Näytetään tekstit, joissa on tunniste Globalia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Globalia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2026

Blogistanian työryhmä tiedottaa

Kiitos kaikille Blogistanian palkintojenjakoon 24.4.2026 osallistuneille! 

Äänestys palkinnon nimestä oli tiukka kamppailu vanhan nimen ja Soma - Somen oma kirjallisuuspalkinto välillä. Blogistania sai lopulta äänistä 26,7% ja Soma 22,2%. Kolmannelle sijalle tuli Kirjasomen kirjallisuuspalkinto 15,6% ääniosuudella. Keskustelimme asiasta tämän vuoden työryhmän kanssa ja palkinnon nimi tulee jatkossa olemaan muodossa Kirjasomen kirjallisuuspalkinto Blogistania.

Kuopus muuttuu selkeyden vuoksi ja jatkossa lastenkirjat palkitaan Blogistanian Nuppu -palkinnolla ja nuortenkirjat Blogistanian Verso -palkinnolla. Ensi vuonna teoksia palkitaan myös uudessa kategoriassa, joka kantaa nimeä Blogistanian Muste. Kyseessä on siis palkinto parhaalle kotimaiselle tai käännetylle, lasten, nuorten, aikuisten tai tietosarjakuvalle. 

Kiitos kirjailijoille, kääntäjille, kuvittajille, kustantamoiden edustajille, yleisölle, lukijoille, kirjasomettajille ja erityisesti Arja (Kulttuuri kukoistaa) ja Gregorius (Jotakin syötäväksi kelvotonta), Suski (inspiraationjaljilla), Mirka (sivujasivuja), Jonna (Kirjakaapin kummitus) ja Amma (Amman lukuhetki), Kirsi (Kirsin Book Club) ja Martti, Linnea (Kujerruksia), Heidi Airaksinen, Sanni (booked_with_sanni) ja Anni Kuu Nupponen, sekä anonyymi sponsori, jonka lahjoituksen avulla saimme hankittua tapahtumaan eettiset kukat ja kunniakirjojen kehykset.

Ilman teitä kaikkia tämä ei olisi ollut mahdollista!

maanantai 23. maaliskuuta 2026

Blogistanian kirjallisuuspalkintojen 2025 voittajat

Somen kirjavaikuttajat ovat puhuneet ja valinneet vuoden 2025 parhaat kirjat äänestyksellä
  
Blogistanian kirjallisuuspalkinto jaettiin viidessä kategoriassa, Blogistanian Finlandia parhaalle kotimaiselle kirjalle, Blogistanien Globalia parhaalle käännösteokselle, Blogistanian Kuopus parhaille lasten- ja nuortenkirjalle sekä Blogistanian Tieto parhaalle tietoteokselle.
  
Äänestykseen osallistui 69 kirjasomettajaa eri alustoilta, olipa kyseessä sitten blogissa, Instagramissa, Goodreadsissa, StoryGraphissa, YouTubessa, TikTokissa tai podcastissa kirjoja arvosteleva lukija.
  
Voittajien haastattelutilaisuus sekä kunniakirjojen jakaminen ja kukitus on 24.4.2026 kello 17:00-19:00 keskustakirjasto Oodissa Helsingissä.
    
Blogistanian Finlandia
Emmi Itäranta: Lumenlaulaja (Teos)
Blogistanian Finlandia tulokset: sivujasivuja

Blogistanian Globalia
Jacqueline Harpman: En ole koskaan tuntenut miehiä (Hertta, suomentaja Nana Sironen)
Blogistanian Globalian tulokset: Kirjakaapin kummitus

Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopus
Nora Dåsnes: Sydän vasta puolillaan (WSOY, suomentaja Kati Valli)
Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopuksen tulokset: inspiraationjaljilla

Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopus
Annukka Salama: Sulamispiste (WSOY)
Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopuksen tulokset: Yöpöydän kirjat / neriumblack

Blogistanian Tieto
Paavo Teittinen: Pitkä vuoro (Gummerus)
Blogistanian Tiedon tulokset: Jotakin syötäväksi kelvotonta

maanantai 16. maaliskuuta 2026

Blogistania 2025 -äänestys alkaa nyt, tule mukaan vaikuttamaan!

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2025 – näin äänestät

Voit äänestää vuonna 2025 ilmestyneitä kirjoja, joista olet postannut julkisen arvion blogissa, Instagramissa, Goodreadsissa, StoryGraphissa, YouTubessa, TikTokissa tai podcastissa. Kirjoja äänestetään viidessä kategoriassa, sillä Blogistanian Kuopus -palkintoja jaetaan kaksi, niin parhaalle lasten- kuin nuortenkirjalle.
  
Jos et ole varma, mihin kategoriaan kirja kuuluu, tarkista luokitus kustantajan, kirjakaupan tai kirjaston sivuilta ja voit aina kysyä myös vastuusomettajilta, kuten myös linkittämiseen liittyvissä ongelmatilanteissa. Tarkempia kategoriakohtaisia ohjeita löydät äänestyslomakkeesta.
  
Kategorioiden vastuusomettajat ovat:
   
Osallistu äänestykseen lomakkeen kautta 16.-21.3.2026 välisenä aikana. Tulokset julkaistaan vastuusomettajien tileillä 23.3.2026 klo 10. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka, mutta sen jälkeen voit julkaista oman äänestyspostauksesi somessa.
  
Klikkaa äänestyslomakkeeseen tästä

maanantai 2. maaliskuuta 2026

Kirjasomen Blogistania 2025

Koko kirjasomen yhteinen kirjallisuuspalkinto tulee taas! 

Kenelle: Voit osallistua, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-, TikTok- ,Goodreads, StoryGraph- tai YouTube-tili.
  
Äänestettävät: Vuonna 2025julkaistut kirjat, joista olet tehnyt arvion jollakin näistä kanavista. Lisää arvioiden linkit äänestyslomakkeeseen. Toimimattomat linkit mitätöivät äänen.
  
Milloin: 16.03.2026-21.03.2026. Tulokset julkistetaan ma 23.3.2026

Äänestäminen on tänä vuonna entistäkin tärkeämpää, sillä haluamme kehittää perinteikästä palkintoa edelleen. Äänestyslomakkeella pääset vaikuttamaan siihen, millä nimellä palkinto tunnetaan jatkossa!
  
 Pisteytys:
  
1.⁠ ⁠kirja = 3 pistettä
2.⁠ ⁠kirja = 2 pistettä
3.⁠ ⁠kirja = 1 pistettä
  
Lisäohjeet lomakkeella!
  
Blogistanian Finlandia 2025

Kirjavaikuttajien tunnustus kotimaiselle kaunokirjallisuudelle.
Vuonna 2025 Suomessa julkaistu suomen-, ruotsin- tai saamenkielinen kauno-, runo- tai novellikokoelma sekä sarjakuva.
Äänestys järjestetään jo 15. kerran!

Vastuutili: Sivujasivuja

Blogistanian Globalia 2025
  
Kirjavaikuttajien tunnustus kaunokirjalliselle käännöskirjallisuudelle. Vuonna 2025 Suomessa julkaistut suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännetyt kauno-, runo- tai novellikokoelmat sekä sarjakuvat.
 Äänestys järjestetään 15. kerran!
  
Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopus 2025
  
Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille, alle 12-vuotiaille suunnatuille lastenkirjoille. Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt lastenkirjat mukaan lukien sarjakuvat ja kuvakirjat. Huom! Lasten ja nuorten tietokirjoja äänestetään Blogistanian Tieto-kategoriassa! 
Äänestys järjestetään 13. kerran, nyt toisen kerran palkitaan sekä lasten- että nuortenkirja!
  
Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopus 2025
  
Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille, yli 12-vuotiaille suunnatuille nuortenkirjoille.
Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt nuorten- ja YA-kirjat mukaan lukien sarjakuvat ja kuvakirjat. Huom! Lasten ja nuorten tietokirjoja äänestetään Blogistanian Tieto-kategoriassa! 
Äänestys järjestetään 13. kerran, nyt toisen kerran palkitaan sekä lasten- että nuortenkirja!
  
Vastuublogi: Yöpöydän kirjat
  
Blogistanian Tieto 2025
  
Tunnustus kirjavaikuttajien arvostamille tietokirjoille.
Vuonna 2025 julkaistut suomen-, ruotsin- tai saamenkieliset sekä näille kielille käännetyt tietokirjat, esseet, elämäkerrat, asiaproosa, pamfletit ja oppaat. Huom! Myös lapsille ja nuorille suunnattu tietokirjallisuus!
Äänestys järjestetään 13. kerran!

tiistai 4. helmikuuta 2025

Blogistanian kirjallisuuspalkintojen 2024 voittajat

Somen kirjavaikuttajat ovat puhuneet ja valinneet vuoden 2024 parhaat kirjat äänestyksellä
  
Blogistanian kirjallisuuspalkinto jaettiin tänä vuonna viidessä kategoriassa, Blogistanian Finlandia parhaalle kotimaiselle kirjalle, Blogistanien Globalia parhaalle käännösteokselle, Blogistanian Kuopus parhaille lasten- ja nuortenkirjalle ja Blogistanian Tieto parhaalle tietoteokselle. Blogistanian Kuopus jaettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa niin lasten- kuin nuortenkirjalle omina kategorioinaan, aiempina vuosina molemmat ovat olleet yhdessä.
  
Äänestykseen osallistui 59 kirjasomettajaa eri alustoilta, joukossa oli kirjabloggaajia, kirjagrammaajia, kirjatubettajia sekä ensimmäistä kertaa myös Goodreadsin käyttäjiä. 
  
Palkintojenjako on Rikhardinkadunkirjastossa 28.2. klo 17.
    
Blogistanian Finlandia
Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä (Otava)
Blogistanian Finlandia tulokset @sivujasivuja

Blogistanian Globalia
Chi Ta-wein Kalvot (Hertta, suom. Rauno Sainio)
Blogistanian Globalian tulokset @saanainthemaking

Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopus
Salla Simukan ja JP Ahosen Poika ullakolla, poika kellarissa (Tammi)
Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopuksen tulokset @inspiraationjaljilla

Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopus
Leena Paasion Meren koskettamat (WSOY)
Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopuksen tulokset Yöpöydän kirjat / @neriumblack

Blogistanian Tieto
Sissi Penttilän ja Aku Varamäen Planetaarinen vaatekaappi (Gummerus)
Blogistanian Tiedon tulokset Amman lukuhetki / @amman_lukuhetki

maanantai 27. tammikuuta 2025

Blogistania 2024 -äänestys alkaa nyt, tule mukaan vaikuttamaan!

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2024 – näin äänestät

Voit äänestää vuonna 2024 ilmestyneitä kirjoja, joista olet julkaissut arvion blogissa, Instagramissa, Goodreadsissa, YouTubessa tai TikTokissa. Kirjoja äänestetään viidessä kategoriassa, mukana ovat tuttuun tapaan Finlandia kotimaisille kirjoille, Globalia käännösteoksille ja Tieto tietokirjoille, mutta tänä vuonna Kuopus -palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa sekä lasten- että nuortenkirjalle! 
  
Jos et ole varma, mihin kategoriaan kirja kuuluu, tarkista luokitus kustantajan, kirjakaupan tai kirjaston sivuilta ja voit aina kysyä myös vastuusomettajilta, kuten myös linkittämiseen liittyvissä ongelmatilanteissa. Tarkempia kategoriakohtaisia ohjeita löydät äänestyslomakkeesta.
  
Kategorioiden vastuusomettajat ovat:
   
Osallistu äänestykseen lomakkeen kautta 27.–31.1.2025 välisenä aikana. Tulokset julkaistaan vastuusomettajien tileillä 3.2.2025 klo 10. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka, mutta sen jälkeen voit julkaista oman äänestyspostauksesi blogissa tai somessa.
  
    maanantai 13. tammikuuta 2025

    Blogistania 2024 -äänestyksen ohjeet

    Hei sinä kirjasomettaja, tule mukaan valitsemaan vuoden 2024 parhaita kirjoja!

    Perinteinen Blogistanian kirjallisuuspalkintojen äänestys järjestetään 27.–31.1.2025. Äänestys tapahtuu lomakkeella, jolle linkitetään kirjoista tehdyt omat arviot. Vielä ehtii siis lukemaan pinossa olevia, vuonna 2024 ilmestyneitä kirjoja ja julkaisemaan niistä postauksia!
      
    Voit äänestää vuonna 2024 ilmestyneitä kirjoja, joista olet julkaissut arvion blogissa, Instagramissa, Goodreadsissa, YouTubessa tai TikTokissa. Kirjoja äänestetään viidessä kategoriassa, sillä Blogistanian Kuopus -palkinto jaetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa sekä lasten- että nuortenkirjalle! Jos et ole varma, mihin kategoriaan kirja kuuluu, tarkista luokitus kustantajan, kirjakaupan tai kirjaston sivuilta ja voit aina kysyä myös vastuusomettajilta, kuten myös linkittämiseen liittyvissä ongelmatilanteissa.
      
    Näin äänestät

    Osallistu äänestykseen lomakkeen kautta 27.–31.1.2025 välisenä aikana. Linkki lomakkeeseen julkaistaan vastuusomettajien tileillä 27.1.2025. Tulokset julkaistaan vastuusomettajien tileillä 3.2.2025 klo 10. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka! Voittajien julkistuksen jälkeen voit julkaista oman äänestyspostauksen blogissa tai somessa.
      
    Blogistanian Finlandia 2024
      
    Blogistanian Finlandia -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2024 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään 14. kerran. 

    Finlandian vastuusomettajana toimii @sivujasivuja.
      
    Blogistanian Globalia 2024
      
    Blogistanian Globalia -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2024 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin muulla kielellä ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään 14. kerran. 
      
    Globalian vastuusomettajana toimii @saanainthemaking.
      
    Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopus 2024   
      
    Blogistanian lastenkirjallisuuden Kuopus -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia lastenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2024 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lastenkirjallisuutta eli ikäryhmät 0-11 - tarkistathan kirjan suositusiän esimerkiksi kustantajan, kirjakaupan tai kirjaston sivuilta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvia ja kuvakirjoja. Myös lasten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään 13. kerran, mutta tänä vuonna palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa kahdelle teokselle, yhdelle lastenkirjalle ja yhdelle nuortenkirjalle. 

    Lastenkirjallisuuden Kuopuksen vastuusomettajana toimii @inspiraationjaljilla
      
    Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopus 2024   
       
    Blogistanian nuortenkirjallisuuden Kuopus -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2024 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä nuortenkirjallisuutta eli ikäryhmä 12+, tarkistathan kirjan suositusiän esimerkiksi kustantajan, kirjakaupan tai kirjaston sivuilta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvia ja kuvakirjoja. Myös nuorten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään 13. kerran, mutta tänä vuonna palkinto jaetaan ensimmäistä kertaa kahdelle teokselle, yhdelle lastenkirjalle ja yhdelle nuortenkirjalle.  
      
    Nuortenkirjallisuuden Kuopuksen vastuusomettajana toimii Yöpöydän kirjat / @neriumblack
      
    Blogistanian Tieto 2024 
      
    Blogistanian Tieto -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee vuonna 2024 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Kuopus -kategoriassa. Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään 12. kerran. 
      
    Tiedon vastuublogina toimii Amman lukuhetki / @amman_lukuhetki.
      
    Äänestysohjeet

    Voit osallistua äänestykseen, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-, Goodreads- tai Tiktok-tili tai Youtube-kanava. Äänestää saa vuonna 2024 ilmestyneitä kirjoja, joista olet julkaissut arvion jossakin näistä kanavista. Linkit arvioihin lisätään äänestyslomakkeeseen. Jos linkkiä ei ole tai se ei toimi, ääntä ei oteta huomioon. Tarkemmat ohjeet löydät äänestyslomakkeesta. Linkki lomakkeeseen julkaistaan vastuusomettajien tileillä 27.1.2025
      
    Voit äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voit äänestää yhdestä kolmeen kirjaa niin, että paras kirja saa kolme pistettä, toiseksi paras kaksi pistettä ja kolmanneksi paras yhden pisteen. Jos äänestät kahta kirjaa, kirjoista parempi saa kolme pistettä ja toinen kaksi pistettä. Jos äänestät vain yhtä kirjaa, se saa kolme pistettä.
        
    Äänestyksen voittaja
      
    Äänestyksen tulokset julkaistaan vastuusomettajien tileillä 3.2.2025 klo 10. Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Jos kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, voittaja ratkaistaan vertaamalla kirjojen saamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa kirja, jolla on eniten kolmen pisteen sijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kahden pisteen sijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, palkinto jaetaan saman pistemäärän saaneiden kesken.
      
    Järjestelyt
      
    Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjasomettajat. Äänestys on riippumaton ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja. Blogistanian kirjallisuuspalkinnot jaetaan Rikhardinkadun kirjastossa Helsingissä 28.2.2025 klo 17. 
      
    Aiemmin palkitut teokset

    Finlandia
      
    2011 - Katja Kettu: Kätilö (WSOY)
    2012 - Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
    2013 - Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus)
    2014 - Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus)
    2015 - Laura Lindstedt: Oneiron (Teos)
    2016 - Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
    2017 - Rosa Liksom: Everstinna (Like)
    2018 - Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)
    2019 - Pajtim Statovci: Bolla (Otava)
    2020 - Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)
    2021 - Anneli Kanto: Rottien pyhimys (Gummerus)
    2022 - Iida Rauma: Hävitys: Tapauskertomus (Siltala)
    2023 - Iida Turpeinen: Elolliset (Kustantamo S&S)
      
    Globalia
      
    2011 - Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, suom. Helene Bützow)
    2012 - Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY, suom. Päivi Kivelä)
    2013 - Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi, suom. Aleksi Milonoff)
    2014 - Kate Atkinson: Elämä elämältä (Kustantamo S&S, suom. Kaisa Kattelus)
    2015 - John Williams: Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro)
    2016 - Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto)
    2017 - Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi, suom. Arto Schroderus)
    2018 - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi, suom. Kristiina Rikman)
    2019 - Margaret Atwood: Testamentit (Otava, suom. Hilkka Pekkanen)
    2020 - Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Nemo, suom. Jaana Nikula)
    2021 - TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, suom. Mika Kivimäki)
    2022 - Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen (WSOY, suom. Kaijamari Sivill)
    2023 - Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 1) Hälytystila (Hertta Kustannus, suom. Mika Kivimäki)
      
    Kuopus
      
    2012 - Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)
    2013 - Aino Tietäväinen & Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY)
    2014 - Jenna Kostet: Lautturi (Robustos)
    2015 - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)
    2016 - Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
    2017 - Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, suom. Kaijamari Sivill)
    2018 - Magdalena Hai: Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Tammi, suom. Marja Kyrö)
    2019 - Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)
    2020 - J.S. Meresmaa: Dodo (Myllylahti)
    2021 - Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)
    2022 - Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys (WSOY)
    2023 - J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän (Myllylahti) ja Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan (WSOY)

    Tieto

    2013 - Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi)
    2014 - Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava)
    2015 - Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman)
    2016 - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena)
    2017 - Koko Hubara: Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like)
    2018 - Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)
    2019 - Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen (Otava, suom. Elina Lustig)
    2020 - Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Tammi, suom. Maija Kauhanen)
    2021 - Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta – Suomen kielen jäljillä (Tammi)
    2022 - Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille (Kustantamo S&S)
    2023 - Minna Rytisalo & Tommi Kinnunen: Huokauksia luokasta (WSOY)

    sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

    Blogistania 2023 -äänestys alkaa nyt, tule mukaan vaikuttamaan!

    Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2023 – näin äänestät

    Kirjabloggaajat,  kirjagrammaajat, kirjatubettajat ja kirjatokkaajat äänestävät vuoden 2023 parhaista kirjoista neljässä kategoriassa! 

    Osallistu äänestykseen lomakkeen kautta 10.–15.3.2024 välisenä aikana. Tulokset julkaistaan vastuublogeissa sunnuntaina 17.3.2024 klo 10. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka! Voittajien julkistuksen jälkeen voit julkaista oman äänestyspostauksen blogissa tai somessa.

    Blogistanian Finlandia 2023

    Blogistanian Finlandia 2023 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2023 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään 13. kerran. 

    Finlandian vastuublogina toimii Kirsin Book Club.

    Blogistanian Globalia 2023

    Blogistanian Globalia 2023 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2023 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin muulla kielellä ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään 13. kerran. 

    Globalian vastuublogina toimii Kirjakaapin kummitus.

    Blogistanian Kuopus 2023   

    Blogistanian Kuopus 2023 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2023 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa lasten-, nuorten- ja nuorten aikuisten (YA) kirjoja: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvia ja kuvakirjoja. Myös lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään 12. kerran. 

    Kuopuksen vastuublogina toimii Yöpöydän kirjat

    Blogistanian Tieto 2023

    Blogistanian Tieto 2023 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee vuonna 2023 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Kuopus -kategoriassa. Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään 11. kerran. 

    Tiedon vastuublogina toimii Tuulevin lukublogi.

    Äänestysohjeet

    Voit osallistua äänestykseen, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-tili, julkinen Tiktok-tili tai Youtube-kanava. Äänestää saa vuonna 2023 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion jossakin näistä kanavista. Linkit arvioihin lisätään äänestyslomakkeeseen. Jos linkkiä ei ole tai se ei toimi, ääntä ei oteta huomioon. Tarkemmat ohjeet löydät äänestyslomakkeesta.

    Voit äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voit äänestää 1–3 eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme pistettä, toiseksi paras kirja kaksi pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden pisteen. Jos äänestät kahta kirjaa, parempi kirja saa kolme pistettä ja toinen kirja kaksi pistettä. Jos äänestät yhtä kirjaa, se saa kolme pistettä.

    Jos et ole varma mihin kategoriaan kirja kuuluu, tarkista kustantajan luokitus tai kysy etukäteen vastuubloggaajilta. Äänestyslomakkeesta vastaa Lukujonossa.

    Äänestyksen voittaja

    Äänestyksen tulokset julkaistaan vastuublogeissa sunnuntaina 17.3.2024 klo 10. Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Jos kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, voittaja ratkaistaan vertaamalla kirjojen saamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa kirja, jolla on eniten kolmen pisteen sijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kahden pisteen sijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, palkinto jaetaan saman pistemäärän saaneiden kesken.

    Järjestelyt

    Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on riippumaton ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.

    Aiemmin palkitut teokset

    Finlandia

    2022 - Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus (Siltala)
    2021 - Anneli Kanto: Rottien pyhimys (Gummerus)
    2020 - Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)
    2019 - Pajtim Statovci: Bolla (Otava)
    2018 - Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)
    2017 - Rosa Liksom: Everstinna (Like)
    2016 - Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
    2015 - Laura Lindstedt: Oneiron (Teos)
    2014 - Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus)
    2013 - Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus)
    2012 - Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
    2011 - Katja Kettu: Kätilö (WSOY)

    Globalia

    2022 - Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen (WSOY, suom. Kaijamari Sivill)
    2021 - TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, suom. Mika Kivimäki)
    2020 - Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Nemo, suom. Jaana Nikula) 
    2019 - Margaret Atwood: Testamentit (Otava, suom. Hilkka Pekkanen)
    2018 - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi, suom. Kristiina Rikman)
    2017 - Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi, suom. Arto Schroderus)
    2016 - Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto)
    2015 - John Williams: Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro)
    2014 - Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus)
    2013 - Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi, suom. Aleksi Milonoff)
    2012 - Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY, suom. Päivi Kivelä)
    2011 - Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, suom. Helene Bützow)

    Kuopus

    2022 - Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys (WSOY)
    2021 - Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)
    2020 - J.S. Meresmaa: Dodo (Myllylahti)
    2019 - Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)
    2018 - Magdalena Hai: Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Tammi, suom. Marja Kyrö)
    2017 - Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, suom. Kaijamari Sivill)
    2016 - Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
    2015 - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)
    2014 - Jenna Kostet: Lautturi (Robustos)
    2013 - Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY)
    2012 - Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)

    Tieto

    2022 - Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille (Kustantamo S&S)
    2021 - Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta – Suomen kielen jäljillä (Tammi)
    2020 - Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Tammi, suom. Maija Kauhanen)
    2019 - Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen (Otava, suom. Elina Lustig)
    2018 - Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)
    2017 - Koko Hubara: Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like)
    2016 - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena)
    2015 - Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman)
    2014 - Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava)
    2013 - Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi)

    perjantai 1. maaliskuuta 2024

    Blogistania 2023 | Vuoden parhaiden kirjojen äänestys alkaa 10.3.

    Hei sinä kirjoista bloggaava, grammaava, tubettava tai tokkaava, tule mukaan valitsemaan vuoden 2023 parhaita kirjoja!
      
    Perinteinen Blogistanian kirjallisuuspalkintojen äänestys järjestetään 10.–15.3.2024. Äänestys tapahtuu lomakkeella, jolle linkitetään kirjoista tehdyt omat arviot.
      
    Voit äänestää vuonna 2023 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion blogissa, Instagramissa, YouTubessa tai TikTokissa. Kirjoja äänestetään neljässä kategoriassa: Finlandia eli suomalainen kaunokirjallisuus, Globalia eli käännetty kaunokirjallisuus, Kuopus eli lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä Tieto eli tietokirjallisuus. Jokaisessa kategoriassa voi äänestää yhdestä kolmeen kirjaa.
      
    Ohjeet ja linkki äänestyslomakkeeseen julkaistaan sunnuntaina 10.3.2024 kategorioiden vastuublogeissa, jotka tänä vuonna ovat:
      
    Nyt kannattaa ehdottomasti lukea vielä viimeisetkin lukupinossa olevat vuonna 2023 ilmestyneet kirjat ja julkaista niistä arvioita!
      
    Vuoden 2022 Blogistania-palkitut teokset olivat:
    • Blogistanian Finlandia – Iida Rauma: Hävitys – Tapauskertomus
    • Blogistanian Globalia – Bernardine Evaristo: Tyttö, nainen, toinen (suom. Kaijamari Sivill)
    • Blogistanian Tieto – Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille
    • Blogistanian Kuopus – Annukka Salama: Ripley – Nopea yhteys
      
    Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on riippumaton ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.

    sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

    Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2022 – äänestysohjeet

    Kirjabloggaajat,  kirjagrammaajat, kirjatubettajat ja kirjatokkaajat äänestävät vuoden 2022 parhaista kirjoista neljässä kategoriassa! 
      
    Osallistu äänestykseen lomakkeen kautta 5.–11.3.2023 välisenä aikana. Tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 13.3.2023 klo 10.00. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka!
      
    Blogistanian Finlandia 2022

    Blogistanian Finlandia 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään 12. kerran. 
      
    Finlandian vastuublogina toimii Kirjakaapin kummitus.
      
    Blogistanian Globalia 2022

    Blogistanian Globalia 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin muulla kielellä ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään 12. kerran. 
      
    Globalian vastuublogina toimii Oksan hyllyltä.
      
    Blogistanian Kuopus 2022   

    Blogistanian Kuopus 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa lasten-, nuorten- ja nuorten aikuisten (YA) kirjoja: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvia ja kuvakirjoja. Myös lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään 11. kerran. 
      
    Kuopuksen vastuublogina toimii Yöpöydän kirjat
      
    Blogistanian Tieto 2022

    Blogistanian Tieto 2022 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee vuonna 2022 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Kuopus -kategoriassa. Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään 10. kerran. 
      
    Tiedon vastuublogina toimii Jotakin syötäväksi kelvotonta.
      
    Äänestysohjeet

    Voit osallistua äänestykseen, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-tili, julkinen Tiktok-tili tai Youtube-kanava. Äänestää saa vuonna 2022 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion jossakin näistä kanavista. Linkit arvioihin lisätään äänestyslomakkeeseen. Jos linkkiä ei ole tai se ei toimi, ääntä ei oteta huomioon. Tarkemmat ohjeet löydät äänestyslomakkeesta.
      
    Voit äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voit äänestää 1–3 eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme pistettä, toiseksi paras kirja kaksi pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden pisteen. Jos äänestät kahta kirjaa, parempi kirja saa kolme pistettä ja toinen kirja kaksi pistettä. Jos äänestät yhtä kirjaa, se saa kolme pistettä.
      
    Jos et ole varma mihin kategoriaan kirja kuuluu, tarkista kustantajan luokitus tai kysy etukäteen vastuubloggaajilta. Äänestyslomakkeesta vastaa Lukujonossa.
      
    Äänestyksen voittaja

    Äänestyksen tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 13.3.2023 klo 10. Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Jos kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, voittaja ratkaistaan vertaamalla kirjojen saamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa kirja, jolla on eniten kolmen pisteen sijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kahden pisteen sijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, palkinto jaetaan saman pistemäärän saaneiden kesken.
      
    Järjestelyt

    Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.
      
    Aiemmin palkitut teokset

    Finlandia
      
    2021 - Anneli Kanto: Rottien pyhimys (Gummerus)
    2020 - Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)
    2019 - Pajtim Statovci: Bolla (Otava)
    2018 - Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)
    2017 - Rosa Liksom: Everstinna (Like)
    2016 - Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
    2015 - Laura Lindstedt: Oneiron (Teos)
    2014 - Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus)
    2013 - Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus)
    2012 - Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
    2011 - Katja Kettu: Kätilö (WSOY)
      
    Globalia
      
    2021 - TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (Karisto, suom. Mika Kivimäki)
    2020 - Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Nemo, suom. Jaana Nikula) 
    2019 - Margaret Atwood: Testamentit (Otava, suom. Hilkka Pekkanen)
    2018 - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi, suom. Kristiina Rikman)
    2017 - Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi, suom. Arto Schroderus)
    2016 - Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto)
    2015 - John Williams: Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro)
    2014 - Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus)
    2013 - Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi, suom. Aleksi Milonoff)
    2012 - Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY, suom. Päivi Kivelä)
    2011 - Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, suom. Helene Bützow)
      
    Kuopus
      
    2021 - Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (Otava)
    2020 - J.S. Meresmaa: Dodo (Myllylahti)
    2019 - Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)
    2018 - Magdalena Hai: Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Tammi, suom. Marja Kyrö)
    2017 - Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, suom. Kaijamari Sivill)
    2016 - Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
    2015 - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)
    2014 - Jenna Kostet: Lautturi (Robustos)
    2013 - Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY)
    2012 - Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)
      
    Tieto
      
    2021 - Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta – Suomen kielen jäljillä (Tammi)
    2020 - Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Tammi, suom. Maija Kauhanen)
    2019 - Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen (Otava, suom. Elina Lustig)
    2018 - Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)
    2017 - Koko Hubara: Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like)
    2016 - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa – Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena)
    2015 - Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman)
    2014 - Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava)
    2013 - Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi)

    maanantai 27. helmikuuta 2023

    Blogistania 2022 -äänestys alkaa 5.3. – tule mukaan vaikuttamaan!

    Kirjabloggaaja, kirjagrammaaja, kirjatubettaja ja kirjatokkaaja, tule mukaan valitsemaan vuoden 2022 parhaita kirjoja!

    Perinteinen Blogistania-kirjallisuuspalkintojen äänestys järjestetään 5.–11.3.2023. Äänestys tapahtuu lomakkeen kautta, joten osallistuminen on helppoa.
      
    Voit äänestää vuonna 2022 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion blogissa, Instagramissa, YouTubessa tai TikTokissa. Kirjoja äänestetään neljässä kategoriassa: Finlandia eli suomalainen kaunokirjallisuus, Globalia eli käännetty kaunokirjallisuus, Kuopus eli lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä Tieto eli tietokirjallisuus. Jokaisessa kategoriassa voi äänestää 1–3 kirjaa.
      
    Tarkemmat äänestysohjeet ja linkki lomakkeeseen julkaistaan sunnuntaina 5.3. kategorioiden vastuublogeissa:
      
    Blogistanian Finlandia: Kirjakaapin kummitus
    Blogistanian Globalia: Oksan hyllyltä
    Blogistanian Kuopus: Yöpöydän kirjat
      
    Nyt kannattaa lukea vielä viimeisetkin jonossa olevat vuonna 2022 ilmestyneet kirjat ja julkaista niistä arvioita!
      
    Vuoden 2021 Blogistania-palkinnot saivat:
    • Blogistanian Finlandia – Anneli Kanto: Rottien pyhimys
    • Blogistanian Globalia – TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä (suom. Mika Kivimäki)
    • Blogistanian Kuopus – Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään
    • Blogistanian Tieto – Ville Eloranta & Lotta Jalava: Sana sanasta – Suomen kielen jäljillä
      
    Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.
      
    maanantai 28. helmikuuta 2022

    Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2021 - Äänestysohjeet

    Kirjabloggaajat, kirjagrammaajat ja kirjatubettajat äänestävät vuoden 2021 parhaista kirjoista neljässä kategoriassa!
      
    Osallistu äänestykseen sähköisellä lomakkeella 28.2.-5.3.2022 välisenä aikana. Tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 7.3.2022 klo 10.00. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka!
       
    Äänestä täällä!
      
    Blogistanian Finlandia 2021

    Blogistanian Finlandia 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään 11. kerran. Finlandian vastuublogina toimii Amman lukuhetki.
      
    Blogistanian Globalia 2021

    Blogistanian Globalia 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin muulla kielellä ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään 11. kerran. Globalian vastuublogina toimii Kirjakaapin kummitus.
      
    Blogistanian Kuopus 2021

    Blogistanian Kuopus 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa lasten-, nuorten- ja nuorten aikuisten (YA) kirjoja: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvia ja kuvakirjoja. Myös lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään 10. kerran. Kuopuksen vastuublogina toimii Yöpöydän kirjat.
       
    Blogistanian Tieto 2021

    Blogistanian Tieto 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Kuopus -kategoriassa. Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään 9. kerran. Tiedon vastuublogina toimii Kirjamies.
      
    Äänestysohjeet

    Voit osallistua äänestykseen, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-tili tai Youtube-kanava. Äänestää saa vuonna 2021 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion jossakin näistä kanavista. Linkit julkaisuihin lisätään äänestyslomakkeeseen. Instagramissa löydät linkin avaamalla kuvan, klikkaamalla oikean yläkulman kolmea pistettä ja valitsemalla "Kopioi linkki" tai avaamalla kuvan selaimessa ja kopioimalla osoiterivin. Jos linkkiä ei ole tai se ei toimi, ääntä ei oteta huomioon.
      
    Voit äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voit äänestää 1–3 eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme pistettä, toiseksi paras kirja kaksi pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden pisteen. Jos äänestät kahta kirjaa, parempi kirja saa kolme pistettä ja toinen kirja kaksi pistettä. Jos äänestät yhtä kirjaa, se saa kolme pistettä.
      
    Äänestä täällä!
      
    Äänestyksen voittaja

    Äänestyksen tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 7.3.2022 klo 10. Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Jos kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, voittaja ratkaistaan vertaamalla kirjojen saamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa kirja, jolla on eniten kolmen pisteen sijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kahden pisteen sijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, palkinto jaetaan saman pistemäärän saaneiden kesken.
      
    Järjestelyt

    Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.
      
    Aiemmin palkitut teokset

    Finlandia
      
    2020 - Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)
    2019 - Pajtim Statovci: Bolla (Otava)
    2018 - Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)
    2017 - Rosa Liksom: Everstinna (Like)
    2016 - Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
    2015 - Laura Lindstedt: Oneiron (Teos)
    2014 - Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus)
    2013 - Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus)
    2012 - Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
    2011 - Katja Kettu: Kätilö (WSOY)
      
    Globalia
      
    2020 - Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Nemo, suom. Jaana Nikula)
    2019 - Margaret Atwood: Testamentit (Otava, suom. Hilkka Pekkanen)
    2018 - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi, suom. Kristiina Rikman)
    2017 - Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi, suom. Arto Schroderus)
    2016 - Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto)
    2015 - John Williams: Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro)
    2014 - Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus)
    2013 - Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi, suom. Aleksi Milonoff)
    2012 - Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY, suom. Päivi Kivelä)
    2011 - Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, suom. Helene Bützow)
      
    Kuopus
      
    2020 - J.S. Meresmaa: Dodo (Myllylahti)
    2019 - Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)
    2018 - Magdalena Hai: Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Tammi, suom. Marja Kyrö)
    2017 - Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, suom. Kaijamari Sivill)
    2016 - Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
    2015 - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)
    2014 - Jenna Kostet: Lautturi (Robustos)
    2013 - Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY)
    2012 - Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)
      
    Tieto
      
    2020 - Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Tammi, suom. Maija Kauhanen)
    2019 - Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen (Otava, suom. Elina Lustig)
    2018 - Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)
    2017 - Koko Hubara: Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like)
    2016 - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena)