sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Emi Ishikawa: Kummituskokelas 2

"Kaunahenkien maailma on jännittävämpi kuin ihmisten maailma.
Valmistaudu, tulokas."
  
  
Arvostelukappale
  
Emi Ishikawan kaksiosaisen mangasarjan, Kummituskokelas toinen osa jatkaa aiemmin esitellyn Hikarukon tarinaa. Hikaruko on kaunahenkikokelas, mutta hän ei halua pelotella ihmisiä vaan auttaa heitä. Niinpä hänen ohjaajansa tarkkailee tytön tekemisiä tarkkaan ja kertoo, että jos tämä ei ala pian toimia niin kuin kunnon kaunahenki, hänet tuhotaan (tai kuten ihmiset sanoisivat, saavuttaisi levon). 
    
On kulunut jo kaksi vuotta Hikarukon kuolemasta. Hänen lapsuuden ystävänsä ja salaisen rakkauden kohteensa Haruki on aloittanut lukion ja vaikka saakin huomiota tytöiltä, hän suree edelleen Hikarukoa. Hikaruko saa kuitenkin eräiden tapahtumien myötä viimein tilaisuuden kertoa tunteistaan Harukille. 
  
Kummituskokelaan toinen osa ei ole niin vahvasti kerrottu kuin ensimäinen. Tarina keskittyy suurelta osin Hikarukon ja Harukin suhteeseen. Haruki on tavannut lukion ensimmäisenä päivänä ujon Ema-nimisen tytön ja heidän välillään orastaa ihastus. Hikaruko päättää auttaa heidät yhteen, sillä Harukin onnellisuus tekee Hikarukonkin onnelliseksi. Hikarukon halu auttaa muita ennen itseään tuntui luontevalta hahmolle ja tasapainottelu tottelevaisuuden ja oman tahdon välillä teki hänestä kiinnostavan. 
  
Olisin voinut lukea kaunahengistä pidemmänkin sarjan, sillä bonustarinat tarjosivat oivan keinon jatkaa sarjaa pidemmälle joko Hikarukon näkökulmasta tai esittelemällä uusia, samassa tilanteessa olevia hahmoja. Tarina loppuu kuitenkin tyydyttävästi solmien avonaiset juonet yhteen ja aloittamalla uusia, jättämättä kuitenkaan mitään keskeneräistä jälkeensä. Mukana on kaksi bonustarinaa, jotka kerrankin syventävät maailmaa, eivätkä tunnu jälkiajatuksilta tai filleriltä. 
  
  
Takakannesta:
Hikaruko on vaisu ja hiukan synkkämielinen mutta silti kiltti koulutyttö. Eräänä päivänä hän joutui onnettomuuteen ja päätyi kaunahengeksi! Nyt hänen pitäisi pelotella ihmisiä työkseen, mutta se ei ole helppoa lempeälle Hikarukolle.
  
Ikäsuositus: 10+
  
Suomentanut: Suvi Mäkelä, 208 sivua, Sangatsu Manga 2016
  
Alkuperäinen nimi: Ushiro no Hikaruko-chan 2 (2013)
  
Sarjassa aiemmin ilmestynyt: Kummituskokelas 1 (2016)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti