sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Klassikkohaaste osa 2: L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

"-Kuinka hauskaa on olla kotimatkalla ja tietää, että tulee kotiin, sanoi hän. 
-Minä rakastan jo Vihervaaraa, enkä koskaan ennen ole rakastanut mitään paikkaa."
  
 
Tunnelmamusiikkia: Miriam Stockley: Perfect Day, Secret Garden: Nocturne, Enya: Watermark, Agnes Obel: Riverside, Lasse Mårtenson: Myrskyluodon Maija

Klassikkohaasteen ensimmäisessä osassa luin William Goldingin Kärpästen herran. Alunperin olin ajatellut tuolloin lukea L.M. Montgomeryn Pienen runotytön, mutta se tulikin vastaani jo aiemmin lukupiirissä viime keväänä. Tässä haasteen jatko-osassa (jota emännöi Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi) puolestaan oli pitkään tarkoituksenani lukea J.D. Sallingerin Sieppari ruispellossa, mutta joulukuussa, kun valitsin lukukirjoja lomamatkalleni, huomasin sen sijaan tarttuvani Montgomeryn toiseen suosikkiklassikkoon. Tämän vuonna 1950 ilmestyneen painoksen Anna-sarjan ensimmäisestä osasta, Annan nuoruusvuodet sain ystävältäni jouluna 2014 lahjaksi. Hän on suuri Anna-fani. Itse taidan kuitenkin olla enemmän Emilian suuntaan kallellani. 
  
Eletään 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Anna on 11-vuotias, harmaasilmäinen, pisamainen ja punatukkainen tyttö, joka asuu lastenkodissa. Hänen vanhempansa kuolivat tytön ollessa hyvin pieni. Marilla ja Mathew Cuthbert puolestaan ovat yli viisikymmenvuotiaat sisko ja veli, jotka asuvat saman katon alla. Matthewin terveys ei ole entisenlainen ja Marilla keksiikin naapurin rouvan juoruista, että he voisivat ottaa lastenkodista pojan rengiksi Matthewia auttamaan. Asian toimittamisessa tapahtuu kuitenkin sekaannus ja Cuthbertit saavatkin pojan sijasta Annan, joka muuttaa kaksikon elämän aivan kokonaan. 
  
Olen aina kuullut sanottavan, että Prinssi Edwardin saari on maailman kaunein paikka. (s. 23)
  
Cuthbertit asuvat Kanadassa, Prinssi Edwardin saarella. Heidän talonsa nimi on Vihervaara, ja sitä ympäröivää luontoa Anna ihastelee antaumuksella. Hänellä on myös tapana nimetä kauniita asioita, kuten talon edessä olevan kirsikkapuun hän ristii Lumikuningattareksi. Annalla on lentävä mielikuvitus, eikä hän juuri koskaan jaksa istua paikallaan hiljaa. Ominaisuuksia, joihin samaistuin paljon. Kaikki eivät kuitenkaan pidä Annan terävistä havainnoista. Punatukkainen tyttö saakin rauhaisan kylän asioihin virtaa. 
  
Jo viime vuonna, lukiessani Pientä runotyttöä, ajattelin, että Montgomeryn täytyi olla HSP (Highly Sensitive Person eli erityisherkkä ihminen), sillä niin vahvasti hänen kuvaamansa tyttöhahmot kokevat maailman. Erityisesti kirjailijan luontokuvaukset ovat molemmissa teoksissa ihastuttaneet suuresti. Naustiskelin ympäristöään herkästi aistivan Annan kasvutarinaa pienissä paloissa, muutaman luvun kerrallaan. Halusin nimittäin pitkittää kertomusta, vaikka tiedänkin kirjoja sarjassa riittävän. Annan kanssa sain kokea suurta iloa ja kun pääsin toiseksi viimeiseen lukuun, myös suurta surua.  
  
Herkkine, vilkkainen luonteenlaatuineen hän otti vastaan elämän sekä surut että ilot kolminkertaisella kiihkeydellä. Marilla ymmärsi tämän, ja se herätti hänessä eräänlaista levottomuutta; hän aavisti, että tulevat vastoinkäymiset kohtaisivat häntä raskaina, ja hänellä ei ollut vielä selvillä, että tuossa suhteellisesti yhtä suuressa nauttimis- ja iloitsemiskyvyssä piilisi täysin riittävä määrä vastapainoa. (s. 233)
  
Vaikka emme tulleet Annan kanssa aivan sukulaissieluiksi, viihdyin hänen seurassaan vaivattomasti, aivan niin kuin runotyttö-Emiliankin kanssa. Tulen ehdottomasti jossain vaiheessa jatkamaan taivaltani myös Anna-kirjojen parissa. Montgomeryn teoksissa on sellaista herkkyyttä ja kauneutta, joka puhuttelee minua. Hänen tyttöhahmonsa ovat oman tiensä kulkijoita, haaveilijoita, itsenäisiä (joskus myös hyvin itsepäisiä), rohkeita ja sanavalmiita nuoria naisia, joista jokainen uusi sukupolvi voi ottaa mallia. 
  
Minussa on niin monta erilaista Annaa. Välillä ajattelen, että siitä varmaankin johtuu, että saan aikaan niin paljon sotkua... Jos olisin vain yksi ainoa Anna, olisi paljon mukavampaa... Mutta ei puoliksikaan niin hauskaa. (s. 215-216)
  
Annan tarina on ollut vuosikymmeniä suomalaisten suosikkeja, sillä sarjan ensimmäisestä osasta on otettu ainakin 23 painosta. 
   
Anna-sarja:
  1. Annan nuoruusvuodet (Anne of Green Gables, 1908), suom. 1920
  2. Anna ystävämme (Anne of Avonlea, 1909.), suom.  1921 
  3. Annan unelmavuodet (Anne of the Island, 1915), suom. 1921
  4. Anna omassa kodissaan (Anne's House of Dreams 1917), suom. 1922
  5. Sateenkaarinotko (Rainbow Valley 1919), suom. 1925
  6. Kotikunnaan Rilla (Rilla of Ingleside 1920), suom. 1962
  7. Anna opettajana (Anne of Windy Poplars 1936), suom. 2002
  8. Annan perhe (Anne of Ingleside 1939), suom. 2002
  9. Annan jäähyväiset (The Blythes are Quoted 2009), toim. Benjamin Lefevbre, suom. 2010, novellikokoelma
L.M. Montgomeryn tuotannosta on suomennettu myös nämä klassikot:
  • Pieni Runotyttö (Emily of New Moon 1923), suom. 1928
  • Runotyttö maineen polulla (Emily Climbs 1925), suom. 1948
  • Runotyttö etsii tähteään (Emily's Quest 1927), suom. 1949
  • Sara Stanleyn tarinat (The Story Girl 1911), suom. 1994
  • Sara, tarinatyttö (suom. 2010, uusi käännös kirjasta The Story Girl)
  • Sara ja kultainen tie (The Golden Road, 1913), suom. 2011
  • Sininen linna. (The Blue Castle, 1926.) suom. 1930 
  • Jane Victoria (Jane of Lantern Hill, 1. osa, 1937), suom. 1993
  • Jane Victoria tulee kotiin (Jane of Lantern Hill, 2. osa 1937), suom. 1993
  • Tie eiliseen (The Road to Yesterday, 1974), suom. 1976, novellikokoelma
  • Tiedän salaisuuden (The Doctor's Sweetheart and Other Stories, 1979), suom. 1981, novellikokoelma
  • Marigoldin lumottu maailma (Magic for Marigold, 1929), suom. 2009
  • Hedelmätarhan Kilmeny (Kilmeny of the Orchard, 1910), suom. 2012
  • Vanhan kartanon Pat (Pat of Silver Bush, 1933), suom. 2009
  • Pat Vanhan kartanon valtiatar (Mistress Pat, 1935), suom. 2010
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Anna-sarjan ensimmäisessä romaanissa Anna Shirley tulee lastenkodista Vihervaaraan Marilla ja Matthew Cuthbertin kasvatiksi. Tunteellinen ja vilkas punatukka ei aina sovi perinteisten teekutsujen hillittyyn ilmapiiriin, mutta koulussa Anna päihittää jopa paikkakunnan nuoren älykön Gilbert Blythen. Ystävänsä Diana Barryn kanssa Anna perustaa tyttöjen kirjallisen klubin. Neitoset odottavat innokkaasti kolmetoistavuotispäiviään, jolloin he saavat luvan solmia hiuksensa aikuismaiselle nutturalle.
       
Samantyylisiä kirjoja:  L.M. Alcott: Pikku naisia, Eleanor H. Porte: Iloinen tyttö, Mary Marck: Eevan luokka, Rauha S. Virtanen: Seljan Tytöt, Helen Dore Boylston: Helenan oppivuodet, Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha
   
Suomentanut: Hilja Vesala, 388 sivua, WSOY 1950 (6. painos, 1. suomenkielinen painos 1920)
    
Alkuperäinen nimi: Anne of Green Gables (1908)
    
Tähän tyttökirjaklssikkoon on sukellettu mm. näissä blogeissa: Kirjaneidon tornihuone, Matkalla Mikä-Mikä-MaahanPihin naisen elämääLukuisa, Cilla in WonderlandJokken kirjanurkka

18 kommenttia:

  1. Ihana lapsuuteni suosikki! Herkkyys ja kauneus ovat todellakin näiden kirjojen ydintä. Nyt kun kerroit noista luontokuvista, niin juuri niitähän näissä oli. Ehkä minunkin pitäisi tarttua näihin uudestaan 30 vuoden tauon jälkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä löysin tyttökirjat vasta aikuisena, poikkeuksena Salainen puutarha, jonka luin jo kuudennella luokalla. Näissä on ihanaa menneen ajan lumoa. Montgomeryn tuotantoon täytyy tutustua enemmänkin.

      Poista
  2. Oi Anna! Minulle runotytöt olivat rakkaampia, mutta Annatkin toki. Ja nyt tajusin, että en ole lukenut noita kahta uusinta 2000-luvulla suomennettua Annaa. Vanhat löytyvät hyllystäni niin voisinkin ottaa uusintakierroksen ja lukea samalla nuo viimeisetkin osat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoo paljon suosiosta, että Montgomeryn teoksista on otettu niin paljon painoksia ja ennen julkaisemattomia ilmestyy nyt suomeksi. Lukijakunta varmaan nykyään varttuneempaa, nostalgian kaipaajia. Toivottavasti joku suosittelee näitä myös uudelle sukupolvellekin.

      Poista
  3. Annat ja Runotytöt luin moneen kertaan nuorena, mutta näin aikuisena Runotyttö-sarja on tuntunut läheisemmältä. Annassa on liikaa pirteyttä tai jotain minun makuuni. :) Ihanan luonnonläheisiä nämä kirjat kyllä ovat, se on totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin muotoiltu! Anna on tosiaan tukastaan alkaen pirteä, Emilia paljon melankolisempi. Etenkin talvella kivaa lukea näiden teosten eloisaa luontokuvausta, kun pihalla kylmää ja koleaa.

      Poista
  4. Oi, ihana bloggaus ja ihanaa, että tykästyit Annaan! Minuunkin vetoaa suuresti Anna-kirjojen (ja muunkin Montgomeryn tuotannon) ihastuttavat luontokuvaukset. Siksi teinkin proseminaarityöni ja sivuaineentutkielmani Annan nuoruusvuosien luontokuvasta ja päähenkilön suhteesta luontoon.

    En ole muuten ikinä itse ajatellut tuolta kannalta, että Montgomey (ja hänen sankarittarensa) olisivat HSP. Taidan itse olla, ja kenties siinä yksi syy, miksi kirja vetoavat minuun niin voimakkaasti. Minulla on tällä hetkellä menossa muiden lukuprojektieni ohella Montgomeryn Selected journals I, mikä on todella kiinnostava ja kiehtova. Sitä lukiessa välillä kokee lukevansa Anna-kirjaa. Montgomery kirjoitti myös päiväkirjaansa paljon ihania luontokuvauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkäsin aluksi, että koska pidin Emiliasta niin paljon, että Anna ei voisi olla niin hyvä hahmo. He ovat osittain hyvin samasta puusta veistettyjä, osittain ihan erilaisia. Molemmilla on paljon ominaisuuksia, joihin samastuin. Minä olen HSP ja Montgomeryn tyyli kuvata maailmaa koskettaa minua vahvasti. Muutoinkin tyttökirjoissa on erilaista herkkyyttä kuin nykyään - ei ole turhaa kiirettä ja ollaan paljon luonnon keskellä

      Poista
  5. Näistä Anna-kirjoista olen tietoinen, mutta yhtään en ole lukenut. Itse asiassa en ole muistaakseni lukenut yhtään Montgomeryn kirjoittamaa romaania. Täytyypä harkita, jos vaikka tämän joskus lukisi. Sisareni näitä luki nuorempana, itse luin jo silloin synkempiä tarinoita.

    Sen sijaan tuon Alcottin Pikku naisia olen lukenut ja katsonut tv:stä ainakin piirrettynä. Siitä pidin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaisit pitää Pienestä runotytöstä tätä enemmän, sillä siinä on synkkyyttä ja melankoliaa.

      Pikku naisia vuoden 1994 elokuvana on uskomattoman nätti. Siinä on kirja sarjan kaksi ensimmäistä teosta, jotka olen molemmat lukenut.

      Poista
  6. Annat ja Emiliat kuuluivat minun lapsuuteeni. Minäkin olin enemmän Runotytön suosija, mutta pidin toki myös Annasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annan ja Emilian tukijat taitavat jakaantua melko tasan. Yleensä teoksista tykkäävät pitävät kuitenkin molemmista hahmoista, vaikka laittavatkin heidät paremmuusjärjestykseen. Kannatti kyllä tutustua näihin klassikoihin.

      Poista
  7. Anna-sarja herättää kovin nostalgisia tunnelmia, yksi lapsuuteni lempikirjasarjoja. Milähän se tuntuisi nyt uusintaluvussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä olen netissä lukenut aikuisena teoksen uudelleen lukeneiden kommentteja, on teos yleensä säilyttänyt lumovoimansa, joskin joitakin asioita on ymmärretty paremmin kuin lapsena. Ehkäpä sinun pitäisi kokeilla Montgomerylta lukemattomia teoksia, jos et uskalla ruskeerata nostalgisia muistoja?

      Poista
  8. Luen parhaillaan Montgomeryn päiväkirjoja, joita olen aiemmin lukenut 10 vuotta sitten. Todella kiinnostavaa eläytyä kirjailijan, perheenäidin ja papin vaimon elämään Kanadassa. Kirjoja voi lainata ainakin pääkaupunkiseudun kirjastosta, jos jotakuta kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on kovasti kehuttu. Pitää joskus itsekin tutustua kirjailijaan läheisemmin.

      Poista
  9. Oi ihana Anna!<3

    Blogissani on sinulle haaste:

    http://kirjaneidontornihuone.blogspot.fi/2016/02/viiden-kirjan-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä ollut positiivisesti yllättynyt näistä tyttökirjaklassikoista. Yläasteella kävelin kirjastossa toistuvasti Montgomeryn teosten ohi, mutta onneksi nyt olen tarttunut niihin.

      Kiitos haasteesta! ❤

      Poista