Lastenkirjakimara

"Ja mitä enemmän Hugo kirjoja katseli, sitä varmemmaksi hän tuli siitä, 
etteivät ne olleet pelkästään yhteen sidottuja paperipinoja. Kansien väissä oli 
kokonaisia maailmoja täynnä erilaisia olentoja, taikuutta ja seikkailuja."

   

    

Mila Teräksen Kadonnut kaupunki jatkaa Hugon ja Lydian seikkailuja Salaisessa kirjastossa. Edellinen osa Noitapeili ilmestyi 2016. Vaikka takakannessa tätä kuvataan itsenäiseksi jatko-osaksi, suosittelen silti lukemaan Noitapeilinkin, sillä siinä selviää, kuinka kaksikko löysi metsän keskeltä vanhan kirjaston, jonka kautta pystyy matkustamaan toisiin maailmoihin. Tällä kertaa Hugo ja Lydia päätyvät merenrantakaupunkiin ja seikkailuun, joka oli aikuslukijallekin varsin jännittävä. 

 

Omistettu sinulle, joka aavistat, ettei kaikkiin kirjoihin ehkä törmää ihan sattumalta. (s. 5)

  

Teoksen teemoina ovat mm. merten saastuminen, pakolaisuus, tuntemattoman pelko ja perheen tärkeys. Paljon on siis mahdutettu pieneen teokseen, mutta kaikki palaset sopivat hyvin yhteen. Kaikki alkaa, kun Hugo ja Lydia kohtaavat kioskilla violettihiuksisen naisen, joka on etsimässä romaanihenkilöitä. Kioskin emäntä paheksuu vanhoja kirjoja, sillä ne haisevat, aiheuttavat päänsärkyä ja allergiaa, kuka sellaisia muka voisikaan kaivata. Hänen mielestään vanhoiksi käyneet, eltaantuneet opukset ovat mennyttä maailmaa ja kuuluvat museoon. Lapset kuitenkin löytävät poisheitettävien kirjojen joukosta varsin kiinnostavan yksilön.

Jännittävintä opuksessa oli sen tuoksu. Hugo liitti sivuista erittyvän aromin johonkin ihanaan tunteeseen, jota hän huomasi kaivanneensa. Siihen tunteeseen, kun sai maata sängyssä lukemassa ja upota toiseen maailmaan. (s. 11)

   

Kirja on lainattu Pakurin vanhasta kirjastosta ja jostain syystä päätynyt kioskin sekalaisten kirjojen kanssa samaan laatikkoon. Mennessään palauttamaan kirjaa, he päätyvät kirjahyllyn takaa paljastuvasta ovesta toiseen kaupunkiin, Morvaan, jonka kaduilla kulkee merinkäisiä. Merenrannalla kahlaillessaan he tapaavat pojan, joka kerää toisten jättämiä ja meren tuomia roskia. Hän valittaa, kuinka kalaa saa aina vain vähemmän. Pojan isällä on puoti, missä lapset pääsevät maistamaan merilimonadia ja soittamaan todellisella simpukkapuhelimella. Tarina nostaa kierroksia, kun kolmikko sukeltaa kadonneeseen kaupunkiin, joka upposi satoja vuosia aikaisemmin hyökyaallon takia. Siellä he joutuvat seikkailuun, joka saa lukijan pureskelemaan kynsiään.

      

Ja sinä hetkenä häneen humahti ihmeellinen tunne: hän oli keskellä seikkailua, tapahtumia, jotka olivat juuri nytkähtäneet eteenpäin. (s. 75)

    

Pakurin kirjasto on ihana paikka. Kirjat siellä ovat kuin eläviä (vrt. Riku kirjamaassa, William Joyce: Morris Lessmore ja tuhansien tarinoiden talo) ja sieltä löytyy mm. kirjakuoriaisia. Jos "niiden selässä olevat kirjaimet menevät sekaisin, syntyy odottamattomia ja uusia ajatuksia". Teoksessa on myös ajatus, että jos kirjaa ei lueta pitkään aikaan, se muuttuu elottomaksi, samoin "jos kirjoja ei välillä oteta pois hyllystä, ilma kiertää koko kirjastossa huonosti". 

   

Tulivatko nuo äänet kirjojen takaa, seinistä? Vai kenties kirjoista? Liikkuivatko kirjojen sivut omia aikojaan niin kuin kasvit, jotka kääntyivät valoa kohti koko ajan?

Juttelivatko kirjat keskenään? Vai puhuivatko ne – heille? (s. 25)

   

Hugon mielestä kirjattomat huoneet ovat kolkkoja ja olen samaa mieltä: on aina kauhistuttavaa kuulla sisustusuunnittelijoiden kommentoivan, kuinka kirjahyllyt ovat täysin turhia tilanhaaskaajia, kun ne täytetään korkokengillä tai tuunataan esimerkiksi jyrsijöiden häkeiksi. Onpa joidenkin mielestä kirja "kömpelö käyttöliittymä" ja vain "lyhyt välivaihe ihmiskunnan historiassa". Itse en koskaan haluaisi asua kirjattomassa kodissa, ja haaveilen joskus omistavani lasiovellisia, tummapuisia hyllyjä (nykyiset hyllyni ovat sekalainen kokoelma Ikeasta ja mummon perintönä tullutta lastulevyä).

     

Arki oli välinpitämättömiä betonitaloja. Se oli laiskoja katulyhtyjä ja tylsiä marketteja, jotka piirittivät heitä joka puolelta. 

Mutta onneksi oli olemassa tunne, joka hipaisi Hugoa vaivihkaa. Kun hän saapui kotitalolleen, se oli vahvistunut kaihertavaksi näläksi. 

Se tunne, kun kaipasi tuntematonta maailmaa, uutta seikkailua. (s. 207)

   

Teokseen on jäänyt harmillisen paljon lyöntivirheitä ja yhdessä kohtaa eräs hahmo vaihtuu vahingossa toiseksi tehden kyseisestä lauseesta todella hämmentävän. Onneksi ne eivät kuitenkaan haittaa lukukokemusta liikaa, sillä jännittävät tapahtumat ja nerokas sanataiturointi pitävät yllä lukuiloa. Esimerkiksi, kun "nälkä loikkkasi Hugon vatsaan kuin pieni, vaativa eläin" sai minut hymähtämään ääneen. Tai nyökyttelemään hyväksyvästi, kun "koko maailma tuoksui mahdollisuuksilta". Mieleni tekisi myös päästä maistamaan kirjan sivuista tehtyä teetä! Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa 10-13-vuotiaille seikkailunnälkäisille lukutoukille ja niillekin, jotka eivät ole vielä saaneet kirjakärpäsen puremaa. 

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Saturomaani täynnä vedenalaisen maailman lumousta ja uhkaa.

  

Huikean jännittävä seikkailu johdattaa Hugon ja Lydian Marepoliin, vedenalaiseen kaupunkiin, tursaiden, merilohikäärmeiden ja merinkäisten maailmaan. Jäljittäessään rannalla kohtaamaansa poikaa, Hugo ja Lydia tempautuvat sumuhevosten vetäminä mereen. Ovatko he tulleet Marepoliin, kaupunkiin, jonka hyökyaalto on hukuttanut vuosisatoja aiemmin? Ajaton seikkailu ottaa fantasian keinoin kantaa pakolaisuuteen ja merten saastumiseen.

  

Itsenäinen jatko kirjalle Noitapeili.

    

207 sivua, Otava 2019

    

Myös täällä on kuljettu kirjahyllyn kautta toisiin maailmoihin: IBBY Finland (Teresia Volotinen), Bibbidi Bobbidi Book 

  

Mila Teräksen haastattelu

   

      

"– Miten olet oppinut koodaamaan? uteli poika.
  
– Eläinten lisäksi olen ollut pienestä asti hulluna elektroniikkaan. 
Siitä nimikin, Kati-e eli kati-elektroniikka, tyttö selitti virnistäen."

   

  

Riina ja Sami Kaarlan uusi lastenkirjasarja Pet Agents alkaa. Täältä tullaan, lemmikit! kertoo Kati-e nimisestä tytöstä, joka on rakentanut itselleen kaveriksi ja apuriksi Ti-bot nimisen robotin, joka pystyy myös kulkemaan lentämällä pienellä lautasen muotoisella aluksellaan. Kati-e on paitsi nörttityttö, myös eläinrakas ja siksi hänestä oli helppoa pitää ja samastuinkin häneen monessa kohtaa.

– Tietokone, tabletti, kännykät ja kaukosäätimet kiinnostivat minua enemmän kuin nuket. Onneksi vanhemmat tajusivat laittaa minut koodauspäiväkotiin ja elektroniikka eskariin, Kati-e nauroi. -- – Meidän koulu on tietokoneisiin ja ohjelmointiin painottava, Kati-e kertoi. (s. 24)

  

Teos on kirjoitettu taidolla. Sen tarina on kiinnostava ja sisältää paljon informaatiota eläinten hoidosta ja mm. muistutuksen, ettei luonnonvaraisia eläimiä saa ottaa lemmikiksi. Se myös kertoo, että tyttö voi olla nörtti ilman sen kummempaa ihmettelyä tai alleviivaamista. Nörttityttönä arvostan tällaista lähestymistapaa todella paljon. Kati-ella on työpaja käytöstä poistetussa vesitankissa kerrostalon katolla. Aivan huima idea!
 

– Kuule, Kati-e aloitti. – Tämä oja-akvaario on tosi hieno, ja ötökät ovat kiinnostavia. Mutta ne eivät käy lemmikeiksi. -- Ne luultavasti kuolisivat melko pian. Ja sammakot, niiden poikaset ja kutu ovat rauhoitettuja, eli niitä ei edes saisi ottaa... Kaikki ötökät olisi parempi päästää takaisin ojaan. Se on niiden koti. (s. 90)

 
Suosittelen tätä kirjaa kaikille lukuharrastuksen alkutaipaleella oleville, siinä missä jo enemmänkin lukeville. Yksi hienoimmista uusista lastenkirjasarjoista, joihin olen tutustunut. Kirja on oivallinen myös käännösmarkkinoille. Hahmojen nimet eivät ole liian Suomi-keskeisiä (tällä kertaa se ei tuntunut edes liian laskelmoidulta, sillä kirjan maailma on selvästi futuristinen ja väestö on jopa sekoittuneempaa kuin tällä hetkellä) ja lasten huoneissa on enemmän tai vähemmän piilotettuja viestejä. Löytyy niin Suomen karttaa, helposti tunnistettavia animaatiohahmoja kuin klassinen kissajulistekin. 

  

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Uusi, vauhdikas kirjasarja niin nörteille kuin eläinrakkaille

  

Robottitouhuja ja kaikenkarvaisia lemmikkejä yhdistävän sarjan avaus! Pet Agents koukuttaa kouluikäiset.

  

Kati-e on itsenäinen nörttityttö, joka rakastaa eläimiä yhtä palavasti kuin elektroniikkaa ja koodausta. Alkuun Kati-e autteli lemmikkiasioissa lähinnä naapureita ja tuttuja, mutta kun apua alettiin pyytää yhä kauempaa, hän päätti rakentaa itselleen lentävän robottiapulaisen, Ti-botin. Pet Agents - lemmikkiagentit - oli syntynyt! 

   

Kati-en ja Ti-botin päiväohjelma on taas täynnä tehtävää: Sofia kaipaa apua koirarodun valinnassa, rouva Frangille täytyy löytää koiranulkoilutusapua ja 13-viikkoisen Hugo-pennun vatsa on sekaisin. Lisäksi kotona pitää siivota rottien häkki ja hankkia eläimille ruokaa. Onneksi Kati-e voi lennättää Ti-botin asiakaskäynneille ensi hätään! Lemmikkipulmien ohella agenttikaksikko osaa auttaa visaisemmissakin villieläimiin liittyvissä kysymyksissä. Mitä tulee tehdä, kun tienvarresta löytää oravanpoikasen? Saako sammakonpoikasista ja muista puron asukeista perustaa kotiakvaarion? Kati-e kyllä kertoo! 

  

Riina ja Sami Kaarlan uudessa, vauhdikkaassa Pet Agents -sarjassa on jokaiselle jotakin: se tempaa mukaansa niin eläinrakkaat kuin nörtit. Kirjoissa on sopivasti tekstiä ja runsas nelivärikuvitus. Katolta ja yläilmoista avautuvat upeat urbaanit maisemat voisivat sijoittua melkein mihin tahansa maailman metropoliin. Sarjan seuraava kirja ilmestyy jo syksyllä 2019!

    

109 sivua, Tammi 2019

    

Kirja on luettu myös täällä: Luetaanko tämä?
   

 

"Tämän viikon aikana olin pohtinut monenlaisia asioita Elviksen kanssa:

  

- se miltä näyttää, ei ole yhtä tärkeää kuin se, millainen on

- jokaisen pitäisi antaa olla sellainen kuin on

- jokainen saa päättää omista häistään ihan itse

- myös vanhus voi olla viraali."

 

 
Maria Kuutin lastenkirjasarjassa ilmestyi jo seitsemäs osa, Anna ja Elvis häähumussa. Annan villillä tavalla kiltti mummo järjestää tuttuun tapaansa tohinaa ympärilleen. Hän on menossa naimisiin ja tulee kuuden aikaan aamulla megafonin kanssa ilmoittamaan siitä poikansa perheelle. On käytävä kasvohoidoissa, ostettava mekko ja pidettävä polttarit. Mutta vaikka kaikki ei mene aivan niin kuin on suunniteltu, lopussa kaikki ovat onnellisia. Etenkin kun Anna tsemppaa mummoaan: "- Ole nyt reipas juustonaksu!".
 

Olimme kaikki häikäistyneitä. Mummo näytti värikkäässä mekossaan ihan pinjatalta. Toivottavasti kukaan lapsivieraista ei yrittäisi hajottaa mummoa karkkien himossa. (s. 40)

 
Kuutti käy kirjan kautta tärkeää keskustelua sosiaalisesta mediasta. Moni Annan ikäinen käyttää jo Instagramia, mutta hän itse aikoo odottaa, kunnes on riittävän vanha. Hänestä on outoa, että esimerkiksi luokkalaisensa Elina lataa koko ajan kuvia itsestään ja pyytää mp:tä, sillä tuttujen mielipide  tuskin muuttuu kovin nopeasti ja vieraiden kommenteilla ei ole merkitystä. Elviksen kaveri puolestaan oli huijannut olleensa matkoilla ja tavanneensa useita suomalaisia tubettajia.
 

Somessa satuilu ja tosiasiat menivät minusta jotenkin sekaisin. Mietin, tajusivatko kaikki sen. (s. 102)

 
Kuutin kieli on värikästä ja hahmoilleen sopivaa. Eräässä kohdassa Annan mielestä mummo näyttää lytistyneeltä appelsiinilta. Mummo myös päätyy sanaharkkaan toisen iäkkään naisen kanssa ja he käyttävät laajan kirjon ihastuttavan mielikuvituksellisia ilmaisuja, jotka tuovat mieleen monet luovasti nimetyt sienet ja kasvit, kuten pörröhattara, nurhukeltano, räpelö, tahmikki, hörtsö ja törökki Ja kun mummo on kauneishoidossa, hän toteaa, että jos vahattaisiin vain viikset, sillä eikös säärikarvat ole nykyään muodikkaat. Tätä ennen mummo oli karjaissut vertahyytävästi ensimmäisen vahaliuskan kiskaisun jälkeen.

Sarja on oivallista luettavaa alakoulun ensimmäisillä luokilla oleville.
 

Arvosana:

     

Takakannesta:

Annan mummo on menossa naimisiin! Kaikki yrittävät auttaa mummoa omien kykyjensä mukaan, sillä häät järjestetään hyvin pian. Anna on kiinnostunut mummon mekkovalinnoista ja hääaskarteluista, äiti taas häiden perinteistä. Elvis tekee mummolle sometilit, ja mimmi puolestaan vouhottaa tervehenkisyyden merkityksestä. Mummon into vaihtuu alakuloon, kun hän kohtaa vastoinkäymisen toisensa jälkeen. Lopulta häät ovat jopa vaarassa peruuntua...
 
Suosikkisarjan seitsemäs osa on täynnä vauhtia, kommelluksia ja suuria tunteita. Monimutkaisten hääjärjestelyiden keskellä Anna ajautuu miettimään, mikä elämässä lopulta on tärkeintä.
 
Maria Kuutti on kangasniemeläinen kirjailija ja sanataideohjaaja. 

      

127 sivua, Karisto 2019

Kuvittanut: Katri Kirkkopelto, Topi Kuutti (Elviksen piirrokset)

  
Sarjassa ilmestyneet:

1. Anna ja Elvis kylpylässä (2014)
2. Anna ja Elvis mummolassa (2015)
3. Anna ja Elvis leirillä (2015)
4. Anna ja Elvis ja verraton vaari (2016)
5. Anna ja Elvis ja vaahtokarkkivakooja (2017)
6. Anna ja Elvis vaippasirkuksessa (2018)
7. Anna ja Elvis häähumussa (2019)

   

 

"Tähyilen merelle ja erotan kaukana saaren, joka näyttää erilaiselta kuin 

yksikään saari maapallolla. Selkeinäkin päivinä sitä ympäröi kellanharmaa usva, 

jonka keskeltä törröttää isoja, teräviä kivimuodostelmia. Kaukaa katsottuna se 

näyttää vähän linnalta. Haikailen sinne. Ehkä siellä saisi vihdoin olla rauhassa."

 

 
Kepler62 -sarjan toisen tuotantokauden toinen osa on eeppisellä kannella varustettu Saari. Pasi Pitkäsen kuvitus on, kuten aina, 5/5. Harmillisesti tällä kertaa kirjoitusvastuussa olevan Bjørn Sortlandin tarina ei ole aivan samalla tasolla, ja olenkin aina pitänyt enemmän Timo Parvelan kirjoittamista osista.
 

Nyt täällä on paria poikkeusta lukuun ottamatta pelkkiä nuoria. Me voimme rakentaa uuden maailman. (s. 24)

 
Kun sarjan ensimmäinen kuuden kirjan sykli alkoi, odotin aina malttamattomana seuraavaa osaa, sillä tarinankerronta oli ensimmäisellä kaudella todella kiinnostavaa. Tämä toinen kausi eli Uusi maailma on ollut iso pettymys siihen verratuna. Kirjailijat ovat hukanneet sen taian, joka teki sarjasta alussa koukuttavan. Sen sijaan, että uuteen planeettaan tutustuttaisiin, juoni keskittyy liikaa ihmisten välisiin valtasuhteisiin ja tarinalle luodun miljöön koko potentiaali ei pääse käyttöön.
 

Vietin paljon aikaa yksin, mutta opin silti yhden asian: Ihmisistä ei ole mihinkään. He valehtelevat. He varastavat. Heillä on salaisuuksia. Usein he eivät tiedä, keitä he ovat tai mitä he haluavat. (s. 21)

 
Saari keskittyy Marien murjottamiseen ja samanaikaiseen diktaattoriuden havitteluun. Olivia yrittää ohjata marieta olemaan ensimmäinen Vallvik, jonka nimeen ei liitettäisiä pelkästään aseita ja kuolemaa, vaan tämä voisi olla viisas johtaja. Sarja on mennyt myös todella väkivaltaiseen suuntaan. Ei sillä, etteikö ensimmäiselläkin kaudella olisi ollut vauhtia ja vaarallisia tilanteita, nyt mopo on lähtenyt pahasti käsistä. Kuvituksessakin on varsin graafista materiaalia, esimerkiksi kun Marie lyö siskopuoltaan nenään ja yrittää murhata asevalmistaja-isänsä.
 

Jos olisin nähnyt elokuvan tytöstä joka menee tuntemattomalla planeetalla yksin hylättyyn avaruusalukseen, olisin ajatellut: "Oletko täysi idiootti? Älä tee sitä!" (s. 81)

 
Kirsikkana tämän mauttoman kakun päällä on se seikka, että hahmot puuroutuvat keskenään. On vaikeaa erottaa Marien, Lisan ja Olivian persoonia, sillä ne ovat niin samanlaisia. Välillä olinkin lukiessani hämmentynyt, milloin Marie puhuu Lisan ja milloin Olivian kanssa, vaikka repliikkien perässä olikin heidän nimensä.  Jos minulla on ongelmia tämän kanssa, kuinka kummassa lukija, jolla on vaikeuksia seurata lukemaansa pärjäisi? Harmittaa, ettei sarja ole jaksanut kannatella odotusten painoa. Luen silti vielä ainakin seuraavan osan, jos siinä vaikka karistettaisiin tämä hetkellinen heikkous pois ainesluettelosta.
 

Arvosana:

     

Takakannesta:

Be part of the story.
 
Kepler62 Uusi maailma kuvaa tuntemattomalle planeetalle asettuneiden lasten elämää. Siellä seikkailu tutkimattomalle saarelle jatkuu täynnä vaaroja ja yllätyksiä. Kepler62-seikkailusarjan toisen tuotantokauden itsenäinen toinen osa!
 
Kepler62 e –planeetan lapset ovat jakautuneet kahteen heimoon.
 
Marie etsii piileskelevää isäänsä, asetehtailija Vallvikia ja joutuu uskomattomien haasteiden eteen. Timo Parvelan, Bjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen huippusuosittu, kansainvälinen kirjasarja Kepler62 on edennyt toiseen tuotantokauteensa. Kepler62 Uusi maailma kuvaa tuntemattomalle planeetalle asettuneiden uudisraivaajalasten elämää.
 
Marie liikkuu porukassa, joka haluaa kadonneen asetehtailijan takaisin johtajakseen. Epävarmuus ja vainoharhaisuus kasvavat leirissä ja odotukset kohdistuvat asetehtailijan tyttäreen, Marieen.
 
Marie aloittaa yksinäisen matkan löytääkseen ja pysäyttääkseen isänsä. Hän uskoo isän piileskelevän tutkimattomalla saarella, joka on täynnä yllätyksiä. Joutuuko Marie taistelemaan omaa isäänsä vastaan?

     

Suomentanut: Outi Menna, 185 sivua, WSOY 2019
 
Alkuperäinen nimi: Øya (2019)

  

Kuvittanut: Pasi Pitkänen

Sarjassa ilmestyneet:
Ensimmäinen kausi:

1. Kutsu (2015)
2. Lähtökaskenta (2015)
3. Matka (2016)
4. Pioneerit (2016)
5. Virus (2017)
6. Salaisuus (2017)

Toinen kausi - Uusi maailma:

1. Kaksi heimoa (2018)
2. Saari (2019)
3. Kuiskaajien kaupunki (tulossa syksyllä 2019)