Lisa Fipps: Starfish

"How does anyone have the right to tell you
how to live just because of your weight?"

  

   

Lukuhaasteissa: Sykähdyttävä säeromaani -haaste, Helmet 12. Lastenrunokirja

  

But even eating a healthy snack
is a crime
for a fat girl. (s. 53)

  

Lisa Fippsin säeromaani Starfish kertoo pian 12-vuotiaasta Elliestä, joka on ylipainoinen. Hän saa kuulla siitä ilkeitä kommentteja niin koulussa kuin satunnaisilta ohikulkijoiltakin, mutta vielä enemmän häntä satuttavat äidin puheet. Ensimmäisen kerran äiti laittoi hänet dieetille neljävuotiaana. Äiti pitää tarkkaa kirjaa ruokatarvikkeista, tutkii roskikset ja vie tyttöä lukuisien lääkäreiden vastaanotolle. Hän jopa pohtii varaavansa ajan lihavuusleikkaukseen, vaikka Elliekin tietää, että lääkärit eivät mielellään niitä tee alle 14-vuotiaille.

  

DNA doesn't make you family.

Love does. (s. 99)

  

Kiitos äidin tiukan kurin, Ellielle on muodostunut negatiivinen suhde ruokaan ja omaan kehoon. Onhan äiti jopa kommentoinut peilin edessä Ellien kehon jokaisesta ongelmakohdasta, eikä Elliellä siksi ole yhtään peliä. Äiti ei suostu ostamaan tytölle uusia vaatteita, koska hänen mielestään se antaisi Ellielle oikeutuksen lihoa lisää.

  

They accepted me,

just as I am,

in five secinds flat.

Why can't my family do that? (s. 75)

  

Ellie joutuu käymään koulussa yksin, koska paras ystävä Viv muuttaa toiseen osavaltioon. Onneksi samaan aikaan naapuriin muuttaa uusi perhe ja Ellie ystävystyy meksikolaisen Catalinan (ja koko hänen perheensä) kanssa, vaikka he eivät samaa koulua käykään. Koirat eivät kuitenkaan tuomitse, niinpä Ellien rescue-Mopsi Gigi on hänelle tärkeä ja päässä kuhisevia ajatuksia voi tyhjentää uimalla. Ellie kirjoittaa mielellään, mutta toisin kuin hänen äitinsä, jonka erikoisalaa ovat lehtiartikkelit, hänen sanankäyttönsä synnyttää runoja.

  

I will never understand

how some people can be

so cruel. (s. 222)

  

Starfish herättää paljon ajatuksia ja samaistumista.

  

Arvosana:

         

Takakannesta:

Ellie is tired of being fat-shamed and does something about it in this debut novel-in-verse.

  

Ever since Ellie wore a whale swimsuit and made a big splash at her fifth birthday party, she’s been bullied about her weight. To cope, she tries to live by the Fat Girl Rules–like “no making waves,” “avoid eating in public,” and “don’t move so fast that your body jiggles.” And she’s found her safe space–her swimming pool–where she feels weightless in a fat-obsessed world. In the water, she can stretch herself out like a starfish and take up all the room she wants. It’s also where she can get away from her pushy mom, who thinks criticizing Ellie’s weight will motivate her to diet. Fortunately, Ellie has allies in her dad, her therapist, and her new neighbor, Catalina, who loves Ellie for who she is. With this support buoying her, Ellie might finally be able to cast aside the Fat Girl Rules and starfish in real life–by unapologetically being her own fabulous self.

  
244 sivua, Penguin Young Readers: Nancy Paulsen Books 2021

  

Samankaltaista luettavaa:

• Julie Murphy: Dumplin
• Sari Sariola: Tiedän olevani ylipainoinen
• Rainbow Rowell: Eleanor & Park
• Elizabeth Acevedo: Runoilija X
• Safia Elhillo: Home Is Not a Country
• Megan E. Freeman: Alone

Marie Lu: Legend

"I'd once been fascinated by his legend - all the stories I'd heard before I met him."

   

  

Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 35. A book set in the future

Tunelmamusiikkia: Maroon 5: Come Away To The Water, Dead Kennedys: California Über Alles, Rage Against The Machine: Testify, Woodkid: Run Boy Run, Muse: Uprising

  

Goodreads on siitä ihana ja yhtä aikaa kamala sivusto, että sieltä löytää (liikaa) kirjavinkkejä. Yksi sivustolta bongaamani nappiosuma oli Ann Aguirren Razorland-trilogia. Myös tämän Marie Lun dystopian löysin sitä kautta. Pariltakin eri taholta tuli myös vastaan kommentteja  trilogian aloittavasta Legendistä, että se oli ollut kyseisille lukijoilleen paras dystopiateos, jonka he koskaan olivat lukeneet. 

  

Each day means a new twenty four hours. Each day means everything's possible again. You live in the moment, you die in a moment, you take it all day at a time. You try to walk in the light. (s. 295)

  

Minä en ihastunut yhtä paljoa. Sinällään en mitään muuta vikaa pysty osoittamaan teoksesta kuin liiallisen ennalta-arvattavuuden. Se jokin tietty koukuttavuus vaan jäi kohdallani puuttumaan. Tämä oli sarjassamme "nuorten dystopia, jossa päähenkilöiden ikä liikuskelee maagisessa 15-16 vuodessa (missä ovat 14 tai vaikka 19 vuotiaat hahmot, kysyn) ja maailmassa ketkään muut kuin päähenkilöiksi sattumalta valitut kaksi nuorta eivät tee mitään maailman muuttamiseksi". Legendillä on toki omat hetkensä ja teos suisältää muutamia mielenkiintoisia käänteitä, mutta verrattuna esimerkiksi aiemmin mainittuun Razorland-sarjaan on Legendin imu paljon heikompi.

    

Tulevaisuuden Los Angelesiin sijoittuvan Legendin päähenkilö on 15-vuotias Day, Amerikan tasavallan etsityin rikolinen. Teoksen nimi pohjaa eeppisiin tarinoihin, joita Dayn robinhoodmaiset hyökkäykset hallitusta vastaanovat synnyttäneet. Day ei kuitenkaan ole hänen alkuperäinen nimensä, vaan katurottana elämään tottuneen pojan myöhemmin ottama nimi, Dayllä on perimässään aasialaista verta, joka näkyy hänen piirteissään, teoksessa häntä kuvataan mm. seuraavalla tavalla: "he looks like an angel". (Jos jotakuta kiinnostaa, millaisina minä näin teoksen hahmot, tämän linkin takaa löytyy tekemäni kollaasi.)

  

The Republic has no idea what I look like. They don't seem to know much of anything about me, except that I'm young and that when they run my fingerprints they don't find a match in their databases. That's why they hate me, why I'm not the most dangerous criminal in the country, but the most wanted. I make them look bad. (s. 2)

  

Militaristisen hallituksella on käytössään jokseenkin kehittynyttä teknologiaa (esim. JumboTron-näytöt, joiden kautta kansalle jaetaan tiedoteita), mutta koska kyseessä on käsittääkseni post-apokalyptinen maailma, jonka historiaa ei juurikaan valotettu (vielä), päättelin, että suuri osa aikaisempien sukupolvien tekniikasta on joko kadonnut, salattu tai tuhottu. Sota on jakanut entiset Yhdysvallat kahtia: pohjoiseen on muodostanut Amerikan tasavalta, joka sotii eteläisempiä siirtokuntia vastaan. Siirtokuntien tekniikka on osin parempaa kuin tasavallan, vaikka tätä ei tietenkään myönnetä julkisesti. Day on sitoutumaton toimija, joka ei kannata kumpaakaan osapuolta,- tai kapinallista ryhmää nimeltään Patriootit - joskin tekee pientä kiusaa tasavaltaa vastaan. 

    

Dayn äiti luulee poikansa kuolleen, mutta tämän vanhempi veli John (19) tietää totuuden, myös tämän kapinallisuudesta. Perheeseen kuuluu vielä pikkuveli Eden (pian 10). Vaikka Day ei pystykään asumaan kotonaan köyhällä Lake-sektorilla, hän ei voi vastustaa mahdollisuutta tarkkailla rakkaimpiaan salaa. Hän myös toimittaa perheelleen rahaa, ruokaa ja vaatteita aina kun voi. Dayn näkökulman lisäksi kerronta vuorottelee joka toisessa luvussa rikkaalla Ruby-sektorilla asuvan June Ipariksen kanssa. Molemmilla on oma fonttinsa ja kerronta tyylinsä. Hahmot on siis helppoa erottaa toisistaan. Tämä tapa jakaa tarinan eteenpäin vieminen kahden eritaustaisen hahmon kanssa alkaa olla jo nähty dystopioissa, mutta ei voi mitään: se vain sattuu toimimaan tällä kertaa varsin hyvin.

    

June on tasavallan ihmelapsi (Prodigy), joka on 10-vuotiaana suoritettavassa fyysistä ja psyykkistä kuntoa mittaavassa Trialiassa saanut ainoana tasavaltalaisena täydet pisteet, 1500. Hän aloitti yliopistossa 12-vuotiaaana ja opiskelee nyt viimeistä vuottaan ollen vain 15-vuotias. Junen vanhemmat ovat kuolleet vuosia sitten auto-onnettomuudessa, ja hänen vanhempi veljensä Metias on kasvattanut tyttöä, joka seuraa veljensä esimerkkiä ja on kovanahkainen sotilas.

  

Köyhillä sektoreilla leviää rutto. Oviin maalatut punaiset X:t ovat merkkinä taloista, joissa on sairastuneita. (vrt. Teemestarin kirjan sininen O vesirikoksesta ja Natsi-Saksan aikaan keltaiset Daavidin tähdet juutalaisista kodeista). Rikkailla sektoreilla asuvat saavat rokotuksen alati muuttuvaa ruttoa vastaan. Rapautuneiden rakennusten ja rääsyihin pukeutuneiden ihmisten lisäksi sähkövalot ovat yksi tapa erottaa jo kaukaa, onko kyseessä köyhä vai rikas sektori. Junella ja Dayllä onkin tästä meille niin arkisesta asiasta hyvinkin erilainen käsitys.

    

June: "I wish The Republic would hurry up and win this war already so that we might actually get a whole month of nonstop electricity."

Day: "a luxyry only government buildings and the elite's homes can afford"

   

Tasavallan päämiehenä on epäilyttävästi diktaattoria (tai Kekkosta) muistuttava Elector Primo. Jokaisessa taloudessa on esimerkiksi oltava pakollinen muotokuva hänestä ja miestä on puhuteltava muodollisesti: "Our Glorious Father". Kukaan tasavaltalainen ei kyseenalaista esimerkiksi JumboTroneilta näkemiään uutisia ulkomaailmasta ja sotilaat tottelevat ylhäältä saamiaan käskyjä sokeasti, ollen hallituksen ohjaamia marionettinukkeja.

  

Our illustrious Elector Primo had just accepted another four year president term. That would make this his eleventh term. (s. 35) 

  

Kuten takakannen lukenut saattaa olettaa, June ja Day kohtaavat lopulta ja vaikka heidät yhteen saattavat tapahtumat eivät olekaan riemukkaita, tuntevat molemmat nuoret vahvaa vetoa toisiinsa. Suuri osa teosta käsitteleekin tätä tunneta, jota molemmat eri syistä vastustavat. (Minä en lämmennyt tälle pakotetulle romanssille ollenkaan.) Dayn väitetään murhanneen Junen veljen ja ryhtyessään selvittämään kuoleman taustoja, June tulee avanneeksi Pandoran lippaan. Harmillisesti paljastuvat juonenkäänteet ovat vain liian ennalta-arvattavia ja tuskastuin kirjaan, vaikka luinkin sen melko ripeästi loppuun. 

  

In my mind I make a silent promise to my brothers killer. 

I will hunt you down. I will scour the streets in the republic if I have to. I will trick you and deceive you, tempt you out of your hiding place, and chase you until you have nowhere else to run. I make you this promise: your life is mine. (s. 45)

  

Lun luomat hahmot ovat kuitenkin mielenkiintoisia, vaikka hänen juonenkuljettamisensa ontuu paikoin pahasti. Pidin Daysta alusta alkaen ja symppasin hänen kokemuksiaan. June puolestan oli aluksi hyvin vaikeasti lähestyttävä ja ärsyttävä kakara. Älykäs kyllä, mutta liian snobi ja sokea ympäröimälleen maailmalle, että häneen olisi voinut samaistua. Junen vahvuus paljastuu vasta loppupuolella kirjaa, sillä hän on valmis katsomaan maailmaa Dayn näkökulmasta.

   

Vaikka Legend ei minulle ollutkaan kovinkaan ilotulituksia aiheuttava teos (alta löytyy lista paljon positiivisemmista lukukokemukista), se on ihan ok YA-dystopiaksi. Pienestä puhinasta huolimatta vietin kyllä teoksen vauhdikkuuden ansiosta muutaman oikein viihdyttävän illan. Voinkin siis suositella tutustumaan teokseen, jos tällaisesta genrestä pitää. Todennäköisesti Legend maistuu sen paremmalle, mitä vähemmän lajityypin kirjoja on lukenut. Tästä on myös tekeillä elokuva, jonka pitäisi alkutietojen mukaan ilmestyä 2016.

   

Arvosana:

   
Takakannesta:

Los Angeles, California, Republic of America. 

  

He is Day. The boy who walks in the light. She is June. The girl who seeks her brother's killer. 

  

On the run and undercover, they meet by chance. Irresistibly drawn together, neither knows the other's past. But Day murdered June's brother. 

  

And she has sworn to avenge his death.

  

Samantyylisiä kirjoja: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Lois Lowry: The Giver, Lauren Oliver: Delirium-trilogia, George Orwell: Vuonna 1984

    

295 s. Razor Bill/Penguin Books 2013 (1. painos 2011)

    

Legend on luettu myös täällä: Tarinoiden syvyydet, Kirjaneidon tornihuone, Notko, se lukeva peikko, Kirjamaailma, Tyttö ja liian suuri kasa kirjoja
   

Kirjailijan kotisivut

Beth Revis: Shades of Earth

"It's our ignorance that will kill us on this planet."

    

    

Näin Beth Revisin Accross the Universe -trilogian viimeisen osan Shades of Earth eräällä Facebookin kirpputorilla ja päätin ostiaa kirjan joululahjaksi itselleni. Teosta ei käsittääkseni olla vielä suomentamassa, joten ajattelin haastaa itseni lukemaan teoksen englanniksi. Koska kyseessä on sarjan kolmas osa, on vaikeaa olla paljastamatta jotain edellisiä osia lukemattomille.

    

We have to go. We have to face the world below. it will be better to die quickly with only the taste of freedom on our lips than to live long lies pretending not to see the wall that imprison us. (s. 2)

      

Viimeisessä osassa Seuraaja (Elder) ja Amy pääsevät pitkän odottamisen jälkeen viimein astumaan Kentauri-Maan pinnalle. Vaikka planeetta muistuttaa suuresti kotoisaa tellustamme, on siellä kuitenkin merkittäviä eroja, kuten uudenlaisia vaarallisia kasveja. Luonnon kuvailu onkin yksi kirjan vahvuuksisa. Toisessa osassa, Miljoona aurinkoa, edellinen "Vanhin"-klooni Orion paljastaa, että planeetan pinnalla on jotain vaarallista, petoja (vrt. tv-sarja Terra Nova). Lopussa kuitenkin selviää, missä todelliset pedot ovat.

  

[Elder] The bird-thing lands only a few meters in front of me, but it's so heavy that I can feel the thump of it's body reverberating on the sandy ground. The creature rowers over me, its long, pointed head tilted to the sky before peering down and opening its heard beak, exposing saw-like teeth. Green leathery skin that's so dark it's nearly black gives way to scaly claws and membrane like wings. It's a horrible monster that seems cobbled together from creatures on Sol-Earth - a dinosaur head atop a lizard's body with raptor claws and bat-like wings. (s. 28-29) 

[Amy] I am only starting to realize how much I just don't know. Like, for starters, what the hell was that thing? It looked kind of like a pterodactyl, with pointed head and massive wings and jagged claws, but there was also something distinctly alien about it.  

Alien. That's what everything on this planet is to us. (s. 30-31)

    

Amy tapaa kolmen kuukauden hereillä olonsa jälkeen vanhempansa. Syväjäädytetyt matkustajat heräävät pakosukkulan laskeutuessa planeetalle. Teoksessa on mielenkiintoisia antropologisia havaintoja siitä, mikä on "shipborneille" (eli Godspeed/Varjelus-aluksella syntyneille) ja "earhtborneille" (eli Maassa syntyneille) epäluonnollista: toisille se oli ukkonen, toisille Phydus, lääkeaine, joka tekee passiiviseksi. Phyduksen käyttö herättää niin teoksen hahmoille kuin myös lukijallekin mieleen eettisiä kysymyksiä. 

     

I'm looking out, past the burnt ground and the broken trees, their limbs twisting and turning like tangled yarn, past the horizon and the sky. 

And no matter how much my eyes staring, there isn't a wall. Not a single frexing wall. (s. 27)

      

Seuraajalle kaikkein oudointa, mutta samalla Kentauri-Maassa parasta, on sen rajattomuus. Siitä saakka, kun Seuraajalle paljastui, että Godspeed on ollut perillä jo vuosia, aluksen keinotekoinen taivas ja joka puolella vastaan tulevat seinät ahdistivat häntä lähes yhtä paljon kuin Amyakin. Ainoa asia, mitä Seuraaja kaipaa Godspeediltä on yhteys toisiin ihmisiin. Aluksella oli käytössä kommunikaatiojärjestelmä, jossa jokaiselle asukkaalle istutettiin korvan taakse painike, jonka avulla pystyi puhumaan kenelle tahansa aluksessa. Vanhin pystyi myös osoittamaan puheensa kerralla kaikille.

      

I've never felt so disconnected from... everything. It's one thing to know that the ship's unreachable, but now the connection I've had with my people who are there is gone too. (s. 26)

      

Revisin käyttämä kieli on todella helppolukuista. Vain muutamia erikoisempia sanoja piti tarkastaa. Omituisin sanavalinta oli lauseessa the air is pregnant with expectation, en ole aikaisemmin kuullut tässä yhteydessä käytettävän muuta sanaa kuin heavy. Toinen sanavalinta, joka jäi mieleen, on teoksen alkupuolella runsaasti käytetty honeycombed glass. Laskin sanan ilmestyvän parhaimmillaan kolme kertaa yhdellä sivulla. Teoksessa kiroillaan samaan tapaan kuin Battlestar Galacticassa (frak) ja Farscapessa (frell), siis käyttämällä keksittyä kirosanaa - tässä tapauksessa sana on frex. 

      

Shades of Earth ei välttämättä ole kaikkein onnistuneinen dystopiasarjan päätös, mutta kerronnassa on paljon mielenkiintoisia juonenkäänteitä, jotka saavat kyllä katsomaan peiliin ja ajattelemaan itseään ja omia tekemisiään aivan uusin silmin. Vain loppuratkaisu on hieman ennalta arvattava, mutta sekin on kerrottu mielenkiintoisella tavalla. Teoksen vahvuutena on sen monipuolisuus: perus avaruusooppera-scifin lisäksi romaanissa on kahdentasoista dystopiaa: toisella puolella ovat Phydus, monoetnisyys, kloonit, toisella sekä uuden että vanhan planeetan salaisuudet. Suurimman miinuksen teos saa pakotetusta kolmoisdraamasta.

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Amy and Elder have finally left the oppressive walls of the spaceship Godspeed behind. They’re ready to start life afresh–to build a home–on Centauri-Earth, the planet that Amy has traveled 25 trillion miles across the universe to experience. But this new Earth isn’t the paradise that Amy had been hoping for. Amy and Elder must race to uncover who–or what–else is out there if they are to have any hope of saving their struggling colony and building a future together.

 

But as each new discovery brings more danger, Amy and Elder will have to look inward to the very fabric of what makes them human on this, their most harrowing journey yet. Because if the colony
collapses? Then everything they have sacrificed – friends, family, life on Earth – will have been meaningless

 
369 s. Razor Bill/Penguin 2013

Muita ajatuksia kirjasta mm. täällä: Risingshadow, Goodreads, Kirjus, Dysphoria,

Kirjailijan kotisivut

Sarjassa ilmestyneet: 

• Matka alkaa (2012)
• Miljoona aurinkoa (2013)

 
Samantyylisiä kirjoja: Kass Morgan: The 100, Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä