Klassikkohaaste osa 11 | Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

"Uskallatko seurata minua tuonne?"

       

   

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 11, Klassikkokesä, Helmet 2020: 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera 

     

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on saavuttanut jo 11. kierroksensa (huikeaa!) ja tuttuun tapaan en lukenut sitä klassikkoa, jonka olin ajatellut puolisen vuotta sitten lukevani. Tällä kertaa vaihdos Günter Grassin Peltirummusta tähän kalevalamaisella mytologialla höystettyyn lastenkirjaan johtui naistenviikon rutistuksesta, kun luin ja postasin viikon aikana kuusi kirjaa, niinpä halusin jotain kevyempää ja nopealukuista. Tämä olikin siihen erittäin hyvä valinta.

   

Aili Somersalon jo 100 vuoden iän rajapyykin ylittänyt satuklassikko Mestaritontun seikkailut on minulle tuttu lapsuudestani, vaikka en muista, olenko tätä aiemmin lukenut. Isosiskoni (joka on minua 18 vuotta vanhempi) on opettaja ja lukee aina toisinaan oppilailleen kirjoja, joista yhtenä, vuodesta toiseen kestosuosikkina pysynyt, on ollut tämä nimenomainen teos. 

  

Minulla on hämärä mielikuva, että joskus ollessani vielä ala-asteella sisko olisi tarjonnut tätä luettavakseni omasta hyllystään, kun kesälomalukemiseksi kirjastosta lainatut kirjat olivat loppuneet, mutta tarina ei soitellut edetessään mitään kelloja. Vasta nyt klassikkohaasteeseen kirjaa lukiessani sain lisäksi kuulla, että tämä on jatkoa Päivikin sadulle, missä siis osa kirjan hahmoista on jo esitelty. Tämä selittääkin hieman sitä, kuinka lukiessani tuntui siltä, että minut tipautettiin keskelle tarinaa, ilman mitään selittelyjä. En sitten tiedä, kuinka paljon maailmaa ja sen hahmoja on pohjustettu tuossa toisessakaan satuteoksessa, vai onko tämä vain Somersalon tapa kertoa tarinaa.

      

Tämäpä vasta oli vaivainen maja! -- Tällainen oli siis Sammaleisen asunto! Näin kolkko, jylhä ja viheliäinen! Kuinka saattoi Sammaleinen viihtyä täällä? (s. 20-21)

 

   

Itkevä immyt kivessä on
velhojen vankina, onneton.
Kyyneleet helminä hiekkaan putoo.
Haltijan hääviittaa immyt kutoo... (s. 24)

   

Mestaritontun seikkailut on saduksi varsin toiminnallinen. Mestaritonttu suuttuu, kun Satumaan kuningas suutuksissaan kertoo olevansa pettynyt tämän toimintaan. Niinpä hän päättää lähteä pois. Kauaksi ei Mestaritonttu Satumaan porttien ulkoppuolella levittyvillä kanervakentillä pääse, kun jo uupuu. Onneksi noita Sammaleinen lentää silloin paikalle ja vie Mestaritontun vieraakseen Suosaarelle, missä on hänen sukunsa vanha talo. Nämä kaksi varsin erilaista hahmoa yrittävät sitten löytää yhteisen sävelen asumisjärjestelyissä ja ruokalajeissa. 

   

Tapahtumien vyöry ei kuitenkaan hidastu, vaan mestaritonttu tempautuu seikkailusta toiseen, Hobitin Bilbon tavoin. Koko tarina tapahtuu varsin lyhyessä ajassa ja jatkuvasti on kamala kiire, onhan esimerkiksi täysikuulla tärkeä rooli. Sadussa on niin kiven sisään lukittua kuin Meren valtakuntaan kaapattua neitoa, sankarillisia kuninkaan poikia ja nuoria kuninkaita, pakenemista jos jonkinlaisesta kiipelistä (kuin Kyöpelistäkin, heh) ja vierailu Ahdin valtakunnassa, joskin tässä seikkailussa ei Mestaritonttu ole lainkaan mukana. 

  

Vedenalainen pelastusretki Ahdin ja Vellamon valtakuntaan on minusta kirjan onnistunein osuus niin tunnelmassaan kuin miljöössäänkin. Etenkin meren synkissä syvyyksissä kasvavaan Surunyrttiin liittyvä osio on ahdistava ja tuntuu olevan kuin kuvaus masennuksesta. "Jos lienen muuttunut, olen muuttunut siksi, että olen uinut Mustien vesien läpi. Sieltä ei yksikään palaa samana kuin ennen." Mutta satujen tapaan kaikki päättyy onnellisesti ja häitä juhlitaan - heti sen jälkeen kun pulassa ollut neito on pelastettu.

      

Yönsilmässä oli syttynyt palava rakkaus ihanaa Saraste-impeä kohtaan. Jo ennen kuin Satujenmaan muurit hohtivat kaukaa, hän oli pyytänyt kuninkaantytärtä puolisokseen. Kuninkaantytär oli hänen pyyntöönsä suostunut, sillä hänkin jo rakasti rohkeaa Yönsilmää. (s.104)

    

         

Lohikäärme -- hiipi liukkain askelin portille ja laskeutui kerälle hyristen ja kehräten niin kovaa, että seinät tärisivät. (s. 81)

     

Kirjan on kuvittanut 1940-luvulla Onni Mansnerus ja kuvissa näkeekin hyvin tuon ajan tyylin. Pidin kuvien värimaailmasta, omia suosikkikuviani ovat erityisesti lohikäärme ja merenneito (jolla vasta kuvaa skannatessani huomasin olevan pakarat!). 

  

Hieman tässä jäi hampaan koloon se, että neidot odottavat vain pelastetuksi tulemista ja rakastuvat ensisilmäyksellä ensimmäiseen tyyppiin, joka luoksensa löytää (siksipä esimerkiksi Patricia C. Wreden Lohikäärmeen prinsessa on ihastuttavan raikas tuulahdus perinteisempien satujen rinnalle). Kirjassa on muutamia ladontavirheitä  ja erikoisesti taivutettuja tai vanhoja sanoja (mm. pysähdyttää, alemma, salainen kuudan, etäämmä, pujottelihe, liikkumatonna, laskeusi, hänen kutrinsa paistoivat), jotka saattavat nuorimmille lukijoille olla haastavia, vaikka kannatankin aina sanavarastojen täydentämistä. Lisäksi Satumaa kirjoitettiin myös muodoissa Satujenmaa, Satujen maa ja satumaa (pienellä) ja impi-sanaa taivutuksineen toisteltiin kyllästymiseen saakka. 

  

Kirjassa on lukuisia satutrooppeja, alkaen jo hahmogalleriasta, kuten myös numeroiden kolme, seitsemän ja yhdeksän korostamista, sekä asioiden ratkeaminen Deus ex machina: Mestaritontun ei tarvitse vaivata päätään mitä tehdä, hän kun jo kuulee sattumalta keskustelun, jonka pohjalta toimia kuin ohjekirjaa lukien ja kuinka hahmoilla on sattumalta mukanaan aina jokin taikaesine, joka ratkaisee käsilläolevan ongelman. 

    

Yksi suosikkilainaukseni on aivan kirjan alusta, jossa Mestaritonttu herättää Mikki-tontun yövahdiksi tilalleen. Ilmoittaessaan, että on lähdössä Satumaasta Mikki kommentoi ettei tonttujen ole hyvä olla muualla, mutta kysyttyään mistä Mikki on tämän kuullut, seuraa sukulaisten ketju, joista kukaan ei ole itse käynyt muualla todentamassa väitettä. Tähän Mestaritonttu vastaa: "Eihän tuollaisiin tietoihin ole luottamista -- nehän ovat ilmeisesti vain arveluita, saattavat olla suorastaan pelkkiä ennakkoluuloja." Kuinka viisaita sanoja, Mestaritonttu.

  

Paikoin siis on tarinassa kliseisyyden tuntua ja sen ikä näkyy (kielen paikoittainen nykyaikaistaminen olisi kenties pakallaan, tosin en osaa sanoa, onko tästä jo tehty vaikkapa selkomukautus - näytelmänä tämä olisi varmasti huikea, toivottavasti osuu joskus kohdalle), onneksi teoksesta jäi enimmäkseen varsin positiivinen fiilis, sen verran toiminnallinen se oli. Ei siis suotta suomalaisten klassikoksi ole tämä noussut. Täytyy pohtia, luenko joskus myös Päivikin sadun. 

  

   

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Viisas Mestaritonttu on vartioinut satoja vuosia Satumaan kuninkaanlinnaa, mutta loukkaantuu moitteista ja lähtee maailmalle. Sattumalta Mestaritonttu kuulee kuninkaantyttärestä, joka on velhojen vallassa. Mestaritonttu pyytää prinssi Yönsilmän avukseen ja käynnistää pelastustoimet.

   

Mestaritontun seikkailut on jo vuosikymmeniä kuulunut satukirjallisuutemme klassikoihin. Tamperelainen sadunkertoja Aili Somersalo (1887–1957) tunnetaan aurinkoisista satuhahmoistaan. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän ehti julkaista muun muassa toistakymmentä satukirjaa. Tunnustuksena satutuotannostaan kirjailija on saanut Topelius-palkinnon.

  

143 sivua, WSOY 2009 (24. painos, 1. painos 1919)

  

Kuvitus: Onni Mansnerus

     

Mestaritontun seikkailuista on luettu mm. täällä: Luettua elämää, Lumiomena, Kirjanainen 

  

Samankaltaista luettavaa:  Mila Teräs: Noitapeili ja Kadonnut kaupunki, Marjatta Kurenniemi: Puuhiset, Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär, Roald Dahl: Kuka pelkää noitia, Mary Norton: Kätkijät, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 

Dekkariviikko | Leonard Goldberg: Sherlock Holmesin tytär

"Rikoksen ratkaiseminen on kuin lankakerän selvittämistä."

  

   

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Dekkariviikko kirjablogeissa, Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste

    

"Kerron sinulle nyt tarinan, joka ylittää villeimpienkin kuvitelmiesi rajat ja ällistyttää sinua kaikin mahdollisin tavoin." (s. 73)

  

Leonard Golbergin uutuusteos Sherlock Holmesin tytär houkutteli tarttumaan kauniilla kannellaan ja naisnäkökulmalla Lontoon rikoksiin. Tai niin luulin. Olin hieman pettynyt, että kertojana onkin tohtori Watsonin poika, John Watson nuorempi, joka on jatkanut isänsä viitoittamalla tiellä ja kouluttautunut lääkäriksi, eikä kuuluisan etsivän tytär, kuten nimestä voisi päätellä. 

  

Eräänä päivänä surupukuinen nainen tulee Watsonin puheille. Hän haluaa edesmenneen Sherlock Holmesin ystävänä tunnetun, jo eläkkeelle jääneen tohtorin ratkaisevan kuolemantapauksen, joka poliisin mielestä on itsemurha, mutta jota nainen pitää murhana. Kun Watson poikansa kanssa alkaa selvittää epäilyttävissä olosuhteissa tapahtunutta kuolemaa, ei kestä kauaa, kun ruumiita tulee lisääkin.

  

"Hän on älykäs ja uppiniskainen ja tekee ihan mitä lystää." (s. 33)

  

Mysteeriä tutkimassa on mukana myös Sherlock Holmesin tytär, jonka poika oli todistamassa ensimmäistä kuolemaa. Salatun tyttären äiti kuoli vähän synnytyksen jälkeen ja anonyymin adoption järjesti vanhempi Watson. Teoksen tyyli muistuttaa hieman alkuperäisiä Sherlock Holmes -tarinoita, ja teoksen keskiössä olevat henkilöt ovat vanhojen tuttujen lapsia. Käytännössä teos on siis Sherlock Holmes 2.0, sillä uusi sukupolvi ottaa vanhempiensa roolin tapahtumissa. 

  

"Kuka tuo rouva Blalock on?"
--
"Lontoon ensimmäinen naissalapoliisi." (s. 57)

  

Tarina on harmillisen ennalta-arvattava. Pidin kyllä Holmesin tyttärestä, Joanna Blalockista, joka on älykäs, suorapuheinen ja saa helposti kiskottua miehistä tietoa, sillä nämä vähättelevät häntä sukupuolen takia. Ei ollut mitenkään vaikeaa päätellä, että leskirouva Blalock ja nuorempi John Watson mieltyvät toisiinsa. Olihan Joannan ensimmäinenkin mies John-niminen lääkäri. 

   

Hahmot ovat välillä äärimmäisen epäuskottavia. Esimerkiksi eräässä kohtauksessa molemmat Watsonit ja Joanna, jolla on sairaanhoitajan koulutus, eivät  tunnista erästä lääketieteellistä työvälinettä, vaikka lukijalle se on ilmeinen. Myös teoksen käännös jättää hieman toivomisen varaa, osa sanavalinnoista tuntui hämentäviltä eikä kirjoitusvirheiltäkään ollut säästytty. 

  

"Mistä haalit kaiken tietosi?" 

"Kirjoista. Luen paljon", hän vastasi. (s. 172)

    

Ei siis aivan täydellinen lukukokemus, mutta onneksi teos on hyvin nopealukuinen. En ole suuri Sherlock Holmes -fani, joskin olen lukupiirissä lukenut Baskervillen koiran ja katsonut osan BBC:n uusimmasta Sherlock-tv-sarjasta. En siis osaa sanoa, mitä mieltä tosifanit ovat tällaisesta fanifiktiosta, joka jatkaa tunnettujen hahmojen tarinaa. Plussaa annan kuitenkin siitä, että Goldberg lisäsi Holmesin sukuhaaraan tyttären eikä poikaa. 

  

   

Arvosana:

     
Takakannesta:

Kiehtova murhamysteeri 1900-luvun alun Lontoossa

  

Lontoo 1914. Charles Harrelston kuolee hämärissä olosuhteissa ja Scotland Yard tulee tutkimuksissaan lopputulokseen, että kyseessä on tapaturma. Harrelstonin perhe ei tätä niele, vaan he pyytävät Sherlock Holmesin legendaarista apuria, tohtori John H. Watsonia, tutkimaan kuolemantapausta.

  

Iäkäs Watson lähtee yhdessä poikansa John Watson juniorin kanssa tapaamaan tapahtuman silminnäkijöitä, Joanna Blalockia ja tämän kymmenvuotiasta Johnnie-poikaa. Teräväpäinen Joanna, joka ei myöskään usko kuolemaa itsemurhaksi, lähtee Watsonien mukaan jatkamaan tutkimuksia tapahtumapaikalle. Kolmikon löytäessä uusia johtolankoja heille käy pian selväksi, että kyseessä on murha. Murhaaja tuntuu kuitenkin olevan jatkuvasti askeleen edellä. Ehtivätkö he löytämään riittävät todisteet syyllisen kiinnisaamiseksi ennen kuin on liian myöhäistä?

     

Suomentanut: Marja Helanen, 329 sivua, Bazar 2018

    

Alkuperäinen nimi: The Daughter of Sherlock Holmes (2017)

     

Sarjassa ilmestyneet:

• Sherlock Holmesin tytär (2018) | The Daughter of Sherlock Holmes (2017)
• A Study in Treason (2018)