perjantai 2. lokakuuta 2020

Syyskuun luetut, YA-lukuhaasteen kooste ja lokakuun lukusunnitelmia

  
Syyskuu alkoi sateenkaarikirjavinkkauksella Kuopion kaupunginkirjaston kanssa. Olin siis Zoom-vieraana Kuopion pride-viikolla vinkkaamassa hieman YA-painotteisesti LBGTIQ+ -kirjallisuutta. Otin kuukauden aikana loppuspurtin YA-lukuhaasteen kanssa ja luin taktikoiden sellaisia kirjoja, joilla saisin bingon. Kuinkas sitten kävi? Lue postausta pidemmälle niin kerron! Kävin myös kirpparilla ja löysin pari kiinnostavaa kirjaa. Viestin syntymäpäivääni ja sain lahjaksi puolisolta kahdet korvakorut Samaskorusta ja lukupeiton. Toiselta siskoltani sain puolestaan kirjoja ja teetä (Twiningsin marjainen, kofeiiniton infuusio). 
  
Tone Almhjellin The Twistrose Key oli minulle aivan uusi tuttavuus, mutta vakuutti takakannellaan poimimaan matkaan. Toinen kirppariostokseni oli Ransom Riggsin Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille -sarjan kolmas osa Library of Souls. Arvelen, ettei sarjan suomentamista jatketa, niin kotiutin sitten toisenkin englanninkielisen teoksen samalla kertaa. 
  
Siskoltani sain täydennystä Pieni talo preerialla -sarjaan, Hopeajärven rannalla ja Farmarin lapset. Minulta puuttuu vain pari osaa näiden jälkeen. Sain myös Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan kokonaisuudessaan yhteisnidepokkariversiona ja Tadeusz Borowskin Kotimme Auschwitzin. Myös kortti oli kirjateemainen. Toisen siskoni paketin saan myöhemmin, käsitin, että jotain käsin tehtyä on tulossa.  
  
  
Luin syyskuussa 10 kirjaa (2178 sivua). Parhaat hetket tarjosivat peräti kaksi viiden tähden lukukokemusta, Beth O'Learyn Kimppakämppä, joka oli yllättävän ihana chick lit ja Ruta Sepetyksen toisen maailmansodan aikaan sijoittuva YA-romaani Harmaata valoa. Leigh Bardugon Saarto ja myrsky oli sekin ahmaistavaa luettavaa, vaikka ei luokaan uutta fantasiakentälle. Liliana Lennon Koivu ja pihlaja puolestaan esitteli kiehtovaan puukansaan kuuluvat siskopuolet, joilla on telekineettisiä voimia.
  • Beth O'leary: Kimppakämppä 
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa 
  • Liliana Lento: Koivu ja pihlaja 
  • Marjane Satrapi: Persepolis 2 - Kotiinpaluu
  • Eoin Colfer: Artemis Fowl
  • Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan tammen salaisuus (Neiti Etsivä #69)
  • Petra Tanninnen: Erityisen herkkää elämää
  • Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O'Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
  • Leigh Bardugo: Saarto ja myrsky
  • Jerry Spinelli: Tähtityttö
  
Kuukauden viimeisenä päivänä ehdin aloittamaan vielä yhden kirjan, joka pitkästä aikaa on lukupiiriin! Koronan takia vuodesta 2013 vetämäni lukupiiri ei nimittäin ole voinut kokoontua, mutta sitten keksin perustaa piirille keskustelutilan Discordiin. Kirjat valittiin siis jo vuoden vaihteessa, mutta maalis-toukokuun kirjat siirtyivät sattuneesta syystä myöhempään ajankohtaan. Mukaan pääsee, eli jos kiinnostaa osallistua Maja Lunden Sinisen keskusteluun, käsittelemme kirjan kolmessa osassa, ensimmäinen keskustelu alkaa 9.-11.10. ja se kattaa kirjan sivulle 116. 
  
Osallistua saa toki myöhemminkin. Marraskuussa on luvassa Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä ja joulukuussa Colin Greenlandin Harmin tiellä. Joulukuussa pohditaan sitten yhdessä keväälle kirjoja. Korona kun ei varmaan ihan heti ole katoamassa. Laita sähköpostia (osoite löytyy vasemmasta sivupalkista), niin heitän linkin. Eikä haittaa, vaikkei olisi koskaan osallistunut aikaisemmin lukupiireihin.
    
    
YA-lukuhaaste, jota olivat Instagramissa luotsaamassa @lottareadsbooks, @sirkkuwrites, @hennasbooks ja @enemmankirjoja tuli siis päätökseen. Oli aivan ihanaa lukea tähän teoksia, kiitos kaikille järjestäjille! Suurin osa kirjoista solahti bingoruudukkoon kuin itsestään ja vasta syyskuussa piti lukea strategisemmin, jotta saisin aikaiseksi bingon. Luettuja kertyi lopulta 17 ja sain peräti kolme bingoa!
  • Kim Liggett: Armonvuosi - Julkaistu 2020
  • Marja Aho: Loukuttaja - Suomalaisen kirjailijan kirjoittama
  • Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito - Kirja sijoittuu paikkaan, jossa haluat käydä
  • Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta - Uudelleen luettu
  • Jenni Hendriks & Ted Caplan: Tosi raskas reissu - Tärkeä kirja
  • Salla Simukka: Lukitut - LGBTIQ+
  • Jyri Paretskoi: K15 - Muutoksia - Kirjan päähenkilö on poika
  • Marja Aho: Puunhalaaja - Kirjan kannessa on kasvi
  • Henrik Fexeus: Ensimmäiset - Sijoittuu tulevaisuuteen
  • Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita #1 - Suomalainen YA-fantasia
  • Aila Meriluoto: Vihreä tukka - Kirjoitettu ennen syntymääni
  • Ruta Sepetys: Harmaata valoa - Haasteen järjestäjä suosittelee
  • Eoin Colfer: Artemis Fowl - Lukematon omasta hyllystä
  • Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja vanhan tammen salaisuus - Kirja, jonka nimestä pidät
  • Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O'Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me - Rodullistettu kirjailija
  • Leigh Bardugo: Saarto ja myrsky - Kirjassa on kartta
  • Jerry Spinelli: Tähtityttö - YA-klassikko
       
Halloween -lukuhaaste käynnistyi eilen, lokakuun ensimmäisenä. Omalla lukulistallani on jälleen paljon teoksia, joita en kyllä mitenkään kaikkia ehdi lukemaan, mutta on hyvä olla vaihtoehtoja. Odotan kaiken lisäksi vielä useampaa teosta kirjaston varauksina... Hups? Tarkoituksenani oli käydä syyskuun viimeisenä päivänä kirjastossa, mutta se olikin lakon takia kiinni, niin pääsen hakemaan varaukseni vasta maanantaina. Instagramissa pyörivä #sarjakuvasyksy2020 -lukuhaaste jatkuu ja olen siihen varautunut lokakuun lukuteemaani sopivin teoksin (ja jos nämä eivät haastekohtiin sovikaan, niin minulla on tuhti pino muutakin sarjakuvaa hamstrattuna). Millaisia kirjapinoja teillä on varattuna lokakuulle?

Lokakuun (kauhistuttava) lukupino:
  • Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot
  • Agatha Christie: Kurpitsajuhla
  • Rob Ewing: The Last of Us
  • Joe Hill & Gabriel Rodríguez: Locke & Key 3: Crown of Shadows
  • Anu Holopainen: Nuku, nuku leluseni
  • Katriina Huttunen: Mustaa valoa
  • Julius Jämsä: Aavevaltakunta
  • Carolyn Keene: Neiti Etsivä ja noitamerkki
  • Benjamin Lacombe &Sébastien Perez: Lumoojien sukua 
  • Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikuuden talo
  • Sari Luhtanen: Isadella - Sydän liekeissä
  • Stephenie Meyer & Young Kim: Houkutus - Sarjakuvasovitus osa 2
  • Harriet Muncaster: Isadora Kuu menee kouluun
  • Eppu Nuotio & Marjo Nygård: Maailman viimeiset noidat
  • Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan
  • Elina Pitkäkangas: Kajo
  • Rainbow Rowell & Faith Erin Hicks: Viimeinen ilta - Pumpkinheads
  • Neal Shusterman: Scythe
  • Mary Stewart: Susimetsän salat
  • Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Aila Meriluoto: Vihreä tukka

"Mikään ei tapahtunut ihmeenä, taikatemppuna, yhdessä hetkessä. Siinä kai se ydin olikin: asioiden piti saada kasvaa ja kypsyä hoputtamatta, luonnollisesti kuin ruoho ja hedelmät."
  
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirja,  YA-lukuhaaste: Kirja joka on kirjoitettu ennen syntymääsi, KlassikkokesäKirjahyllyn aarteet 2 -lukuhaaste
  
Aila Meriluodon fantasiaromaani Vihreä tukka ilmestyi vuonna 1982. Itse kuulin kirjasta ensimmäisen kerran vasta kaksi vuotta sitten, kun sain lukuvinkin tuolloin pyörineen YA-lukuhaasteen kohtaan nuortenkirjaklassikko. Löysinkin sitten kirjan samana vuonna kirpparilta vierailtuani Helsingissä toisen kerran järjestetyssä Hel-YA-kirjallisuustapahtumassa. Kirjan lukeminen kuitenkin jäi jostakin syystä, niinpä tartuin siihen vasta nyt, syyskuun loppuun päättyvän YA-lukuhaasteen kohtaan kirja, joka on kirjoitettu ennen syntymääsi.
  
Olipas tämä jännittävä lukukokemus. Kirja alkaa puhtaana fantasiana kuin oltaisiin 1900-luvun alun nostalgisessa Suomi-maisemassa, mutta sitten mukaan ilmestyy pikkuhiljaa moderneja elementtejä, kuten taskulamppu. Eintel asuu pienessä Harmaan puun kylässä, mutta päätyy monien käänteiden kautta suureen kaupunkiin, jossa on junia ja liukuportaita, joissa riittääkin tytöllä ihmeteltävää. 
  
Se syöksyi kohti kuin pimeä vuori. Se korkeni yhä, se sinkosi tulta kidastaan, kipinöitä harjastaan, se huusi ja kirskui ja saarnasi ja murjoi
--
Hirviö oli loputon, sen valtaiset selkäevät seurasivat toinen toistaan kuin ukkospilvet taivaalla, kun se syöksyi ohi - se syöksyi ohi - ohi - ei ohi. Se huomasi, se hidasti, se huojui ja valitti, sen polkuanturat raapivat maata kuin kaameat jättiläisviilat. Viimeiset äänenmurikat vyöryivät joka taholle ja rapisivat maahan, se sihisi loputtoman pitkään, se vaikeni. (s. 74)
  
Mukana on myös dystooppisiakin elementtejä. Kaupunkia valvovat niin mustassa linnassa asuva hirmuhallitsija kuin telesilmäkin, ei saa katsoa eikä ajatella, ei haastaa olemassa olevia tarkasti rajattuja olemisen polkuja. Kuvailisin ehkä tätä genrejen yhdistelmää kokonaisuutena maagiseksi realismiksi, en satufantasiaksi niin kuin takannen tekstin laatija. Olikin varsin raikasta kulkea Eintelin kanssa kuin vuosikymmenten halki kylästä, jossa pyykki pestiin käsin aina isoon kaupunkiin saakka, joka meille on niin tutun oloinen.
  
Kaikkein ylimpänä oli musta vuori ja mustan vuoren laella valtava pimeä möhkäle, rakennus jonka tornit piirtyivät himmeää taivasta vasten kuin sietämätön uhka. Se hallitsi kaupunkia, painoi sitä, kaikki litistyi sen alle, pieneni, melkein sammui.  (s. 100)
  
1980-luvulla ei vielä termiä young adult käytetty kirjallisuudesta, ainakaan Suomessa. Takakannessa kirjan kuvataan sopivan niin lapsille kuin aikuisille, mutta tuohon väliin ne nuoretkin mahtuvat  (esimerkiksi tässä tutkielmassa kirjan sanotaan olevan feminististä fantasiaa nuorille).  Eintelin ikää ei muuten taidettu tarkalleen kertoa, mutta arvioisin hänen olevan n. 16-vuotias. Tämän kokemat seikkailut ovat teemoiltaan klassista YA:ta, hänen on pelastettava maailma, vaikka henki menisi. Tarinasta on niin metaforia kuin konkretiaakin itsensä ja oman paikan löytämisestä. Eintelillä on vihreä tukka, mutta se täytyy piilottaa. Se on väärän värinen, eikä Eintel tiedä miksi. 
  
Paikoin tarinassa oli todella hienoa kerrontaa, jopa runollisiakin lauseita ja yllättäviä käänteitä. Mutta paikoin oli vaikea pysyä matkassa nopeiden miljöönvaihdosten ja ajan oudon epärytmisyyden takia. Tylsää hetkeä ei todellakaan ehdi tulla, sillä koko ajan tapahtuu jotain. Osa epämääräisemmistä kuvauksista avautui vasta toisella luennalla - en siis koko kirjaa kahlannut uudelleen, vaikkei se kovin pitkä olekaan, mutta luin tärkeiksi merkitsemäni kohdat. Ilahduttavasti kirjassa on myös tummaihoisia hahmoja, vaikkakin ehkä hieman karikatyyrisesti kuvattuina.
  
Ei pelottanut, paljon. Hyvä että jotakin rupesi tapahtumaan. Odotus, äänetön ja uhkaava, oli pahinta. (s. 110)
  
Pari kertaa oli joidenkin hahmojen nimet kirjoitettu väärin, mikä on hieman erikoista, etenkin kun hahmoja oli niin vähän. Nuo nimet tosin olivat molemmat hieman eksoottisia kirjoitusasultaan. Teoksessa on muutoinkin runsaasti typoja ja erikoisia sanoja, kuten unnuttava, vaussu (vauva) j,paikallisvaisto (suuntavaiston sijaan) ja Eintelillä on Mummuli, joka asuu mökkiäisessä. Siskoilu puolestaan oli ihastuttava variantti veljeilylle. Yksi sivuhenkilö puhuu stadin slangia, mistä oli todella vaikeaa saada selvää ja jota peräti muut kirjan hahmot kommentoivat. "– Joo, kyl noi juitsut aina ornataan, mut venaas nyt mahee gimma, et jäbä hinnaa grodeks enste. -- – Mitä se sano?
  
– Älä usko mitään, Mummuli sanoi. - Sadut ovat satuja. Vain pyykki on totta. (s. 45) 
  
Teoksesta löytyi muutamia hienoja, feministisiä kohtia, kuten keskustelu, jossa erästä hahmoa pyydetään synnyttämään vielä poika (esikoisen ollessa tytär), koska tarvitaan joku, joka ymmärtää. Tähän eräs toinen hahmo kommentoi: "– Höpsistä -- Niin kuin ei tyttö ymmärtäisi." Muistiinpanoissani on myös useita kysymysmerkkejä outojen kohtien yhteydessä. Eräs niistä on hieman kyseenalainen lausahdus: "ehkä lapsen saaminen kesytti ihmisen"... Itselläni ei kyllä ole aikeissa kesyyntyä.
  
Verrattuna moderneihin nuortenkirjoihin huomaa kyllä hyvin, että kirjan kirjoittamisesta on kulunut aikaa melkein neljäkymmentä vuotta, minkä lisäksi Meriluoto ei enää ollut nuori kirjoittaessaan vaan melkein kuusissakymmenissään. Varsin mielenkiintoinen teos tämä kuitenkin oli, sillä sen kerroksellisuus ja yllättävät miljöön vaihdokset tekivät lukemisesta kuin yhä uudelleen avattavan kindermunan. Kirjassa on myös luonnonsuojelullinen näkökulma, Eintel kauhistelee rantaa, joka on pilattu roskilla. 
   
Sameassa vedessä pulpahteli pulloja, tyhjiä ruosteisia ourkkeja, nimetöntä moskaa. Kaislikko oli kellastunut, ei syksystä vaan löyhkäään liekun vuoksi jota levisi vyöhykkeenä ulommaksikin. (s. 63)
     
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Harmaan puun kylässä pelätään. Eintelin mummuli varoittaa Einteliä näkemästä, kuulemasta, puhumasta liikoja. Eintelin vihreän tukan hän värjää, jottei Eintel erottuisi muista. Ja sittenkin Eintel erottuu: hän alkaa nähdä vihreätukkaisia, hän kuulee kummia. Ja hän rakastuu keijuun.
  
Kuitenkaan Eintel ei halua lähteä keijun mukana, kun nämä tahtovat jättää ihmiset ja maahiset oman onnensa nojaan. Jotenkin Eintel tuntee, että hänellä on suuri tehtävä. Ja sitä tehtävää hän lähtee suorittamaan.
  
Vihreä tukka on lyyrinen, ilmava ja viisas saturomaani, jossa on tärkeä sanoma: ihminen ei saa menettää keijujaan ja maahisiaan, sillä silloin hänestä katoaa ilo ja voima. Vihreä tukka on kaunis rakkaustarina ja viisas kehityskertomus, monitasoinen romaani aikuisille ja lapsille.
  
139 sivua, WSOY 1982
   

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Halloween -lukuhaaste (1-31.10.2020)

   
Se on täällä taas! Legendaarinen Halloween -lukuhaaste järjestetään jo viidettä kertaa. Tämä ehdottomasti on yksi lempihaasteitani niin vetäjänä kuin osallistujanakin. Tuttuun tapaan heitän tämän haastekutsun parisen viikkoa etukäteen, tänä vuonna näin 13.9. eli syntymäpäiväni kunniaksi. 
 
Haaste kestää tälläkin kertaa koko lokakuun ja sen aikana luetaan mitä vain teemaan sopivaa eli esimerkiksi teoksia, joissa on noitia, ihmissusia, vampyyreitä, zombeja tai kummituksia, tarina sijoittuu syksyn tai Halloweenin aikaan, tai kirja aiheuttaa kylmiä väreitä (tähän sopivat niin kauhu, historia, dystopia kuin dekkaritkin). 
   
Jokainen voi siis itse määritellä, miten luettu kirja sopii teemaan. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi edellisten vuosien koosteista 2019, 2018, 2017 ja 2016
  
Jos siis kiinnostuit haasteeseen osallistumisesta, kommentoi tämän postauksen alle, niin tiedän, että olet mukana. Somessa voi käyttää aihetunnistetta #halloweenlukuhaaste

perjantai 11. syyskuuta 2020

Maria Turtschaninoff: Maresi - Punaisen luostarin kronikoita #1

"Minut oli opetettu uskomaan, että ilman miestä nainen ei ole mitään."
    
   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Suomalainen YA-fantasia, Suomikumma -haaste 2020: 2. Kirjan henkilöillä on erikoisia kykyjä tai voimia, #hyllynlämmittäjä
  
Maria Turtscahninoffin luomat fantasiamaailmat ovat kiinnostanut minua jo vuosia, mutta vasta nyt tutustuin niihin omakohtaisesti. Maresin takalieppeestä löytyvien aiempien teosten arvostelulainauksista sain ensimmäisen kerran kuulla, että Punaisen luostarin kronikat-trilogia sijoittuu samaan maailmaan kuin Arra ja Anaché. Olenkin nyt entistä kiinnostuneempi hänen muustakin tuotannostaan, jota ensikokemuksen perusteella luonnehtisin etulieppeen tolkienilaisuuden sijaan leguinilaiseksi. 
  
Turtschaninoff osaa tarinankerronnan. Pariin sataan sivuun mahtuu paljon ja kirjan maailma on sekä täyteläinen että uskottava, onhan sillä aivan oma historia ja maantiede, monenlaisia kulttuureja, tapoja, uskontoja, ruokalajeja, eläimiä, kasveja... Kaikki se ennakkoon kuulemani hypetys Maresin tiimoilta tosin nosti odotukset vähän liian korkealle. Maresi on myös voittanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon. 
  
Lukeminen on aina auttanut minua ymmärtämään maailmaa paremmin. (s. 7)
  
Maresi on feminististä fantasiaa. Fantasiaelementit lyövät nupit kaakkoon vasta puolen välin paikkeilla, siihen asti kirjaa voi lukea kuin kuvitteelliseen maailmaan sijoittuvaa historiallista romaania arjen kuvailuineen. Päähenkilö oli yllätyksekseni vasta 13-vuotias, silti tarinassa on hyvin rajujakin tapahtumia, jotka voivat joillekin lukijoille olla ahdistavia. 
  
Elämää Rovasissa voi verrata luolaelämään, jossa kukaan ei tiedä mitään ulkomaailmasta, sillä kaikkien elämä pelkistyy luolan kalseaan pimeyteen. (s. 56)
  
Miljöönä toimii vaikeasti saavutettava saari, jossa on kolmihahmoista jumalatarta - Neito, Äiti, Akka - palvovien naisten yhteisö, Punainen luostari. Saari on miehiltä kielletty, moni noviiseista ja siskoista on tullut sinne turvapaikkaa hakemaan. Näkökulmahenkilö on Maresi, tyttö jonka saarelle ajoi paitsi suru, myös nälkä, niin fyysinen kuin tiedonnälkäkin.

Tytöt päätyivät Luostariin monesta eri syystä. Joskus rannikon köyhät perheet lähettivät tyttärensä tänne välttyäkseen ruokkimasta heitä. Joskus perheessä huomataan, että tytär on nopeaälyinen ja tiedonjanoinen ja siksi hänelle tahdotaan saada paras koulutus minkä nainen voi saada. -- Ja joskus tulee pakolaistyttöjä, etupäässä Urundiasta -- Heitä tulee siksi, että tieto on kiinnostanut heitä maassa, jossa naiset eivät saa tietää mitään eivätkä sanoa mitään. (s. 33-34)

Maresin lempipaikka saarella onkin Tiedon talon kirjasto, jota hän kutsuu Aarrekammioksi. Hän on myös varsin puhelias. Näihin kahteen seikkaan pystyin todella samaistumaan. Kirjan loppu pääsi yllättämään. Vähässä ajassa tapahtuu paljon juonenkäänteitä, jotka vievät kirjan maailmaa synkempään suuntaan, vaikka muualla tapahtuneista kauheuksista on pitkin tarinaa mainittu ohimennen. On pakko mainita positiivisena asiana, kuinka kuukautiset ovat osa kirjan maailmaa. Kuunvuodosta ja siitä, kuinka kuu ohjaa "naisen veren liikkeitä" puhuttiin luontevasti, häpeilemättä. 
  
Muuttaako aika meitä niin, ettemme vuosien mentyä olekaan enää samoja? (s. 203)
  
Harmillisesti en osaa lukea ruotsia niin sujuvasti, että voisin tutustua kirjoihin alkuperäiskielellään. Kiinnostaisi vertailla näitä, suomennoksessa oli nimittäin pari erikoista kohtaa taivutusten ja sanavalintojen osalta. Kerronnassa käytettiin myös hieman liikaa toistoa, jonka osaltaan voisi laittaa päähenkilön iän piikkiin, ainakin näin haluan uskoa ennen kuin olen tutustunut lisää Turtschaninoffin tuotantoon. Täytyneekin lukea sarjan kaksi muutakin osaa lähitulevaisuudessa.
  
Minusta oli hauskaa lukea ensimmäisestä saarelle tulleesta noviisista ja kuinka luostarista tuli hyljeksittyjen ja vainottujen turvapaikka. Oikein hekumoin noissa tarinoissa saadakseni lietsottua esiin turvallisuudentunteen, joka niistä aina huokui lohdukseni. (s. 133)
  
Hurjempien tapahtumien vuoksi kirja sopii parhaiten yläasteikäisestä eteenpäin, ehkä joillekin paljon lukeneille kuudesluokkalaisillekin. 
    
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Maresi on poikkeuksellisen vaikuttava teos. Kirjailija on onnistunut luomaan täyteläisen ja tyylillisesti huikean tarinan, jonka tiivis kerronta on täynnä latausta. Marja Kyrön taitava suomennos lumoaa lukijat. Turtschaninoff on luonut kokonaisen tolkienilaisen fantasiamaailman, johon myös kaksi hänen aiemmista nuortenromaaneistaan, Arra ja Anaché, sijoittuvat.
   
Punainen luostari on naisten ja tyttöjen yhteisö ja turvapaikka, jossa kaikki saavat kehittää itseään taipumustensa mukaisesti. Nuori Maresi on jo huomannut, että häntä kiinnostavat eniten kirjat ja lukeminen, uuden oppiminen. Eräänä päivänä luostariin saapuu säikähtäneen oloinen nuori tyttö, Jai. Vähitellen selviää, että Jai pakenee isänsä raivoa. Hurja tapahtumasarja alkaa siitä, kun suuri purjelaiva ilmestyy horisonttiin - onko Jain isä sotajoukkoineen tulossa? 
  
Maresin ja hänen tovereidensa neuvokkuus ja rohkeus pannaan kovalle koetukselle. He joutuvat yhdistämään voimansa äärimmilleen puolustaessaan ihmisen itsemääräämisoikeutta. Turtschaninoff käsittelee suurta teemaa, joka on ihmisen minuus. Itsensä ja kutsumuksensa löytäminen. Ja kun kaikki on saavutettu ja kukoistava tulevaisuus edessä, on jätettävä oma mukavuusalueensa toisten hyväksi. Runollisen kaunis mutta henkeäsalpaavan jännittävä kerronta on lajissaan täysin kansainvälistä tasoa.
  
Finlandia Juniorilla palkittu teos onkin käännetty jo yli 20:lle kielelle!

Suomentanut:  Marja Kyrö, 212 sivua, Tammi 2014
   
Alkuperäinen nimi: Maresi : Kröniker från Röda klostret (2014)
   
Sarjassa ilmestyneet:
  • Maresi (2014)
  • Naondel (2016)
  • Maresin voima (2018)
  
  
Samankaltaista luettavaa: Anu Holopainen: Syysmaa-sarja, Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki, Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous

maanantai 7. syyskuuta 2020

Sita Salmisen kalenteri 2020-2021

  
Uuden kouluvuoden alkuun liittyy minulla aina uuden kalenterin hankkiminen, kaikkien muiden ihanien toimistotarvikkeiden lisäksi. Kun näin Sita Salmisen esittelevän uutta kalenteriaan videolla, halusin päästä kirjoittamaan sen sivuille menojani ja mm. läheisteni merkkipäiviä. 
  
  
Olen käyttänyt kalenteria nyt noin kuukauden ja olen tykännyt tästä todella paljon. Sitä on ollut ihanaa koristella oman näköiseksi washiteipillä ja tarroilla ja tuleepa kalenterin mukana myös arkillinen näppäriä teksti- ja kuvatarroja. Paperi on myös korkealaatuista eli paksua, toisin kuin joissakin aikaisemmin käyttämissäni kalentereissa.
  
  
Toisin kuin moni muu lukuvuosikalenteri, tämä on erittäin kivan kokoinen (eli isompi kuin taskukokoinen) ja ihanan neutraalin näköinen, eli kehtaa kantaa mukanaan yliopstollakin. Tykkään kirjoittaa tärkeät asiat ylös kunnolla, olipa kyseessä sitten luentojen aikataulut, ystävän tapaaminen tai ostoslista. Jokaiselle kuukaudelle löytyy paitsi kuukausinäkymä, myös viikottaiset aukeamat. Tekstiä mahtuukin sivuille hyvin.
  
  
Lisäksi aivan lopussa on erilaisia viivoitettuja ja ruudutettuja sivuja, minne voi kirjoittaa muistiinpanoja ja erilaisia trackereita (vaikkapa kuukautiskierron mittaamiseksi, kuinka paljon juo vettä tai lukee sivuja), mitä vain kukainenkin kokee tarpeelliseksi. Plussaa on annettava myös pehmeästä satiini-kirjanmerkkinauhasta, jolla itse tykkään merkitä kuluvan kuukauden yleisnäkymä-aukeaman. 
  
   
Kiitos kustantamolle kalenterin lähettämisestä! Pyysin tätä blogissa esiteltäväksi arvostelukappaleeksi, mutta en saa postauksesta rahaa.