“- Mä olen ihan outo.
- Niinkö? Akseli sanoi oudon energisenä. - Sehän on mahtavaa!
- Ai mahtavaa? Anni kysyi. - Miten niin?
- Outolinnut ovat just parhaita. Ei ketään täysin normaalia ole olemassakaan.”
Molemmissa tämän postauksen lastenkirjoissa on eksoottisia lemmikkejä, jotka ovat varsin haastavia etenkin ensimmäiseksi lemmikiksi.
Kaisa Paaston esikoisteos Anni kaverinkesyttäjä oli oivallinen pikku lukupala ystävänpäivän seutuun. Ilmeikkäästä kuvituksesta vastaa Mari Ahokoivu.
Anni on neljännellä luokalla ja yksinäinen. Hänen paras kaverinsa Miisa muutti toiseen maahan, eikä oikein pidä enää yhteyttä. Toisaalta ei Annikaan ole oikein viestitellyt, sillä eihän hänellä ole mitään kuulumisia. Hän miettiikin, pitäisikö etsiä uusi ystävä, mutta kuinka se tapahtuu?
Anni ei ollut koskaan itse hankkinut kaveria! Äiti ja miisan äiti olivat laittaneet hänet ja Miisan vierekkäin hiekkalaatikkoon, kun he olivat vielä taaperoita isoissa haalareissa, joten sitä ei laskettu. -- Olipa yllättävä havainto. Anni ei ollut kertakaikkiaan ikinä ystävystynyt kenenkään kanssa. Eihän kukaan opi sellaista uutta taitoa 10-vuotiaana. (s. 44)
Kun kaverikaksikon toinen puolikas puuttuu, tulee Annista Koulu-Anni, ujo, möllöttävä tyyppi kuin meduusa merivirrassa. Hän ei oikein osaa enää hymyilläkään. “Tuntui, että se kävi kömpelösti. Kuin hän olisi ollut satavuotias mummeli, joka ei ole hymyillyt 50 vuoteen.”
Koulu-Anni ei yleensä saanut sanaa suustaan tai sitten kiekaisi jotakin älytöntä, kuten äsken. Anni toivoi, että Koulu-Anni joskus suvaitsisi häipyä ja jättäisi jäljelle vain oikean Annin. Ei tulisi ikävä. (s. 21)
Anni päättää kesyttää itselleen kaverin. Olisikohan kouluun saapunut uusi oppilas Riia hyvä valinta? Tällä kun ei vaikuta vielä olevan ystäviä luokassa. Kotona on uusi minipossu, johon siihenkin vielä luodaan suhdetta. Mitä tehdä, kun paljon haluttu lemmikki ei haluakaan kesyyntyä? Pitäisikö jatkaa sinnikkäästi vai luovuttaa?
- Miksi meillä on possu? Siitä ei ole mitään iloa. Maailman typerin lemmikki!
- Sinähän sitä halusi, äiti hämmästyi. - Ruinasit lemmikkipossua monta kuukautta.
- Ja sinä suostuit! Anni huusi ja marssi yläkertaan. (s. 47)
Yhdeksän vuotta vanhempi isoveli toipuu selkäleikkauksesta ja kipuilee jatko-opiskelupaikkoihin hakemisen kanssa. Akselin ja Annin sisarussuhde oli todella sydäntä lämmittävästi kuvattu. Itsellänikin on iso ikäero vanhempiin siskoihin, toiseen 12 ja toiseen 18 vuotta, mutta lastenkirjoissa en ole kovin usein huomannut näin isoja ikäeroja.
Akseli makasi sängyssä selällään ja tuijotti kattoon. Anni laskeutui lattialle sängyn viereen ja asettui selälleen makaamaan. Katossa ei näkynyt mitään ihmeempää, vaan tavallisia oksankuvioita. Ne olivat melko samanlaisia kuin hänen huoneessaan. Täälläkin oli suipponenäinen kettu, mutta tämä hymyili enemmän kuin hänen huoneensa kettu.
--
- Mitä me katsellaan? Anni kysyi.
- Tulevaisuuteen, Akseli sanoi veltosti. (s. 33)
Luvut on nimetty hauskasti, kuten “Luku 4, joka maistuu möhnäiseltä” ja “Luku 13, jossa on märkiä tunteita”. Huomasiko muuten kukaan muu, että naapurin nimi muuttui oudosti kesken kohtauksen Kaukosta Kaleviksi sivulla 69? Elämänmakuinen ja aidon kuuloinen kertomus 10-vuotiaan arjesta ongelmineen ja iloineen. Oikein kiva lukuvinkki sujuvasti lukevista ekaluokkalaisista eteenpäin. Tuleekohan tähän jatko-osia?
(Ps. Näin korona-aikana tarttuu välillä kirjoissa pieniin yksityiskohtiin, kättelyihin, kahvilassa tai konsertissa käymiseen, työpaikalle menemiseen, maskittomuuteen, siis ihan normaaleihin arjen asioihin, joita itse kukainenkin jo kaipaa ajalta ennen. Siksi olikin jännittävää lukea seuraava lause: “Oli sellainen kutkuttava poikkeustilanteen tuntu kuin lumimyrskyn tai sähkökatkon aikana.” Teksasilaisille ei ehkä ihan niin kutkuttava tunne... Enkä muuten muista, milloin viimeksi on missään tullut vastaan possunuha!)
Arvosana:
Serranon perhe -meininkiä kotona ja koulussa!
Anni kaverinkesyttäjä on alakouluikäisille sopiva sympaattinen tarina kivoista ja oudoista tyypeistä.
10-vuotias Anni on kekseliäs, energinen ja hauska – siis kotosalla. Valitettavasti Koulu-Anni on paljon vaisumpi tapaus, eikä uutta ystävää tahdo millään löytyä parhaan kaverin muutettua pois. Kotonakaan kaikki ei mene nappiin, kun uusi lemmikkipossu Vaappu ei suostu kesyyntymään vaan mököttää pöydän alla. Annin on pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyä kaverinkesyttäjäksi. Eiköhän siihen samaan syssyyn kesyynny yksi vastahakoinen possukin
116 sivua, Tammi 2020
Kuvittanut: Mari Ahokoivu
Luettu myös täällä: Lukuhirmu Hertan lukuvinkit, Maaseudun tulevaisuus, Siniset helmet, Kirjavinkit, Viihdevintiöt, Luetaanko tämä?, Lastenkirjahylly, Kallellaan kertomuksiin
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja, Joan Carris: Meille tuli minipossu
*****
“- Nakke on valkoinen kultatöyhtökakadu.
Sillä on keltainen töyhtö päälaella.”
Arvostelukappale
Heppakirjoistaan tunnetun Merja Jalon uusi lastenkirjasarja Kotikulman etsivät alkaa Kadonneen linnun salaisuudella. Kirjan kuvituksesta vastaa Reija Kiiski.
Kolmasluokkalainen Markus ja hänen pikkusiskonsa Lisa ovat juuri perustaneet oman etsivätoimiston. Lisa tosin vähän epäilee, mahtaakohan heidän pienessä kylässään tapahtua koskaan karkkinäpistyksiä hurjempien rikoksia.
Yllättäen he saavatkin heti pari tapausta ratkottavakseen. Etsitään piilotettua testamenttia ja pian katoaa naapurin Linnean uusi papukaija. On nähty outo hiippari Linnean kodin lähellä. Voisiko tämä olla myös linnunnappaaja?
Lisakin halusi lemmikin, mutta vanhemmat eivät suostu ottamaan heille edes akvaariokaloja. -- Miksi heillä ei voinut olla lemmikkiä - kissaa, koiraa tai vaikkapa hevosta? (s. 10)
Sopivasti jännittävä etsiväkirja vasta lukemaan oppineista eteenpäin.
Itse en hankkisi lapselle lemmikiksi papukaijaa, ne nimittäin ovat todella vaativia eläimiä mm. ruokavalion ja virikkeiden suhteen, sekä erittäin äänekkäitä, kuten kirjassakin on hienosti kuvattu. Seuraan YouTubessa pariakin sisällöntuottajaa, joilla on papukaija (NerdECrafter ja Pretty Pastel Please), joita katsomalla oppii paljonkin papukaijojen haastavuudesta.
Olipas hauskaa lukea pitkästä aikaa Jalon kirjoittama teos, joka toi mieleen ala-asteen agenttileikkini, joita ruokki mm. Salapoliisin käsikirja. Ahmin ala-asteelta lukio-ikäiseksi asti Jalon kirjoittamia heppakirjoja, etenkin Nummelan ponitalli-sarjaa.
Viimeisen osan sarjaa luin joskus 2009 paikkeilla, kun asuin jo Oulussa ja opiskelin yliopistolla. Olin hieman pettynyt, ettei kirjassa ollut enää tuttua tunnelmaa, uudet hahmot (kuin vanhojen hahmojen 2.0 versiot) ja räjähdykset eivät vaan tuntuneet sopivan sarjan ajattomuuteen.
Sivuhuomiota: Kirjaan on jäänyt pari kirjoitusvirhettä, esimerkiksi papukaija-Naken nimen taivutuksiin. Lisäksi kummastelin lukiessani hieman, kuinka “linnulla voi vinksahtaa”, jos sille syöttää pellettejä, kuinka naapuri uhkaili uittaa Naken vesisaavissa, jos se jatkaa metelöintiään ja kuinka Linnean tekisi mieli huitaista linnun pelottelijaa.
Oudoksuttivat minua myös näyttelijättären (tarpeetonta sukupuolen alleviivaamista) urasta haaveilevaa Linneaa kuvaaminen pöhköksi ja kuinka hän punaisilla hiuksillaan “haluaa viestiä olevansa trendikäs”. Siis olivatko hiukset värjätyt vai luonnostaan punaiset?
Naulan lyöminen vasaralla lienee tuttua hommaa jo ekaluokkalaisille, siksi kolmasluokkalaisen naulanlyömistaitojen kehuminen oli hämmentävää. Ja kuinka tiirikasta jäisi jälkiä ikkunanpokaan, se kun työnnetään yleensä lukkopesään. Ehkä jäljet olivat ennemminkin sorkkaraudasta? Lastenkirjan ollessa kyseessä, on oltava tarkkana paitsi mitä tekstissä sanotaan, myös kuinka se ilmaistaan.
Arvosana:
Uusi jännittävä ja hauska etsiväsarja Merja Jalolta alkaa!
Kolmasluokkalainen Markus perustaa leikkimökkiin jo pitkään haaveilemansa Kotikulman etsivätoimiston. Apuna toimivat hänen vuotta nuorempi siskonsa Lisa sekä räväkkä naapurintyttö Linnea. Pian kolmikko saa tehtäväkseen löytää kadoksissa olevan testamentin. Kesken etsintöjen Linnean puhuva papukaija katoaa oudolla tavalla. Todisteet viittaavat varkauteen. Kenellä olisi syy napata lintu? Entä miten kadonnut testamentti liittyy tapaukseen? Kotikulman etsivillä on edessään monta arvoitusta ratkaistavaksi.
60 sivua, Kvaliti 2020
Kuvittanut: Reija Kiiski
Luettu myös täällä: Maaseudun tulevaisuus, Hemulin kirjahylly, Kirjahullun päiväkirja
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti