keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Kevään 2023 tulevia kirjoja

   
Kirjasomettajan elämä on joskus kuin lintubongarilla. Etenkin kahdesti vuodessa, kun seuraavan kauden katalogit lepattelevat virtuaalisia siipiään kuin muuttolinnut konsanaan. Tein ensimmäinen katalogihavainnon 20.10. ja siitä eteenpäin katalogeja alkoi tupsahtelemaan tasaista tahtia. 
  
Tähän mennessä katalogeja on julkaistu Issuussa (ja pari muuallakin) yhteensä 21, joskin minun listallani on vain 14 kustantamoa. Parin kustantamon katalogi ei ole vielä ilmestynyt ja lisään niistä mahdollisesti löytyvät kiinnostavat teokset sitä mukaa listalle, kun huomaan niitä ilmestyneen. Kustantamoiden nimet ovat tuttuun tapaan linkkejä katalogeihin. 
  
Lusikat ovat juuri nyt niin vähissä, etten tällä kertaa tee kattausta kaikista nuorten- ja YA-kirjoista, mutta jo pelkästään minua eniten kiinnostavien teosten joukosta niitä löytyy runsaasti. 
  
  • Felix Salten: Bambi (maaliskuu)
  
  • Leigh Bardugo: Salatun tiedon seura (huhtikuu)
 
  • Sari Kanala & Daga Ulv: Pohjolan hukka - Canis lupus (maaliskuu)
   
  • Juha-Pekka Koskinen: Puhdas valhe (maaliskuu) 
  
  • Elodie Harper: Sudenluola (kesäkuu)
  • Veronica Henry: Kuinka rakastua kirjakaupassa (toukokuu)
  • Kerri Maher: Pariisin kirjakauppias (helmikuu)
  
  • Ariel Lawhon: Koodinimi Hélène (maaliskuu)
  
  • Sarah J. Maas: Maan ja veren huone (toukokuu)
  • Mia Myllymäki: Huomistarhuri (huhtikuu) 
  
  • Thomas Engström & Margit Richert: Armasjärvi (toukokuu) 
  
  • Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto (huhtikuu)
  • TJ Klune: Kuiskailevan oven alla (huhtikuu) 
  • Juha-Pekka Koskinen & Saana Nyqvist: Mysteerijengi - Tähtitornin vampyyri (helmikuu)
  • J.S. Meresmaa: Hirviöhoitola - Kartanon kummajaiset (helmikuu)
  • J.S. Meresmaa: Kunnes tapamme taas (helmikuu) 
  • Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat (huhtikuu)
  
  • Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja kurittomat kisusarviset (tammikuu) 
  • Laura Ellen Anderson: Myrskyn silmä (kesäkuu)
  • Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret (helmikuu) 
  • Jemma Hatt: Seikkailijat ja salaisuuksien kaupunki (tammikuu)
  • Helena Immonen: Näkymätön Milanna ja sisimanteri (maaliskuu)
  • Ian Mark: Hirviönmetsästyksen opas aloittelijoille (helmikuu)
  • David O’Connell: Hitulaiset (huhtikuu)
    
  • Emilia Erfving: Kasan perhe (maaliskuu)
  • Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan kuun majakka (toukokuu)
  • Arja Puikkonen & Terhi Ekebom: Viimeiset lohikäärmeet (maaliskuu)
  • Marketta Pyysalo & Teemu Juhani: Matka yli aikojen (huhtikuu)

  • Linda Fertig & Denise Lüdicke: Boho makramee (tammikuu)
  • Satu Varjonen & Mari Luoma: Some soikoon! (kesäkuu)
  
  • Sini Helminen: Kalma (maaliskuu) 
  • Anu Holopainen: Iik! 9: Lauma (maaliskuu)
  • J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän (huhtikuu) 
  • Suvi Nurmi: Ajankaitsija (huhtikuu)
  • Mirjami Sirén: Kaupunki ilman koteja (maaliskuu) 
    
  • B.B. Alston: Amari ja taikureiden peli (tammikuu) 
  • Laura Henry-Allain & Onyinye Iwu: Mun väri, sun väri - Rodusta, antirasismista ja itsetunnosta (helmikuu)
  • Magdalena Hai: Sarvijumala (maaliskuu) 
  • Siri Kolu: Hereiset - Aamun kauhut (tammikuu)
  • Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 5 - Vankilapako (helmikuu)
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 6: Näkki (helmikuu)
  • Anu Ojala: Ryhmä Error - Valehtelija (huhtikuu)
  • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja rohkeusloikka (huhtikuu)
  • Fiona Valpy: Rue Cardinalen ompelijattaret (tammikuu)
  
  • Elisa Shua Dusapin: Talvi Sokchossa (maaliskuu)
  
  • Milla Westin: Myyttiset: Loputon talvi (maaliskuu)
  
  • Elly Griffiths: Murhan käsikirjoitus (tammikuu)
  • Elly Griffiths: Yöhaukat (maaliskuu) 
  • A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Murhaballadit (helmikuu)
  • A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Valkean yön lapset (toukokuu) 
  • Sanna Isto: Näkymättömät (huhtikuu) 
  • Riina ja Sami Kaarla & Ander Vacklin: Pet Agents 8: Tehtävä kuussa (helmikuu)
  • Riina ja Sami Kaarla & Ander Vacklin: Pet Agents - Lemmikkifrendit 3: Papu (toukokuu)
  • Stephen King: Satumaa (tammikuu) 
  • Janne Malinen & Teemu Juhani: Waaralinnan salaisuudet 2: Verenpunainen kristalli (kesäkuu)
  • Emily St. John Mandel: Lasihotelli (kesäkuu)
  • Sayaka Murata: Heartstopper 2 ja 3 (marraskuu 2022 ja kesäkuu)
  • Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa (toukokuu)
  • Sinikka Piippo: Puiden kertomaa (kesäkuu)
  • Martin Widmark & Emil Maxén: Kauhuagentti Nelli Rapp - Hirviöakatemia (huhtikuu)
  
  • Tinka Baer: Kaikujat 1: Kohti tuntematonta (maaliskuu)
  • Sari Elfving: Saattaja (huhtikuu)
  • Lena Frölander-Ulf: Kamppailu kivikosta 1: Rapsu huiskahäntä (helmikuu)
  • Jenny Kangasvuo: Hiukset takussa (helmikuu)
  
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Quintin ja Dirkin sankaritehtävä (tammikuu)
  • Vuokko Hurme: Ihanat taruolennot (tammikuu)
  • Anna Elina Isoaro & Mira Mallius: Kaksi tätiä nimeltä Veera (toukokuu)
  • Karen McManus: Neljä askelta murhaan (maaliskuu)
  • Lola Odusoga & Saara Obele: Lolan suuri salaisuus (helmikuu)
  • Timo Parvela & Mari Luoma: Melkein mahdoton tehtävä - Savuna ilmaan (helmikuu) 
  • Dess Terentjeva: Freestyle (helmikuu)
  
    
Top 10 kiinnostavummat:
  1. B.B. Alston: Amari ja taikureiden peli 
  2. Catherine Doyle & Katherine Webber: Kruunun tyttäret
  3. Magdalena Hai: Sarvijumala
  4. TJ Klune: Kuiskailevan oven alla
  5. Juha-Pekka Koskinen: Puhdas valhe
  6. Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 5 - Vankilapako
  7. J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän 
  8. Mia Myllymäki: Huomistarhuri 
  9. Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa 
  10. Mirjami Sirén: Kaupunki ilman koteja

lauantai 5. marraskuuta 2022

Päätön kekripukki ja muita kammotuksia pyhäinpäivään

"Kekrinä ovat liikkeellä pahat ja hyvät henget."
  
  
Kreetta Onkelin kirjoittama ja Jussi Kaakisen kuvittama Ahmattien yö - Kekriseikkailu on (nimensäkin mukaisesti) kirja Suomen versiosta sadonkorjuujuhlasta eli kekristä, jonka maailmallisia verrokkeja ovat samhain, Halloween ja Día de Muertos, joskin osittain perinteet menevät päällekkäin pyhäinpäivän kanssa. Kekrillä ei ole tiettyä päivämäärää, vaan sitä on vietetty eri puolilla Suomena hieman eri aikaan, 29.9.-6.11. riippuen siitä missä vaiheessa sato on saatu kerättyä talteen.
  
Kekri on jäänyt kaupallistuneemman serkkunsa Halloweenin jalkoihin, eikä juuri kukaan enää sitä muutenkaan vietä, kristinusko kun on harmillisen hyvin siivonnut nämä pakanalliset juhlapäivät ja pakkokäännyttänyt ne kirkkovuoteen sopiviksi. En silti kurtistele kulmiani Halloweenille, kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan sama juhla vain hieman eri paketissa. Muistan jostakin yläasteelta tai lukiosta, siis vuosituhannen vaihteesta, että kekristä olisi ollut joskus ruokalan pöydillä infoa, mutta harva niitä taisi kuitenkaan lukea. 
  
Tämä todella lyhyt teos sisältää taidokkaan pääosin värillisen kuvituksen ja koheltavan tarinan kekriyöstä. Olisihan tässä voinut olla enemmänkin tuon perinteen avaamista, kekripukki kun ei tainnut edes uhata rikkovansa uunia. Lopussa on koko sivun mittainen inforuutu, eli se olisi mahtunut hyvin mukaan. 
   
Kauan sitten me ihmiset sepitimme itse omat tarinamme. Eräät parhaat kertomukset liittyivät kekriin. Kekriä vietetään myöhään syksyllä. Ojanpientareet ovat silloin kohmeisia ja aurinko näyttäytyy niukasti. Kaikista juhlista tuntuu olevan pitkä aika. (s. 5)
  
Ihastuttavan räväkkä goottimummo ottaa kolme lastenlastansa mukaan matkalle laittamaan mökin talvilepoon. Liisa (8), Kake (10) ja Tapsa (18), joka on juuri saanut kortin ja ajaa mummon 40-vuotta vanhaa autoa, ovat serkuksia. Lasten nimet tuntuivat jostakin syystä todella vanhanaikaisilta, epämuodikkaalla tavalla (nykyään tosin ei voi nimen perusteella olla varma, onko nimen kantaja kolme vai 83-vuotias). Mutta tunne ehkä johtuu siitä, että vuonna 1942 syntynyt isäni oli Kauko eli lempinimeltään Kake (äitini veli on myös samanniminen), Liisa puolestaan oli 1927 syntyneen mummoni nimi.
  
Miinustan kirjalta pisteitä siitä, että tässäkin lapsille suunnatussa teoksessa kommentoidaan ihmisten ulkonäköä negatiivisesti, kuten "huomiota herättävän lihava". Mummostakin joku ajattelee, että hän on "hurjannäköinen eukko", jolla on "violetiksi värjätyt pitkät sotkuiset hiukset, niin hirveästi meikkiä että kasvot näyttivät käsitetaiteelta" ja että "kauneus on katsojan silmissä". Huoh. Niin väsähtänyttä kommentoida ylipainoa ja vaihtoehtoisesti pukeutuvia ihmisiä, joilla on ei-luonnollinen hiusväri, tatuointeja tai lävistyksiä.
  
Pihalla oli suuri roihu, jonka ympärillä hyppeli ihmisiä kummallisesti liikehtien. Kakesta näytti selkeästi siltä, että kyseessä olivat pakanalliset menot. Noituutta! (s. 26)
  
Goodreadsissa kirjan arvostelleet kommentoivat, että juoni oli sekava tai turhan rönsyilevä, ja hahmoja oli liikaa. En ole itse samaa mieltä tästä. Auton sammuttua keskelle pimeää metsää, jokainen kyytiläinen menee omia teitään, kunnes lopussa löydetään taas yhteen Matkalla tavataan uusia hahmoja ja lopussa irrallisetkin osaset on kirjoitettu osaksi kokonaisuutta. Kekripukki ei kuitenkaan mielestäni ollut sukukartanon nykyisen omistajan pelätty isoisä, von Lapio vaan erehtyi luulemaan niin. Korjatkaa, jos olen väärässä.
  
Karikatyyrimäisen säästäväinen Visun perheen oli myös jäänyt joitakin vaivaamaan. Heillä kun on tapana syödä ruisleipää kuiviltaan, palanpainikkeena litran kannu yhdellä teepussilla maustettua teetä ja katsoa sen jälkeen kokkailuohjelmaa vatsat kurnien. Tämä oli tarkoitettu kaiketi vastapainoksi kekriyön mässäilylle, mutta itselle jäi kylmäävä fiilis, että perheen isä oli kammottava mies, joka piti vaimoaan ja lapsiaan pelolla hallinnassa, äidin pahoittelu yhden leivänmurun jäätyä lautaselle oli nimittäin aivan kohtuuttoman suurta tekoon nähden. Oli myös todella outoa, että vain isälle oli annettu etunimi. 
  
Marras tarkoittaa kuolemaa, ja yleisesti luullaan, että se ei ole oikea aika luonnosta nauttimiseen. Vaikka juuri loka-marraskuu on juhlan ja ilonpidon eli kekrin aikaa, kuten me nyt tiedämme. (s. 56)
  
En siis voi kauhean lämpimästi tätä kirjaa suositella, vaikka se kotoisasta sadonkorjuujuhlasta kertookin. Olisipa kiva, jos muutkin lastenkirjailijat tarttuisivat teemaan, esim. Magdalena Hai, Timo Parvela tai J.S. Meresmaa saisivat varmasti ammennettua paljonkin tästä mainion oudosta perinteestä. Törmäsin sattumalta kekriin jo kesällä, kun luin Mitja Mikael Malinin suomimytologiaa sateenkaarevasti käsittelevän sarjakuvan Kivet, kannot, tähdet, kuuta. Sille voin antaa ison suosituksen, vaikkei ehkä lapsille sopiva olekaan. 
  
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Ahmattien yö on seikkailukirja kekriyöstä, jolloin aika on erilaista ja maailman rajat ohuet. Kouluikäisille ja vanhemmillekin tarkoitettu kirja kertoo kutkuttavan tarinan siitä, mitä kaikkea tapahtuu, kun serkukset Kake, Liisa ja Tapsa vauhdikkaine goottimummoineen kohtaavat eriskummallisia asioita suomalaisen maalaiskylän syksyisessä yössä. 
  
Kreetta Onkelin seikkailun on kuvittanut Jussi Kaakinen. Ahmattien yön julkaisija on Talonpoikaiskulttuurisäätiö, jonka tavoitteena on edistää uutta talonpoikaiskulttuuria, mihin kekrijuhlaperinteen tuominen nykypäivään osaltaan nivoutuu.
 
64 sivua, Maahenki kustannus 2013 / Talonpoikaiskulttuurisäätiön julkaisuja 4
  
Kuvittanut: Jussi Kaakinen
   
  
*****
   
"Yössä oli jotain vialla. Ulkona ei ollut katuvaloja, kuten odotin.
Ulkona oli pilkkopimeää. En myöskään kuullut yhtään sellaista ääntä, 
joita olisin kuvitellut yöhön: naapurin koiran haukkua, auton hurinaa pihatiellä. 
Yö oli hiljainen. Se tuntui pidättävän hengitystään."
   
   
Siri Kolun kirjoittaman ja Johanna Lumpeen kuvittaman Hereiset-trilogian ensimmäisen osan Yön salaisuus konsepti on todella mainio: öisin vanhemmat taistelevat yön olentoja vastaan, jotta heidän lapsensa saisivat nukkua rauhassa. Mutta mitä tapahtuu, kun tuo lapsi herää? Mitä jos sängyn alla oleva mörkö onkin totta? Mitä jos vanhemmat laittavatkin iltaisin, lasten mentyä nukkumaan pyörimään nauhoitteen normaaleista iltatoimista ja lähtevät sitten ulos hampaisiin asti aseistautuneina?
    
Puristava tunne kahdesta maailmasta palasi. 
– Se joka tietää, ei voi koskaan olla enää tietämättä. Hereiset ulkona tietävät sen. 
– Hereiset? 
– Ne, jotka ovat hereillä, äiti sanoi. – Ne, joiden takia meidän täytyy olla hereillä puolustamassa teitä. Hereiset ovat muuttaneet elämämme ja nyt myös sinun elämäsi. Me olemme hereillä ja valppaina koko ajan. Se vaikuttaa ihan kaikkeen. Ei vain öihin, vaan jokaiseen hetkeen, jonka elät.
--
Öisten taisteluiden takia tavallinen maailma näytti oudolta, kiepsahtaneelta. Supermarketin vilinä hämmensi. -- ymmärsin paremmin kaikkea sitä harmautta ja hitautta, joka lapsiperheaikuisia vaivasi. Jokainen perhe, jossa oli lapsia, eli kahta elämää: päiväelämää, jonka lapset kuvittelivat ainoaksi elämäksi, ja sitä öisten kauhujen elämää, jonka vasta nyt tiesin olevan olemassa. 
-- 
Huoneeni tuntui turvalliselta ja hassulta, niin kuin lavasteelta näytelmään, jonka nyt tiesin näytelmäksi. (s. 42-43, 84-85 ja 113-114)
  
Leo päätyy taistelemaan kammo-otuksia vastaan vanhempiensa rinnalla koulutuksenaan vain videopelit ja vanhempien ylläpitämä mörkökirjasto eli Muistiksi kutsuttu käsinkirjoitettu kokoelma havainnoista, mutta ei aivan ymmärrä miksi. Miksi hirvitykset kerääntyvät sellaisten talojen ympärille, missä on lapsia? Miksi osa perheistä linnoittautuu koteihinsa, eivätkä taistele vastaan? Miksi kaatuneiden inhotusten kehot katoavat aamun tullen? Miksi Leolla tuntuu olevan outo kyky, joka auttaa kamppailussa mörköjen kanssa? Mitä tehdä, kun paras kaveri tulee epäluuloiseksi Leon kotioloista? 
  
Otin sotanuijan käteeni ja tunsin itseni hirveän hölmöksi. Juuri tältä näyttäisin, jos minut sijoitettaisiin johonkin taisteluelokuvaan. Olisin se hölmö, joka seisoisi pökkelönä eikä uskaltaisi liikuttaa kädessään olevaa nuijaa.
--
Toivoin että harjoittelu olisi saanut minut tuntemaan itseni soturiksi. Niin ei käynyt.
--
Toivoin, että meillä olisi liekinheitin. Peleissä sellaisia löysi lojumasta tuosta vain, ne piti vain älytä napata mukaan. Todellisessa maailmassa liekinheittimiä ei ollut saatavilla lainkaan niin kätevästi. (s. 60 ja 118)
  
Kuvitus olisi voinut olla asteen verran hurjempikin (vrt. Kepler62, Maailman viimeiset tyypit), mutta tämä lienee suunnattu aavistuksen verran nuoremmille. Aineksia vieläkin kammottavampaan tarinaan olisi ollut ilman, että ikärajaa olisi tarvinnut edes nostaa. Esimerkiksi Liiskajasta on tehty liian koominen ollakseen oikeasti niin pelottava kuin millaisena sitä tulisi pitää. Leon äidistä tulee erittäin paljon mieleen The Walking Deadin Michonne, kummatkin nimittäin heiluttelevat itämaista miekkaa loppumatonta vihollislaumaa vastaan.
   
– Miksi Muisti on olemassa? -- Miksi tiedot [hereisistä] piti tallentaa? 
– Se on sinua ja Lumia varten -- aikanaan täytätte sen tyhjiä sivuja omilla havainnoillanne. Annatte Muistin eteenpäin omille lapsillenne, kun he heräävät.
--
He kertoivat minulle, olivat vain odottaneet hetkeä, jona joutuisivat paljastamaan meille totuuden. Ja jos minulla olisi aikanaan lapsia, tekisin sen vuorostani heille.
--
– Minun ja Lumin pitäisi antaa Muisti eteenpäin omille lapsillemme. Kirja on teidän tekemänne. Miksi te ette kuulleet hereisistä omilta vanhemmiltanne? (s. 100-101)
  
Hieman kyllä erikoista olettaa, että omat lapset koskaan hankkisivat itse lapsia, etenkään maailmaan jossa on hirviöitä... Tarina herättää koko joukon kysymyksiä, joihin ei vielä saada vastauksia ja jää kaiken lisäksi mainioon cliffhangeriin, mikä tarkoittaa, että seuraava osa on ehdottomasti luettava. Onneksi jatkoa on luvassa jo tammikuussa.  
    
Käry haisi mädille perunankuorille, turvonneille rotanvatsoille, vatsatautialkkareille, reppuun unohtuneelle viime kesän ahvenelle, napanöyhdälle ja muumion haudasta päälleelle vuosituhannen verran kypsyneelle pierulle. (s. 117)
  
  
Arvosana:
        
Takakannesta:
Kun sydänyön inhotukset hyökkäävät, Leo tarvitsee loputtomiin nokkeluutta ja rohkeutta. Videopelimäisen koukuttava kauhusarja alkaa.
  
Eräänä iltana 11-vuotiaalle Leolle paljastuu, että on olemassa kaksi ihan erilaista maailmaa: tuttu ja turvallinen päivämaailma ja yön kauhumaailma, jota hallitsevat hereiset, yön otukset. Joka yö Leon vanhemmat muuttuvat taistelijoiksi suojellakseen Leoa ja hänen pikkusisartaan Lumia hereisten hyökkäyksiltä. Ja kun totuus selviää Leolle, hänenkin on taisteltava Riikinkäärmettä, Kitaa ja muita pelottavia otuksia vastaan.
  
Leo ei voi paljastaa kauhuja Lumille tai Kirilille, parhaalle ystävälleen. Mutta miten säilyttää tällainen salaisuus?
  
174 sivua, Otava 2022
  
Kuvittanut: Johanna Lumme
   
Sarjassa ilmestyneet:
  • Yön salaisuus
  • Aamun kauhut (tulossa tammikuussa 2023)

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Lokakuun luetut

  
Lokakuu oli ihana! Sain luettua 17 kirjaa (3283 sivua), mikä yllätti itsenikin - olihan syyskuussa vaivannut lukujumi. Halloween-lukuhaasteella on tosin aina minuun sellainen vaikutus. Haasteen kooste löytyy täältä. Kaksi kuukautta kestänyt postausjumikin helpotti, kun julkaisin peräti kolme postausta, joissa yhteensä käsittelyssä 11 kirjaa. Parhaat lukuhetket tarjosivat Kummat, Rontti-kissa noitakoulussa sekä Myrtti ja kudelmataika. Suosittelen myös lukemaan Sistersongin, se oli todella täyteläinen teos tiiviissä paketissa.
  
Näin lokakuun viimeisenä lauantaina siskontyttöä, joka tänä syksynä aloitti Rovaniemellä yliopistossa. Kävimme pyörimässä hänen ja kahden ystävänsä kanssa pitkin Oulua, mm. Kummacon-tapahtumassa, josta ostin itselleni Bookworm-pinssin. Samana viikonloppuna oli myös Helsingin kirjamessut, jonne en tänä vuonna pystynyt menemään taloudellisista syistä - kaiken lisäksi paljon odottamani Annukka Salama joutui perumaan tulonsa. Mutta törmäillään siellä sitten ensi vuonna!  
  
Kaikki lokakuussa luetut:
  
  
Marraskuun lukupinossa: 
  • Fredrik Backman: Kiekkokaupunki
  • Magdalena Hai: Isetin solmu
  • Rasaliina Jänö: Taikakello
  • Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 4) Muistisäiliö
  • J.S. Meresmaa: Kerberos
  • Timo Parvela & Mari Luoma: Melkein mahdoton tehtävä - Merkitty lapsi
  • Andy Weir: Operaatio Ave Maria

tiistai 1. marraskuuta 2022

Halloween-lukuhaasteen kooste

   
Kalenterin toiseksi viimeinen sivu on kääntynyt esille, mikä tarkoittaa, että Halloween-lukuhaaste on tältä vuodelta ohitse. Luin peräti 14 lasten- ja nuortenkirjaa sekä yhden aikuisille suunnatun sarjakuvakokoelman, mikä oli ihanaa reilun kuukauden lukujumittelun jälkeen. Parhaat lukukokemukset tarjosivat Kummat, Rontti-kissa ja Myrtti. 
   
Listaan alle lukemani lanut suunnilleen ikäsuosittelujärjestyksessä ja postauksen lopusta löytyy kooste muiden haasteeseen osallistuneiden lukemista teoksista. Jos sinun lukemasi teokset puuttuvat, kommentoi alle listana tai linkin kera, niin lisään ne mukaan tulevien vuosien vinkeiksi. 
    
  
   
  
Sarjakuvat:
   
Haasteessa luettuja:

maanantai 31. lokakuuta 2022

Zombeja, vampyyrejä ja kummituksia - Halloweenin loppuhuipennus!

"Mä huokaan. Haluaisin vaan käpertyä tosi paksun peiton alle ja lukea sarjiksia 
kokonaisen vuorokauden ympäri. Tämä maailmanloppu on uuvuttavaa."
    
    
Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten lennokkaasti kuvittama Maailman viimeiset tyypit on vauhdikas seikkailusarja postapokalyptisessä maailmassa täynnä zombeja ja hirviöitä, joista osa on hyviä ja osa tosi, tosi pahoja. 
  
Tuomiopäivän taisto jatkaa siitä, mihin edellisessä osassa jäätiin, eli Jack ystävineen on edelleen  matkalla kohtaamaan toistaiseksi isoimman pahiksen Thrullin ja yrittävät löytää tämän rakennuttaman Tornin, estääkseen maailmoja tuhoavan megajätti pahiksen, Rezzochin tulemisen Maahan.
  
Meitä kohti jylisee Megaostari. Jättiläismäinen tuhatjalkaishirviö, jonka selässä on kokonainen kauppakeskus nimeltä Superkeskus.
--
Ihan kuin ison risteilyaluksen DNA olisi risteytetty jonkun kummajaiskarnevaalin kanssa, ja tuloksena olisi valtava jaloilla kulkeva hirviömetropoli. (s. 1 ja 31)
  
Miljöönä on siis tuo edellä mainittu ostari. Jack poppoineen tapaa siellä joukon hirviöitä, jotka eivät ole vielä valinneet puoltaan koko olemassaoloa uhkaavassa sodassa. Hieman väliosan ja pitkittämisen makua tässä oli, vaikka erittäin nopeasti luettava ja viihdyttävä tarina tälläkin kertaa kansien väliin mahtuu - kamalasti ei vaan juoni etene. Brallier kommentoikin kiitoksissaan, että tätä osaa oli tähän mennessä vaikeinta kirjoittaa. 
    
Kosmisen käden vuoksi mä olen sidottu ikuisiksi ajoiksi tän taistelun tulevaisuuteen. Mä en voi koskaan antaa periksi ja luovuttaa. Vaikka haluaisinkin. (s. 306)
  
   
Näin jo WSOY:n kevään 2023 katalogin, jossa oli Dirkin ja Quintin oma seikkailu, niinpä tämän osan loppu ei aivan täysin päässyt yllättämään.
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Huippusuosittu sarja täynnä zombeja, toimintaa ja huumoria jatkuu!
  
Jack ja koko jengi ovat huikealla autoreissulla kohti Thrullin kohtalokasta Tornia, kun he imautuvat jättiläismäiselle megaostarille. Liikkuvan monsterikaupungin kyydistä löytyy odottamattomia tuttuja, ja Jack joutuu koetukselle. Hän osaa jo kontrolloida zombeja, mutta osaako hän olla johtaja?
  
Mätöntäyteinen suosikkisarja on pullollaan maailmanlopun zombeja, monstereita ja kaverijengin riemukasta huumorin kuorruttamaa kohellusta. Runsaalla kuvituksella höystetty vauhdikas zombiemättöseikkailu on edennyt seitsemänteen osaan.
  
Suomentanut: Aila Herronen, 310 sivua, WSOY 2023
   
Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth and the Doomsday Race (2021)
  
Kuvittanut: Douglas Holgate
 
Sarjassa ilmestyneet:
  
  
*****
  
"Osaan olla uljas ja urhea. Paitsi että... öh... Mikä tuo on?" 
hän kysyi ja osoitti vapisevalla sormella käytävään Amelian ja Flooran taakse.

Kaksikko kiepahti katsomaan taakseen ja näki kaksi vihreänä hehkuvaa silmää.
  
  
Arvostelukappale
  
Laura Ellen Andersonin luoman Amelia Kulmurin maailma on ihastuttavasti vinksahtanut Roald Dahlin tyyliin. Nyt juhlitaan Flooran (joka on harvinainen jeti) isojeti Klaaran 350-vuotissyntymäpäivää, johon kuuluu muun muassa synttäripyllyttely eli takapuolten yhteen tömäyttely niin monta kertaa kuin päivänsankari täyttää. Juhlat kuitenkin menevät mönkään, kun vierailta alkaa kadota tavaroita ja prinssi Tangine katoaa myös. Floora, Kalmo ja Amelia lemmikkikurpitsa Purskun kanssa aikovat selvittää, mikä tai kuka kaiken takana on.
  
"Millainen reitti se on?"
"SE ON PUTKI. VÄHÄN KUIN LIUKUMÄKI", Floora sanoi katsomatta heitä silmiin.
"Eihän se kuulosta kovin pahalta", Amelia sanoi.
"SE ON JÄTEKUILU."
"Ai..." Amelia ja Kalmo sanoivat yhteen ääneen.
--
"MÄÄ HALUSIN TAAPERONA AINA LIUKUA TÄSTÄ ALAS, MUTTA ISKÄ EI KOSKAAN ANTANUT", Floora sanoi.
"Ehkä siksi, että se on jätekuilu?" Kalmo sanoi.
"EHEI, SE EI JETIÄ HAITTAISI", Floora naurahti.
--
Amelia ja Floora -- putkahtivat lopulta -- valtavaan luolaan, joka oli TÄYNNÄ jätettä. 
Amelia veti syvään henkeä ja toivoi sitten hartaasti, ettei olisi tehnyt niin - haju oli KAUHEA. Hän nyppäsi poskestaan irti siihen takertuneen homeisen silmämunan.
--
Floora katseli ympärilleen. Hänen korvastaan roikkui suolenpätkä
--
Ja sitten Kalmo PULPAHTI esiin Purskun perässä ja tipahti isoon läjään limaista viemärikarvaa. 
Kalmo yökkäsi. "Ehkä olisin sittenkin mieluummin jäänyt jumiin seinän sisään kuin päätynyt tänne!" hän sanoi.  (s. 159, 164, 173-174 ja 180)
  
  
Tällä kertaa Amelian lumous ei purrut aivan täysillä. Puhutaan vakavammista, tärkeistä asioista, kun Amelia saa uusia ystäviä tiiviin kaveripiirin ulkopuolelta ja miltä se Floorasta tuntuu. Pohditaan myöskin sitä, mitä jos paras kaveri joutuu muuttamaan tosi kauan ja muutoksia ylipäätään. Ne kun ovat jokaisen elämässä väistämättömiä. 
   
"Vaikka minulla on uusiakin ystäviä, ei se tarkoita, ettenkö haluaisi viettää aikaa teidänkin kanssanne."
-- 
"EI SUN PIDÄ SURRA SITÄ, ETTÄ SAAT UUSIA YSTÄVIÄ. SE ON OSA ELÄMÄÄ!" Klaara sanoi ja hymyili lempeästi. "KUN KASVAT ISOMMAKSI, TAPAAT PALJON UUSIA OLENTOJA. JA NIIN TAPAA FLOORAKIN. SE JUURI ONKIN ELÄMÄSSÄ JÄNNITTÄVÄÄ! -- KUKAAN EI PIDÄ MUUTOKSISTA. MUTTA VAIKKA YSTÄVIÄ TULEE JA MENEE, SÄÄ, FLOORA, KALMO JA TANGINE OLETTE ERITYISIÄ TOISILLENNE." (s. 70 ja 81)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Nyt juhlitaan jetisynttäreitä!
  
Amelia ja hänen ystävänsä on kutsuttu Flooran isoäidin hulvattomiin 350-vuotispirskeisiin Jetivuorelle, eivätkä he malta odottaa juhlallisuuksien alkamista. Mutta pian heidän saapumisensa jälkeen jetien kimaltelevat aarteet alkavat kadota kuin tuhka tuuleen. Ja kun Tangine häviää yhtä salaperäisesti, tulee hänestä varkauksien pääepäilty!
  
Amelia on kuitenkin varma Tanginen syyttömyydestä. Kun Jetivuoren syövereihin kaiverretut tuhannet tunnelit alkavat yhtäkkiä romahtaa, Amelian täytyy pelastaa ystävänsä ja jetien kalleudet, ennen kuin ne hautautuvat ikuisiksi ajoiksi!
    
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 237 sivua, Kumma kustannus 2022
   
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Lost Yeti Treasures (2019)
   
Sarjassa ilmestyneet:
   
*****
  
"Näytti kuin peili olisi liikkunut. Aivan kuin se olisi ollut pehmeää ainetta 
ja pullistunut jonkun painaessa kasvojaan sitä vasten nurjalta puolelta."
     
    
Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin kirjoittaman sekä Henrik Jonssonin kuvittaman Pax-sarjan viides osa Kummitus ei kerro vain yhdestä vaan useammasta Mariefredissä riehuvasta murhanhimoisesta kummituksesta. Henkimaailman heput pääsivät karkuun ajattelemattomien lasten peilileikistä (vrt. Bloody Mary), koska "aika sykkii" ja raja maagisen sekä ei-maagisen maailman välissä on ilmeisesti ohuempi, minkä vuoksi kaikkea outoa tapahtuu. Tästäkin olisi kivaa kuulla lisää, taidettiin viimeksi ensimmäisessä kirjassa puhua. 
  
Kaikkien oppilaiden oli valittava joko joulunäytelmä tai Lucia-kulkue, mikä oli suunnilleen sama kuin olisi pitänyt valita joko oksennustauti tai jäykkäkouristusrokotus. (s. 28)
  
Deus ex machina on tällä kertaa sähkökatko, minkä vuoksi Viggon ja Alrikin ei tarvitse laulaa julkisesti Lucia-kulkueen tähtipoikina, johon tehtävään Puukässä-Thomas pojat pakottaa. Hänen poikansa Simon on koulukiusaaja, joka on myös rasisti. Hän sanoo eräälle oppilaalle "muuta takaisin Arabiaan". Huoh. Niin kliseinen hahmo. Toivon kovasti, että hänen kotiolonsa parantuisivat, sillä on todella kaksinaamaista nimitellä sijaiskodissa asuvia Alrikia ja Viggoa alkoholisoituneesta äidistä, kun oma isä on sellainen öykkäri. 
  
– Miten joku voi haluta olla tavallinen? Iris huudahti. – Kun ympärillä on taikoja ja vaaroja ja salaisi kirjastoja? (s. 126)
  
Hämmentävästi Pax-sarjan suomentaminen on edennyt jo puoleen väliin, mutta paljon mitään isoa ei ole vielä tapahtunut tai paljastunut. Tässä osassa Estrid toki saa opastusta noitataitojensa kehittämiseksi (ainoastaan torstaisin, muulloin taikoja saa käyttää ainoastaan itsepuolustukseksi), mutta kuinka kummassa loppujen viiden osan aikana saadaan tällä tahdilla mitään aikaiseksi. Etenkin kun Viggon ja Alrikin pitäisi olla salaisen kirjaston seuraavat vartijat Estridin ja Magnarin jälkeen, eikä heitä ole valmisteltu mitenkään, kunhan vaan juostaan täysillä pahki maagisiin ongelmiin.
 
– Mitä lynkkaus tarkoittaa? Viggo kysyi. 
– Lynkkausko? Hei-Henry kysyi. – Se tarkoittaa, että joukko ihmisiä rankaisee jotakuta, jota syytetään kamalasta rikoksesta. -- He ikään kuin ottavat lain omiin käsiinsä. (s. 144)
 
Opin myös uuden sanan, seslonki! Kyseessä on siis jonkinlainen sohva. Sitten miinuspuolisiin havaintoihin. Estridin nimi kirjoitettiin kerran ilman t-kirjainta (harmillisesti nykyään ei ole aikaa tai rahaa tarkistaa kirjoja huolellisesti). Toisekseen lasten/varhaisnuortenkirjaan tuskin on sopivaa laittaa seuraavanlainen lause, mutta niinpä vain on tapahtunut: "oli aika ihanaa tuntea naisen kosketus. Ei haitannut, että tämä oli kouluhoitaja.
  
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Taistelu tuonpuoleisia olentoja vastaan jatkuu maagisessa kauhusarjassa.
  
Mariefredin asukkaat valmistautuvat joulumarkkinoihin ja Lucian päivän viettoon. Kukaan ei osaa arvata, millaisen karmean otuksen kaupunki on saamassa valontuojakseen. Viaton leikki muuttuu vaaralliseksi, kun henkiolennot pääsevät kulkemaan maailmojen väliin avautuneesta ovesta. Alrik ja Viggo joutuvat epätoivoiseen kamppailuun aikaa vastaan. Kutsumattomat vieraat on häädettävä, ennen kuin on liian myöhäistä!
      
Suomentanut: Sirpa Alkunen, 192 sivua, Otava 2022
  
Alkuperäinen nimi: Gasten (2015)
   
Sarjassa ilmestyneet osat:
  
*****
  
     
Mari Luoman Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä on todella kiva sarjakuva erityisesti varhaisnuorille, mutta kyllä näitä aikuinenkin mielellään lukee. 
  
Edellisessä osassa Romeo muuttaa sukunsa erikoiselle, rapistuvalle kartanolle, missä opettajina toimii joukko kauhun klassikkohahmoja kuten kummitus ja ihmissusi, terveydenhoitajan ollessa vampyyri. Perinteen mukaan Addisonin suvun lasten tulee 12 vuotta täytettyään osallistua kartanon koetuksiin, sillä se joka pystyy olemaan koulussa vaaditut kolme vuotta perii talon ja tilukset. 
  
Tällä kertaa mukaan tulee kolmas lapsi, Lina, joka muistuttaa suuresti Janne Kukkosen Voron päähenkilö Liljaa (joka tosin harjoittaa eri ammattia). Kolmatta osaa ja sukusalaisuuden seuraavaa palaa odotellessa. Ainoa miinus näissä on niiden lyhyys. Yksi teos edistää tarinaa aivan liian vähän ja seuraavaa osaa saanee taas odottaa vuoden. Haluan jo heti nyt tietää lisää!
    
Arvosana:
      
Takakannesta:
Hillitön kauhukomedia jatkuu!
  
Kotimainen nuorten sarjakuva, kauhusarja Romeo & Hirviöt saa kaivattua jatkoa, jossa Addisonin sukukartanon erikoiseen kouluun ilmestyy taas uusi oppilas.
  
Romeo ja Jillian yllättyvät, kun Addisonien kartanon ovelle saapuu Lina-niminen tyttö, joka ilmoittaa hänkin olevansa puhdasverinen Addison. Mutta onko hänellä varmasti puhtaita jauhoja pussissaan ja pärjääkö hänkään Jean-Julienin aavemaisilla ranskantunneilla? Kun kartanon saloja tutkinut Jillian johdattaa Romeon Salaisten kasvojen käytävään, isoisoisoisosetä Augustus Albertin ja koko kummituskartanon karmiva menneisyys alkaa pikkuhiljaa paljastua…
   
80 sivua, WSOY 2022
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Romeo & Hirviöt
  • Romeo & Hirviöt - Salaisten kasvojen käytävä
  
Luettu myös täällä: Kirjavinkit, Toisinkoinen