"Koska ketään ei pitäisi suojella rakkaudelta."
Lukuhaasteissa: Prideviikko 26.6.-2.7., Suomi(ko) 100: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt
Helsinki-Priden kanssa samaan aikaan kirjablogeissa luetaan ja postataan sateenkaarikirjoista. Niitä tulee näkymään minunkin blogissani useampia, sillä emännöin tätä teemaviikkoa.
Kirpparilta ostamani kappale Vilja Tuulia Huotarisen Finlandia Juniorin ilmstymisvuonnaan voittaneesta Valoa valoa valoa on odotellut pari vuotta hyllyssä, ennen kuin lopulta luin sen. Kirja kiinnosti kahdesta syystä, ensinnäkin 1986 on syntymävuoteni ja toisekseen se kertoo sateenkaarinuorista. Valoa valoa valoa. Siinä kaikki mitä tuli mieleeni kun näin Mimin ensimmäisen kerran (s. 11)
Tarina kerrotaan 14-vuotiaan Mariia Ovaskaisen kirjoittamana. Kirja kertoo kesästä 1986, jolloin hän rakastuu Mimiin ja Tšernobyl on juuri räjähtänyt. Säteileviä hiukkasia ja säteilevää rakkautta. Mimi asuu talossa nimeltään Seka-Sorto. Hänen äitinsä on kuollut tytön ollessa pieni, mutta Mimi käy edelleen tapaamassa tätä Ulla-Kolla. Tulee mieleen Ruusun aika tv-sarja.
Onkohan mitään tässä maailmassa kontrolloitu niin paljon kuin tyttöjen seksuaalisuutta? (s. 58)
Teos on hyvin nopealukuinen, sillä Huotarinen on kirjoittanut teokseensa lyhyitä lukuja todennäköisesti näin houkutellakseen vähemmän lukevat nuoretkin tarttumaan teokseen ja sen vuoksi teos oli hyvä valinta lukumaratonillekin. Hän jopa sivulla 19 toteaa Mariian kautta: "Pitäkää silti tauko ennen kuin jatkatte seuraavaan lukuun. Silmäthän tässä rasittuvat."
Jokaisen kappaleen kaksi ensimmäistä sanaa on kirjoitettu suuraakkosilla, tyylikeino, johon melko pian tottuu. Mariian tapa kommentoida toistuvasti "Hyvät lukijat" ja muutoinkin osoittaa sananasa lukijalle töksähtivät silmään. Neljännen seinän rikkominen sekä päiväkirjamainen puhuttelu ovat välillä hyvinkin viihdyttäviä tehokeinoja, jos ne osaa kirjoittaa hyvin. Tässä se vain pysäytti lukuflown.
Mistä muusta voi kirjoittaa kuin rakkaudesta tai kuolemasta? (s. 52)
Odotukseni eivät olleet mitenkään mahdottoman korkeat, vaikka muutamia kirjasta innostuneita postauksia olenkin vuosien varrella nähnyt. Harmillisesti kirja ei häikäissyt minua, vaikka se ihan sujuvahko lukukokemus onkin. En osaa sanoa, mikä teoksessa erityisesti vaikutti siihen, ettei lukukokemukseni ollut tätä onnistuneempi, se kuuluisa "jokin" vaan jäi puuttumaan.
Onnettomin loppu ei ole se jossa kaikki kuolevat.
Onnettomin loppu on se jossa vain yksi jää eloon. (s. 164)
Arvosana:
Takakannesta:
Hyvä lukijat!
Tämä on tarina kahdesta neljätoistavuotiaasta tytöstä, kuolemasta ja Tšernobylista.
Jos te pelkäätte
1) rakkautta
2) ydinräjähdyksiä,
niin älkää avatko tätä kirjaa.
Terveisin Mariia Ovaskainen
Lisää lukukokemuksia löytyy täällä: Turun Sanomat, Kouvolan Sanomat, Kirjavinkit, Kirjainten virrassa, Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjanurkkaus, Cats, books & me, Kujerruksia, Kirjaston kummitus, Täydellisyys on ihmisen luomaa, Nulla dies sine legendo, Upotus
Samantyylisiä kirjoja:
- Terhi Rannela: Amsterdam, Anne F. ja minä
- Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens
- Sini Helminen: Kaarnan kätkössä
- Henrik Wilenius: Saranapuolelta
- Jay Asher: Kolmetoista syytä
Olin jo hetken harkinnut, että lukisin tämän teoksen Pride-haasteeseen, mutta lopulta päädyin muihin kirjoihin. Olin elänyt kuvitelmissa, että kyseessä olisi runokokoelma, mutta ainakin väärinkäsitys on nyt oikaistu. Runokokoelmia yritin tuoda osaksi haastetta, mutta kaikki aiheeseen sopivat olivat lainassa tai muuten vain aikataulun puitteissa mahdottomia saada.
VastaaPoistaHyvää Pride-viikkoa!
Minä en puolestani tiennyt ollenkaan Huotarisen runotuotannosta ja tartuin avoimin mielin teokseen. Moni on nähnyt teoksen kielen runollisena, minusta se tuntui aika tavalliselta, vaikka runoista ja kauniista kielestä tykkäänkin.
PoistaJännitin viime viikolla, että ehdinkö saamaan ja siten lukemaan haluamani teokset tälle viikolle, kun vain pari listallani olevaa löysin lähikirjastosta. Ainakin neljä kirjaa kuitenkin näillä näkymin tulossa blogiin. :) Huomaamattani suurin osa lukemistani on kotimaisia, mutta mikäs siinä, sopivat Suomi 100-teemaan ja siten sinunkin haasteeseen.
Minulle tämä kirja aukeni paremmin vasta toisella lukukerralla. Nykyään vinkkaan valoa valoa valoa-kirjaa nuorille ja se ”jokin” syttyi myöhemmin tähän kirjaan.
VastaaPoistaLuin tämän pari vuotta sitten, mutta mieleen jäi vaan päällimmäiseksi vähän epäuskottava fiilis, nimestä tykkäsin, mutta koko kirjasen taisin lukea vain, koska tyttöparituksella kirjoitettuja nuortenkirjoja on vähän.
VastaaPoistaNuorille tuntuu edelleenkin olevan aika vähän tarjolla näitä LGBTI-kirjoja. Homopojat on kohtuullisesti jo edustettuna, mutta tyttöpareja on vähemmän. Luin Pride-viikolle myös Terhi Rannelan Amsterdam, Anne F. ja minä, jossa on tyttöpari ja se on oikeastaan aika hyvä kirja muutoinkin. Vielä kun tulisi sellainen Minä, Simon, Homo Sapiensin tyyppinen teos tyttö-päähenkilöllä.
PoistaTämä on minulla kesken lukemisen yöpöydällä. Olen kuullut Huotarisen Valosta niin paljon kehuja, että luen joka tapauksessa sen loppuun. Sara kirjoittaakin aiemmassa kommentissa, että kirja sytytti vasta toisella lukukerralla. Pidän kyllä kirjan ulkomuodosta ja sen sisäisestä kepeydestä.
VastaaPoistaMielenkiinnolla kuulen lisää lukukokemuksia teoksesta. Olen huomannut monen krijabloggaajan lukevan tätä Pride-viikolle. Linkkaamissani blogeissa ei kaikissa niissäkään olu kirjasta innostuttu, monelle tuotti haasteita etenkin Mariian kirjoitustyyli ja lukijan suora puhuttelu.
Poista