perjantai 18. tammikuuta 2019

Alexandra Bracken: The Darkest Minds (The Darkest Minds #1)

"The government was never scared of the kids who might die, 
or the empty spaces they would leave behind.
   
   They were afraid of us - the ones who lived."
  
     
Soundtrackini kirjalle: Unsecret Ft. Ruelle: Revolution, The Nobles: Dark Days, C21 FX: Blood Red RosesTake Me Home, Country Roads, Cliff Lin: This is War, Ruelle: Live Like Legends
  
Tämä postaus Alexandra Brackenin YA-teoksesta The Darkest Minds on jäänyt lojumaan luonnoksiin. Luin kirjan jo kesäkuussa ja se on yksi vuoden 2018 aikana lukemieni kärkijoukkoa. Niinpä ajattelin kirjoittaa tästä jotain blogiin vielä näinkin pitkän ajan kuluttua. Tein teoksen luettuani 12 A4-ruutupaperillista muistiinpanoja, molemmilta puolilta kirjoitettuna, eli se herätti paljon ajatuksia ja talletin arkistooni useita hienoja lainauksia. Hämmentävää, ettei tätä ole vielä suomennettu!
 
The darkest minds tend to hide behind the most unlikely faces. (s. 456)

Miksi en julkaissut tätä postausta aikaisemmin? Koska olin ajatellut käydä katsomassa sen pohjalta tehdyn elokuvan elokuussa. Katsoin trailerin ainakin kymmeneen kertaan ja sain siitä joka kerta kylmiä väreitä musiikin, leikkauksen, näyttelijävalintojen (Amandla Stenberg) ja lupaavan näköisen tarinankerronnan ansioista - kirjaankin itseasiassa tartuin trailerin perusteella. Pääsin sitten yllättäen kuukaudeksi kesätöihin ja leffaan meno siirtyi syyskuulle. Siinä vaiheessa olin kuitenkin kuullut niin negatiivisia palautteita filmatisoinnista, että ajattelin jäädä odottamaa Netflix tai DVD-versiota.
    
If you can hear this, you're one of us. if you're one of us, you can find us. (s. 265)
    
   
Five years feels like a lifetime when one day bleeds into the next, and your world doesn't stretch any farther than the gray electric fence surrounding two miles of shoddy buildings and mud. (s. 26)
   
Teoksen päähenkilö on 16-vuotias Ruby. Hän asuu muutaman muun nuoren kanssa samassa mökissä leirillä, jonka tarkoituksena ei ole pitää hauskaa, kaukana siitä. Rubylla on erikoiskykyjä, jonka takia hänet ja kaikki muut alaikäiset nähdään vaarallisina. Suurin osa Yhdysvaltojen alle 14-vuotiasta on sairastunut ja kuollut outoon tautiin. Jäljelle jääneet ovat muuttuneet ja saaneet noita outoja kykyjä. Hallitus on kerännyt lapset ja nuoret, joskus jopa ilman vanhempien suostumusta, tarkasti vartioiduille alueille, jotka aseenkantajien punaisia hihamerkkejä myöten tuovat mieleen keskitysleirit, ja missä päivät täytetään melko tarpeettomilla ja toisteisilla askareilla.

It wasn't like they had us doing important work, or that we had deadlines to meet. Every task we were assigned was just glorified busywork to keep our hands moving, our bodies occupied, and our minds dead with boredom. (s. 28)
 
Nuoret on luokiteltu kykyjen mukaan eri vaarallisuusasteisiin. Rubyn kyky olisi oikeasti kaikkein vaarallisimmassa kategoriassa, mutta hän onnistuu testauksessa muuttamaan tuloksiaan ja päätyy matalimman vaarallisuuden tasolle vihreäksi. Vihreät on suurin ryhmä, siihen kuuluvilla on matemaattista älykkyyttä ja hyvä muisti, sinisten erikoiskyky on telekinesia, keltaiset pystyvät hallitsemaan sähköä, oranssit (kuten Ruby) pystyvät lukemaan, manipuloimaan ja poistamaan muistoja ja punaiset ovat pyrokineetikkoja.

Abilities. Powers that defied explanation, mental talents so freakish, doctors and scientists reclassified our entire generation as Psi. We were no longer human. Our brains broke that mold. (s. 42)
      
Ruby on ollut leirillä viisi vuotta. Myöhemmin tulleet kertovat huhuista, joiden mukaan olisi olemassa hallitusta vastustava ryhmä, joka haluaa lakkauttaa leirit. Yksi tällaiseen ryhmään kuuluva soluttautuja auttaa Rubyn pakoon. Tästä käynnistyy monipolvinen seikkailu halki monella tapaa muuttuneen Pohjois-Amerikan. Hän tapaa matkalla ryhmän nuoria, joilla on kykyjä. He kertovat Rubylle etsivänsä paikkaa, jossa leireiltä paenneita nuoria elää vapaana.

The earliest kids they had brought in, the first guinea pigs, had been subjected to a whole array of electroshocks and brain-chop-shop terrors. -- The scientists were looking for ways to strip the kids' abilities - "rehabilitate" them - but they had mostly just stripped their will to live. (s. 50)
 
Ensimmäinen osa sarjasta pohjustaa hienosti maailman tilan ja esittelee joukon keskeisiä hahmoja. Loppu on kyllä yksi odottamattomimmista pitkiin aikoihin. Joskin yhdessä kotimaisessa teoksessa on pitkälti vastaava. Suosittelen lämpimästi lukemaan! Muita osia ei harmillisesti oltu hankittu kirjastolle, mutta haluan ehdottomasti josasin vaiheessa jatkaa tämän dystopian parissa, joka ostamalla seuraavan kirjan itselle tai kaukolainaamalla sen. Jatko-osat ovat Never Fade, In The Afterlight ja The Darkest Legacy, joka ilmestyi viime vuonna.

The fat drops were falling too fast for the windshield wipers to keep us up with them, making it look as though we were headed straight into an impressionist's vision of West Virginia. Silver skies were above and a black road was below - and somewhere in between, the luminescent glow of the trees with their new spring coats. (s. 109)

Minusta on erikoista niin tämän teoksen maailmassa kuin vaikkapa Sally Greenin Puoliksi pahassa, että nuorta, jollain tapaa poikkeavaa päähenkilöä pelätään niin paljon, että tätä rankaistaan olemassaolostaan pitämällä tätä vangittuna - aivan kuin tuon oletetun "pahuuden" voisi huonolla kohtelulla saada tästä pois. Ja sitten kummastellaan, kuinka tällaiset hahmot nousevat vangitsijoitaan vastaan. Eikö psi-kykyjä omaavista lapsista olisi voinut vaikkapa kouluttaa uuden sukupolven ammattilaisia: koodaajia, sähköasentajia, psykiatreja jne.?

White husks of former homes and vehicles. Several of the larger, more permanent trailers had entire walls ripped or charred away, revealing kitchens and living rooms with their insides still intact, if not waterlogged and infested with animals and slowly rotting leaves from the trees, it was like a mass grave of past lives. (s. 138)

  
Arvosana:
   
Takakannesta:
When Ruby woke up on her tenth birthday, something about her had changed. Something frightening enough to make her parents lock her in the garage and call the police. Something that got her sent to Thurmond, a brutal government “rehabilitation camp.” She might have survived the mysterious disease that had killed most of America’s children, but she and the others emerged with something far worse: frightening abilities they could not control.
  
Now sixteen, Ruby is one of the dangerous ones. When the truth comes out, Ruby barely escapes Thurmond with her life. She is on the run, desperate to find the only safe haven left for kids like her—East River. She joins a group of kids who have escaped their own camp. Liam, their brave leader, is falling hard for Ruby. But no matter how much she aches for him, Ruby can’t risk getting close. Not after what happened to her parents. When they arrive at East River, nothing is as it seems, least of all its mysterious leader. But there are other forces at work, people who will stop at nothing to use Ruby in their fight against the government. Ruby will be faced with a terrible choice, one that may mean giving up her only chance at having a life worth living.
   
488 s. Hyperion 2013 (1. painos 2012)
   
Kirja luettu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone  
  
Samankaltaista luettavaa: Ally Condie: Rajalla, Rick Yancey: 5. aalto, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö, Veronica Roth: Outolintu, Chris Weitz: The Young World - Kaaoksen päivät, Suzanne Collins: Nälkäpeli

perjantai 11. tammikuuta 2019

Vuoden 2018 kooste

Muutamia suosikkejani viime vuonna julkaisemistani Instagram-kuvista.

Kirjavuosi 2018 oli aika huikea. Luin 185 kirjaa / 38 156 sivua (35 kirjaa yli Goodreadsiin asettamani "tavoitteen"), kiitos toinen toistaan innostavampien lukuhaasteiden, kuten Hurjan hassun lukijan sarjakuvahaaste, joka innoitti lukemaan peräti 62 sarjakuvateosta.

Osallistuin paitsi seitsemälle lukumaratonille (ystävänpäivänä, toukokuussa, kesäkuussa, heinäkuussa, elokuussa sekä syyskuussa ja Harry Potter -maratonille) myös Helmet-lukuhaasteeseen, Marjatta Kurenniemen 100-vuotisjuhlintaan lukemalla Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla, Puuhiset sekä Onnelin ja Annelin talven, Kirjabloggaajien klassikkohaasteen kierroksille kuusi ja seitsemänYA-bingoon, Ajattomia satuja ja tarinoita kolmannelle kierrokselle, Runohaasteeseen, ja kirjabloggaajien yhteiseen joulukalenteriin luukkulla 20.
 
Vedin useamman haasteen itsekin: vuosittaiset Pride-viikonHalloween ja Minna Canthin päivän -lukuhaasteen sekä Kirjabloggaajien dekkariviikon. Näiden lisäksi vedin kertaluontoiset elokuun lukumaratonin ja Ajattomia satuja ja tarinoita toisen kierroksen. Viime vuonna alkanut Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste jatkuu vielä helmikuun loppuun. Muita vuoden kohokohtia olivat tapahtumista Blogistanian kirjaäänestysHelsingin kirjamessut, Hel-YA ja Gamescom.

Lukupiirissä luin yhdeksän teosta, R.J. Palacion Ihmeen, Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, Mark Haddonin Yöllisen koiran merkillisen tapauksen, Robert C. O'Brienin Hiirirouvan ja ruusupensaan viisaat, Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupungin, Ursula K. Le Guinin Pimeyden vasemman käden, Philip K. Dickin Blade Runner - Palkkionmetsästäjän, Sally Greenin Puoliksi pahan sekä Arkadi ja Boris Strugatskin Stalkerin
  
Luetut kuukausittain ja parhaat lukuhetket:
 
Kauneimmat kansikuvat:

   
Tilastoja vuodesta 2018:
  
  • Luin kotimaisia teoksia 68 ja käännösteoksia 117, jotka oli käännetty englannin lisäksi mm. japanista, ruotsista, ranskasta, venäjästä, norjasta ja yksi oli intialaiselta kirjailijalta
  • 126 kirjaa lainasin kirjastosta, 52 sain arvostelukappaleena ja omasta hyllystä luin 7 kirjaa (joista Arkadi ja Boris Strugatskin Stalker - Huviretki tienpientarelle oli hyllynlämmittäjä-pinosta), lisäksi lainasin yhden kirjan eli Sally Greenin Puoliksi pahan siskontyttäreltäni
  • 2018 ilmestyneitä luin 71, 2017 ilmestyneitä 45, 2000-2016 ilmestyneitä 51 ja 1900-1999 ilmestyneitä 16, vanhin teos oli Minna Canthin novelli Agnes vuodelta 1892
  • Romaaneista 22 oli luokiteltu ensisijaisesti aikuisille, 29 YA- tai nuortenkirjallisuudeksi ja 22 lapsille tai varhaisnuorille
  • Lisäksi luin 8 teosta englanniksi, 63 sarjakuvaa, 18 runokokoelmaa, 4 novellikokoelmaa, 3 tietokirjaluokituksen saanutta teosta, joista kaksi oli sarjakuvaa (Emmi Nieminen ja Johanna Vehkoo: Vihan ja inhon internet, Liv Strömquist: Kielletty hedelmä), yhden selkokirjan (Mervi Heikkilä ja Marjo Nygård: Kissatalon asukit), 5 helppolukuista ja 5 kuvakirjaa
  • Genreittäin eniten luin fantasiaa / maagista relismia (16), feministisiä teoksia (16), klassikoita (15), dystopiaa / post-apokalyptisiä teoksia (14) ja scifiä (12). Dekkareitakin luin seitsemän eli yllättävän paljon. 
  • 6 kirjaa, jotka luokittelisin vitsikkäiksi, mutta joista en yhdestäkään postannut (näitä olivat  Lauri Luomasen Aasiakas ei ole koskaan oikeassa, Jen Campbellin Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa, Anne Taintorin Onhan tässä palaustusoikeus?, Adam Mansbachin Nyt vittu nukkumaan, Alice Beavenin Kelvottomia ohjeita pienten pilttien kasvatukseen ja Ines Lukkasen Taidevandalismi)
  • Luin kirjoja 45 eri kustantamon kustantamina, kärjestä löytyy 35 mangalla Punainen Jättiläinen ja Sangatsu Manga, jotka laskin yhteen. En ollut yllättynyt kärjen muista kustantamoista, ainoastaan listan viimeinen on ns. musta hevonen: Otava (21), Tammi (17), WSOY (16), Gummerus (13) ja Sammakko (8). Yhden teoksen verran edustettuina oli liki puolet eli 20 kustantamoa.  
  • Bloggaamattomia teoksia oli yhtensä 59, mutta parista näistä tulee postaus vielä vuoden 2019 alkupuolella paitsi omassa blogissa, myös Risingshadow-sivustolle arvosteltuna. Tähtivaeltajaan kirjoitin viisi kritiikkiä (Siri Pettersenin Kuplasta, Matt Haigin teoksesta Kuinka aika pysäytetään, Taru Kumara-Moision, Anne Leinosen ja Minna Roinisen toimittamasta antologiasta Naamiot, Risto Isomäen Viiden meren kansasta ja Johanna Sinisalon Renaten tarinasta). 

perjantai 4. tammikuuta 2019

Holly Bourne: ...ja onnellista uutta vuotta? (Normaali #3.5)

"Se uskomaton collegen viimeinen vuosi ennen kuin meidät oli revitty irti toisistamme ja laskettu eri virtoihin, jotka veivät kohti isoa pelottavaa pahaa, jota kutsuttiin aikuisuudeksi."
  
   
Viimeinen vuonna 2018 lukemani kirja oli Holly Bournen Normaali-trilogian jälkeen sijoittuva "lisäosa", jossa varsinaisen sarjan aikana ystävystyneet Evie, Amber ja Lottie pääsevät kaikki vuorotellen ääneen. Kuten kirjan nimi ...ja onnellista uutta vuotta? kertoo, teos sijoittuu vuoden vaihtumisen aikaan, vanhan vuoden viimeisiin tunteihin. Amber on järjestänyt bileet uuden vuoden vastaanottamiseksi, vaikka ei edes pidä kyseisestä juhlapäivästä. Hänen amerikkalainen poikaystävänsä Kyle kysyykin, miksi Amber sitten on päättänyt järjestää ne. Vastaus on "Niin vain kuuluu tehdä."
  
"Kaikki muuttuu", mutisin Kylen kovaan olkapäähän. 
"Sellaista elämä vain on." 
"Mutta mä en halua että asiat muuttuu." (s. 121)
  
Evie käy kotikaupunkinsa yliopistoa, Lottie on muuttanut opiskelemaan Lontooseen, koska tavoittelee poliittista uraa ja Amber on saanut opiskelupaikan Rhode Islandilla sijaitsevaan taidekouluun, joskaan muut eivät vielä tiedä sitä. Tyttöjen elämät menevät siis eri polkuja ja heidän ystävyytensä rakoilee.
  
Yksikään meistä ei täysin tiennyt miten olla toistemme kanssa. Ja se sai minut todella surulliseksi. Emme osanneet olla enää toistemme seurassa. Me. Vanhatpiiat. Nämä tytöt, joille olin rehellisempi kuin itselleni. -- Me muutuimme, me kasvoimme. Olimmeko kasvamassa erillemme? (s. 144)
  
Lottie ei pidä Lontoosta niin paljon kuin väittää. Hänen kämppiksensä naureskelevat feminismistä paljon puhuvalle Lottielle eikä hän ole löytänyt uusia ystäviä. Niinpä hän ei häpeillessään ole halunnut kutsu Amberia ja ja Evietä vierailemaan. Lisäksi poikaystävän välttelevä käytös huolestuttaa. Kulissit on kuitenkin pidettävä ylhäällä ja hän väittää kaiken olevan loistavasti. ja on hänen elämässään tapahtunut hyviäkin asioita: hänellä on oma kolumni yliopistolehdessä ja hän liittyi Women's Equality Party -puolueeseen.
  
Olin vain hölmö ja epävarma, koska yliopistossa ei ollut ihan sellaista kuin olin kuvitellut... Enkä ollut kertonut siitä kenellekään, koska minua hävetti niin paljon. (s. 17)
  
Eviekään ei ole päässyt helpolla. Hän pelkää OCD:nsä uusiutuvan, mutta ei ole varautunut, että se onkin Oli, hänen poikaystävänsä, jonka terveys horjuu. Kun lukukautta on kestänyt vain kuukauden, Oli romahtaa, eikä pysty poistumaan kotoaan. Hänen terapeuttinsa joutuu tekemään kotikäyntejä. Amberilla menee porukasa helpoiten: ei ryppyjä rakkaudessa, ainoana salaisuutena tuleva muutto maasta. 
  
Se tuntui kivalta ja turvalliselta ja mukavalta, niin kuin vanhat pyjamahousuni, joiden persaus on melkein kulunut puhki. (s. 33)
   
Lottie saa vahingossa tietää Amberin opiskelusuunnitelmista aiemmin kuin oli tarkoitus. Hän huutaa Amberille, kuinka itsekäs tämä on muuttaessaan toiselle puolelle maailmaa ja kuinka huono feministi hän on, kun seuraa miestä tämän kotimaahan. Minusta tuntui tosi oudolta, että omien unelmien tavoitteleminen ja koulupaikan vastaanottaminen olisi nähtävissä itsekkyytenä, etenkään Lottien mielestä.
  
Huomasin puhuvani aina vain Lontoosta. Puhuvani siitä täytä hemmetin hölynpölyä vastapainoksi kaikille ristiriitaisille ajatuksille päässäni. (s. 34)
  
Evie opiskelee psykologiaa ja tekee teräviä havaintoja Lottien todellisista syistä pysytellä kaukana. Lopussa kolmikko vetäytyy bileistä penkille, mistä kaikki alkoi ja minne kaikki päättyy. Tuntui oudolta, että tämän tiiviin tyttöporukan ystävyys ei kestäisi opiskeluvuosia, ainakaan niin, että jo ensimmäisen syksyn aikana syntyisi näin suuria railoja. Se, että Amber ei pääse joka viikonloppu istumaan penkille fyysisesti ei tarkoita, etteivätkö he voisi pitää tiiviisti yhteyttä edelleen.
  
Olin tottumassa siihen, ettei hän ollut elämässäni, mutta en ollut siitä iloinen. Minusta tuntui kuin yksi raajoistani olisi amputoiti. (s. 84)
  
Jokainen tytöistä pohdiskelee omissa luvuissaan, kuinka tyhmää on, että he ovat antaneet ystävyytensä mennä rappiolle. Miksi he eivät sitten ole avanneet suutaan aikaisemmin, vaan antavat asioiden mennä aina vain huonommin? Toki monet ystävyyssuhteet kuolevat, kun koulu päättyy (kenelle meistä ei muka olisi käynyt niin), mutta jotenkin en osannut odottaa tällaista teinidraamailua niin huiman hienoja teoksia kirjoittaneelta Bournelta. Kirjoitin Goodreadsissa, että kadun kirjan lukemista, sillä hahmot eivät tunnu omilta itseltään, varjostaen nyt koko aiempaa sarjaa, ja tapahtumien saamat kääneet olivat epäuskottavia. Harmi.
    
Englantilainen kännienvetokulttuuri oli tarttumassa häneen. Se teki hänestä miljoona kertaa enemmän ihanan. (s. 94)
  
Sen lisäksi, että kirjan tyttökolmikko tuntui aiemmat kirjat lukeneelle vieraalta, tapahtumien saamat käänteet ja hahmojen tarkat analyysit teoistaan epäuskottavalta, oli vieläpä teoksen käännöksessäkin kiireen tuntua. Osa lauseista tuntui viimeistelemättömiltä. En ole varma on beer pongilla ja chill pillillä vakiintuneita suomennoksia, mutta jotenkin korvaani rasahtelivat ilmaisut kaljatennis ja rentoutuspilleri. Kaljapingis sopisi minusta paremmin. Rentoutuspilleristä tulee mieleen lihasrelaksantit tai unilääke, mutta en tiedä, kuinka sen voisi kääntää muutoin kuin muuttamalla koko lauseen toisenlaiseksi, tyyliin "rentouduhan vähän". 
  
Kaikki olemme hajoamassa, koska olimme pitäneet salaisuuksia toisiltamme. Koska olimme yrittäneet kohdata asiat yksin sen sijaan, että olisimme kohdanneet ne yhdessä. Siksi sidokset katkeilivat. Me olimme menneet ja aloittaneet uudet elämät, ja pelkäsimme liikaa myöntää, ei ainoastaan itsellemme vaan myös toisillemme, että nämä uudet elämät eivät sujuneet suunnitelmien mukaan. (s. 150)
  
Arvosana:
            
Takakannesta:
Evie, Amber ja Lottie ovat selättäneet koviakin vaikeuksia ystävyyden, feminismin ja juustonaksujen voimin. Nyt he ovat pitkästä aikaa koolla taas, ja heillä on paljon kuulumisia päivitettävänään: Miten Evie pärjää nykyään OCD:n kanssa? Aikooko Amber viettää enemmän aikaa Amerikassa? Ja millaiseen ratkaisuun Lottie päätyi opintojensa suhteen?

On myös hauskanpidon aika, joten tytöt järjestävät kaikkien aikojen uudenvuodenjuhlat. Nyt nautitaan elämästä ja flirttaillaan, pussaillaan ja vedetään shotteja. Nyt ei itketä, saada raivokohtauksia eikä paljasteta kamalia salaisuuksia, sillä tästä iäisyyteen näiden kolmen vanhanpiian elämä on yhtä juhlaa! Niinhän?

Holly Bournen Normaali-sarjan bonusosa kietoo kirjoista Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen? ja Mitä tytön täytyy tehdä? tuttujen Evien, Amberin ja Lottien tarinat vielä kerran yhteen.
  
Suomentanut: Kristiina Vaara, 155 sivua, Gummerus 2018

Alkuperäinen nimi: ... And a Happy New Year? (2016)

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Joulukuun luetut, tammikuun lukupino

Joulukuuhun kuului kirjojen lisäksi leffatreffit puolison kanssa. Tällä kertaa kävimme katsomassa Philip Reeven saman nimiseen kirjaan perustuvan Mortal Engines filmatisoinnin (tykkäsin). Hän osti minulle kirjan englanninkielisen uuden painoksen, mutta sen lukeminen jää ensi kuulle. Olen lukenut koko sarjan suomeksi 2012, mutta olen pidemmän aikaa halunnut palata teosten maailmaan. Black Fridayn aikaan ostamani ihanat Samas-korut tulivat myös.
  
Joulukuussa luin neljätoista kirjaa. Viimeistelin Reader, why did I marry him? -blogin Ompun runohaasteen lukemalla viimeiset kolme runokirjaa, joita sain odottaa pitkän aikaa kirjaston varauksesta. Mikäs siinä, kiva, että runotkin kiinnostavat edelleen! 
  
Kuukauden parhaita hetkiä tarjoilivat Johanna Sinisalon Renaten tarina, jonka arvioin Tähtivaeltajaan 1/2019, Marjatta Kurenniemen klassikkosatu Onnelin ja Annelin talvi (täytyy ehdottomasti lukea sarjan ensimmäinenkin osa), Matt Haigin Tyttö joka pelasti joulun, Sylvain Neuvelin kiehtovalla tavalla avautuva scifi-romaani Heräilevät jumalat, japanilaisten Yoko Tanakan ja Masahide Fukasawan hillitön Mestarietsivä Peppunen ja Anne Muhosen mielikuvitusta ruokkiva sarjakuva Universumin avain
  
Teen vielä erillisen vuosikoosteen ja julkaisen sen lähiaikoina. Tulen käymään siinä läpi suosikkejani vuoden aikana luetuista, tarkastelen haasteita, joihin osallsituin, pohdin Instagramiin ottamiani kuvia, kirjabloggaajien yhteistä YouTube-kanavaa Kirjakulttia ja toukokuussa seitsemän vuotta täyttävän blogin tulevaisuutta.  
  
Kaikki joulukuussa luetut:

  
Tammikuun lukupinossa:
  • Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa
  • Minna Canth: Papin perhe
  • Katja Kettu: Kätilö
  • Eija Lappalainen & Anne Leinonen: Routasisarukset
  • Heidi Lindén ja työryhmä: #Metoo-vallankumous - Miten hiljaisuus rikottiin?
  • Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia
  • Chris Rylander: Gregin legenda

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Runohaasteen kooste


  
Reader why did I marry him? -blogin Omppu on vetänyt runohaasteita aikaisemminkin, mutta lähdin itse mukaan vasta tämän vuoden haasteeseen. Runojen lukemisen lisäksi teosten nimistä tuli muodostaa oma runo. Kiitos haasteesta!
  
Luin yhteensä 18 runokokoelmaa, joista vain neljä oli käännöksiä. Max Porterin Surulla on sulkapeite ei täytä välttämättä kaikkein tiukinta määritelmää runokirjasta, vaikka runot ovat vahvasti osa teosta. Minulle teos tuntui kokonaisuutena proosarunolta, millä perustelen sen läsnäolon tässä haasteessa.
    
  
  
Kollaasista huomaa hienosti, kuinka runoteosten kannet ovat värikkäiä, kauniita ja moninaisia. Omia suosikkikansiani ovat Rupi Kaurin Maitoa ja hunajaa, Amanda Lovelacen Tässä prinsessa pelastaa itsensä, Elina Salmisen Koska tuuli kuiskii ja Jos minä jostain alkaisin, Heli Slungan Orjan kirja sekä Arto Lapin Kärpäshäiriö
  
Tässä teosten nimistä (merkitty kursiivilla) koostamani runo:

Lumiputous


Jos minä jostain alkaisin sanoisin: "Revi se Orjan kirja,
sillä Tässä prinsessa pelastaa itsensä."

Tule takaisin, pikku Sheba, et ole vain
Avaruuskissojen leikkikalu.

Itke minulle taivas, Koska tuuli kuiskii jo.

Surulla on sulkapeite, Yönmusta, sileä,
kuin Multaa ja Ruusukvartsia.

Sateen jälkeen,
Kun rakkaus on ohi poltamme sängyn
Diagnoosina väliaikainen Kärpäshäiriö,
hoidoksi Maitoa ja hunajaa, post-alfa.

  
Käyn tässä vielä läpi aiemmin postaamattomat runokokoelmat. Ensimmäisenä on kokoelma, joka nousi esille monissa blogeissa. Runot Paperi T:n post-alfassa (Kosmos 2016, 91 sivua) on hauskasti kirjoitettu valkoisella tekstillä mustalle pohjalle. Monien runojen miljöönä on Helsinki. Tekstien tyylissä on paljon samaa kuin Maiju "mansikkka" Voutilaisen Itke minulle taivaassa. Kokoelmaa voisi kuvailla runojen sanoilla "mitä jos olenkin voidellut voileipäni aina väärältä puolelta" ja "näiden sivujen väliin on liiskattu ötököitä". Hieman vaikeasti samaistuttavia ja tartuttavia ajatelmia. Annoin tälle Goodreadsissa vain kaksi tähteä. 
  
montakohan kertaa mun on vielä juostava päin peiliä
ennen kuin se muuttuu portiksi toiseen maailmaa
(s. 12)
  
    
Heli Slungan Orjan kirja (WSOY 2012, 81 sivua) on rujon kaunis teos, jonka löysin selailemalla lähikirjaston runohyllyä. Luin sen osana toukokuun lukumaratonia. Pidin kokoelmasta, vaikka siitä lukemisesta onkin jo niin kauan aikaa, etten muista mitään tarkkoja ajatuksia. Goodreadsissa annoin sille kolme tähteä.
  
Kuinka toimia maailmanlopun varalta, aurinkomyrskyn, hyökyaallon, kotirauhanhäirinnän, pandemian, rottien, masennuksen ja lasten uhmaiän (s. 75)
  
  
Saima Harmaja on yksi suosikkirunoilijoistani. Niinpä ei ole yllättävää, että valitsin häneltä (niin ikään toukokuun lukumaratoniin) kokoelman, jota en ole lukenut aikaisemmin. Sateen jälkeen (WSOY 1935 / ntamo 2012, 117 sivua) on näköispainos alkuperäisestä teoksesta. Se ei noussut suosikikseni Harmajan kokoelmista, mutta löysin runovihkooni muutaman uuden luontoteemaisen tekstikatkelman. Monet runot kertoivat kivusta. Muistiinpanoissani olen kirjoittanut huomion: rakkaudesta, sairaudesta vai nuoruudesta? Goodreads arvosana kolme tähteä. 
  
Syystuulen syliin lehdet varisevat
--
Nyt juurellansa huntu kultainen
(s. 25-26)
       
  
Heinäkuun lukumaratonissa luin toisen Arto Lapin kokoelman, Lumiputous (Sammakko 2009, 90 sivua). Kuten ensikosketuksessani tähän kirjailijaan, löysin paljon kauniita tunnelmakuvia ja arjen havaintoja tälläkin kertaa, kuten: "Sisustuslehdet / vierailevat nukkekodeissa, / kuvaavat kulisseja." (s. 42) Täytyy jatkossakin lukea lisää Lapin kokoelmia, ne kolahtavat. Goodreadsiin teos sai minulta kuitenkin vain kolme tähteä, sillä muutamaa vuotta myöhemmin ilmestynyt Kärpäshäiriö tuntui hiotummalta kokonaisuudelta. 
  
Puu kypsyttää lehdet, viskaa tuuleen
eikä ole enää puun asia
mitkä niistä pieni kriitikko keräilee askareluun.
Kauneimmat, tietysti. 
(s. 9)
    
  
Kaisa Happosen ja Karri "Paleface" Miettisen Revi se (WSOY 2018, 120 sivua) on mielenkiintoisilla tekniikoilla toteutettu runokokoelma, jota voi vinkata post-alfan tavoin yläaste- ja lukioikäisille nuorille, pojat mukaan lukien. Teoksen tekstit ovat vahvasti kantaaottavia ja samaistumispintaa tarjoavia. Happonen ja Miettinen olivat mukana Hel-YA:ssa, jonka aikana pystyi tekemään itsekin revittyä sanataidetta. Goodreasin mukaan annoin tälle kokoelmalle arvosanaksi kolme tähteä.
  
   
Tätä runokokoelmaa odotin kirjaston varausjonossa alkuvuodesta saakka (kirja ei tainnut olla vielä ilmestynyt siinä vaiheessa). Amanda Lovelacen Tässä prinsessa pelastaa itsensä (Sammakko 2018, suom. Einari Aaltonen, 203 sivua) herätti kiinnostukseni ennakkoon, mutta jätti lopulta vähän kylmäksi. Teoksen sisältö on hieman kuin sekoitus Rupi Kaurin Maitoa ja hunajaa ja post-alfaa. Feminismiä, surullisia (omakohtaisia?) kokemuksia ja milleniaalikipuilua. Pidin alusta todella paljon, mutta sitten kirjan kertoman tarinallisen runouden ylle vedettiin synkkiä harsoja väkivaltaisesta, alkoholisoituneesta äidistä, syövästä, siskon kuolemasta, anoreksiasta, masennuksesta... Not my cup of tea, huolimatta Harry Potter -viittauksista ja parista voimaannuttavasta feministisestä runosta. Goodreads tuomio tällekin kolme tähteä.
      
  
Viimeisenä käsittelen kaksi saman runoilijan omakustannekokoelmaa. Elina Salminen ei sanonut minulle nimenä mitään, kun tapasin Helsingin kirjamessuilla hänen ständillään päivystävän bloggaajakollegan, Pasasen Tiinan. Hetken juteltuamme tajusin, että olin peräti nähnyt runoilijan teoksia Facebookissa, missä hän on jakanut runojaan neliönmuotoisten luontokuvien päälle kirjoitettuna. Varasinkin kirjastosta kaksi hänen kolmesta teoksestaan (uusinta kokoelmaa ei ollut hankittu). Nämä eivät nousseet suosikeikseni, vaikka muutamia kiinnostavia runoja sisälsivätkin. Goodreads tähtiä Koska tuuli kuiskii (95 sivua) sai kolme ja Jos minä jostain alkaisin (96 sivua) kaksi.