Lisa Fipps: Starfish

"How does anyone have the right to tell you
how to live just because of your weight?"

  

   

Lukuhaasteissa: Sykähdyttävä säeromaani -haaste, Helmet 12. Lastenrunokirja

  

But even eating a healthy snack
is a crime
for a fat girl. (s. 53)

  

Lisa Fippsin säeromaani Starfish kertoo pian 12-vuotiaasta Elliestä, joka on ylipainoinen. Hän saa kuulla siitä ilkeitä kommentteja niin koulussa kuin satunnaisilta ohikulkijoiltakin, mutta vielä enemmän häntä satuttavat äidin puheet. Ensimmäisen kerran äiti laittoi hänet dieetille neljävuotiaana. Äiti pitää tarkkaa kirjaa ruokatarvikkeista, tutkii roskikset ja vie tyttöä lukuisien lääkäreiden vastaanotolle. Hän jopa pohtii varaavansa ajan lihavuusleikkaukseen, vaikka Elliekin tietää, että lääkärit eivät mielellään niitä tee alle 14-vuotiaille.

  

DNA doesn't make you family.

Love does. (s. 99)

  

Kiitos äidin tiukan kurin, Ellielle on muodostunut negatiivinen suhde ruokaan ja omaan kehoon. Onhan äiti jopa kommentoinut peilin edessä Ellien kehon jokaisesta ongelmakohdasta, eikä Elliellä siksi ole yhtään peliä. Äiti ei suostu ostamaan tytölle uusia vaatteita, koska hänen mielestään se antaisi Ellielle oikeutuksen lihoa lisää.

  

They accepted me,

just as I am,

in five secinds flat.

Why can't my family do that? (s. 75)

  

Ellie joutuu käymään koulussa yksin, koska paras ystävä Viv muuttaa toiseen osavaltioon. Onneksi samaan aikaan naapuriin muuttaa uusi perhe ja Ellie ystävystyy meksikolaisen Catalinan (ja koko hänen perheensä) kanssa, vaikka he eivät samaa koulua käykään. Koirat eivät kuitenkaan tuomitse, niinpä Ellien rescue-Mopsi Gigi on hänelle tärkeä ja päässä kuhisevia ajatuksia voi tyhjentää uimalla. Ellie kirjoittaa mielellään, mutta toisin kuin hänen äitinsä, jonka erikoisalaa ovat lehtiartikkelit, hänen sanankäyttönsä synnyttää runoja.

  

I will never understand

how some people can be

so cruel. (s. 222)

  

Starfish herättää paljon ajatuksia ja samaistumista.

  

Arvosana:

         

Takakannesta:

Ellie is tired of being fat-shamed and does something about it in this debut novel-in-verse.

  

Ever since Ellie wore a whale swimsuit and made a big splash at her fifth birthday party, she’s been bullied about her weight. To cope, she tries to live by the Fat Girl Rules–like “no making waves,” “avoid eating in public,” and “don’t move so fast that your body jiggles.” And she’s found her safe space–her swimming pool–where she feels weightless in a fat-obsessed world. In the water, she can stretch herself out like a starfish and take up all the room she wants. It’s also where she can get away from her pushy mom, who thinks criticizing Ellie’s weight will motivate her to diet. Fortunately, Ellie has allies in her dad, her therapist, and her new neighbor, Catalina, who loves Ellie for who she is. With this support buoying her, Ellie might finally be able to cast aside the Fat Girl Rules and starfish in real life–by unapologetically being her own fabulous self.

  
244 sivua, Penguin Young Readers: Nancy Paulsen Books 2021

  

Samankaltaista luettavaa:

• Julie Murphy: Dumplin
• Sari Sariola: Tiedän olevani ylipainoinen
• Rainbow Rowell: Eleanor & Park
• Elizabeth Acevedo: Runoilija X
• Safia Elhillo: Home Is Not a Country
• Megan E. Freeman: Alone

Taina Niemi: Ämpärikesä

"Kun kukaan ei tiedä, voin itsekin leikkiä, että kaikki on hyvin."

  

  

Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Löydetty kirjagramista

  

Pitihän se itsekin sitten tarkastaa, miksi tästä Taina Niemen Ämpärikesästä (Otava 2024) on puhuttu niin paljon. Lähdin lukemaan hyvin epäileväisenä ja ehkäpä se vaikutti lukukokemukseen, mutta tämä oli vain sellainen ihan ok kirja minulle. Tapahtumat sijoittuvat lauantain 3.6. ja keskiviikon 7.6 välille, ysiluokan päättäjäisjuhlasta loman ensimmäisiin päiviin. Tai no, kaikki kirjan henkilöt eivät lomalle pääse, vaan osa on kesätöissä.

  

Tää voisi todellakin olla Heartstopper, jos Niila ei olisi niin paniikissa siitä, mitä muut ajattelee. (s. 49)

  

Tässä oli yllättävän monta näkökulmahenkilöä ja alussa oli vaikeaa muistaa kuka kukin on suhteessa toisiin. Vähemmän yllättäen oma suosikkinäkökulmani oli Samu, muita vuoden vanhempi poika, joka yllättäen tupsahtaa Helsingistä homofobisen pikkukaupungin uimarannalle. Hän on kirjoitellut netissä Niilan kanssa jo pitkään ja haluaa yllättää tämän saapumalla ilmoittamatta paikalle.

  

Kun kukaan ei tiedä, voin itsekin leikkiä, että kaikki on hyvin. (s. 133)

  

Kirjan sanomana voisi olla esimerkiksi se, että meillä kaikilla on jotain, mitä emme ole kertoneet muille, edes hyville ystävillemme. Jokaisella on omat ongelmansa ja haavoittuvaiset kohtansa. Siksipä olisikin kivaa, jos ihmiset puhuisivat näistä asioista enemmän, koska emme ole yksin kokemustemme ja ajatustemme kanssa, vaan voimme samaistua ja antaa vertaistukea. Onneksi kirjan aikana moni nuori avautuu toiselle: tullaan ulos kaapista, paljastetaan elämän suurimmat luurangot ja tarjotaan olkapää, jota vasten itkeä.

  

"Oikeastaan mulla olis yksi juttu. Tai... Mä taidan olla rakastunut." 

"Oho, mahtavaa!" 

"Niin kai?"

"Mutta?" 

"Mutta se on poika. Tai mies. Tai siis suunnilleen meidän ikäinen, mutta joo. Äh." 

"Ja?" 

"Ja mitä?" 

"No kerro nyt jotain muutakin!" 

Niila näyttää hämääntyneeltä. 

"Etkö sä ole yhtään yllättynyt?" 

"Niila hei, me ollaan parhaita kavereita. Musta tuntuu, että sä aliarvioit mut." (s. 179-180)

  

Tämä olisi voinut olla pidempikin, tai vaikka sarjan alku, jossa olisi keskitytty vain pariin hahmoon kerrallaan. Nyt tämä jäi hieman pintapuoliseksi slice of lifeksi ja kenestäkään hahmosta ei oppinut kauhean paljon, etenkään näin rajatussa ajassa. Toisaalta kaipa tällaisillekin kirjoille on tarvetta, sillä tämän lukee parilla istumalla. Niemen tyyli kirjoittaa oli mukava, mutta omaan makuun näin monta näkökulmaa näin vähään sivumäärään nähden tekee kirjasta liian sirpaleisen.

  

Arvosana:

           

Takakannesta:

Kun ruusut on jaettu ja suvivirren viimeiset sävelet kajautettu peruskoulun päättymisen kunniaksi, pikkukaupungin nuorilla on monta syytä kippistellä. Aurinko paistaa ja edessä siintävät kesä ja vapaus.
  
Kaveriporukoissa omaksutut roolit joutuvat kuitenkin koetukselle heti juhlayönä. Nuorten bucket list on pitkä, mutta unelmien lisäksi kaikilla on myös omat salaisuutensa ja pelkonsa. Tarinat risteävät, ja seuraukset ovat odottamattomia. Kesäloman alkaessa moni löytää itsensä uuden edestä. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei jää yksin.  

    
182 sivua, Otava 2024

     

Luettu myös täällä: Kirjavinkit, Kiiltomato, Siniset helmet, Kirjakaapin avain

Thomas Taylor: Festergrimm

"Tarinoissa voi tapahtua mitä tahansa. Siksihän me tarinoista pidämmekin."

   

   

Festergrimm on neljäs osa Thomas Taylorin kirjoittamia Herbert Sitruksen ja Orvokki Parman seikkailuja Aaverannan mysteereissä. Jatkoakin on luvassa pian, sillä Mermeduusa ilmestyy jo tammikuussa.

  

"Mikä siinä 'syvimmässä salaisuudessa' on niin tärkeää?" Orvokki kyselee -- "Jos et ole koskaan nähnyt sitä, mikä se sitten onkaan, mistä edes tiedät että se on olemassa?" (s. 271)

  

Tälläkin kertaa lähtökohta oli ihastuttavan kutkuttava: satoja vuosia vanha tarina robotista ja sen tekijästä sekä vahanukkekabinetista. Mutta pöh, tässä ei ollut aivan sitä samaa imua kuin aiemmissa osissa.

  

"Menneinä aikoina -- meri oli portti maailmaan, ja tuolloin koko maailma kävi täällä aina joulukuussa, kun Aaverannan kapeat kadut valaistiin silkkilyhdyin ja juhlavat kojut loistivat valoissa. Mutta yksikään Aaveen Talvimarkkinoiden houkutuksista ei ollut aivan yhtä lumoava kuin teltta, jota piti Ludovic Festergrimm, leluntekijä, koneistomestari ja ihmeidentekijä." (s. 153)

  

Herbie oli hahmona paikoin todella ärsyttävän yksiulotteinen (hän suhtautui seikkailuihin, niin isompiin kuin pienempiinkin todella kielteisesti) ja Orvokissa oli samaa vikaa (hän heittäytyi vaaranpaikkoihin ajattelematta kahta kertaa). Myös tarinan pahis Sebastian Ankerias ja Hotelli Nautiluksen johtaja herra Nilviäinen ovat suorastaan mielikuvituksettoman karikatyyrisiä toimissaan. Tulee aivan mieleen Lemony Snicketin Surkeiden sattumusten sarja.

  

"Mutta Herbie, tästä voi tosiaan alkaa uusi seikkailu. Etkö ole edes vähän innoissasi?"

  

"En. -- Minulla on tänä vuonna EI-marraskuu. Olen sanonut 'ei' kaikelle vähänkään seikkailulliselle koko kuukauden, ja jäljellä on enää vain kaksi päivää." (s. 20-21)

  

Ferstergrimmin robotti, kerakkorapu ja kirjakauppakissa-Erwin veivät voiton kiinnostavina hahmoina. Herbien oma mysteeri ei paljoa edennyt tässä osassa, vaikka siitä vihjailtiin jatkuvasti. Toivottavasti saataisiin pian lisää tietoa siltäkin rintamalta, ennen kuin lukijat kyllästyvät yhden tempun poniin.

  

Sebastian Ankerias seisoo pöydän ääressä keskellä huonetta, joka on täynnä ruumiinosia. Torsoja riippuu koukuissa katosta, päitä kellii hyllyillä ja jalkoja ja käsivarsia on kasattu sikin sokin koreihin.

Yksi kokonainen näyttelyvitriini on täynnä pelkkiä silmämunia.

On purkkikaupalla... jotain...

Paikka näyttää konepajan ja tohtori Frankensteinin laboratorion risteytykseltä. (s. 121)

  

Käännöksessä oli pari omaan kielikorvaani hassulta kuulostavaa sanavalintaa (ja ainakin yksi ihan oikea kirjoitusvirhekin), kuten viheltävä kattila vesipannun sijaan ja Orvokki popsii kinuskeja eikä toffeepaloja.

  

"Yleensä -- seikkailun päätteeksi on tarjolla kakkua. Ja kaakaota. Enkä ymmärrä, miksi tämä kerta olisi poikkeus." (s. 331)

  

Arvosana:

  

Takakannesta:
Aaverannan kaduilla seikkaillaan jälleen!
  
Aaverannan merenrantakaupungissa legendat heräävät eloon. Lukijoiden rakastaman, tunnelmaa ja seikkailua pursuavan sarjan neljännessä osassa Herbert Sitrus ja Orvokki Parma ovat mystisen Festergrimmin jäljillä.
  
Herbert Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat Aaverannan myyttisten legendojen tutkimista. Suosikkisarja vie lukijansa valtameren äärelle vanhaan sumuiseen rannikkokaupunkiin, jonka turistit ovat hylänneet kesän jäljiltä. Taattua tunnelmaa Taylorin tapaan!

  
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 339 sivua, WSOY 2022
  
Alkuperäinen nimi: Festergrimm (2022)
  
Sarjassa ilmestyneet:

• Malamanteri
• Gargantis
• Kammovarjo
• Festergrim
• Mermeduusa (ilmestyy tammikuussa 2024) 

  
Luettu myös täällä: Kirjojen keskellä, Luova ruho 

Alastair Chisholm: Orion Lost & Adam-2

"There was a ship, in space, lost.

A colony ship, taking a group of brave new-worlders off to some distant settlement."

   

  

Across all of known space, it seemed inevitable that the most likely threat was not the vacuum, not asteroids, not even alien life forms - it was other humans. (s. 52)

  

Alastair Chisholmin Orion Lost on ahmittavaa varhaisnuorten (middle grade) scifiä. Joukko ihmisiä on matkalla kohti uutta kotiplaneettaansa, mutta jokin menee pieleen. Vain kuusi 11-13-vuotiasta lasta herää matkaa nopeuttavan avaruushypyn jälkeen.

  

"There has been an accident. There was an Event. As a result of this Event, it was necessary to carry out an emergency Jump. -- The emergency Jump was compromised. -- In event of no active crew members, command falls to any viable crew member with sufficent Command Training. -- The remaining candidates are Vihaan Joshi and Beth McKay. -- Beth McKay, you are the most senior viable candidate for command. You are therefore designated acting captain of the starship Orion and all its crew."

--

She laughed. "Ship, I'm not the captain! I can't be! I'm only thirteen! I'm a kid!" (s. 78-80 ja 84)

  

Heidän on korjattava jättimäisen avaruusaluksen ongelmia ja yritettävä samalla pysyä väleissä, sillä aluksen tietokone valitsee kapteeniksi päähenkilö Bethin, eikä kapteenin poikaa Vihaania. Kaksikon välillä onkin paljon kahnauksia, mutta mitä tapahtuu, kun nuoret tajuavat, että asiat ovat vielä enemmän sekaisin kuin he ovat aluksi tajunneetkaan? Kuka valehtelee ja miksi?

  

"We're never alone. Ship is alway watching us." (s. 119)

  

Tässä on paljon samaa kuin Lost in Space -tv-sarjassa, Kenta Shinoharan Astra - Avaruuden haaksirikkoiset -mangassa, Beth Revisin Across the Universe, K.A. Applegaten Remnants ja Timo Palvelan Kepler62 -sarjoissa sekä Eliot Schreferin The Darkness Outside Us -kirjassa.

  

"This is an unexpected situation but not an emergency. We have a ship that can keep us alive for as long as we need. We don't know how to repair the Jump drive, yet - but we'll figure it out. We're not helpless. and we're not alone. We've got Ship to help us, keep us safe. We will get home. It's just a question of figuring out how." (s. 116)

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

After a catastrophic Unknown Event leaves the colony ship Orion stranded deep in space, it’s up to thirteen-year-old Beth and her friends to navigate through treacherous and uncharted territory and reach safety. But a heavily damaged ship, a mysterious alien species, space pirates, and an Artificial Intelligence which Beth suspects may be lying to her mean that getting home has never been so difficult.

  

Hugely gripping, with incredible twists and a fast-paced, action-packed story, this is an unputdownable science fiction adventure – perfect for fans of Mortal Engines and Star Wars.

  

361 sivua, 2020 Nosy Crow
  

*****

    

"In Father's world, there were those in charge, and those below. They ruled the world, Father and those like him. They lived with unimaginable wealth, and they treated the million, billions people below as if they didn't even matter. -- There were riots. And strikes - the peple refused to work, demanded change. But to a man like Father, the solution was simple - build better workers."

  

  

Luettuani Orion Lostin katsoin olisiko kirjaston kokoelmaan hankittu enemmänkin Chisholmin teoksia. Adam-2 osoittautui kivaksi lukupalaksi joulukiireiden keskellä. Adam on robottiprototyyppi, joka on viimeiset 200 vuotta asunut rakentajansa (jota hän kutsuu isäksi) talon kellarissa. Eräänä päivänä hänen päivärutiininsa häiriintyvät, kun kaksi ihmistä tunkeutuu lukitsemattomasta ovesta. Adamin isä on sanonut, että sen tulee harjoitella hyvänä poikana olemista ja se ei saa lähteä kellarista.

  

Shattered houses, rubble, spikes of raw metal pointing at the sky, drifts of old material fluttering in the morning breeze. Everything was blackened and hollow, squares of empty windows with the glass blown out, weeds reclaiming the stones. Most of the buildings were either partly or wholly destroyed.

--

"Is it like this everywhere?" he asked. He still found it difficult to process. "The whole world?"

--

"There might be others out there, but we can't reach them. As far as we know... we're all that's left." (s. 32 ja 94-95)

  

Ihmiset ovat nuorempi tyttö Runa ja Linden-niminen muunsukupuolinen nuori (hänen pronomininsa ovat ze ja hir). Alun hankaluuksien jälkeen Adam lähtee nuorten mukaan ja suojelee heitä, käyttäytymismalli, jota ihmisten on vaikea ymmärtää, sillä Funksit (eli robotit, joilla on Functional Consciousness, toiminnallinen tietoisuus) tappavat ihmisiä.

  

"You are Runa. You are humam female." It turned towards Linden. "You are Linden. You are a human female-" 

"No I'm not", snapped Linden. 

The machine's eyes moved horribly, blinking. "Your bone structure suggests-" 

"Linden's non-binary", said Runa. "NB, enby, yes? No defined gender. Do you know what that means?" 

"Of course", it said. "Linden is neither male nor female. -- Which pronouns would you prefer me to use?" (s. 12-13)

  

Adam oppii, että maailma on muuttunut paljon niiden vuosien aikana, kun se on ollut suljettuna yhteen huoneeseen. Tapahtumia seurataan Adamin ja Lindenin näkökulmista. Ihan huimaa, että tässä on ei-binäärinen hahmo ja kuinka toiseutta voidaan tuoda nerokkaasti esille laittamalla toiseksi kertojaksi robotti.

  

Midwinter was coming soon, she said, and there would be a celebration. One day she pulled Adam to the window and they watched as an enormous pine tree, five meters tall or more, was dragged up through the gates of Keep and into the courtyard. (s. 140)

  

Arvosana:

     

Takakannesta:

Adam-2 has been locked in the basement of a lost building for over two hundred years – until he emerges into a world ruined by a civil war between humans and advanced intelligence. Hunted by both sides, Adam discovers that he holds the key to the war, and the power to end it – to destroy one side and save the other. But first, Adam must decide who – and what – he really is.

  

320 sivua, 2021 Nosy Crow

Naistenviikko | 🌈 Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään

"Olo oli kuin olisin vetänyt henkeen tähtien valoa ja nyt se tanssii keuhkoissa."

  

    

Naistenviikkolla 22.7. nimipäiväänsä viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita

    

Kuura Juntusella on aivan mielettömän upea kirjoittajaääni. Nautin tekstistä todella paljon, kuinka merkityksellisiä jokainen valittu sana oli. Lupaavaa oli esimerkiksi jo epilogissa oleva lause: "Voin myös luvata, että tän tarinan miehet ei halua lakanoiden väliin kanssasi." Samoin kirjan loppupuolella oleva runollinen kohta "Maapallomme pinta halaa paljaita varpaitani" kolahti. Jokaisella lyhyellä luvulla on myös sisältöä kuvaava nimi, esim. luku "jossa inhotaan pöytäliinaa", luku "jossa puhutaan kahvinkeittimelle" ja luku "jossa harjoitetaan nachoterapiaa".

  

Ilmastoahdistukseen saa varmaan lääkkeet nopeammin kuin tavalliseen ahdistukseen. En tiedä, mitä se kertoo mun mielenlaadun heikkoudesta tai Suomen terapiatilanteen ahdingosta. Olis aika mukavaa, jos niistä edes toinen muuttuisi paremmaksi. (s. 14)

  

Pride-lukuhaasteen aikana lukemani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävästä, Hellestä, Caesarista, Julianista ja Leenistä. Jokainen on sateenkaareva omalla tavallaan, edustettuina ovat mm. aseksuaalisuus, muunsukupuolisuus ja transihmisyys. Nelikon elämää seurataan yhden kevään ja kesän ajan. Leenillä on ihana tapa puhua murheella (mie/sie), tällaista ei liian usein tule vastaan nuortenkirjoissa.

  

"Mitä pitäis tehdä päästäkseen kanssasi sänkyyn?"

--

"Mie voin vastata!" sanoo Leeni ja sen ilme on juonikas. -- "Vastaus on kovin yksinkertainen: ei ole mahdollista", sanoo Leeni ja virnistää, "aseksuaali." (s. 47)

  

Kertojaääninä vuorottelevat Helle ja Julian. Helle on kaksikosta pessimistisempi ja hänestä on vaikeampaa saada otetta. Teoksen tunnelma on yhtä aikaa sähköisen intensiivinen ja suloisen unenomainen. Kirjan aikana ihastutaan ja rakastutaan, mutta särjetään myös sydämiä. Harmillisesti kirjan loppupuolella olevien tapahtumien myötä oli pakko pudottaa yksi tähti pois arvostelusta, sillä se oli jollakin tapaa liian helppo ja ilmeinen tapa taputella tarina kasaan, mutta jätti samalla jälkeensä tylpän jomottavan tunteen, vaikka sitä osasikin odottaa. Toivottavasti jossakin on rinnakkaistodellisuus, jossa asiat menevät toisin.

  

Leeni  on päivä päivältä kauniimpi. -- sen kasvoille ilmestyy päivittäin uusia pisamia. Mun avaruusprinsessani tähtikuviot seikkailevat sen nenällä ja poskipäillä. (s. 147)

  

Koin paljon samaistumisen hetkiä, vaikka olenkin hahmoja 20 vuotta vanhempi. Oli ihastuttavaa seurata Hellen matkaa omaan muunsukupuolisuuteensa, nähdä hänen valitun perheensä kasvavan ja tavata Julianin transiuden hyväksyvä mummo, samaan aikaan kun hänen äitinsä käyttää lapsestaan (toivottavasti vahingossa) tämän deadnamea. Olisipa tällaisia kirjoja ollut jo silloin, kun olin itse teini. Ainoa omalta tuntuva sana tuolloin oli androgyyni, nykyään tiedän oikean sanani olevan genderqueer. Samoin aseksuaalisuus ja demiseksuaalisuus eivät tuolloin olleet lainkaan tunnettuja termejä omanikäisteni keskuudessa. Onneksi voi vielä näinkin kypsemmälläkin iällä löytää termejä omaa olemistaan kuvaamaan. 

  

Caesar nurisee jotain siitä, että sen enkelinkiharat menee ihan sekaisin. Julian päättää siis tehdä ainoan tehtävissä olevan asian ja se nousee varpailleen pörröttääkseen Caesarin hiuksia. (s. 208)

  

Joku oli kommentoinut Goodreadsissa, että kirjassa pörrötetään liian usein eri hahmojen hiuksia, mutta minua se ei haitannut. Enemmänkin kiinnitin huomiota hahmojen ihastuttavan erikoisiin nimiin. Keskeisen porukan lisäksi teoksessa esiintyvät nimittäin Dante, Jalava, Salomo kuin myös Gabriel. Ei ehkä ihan perinteisiä nimiä suomalaisille nuorille, mutta mitäs siitä, hyvä vaan jos nimigalleria laajenee. En malta odottaa, mitä Juntunen kirjoittaa seuraavaksi.

  

Mä en ole nainen. Kai. Kai. Paino sanalla kai. 

Ja musta tuntuu, että ymmärrän sen vasta nyt. Enpäs. Ymmärsin sen jo aikoja sitten mutta – En usko, että haluan ymmärtää.

--

Millaistakohan on olla trans? Taisiis, mä kai luulen olevani jotain muuta kuin tyttö, mutta millaista on oikeesti elää loputtomassa epäilyksessä?

--

Millaista on olla trans? 

Joka kerta kun mä katson peiliin, näen jonkun toisen, näen jonkun olennon, jonka sisälle mut on laitettu elämään. Pelkkä ajatus siitä, että joku lukee mua väärin, kuulee mut väärin, luulee, että mä olen nainen -- Mä olen niin -- väsynyt kuvittelemaan, millaista mun elämä voi olla, jos olisin vapaa, jos en eläisi näin ja tässä kehossa. (s. 31-32 ja 80)

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

Mun nimi on Helle ja tää tässä on kertomus siitä, kuinka mä kuolin.
  
Me neljä ollaan ihan niin kuin te, mä olen ihan niin kuin sä ja sä olet ihan niin kuin me kaikki. Me ollaan ihan tavallisia. Me synnytään, eletään ja kuollaan. Maailma pyörii akselinsa ympäri taukoamatta ja päivä vaihtuu aina seuraavaan.
  
Meidän kämppä on ihan pikkuinen, yhtä isoa huonetta koko roska, ja me kutsutaan sitä tuttavallisesti olokeittiömakuuhuoneeksi tai olomakuukeittiöksi, tai joksikin vastaavaksi.
  
On yhä perjantai, mutta se ei olekaan tavallinen maailmanparannusperjantai, vaan se on aivan erityinen vegaaninen vadelmakakkuperjantai.
  
Tervetuloa seuraamaan katastrofia.
  
Helle, Julian, Leeni ja Caesar lähtevät seikkailulle selvittämään, mitä tarkoittaa muunsukupuolisuus, miten saadaan aikaan jaffapullomuistoja ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ehkäpä vastaukset löytyvät Itä-Suomesta (tai internetistä).

  
271 sivua, Kustannus Z 2022

   

Luettu myös täällä: Kirjaimia

🌈 Sateenkaarevia säkeitä

"ei kai ihmistä voi tyhjentävästi selittää

vain muutaman termin perusteella?

  

– Älä stressaa sanoista ja niiden rajoista.

Ihminen määrittelee sanat,

mutta sanat eivät ihmistä.

Eivät koskaan kokonaan.

  

Ihminen on aina enemmän

kuin sanat jotka rajaavat."

      

"ulkona on harmaata

kuin asuis villasukassa"

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Queer-lukuhaaste - Monimuotoisia suhteita

  

Sisältövaroitus: itsemurha, masennus, oikeisto-öyhöttäminen, emetofobiavaroitus

eikö joskus voisi riittää

vain

että jaksaa olla olemassa?

--

ei ole yhtä oikeaa tapaa olla sairas

ei yhtä syytä sille että on

--

on ollut vaikeaa vakuuttaa toisia,

ettei kyse ole laiskuudesta

ei velvollisuuksien väistelemisestä

en sluibaile koska voin

vaan kyse on siitä että

en voi (s. 7, 12 ja 15)

  

J.S. Meresmaan Kerberos on säeromaani-trilogian viimeinen osa ja tällä kertaa kertojaäänenä on polyamorisen suhteen kolmas osapuoli Tuukka. Tätä ei ehkä voi kuvata ihanaksi lukukokemukseksi, sillä sen verran ravisutteleva, samaistuttava (mm. puhelimella soittamisen kammoaminen, vakiintuneita reittejä kulkeminen ja hätääntyminen, jos joku muuttaa reittiä) ja turhauttavakin tämä on eri osissaan - ehdottomasti siis lukemisen arvoinen, niin kuin koko sarja. "entä jo on queer ja onnellinen? / entä jos on sairas ja silti onnellinen? / kuka oikeastaan saa määrittää / onnellisuuden koostumuksen?"

   

Mistä mä tiedän, onko se

lääkkeen

vai kasvatuksen

vai yhteiskunnan

sen sosiaalisten normien

tai jonkun geenipiirteen 

                sivuvaikutusta?

--

seksi ei ole

meikäläiselle yhtä merkityksellistä

kuin se tuntuu alloille olevan (s. 41 ja 50)

  

Tuukka sairastaa masennusta ja käy terapiassa, mutta joskus tulee musta päivä ja kaikki luhistuu. Olisi helppo sanoa, että masennus johtuu äidin itsemurhasta Tuukan ollessa vasta vasta 12-vuotias. mutta siinä on enemmänkin kerroksia. Lopussa on toivon pilkahdus, sillä Tuukka sanoo olevansa matkalla kohti elämää. Hän on viimein löytänyt sanan joka kuvaa, mutta ei kuitenkaan tyhjentävästi määrittele häntä: aseksuaali. Kuinka hienoa, että nämä kaksi harvinaisempaa, polyamoria ja aseksuaalisuus saavat lisää äänenkantajia kotimaiseen YA-kirjallisuuden kenttään. 

Turhautumista aiheuttaa Iinan oikeisto-öyhöttävä alkoholisti-isä, josta Tuukka oppii aivan uuden puolen ja eräs aiemmista osista tuttu hahmo tekee yllättävän paluun. 

  

– Ei minun oo tarkoitus loukata,

mutta ei ennen ollu tämmöstä

ei tehty politiikkaa identiteeteillä

ei itketty pienestä

miehet oli miehiä

naiset naisia

ja asioista sai puhua

niiden oikeilla nimillä

ei mitään tällaista

poliittisesti korrektia hyssyttelyä

vaientamista

ja sorrosta valittamista

kaikilla on nykyään

joku helvetin diagnoosi

oire tai epätyypillisyys

eikä lihaakaan saa perkele syödä. (s. 151-153)

    

Vaikeistakin aiheista voi lukea, kun sen tekee näin ilmavasti, ymmärtäväisesti ja lukijaa lähelle tullen. Joku oli kommentoinut, etteivät kirjan nuoret vaikuta täysin uskottavilta, koska he käyttäytyvät niin järkevästi. Minusta tämä puolestaan on hyvinkin uskottava, mitä olen siskojeni nyt jo aikuisten, parikymppisten lasten kanssa keskustellut. Nuorten elämä vaan sattuu nykyään olemaan erilaista kuin se vaikkapa meidän kolmekymppisten muistoissa on. Tässä on yksi esimerkki, millaista se voi olla. 

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Kerberos on nuorista kertova säeromaani, joka kuohuu kaipuuta ja kipua, mutta hehkuu myös elämän lämpöä.

  

Tuukka on aloittanut geotieteiden opiskelun yliopistossa ja käy terapiassa masennuksen vuoksi – saman sairauden, joka on vienyt häneltä äidin ja muistot tästä. Black metal raikuu usein kuulokkeissa, sillä Tuukan tyttöystävän Iinan tyttöystävä Sara on muuttanut samaan asuntoon, eikä kahden vastarakastuneen tytön kanssa elämisestä puutu ääntä saati käänteitä. Elämän kolhima mutta läheisyyden voimistama kolmikko elää polyamorisessa suhteessa keskenään. Syksyn turbulenssien jälkeen trio odottaa tulevaa joululomaa innolla. Vihdoin aikaa löhötä yhdessä leffojen ja sarjojen äärellä! Sitten naapurissa alkaa haukkua salamyhkäinen koira, jota kukaan ei ole nähnyt, ja kun joulu koittaa, paljastuu yllätyksiä muualtakin kuin lahjakääreiden sisältä.

  

J.S. Meresmaa on tamperelainen kirjailija, jonka säeromaanitrilogiassa on aiemmin ilmestynyt Topelius-ehdokkaaksi valittu ja Blogistanian Kuopuksella palkittu Dodo (2020) sekä Khimaira (2021). Häneltä on julkaistu myös muun muassa Kuvastaja- ja Anni Polva -palkintoehdokkaana ollut Mifonki-fantasiasarja, jolle myönnettiin Kuvastaja-kunniamaininta 2021. Romaanien lisäksi häneltä on ilmestynyt lukuisia novelleja, joita on käännetty eri kielille.

  

213 sivua, Myllylahti 2022

  

Sarjassa ilmestyneet:

• Dodo
• Khimaira
• Kerberos

  

Luettu myös täällä: Kehrääjä, Maaseudun tulevaisuus, Kirjavinkit, Siniset helmet, Amman lukuhetki

  

*****

  

"lokero voi olla taikaa

Mutta mitä tehdä, kun ei löydä omaansa?

Kai suree,

koska hänet tullaan kyseenalaistamaan,

hänet ja hänen elämänsä ja valintansa

Auta armias jos nuori mies on aseksuaali"

    

  

Dess Terentjeva asteli säeromaanien areenalle teoksellaan Ihana. Freestyle on siis jo toinen hänen kirjoittamansa säeromaani, jossa on niin ikään sateenkaarevia hahmoja.

  

Freestyle kertoo parhaista kavereista, jotka ovat eri sukupuolta, ja sen vuoksi cis-heteronormatiiviset aikuiset ovat parittaneet heitä toisilleen jo hiekkalaatikolta alkaen. Päähenkilö Kai on kuitenkin aseksuaali ja Mandi lesbo. Kain tosin luullaan olevan homo, koska miksi muuten poika voisi harrastaa tanssia... Todella uskottava kuvaus harmillisen kapeaa ihmisen mallia tuputtavasta yhteiskunnastamme. Onneksi Kain äiti on aivan huippu, kun poika tulee ulos kaapista.

   

mistä mä ees tiiän tykkääkö se tytöistä 

                        se pukeutuu ihanku sä 

sä tiiät itekin ettei sitä voi tietää vaatteista 

                        tsekkaa sen biot 

ei silti 

                        miksei 

-- 

mä en Kai uskalla

se ei oo niin helppoa

mä en voi ikinä vaan olettaa

        et se josta mä tykkään, tykkää tytöistä (s. 32-33 ja 36)

  

Vaikka tanssi oli tässä keskeinen teema, se ei kuitenkaan ollut niin isossa roolissa kuin pelkäsin. Olin aluksi jättämässä tämän kokonaan lukematta sen vuoksi, mutta kirjassa oli onneksi paljon muutakin. Esimerkiksi pelko parhaan kaverin menettämisestä, kun tämä alkaa seurustella. Todella nopealukuinen ja pohjimmiltaan hyvänmielen kirja. 

  

Kai on nuori, mutta hänellä on jo monta panssaria 

Panssari 1: Kyllähän pojat tanssii

Panssari 2: Kyllähän pojat voi olla kavereita tyttöjen kanssa

Panssari 3: Kyllähän tytöt voi olla tykkäämättä pojista 

Panssari 4 tulee olemaan:

                    Kyllähän saan olla tykkäämättä

                        yhtään helvetin kenestäkään (s. 83)

  

Aseksuaaleja hahmoja on tullut ihastuttavasti lisää kotimaisiin nuortenkirjoihin! Vielä kun saataisiin lisää demiseksuaaleja ja genderfluideja hahmoja kirjoihin, niin olisin aivan hurmioissani samaistumispinnasta. ♥

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Tanssisalissa Kai on turvassa, siellä hän osaa lentää!

  

Freestyle on palkitulla Ihana-romaanillaan valloittaneen Terentjevan toinen nuortenromaani. Katutanssin rytmeihin kirjoitettu säeromaani pohtii ystävyyden ja oman seksuaalisuuden etsimisen kysymyksiä.

  

Kai ja Mandi eivät muista aikaa ennen tanssia - tai ennen toisiaan. He ovat erottamattomat ystävät, joiden askelkuvioihin tulee yllättäen säröjä, kun Mandi ihastuu tanssikoulun tyttöön. Kai taas ei tiedä kiinnostaako häntä seurustelu ylipäänsä. Kai on kyllästynyt itseään koskeviin olettamuksiin, joiden muotteihin hän ei sovi. Hän on alkanut kuitenkin aavistaa, että hänellekin voisi olla olemassa oma lokero.

  

Terentjeva kirjoittaa oivaltavasti ja sensitiivisesti aseksuaalisuudesta. Kirjailijan oma tanssitausta sykkii elävänä säeromaanin rytmeissä.

  

166 sivua, WSOY 2023

  

Luettu myös täällä: Siniset helmet, Lastenkirjahylly, Kirjapöllön huhuiluja, Luova ruho, Amman lukuhetki

Seikkailukirjoja pojille - ja kaikille muillekin

"Kukaan ei tiedä, mistä azkalorit ovat kotoisin", Farei livertää.

"On kuitenkin helppo kuvitella, millaisia hirviöitä on täytynyt asua siinä maailmassa, 

missä ne kerran kehittyivät."

  

  

Vähän aikaa sitten eräässä maamme suurimmassa mediassa haastateltiin suomalaista kirjailijaa, jolla oli paljon sanottavaa kirjallisuudesta, esimerkiksi kuinka hänen mukaansa pojille ei enää nykyään kirjoiteta seikkailukirjoja. Olin tästä mutulla heitetystä väitteestä aika tyrmistynyt, kun minusta tuntuu, että niitä julkaistaan todella paljon, niin kotimaisia kuin käännöksiäkin. Niinpä kaivelin naftaliiniin hieman uponneen blogini takaisin auringon valoon ja ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa kirjamietteitä tänne. Yritän palauttaa rutiinin kirjoittamiseen, joten toivottavasti lähiaikoina tänne tulee enemmänkin postauksia. 

  

Ensimmäisenä käsittelyssä on pääsiäisen lukumaratonilla aloittamani Imperiumin perilliset sarjan viides osa. Vankilapako on Oskar Källnerin kirjoittama ja Karl Johnssonin kuvittama scifiseikkailu, joka maistuu loistavasti myös aikuislukijalle. Toimintaa riittää hengästymiseen asti. Edellisestä osasta Muistisäilö en ole postannut, joten tässä lyhyesti tapahtumista, jotka johtivat tähän pisteeseen

  

"Miten vanhaksi ihmiset elävät Maassa?"

"No suunnilleen sata vuotta, enintään", Elias vastasi.

                                --

"Miten vanhoiksi alonait yleensä elää?"

"Yleensä suunnilleen 600- tai 700-vuotiaiksi." (s. 59)

  

Muistisäiliössä on paljon loistavia ideoita, vauhtia riittää ja vaarallisia tilanteitakin on. Iso juonikuvio ei paljoa edisty, mutta maailmaan saadaan lisää täyteläisyyttä. Imperiumin perilliset ei todellakaan ole pikkulasten sarja, puhutaanhan tässä esimerkiksi itsemurhasta, yritetään pyyhkiä erään hahmon muisti, joku kuolee ja sormia menetetään (mutta naniittien ansiosta ne kasvavat takaisin). Lisäksi herätetään henkiin muinoin kuolleita eliöitä, jotka vain hetkeä myöhemmin sulavat melko graafisesti takaisin kasaksi luita. Suosittelenkin sarjaa myös yläkoululaisille.

  

"Tämä on viidakkoplaneetta", hän jatkaa. "Luonto on vallannut ikivanhat kaupungit. Sanotaan kuitenkin, että monia raunioita vartioivat yhä koneet, robotit, jotka on ohjelmoitu estämään kaikenlaiset aarteiden varastamisyritykset." (s. 81)

  

  

Vankilapaon idea on jo nimessäkin kerrottu, mutta kuka pakenee ja miksi? Hiljaisuuden kapteeni Brock on viety vankilaplaneetta Feroz II:lle. Miehistö aikoo pelastaa hänet sieltä keinolla ja hinnalla millä hyvänsä. Samaan aikaan ihmetystä herättää aluksen mekaanikko Kapa, jonka menneisyys on arvoitus, ja luurankoja on muidenkin kaapeissa. Alice kamppailee näkymättömän uhan kanssa: hänen mieleensä on ladattu ainakin osa muinaisen johtajan muistoista. "Tuntui kuin joku toinen olisi herännyt eloon hänen sisällään. Niin kuin joku olisi ottanut hänen ruumiinsa haltuun."

  

"Vain koiraat saavat -- lähteä planeetalta. Naaraiden velvollisuus on jäädä kotiin munimaan mahdollisimman paljon munia."

"Mitä?" Alice kiljahtaa. "Mitä seksismiä!"

--

"Tiesin kuitenkin jo nuoresta pitäen, että halusin lähteä pois, jättää kotimaailman taakseni ja näjdä universumia. En kuitenkaan saanut siihen lupaa, koska olin naaras." (s. 36)

  

Tämä on toimintaa täyteen pakattu sarja, jonka parissa ei tule tylsä. Parasta on runsas joukko erilajisia hahmoja ja vierailut toisilla planeetoilla. Jatkoa saadaan luultavasti odottaa hetki, sillä kustannustoimittajan Instagram-sivulta kääntämäni tiedon mukaan on seuraava osa ilmestyy nyt keväällä ja sen jälkeen tulisi enää kaksi osaa. Toivottavasti pääjuonta siis edistetään aikaisempaa nopeammalla tahdilla, vaikka itse voisin lukea vaikka kuinka monta osaa enemmänkin.

  

Jos ihmiskunta onnistuu päättämään päivänsä ilmastokatastrofin, jonkin viruksen tai sodan kautta, Maassakin näyttää ehkä muutaman sadan vuoden päästä tältä. Ei mitään muuta kuin kasvillisuuden valtaamia raunioita. (s. 182)

  

Käännökseen oli jäänyt pari erikoista kohtaa. Mitä tarkoittaa käpistellä? Toinen oli erikoinen sanavalinta lauseessa "koko universumin pilkan esine" miksi ei kohde? Muutoin sanasto on todella laadukkaasti käännetty ja täyssä scifinörttejä kutkuttelevia termejä. 

  

Arvosanat:

         

Takakannesta:

Jännittävä ja värikkäästi kuvitettu avaruusseikkailu koululaisille.

  

Kaapattua äitiään etsivien Alicen ja Eliaksen matka galaksin halki jatkuu. Avaruusalus Hiljaisuuden miehistö on huolissaan paitsi kapteenistaan Brockista myös Alicesta, joka muistonvartijoiden luona käytyään on alkanut kuulla ja nähdä omiaan. He keksivät suunnitelman, jonka avulla Brock saadaan pelastetuksi pahamaineiselta vankilaplaneetalta, mutta sen toteuttaminen ei ole mikään yksinkertainen juttu.

  

Suomentanut: Leena Peltomaa, 269 sivua, Otava 2023

 

Alkuperäinen nimi: Imperiets arvingar 5: Fängelseflykten (2021)

 
Kuvittanut: Karl Johnsson
  
Sarjassa ilmestyneet:

• Tähtiin temmatut
• Rautaruusu
• Hautaplaneetta
• Muistisäiliö
• Vankilapako

  

*****

  

"En ole ihan varma, voiko pakoa laskea voitoksi."

"Me taistellaan yliulottuvuuksellista luurankoarmeijaa vastaan"´, Dirk sanoo. 

"Voitoksi lasketaan jo se, jos pysytään kymmenen sekuntia hengissä."

    

  

Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten kuvittama Maailman viimeiset tyypit 7,5: Quintin ja Dirkin sankaritehtävä on nopealukuinen, tapahtumarikas sekä sopivasti jännittävä paketti, joka täydentää zombien ja hirviöiden täyttämässä maailmassa parhaansa mukaan selviytyvien teinien tarinaa.

  

Mustaa öljyistä mönjää valuu pitkin Pussirotta-kuninkaan Pizzateatteriin johtavan kierreportaikon seiniä. Portailla lojuu luita ja aina välillä kuuluu KRÄK, kun luu rusentuu Dirkin saappaan alle. (s. 120)

  

Aivan kuten arvelinkin Junen saatua oman kirjansa, myös Quint ja Dirk pääsivät sooloilemaan. Quint opettelee käyttämään toisen ulottuvuuden magiaa, joka tunnetaan meidän ulottuvuudessamme tieteenä (mutta näyttää silti yhtä vaikuttavalta kuin magia). Hänen loihtimisensa menee kuitenkin hieman pieleen, sillä kaksikko teleporttaa ties kuinka kauaksi muista. He pääsevät suorittamaan omaa sankaritehtäväänsä, sillä pieni toisesta ulottuvuudesta tulleiden luomuviljelijä-hirviöiden yhteisö on joutunut alati kasvavan traakin piinaamaksi.

  

  

Nopealukuinen, tapahtumarikas sekä sopivasti jännittävä paketti täydentää zombien ja hirviöiden täyttämässä maailmassa parhaansa mukaan selviytyvien teinien tarinaa. Eikä vieläkään olla tavattu kuin yksi muu ihminen. Saas nähdä milloin palataan siihen juonilankaan, jossa kuultiin selviytyjien radiolähetys. Ja mahtaako se olla aito vai huijaus kerätä loput henkiin jääneet ihmiset? Toivottavasti lokakuussa ilmestyvä seuraava osa Kielletty linnake nytkäyttää tarinaa reippaasti eteenpäin.

  

Hän haluaa uppoutua siihen kirjaan NYT HETI, ja jos lukee kävellessä, törmää aina liikennemerkkeihin. (s. 59)

  

Arvosana:

    

Takakannesta:

Huippusuositun sarjan nokkelat kaverukset omassa seikkailussaan!
  
Maailman viimeisten tyyppien ystävykset, älykäs Quint ja voimakas Dirk, yhdistävät voimansa maailmanlopun monstereita vastaan ikiomassa kirjassaan.
  
June sai jo oman seikkailunsa, ja nyt on Quintin ja Dirkin vuoro! Juuri kun Tuomiopäivän taistoista on hädin tuskin selvitty, ajautuvat Quint ja Dirk erilleen muusta porukasta. Edessä on uusia monsterituttavuuksia, vaarallinen maailmanlopun sankaruutta vaativa tehtävä – sekä tietenkin taattua menoa, meininkiä ja mättöä jengin hulvattomaan tyyliin!

  

Suomentanut: Aila Herronen, 289 sivua, WSOY 2023

   
Alkuperäinen nimi: The Last Kids on Earth: Quint and Dirk's Hero Quest (2022)

  

Kuvittanut: Douglas Holgate
 
Sarjassa ilmestyneet:

• Maailman viimeiset tyypit
• Zombiparaati
• Painajaiskuningas
• Kosminen kauhu
• Keskiyön miekka
• Junen seikkailu
• Luurankotie
• Tuomiopäivän taisto
• Quintin ja Dirkin sankaritehtävä
• Kielletty linnake (ilmestyy lokakuussa 2023)

  

*****

  

"Leveä suu ulottui hänen korviinsa asti, jotka puolestaan olivat nyt niin pienet, ettei niitä melkein näkynyt. Iho hohti vihertävänä ja kidukset kaulassa kohoilivat kuin lyhyet siivet."

  

  

Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin kirjoittama ja Henrik Jonssonin kuvittama Näkki on varmasti Pax-sarjan vähiten ällökammottava osa. Kirja alkaa koulun ulkolupäivästä. Lapset pääsevät kokeilemaan pelastautumista avannosta naskaleiden avulla. Ei olisi kyllä omassa koulussa tuollaista voinut järjestää, liekö aivan laillistakaan. 

  

"Oma pelko on vahvin vankila." (s. 29)

  

Yksi kohta loppupuolella oli melkoisen graafinen, mutta enemmän tässä oli keskiössä Alrikin ja Viggon äidin vierailu sekä Estridin ja Magnarin veljen Hei-Henryn edesottamukset. Alkoholismin kanssa kamppaileva Yrsa nähdään ensimmäistä kertaa ja kaikki ei mene vierailulla aivan putkeen.

  

Viggo on oma ärsyttävä itsensä, joka toistuvasti pyytää Alrikia katsomaan temppujaan. Veljeksillä on nahinaa Iriksen kanssa, etenkin Alrikin pelastamasta Freja-koirasta. Riitelyllä on vakavampiakin seurauksia, sillä salaisen kirjaston maaginen suojaus murenee, jos sen käyttäjät eivät tule toimeen keskenään. Ja suojausta ei voi edes uusia, sillä kirjaston aiempi suojelija, Estridin ja Mgnarin äiti ei koskaan kertonut loitsuja.

  

– Kaikki kalaihmiset näyttävät tuiki tavallisilta ihmisiltä ollessaan poissa veden alta, Estrid sanoo. – Ainoa tuntomerkki ovat punaiset hiukset. Joskus heillä on huono iho, koska eivät kestä kuivalla maalla elämistä pitkään. (s. 40-41)

  

Tällä kertaa maagisena pahiksena on näkki, eli suomalaisestakin kansantarustosta tuttu hahmo, joka viettelee ihmisiä vetiseen hautaansa. Se ei kuitenkaan ole niin kammottava vastus kuin moni aiempi. Kiinnostavinta on, kun Pax-maailman "maagisen poliisin" eli Blekhin toiminnasta saadaan lisää tietoa.

  

– Täytyy muistaa, että suurimmassa osassa meitä on hieman kalaihmistä. Kauan sitten vallitsi rauha ihmisten, noitien, kalaihmisten, susinaisten ja kaikkien mahdollisten välillä. Siihen aikaan kävi useammin niin, että he saivat lapsia keskenään. (s. 41)

  

Pohdin yhden hahmon kohdalla, mitä jos tämä olisi jotain muuta kuin annetaan olettaa ja olin oikeassa, ei siis kaikkein yllätyksellisin juoni tässä. Lisäksi ennakointia käytettiin hieman liikaa tehokeinona: "Jos Alrik olisi tiennyt, niin hän olisi jäänyt sisään. -- Viggo ei kuitenkaan tiennyt, miten väärässä hän oli. Kovin, kovin väärässä."

  

Kuinkahan mahtaa veljeksille käydä, enää neljä osaa sarjasta jäljellä, mutta paljoa ei ole ehtinyt tapahtua ison juonikaaren osalta. Käännökseen on jäänyt yksi kukkanen: teoksen maailmassa torstait ovat noitapäiviä, mutta myöhemmin Alrik kommentoi, ettei nyt ole tiistai ja noitapoliisi tulee hakemaan vääränä päivänä taikomisesta. Myös jään "elänteet" oli minulle uusi ilmaisu, varmaankin jotain murretta. Millainen mahtaa olla "aito matto"? Tarkoitetaankohan tässä itämaista käsintehtyä mattoa? 

  

Hetken kuluttua Viggo nukahti. Se kävi yhtä nopeasti kuin joku olisi kiskaissut pistokkeen seinästä. (s. 69)

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Nuorten kauhusarja koukuttaa ja karmii myyttisine hirviöineen.
  
Jokin menee pahasti pieleen, kun Mariefredin koulu järjestää teemapäivän järven jäällä. Iris väittää, että tapahtumien takana on näkki – vedenhenki, joka hukuttaa uhrinsa huvin vuoksi. Vaikka Viggo ja Alrik pitävät Iristä universumin rasittavimpana tyyppinä, he uskovat hänen olevan oikeassa. Alrikin ja Viggon on uhmattava pahimpia pelkojaan hoitaakseen tilanteen, mutta riittääkö se? Kaiken lisäksi poikien äiti on ilmaantunut kaupunkiin… mukanaan yllätys!
  
Pohjoismaiseen mytologiaan pohjaava nuorten kauhusarja Pax on yhtä koukuttava kuin Harry Potter ja yhtä raaka kuin Nälkäpeli. Näkki on sarjan kuudes osa.

      

Suomentanut: Sirpa Alkunen, 203 sivua, Otava 2022

  

Alkuperäinen nimi: Näcken (2016)
   
Sarjassa ilmestyneet osat:

• Loitsusauva
• Tuonenkoira
• Ihtiriekko
• Para
• Kummitus
• Näkki
• Pesta (ilmestyy elokuussa 2023)