“Mä olen oppinut, että se miten tämän jutun kanssa diilaa, miten sen kohtaa,
riippuu täysin ajattelutavasta. Kun hirviöt pöllähtivät maapallolle,
mä en pystynyt ajattelemaan, että se oli maailmanloppu.
Koska siitä olisi pää räjähtänyt ja mä olisin käpertynyt sykkyrään
ja vain heijannut itseäni kunnes olisin haihtunut atomeiksi!”
Lukuhaasteissa: Helmet 2021: 7. Kirjassa on kaveriporukka
Hei jäbä, joko olet lukenut Max Brallierin kirjoittamaa ja Douglas Holgaten kuvittamaa Maailman viimeiset tyypit -sarjaa? Se on saanut jo neljännen osansa, joka kantaa varsin mahtipontista nimeä Kosminen kauhu. Tämä olikin paras osa sarjasta tähän mennessä (vaikka minun makuuni kirjassa olikin hieman liikaa jäbättelyä ja muijattelua).
Joulu on tulossa, mutta toisesta ulottuvuudesta tulleet hirviöt pelkäävät lunta. Maailman viimeiset tyypit yrittävät opettaa heidät rakastamaan talvea ja mikä olisikaan siihen parempi kuin maailmanlopun joulujuhla.
Lumi oli katsos niille täysin tuntematon käsite.Ja se sai ne friikkaamaan.Isosti. (s. 10)
Lumen lisäksi myös “lahjojen antamisen idea on hirviöille täysin vieras”. Jack hommaa eeppisen joulukuusen, parhaat maailmanlopun mättöherkut ja joululahjat koko poppoolle (vaikka samalla haukkuukin käsintehdyt lahjat söpöksi pikkukrääsäksi, mikä särähtää omaan korvaan, teinhän viime vuonna kaikki läheisilleni annetut lahjat itse).
Erityisen kivan tästä sarjan osasta teki se, että sankarimme Jack ja Quint vierailevat kirjastossa. “Kirjastot rulettaa, koska niihin kaikki on tervetulleita!“ Myös moninaiset viittaukset populaarikulttuuriin ovat aina hauskaa bongattavaa, mainittiin mm. Super Mario, Star Wars ja Jurassic Park.
Justiin tämmöistä tämä maailmanlopun meininki on: Jou, onneksi olkoon, selvisit yhdestä hirvistä, mutta toinen on heti nurkan takana! (s. 122)
Vaikka tälläkin kertaa tavataan uusi minipääpahis (monster of the week -tyyliin), ei tätä saatukaan kerrasta nujerrettua kuten tähän mennessä on käynyt vaan tämä tullaan mitä luultavimmin tapaamaan ainakin vielä seuraavassa osassa. “Ensimmäisen kerran mä ja mun kamut hävittiin taistelu. me ei pysäytetty mitään. Ei estetty mitään. Ei pelastettu mitään.”
Lisäksi esiteltiin uusi ihmispahis (joka on samalla ensimmäinen ihminen, jonka Jack, Quint, June ja Dirk ovat nähneet sen jälkeen, kun kaikki muuttui) ja avulias hirviö, sekä opittiin zombismin parannuskeino, joka toimii jos ei ole aivan kokonaan muuttunut ja mitä ovat kosmiset kauhut.
Kosmiset kauhut ovat puhdasta pahuutta. Eikä niitä elä vain meidän ulottuvuudessamme. Niitä elää kaikissa ulottuvuuksissa ja samaan aikaan ei yhdessäkään. Ne ovat kuolemattomia ja iättömiä ja elävät avaruuden välitilassa. (s. 131)
Sarjan seuraava osa Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka on jo ilmestynyt ja odottelee minulla lukupinossa. Sarjan pohjalta on tehty myös Netflix-sarja.
Arvosana:
Takakannesta:
Supersuositun huumoritoimintasarjan neljäs kirja!
"Karmivan hauska! Saa aikaan valtavia väristyksiä ja vielä valtavampia nauruntyrskähdyksiä!" - Jeff Kinney, Neropatin tekijä
Kun maailmanlopun ensimmäinen talvi saartaa Jackin ystävineen, meno ei jäädy. Tiedossa on pulkka-katapultteja ja eeppisiä lumipallotaisteluja, kunnes talvisen hauskanpidon keskeyttää odottamaton, aikaisempiakin hirviöitä karmivampi vastustaja: nerokas ihmisvihollinen! Mutta miksi uusi arkkivihollinen haluaa nimenomaan Jackin Louisville-silpojan?
Suomentanut: Ulla Selkälä, 257 sivua, WSOY 2020
Alkuperäinen nimi: The last Kids on earth and the Cosmic Beyond (2018)
Kuvittanut: Douglas Holgate
Luettu myös täällä: Kirjavinkit
Sarjassa ilmestyneet:
- Maailman viimeiset tyypit
- Zombiparaati
- Painajaiskuningas
- Kosminen kauhu
- Keskiyön miekka
*****
“He, ihmiset, olivat täällä vain vierailijoita.
Kömpelöitä kaksijalkaisia apinoita toisesta maailmankaikkeudesta.
Kestäisi vähintään kymmeniä tuhansia vuosia ennen kuin ihmislaji sopeutuisi planeetalle,
jos se edes selviäisi niin pitkään.”
Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin vuoroin kirjoittaman ja Pasi Pitkäsen kuvittaman Kepler62-sarjan toinen kausi tuli päätökseen Gaian myötä. Sarjaan tulee seuraavakin kausi ja näillä näkymin heinäkuussa ilmestyy Kepler62 - Terra: Kloonit. Tämän satuin huomaamaan kustantamon verkkosivuilta pari päivää sitten. Se on niin ikään Parvelan kirjoittama. Jatkan sarjan parissa ainakin tuon yhden kirjan verran, vaikka se ei olekaan lunastanut täysin alussa asettamiaan lupauksia.
– Mikä tämän nimi on? Marie kysyi tajutessaan, ettei tiennyt tähtipurjehtijasta oikeastaan yhtään mitään.
– Gaia, Kasper vastasi. – Se tarkoittaa maaemoa tai jotain sellaista. (s. 116)
Kauden alussa kahteen leiriin jakaantunut porukka yhdistää voimansa Marien isää, asetehtailija Vallvikia palvovaa kulttia vastaan. Joni on saanut kuiskaajilta lahjan, joka hänen täytyy viedä Maahan. Nyt pitäisi vaan vakuuttaa muutkin tehtävän tärkeydestä ja keksiä, kuinka saada kyyti paitsi lukemattomien valovuosien myös satojen vuosien päähän menneeseen. Keplerille kun piti matkustaa unessa ja vielä madoreiän lävitse, ainoa aluskin on sen pelottavan kultin vartioima.
– Kuiskaajat, Joni aloitti äänellä, joka oli paljon matalampi ja kantavampi kuin yleensä. – Ne antoivat minulle tehtävän. Maapallo jo melkein kuollut. Kun hyönteiset lakkasivat surisemasta, alkoi ihmiskunnan lähtölaskenta, ja kohta viimeinen sammuttaa valot. Paitsi, että se viimeinen on tekoäly.
--
– Siksi olemme täällä. Etsimässä uutta paikkaa ihmisille.
– Ja tekemässä samoja virheitä uudelleen. Katso nyt meitä, ja mitä olemme saaneet aikaan täällä. Näyttääkö siltä, että olisimme oppineet jotain? -- – Me emme voi koko ajan vain toistaa virheitämme ja paeta niiden seurauksia. (s. 27)
X puolestaan pallottelee uskollisuuttaan ystäviensä ja klooni-siskojaan vankina pitävän tekoälyn välillä. Onnistuvatko ajan ja avaruuden toiselle puolelle lähetetyt lapset valtaamaan takaisin aluksen ja palaamaan apokalyptisen kriisin runtelemaan entiseen kotiinsa?
Näky oli kaukana elokuvien siististä ja lähes steriilin valkoisesta tilasta, jossa kaikki on laboratoriomaisessa järjestyksessä. Tämä näytti lähinnä elektroniikkaa myyvältä kirpputorilta, jossa tavara oli tungettu sinne, minne se parhaiten mahtui. (s. 119)
Kun lähetetään joukko lapsia selviämään vieraalle planeetalle, voisi kuvitella, että aiheesta saisi revittyä irti vaikka kuinka huikeita seikkailuja. Olen vähän pettynyt siihen, kuinka vähän tätä ideaa lopulta hyödynnettiin. Kuiskaajien kaupunki oli ainoa piristysruiske tässä toisen kauden viisikossa.
Onhan se toisaalta ylevää, että lapset aikovat pelastaa Maan ja kirjassa puhutaan paljon siitä, kuinka ihminen mennessään minne tahansa aloittaa heti ympäristönsä tuhoamisen, niin myös Keplerille lähetetyt lapset. Pierukilpailustakin kommentoidaan, kuinka he “samalla pilasivat hiukan lisää Kepler62e -planeetan neitseellistä ilmaa”. Joni toistaa myös viime vuosien ilmastonuorien mottolauseen: “–Nyt on pakko, Joni kuiskasi. – Nyt on ihan pakko. Tämä on viimeinen tilaisuutemme.” Saa nähdä, millaisella hengellä kolmas kausi alkaa.
– Kukkia joista tämän planeetan elämä on lähtöisin, ehkä koko maailmankaikkeuden. he antoivat minulle niiden kasvien siemeniä istutettavaksi.. -- niiden istuttaminen on minun tehtäväni. Kasvit palauttavat elämän, saavat hyönteiset surisemaan. Minusta tulee puutarhuri, Joni sanoi yllättävän arkisesti kuin olisi puhunut odottavasta tiskivuoresta. (s. 27-28)
Tässäkin kirjassa olisi moni asia ratkennut aiemmin, jos hahmot olisivat vain puhuneet toisilleen, eivätkä olettaneet heidän olevan jotakin mieltä. “Kaikki oli äkkiä päin seiniä. Sen sijaan, että heillä olisi yhteinen päämäärä ja suunnitelma sen saavuttamiseksi, koko homma näytti hajoavan tuhanteen suuntaan.”
Mariella on synestesia, kiehtova ilmiö, kun ihminen kokee esimerkiksi numerot väreinä, mutta se alkaa olla jo varsin ylikäytetty kirjallisuudessa ja leffoissa. Tuskin ominaisuus on näin yleinen todellisessa maailmassa. Hauskaa silti, kuinka jotkin tällaiset “erikoistaidot” nousevat välillä populaarikulttuurissa niin suosituiksi, että niillä varustettuja hahmoja tulee vastaan todella usein.
Ei tämä ollut niin hyvä kuin jotkin muut sarjan osat (minne se Kuiskaajien kaupungissa saavutettu hienous katosi?). Gaia alkaa niinkin tylikkäästi kuin pierukilpailulla. “Siinä sinulle terveiset madonreiästä.” Löytyipä kirjasta myös sanat paska ja bitch. En vaan edelleenkään haluaisi kohdata noita sanoja lasten- tai varhaisnuorten kirjassa. YA:ssa ne eivät niinkään pistäisi silmään. Toisen kauden yleistunnelma oli hieman lattea ja väkivallalla virittynyt verrattuna ensimmäisen kauden kuuteen kirjaan eikä kuvituskaan ollut samalla tasolla.
Kirjassa puhutaan paljon uskonnollisista kulteista ja diktaattoreista, sekä siitä kuinka nämä “tulevat sitä hullummiksi, mitä kauemmin he saavat hallita.” Tämä on hyvä tietää, kun kirjaa vinkkaa. Parhaiten tämä sopineekin 11-vuotiaasta eteenpäin, vaikka kustantamon asettama ikäraja on vain 9+.
Arvosana:
Palaavatko Kepler62-seikkailijat Maahan?
Kepler62 on Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen huippusuosittu, kansainvälinen kirjasarja avaruuteen lähetetyistä uudisraivaajalapsista. Sarjaa on käännetty yli 20 kielelle ja sitä on myyty Suomessa yli 100 000 kappaletta. Gaia huipentaa Kepler62 Uusi maailma, toisen tuotantokauden suuriin suunnitelmiin Maahan palaamisesta.
Jonin, Arin ja X:n elämä leirissä on vihdoin asettunut uomiinsa, kun lapset päättävät palata takaisin Maahan. Ajatus Maa-planeetalle jääneistä lapsista ja X:n kloonisisaruksista ei jätä heitä rauhaan. Onko oikein, että vain he ovat päässeet pakoon?
Avaruusalus on kuitenkin ensin korjattava, eikä se ole helppoa, sillä joku sabotoi projektia.Kaiken yllä leijuu vielä kysymys siitä, millaisen maapallon he palatessaan löytävät.
227 sivua, WSOY 2020
Kuvittanut: Pasi Pitkänen
Sarjassa ilmestyneet osat:
1. kausi:
2. kausi, Uusi maailma:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti