Nauruhermoja kutittava lastenkirjakimara

"Meressä on jotain outoa, mutta kukaan ei tiedä, mitä se on."

   

  

Arvostelukappale

  

Laura Ellen Andersonin lastenkirjasarjan neljännessä osassa, Amelia Kulmuri ja puolikuuloma, Amelia on ystävineen partioretkellä Namuluumusaarella. Yksisarviset Riku ja Kaarlo ovat perustaneet sateenkaaripartion ja heti ensimmäisellä retkellä Amelia, Kalmo ja Floora joutuvat uskomattomaan seikkailuun. 

  

Puu olikin melkoinen näky. Sen käppyräiset oksat kietoutuivat toisiinsa, ja niistä jokaisesta riippui pullea keltainen hedelmä, joka muistutti Yösydämessä kasvavia lemuluumuja, mutta oli vähemmän matoinen ja haiseva. (s. 75)

  

Syötyään kirottuja hedelmiä, he muuttuvat pikkuriikkisiksi. Heidän on keksittävä ratkaisu varsin vaikeaan tilanteeseensa. Tällä kertaa tarinassa ei ole varsinaista pahista ja siksipä tämä olikin juuri nyt todella mukavaa luettavaa.

  

     

Miinusta annan kirjalle ihonkalvennusvoiteesta. Vaikka se Amelian hieman turhamaisen äidin suusta kuultuna voikin vaikuttaa hauskalta ja vampyyrittarelle sopivalta, oikeassa maailmassakin on ihoa vaalentavia voiteita, joita markkinoidaan erityisesti aasialaisille naisille. Monissa kulttuureissa on asenne, että länsimaalaisen vaalea iho olisi jollakin tapaa parempi kuin tummemman sävyt (ja tätä asetelmaa on paljon ruokittu niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassakin). On siis turhaa, jopa loukkaavaa jatkaa sen viljelemistä lastenkirjassa, edes vitsin varjolla. 

  

"Pelkään pahoin, että möröt ovat lisääntyneet entisestään. Meidän täytyy häätää ne pian, tai ne valtaavat koko talon." (s. 15)

   

Suosittelen tätä erityisesti Arthur ja minimoit -leffasarjan ystäville. (Ja 80-luvulla syntyneille nykyisten alakoululaisten vanhemmille, jotka pitivät aikoinaan Kultsi kutistin kakarat -komediasta.) Odotan mielenkiinnolla minne Amelia ystävineen seuraavassa kirjassa päätyy. Syyskuussa ilmestyvässä viidennessä osassa taidetaan etsiä jetien kadonneita aarteita.

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Amelia on koko valtakunnan rohkein pikkuvampyyri!

  

Amelia ja hänen ystävänsä ovat innoissaan tulevasta leiriviikosta Valon valtakunnassa. Salaperäisellä leirisaarella kaikki ei kuitenkaan ole aivan sitä, miltä näyttää. Joku ohjailee Amelian venettä matkalla meren yli, ja kaikki saaren asukkaat ovat mystisesti kadonneet. Tutkiessaan metsää Amelia ja hänen ystävänsä löytävät myös hohtavan luumupuun, jonka hedelmillä on heille pikkuruinen yllätys…

  

Amelia tajuaa jääneensä satimeen saarelle ja tarvitsevansa kaiken urheutensa ja nokkeluutensa päästäkseen kotiin.

    

Suomentanut: Sarianna Silvonen, 236 sivua, Kumma kustannus 2022
   
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Half-Moon Holiday (2019)
   
Sarjassa ilmestyneet:

• Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot
• Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset
• Amelia kulmuri ja muistovaras
• Amelia Kulmuri ja puolikuuloma
• Amelia Kulmuri ja jetien kadonneet aarteet (ilmestyy syyskuussa 2022)

    

*****

  

"Pölypallerot vain pölisivät metsän keskeltä kurottavan tumman tornitalon ikkunoista.

Kevät oli jälleen yllättänyt vanhan Myrtti noidan."

   

  

Arvostelukappale

  

Satu Varjosen kirjoittaman ja Mari Luoman kuvittaman Ylläripyllärin! päähenkilö Telma on tuttu pikkunoita jo kirjasta Voihan nenä! Tällä kertaa vietetään pääsiäistä niin ihmisten kuin noitienkin tyyliin. Millaisia yllätyksiä noidat piilottavat muniin? Entä miksi ihmislapset huitovat koristeltuja oksia naapureidensa ovilla? 

  

"Virveli varveli tuoreeks kuoreeks, risua sulle, muna mulle!" Telma loruili -- ja huiski vitsaa vimmatusti (s. 27)

  

Telma pääsee osallistumaan ensimmäistä kertaa Kyöpelinvuoren munajahtiin. Jumalatar Ostara munii vuosittain pari kolme erikoismunaa, joista on mahdollista saada itselleen taikakamu. Noitalapsilla kun ei ole lemmikkejä, on tilaisuus kutkuttava. Myrtti-muorin taikakamu on musta kissa, jonka erityisominaisuus on, että se on vegaani. Aarniometsän sammaleisella suonoidalla puolestaan on komea metsäpeurahirvas, jota likinäköiset noidat luulevat naulakoksi.

  

Telma -- yksinkertaisesti rakasti kevättä ja pääsiäistä, ja aivan erityisesti hän rakasti vuosittaista vierailua Kyöpelinvuorelle. (s. 11)

   

Telman ja hänen uuden ystävänsä Onervan täysin erilaiset maailmat synnyttävät hauskaa huumoria väärinkäsityksineen. Arvostan muuten suuresti, kun mukana on mytologiaa: Ostara on nousevan auringon jumalatar, josta myös pääsiäistä tarkoittava sana Easter on tullut mm. englannin kieleen. 

  

    

Pienen miinuksen annan tällekin kirjalle, tällä kertaa mopsin kutsumisesta söpöksi, nuo  reppanat kun eivät voi lyttyisellä kuonollaan edes hengittää kunnolla. Telma kyllä ihmettelee koiraparan kuonoa ja pohtii, onkohan se törmännyt seinään. Ennen kuin noitatyttö ehtii taikoa kuonon pidemmäksi, Onerva ehtii väliin selittämällä, että koira on jalosukuinen eli sen "söpöwöpön" naaman kuuluukin olla sellainen. Vaikka kirjailija ei siis suoranaisesti anna hyväksyntää rodulle, jolla on suuria vaikeuksia elää terveellistä elämää, on minusta kyseisten otusten söpöksi kutsuminen kuitenkin jossain määrin signaali, joka antaa käsittää ettei ko. rodussa olisi mitään vikaa. (Vrt. Presidenttipari päätti lopettaa Lennu-koiran julkiset esiintymiset.)

  

Kyöpelinvuori kuhisi noitia. Pitkiä, pätkiä, muhkeita ja nahkeita. Luisevia, puisevia, hirvittävän hurjia ja letkeän leppoisia. (s. 40)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Noitatyttö Telman uudet kommellukset.
  
Kiltti pikkunoita Telma yrittää aina kovasti järjestää asiat parhain päin. Taikuus vaan nyt on sellainen juttu, että siitä tahtoo joskus seurata ihan odottamattomia asioita.
  
Nyt Telma-noidan kotona käy kova tohina. Kevätsiivous täytyy hoitaa, vieraita on tulossa ja Kyöpelinvuorella odottaa Suuri Munanetsintä palkintoineen. Noitien ja ihmisten pääsiäisperinteet aiheuttavat Telmalle päänvaivaa, etenkin kun liemeen pistävät lusikkansa myös Myrtti-mummi, kauhistuttava isotäti sekä uusi ystävä Onerva. Eivätkä taiatkaan aina ihan suunnitelmien mukaan suju.

  

56 sivua, Minerva 2022

  

Kuvittanut: Mari Luoma

    

Sarjassa ilmestyneet:

• Voihan nenä!
• Ylläripylläri!

  

Luettu myös täällä: 

*****

  

"En malta odottaa retkeä! Vanhat linnat ovat mahtavia! Kummitteleekohan siellä?"

    

    

Harriet Muncasterin kirjoittamasta ja kuvittamasta Isadora Kuu -sarjasta ilmestyy aina kaksi osaa kerrallaan. Luin osat 5 ja 6 ystävänpäivän lukumaratonilla ja osat 7 ja 8 pääsiäismaratonilla. 

  

Isadora Kuu joutuu vaikeuksiin

  

Isadoran serkku, noita-keiju Mirabella on tulossa kylään. Serkku on hieman Isadoraa vanhempi ja keksii hurjia ideoita. Isadoran koulussa on lemmikkipäivä ja Mirabelle taikoo Isadoralle lohikäärmeen. Se aiheuttaa kaaosta luokassa ja Isadora joutuu vaikeuksiin. Onneksi taika kestää vain yhden päivän.

  

"Minulla on parempi idea", hän sanoi. "Nukeilla leikkiminen on tylsää. Ollaan itse nukkeja!" 

"Mitä tarkoitat?" kysyin. 

"Kutistetaan itsemme!"Mirabelle ehdotti.

--

Hänen silmänsä säkenöivät vaarallisesti -- Aloin suhtautua varovasti Mirabellen "ideoihin". (s. 18 ja 43-45)

  

Tarina opettaa lempeästi pitämään puolia. Jos vain yksi saa aina päättää, ei se ole kivaa toisille pidemmän päälle. Myös valehtelemisesta kiinni jääminen on yksi nopealukuisen kirjan teemoista. Isadoran turhamainen vampyyri-isä saa erittäin oivallista opastusta kerskakuluttamisesta.

  

"En enää ikinä voi käyttää näitä! En mitenkään voi käyttää vohveleita, joihin on kuolattu! Millainen vampyyri sellainen olisi?" 

"Sellainen, joka välittää ympäristöstä", äiti huomautti kopauttaen tohveleita taikasauvallaan, jolloin lima hävisi. "Älä heitä niitä pois. Se olisi hyvin tuhlaavaista." (s. 57-58)

    

     

Isadora Kuu menee luokkaretkelle

  

Isadoran luokka menee retkelle linnamuseoon. Lapset pelkäävät, että linnassa kummittelee, ja niinpä siellä tosiaan tekeekin. Kirja opastaa lapsia hyväksymään erilaisuutta tuomitsematta pelkän ulkonäön takia.

  

"Et sinä voi olla ritari, sinä olet tyttö, Sashi", Bruno huomautti. 

"VOINPAS!" Sashi sanoi ja nappasi puvun -- ja veti sen kiireesti yllensä. "Tytötkin voivat olla ritareita." (s. 53)

  

*****

  

Isadora Kuu menee huvipuistoon

  

Oli lauantaiaamu ja aurinko paistoi ikkunoista sisään. Se sai oloni tuntumaan iloiselta ja kuplivalta, ihan kuin jotain jännittävää olisi tapahtumassa. (s. 7)

  

Isadora Kuu menee vanhempiensa ja serkkujensa kanssa ihmisten huvipuistoon. Mitä tapahtuukaan, kun keijut, vampyyrit ja noidat päättävät hiukan parannella laitteita? Ja korjausta ne tosiaan kaipaavatkin, vanha huvipuisto kun on ehtinyt hieman rapistumaan loistonsa päivistä.

  

"Onko tuo se?" Wilbur kysyi kuulostaen pettyneeltä. 

"Minusta se näyttää hiukan nuhjuiselta", isä huomautti mutristaen huuliaan. (s. 37)

  

Tässä maailmassa ei taida olla maagisella yhteisöllä sääntöä pysytellä huomaamattomana, sen verran tiheään tahtiin taikasauvat ja liemet viuhahtelevat julkisella paikalla. Isadora Kuut on suunnattu perheen nuorimmille ja toisto on tärkeää kyseiselle ikäryhmälle, mutta näin lyhkäisessä kirjassa on tuskin tarpeellista kommentoida kahdesti, kuinka Isadoran isä on vampyyri ja siksi nukkuu päivät.

  

Ihmiset tuijottivat meitä maan pinnalla suu auki. (s. 99) 

  

Kirjassa puhutaan siitä, kuinka taiat ovat vain väliaikaisia, mutta Isadoran eläväksi taiottu pehmolelu Pinkki-pupu on kuitenkin pysyvää laatua. 

  

******

  

Isadora Kuu tekee taikoja

  

Isadoran täti, Pohjoisnavalla iglussa asuva jääkeiju Crystal tulee kylään. Isadoran äiti puolestaan on kesäkeiju, ja taikansa siihen vuodenaikaan liittyviä. Ilmeisesti syntymäajankohdalla on vaikutusta siihen, minkä voima saa. Itse olisin tällä periaatteella syyskeiju ja aika mielelläni sellaisia syystaikoja tekisinkin - ruska-aika on ihanaa! 

  

Hän näytti kauniimmalta kuin muistin. Hänen hiuksensa leijuivat hänen päänsä ympärillä, ja niissä kimalsi pikkuruisia lumihiutaleita. (s. 18)

  

Hän taikoo tytölle luistelukentän omalle pihalle auttamaan mieliharmissa, kun tämä ei päässyt luokkakaverinsa synttäreille luistelemaan. Isadora tekee taikalumesta Lumipojan, joka herää henkiin. Tarinassa on paljon samaa kuin jouluklassikko Lumiukossa ("Voi ei", huudahdin. "Lumipoika, pelkään, että olet alkanut sulaa!") ja Lumikuningattaren tarinaankin viitataan raikkaalla tavalla.

  

"Mitä nämä ovat?" hän kysyi. "Ne näyttävät kiinnostavilta." 

"Ne ovat kirjoja!" selitin innostuneena. "Ne ovat täynnäkertomuksia ja erilaisia maailmoja!" (s. 43-44)

  

Ihmettelen vain, mitähän "ulko-ovelta kuuluva terävä klik klik klik" on, se ei kuulosta ovikellolta eikä koputukseltakaan. Oli myös erikoista, kuinka Isadoran äiti kaivoi varastosta vanhat luistimensa mutta taikoi sitten Isadoralle ja isälle omat parit. Miksi säilyttää luistimia, jos sellaiset saa aina uudet sauvaa heilauttamalla? 

  

     

Takakansista:

Isadora Kuu on innoissaan: hänen serkkunsa Mirabelle oli tulossa kylään, ihan koko viikoksi! Mirabelle on puoliksi noita, puoliksi keiju. Ja melkoisen ilkikurinen! Hän saa kaikenlaisia ideoita, joista toiset osoittautuvat erittäin hauskoiksi ja toiset hieman vähemmän… Isadora Kuun luokalla on lemmikkipäivä, jolloin jokainen tuo oman lemmikkinsä näytille. Isadora aikoo viedä Pinkki-pupun, mutta Mirabellellä on parempi idea…

  

--

  

Isadora Kuun luokka lähtee retkelle. Ihanaa! Mutta Isadoran isä haluaa lähteä mukaan valvojaksi. Hmm. Koska Isadoran isä on vampyyri, Isadora on aina vähän huolissaan, osaako isä käyttäytyä kunnolla ihmisten kanssa. Retken kohteena on vanha linna. Luokassa leviää huhu, että linnassa kummittelee. Oppilaat varustautuvat kummituksenkarkotussuihkein, mutta niin: kummitteleeko linnassa? Ja ovatko kummitukset oikeasti vaarallisia?

  

Isadora Kuu on erityinen, koska hän on erilainen.

  

--

  

Isadora Kuu pääsee ensimmäistä kertaa elämässään ihmisten huvipuistoon. Mutta siellä ei ole ihan sellaista kuin hän oli odottanut, vaan aika tylsältä vaikuttaa. Onneksi hänen ilkikurinen serkkunsa Mirabelle on mukana: hänen kanssaan asiat saavat vauhtia. Ehkä vähän liikaakin...

  

--

  

Isadoran täti Crystal tulee vierailulle ja taikoo takapihalle ihastuttavan talvisen maiseman jäätyneine lampineen. Isadora ja Pinkki-pupu tekevät lumesta kaverit itselleen, ja Isadora taikoo ne eläviksi. Mutta hän ei tullut ajatelleeksi, että ne sulavat kuten lumikin. Miten pelastaa ystäviksi muuttuneet lumikaverit?

    

Suomentanut: Maarit Varpu, 110-115 sivua, Aurinko kustannus 2021 ja 2022
  

Alkuperäinen nimi: Isadora Moon Gets in Trouble (2017), Isadora Moon Goes on a School Trip (2017), Isadora Moon Goes to the Fair (2018), Isadora Moon Makes Winter Magic (2018)

  
Sarjassa ilmestyneet:

1. Isadora Kuu menee kouluun
2. Isadora Kuu retkeilee
3. Isadora Kuu viettää syntymäpäivää
4. Isadora Kuu menee balettiin
5. Isadora Kuu joutuu hankaluuksiin
6. Isadora Kuu menee luokkaretkelle
7. Isadora Kuu menee huvipuistoon
8. Isadora Kuu tekee taikoja
9. Isadora Moon Has a Sleepover
10. Isadora Moon Puts on a Show
11. Isadora Moon Goes on Holiday
12. Isadora Moon Goes to a Wedding
13. Isadora Moon Meets The Tooth Fairy 
14. Isadora Moon and the Shooting Star
15. Isadora Moon Gets the Magic Pox

Lastenkirjoja Halloween-mausteilla

"Huokailevat haamut sentään, että minä sitten rakastan kurpitsoja."

    

  

Arvostelukappale

   

Laura Ellen Andersonin kirjoittama ja kuvittama Amelia Kulmuri -sarja sai vähän aikaa sitten kolmannen osansa. Nämä ovat todellisia helmiä lastenkirjallisuuden laajalla merellä. Sarjassa on paljon huumoria, mutta myös ajatuksia herättäviä syvällisiä teemoja. Tällä kertaa reipas Amelia ratkoo kadonneiden muistojen arvoitusta. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä synkempää meno on, mutta loppu on onnellinen. 

  

Amelian kouluun on tullut vaihto-oppilaita Valon valtakunnasta. Sarjan edellisessä osassa paljastui, että yksisarviset olivat levittäneet propagandaa Valon ja Pimeän olennoista toisilleen ja luoneet pelon ilmapiirin. Vaihdossa on saatu myös keittotaidon opettaja. Jeti-Floora ja Kalmo Niittomies eivät kuitenkaan kokkaamisesta innostu, vaan onnistuvat vain häiritsemään Amelian ja Tanginen (puoliksi vampyyri, puoliksi keiju, tuleva kuningas) keksien leipomista. Amelia haluaa ottaa tehtävän tosissaan, sillä eniten keksjä myynyt ryhmä saa liput Kurpitsaparatiisi-nimiseen huvipuistoon.

  

Amelian syntymäpäiväjuhlat - tai oikeastaan syntymäyöjuhlat - lähestyvät. Juhlien valmisteluja varjostaa Amelian riitä äidin kanssa. Amelia kun haluaa opiskella kurpitsojen tutkijaksi eikä toteuttaa perinteisen vampyyrittaren roolia juhlien järjestäjänä. Kun Amelian yhdestoista syntymäyö koittaa, ei juhlapaikalla olekaan ketään, sillä kaikki ovat unohtaneet. Ja mikä vielä pahempaa, Tanginen isä tiedä oma nimeään tai sitä, että on kuningas, eikä hän ole ainoa, jota vaivaa paha muistinmenetys. Kaikki tuntuvat unohtaneen, ettei Pimeän ja Valon valtakuntien asukkaiden tarvitse enää pelätä toisiaan. On Amelian tehtävä ratkaista mysteeri.

  

Tämä on oivallinen kirja esimerkiksi jos joku läheinen on muistisairas ja siitä haluaa lapsen kanssa keskustella, mutta tämä toimii mainiosti myös muutoinkin.

  

"Taisin taas sotkea itseni peikonlimasuperliimaan", Amelia sanoi. "Olen melko varma siitä, että olemme  tarttuneet toisiimme... 

-- 

"Vai niin", äiti sanoi. "Meidän täytyy sitten kai halata ikuisesti!" 

"Ei kuulosta hullummalta", Amelia sanoi (s. 212)

  

Arvosana:

Takakannesta:

Amelia Kulmurin, kaikkien suosikkivampyyrin, seikkailut jatkuvat!

  

Amelian isot ja huikeat syntymäiltajuhlat ovat aivan nurkan takana, ja hän on TODELLA innoissaan. Mutta Yösydämen asukkaat ovat alkaneet käyttäytyä oudosti. Kukaan ei tunnu muistavan mitään — kuten omia nimiään tai Amelian juhlia.

  

Alkaa näyttää siltä, että joku varastelee heidän muistojaan. Pystyykö Amelia selvittämään syyn ja pelastamaan perheensä ja ystävänsä ennen kuin kaikki unohtavat, kuka hän on?

    

Suomentanut: Sarianna Silvonen, 212 sivua, Kumma kustannus 2021
 
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Memory Thief (2018)
 
Sarjassa ilmestyneet:

• Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot
• Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset
• Amelia kulmuri ja muistovaras

  

  *****

"Pikkuisia lumihiutaleita oli alkanut putoilla. 

Ne näyttivät pikkiriikkisiltä pyörähteleviltä ballerinoilta."

    

  

Harriet Muncasterin kirjoittamaa ja kuvittamaa Isadora Kuu -sarjan on tullut kaksi osaa lisää. Viime vuonna julkaistiin kaksi ensimmäistä kirjaa. Toivottavasti loputkin sarjasta suomennettaisiin. Näitä on englanniksi jo 15 osaa! Sarjassa ei ole jatkuvaa juonta, vaan teoksia voi ensimmäisen kirjan jälkeen lukea aika vapaassa järjestyksessä.

  

Isadora Kuu on puoliksi vampyyri, puoliksi keiju ja hän käy ihmisten koulua, jossa jokainen on erilainen. Isadora kokeekin sopivansa sinne paremmin kuin vanhempiensa käymiin kouluihin. Vanhempien omalaatuisuus aiheuttaa välillä päänvaivaa, niin kuin nyt, kun he ilmoittautuvat vapaaehtoisiksi valvojiksi koulun retkelle. 

  

Vampyyri-isä nukkuu liian pitkään eikä ehdi kammata hiuksiaan ja hän joutuu turhamaisuutensa vuoksi lentämään junan kiinni. Keiju-äidin mielestä kaupungissa on liian harmaata, mutta kukkien taikominen julkisella ei välttämättä ole kaikkein fiksuinta.

 "Uskomatonta, että sinä et ole matkustanut ennen junalla!" päivitteli Zoe -- "Kaikki ovat matkustaneet junalla aiemmin." 

-- 

Rautatieasema oli suuri ja harmaa ja meluisa. Junat näyttivät valtavilta metallisilta perhosen toukilta, jotka ryämivät raiteita edestakaisin. (s. 43-44)

  

Isadora ja hänen eläväksi taiottu vaaleanpunainen pehmokaninsa Pinnki-pupu pitävät baletista ja toivovat joskus olevansa itsekin balleriinoja kuten idolinsa Tatjana Tutu. Koulun retki Liisa Ihmemaassa -balettiin onkin ihana tilaisuus nähdä Tatjana lavalla, mutta Pinkki-pupu katoaaa. Ja kuka itkee pukuhuoneessa? Kirjassa on lempeä opetus siitä, kuinka tärkeää on aina olla ystävällinen, pienissäkin asioissa. Voisin itsekin mielläni mennä katsomaan tuon balettiesityksen.

  

Kuten Ameliakin, myös Isadoralla on synttärit, mutta hän haluaa viettää syntymäpäivänsäkin ihmisten tapaan. Siitäkös melkoinen soppa syntyykin, kun vanhemmat päättävät järjestää Isadoran juhlat omalla maagisella tavallaan.

  

"Älkää muuttuko", Zoe pyysi. "Me rakastamme sinua ja perhettäsi sellaisina kuin olette, Isadora." 

"Juuri niin", Oliver sanoi. "On hauskaa, kun perheenne on erilainen." (s. 93)

  

Arvosanat:
 ja 

  

Takakannesta:

Isadoran äiti on keiju, isä vampyyri, ja hän itse on vähän kumpaakin. Isadora rakastaa yötä, lepakoita ja mustaa tutuaan, mutta hän rakastaa myös auringonpaistetta, taikasauvaansa ja Pinkki-pupuaan. Pinkki on Isadoran paras ystävä, sillä Isadoran äiti loihti Pinkin eläväksi.

  

Isadora ja Pinkki-pupu ovat innoissaan baletista, he harjoittelevat keskenään ja pitävät esityksiä Isadoran perheelle. Kun Isadoran luokka lähtee katsomaan oikeaa balettinäytäntöä, Isadora on on innoissaan, kunnes hänen vanhempansa ilmoittavat lähtevänsä vapaaehtoisiksi retkelle...

  

--

  

Isadoralla on pian syntymäpäivä, ja hän haluaa kutsua juhliinsa ihmisystäviään, koska siitä lähtien, kun hän aloitti ihmiskoulun, hän on ollut monilla kaveriensa syntymäpäivillä. Isadora ei halua järjestää kavereilleen vampyyrisyntymäpäiviä, koska ne järjestetään yön pimeimmällä hetkellä, eikä myöskään keijusyntymäpäiviä, koska niihin kuuluu uimista hyvin kylmässä vedessä, jossa on paljon kaloja... millaiset siis Isadoran syntymäpäiväjuhlista tuleekaan?

  

Isadora Kuu on erityinen, koska hän on erilainen. Kaksivärinen vampyyrikuvitus. Ei kun keijukuvitus. Ei kun... no, joka tapauksessa: erityisen hieno kuvitus!

  

Suomentanut: Maarit Varpu, 212 sivua, Aurinko kustannus 2021
 
Alkuperäinen nimi: Isadora Moon has a Birthday (2016), Isadora Moon Goes to the Ballet (2016)

  
Sarjassa ilmestyneet:

• Isadora Kuu menee kouluun
• Isadora Kuu retkeilee
• Isadora Kuu viettää syntymäpäivää
• Isadora Kuu menee balettiin

Koiruuksia ja kissamaisia supersankareita

“Tällaisina öinä, kun kuu nousee taivaalle, voi tuntea kuinka ilmassa on taikaa.
Silloin tietää, että on täydellinen hetki seikkailulle.”

 

  

Lukuhaasteissa: Helmet 32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa
 
Paula Harrisonin kirjoittamassa ja Jenny Løvlien kuvittamassa söpössä lastenkirjassa Kisu ja öinen seikkailu tavataan tyttö, joka on perinyt äidiltään erikoiskykyjä.
 

Kisun perheellä oli aivan erityinen salaisuus. Hänen äidillään oli kissamaisia supersankarin ominaisuuksia, ja äiti meni joka yö seikkailulle auttamaan ihmisiä. Äiti pystyi näkemään pimeässä, kiipeämään pitkin seiniä ja tasapainottelemaan talojen katoilla. -- Kaikista parasta oli, että hän pystyi puhumaan kissojen kanssa ja jakamaan niiden salaisuudet! (s. 10)

 
Eräänä iltana, kun äiti oli jo lähtenyt yötöihin, saapuu heidän kotiinsa musta kissa, joka esittäytyy Figaroksi ja pyytää apua. Kisun on uskaltauduttava ulos, vaikka hän vähän pelkääkin pimeää.
 

“Sinä voit valita, mitä ikinä haluatkin olla. Mutta älä anna pelon estää itseäsi. Sinä olet rohkeampi kuin luuletkaan.” (s. 16-17)

 
Suurikokoinen fontti sopii hyvin lukemaanoppineille ja nuoremmillekin ääneenluettuna. Tykkäsin kovasti kirjan kuvituksesta, jossa tehostevärinä toimii oranssi. Kirjoja on ilmestynyt jo kuusi, eli jos Kisu kolahtaa, luettavaa on paljon lisääkin.

  

 

Arvosana:

Takakannesta:
Kisun perhe on hyvin erikoinen – äiti on supersankari, ja Kisu tietää, että jonain päivänä hänkin käyttää erikoistaitojaan. Se päivä koittaakin aikaisemmin kuin Kisu oli odottanut. Eräänä yönä Figaro-kissa kipuaa hänen ikkunastaan pyytämään apua. Öinen maailma on pelottava paikka. Onko Kisulla tarpeeksi rohkeutta kohdata jännittävä öinen seikkailu?
 
Kisu osaa puhua eläinten kanssa, ja hänellä on kissamaisia supervoimia!
Kirja sopii kaikille pienille supersankareille, etenkin, jos he pitävät kissoista!
 
Suomentanut: Maarit Varpu, 119 sivua, Aurinko kustannus 2019
 
Alkuperäinen nimi: Kitty and the Midnight Rescue (2019)
 
Kuvitus: Jenny Løvlie
 
Sarjassa ilmestyneet:

• Kisu ja öinen seikkailu
• Kisu ja tiikeriaarre
• Kisu ja seikkailu kattopuutarhassa
• Kisu ja seikkailu oksistossa
• Kisu ja suuri lyhtyparaati
• Kisu ja hämäriä puuhia

 
Luettu myös täällä: Kallellaan kertomuksiin, Kirjojen keskellä
 

*****

 
“- Jotain outoa tässä jutussa on, Markus sanoo.”

 

 
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Helmet 22. Kirjassa ajetaan polkupuyörällä

 

Merja Jalon Kotikulman etsivät -sarjan toinen osa Pentutehtaan arvoitus on parempi kuin Kadonneen linnun salaisuus. Lapset yrittävät tällä kertaa ratkaista vuotta aikaisemmin varastetun koiran arvoitusta.
 

He ovat valmiina uuteen seikkailuun. (s. 15)

  

Markus, Lisa ja Linnea ovat uimarannalla nauttimassa kesästä. Lisa on pakannut mukaan paljon koiralehtiä, sillä hän haaveilee omasta lemmikistä, mutta vanhemmat ovat jyrkkiä, onhan koirasta iso vastuu. Paikalle saapuvat Linnean isoveli Aleksi ystävänsä Kasperin kanssa. Kasperin perheen koira Hilla oli varastettu heidän pihastaan jo vuosi sitten, eikä sitä olla sen jälkeen nähty.
  
Kotikulman etsiville tuleekin siitä uusi tehtävä. Ollessaan jäätelökioskilla he tapaavat naisen, jolla on mukanaan suloinen koiranpentu. Se on myös myytävänä ja koiraystäväänsä kaipaava Kasper ihastuu pentuun niin paljon, että hänen isänsä suostuu ostamaan pennun. Kun pentu sitten äkkiä sairastuu, herää kysymys, onko sen myyjä pentutehtailija?
  

- Pentutehtailijaa kiinnostaa vain raha. Tarkoitus on saada pennut pikaisesti myytyä ennen luovutusikää. Hän saattaa jopa uhata koiran lopettamisella, jos kauppoja ei tule. Pentua ei kannata ostaa edes säälistä. Koirilla ei ole rokotuksia, ne asuvat usein häkeissä ja emät toimivat vain pennuntekokoneina. (s. 50)

  
Kirjassa on paljon hyvää tietoa siitä, kuinka hankkia koira vastuullisesti, pienillekin lapsille sopivalla tavalla kerrottuna. Olisin kaivannut kirjan loppuun vielä muistilistan koiranhankinnan tärkeistä kohdista, mitä pitää tarkistaa ennen ostamista (kasvattajan tausta, rokotukset jne.) sekä linkin vaikkapa Suomen Kennelliiton sivulle.
    

  

Pari miinusta kirjasta kuitenkin löytyy. Ensimmäisessä osassa tavattiin Nakke-papukaija, jonka nimi taivutettiin taas Nakken ja Nakkelle, vaikka esimerkiksi Nakke Nakuttajan nimi taivutetaan vain yhdellä k:lla. Toki erisnimillä on usein erilainen taivuttaminen ja monet ihmiset saattavat taivuttaa nimensä yleisestä tavasta poiketen. Lastenkirjan linnusta puhuttaessa noudattaisin tyypillisempää taivuttamista.
  
Toinen iso iso miinus tulee siitä, kuinka Markus edelleen vähättelee Linnean pukeutumista. Hän pitää tämän koruja alennusmyynnistä ostettuna rihkamana ja tusinakilluttimina. Myös Linnean pinkki nyöritoppi on hänestä mauton. Ainoa mauton tuossa tilanteessa on Markuksen arvostelu! Lastenkirjailijan tulee tiedostaa, että hahmojen asenteet ja sanomiset vaikuttavat lapsiin, etenkin jos niitä ei missään kohtaa kyseenalaisteta.
 

Arvosana:

Takakannesta:
Kotikulman etsivät -sarjan toisessa osassa Lisa haaveilee ikiomasta koiranpennusta. Kuin sattuman kaupalla etsiväkolmikko Markus, Lisa ja Linnea joutuvat keskelle tapahtumasarjaa, joka lopulta johtaa koiranpentuja huonoissa oloissa tehtailevan naisen jäljille. Nainen vaikuttaa ensitapaamisella todella mukavalta ja asiantuntevalta koirankasvattajalta. Onhan hän omien sanojensa mukaan toiminut jopa ulkomuototuomarina näyttelyissä! Ja voi kuinka söpö pentu hänellä on sylissään ja se on vieläpä myytävänä!
 
Asiat eivät kuitenkaan ole aina sitä, miltä ne näyttävät. Etsiväkolmikolle selviää, ettei naisella olekaan puhtaat jauhot pussissa...
 
72 sivua, Kvaliti 2021
 
Sarjassa ilmestyneet:

• Kadonneen linnun salaisuus
• Pentutehtaan arvoitus

 
Luettu myös täällä: Luetaanko tämä?, Kirjahullun päiväkirja
 
Samankaltaista luettavaa: Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents -sarja
 

*****

  
“- Kirjojen lukeminen kannattaa aina.”

 

 
Lukuhaasteissa: Helmet 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä
 
Lauri Luu ja riivattu lukukoira on kauhukirjailija Marko Hautalan ensimmäinen lastenkirja. Sen kiehtovasta kuvituksesta vastaa Broci. Bongasin kirjan lukukoira Sylvin Instagramista.
 
Lauri ei halua kirjastoon, koska kirjojen teksti muuttuu muurahaisiksi ja karkaa riveiltään. Päätäkin alkaa särkemään. (Kuinka oivallisesti kuvattu lukihäiriötä!) Tästä tietämätön isä kuitenkin raahaa pojan mukanaan lukukoira Lukulampun luokse. Laurin mielestä jännittävää kirjaa ei ole olemassakaan, ei ainakaan sellaista, jonka hän lukisi loppuun asti.

  

    

Joka puolella oli lukevia ihmisiä, jotka eivät nostaneet katsettaan, kun Lauri ja isä kävelivät heidän ohitseen. he vain seisoivat tai istuivat kirja edessään, aivan kuin Lauria ei olisi ollut olemassakaan. Se oli pelottavaa. Hän ei ymmärtänyt, miksi ihmiset keskittyivät lukemiseen, vaikka he olisivat voineet tehdä mitä tahansa muuta. (s. 10)

 
Salaperäinen Kellari-Ulla sujauttaa hänelle kirjan, jonka viimeistä sivua ei missään nimessä saa lukea ääneen. Ihmeellisesti tämän kirjan kirjaimet pysyvät omilla paikoillaa. Kaiken lisäksi tarinat muuttuvat lukiessa ihan oikeiksi ja ne pystyy kokemaan kuin olisi tapahtumien keskelle. Lukulamppu painostaa Laurin lukemaan myös kielletyn sivun ja siitä syntyykin aikamoinen sotku.
 

Paksu kirja singahti aivan hänen korvansa vierestä ja kimposi seinästä lattialle. Sen kannessa oli ilkeästi tuijottava pääkallo ja teksti Noidan käsikirja. (s. 41)

 
Tästä kirjasta oli pakko näyttää yhtä aukeamaa puolisollekin, joka arvosti suuresti Cthulhu-viittausta ja pudisteli huvittuneena päätään suomalaiselle, villille lastenkirjallisuudelle. Sellaiselle kuten Jukka Laajarinteeen kirja Multakutri ja suon salaisuus (Kuklu on ihana!).
 

- Joka päivä valitsen yhden jännittävän teoksen. Nousen nuo portaat ja etsin jonkun onnekkaan kirjastoasiakkaan, jolle annan kirjan luettavaksi. Sitten palaan kellariin ja nautiskelen ajatuksella, että muukalainen lukee kirjaa, joka mullistaa hänen maailmansa. Mikä voisikaan olla suurempi ilo? (s. 53)

 

Arvosana:

 
Takakannesta:
Mitä tehdä, kun kiltti lukukoira alkaa raivoisasti repiä kirjoja ja pitää koko kirjastoa kauhun vallassa?
 
Lauri Luu ei pidä lukemisesta, ei sitten lainkaan. Kun hän ottaa kirjan käsiinsä, kirjaimista tulee muurahaisia ja päätä alkaa kivistää. Lauri ei liioin välitä vierailuista kirjastossakaan, mutta suostuu käymään siellä isän mieliksi. Lukulamppu on ihan mukava lukukoira, vaikka sen hengitys löyhkää kammottavalle.
 
Jos Lauri Luu lukisi, hän haluaisi lukea jännittäviä kirjoja. Mutta Lauri tietää kokemuksesta, ettei sellaisia ole olemassa. Tai niin hän luulee. Omituinen kirjastonhoitaja Kellari-Ulla tarjoaa luettavaksi niin jännittävän kirjan, että Laurin ja Lukulampun innolla ei ole rajoja. Ei mitään rajoja.

 
Lauri Luu ja riivattu lukukoira on kauhukirjailija Marko Hautalan ensimmäinen lastenkirja.
 
70 sivua, Haamu 2021
 
Luettu myös täällä: Siniset helmet, Kirjakaapin kummitus, Kirjanvuoksi

Lastenkirjoja Halloweeniin

  

Joskus tulee vastaan kirjoja, jotka muistuttavat paljon jotakin toista kirjaa hyvällä tavalla tai tavalla, joka saa pohtimaan, onko samankaltaisuutta jopa liikaa, vaikkei kyseessä varsinainen plagiaatti olisikaan. Joskus vain käy niin, että kaksi ihmistä eri puolilla maailmaa, eri aikoina sattuvat keksimään saman asian. Tämä postaus sisältää muutamia sisältöpaljastuksia käsitellyistä kirjoista. 

    

"MITÄ HYÖTYÄ SUN SIIVISTÄ ON JOS ET VOI KÄYTTÄÄ NIITÄ?" Floora kysyi. 

"Ne ovat oikeastaan vain koriste", Amelia sanoi huokaisten. (s. 99)

  

Laura Ellen Andersonin Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot kertoo 10-vuotiaasta vampyyritytöstä, jonka paras ystävä on pompahteleva lemmikkikurpitsa Pursku. Kun Amelian kouluun tulee vampyyrikuninkaan poika Tangine, on tuo ystävyyssuhde vaarassa. Tanginen äiti katosi pojan ollessa pieni, eikä isä vietä juuri ollenkaan aikaa poikansa kanssa, sillä hän yrittää löytää vaimonsa. Joka on keiju. 

  

Amelia huokaisi. Jossain tuon synkän, läpimädän pojan sisällä oli pakko piillä edes HITUNEN kiltteyttä. (s. 154)

  

Tangine on siis puoliksi vampyyri ja puoliksi keiju. Hän on yksinäinen, sillä ainoat sosiaaliset kontaktit hänen elämässään ovat olleet muumiopalvelijat. Kun hän näkee koulussa Amelian ja Purskun läheisen suhteen, hän haluaa kokea samaa ja vaatii Purskun itselleen. Kuninkaan poikana kukaan ei uskalla vastustaa häntä. 

  

Amelia ja hänen ystävänsä lukivat mielellään tarinoita Valon olennoista: kauhistuttavan kimaltavista yksisarvisista (Yösydämen asukkaat pelkäsivät kimallusta kuollakseen), julmista kimmeltävistä keijuista sekä suloisista, pörröisistä enkelikisuista, jotka kylvivät tuhoa. Niistä riitti painajaisia joka päivän uniin. -- Yösydämen asukkaat eivät uskaltaneet astua jalallaan ulos ennen pimeän tuloa, jos ei ollut aivan pakko. (s. 43)

  

Tarina kuitenkin päättyy vauhdikkaiden käänteiden jälkeen onnellisesti. Kirjassa on opetuksena, kuinka ystävien kanssa tulee käyttäytyä ja kuinka opetetut oletukset toisista voivat olla hyvin virheellisiä. Moninaiset ällöt ruokalajit (maistuisiko esimerkiksi kainalohikipirtelö, varvashilloke tai löyhkäävällä mädällä täytetyt tuulihatut?) ja Amelian vanhempien käyttämät vinksahtaneet hellittelysanat toisistaan (kuten "rakkain röyhtäykseni", "pahankurinen pikku pieruseni" ja "senkin höpsö räkämakkara") tuovat huumoria kerrontaan. Kirjan alkupuolella rikotaan muutama vampyyreihin liittyvä myytti samaan tapaan kuin Sari Luhtasen vähän vanhemmille suunnatussa Isadella-sarjassa. 

  

Toisin kuin usein luullaan, vampyyrit eivät oikeasti juo pelkkää verta. Se saa hengityksen löyhkäämään kauhealta! (s. 18)

   

Amelia Kulmurissa ja Isadora Kuussa on hyvin samankaltainen kuvitus.

  

Harriet Muncasterin Isadora Kuu menee kouluun aloittaa sarjan, joka kertoo Isadorasta, joka on puoliksi vapyyri ja puoliksi keiju. Hänen paras ystävänsä on taialla eloon herätetty pehmolelu Pinkki-pupu, joka pompahtelee Isadoran kanssa kaikkialle, jopa kouluun. Isadora kokeilee ensin keijuille ja sitten vampyyreille tarkoitettua koulua ja kokee, ettei sovi kumpaankaan. Niinpä hän lopussa kertoo, että haluaa mennä ihmisten kouluun, vanhempien vastusteluista huolimatta. Toisin kuin Amelia, Isadora osaa lentää. Sydämellinen kertomus siitä, kuinka aluksi näyttää siltä, ettei sovi minnekään, mutta löytää lopulta oman paikan,

  

Isä oli istumassa pöydän ääressä ja joi punaista erikoismehuaan. Minusta se on ällöttävää. Minä en pidä punaisesta ruoasta, etenkään tomaateista. Tiedän, että isän erikoismehussa on tomaattia. (s. 13)

    

Sarjasta suomennettiin samaan aikaan sen kolmas osa Isadora Kuu retkeilee. Siinä Isadoran perhe menee rannalle. Turhamainen vampyyri-isä on pakannut matkalaukullisen kauneudenhoitotarvikkeita ja suvussa satojen vuosien ajan kulkeneen hopeisen, jalokivin koristellun kamman, joka tietysti katoaa. Isadora oli laittanut sen koristeeksi hiekkalinnaansa ja unohtanut sinne. Kampa päätyy merenneitoprinsessan haltuun ja hän on valmis luopumaan siitä vain jos Isadora antaa Pinkki-pupun hänelle. Myös merenneitoprinsessa on yksinäinen. Tarinan teemana on rehellisyys. Sarjasta ilmstyvät seuraavaksi osat 4: Isadora Kuu viettää syntymäpäivää ja 2: Isadora Kuu menee balettiin.

  

Äkkiä en halunnut enää puhua lomista. Etenkään omastani. Olin myös ollut merenrannalla, mutta siellä tapahtui outoja juttuja... sellaisia asioita, joita ei luultavasti tapahdu ihmisten lomilla. (s. 12)

   

Amelia Kulmurin kuvitus on mustavalkoista, Isadora Kuussa on lisäksi tehostevärinä vaaleanpunaista.

    

Pompahteleva paras ystävä, joka on totuttu näkemään elottomana esineenä, yksinäinen kuninkaallisen perheen lapsi, joka vaatii tuon sidekickin itselleen, päähenkilön isä on vampyyrikreivi ja molemmista kirjoista löytyy myös puolikeiju-vampyyri... Aika paljon samoja teemoja näissä. Hyvin erilaisia nämä kirjat toki tarinaltaan ovat, mutta sisältävät jännittävästi samanlaisia aineksia. Molemmat kirjasarjat ovat myös kirjoittajan itse kuvittamia.

  

Yhtäkkiä muistin, mitä isä oli kertonut tähdistä taivaalla: kuinka jokainen niistä on erilainen mutta silti kaikki ovat yhtä kauniita, ja minä ajattelin, että ehkä ei haittaa, jos olen hieman erilainen. Erilainen voi olla kaunis. (s. 102-104)

  

Nämä sopivat hyvin 7-11-vuotiaille lukijoille Barbara Cantinin Mortinan, Magdalena Hain Painajaispuodin ja Chris Riddellin Ada Gootin kanssa. 

      

*****

  

Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja kauhukarkelot 

* Saatu arvostelukappaleena kustantamosta *

Suomentanut: Sarianna Silvonen, 218 sivua, Kumma-kustannus 2020

Alkuteos: Amelia Fang and the Barbaric Ball (2017)

Arvosana: ⭐⭐⭐½

Kirja on luettu myös täällä: Lähiömutsi, Luetaanko tämä?

  

Harriet Muncaster: Isadora Kuu menee kouluun

Suomentanut: Maarit Varpu, 124 sivua, Aurinko kustannus

Alkuteos: Isadora Moon Goes to School (2016)

Arvosana: ⭐⭐⭐⭐

Kirja on luettu myös täällä: Hemulin kirjahylly

Harriet Muncaster: Isadora Kuu retkeilee

Suomentanut: Maarit Varpu, 128 sivua, Aurinko kustannus

Alkuteos: Isadora Moon Goes Camping (2016)

Arvosana: ⭐⭐⭐