sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Dekkariviikko | Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan

"Ellet päästä ulos sitä, mikä sisälläsi velloo, pelkään -- että se tappaa sinut. Ja pian."
  
  
Lukuhaasteissa: Dekkariviikko, YA-lukuhaaste: Kannessa on kaksi ihmistä, Helmet-lukuhaaste: 7. Kirjassa rakastutaan

Karen M. McManusin YA Neljä askelta murhaan on nopealukuinen, runsaskäänteinen mysteeri vailla raakaa kuvailua, siis juuri passeli kesädekkariksi sellaiselle lukijalle, joka haluaa lukea cozy crimea.

Kannat aika monia salaisuuksia -- Ole varovainen. Sellainen voi pidemmän päälle kuluttaa (s. 301)

Lukioikäisen Brynnin perhe joutuu muuttamaan takaisin kaupunkiin, josta he lähtivät neljä vuotta aiemmin. Brynnillä on huonoja muistoja koulusta, jonne palaa. Hänen paras ystävänsä Tripp oli katkaissut välit hyvin julkisella ja valheellisella tavalla, eikä sellaista voi helposti unohtaa, saati antaa anteeksi. Brynn hakee harjoittelijaksi true crime podcastiin esittelemällä kotikaupunkiaan vuosia aiemmin kohauttaneen kuolemantapauksen, jonka selvittäminen oli jäänyt kesken.

Täällä on liikaa kasveja -- En pidä siitä. En ole tykännyt olla tällaisen vihreyden keskellä sitten sen päivän siellä metsässä. (s. 56)

Vanhojen, kaapin perälle haudattujen luurankojen penkominen päivänvaloon johtaa monenlaiseen kiemuraan Brynnin elämässä. Yhden niistä ollessa tiivis yhteistyö Trippin kanssa kuolleen opettajan muistoksi perustettavan puutarhan suunnitteluryhmässä. Brynn päättää käyttää tilannetta hyväkseen, olihan Tripp yksi niistä kolmesta, jotka ruumiin löysivät. Tapahtumia seurataan vuoroin Brynnin ja vuoroin Trippin näkökulmista, välillä ollaan myös Trippin neljän vuoden takaisissa muistoissa.

Jos tämä lasketaan ensitreffeiksemme, voin virallisesti ilmoittaa, että ahterista on. (s. 263)

Tässä on paljon samaa kuin Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaopas -sarjan kirjoissa, mutta mysteeri ei ollut aivan yhtä vetävä, vaikkakin monikerroksinen kuin sipuli enkä arvannut rikoksen tekijää. Brynnissä on paljon samaa kuin Pipissä, mutta Trippissä on enemmän ulottuvuuksia kuin Ravissa, joten kaksikon yhteentörmäyksistä oli kiehtovaa lukea. Loppuun, missä salaisuuden yksitellen paljastuvat olisin toivonut jotain vähän enemmän, koska tällaisenaan kirjassa oli hieman samea ja kiirehdityn oloinen finaali.
  
Inka Parpola on mielenkiintoinen valinta nuortenkirjojen kääntäjäksi, koska hän käyttää erikoisia ja vanhoja sanoja, joita moni nykyteini tai aikuinenkaan ei ole kovin usein jos koskaan nähnyt. Tällaisia ovat ainakin uutimet, Kiesus sentään, valesäkki, öykeä, mieto (kuvattuna tammikuun säätä), juoppolalli, irtolainen, narauttaa silmät auki, keskiketterä, suklaapisarakeksit (joita paljon myöhemmin kutsuttiin totutummin suklaahippukekseiksi, mutta jostain syystä leivonnan jälkeen Brynnillä oli otsassa piparitaikinaa).
  
Käännökseen oli jäänyt paljon huolimattomuusvirheitä, kuten puuttuvia kirjaimia, mutta pahin kömmähdys oli lauseessa "lyön pakin päälle and peruutan" sivulla 266. Siis ei nyt hyvänen aika voi painettuun kirjaan jäädä enää mitään englanninkielisiä sanoja, vähän lisää tarkkuutta kustannustoimitukseen, tällainen ei näytä hyvältä. 
  
   
Arvosana:
        
Takakannesta:
Pidä ystävät lähelläsi… ja salaisuutesi ominasi. Aloitteleva true crime -toimittaja palaa entiseen kouluunsa ja alkaa tutkia vanhaa murhatapausta.
  
Neljä vuotta sitten Brynn Gallagherin koulun suosituin opettaja murhattiin. Tapauksen saamasta julkisuudesta huolimatta tekijää ei koskaan löydetty. Nyt Brynn palaa vanhaan kouluunsa ja on päättänyt saada selville, miksi opettaja Larkin murhattiin. Hän on saanut harjoittelupaikan true crime -podcastin taustatoimittajana ja saa huomata, että totuutta etsii moni taho, osa mitä raadollisimmin keinoin. McManus on kirjoittanut jälleen kerran YA-dekkarin, josta ei puutu mehukkaita vääriä johtolankoja, yllätyskäänteitä tai romanttista vipinää ja jossa jännitys säilyy viimeisille sivuille asti.
  
Suomentanut: Inka Parpola, 350 sivua, WSOY 2023
  
Alkuperäinen nimi: Nothing More to Tell (2021)
  
Karen M. McManusilta suomennetut kirjat:
  • Yksi meistä valehtelee
  • Yksi meistä on seuraava
  • Yksi meistä on palannut
  • Kaksi voi säilyttää salaisuuden
  • Kolme pahan perii
  • Neljä askelta murhaan
    
Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja 
  
Samankaltaista luettavaa:

maanantai 10. kesäkuuta 2024

Dekkariviikko | Holly Jackson: Kiltti tyttö, kohta kuollut

"Olen tikittävä aikapommi -- En voi antaa rakkaideni olla lähellä, kun pommi räjähtää."
   
   
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 5. Kirjailijan nimikirjaimia ei esiinny omassa nimessäsi, YA-lukuhaaste: Jännittävä, Dekkariviikko
  
En usein lue dekkareita, mutta silloin kun luen, ovat ne kirjat aina YA:ta tai cozy crimea. Holly Jacksonin Kiltin tytön murhaopas -sarja kuuluu noista kahdesta ensin mainittuun ja se päättyy tämän kolmannen osan Kiltti tyttö, kohta kuollut myötä. Aluksi en muistanut, mitä sarjan edellisessä osassa tapahtui, mutta sitten tarina vei mukanaan. Pip kärsii pahoista PTSD-oireista, muistuttaen Nälkäpeli-sarjan kolmannen osan Katnissia; hän pyyhkii jatkuvasti näkymätöntä verta käsistään ja syö diileriltä ostettuja diapameja, jotta voisi nukkua edes vähän.
  
Hän pelkäsi yötä muttei pimeää, pelkäsi jopa omia käsiään. Hän oli hajalla. (s. 61)
  
Pidin kirjan kielestä, sen lukuisista kielikuvista ja sanankäänteistä. Pip etsii sopivaa mysteeriä podcastinsa kolmannelle kaudelle. Mysteeriä, jolla voisi hoitaa itsensä kuntoon. Tai niin hän ainakin uskoo. Pip menettää luottamuksensa poliiseihin, jotka eivät ota tosissaan hänen kokemaa ahdistelua ja mahdollista stalkkeria, joka jättää hänen kotinsa eteen kuolleita kyyhkysiä ja liidulla piirrettyjä tikkuhahmoja. Yksi poliisi kehtaa sanoa hänelle, että tekemällä suosittua rikospodcastia Pip on tyrkyttänyt itseään nettitrollien tähtäimeen.
    
Tuntui kuin kaikki käänteet olisi jo ennalta määrätty, kuin näin olisi ollut määrä tapahtua alusta saakka. (s. 177)
  
Teoksen tunnelma on paljon aiempia osia synkempi, ahdistavampi, mutta silti se on samalla tavoin nopealukuinen ja ahmittava. Juonenkäänteitä ei pysty arvaamaan ennalta ja vaikka itse arvasin yhden hahmon roolin kauan ennen Pipiä, loppu oli varsin odottamaton eikä ehkä kaikkien mieluisin jokaiselle lukijalle. Kirja on jaettu kahteen osaan, ensimmäisessä Pip tutkii mm. Jesaritappajaksi kutsutun sarjamurhaajan tapausta ja toisessa osassa. Noh, siitä en voi puhua spoilaamatta, mutta sanotaan vaikka että siitä tule mieleen eräs Netflix-sarja. Murhien ja naisiin kohdistuvien rikosten maailmassa pyöritään vahvasti. 
  
Vielä yksi tapaus, juuri oikea juttu, joka korjaisi hänen sisimpänsä murtumat. (s. 168)
  
Jackson on koko trilogian ajan venyttänyt uskottavuuden rajoja, mutta tässä kolmannessa osassa meininki menee realismin edelle. Kyllähän tämä siis pitää lukijan tiukassa otteessaan, vaikka välillä pyörittelinkin silmiäni, että ei tämä nyt mene ihan läpi. Ja loppupuolen hermoraunio-Pip (ihan syystäkin palasina) oli vain niin epälooginen ja sääliä herättävä reppana, että oli vaikeaa lukea loppuratkaisua. Harmillisesti Pipin ja Ravin suhde jää mysteerin käänteissä huomiotta, olisivat nyt voineet kuherrella enemmänkin kaiken kurjuuden vastapainona. 
  
  
Arvosana:
        
Takakannesta:
Hittidekkari Kiltin tytön murhaopas saa loppuhuipennuksensa trilogian päätösosassa.
  
Itseoppinut etsivä Pip on tottunut tappouhkauksiin viraalin true crime -podcastinsa jälkimainingeissa. Siitä huolimatta Pipiä alkaa huolestuttaa, kun joku lähettää hänelle anonyymisti saman kysymyksen uudestaan ja uudestaan: Kuka etsii sinua, kun sinä katoat?
  
Pian Pip tajuaa, että joku seuraa häntä tosielämässä. Kun hän löytää yhteneväisyyksiä vainoajansa ja kuusi vuotta sitten kiinni jääneen sarjamurhaajan välillä, hän pohtii, onko kaltereiden takana sittenkin väärä mies.
  
Poliisi kieltäytyy toimimasta, joten Pipin on löydettävä epäilty omin päin ennen kuin hänestä tulee seuraava uhri.
  
Suomentanut: Leena Ojalatva, 504 sivua, Karisto 2024
  
Alkuperäinen nimi: As Good As Dead (2021)
  
Sarjassa ilmestyneet:
    
Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Luetut.net
  
Samankaltaista luettavaa: Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan

maanantai 3. kesäkuuta 2024

Katri Alatalo: Kesäkuu

"– Ei pelätä kuolemaa nyt, Bao sanoi.
– Tämä yö kestää vielä sata yötä."
  
  
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 18. Kirjan kannessa tai nimessä on koru, YA-Lukuhaaste: Kesä
    
Katri Alatalon tähän hetkeen mainiosti sopiva YA Kesäkuu kertoo yhdestä yöstä, jonka syksyllä kymppiluokalle menevä Juli ja ylisuorittaja Bao viettävät yhdessä haahuillen paikasta toiseen. Kaunis kansi on Karin Niemen käsialaa.
  
– Mitä tehdään, jos nähdään karhu?
Bao sävähti. – Onko sellainen oikeasti mahdollista? (s. 108)
  
Juli saapuu myöhässä ja vastentahtoisesti kesäleirille, jota hän kutsuu "epätoivoisten tapausten kerhoksi". Hän ei kuitenkaan aio jäädä homehtumaan sinne, vaan heti ensimmäisenä iltana suunnittelee pakenevansa. Harmillista kyllä ulkopaikkakuntalainen Bao huomaa hänen lähtönsä ja vaatii päästä mukaan.
  
Sen jälkeen Julista kuoriutuu autovaras, eikä 15-vuotiaana hänellä ole edes ajokorttia. Auto päätyy ojaan ja tytöt jatkavat matkaansa jalkapatikassa. Illan aikana kähvelletään myös mönkijä ja pari tölkkiä kaljaa, naku-uidaan ja päädytään lopulta metsän keskellä olevan mummonmökin pihaan.
  
– Tai kaksi koulupudokasta rämpimässä keskellä yötä mäntymetsässä menossa ei minnekään? (s. 110)
  
Odotin kirjalta aika paljon, mutta minulle tämä ei kolahtanut. Juli oli mahdottoman ärsyttävä ja Bao niin ohut hahmona, että hänestä näki suorastaan lävitse. En aivan saanut kiinni siitä punaisesta langasta, miksi kirjan tarina kannatti kertoa, vaikka muutamiin lauseisiin samastuinkin. Kieli oli paikoin erikoista ja joitakin sanoja oli taivutettu toisin kuin olen tottunut näkemään, mutta oli joukossa muutamia oikein onnistuneitakin kohtia.
  
– Sellainen sosiaalisuus enemmän väsyttää kuin antaa yhtään mitään. Ensinnäkin joutuu olemaan jatkuvasti varpaillaan ja pelaamaan jotain sosiaalista peliä. (s. 92)
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Elokuvallinen yhdenyönromaani
  
15-vuotias Juli ei saanut peruskoulun päättötodistusta. Kun muut juhlivat koulujen loppua ja suunnittelevat jatko-opintoja, Juli lähetetään kesäleirille. Eikä vahingossakaan mihinkään mielenkiintoiseen paikkaan, vaan oman pikkupaikkakunnan leirikeskukseen. Hän ei todellakaan aio jäädä sinne.
  
Niinpä ensimmäisenä yönä Juli varastaa leiriohjaajan auton ja karkaa. Pakomatkan hohdokkuutta himmentää vain se, että mukaan tunkee toinen leiriläinen, Tampereelta tullut taiteilijasielu Bao…
  
Kesäkuu kuvaa huumorilla ja lämmöllä ulkopuolisuuden tunnetta, oman paikan ja itsensä etsimistä, ei-kiiltokuvamaista ystävystymistä – ja eeppistä Suomen kesää, jonka yhdessä yössä voi tapahtua pieniä suuria asioita.
  
Katri Alatalo on korpilahtelainen fantasiakirjailija, joka omaksi yllätyksekseen kirjoitti realistisen nuortenkirjan. Kesäkuu on hänen henkilökohtainen vastaiskunsa kaunokirjallisuuden kaupunki- ja Helsinki-keskeisyydelle.
    
144 sivua, Hertta 2024
   
Luettu myös täällä: Siniset Helmet, Kirjakaapin kummitus, Kotona kirjassa 
  
Samankaltaista luettavaa:

sunnuntai 2. kesäkuuta 2024

Toukokuun luetut

  
Toukokuu oli hyvin kiinnostava kuukausi, kun kevättä sai odotella, ja kun pihalla viimein alkoi vihertää, niin viikossa olikin sitten jo täysi kesä hellepäivineen. Tämä ihmisparka ainakin sulaa totaalisesti näillä keleillä... Huhtikuun hyvä lukuflow muuttui taas lukujumitteluksi ja suuri osa luetuista sai vain kolmea tähteä, onneksi muutama helmikin mahtui joukkoon: The Apothecary Diaries 4, Myyttiset 2) Vaarallinen uni ja The Testing.  
  
Toivottavasti Pride-kuukausi lukuhaasteineen tarjolisi parempaa lukuiloa. Yritän myös blogata ahkerammin kuin viime aikoina, vaikka vain kopioimalla saman tekstin kuin Instagramissa. Kollaasissa kuvia Kummaconista 18.5. Tämän vuoden kunniavieraana oli Magdalena Hai ja olihan se pakko käydä hakemassa nimmari idolilta! 
  
Kaikki toukokuussa luetut: (8 kirjaa, 1868 sivua sivua)
    
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (luettu 24/50)
  
16. Kirjassa on valokuvia - Safia Elhillo: Home Is Not a Country
21. Kirjasta on tehty TV-sarja - Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 3) Oikullinen protokolla
27. Kirja kertoo jälleenrakentamisesta - Joelle Charbonneau: The Testing
41. Kirjassa syntyy lapsi - Linnea Kuuluvainen: Metsän peitto
  
    
Kesäkuun lukupinossa:
  • Kalynn Bayron: Cinderella Is Dead
  • Johan Ehn: Hevospojat
  • Holly Jackson: Kiltti tyttö, kohta kuollut
  • Mikko Kalajoki: Lanz Kalmar - Viimeinen perillinen
  • TJ Klune: Kuiskailevan oven alla
  • Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan
  • Casey McQuiston: Päätepysäkki
  • J.S. Meresmaa: Poika valkean, renki raudan
  • Sara Norja: Kummajaisten kesä
  • James L. Sutter: Darkhearts
  • Annukka Salama: Harakanloukku
  • Chi Ta-Wei: Kalvot
  

perjantai 24. toukokuuta 2024

Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 1-3

  
Luettu 1.6.2023
  
Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjojen ensimmäinen osa Hälytystila on uuden Hertta-kustantamon herkullisen värinen karkki kaikille scififaneille. Aivan huippua, että saatiin tämä sarja viimein suomeksi! Käännöstyöstä vastaa Mika Kivimäki.
  
Päähenkilö on turvallisuusyksikkö, osittain mekaaninen, osittain biologinen, ihmisenmuotoinen entiteetti, joka on hakkeroinut itsensä vapaaksi, mutta teeskentelee edelleen, että on täydellisesti hallinnassa.
  
Sillä on ihastuttavan sarkastinen ja pessimistinen näkemys kaikesta ja sen introverttiyteen on helppo samaistua. Vapaa-aikanaan Murhabotiksi itsensä nimennyt androidi katselee viihdesarjoja ja pitää niissä esiintyvistä ihmisistä enemmän kuin heistä, joita sen tulee suojella.
  
Kaikki kuitenkin muuttuu, kun toinen eräälle planeetalle lähetetyistä tutkijaryhmistä löydetään murhattuna. Kun omien suojeltavien henki on vaarassa, päähenkilö uhraa itsensä kerran toisensa jälkeen heidän pelastamiseksi.
  
Kirja on todella nopealukuinen ja sen loppu herättää paljon kysymyksiä. Onneksi jatkoa on luvassa jo syksyllä. En malta odottaa, että saan tietää millaisiin seikkailuihin vielä pääsenkään Murhabotin kanssa.
  
Arvosana:
      
Takakannesta:
Tulevaisuudessa avaruusmatkoille on palkattava henkivartijaksi vartiointi- ja turvallisuusandroidi. Vaikka androidit ovat tietoisia, ihmiset vieroksuvat niitä – ja Murhabotin tapauksessa tunne on molemminpuolinen.
  
Murhabotti on hakkeroinut oman järjestelmänsä ja poistanut androideille asennetut käyttäytymis- ja tottelevaisuusrajoitteet. Se on lähetetty kaukaiselle planeetalle tutkijaryhmän turvaksi, mutta töiden tekemisen sijaan se mieluiten pysyttelisi omissa oloissaan, ahmisi saippuasarjaa ja välttelisi kiusallisia kohtaamisia ihmisten kanssa.
  
Mutta kun tutkijat kokeita tehdessään joutuvat pahaan pulaan, jää Murhabotin vastuulle pelastaa ihmisensä.
  
Hälytystila on mustalla huumorilla höystetyn scifisarjan avausosa. Päiväkirjaa pitävä Murhabotti tarkkailee maailmaa ympärillään ja yrittää löytää oman paikkansa siinä – ja tekee samalla kirpaisevan osuvia huomioita ennakkoluuloisista ihmisistä.
  
Martha Wells on amerikkalainen scifi- ja fantasiakirjailija, joka on voittanut kaikki genren tärkeimmät palkinnot. Murhabotin päiväkirjoja on myyty yli miljoona kappaletta painettuina kirjoina, ja Hälytystila on käännetty 24 kielelle. Kirjan on suomentanut ansioitunut spekulatiivisen fiktion kääntäjä Mika Kivimäki.
  
Suomentanut: Mika Kivimäki, 191 sivua, Hertta kustannus 2023
  
Alkuperäinen nimi: All Systems Red  (2017)
    
  
---
  

Luettu 3.11.2023

Martha Wellsin moneen kertaan palkittu Mụrhabotin päiväkirjat sai vähän aikaa sitten toisen suomennetun osansa Keinotekoinen olotila.

Ihastuttava mụrhabotti selvittelee menneisyydessään tapahtuneita asioita. Niinpä ei ole yllättävää, ettei tämä toinen osa introvertin rakennetun olennon seikkailuista ei ollut aivan yhtä koukuttava ja tapahtumarikas kuin Hälytystila.

Murhabotin sanailu Artin eli Aivan Raivostuttavan Tutkimuspaatin kanssa on kuitenkin loistavaa. Samastun niin suuresti Wellsin luomaan hahmoon, esimerkiksi halaaminen ei tule kyseeseen tämän tv-sarjoja ahmivan, oman hallintayksikkönsä hakkeroineen SecUnitin kanssa.

Jatkoakin on tulossa pian, huhtikuussa ilmestyy kolmas osa Oikullinen protokolla. Tämä on sellainen scifisarja, johon kannattaa tutustua, vaikka genre ei olisikaan kaikkein tutuin.

Arvosana:
  
Takakannesta:
Ihmiskammoisen Murhabotin avaruusmatka jatkuu.
  
Murhabotilla on synkkä menneisyys. Siihen sisältyy lukemattomia murhattuja ihmisiä. Mikä on tavallaan syy siihen, että se risti itsensä Murhabotiksi. Mutta sen muistikuvat hirmuteosta ovat hämärät, ja se haluaa tietää enemmän.
  
Murhabotti lyöttäytyy yksiin tekoäly-kuljetusalus ARTin kanssa, ja hieman erikoinen parivaljakko suuntaa kohti kaivoksia, missä tilanne aikoinaan riistäytyi käsistä.
  
Keinotekoinen olotila jatkaa kuivan sarkastisen Murhabotin edesottamuksia maailmassa, jota ei ole tehty sitä varten. Moninkertaisesti palkittu scifisarja ja sen nimihahmo ovat jo nousseet kansainväliseen kulttimaineeseen.
  
Martha Wells on amerikkalainen scifi- ja fantasiakirjailija, joka on voittanut kaikki genrejen tärkeimmät palkinnot. Murhabotin päiväkirjoja on myyty yli miljoona kappaletta painettuina kirjoina, ja sarjan osia on käännetty 24 kielelle. Kirjat on suomentanut ansioitunut spekulatiivisen fiktion kääntäjä Mika Kivimäki.
  
Suomentanut: Mika Kivimäki, 200 sivua, Hertta kustannus 2023
  
Alkuperäinen nimi: Artificial Condition (2018)
  
---
  
  
Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 21. Kirjasta on tehty TV-sarja, Trooppinen kesä 2024: Oikutteleva tekoäly
  
Luettu 9.5.2024
  
Martha Wellsin ahdistunut Murhabotti on hurmaava hahmo, johon on helppo samaistua. Hän ei viihdy ihmisjoukoissa, koska ihmiset tuijottavat ja haluavat ottaa katsekontaktin, mutta toisaalta hän on tottunut puhumaan ihmisten kanssa ja ottamaan katsekontaktin, vaikkei pidäkään siitä. (Äskettäin Asperger diagnoosin saaneena fiilistelin voimakkaasti näitä kohtia.)
  
Tässä kolmannessa osassa Oikullinen protokolla Murhabotti kokee tunteita, joita ei ymmärrä mistä ne tulevat ja nököttää melkein puolet kirjasta kaapissa.
  
Loppupuolella tapahtumat saavat kierroksia, kun päästään terraformointiasemalle, mutta syyt siellä tapahtuville konflikteille jäävät hämäriksi, eikä Murhabotin asemalta keräämästä datasta saatu tietää. Hän kuitenkin jatkaa selvitystöitään GrayCris-firman tekemisistä, sillä se toimii hyvin kyseenalaisin tavoin.
  
On siis jatkettava sarjan lukemista, jotta selviää, mistä kaikessa lopulta on kyse!
  
Tässä oli harmillisesti vahvasti väliosan makua, kun paljon mitään ei tapahtunut. Hämmentävästi yhdessä kohtaa loppupuolella erään hahmon käsi vahingoittuu, mutta pari sivua tämän jälkeen, hahmolla onkin taas kaksi toimivaa kättä.
  
Lisäksi Kivimäki tarjoilee hieman lukuflow'sta pudottavia kirosanoja, "voi vitun tähden", "tapetaan siltä paskat pellolle", "paska huuleen sinullekin", "voi perseensuti" ja "voi pyhä pökäle"... No, olivathan ne ihan hassuja, mutta en tiedä sopivatko ne Murhabotin suuhun.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Murhabotti on onnistunut kasvattamaan etäisyyttä itsensä ja taakseen jääneiden (murhattujen) ihmisten välillä, mutta tutkinta hiljattaisen GrayCrisin tapauksen ympärillä tiivistyy. Muuten Murhabotti voisi viis veisata asiasta, mutta viranomaiset ovat alkaneet kysellä, missä tapauksen jälkimainingeissa karannut, villiintynyt SecUnit oikein on.
  
Murhabotti ei pidä sellaisista kysymyksistä. Ei sitten ollenkaan.
  
Oikullinen protokolla jatkaa palkittua sarjaa happamasta Murhabotista, joka tempautuu vaaratilanteesta toiseen, vaikka se mieluiten pysyttelisi viihdeohjelmiensa parissa, todellisten ihmisten ja katsekontaktien ulottumattomissa.
  
Martha Wells on amerikkalainen scifi- ja fantasiakirjailija, joka on voittanut kaikki genrejen tärkeimmät palkinnot. Murhabotin päiväkirjoja on myyty yli miljoona kappaletta, ja sarjan osia on käännetty 28 kielelle. Kirjat on suomentanut ansioitunut spekulatiivisen fiktion kääntäjä Mika Kivimäki.
  
Suomentanut: Mika Kivimäki, 203 sivua, Hertta kustannus 2024
  
Alkuperäinen nimi: Rogue Protocol (2018)