Naistenviikko | Marta Breen & Jenny Jordahl: Naiset - 150 vuotta vapauden, sisaruuden ja tasa-arvon puolesta

"Edistymme hitaasti mutta varmasti.

Kunhan joku uskaltaa näyttää esimerkkiä."

   

       

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Naistenviikko: nimipäiväänsä 21.7. viettävät Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna, Helmet 2020: 4. Kirjan kannessa tai kuvauksessa on monta ihmistä

  

Marta Breenin ja Jenny Jordahlin Naiset 150 vuotta -sarjakuva on pikakelaus naisliikkeen ja feminismin historiaan. Teoksessa vilahtee suuri määrä merkittäviä naisia, jotka ovat vieteen tasa-arvoa eteenpäin. Erityisen kiinnostavaa oli kuulla ei-valkoisten naisten teoista. 

    

Kirja on erittäin hyvä perusteos, joka ei vastaa tyhjentävästi kaikkeen (esimerkiksi jokaisen naisen henkilöhistoriasta kerrotaan vain jokin tietty pätkä), mutta se kannustaa ottamaan selvää. Minulla on jo jonkinlainen käsitys feminismistä kautta aikain, mutta silti kohtasin koko joukun naisia, joiden osallisuudesta kehitykseen en ollut tietoinen. Kiitos siis kirjalle, haluan perehtyä etenkin heihin lisää.

  

  

Tämä sarjis ei ole puisevan kuiva historian oppikirja, vaan todellisista tapahtumista ja ihmisistä on kirjoitettu kevyellä huumorilla maustaen. Paitsi naiseudesta, kirjassa on myös osio sateenkaarevuudelle. Toisin kuin muut osiot, jotka olivat musta-valkoisia ja maustetty yhdellä värillä, Pride-osiossa jokainen ruutu oli eri värinen kuin edellinen ja seuraava. Myös natsit ja keskitysleireille viedyt ei-heterot mainittiin. 

  

  

Kirjan kuvitus on hyvin dramatisoitua ja muistutti vahvasti Liv Strömqvistin (mm. Kielletty hedelmä) tyyliä. Suomikin mainittiin naisten äänioikeutta käsitteleväsä osiossa. 

    

Yksi sarjakuvan vaikuttavimmista osioista käsitteli oikeutta oaan kehoon ja aborttiin. se oli myös osio, jonka sisällöstä tiesin kaikkein eniten, vaikkakaan en omakohtaisesti, mutta abortin historiasta, kotiaborteista, naisten kuolemista, synnytyskoneina toimimisesta ja ehkäisypillerin tuomasta muutoksesta. ja siitä, kuinka abortti ei vielä nykypäivänäkään ole itsestään selvä, vaan monissa maissa Euroopassa (mm. Puolassa) ja osassa Yhdysvaltojen osavaltiosta abortin saaminen on käytännössä mahdotonta.
   

    

Arvosana:

        

Takakannesta:

Vielä 150 vuotta sitten naiset ja miehet elivät hyvin eriarvoista elämää. Naiset eivät saaneet äänestää vaaleissa, eivät ansaita omaa rahaa puhumattakaan siitä, että he olisivat voineet päättää omasta kehostaan.  

  

Kirjailija Marta Breen sekä kuvittaja Jenny Jordahl kertovat kiehtovasti ja inspiroivasti monet vaiheet naisten matkasta tasa-arvoisempaan maailmaan. Kirja sopii jokaiselle, joka haluaa oppia feminismin historiasta mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa. Aiheita ovat mm. naisasialiike, maailman tunnetut naisjohtajat, abortti ja ehkäisy.

   

Suomentanut: Sanna Manninen, 121 sivua, Sitruuna kustannus 2020

  

Alkuperäinen nimi: Kvinner i kamp (2016)

   

Sarjakuvan ovat lukeneet myös: Kirjavinkit, Amman kirjablogi, Oksan hyllyltä

Santa Montefiore & Simon Sebag-Montefiore: Lontoon kuninkaalliset kanit

"Taisit tulla taas kuuntelemaan tarinoita vanhasta maailmasta, etkö tullutkin?"

   

   
Lukuhaasteissa: Helmet 2020: 9. Kirjassa kohdataan pelkoja, Popsugar Reading Challenge: A book you picked because the title caught your attention
   

Tiedättekö sen tunteen, kun näette jossakin kirjan, joka kiinnittää huomionne, mutta ette voi enää kuollaksennekaan muistaa missä? Näin kävi myös Santa Montefioren ja Simon-Sebag Montefioren Lontoon kuninkaallisten kanien kanssa. Luulen, että kirjan nimi ja kansi jäivät mieleen jonkun bloggaajakollegan postauksesta tai somepäivityksestä, kiitos siis sinulle, kuka ikinä olitkaan.

  

Vaikka kirja ei suosikkieni joukkoon nousekaan, oli sitä kiinnostavaa lukea. Ensinnäkin kirjassa on ihasttutavan, erikoisempi fontti, jollaiseen en ole aiemmin törmännyt kirjoissa. Toisin kuin Ruohometsän kansassa, poikkeuksellinen fontti ei ollenkaan haitannut, päinvastoin, se tuntui satukirjamaiselta.  

Vanha ja harmaa kani nimeltä Horatio kuuli lehtien kahinaa ja tassujen töminää istuessaan syvällä pesäkolonsa hämärässä metsän laidalla. Se kuunteli korvat höröllä, laski kirjansa alas ja suoristi selkäänsä nuhjuisessa laiskalinnassa, jossa se oli lämmitellyt takkatulen ääressä.  

Horatio oli vanhuuttaan harmaantunut, ja sen vasemmasta takajasta oli jäljellä pelkkä tynkä, mutta kuulo sillä oli yhtä hycä kuin aina. (s. 1)

  

Vaikka kyseistä klassikkoa onkin verrattu tähän, sitä en kuitenkaan lastenkirjaksi laskisi, etenkin kun siitä tehty animaatio oli varsin traumaattinen kokemus omassa lapsuudessani. Aivan pienimmille lukijoille ei tämäkään kirja sovi, sen verran hurjia asioita kirjassa kuvataan. Sanoisin, että kirjan lukijan/kuuntelijan pitäisi olla ainakin kouluikäinen ja ääneenlukijan pysyteltävä hereillä huomatakseen, jos vastaan tulee tapahtumia, jotka eivät sovi herkimpien lasten korville. 

Teoksen keskeinen sanoma on, että pieni ja arka voi silti olla rohkea. Aika perinteinen asetelma siis. Mielenkiintoisesti kirjassa kuitenkin eläimilläkin on käytettävissään nykyajan teknologiaa, siis älypuhelimia ja nettiliittymiä. Siinä missä myös satujen kaneille klassisempiakin takkoja ja nojatuoleja ja kirjahyllyjä.

Toden totta, vieraan pelko on kamala asia. Sulon uteliaisuus vei kuitenkin voiton pelosta, jota se aluksi tunsi. 

-- 

"Pelko syntyy tietämättömyydestä, Sulo Ruskeahäntä. Älä koskaan unohda sitä. Teidän johtajanne eivät tiedä kaikkea." (s. 3-5)

Päähenkilö on perheensä pienin ja koko lauman ujoin kaninpoika Sulo (engl. Shylo), joka kuulee kun joukko rottia tai siis ratseja (johdettu sanasta paparazzi) suunnittelee menevänsä ottamaan arkaluonteisia kuvia kuningattaresta, levittämään niitä nettiin ja samalla nappaamaan pienen palan hänen sielustaan. Kanit kun ovat ihmisiä viisaampia ja ymmärtävät internetin vaarat.

Kaneilla on salainen kuninkaallinen järjestö, joka suojelee kuninkaallista perhettä ja jonka historia alkaa kuningas Arthurin ajoista. Sulon on saatava heille sana ratsien suunnitelmasta. Niinpä pikkuinen kani joutuu elämänsä isoimpaan seikkailuun.

Tuhansien kävelijöitten jalat tallasivat harmaata, likaista kiveystä. Nostaessaan katseensa Sulo näki, että useimmilla ihmisillä oli joko puhelin korvalle painettuna tai sitten he tuijottivat pientä näyttöruutua eivätkä tienneet, mitä ympärillä tapahtui. (s. 61)

 

Arvosana:

   
Takakannesta:

Elämä on seikkailu. Kaikki on maailmassa mahdollista, kun on tahtoa ja onnea, mehevä porkkana, tarkka nenä ja ripaus hullunrohkeutta!

  

Sulo on pentueen pienin kani, perheen hiljaisin ja heikoin lenkki jota muut sisarukset pitävät pilkkanaan. Kun Sulo törmää ilkeään rottajengiin ja saa selville sen salajuonen kuningatarta vastaan, ei Sulolle jää muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa Lontooseen ja varoittaa Lontoon kuninkaallisia kaneja, salaista järjestöä, jolla on pitkä ja maineikas historia hallitsijaperheen suojelijana. Mutta pystyykö heiveröinen ja ujo Sulo vakuuttamaan kanijärjestön siitä, että kuningatar on todellisessa vaarassa?

  

Hobitti kohtaa Ruohometsän kansan tässä hurmaavassa sadussa, joka todistaa että pienin kani voi olla suurin sankari.

    

Suomentanut: Maija Heikinheimo, 173 sivua, Sitruuna kustannus 2018

  

Kuvittanut: Kate Hindley

  

Alkuperäinen nimi: Royal Rabbits of London (2016)

   

Sarjassa ilmestyneet: 

• Lontoon kuninkaalliset kanit
• Lontoon kuninkaalliset kanit - Pako tornista
• Lontoon kuninkaalliset kanit - Suuri timanttijahti

  

Luettu myös täällä: Bibbidi Bobbidi Book, Mrs. Erikson's Room, Amman lukuhetki, Kirjojen kuisketta, Kirjanvuoksi

  

Samankaltaisia teoksia: Richard Adams: Ruohometsän kansa, Robert C. O'Brien: Hiirirouva ja ruusupensaan viisaat, Beatrix Potter: Petteri Kaniini