perjantai 31. maaliskuuta 2023

Pääsiäisen lukumaraton (7.4.-10.4.2023)

  
Pääsiäisviikonloppuna lukumaratoonataan! Maratoonata voi muutaman tunnin, 12 tuntia, 24 tuntia tai halutessasi vaikka koko pääsiäisen ajan 7.-10.4.2023. Ilmoittaudu mukaan tämän postauksen kommenteissa.
  
Lukumaratonin ohjeet:
  • Maratonilla luetaan yleensä 24 tunnin aikarajan sisällä. Taukojen pitäminen on suositeltavaa, muista siis syödä, jaloitella, käydä vessassa ja nukkua, mutta ne lasketaan mukaan kokonaisaikaan.
  • Voit valita itsellesi sopivan 24 tunnin jakson pääsiäisen ajalta tai lukea kaikki neljä päivää intensiivisesti.
  • Maratonista voi postata jakamalla kuvan tavoitteellisesta lukupinosta, päivittää tunnelmia maratonin kuluessa ja/tai tehdä koosteen maratonin loputtua.
  • Lukea saa mitä vain, niin romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, lastenkirjallisuutta, tietoteoksia, sarjakuvaa kuin äänikirjoja.
  • Voit osallistua myös ilman blogia, esimerkiksi Instagramissa, YouTubessa, TikTokissa, Mastodonissa tai Twitterissä.
  • Maratonin tunnisteina ovat somessa #lukumaraton ja #pääsiäisenlukumaraton23, muita käyttää näitä julkaisuissani niin muutkin maratoonaajat löytävät päivitykset.
  • Maratonpostauksissa voi käyttää yllä olevaa kuvaa. Voit myös ladata Instagram stoorien pohjat täältä.

Lukuiloa maratonille!
  

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Minna Canth: Ompelija ja muita kertomuksia & Pikku-Heikin merkillinen matka

"Tunsin niin tulista vihaa tuota miestä kohtaan, joka oli uskaltanut sellaista kirjoittaa.
--
rakkaus täydellisen vapaata, kaikki siteet pois, sillä miehen luonto on moniavioisuuteen, 
eikä naiset sitä pahakseen pane, ovat ne jo siihen tottuneet
--
Täytyy niiden viisaiden herrojen olla joko hulluja tai sokeita, kun voivat luulotella 
että emancipationliike vielä voitaisiin lakkauttaa, ja että naiset taantuisivat noin, 
muuttuisivat naisista naaraiksi."

- Minna Canth 16.5.1884
  
  
Kustantamo Helmivyö on julkaissut Minna Canthin novelleja kokoelmassa Ompelija ja muita kertomuksia (2019) sekä hänen ainoat kaksi satuaan teoksessa Pikku-Heikin merkillinen matka (2021). Saduissa seikkaillaan perinteikkäissä maisemissa, Kalevan kunnailla sekä Ahdin valtakunnassa ja suoritetaan klassisia vaihtokauppoja. Valitsin nämä Minna Canth -lukuhaasteeni teoksiksi, sillä pieneen sivumäärään mahtuu paljon lyhyitä tarinoita. Osa novelleista on varmaan syystäkin jäänyt vieraammiksi, sillä Canthille tuttua jämäkkää otetta ei löydy kaikista teksteistä.
  
Yleinen mielipide, olihan se tietysti kumoamaton tuomio, jonka suhteen varsinkin naisen tuli ehdottomasti alistua. (s. 43)
  
Nimikkonovelli Ompelija on kokoelman paremmasta päästä. Se kertoo eräästä ompelijasta, joka kutsutaan tekemään erään yhteiskunnallisessa arvoasteikossa ylempänä olevan neidon kihlajaisasua. Hänelle tulee järkytyksenä, että sulhanen onkin hänelle tuttu, mies joka on saattanut ompelijan hankalaan asemaan. Ompelija on nimittäin raskaana. Tarinalla on todella surullinen, mutta ymmärrettävä loppu, sillä pari sataa vuotta sitten ei hyvällä katsottu naisia, joilla oli lapsia, mutta ei miestä. 
  
Kokoelman huvittavin novelli on Eräs Puijolla käynti. Huvittava tosin aika surullisessa merkityksessään. Siinä kaksi nuorta neitoa päättää käydä ilman lupaa Puijon tornilla ja jättävät vielä - voi kauhistus - kenkänsä metsään piiloon (tätä he pitävät suurimpana salaisuutenaan, josta voi puhua vasta vanhana ja seikkailuna, jollaiseen kukaan muu tyttö ei ole koskaan uskaltautunut). Kuinka paljon asiat ovatkaan muuttuneet tästä: nykyään ei yksikään nainen enää häpeile tulla nähdyksi avojaloin, mutta tuolloin oli riski, että tytöt olisivat voineet menettää paitsi kasvonsa, myös maineensa jäädessään kiinni moisesta törkeästä käyttäytymisestä, eikä kukaan olisi halunnut enää pyytää heidän kättään. Huh.
  
    
Vanha piika ja Eräänä sunnuntaina olivat niin ikään hyvin surullisia tarinoita. Ensin mainitussa eräs nainen muistelee nuoruuttaan, kuinka miehet ihastelivat häntä, mutta hän jäi odottamaan unelmiensa prinssiä (tai siis Venäjän suuriruhtinasta, joka oli häntä tanssittanut), eikä suostunut kenenkään vaimoksi, jääden lopulta yksin. Jälkimmäisestä en saanut paljoakaan irti. Siinä eräs nainen herää kokien suurta, koko vartalossa tuntuvaa surua, jonka voisi tulkita olevan esimerkiksi masennusta, sillä mikään ei tunnu oikein miltään (luin, että Canthkin todennäköisesti sairasti masennusta). Hän käy kirkossa, pettyy ja hakeutuu luonnon helmaan. Loppu oli hämmentävän mitäänsanomaton. 
  
Lapset hälisivät ympärilläni; kova sana tahtoi väkisenkin tunkeutua huulilleni, mutta minä painoin sen takaisin. Antaa heidän kirkua ja telmiä niin paljon kuin jaksavat, terveellistä se vaan on, sanoin itselleni. (s. 87)
  
Kasvinkumppanit tuo suuresti mieleen Anniina Mikaman Myrryksen: tässäkin orpo poika on otettu ison talon pojan kanssa kasvatettavaksi, saaden aina haukut silloinkin kun ei ole syyllinen. Poloisesta pojasta kasvaa reipas renki, joka iskee silmänsä lähimökin tyttöön, mutta talon oma poika ehtii ensin. Ei hän tyttöä puolisokseen halua, kunhan vaan nopeaa huvittelua hakee ja se koituu niin tytön kuin renginkin suruksi. Tässä olisi ollut aineksia pidemmäksikin tarinaksi, nappasi mukaansa parhaiten koko kokoelmasta.
   
Toinen novelli, joka olisi kaivannut lisää sivuja oli Kohtalainen onni, joka näyttää kirjaimellisesti kaksi näkökulmaa saman kadun molemmilta puolilta. Kummassakaan ei päästä kovinkaan syvälle ja en aivan ymmärtänyt tarinan pointtia. Ehkä siinä pohdittiin sitä, kuinka toisen menestyminen näyttää aina niin helpolta, mutta tämäkin henkilö on voinut joutua tekemään paljon työtä päästäkseen siihen asemaan. 
  
Kodista pois oli jo tuttu, sillä luin sen viime vuoden haasteeseen näytelmäversiona
  
Novellien myötä päädyin googlaamaan kaikenlaista. Esimerkiksi millainen sinivalkoinen lippu on mahtanut liehua huvilan lipputangossa vuonna 1894. Osa kokoelman ilmauksista olivat hieman vaikeita nykyihmisen ymmärtää ja keräsinkin tähän haastavien ilmaisujen parhaimmistoa:
  
• "Sopihan se vallankin hyvin Ailin valkean kuulakkoon, hieneeseen hiviöön, ja heleään punaan hänen poskillaan."
• "– Menenkö toimittamaan selttersiä ylös kellarista?"
• "kirjeessä ei kumminkaan voinut tarkalleen kaikkea kertoa, siitä olisi venynyt kauhean pitkät luntat"
• "esiintyi niin kovin järkevänä ja miltei guvernanttimaisena"
• "Kehittymättömiä, puolikasvaneita präisköjä vaan"
• "Sydän survi, valtasuonet ja ohaukset takoivat."
• "kalman karva kasvoillaan"
• "– Ähmissään vaan parkuu."
• "Omissa silmissäänkin hän Kallen rinnalla muuttui tuhmaksi kuin tallukka."
• "uudessa, havannaruunisessa leningissään"
   
Sisällysluettelo:
  • Juri Nummelin: Lukijalle
  • Ompelija (Suomen Kuvalehti, 1894)
  • Eräs Puijolla käynti (Novelleja II, 1892)
  • Vanha piika (Nuori Suomi, 1891)
  • Eräänä sunnuntaina (Excelsior-kalenteri, 1889)
  • Kasvinkumppanit (Vapaita aatteita, 1889, nimellä “Talon renki”)
  • Kahtalainen onni (Nuori Suomi, 1894)
  • Kodista pois (Valvoja, 1893)
  • Katkelmia kirjeistä
      
Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

Arvosana:
  
Takakannesta:
Ompelija ja muita kertomuksia sisältää Minna Canthin lehdissä ja albumeissa julkaistuja novelleja, joita ei ole pitkään aikaan ollut saatavilla painettuna. Novellit käsittelevät tarkkanäköisesti miehen ja naisen - tai aviomiehen ja vaimon - välistä suhdetta, ja kirjailijan kriittinen näkemys tulee esille myös näissä tilapääkertomuksissa. Teoksessa on myös pieni valikoima Canthin kirjeistä.
  

Minna Canthin tuotantoa:

   
Näytelmiä:

  
Novelleja ja pienosromaaneja:

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Blogistanian Kuopus 2022 - Äänestyksen tulokset

  
Annukka Salaman Ripley – Nopea yhteys on kirjavaikuttajien valinta vuoden 2022 parhaaksi lasten- ja nuortenkirjaksi
  
Suomalaiset kirjabloggaajat, kirjagrammaajat, kirjatokkaajat ja kirjatubettajat valitsivat vuoden 2022 parhaat lasten- ja nuortenkirjat äänestyksellä 5.–11.3.2023. Blogistanian Kuopus -palkinnon voitti Annukka Salaman Ripley – Nopea yhteys (WSOY). Toiselle sijalle äänestettiin Katri Kauppisen Laakson linnut, Aavan laulut (Otava) ja kolmanneksi tuli Elina Pitkäkankaan Sang (WSOY).
  
Blogistanian Kuopus -palkinto jaetaan yhdennentoista kerran. Kirjavaikuttajat äänestivät suosikkinsa vuonna 2022 julkaistuista suomen-, ruotsin- ja saamenkielisistä sekä näille kielille käännetyistä lasten- ja nuortenkirjoista. Äänestykseen osallistui 32 äänestäjää eri alustoilla. Ääniä annettiin kaikkiaan 47 teokselle. Hylättyjä ääniä oli vain yksi, syynä kirjan ilmestymisvuosi 2021.
  
Palkintojenjakotilaisuudesta tiedotetaan myöhemmin. 
  
Blogistanian Finlandia tulokset Kirjakaapin kummitus -blogissa.
Blogistanian Globalian tulokset Oksan hyllyltä -blogissa.
Blogistanian Tiedon tulokset Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogissa.
  
  

Otteita kirjavaikuttajien postauksista: 

  
Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys (30 pistettä)
  
"Jos saisin lukea koko loppuelämäni vain yhtä kirjaa, Annukka Salaman Ripley – Nopea yhteys -- olisi melko vahvoilla miettiessäni, minkä kirjan valitsisin. -- Yksi syistä, miksi pidin kirjasta niin valtavasti on, että se sai minut tuntemaan merkillisellä tavalla nähdyksi. Päähenkilö käy luonnontiedepainotteista lukiota ja pelaa videopelejä."
  
"Salaman kieli on aivan hurmaavaa. Hän sanoittaa auki hahmojensa tunnot, käyttää inklusiivista kieltä -- pelaajamaailma kuvataan todella aidosti, hahmot ovat täyteläisiä -- ja Islan suhde pikkusiskoonsa ja isäänsä on -- todella avointa, rakastavaa ja keskustelevaa. -- Joskus teinien seksikohtausten kuvaaminen on noloa, Salama on kuitenkin onnistunut tässäkin äärimmäisen hyvin."
  
"Ripley – Nopea yhteys on nuortenkirja, jossa on ihastumista, nettikulttuuria, nörttikulttuuria ja pelaamista. -- Kirjaa lukiessa olin kuin kotonani, sillä pelaamisen kuvaus on uskottavinta ja mukaansatempaavinta mihin olen törmännyt. Vähän kuin olisi päässyt johonkin nörttikulttuuritapahtumaan, joissa myös ihmisiä yhdistävät yhteiset harrastukset ja niistä muodostuva yhteisöllisyyden tunne. Siihen tunteeseen kietoutuneena luin läpi kirjan. Parasta."
  
Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut (16 pistettä)
  
"Laakson linnut, Aavan laulut on aivan ihana fantasiatarina, jonka juuret ovat muinaissuomalaisessa maailmassa. Kohderyhmä on nuoret, mutta tämä uppoaa täysin myös aikuiseen satumaisen fantasian ystävään. -- Kieli on uskomattoman kaunista ja visuaalista -- Monta kertaa lukiessa heräsi ajatus, että kyllä suomen kieli on kaunis!"
   
"Oi että, mikä upea lukukokemus! Kielellisesti tämä on varmasti yksi kauneimmista kirjoista, joita olen ikinä lukenut. -- Kauppinen ammentaa kirjassa paljon muinaissuomalaisia taruja ja se, miten luonto ja eläimet ja ihmisten uskomukset ja myytit kietoutuivat toisiinsa toi oman taikansa lukukokemukseen."
  
Elina Pitkäkangas: Sang (12 pistettä)
  
"Sang on kelpo esimerkki siitä, miten tänä päivänä voi kirjoittaa haluamastaan aiheesta. Elina Pitkäkangas on halunnut kirjoittaa itäaasialaisiin kulttuureihin nojaten. Niinpä hän on tehnyt sen hyvin ja kunnioittavasti. -- Mukana on myös sateenkaarevaa rakkautta, vauhdikkaita taistelukohtauksia, hurjaa jännitystä ja taustalla aika perinteinen nuoren miehen kasvukertomus läpi vaikeuksien."
  
"Sang koukutti heti alusta lähtien, eikä tarinaa olisi millään malttanut jättää kesken. Pitkäkangas kirjoittaa vetävää tekstiä, ja teoksen maailma rakentuu huikean yksityiskohtaisesti ja mietitysti koko teoksen läpi. -- Sangissa viehättää maailmanrakennus ja yksityiskohtaisuus, kulttuurien ja myyttien tarkkuus, hahmojen monitasoisuus ja nyanssit, juonen suuret linjat, tarinan jännittävyys ja syvyys sekä lumoava kokonaisuus. Erinomainen, vahva ja kaunis fantasiateos."
  
Muut ääniä saaneet kirjat:
  • Leigh Bardugo: Korppien kehä (Aula & co, suom. Meri Kapari)
  • Sofia ja Amanda Chanfreau: Kirahvin sydän on tavattoman suuri (S&S, suom. Outi Menna)
  • Dhonielle Clayton, Tiffany D. Jackson, Nic Stone, Angie Thomas, Ashley Woodfolk & Nicola Yoon: Blackout (Otava, suom. Outi Järvinen)
  • Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 1: Sarahin uni (Story House Egmont, suom.  Jouko Ruokosenmäki)
  • Giovanni Di Gregorio & Alessandro Barbucci: Sisarukset Grémillet 2: Cassiopéen ihastus (Story House Egmont, suom.  Jouko Ruokosenmäki)
  • Julia Donaldson & Axel Scheffler: Pahikset (Mäkelä, suom. Raija Rintamäki)
  • Siiri Enoranta: Maailmantyttäret (WSOY)
  • Emilia Erfving: Kasan nenä (Lasten keskus)
  • Stephanie Garber: Olipa kerran särkynyt sydän (WSOY, suom. Kaisa Kattelus)
  • Jenny Han: Kesä, jolloin minusta tuli kaunis (WSOY, suom. Antti Hulkkonen)
  • Sini Helminen: Sysi (Myllylahti)
  • Vuokko Hurme & Julia Savtchenko: Karmeat taruolennot (WSOY)
  • Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas (Otava, suom. Leena Ojalatva)
  • Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään (Kustannus Z)
  • Lilja Kangas: Tahdon elää (Kustannus Z)
  • Anneli Kanto & Noora Katto: Virtasten joulut (Karisto)
  • Tatu Kokko: Rob McCool ja Lapponian vangit (Icasos)
  • Heli Koskinen & Mari Luoma: Zeta: Uskallatko pelata? (Mäkelä)
  • Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 3: Hautaplaneetta (Otava)
  • Emmi Köykkä: Näkinkenkätyttö (Kustannus Z)
  • Hannele Lampela & Pasi Pitkänen: Paavali Pattinen, supernolo supersankari (Otava)
  • Ulpu-Maria Lehtinen: Kalmanperhon kutsu (S&S)
  • Leena Lehtolainen: Vihreän lohikäärmeen risteys (Tammi)
  • Pamela Mandart & Andres Varustin: Hemmo ja hölmöläiset (Basam Books)
  • Deborah Marcero: Purkista (Kumma kustannus)
  • J.S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä (Karisto)
  • J.S. Meresmaa: Kerberos (Myllylahti)
  • Ursula Mursu & Apila Pepita: Myrtti ja kudelmataika (Kumma kustannus)
  • Reetta Niemelä & Eri Shimatsuka: Kettu ja hiljaisuus (Otava)
  • Alice Oceman: Heartstopper 1 (Tammi)
  • Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän (WSOY)
  • Reetta Peltonen & Elina Nohrström: Meren Joulu (Mini Kustannus)
  • Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja (Otava)
  • Marisha Rasi-Koskinen: Pudonneet (WSOY)
  • Elina Rouhiainen: Tuntematon taivas (Tammi)
  • Janina Saari & Anne Muhonen: Kitisevä koppiskokous (Minerva)
  • Salla Savolainen: Betonia! (WSOY)
  • Jeva Skaletska: Ette tiedä mitä sota on - Ukrainalaistytön päiväkirja (Otava, suom. Maria Lyytinen)
  • Cristal Snow: Penni Pähkinäsydän ja Viluhallan salaisuus (Tammi)
  • Ellen Strömberg: Mehän vaan mennään siitä ohi (S&S, suom. Eva Laakso)
  • Laura Suomela: Kiss My JUHANNUS (Karisto)
  • Mila Teräs & Hannamari Ruohonen: Ensilumi (Karisto)
  • Satu Varjonen & Mari Luoma: Ylläripylläri! (Minerva)
  • Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet (Karisto)

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2022 – äänestysohjeet

  
Kirjabloggaajat,  kirjagrammaajat, kirjatubettajat ja kirjatokkaajat äänestävät vuoden 2022 parhaista kirjoista neljässä kategoriassa! 
  
Osallistu äänestykseen lomakkeen kautta 5.–11.3.2023 välisenä aikana. Tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 13.3.2023 klo 10.00. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka!
  
  

Blogistanian Finlandia 2022

  
Blogistanian Finlandia 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään 12. kerran. 
  
Finlandian vastuublogina toimii Kirjakaapin kummitus.
  

Blogistanian Globalia 2022

  
Blogistanian Globalia 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin muulla kielellä ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään 12. kerran. 
  
Globalian vastuublogina toimii Oksan hyllyltä.
  

Blogistanian Kuopus 2022   

  
Blogistanian Kuopus 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa lasten-, nuorten- ja nuorten aikuisten (YA) kirjoja: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvia ja kuvakirjoja. Myös lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään 11. kerran. 
  
Kuopuksen vastuublogina toimii Yöpöydän kirjat
  

Blogistanian Tieto 2022

  
Blogistanian Tieto 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Kuopus -kategoriassa. Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään 10. kerran. 
  
Tiedon vastuublogina toimii Jotakin syötäväksi kelvotonta.
  

Äänestysohjeet

  
Voit osallistua äänestykseen, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-tili, julkinen Tiktok-tili tai Youtube-kanava. Äänestää saa vuonna 2022 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion jossakin näistä kanavista. Linkit arvioihin lisätään äänestyslomakkeeseen. Jos linkkiä ei ole tai se ei toimi, ääntä ei oteta huomioon. Tarkemmat ohjeet löydät äänestyslomakkeesta.
  
Voit äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voit äänestää 1–3 eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme pistettä, toiseksi paras kirja kaksi pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden pisteen. Jos äänestät kahta kirjaa, parempi kirja saa kolme pistettä ja toinen kirja kaksi pistettä. Jos äänestät yhtä kirjaa, se saa kolme pistettä.
  
  
Jos et ole varma mihin kategoriaan kirja kuuluu, tarkista kustantajan luokitus tai kysy etukäteen vastuubloggaajilta. Äänestyslomakkeesta vastaa Lukujonossa.
  

Äänestyksen voittaja

  
Äänestyksen tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 13.3.2023 klo 10. Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Jos kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, voittaja ratkaistaan vertaamalla kirjojen saamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa kirja, jolla on eniten kolmen pisteen sijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kahden pisteen sijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, palkinto jaetaan saman pistemäärän saaneiden kesken.
  

Järjestelyt

  
Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.
  

Aiemmin palkitut teokset

  
Finlandia
  
2021 - Anneli Kanto: Rottien pyhimys (Gummerus)
2020 - Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)
2019 - Pajtim Statovci: Bolla (Otava)
2018 - Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)
2017 - Rosa Liksom: Everstinna (Like)
2016 - Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
2015 - Laura Lindstedt: Oneiron (Teos)
2014 - Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus)
2013 - Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus)
2012 - Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
2011 - Katja Kettu: Kätilö (WSOY)
  
Globalia
  
2021 - TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, suom. Mika Kivimäki)
2020 - Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Nemo, suom. Jaana Nikula) 
2019 - Margaret Atwood: Testamentit (Otava, suom. Hilkka Pekkanen)
2018 - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi, suom. Kristiina Rikman)
2017 - Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi, suom. Arto Schroderus)
2016 - Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto)
2015 - John Williams: Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro)
2014 - Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus)
2013 - Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi, suom. Aleksi Milonoff)
2012 - Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY, suom. Päivi Kivelä)
2011 - Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, suom. Helene Bützow)
  
Kuopus
  
2021 - Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)
2020 - J.S. Meresmaa: Dodo (Myllylahti)
2019 - Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)
2018 - Magdalena Hai: Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Tammi, suom. Marja Kyrö)
2017 - Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, suom. Kaijamari Sivill)
2016 - Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
2015 - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)
2014 - Jenna Kostet: Lautturi (Robustos)
2013 - Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY)
2012 - Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)
  
Tieto
  
2021 - Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta – Suomen kielen jäljillä (Tammi)
2020 - Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Tammi, suom. Maija Kauhanen)
2019 - Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen (Otava, suom. Elina Lustig)
2018 - Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)
2017 - Koko Hubara: Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like)
2016 - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena)
2015 - Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman)
2014 - Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava)
2013 - Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi)

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Helmikuun luetut

  
Helmikuu on aina erikoinen kuukausi, kun se on niin paljon muita lyhyempi. Siksi onkin niin hämmentävää, kuinka paljon ehdin kuukaudessa lukea, huomat 17 teosta, joista kahdeksan ystävänpäivän lukumaratonilla. Parhaat lukuhetket tarjosivat Ensin palasivat linnut, SyntykehoElämäni pohjalla, Kohti sumua sekä Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä. Aloitin Mona Blingin 23 transmyyttiä, mutta sen loppupuoli jää maaliskuun puolelle.
    
Kaikki helmikuussa luetut: (3383 sivua)
  • Elina Rouhiainen: Hirmunsilmä 
  • J.S. Meresmaa: Kerberos 
  • Anne Kovalainen: Ensin palasivat linnut 
  • Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho, eli miten juosta pakoon ilman jalkoja 
  • Linda Bondestam: Elämäni pohjalla - Yksinäisen aksolotlin tarina 
  • Mark Janssen: Ottaisin yhden yksisarvisen, kiitos! 
  • Tuomas Marjamäki & Antti Nikunen: Nollis - Maailman ainoa nollasarvinen 
  • Anna Hallava & Roosa Hepomäki: Liljan yksisarviset 
  • Vuokko Hurme & Tiina Konttila: Eläinhoitola Pehmo ja pumpulirutto 
  • Nancy Peña: Madame Cat 
  • Siiri Viljakka: Kohti sumua 
  • Thi Bui: The Best We Could Do 
  • John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson 
  • Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä 
  • Thomas Engström & Margit Richert: Nattavaara 
  
  
Osallistuin helmikuussa kirjagramissa #februarysbook23 kuvahaasteeseen, johon osallistuin Maaliskuussa on luvassa ainakin Blogistanian kirjapalkintojen äänestys vuoden 2022 parhaista kirjoista ja Minna Canth -lukuhaaste
    
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
  
1. Kirjassa on kartta - Elina Rouhiainen: Hirmunsilmä
13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs - Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä 
22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon - Thomas Engström & Margit Richert: Nattavaara 
26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä - John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson 
31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas - Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho - eli miten juosta pakoon ilman jalkoja 
41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla - Mona Bling: 23 transmyyttiä - Totta ja tarua transihmisistä
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa - Anne Kovalainen: Ensin palasivat linnut 
46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika - J.S. Meresmaa: Kerberos
  
    
Maaliskuun lukupinossa:
  • B.B. Alston: Amari ja taikureiden peli
  • Minna Canth: Ompelija ja muita kertomuksia
  • Anne Martin: Kallioon maalattu laulu
  • Hanna Morre: Vastatuulen lohikäärme
  • Timo Parvela & Mari Luoma: Melkein mahdoton tehtävä - Merkitty lapsi
  • Rick Riordan: Salamavaras
  • Thomas Taylor: Festergrimm