lauantai 12. kesäkuuta 2021

Dekkariviikko | Johanna Hulkko: Geoetsivät autiolla saarella & Geoetsivät ja vesiseikkailu

"Ei etsivillä kyllä kylmä ollut, mutta jostain syystä 
autiosaarelta pelastuneet aina käärittiin huopiin."

  
  
Johanna Hulkon Geoetsivät -sarja on kuin moderni Viisikko. Seikkaillaan, syödään (joskin paljon oudompia ruokia) ja koirahahmokin löytyy, vaikkakaan ei keskeisistä hahmoista. Sarjan päähenkilö Raparperi harrastaa geokätköilyä. Hänen lisäkseen Geoetsivien porukkaan kuuluvat hänen paras ystävänsä Emmi ja tämän pikkusisko Salli, Petteri ja Pasi-Antero.
  
Tämä ei ollut paras osa sarjaa, mutta se jatkaa samalla huumorilla höystetyllä ja yllättäviä tapahtumia sisältävällä tyylillä. Etenkin Raparperin isä ja poliisi Patterinen Pax-koirineen tuovat mukaan chaotic good -energiaa. "Raparperiä säälitti Pax. Hän jos joku tiesi, miltä se tuntui, kun joutui asumaan omituisten ihmisten perheessä."
  
Omenapuut olivat juuri puhkeamassa kukkaan, ja koko piha oli iloista pörinää täynnä. Mehiläiset ja kimalaiset tutkivat jo toiveikkaina, josko ne pääsisivät pian herkuttelemaan. (s. 9)
  
Kerrankin luin kirjan samana ajankohtana tapahtumien kanssa: koulut ovat loppumassa ja eletään kesäkuun alkua. Geoetsivät joutuvat mukaan mökkimurtojen sarjan tutkimuksiin, sillä Patterisen saarimökkiin oli murtauduttu. Heille lankeaa myös multikätkön poistaminen luonnonsuojelualueelta. 

Raparperi löytää blogin, jossa lenkkeillään ja kalastetaan tutun kuuloisissa paikoissa. Voisiko kirjoittaja olla mökkimurtojenkin takana? Geoetsivät törmäävät vahingossa rosvoihin je heidän puhelimensa viedään. Kun venekin vielä hajoaa, he ovat täysin haaksirikkoisia ja vailla keinoa pyytää apua. Vai ovatko sittenkään? Nokkela viisikko keksii aina jotakin. 

Oli hassua, miten mukava harrastusväline muuttuikin yhtäkkiä roskaksi, kun kukaan ei huolehtinut siitä, Raparperi ajatteli. (s. 32)
   
Huomaa, että kirja on jo seitsemän vuotta vanha, sillä Geoetsivien löytäessä tabletin, selitetään, että se on "pieni tietokone eikä sellainen tabletti, joita isä ja Pekka ottivat diskoillan jälkeisenä aamuna, kun he olivat käyneet joraamassa." Samoin kaupat olivat juhannuksen aikaan kaksi päivää kiinni. 

Yksi suosikkikohtani kirjasta on Raparperin isän ja hänen kumppaninsa Pekan keskeytetty karaokeilta. He ovat pukeneet päälleen koppalakin ja natiiviamerikkalaisen höyhenpäähineen, jotka näkyvät piirroskuvasaskin (uten myös ilmaan nostetut kädet) joten oletettavasti laulettu kappale oli Village Peoplen YMCA

Isä ja Pekka yllättyivät pahemman kerran. He olivat ottaneet kaiken irti vapaaillasta. He lauloivat karaokepeliä ja söivät jäätelöä suoraan purkista. Molemmilla oli oma sammio. Ilmeisesti heillä oli naamiaiset, sillä isällä oli päässään intiaanipäähine ja Pekalla poliisin koppalakki. (s. 125)
    
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Lähiseudun kesämökkeihin on murtauduttu, ja joukossa on myös poliisi Patterisen mökki. Geoetsivät selvittävät tapausta, mutta ratkaisevaa johtolankaa ei tunnu löytyvän. Samaan aikaan Raparperin luokka kerää rahaa luokkaretkeen. Neuvokkaat oppilaat pysäyttävät myymälävarkaan, mutta siihenkin isän pitää nolosti sekaantua. Aivan kuin maraton- ja punajuurimehuvillityksessä ei olisi tarpeeksi kestämistä. Geokätköily vie etsivät yöretkelle Luodon saareen, missä he joutuvat todelliseen pulaan. Kuinka selvitä murtovarkaita kuhisevasta saaresta ilman venettä? Luvassa on kunnon kesälomaseikkailu ja tietysti kaupungin parhaat juhannusjuhlat kokkoineen ja joulukinkkuineen.
  
Alakouluikäisten suosioon nousseen sarjan neljäs osa vie Geoetsivät taas kiperien arvoitusten äärelle!
    
152 sivua, Karisto 2014
  
Kuvitus: Jari Paananen
 
Sarjassa ilmestyneet:
    
Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Satunurkka
   
*****

"Miten sinä voi ostaa pullovettä?" hän tyrmistyi.

Raparperi yhtyi naputukseen: "Ajattele mikä määrä roskaa 
vesipulloista tulee, ja hanasta juotavaa saa aivan ilmaiseksi."

  
Lukuhaasteissa: Dekkariviikko, Pride-lukuhaaste
  
Puutarhat kadun molemmin puolin hehkuivat kaikissa sateenkaaren väreissä. Suloiset hortensiat aloittelivat kukintaansa. Harmi vain, ettei kukaan ollut ihailemassa pihojen väriloistoa. (s. 81)
  
Juhannuksen jälkeen on satanut taukoamatta. Aluksi lapsia sade ei haittaa, vaikka aikuiset valittavatkin jatkuvasti säästä. Sateiden jatkuessa ovat kaikki pian lamaantuneita eikä mikään enää tunnu miltään. "Etsivät olivat oppineet, että jos aikuiset vetosivat sateeseen, kaikki toivo oli menetetty. Aikuisille sade oli sama kuin tulva, maanjäristys ja hurrikaani yhtä aikaa." Mutta pitkänkin sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja piknikkorista löytyy inkivääriolutta.
  
Tällä kertaa Raparperi ja Geoetsivät ratkovat vesimysteeriä. Raparperin isä loukkaa jalkansa ja menee vesijumppaan toipumaan. Uimalan kylmäaltaan vedessä väitetään olevan parantavia voimia ja kaikki joutuvat vesihysterian valtaan. Uudet vesiautomaatit keräävät myös paljon kiinnostusta, mutta tuovat mukanaan roskaamisongelman. Mistä mystisiä voimia omaava vesi tulee ja onko sen myyjä aivan rehellinen?

Petteri oli puhunut Kadonneen rautatiesillan kätköstä jo pitkään. Paikka oli kuulemma hieno. Hän oli nähnyt sieltä otettuja, satumaisia valokuvia. -- Sillan kivet olivat jo aivan sammalen peitossa. Siitä koko viidakkomainen aukea sai syvän ja samettisen vihreän värin. -- Raparperi tunsi olonsa hyvällä tavalla vahingoniloiseksi. Metsä oli selvästi ihmistä voimakkaampi. Luonto oli vallannut nopeasti sen, minkä ihmiset olivat hylänneet. (s. 15-19)
  
Suosikkikohdassani Rapaperin isä kommentoi Pekalle, kuinka tytössä on anarkistiainesta. "Me ei olla kasvatettu  mitään hellan ääreen kuivahtavaa emäntää." Pidin myös todella paljon Raparperin ideasta virittää riippumatto kirjahyllyn ja portaiden väliin, koska sää ei ulkona salli köllöttelyä. "Hän lepäili siinä ruoan päälle ja ahmi kirjaa."
  
Puhutaan myös geokätköilyn negatiivisista puolista, erityisesti siihen liittyvistä ennakkoluuloista. Paikatakseen huonoa pr:ää ja jatkaakseen geokätköilyn perinteitä, etsivät järjestävät siivoustempauksen. "Samalla kun kätköilijät piilottivat jonnekin uuden purkin, alueelta siivottiin kaikki roskat pois."
    
"Geokätkeily? Sehän on vandalismia", poliisi sanoi. 
"Geokätköily", Pekka korjasi. "Se on hauska koko perheen ulkoiluharrastus." (s. 37)
  
Molempien siskojeni perheet ovat innokkaita kätköilijöitä ja ovat itsekin tehneet kätköjä. Yksi toisen siskoni kätkö ei saanut lupaa alueen haltijalta, sillä kätköily ei ollut ilmeisesti tuttua ihmiselle, jolta lupaa kysyttiin. Hän oli vain kummastellut, miksi kukaan haluaisi mennä alueelle ja kielsi asian kokonaan, sillä ei halunnut ihmisten parveilevan siellä. Sisko yritti kyllä selittää, että kyseessä on aivan viaton harrastus, mutta kunnioitti kyllä kieltoa.
  
Taivaan halkaisi komea sateenkaari. Ehkä sen pää vei jonnekin raparperin kodin tienoille. (s. 165)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Juhannuksen jälkeen sataa joka päivä, ja kaupunkilaiset viettävät kesää sisällä uimalassa. Yhtäkkiä alkaa levitä tieto, että kylmäaltaan vesi tekee ihmeitä. Ihmiset joutuvat vesihysterian valtaan ja saapuvat bussilasteittain ostamaan pullotettua ihmevettä. Samaan aikaan Geoetsivät törmäävät kätkönetsintäretkellään vihamieliseen maanomistajaan, jolla on selvästi jotain salattavaa. Hän tekee kaikkensa estääkseen etsiviä pääsemästä hylätyn rautatien kätkölle. Mutta miksi? Geoetsivien on aika kääriä sadetakin hihat!
    
152 sivua, Karisto 2014
  
Kuvitus: Jari Paananen
 
Sarjassa ilmestyneet:
  1. Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (2013)
  2. Geoetsivät ja vaeltava aave (2013)
  3. Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus (2014)
  4. Geoetsivät autiolla saarella (2014)
  5. Geoetsivät ja vesiseikkailu (2015)
  6. Geoetsivät ja salaperäinen Sasu (2015)
  7. Geoetsivät ja yksikätinen madonna (2016)
  8. Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka (2017)
  9. Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus (2018)
  10. Geoetsivät ja koulun kummitus (2019)
  11. Geoetsivät ja jäätävä mysteeri (2021)
  12. Geoetsivät ja revontulten salaisuus (tulossa elokuussa 2021)
    
Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit

maanantai 7. kesäkuuta 2021

Dekkariviikko | Elly Griffiths: Siniviittainen nainen (Ruth Galloway #8)

"Hänelle ei tule mieleen suinkaan ensimmäistä kertaa, että on erikoista 
juhlia kidutusta ja kuolemaa. Uskonnolliset ihmiset voisivat yhtä hyvin 
ripustaa kaulaansa sähkötuolia esittäviä koruja."
  
Kuva on otettu Oulussa Linnansaaren puistossa toukokuun viimeisellä viikolla.
   
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Dekkariviikko, Helmet 2021: 31) Jännityskirja tai dekkari, Vahvat naiset -lukuhaaste: Naisen kirjoittaman dekkari
  
Elly Griffithsin Ruth Galloway -mysteerien sarja on edennyt yhdeksänteen osaan Maan alla (ja kymmenes tulee syyskuussa), josta niin ikään yritän ehtiä kirjoittamaan postauksen Dekkariviikon aikana, sitä ennen kuitenkin luin tämän jo viime syksynä ilmestyneen Siniviittaisen naisen. Mutta äh, tämä ei ollut lainkaan samalla tasolla aiempien osien kanssa. Siitä huolimatta tämäkin teos oli nopeasti luettavaa, jokin Griffithsin kirjoitustyylissä vaan saa sivut kääntymään. Kiinnostavasti yksi kirjan sivuhahmoista pohjaa aitoon ihmiseen, joka voitti kilpailun päästäkseen mukaan tarinaan.
  
Tapahtumat ajoittuvat pääsiäiseen (luultavasti vuoteen 2014, sillä Frozen-DVD on ilmestynyt ja Ruthin tytär Kate on viisivuotias), minkä vuoksi on loogista, että arkeologian osuus on erityisesti kaivausten muodossa pienempi, mainittiin vain kaksi alueella tehtyä kaivausta löytöineen, ensimmäinen 60-luvulla ja toinen Ruthin muutama vuosi aikaisemmin järjestämä. Tämä on sikäli sääli, sillä itseäni nämä arkeologiset kohdat kiinnostavat sarjassa eniten, ovathan ne selkeästi tämän sarjan uniikeinta sisältöä muihin dekkareihin verrattuna. Uskontoa oli omaan makuuni tässä kirjassa puolestaan liikaa.
   
Raskaat puuportit ovat kiinni lukuun ottamatta kalteri-ikkunaa, jonka läpi voi nähdä välähdyksen lumoavaa vehreytä. Portti kuluneine, kivisine gargoileineen näyttää oudolta kuvankauniiden talojen keskellä, kuin olkisaviseinien läpi tunkeutuneelta harmaalta kasvustolta. (s. 59)
   
Kirjan ensimmäinen luku kertoo druidi Cathbadista kissavahtina, mikä antoi lunastamattoman lupauksen, että tarina jatkuisi samalla kiinnostavuudella. Kyseinen musta kissa on ehdottomasti tämän kirjan kiinnostavin hahmo. Vaikka Griffithsin teokset kuuluvatkin cozy-kategoriaan, eli niissä ei ole mitään liian veristä ja kurjuudella mässäilevää, oli tapahtumien määrä ja tempo tällä kertaa vähän liiankin vähäistä ja leppoisaa. 
  
Timistä eläin pikimustine turkkeineen ja vihreine silmineen on aika luihun näköinen. Hänen äitinsä sanoisi varmaankin, että kokomusta kissa tuo huonoa onnea. -- Tim katsoo Justinia, joka istuu edelleen sohvalla tyynesti ja silittää demonikissaa. (s. 332)
  
Ruthin ystävä saapuu läheiseen kylään kokoukseen. Hän on pappi, joka on jo pidemmän aikaa saanut uhkaavia kirjeitä sen vuoksi, että on nainen. Kirjoittajan mukaan naisen kuuluu olla äiti ja kotona, ei sekaantua miesten tehtäviin. Ruth on "valmis lyömään vetoa, että kyseessä on Tolkien-fani". (Tarkoittaen mitä?) Samaan aikaan Nelson tutkii ojasta kuolleena löytyneen naisen tapausta. Varsin naisvihamielinen asetelma siis.
  
Murhattu nainen on hyvin paljon Nelsonin vaimon Michellen sekä heidän vanhemman tyttärensä näköinen. Silti arvon komisario ei halua rasittaa vaimoaan kertomalla asiasta, vaikka tämä onkin kahdenkymmenenviiden vuoden aikana tottunut murhiin (voiko niihin muka koskaan tottua?) - näkeehän tämä asian kuitenkin uutisista (joita Michelle ei siis edes katso, vaan vaihtaa kanavaa). [Juonipaljastusvaroitus] Niinhän siinä sitten käy, että Michellekin on hyvin vähällä joutua murhaajan uhriksi. Tämä olisi voitu aivan hyvin välttää, jos vaimoraukalla olisi ollut tiedossaan varoa ulkona liikkuessaan vähän tavallista enemmän. 
  
Seuraavaksi on luvassa ruotimista teoksen ongelmallisista kohdista:
  
Ruthin ulkonäköön ja painoon liittyvät kommentit hänen itsensä ja muidenkin henkilöiden näkökulmasta ovat vähentyneet jokaisessa kirjassa edellisiin osiin verrattuna, mutta pieniä vihjailuja oli edelleen mukana. Esimerkiksi Ruth ei mielellään syö muiden nähden, hän harmittelee, kun ei jatkanut salilla käymistä ja pohtii kahvilassa kerta toisensa jälkeen kehtaako ostaa kakkupalan lämpimän juoman kanssa. Tässä muutamia kulmiakohottavia lainauksia aiheeseen liittyen: 
  
  • Ruth on hyveellisesti kieltäytynyt browniesta, mutta suostuu ottamaan vastaan puolet Hilaryn skonssista. On tunnettu tosiasia, että jaettu leivonnainen ei sisällä kaloreita. (s. 104)
  • "Olitko sinä Ruthin luona?" [Michelle]
  • --
    "Miksi minä hänen luokseen menisin?" [Nelson]
    --
    "On raskasta, kun olet mieluummin sellaisen kanssa kuin Ruth kuin minun kanssani." (s. 209)
  • Kate on aamuisin nirso, eikä Ruthilla ole nälkä. Hurraa, tätä menoa hänestä tulee laiheliini, tosin laiheliini, jonka sydän on särkynyt. (s. 219)
  • Ruth tuntee veden nousevan kielelle (ei häntä tosin salaatti himota). Hän yrittää yleensä välttää syömistä Philin läsnä ollessa, koska tällä on tapana huomautella hänen ateriavalinnoistaan. "Sinä se tykkäät hiilareista." (s. 232)
  • Ruth miettii, miksi kauniin ihmisen -- kuolemaa pidetään aina traagisempana kuin ulkonäöltään vähemmän miellyttävän. (s. 234)
  • "Kukas siellä pimeässä nurkassa mättää sapuskaa naamaan?"
  • Ruth kohottaa katseensa nolona, kuten aina jäädessään verekseltään kiinni syömisen toimesta. (s. 302)
  • Ruth tukahduttaa halpamaisen ajatuksen, mitä kaksi monitahoista, älykästä miestä voi nähdä Michellessä. kai hänessä täytyy sitten olla tutkimattomia syvyyksiä. Aivan kuin Ruth toisinaan epäilee, että hänessä isessään on tutkimattomia matalikkoja. (s. 318)
  
Vielä pahempaa on kuitenkin kirjassa oleva misogynia. Sitä löytyy paitsi tarkoituksenmukaisesti, myös monien hahmojen sisäänrakennetussa toiminnassa. Esimerkiksi puhutaan sukupuolen ja sukupuoliroolien olettamisesta hieman piikittelevään sävyyn. Nelson kuitenkin yllättää suhtautumalla erääseen, hyvin 1950-luvun malliin elävään vaimoon kummastelemalla - eikös nykyaikainen nainen ole mieluummin töissä kuin leipomassa skonsseja ja odottamassa puolisoaan kotiin ruoka valmiina.
  
  • "Haluaisin puhua johtajan kanssa." 
  • -- 
    "Eli tohtori McAllisterin."
    "Voisimmeko siis keskustella herra McAllisterin kanssa?" Tim kysyy.
    "Tohtori McAllister on nainen."
    --
    "Sinun pitäisi vähän varoa noita seksistisiä oletuksia, Tim." (s. 21)
  • Ruth huomaa Hilaryn olettavan, että kirjoittaja on mies. Hänen kokemuksensa mukaan naisviha ei kuitenkaan rajoitu miehiin. (s. 63)
  • "Okei", Tim sanoo ja jatkaa salaatin syömistä.
  • "Luojan tähden", Nelson sanoo. "Hanki jostain tuon kaveriksi hampurilainen. Et ikinä pääse rikostarkastajaksi pelkällä salaatilla." (s. 73-74)
  • Eikä hän pitäisi naispoliisin tittelistä sen enempää kuin Hilarykaan haluaisi olla "papitar". (s. 141)
  • Ruthista tuntuu, että hän on saanut tarpeekseen Frozenin pseudofeministisestä sanomasta. Minkä takia Elsan laulaessa irti päästämisestä ja siitä, että kylmä ei haittaa häntä, hänelle yhtäkkiä ilmestyy tiimalasivartalo ja syvään uurrettu kaula-aukko? Ruthin mielestä molempien naissukupuolisten sankareiden olisi rehellisesti sanottuna syytä pukea ylleen talvitakki. (s. 147)
  • Kate -- on myös hyvin suosittu -- Tuntuu uskomattomalta, että hän on synnyttänyt yhden noista alfayksilöistä. (s. 218)
  • "Hän ei ollut mikään tyttö", Ruth sanoo äkisti kiukustuneena. "Hän oli nainen. Ja pappi." (s. 230)
  • "Hän varmaan ottaa vauvan mukaan ja vaatii saada imettää sitä pitkin laitosta."
  • Juuri kun Clough alkaa vaikuttaa inhimilliseltä, hän päästää suustaan jotain, mikä muistuttaa mieleen, millainen neandertalilainen hän on. Tosin neandertalinihmisillä oli varmasti valistuneemmat käsitykset imettämisestä. (s. 235)
  • Oven avaa nainen yllään essu, jollaisia Nelson on nähnyt vain 1950-luvun elokuvissa. -- Skonsseja uuniin? Ollaanko todella siirrytty ajassa viisikymmentä vuotta taaksepäin? -- Eivätkö kaikki naiset käy nykyään töissä? --  Muut naiset käyttäisivät teepusseja, mutta ei rouva Harmoninen-Koti vuodelta 1952. Nelsonia ei enää yhtään hämmästytä, kun Daisy ottaa esille suuren, ruskean teekannun ja virkatun pannumyssyn. (s. 244-245)
  • "Mutta oletin, että hän on mies." "Ei välttämättä kovin pätevä oletus enää nykyaikana." (s. 250-251)
  • Koskaan ei saa olettaa, niin Nelson aina sanoo tiimilleen. (s. 276)
  • Heidän ohittaessaan molemmat tarkastuspisteet vartijat nyökkäävät Nelsonille, mutta vilkuilevat salaa Tanyaa ihailevasti. Nelson huomaa Tanyan panevan tämän merkille ja haluaisi pahoitella heidän seksististä käytöstään. (s. 304)
  
On aika kyseenalaista, että pääsiäisen murhenäytelmään osallistuvia kuvataan "keittiöpyyhepäisiksi" (vaikka tuo asun osa tosiaan oliskin kyseinen tekstiili, on siinä vähättelevä sävy) ja kirjassa käytetään ilmaisuja kuten mielipuoli, pöpi ja hullu puhuttaessa erityisesti murhaajasta ja uhkaavasävyisten kirjeiden lähettäjästä. Mutta kamalinta kuitenkin on, kun eräästä transsukupuolisesta hahmosta käytetään sulkujen sisällä hänen vanhaa nimeään (deadname). Näin ei voi todellakaan tehdä, ei edes fiktiiviselle hahmolle, koska se antaa kuvan, että olisi ihan ok toistella tuota käytöstä jäänyttä nimeä, joka voi pahimmillaan aiheuttaa kehodysforiaa tai palauttaa mieleen vahingollisia muistoja. Eihän kukaan käytä vaikkapa avioliitossa nimen vaihtaneen vanhaa sukunimeä. Alla kyseinen lainaus osin sensuroituna.
  
Janet (jonka nimi oli ennen ***) ei ole Tomin äiti vaan tämän biologinen isä. Janet puhuu avoimesti sukupuolenkorjausprosessistaan, mutta ei usein mainitse aiempaa elämäänsä. (s. 45)
  
Ruthin ja Nelsonin - miksi muuten kirjan naishahmot esiintyvät etunimellään ja miehet sukunimellään, sen kun on osoitettu asettavan sukupuolet epätasa-arvoiseen asemaan? - suhde ryttyilee pahemman kerran. Ruthista kuoriutuu kunnon jääkuningatar, vaikka Nelson sitä tuskin edes huomaa. En kyllä itse osaa pitää heitä mitenkään ihanneparina ja olisikin hauskaa, jos Ruth joko löytäisi itselleen pysyvän kumppanin tai jäisi kokonaan itselliseksi naiseksi. Suhde Nelsoniin kun ei tunnu etenevän mihinkään. Vauvauutisiakin on taas luvassa ja lapsia kirjassa viliseekin tavallista enemmän. Kiehtovasti erään lapsen aikuishaaveena on koti, jossa ei ole lapsia - potentiaalinen vela siis kyseessä.
  
Jossain syvällä sisimmässään Ruth on edelleen rakastunut Nelsoniin. (s. 90)
  
Plussana eräs pitkäaikainen sivuhenkilö saa tavallista enemmän tilaa sivuilla ja tulee ulos sateenkaarevasta kaapista Nelsonille. Hän kertoo, kuinka kaikki muut olivat jo arvanneet asian, paitsi Nelson - aika heikko suoritus terävillä hoksottimilla varustellulta komisariolta. Ilman sateenkaarevia hahmoja, mustaa kissaa, Ruthin ateismia, luostarin raunioissa kasvavia lumikelloja ja lukuisia kirjallisuusviittauksia (mm. Pikku naisiaKaislikossa suhisee, Liisa Ihmemaassa) olisi tämä teos ansainnut vain yhden tähden. Toivottavasti seuraava osa olisi parempi!
  
Walsinghamin luostarista ei ole paljoa jäljellä, vain kaari ja irrallisia muurinätkiä. Niiden keskelle kuitenkin levittäytyy valkea matto, ikään kuin kirkko olisi kohoamassa entiseen loistoonsa. Puut seisovat taustalla suorina kuin urkupillit, ja korkealla taivaalla laulaa leivonen. (s. 94)
    
  
Arvosana:
          
Takakannesta:
Mystinen kuolema hautausmaalla
  
Rakastetun sarjan kahdeksannessa osassa Ruth Galloway selvittää surmattujen naisten kohtaloa. Hurmaava brittisarja on täydellinen yhdistelmä jännitystä ja tunnelmointia.
  
Uskonnollisuudestaan tunnetussa kylässä nähdään siniviittaisen Neitsyt Marian ilmestys, ja seuraavana päivänä hautausmaan kupeesta löytyy sinisiin pukeutunut, surmattu nainen. Kun yliopistoaikainen ystävätär kutsuu Ruth Gallowayn paikalle ja kertoo saaneensa naispappeja uhkailevia kirjeitä, Ruth alkaa epäillä tapausten liittyvän toisiinsa. Pääsiäisen ristikulkueen lähestyessä uhkaajan uskonnollinen kiihko kiihtyy verenhimoksi, ja Ruth ja komisario Harry Nelson joutuvat yhdistämään voimansa selvittääkseen syyllisen, ennen kuin seuraava nainen kuolee.
    
Suomentanut: Anna Kangasmaa, 362 sivua, Tammi 2020
  
Alkuperäinen nimi: The Woman in Blue (2016)
   
Sarjassa ilmestyneet:
   
Ruth Gallowayn kanssa mysteerejä ovat ratkaisseet myös: Luetut.net, Kirja hyllyssä, Kirjarouvan elämää, Kirjasähkökäyrä, Pirja & kirja, Jonnan lukunurkka

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Toukokuun luetut


    
Toukokuu oli hyvin erikoinen kuukausi. Blogini täytti 10 vuotta 10.5.2021 (työn alla on postaus kymmenen vuoden kohokohdista). Kuukautta vaivasi ristiriitaisesti lukujumi, vaikka sainkin luettua paljon - 43 kirjaa (5762 sivua). Romaaneja kuitenkin luin vain kaksi ja puoli, loput olivat sarjakuvaa ja kuvakirjoja eli ns. helppoa luettavaa, joista parhaat hetket tarjoilivat Armstrong, A man & His CatHännäkääntötemppu ja Hirmuinen jumimies. 
  
Christina Sweeney-Bairdin Viimeiset miehet oli jännittävä lukukokemus: vaikka teoksen maailmassa pandemia tappaa vain miehiä, se tuli hieman liian lähelle todellisuutta (ja ehkä jopa ratsasteli todellisella pandemialla) ja äärimmäisen harvinaisesti se myös itketti. Skaalan toisessa päässä on Elly Griffithsin kahdeksas Ruth Galloway -mysteeri Siniviittainen nainen, joka oli sarjan heikoin osa tähän mennessä. Todella paljon kyseenalaista sisältöä ja varsin tylsä mysteeri, lisäksi kirjaa vaivasi arkeologian vähäinen mukana olo.
  
Kesäkuussa on luvassa koko kuukauden kestävä Pride-lukuhaaste ja 7.-13.6.2021 vietetään kirjablogeissa dekkariviikkoa. Mukaan voi osallistua myös blogittomana eri somealustoilla tai listaamalla luetut teokset haasteiden koostepostauksiin.
  
      
Kaikki toukokuussa luetut:
  • Tillie Walden: Spinning
  • Asahi Tsutsui: Jumping 1
  • Tanabe Gou: Ajokoira ja muita H.P. Lovecraftin tarinoita
  • Magica Quartet & Hanokage: Puella Magi Madoka Magica 1
  • Yoko Nogiri: Minun susipoikani 1
  • Nagabe: Nivawa ja minä 1
  • Spica Aoki: Kaiju Girl caramelise 2
  • Clamp: Tokyo Babylon
  • Yukiru Sugisaki: D.N.Angel 1
  • Emilia Erfving: Roskakasa
  • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja hame
  • Jessica Love: Julius on merenneito
  • Nalle Valtiala & Maarit Gunnevall: Jonna ja ihmepuu
  • Inka Nousiainen & Satu Kettunen: Olematon Olga
  • Magdalena Hai & Teemu Juhani: Painajaispuoti - Hirmuinen Jumimies
  • Shaun Tan: The Lost Thing
  • Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Eeva! Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat
  • John Allison & Lissa Treiman: Giant Days 1
  • Noelle Stevenson, Grace Ellis & Brooke Allen: Lumberjanes 1 - Beware the Kitten Holy
  • Tilly Temple & Sean Julian: Tämä on maailmasi
  • Torben Kuhlmann: Armstrong - Erään hiiren kuuseikkailu
  • Julia Savtchenko: Unohdettu ötökkäkirja - Professori Melesin merkilliset muistiinpanot
  • Emilia Dziubak: Ällistyttäviä ystävyksiä kasvien ja eläinten maailmassa
  • Hertta Vierula & Teemu Juhani: Hännänkääntötemppu
  • Tuuli Hypén & Vesa Kataisto: Karu kissakirja
  • Sarah Andersen: Herding Cats
  • Konomi Wagata: Yhdessä kotiin Eläimiä kerrakseen
  • Umi Sakurai: A Man & His Cat 1
  • Sakae Esuno: Mirai Nikki 1
  • Mikiyo Tuda: Princess princess 1
  • Roger Leloup: YokoTsuno - Supertykki & Ajan pyörre
  • Christine Sweeney-Baird: Viimeiset miehet 
  • Nana Shiiba: Naapurirakkautta 
  • Nana Shiiba: Kuinka susi kesytetään 
  • Mie Washio: Kuumaa kahvia ja kuumia tunteita
  • Kayoru: Rakastunut robottiin 1
  • Jinsei Kataoka & Kazuma Kondou: Deadman Wonderland 1
  • Elly Griffiths: Siniviittainen nainen 
  • Raina Telgemeier: Ghosts
  • J.C. Mézières & P. Christie: Pahat unet & Liikkuvien vetten kaupunki
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi - Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet
26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa - Leena Virtanen & Sanna pelliccioni: Eeva! - Kirjailija Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat
31. Jännityskirja tai dekkari - Elly Griffiths: Siniviittainen nainen
    

  
Kesäkuun lukupinossa:
  • Elly Griffiths: Maan alla 
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät  autiolla saarella  ja Geoetsivät ja vesiseikkailu 
  • Eeva Joenpelto: Ralli
  • Emma Luoma Perhosten aika
  • Josh Malerman: Malorie 
  • Sujata Massey: Rei Shimuran ensimmäinen tapaus 
  • Nouse Luontoni: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta II 
  • Alice Oseman: Heartstopper 2 & 3
  • Jessica Schiefauer: Pojat
  • Sabrina Symington: First Year Out - A Transition Story
  • Gengoroh Tagame: My Brother's Husband 1
  • Mila Teräs: Amiraali
  • Tillie Walden: Are You Listening?
  • Jacqueline Woodson: Ruskea tyttö uneksii
    

lauantai 15. toukokuuta 2021

Lumisia tarinoita

“Polvelleni laskeutui valkoinen kevyt jokin, melkein kuin höyhen.
Sen viereen laskeutui pian toinen, sitten kolmas,
ja äkkiä olin keskellä taivaalta putoavaa valkeaa untuvaa.”
   
    
Arvostelukappale
  
Hilkka Liitsolan Kajonsaari jatkaa kirjassa Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka alkanutta merirosvotarinaa.
  
Kajo ja hänen tätinsä kapteeni Kolmikolkka selvittävät, mitä Kajon äidiltään, Kolmikolkan kaksossisko Aavalta saama kartta esittää. Tortugan Erakon sanotaan tietävän kaikenlaista kartoista. Tämä kertookin heille, että kartassa on Kajonsaari, paikka pohjoisessa, josta kauhistuttavat merirosvot ovat yli kymmenen vuotta aiemmin tulleet. Pohjoisen kauhut, Kajon isän sukulaiset.
  
Tietäjä supisti suutaan. Hän tökkäsi kuhmuraisen sormensa kartan suurimman saaren kodalle.

– Käärmeidensaari, hän sanoi ohuella, tietäjämäisellä äänellä. -- – Hyh-hyh. paha paikka. Sen tuntee kun näkee, uskokaa pois. -- Erakko pysäytti kärjen karttaan piirretyn pienen pisteen kohdalle ja totesi ykskantaan: – Kajonsaari.

Kumarruimme kaikki yhtenä pidätettynä hengityksenä kohti pientä saarta, joka olisi yhtä hyvin voinut olla kärpäsen jätös vanhan kartan pinnassa. (s. 49-50)
   
Alkupuolella kirjaa valmistaudutaan matkaan, ostetaan turkiksia (tai eläimistä kovasti pitävän Joonan tapauksessa villalankaa, josta aikoo neuloa pakkastamineet itselleen), keskivaiheilla ollaan matkalla ja lopussa saavutaan perille, joskin monien mutkien kautta.
  
– Ettekö te oo kuullu neulomisesta? Alpakan villasta? Villasukista? hän puhisi. -- Joona oli mitä ilmeisimmin kuullut neulomisesta ja villasukista, koska oli ostanut monta kerällistä vaaleanharmaata paksua lankaa ja lisäksi pitkät piikit, joilla langasta oli tarkoitus tehdä lämmin vaate. -- – Se on puikko, Joona kertoi innoissaan. – Neulepuikko. -- – Niillä neulotaan, Joona kertoi ja heristi kaksikolle lankakeräänsä.
--
Arrrja tökkäsi lankakerää puikon terävällä päällä.

– Ai! Mun käsi on täällä alla, Joona huusi ja pudotti kerän kannelle.
--
– Vaarallista touhuu tuo neulominen, Riki totesi. (s. 63-64)
   
Tarinan tempo on hyvin rauhallinen ja melko tapahtumaköyhä ensimmäiseen osaan verrattuna. Onneksi viimeinen kolmannes pelasti lukukokemuksen, kun Kajo pääsee pohjoisessa ihmettelemään lunta ja havupuita sekä näkemään, mitä punaisella rastilla merkityssä paikassa on.
  
Kolmikolkka oli ehdottanut kävelymatkalla, että emme toistaiseksi kertoisi saaren nimeä kaikille. Olin siitä kiitollinen. En kaivannut yhtään enempää huomiota kuin surkean syntyperäni ja pohjalaisen ulkonäköni vuoksi jo valmiiksi sain.
--
Arrrja tärisi vieressäni kuin olisi istunut vieterillä. Suoni hänen ohimollaan pullotti, ja hän näytti ilmiselvästi pinnistelevän.
--
Vene oli händin tuskin vinssattu niin lös, että kasvomme olivat nousseet reelingin yli, kun Arrrjan tärinä voimistui holtittomaksi ja hän pullautti kaikille läsnä oleville tiedoksi:

– Sennimionkajonsaari! -- Sitten hän lysähti voipuneena kasaan ja huohotti.
– Anteeks, pentu, Arrrja sanoi surkeana. – Mä en oo hyvä pitään salaisuuksii. (s. 54-55)
  
En muista, että olisin ensimmäisessä osassa ärsyyntynyt merirosvo Arrrjaan, mutta tällä kertaa hän oli aivan sietämätön. Liitsolan kielikuvat ovat ihastuttavan nokkelia ja Kajon perhe huikea.
  
Ohitimme liikkeen, jonka näyteikkunaan aseteltujen lukuisten kompassien neulat sojottivat kohti pohjoista.

– Kauko & Putki? luin oven yläpuolelle ripustetusta kyltistä. – Eikö luulisi, että siellä myytäisiin kaukoputkia?
--
– Jos sä kaipaat kaukoputkee, Kompa & Assi on paikka sua varten. (s. 57-58)
  
Tuleekohan tähän sarjaan kolmaskin osa? Lukisin kyllä mielelläni lisääkin!
  
Mitä kukaan meistä lopulta voi sille, mitä tapahtuu, kun tapahtumia liikuttavat voimat ovat sadoin verroin meitä isompia? Ei kukaan voi tehdä kuin parhaansa. (s. 121)
  
Arvosana:

Takakannesta:
Lumoavan hauska fantasia on ylistys tarinoiden kertomiselle. Merirosvoseikkailun toisessa osassa matkataan kylmään pohjoiseen.
  
Kapteeninasi ja tätinäsi minä kiellän sinua suunnittelemasta mitään hölmöyksiä. Ymmärrätkö?
  
Merenkiitäjä purjehtii kohti Kajonsaarta ja poimii samalla kyytiinsä Kajon äidin. Se tuntuu Kajosta kummalliselta, ja tunnelma iloisella merirosvolaivalla muuttuu hänen mielestään oudoksi.
  
Aluksen ankkuroituminen sankan sumun takia saa Kajon hermostumaan lopullisesti. Sen vuoksi hän viis veisaa kapteeninsa käskyistä ja päättää tehdä oman päänsä mukaan...
  
Kajonsaari on vauhdikas jatko-osa lastenromaanille Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka. Tarinassa on tuttuun tapaan yllätyksellinen juoni ja hurttia merirosvohuumoria. Suurin osa miehistöstä on edelleen naisia, mutta ensimmäisestä osasta tuttu trooppinen lämpö vaihtuu kaikille eksoottiseen kylmyyteen.
  
139 sivua, Mäkelä 2020
  
Sarjassa ilmestyneet:
  
*****

“Kun tuulen pöllyttämä lumi hieman laskeutui, alhaalla tunturin suojassa 
näkyi valtava, jäinen linna, jonka laella hehkui hirveä, musta tuli.
Greta värisi, mutta ei kylmästä, vaan pahuudesta, joka linnasta huokui.”

  
Hannele Lampelan Talventaian tarinoita -sarja alkaa varsin tutusta sadusta inspiroituneella teoksella Lumikuningattaren lumous. Kirjassa on myös lukuisia muita viittauksia satuklassikoihin: on kaappi, jonka kautta mennään toiseen maailmaan, piiraan päällä on lappu, jossa lukee “Syö minut”, eräällä hahmolla on iho valkea kuin lumi ja hiukset mustat kuin eebenpuu… Uskallatko kurkistaa kaninkoloon?
  
Ikkunalaudalle oli tehty lukunurkkaus tyynyjen ja viltin avulla, ja lattialle oli pinottu iso kasa kirjoja. (s. 71)
  
Tarina alkaa aika hurjasti: Gretan ja Kain perhe muuttaa taas, sillä äiti ja isä riitelevät paljon ja toivovat muuton jälleen uuteen taloon ratkaisevan kaikki ongelmat. Isä kuitenkin paiskoo jo muuttopäivän iltana äidin uudet siniset astiat rikki ja lapset nukkuvat vieretysten samassa sängyssä, Gretan valvoessa pikkuveljensä unta. Hän istuu huoneensa ikkunalaudalla, jotta näkee, jos isä tulee takaisin kotiin.
  
Hän ei ollut koskaan puhunut siitä kenellekään. Ei koskaan. Kaikkien muiden kotonahan oli tavallista. Hän oli ainoa, jonka isä oli sellainen. Hirveä ja hävettävä. (s. 51)
  
Ulkona tapahtuu kummia, metsässä liikkuu outoja valoja. Seuraavana päivänä, kun 12-vuotias Greta herää, on täysi talvi, vaikka eilen oli vasta elokuu. Kaita ei löydy mistään ja vanhemmat eivät edes tiedä kuka tämä on tai ihmettele outoa sääilmiötä, sillä onhan kohta jo joulu. Greta päättää etsiä kadonneen pikkuveljen ja päätyy erikoisen, tyhjästä ilmestyneen talon sisällä olevan vaatekaapin kautta Talventaian kaupunkiin.
  
Asuintalojen lomassa oli pieniä puoteja ja kahviloita, joiden tummiin kyltteihin oli koukeroitu kauniilla kultaisilla kirjaimilla mitä hauskimpia nimiä Hurmaherkkupuoti, Tossu & Tumppu ja Mestarikertojien metkuja ja taitoja. (s. 66)
    
Hän saa kuulla olevansa yksi kolmestakymmenestä ehdokkaasta tarinankertojien kiltaan. Mukaan päsee, jos suorittaa hänelle tarkoitetun tehtävän eli Gretan tapauksessa onnistuu pelastamaan Kain. Hänellä on 21 päivää aikaa kerätä killan tarjoamilla oppitunneilla taidot selvitä Lumikuningattaren kohtaamisesta, sillä juuri tuo kammottava satuhahmo on veljen kaapannut. Tästä tuli vahvasti mieleen Jessica Townsendin Nevermoor - Morriganin koetukset.
  
“Talventaikaan ei päästä sattumalta. Me valitsemme, kenet otamme sisään.” (s. 54)
  
Alun synkkien sävyjen jälkeen lähti tarina hienosti lentoon. Lampela on luonut todella täyteläisen, Pottereihin verrattavissa olevan fantasiamaailman. Esimerkiksi Grimaldista tulee usein mieleen niin Dubledore kuin Jupiter Pohjoinen ja pöydät kattavat jokut ovat kuin Tylypahkan kotitonttuja tai Hayao Miyazakin nokipalleroita.
  
“Ai passaavat muita tällä tavoin”, Greta närkästyi. “Eivätkö he saa palkkaa siitä?”
--
“Ei tarvitse palkkaa, minä vain tämmöisen huonon tein. Ehkä se ei ihan maistu, mutta toivottavasti vähän maistuu, vaikka hirveän, hirveän huono tuli”, se kimitti. (s. 90)
   
Useilla Kiltaan kuuluvilla ja ehdolla olevilla lapsilla tuntuu olevan haasteita elämässään (kotona ei saa ruokaa, tytöt eivät voi käydä koulussa), mutta samaan aikaan he ovat hyviä kertomaan tarinoita. Jos heidät valitaan mukaan, voivat heidän tarinansa muovata maailmaa “onnellisempaan ja parempaan suuntaan”.
  
“Greta. Sinä luulet, että olet ainoa, jonka perhe on onneton, mutta asia ei suinkaan ole niin. Kautta aikain lapset ovat sietäneet jos jonkinmoista kamaluutta aikuisilta, ja se tarina toistuu aina vaan. -- Tiedätkö, mistä se johtuu? Siitä, että aikuiset eivät hallitse omia tarinoitaan. Kun he kasvavat aikuisiksi, he siirtävät oman surunsa ja vihansa eteenpäin. -- Me haluamme pysäyttää sen kierteen.” (s. 63)
  
Tämä oli todella kiinnostava ja ajatuksia herättävä teos, jota suosittelisin kolmasluokkalaisista eteenpäin aina yläkoululaisille asti. Aikuinenkin nauttii kirjasta suuresti lukuisten viittausten ja kannattelevan tarinankerronnan ansiosta. Ihan kaikkein herkimmille, joilla voi olla kotona Gretan kanssa samanlaisia ongelmia, kirja ei välttämättä sovi tai ainakin sen teemoista olisi hyvä keskustella aikuisen kanssa.
  
Tästä väitteestä Doctor Who olisi eri mieltä: “Kirja oli aika säälittävä ase, mutta oli se kai parempi kuin ei mitään.
  

Arvosana:
  
Takakannesta:
Kuvittele, jos kaikki kuulemasi tarinat olisivatkin totta.
  
Gretan pikkuveli Kai on kadonnut, mutta vanhemmat ovat kuin Kaita ei olisi koskaan ollutkaan. Yrittäessään pelastaa pikkuveljeään Greta päätyy sadunomaiseen Talventaikaan ja Tarinankertojain killan kokelasjäseneksi.
  
Ennen kuin Greta on valmis pelastamaan Kain, hänen on opittava kertomaan oma tarinansa. Onko se satu Lumikuningattaresta? Ainakin Gretan on killan jäseneksi päästäkseen voitettava kylmyyden kuningattaren lumous. Taistelusta tulee vielä hurjempi kuin kukaan on uskaltanut edes kuvitella.
  
256 sivua, Otava 2020
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Lumikuningattaren lumous
  • Lohikäärmeen kirous (tulossa syyskuussa)
  
  
Samankaltaista luettavaa: Jennifer Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset, Meinioseppä - Morriganin kutsumus, Salla Simukka: Sisarla, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla, Ilkka Auer: Kymnaasi, C.S. Lewis: Narnia - Velho ja leijona, Michael Ende: Tarina vailla loppua

tiistai 11. toukokuuta 2021

Pride -lukuhaaste (1.-30.6.2021)

    
Kesäkuu on Pride-kuukausi ja sitä voi viettää esimerkiksi lukemalla teemaan sopivaa kirjallisuutta 1.-30.6.2021. Haasteen tarkoituksena on nostaa esille sateenkaarevuutta kirjallisuudessa. Haasteeseen saa lukea mitä vain, lasten kuvakirjoja, YA:ta, sarjakuvaa, viihdettä, dekkareita, historiaa, tietoa... Yhden tai useamman kirjan, kunhan teoksessa on LGBTIQ+ hahmoja, kuvitteellisia tai todellisia.
  
Kirjojen lisäksi teeman kaikenlainen muukin käsittely on erittäin suotavaa. Olisi kiinnostavaa kuulla esimerkiksi sateenkaarevista elokuvista ja sarjoista: mitkä ovat parhaat, mitä löytyy juuri nyt Netflixistä jne.
  
Haasteeseen voi osallistua kuka vain, ainoana vaatimuksena on ehdoton ei vihapuheelle. Kommentoi siis alle, jos olet kiinnostunut osallistumaan! Lukuvinkkejä löytyy esimerkiksi aikaisempien vuosien haastekoosteista 20202019, 2018 ja 2017 sekä aihetunnisteen sateenkaarikirja takaa. Linkkaa tai listaa lukemani haasteen koosteeseen, joka ilmestyy blogiin 2.7.2021.
  
Sosiaalisessa mediassa voi käyttää aihetunnisteita #pridelukuhaaste ja #sateenkaarikirjallisuus.
    
P.S. Instagramissa on myös käynnissä helmikuussa alkanut, heinäkuun loppuun asti kestävä bingomuotoinen Queer-lukuhaaste. Kannattaa katsoa sekin ja osallistua!
  
Haasteessa mukana: