyisten alakoululaisten vanhemmille, jotka pitivät aikoinaan Kultsi kutistin kakarat -komediasta.) Odotan mielenkiinnolla minne Amelia ystävineen seuraavassa kirjassa päätyy. Syyskuussa ilmestyvässä viidennessä osassa taidetaan etsiä jetien kadonneita aarteita.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Amelia on koko valtakunnan rohkein pikkuvampyyri!
  
Amelia ja hänen ystävänsä ovat innoissaan tulevasta leiriviikosta Valon valtakunnassa. Salaperäisellä leirisaarella kaikki ei kuitenkaan ole aivan sitä, miltä näyttää. Joku ohjailee Amelian venettä matkalla meren yli, ja kaikki saaren asukkaat ovat mystisesti kadonneet. Tutkiessaan metsää Amelia ja hänen ystävänsä löytävät myös hohtavan luumupuun, jonka hedelmillä on heille pikkuruinen yllätys…
  
Amelia tajuaa jääneensä satimeen saarelle ja tarvitsevansa kaiken urheutensa ja nokkeluutensa päästäkseen kotiin.
    
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 236 sivua, Kumma kustannus 2022
   
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Half-Moon Holiday (2019)
   
Sarjassa ilmestyneet:
    
*****
  
"Pölypallerot vain pölisivät metsän keskeltä kurottavan tumman tornitalon ikkunoista.
Kevät oli jälleen yllättänyt vanhan Myrtti noidan."
   
  
Arvostelukappale
  
Satu Varjosen kirjoittaman ja Mari Luoman kuvittaman Ylläripyllärin! päähenkilö Telma on tuttu pikkunoita jo kirjasta Voihan nenä! Tällä kertaa vietetään pääsiäistä niin ihmisten kuin noitienkin tyyliin. Millaisia yllätyksiä noidat piilottavat muniin? Entä miksi ihmislapset huitovat koristeltuja oksia naapureidensa ovilla? 
  
"Virveli varveli tuoreeks kuoreeks, risua sulle, muna mulle!" Telma loruili -- ja huiski vitsaa vimmatusti (s. 27)
  
Telma pääsee osallistumaan ensimmäistä kertaa Kyöpelinvuoren munajahtiin. Jumalatar Ostara munii vuosittain pari kolme erikoismunaa, joista on mahdollista saada itselleen taikakamu. Noitalapsilla kun ei ole lemmikkejä, on tilaisuus kutkuttava. Myrtti-muorin taikakamu on musta kissa, jonka erityisominaisuus on, että se on vegaani. Aarniometsän sammaleisella suonoidalla puolestaan on komea metsäpeurahirvas, jota likinäköiset noidat luulevat naulakoksi.
  
Telma -- yksinkertaisesti rakasti kevättä ja pääsiäistä, ja aivan erityisesti hän rakasti vuosittaista vierailua Kyöpelinvuorelle. (s. 11)
   
Telman ja hänen uuden ystävänsä Onervan täysin erilaiset maailmat synnyttävät hauskaa huumoria väärinkäsityksineen. Arvostan muuten suuresti, kun mukana on mytologiaa: Ostara on nousevan auringon jumalatar, josta myös pääsiäistä tarkoittava sana Easter on tullut mm. englannin kieleen. 
  
    
Pienen miinuksen annan tällekin kirjalle, tällä kertaa mopsin kutsumisesta söpöksi, nuo  reppanat kun eivät voi lyttyisellä kuonollaan edes hengittää kunnolla. Telma kyllä ihmettelee koiraparan kuonoa ja pohtii, onkohan se törmännyt seinään. Ennen kuin noitatyttö ehtii taikoa kuonon pidemmäksi, Onerva ehtii väliin selittämällä, että koira on jalosukuinen eli sen "söpöwöpön" naaman kuuluukin olla sellainen. Vaikka kirjailija ei siis suoranaisesti anna hyväksyntää rodulle, jolla on suuria vaikeuksia elää terveellistä elämää, on minusta kyseisten otusten söpöksi kutsuminen kuitenkin jossain määrin signaali, joka antaa käsittää ettei ko. rodussa olisi mitään vikaa. (Vrt. Presidenttipari päätti lopettaa Lennu-koiran julkiset esiintymiset.)
  
Kyöpelinvuori kuhisi noitia. Pitkiä, pätkiä, muhkeita ja nahkeita. Luisevia, puisevia, hirvittävän hurjia ja letkeän leppoisia. (s. 40)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Noitatyttö Telman uudet kommellukset.
  
Kiltti pikkunoita Telma yrittää aina kovasti järjestää asiat parhain päin. Taikuus vaan nyt on sellainen juttu, että siitä tahtoo joskus seurata ihan odottamattomia asioita.
  
Nyt Telma-noidan kotona käy kova tohina. Kevätsiivous täytyy hoitaa, vieraita on tulossa ja Kyöpelinvuorella odottaa Suuri Munanetsintä palkintoineen. Noitien ja ihmisten pääsiäisperinteet aiheuttavat Telmalle päänvaivaa, etenkin kun liemeen pistävät lusikkansa myös Myrtti-mummi, kauhistuttava isotäti sekä uusi ystävä Onerva. Eivätkä taiatkaan aina ihan suunnitelmien mukaan suju.
  
56 sivua, Minerva 2022
  
Kuvittanut: Mari Luoma
    
Sarjassa ilmestyneet:
  
Luettu myös täällä: 

*****
  
"En malta odottaa retkeä! Vanhat linnat ovat mahtavia! Kummitteleekohan siellä?"
    
    
Harriet Muncasterin kirjoittamasta ja kuvittamasta Isadora Kuu -sarjasta ilmestyy aina kaksi osaa kerrallaan. Luin osat 5 ja 6 ystävänpäivän lukumaratonilla ja osat 7 ja 8 pääsiäismaratonilla. 
  
Isadora Kuu joutuu vaikeuksiin
  
Isadoran serkku, noita-keiju Mirabella on tulossa kylään. Serkku on hieman Isadoraa vanhempi ja keksii hurjia ideoita. Isadoran koulussa on lemmikkipäivä ja Mirabelle taikoo Isadoralle lohikäärmeen. Se aiheuttaa kaaosta luokassa ja Isadora joutuu vaikeuksiin. Onneksi taika kestää vain yhden päivän.
  
"Minulla on parempi idea", hän sanoi. "Nukeilla leikkiminen on tylsää. Ollaan itse nukkeja!" 
"Mitä tarkoitat?" kysyin. 
"Kutistetaan itsemme!"Mirabelle ehdotti.
--
Hänen silmänsä säkenöivät vaarallisesti -- Aloin suhtautua varovasti Mirabellen "ideoihin". (s. 18 ja 43-45)
  
Tarina opettaa lempeästi pitämään puolia. Jos vain yksi saa aina päättää, ei se ole kivaa toisille pidemmän päälle. Myös valehtelemisesta kiinni jääminen on yksi nopealukuisen kirjan teemoista. Isadoran turhamainen vampyyri-isä saa erittäin oivallista opastusta kerskakuluttamisesta.
  
"En enää ikinä voi käyttää näitä! En mitenkään voi käyttää vohveleita, joihin on kuolattu! Millainen vampyyri sellainen olisi?" 
"Sellainen, joka välittää ympäristöstä", äiti huomautti kopauttaen tohveleita taikasauvallaan, jolloin lima hävisi. "Älä heitä niitä pois. Se olisi hyvin tuhlaavaista." (s. 57-58)
    
     
Isadora Kuu menee luokkaretkelle
  
Isadoran luokka menee retkelle linnamuseoon. Lapset pelkäävät, että linnassa kummittelee, ja niinpä siellä tosiaan tekeekin. Kirja opastaa lapsia hyväksymään erilaisuutta tuomitsematta pelkän ulkonäön takia.
  
"Et sinä voi olla ritari, sinä olet tyttö, Sashi", Bruno huomautti. 
"VOINPAS!" Sashi sanoi ja nappasi puvun -- ja veti sen kiireesti yllensä. "Tytötkin voivat olla ritareita." (s. 53)
  
*****
  
Isadora Kuu menee huvipuistoon
  
Oli lauantaiaamu ja aurinko paistoi ikkunoista sisään. Se sai oloni tuntumaan iloiselta ja kuplivalta, ihan kuin jotain jännittävää olisi tapahtumassa. (s. 7)
  
Isadora Kuu menee vanhempiensa ja serkkujensa kanssa ihmisten huvipuistoon. Mitä tapahtuukaan, kun keijut, vampyyrit ja noidat päättävät hiukan parannella laitteita? Ja korjausta ne tosiaan kaipaavatkin, vanha huvipuisto kun on ehtinyt hieman rapistumaan loistonsa päivistä.
  
"Onko tuo se?" Wilbur kysyi kuulostaen pettyneeltä. 
"Minusta se näyttää hiukan nuhjuiselta", isä huomautti mutristaen huuliaan. (s. 37)
  
Tässä maailmassa ei taida olla maagisella yhteisöllä sääntöä pysytellä huomaamattomana, sen verran tiheään tahtiin taikasauvat ja liemet viuhahtelevat julkisella paikalla. Isadora Kuut on suunnattu perheen nuorimmille ja toisto on tärkeää kyseiselle ikäryhmälle, mutta näin lyhkäisessä kirjassa on tuskin tarpeellista kommentoida kahdesti, kuinka Isadoran isä on vampyyri ja siksi nukkuu päivät.
  
Ihmiset tuijottivat meitä maan pinnalla suu auki. (s. 99) 
  
Kirjassa puhutaan siitä, kuinka taiat ovat vain väliaikaisia, mutta Isadoran eläväksi taiottu pehmolelu Pinkki-pupu on kuitenkin pysyvää laatua. 
  
******
  
Isadora Kuu tekee taikoja
  
Isadoran täti, Pohjoisnavalla iglussa asuva jääkeiju Crystal tulee kylään. Isadoran äiti puolestaan on kesäkeiju, ja taikansa siihen vuodenaikaan liittyviä. Ilmeisesti syntymäajankohdalla on vaikutusta siihen, minkä voima saa. Itse olisin tällä periaatteella syyskeiju ja aika mielelläni sellaisia syystaikoja tekisinkin - ruska-aika on ihanaa! 
  
Hän näytti kauniimmalta kuin muistin. Hänen hiuksensa leijuivat hänen päänsä ympärillä, ja niissä kimalsi pikkuruisia lumihiutaleita. (s. 18)
  
Hän taikoo tytölle luistelukentän omalle pihalle auttamaan mieliharmissa, kun tämä ei päässyt luokkakaverinsa synttäreille luistelemaan. Isadora tekee taikalumesta Lumipojan, joka herää henkiin. Tarinassa on paljon samaa kuin jouluklassikko Lumiukossa ("Voi ei", huudahdin. "Lumipoika, pelkään, että olet alkanut sulaa!") ja Lumikuningattaren tarinaankin viitataan raikkaalla tavalla.
  
"Mitä nämä ovat?" hän kysyi. "Ne näyttävät kiinnostavilta." 
"Ne ovat kirjoja!" selitin innostuneena. "Ne ovat täynnäkertomuksia ja erilaisia maailmoja!" (s. 43-44)
  
Ihmettelen vain, mitähän "ulko-ovelta kuuluva terävä klik klik klik" on, se ei kuulosta ovikellolta eikä koputukseltakaan. Oli myös erikoista, kuinka Isadoran äiti kaivoi varastosta vanhat luistimensa mutta taikoi sitten Isadoralle ja isälle omat parit. Miksi säilyttää luistimia, jos sellaiset saa aina uudet sauvaa heilauttamalla? 
  
     
Takakansista:
Isadora Kuu on innoissaan: hänen serkkunsa Mirabelle oli tulossa kylään, ihan koko viikoksi! Mirabelle on puoliksi noita, puoliksi keiju. Ja melkoisen ilkikurinen! Hän saa kaikenlaisia ideoita, joista toiset osoittautuvat erittäin hauskoiksi ja toiset hieman vähemmän… Isadora Kuun luokalla on lemmikkipäivä, jolloin jokainen tuo oman lemmikkinsä näytille. Isadora aikoo viedä Pinkki-pupun, mutta Mirabellellä on parempi idea…
  
--
  
Isadora Kuun luokka lähtee retkelle. Ihanaa! Mutta Isadoran isä haluaa lähteä mukaan valvojaksi. Hmm. Koska Isadoran isä on vampyyri, Isadora on aina vähän huolissaan, osaako isä käyttäytyä kunnolla ihmisten kanssa. Retken kohteena on vanha linna. Luokassa leviää huhu, että linnassa kummittelee. Oppilaat varustautuvat kummituksenkarkotussuihkein, mutta niin: kummitteleeko linnassa? Ja ovatko kummitukset oikeasti vaarallisia?
  
Isadora Kuu on erityinen, koska hän on erilainen.
  
--
  
Isadora Kuu pääsee ensimmäistä kertaa elämässään ihmisten huvipuistoon. Mutta siellä ei ole ihan sellaista kuin hän oli odottanut, vaan aika tylsältä vaikuttaa. Onneksi hänen ilkikurinen serkkunsa Mirabelle on mukana: hänen kanssaan asiat saavat vauhtia. Ehkä vähän liikaakin...
  
--
  
Isadoran täti Crystal tulee vierailulle ja taikoo takapihalle ihastuttavan talvisen maiseman jäätyneine lampineen. Isadora ja Pinkki-pupu tekevät lumesta kaverit itselleen, ja Isadora taikoo ne eläviksi. Mutta hän ei tullut ajatelleeksi, että ne sulavat kuten lumikin. Miten pelastaa ystäviksi muuttuneet lumikaverit?
    
Suomentanut: Maarit Varpu, 110-115 sivua, Aurinko kustannus 2021 ja 2022
  
Alkuperäinen nimi: Isadora Moon Gets in Trouble (2017), Isadora Moon Goes on a School Trip (2017), Isadora Moon Goes to the Fair (2018), Isadora Moon Makes Winter Magic (2018)
  
Sarjassa ilmestyneet:
  1. Isadora Kuu menee kouluun
  2. Isadora Kuu retkeilee
  3. Isadora Kuu viettää syntymäpäivää
  4. Isadora Kuu menee balettiin
  5. Isadora Kuu joutuu hankaluuksiin
  6. Isadora Kuu menee luokkaretkelle
  7. Isadora Kuu menee huvipuistoon
  8. Isadora Kuu tekee taikoja
  9. Isadora Moon Has a Sleepover
  10. Isadora Moon Puts on a Show
  11. Isadora Moon Goes on Holiday
  12. Isadora Moon Goes to a Wedding
  13. Isadora Moon Meets The Tooth Fairy 
  14. Isadora Moon and the Shooting Star
  15. Isadora Moon Gets the Magic Pox
Lukemisiin: klo Ei kommentteja:
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , ,
Tilaa: Blogitekstit (Atom)