maanantai 12. kesäkuuta 2017

Dekkariviikko | Alan Bradley: Kuolleet linnut eivät laula (Flavia de Luce #6)

"Yhdessä hetkessä olin sama Flavia de Luce joka olin aina ollut, ja seuraavassa hetkessä
- klik - olin sama Flavia de Luce kuin aina, mutta silti erilainen.

En olisi osannut selittää eroa, vain se oli varmaa että jokin muutos oli tapahtunut."
  
  
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Dekkariviikko 12.-18.6., Helmet 2017 24. Kirjassa selvitetään rikos
   
Dekkariviikko käynnistyy tänään maananaina 12.6. tempauksella, jossa klo 22 asti ilmestyy tunnin välein dekkariaiheisia postauksia mukaan ilmoittautuneissa blogeissa.
  
Mukana ovat seuraavat blogit:
     
Minä aloitan dekkariviikkoni Alan Bradleyn uusimmalla Flavia de Luce suomennoksella, Kuolleet linnut eivät laula ja saattaa olla, että tällä viikolla Flavia esiintyy muissakin blogeissa. Sanon jo heti alussa, että tästä taisi tulla suosikkini koko sarjasta. 
  
Monet pitkään varjellut salaisuudet paljastuvat viimein ja niiden mukana kelautuu auki de Lucejen sukuhistoria pidemmältäkin ajalta. Kaikki alkaa huhtikuisena aamuna, jolloin Bishop's Laceyyn saapuu juna, jonka mukana on kauan kadoksissa ollut äiti. Höyryjunamaisesti tahtia kiihdyttävä kirja koukuttaa lukijansa mukaan Flavian elämän murroskohdassa.
  
Tämä oli yksi niistä ajatuksista, jotka olivat viime aikoina alkaneet vaivata minua: ne olivat uudenkarheita eikä niihin voinut kunnolla luottaa. Vähän kuin olisi välillä ajatellut jonkun toisen aivoilla. Se liittyi jotenkin siihen, että täyttäisin kohta kaksitoista vuotta enkä ollut aivan varma hyväksyinkö sitä täysin (s. 41-42)
    
Joillekin lukijoille Flavian kasvaminen ja sen myötä tuleva muutos on varmaankin vaikeaa, mutta minä en voisi odottaa innokkaampana Flavian tulevia seikkailuja. Seuraava suomennos, Nokisen tomumajan arvoitus ilmestyy lokakuussa ja sen verran uskallan paljastaa, että miljöö tulee sen myötä muuttumaan radikaalisti. Toivottavasti - luultavasti - tämä ei kuitenkaan tarkoita lopullisia hyvästejä maalaiskylälle ja Buckshaw'n kartanolle. 
  
Flavian tammikuussa 18 vuotta täyttänyt isosisko, Ophelia (Feely) on menossa pian naimisiin Dieterin kanssa ja Daphne (Daffy) täyttää 14 vuotta samana päivänä kuin Flavia kaksitoista (paljastus: minulla ja 18-vuotta vanhemmalla siskollani on myöskin sama syntymäpäivä). Näin ollen de Lucejen perhe on muidenkin suurten muutosten kourissa.  
  
Yhtäkkiä tajusin, että minun oli päästävä pois tästä synkkyyden valtaamasta talosta, päästävä jonnekin missä saatoin ajatella tuoreita ajatuksia - omia ajatuksiani, eikä muiden puhkikuluneita mietteitä. (s. 200)
  
Bradleyllä on sana hallussaan. Nautin suuresti hänen kuvailuistaan ja Flavian partaveitsen terävistä huomiosta. Flavian tutkimuksista on ilo lukea, vaikka tiedänkin, etteivät kaikki pidä tytön tavasta pimittää todistusaineistoa poliisilta. Tai kuten hän itse asian muotoisee: "Jollain kummallisella tavalla sain tyydytystä ja nautintoa siitä, että hallussani oli tietoa jota muilla ei ollut." (s. 182)
  
Toisin kuin aiemmat osat, Kuolleet linnut eivät laula ei toimi itsenäisesti vaan se on parasta lukea Loppusoinnut kaiku kalmistossa jälkeen, sillä tuo edellinen osa jäi merkittävään cliffhangeriin, josta tämä teos jatkuu käytännössä suoraan. Suosittelen Flaviaa aina kaikille lukijoille, niin Agatha Christien faneille kuin dekkareista vähemmän kiinnostuneillekin. Näissä on paljon tasoja monenlaiseen lukumakuun.
  
Niin kuin aina ruumiiden kanssa, minut valtasi hetkeksi irrationaalinen pelko siitä, että vainaja pomppaa yhtäkkiä pystyyn, huutaa "Pöö!" ja tarttuu käteeni kuolettavan kylmällä otteella. (s. 169)  

Arvosana:

  
Takakannesta:
Aurinkoisena huhtikuun aamuna vuonna 1951 yksitoistavuotias kemisti ja harrastelijasalapoliisi Flavia de Luce on perheensä kanssa rautatieasemalla odottamassa vuosia sitten kadonneen äitinsä Harrietin paluuta. 
  
Mutta juuri kun juna on saapumassa piskuiseen Bishop’s Laceyn kylään, Flavian luo tulee pitkä muukalainen, joka kuiskaa kryptisen viestin hänen korvaansa. Vain hetkeä myöhemmin mies heittää henkensä, kun joku asemalle kerääntyneestä väkijoukosta työntää hänet junan alle. 

Kotona Buckshaw’ssa, de Lucen suvun kovaa vauhtia rapistuvassa kartanossa, Flavia saa taas laittaa kaikki etsivänkykynsä testiin. Ullakolta löytyvä vanha filminauha lennättää hänet kohti uusia johtolankoja, joita seuraamalla Flavia saa lopulta selville de Lucen klaanin tarkimmin varjellut salaisuudet. Kuka olisi arvannut, että niihin kytkeytyy itse Winston Churchill!
  
Suomentanut: Maija Heikinheimo, 333 sivua, Bazar 2017
    
Alkuperäinen nimiThe Dead in Their Vaulted Arches (2014)
  
Flavia de Luce on tuttu myös täällä: Kirjojen keskellä, Kirjasähkökäyrä, Sinihanhi
     
Sarjassa ilmestyneet:

8 kommenttia:

  1. Minulle tämä kirja jäi synkähköksi ja ainoat ilopillerit olivat serkkulikat, varsinkin se pienempi. Olisin tietysti toivonut Flavian onnistuvan kokeilussaan, mutta surku kun Bradley oli kirjoittanut toisenlaisen juonen. Sitä minä vaan ihmettelen, että millä ne elävät, kun kukaan ei koskaan syö keittäjän tekemiä syömäkelvottomia ruokia? Flavialla on se kana, jonka munan voi aina keittää, mutta tuolla ruokavaliolla alkaisi jo heikottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle tämän kirjan tunnelma toimi. Ne serkut puolestaan olivat kauhean rasittavia, etenkin Undine, joka yritti olla kuin Flavia, mutta jotenkin kärjistetympänä. :D Minä tykkäsin, että Flavian kokeelle ei jäänyt aikaa. Pelkäsin koko ajan sitä pettymystä, minkä Flavia olisi kokenut kun se ei olisikaan toiminut. Parempi näin. Varmaan ne käy jokainen syömässä omana aikanaan jotain keittiön kylmäkomerosta. Flaviakinhan sieltä pölli kaiken aikaa kekesjä yms.

      Poista
  2. Jaha, vahvistit uskoani edellisen kirjan loppukäänteen koukkuun. Hain juuri kirjan kirjastosta, joten pääsen selvittämään tilannetta pikapuoliin. Ennen sitä ajattelin lukea kovin kehutun Malin Persson Gioliton dekkarin Suurin kaikista. Kiitos kirjabloggaajien dekkariviikon vetovastuusta, Niina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en olekaan dekkareiden ahmija, halusin järkjestää teemaviikon, sillä tiedän että blogistaniassa on todella paljon dekkareiden lukijoita. Ja innostuin siitä itsekin lukemaan viikkoa varten pari muutakin teosta tämän Flavian lisäksi. Tässäkin osassa sarjaa on paljon yllätyksiä. Toivottavasti tykkäät. :)

      Poista
  3. Luen juuri kirjaa kirjastolainana, joten silmäilin vain ylimalkaisesti juttusi. :) Mukavaa, että Flavia on tosi suosittu - tästä kirjasta on ollut tänään tosi monta juttua. Mutta sarja onkin ihanan sympaattinen ja silleen kivasti vanhanaikainen, en laisinkaan ihmettele että lukijat tykkäävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritin kirjoittaa tästä niin, ettei se paljasta enempää kuin takakansi. Minäkin huomasin Flavian suosion ja pari bloggaaja kertoi myös etukäteen pihtailevansa teosta tätä viikkoa varten. :) Minusta on hienoa, että Flavia on löytänyt lukijoita. Seuraava osa on ilmeisesti (miljöön muutoksen takia) ollut monelle pettymys, mutta minä odottelen sitä varovaisen innokkaana.

      Poista
  4. Tätä en ole vielä lukenut, kaikki muut Flaviat kyllä! Kaksi ekaa ja tuo viimevuotinen ovat olleet parhaimmat. Aion seurata Flaviaa edelleen, hän on niin mainio tyyppi, jolle toivoisi kaikkea hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi. :) Filminauha ja hummerihaarukka ei olleet terävintä kärkeä, mutta nopealukuisia ja nautittavia teoksia nekin, koska Flavia on vaan niin ihana.

      Poista