sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 15 | Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari

"Nyt Krabat näki myllyn.
  
Se oli hänen edessään lumeen kyyristyneenä, pimeänä ja uhkaavana 
kuin saalista vaaniva valtaisa ja vihainen eläin."
    
  
Mutta mikä piru oli mennyt värvättyjä saattavaan luutnanttiin, kun tämä oli työntänyt jalkojensa väliin miekan tuppineen kuin keppihevosen! (s. 65)
  
Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 15, Helmet 29. Kirjassa kuvataan hyvää ja pahaa
  
Otfried Preusslerin Mustan myllyn mestari on monelle tuttu peruskouluajoilta mutta minulle tämä 1700-luvun alkuvuosiin sijoittuva klassikko tuli vastaan ensimmäisen kerran vasta verrattain vähän aikaa sitten. Kirja on ilmestynyt ensimmäisen kerran suomeksi 1978 WSOY:n nuortenkirjat -sarjassa ja tästä löytyy myös vihreäkantinen pokkari korpin kuvalla vuodelta 2003. Vanhemman painoksen oranssi kansi oli hyvin haastava kuvattavaksi, onneksi myös nimiösivulla on Herbert Holzingin kuvitusta, jota oli paljon kivempaa kuvata Ainolan puiston kasvihuoneella. 
  
"Ole huoletta", Krabat sanoi. "Minä en välitä tytöistä vähääkään enkä osaa kuvitellakaan että se asia muuksi muuttuisi." (s. 42)
  
Eihän tämä nyt niin hurja ollut kuin kuulemani perusteella olin muodostanut mielikuvan, enemminkin kirjassa korostuu nuorten miesten välinen ystävyys ja on tässä jopa romanssikin. Kyllä joukkoon mahtuu silti rajumpaakin kuvastoa, kuolemia ja fyysisiä rangaistuksia, eli ihan perheen pienimipien iltasatumateriaalista ei ole kyse. Tämä oli myös yllättäen paljon uskonnollisempi kuin olin ajatellut. Tapahtumia ajoitetaan erilaisilla kristillisillä pyhäpäivillä ja koko tarina alkaa siitä, kun päähenkilö on kiertelemässä tiernapoikana. 
  
Krabat erotti hämärässä rivin pitkulaisia ja matalia kumpuja: ne olivat hylätyn kalmiston hautoja, kanerva oli peittänyt ne eikä näillä hoitamattomilla kummuilla ollut ristiä eikä kiveä. Kenen hautoja ne mahtoivat olla? (s. 70)
  
Vaikka tapahtumia ei kirjassa niin paljoa olekaan, vaan keskitytään enemmän hahmojen kasvattamiseen, oli tämä hyvin nopealukuinen. Mielestäni tosin vaatisi ehdottomasti uuden käännöksen, sillä vaikka "onko sinussa kuumetta" saattaakin sopia kirjan kuvaamaan aikaan, ei se modernille lukijalle välttämättä ole luontevaa (ja naurahdin, kun eräs hahmo sanoo: "Ennen lähtöä kopeloimme pojan vielä kertaalleen." Ehkä ei se paras sanavalinta eräänlaiselle hammastarkastukselle...) Kuvituksen kun vielä saisi vaikkapa Teemu Juhanilta tai Brocilta, niin maistuisi varmasti nykynuorillekin. Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista jokainen kattaa yhden vuoden. Alussa 14-vuotias Krabat kuitenkin vanhentuu satanististen oppien takia jo ensimmäisen vuoden aikana kolmen verran.
  
Krabat ei pahemmin piitannut talvesta varsinkaan kun se kaikessa lumen runsaudessaan ei ollut erityisen kylmä, mutta toisten myllyrenkien mielialaa talvi näytti koettelevan: Viikko viikolta he muuttuivat yhä äreämmiksi, ja mitä lähemmäksi vuoden vaihde tuli, sitä vaikeampi heidän kanssaan oli tulla toimeen. He olivat ohutpintaisia kuin raa'at kananmunat ja ärtyisiä kuin kalkkunakukot. (s. 72)
  
Krabat päätyi myllylle nähtyään toistuvaa unta, jossa häntä kutsutaan yhdeksi rengiksi kahdestatoista. Nimilista olisi ollut ihan hyvä, sillä en millään osannut yhdistää kuin muutaman useimmin mainitun hahmon nimiinsä. Eniten mieleen jäivät Tonda ja Juro, jotka molemmat auttavat Krabatia pärjäämään myllyllä. Krabatin vanhemmat kuolivat isorokkoon vuotta ennen kuin hän päätyi myllylle. Hänet otettiin pastorin perheeseen, mutta hän karkasi, koska ei jaksanut käyttäytyä koko ajan kunnolla vaan olla joskus vähän vallaton. Hän haluaa karata myllyltäkin, mutta se ei olekaan yhtä helppoa.
  
"Sinun tulee tietää, Krabat, että olet Mustassa koulussa. Täällä ei opita lukemista, kirjoittamista tai laskemista - täällä opitaan taitojen taitoa. Tuo edessäni pöydällä ketjuilla kiinnitetty kirja on Koraktor eli Helvetin pakko. Kuten näet, sen sivut ovat mustat ja kirjoitus on valkoista. Se sisältää maailman kaikki loitsut. Ainoastaan minä saan lukea sitä, koska minä olen mestari." (s. 34)
  
Olen aina ihmetellyt tiedätte-kyllä-kenen teoksissa, että miksi noidat ja velhot eivät vain heilauta taikasauvaa ja tee kaikkea valmiiksi. Miksi monilapsisen perheen äiti laittaa kauhan sekoittamaan ruokaa, eikä vain taio ruokaa valmiina ja miksi koulun talonmies luuttuaa lattioita, eikä niitä ole lumottu puhdistautumaan itsestään? Tässä kirjassa on tarjolla yksi, joskin ympäripyöreä ja etenkin nykyaikana vanhentunut selitys: "ajattele kuinka pian sinäkin kyllästyisit elämään joutilaana! Ilman työntekoa ei mistään tulisi ajanoloon yhtään mitään, paitsi että joutuisit vain ennen pitkää perikatoon". Minä todellakin napsauttaisin aina sormiani, jos saisin sillä siivottua asunnon monen tunnin ahertamisen sijaan. Mukana on myös fantasiaklisee: maaginen ase, joka muuttaa väriä, kun vaara uhkaa.
  
"Luuletko sinä että tyttö osaa noitua?" 
"Toisella tavalla kuin me", Juro sanoi. "On noituutta joka opitaan vaivalloisesti merkki merkiltä ja kaava kaavalta ja se on sitä mikä sisältyy Koraktoriin. Sitten on sellaista joka kasvaa sydämen syvyyksistä silloin kun on huolissaan rakastetustaan." (s. 209)
  
Loppupuolella oli selkeästi ollut kääntäjällä, kielentarkastajalla tai vastaavalla ollut kiire, kun lähes jokaisella sivulla viimeisten 50 sivun ajan oli jokin pieni typo. Esimerkiksi sivuilla 164-165 oli peräti kolme typoa vain muutaman rivin välein: "jonkain päivänä", "hän omistauti kaksin verroin innokkaammin" ja "pakkanen jatkui hellittämättömän anakrana". Harmillista. Nautin kuitenkin erityisesti kirjan luontokuvauksista, joita on ripoteltu pitkin tarinaa: 
  
  • Oli kaunis ja aurinkoinen heinäkuun päivä. Närhet rähisivät puissa, kuului tikan koputusta, ja vadelmapensaikot olivat tulvillaan mehiläisten ja kimalaisten surinaa. (s. 51)
  • Aurinko paistoi, ja koivut kuvastuivat tienvarren vesilammikoissa. Nummen kukkuloilla ruoho oli kellastunut ja kanervankukat lakastuneet jo kauan sitten. Pensaikoissa oli siellä täällä punaisia marjoja kuin veripisaroita. Siellä täällä kimalteli myöhäisiä hämähäkinverkkoja hopeanhohtoisina. (s. 67)
  • Koskaan aikaisemmin Krabat ei ollut huomannut, kuinka monenlaista vihreää oli olemassa: satoja vivahteita ruohonvihreää, koivun- ja pajunvihreää, välillä sammalenvihreää, toisinaan hivenen siniseen vivahtavaa vihreää, nuorta ja leimuavaa vihreää myllylammen rantamilla, jokaisessa pensaassa ja marjanvarvussa - tummaa ja lakastunutta vihreää männyissä, toisinaan uhkaavaa ja ja melkein mustaa, toisinaan illan suussa heleää kuin kullalla silattua. (s. 178)
  
Huomasin, että tämä oli muuten ensimmäinen saksasta käännetty klassikko jonka olen haasteeseen lukenut ja mietinkin, että pitäisi yrittää laajentaa muihinkin kieliryhmiin kuin englantiin ja suomeen (no, Tove Jansson kirjoitti ruotsiksi, mutta oli kuitenkin suomalainen). Olisikin kiinnostavaa tutustua vaikkapa ranskan-, espanjan- ja portugalinkielisiin kuin myös eteläamerikkalaisiin, afrikkalaisiin ja aasialaisiin klassikoihin, sillä euro- ja anglosentrisyys ei oikein tunnu enää hyvältä näin pitkällä haasteessa ja 2020-luvulla (vaikka haasteen ulkopuolella laaja-alaisesti luenkin). 

Joten jos teillä tulee mieleen etenkin feministiä sekä scifin ja fantasian klassikoita, jotka ovat toisilta kieli- tai kulttuurialueilta, jättäkää vinkkinne kommenttilaatikkoon!
  
Krabatin lävitse kulki väristys, ja hän alkoi kutistua: hänen vartalonsa muuttui yhä pienemmäksi, ja hänelle kasvoivat korpinsulat, nokka ja kynnet. (s. 34)
       
Valitsin kirjanmerkiksi tämän puolisolta saamani magneettisen ihanuuden, Samuel Jessurun de Mesquitan Hoornuil (1915). 
     
  
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra
L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
George Orwell: Vuonna 1984
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Minna Canth: Papin perhe
Kate Chopin: Herääminen
Octavia E. Butler: Aamunkoitto
Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
Vonda N. McIntyre: Unikäärme
    
Arvosana:
       
Takakannesta:
Nelitoistavuotias Krabat saa unessa käskyn mustilta korpeilta: hänen on lähdettävä Schwarzkollmin myllylle. Mylly on pelottava ja pahamaineinen, mutta Krabat tuntee, että hänen on pakko totella. Mustan myllyn mestarilla on yksitoista renkiä, kahdestoista makuusija on tyhjä ja sille asetetut vaatteet sopivat Krabatille. Mutta Krabat ei vielä tiedä millainen hinta hänen on oppiajastaan määrä maksaa.
  
Suomentanut: Mikko Kilpi, 220 sivua, WSOY 1978
   
Alkuperäinen nimi: Krabat (1971)
  
Teos on luettu myös täällä: Kirjavinkkit, Taikalyhty, Lunaran lukunurkka

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Naistenviikko | Alice Walker: Häivähdys purppuraa

"Maailma muuttuu, minä sanoin. Maailma ei enää kuulu yksin pojille ja miehille."
    
  
Aloitin Feministisessä lukupiirissä helmikuussa (joka on myös Black History Month) käsitellyn Alice Walkerin klassikon Häivähdys purppuraa sattumalta hänen syntymäpäivänään 9.2., mutta säästin teoksen postauksen Naistenviikolle. Oli kiinnostavaa päästä keskustelemaan kirjasta piirissä, sillä se oli roikkunut vuosia lukulistalla. Ja koska puolet kirjasta sijoittui Afrikkaan sain ruksia Helmet-lukuhaasteen vaikeaksi arvelemani kohdan 33 eli kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan. 
  
Minä en edes vilkase miehiä. Näin on. Naisia minä kyllä katton koska niitä minä en pelkää. (s. 16)
  
Teos pääsi kuitenkin todella yllättämään. En nimittäin tiennyt siitä mitään etukäteen, en sitä, että se on kirjemuotoinen tai että tämä LGBTQIA+ klassikko käsittelee myös sellaisia isoja teemoja kuten rasismi, raiskaus ja imperialismi. Nyt ymmärrän, miksi se on toistuvasti tullut vastaan kiellettyjen kirjojen listoilla. Se on herättänyt paljon kohua ilmestyessään ja yhä tänäkin päivänä. Yksi mainioimpia kohtia teoksessa:
  
Shug sano että ota peili ja kato itteäs. Et ole tietty ikinä kattonu itteäs sieltä alhaalta. (s. 108)
  
Kääntäjä Kersti Juva on onnistunut hyvin päähenkilö Celien murteellisessa puhetyylissä. Aluksi Celie osoittaa kirjeensä jumalalle, myöhemmin siskolleen Nettielle ja niiden avulla päästään näkemään niin Celien kuin Nettienkin elämää muutaman vuosikymmenen ajan 1900-luvun alussa, maailmansotien varjossa. Kummankin naisen elämässä on ylä ja alamäkiä, rajuja kohtaloita kuin onnen hetkiäkin.
  
Niillä on ottaa väittää että se että orjuus ei pelastanu on meidän syy, Sofia sano. Niin kun me oltas oltu niin toopeja ettei osattu olla orjina. (s. 134)
  
Teos täräytti heti alussa kovaa. Celien isä raiskaa tytön tämän ollessa vasta 14 ja kun hän synnyttää lapsen, annetaan se heti adoptoitavaksi. Celie tosin luulee lapsensa kuolleen. Hän tulee raskaaksi vielä uudelleen, mutta tämän syntymän jälkeen isä naittaa Celien leskimiehelle, joka pahoinpitelee häntä toistuvasti - ajan tavan mukaisesti vaimot hakattiin kuuliaisiksi - ja makaa hänen kanssaan, vaikka Celietä ei yhtään kiinnostaisi. Onneksi "jumala on tyssännyt" Celien kuukautiset, eli hän ei voi tulla enää raskaaksi. Nettie puolestaan päätyy Afrikkaan lähetyssaarnaajien kanssa
  
Isäntä sano että Celie, kerro mulle totuus. Onko niin että et tykkää minusta koska minä olen mies? (s. 318)
  
Lukemassani vanhassa painoksessa sivuilla oli asettelun takia paljon tyhjää, sillä kirjeet alkoivat puolivälistä sivua ja suurin osa oli vain sivun mittaisia. Kiinnostaisi nähdä, millaisen asettelu huhtikuussa ilmestyneessä kauniskantisessa uusintapainoksessa on. Lukeminen oli vauhdikasta, vaikka samaan aikaan olin koko ajan tuohtunut. En siis Celielle vaan Celien ja kaikkien ihonvärinsä, sukupuolensa tai seksuaalisen suuntautumisen takia kärsineen puolesta. 
  
Sofia ja Harpo yrittää aina työntää mua jollekki miehelle. Ne tietää että minä rakastan Shugia mutta ne luulee että naisten rakkaus on joku vahinko, että sitä ihastuu siihen kuka siinä sattuu olemaan. (s. 327) 
  
Teoksen sateenkaarevuus pääsi tosiaan yllättämään ja ihmettelen, kun en muista, että siitä puolesta olisi lukiossa tai yliopiston kirjallisuuden opinnoissakaan puhuttu ollenkaan. Päädyinkin googlaamaan, kuinka siihen on suhtauduttu, ja nopeasti silmiini osui otsikointi: "The Color Purple is a lesbian story. No matter how many try to erase it." Kuulemma kirjasta tehdyssä filmatisoinnissakin on teema harmillisesti häivytetty pois. Asiaan lienee vaikuttanut suuresti mm. ilmestymisvuosi, 1985.
  
Kaikki muut värilliset naiset mitä minä tunnen rakastaa lapsia. Sinun tuntees on minusta jotenkin luonnottomia. (s. 332)
  
Harmittavaa, että kirjan sateenkaarevuutta on peitelty. Jännitin loppuun asti kuinka hahmoille käy ja olin tosi yllättynyt ja ilahtunut. Celie perustaa oman bisneksen. Hän tekee housuja naisille, jopa oman malliston raskaana oleville. Kun Nettie käytti kuukautisista sanaa kaveri, tuli mieleen, kuinka hämmentynyt olin lapsena äidin puhuessa "kallenpäivistä", luulin jonkun Kalle-nimisen tulevan kylään, vaikka tosiasiassa se oli vain eufemismi. Kokonaisuudessaan mainio ja asemansa ansainnut klassikko, jota voin suositella.
  
Tiesitkö että Afrikassa oli tuhansia vuosia sitten suuria kaupunkeja, isompia kuin Milledgeville ja jopa Atlanta. Tai että egyptiläiset jotka rakensivat pyramidit ja orjuuttivat israelilaiset olivat värillisiä? Että Egypti on Afrikassa? Että se Etiopia josta raamatussa kerrotaan tarkotti koko Afrikkaa. -- En ollut ymmärtänyt kuinka tietämätön olin. (s. 169)
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Romaani mustien elämästä Georgiassa, syvän Etelän viimeisessä vankassa rotuvihan linnakkeessa maailmansotien välillä. Rajun rehellinen kertomus Celien, nuoren mustan naisen kohtalosta insestin, väkivallan, riiston ja rasismin kyllästämässä ilmapiirissä. Irtonaista huumoria, lämpöä ja elämäniloa säteilevä tarina uskosta, toivosta, rakkaudesta naisiin, miehiin ja jumalaan.  
  
Suomentanut: Kersti Juva, 360 sivua, WSOY 1998 (5. painos, 1. painos 1982)
  
Alkuperäinen nimi: The Color Purple (1982)

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Kirjabloggaajien lukumaraton - Osa 2 (päättynyt)

    
Kirjablogaajien heinäkuun lukumaratonia vetää Kirjailuja-blogin Viivi Koo. Tällä kertaa minulla on maratonilla tarkoitus madaltaa kirjastosta lainattujen lastenkirjojen ja sarjakuvien pinoa, mutta nappasin pinoon mm. pari YA-säeromaania. 
  
Maraton alkaa sunnuntaina 17.7. klo 20:40 Emilia Erfvingin kuvakirjalla Kasan nenä.
  
    
Kasan nenä katoaa. Se etsii sitä kaikkialta ja testaa matkalla erilaisia neniä. Elämä ilman nenää on surullista. Kirjassa on onnellinen loppu ja ongelma ratkeaa. Tässä on todella kivat värit, ja kasa, joka koostuu aina vähän erilaisista metsän aineksista, on ihastuttavan ilmeikäs.
  
Seuraavana kuvakirjana on Hannele Lampelan kirjoittama ja Ninka Reitun kuvittama Prinsessa Pikkiriikki ja (kaamea) totuus vauvoista. Tämän taisin bongata Instasta jokin aika sitten ja nimen perusteella vaikutti kiinnostavalta. En ole aiempia Prinsessa Pikkiriikin kirjoja lukenut, mutta ehkä se ei haittaa.
  
    
Olipas tässä kivasti selitetty, mistä vauvat tulevat. Todella paljon huumoria, mutta myös ikätasoista faktaa. Oli puhetta niin keisarinleikkauksesta, samansukupuolisten adoptiosta ja myös kestovaipat vilahtivat kuvituksessa. Tulee vähän mieleen omasta lapsuudesta Babette Colen kuvakirjat, joista itse ensimmäisen kerran opin vauvoista.
  
Sandra Diekmannin upeakantisen kuvakirjan Metsän kätköissä - Retki eläinten maailmaan lukemista olen odottanut. Tämänkin taisin bongata kirjagramista.
  
  
Kirjan jokainen aukeama on kehystäminen arvoinen! Kirjassa kerrotaan, mitä kaikkea metsässä tapahtuu, miten eri eläimet elävät, esim. kuinka pöllö saalistaa hiiriä ja pieni kuuntelija pääsee etsimään kuvista yksityiskohtia ja mm. laskemaan sammakoita.
  
Luontoteemalla jatketaan. Tämä Anna-Leena Rajamäen Valkea nalle ja syysmyrsky on odotellut jo jonkin aikaa lukupinossasi. Olen pohjiani myöten syysihminen ja en malta odottaa tulevaa syksyä väreineen ja tuoksuineen, vaikka kesäkin on ihan kiva (jos ei ole liian kuuma).
  

Suloinen sekoitus Pikku jääkarhua, Metsähiiren tanssia ja myyttisen Tuulenpojan pillin soittoa hänen paimentaessa isänsä vilkkaita varsoja. Varsat karkaavat ja aiheuttavat kovaa tuulta ja tohinaa - kokonaisen syysmyrskyn valkoisen nallen kotimetsässä.
  
Kuvakirjoista viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on ukrainalaisten Larysa Denyshenkon kirjoittama ja Masha Foyan kuvittama Maja ja ystävät
  

Olipas tämä ihana ja ajatuksia herättelevä kirja. Maja on neljännellä luokalla ja hänellä on 16 luokkakaveria. Hän esittelee heidät kaikki, jokaisella on tarina kerrottavanaan. Osa on joutunut pakenemaan sotaa, joillakin on kaksi äitiä, toisilla äiti- tai isäpuolia, muutamalla ei ollut vanhempia, mutta sitten heidät adoptoitiin. Tämä jos mikä avaa silmiä tasa-arvoisuuteen, jos ne eivät vielä tähän mennessä ole avautuneet.
  
Luin pääsiäisen lukumaratonilla Merja ja Marvi Jalon Unelmakoirat-sarjan ensimmäisen osan. Nyt jatkan sarjan parissa palaamalla ajassa taaksepäin. Ensimmäinen kirja esittelee parhaat ystävät Ainon ja Islan sekä kotia etsivän Aksu-koiran.
  

Kiva helppolukuinen kirja koirista tykkääville lukemaanoppineille. Aksu-koira tulee pariksi viikoksi hoitoon Ainon perheeseen. Koirista suuresti pitävät ystävykset yrittävät suostutella vanhempiaan ottamaan koiran heille, mutta eivät onnistu siinä. Suru tulee, kun Aksulle löytyykin pian koti. Enpäs ole ennen kuullut grillikylkiä kutsuttavan rimpsuluiksi.
  
Jatkan seuraavaksi sarjan kolmannen osa, Ilkiö nimeltä Raipe parissa.  
  
  
Tämä osa tuntui paikoin ensimmäisen kirjan toistolta, mutta höystettynä hössöttävällä koiralla. Raipe on aivan mahdoton ja tässä luodaan selvästi mustavalkeaa asetelmaa kurittoman rotukoiran ja tottelevainen sekarotuisen Aksun välille. Ja kuinka likaista asunnossa täytyy olla, että sohva on täynnä rottia? Muutamia erikoisia ilmaisuja, kuten pönkiä en ihan täysin ymmärtänyt.
  
Lukumaratonin ensimmäisenä sarjakuvana on Malin Falchin Pohjantuli sarjan toinen osa Viikingit ja varis
  
  
Piirrosjälki on tässä aivan ihastuttava, mutta ideoiden nappaaminen Peter Panista on hieman laiskaa. Lisäksi kannen kaksi tyttöhahmoa muistuttavat kovasti Annaa ja Elsaa. Mielenkiintoisia pohjavireitä on kuitenkin havaittavissa ja odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan sarja kehittyy.
  
Maratonin ensimmäisenä nuortenkirjana on Hanna van der Steenin säeromaani Punapipoinen poika (joka menee näppärästi Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46. "kirjan kannen pääväri on punainen tai kirjan nimessä on sana punainen".
  
  
Tämä oli 10. lukemani säeromaani. Jollakin tapaa paljon samaa henkeä kuin Sanni Ylimartimon Pimeässä hohtavissa tähdissä ja JS Meresmaan Dodo-sarjassa sekä E. Lockhartin romaanissa Me olimme valehtelijoita. Ei ehkä niin syvälle päästy päähenkilön sisäiseen maailmaan kuin joissakin muissa säeromaaneissa, mutta hänen elämäntilanteensa on samaistuttava, koskettava ja puhutteleva.
  
Maratonin viimeinen kirja ja toinen säeromaani on Veera Salmen Olin niinku aurinko paistais.
  
  
Olipas tämä ristiriitainen tapaus. Paikoin aivan loistavaa rivien lentoa, huimaa leikittelyä fonteilla, välillä todella töksähtäviä kohtia, joissa mopo keulii liikaa ja ensimmäisen koronakevään kaikki kamaluus tiivistyy muutamaan merkkiin. Iso miinus transihmisen deadnamesta.
  
Maratonilla luin yhteensä 10 kirjaa, viisi kuvakirjaa, kaksi helppolukuista lastenkirjaa, yhden lanu-sarjakuvan ja kaksi YA-säeromaania. Sivuja näistä kertyi 726. 

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Johanna Hulkko: Geoetsivät ja salaperäinen Sasu & Geoetsivät ja yksikätinen madonna

"Me vain on mietitty, että onko sinulla jotain... 
murheita?" isä sanoi ja katseli omituisesti kattoon.
"Ei", Raparperi tiuskaisi.
"Ettei ole mitään... ongelmia?" isä jankkasi. 
"Vastoinkäymisiä? Nuoruuteen liittyviä ilmiöitä?"
Raparperi muljautti silmiään.
"Mitään marjamatkoja tai hillopurkkeja tai yllättäviä tätivierailuja?"
Raparperi ei voinut ymmärtää, mistä isä puhui.
"Kuukautisia tai sellaista?" isä vingahti lopulta.
  
   
Luin Pride-lukuhaasteen aikana kaksi osaa Johanna Hulkon Geoetsivät-sarjasta. Kuudennessa kirjassa Salaperäinen sasu selvitetään graffititöhrijän tapausta. Lämpöaalto jatkuu jo toista viikkoa (samaistuttavaa) ja geokätköilyporukka viettää niin paljon aikaa rannalla ja uimassa, että touhusta alkaa mennä maku. Onneksi heille tarjotaan uutta juttua ratkaistavaksi. Samaan aikaan Raparperin isän on lomautettu ja rahat ovat tiukassa. Raparperi etsiväkavereineen matkustaa salaa Tampereelle junalla, mutta paluulippu häviää. Onneksi kirjaston työntekijä tulee apuun. 
  
Seijan käsilaukku löi vertoja Muumimamman laukulle, sillä sieltä löytyi pullaa, sämpylöitä, mehua ja viisi tikkaria. (s. 91)
  
Raparperi ei ole kyllä paljoa elämänsä aikana ehtinyt vielä tekemään: hän ei ole syönyt sushia, hän ei ole koskaan matkustanut junassa eikä ole koskaan ollut häissä. Toisaalta ihan hauska, että kirjassa normalisoidaan sellaistakin elämää, johon mahtuu vielä paljon uusia asioita, eikä lasta kiusata siitä, ettei hän vielä tiedä ole tehnyt kaikkea, mitä muut. Frisbeegolfaamassa he kuitenkin ehtivät käymään ja Raparperin isä on taas vauhdissa. 
  
Hän piti pitkän puheen graffititaiteen syvimmästä ytimestä, sen kantaaottavuudesta, dialogista valtaapitävien kanssa, yhteiskunnan pieniäänisten oikeudesta ajatuksiinsa ja kaupunkimiljöön kuulumisesta myös nuorille, taitelijoille, cityketuille ja marsuille. (s. 126)
  
Isä ja Pekka luulevat, että Raparperin "mooniskat" ovat alkaneet ja tyttö käyttäytyy siksi salailevasti. (Enpäs ole tuota sanaa kuukautisista kuullutkaan aikoihin, 20-luvulla syntynyt mummoni käytti tuota ilmaisua.) Äksyilyn syynä on kuitenkin se, että valehtelu on painanut Raparperia. Ihan huippua, että kuukautisista puhutaan lastenkirjoissakin ja vieläpä isän aloitteesta – vaikka ei se aivan sujuvasti mennytkään. Kirjasarjaan saadaan myös uusia hahmoja!
  
"Mihin tämä maailma päätyy, jos kaikki aina ostavat kaiken, mitä haluavat?" (s. 102)
  
Harmillisesti vielä vuonna 2015 ilmestyneessäkin kirjassa käytetään sanaa inkkari, kun Petteri keksii tehdä sotamaalauksen poskiinsa. Ei näin. Toivottavasti enää 2022 ei tällaista kirjoissa nähtäisi. Toinen harmistus liittyy Raparperin parhaaseen ystävään Emmiin, jonka äiti "laihdutti ja söi nykyään lähinnä rehuja" ja hän itse popsii porkkanaa "edistääkseen ihon terveellistä ruskettumista". Tällainenhan on hieman vaarallista etenkin kun nykyään UV-säteily on Suomessakin voimakkaampaa. Laihduttamisesta ja ruskettumisesta puhuminen on kyseenalaista, koska monet nuoretkin suhtautuvat niihin pakkomielteisesti ja kumpaakin liittyy paljon terveyshaittoja.
    
Sitten hän lähti polkemaan kohti uutta seikkailua. (s. 9)
    
Sarjan seitsemäs osa, Yksikätinen madonna  on ehkä vähiten uskottava tähän mennessä. Teoksen nimeen liittyvä tapahtuma kesti vain pari lukua, eli sen mysteerin ratkaisu ei todellakaan ollut mitenkään keskeistä. Madonna on lasiveistos, joka katoaa museosta. 
  
Raparperi ymmärsi, että isä halusi muuttaa perheen auton eli vanhan kunnon Kotteron kulkemaan biokaasulla. (s. 22)
  
Paljon kiinnostavampaa puolestaan on Raparperin ihastuminen edellisessä kirjassa esiteltyyn hahmoon, Jomppeen. Raparperin isä ja Pekka ovat puolestaan malli esimerkki ylihuolehtivista vanhemmista ja lähettävät tytölle tekstiviestejä puolentunnin välein, kun tämä on pyöräretkellä.
  
"Mä pidän sun tytöstä huolen", Jomppe sanoi vielä isälle. (s. 117)
  
Raparperi on hassu lapsi, joka ei ole koskaan ennen kuullut chorizosta tai suolakaramellista (kirja on ilmestynyt 2016!), eikä tykkää pipareista homejuustolla (omaa herkkuani joulun seutuun, mutta ymmärrän etteivät kaikki tykkää nuorena – itse taisin olla kuusi tai seitsemän, kun maistoin Auraa ensimmäisen kerran ja ihastuin. Vain harva asia ei sovi homejuuston kanssa). 
  
Cocotte kuulosti käeltä, ja chorizo vanhalta horiskolta. -- Suolakaramelli epäilytti. Raparperi oli kerran salaa nuolaissut suolatablettia, joita isä käytti maratoneilla, Se oli järkyttävä kokemus.
--
Kukaan ei pitänyt suolapähkinöistä suklaan seassa. Se on kuin tarjoaisi hilloa lihan kanssa tai homejuustoa piparin päällä. (s. 39 ja 45-46)
  
Arvosanat:
Salaperäinen Sasu 3,5/5 ♥ | Yksikätinen madonna 3/5 ♥  
  
Takakannesta:
Lasten suosikkisarjan kuudennessa osassa Geoetsivät ovat mystisen graffititaiteilijan jäljillä.
  
Heinäkuun helteillä ympäri kaupunkia ilmestyy graffiteja, joiden tekijää Geoetsivät alkavat selvittää. Samaan aikaan he bongaavat graffititaidetta käsittelevän geokätkösarjan. Kaiken takana tuntuu olevan salaperäinen nimimerkki Sasu, jonka reittejä seuratessaan Geoetsivät ajautuvat kauas kotinurkilta. Ja jotta kesä olisi täydellinen, Raparperin isä osallistuu frisbeegolf-kisaan puurolautasella. Nolouden huippu!
  
Seikkailua, huumoria, väärinkäsityksiä ja jättiyllätyksiä – siinä ainekset suosikkisarjan kuudenteen osaan, jossa Geoetsivät vain kiihdyttävät vauhdikasta menoaan.
   
---
  
Geoetsivien uusi kaveri Jomppe haluaa järjestää kotipaikalleen Nuutajärvelle geokätköilytapahtuman. Etsivät ovat heti valmiina varsinkin Raparperi, joka salaa haaveilee romanttisesta pyöräretkestä Jompen kanssa. Perillä etsivät saavat kuulla, että juuri avatun taidenäyttelyn vetonaula, arvokas lasiveistos, on kadonnut. Kuka on vienyt painavan veistoksen ja miten? Entä miksi isä on muuttunut entistäkin säästäväisemmäksi, vaikka sai juuri lottovoiton?
  
Alakoululaisten suosikkisarja on ehtinyt jo seitsemänteen osaansa. Geoetsivien seikkailu lasitehtaan maisemissa on yllätyksiä täynnä, mutta suurin yllätys odottaa kuitenkin Raparperia kotona.
      
159 / 142 sivua, Karisto 2015-16
  
Kuvittanut: Jari Paananen
   
Sarjassa ilmestyneet:
      
    Luettu myös täällä: Kirjavinkit: Salaperäinen Sasu ja Yksikätinen madonna, Lastenkirjahylly

    lauantai 2. heinäkuuta 2022

    Kesäkuun luetut

      
    Kesäkuu (erittäin kuuma sellainen, tätä kirjoittaessani ulkona oli huimat +31 astetta!) päättyi. Kuun alussa kävin siskontytön lakkiaisissa, osallistuin dekkariviikolle, vedin kesän ensimmäisen lukumaratonin ja tämän vuoden Pride-lukuhaasteen. Heinäkuun lukumaratonille voi osallistua Kirjailuja-blogissa. 31.7. on puolestaan luvassa klassikkohaasteen 15. kierros! Osallistumisesta voi käydä hihkaisemassa Ankin kirjablogissa.
      
    Luin helteestä huolimatta 13 kirjaa (3455 sivua), joista viisi oli sarjakuvaa, neljä lastenkirjaa, kolme käännöskirjaa ja yksi englanninkielinen romaani. Parhaat lukuhetket tarjosivat Piranesi, Poika ja perhostunne, Kivet, kannot, tähdet, kuuta, Madame Burovan kuu ja tähdet sekä Ensilumi. 
        
    Kaikki kesäkuussa luetut:
    • Susanna Clarke: Piranesi
    • Elly Griffiths: Musta enkeli
    • Junji Ito: No Longer Human
    • Raina Telgemeier: Guts
    • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja perhostunne
    • Mitja Mikael Malin: Kivet, kannot, tähdet, kuuta
    • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja salaperäinen Sasu & Geoetsivät ja yksikätinen madonna
    • Brenden Fletcher, Cameron Stewart & Babs Tarr: Motor Crush vol. 1
    • Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet
    • Amal El-Mohtar & Max Gladstone: This is How You Lose the Time War
    • Mila Teräs & Hannamari Ruohonen: Ensilumi
    • Tillie Walden: Alone in Space
      
    Kirjahankinnat:
      
    Kesäkuun aikana tuli hankittua muutama kirja. Kirjastoissa oli poistomyynti, kahdella eurolla kassillinen kirjoja. kassin sai tuoda itse ja se sai olla niin iso kuin vain halusi. Lisäksi löysin pari mangaa ja James Herriotia vaihtohyllystä. Asimovin sain siskolta, joka oli löytänyt sen paikkakuntansa kirppariryhmästä. 
      
          
    Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat, puolivuosikatsaus (25/50):

    1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota - Vuokko Hurme & Julia Savtchenko: Karmeat taruolennot 
    2. Kirjassa jää tai lumi on tärkeässä roolissa - Riina ja Sami Kaarla & Anders Vacklin: Pet Agents 6 - Lumen saartamat 
    4. Kirja, jonka tapahtumissa et itse haluaisi olla mukana - Carrie Ryan: The Forest of Hands and Teeth 
    5. Kirjassa sairastutaan vakavasti -  Hiro Arikawa: Matkakissan muistelmat 
    6. Kirjan on kirjoittanut sinulle uusi kirjailija - Vonda N. McIntyre: Unikäärme 
    8. Kirjassa löydetään jotain kadotettua tai sellaiseksi luultua -  Dhonielle Clayton, Tiffany D. Jackson, Nic Stone, Angie Thomas, Ashley Woodfolk & Nicola Yoon: Blackout 
    9. Kirjan päähenkilö kuuluu etniseen vähemmistöön - N.K. Jemisin: Viides vuodenaika 
    10. Kirjan nimi on mielestäsi tylsä - Simon Stålenhag: Liittymiä
    11. Kirjassa tapahtumia ei kerrota aikajärjestyksessä -  Alastair Reynolds: Ikirouta 
    12. Runokirja, joka on julkaistu viiden viime vuoden aikana -  Sanni Ylimartimo: Pimeässä hohtavat tähdet 
    14. Kirja kertoo historiallisesta tapahtumasta - Johanna Aulén: Tšernobylin koirat 
    15. Kirja käsittelee aihetta, josta haluat tietää lisää - Aiden Thomas: Hautausmaan pojat 
    16. Kirjan luvuilla on nimet - Thomas Taylor: Kammovarjo 
    17. Kirja on aiheuttanut julkista keskustelua tai kohua - Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja perhostunne 
    19. Kirjassa on vähintään kolme eri kertojaa - Siiri Enoranta: Maailmantyttäret 
    20. Kirjan hahmoilla on yliluonnollisia kykyjä - Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Luurankotie 
    22. Kirja sisältää tekstiviestejä, sähköposteja tai some-päivityksiä - E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita
    23. Pieni kirja -  J.S. Meresmaa: Kenties tapan sinut vielä 
    26. Kirja liittyy kansalaisaktivismiin - Kaisa Paasto & Mari Ahokoivu: Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla
    27. Kirjaa on suositellut toinen lukuhaasteeseen osallistuva - Susanna Clarke: Piranesi 
    28. Kirjan päähenkilö on alaikäinen - Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 1: Tähtiin temmatut 
    32. Kirjassa rikotaan yhteisön normeja - Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin 
    33. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Afrikkaan - Alice Walker: Häivähdys purppuraa 
    39. Novellikokoelma - Jeff VanderMeer: Pyhimysten ja mielipuolten kaupunki 
    45. Palkittu esikoisteos - Stuart Turton: Evelynin seitsemän kuolemaa 
      
        
    Heinäkuun lukupinossa:
    • Thomas Engström & Margit Richert: Nattavaara
    • Mervi Heikkilä & Kirsi Pehkonen (toim.): Aarre
    • Riina ja Sami Kaarla & Anders Vacklin: Pet Agents - Lemmikkifrendit 1: Bitti ja moodi
    • Stephen King: Tervetuloa Joylandiin
    • Anne Kovalainen: Ensin palasivat linnut 
    • Hilkka Liitsola: Uuden alun kajo
    • Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari 
    • Tuutikki Tolonen: Agnes ja varjo ikkunassa

    perjantai 1. heinäkuuta 2022

    Pride-lukuhaasteen kooste

      
    Helteistä heinäkuun ensimmäistä! Näin on Pride-lukuhaaste taas päättynyt tältä vuodelta. Mitä sateenkaarevaa luitte kuukauden aikana? Kommentoi tai linkkaa lukemasi kirjat alle, kokoan luetuista vinkkilistan.
       
    Minä luin kesäkuun aikana 9 teosta, joissa oli LGBTIQA+ teemoja tai hahmoja. Kolme näistä oli sarjakuvaa, neljä lastenkirjaa (kaksi kuvakirjaa ja kaksi romaania), yksi käännös- ja yksi englanninkielinen romaani. Kotimaisia teoksia näistä oli viisi. Parhaat lukuhetket tarjosivat Poika ja perhostunne, Kivet, kannot, tähdet, kuuta, Ensilumi ja Madame Burovan kuu ja tähdet (jossa yksi sivuhahmoista oli ilahduttavasti sateenkaareva). 
      
    • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja perhostunne
    • Mitja Mikael Malin: Kivet, kannot, tähdet, kuuta
    • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja salaperäinen Sasu & Geoetsivät ja yksikätinen madonna
    • Brenden Fletcher, Cameron Stewart & Babs Tarr: Motor Crush vol. 1
    • Ruth Hogan: Madame Burovan kuu ja tähdet
    • Amal El-Mohtar & Max Gladstone: This is How You Lose the Time War
    • Mila Teräs & Hannamari Ruohonen: Ensilumi 
    • Tillie Walden: Alone in Space
       
       
    Haasteen aikana luettiin mm. näitä kirjoja: