torstai 31. joulukuuta 2020

Helmet -lukuhaasteen kooste

Helmet -lukuhaaste vuosimallia 2020 on osaltani taputeltu, ja vaikka en saanutkaan haastetta valmiiksi, olen tyytyväinen, että vain neljä kohtaa jäi tyhjäksi. Iloinen kirja ja tutkijan kirjoittama kirja  osoittautuivat liian vaikeiksi, kohtiin kirjassa on epäluotettava kertoja ja kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja minulla oli kirjat varattuna (Karen M. McManusin Yksi meistä valehtelee ja Evie Wyldin Me olemme susia), en vain ehtinyt lukemaan niitä. 
  
Tämä on parhaiten sujunut Helmet -lukuhaaste osaltani ja odotan jo innolla, että pääsen täyttämään ensi vuoden haastekohtia. Tällä kertaa luen haastetta siskojeni ja heidän aikuisten tyttäriensä kanssa (tänä vuonna luimme Popsugar Reading Challengea). Tein jo pari päivää sitten lukupäiväkirjaani / bujoon sivut uudelle haasteelle ja vaikuttaa siltä, että vain pari kohtaa tulee olemaan haasteellisia. Mutta sitä ennen katsaus menneeseen vuoteen ja siihen, mitä luin haasteeseen.
  
 
1. Kirja on vanhempi kuin sinä - Minna Canth: Hanna
2. Iloinen kirja
3. Kirja, johon suhtaudut ennakkoluuloisesti - Magdalena Hai: Haiseva käsi
4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä - Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta
5. Saamelaisen kirjailijan kirjoittama kirja - Kirste Paltto: Luohtojärven merkillinen maailma
6. Kirjan nimi alkaa ja päättyy samalla kirjaimella - Anniina Mikama: Tinasotamiehet
7. Kirjassa rikotaan lakia - Eoin Colfer: Artemis Fowl
8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi - Annukka Mäkijärvi, Hanna-Reetta Schreck & Iida Turpeinen: Ellen T. 
9. Kirjassa kohdataan pelkoja - Santa Montefiore & Simon Sebag-Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit
10. Kirja sijoittuu maahan, jossa on vähemmän asukkaita kuin Suomessa - Ruta Sepetys: Harmaata valoa
  
 
11. Vaihtoehtohistoria - Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille
12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera - Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
13. Kirjassa eksytään - Jemina Kuisma: Terra Antiqua
14. Urheiluun liittyvä kirja - Jerry Spinelli: Tähtityttö
15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö - Judith Kerr: Kun Hitler varasti vaaleanpunaisen kanin
16. Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli - Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
17. Tutkijan kirjoittama kirja
18. Sinulle tuntematonta aihetta käsittelevä kirja - Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Ellen! - Taiteilija Ellen Thesleffin elämä ja villit värit
19. Kirja, jota luet yhdessä jonkun kanssa - Bjørn Sortland & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Luola
20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja - Maja Lunde: Sininen
  
   
21. Pidät kirjan ensimmäisestä lauseesta - Thomas Taylor: Malamanteri
22. Kirjassa on epäluotettava kertoja
23. Kirja on julkaistu myös selkokielellä - Tove Jansson: Taikurin hattu
24. Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa - Cressida Cowell: Noitakuningas herää
25. Kirjassa ollaan saarella - Catherine Doyle: Myrskynvartijan saari
26. Kirjailijan sukunimi alkaa kirjaimella X, Y, Z, Å, Ä tai Ö - Kore Yamazaki: Velhon morsian 12
27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani - J.S. Meresmaa: Dodo
28. Tulevaisuudesta kertova kirja - Neal Shusterman: Scythe
29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva - Sayaka Murata: Lähikaupan nainen
30. Kirjassa pelastetaan ihminen - Octavia E. Butler: Aamunkoitto
 
 
31. Kirjassa kerrotaan elämästä maaseudulla - Laura Ingalls Wilder: Pieni talo suuressa metsässä
32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa - Mats Strandberg & Sara B. Elfgren: Piiri
33. Kirjassa tapahtuu muodonmuutos - Mary Stewart: Susimetsän salat
34. Kirjan nimessä on luontoon liittyvä sana - Marja Aho: Puunhalaaja
35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa - Beth O'Leary: Kimppakämppä
36. Tunnetun henkilön suosittelema kirja - Tuutikki Tolonen: Agnes ja unien avain
37. Ajankohta on merkittävä tekijä kirjassa - Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
38. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on puu - Liliana Lento: Koivu ja pihlaja
39. Kirjassa lennetään - Kozu Kibuishi (toim.): Flight vol. 1
40. 2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja - Aila Meriluoto: Vihreä tukka
 
  
41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan - Anne-Maija Aalto: Korento
42. Kirjassa on isovanhempia - Karin Erlandsson: Yöjuna
43. Kustantamon kirjasarjassa julkaistu kirja
44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa - Martin Widmark: Ruusun salaisuus
45. Esikoiskirja - Rainbow Rowell: Eleanor & Park
46. Kirjassa on sauna - Anu Holopainen: Metsälammikon hirviö
47.-48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet - Vuokko Hurme Kiepaus & Kaipaus
49. Vuonna 2020 julkaistu kirja - Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan
50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja - Julie Murphy: Dumplin

lauantai 12. joulukuuta 2020

Kirjabloggaajien joulukalenteri: Luukku 12 | Karin Erlandsson & Peter Bergting: Yöjuna

     
Lukuhaasteissa: helmet 2020: 42. Kirjassa on isovanhempia 
  
Hyvää joulukuun kahdettatoista! Kirjabloggaajien legendaarinen joulukalenteri pyörähti käyntiin tänäkin vuonna. Eilinen luukku avautui Kirjan jos toisenkin -blogissa ja huomisen luukun pääsee katsomaan Kirsin Book Clubissa. Kaikki osallistujat on listattu ensimmäisessä luukussa Luetaanko tämä? -blogissa. Kalenterilogo on minun käsialaani, kuvassa Ainolanpuistoa lumisessa asussaan joulukuussa 2017. Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.
  
  
Jouluna on tarkoitus viettää aikaa yhdessä, isä sanoi. (s. 7)
  
Karin Erlandsonin Yöjuna on joulukalenterikirja, eli siinä on 24 lukua. Luin viime vuoden joulukalenteriluukkuuni niinikään 24 lukuun jaetun Maja Lunden Lumisiskon, jossa oli Lisa Aisaton lumoava kuvitus. Yöjunan idea on kiinnostava: kun joku läheinen katoaa esimerkiksi muistisairauden tai hukatun ilon takia, häntä pääsee tapaamaan Yöjunan asemille. Kuulostaa vallan maagiselta!
  
11-vuotiaan Danjan perhe eli äiti, isä, ja isosisko Nanda ovat aina viettäneet joulukuussa muutaman viikon mummon luona jo ennen aattoa. Kun vanhalla rautatieasemalla asunut mummo katoaa, päätyy Danja sattumalta sytyttämään erityisen kynttilän, jolla kutsutaan Yöjuna. Aseman ohi ei ole kulkenut junaa enää vuosiin, mutta nyt Danja kuulee junan äänen lähestyvän.
  
Valot lähestyivät, ja hän erotti veturin tumman varjon ja piipusta tupruavan savun. Hän tunsi ilmavirran kun veturi jyrisi laiturille perässään vaunu ja vielä toinenkin vaunu, ja sitten kuului viimeinen kirskunta. 
Tuli niin hiljaista, että tuntui käsittämättömältä, että hänen vierelleen oli juuri pysähtynyt kokonainen juna. (s. 39)
  
Yöjuna kulkee 22 aseman rataosuudella. Jokainen asema on erilainen ja niistä tulee vahvasti mieleen Hayao Miyazakin maailmojen magia (etenkin Henkien kätkemän juna). Eniten odotinkin lukiessani, että pääsen "vierailemaan" uusilla asemilla ja kuulemaan, mitkä muistoesineet houkuttelevat läheisen juuri tälle asemalle. 
  
Harmillisesti kirjan mysteeripuoli oli hieman pettymys. Danja ei millään osaa yhdistää arvoituksen palasia yhteen. Toki olen itse aikuinen, mutta luulen monen nuoremmankin lukijan turhautuvan siihen, ettei Danja vain hoksaa aivan ilmiselviä asioita. Kokonaisuutena tämä on kuitenkin jännittävä joulun odotukseen sopiva, päivittäin luettava kalenteritarinakirja.
  
Parhaiten Danja muisti isoisänsä Nilsin siitä, miten tämä istui kirjoituspöytänsä ylle kummartuneena kummalliset silmälasit nenällään. (s. 69)

Peter Bergtingin kuvitus tässä uutuudessa ole aivan samalla tasolla Lumisiskon kanssa. Kuvia on 24, mutta osassa luvuista kuvia on kaksikin ja joissakin ei yhtään, keskimäärin kuitenkin yksi jokaista lukua kohden. Muutama kuvista on taianomaisen lumoavia kuten voi odottaakin (omat suosikkini ovat junan ja konduktöörin kuvat), mutta monet tuntuvat kiirehdityiltä, ja se jokin jää puuttumaan. 
  
    
- Olen tämän junan konduktööri. Pidän huolen, että kaikki pääsevät sinne minne pitää. -- Tämä on Yöjuna, ja minä olen Ulf. (s. 41-42)
       
Esimerkiksi kuvassa, jossa on erilaisia kelloja on niin paljon valkoista tilaa, jonka olisi voinut täyttää vaikka piirtämällä lisää kelloja. Toinen ei niin onnistunut kuva esittää herkkukasoja, mutta se on niin tumma ja värisävyt niin murrettuja, että kaikki näyttää homehtuneelta ja luotaantyöntävältä sen sijaan, että kuvassa voisi olla jotain sen kaltaista väri-ilottelua, mitä löytyy Räyhä-Ralf -elokuvan Nelli Karamellin  autopelin sokeriöveri-valtakunnasta.   
    
   
En muuten ole koskaan lukenut yhtä huonoa esittelytekstiä mistään kirjasta kuin tuonne alle löytyvään osioon kopioin kustantamon sivuilta. Siinä on lukuisia isoja asiavirheitä ja tuntuu, ettei sen laatija ole lukenut kirjaa lainkaan. Danjan perhe asuu isoäidin luona vain joulukuun ajan, Konrad etsii isäänsä, ei pikkuveljeä, Marina on hänen äitinsä, kadonneet eivät jätä esineitä jälkeensä, vaan Jäljittäjät houkuttelevat niillä läheisiään, avainta ei saada mummolta eikä soittorasian avulla taivuteta aikaa, vaikka tärkeä esine onkin. Tätä voisi melkein käyttää alakoululaisten luetun- tai kuunellunymmärtämisen kokeena eli pitäisi löytää kirjan ja esittelyn erot.
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Danja asuu isän, äidin, siskon ja mumminsa kanssa kauniissa kodissa, joka on entinen asemarakennus. Sen ohi kulkee junarata, joka ei enää ole käytössä.
  
Mummi on Danjalle rakas, mutta jo kovin vanha, hän tarvitsee Danjan apua ja tuntuu välillä vaipuvan omiin maailmoihinsa.
  
Eräänä iltana mummi tuntuu erityisen hajamieliseltä, ja myöhemmin hän on kadonnut huoneestaan. Saman yönä Danja kuulee jotain ja hiipii ulos katsomaan ja totta se on: asemaa lähestyy pikajuna.
  
Danja onnistuu pysäyttämään yöjunan, ja siitä alkaa seikkailu. Joka yö juna tulee, ja Danja nousee sen kyytiin. Danja tapaa junassa Konradin, joka etsii pikkuveljeään ja pelkää salaperäistä Marinaa. Pian selviää, että kaikki yöjunan matkustajat ovat kadottaneet jonkun heille rakkaan. He matkustavat asemalta toiselle etsimässä kaivattujaan ja näiden jälkeensä jättämiään esineitä. Lopulta Danja ja Konrad onnistuvat mummin antaman avaimen ja salaperäisen soittorasian avulla taivuttamaan aikaa.
  
Löytyvätkö kadonneet rakkaat? Ja kuka on oikeasti kadonnut ja keneltä?
  
Taianomainen, huikean jännittävä tarina jakautuu 24 lukuun, ja se sopii erinomaisesti luettavaksi adventin aikaa, luomaan joulun satumaista tunnelmaa.
    
Suomentanut: Anu Koivunen, 221 sivua, S&S 2020
  
Kuvittanut: Peter Bergting

Alkuperäinen nimi: Nattexpressen (2020)
   
Kirja on luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Luetaanko tämä?, Elämä on ihanaa, Kirjasähkökäyrä, Lue meille äitikulta
  
Samankaltaista luettavaa: Maja Lunde & Lisa Aisato: Lumisisko

perjantai 4. joulukuuta 2020

Beth O'Leary: Kimppakämppä

"Meidän pitää muuten ehkä jossain vaiheessa alkaa vähän siivota pois näitä viestilappujamme. Asunto on kohta kuin Russell Crowell Kauniissa mielessä."
   
  
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 35. Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa, Popsugar Reading Challenge: A book about or involving social media
   
En lue juuri koskaan chick litiä. Siksi olin itsekin yllättynyt, kun Beth O'Learyn Kimppakämppä kiinnitti huomioni. Yllätyin vielä isommin, kun tykkäsin lukemastani.  Ja tykkäsin paljon, täyden viiden tähden verran. Miksi tämä kolahti niin kovaa? Kimppakämppä ei ole pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, vaan siinä on myös tummempia sävyjä. Pidin todella paljon molemmista, täyteläiseltä tuntuvista näkökulmahahmoista. Ja näin koronavuotena kaipaa keveämpääkin kirjallisuutta, joka tarjoaa pakopaikan todellisuuden ahdistavuudesta.

Spoilerivaroitus! Käsittelen tässä postauksessa paljon yksityiskohtia kirjasta, etenkin ensimmäisiltä 50 sivulta. Jos et halua juonipaljastuksia ennen omaa lukukokemustasi, suosittelen lukemaan tämän postauksen vasta jälkeenpäin. 
   
Kaikki alkaa siitä, kun Tiffy eroaa pitkäaikaisesta poikaystävästään Justinista ja tarvitsee uuden asunnon. Hän on saanut asua miehen asunnossa, mutta kun tämä tuo sinne toisen naisen, Tiffyn mitta täyttyy ja hän pakkaa tavaransa kasaan. Riidan jälkeen Justin vaatii Tiffyä maksamaan vuokran siltä ajalta, kun hän eron jälkeen asui asunnossa. Niinpä uuden kämpän tulee olla todella halpa. Halpaa asuntoa vaan ei Lontoosta niin helposti löydä. Niinpä kun Tiffy näkee Graigslistissa ilmoituksen vuokrattavasta sängystä, hän päättää hakea paikkaa sen erikoisesta luonteesta huolimatta.
  
Asunto (ja makuuhuone/vuode) yhteiskäytössä 27-vuotiaan saattohoitajan kanssa, joka tekee pelkästään yövuoroja ja on poissa viikonloput. Paikalla asunnossa vain ma-pe klo 9-18. Muun ajan asunto on kokonaan hakijan käytössä. Loistokämppä yhdeksästä viiteen -työläiselle. (s. 14)
  
Tiffy on käsityö- ja harrastekirjoihin keskittyneen kustantamon kustannustoimittaja, eli hänen palkkansa on pieni. Leon, sängyn vuokraaja, on saattohoitaja, joka tekee pelkästään yövuoroja, sillä niistä saa parempaa palkkaa. Viikonlopuista saisi vielä enemmän, mutta ne hän on luvannut viettää tyttöystävänsä kanssa. Leon tarvitsee lisää rahaa maksaakseen veljensä asianajajalle. Tämä on joutunut vankilaan rikoksesta, jota ei tehnyt, vaikka kukaan muu kuin leon ei tunnukaan miestä uskovan. 

Näin ollen Tiffy voi olla asunnossa öisin ja Leon päivisin, eikä heidän tarvitse koskaan tavata. Tästä Leonin tyttöystävä pitää huolen. Tiffy levittää erittäin kirjavan ja runsaan omaisuutensa Leonin pienen asunnon neliöihin. Ensimmäisenä päivänä hän näkee Leonin sängyn alla jätesäkillisen käsin neulottuja huiveja, jotka mies on saanut saattokodin potilaalta. Tiffyn mielessä säkki on merkki siitä, Että Leon on sarjamurhaaja. Kunnes säkin päälle ilmestyy vähän myöhemmin post-it -lappu, jossa lukee "kirpparille".
  
"Puhuitko sinä tästä Leonin kanssa?" Mo kysyy -- "Siis siitä, että tuot tänne kaikki tavarasi?" 
Kurtistan kumia. Totta kai tuon tänne kaikki tavarani! Ei kai nyt sellaisesta tarvitse edes keskustella? Mnä muutan tänne, joten myös minun tavarani muuttavat. Minne minä ne muka olisin vienyt? Tämä on vakituinen osoitteeni. (s. 50)
  
Tuo viesti aloittaa muistilapuilla käydyn kirjeenvaihdon asunnon jakavien ihmisten välillä. Pikkuhiljaa Leon oppii tuntemaan Tiffyn, joka käyttää tyksinkertaisenkin asian selittämiseen enemmän sanoja kuin on tarpeen. Leon on askeettinen ja harkitsee sananasa tarkkaan. Eräs hänen kollegoistaan vitsaileekin, että Leonilla on käytössään vain rajallinen määrä sanoja päivässä eikä hän siksi tykkää tuhlata niitä. Myös Leonin osuudet kirjasta ovat hyvin töksähteleviä siinä missä Tiffyn rönsyilee. Pidin todella paljon tästä tyylierosta, joka sai hahmot heräämään eloon kirjan sivuilla.

Totta kai olen utelias ja googlaan hänet. -- Olen helpottunut todetessani, että hän ei ole lainkaan minun tyyppiäni -- Leonilla on vaaleanruskea iho ja paksut, kiharat hiukset, sen verran pitkät, että hän on työntänyt ne korvien taakse, ja hän on aivan liian laiha minun makuuni. Pelkkää pitkää raajaa, teinipoikatyyppiä. Hän näyttää kuitenkin ihan mukavalta -- vaikka toisaalta kuka tahansa alkaa näyttää kirvesmurhaajalta, jos sillä silmällä katsoo. (s. 24)

Oppiessaan tuntemaan Tiffyn Leon myös tajuaa, kuinka rikki nainen on päättyneen suhteensa takia ja kuinka kamala tuo mies hänelle on ollut. Hän on manipuloinut Tiffyä pikku hiljaa niin, ettei tämä enää pysty luottamaan omiin muistoihinsa tai ajatteluprosesseihinsa. Leonin tyttöystävä Kay kutsuu Tiffyä "elämää suuremmaksi" ja boheemiksi, mikä tavallaan pitää paikansa, onhan Tiffy varsin värikäs ja räiskyvä persoona. Kay-kielessä ensin mainittu tosin tarkoittaa ylipainoista ihmistä, vaikka minulle ei Tiffystä synny tällaista mielikuvaa, korkeintaan hän on hieman kurvikas. Kay tosin ei alunperinkään pitänyt ajatuksesta, että joku vieras nainen jakaa asunnon Leonin kanssa, mikä varmasti vaikuttaa hänen näkemykseensä.
  
Tiffy on pitkä ja hän saa kuulla siitä aivan liian usein, etenkin miehiltä. Moni lyhyempi mies on sanonut, ettei voisi seurustella naisen kanssa, joka on itseään pidempi, vaikka Tiffylle pituus ei merkitsee mitään puolin tai toisin. Hän käyttääkin tällaista kommentointia suodattimena jättää kyseiset tyypit omaan arvoonsa. Minulla on kaksi isosiskoa, jotka ovat kummatkin pidempiä kuin minä, toinen on 180cm ja toinen vähän lyhyempi. He ovat saaneet niin ikään kuulla pituudestaan, ja niin ikään enimmäkseen miehiltä. Itse olen "vain" 168cm ja koen itseni lyhyeksi heidän vierellään, vaikka olenkin keskimittainen suomalainen nainen.

Vuosien mittaan olen vähän väsynyt siihenkin, miten ihmiset aina ylistävät "mittojani". -- Minne tahansa menen, ehdin hädin tuskin astua sisään huoneeseen, kun joku jo ilmoittaa minulle avuliaasti, että olen naiseksi erittäin pitkä. 
-- 
Joitakuita se tuntuu ärsyttävän niin kuin haluaisin tarkoituksella viedä enemmän tilaa kuin minun on lupa, jotkut taas kokevat sen uhkana, etenkin ne tyypit, jotka ovat tottuneet katsomaan alaspäin naispuolisia petikumppaneitaan (s. 61-62)
  
Vaikka teos on melko pitkä, sen ahmii nopeasti. Alkupuoli pohjustaa hahmoja hitaalla, mutta silti kiinnostavalla kerronnalla usean kuukauden ajalta (vuokrasopimus tehtiin poleksi vuodeksi) ja loppupuolella tapahtuu enemmän lyhyessä ajassa. Kuten kunnon chick litiin kuuluu, päättyy teos onnellisesti kaikkien keskeisten hahmojen osalta. Siksi voinkin suositella erittäin lämpimästi tätä kirjaa joululahjaksi tai lomalukemiseksi ja muutoinkin genrestä pitävälle. Tai kuten omalla kohdallani voidaan todeta, myös genreä vierastavakin pitää tästä. 
  
"Kuule", hän sanoo sitten, "oletko koskaan odottanut jonkin kirjan lukemista niin kiihkeästi, ettet lopulta pystykään lukemaan sitä?" 
"No ihan varmasti! Minulle käy niin koko ajan. Jos minulla olisi hiukkaakaan itsehillintää, en olisi ikipäivänä kyennyt lukemaan viimeistä Harry Potteria. Odotus oli yhtä tuskaa. Jos se ei ylläkään muiden osien tasolle? Jos se ei olekaan sitä mitä toivon?" (s. 237)
  
Arvosana:
           
Takakannesta:
Voiko toiseen rakastua pelkkien Post-it-lappujen perusteella?
  
Tiffy ja Leon nukkuvat samassa sängyssä. He eivät ole koskaan tavanneet. Hauska, suloinen romaani rakkaudesta, ystävyydestä ja elämän yllätyksellisyydestä.
   
Hätä kämppiksen keksii! Kustannustoimittaja Tiffy on vailla asuntoa sikamaisen kalliissa Lontoossa. Yöhoitaja Leonilla on yhden makuuhuoneen asunto ja kova tarve rahalle. He päätyvät loistavaan ratkaisuun, jota heidän ystävänsä pitävät hulluna: Tiffy nukkuu sängyssä yöt ja Leon päivät, eikä heidän tarvitse edes tavata toisiaan.
   
Mutta kun yhteiseloon sotkeutuu romanttisia tunteita, menneisyyden traumoja ja vankilassa väärin perustein istuvia veljiä, kämppikset kohtaavat hankalampia haasteita kuin toisen pesemättömät tiskit keittiön altaassa.
   
Beth O'Leary opiskeli englannin kieltä ja kirjallisuutta yliopistossa ja työskenteli sittemmin kustantamossa lastenkirjallisuuden parissa. Hän kirjoitti Kimppakämpän junassa matkoillaan töihin Lontoon keskustaan ja takaisin kotiin sen laitamille. Nykyään hän kirjoittaa romaaneja kokopäiväisesti.
   
Suomentanut: Taina Wallin, 445 sivua, WSOY 2020

Alkuperäinen nimi: The Flatshare (2019)

tiistai 1. joulukuuta 2020

Marraskuun luetut

  
Vuosi alkaa kulkea kohti loppuaan, mikä ei näin 2020 ole ollenkaan ikävä asia. Enää jäljellä on joulukuu, johon kuuluvat mm. lumi, hyvä ruoka, valoilla somistaminen, perhe (lähellä ja kaukana, meillä tulossa etäjoulu puolison kanssa, videopuheluin toivotamme läheisille hyvää joulua), rauhoittuminen ja toisten muistaminen. Tosi hyviä asioita siis korona-ahdistuksen keskelle. Kunhan vain ihmiset osaisivat nyt ottaa kaikki ohjeet huomioon, eikä kierreltäisi kaupoissa viimehetken ostoksia tehden! 
  
Vuodesta 2013 vetämäni lukupiiri aloitti lokakuussa miitit verkossa ja ensimmäisenä kirjana käsittelimme Maja Lunden Sinisen, josta kirjoitin blogiinkin vähän aikaa sitten. Marraskuun lukupiiriteoksena oli Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä. Joulukuussa keskustelemme Colin Greenlandin teoksesta Harmin tiellä. Tällä viikolla äänestämme kevään kirjoista. Mukaan pystyy edelleen osallistumaan, vaikka et olisi koskaan ennen osallsitunut lukupiiriin, klikkaa vain tätä linkkiä
  
Syyskuussa alkanut sarjakuvahaaste päättyi. Luin siihen marraskuun aikana vielä viisi teosta. Kooste kaikista luetuista löytyy täältä. Marraskuussa oli jälleen klassinen 30 sivua päivässä lukuhaaste, jonka muistin vasta, kun kuukautta oli kulunut jo viikon. Niinpä en laskenut päivittäisiä lukusaldoja. Sivuja luin kuitenkin yhteensä 2989 mikä jaettuna 30 päivällä on 99,63, mikä varmaan suunnilleen vastaa päivittäistä lukemista, vaikka Korennon lukemiseen menikin kaksi viikkoa (kirjassa vain 388 sivua). 
  
Luin marraskuussa 15 kirjaa. Parhaat lukukokemukset tarjoilivat Kirjojen tytär (joka oli jo kuudes 5/5 kirja tänä vuonna), Holtiton masiina (joka yllätti positiivisesti), Mortina ja aavepoikakaveri (Mortina on aina yhtä ihana), Anne Frankin päiväkirja (toimi uudelleen koettunakin yhtä hyvin) ja Hymy (hauska ja samaistuttava sarjakuva, mutta ei välttämättä hammaslääkäripelkoisille).
  
  • Maja Lunde: Sininen
  • Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
  • Ari Folman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja
  • José-Louis Bocquet & Catel: Kiki - Montparnassen kuningatar
  • Raina Telgemaier: Hymy
  • Lisa Myhre: Nemi - Tuulten viemää
  • Margaret Rogerson: Kirjojen tytär
  • Laura Ingalls Wilder: Pieni talo suuressa metsässä
  • Miha Rinne: D'Moleyk - Myyrien aika
  • Barbara Cantini: Mortina ja aavepoikakaveri
  • Merja Jalo: Kadonneen linnun salaisuus
  • Anne Leinonen: Holtiton masiina
  • Anne-Maija Aalto: Korento
  • Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Gaia
  • Jyri Paretskoi: K15 - Pornoa ja sirkushuveja
  
   
Joulukuun lukupino:
  • Tomi Adeyemi: Koston ja kunnian lapset
  • Tuuve Aro: Kalasatama
  • Ilkka Auer: Domowik
  • Catharine Doyle: Myrskynvartijan saari
  • Karin Erlandsson & Peter Bergting: Yöjuna
  • Colin Greenland: Harmin tiellä
  • Vuokko Hurme: Värikkäät 1 - Tiukun salaisuus
  • Hannele Lampela: Talventaian tarinoita - Lumikuningattaren lumous
  • Hilkka Liitsola: Kajonsaari 
  • Christal Snow: Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
  • Thomas Taylor: Gargantis

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Kevään 2021 tulevia kirjoja

  
Vaikka korona on edelleen valloillaan maailmassa, voi kevättä kohti katsella valoisammin mielin. Uusia kirjoja ilmestyy tänäkin maailmanaikana ja niistä itselleni kiinnostavimmat olen poiminut tähän. Pandemian kyllä huomaa kyllä joidenkin teosten teemoissa, mutta onneksi valikoimassa on paljon muutakin. Odottelen vielä muutama katalogia ilmestyväksi, mutta lisään niistä mahdollisesti kertyvät poiminnat tähän sitä mukaan, kun ne tulevat vastaan.  

 
Art House / Jalava:

  • Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Likainen tusina - Novelleja (heinäkuu) 
  • Siri Pettersen: Rautasusi (toukokuu)

Gummerus:

  • Cecelia Ahern:  Nainen joka sai siivet selkäänsä ja muita kertomuksia (tammikuu)
  • Ann-Christian Antell: Puuvillatehtaan varjossa (helmikuu) 
  • Holly Bourne: Teeskentelyä (helmikuu)
  • Reni Eddo-Lodge: Miksi en enää puhu valkoisille rasismista (helmikuu)
  • Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja (maaliskuu)
  • Richard Powers: Ikipuut (tammikuu)

Karisto:

  • Elizabeth Acevedo: Maata jalkojen alle (huhtikuu)
  • Anu Holopainen: Filigraanityttö (maaliskuu)
  • TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (huhtikuu)
  • Maria Kuutti: Anna ja Elvis risteilyllä (huhtikuu)
  • Josh Malerman: Malorie - Älä katso, älä kosketa (maaliskuu) 
  • Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet (tammikuu)

Kumma-kustannus:

  • Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset (helmikuu)
  • Catherine Doyle: Kadonneet merenväkiset (toukokuu)

Myllylahti

  • Marja Aho: Lasienkeli (huhtikuu)
  • Sini Helminen: Hurme (maaliskuu)
  • Anu Holopainen: Plattilan noita (helmikuu)
  • Emma Luoma: Perhosten aika (huhtikuu)
  • Suvi Nurmi: Unissamatkaaja (maaliskuu)
    
  • Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki 2 - Spiraalitie (maaliskuu)
  • Antonio Iturbe: Auschwitzin kirjastonhoitaja (tammikuu)
  • Jenni Multisilta: Mitä tapahtui merenneidoille (helmikuu)
  • J. Pekka Mäkelä: Pahasilmä (helmikuu)
  • Martta Piili: Kohtalona Siperia - Neljätoista vuotta pakkotyövankina (helmikuu)
  • Hanna-Reetta Schreck: Säkenöivät ja oikukkaat - Suomen kultakauden naisia (huhtikuu) 
  • Chistina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet (huhtikuu)
  • Tiina Raevaara: Polaaripyörre (maaliskuu)
    
  • Koko Hubara: Bechi (huhtikuu)
  • Jørn Lier Horst: Clue - hautausmaan arvoitus (helmikuu)
  • Teemu Juhani: Taskunoita (huhtikuu)
  • Torben Kuhlman: Armstrong (maaliskuu)
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 1 - Loitsusauva (tammikuu)
  • Jani Toivola: Poika ja hame (tammikuu)
  • Colson Whitehead: Maanalainen rautatie (maaliskuu)
  
S&S:
  • Eva Frantz: Yön kuningatar (huhtikuu)
  • Vuokko Hurme: Kirjava kartano (Värikkäät #2) (huhtikuu)
  • Tibor Noé Kiss: Inkognito (helmikuu)
  • Jaqueline Woodson: Ruskea tyttö uneksii (huhtikuu)

Tammi
  • Barbara Cantini: Mortina ja loma Lumolammella (maaliskuu)
  • Elly Griffiths: Maan alla (maaliskuu)
  • Christopher Paolini: Infinitum - Tähtien meri (kesäkuu)
  • Salla Simukka: Matalapaine / Korkeapaine (toukokuu)
   
  • Lee Bacon: Viimeinen ihminen (maaliskuu)
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka (tammikuu)
  • Candice Carty-Williams: Queenie (tammikuu)
  • Jenny Han: P.S. Rakastan sinua yhä (joulukuu 2020)
  • Jenny Han: Aina ja ikuisesti, Lara Jean (maaliskuu)
  • Karen M. McManus: Kaksi voi säilyttää salaisuuden (helmikuu)
  • Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki (helmikuu)
  • Debbi Michiko Florence: Homma halussa, Keiko Carter (tammikuu)
  • Madeline Miller: Kirke (maaliskuu)
  • Kristina Ohlsson: Muumiomysteeri (helmikuu)
  • Beth O'Leary: Vaihtokauppa (tammikuu)
  • Frida Skybäck: Kirjakauppa Thamesin varrella (toukokuu)
  • Tuutikki Tolonen: Agnes ja huvilan salaisuus (maaliskuu)

Top 10 eniten odotetut:
  
  1. Lee Bacon: Viimeinen ihminen
  2. TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
  3. Åsa Larsson & Ingela Korsell: Pax 1 - Loitsusaiva
  4. Emma Luoma: Perhosten aika
  5. Suvi Nurmi: Unissamatkaaja
  6. Christopher Paolini: Infinitum - Tähtien meri osa 1
  7. Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
  8. Frida Skybäck: Kirjakauppa Thamesin varrella
  9. Christina Sweeney-Baird: Viimeiset miehet
  10. Colson Whitehead: Maanalainen rautatie 

sunnuntai 22. marraskuuta 2020

#sarjakuvasyksy2020 -haasteen kooste

  
Haasteen vetäjinä olivat @paperimato ja @kirjakaruselli Instagramissa. Kiitos kivasta haasteesta! 
  
Haaste alkoi 1.9. ja päättyi 22.11. Jokaisella viikolla oli oma teemansa. Lähdin mukaan haasteeseen toisen viikon aikana, mutta luin muutamalla viikolla kaksi teosta, joten yhteensä haasteen aikana luin 15 sarjakuvaa. Näistä parhaita olivat The Handmaid's Tale, Anne Frankin päiväkirja, Hymy ja Viimeinen ilta. Haastavimmat kohdat olivat sanaton sarjakuva ja sarjakuva, jonka piirrostyylistä et pidä, kaikkiin muihin oli helppoa löytää luettavaa. 
  
1. Lapsuudesta tuttu
  
2. Palkittu sarjakuva 
  • Marjane Satrapi: Persepolis 2
  
3. Mustavalkoinen 
  • Petra Tanninen: Erityisen herkkää elämää
  
4. LGBTQ+ 
  • Mariko Tamaki & Rosemary Valero-O'Connell: Laura Dean Keeps Breaking Up with Me
  
5. Manga 
  • Ryōsuke Takeuchi & Takeshi Obata: All You need Is Kill 1-2
  
6. Sarjakuvassa on eläinhahmoja 
  • Juan Díaz Canales & Juanjo Guarnido: Blacksad - Valkoinen valtakunta
  
7. Sarjakuvataiteilija tulee eri kulttuurista kuin sinä 
  
8. Scifi tai fantasia 
  • Margaret Atwood & Rénee Nault: The Handmaid's Tale - The Graphic Novel 
  • Doug TenNapel: Ghostopolis
  
9. Sarjakuva, jonka piirrostyylistä et pidä 
  • Liv Strömquist: Einsteinin vaimo
  
10. Yhteiskunnallinen sarjakuva 
  • Ari Filman & David Polonsky: Anne Frankin päiväkirja
  • José-Louis Bocquet & Catal: Kiki - Montparnassen kuningatar 
  
11. Naisen tekemä sarjakuva 
  • Raina Telgemeier: Hymy
  • Lise Myrhe: Nemi - Tuulten viemää 
  
12. Sanaton sarjakuva 
  • Miha Rinne: D'Moleyk - Myyrien Aika

perjantai 20. marraskuuta 2020

Lukupiirissä | Maja Lunde: Sininen

"Maailmasta kuolisivat ihmiset, eläimet, hyönteiset, kasvit. 
Pian kuolisivat jopa suurimmat puut, syvistä juurista huolimatta. 
Mikään ei selvinnyt tästä hengissä."
   
  
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 20. Luonnon monimuotoisuutta käsittelevä kirja, Lukupiirin lokakuun kirja
  
"Mikään ei takaa että tässä käy hyvin. Ihmisille. Maailmalle." (s. 204)
  
Maja Lunden cli-fi (eli climate fiction) Sininen oli alun perin maaliskuun lukupiirikirja, mutta kiitos koronan, ei piiri voinut kokoontua. Ja koska pandemia ei vieläkään näytä helpottaneen (rokotteista alkaa onneksi olla jo positiivisia tutkimustuloksia), päätin siirtää piirin virtuaaliseksi ja Sininen siirtyi keväältä syksyyn. 
  
Kokoontumiset tapahtuvat siis Discordissa ja mukaan saa liittyä uutena ilman aiempaa lukupiirikokemustakin tai pakotetta lukea kaikkia piirin kirjoja. Marraskuun kirjana on tänä viikonloppuna luvassa Laura Ingalls Wilderin Pieni talo suuressa metsässä ja joulukuussa Colin Greenlandin Harmin tiellä
  
Taistelustamme ei ole ollut mitään hyötyä, kaikki se mistä puhumme on tapahtunut, lämpö on tullut, eikä kukaan kuunnellut. (s. 62)
  
Sininen on toinen osa ilmastokvartettia, mutta nämä ovat täysin itsenäisiä kirjoja, joissa yhteistä on vain ilmastonmuutoksen kanssa eläminen (ja käsittääkseni muissakin osissa on useampi näkökulmahenkilö ja tapahtuma-aika). Ensimmäisessä osassa Mehiläisten historia eletään maailmassa, josta mehiläiset katosivat ja Sinisessä käsitellään jäätiköiden sulamista ja kuivuutta. 
  
Kuivuus. Se oli meidän tulvamme. Ensin sen oli nimeltään kahden vuoden kuivuus, sitten kolmen vuoden, sitten neljän. Tämä oli viides vuosi. Kesä vaikutti loputtomalta. (s. 27)
  
Kirjan tarkoituksena on ilmeisesti ravistella lukijansa ajattelemaan ilmastonmuutosta, ihmisten ahneutta ja luonnon saastumista. Näistä asioista hyvin perilläolevalle teoksen esittämät asiat eivät tule yllätyksenä ja muille tällainen saattaa tuntua saarnaamiselta. Kokisinkin nokkelammaksi, jos tällaisen naamaan hieromisen sijaan kirjassa olisi annettu lukijalle tilaa oivaltaa asioita itse. 
  
Yllättävästi kirjasta löytyi minulle todella tuttu repliikki: "miten sinä jaksat" luonnonsuojelusta puhuttaessa, johon vastataan: "Jaksan? Niin kuin minulla olisi valinnanvaraa?". Olin 2008 keväällä työharjoittemassa ympäristökeskuksessa. Henkilökunnan taukotilassa ei ollut kuin yksi iso roskis, sellainen taloyhtiöiden roskakatoksista tyypillisesti löytyvää kokoluokkaa oleva kaunistus, minne heitettiin kaikki sekaisin: muovi, pahvi, bio, metalli... Lasi sentään taidettiin ottaa erilleen. Veinkin siis aina ruoastani tulleet roskat banaaninkuorista alkaen takaisin kotiin, jotta voin kierrättää ne asiallisesti. Eräs vanhempi naishenkilö kommentoi tapaani, että kuinka minä jaksan. Vastasin: "Koska jonkun on pakko". 
  
Heitän laatikot lattialle. Niitä en heitä veteen, vaikka ehkä ne joskus joutuvatkin sinne, yhtyvät meren muovisaariin ja hajoavat hitaasti mikromuoviksi, koatoavat kalan suolistoon, päätyvät lautaselle ja ihmisen mahaan, sillä ihminen syö omia roskiaan, niin me kaikki syömme omia jätteitämme joka ainoa päivä. (s. 59-60)
  
On heti ensimmäisenä todettava, että tämä on yksi suurimmista lukupettymyksistä, joita olen kohdannut tänä vuonna. Olen lukenut aiemmin Lundelta lastenkirjan Lumisisko, josta pidin paljon. Olen myös kuullut paljon kehuja tästä ilmastokvartetista, etenkin ensimmäisestä osasta. Ylistyksillä on vain harmillisen usein tapana nostattaa odotuksia liian korkealle ja teos ei sitten kohtaa näitä ennakkotoiveita. 
  
Tunsin aikuisten hiestyvien vartaloiden hajun, kaiken sen mitä he piilottelivat vaatteidensa alla, kainaloissaan, jalkojensa välissä. (s. 164)
  
Mikä sitten meni pieleen? Tietenkään kaikki kirjat eivät voi olla kaikista lukijoista hyviä, mutta harvoin annan kirjoille vähemmän kuin kolme tähteä. Miinusta tämä lukukokemus sai mm. siitä, että kirjan puolivälin paikkeilla on todella paljon eritteitä sekä oksentamista ja emetofoobikkona sain fyysistä huonoa oloa lukiessani liian tarkkoja kuvauksia, joissa otettiin huomioon useampia aisteja. 

Kirjoitin lukukokemuksestani peräti 30 A4 verran lainauksia ja huomioita (olinhan vetämässä tästä keskustelun lukupiirissä), enkä muista milloin viimeksi olisin joutunut käyttämään marginaalissa näin paljon kysymysmerkkejä, sillä mitä ihmettä -kohtia oli vaikka kuinka paljon, kuten noissa yllä ja alla olevissa esimerkeissä. 
  
Kun olin lapsen kanssa kahdestaan, olimme kuin puolitoista ihmistä. Se oli aivan erilaista kuin rakastetun kanssa kahdestaan oleminen. Rakastettu on yhtä iso kuin sinä, ainakin melkein. Hän osaa sammuttaa nälkänsä itse. Ottaa tarpeeksi juotavaa. Vaihtaa alusvaatteet. Hän osaa tukea sinua, pitää sinusta kiinni niin että pysyt pystyssä. Hän osaa kantaa puolet taakasta. (s. 43)
  
Välillä hahmot suoltavat niin sakeaa tajunnanvirtaa, että jäin vain pohtimaan, kuinka niin monet aikuiset vähättelevät YA-kirjoja, pitävät niitä alempiarvoisena kirjallisuutena. Niissä kun en ole yleensä tällaista tekotaiteellissutta nähnyt. En väitä, etteikö joku olisi tästä kirjasta tykännytkin, tällä on kuitenkin Goodreadsissa keskiarvo 3,73 ja moni tuttuni on siellä antanut kirjalle 5/5. Tämä ei vain kolahtanut minulle, koska olen lukenut paremminkin kirjoitettuja ekokatastrofista kertovia romaaneja.
  
Tekstissä oli myös harvinaisen paljon kirjoitusvirheitä (pilkku esimerkiksi ei tainnut kertaakaan osua sanan että eteen), outoja lauserakenteita, puolen sivun mittaista luettelointeja ja erikoisia sanavalintoja. Kirja loppuu kuin seinään ja hahmojen kohtalot jäävät auki, vaikka jotakin on toki pääteltävissäkin. Ilmastonmuutoskaan ei oikein päässyt kirjassa pääteeman asemaan, se antoi vain hieman normaalia haastavamman miljöön hahmoille toimia. Enemmän tämä tuntui parisuhdedraamalta, sen verran kiihkeää riitelyä ja rakkautta se sisälsi - kiihkeää, mutta ei koskettavaa. Hahmot ovat hyvin paperinohuita stereotyypioita, vailla syvyyttä. 
  
Helle teki ilmalle jotakin. Hengitimme sitä huomaamattamme sisään kuin kaasua. Tai kuin itiöitä. saimme niitä elimistöömme hengitysteiden kautta. Ne kasvoivat sisällämme. Sienestä tuli iso ja harmaa. Ulkopuolelta sileä, hatun alla sitkeitä helttoja. Myrkyllinen. Se levisi meissä. Muutti hermoston viestejä, otti aivot haltuunsa. (s. 138)
  
Sinisessä on kaksi näkökulmahenkilö, kuusikymppinen, norjalainen Signe vuonna 2017 ja pari-kolmekymppinen ranskalainen David vuonna 2041. Signe on ilmastoaktivisti, huolissaan Norjan sulavista jäätiköistä, joita louhitaan eteläisten aavikkomaiden rikkaiden drinkkilaseihin. Hänen ihmissuhteensa ovat kariutuneet, osittain hänen analyyttisyytensä ja kirjaimellisuutensa takia. Hän esimerkiksi väittelee rakastamisen mittaamisesta sanoilla. 
  
"Voiko rakastaa -sanaa mitata?" kysyin kerran. 
-- 
"Mitä tarkoitat?" hän kysyy. 
"Voiko sitä mitata, vai onko sana itsessään niin vahva että se on aina maksimaalinen, aina sataprosenttinen?" 
"Vain sinä saat tehtyä kielen tunnepitoisimmasta sanasta teoriaa", hän hymyili 
-- 
"Sanat. Ovat. Tärkeitä." 
"sanat. Ovat. Tärkeitä. Sinulle." (s. 39-40)
  
David on yh-isä, joka pitää itseäänkin edelleen lapsena. Hänen vaimonsa ja nuorempi lapsensa katosivat tulipalossa, jota he pakenivat. David yrittää pitää elossa toivoa, että Anna olisi vielä elossa, että hän tulisi jokin päivä takaisin. Signe on jatkuvasti liikkeessä, suurimman osan kirjasta kuvataan hänen purjehdustaan Norjasta Ranskaan ja takaumissa palataan hänen lapsuuteensa ja nuoruuteensa. David puolestaan on paikallaan kuin jo luovuttaneena.
  
Pidin hahmoista enemmän Davidista, vaikka kumpikaan hahmo ei tuntunut missään vaiheessa läheiseltä tai edes kauhean kiinnostavalta. Signessä oli kuitenkin välillä jotain verrosmaista lakonisuutta, joka lupaili täyteläisempää persoonaa. Lempikohtaukseni häneltä on loppupuolelta kirjaa, kun hän istuu sataman bistrossa ja joku satunnainen vanhempi purjehtijamies yrittää tulla iskemään häntä: "minua suututti joka kerta, se että nainen, toisen sukupuoli, ei voi istua yksin ruokapöydässä kenenkään häiritsemättä, ilman että paikalle ryntää mies suojelemaan häntä hänen omalta seuraltaan". 
  
Saimme hänet aivan liian aikaisin. Tiedän, että meidän ei olisi pitänyt hankkia lasta niin nuorina. Olin vasta yhdeksäntoista, Anna oli juuri täyttänyt kaksikymmentä. Syytimme vesikriisiä, sen aiheuttamaa pulaa tavaroista. Silloin puuttui niin paljon. Myös kondomeja. Olin iloinen, että Anna syytti kriisiä eikä minua, vaikka olin luvannut olla varovainen.  (s. 51)
  
On todella outoa, että David ja Anna hankkivat toisenkin lapsen keskelle ekokatastrofia. Oliko heillä niin kova luotto siihen, että kaikki tulee menemään parempaan suuntaan? Yksi syy siihen, miksi itse en lapsia halua tehdä, on maailman nykytilanne, siis liikakansoitus ja ekokriisi. Sanoin tämän ääneen ensimmäisen kerran jo ollessani lukiolainen 2000-luvun alkupuolella ja en voi asioiden sanoa ainakaan parempaan suuntaan edenneen siitä.
  
Signekin on nuorempana tullut raskaaksi, mutta erottuaan riitaisasti kumppanistaan, joka ei ymmärtänyt häntä ja palavaa haluaan suojella Norjan jokia patoamiselta, hän matkustaa Lontooseen ja etsii sieltä klinikan, jossa tehdään abortteja. Tämä tapahtuu käsittääkseni 1960-70-lukujen aikaan. Oli kiehtovaa lukea, kuinka Signe toteaa, että: "Maailmaan ei kaivattu sitä lasta, ei yhtään uutta lasta -- Niiden jotka halusivat lasta olisi pitänyt selittää, ei meidän muiden". Niinpä. Olen saanut itsekin olla selittelemässä, miksen lasta halua, kuin se olisi jokin omituinen poikkeama koodissa, mikä pitäisi muka korjata.   
    
Minä olin pikkuruinen vesi-ihminen, lumisadepallo täynnä tahmeaa, kiiltävää nestettä ja muovisia lumihiutaleita, ja joskus he nostivat minut ylös, ravistelivat minua, mutta sitten he laskivat minut takaisin ja menivät pois, toistensa luo, jakaakseen sen mitä heillä oli yhteistä, sen suuren, pahan, ruman, mikä oli vain heidän välistään, heidän kahden. (s. 113)
  
Kirjan nimi viittaa mm. Signen veneen nimeen, veden väriin, kun sininen taivas heijastuu siihen, muovilaatikoihin, joihin pakattua Norjan jäätä Signe kuljettaa mukanaan, jäätikön nimeen (Blåfonna)... Viittauksia riittää hieman liiaksikin asti. Olisipa muihinkin yksityiskohtiin panostettu samanlaisella innolla, sillä nyt kirja ei oikein kerro ilmastonmuutoksesta tai näkökulmahenkilöistään. 

Olisin toivonut tähän samanlaista melankoliaa kuin Cormac McCarthyn Tiessä, enemmän selviytymistä luonnossa tapahtuvien muutosten kanssa vahvempaa pyrkimystä pois kuivuvasta Keski-Euroopasta. Tällaisena purjehduskertomuksena, muistelmana ja paikalleen jämähtämisenä tästä puutui terä, joka olisi nostanut lukukokemuksen paremmin mieleenjääväksi, tarina jotenkin väsähtää ennen loppuaan. Nyt päälimmäiseksi tunteeksi jäi etominen. No, tulipahan luettua. 
   
Miten nopeasti kaikki voikaan muuttua. Yhtenä päivänä heräät herätyskellon ääneen, syöt aamiaista, menet töihin, riitelet, naurat, rakastelet, tiskaat, hätäilet tyhjeneekö tili ennen kuun loppua... et osaa ajatella että kaikki mitä sinulla on ympärilläsi voi vain kadota. Vaikka kuuletkin että maailma on myllerryksen kourissa. Vaikka näet sen lämpömittarista. Et ajattele sitä ennen kuin yhtenä päivänä et herääkään herätyskellon soimiseen vaan huutoon. Liekit ovat tavoittaneet kaupunkisi, sänkysi, lähimmäisesi. Teillä palaa, vuodevaatteesi syttyvät tuleen, tyynysi alkaa savuta, etkä voi muuta kuin juosta. (s. 87)
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Kun vesi loppuu
  
Havahduttava, pelottavan ajankohtainen romaani vesipulan lamauttamasta huomisesta, maailmasta, jota päivä päivältä lähestymme.
  
Kuivuus ajaa 2040-luvun Etelä-Euroopassa ihmisiä kaoottisille pakolaisleireille, minne päätyy myös osan perheestään kadottanut David. Yhdessä tyttärensä kanssa hän löytää kuivuneesta kanavasta purjeveneen, jolla voisi purjehtia turvaan viileään pohjolaan – kunhan vain sateet alkaisivat. Rinnakkaisessa tarinassa lähdetään vuoden 2017 Norjassa hurjalle kostoretkelle yli merten. Luontoaktivisti Signellä on sanansa sanottavana bisneksestä, jossa tunturiylänköjen jäät louhitaan raharikkaiden drinkkeihin. Ravisuttavaan vuoropuheluun yhtyvät tarinat pohtivat koskettavasti suhdettamme luontoon mutta myös muihin ihmisiin, erityisesti niihin kaikkein rakkaimpiin.
  
Sininen on Maja Lunden Ilmastokvartetin toinen, itsenäinen osa.
    
Suomentanut: Katriina Huttunen, 346 sivua, Tammi 2019

Alkuperäinen nimi: Blå (2017)
   
Kirja on luettu myös täällä: Kirjakaapin kummitus, Taikakirjaimet, Kirjahilla, Heidi Heinonen: Kirjoituksia kirjallisuudesta
  
Samankaltaista luettavaa: Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, Hugh Howey: Hiekka, Cassandra Montag: Tulvan jälkeen, Risto Isometsä: Sarasvatin hiekkaa, Cormac McCarthy: Tie

tiistai 17. marraskuuta 2020

Lastenkirjakimara - Halloween -lukuhaasteen satoa

"- Jos se on se sama lintu, niin sehän on... zombi."

 
Lukuhaasteissa: Halloween -lukuhaaste

Anu Holopaisen lapsille kirjoitetun Iik!-sarjan neljäs osa Nuku, nuku leluseni pohjaa, kuten nimestäkin voi päätellä, Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -kauhuklassikkoon. Juonessa on siis paljon yhteneväisyyksiä, joskin pelottavuutta on skaalattu ikäryhmälle sopivaksi.

- Mihin me vilttiä tarvitaan? Saku kysyi.

--

Siiri katsoi sakua moittivasti.

- Retkellä pitää aina olla viltti! Sen päällä syödään.

- Ahaa, sä olet lukenut jonkun kirjan, missä käydään retkellä, Sussa päätteli. (s. 8)

Saku, Sussa ja Siiri menevät piknikille Metsäkirkolle, sarjan toisessa osassa, Kilikorven vampyyri tutuksi tulleeseen paikkaan. (Olen muuten aivan samaa mieltä Siirin kanssa, piknikillä pitää olla viltti!) He hautaavat kuolleen naakan kirkon lähelle, mutta myöhemmin se palaa takaisin. Saku löytää kirkon takahuoneesta salalokeron, jossa on vanhalla kirjoituksella täytetty tekstikäärö. Voisiko se kertoa, mitä kummaa naakalle tapahtui?

- Mutta mä joudun ihan kohta kouluun! Siiri julisti dramaattisesti. - Elämästä tulee tärkeetä ja tylsää. Mun pitää saada vielä seikkailla ennen sitä, en mä halua löhöillä. (s. 6)

Kaksosten nuorin sisarus Siiri on on kesän jälkeen aloittamassa koulun, joten nyt on aika ottaa kaikki irti viimeisistä vapauden hetkistä. Hän saa idean haudata pehmolelujaan naakan haudan viereen. Ja kuinkas sitten kävikään. Sakulla ja Sussalla on kädet täynnä työtä yrittäessään napata ilkeät lelut kiinni, ennen kuin sattuu jotain pahempaa.

Mikä naakan olikaan herättänyt henkiin, kykeni ilmeisesti puhaltamaan hengen myös leluihin. (s. 52-53)

Olisin lapsena ollut varmasti peloissani tätä kirjaa lukiessa, sen verran rakkaita pehmot minulle olivat ja olen ihan viime vuosinakin ostanut pehmoja itselleni niin unikaveriksi kuin keräilymielessäkin (erityisesti TY:n Halloween -pehmoja). Jos ne jostakin syystä heräisivät henkiin ja olisivat kaiken lisäksi ilkeitä, niin huh, pelästyisin valehtematta aikuisenakin.

Arvosana:
  
Takakannesta:
Suositun IIK-sarjan neljäs osa pelottelee alakouluikäisiä lukijoita Stephen Kingin hengessä. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan. 
  
Sussa, Saku ja Siiri retkeilevät vanhaan paimenkirkkoon, ja Siirin syöttäessä lintuja kirkon pihassa myös kettu päättää napata välipalaa. Urhea Siiri saa naakan pois ketun hampaista, mutta lintuparka on jo kuollut. Lapset päättävät haudata sen, ja löytävät kauniin paikan – kiven, jossa on siivenmuotoinen kuvio. 
  
Naakka ei suostukaan pysymään hengettömänä, vaan tekee yllättävän paluun haudan takaa. Saku ja Sussa kauhistuvat, mutta Siiri saa idean haudata lelujaan samaan paikkaan. Kohta ovat Muru-haliapina, Pöpö-pehmonorsu ja Tipsu-yksisarvinen tulossa levittämään kauhua elävien keskuuteen. Ne on pysäytettävä, mutta miten? Löytyykö ratkaisun avain metsäkirkon muinaisen papin jäämistöstä?
    
112 sivua, Myllylahti 2020
   
Sarjassa ilmestyneet:

-------------------------------------------------------------------------------------------------

"Von Kraussien suunnaton kivilinna on mykistynyt vuosisadoiksi. Hämähäkit ovat kutoneet verkkojaan talon ikkunoihin. Köynnökset ovat kietoutuneet sen ympärille. Aika on sammaloinut sen seinät ja venyttänyt pihan puut niin suuriksi, etteivät ihmiset enää tiedä vihreän, läpitunkemattoman seinän takana minkäänlaista taloa olevankaan."

Lukuhaasteissa: Halloween -lukuhaaste

Eppu Nuotion kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama Maailman viimeiset noidat on klassinen satufantasia lapsille. Suvun musta lammas Sabine lapsineen haluaa syrjäyttää istuvan suurnoidan. Heidät on karkotettu 300 vuotta aikaisemmin. Tuohon välirikkoon päättyi noitien aikakausi. 
  
Jokaisella on omat taikavälineensä mukanaan, mutta suvun yhteinen omaisuus on jaettu. 
-- 
taikuuden salat ja kaikki muu alan kirjallisuus on Unohdettujen kirjojen kirjastossa, suljettuna alimman kerroksen kivikammioon. Kirjastonhoitajana työskentelevä Verner von Krauss pitää huolen siitä, ettei kirjoihin pääse kukaan kajoamaan. (s. 16)
  
Jäljelle jääneet von Kraussin suvun jäsenet ovat hajaantuneet eri puolille maailmaa ja vannoneet, etteivät pidä yhteyttä toisiinsa. Mutta nyt on tullut aika yhdistää voimat ja puolustautua palannutta tuhoisaa voimaa vastaan.
  
Jos he ovat palanneet, he ovat palanneet vain levittääkseen kaaosta, kylvääkseen pelkoa ja hamutakseen valtaa. (s. 17)
  
Harmillisesti vain sataan sivuun kiehtovine kuvituksineen ei mahtunut paljoa tarinaa, vaan kerronta etenee koko ajan pikakelausvauhtia. Tästä olisi saanut helposti paljon pidemmänkin kirjan, jos asioita olisi selitetty vähän enemmän ja tapahtumien vyöryä olisi hidastettu. Loppuun on jätetty mahdollisuus jatko-osille. Fontti oli hieman liian pientä, etenkin kun kirjaa suositellaan 7-11-vuotiaille. 
  
"Tämä tarina on nyt loppu", Hilde sanoo ja puristaa kaulassaan roukkuvaa korua. "Ja uusi on jo alkamassa." (s. 100)
  
Oli muuten varsin erikoista löytää kirjasta kahdesta kohtaa, muutaman sivun välein liki samoin kirjoitettu kohta happolammikosta ja talosta kuuluvasta paukkeesta. Näistä jälkimmäinen tuntui  sopivan paremmin muuhun tekstiin. Olisiko kyseessä jonkinlainen virhe, että kirjan aiempi versio on päätynyt painettavaksi, kun kirjailija on vielä pohtinut mihin kohtaan sijoittaisi tarinanpätkän, sillä en usko, että tämä ratkaisu oli tarkoituksellinen.  

Arvosana:
    
Takakannesta:
Kissankarvamyrskyjä ja muodonmuutoskärpäsiä
 
Maailman viimeiset noidat on Eppu Nuotion kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama mukaansa kahmaiseva fantasiaseikkailu noin 7–11-vuotiaille lukijoille.
 
Kaupungissa on alkanut tapahtua kummia. Ihmisiä muuttuu sammakoiksi ja autoja jättihyytelöiksi. Sekasortoa aiheuttavien tapahtumien syynä ei voi olla kukaan muu kuin maailman viimeisen noitasuvun mustan haaran ilkeät kaksoset Lukas ja Liida.
 
Noidat kokoontuvat hätäkokoukseen. Hetkeäkään ei ole hukattavaksi, mutta kaikki ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan. Kokouksen sotkee eripuraa aiheuttava yllätys, joka osoittautuu kuitenkin ratkaisevaksi tekijäksi hurjassa hyvän ja pahan taistelussa.
   
100 sivua, Bazar 2019
   
Kirja on luettu myös täällä: IBBY Finland, Kirjasähkökäyrä