tiistai 30. kesäkuuta 2020

Joona Koiranen (toim.): Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta

   
Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, Popsugar Reading Challenge: An anthology 
   
Sain vinkin Joona Koirasen toimittamaan antologiaan Äänellä jonka kuulet - Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta, kun kysyin Twitterissä parhaita lukuvinkkejä sateenkaarevasta kirjallisuudesta. Tämä olikin varsin mielenkiintoinen tuttavuus! Kokoelmassa on viisi novellia, joista etenkin kaksi ensimmäistä ovat dystopioita, joissa trans- ja muunsukupuolisuus ovat periaatteessa laittomia. Näihin on selvästi otettu ideoita omasta ajastamme, jossa on edelleen ihmisiä, jotka eivät halua hyväksyä ihmisyyden moninaisuutta.
   
Ensimmäinen novelli Pure mun anananasta on velopunk-romaaneistaan tunnetulta Taru Luojolalta ja tämä lyhyt tarina sijoittuu samaan maailmaan. Tapahtumat alkavat valtiossa nimeltä Murica, jonka päättelen olevan entinen Yhdysvallat. Kaksitoista vuotta aiemmin kaikki transsukupuoliset erotettiin armeijasta ja sen jälkeen suurin osa tummaihoisista, latinoista ja aasialaisistakin lähti masta. 
  
Kaksi sotilasta lähetetään soluttautumaan Batanaramiin, jonne on paenut joukko transihmisiä, joita pidetään uhkana Muricalle. Twin-Cam on palannut kaappiin ja saanut pidettyä työnsä, koska ei erotu ulkonäöltään liikaa. Hänelle ja hänen niin ikään nimimerkkiä käyttävälle kollegalle on kerrottu, että Batanaram on roistovaltio, joka on köyhä ja jossa ei ole vapautta, mutta heidän saavuttuaan toiseen maahan, he saavat huomata, että asunto, ruoka, lääkäri ja osa vaatteista annetaan tulokkaillekin ilmaiseksi. Jopa sukupuolen moninaisuuteen suhtaudutaan avoimesti.
  
"Oletteko tulleet Muricasta?" Kyllä. "Vainotaanko teitä sukupuolenne takia?" Ky-kyllä. "Olisiko teidän vaarallista palata sinne?" Kyllä. "Siinä tapauksessa tervetuloa Batanaramiin!" (s. 24)
  
Novellissa käytettiin termiä kvääri, joka on suomennos monelle varmaan tutummasta sanasta queer. Luojola käyttää muutoinkin värikästä kieltä, esimerkiksi polkupyörä on fitsi, pudottamisen sijaan römpsäytetään ja ananakset taivutetaan anananaina. 
   
Toinen novelli, Chia on Heidi Airaksisen kynästä. Se kertoo kahdesta ihmisestä, jotka eivät mahdu "standadrdiin". Ihmiset on jaettu eri yhteiskuntaluokkiin pisteytyksillä ja "poikkeavasta seksuaalisuudesta tai epäselvästä sukupuolesta tuomitut kansalaiset" ja "samansukupuolisesta haureudesta" syytetyt menettävät suurimman osan pisteistään ja saavat alimman luokituksen, minkä lisäksi heidät määrätään "eheyttävään hoitoon". Jopa kadut on jaettu kaistoihin, joilla eri luokkiin kuuluvat kulkevat. Novellissa on kiehtovia sateenvarjotarkastajia, joiden merkitys jäi kuitenkin hieman kryptiseksi.
 
Chia oli tosin menettänyt pisteitä jo syntyessään. Hänen kehonsa ei täyttänyt sukupuolen binäärisiä standadrdivaatimuksia, joten hänen kohtalonsa oli sinetöity jo synnytyslaitoksella. (s. 62-63)
    
Kolmas novelli on kokelman kummallisin (enkä tarkoita tätä negatiivisessa mielessä). Sinä et ole kasvi on Edi Kabonin kirjoittama. Se kertoo hyvin kiehtovalla tavalla muuttuneesta ihmisten yhteiskunnasta. Ensinnäkin, sanaa ihminen ei enää käytetä, sen tilalla on sana olemus. Olemukset käyttävät hupullisia kaapuja ja kommunikoivat puhumisen sijaan otsaruutujen välityksellä, sillä ruumista ei ole, on vain mieli. Pinnan alla kuitenkin kuplii kapina.
 
Hän katseli vastaantulevia olemuksia, jotka näyttivät kaikki tismalleen samanlaisilta. Ainoastaan pituus erotti heidät toisistaan. (s. 77)
  
Oma suosikkini on kokoleman neljäs novelli, Asa Palon V-sana (jolle annan neljä tähteä). Se hyödyntää spefisarjoista tuttua trooppia eli jossain vaiheessa tulee jakso, jossa hahmojen pitää päättää kumpi koetuista maailmoista on oikea, kumpi harhaa. Näitä on ollut mm. Doctor Whossa (kausi 5, jakso 7 "Amy's Choice") ja Buffy, vampyyrinmetsästäjässä (kausi 6, jakso 17 "Normal Again").
 
Pyydän paperia ja kynää ja piirrän huojuvan, alkueliötä muistuttavan alueen. Selitän, sen olevan eräänlainen spektri. Että siinä missä heidän näkökulmastaan on olemassa ainoastaan kaksi vastakkaista sukupuolta, kuin janan eri päät, minulle koko spektri on yksi suuri sukupuoliavaruus. Minä en osaa asettaa itseäni janalle, tarvitsen avaruuden verran tilaa ollakseni minä. (s. 123-124)
  
Päähenkilö Auri elää polyamorisessa kommuunissa maailmassa, joka postapokalyptinen (kun kirjoitin J.S. Meresmaan Dodosta peräänkuulutin lisää polyamoriaa kirjallisuuteen, en kyllä arvannut, että näin nopeasti olisin saanut lisää). Mitään tarkkaa ei kerrota, mutta pieniä vihjeitä vilahtelee tekstissä. On saastealue, joka leviää ja radiokanavia hiljenee laitteiden hajottua. "On kulunut vasta pari sukupolvea siitä, kun maailmassa alkoi uusi aamu pitkän ja pimeän romahduksen jälkeen." Tässä maailmassa ihmiset ovat palanneet kalevalamaisille juurilleen, elämistä puhutaan eufemismein "etteivät ne kuule ja ota kutsuna". Esimerkiksi variksia karkotetaan loitsuin ja niitä kutsutaan harmaapaidoiksi, roskapuluiksi, paskalinnuiksi, vainovarpusiksi ja mustapäiksi.
 
En minä ole... nainen. Saan soperrettua ennen kuin itku tulee. -- Kaikki tämä epäily, kyseleminen ja olettaminen ovat väsyttäneet minut. -- Minua kuulusteltiin. Yksi oli ainakin lääkäri, ja hän yritti udella minulta, miksi minä en tunne kuuluvani siihen sukupuoleen, mihin henkilötunnukseni minut lokeroi. Ja että mikä minä sitten olen. (s. 117 ja 123)
  
Välillä Auri näkee unta toisesta maailmasta, jossa on kyberpunkmainen ja totalitaristinen fiilis. Hän on kieltäytynyt tekemästä ilmaista työtä, päätynyt aktivoitavaksi ja hallituksen naisille osoitettuihin yhteiskunnan rakentamiseen liittyviin tehtäviin, vaikka Auri ei identifioidu naiseksi. Loppu on avoin, mutta lukijalle annetaan vihjeitä, kumpaan maailmaan Auri lopulta asettui. Tätä novellia oli tosi kiva lukea! 
  
Kokoelman viides novelli on antologian ainoa kauhugenren edustaja. Nalle Mielosen Ulvova talo kertoo kartanosta, joka sijaitsee Pohjois-Karjalassa, vain täpärästi Suomen puolelle jääneellä mäellä, millä on pitkä historia. Paikka tunnetaan Neidonlehdosta, maagisesta energian risteämiskohdasta, missä on tehty urhauksia ja palvontaa. Kartano on rakennettu tuon pyhätön ympärille. 
 
Eniten Hukkaa kuitenkin vaivasi tohtori Kajaksen maalaamat taulut, joita oli ripoteltu -- ympäri taloa. -- maalauksissa toistui keltaiseen puettu hahmo, joka esiintyi joissakin teoksissa miehenä, toisissa naisena. Ja lähes aina hänen läheisyydessään oli myös pimeydestä tunkeutuva olento, jonka muoto vaihteli -- osia vuohesta kuin mustasiipisestä korpista. (s. 144)
  
Talo alkoi ulvoa vasta 1970-luvulla, kun sen omistaja vaihtui. Myös kartano muuttui uuden omistajan aikana, sillä hän rakensi kartanoon kuumepainajaista muistuttavia, käärmemäisesti luikertelevia käytäviä, piilotettuja kulkuväyliä, salaisia huoltoportaikkoja ja paneelien taakse kätkettyjä huoneita. Novellin päähenkilö on taiderestauroija nimeltään Hukka. "Onko se sinun oikea nimesi? -- Kuinka niin arkipäiväisen oloinen utelu saattoi tuntua niin uskomattoman sopimattomalta?"
 
Joillekin ihmisille sana "trans" oli kirosana, joka muutti heidät hetkessä näennäisen tavallisista kansalaisista heinähankoja ja soihtuja heiluttaviksi lynkkauspartioiksi. Kuinka vaikeaa heillä mahtoikaan olla näinä moderneina aikoina. Ennen pedot sentään tunnisti: Frankensteinin hirviö oli -- selkeä kummajainen. Mutta nykyään hirviöt pukeutuivat valepukuihin, söivät hormoneja, kävivt leikkauksissa ja hiiviskelivät väärissä pukukopeissa saalistamassa seuraavaa uhriaan. Mikään ei ollut turvassa, eivät edes julkiset naistenhuoneet ja niiden pyhä koskemattomuus. (s. 149)

  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Sukupuolen moninaisuudesta puhutaan yhä enemmän, mutta merkitystä on myös sillä, kuka puhuu. Tämän antologian tarkoituksena on nostaa esiin lahjakkaita kirjoittajia ”meiltä meille” -periaatteen mukaisesti.
  
Kokoelman viisi novellia kertovat dystooppisista tulevaisuuksista, joissa piilee toivon ja rakkauden siemen, yhteiskunnista, joissa kaikki ei ole sitä miltä näyttää, sekä talosta, jonka kammottaviin sokkeloihin on piilotettu ikiaikainen voima.
  
Tämä kirja on tehty juuri sinulle.
  
173 sivua, Ääres 2019
    
Luettu myös täällä: Nuori voima

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Nörttityttöjen lukumaraton 27.-28.6.2020 (päättynyt)

Kuva: Unplash

Nörttityttöjen blogissa järjestettiin tälle viikonlopulle lukumaraton ja ajattelin osallistua, jotta saisin Pride-lukuhaasteeseen varaamani teokset luettua. 
  
Maraton alkaa siis osaltani tänään lauanaina klo 20:30. Ensimmäisenä luen loppuun Libba Brayn Kauhun ja kauneuden valtakunnan, jota on jäljellä sellaiset 130 sivua. Sen jälkeen luullakseni luen Äänellä jonka kuulet: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta.

Maraton päättyy sunnunaina klo 20:30. Luin Kauhun ja kauheuedn valtakuntaa sivulta 237 loppuun sivulle 360, eli siitä tuli 123 sivua. Äänellä jonka kuulet -antologiasta luin kolme ensimmäistä novellia sivulle 100 asti eli Taru Luojolan Pure mun ananasta, Heidi Airaksisen Chia ja Edi Kabonin Sinä et ole kasvi.

Yhteensä maratonin aikana luin siis 223 sivua, mikä on näillä helteillä ihan hyvä suoritus. 


Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito

"- No one, including me, has not found me yet, vitsailen.
Celine vilkaisee minua nopeasti.
- That's because you are not on the map."
    
        
Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaasteYA-lukuhaaste: Kirja sijoittuu paikkaan, jossa haluaisit käydä, Popsugar Reading Challenge: A book with a pun in the title
      
Nelli Hietalan Kielillä puhumisen taito on ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, vaikka sen kansikuva ei olekaan kaikkein houkuttelevin. Aluperin olin suunnitellut lukevani tämän Helmet-lukuhaasteeseen pari vuotta sitten, kohtaan kijoittajalla on sama nimi kuin jollakin perheesi jäsenellä. Toinen siskontytöistäni on myös Nelli, mutta jostain syystä en tuolloin tullutkaan tätä lukeneeksi, vaikka varasin kirjan kirjastostakin. 
  
Sanoja, joiden merkitys on suuri, ei ole helppoa lausua. Minun maailmani oli sellaisia täynnä. (s. 7)
  
Nyt viimein tartuin kirjaan, sillä huomasin jostakin, että tässä on sateenkaariteemoja. Liitän kirjan myös YA-lukuhaasteeseen, vaikka kirja onkin kaiketi luokiteltu "aikuistenkirjaksi". Minusta tämä kuitenkin sopii erinomaisesti YA-kategoriaan: se kertoo päähenkilön oman äänen etsimisestä ja sen asian tunnustamisesta, että hän on ihastunut odottamatta tyttöön, vaikka onkin ollut aiemmin suhteissa miesten kanssa. Sara kertoo tarinaansa nykyhetkessä, ollessaan 25-vuotias ja takaumina viisi vuotta aiemmin tapahtuneeseen. 
  
En ole uskaltanut puhua rakkaudesta läheskään niin monta kertaa kuin olisin voinut tai jopa toivonut, mutta vain yhtä kertaa minä kadun. (s. 37)
   
Kirjan teemoissa on myös perinteisiä YA-piirteitä: ärrä-vika, jonka takia Sara on muuttanut lukuisia kertoja, kuten 19-vuotiaana Irlantiin, jonne kirja miltei kokonaan sijoittuu (sillä englanninkielessä R-äännetään eri tavalla kuin Suomessa) ja jättänyt sen takia tutustumatta jopa satoihin ihmisiin. Dublinissa Sara rakastuu palavasti ranskalaisen kämppiksensä kurkkuärrään, "jota Celine vilautti keskustelussa kuin pitsisen alusasun olkainta". Pohditaan aikuisuuden haasteita.
  
Minusta on mukava nähdä hänet sellaisena: hänen tullessa suihkusta meikit poskilla, niistäessä nenää flunssaisena -- sovittaessa ihonsävyisiä alusvaatteita juhlamekon alle -- Niinä hetkinä tunnen näkeväni Celinen tavallista inhimillisempänä ja selkeämpänä, jollakin tapaa vapaana siitä maalauksellisesta kauneudesta, jonka vanki hän on. (s. 30)
  
Takaumat sijoittuvat jouluaattoon, kun Sara ja Celine ovat suunnittelemattomalla road tripillä, sillä yksi asia on johtanut toiseen ja se edelleen kolmanteen. Koko teoksen ajan heidän välillään on jännite, mutta Hietala keskittyy enemmän päähenkilön kielellisiin pohdintoihin, kuin näiden kahden suhteen rakentamiseen. Vasta puolen välin jälkeen lukijan mielenkiintoa ruokitaan kutkuttavasti, mutta loppu jää avoimeksi. Jos viimeisten sivujen tapahtumat olisivat menneet kirjan aiemman tunnelman mukaisesti, oliin pitänyt tästä kokonaisuutena vähemmän. Nytkin kirjan on vain ihan ok, mutta lopun armopala nosti pisteitä. 
  
Celinen miehet eivät minua vaivaa, he tuntuvat enimmäkseen sävyisiltä ja hiukan hölmöiltä. Naispuoliset ystävät sen sijaan -- saavat minut kihisemään kiukusta. Haluan olla ainoa nainen Celinen elämässä. Haluan olla lähempänä kuin kukaan muu, tuntea hänet paljaimmillaan, todemmillaan, iljettävimmillään, kauimpana siitä ihmisestä, joka tämä tahtoisi olla. (s. 124)
  
Pidin kyllä Hietalan tyylistä kirjoittaa, eri fonteista ja kielitieteellisestä jargonista, joilla luotiin kuva Saran suhteesta ärrään. Takaumat oli kirjoitettu ärrällisiä sanoja vältellen, mikä teki lukemisesta (ja varmaan näiden kohtien kirjoittamisestakin) kiinnostavaa. Olen itsekin ollut ala-asteella ärrän takia puheopetuksessa ja pystyin hyvin samaistumaan Saran kokemuksiin siitä, kuinka hanakasti luokkatoverit tarttuivat tähän asiaan. 
      
Ajattelen Celinen alushousuja. -- Ajattelen joustavaa, valkoista kangasta Celinen sileää ihoa vasten, hänen oliivinsävyistä vatsaansa. Sivelen mielessäni kuminauhan ja ihon välistä kynnystä. -- Celinen tavalliset, valkoiset, seksittömät alushousut ovat hämmentävällä tavalla kiihottavinta, mitä olen nähnyt pitkään aikaan. (s. 136-137)
   
Teoksella oli hauskasti muutamia samankaltaisuuksia Marja Ahon Loukuttajan kanssa, esimerkiksi kummankin kirjan päähenkilöllä on vaikea suhde puhumiseen, heitä on koulukiusattu, kumpikin on kasvissyöjiä ja huolissaan planeetasta sekä molemmissa kirjoissa päähenkilöt pohtivat joutsenia ja hanhia. Lisäksi molemmissa kirjoissa esiintyy sana kielipuoli, johon en ollut koskaan aikaisemmin törmännyt.
    
Joulu, nykyisessä muodossaan, on pelkkää satua ja kauppiaiden juhlaa, ilkeämielinen juoni mammonan kokoamiseksi, luonnon tuhoamiseksi, maapallon saastuttamiseksi. (s. 72)
      
Oli kiinnostavaa muodostaa kokonaiskuvaa menneen ja nykyhetken vaihdellessa, Saran paljastaessa asioita murunen kerrallaan. Harmillisesti Celinen hahmo jää hieman etäiseksi. Kirjan kiellinen kikkailu oli kiinnostavaa, enkä ärsyyntynyt siitä, toisin kuin joissakin lukemissani kommenteissa (ylösalaiset ärrät olivat jopa vallan hauskoja). Joku oli myös nostanut esiin kirjan ontuvan englannin, mutta kieltä teoksessa puhuvat enimmäkseen sellaiset hahmot, joille se ei ole äidinkieli. Ja eivät kieltä koko ikänsä puhuneetkaan aina puhu täydellistä kirjakieltä, joten minulle dialogi tuntui luontevalta.  
  
Minun on aina ollut helppo nähdä viehättävyyttä sielläkin, missä muut eivät sitä huomaa -- Tuo aavistuksen vinksahtanut näkökulma on muodostunut käytännössä elämäntehtäväkseni ja olen alkanut vältellä kauneutta siinä muodossa, jossa kiiltäväpintaiset muotilehdet sitä edustavat. (s. 134)
    
  
Arvosana:
      
Takakannesta:
Saralla on ärrävika. Hän on vältellyt r-kirjainta koko kouluaikansa. Kahdeksan vuotta toivottomana päättyneen puheterapian jälkeen hän muuttaa Irlantiin, koska englanniksi r on yleensä pehmeä puolivokaali. Mutta muuttuuko mikään, kun nainen lakkaa olemasta Sara, teräväreunainen heinä, ja hänestä tulee neljäs Raamatussa mainittu nainen, Sarah? Voiko identiteetti olla yhden äänteen varassa?
   
Irlannissa Sara ihastuu kuvankauniiseen, ärränsä pariisilaisittain sorauttavaan huonekaveriinsa Celineen. Dublinia kiertävän jouluisen roadtripin aikana hänen on pakko selvittää, onko hänellä rohkeutta rakastaa ja olla oma itsensä.
   
Kielillä puhumisen taito on herkkä ja kiehtova romaani nuoren naisen identiteetistä, ystävyydestä ja Rakkaudesta isolla ärrällä. Kahdessa aikatasossa kulkeva romaani kuljettaa lukijaa kepeästi ja varmasti kohti loppuhuipennusta, jossa ei ole mitään vääjäämätöntä.
     
207 sivua, Aula & Co 2017
   

torstai 25. kesäkuuta 2020

Johanna Hulkko: Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus

"Niin kävi aina, kun he lähtivät katköilemään. Arkiset murheet unohtuivat."
     
    
Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste
    
Johanna Hulkon Geoetsivät -sarja on loistavaa luettavaa alakouluikäisille, mutta myös aikuiselle niillä on annettavaa. Kirjoissa on aina reipasta meininkiä, huumoria ja uskottavia hahmoja. Teksti on väljää ja isoa, kerronta tempaa mukaansa ja kirjat ovat mukavan tiiviitä kokonaisuuksia. Suosittelen todellakin tutustumaan. Sarjassa on vähän samaa henkeä kuin Maria Kuutin Anna ja Elvis -sarjassa. 
  
Tie oli huonossa kunnossa, sillä alueella rakennettiin kuumeisesti. -- Tietä oli ympäröinyt ihana, vihreältä tuoksuva metsä. Nyt kaikki puut oli kaadettu ja erivärisiä puutaloja oli kohonnut tasoitetulle metsänpohjalle. -- Raparperia suututti. Toivottavasti Pekka ei nähnyt, mitä hänen sieni- ja marjametsilleen oli tehty. (s. 103-104)
    
Miksi kirja sopii Pride-lukuhaasteeseen? Rapaperperilla on kaksi isää. On aivan ihanaa, kuinka sateenkaarevat hahmot ovat luonteva osa kirjan maailmaa ilman, että kukaan alleviivaa sitä. Kaipaisin lisää tällaisia kirjoja, joissa sateenkaarevuus ei ole kirjan pääteema, vain osanen kokonaisuutta (ei minulla siis ole mitään muunkaanlaisia sateenkaarevia kirjoja kohtaan, mutta tällainen luontevuus on aika harvinaista).
     
"Taimet ovat kuin lapset", isä huokaisi. "Tärkeintä on, että ne saavat rakkautta."
Raparperia ällötti niin kuin aina, kun isä tai Pekka puhui rakkaudesta. Eivät sellaiset asiat enää aikuisille kuuluneet. Ainakaan, jos oli jo naimisissa. (s. 69)
  
Tässä osassa selvitetään Muinaishaudan salaisuutta, joka oli minulle erityisen mieluisaa luettavaa, sillä yksi hahmoista on arkeologi (olen siis opiskellut arkeologiaa pääaineenani yliopistossa). Raparperi harrastaa geokätköilyä parin koulukaverin kanssa. Lasten arkeen tulee jännitystä, kun edellisessä osassa etsitty kassalipas löytyy, joku on käynyt mylläämässä röykkiöhaudan ja partiolaisten maja on uhattuna, sillä joku haluaa rakentaa alueelle taloja. Voivatko Geoetsivät ratkaista molemmat ongelmat? 
    
Nuoret eivät olleet kaupungissa muutenkaan hyvässä huudossa. Yhä useampi asia pantiin heidän kontolleen. (s. 43)
  
Raparperi on myös huolissaan parhaan ystävänsä Emmin asenteesta pikkusiskoaan Sallia kohtaan. Nämä kinastelevat koko ajan ja etenkin Emmi tuntuu olevan normaalia ilkeämpi siskoaan kohtaan. Asiaan tulee kuitenkin lopulta selvyys. 
  
Raparperi ei voinut enää hillitä itseään. 
"Älä aina närpi Sallia. Anna sen olla rauhassa", hän sanoi Emmille. (s. 117)
  
Jotkin asiat kirjassa olivat hieman kyseenalaisia, sillä monista sellaisistakin asioista tehtiin huumoria, joihin se ei minusta aivan täysin sopnut, kuten isän halusta sisustaa perheen autoa kukin ja tuoksukynttilöin, hänen aggressiivisesta ajotyylistään moottoritiellä ("Volvon ryskät jäävät kuin kakka rattaaseen", onneksi hän saa toiminnastaan sakon) ja kuinka hän leikkii liukuportaissa (kun ei sitä ollut erikseen aikuisilta kielletty). Lisäksi kirjassa on jatkumovirhe sivujen 108 ja 116 välillä. Salli nimittäin on Geoetsivien mukana, vaikka tulee vasta myöhemmin paikalle. Nämä ovat kuitenkin varsin pieiniä ongelmia. 
  
Isä oli pari viikkoa aikaisemmin päättänyt alkaa kasvissyöjäksi. Hän oli kuitenkin perunut päätöksensä, kun oli tajunnut, että pekoni ei ole kasvis. (s. 23)
     
Raparperin perheessä on ollut tapana viettää vuoden ensimmäisen raparperipiirakan päivää vappuaattona ja innostuin ideasta niin paljon, että ajattelin tänään leipoa raparperi-vadelmapiirakan!
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Geoetsivät päätyvät poliisi Patterisen kannoilla paikalliselle muinaishaudalle, jolla on käynyt kutsumattomia vieraita. Paikkoja on pengottu, roskia heitelty ja kiviä jopa varastettu. Poliisit epäilevät tihutyöstä tietysti nuorisoa ja etenkin pahamaineista mopojengiä. Raparperi ja Geoetsivät aloittavat kuitenkin omat tutkimuksensa. Seikkailuissa kyytiä saavat niin pikkusiskot kuin ällöttävät hiuslisäkkeetkin.
  
Alakouluikäisten geokätköilysarjan kolmas osa tarjoaa jälleen roppakaupalla toimintaa ja huumoria luonnon helmassa. Jännitystä aiheuttaa tällä kertaa myös koulun Kyvyt esiin -päivä, johon Raparperin opettaja on saanut mielestään huippuidean...
    
152 sivua, Karisto 2014
  
Kuvitus: Jari Paananen
 
Sarjassa ilmestyneet:
  1. Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus (2013)
  2. Geoetsivät ja vaeltava aave (2013)
  3. Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus (2014)
  4. Geoetsivät autiolla saarella (2014)
  5. Geoetsivät ja vesiseikkailu (2015)
  6. Geoetsivät ja salaperäinen Sasu (2015)
  7. Geoetsivät ja yksikätinen madonna (2016)
  8. Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka (2017)
  9. Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus (2018)
  10. Geoetsivät ja koulun kummitus (2019)
    
Kirja on luettu myös täällä: Kirjavinkit, Satunurkka 

maanantai 22. kesäkuuta 2020

Marja Aho: Loukuttaja

"Eläinten seurassa oli niin helppo olla, ajatteli Usva. Eläimet eivät arvostelleet, 
eivätkä kiusanneet. Ne eivät välittäneet, vaikka Usva olisi pukeutunut rehusäkkiin. 
Niiden kanssa oli mutkatonta, vaikka yhteistä kieltä ei ollutkaan.
  
Usva huokaisi turhautuneena. Miksi ihmeessä hän ei sitten osannut kommunikoida 
oman lajin kanssa? Sen jonka kanssa hän jakoi yhteisen kielen."
      
          
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste 2020: Suomalaisen kirjailijan kirjoittama
  
Marja Ahon Loukuttaja on ensimmäinen osa kirjaparista, joka kertoo siskoista, joille eläinten oikeudet ovat sydämen asia. 
  
Hän oli kuin palapeliin sopimaton, ylisuuri pala, jota ei saanut sopimaan koloon vaikka kuinka survoi. (s. 101)
  
Tässä ensimmäisessä osassa päähenkilö on Usva, yläkouluikäinen nuori, joka kiusaamisen takia on menettänyt kykynsä puhua koulussa. Hän haluaisi kertoa luokkalaisilleen äitinsä pyörittämästä löytöeläintalosta, etenkin niistä lukuisista kissoista, jotka etsivät kotia ja valistaa toisia oikeanlaisesta eläintenhoidosta, mutta kurkku kuroutuu umpeen ja huulet tuntuvat kuin yhteenliimatuilta aina, kun hän vain ajatteleekin toisille puhumista. Yksi iso teema onkin Usvan matka oman äänensä löytämiseksi.
  
Hän, kyyryssä kävelevä lapamato, joka ei koskaan nostanut katsettaan. Tuplazero, joka olisi saanut rauhassa sulautua luokan takaseinään ja kadota näkyvistä ilman, että kukaan edes huomaisi. Hän, joka väisteli anteeksipyydellen jopa pihalla pyöriviä puunlehtiä ja jonka itsetunto oli niin mitätön, että se olisi mahtunut tulitikkuaskiin. Miten sellainen hylkiö voisi yhtäkkiä avata suunsa? (s. 27)
  
Usva on jätetty kokonaan porukan ulkopuolella ja hänen itsetuntonsa poljettu maan rakoseen, vain koska hänelle eläimet ovat tärkeämpiä kuin viimeisin trendin mukainen kynsilakka. Hän käyttää kirpparivaatteitta ja viettää kaiken vapaa-aikansa äidin ja isosisko Unnan kanssa loukuttamalla kissoja ja hoitamalla kotoa löytyvää suoranaista eläintarhaa, sillä heillä on aasi, hevonen, possuja, kanoja, kaneja sekä koiria, jotka on tavalla tai toisella pelatettu, ja toki niitä kissoja. Lisäksi he pitävät huolta villieläimistäkin.
  
Usvasta tuntui, että äiti oli hautautua taakkansa alle. Maailma oli täynnä pelastettavia eläimiä, loukutettavia kissoja ja oman onnensa nojaan jätettyjä eläinpoloja. (s. 12)
  
Kirjalla on monta tärkeää sanomaa, mutta osa niistä hautautuu hieman toisteisuuden ja ärhäkän Unnan sanomisten alle, "makkara on murha". Nämä teemat ovat kuitenkin erittäin tärkeitä ja kirja voi ollakin hyvä herättelemään ajatuksia, jos aiheisiin ei ole koskaan aiemmin törmännyt.
    
  1. älä ota kesäkissaa, lemmikkiin tulee sitoutua myös sen pentuajan jälkeen
  2. älä hylkää kissaa luontoon tai lopeta tervettä eläintä, vaan etsi sille uusi koti tai luovuta se jollekin järjestölle
  3. adoptoi koditon kissa sen sijaan, että ostaisit pennun
  4. mieti, kannattaako syödä niin paljon lihaa, jonka tuottaminen lisää eläinten kärsimystä
  5. turkistarhaaminen tulisi kieltää
  6. älä osta pikamuotia eli halpoja, heikkolaatuisia ja nopeasti ohimenevän muotiilmiön mukaisia vaatteita, jotka kuluttavat tuhansia litroja juomakelpoista vettä/vaate, vaan suosi kirppareita ja kierrättämistä
  7. (koulu)kiusaaminen on todella julmaa ja jättää syvät arvet, mieti siis tarkkaan, mitä sanot muille kasvotusten tai somessa
  
Usva olisi halunnut mennä kuvaukseen kirpputorin vaateosastolta löytyneessä paidassa, mutta ongelman muodostivat jälleen kerran luokan tytöt. -- hänen muista poikkeavaa asuvalintaansa oli kritisoitu ankarasti Jennan ja muiden tyttöjen toimesta. (s. 41)
    
En lainkaan arvosta takakannen kuvailua Usvasta, "kissanpissalta haiseva kummajainen", sillä missään kohtaa teosta ei löydy tuollaista lausahdusta. Eivät edes kiusaajat käyttäneet hänestä näin julmaa nimitystä, monia muita kylläkin. Usvaa kuvataan pitkin tarinaa ylipainoiseksi (virtahevon nielaissut karkkikeppien vieressä, hammastikkujen sekaan pyörähtänyt petankkipallo), mutta en ole aivan varma, pitääkö hän vain itse itseään luokkansa tyttöjä isompikokoisena. 
  
Usva ei halunnut syödä lihaa. Hän olisi mieluummin vaikka työntänyt nuppineulan varpaansa kynnen alle ja potkinut sitä seinään, kuin syönyt lihaa. -- Eläimet olivat hänen ystäviään. Ne olivat persoonallisia ja tunteikkaita otuksia, joiden ei Usvan mielestä pitäisi päätyä lautaselle kenenkään ruoaksi. -- ilman lihaakin pärjäsi (s. 24-25)
  
Ahon kieli on ihastuttavan värikästä ja hän käyttää ilmaisuja, joihin harvemmin törmää, kuten kielipuoli, jonka kohtasin jo uudelleen parhaillaan lukemassani, Nelli Hietalan Kielillä puhumisen taidossa. Töppötassu kissoista puhuttaessa ja paahtuvan popcornin tavoin pomppivat marsut olivat vallan söpöjä. Erityisesti tyttöjen äidin uusi miesystävä Ii-Pee käyttää luovaa kieltä, kuten "houlimouli", "tsili kon karmeeta ja kuokkamoolea" ja "dalmatimaalainen". Huomasin kirjailijan käyttäneen Ylen kuuden vuoden takaista artikkelia sienten nimistä, sillä mainituista liki jokainen löytyi kirjasta. Toki kaikille lukijoille tällainen kielellä leikittely ei ole kaikkein mielekkäintä tai helpointa lukea. 
      
Rapsutelin viime kesänä Kuopiossa kotieläinpihassa Arska-possua.
Usvalla on kirjassa kaverinaan Hiski-niminen minipossu, joka sekin nauttii rapsutuksista.
  
Isällä oli ollut paljon suuria suunnitelmia Onnenpesän varalle vuosiksi eteenpäin. Ainoa asia, mikä ei kuulut isän suunnitelmiin, oli kuolema. (s. 74)
    
Isosisko Unna on Usvaa radikaalimpi. Hän osallistuu turkistarhauksen vastaisiin mielenosoituksiin ja kritisoi kovaäänisesti äidin uuden poikaystävän lihansyöntiä. Unna pääsee ääneen jatko-osassa Puunhalaaja, joka löytyy jo lukupinosta ja tulen sen varmaankin lukemaan heinäkuussa. Todella kauniit kannet myös tällä kaksikolla! On sääli, jos nämä kirjat jäävät lukematta esimerkiksi sen takia, että ovat ilmestyneen pieneltä kustantamolta.
  
Harmittavan vähäiselle huomiolle kirjasomessa jäänyt Loukuttaja oli minulle vahva lukukokemus, sillä olen itsekin ollut koko peruskoulun ajan koulukiusattu, isäni kuoli, kun oli kahdeksannella luokalla ja eläinten hyvinvointi on minullekin tärkeää. Kaikki perheeni kissat (siskojeni kissat mukaan lukien) ovat olleet rescueita. 
  
   
Arvosana:
    
Takakannesta:
Usva on luokan hyljeksitty, kissanpissalta haiseva kummajainen, joka vapaa-ajallaan haluaa mieluummin loukuttaa pakkasessa värjötteleviä kulkukissoja, kuin osallistua luokan rientoihin. Hän haluaisi palavasti puhua eläinten oikeuksista eläinsuojeluneuvojana toimivan, löytöeläintaloa pyörittävän äitinsä tavoin, mutta häneltä puuttuu rohkeus sanoa epäkohdista ääneen. Hän tietää, että jos hän koulussa avaisi suunsa kertoakseen Jennalle ja luokan muille tytöille mielipiteensä näiden huonosta lemmikkien kohtelusta, saisi hän koko luokan ivat päälleen. Koulun ruokalassa hän katsoo surullisena, kun muut syövät lihaa. Hän haluaisi kertoa kaikille, millaisissa oloissa tuotantoeläimet joutuvat elämään.
  
Usva ihailee isosiskoaan Unnaa, muiden mielipiteistä vähät välittävää aktivistia, joka luontoa ja eläimiä suojellakseen ja niiden kaltoinkohtelulle huomiota saadakseen on valmis vaikka köyttämään itsensä kettingillä puuhun tai turkistarhan oveen. Usvan isäpuoli Ii-Pee yrittää valaa arkaan tyttöön itseluottamusta puujalkavitseillään ja rennolla elämänasenteellaan.
  
Usvan rohkeus ja ääni ovat kadoksissa, kunnes eteen tulee tilanteita, jotka pakottavat hänet avaamaan suunsa ja pihisemään ilmoille mielipiteensä. Siitä rohkaistuneena hän puuttuu Jennan eläinten kohteluun ja huomaa löytäneensä sen, mikä on piilotellut aivan liian kauan syvällä hänen sisuksissaan - oman äänensä.
     
174 sivua, Atrain & Nord 2019

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Dekkariviikko | Elly Griffiths: Aavekentät (Ruth Galloway #7)

"Sen olen työssäni oppinut. 
Mikään ei pysy maan povessa loputtomiin."
   
   
Arvostelukappale
  
   
Tuttuun tapaan Elly Griffithsin dekkari arkeologi Ruth Gallowayn ja komisario Harry Nelsonin tutkimuksista rullaa nopealukuisesti. Aavekentistä ei tullut lemppariosaani sarjasta, jopa kansikuva on vain nätti, muttei mieleenjäävä, toisin kuin pari edellistä upeaa kantta. Plussana on tosin mainittava, että tällä kertaa Ruthin ylipainoa ei juurikaan mainittu, vain yhdesti suoraan ja pari kertaa verhotusti asia nousi esille. Se onkin ollut sarjassa suurin hierrinkivi minulle ja ihanaa, että asia on nyt selvinnyt kirjailijallekin. Jotkin ulkonäköön liittyvät huomiot voin toki itsekin allekirjoitaa, kuten:
  
Ruth pitää uimisesta, mutta kahlaaminen lämpimässä, vyötärönkorkuisessa vedessä ei oikein vastaa hänen käsitystään hauskuudesta. Kunnolla uidessa on sentään veden kätköissä. Nyt hänestä tuntuu, että lihaa on esillä liikaa. Tosin hän ei ole lastenaltaan isokokoisin äiti (s. 206)
  
Ruth tuskailee rakkauttaan naimisissaan olevaan Nelsoniin. Hän asuu marskimaan laidalla viisivuotiaan, jo koulun aloittavan tyttärensä Katen ja kissansa Flintin kanssa. Kate on seuraamusta Ruthin ja Nelsonin yhden yön jutusta. Nelson kuitenkin asuu edelleen vaimonsa Michellen kanssa, tosin hänen vanhemmat tyttärensä ovat jo muuttaneet kotoa. Katen isä ei ole yleisessä tiedossa, mutta esimerkiksi Michelle kuuluu sisäpiiriin, mikä onkin saanut parin välit hieman tulehtuneiksi.
  
He kaikki rakastavat toisiaan 2000-luvun sotkuiseen tapaan. (s. 24)
  
Ruthin mielestä kukaan mies ei halua olla hänen kanssaan, mutta tuntuu, että melkein jokaisessa kirjassa hänellä on kierroksessa eri mies. Ruth lämmittelee vanhaa liekkiä tv:stä tutun Frankin kanssa, joka tavattiin jo edellisessä kirjassa, mutta teosten välissä on ehtinyt kulua kaksi vuotta. Hän on myös alkanut omaksi kummastuksekseen haaveilla häistä Nelsonin kanssa, vaikka ei ole koskaan kokenut haluavansa jakaa elintilaansa miehen kanssa saati unelmoinut valkoisesta mekosta ja papin aamenesta. Samaan aikaan Nelsonkin on mustasukkainen Ruthista niin tv-kameroille kuin Frankillekin. Saas nähdä, mihin tämä kaksikko vielä sarjan aikana päätyy. 
  
Ja mitä romantiikkaan tulee... Nelson puistaa päätään. Tästä aiheesta hän ei halua keskustella edes itsensä kanssa. (s. 220)
  
Tällä kertaa tutkitaan toisen maailmansodan aikaisesta lentokoneesta löytynyttä ruumista, kyseinen mies tosin oli ilmoitettu kuolleeksi ennen kuin kone, josta hän löytyy putosi. Alkaa pitkällinen salaisuuksien vyyhdin avaaminen ja murhaajia tuntuu olevan joka nurkalla. Mutta brittiläiseen tapaan kupponen teetä auttaa tilanteessa kuin tilanteessa. Erikoisesti vanhaa tapausta kutsutaan kirjassa "pimeäksi keissiksi", vaikka itse mieltäisin paremmaksi ilmaisuksi kylmän keissin (egl. cold case). 
   
Blackstockin suvun kaikilla kaappiluurangoilla näyttää tänään olevan ulkoilupäivä. (s. 146-147)
  
Pari sivuhenkiläkin kokee kirjan aikana kiehtovia hetkiä niin romantiikan kuin hengenvaarallisten tilanteiden muodossa. Myös Ruth joutuu taas pyssyn tähtäimeen. Kirjassa myös sivutaan ilmastonmuutosta, sillä kirjan alkupuolella, Ruthin ollessa kaivauksilla (joiden aikana löydetään prossikautinen hauta) todetaan, että kesä oli poikkeuksellisen kuuma ja loppuvuodesta vesi tulvii korkeammalle markismaalla kuin koskaan: "Jessus, mitä säälle on tapahtunut? Ensin myrskyjä ja sitten tulvia. Mitä seuraavaksi? Maanjäristyksiä?". 
  
"Aika monilta ongelmilta olisi vältytty, jos olisitte puhuneet toisillenne rehellisesti." (s. 339)
  
Pari kertaa jäin pohtimaan käännöstä, esimerkiksi, kun Ruth tuntee luumuilevansa, paksussa talvitakissa hän puolestaan näyttää sulkupallolta, joka on siis jonkinlainen zeppeliinimäinen asia (mutta kuinka moni tietää tämän googlaamatta tai mitä ovat prerafaeliitihiukset ja "makuuhuoneen hurmioitunut mainadi"?) ja kun Frank tulee käymään Ruthin luona ja hän rapsuttelee Flint-kissaan, Ruth kauhistuuu: "Se karvastaa sinut". Itse olisin sanonut karvoittaa. Nämä ovat toki kulttuuridetaljeja, makuasioita ja osittain myös murre-erojakin, mutta tekstin sujuvuudesta toki on kiinnostavaa keskustella. Silti oikein oivallinen kevyempi dekkari, joka sopii hyvin kesälukemistoon kuin myös lokakuullekin, sillä kirjassa vietetään halloweenia.
  
   
Arvosana:
        
Takakannesta:
Aikamme hurmaavin dekkarisarja saa jatkoa

Suosikkiarkeologi Ruth Galloway tutkii sodanaikaista lentokoneen hylkyä, josta löytyy epäilyttävä ruumis. Viehättävä brittisarja yhdistelee arkeologisia salaisuuksia ja monimutkaisia ihmissuhteita.

Kun uuden asuinalueen rakennustöissä löydetään toisen maailmansodan aikainen lentokone ja lentokoneesta ruumis, arkeologi Ruth Galloway kutsutaan paikalle. Ruth toteaa, ettei kyseessä ole lentäjä – mutta miten ruumis päätyi lentokoneeseen? Kun tapaukseen liittyvän Blackstockin suvun tiluksilta vielä löytyy ihmisluita, Ruthilla ja komisario Harry Nelsonilla on kiire selvittää syypää ennen kuin Norfolkia lähestyvä myrsky saavuttaa heidät ja hautaa salaisuudet iäksi.
    
Suomentanut: Anna Kangasmaa, 350 sivua, Tammi 2019
  
Alkuperäinen nimi: The Ghost Fields (2015)
   
Sarjassa ilmestyneet:
   
Ruth Gallowayn kanssa mysteerejä ovat ratkaisseet myös:  Luetut.net, Oksan hyllyltä, Kirja hyllyssä, Kirjasähkökäyrä, Kirjakaapin kummitus, Kirjarouvan elämää

torstai 4. kesäkuuta 2020

Toukokuun luetut

    
Luin toukokuussa 12 teosta, 2652 sivua. Kotimaiset lanuteokset ovat olleet hienosti edustettuna top 10 lukukokemuksissa tälle vuotta, kahdeksan teosta noista kymmenestä kun on suomalaista alkuperää. Parhaat lukuhetket viime kuussa tarjosivat Armonvuosi, joka on jo toinen viiden tähden kirja tälle kevättä, raikas merirosvoseikkailu Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka, kauniisti kuvitettu Edison - Kadonneen hiiriarteen arvoitus sekä hieman ahdistavan tulevaisuuskuvan maalaileva Yliaika
  
Kaikki toukokuussa lukemani:
  • Torben Kuhlmann: Edison - Kadonneen hiiriaarteen arvoitus (postaus tulossa)
  • Jussa Lehtinen: Lakkisakki - Pakkolasku (postaus tulossa)
  • Ella Brigatti: Sängynaluskansa Egyptissä
  • Zoë Tucker & Zoe Persico: Rohkea tyttö ja jättiläiset (postaus tulossa)
  • Yukito Kishiro: Gunnm 6-9
  • Brian Selznick: Wonderstruck (postaus tulossa)
  • Kim Liggett: Armonvuosi (postaus tulossa)
  • Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka
  • Piia Leino: Yliaika (postaus tulossa)
  
Kesäkuun lukupino:
  
Kesäkuussa vietetään niin dekkariviikkoa kuin Pride-(luku)kuukauttakin. En tiedä vielä varmaksi, mitä kaikkea teemoihin sopivaa kirjallisuutta luen. Pääsin viimein eilen hakemaan varaukseni ja ah, kuinka ihanaa oli taas käydä kirjastossa. 
  
  • Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta
  • Elly Griffiths: Aavekentät
  • Nelli Hietala: Kielillä puhumisen taito
  • Johanna Hulkko: Geoetsivät ja muinaishaudan salaisuus
  • Antti Leikas: Tonttu - Matka pimeyteen
  • Camilla Sten: Kadonnut kylä
  

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Scifi-lukuhaasteen koonti

 
Vuoden mittainen Scifi-lukuhaasteeni päättyi 31.5. Tämä oli varmasti yksi suosikkini vetämistäni, ei-vuosittain-uusiutuvista haasteista (vaikka voisin kuvitella muutaman vuoden päästä vetäväni toisen kierroksen tätä). En ehtinyt lukemaan kaikkia lukupinoon kerättyjä teoksia, mutta onneksi scifiä tulee luettua olipa käynnissä haaste tai ei.  Luin haasteen aikana huimat 41 teosta. Alkuperäinen tavoitteeni oli 12 kirjaa, eli kirja kuukaudessa, mutta alkuperäinen arvio meni hieman alakanttiin.

Lukemani jakautuvat seuraavasti: 1 klassikko, 10 dystopiaa, ekokatastrofi- ja maailmanloppu-kirjaa, 6 kirjaa, joissa oli robotteja, androideja tai teköäly, 10 lastenkirjaa ja 11 sarjakuvateosta, joista 9 kuului samaan sarjaan. Luin haasteen aikana monta hyvää kirjaa, mutta yllättävästi tänä keväänä peräti kaksi 5/5 kirjaa, Tinasotamiehet ja Armonvuosi, joista en ole vielä ehtinyt kirjoittaa blogiin. Iso osa lukemistani oli uutuuksia, eli scifillä menee aika hyvin!
   
Teosten scifimäisyys vaihtelee vain hieman tulevaisuuten sijoittuvista ja viitteellisistä miljöistä hard core scifiin toisen planeetan asukkaineen ja rinnakkaistodellisuuksineen. Teokset olisin voinut jakaa useallakin eri tavalla, mutta päädyin nyt tällaisiin kategorioihin.

Pari rajatapausta pääsi myös mukaan haasteeseen, sillä esimerkiksi Tiina Raevaaran Eräänä päivänä tyhjä taivas ja Mikko Koirasen Nauhoitettava ennen käyttöä eivät välttämättä ole kaikkein tiukimman seulan mukaan scifiä, mutta ydinsota ja ekokatastrofi sekä ajassa matkaaminen VHS-kasetilla ja oudolla kaukosäätimellä ovat minusta riittäviä elementtejä, jotta ne eivät koe oloaan vaivaantuneeksi tässä seurassa. 
 
Parhaat lukukokemukset:
   
 
Klassikoita:

 
Dystopioita, ekokatastrofeja ja maailmojen loppuja:
    
    
Robotteja:
    
    
Lastenkirjoja:
    
    
YA:ta ja nuortenkirjoja:
     
    
Sarjakuvaa:
  • Brian K. Vaughan & Cliff Chiang: Paper Girls 4
  • Yukito Kishiro: Gunnm 1-9
  • Masamune Shirow: Appleseed 1

Haasteeseen osallistuneiden koosteita:
   
Eniten luettu kirjailija oli Margaret Atwood, jolta luettiin viisi teosta, joista Herran tarhurit kahdesti. Eniten luettu teos puolestaan oli Anniina Mikaman Huijarin oppipoika, jota luettiin ainakin kolmessa blogissa. Useat kirjoista kuuluivat sarjaan. Jos sinun koosteesi tai lukemasi kirjat puuttuvat listalta, kommentoithan alle.

Haasteen aikana luettiin mm. nämä kirjat:

  
Näitä kirjoja luettiin kahdessa tai useammassa blogissa:
  • Margaret Atwood: Herran tarhurit
  • Kat Falls: Veden alla
  • Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 2 - Ontot
  • Vuokko Hurme: Kiepaus
  • Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
  • Anniina Mikama: Huijarin oppipoika
  • Kassandra Montag: Tulvan jälkeen
 
Klassikoita:
  • Douglas Adams: Linnunrata
  • Ray Bradbury: Fahrenheit 451
  • Fred & Geoffrey Hoyle: Viides planeetta
  • Stanislaw Lem: Solaris
  • Frederik Pohl & C.M. Kornbluth: Avaruuden kauppamiehet
  • H.G. Wells: Aikakone
 
YA:ta:
  • Kiera Cass: Eliitti
  • Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 1 - Menetetyt
  • Henrik Fexeus: Viimeinen illuusio 2 - Ontot
  • Marilyn Kaye: Amy, numero seitsemän
  • Marilyn Kaye: Amyn takaa-ajo
  • Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Lapsille ja varhaisnuorille:
  • Max Brallier: Maailman viimeiset tyypit
  • Vuokko Hurme: Kiepaus

Lähitulevaisuuteen sijoittuvia ja vaihtoehtohistorioita:
  • Briitta Hepo-Oja: Suomea lohikäärmeille 
  • Antti Hyyrynen: Viimeinen Atlantis
  • Risto Isomäki: Haudattu uhka
 
Dystopiaa, maailmojen loppuja ja ympäristökatastrofeja:
  • Margaret Atwood: Herran tarhurit
  • Margaret Atwood: Orjattaresi
  • Margaret Atwood: Oryx ja Crake
  • Margaret Atwood: Testamentit 
  • Margaret Atwood: Uusi maa
  • Kat Falls: Veden alla
  • Dmitri Gluhovski: Rajalla
  • Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina 
  • Hanna-Riikka Kuisma: Kerrostalo
  • Maja Lunde: Mehiläisten historia
  • Kassandra Montag: Tulvan jälkeen
  • Emma Puikkonen: Lupaus
  • Veronica Roth: Outolintu
  • Johanna Sinisalo: Enkelten verta
  • Maarit Verronen: Hiljaiset joet  
  • Helena Waris: Vedenkehrääjä
  • Marja West: Graviton
  • Daniel Åberg: Tartunta
  • Daniel Åberg: Virus
 
Robotteja, androideja ja tekoälyjä:
  • Isaac Asimov: Aamunkoiton robotit
  • Isaac Asimov: Robotit ja imperiumi
  • Becky Chambers: A Closed and Common Orbit 
  • Ian McEwan: Kaltaiseni koneet
  • Anniina Mikama: Huijarin oppipoika

Avaruutta ja kovaa scifiä:
  • Becky Chambers: The Long Way to a Small, Angry Planet
  • Becky Chambers: To Be Taught, If Fortunate
  • J. Pekka Mäkelä: Alas 
  • Andy Weir: Artemis
  
Sarjakuvaa:
  • Q Hayashida: Dorohedoro 1-23

maanantai 1. kesäkuuta 2020

Lukuvinkkejä Pride-lukuhaasteeseen


Kysyin Twitterissä parhaat lukuvinkit LGBTIQ+ -kirjallisuudesta ja sain siihen todella paljon vastauksia. Kiitos kaikille! Lisää vinkkejä saa toki ehdottaa ja lisään ne listaan. Näistä osan olen lukenutkin ja linkit vievät blogissani käsiteltyihin kirjoihin. Jos huomaatte jonkin kirjan olevan väärin aakkostettu väärässä kategoriassa, niin korjatkaa (esim. on tullut suomennos). Tässäpä siis kirja-Twitterin suosituksia. 
  
Kotimaisia:
  • Katri Alatalo: Ikuisesti, siskoni
  • Marja Björk: Poika
  • Maria Carole: Tulen tyttäriä
  • Siiri Enoranta: Josir Jalatvan eriskummallinen elämä, Tuhatkuolevan kirousKesämyrsky, Nokkosvallankumous
  • Magdalena Hai: Kolmas sisar
  • Tapani Heinonen: Reunalla
  • Sami Hilvo: Viinakortti
  • Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa
  • Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa
  • Susanna Hynynen & Dess Terentjeva: Neonkaupunki
  • Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
  • Tove Jansson: Reilua peliä
  • Stella Kaarna: Vain yksi ilta
  • Anna Kaija: Kristallin lapset -sarja
  • Jenny Kangasvuo: Sudenveri 
  • Emma Kantanen: Nimi jolla kutsutaan öisin 
  • Marko Kantomaa: Ylpeydestä
  • Uma Karma: Kaiken se kestää
  • Skessa Kaukamaa: Zequera - Kätketty
  • Artemis Kelosaari: Omenatarha
  • S.A. Keränen: Symbioosi
  • Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
  • Joona Koiranen (toim.): Äänellä jonka kuulet: Spekulatiivisia novelleja sukupuolen moninaisuudesta
  • Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin
  • Gabriel Korpi: West Endin tytöt
  • Essi Kummu: Loiste
  • Anne Leinonen: Vaskinainen
  • Liliana Lento: Dionnen tytötSalaisuuksia Delobriandissa
  • Laura Luotola: Suoja
  • Riina Mattila: Järistyksiä
  • J.S. Meresmaa: Dodo, Keskilinnan ritarit
  • Anni Kuu Nupponen & Artemis Kelosaari (toim.): Kiima
  • Anni Nupponen: Valkoinen kaupunki
  • Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta 
  • Elina Rouhiainen: Väki-sarja (Muistojen lukija)
  • Janne Saarakkala: Sen pituinen se
  • Annukka Salama: Faunoidit-trilogia, erityisesti kolmas osa Harakanloukku
  • Pirkko Saisio: Punainen erokirja, Vastavalo
  • F. E. Sillanpää: Ihmiset suviyössä
  • Salla Simukka: Kun enkelit katsovat muualle, Minuuttivalssi
  • Helena Sinervo: Runoilijan talossa
  • Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voiIron Sky - Renaten tarina
  • Pajtim Statovci: Kissani JugoslaviaTiranan sydän
  • Teija Veijola: Ei sellaista voi menettää
  • Johanna Viitanen: Hiekkaan kadonneet jäljet 
  • S/S Urst (Siri Kolu & Salla Simukka): Kontakti 
   
Käännettyä:
  • Andre Aciman: Kutsu minua nimelläsiEtsi minut
  • Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo sapiens 
  • Benjamin Alire Saénz: Aristotle and Dante Discover the Secrets of the Universe
  • Alison Bechdel: Hautuukoti
  • Michael Cunningham: Koti maailman laidalla
  • Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin
  • Jean Genet: Varkaan päiväkirja
  • Garth Greenwell: Kaikki mikä sinulle kuuluu
  • Carolin Emcke: Halu
  • Jeffrey Eugenides: Middlesex 
  • Ajvide Lindqvist: Ystävät hämärän jälkeen
  • Édouard Louis: Ei enää Eddy
  • Madeline Miller: Akhilleen laulu
  • Maggie Nelson: Argonautit
  • Meredith Russo: Tyttösi sun
  • Lionel Shriver: Kaksoisvirhe
  • Nic Stone: Kolme on parillinen luku 
  • Laini Taylor: Karou -sarja
  • Sarah Waters: Yövartio
  • Jeanette Winterson: Ei appelsiini ole ainoa hedelmä
  • Hanya Yanagihara: Pieni elämä
  
Englanniksi:
  • Becky Albertalli: Leah on the Offbeat
  • Elizabeth Bear: Dust
  • Imogen Binnie: Nevada
  • Sophia Blackwell: After My Own Heart
  • Becky Chambers: A Long Way to A Small, Angry Planet
  • Austin Chant: Peter DarlingCoffee Boy
  • K. J. Charles: Band SinisterUnfit to Print
  • Ronni Cooper: Rock Chicks
  • Julia Darling: Crocodile Soup
  • Aliette de Bodard: In The Vanisher's Palace
  • Emma Donoghue: Stir-Fry, The Sealed Letter
  • Amal El Mohtar & Max Gladstone: This is How You Lose the Time War
  • Akwaeke Emezi: Freshwater
  • Laura Erickson-Schroth (toim.): Trans Bodies, Trans Selves: A Resource for the Transgender Community
  • Lynn Flewelling: Nightrunner -sarja 
  • Kim Fielding: Motel. Pool
  • E. M. Forster: Maurice
  • Nancy Garden: Annie on My Mind
  • Alex Gino: George
  • Andrew Sean Greer: Less
  • M.G. Hennessey: The Other Boy
  • Lisa Henry: Adulting 101
  • Patricia Highsmith: Carol 
  • Christopher Isherwood: Christopher and His Kind
  • Alaya Dawn Johnson: The Summer Prince 
  • Claire Kann: Let's Talk About Love 
  • Meredith Katz: Smoke Signals
  • Liz Kessler: Read Me Like a Book
  • Paul Krueger: Steel Crow Saga   
  • Mercedes Lackey: The Last Herald-Mage -trilogia
  • Christina Lauren: Autoboyography
  • David Leavitt: The Lost Language of Cranes
  • Mackenzi Lee: The Gentleman's Guide to Vice and Virtue
  • Seanan McGuire: Wayward Children -sarja
  • Madeline Miller: The Song of Achilles
  • Alice Oseman- radio silence 
  • Helen Oyeyemi: What Is Not Yours Is Not Yours
  • C. S. Pacat: Captive Prince -trilogia
  • Mary Renault: The Charioteer
  • Gabby Rivera: Juliet Takes A Breath
  • Kit Rochan: Beyond -sarja
  • Meredith Russo: Birthday
  • Benjamin Alire Sáenz: Aristotle and Dante Discorver the Secrets of the Universe
  • Manda Scottin historialliset romaanit
  • Samantha Shannon: The Priory of the Orange Tree 
  • Andy Sinclair: Breathing Lessons
  • Amy Spalding: The Summer of Jordi Pérez
  • Cat Sebastian: Hither, Page
  • Suzanne van Rooyen: Obscura burning, The other me
  • Sarah Waters: Fingersmith, The Night Watch, Tipping the Velvet
  • Samantha Wayland: Home and Away
  • Lee Welch: Salt Magic, Skin Magic
  • Jeanette Winterson: The Stone Gods
  
Sarjakuvia:
  • Alison Bechdel: Lepakkoelämää
  • Chii: The Bride Was a Boy
  • Tee Franklin: Bingo Love
  • Otava Heikkilä: Letters for LucardoSasha From the Gym
  • Kabi Nagata: My Lesbian Experience with Loneliness
  • Mariko Tamaki: Laura Dean Keeps Breaking Up With Me
  • Jen Wang: The Prince and the Dressmaker