torstai 8. joulukuuta 2016

Lukupiirissä | J.R.R. Tolkien: Lohikäärmevuori

"Hän oli äimistyksen vallassa ja alkoi aavistella että viheliäisistä viheliäisin 
seikkailu oli ehkä tunkeutunut hänen kotiinsa."
  
   
Marraskuun lukupiirikirja
Lukuhaasteissa: Helmet 2016: 2. Matkakertomus
  
J.R.R. Tolkienin Lohikäärmevuori eli Erään hoppelin matka sinne ja takaisin on Hobitin vanhempi suomennos, joka eroaa suuresti etenkin nimistön osalta. Kontuwikistä löytyy näppärä lista, joka auttoi hahmottamaan, millä tavoin hahmojen ja paikkojen nimet eroavat toisistaan. Olen lukenut Hobitin uudemmalla suomennoksella (Kersti Juva, WSOY 1985) ollessani lukiossa (2002-2005) ja nyt lukupiiriä varten tahdoin kokea tämän aikaisemman suomennoksen, joka on Risto Pitkäsen kynästä ja Tove Janssonin kuvittama.
Kolossa maan sisällä asusti hoppeli. Eikä se ollut mikään inhottava, törkyinen, märkä, liejunhajuinen kolo, jossa kompastuu madonpätkiin, mutta ei myöskään kuiva, ankea hiekkainen kolo, jossa ei tiedä mihin istua tai mitä syödä: se oli hoppelinkolo, ja se merkitsee viihtyisyyttä. (s. 7)
Bilbo Reppulin sijaan tässä versiossa seurataan Kalpa Kassisen seikkailuja. Huvittavimpia eroja olivat Elrondin nimeäminen Keijukkaaksi ja Bardin Runoniekaksi. Gandalf oli harvoja nimenmuutoksen välttäneitä hahmoja. Muutoin tarina on vanha tuttu. Gandalf tulee Kontuun ja kaivertaa Kalvan oveen mystisen merkin. Pian hoppelin kotikolo on täynnä kääpiöitä, jotka jostain syystä kutsuvat pikkuotusta murtovarkaaksi ja kertovat suunnittelemastaan eeppisestä matkasta valloittamaan takaisin isien vuori Kyty-lohikäärmeeltä.
Täällä syvällä tumman veden äärellä asusti vanha Kulpsin, pieni limainen elukka. En tiedä, mistä hän tuli, enkä myöskään kuka tai mikä hän oli. Hän oli Kulpsin - yhtä pimeä kuin pimeys lukuun ottamatta hänen naamansa kahta suurta pyöreää kalpeaa silmää. (s. 76)
Kulpsin (Klonkku) ja Kalpa (Bilbo), sekä Kyty (Smaug) Tove Janssonin kuvittamana 
 
Siinä se makasi sikeässä unessa, punakullan värinen lohikäärme. -- Kyty makasi siivet supussa kuin mittaaamattoman suuri lepakko. Se oli kääntynyt osittain kyljelleen, niin että hoppeli näki sen alapuolen ja sen pitkän kalvakkaan vatsan, jonka pitkä lepo kalliilla sängyllä oli kuorruttanut jalokivin ja kullan kappalein. (s. 209)
  

Matka on vaarallinen ja sen aikana kohdataan niin vuorenpeikkoja, Kulpsin, inhottavan suuria hämähäkkejä, Otso-niminen nahanvaihtaja kuin salohaltioita, kunnes lopulta saavutaan matkan päähän. Silloin on pienen hoppelin aika loistaa ja keksiä keino palauttaa Kydyn keräämät aarteet oikealle omistajalleen. Kalpa kasvaa matkan aikana seikkailuja ja toimintaa kaihtavasta, syömisestä ja hiljaiselosta nauttivasta hoppelista koko tarinan sankariksi, joka toistuvasti pelastaa muun joukkion milloin mistäkin kiipelistä. Apuna toimii toki Kulpsinin hukkaama taikasormus.
  
Hobitti-elokuvatrilogiakin tuntui kirjan uudelleen lukemisen jälkeen paljon alkuperäistarinaa kunnioittavammalta kuin aikaisemmin, vaikkakin Legolaksen läsnäolo filmatisoinnissa tuntui entistä pöhkömmältä, samoin kuin Legolas-Tauriel-Kili -kolmiodraama. Lukiessani Kyty-kohtauksia, kuulin lohikäärmeen äänen päässäni Benedict Cumberbatchina. Ja kun salohaltioiden kuningas esitellään syyskruunuineen, en voinut olla muistelematta tuota oikealla olevaa meemikuvasarjaa syssymyssystä. Kohta menee teoksessa näin: "Hänen päässään oli marjoista ja punaisista lehdistä solmittu kruunu, sillä syksy oli tulossa. Keväällä hän käytti metsikön kukista laadittua kruunua." (s. 169)
  
Arvosana:

Takakannesta:
Hoppelit ovat pieniä, kääpiöitäkin pienempää väkeä. He viihtyvät mukavissa hoppelinkoloissaan, rakastavat rauhaa ja hyviä aterioita ja inhoavat kiusallisia seikkailuja.
  
Niin teki myös herra Kalpa Kassinen siihen päivään asti, jolloin hänen teepöytäänsä ilmaantuivat taikuri Gandalf sekä kääpiöt Toppo ja Poppo, Vili ja Kili kumppaneineen hakemaan hänet mukaansa vaaralliselle retkelle etsimään lohikäärmeen aarretta.
  
Siitä alkoi monivaiheinen matka Usvavuorten taa ja Mörkkimetsän halki, vaarantäytteinen elämä peikkojen takaa-ajamana, susien saartamana, hämähäkkien verkoissa ja haltioiden vankityrmissä, puhumattakaan tultasyöksevästä lohikäärmeestä ja Viiden armeijan taistelusta.
  
Poloinen herra Kassinen! Kaikesta huolimatta pikku hoppelimme osoitti näissä hirveissä seikkailuissa hämmästyttävää urheutta ja neuvokkuutta. Kenties sittenkin on totta, että hänellä oli äitinsä puolelta suonissaan pisara keijun verta.
  
Lohikäärmevuori (Hobbit) ilmestyi ensi kerran 1937. Kuuluisassa sadussaan Oxfordin yliopiston englannin kielen ja kirjallisuuden professori J. R. R. Tolkien (1892—1973) loi sen mytologian, jota hän kehitteli edelleen suurteoksessaan Sormusten herra. Lohikäärmevuori on verraton seikkailusatu: kuohuvan runsas ja dramaattinen, täynnä yksityiskohtia, huumoria ja liikettä. Se kuuluu pysyvästi sellaisen satukirjallisuuden klassikoihin, joka kiehtoo yhtä lailla lapsia ja aikuisia. Kuvitus on Tove Janssonin.
   
Suomentanut: Risto Pitkänen, 292 sivua, Tammi 1973
    
Alkuperäinen nimi: The Hobbit or There and Back Again (1937)
  
Kuvittanut: Tove Jansson

14 kommenttia:

  1. Ai kamala mitä nimiä, Kulpsin, Kalpa, Kyty... :DDD Kiitos päivän nauruista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä oli välillä haastavaa lukea, kun tuli vastaan aina uusi nimi joka aiheutti hihittelyä. :D Esimerkiksi kääpiöistä Bifur ja Bofur ovat Pihnu ja Puhnu ja Thorin on Ukonnuoli.

      Poista
  2. Tämä versio Hobitista on ehdoton klassikko, ja kirjana arvokas keräilyharvinaisuus. =) Itsekin aikoinaan kauhistelin tuota lapsekasta ja hassua käännöstä, mutta eräs Tolkien-tutkija (nykyään aiheesta väitellyt) huomautti minulle, että Tolkien ei olisi tällaisesta vapaasta suomennoksesta pahastunut, koska kyseessä on ensisijaisesti lapsille suunnattu satu.

    Taru Sormusten Herrasta olikin ihan eri juttu, sen kanssahan Tolkien oli hyvin tarkkana, ja antoi kääntäjille hyvin spesifit ohjeet. Hänelle oli tärkeää, että kertomus säilyttää alkuperäisen henkensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerronnan kääntämisessä pidin tästä versiosta enemmän kuin Kersti Juvan (miehen hyllystä löysin sen laitoksen niin pystyin vertailemaan, ei tarvinnut luottaa vain muistikuviin). Harmittelin aikoinaan, että TSH-trilogia on niin kuivakka ja aikuisille suunnattu. Se olisi kaivannut vähän enemmän huumoria. Toimintakin tuntuu vaikuttavammalta filmatisoinnissa sillä leffat ovat harvinaisesti kerrankin kirjaa parempia.

      Poista
  3. Minä olen tähän lohikäärmevuori-versioon tutustunut lähinnä sen verran, että olen myös naureskellut nimille ja kauhistellut, millä hinnalla näitä myydään esim. huutonetissä (joo, onhan ne harvinaisia).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän version sain kirjaston varastosta. Takana olevaan lainauskorttitaskuun on kirjoitettu, että tätä ei lainata niin kauan kuin on muita kappaleita kierrossa. Eivät muut ole tainneet selviytyä. Tunnen parikin tyyppiä, jotka tykkäävät hankkia Hobitin ja TSH:n kaikkia eri laitoksina ja eri kielisinä omaan hyllyynsä, vaikka ei sitä kieltä osaisi puhua/lukea.

      Poista
  4. Keijukas, aivan ihana :D Olen tainnut tätä joskus jossain (kirjastossa, ehkä?) selailla, mutta lukenut vain sen toisen suomennoksen. Tove Janssonin kuvitus on tosi nätti ja sopii tarinaan hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Janssonin ja Tolkienin luomissa maailmoissa on jotain samaa. :)

      Poista
  5. Tuo nimistö on kyllä niin mahtavaa :D (repesin syssymyssylle)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Nimistöjen kääntäminen on haastavaa ja välillä tässä versiossa on tahatonta komiikkaa sen vuoksi. :D Mutta tavallaan myös sopii maailmaan hyvin. Syssymyssy-meemi on vaan niin ihana! ♥

      Poista
  6. Hajoilen täällä syssymyssylle XD Mutta Janssonin kuvitus näyttää todella kauniilta ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun näin sen ekan kerran repesin kanssa ihan kunnolla. :D Edelleenkin hihityttää. Tykkään tuollaisista hyväntahtoisista meemeistä. Janssonin mielikuvitus on vahvoilla noissa koko sivun kuvissa. On olemassa myöskin sellainen vaaleanpunakantinen painos, jossa Janssonin kuvitus ja uusittu käännös.

      Poista
  7. Hah, eikä. Nuo nimet, erikoiset mutta hauskat. Pihnu ja Pohnu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihnu, Puhnu ja Kuhnu olivat kyllä hauska kolmikko (nimiensä puolesta). Kääpiöillä ei kirjassa ollut niin erikoistuneita persoonia kuin leffassa, paitsi Thorin kuninkaana ja Kuhnu oli tukeva ja jokeen putoamisen jälkeen aikaisempaakin uneliaampi. Oli kyllä hauskaa lukea tällä käännöksellä ja odottaa, millä tavalla tutut hahmot ja paikat on ensiksi nimetty.

      Poista