Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika

"Jonakin päivänä, jos selviytyisimme hengissä, kertoisimme tarinoita siitä, 

millaista Maassa oli muinoin ollut."

  

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 4.4.2021.
 

Ei palavia rakennuksia eikä katkenneita siltoja, ei vääntynyttä metallia eikä kärventynyttä maanpintaa, ei perustuksiltaan irtoavia taloja. Kukaan ei ollut vahingoittunut. Kukaan ei ollut kuollut. Alkuvaiheessaan katastrofi oli melkein näkymätön. (s. 18)

    
Karen Thompson Walkerin Ihmeiden aika kertoo elokuvamaisesti katastrofista sen tapahtumahetkellä. Kirjan tapahtumissa on paljon samaa kuin koronapandemiassa, tyhjeneviä kauppojen hyllyjä ihmisten rynnätessä hamstraamaan varmuusvarastoja, taisteluväsymystä jatkuvan varuillaolon takia, koulusta puuttuvia oppilaita, outo sairaus. “Todelliset katastrofit ovat aina erilaisia - mahdottomia kuvitella, yllättäviä, tuntemattomia.”
   

Ennen pitkää ruokakaupat olivat tyhjillään, hyllyt paljaina kuin kalutut kananluut. (s. 10)

    
Tarinan päähenkilö on 23-vuotias Julia, mutta tapahtumat sijoittuvat aikaan, kun hän oli vasta kaksitoista, eikä hänen nykyhetkestään saada tietää paljoa. Maapallon pyörimisliike alkaa yhtäkkiä hidastua ja vuorokausi pitenee aluksi vain vähän, mutta vääjäämättä päivä päivältä lisää. Kertojalla on tapana viitata usein myöhemmin tuleviin tapahtumiin esimerkiksi toteamalla, kuinka vähän he osasivat katastrofin alussa kuvitella millaiseksi elämä muodostuisi, kun kaikki menee pieleen. Ennakoinnit paljastavat, että pahempaa on tulossa. Selitystä hidastumiselle ei kuitenkaan tarjota.
   

Minun mielestäni tämä planeetta on ollut jo kauan poissa tasapainosta, ja koko tämä juttu on sen keino korjata virheet. (s. 89)

    
Kirjassa spekuloidaan, mitä hidastumiseksi kutsuttu ilmiö aiheuttaa luonnolle ja ihmisille, mutta erityisesti keskiössä on Julian perhe. Ulkoisen kriisin lisäksi ilmenee myös perheen sisäisiä ongelmia. Isä käy työpaikan sijaan salaa naapurissa asuvan pianonsoiton opettajan luona. Äiti sairastuu painovoimatautiin, täyttää kaapit säilykkeitä ja kynttilöitä. Isoisä muistelee nuoruuttaan ja yrittää pelastaa poikansa perheen salaisella suunnitelmallaan. Julia on ihastunut poikaan, joka lähtee samalta bussipysäkiltä kouluun, mutta ei uskalla tutustua tähän - ei ainakaan ennen kuin hänen käsityksensä ympäröivästä maailmasta muuttuu.
     

Murhien ja muiden väkivaltarikosten määrä lisääntyi jyrkästi hidastumisen alkua seuranneina päivinä ja viikkoina. Ilmassa oli jotakin. Näytti siltä kuin hidastuminen olisi hidastanut myös arvostelukykyämme, poistanut estoja. (s. 50)

     
Haastavat ajat saavat Julian elämään täysillä. Kun kasvit ja eläimet kärsivät muuttuneen vuorokausirytmin takia, hän kukoistaa. Hänen parhaan ystävänsä perhe muuttaa muiden mormonien tavoin odottamaan maailmanloppua ja Jeesuksen toista tulemista, jota ei kuitenkaan ala kuulua. Kouluun palattuaan Hanna ei enää halua olla Julian kanssa. Juliasta tulee hylkiö, joka viettää ruokavälitunnit kirjastossa, joka koulun sattuessa pimeään aikaan on kuin akvaario, jonka valo paljastaa kaikki oudot kalat. Onneksi rullalautapoika vie Julian mukanaan seikkailuihin.
   

Niin monta outoa ilmiötä kuin sinä vuonna koimmekin, ehkä mikään ei yllättänyt minua enemmän kuin kuulla tuo pieni kysymys Seth Moranon suusta: "Tuletko mukaan?" (s. 216)

   
Kirjan nimi viittaa paitsi niihin muutoksiin, joita Maan pyörimisen hidastuminen, painovoiman lisääntyminen ja aurinkomyrskyt aiheuttavat, myös niihin muutoksiin joita teini-iän kynnyksellä oleva Julia kokee. Hän ostaa ensimmäiset rintaliivit, alkaa ajella säärikarvojaan ja saa ensisuudelmansa. Yhden kesän ajan kaikki on täydellistä, vaikka samaan aikaan kaikki tuhoutuu.
   

Välillemme oli äkkiä syntynyt yhdysside, sellainen joka on mahdollinen vain nuorille tai vaaran uhkaamille. (s. 250)

    
Ihmeiden aika vertautuu kevyesti mm. Maarit Verrosen Hiljaisiin jokiin ja Mats Strandbergin Loppuun. Kirjan kansikuva on hieman harhaanjohtava suurine kukkineen, sillä niitä ei löydy teoksesta. Teoksen kieli on hyvin kaunista, vaikuttavin lause on sen viimeinen, me olimme täällä. 

  

Seth ja minä pohdimme monesti pitkään, miltä maaima näyttäisi ihmisten kadottua. Kuulimme että kaikki muovi kestäisi pitempään kuin mikään muu, joten kuvittelimme katuni taloja hajonneina lukuun ottamatta PVC-putkia ja Legoja, Tupperware-kulhoja ja rantasankoja, tietokonesiruja ja kännyköitä ja partahöyliä. Kaikenlaisten pullojen röykkiöt kohoaisivat kaiken muun yli, niiden etiketit haalistuisivat vuyosikymmenien mittaan ja muovi halkeilisi räikeän, elottoman auringon alla. (s. 288)

  

Arvosana:

     

Takakannesta: 

Pysäyttävä tarina katastrofista ja selviytymisestä, kasvusta ja muutoksesta.
 
Karen Thompson Walkerin Ihmeiden aika on henkeäsalpaava muotokuva ihmisistä, jotka yrittävät löytää tien eteenpäin alati muuttuvassa maailmassa
 
Aurinkoisena lauantaiaamuna kalifornialaisessa esikaupungissa 11-vuotias Julia vanhempineen saa tietää, että maapallon pyöriminen on alkanut hidastua. Tv:n täyttävät uutiset, jotka kertovat vuorokauden pidentyneen melkein tunnin yhden yön aikana. Viikkojen kuluessa päivät ja yöt pitenevät pitenemistään ja maan painovoima alkaa kasvaa. Linnut, vuorovedet ja ihmisten käytös luisuvat sekasortoon.
 
Maailman täyttyessä vaaroista Julian täytyy kohdata myös muutokset itsessään ja omassa pienessä maailmassaan: hänen vanhempiensa välille kasvava kuilu, ensirakkauden mukanaan tuoma haavoittuvuus, kasvava yksinäisyys ja yllättävä, lannistumaton rohkeus.

  

Suomentanut: Pirkko Biström, 299 sivua, Bazar 2020

    
Alkuperäinen nimi: The Age of Miracles (2012)

     
Teoksesta muualla sanottua: Kirjapöllön huhuiluja, Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirjarouvan elämää, Kirjoihin kadonnut, Kirjasähkösähkökäyrä. Hemulin kirjahylly, Annelin lukuvinkit, Kirjanvuoksi

Lastenkirjakimara - Halloween -lukuhaasteen satoa

"- Jos se on se sama lintu, niin sehän on... zombi."

 
Lukuhaasteissa: Halloween -lukuhaaste

Anu Holopaisen lapsille kirjoitetun Iik!-sarjan neljäs osa Nuku, nuku leluseni pohjaa, kuten nimestäkin voi päätellä, Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -kauhuklassikkoon. Juonessa on siis paljon yhteneväisyyksiä, joskin pelottavuutta on skaalattu ikäryhmälle sopivaksi.

- Mihin me vilttiä tarvitaan? Saku kysyi.

--

Siiri katsoi sakua moittivasti.

- Retkellä pitää aina olla viltti! Sen päällä syödään.

- Ahaa, sä olet lukenut jonkun kirjan, missä käydään retkellä, Sussa päätteli. (s. 8)

Saku, Sussa ja Siiri menevät piknikille Metsäkirkolle, sarjan toisessa osassa, Kilikorven vampyyri tutuksi tulleeseen paikkaan. (Olen muuten aivan samaa mieltä Siirin kanssa, piknikillä pitää olla viltti!) He hautaavat kuolleen naakan kirkon lähelle, mutta myöhemmin se palaa takaisin. Saku löytää kirkon takahuoneesta salalokeron, jossa on vanhalla kirjoituksella täytetty tekstikäärö. Voisiko se kertoa, mitä kummaa naakalle tapahtui?

- Mutta mä joudun ihan kohta kouluun! Siiri julisti dramaattisesti. - Elämästä tulee tärkeetä ja tylsää. Mun pitää saada vielä seikkailla ennen sitä, en mä halua löhöillä. (s. 6)

Kaksosten nuorin sisarus Siiri on on kesän jälkeen aloittamassa koulun, joten nyt on aika ottaa kaikki irti viimeisistä vapauden hetkistä. Hän saa idean haudata pehmolelujaan naakan haudan viereen. Ja kuinkas sitten kävikään. Sakulla ja Sussalla on kädet täynnä työtä yrittäessään napata ilkeät lelut kiinni, ennen kuin sattuu jotain pahempaa.

Mikä naakan olikaan herättänyt henkiin, kykeni ilmeisesti puhaltamaan hengen myös leluihin. (s. 52-53)

Olisin lapsena ollut varmasti peloissani tätä kirjaa lukiessa, sen verran rakkaita pehmot minulle olivat ja olen ihan viime vuosinakin ostanut pehmoja itselleni niin unikaveriksi kuin keräilymielessäkin (erityisesti TY:n Halloween -pehmoja). Jos ne jostakin syystä heräisivät henkiin ja olisivat kaiken lisäksi ilkeitä, niin huh, pelästyisin valehtematta aikuisenakin.

Arvosana:

  

Takakannesta:

Suositun IIK-sarjan neljäs osa pelottelee alakouluikäisiä lukijoita Stephen Kingin hengessä. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan. 

  

Sussa, Saku ja Siiri retkeilevät vanhaan paimenkirkkoon, ja Siirin syöttäessä lintuja kirkon pihassa myös kettu päättää napata välipalaa. Urhea Siiri saa naakan pois ketun hampaista, mutta lintuparka on jo kuollut. Lapset päättävät haudata sen, ja löytävät kauniin paikan – kiven, jossa on siivenmuotoinen kuvio. 

  

Naakka ei suostukaan pysymään hengettömänä, vaan tekee yllättävän paluun haudan takaa. Saku ja Sussa kauhistuvat, mutta Siiri saa idean haudata lelujaan samaan paikkaan. Kohta ovat Muru-haliapina, Pöpö-pehmonorsu ja Tipsu-yksisarvinen tulossa levittämään kauhua elävien keskuuteen. Ne on pysäytettävä, mutta miten? Löytyykö ratkaisun avain metsäkirkon muinaisen papin jäämistöstä?

    

112 sivua, Myllylahti 2020

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Kauhukännykkä
• Kilikorven vampyyri
• Metsälammikon hirviö
• Nuku, nuku leluseni
  

-------------------------------------------------------------------------------------------------

"Von Kraussien suunnaton kivilinna on mykistynyt vuosisadoiksi. Hämähäkit ovat kutoneet verkkojaan talon ikkunoihin. Köynnökset ovat kietoutuneet sen ympärille. Aika on sammaloinut sen seinät ja venyttänyt pihan puut niin suuriksi, etteivät ihmiset enää tiedä vihreän, läpitunkemattoman seinän takana minkäänlaista taloa olevankaan."

Lukuhaasteissa: Halloween -lukuhaaste

Eppu Nuotion kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama Maailman viimeiset noidat on klassinen satufantasia lapsille. Suvun musta lammas Sabine lapsineen haluaa syrjäyttää istuvan suurnoidan. Heidät on karkotettu 300 vuotta aikaisemmin. Tuohon välirikkoon päättyi noitien aikakausi. 

  

Jokaisella on omat taikavälineensä mukanaan, mutta suvun yhteinen omaisuus on jaettu. 

-- 

taikuuden salat ja kaikki muu alan kirjallisuus on Unohdettujen kirjojen kirjastossa, suljettuna alimman kerroksen kivikammioon. Kirjastonhoitajana työskentelevä Verner von Krauss pitää huolen siitä, ettei kirjoihin pääse kukaan kajoamaan. (s. 16)

  

Jäljelle jääneet von Kraussin suvun jäsenet ovat hajaantuneet eri puolille maailmaa ja vannoneet, etteivät pidä yhteyttä toisiinsa. Mutta nyt on tullut aika yhdistää voimat ja puolustautua palannutta tuhoisaa voimaa vastaan.

  

Jos he ovat palanneet, he ovat palanneet vain levittääkseen kaaosta, kylvääkseen pelkoa ja hamutakseen valtaa. (s. 17)

  

Harmillisesti vain sataan sivuun kiehtovine kuvituksineen ei mahtunut paljoa tarinaa, vaan kerronta etenee koko ajan pikakelausvauhtia. Tästä olisi saanut helposti paljon pidemmänkin kirjan, jos asioita olisi selitetty vähän enemmän ja tapahtumien vyöryä olisi hidastettu. Loppuun on jätetty mahdollisuus jatko-osille. Fontti oli hieman liian pientä, etenkin kun kirjaa suositellaan 7-11-vuotiaille. 

  

"Tämä tarina on nyt loppu", Hilde sanoo ja puristaa kaulassaan roukkuvaa korua. "Ja uusi on jo alkamassa." (s. 100)

  

Oli muuten varsin erikoista löytää kirjasta kahdesta kohtaa, muutaman sivun välein liki samoin kirjoitettu kohta happolammikosta ja talosta kuuluvasta paukkeesta. Näistä jälkimmäinen tuntui  sopivan paremmin muuhun tekstiin. Olisiko kyseessä jonkinlainen virhe, että kirjan aiempi versio on päätynyt painettavaksi, kun kirjailija on vielä pohtinut mihin kohtaan sijoittaisi tarinanpätkän, sillä en usko, että tämä ratkaisu oli tarkoituksellinen.  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Kissankarvamyrskyjä ja muodonmuutoskärpäsiä

 
Maailman viimeiset noidat on Eppu Nuotion kirjoittama ja Marjo Nygårdin kuvittama mukaansa kahmaiseva fantasiaseikkailu noin 7–11-vuotiaille lukijoille.
 
Kaupungissa on alkanut tapahtua kummia. Ihmisiä muuttuu sammakoiksi ja autoja jättihyytelöiksi. Sekasortoa aiheuttavien tapahtumien syynä ei voi olla kukaan muu kuin maailman viimeisen noitasuvun mustan haaran ilkeät kaksoset Lukas ja Liida.
 
Noidat kokoontuvat hätäkokoukseen. Hetkeäkään ei ole hukattavaksi, mutta kaikki ei sujukaan ihan suunnitelmien mukaan. Kokouksen sotkee eripuraa aiheuttava yllätys, joka osoittautuu kuitenkin ratkaisevaksi tekijäksi hurjassa hyvän ja pahan taistelussa.

   

100 sivua, Bazar 2019

   

Kirja on luettu myös täällä: IBBY Finland, Kirjasähkökäyrä

Dekkariviikko | Alan Bradley: Kuolon kultaiset kiehkurat (Flavia de Luce #10)

"Miten palsamoitu sormi oli löytänyt tiensä Surreyn hautausmaalle haudatun 

kuolleen naisen kädestä Buckshawiin ja keskelle hääkakkua? 

   
Tästä oli kehkeytymässä varsin mielenkiintoinen arvoitus."

     

   

Arvostelukappale

   

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien dekkariviikko, Helmet 2019: 35. Kirjassa on yritys tai yrittäjä, Kirjankansibingo: Yö

  

Heti alkuun halua huomauttaa, että olen tyttö, jolla on keskivertoa paremmat aivot. (s. 9)

  

Alan Bradleyn luoman ihastuttavan mysteeerien ratkaisijan ja myrkkyjen asiantuntijan Flavia de Lucen seikkailut ovat saaneet jo kymmenennen osansa. Pikkuhiljaa sarjan ensimmäisten osien myötä hullaannuin aivan täysin tuon pikkuvanhan neidon persoonasta. Ja muutamassa viimeisimmässä sarjan osassa myös de Lucejen yleismies (hovimestari, autonkuljettaja, puutarhuri...) Dogger on saanut enemmän tilaa. 

   

Flavian ja Doggerin keskusteluhetket ovat aina olleet kiinnostavia, mutta nyt Flavia on perustanut Doggerin kanssa etsivätoimiston ja kaksikon terävät aivot ratkovat hyvin eriskummallisia tapahtumia, jotka eivät vaikuta mitenkään liittyvän toisiinsa. Flavian sisko Ophelia eli Feely on menossa naimisiin Dieterin kanssa. Hääkakkua leikatessa herkun keskeltä löytyy irti leikattu sormi. 

     

Brookwood ei ensinkään muistuttanut Highgaten hautausmaata, missä sammaloituneet, rapistuneet enkelit ja kallistuneet hautakivet olivat tehneet Kuolemasta taidetta. (s. 65)

  

Bishop's Laceyyn saapuu kaksi lähetystyöntekijää neidit Stonebrook ja Pursemaker, sillä pappilassa on joukko "vallatonta energiaa pursuavia nuorukaisia". Neidit osoittautuvatkin varsin erikoiseksi kaksikoksi - "Mutta Flavia-neiti, kun asiaa ajattelee tarkemmin, me kaikki olemme erikoisia." (s. 236) - ja Flavia haluaa ottaa selvää heidän aikeistaan. Tutkimusten tuoksinassa hän tapaa yhden kristillisen oulun opiskelijapojista, joka vaikuttuu nuoren päähenkiön itsenäisestä luonteesta. Teoksessa perehdytään kaiken muun lisäksi myös homeopatian saloihin.  

   

En tiedä, oletko koskaan avannut kuollutta rottaa, mutta minä voi kuvata tapahtumaa vain yhdellä sanalla: se on riemastuttavaa. (s. 273)

  

Flavialle vastatakseni: Olen avannut rotan. itseasiassa kaksikin. Kävin lukiossa valinnaisen biologian kurssin kahdesti, vain jotta olisin päässyt avamaan rotan uudelleen. Ensimmäisellä kerralla syksyllä koko luokka avasi rahoituksen puutteen takia yhdessä yhtä rottaa, kun taas keväällä jokainen pöytäryhmä sai oman rotan työstettäväkseen. 

   

Maija Heikinheimon käännös on jälleen timanttinen! Bradley käyttää varsin lennokkaita kielikuvia ja kertaakaan kirjan aikana ei tullut ajatusta, että kuinkahan tämä lause tai sana on mahtanut olla alkuperäiskielisessä teoksessa. Tässä oli muuten sama lastenloru, kuin Elly Griffithsin Korppikuninkaassa: "leppäkerttu, leppäkerttu, palaa jo kotiin"... 

  

"Huikkasin Daphne-neidille, mutta hän ei halua tulla teelle. Istuu nenä kiinni kirjassa. Kirjan nimi on Älyseos tai jotain sellaista, ja sen on kirjoittanut joku Joyce-niminen nainen. Ei kuulosta hyvältä. Mutta kuka minä olen arvostelemaan." (s. 92)

  

Tähän asti sarjan kirjoja on suomennettu kaksi vuodessa, yksi keväällä ja toinen syksyllä, kunnes julkaisutahti saatiin kiinni ja kymmenes osa ilmestyi vain hieman alkuperäisen jälkeen. Jatkosta ei ole vielä tietoa. Bradley oli ilmeisesti aluksi sopinut kirjoittavansa 10 osaa, yhden vuodessa (ja siihen nähden on ihan uskomatonta, kuinka tasokkaana sarja on pysynyt) ja kirjan viimeiset rivit ovatkin hyvin sen oloiset, että kirjailija hyvästelee Flavian ja Doggerin. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ole oikeasti viimeinen teos, juuri kun kaksikko on perustanut etsivätoimistonsa. Jos lisää osia ei kuitenkaan saada, oli tämä kuitenkin hyvin onnistunut viimeinen osa, vaikka osa Flavian perheeseen liittyvistä arvoituksista on edelleen selvittämättä (Felicity-täti, sormeni osoittaa sinua).  

   

   

   

Arvosana:

  
Takakannesta:

Häähumua, kermakakkua ja irtileikattu sormi

Syksy on saapunut Bishop’s Laceyn kylään Englannin maaseudulla. Muutoksen tuulet puhaltavat Buckshawin kartanossa, jossa päämajaansa de Lucen perheen ohessa pitää Arthur Dogger & Associates -etsivätoimisto. Kesän väistymisestä huolimatta kylän tunnelma on aurinkoinen, sillä kaksitoistavuotiaan mestarikemisti Flavia de Lucen sisar Ophelia on viimein valmis astumaan avioliiton satamaan.

Hääseremonia ei kuitenkaan suju aivan perinteisen kaavan mukaan, sillä bestman katoaa kuin tuhka tuuleen ja häävieraiden huomion varastaa vihkimisen sijaan spontaani vatsastapuhujan esitys. Outojen sattumien ketju huipentuu, kun Ophelia iskee kakkulapionsa valtavaan hääkakkuun ja huomaa kermaherkun sisältä pilkottavan irtileikatun sormen.

Arvoituksellisia murhia rakastavalle Flavialle sormi on paljon kakkua herkullisempi tapaus, ja vasta perustettu etsivätoimisto ottaa kernaasti tapauksen ratkottavakseen. Ketä syyttävä sormi lopulta osoittaakaan?

   

Suomentanut: Maija Heikinheimo, 363 sivua, Bazar 2019

    

Alkuperäinen nimi: The Golden Tresses of the Dead (2019)

  

Flavia de Luce on tuttu myös täällä:  Kirjasähkökäyrä, Kirjan vuoksi 

     

Sarjassa ilmestyneet:

1. Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009)
2. Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010)
3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011)
4. Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011)
5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2013)
6. Kuolleet linnut eivät laula (2017) / The Dead in Their Vaulted Arches (2014)
7. Nokisen tomumajan arvoitus (2017) / As Chimney Sweepers Come to Dust (2015)
8. Kolmasti naukui kirjava kissa (2018) / Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)
9. On hieno paikka haudan povi (2018) / The Grave's a Fine and Private Place (2018)
10. Kuolon kultaiset kiehkurat (2019) / The Golden Tresses of the Dead (2019)

Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi (Flavia de Luce #9)

"Flavia", Claire sanoi, "olet sanalla sanoen hämmästyttävä. 

Kerta kaikkiaan. Ja myös pelottava."

--

"Olen sellainen ihminen, joka vielä muuttaa maailmaa", sanoin hänelle.

  

  

Onni suosii rohkeita tyttöjä (s. 202)

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste

  

Alan Bradleyn sarja nerokkaasta myrkkyasiantuntijasta ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Lucesta on edennyt jo yhdeksänteen suomennettuun osaansa, On hieno paikka haudan povi. Eletään kesää 1952. De Lucejen perhettä on kohdannut taas yksi murhenäytelmä ja sisaret Flavia, Ophelia ja Daphne ovat lomailemassa Doggerin, perheen palveluksissa olevan isän uskollisen ystävän kanssa. Ja kuinka ollakaan, Flavia onnistuu taas löytämään ruumiin. Hassua, kuinka paljon murhia brittiläisellä maaseudulla tapahtuukaan! 

  

Minulle ruumis, jota ei ole tutkittu, on tarina jota ei ole kerrottu: tiiviiksi puristettu tarinapallo, joka suorastaan vaatii tulla puretuksi aina viimeiseen langanpäähän asti! (s. 63)

  

Flavia tapaa tutkimustensa aikana pojan, joka muistuttaa hämmentävän paljon häntä itseään. Flavia ei ole tällä kertaa yhtä pikkuvanha kuin aikaisemmin, hän kasvaa kohti aikuisuutta - tai ainakin hän uskaltaa myöntää, kun ei tiedä jotain. Hieman ärsyttävä hän kuitenkin osaa olla näytellessään tietämätöntä, mutta onneksi hän muutamaan otteeseen näyttää myös todelliset kasvonsa. En muuten ole aikaisemmin tiennyt, että aikoinaan apteekkarit myös kehittivät kuvia. 

  

Orlando Whitbredin murhaaja oli tuhon oma. Tästä hetkestä lähtien hänellä ei ollut minkään valtakunnan mahdollisuuksia päästä karkuun parivaljakolta Dogger & De Luce. (s. 100-101)

  

Parasta tässä osassa on Flavian ja Doggerin suhde. Flavia on aina ollut hyvin etäinen perheensä kanssa, mutta uskoutuu Doggerille monista asioista. Dogger kohtelee nuorta ystäväänsä vertaisenaan ja he ratkovat joesta löytyneen nuoren miehen kuolemaa yhdessä. Olen aivan täpinöissäni tästä käänteestä, sillä vainuan, ettei kaksikon työskentely pääty tähän osaan. Ja mikä parasta, seuraava osa saadaan jo ensi keväänä, kun The Golden Tresses of the Dead ilmestyy suomeksi. Tavalliseen tapaan on jälleen kerran kiitettävä kääntäjä Maija Heikinheimoa, joka tekee upeaa työtä näiden teosten kanssa. 

  

"Miten voit tietää siitä?" hän kysyi. "Oletko noita?" 

"Olenhan minä", sanoin tilanteesta nauttien. "Harjoitan aivan erityistä noituutta, jota kutsutaan ajattelemiseksi. se on salaperäinen kyky." (s. 218) 

-- 

"Miten ihmeessä sinä voit tietää?" 

"Naisellisen intuition avulla", vastasin. Se oli silkka valhe. Naisellinen intuitio ei ole itään muuta kuin hyväksyttävä tekosyy naisen aivoille. (s. 299)

  

Minkä näköisenä muuten olette ajatelleet Flavian ja Doggerin? Minulle hahmot näyttävät Wednesday Addamsilta vuoden 1991 The Addams Family -elokuvasta, näyttelijänä Christina Ricci ja Edwin Jarvisilta Agent Carter -tv-sarjasta, näyttelijänä James D’Arcy. 

  

Juuri kun luulin hahmottavani mikä hän on miehiään, hän paljastaa aivan uuden ja yllättävän puolen itsestään. (s. 327)

  

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Kuolema ei lomaile

  

12-vuotias Flavia de Luce yrittää löytää sisältöä merkityksettömältä tuntuvaan elämäänsä järkyttävän perhetragedian jälkimainingeissa. Perheen uskollinen palvelija Dogger haluaa saada Flavian ajatukset muualle ja vie hänet isosiskoineen idylliselle jokiretkelle keskelle Englannin kauneinta maaseutua. Matkalla heidän veneensä lipuu ohi kirkon, missä pahamaineinen pastori on hiljattain saattanut kolme seurakuntalaistaan mullan alle myrkyttämällä ehtoollisviinin syanidilla.

  

Flavia lepuuttaa kättään vedessä, kun jokin yhtäkkiä hipaisee sitä. Flavia tarraa reaktiomaisesti kiinni pinnan alla odottavaan yllätykseen ja riuhtaisee sen ylös odottaen joutuvansa kasvokkain hölmistyneen kalan kanssa. Hänen otteessaan on kuitenkin jotain aivan muuta, ja löytö herättää kemian salat tuntevan ja rujoista henkirikoksista kiinnostuneen Flavian mielenkiinnon välittömästi.

  

Mikäpä muu voisikaan pyyhkiä surun paremmin pois Flavian mielestä kuin arvoituksellisen murhan ratkaiseminen – vaikka ratkaisu uhkaakin viedä harrastelijasalapoliisin ennenaikaiseen hautaan.

   

Suomentanut: Maija Heikinheimo, 393 sivua, Bazar 2018

    

Alkuperäinen nimi: The Grave's a Fine and Private Place (2018)

  

Flavia de Luce on tuttu myös täällä:  Kirjan vuoksi, Hima Saimi

     

Sarjassa ilmestyneet:

1. Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009) 
2. Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010) 
3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011) 
4. Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011) 
5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2013) 
6. Kuolleet linnut eivät laula (2017) / The Dead in Their Vaulted Arches (2014) 
7. Nokisen tomumajan arvoitus (2017) / As Chimney Sweepers Come to Dust (2015) 
8. Kolmasti naukui kirjava kissa (2018) / Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)
9. On hieno paikka haudan povi (2018) / The Grave's a Fine and Private Place (2018)
10. The Golden Tresses of the Dead (2019) - Ilmestyy suomeksi keväällä 2019

Dekkariviikko | Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

"Rikoksen ratkaiseminen on kuin lankakerän selvittämistä."

  

   

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Dekkariviikko kirjablogeissa, Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste

    

"Kerron sinulle nyt tarinan, joka ylittää villeimpienkin kuvitelmiesi rajat ja ällistyttää sinua kaikin mahdollisin tavoin." (s. 73)

  

Leonard Golbergin uutuusteos Sherlock Holmesin tytär houkutteli tarttumaan kauniilla kannellaan ja naisnäkökulmalla Lontoon rikoksiin. Tai niin luulin. Olin hieman pettynyt, että kertojana onkin tohtori Watsonin poika, John Watson nuorempi, joka on jatkanut isänsä viitoittamalla tiellä ja kouluttautunut lääkäriksi, eikä kuuluisan etsivän tytär, kuten nimestä voisi päätellä. 

  

Eräänä päivänä surupukuinen nainen tulee Watsonin puheille. Hän haluaa edesmenneen Sherlock Holmesin ystävänä tunnetun, jo eläkkeelle jääneen tohtorin ratkaisevan kuolemantapauksen, joka poliisin mielestä on itsemurha, mutta jota nainen pitää murhana. Kun Watson poikansa kanssa alkaa selvittää epäilyttävissä olosuhteissa tapahtunutta kuolemaa, ei kestä kauaa, kun ruumiita tulee lisääkin.

  

"Hän on älykäs ja uppiniskainen ja tekee ihan mitä lystää." (s. 33)

  

Mysteeriä tutkimassa on mukana myös Sherlock Holmesin tytär, jonka poika oli todistamassa ensimmäistä kuolemaa. Salatun tyttären äiti kuoli vähän synnytyksen jälkeen ja anonyymin adoption järjesti vanhempi Watson. Teoksen tyyli muistuttaa hieman alkuperäisiä Sherlock Holmes -tarinoita, ja teoksen keskiössä olevat henkilöt ovat vanhojen tuttujen lapsia. Käytännössä teos on siis Sherlock Holmes 2.0, sillä uusi sukupolvi ottaa vanhempiensa roolin tapahtumissa. 

  

"Kuka tuo rouva Blalock on?"
--
"Lontoon ensimmäinen naissalapoliisi." (s. 57)

  

Tarina on harmillisen ennalta-arvattava. Pidin kyllä Holmesin tyttärestä, Joanna Blalockista, joka on älykäs, suorapuheinen ja saa helposti kiskottua miehistä tietoa, sillä nämä vähättelevät häntä sukupuolen takia. Ei ollut mitenkään vaikeaa päätellä, että leskirouva Blalock ja nuorempi John Watson mieltyvät toisiinsa. Olihan Joannan ensimmäinenkin mies John-niminen lääkäri. 

   

Hahmot ovat välillä äärimmäisen epäuskottavia. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa molemmat Watsonit ja Joanna, jolla on sairaanhoitajan koulutus, eivät  tunnista erästä lääketieteellistä työvälinettä, vaikka lukijalle se on ilmeinen. Myös teoksen käännös jättää hieman toivomisen varaa, osa sanavalinnoista tuntui hämentäviltä eikä kirjoitusvirheiltäkään ollut säästytty. 

  

"Mistä haalit kaiken tietosi?" 

"Kirjoista. Luen paljon", hän vastasi. (s. 172)

    

Ei siis aivan täydellinen lukukokemus, mutta onneksi teos on hyvin nopealukuinen. En ole suuri Sherlock Holmes -fani, joskin olen lukupiirissä lukenut Baskervillen koiran ja katsonut osan BBC:n uusimmasta Sherlock-tv-sarjasta. En siis osaa sanoa, mitä mieltä tosifanit ovat tällaisesta fanifiktiosta, joka jatkaa tunnettujen hahmojen tarinaa. Plussaa annan kuitenkin siitä, että Goldberg lisäsi Holmesin sukuhaaraan tyttären eikä poikaa. 

  

   

Arvosana:

     
Takakannesta:

Kiehtova murhamysteeri 1900-luvun alun Lontoossa

  

Lontoo 1914. Charles Harrelston kuolee hämärissä olosuhteissa ja Scotland Yard tulee tutkimuksissaan lopputulokseen, että kyseessä on tapaturma. Harrelstonin perhe ei tätä niele, vaan he pyytävät Sherlock Holmesin legendaarista apuria, tohtori John H. Watsonia, tutkimaan kuolemantapausta.

  

Iäkäs Watson lähtee yhdessä poikansa John Watson juniorin kanssa tapaamaan tapahtuman silminnäkijöitä, Joanna Blalockia ja tämän kymmenvuotiasta Johnnie-poikaa. Teräväpäinen Joanna, joka ei myöskään usko kuolemaa itsemurhaksi, lähtee Watsonien mukaan jatkamaan tutkimuksia tapahtumapaikalle. Kolmikon löytäessä uusia johtolankoja heille käy pian selväksi, että kyseessä on murha. Murhaaja tuntuu kuitenkin olevan jatkuvasti askeleen edellä. Ehtivätkö he löytämään riittävät todisteet syyllisen kiinnisaamiseksi ennen kuin on liian myöhäistä?

     

Suomentanut: Marja Helanen, 329 sivua, Bazar 2018

    

Alkuperäinen nimi: The Daughter of Sherlock Holmes (2017)

     

Sarjassa ilmestyneet:

• Sherlock Holmesin tytär (2018) | The Daughter of Sherlock Holmes (2017)
• A Study in Treason (2018)

Alan Bradley: Kolmasti naukui kirjava kissa (Flavia de Luce #8)

"Pelkään, että maailmamme on muuttumassa, Flavia-neiti",

Dogger sanoi viimein, "eikä välttämättä parempaan suuntaan."

  

   

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2018: 42. Kirjan nimessä on adjektiivi, Seinäjoen kirjaston lukuhaaste: 39. Lue kirja, jossa rikoksia ratkaisee joku muu kuin poliisi, Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste

  

Saisin luultavasti palaa helvetin tulessa monta ikuisuutta niin häikäilemättömän hätävalheen takia, mutta siitä minä viis veisasin. Paratiisi sai luvan tulla toimeen ilman minua. (s. 93)

   

Alan Bradleyn ihastuttava dekkarisarja on saanut jo kahdeksannen suomennetun osansa Kolmasti naukui kirjava kissa. Pidän suuresti tämän kannen värimaailmasta ja siinä olevasta kissasta. Kirjan alussa 12-vuotias harrastaja kemisti-salapoliisi Flavia on palannut Kanadasta, Neiti Bodycoten tyttökoulusta ja kuulee, että hänen isänsä on sairastunut vakavasti keuhkokuumeeseen ja on sairaalassa. Buckshawnin kartanon hiljaisuus ahdistaa, eikä siskojen tai serkkutyttö Undinen seura Flaviaa kiinnosta.

    

Onneksi hän saa tehtäväkseen kuljettaa viestin lähikylän puunveistäjälle, mutta löytääkin tämän kuolleena Vitruviuksen miestä muistuttavassa, joskin päälaelleen käännetystä asennosta. Teoksen aikana ratkotaan siis kuolleen miehen mysteeriä ja nokkela etsivätyttö tulee samalla paljastaneeksi monta muutakin salaisuutta. Yksi edellisestä osasta tuttu opettajakin on auttamassa Flaviaa. Pysyttelemällä touhukkaana Flavia ottaa etäisyyttä isänsä sairaistumiseen, vaikka se vaivaakin häntä aina noustessaan ajatusten pinnalle, sillä hän ole päässyt katsomaan Havilandia.

    

Tämä osa sarjasta tuo mukanaan ehkä kaikkein suurimpia muutoksia, mitä tähän mennessä on nähty.  Viimeisten rivien jälkeen jäin hetkeksi suu auki (kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti) ja onnittelin mielessäni Bradleyta, että hän teki sen, mitä olin lukiessani epäillytkin. Bravo, todella kunnioitettavaa juonenkuljetusta. jälleen! Seuraava osa On hieno paikka haudan povi ilmestyy syyskuussa. En malta odottaa, kuinka Bradley vie tarinaa eteenpäin. Suosittelen lukemaan sarjan osat järjestyksessä, mutta varoitan, että näihin jää koukkuun!

  

Vaikka sitä inhotti myöntää, viime kuukausien tapahtumat olivat järkyttäneet minua pahasti. En todellakaan ollut se Flavia de Luce, joka olin ennen ollut. En vielä tiennyt oliko se hyvä vai huono asia, mutta ennen sen selviämistä tunne oli kuin valtava, näkymätön taakka: koko maailman paino. (s. 45)

      

Suosikkihahmoni (Flavian lisäksi) on hovimestari-yleismies Dogger, johon Flavialla tuntuu olevan läheisempi suhde kuin isäänsä. Asetelmasta tulee usein mieleen Bruce Waynen ja Alfred Pennyworthin kumppanuus. Tässä teoksessa onkin monta hienoa hetkeä, joissa kaksikkoa kuvataan. "Meidän piti olla hiljaa, koska sanottavaa oli aivan liikaa." (s. 265) Sodan henkisesti arpeuttaman miehen ja nuoren naisen alun sanaton viestintä on herkistävää luettavaa. 

  

Mainitsin Lauren DeStefanon teoksen A Curious Tale of the In-Between päähenkilöstä, että hän muistuttaa Flaviaa. Flavia sanoo tässä osassa sarjaa lauseen, josta puolestaan tuli mieleen DeStefanon teos: "Ei kuolleita tarvitse pelätä. ajattelin, vaan eläviä. Ainoastaan elävät voivat painaa toisen maahan kuolleiden joukkoon."

  

Ihastelen aina Maija Heikinheimon nerokasta suomennosta, kuinka hän kääntää Bradleyn mainioita ilmaisuja kuten "Hänen äänensä jäi roikkumaan ilmaan kuin ammuttu peltopyy", "niskakarvani nousivat pystyyn kuin käärmeenlumoojan pauloihin joutunut kobra", "Juna oli lisäämässä vauhtia kuin puuskuttava lohikäärme", "Ajatus jäi ilmaan huojumaan kuin ruumis hirsipuussa", "Minun mielestäni vauvat ovat vain väliaikaisia kiusankappaleita: pelkkä metamorfoosi munasta aikuiseksi", "Pöydän päässä oli se, mitä uunikanasta oli jäljellä: kuin Hindenburgin onnettomuuden lopputulos", "kumpikin oli kuin kevyesti lämmitetty kuolema" ja "Loistin kuin vastasyntynyt galaksi koko hehkullaan". 

    

Kun viimein olin yksin omassa laboratorioissani, painoin selän lujasti ovea vasten ikään kuin sen takana riehuisi taistelukirvein varustautunut barbaarilauma. (s. 104)

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Kaksitoistavuotias harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce on karkotettu koruttomasti neiti Bodycoten maineikkaasta tyttökoulusta Kanadassa.

  

Hän on kuitenkin innoissaan seilatessaan yli Atlantin kohti kotiansa Englannin maaseudulla. Riemuisan jälleennäkemisen sijaan Flavia kohtaa uutisen: Hänen isänsä on sairastunut, ja vierailu sairaalaan ei tule kysymykseen ennen kuin isän vointi paranee riittävästi.

  

Rasittavien sisarusten ja ärsyttävän serkun seurassa Flavia kokee Buckshawin kotikartanon samaan aikaan sekä liian levottomaksi että autioksi. Paetakseen sukulaisiaan Flavia tarttuukin oikopäätä tilaisuuteen auttaa pastorin rouvaa kuljettamalla viestin seudun erakoituneelle puunveistäjälle. Perillä häntä odottavat veistäjän eloton ruumis ja vieras kissa, joka on jostain syystä julman rikoksen tapahtumapaikalla kuin kotonaan.

  

Flavian uteliaisuus herää silmänräpäyksessä, ja synkät pilvet haihtuvat hänen mielestään uuden ratkottavan mysteerin edessä. Hän ei kuitenkaan voi aavistaa, kuinka perin pohjin johtolankojen vyyhdin päässä odottava totuus tulee hänen elämänsä mullistamaan.

   

Suomentanut: Maija Heikinheimo, 363 sivua, Bazar 2018

    

Alkuperäinen nimi: Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)

  

Flavia de Luce on tuttu myös täällä: Kirjavinkit, Kirjojen kskellä, Tuulevin lukublogi, Taru Luojola, Kirjasähkökäyrä

     

Sarjassa ilmestyneet:

1. Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009) 
2. Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010) 
3. Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011) 
4. Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011) 
5. Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2013) 
6. Kuolleet linnut eivät laula (2017) / The Dead in Their Vaulted Arches (2014) 
7. Nokisen tomumajan arvoitus (2017) / As Chimney Sweepers Come to Dust (2015) 
8. Kolmasti naukui kirjava kissa (2018) / Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)
9. On hieno paikka haudan povi (ilmestyy elokuussa 2018) / The Grave's a Fine and Private Place (2018)

Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus (Flavia de Luce #7)

"Viileä tuulenhenkäys tarttui kuolleisiin lehtiin ja liikutteli niitä polulla, niin että niistä

lähtevä kaamea hankausääni kuulosti siltä kuin unohdetun alamaailman mädäntyneissä ruumisarkuissa olevat luut olisivat alkaneet liikkua."

  

     

Arvostelukappale

   

Alan Bradleyn ihastuttavan Flavia de Luce -sarjan seitsemäs osa Nokisen tomumajan arvoitus tuli ahmaistua lähes yhdeltä istumalta. Vaikka edellisestä osasta, Kuolleet linnut eivät laula, tuli silloinen suosikkini, nyt tuntuu, että tämä oli vieläkin hienompi lukukokemus.

   

Tässä osassa Flavia nimittäin lähetetään Kanadaan tyttöjen sisäoppilaitokseen, ja jo ensimmäisenä päivänä hänen siellä ollessaan löytyy savupiippuun piilotettu ruumis tytölle osoitetusta huoneesta. Kirjassa selvitellään siis tuttuun tapaan vainajan kohtaloa, mutta samalla opitaan lisää niin Flaviasta kuin tämän erikoisesta suvusta. Olipa teoksessa jopa yllättävä viittaus Suomeenkin. 

    

Nimeni lausutaan "fleivia", ei "flaviia", sanoin. (s. 90)

   

Nautin jälleen kerran Bradleyn taidokkaasta sanankäytöstä, jota Maija Heikinheimo on hienosti kääntänyt. Esimerkiksi kohta, jossa Flavia menee neiti Bodycoten tyttökoulun kirjastoon (lainaus alla). Kirjailija on myös heitellyt kelpo joukon kirjallisuusviittauksia (kuten aina) Pikku naisista Liisan seikkailuihin peilimaassa ja Annan nuoruusvuosista Peter Paniin . Myös dekkaripuolelta tutut Agatha Christie ja Neiti Etsivä on mainittu.

  

Astuin sisään ja sieraimeni täyttyivät ummehtuneesta ilmasta, melkein kuin kirjat hengittäisivät unissaan tuulettamattomassa huoneessa. (s. 376)

  

Toivottavasti huhtikuussa ilmestyvässä seuraavassa osassa, Kolmasti naukui kirjava kissa, kerrotaan lisää fasaanipaistileivistä ja peltokanalinnuista. Kirjalla on ihana nimi ja kansi, enkä malta odottaa, etä saan sen käsiini. Ja kuten arvelinkin jo ennen kuin luin tämän osa, ei de Lucejen kotikartanoa Buckshawta ole unohdettu, vaan se lienee tavalla tai toisella mukana Flavian seuraavassa seikkailussa. Suosittelen lämpimästi tututumaan sarjaan, jonka kaikki osat löytyvät järjestyksessä bloggauksen lopusta.

  

"Oletpa sinä erikoinen tyttö, Flavia de Luce." (s. 124)

     

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Karkotettu! Näin kohta 12-vuotias kemisti ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce suree kohtaloaan merimatkalla Kanadaan Miss Bodycoten tyttökouluun. Asiaa ei auta, vaikka isä ja Felicity-täti ovat selittäneet koulutuksen kuuluvan suvun perinteisiin, olihan Harriet-äitikin käynyt samaa koulua. Yhtä kaikki, Flavia on omasta mielestään kuin matkalla rangaistusvankilaan.
 
Vaan minkä lahjan kohtalo tarjoaakaan! Aurinko ei ole vielä edes ehtinyt nousta ensimmäisen koulupäivän aamuna, kun Flavian jalkojen juureen laskeutuu hiiltynyt ja muumioitunut ruumis. Uusien oppiaineiden, opettajien ja koulutovereiden pyörteissä Flavia ei metsästä ainoastaan uhrin henkilöllisyyttä ja kuolinaikaa vaan myös epäiltyjä, motiiveja ja keinoja.
 
Sisäoppilaitoksen huhumylly kadonneista tytöistä, syytetyistä opettajista ja vihollisista yrittää kietoa Flavian vyyhtiinsä. Mutta Flavia jos kuka on tilanteen tasalla moninkertaista mysteeriä ratkaistessaan. Vaan selviääkö samalla Flavian todellinen kohtalo vai antaako se vielä odottaa itseään?

   

Suomentanut: Maija Heikinheimo, 436 sivua, Bazar 2017

    

Alkuperäinen nimi: As Chimney Sweepers Come to Dust (2015)

  

Flavia de Luce on tuttu myös täällä: Mustetta paperilla, Tuijata - Kulttuuripohdintoja, Kirjasähkökäyrä

     

Sarjassa ilmestyneet:

• Piiraan maku makea (2014) / The Sweetness at the Bottom of the Pie (2009) 
• Kuolema ei ole lasten leikkiä (2014) / The Weed That Strings the Hangman's Bag (2010) 
• Hopeisen hummerihaarukan tapaus (2015) / A Red Herring Without Mustard (2011) 
• Filminauha kohtalon käsissä (2016) / I Am Half-Sick of Shadows (2011) 
• Loppusoinnun kaiku kalmistossa (2016) / Speaking from Among the Bones (2013) 
• Kuolleet linnut eivät laula (2017) / The Dead in Their Vaulted Arches (2014) 
• Nokisen tomumajan arvoitus / As Chimney Sweepers Come to Dust (2015) 
• Kolmasti naukui kirjava kissa (ilmestyy huhtikuussa 2018) / Thrice the Brinded Cat Hath Mew'd (2016)
• The Grave's a Fine and Private Place (ilmestyy helmikuussa 2018)

Kaori Ekuni: Blink blink

"Toivon, että kirjani on miellyttänyt niitä monia rohkeita naisia ja miehiä, 

jotka kaikesta huolimatta uskaltavat rakastua."

   

  

Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7.,

  

Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.

Luen ihan liian vähän aasialaista kirjallisuutta mangan lisäksi. Blogissani olen esitellyt aiemmin vain Kissavieraan ja Vegetaristin ja nyt Kaori Ekunin teoksen Blink blink, joka kertoo Shokosta ja Mutsukista, jotka ovat juuri menneet naimisiin. Mutsuki on kuitenkin homo ja Shoko tiesi sen. Kuvioissa pyörivät myös Mutsukin poikaystävä Kon, nuorenparin vanhemmat ja Shokon ystävä Muzuko.

    

Olimme olleet naimisissa kymmenen päivää - kuinka vaikea onkaan selittää, mistä avioliitossamme on kyse. -- Totuus nimittäin on ettei Mutsuki makaa naisten kanssa. (s. 9 ja 12)

  

Teos kertoo parin elämästä vuorotellen molempien näkökulmista noin vuoden ajalta. Japanilainen kulttuuri juhlineen ja ruokineen kiinnostaa, ja ne ovatkin teoksessa hyvin esillä mm. origameineneen, edamame papuineen, lattialla istumisineen ja sisätossuineen. Uutena opin, että syksyllä ja talvella on tapana silittää sänky ennen nukkumaan menoa, jotta peiton alla olisi lämmintä.  

  

Ei ihmisiä voi luokitella yhtä helposti kuin kirjoja hyllyssä. (s. 46)

  

Shoko on erikoinen hahmo. Hän laulaa taulussa olevalle miehelle ja kaataa teetä jukkapalmulle, joka hänen mukaansa kahisuttaa lehtiään kiitokseksi. Shoko on hieman irrallaan todellisuudesta. Hänen läkärinsä on antanut alkoholisoituneelle naiselle vinkin mielialan kohottamiseen: mene naimisiin. Samaisen lääkärin mielestä kaikkiin ongelmiin on ratkaisuna lapsen tekeminen. Kuulostaa joko aika epäpätevältä lääkäriltä, tai sitten Shoko on jossain määrin epäluotettava kertoja.

  

Vaimoni on joskus hieman omalaatuinen. (s. 27)

  

Teos on ilmestynyt Japanissa 1991, mutta tätä ei arvaisi, sillä kuvaus on hyvin ajatonta. Tekstin perusteella syntyy kuva, että avoin homoseksuaalisuus ei ole Japanissa kovinkaan yleistä (Mutsuki kuvaa tuntemiaan homomiehiä normaalista poikkeavaksi), vaikka lääkäripiireissä homoja tuntuu olevan poikkeuksellisen paljon. 

    

"Hetkinen nyt. Eihän se niin voi olla." Hän hermostui. "Tarkoitan että - älä nyt käsitä väärin - mutta... oletko sinä siis... homoseksuaali?" -- "Yritätkö tosissa sanoa, ettei minun vävyni ole - oikea mies?" (s. 141)

    

Blink blink ei ollut ihan sellainen kuin kuvittelin. Takakansi ja etulieppeen kritiikkilainaukset antavat kuvan hyvin humoristisesta teoksesta, mutta minä en löytänyt teoksesta huumoria - enemmänkin mielenterveyden hajoamista ja synkkyyttä. Teksti on kylläkin hyvin nopealukuista ja soljuvaa, mutta en saanut siitä paljoa irti. 

   

Käsitin, että teos on käännetty englanninnoksesta, sillä copy/nimiösivulla mainitaan teoksen englanninkielinen versio ennen alkuperäiskielistä. Useinhan teoksissa lukee jo suomentajan yhteydessä jos näin on tehty. Harmillisen usein on, että aasialainen kirjallisuus ilmestyy Suomessa käännöksen käännöksenä ja tämä saa aina epäilemään, että mitähän kaikkea katoaakaan prosessissa.

   

Arvosana:

   
Takakannesta:

Mutsuki ja Shoko ovat olleet naimissa kymmenen päivää. He eivät ole vielä rakastelleet - eivätkä aiokaan. Vanhempien painostuksesta solmittu kulissiavioliitto on vähintäänkin haasteellinen. Mutsuki on homo, ja hänellä on vakituinen poikaystävä. Henkisesti epävakaa Shoko ei ole valmis minkäänlaiseen suhteeseen. He ovat täydellinen valeaviopari. Vastavihitty pari toivoo saavansa elää omalla tavallaan, mutta pian he huomaavat, ettei mikään avioliitto - aito tai näytelty - ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Blink blink on viehätävä tapakomedia yhteiskunnasta, jossa huippumoderni elämäntapa kohtaa ikivanhat perinteet. Kaori Ekuni rakentaa tarinansa taitavasti ja kertoo sen arkisin sanoin. Kirjassa välkähtelevät lämmin huumori ja hiljainen viisaus.

    

Suomentanut: Leena Perttula, 183 sivua, Bazar 2006

  

Alkuperäinen nimi: Kira Kira Hikaru (1991) suomennettu englanninnoksesta Twinkle, Twinkle (2003)

  

Blink blink on luettu myös täällä: Kirjainten virrassa, Hyönteisdokumentti, Lukutoukan kulttuuriblogi, Kasoittain kirjoja, Kirjamuistikirja

  

Samantyylisiä kirjoja:  

• Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
• Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
• Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
• Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
• Henrik Wilenius: Saranapuolelta