Hanna Kauppinen: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

"Jokainen kirja luetaan joskus."

   

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.

  

Aloitin Hanna Kauppisen esikoisteoksen heti sen ilmestyttyä helmikuussa. Tuolloin oli kuitenkin väärä ajankohta lukea sitä, sillä en päässyt sisälle tarinaan ja sivulla 20 päätin jäädä odottelemaan parempaa hetkeä teokselle. Ja nyt se tuli. Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut sijoittuu joulun aikaan ja olikin siis paljon luontevampaa tarttua siihen nyt. Edellisen kerran kankeus puuttui kokonaan ja lukukoneen saranat oli öljytty. Ahmaisin kirjan yhdeltä istumalta - kuinka sopivaa tarinan kannalta. 

  

Kauppinen on nuori kirjailija, joka täytti 18 vuotta kirjan julkaisemisviikolla. Teos kertoo rakkaudesta kirjoihin ja lukemisen yllättävistä vaaroista. Luettu kirja jättää aina merkin lukijaansa, mutta mitä kirja ottaa lukijalta? Teosta on helppoa verrata Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupunkiin ja Marcus Zusakin Kirjavarkaaseen, mutta se seisoo omilla vaikkakin hieman huojuvilla jaloillaan.

  

Minä olin metsästäjä.  

Minä tunsin saaliini tavat. Ne pesivät kirjahyllyissä ja yöpöydillä. Uutuuksiin en aikonut koskea. Siistit kulmat ja ehjät kansipaperit ajoivat minut kauemmas. Minä etsin kulumaa ja arvoa, joka miattiin rakkaudessa. (s. 5)

  

Päähenkilönä seurataan Mila-nimistä kotoaan karannutta nuorta, jolla on suuri salaisuus. Mila työskentelee pimeästi antikvariaateissa ja divareissa tienatakseen ruokarahaa. Hän jopa usein yöpyy myymälöissä kauppiaiden luvalla. Vähän ennen joulua kaupungissa avataan uusi kirjakauppa, josta liikkuu outoja huhuja. Mila lähetetään tutkimaan Tarinataivasta. Periltä hän löytää maagisen kaupan, joka tarjoaa jokaiselle tarkkaan valitsemalleen lukijalle yhden täydellisen kirjan, jonka jälkeen ei kaipaa enää muita. Tuon teoksen voi lukea vain kerran, mutta sekin kerta saattaa tuhota elämän, sillä lukija on saavuttanut onnellisuuden huipun.

  

Kirjat imivät kunnioitustani määrällään ja vaarallisuudellaan. Kuinka moni niistä olisi valmis imemään osan minua itseensä, josa vain päästäisin ne kyllin lähelle? Onko minulla niillä mitään annettavaa? Riitinkö minä kaikille? (s. 17)

  

Mila rakastaa lukemista, muttei elämäntilanteensa vuoksi voi omistaa kuin kaksi teosta. Hän metsästää kolmatta, valmiiksi rakastettua kirjaa, joka tyydyttäisi hänen lukuhalusa. Tarinataivas tarjoaa tuon kirjan tytölle, mutta vasta kun Mila on otettu osaksi eriskummallista perhettä, jolle kirjakauppa kuuluu. Kun kaupunkiin saapuu demoninmetsästäjä, tarina luisuu hieman kliseiden piiriin. Soihdut kädessä marssivat kaupunkilaiset tuovat muutoin kiehtovaan maagisen realismin teokseen kioskipokkarimaisen sivumaun. Milan hahmo jää hieman vajaaksi, sillä hänen menneisyydestään ei kerrota muutamaa lausetta enempää.

   

Minä olin satuolento hänenkaltaisilleen ihmisille. Pieni menninkäinen, jota tuli hoitaa ja hoivata, jotta sen tassut paranivat ja se pääsi taas jaloilleen. (s. 22)

  

Tarkka lukija saattaa turhautua teoksessa vilisevien kirjoitusvirheiden ja erikoisten, välillä hieman ontuvien kielikuvien takia. Teksti olisi hyötynyt suuresti vielä yhdestä tarkkasilmäisen kustannustoimittajan oikolukukerrasta. Tarina itsessään on esikoiseksi omaääninen, se sisältää mise en abyme -rakenteen ja esittelee ajatuksia, joita ei ole kulutettu loppuun. Teoksen loppu herättää paljon kysymyksiä; onko tarina saamassa joskus jatkoa, miksi hahmot päätyvät lopussa kulkemaan omia polkujaan ja miksi Mila ei kertonut Tarinataivaassa omasta erityislaatuisuudestaan? Nähtäväksi jää mihin suuntaan Kauppinen kehittyy kirjailijana, sillä hänen uransa tuskin jää tähän teokseen. 

  

Arvosana:

Takakannesta:

Fantastinen kertomus rakkaudesta kirjoihin – ja ihmisiin.

  

Mila etsii täydellistä kirjaa. Hän asuu antikvariaateissa, kantaa omaisuuttaan olkalaukussaan ja hengittää kirjapölyä.

  

Kun kaupunkiin avataan uusi kirjakauppa, Mila löytää läheisyyttä ja ymmärrystä tarinoiden lisäksi myös ihmisistä. Herra H:n omalaatuinen kauppa vetää Milaa puoleensa magneetin lailla, samoin tähtihilesilmäinen Toni.

  

Sekä Milan että kirjakaupan tulevaisuus joutuu vaakalaudalle, kun kaupungin rauhaa astelee uhkaamaan herra Kunnas. Hän kun löytää vaarallisia ajatuksia ja noituutta juuri sieltä, mistä haluaa niitä etsiä.

   

198 sivua, Myllylahti 2016

  

Kirja on luettu myös täällä: Savon Sanomat, Kirjaneidon tornihuone, Kirjavarkaan tunnustuksia, Unemien aika, Todella vaiheessa, Kirjakaapin kummitus, Kiiltomato