keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 18 | John Marsden: Tomorrow, When the War Began

'It's probably the start of World War Three', said Lee.
'We're probably been invaded and don't even know.'
  
  
Lukuhaasteissa: Helmet 35. Kirjassa vietetään aikaa luonnossa, Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18
  
John Marsdenin Tomorrow, When the War Began on hämmentävän hyvin aikaa kestänyt nuortenkirjallisuuden klassikko Australiasta. Se on listattu neljänneksi rakastetuimmaksi kirjaksi kotimaassaan, sitä on myyty miljoonia kappaleita ja sen pohjalta on tullut myös elokuva Huomenna taistelun alettua (2010), jonka olen joskus vuosia sitten nähnyt. Suomessa teos ei kuitenkaan ole kauhean tunnettu. Kirjaan tarttuessani olin jo kokonaan unohtanut leffan juonen, tiesin vain, että joku hyökkää päähenkilöiden kotimaahan, mutta en muistanut edes sitä, että tapahtumapaikkana on Australia. 
  
Seitsemän 17-vuotiasta nuorta, Ellie, Corrie, Homer, Lee, Fi, Robyn ja Kevin lähtevät joululomalla patikkaretkelle. Kun he palaavat paratiisimaisesta paikasta, hurmaavasti nimeltään The Hell, he huomaavat, että vieras valtio (jota ei ensimmäisessä kirjassa nimetä) on valloittanut maan ja ottanut heidän perheensä vangiksi. Nuoret olivat kyllä huomanneet lentokoneita, mutta olettivat niiden liittyvän juhlapäivään, joka tapahtui samaan aikaan heidän ollessaan retkellä. 
  
I can't think of any books I've read - or films I've seen - that relate much to us. We've all had to rewrite the scripts of our lives the last few weeks. (s. 16)
  
Mitä tehdä tällaisessa tilanteessa? Nuoret keräävät selviytymisen kannalta tarpeellisia tarvikkeita sekä ruokaa kodeistaan ja linnoittautuvat patikkaretkellään löytämälleen aukiolle. Sieltä käsin he tarkkailevat tilannetta ja taistelevat vastaan. Tapahtumat ovat siis jotenkin turhankin uskottavia näinä aikoina, kun Europassa soditaan, mutta hurjistakin käänteistä huolimatta ikävillä asioilla ei mässäillä.
  
Kirjassa on romanttisia virityksiä, loukkaantumisia ja paljon kuvausta selviytymisestä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Harmillisesti tarina loppuu kesken, sillä se kattaa vain noin kuukauden ajanjakson. Sarjassa on seitsemän osaa ja voisin kuvitella, että vasta viimeisessä, 1999 ilmestyneessä osassa, sota lopulta päättyy. Kirjastoon ei kuitenkaan ole sarjan muita osia hankittu. Voin silti suositella tämän lukemista, vaikka ratkaisua ei tässä vielä saadakaan. 
  
This was the new reality of our lives. (s. 84)
  
Selviytymisen rinnalla kuljetetaan legendaa The Hellissä asuneesta erakosta, jonka puhuttiin murhanneen vaimonsa. Tämä oli todella irrallinen osanen, mutta tarjoaa toisaalta hengähdystaukoja jatkuvan toiminnan ja epävarmuuden rinnalle. Kummastelin myös vela-ihmisenä, kun yksi hahmoista kommentoi, että he, siis lapset, antavat vanhempiensa elämille merkityksen. Ihan kiva, jos koet niin, mutta ehkäpä niillä vanhemmilla on muutakin merkittävää elämässään. 
  
Tässä mainittiin muutamia kirjoja nimeltä, hauskasti muiden joukossa mm. lukion englanninkurssille aloittamani Joseph Konradin The Heart Of Darkness, joka jäi kesken ja jätti vuosiksi olon, etten halua lukea mitään englanniksi (tämä Marsdenin kirja olisi ollut paljon parempi). Toinen hyvin mieleen jäänyt maininta oli Robert C. O'Brienin Z for Zacharias, jonka luin tammikuun 2021 klassikkohaasteen kirjana, linkki alla. 

All these words, words like 'evil' and 'visious' they meant nothing to Nature. Yes, evil was a human invention. (s. 243)
   
Kirja on saanut Goodreadsissa muutamia erikoisia, negatiivisia kommentteja mm. epäuskottavuudesta. Eräs käyttäjä valitti, ettei kirjassa puhuttu ollenkaan kuukautissuojista tavaroiden keruun yhteydessä, mutta kyllä tässä minun lukemassani kappaleessa oli maininta tampooneista (sivulla 112). Moni valitti myös miksi tällaiseen selviytymiskamppailuun on sekoitettu romantiikkaa. Minusta se käy kuitenkin järkeen, että synkimpinä aikoina sitä hakee turvaa toisista ihmisistä ja teineillä on yleensä myös varsin aktiivinen hormonitoiminta. 
   
  
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:
    
William Golding: Kärpästen herra
L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
George Orwell: Vuonna 1984
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Minna Canth: Papin perhe
Kate Chopin: Herääminen
Octavia E. Butler: Aamunkoitto
Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
Vonda N. McIntyre: Unikäärme
Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari
Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen
  
Arvosana:
      
Takakannesta:
The astonishing adventure begins...
  
Seventeen-year-old Ellie Linton wants one final adventure with her friends before the school holidays are over. Packed in Ellie's parents' Land-Rover they drive to the famously beautiful camp in the hills. 
  
Returning to their home town of Wirrawee, the seven teenagers realise that something is seriously wrong.  Their world has changed forever.
  
Would you give up everything? Would you fight? Would you sacrifice life itself?
  
Tomorrow When the War Began asks the questions you may one day have to answer.
  
286 sivua, Quercus 2011 (1. painos 1993)

torstai 4. tammikuuta 2024

Joulukuun luetut ja vuosikooste 2023

    
Joulukuussa oli hieman lukujumittelua, etenkin yhden huonon lukukokemuksen takia sekä kamalaa kiirettä joululahjojen valmiiksi saamisessa. Päätin alkukuusta, etten tällä kertaa matkusta Kuopioon joulun viettoon, koska en halunnut tuoda iäkkäälle äidilleni mitään kiertävää hengitystieinfektiota mahdollisena tuliaisena, joten lahjat perheelleni piti saada postiin hyvissä ajoin. Siitä huolimatta ehdin lukemaan yhdeksän teosta. Parhaat lukuhetket tarjosivat Adam-2, Whiteout, Festergrimm sekä Tulen ja tuhkan tyttäret. 
  
Kaikki joulukuussa luetut: (2494 sivua)
  • Keiko Takemiya: To Terra... 3
  • Natsu Hyuuga & Nekokurage: The Apothecary Diaries Manga 1
  • Dhonielle Clayton, Tiffany D. Jackson, Nic Stone, Angie Thomas, Ashley Woodfolk & Nicola Yoon: Whiteout
  • Tatsuki Fujimoto: Chainsaw Man 1
  • Liina Putkonen & Nora Surojegin: Monen mutkan tonttumatka
  • Alastair Chisholm: Adam-2
  • Thomas Taylor: Festergrimm
  • Alice Oseman: Charlien joulu
  • Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret
  
  
Joululahjaksi sain kirjat:
  • Fran Hart: The Other Ones
  • TJ Klune: Wolfsong
  • Elle McNicoll: Like a Charm
  • Audrey Niffenegger: The Night Bookmobile
  • Justina Robson: Kvanttipainovoima 2 - Panoksena sielu
  • Lucy Strange: Sisters of the Lost Marsh
  
  
Tammikuun lukupinossa:
  • Tinka Baer: Kaikujat 1) Kohti tuntematonta
  • Kerstin Gieri: Päivänvalolla ei näe
  • A.L. Graziadei: Icebreaker
  • TJ Klune: Wolfsong
  • Teri Hall: The Line
  • John Marsden: Tomorrow, When the War Began
  • J.S. Meresmaa & Anni Kuu Nupponen (toim.): Tinarinnat
  • Alexandra Salmela: Puu
   
  
Hyllynlämmittäjät 2024
  1. Lauren Beukes: Zoo City - Eläinten valtakunta
  2. Mira Grant: Feed
  3. Fran Hart: The Other Ones
  4. TJ Klune: Wolfsong
  5. Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri
  6. Karen M. McManus: Neljä askelta murhaan
  7. Elle McNicoll: Like a Charm
  8. Natasha Ngan: Girls of Paper and Fire 
  9. Sara Pennypacker: Pax
  10. Siri Pettersen: Mätä
  11. Alastair Reynolds: Noidankehä
  12. Lucy Strange: Sisters of the Lost Marsh
  
Suosikkini Instagamissa jakamistani kuvista.
   
Tilastoja vuodesta 2023:

230 luettua kirjaa, 47 177 luettua sivua. Lyhyimmäksi kirjaksi Goodreads ilmoittaa Satu Kettusen Mörköjuhlat (20 sivua) ja pisin kirja oli Mia Myllymäen Huomistarhuri (536 sivua).  Kirjojen keskipituus oli 205 sivua ja tähditysten keski-arvo 3,6, joka oli hieman aiempia vuosia korkeampi. Goodreadsissa tosin hieman harmillisesti eivät puolikkaat tähdet ole käytössä. Hyvä lukuvuosi! 

  • osallistuin 32 lukuhaasteeseen
  • kirjahyllyni kasvoi 53 teoksella
  • arvostelukappaleita sain 61
  • arvostelin kuusi kirjaa Tähtivaeltajaan
  • kotimaisia kirjoja luin 98
  • englanniksi 9 kirjaa, 54 sarjakuvaa ja yhden kuvakirjan
  • eniten luin J.S. Meresmaalta, seitsemän teosta
  • Mari Luoman kuvittamia/kirjoittamia teoksia oli kuusi
  • kahdeksalla kirjalla oli Karin Niemen tekemä kansi
  • pisin lukemani sarja oli The Promised Neverland, josta luin 15 osaa
  • luin eniten WSOY:n julkaisemia kirjoja (24), Tammelta luin 18 ja Otavalta 17 teosta, 4-8 teosta luin yhdeksältä kustantamolta (Egmont, Into, Karisto, Kumma, Myllylahti, Mäkelä, Pokuto, Punainen jättiläinen ja Sangatsu manga)
  • Helmet-lukuhaasteeseen sain luettua 46/50 kohtaa
  • hyllynlämmittäjistä luin 4/12
  • listasin 30 kirjaa pettymykseksi (kolme pahinta pettymystä olivat Tommi Kinnusen Pimeät kuut, Liina Putkosen Monen mutkan tonttumatka sekä John Greenin ja David Levithanin Will Grayson, Will Grayson)
  
Suosikkini kirjahyllyn uusista asukkaista.
  
Luin:
  • 23 kuvakirjaa
  • 3 novellikokoelmaa
  • 8 tietokirjaa
  • 12 elämäkertaa / muistelmaa
  • 3 runoteosta
  • 38 nuorten/YA-kirjaa
  • 47 lasten romaania
  • 9 klassikkoa
  • 87 sarjakuvaa/mangaa
  • 46 sateenkaarevaa
  • 18 fantasiaa
  • 16 scifiä
  • 17 kauhua
  
  
Vuoden parhaat lukukokemukset:

Viisi tähteä annoin 13 kirjalle...:
  • B.B. Alston: Amari ja taikureiden peli
  • Linda Bondestam: Elämäni pohjalla - Yksinäisen aksolotlin tarina
  • Rachel Bright & Jim Field: Ihan itse, sanoi susi
  • Erik J. Brown: All That's Left in the World
  • Samuli Heimonen: Me olemme susi
  • Sini Helminen: Kalma
  • Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas
  • Anne Kovalainen: Ensin palasivat linnut
  • Oskar Källner & Karl Johnsson: Imperiumin perilliset 5) Vankilapako
  • Satu Leisko: Ihmisenhaltija
  • Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä
  • Eliot Screfer: The Darkness Outside Us
  • Susanna Silvander-Rosti & Nadja Sarell: Sulon ja Elsin mummo karkuteillä
  
  
...ja 14 sarjakuvalle:
  • Jadzia Axelrod & Jess Taylor: Galaxy - The Prettiest Star
  • Rebecca Burgess: How to Be Ace - A Memoir of Growing Up Asexual
  • Rhea Ewing: Fine - A Comic About Gender
  • Crystal Frasier & Val Wise: Cheer Up - Love and Pompoms
  • Antonio Iturbe, Salva Rubio & Loreto Aroca: The Librarian of Auschwitz (The Graphic Novel)
  • Jarrett Melendez & Danica Brine: Chef's Kiss
  • Trung Le Nguyen: The Magic Fish
  • Tiia Salmelin: Painajaisen varjo
  • Kenta Shinohara: Astra - Avaruuden haaksirikkoiset 2-4
  • Kaiu Shirai & Posuka Demizu: The Promised Neverland 6
  • Marlyn Spaaij: Sisters of the Mist
  • Miila Westin: Myyttiset 1) Loputon talvi 
  
Neljä ja puoli tähteä annoin 20 kirjalle...:
  • S.A. Barnes: Dead Silence
  • Alastair Chisholm: Orion Lost 
  • Emilia Erfving: Kasan perhe
  • Megan E. Freeman: Alone
  • Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto
  • Pam Jenoff: Pariisin vakoojatar
  • Päivi Tuulikki Koskela & Hanna Kenakkala: Varastettu metsä
  • Lars Mæhle & Lars Rudebjer: Hirmuliskojengi ja halloweenjuhlat
  • J.S. Meresmaa & Emma Rautala: Hirviöhoitola - Kartanon kummajaiset 
  • J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän
  • Sarah Penner: Lontoon salatieteellinen seura
  • Sarah Penner: Myrkynkeittäjä
  • Rick Riordan: Salamavaras
  • Henna Ryynänen: Metsä muuttaa
  • Annukka Salama: Käärmeenlumooja
  • Anne Salovaara: Sahrami-sudenpentu ja suuri ulvonta
  • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja rohkeusloikka
  • Reetta Vuokko-Syrjänen: Syntykeho, eli miten juosta pakoon ilman jalkoja
  • Andy Weir: Operaatio Ave Maria
  • Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 1) Hälytystila
    
    
...ja 6 sarjakuvalle:
  • Carbone & Gijé: Soittorasia 3) Menneisyyden varjot
  • Eoin Colfer, Andrew Donkin & Giovanni Rigano: Global
  • Cory Doctorow & Jen Wang: In Real Life
  • Tatsuya Endo: Spy x Family 4
  • Sami Nyyssölä: Hiilijalanjälkeen jääneet
  • Siiri Viljakka: Kohti sumua
  
Vuoden kauneimmat kannet:


   

Helmet-lukuhaaste 2023:

  
1. Kirjassa on kartta - Darren Charlton: Wranglestone 
2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta - Päivi Tuulikki Koskela & Hanna Kenakkala: Operaatio IlmastoAreena 
3. Kirjan nimessä on kasvi - Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä 
4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna - Merja Toppi: Sielusiepparin jäljillä 
5. Kirjassa ollaan maan alla - J.S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän 
6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate - Dess Terentjeva: Freestyle 
7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta - Maria Gripe: Salaisuus varjossa 
8. Kirja kertoo pienestä kaupungista - Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät 
9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä - Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään 
10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja - Keigo Higashino: Namiyan puodin ihmeet 
11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi - Brian Jacques: Soturi Matiaksen miekka 
12. Kirjan nimi liittyy veteen - J.S. Meresmaa: Akanvirta 
13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs - Casey McQuiston: Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä 
14. Kirja kertoo terveydenhuollosta - Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43 
15. Kirjan nimessä on ja-sana - Helena Immonen: Näkymätön Milanna ja kielletty kirja 
16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa - Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille 
18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä) - Salva Rubio, Antonio Iturbe & Loreto Aroca: The Librarian of Auschwitz 
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt - Johanna Hulkko: Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka 
20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla - Sarah Penner: Myrkynkeittäjä 
21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta - Andy Weir: Operaatio Ave Maria 
22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon - Satu Leisko: Ihmisenhaltija 
23. Kirja on iso - Sami Karjalainen: Suomen hyppyhämähäkit - Katso silmiin ja ihastu!
24. Kirja kertoo urheilijasta - Crystal Fraser & Val Wise: Cheer up! - Love and Pompoms 
25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi - Eva Amores & Matt Cosgrove: Karsein viikko ikinä - Maanantai 
26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä - John Green & David Levithan: Will Grayson, Will Grayson 
28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä - Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen
29. Kirjassa on minä-kertoja - Rick Riordan: Salamavaras 
30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi - Annukka Salama: Käärmeenlumooja 
31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas - Morgan E. Freeman: Alone 
33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun - Magdalena Hai: Sarvijumala 
34. Kirja kertoo Ukrainasta - Laryssa Denysenko & Olena London: Ilmahälytyksen lapset 
35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua - Jenna Beatrice & Erika Lynne Jones: The Loud Librarian 
37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole - Minna Canth: Ompelija ja muita kertomuksia 
38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan - J.S. Meresmaa: Kunnes tapamme taas 
39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta - Eliot Schrefer: The Darkness Outside Us 
40. Kirjassa hylätään jotain - Pam Jenoff: Pariisin vakoojatar 
41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla - Mona Bling: 23 transmyyttiä - Totta ja tarua transihmisistä 
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa - Erik J. Brown: All That’s Left in the World 
43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa - Mia Myllymäki: Huomistarhuri 
44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä - Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas 
45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan - Mirjami Sirén: Kaupunki ilman koteja 
46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika - J.S. Meresmaa: Kerberos 
47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön - Anni Blomqvist: Tie Myrskyluodolle & A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Valkean yön lapset 
49. Kirja on julkaistu vuonna 2023 - B.B. Alston: Amari ja taikureiden peli 
50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä - Anniina Mikama: Tulen ja tuhkan tyttäret