Minna Canth: Kovan onnen lapsia

Topra-Heikki: "Mikä on vihaa ja vainoa? Sekö, että pidämme puoliamme? -- Että tahdomme elää?

Eikö se ole jokaisen ihmisen oikeus? Ja emmekö me ole ihmisiä? -- Rikkaita nostetaan, köyhiä

poljetaan -- Rikkaita laki suojelee, mutta meitä se vainoo. Ja meidän pitäisi vaan olla nöyriä ja

totella. Ei, aikansa sitä kestää, mutta viimein mieli kumminkin myrtyy. -- Semmoiset ne ovat

asetukset meillä. Varallisten omaisuutta kyllä suojelevat, köyhän työtä ne eivät suojele."

  

  

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

  

Valitsin tämän vuoden Canth-klassikokseni Kovan onnen lapsia (1888 / 2003 WSOY), koska kuvauksen perusteella se tuntui puhuttelevan voimakkaasti viimeaikaisessa poliittisessa ilmapiirissä (hallituksen heikennykset ihmisten tukemisessa, meneillään oleva suurlakko jne.). Näytelmä on ilmestynyt yhteispainoksena Työmiehen vaimon kanssa ja sen takakannessa lukee mm. seuraavaa: "Kovan onnen lapsia kuvaa oman aikansa työläisten kurjuutta, mutta nykylukija näkee siinä myös ajattoman analyysin työttömyyden aiheuttamista reaktioista."

  

Topra-Heikki: Vai sekö, mielestänne, olisi niin suuri synti, että tahdoin auttaa köyhiä ja kurjia? Niitä, jotka kärsivät vääryyttä, joita maan mahtavat ahdistavat ja polkevat. 

--

Silja: Eiväthän kaikki voi olla rikkaita. Toisten täytyy olla köyhiä, sen on Jumala viisaudessaan niin määrännyt... -- kun vaan iloisella ja nöyrällä mielellä taipuu kärsimisen alle. Luulen että silloin jo täälläkin annetaan joskus taivaan esimakua.

  

Sata sivuinen näytelmä sai ensi-iltansa marraskuussa 1888, mutta katsojat reagoivat siihen niin voimakkaasti, että esitys jäi tuolloin ainoaksi (ilmeisesti salissa uhkailtiin jopa pommilla) ja seuraavan kerran se oli näyttämöllä vasta 1904. Paheksuntaa aiheutti, että köyhät hahmot tavoittelivat parempaa elämää, pelättiin että Canthin hahmojen toiminta houkuttelisi katsojatkin lavealle tielle. Keskeistä hahmoa Topra-Heikkiä on kutsuttu niin suomen kirjallisuuden ensimmäiseksi kommunistiksi, anarkistiksi kuin myös Robin Hoodiksi.

  

Mikko: Etkö sinä ole kääntynyt vaivaishoitoon, Antti? 

Antti: Koetin minä jo sitäkin. 

Topra-Heikki: No, ja mitä he? 

Antti: Haukkuivat ja ajoivat pois. "Vanhemmat parhaassa ijässä", sanoivat, "eikä kuin kolme lasta. Tehkööt työtä." 

Topra-Heikki: Pöllöt! Olisit ärjäissyt heille, että "antakaa työtä!" 

  

Näytelmässä on kolme näytöstä. Ensimmäisessä esitellään Silja ja hänen lapsensa Maiju, Ville ja vielä nimetön kehtolapsi. Ville on ollut jo pitkään sairaana ja Antti-isä on juuri saanut kuulla, ettei hänellä ole pian enää töitä. Rautatietyöt keskeytyvät lähestyvän talven ajaksi, eikä työmiehillä ole mitään mahdollisuuksia etsiä uusia töitä tähän hätään. Viranomaiset tulevat etsimään Antin tuvassa piilottelevaa Topra-Heikkiä, joka kuitenkin pakenee heidän neniensä edestä.

Topra-Heikki: Saisimme vaan köyhän väen kokoon, ei enempää tarvitsisi. -- Viha niissä kytee kaikissa. Kipinän kun heittää, niin tuli syttyy, leimahtaa ja leviää kuin kulovalkea 

--

Matlena: Nytpä ei ole sota. 

Topra-Heikki: Eikö ole sota rikkaitten ja köyhäin välillä? Eikö siinä meikäläinen taistele henkensä edestä?

Toisessa näytöksessä ollaan vähän myöhemmin keskellä metsää. Topra-Heikki ja pari muuta työtöntä miestä ryyppää ja syö vähäisiä särpimiään. Topra-Heikki saa miljoonan taalan idean: poltetaan seudun rikkaan miehen riihi ja kaikkien ollessa samuttamassa paloa, hän hiippailee sisälle tämän hienoon kartanoon ja näpistää rahaa. Heillähän on kaikki oikeus ottaa takaisin se, mitä rikkaat ovat heidän selkänahastaan repineet!

Antti: Työt lakkautettiin ja miehet jäivät joutilaiksi. 

Silja: Herra siunaa! 

Matlena: Lakkautettiin. Ihanko tykkänään? 

Antti: Talven ajaksi kumminkin. 

Matlena: Mutta, hyvä Jumala, millä ihmiset elävät talven yli? Nälkäänhän ne kuolevat. 

Antti: Kukas siitä välittää. Syntyypä toisia sijaan.

Viimeisessä näytöksessä Ville parka kuolee nälkään ja sairauteensa, mutta äitinsä Silja vain ylistää Jumalan armoa ja hyvyyttä. Antti, Topra-Heikki ja koko loppu konkkaronkka saapuu tupaan vähän myöhemmin. Antti intoilee, että nyt loppuu talossa nälkä ja sairaus, mutta hän ei tiedä tulleensa liian myöhään. Sinitakit saapuvat pian ottamaan miehet haltuunsa ja Topra-Heikkiä odottaa muita julmempi kohtalo.

  

Topra-Heikki: Arvaas kuinka paljon sinua rakastan, Matlena? Arvaas. 

Matlena: Ehkä niin paljon, että tekisit minut onnettomaksi. Sehän se tavallista. Poikain rakkaus johtaa tytöille Hämeenlinnaan tien.

--

Topra-Heikki: Noin siivo ja sävyisä tyttö, mitä se välittää tämmöisestä rutjusta, maankulkijasta, roistosta. -- Sanoitko sinä, Matlena, että rakastat minua? Että tahdot tulla minulle? Minulle? Ikuiseksi toveriksi? 

Matlena: Niin, jos huolit. 

Topra-Heikki: Jos huolin? Siitäkö se vaan riippuu? – Ei muusta? Sinä tulisit minulle, vaikka olen niin köyhä, ettei ole muuta kuin kaksi tyhjää kättä? Ja vaikka olen tämmöinen hylkynä, tarpeettomana miehenä maailmassa? 

Matlena: Mitä minä siitä välitän. Eihän se ole sinun syysi.

  

Pidin Topra-Heikin hahmosta suuresti. Hän tuntui aidoimmalta ihmiseltä koko hahmokaartista: hän oli räiskähtelevä, idearikas, toiminnantäyteinen ja hurmuri. Matlena lankesi mieheen, mutta onnea heille ei tässä näytelmässä suotu. Topra-Heikki olisi voinut aivan hyvin olla jonkin YA:n päähenkilö, jolla oli ADHD-piirteitä: levottomuutta, hän jäi toistelemaan tiettyjä lauseita, puhui silloin, kun piti kuunnella ja hänen keskittymiskykynsä harhaili. (Loistava hahmo fanficiin!)

Matlena: Semmoista tapahtuu vaan saduissa. 

Maiju: Niin, vaan minäpä olen lukenut sen oikein kirjasta. 

Matlena: Tosiako ne sitten kaikki ovat, mitä kirjoissa luetaan.

Tämä on yksi harvoja Canthin teoksia, jotka eivät herätelleet niin suuria tunteita kuin odotin. Toki löysin paljon samaistumisen hetkiä hahmojen kanssa, mutta jotenkin tämä oli hyvin pikakelauksella oleva näytelmä, pidempäänkin tarinaan oli ainekset. Pidin suuresti Topra-Heikin ja Matlenan lyhyeksi jääneestä romanssista. Mutta esipuhe oli aivan timanttinen (käykää lukemassa vaikka tämä katkelma)!

Topra-Heikki: Mutta pois täältä! Pois maasta, jossa työntekijä on kuin koira, – ei, mitä sanon, pahempi kuin koira, sillä koirallekin jo annetaan enemmän arvoa.

Inhosin Siljan ruikuttavaa hahmoa, joka tukeutui kaikessa Jumalaan, vaikka tämä ei näyttänyt hänelle koskaan palkkiota horjumattomasta uskostaan. Lopussa tulkitsin, että hänen toinenkin lapsensa Maiju kuolee (vetotautiin?), mikä lienee lempeää ajatellen, että hänen isänsä on vankilassa, eikä tienaamassa leipärahaa ja äiti nälän ja unen näännyttämänä sekopäinen. Näytelmän nimi pitää hyvin paikkansa. 

"Tekemällä epäkohdat näkyviksi, kuvaamalla, mihin työttömyys, pätkätyöt, ihmisten jättäminen ilman oikeuksia ja ajaminen liian ahtaalle johtavat, hän halusi vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen ennaltaehkäisevästi ja herättää hyväosaisissa kysymyksiä: Mitä tapahtuu, jos ero kaikkein köyhimpien ja rikkaimpien välillä pääsee kasvamaan kovin suureksi? Minkälaiseksi muuttuu maa, jossa terve mies tai nainen ei enää pärjää omalla työllään? Voiko rikas elää onnellisen elämän, jos naapurissa kuollaan nälkään?"

- Esipuhe: Laura Ruohonen, 2002

Tuttuun tapaan Canth-postauksen loppuun kuuluu lista vaikeista ja eri tavoin kuin totutusti taivutetuista sanoista ja sanonnoista: kalmankarvainen, syntyisi silloin elää, panna hampaat naulaan, hyppiset, kuorsnata, pilkkoisten pimeä, kamottaa, hopotus, kihnustella, "Omansa kunkin hyvä, sammakonkin nuijapää."

Antti: Sinä et vielä tiedä, Topra, mitä täällä on tapahtunut. – Ville on eronnut meistä? 

Topra-Heikki: Eronnut –? 

Antti: Ville on kuollut. Kylmä ruumis tuossa vaan on jäljellä.

   

Minna Canthin tuotantoa:

   

Näytelmiä:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

  

Novelleja ja pienosromaaneja:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Lehtori Hellmanin vaimo (1890)
• Agnes (1892)

Minna Canth: Kotoa pois

"Niin, minä sanon sen, piiat pysykööt piikoina, 

elköötkä pyrkikö oikeiden ihmisten vertaisiksi"

  

   

Lukuhaasteissa: Minna Canth -lukuhaaste

  

Minna Canthin päivän kunniaksi 19.3. olen vetänyt jo kahdeksan kertaa lukuhaasteen hänen teoksistaan. Osallistua on saanut myös teoksilla jotka kertovat hänestä tai joissa hän esiintyy jollakin tapaa. Googlailtuani aikani valitsin tämän vuoden haastekierrokselle hieman vähemmän tunnetun teoksen. Tällä kertaa päätökseen vaikutti Canthin teosten upeat, modernit kansikuvat äänikirjapalveluissa. En tiedä, kuka kansikuvat on suunnitellut tai ovatko ne jostakin kuvapalvelusta, mutta niissä on vain sitä jotakin. 

  

Näytelmä Kotoa pois (1895) muistuttaa hieman Jane Austenin Ylpeyttä ja ennakkoluuloa (1813), molemmissa vanhemmat nimittäin haluavat tyttönsä hyviin eli rikkaisiin naimisiin. "Pojathan ne kumminkin ovat suolana rokassa, eikös niin?" Ja Canthin naishahmot ovat vähintään yhtä säpäköitä kuin Austenin Elizabeth Bennet. Fanny on kouluja käynyt nuori nainen, jota ei kiinnosta miesten kanssa riiailu, hän haluaa mennä töihin.

  

ROUVA LINDEMAN: Elä Fanny kulta! Johan sinä olet päästä vialla. Pöllismäelle? Sinne sydänmaalle – jossa ei ole ainoatakaan sivistynyttä ihmistä, ei kuin pöllöjä (s. 376)

  

Näytelmässä kuvataan kolmen tunnin sisään mahtuvia tapahtumia. Valmistaudutaan vieraiden saapumiseen. Fannylle tulee vieras, joka kertoo vapaasta opettajan paikasta. Lopulta vieraat saapuvat ja Fanny lähtee laivalle. Koska Fannyn vanhemmat ovat ylentyneet nykyiseen asemaansa oltuaan aiemmin piika ja renki, puhutaan näytelmässä myös paljon tällaisesta sosiaalisesta kiipimisestä ja siitä, onko oikein, että rikkailla on enemmän ääniä vaikuttamiseen kuin vähävaraisilla. 

   

Yksi kirjan isoista teemoista on myös naisten koulutus. Canth ajoi voimakkaasti naisten oikeuksia, eli tässä on selvästi kommentaaria tyttöjen kouluttautumisen puolesta. Fannyn päätös karata kotoa työskentelemään opettajattarena on hurjan hieno osoitus hänen vahvatahtoisuudestaan. Hän vastustaa vanhempiensa valintoja ja kulkee omia polkujaan. Paljon samoja aineksia löytyy myös novellista Agnes ja pienoisromaanista Hanna, mutta niitä on ehkä helpompi suositella.

  

PENTTINEN: Virasta vähät. Sinun ei tarvitse leipäsi eteen tehdä työtä -- 

FANNY: Ettäkö olisin sitten laiskana täällä kotona? 

PENTTINEN: Kuinka kauvan sinä tulisit laiskana olemaan? Minä sinut naitan tuota pikaa -- 

ROUVA PENTTINEN: Siellä, Pöllismäellä, siellä et saisi miestä ikinä. Tuskin lienee ainoatakaan herraa koko seudulla. 

FANNY: Mitä minä niistä herroista – 

ROUVA PENTTINEN: Herra siunaa – vanhaksi piiaksiko sinä aijot jäädä? Kun hautautuisit sinne sydänmaalle? -- 

FANNY: Opettajattarena voisin tuntea itseni hyvin onnelliseksi. 

ROUVA PENTTINEN: Mitä onnelliseksi! Ole hupsimatta tyhjää. -- 

PENTTINEN: Niinhän ne tytöt aina. Sulhasista eivät muka ole välittävinään, vaikk'eivät muuta ajattelekaan kuin niitä. -- Elä höpise. Minä sinulle koetan miestä hankkia ja sinä – 

FANNY: En huoli miehestä. En mene naimisiin milloinkaan. -- 

PENTTINEN: Sitten minä naitan sinut väkisen, ellei muu auta. 

FANNY: Voi, antakaa minun olla rauhassa – ennätän minä vielä tuonnempanakin niihin puuhiin. -- 

PENTTINEN: Sitä on hupakko. Ei muka mene naimisiin. Ei huoli miehestä? Ja mieli tekee kumminkin, niin saakurin lailla, hänen niinkuin muidenkin. Siitä olen varma, että panen vaikka päänikin pantiksi. (s. 350-353)

  

Vanhat kirjat ovat jollakin tapaa tosi sympaattisia. Tämäkin vuonna 1928 ilmestynyt kokoelma on jossakin vaiheessa kastunut, mutta muutoin se on loistavassa kunnossa ja näyttää ulkoa arvokkaalta ja viattomalta tummissa kansissaan. Vanhojen kirjojen tuoksu on myös aivan omanlaisensa, ehkä lumppupaperin, kansissa käytetyn liiman, säilytyspaikkansa tai ikänsä vuoksi.  

  

Oli jännittävää huomata, ettei tätä Kotoa pois löytynyt lainkaan uudemmista kokoelmista - tai sitten kirjastolla ei ollut muita vaihtoehtoja. Tai en vain osannut etsiä niitä. Mutta äänikirjana tämän ainakin löytää, jos joku lukijani kiinnostuu tutustumaan tähän itse. Ilmeisesti näytelmä pohjaa Kodista pois -novelliin ja olisikin kiinnostavaa vertailla näitä kahta. Se saattaa löytyä helpomminkin, ainakin netistä, mutta ehkä myös jostakin kokoelmasta.

  

ROUVA LINDEMAN: Se on sulaa hulluutta koko tuo nykyajan koulutus. Ei niillä ole nuorilla tytöillä halua naimisiin enää ollenkaan. Ei ne jouda sitä ajattelemaankaan, kun niillä on niin paljon muuta mielessä. 

--

AHLBOM: Ai, ai, ai, ai! Tässähän sitten on menty vallan hulluun suuntaan. Pitääpä toimittaa ensi valtiopäiville anomus, että kielletään naisilta pois kaikki virat, yliopistoon pääsy ja muut semmoiset vapaudet. Mitä se on, että nerokkaammat kaikki pyrkivät muille aloille, ja tyhmät heitetään vaan miesten varalle.

--

ROUVA LINDEMAN: Mitä tytöt tekevät liialla opilla? Ja niillä viroilla sitten? Tulevat semmoisiksi emanssipeeratuiksi, etteihän niitä kukaan uskalla kosiakaan edes. (s. 363-364)

  

Rouva Penttinen puhuu välillä ruotsia ("Te komma remman. Mykky remman."), jota hienot rouvat hieman naureskellen kommentoivat keskenään: "ruotsiansa sen vaan pitää lasketteleman". Hän haluaa ääntää kaikkien vieraiden nimet väärin. Alhbom on Ahlpummi, Lindeman on Lintemanni, Fellman on Welman, Broberg on Spruuper, Fannyakin hän kutsuu Vannyksi ja haluaa tämän kutsuvan vanhempiaan mammaksi ja papaksi, koska "paremmissa ihmisissä ei kukaan sano äidiksi". 

  

FANNY: Maalari Rankin – 

ROUVA PENTTINEN: Sdrankin. Sano sinä Sdrankin – 

FANNY: Hänenpä nimensä on Rank – 

ROUVA PENTTINEN: Niin, mutta Sdrank kuuluu paljon viinimmältä. Rank – Rank –? Hyi – sehän on niin moukkamaista. Sdrank se pitää olla. 

RIIKKA: Sr – Sran – Tran – Ei! Minun kielen' ei keäänny. (s. 340) 

  

Ei tämä ollut minulle paras Canthin teos, tästä asetelmasta olisi voinut kirjoittaa pidemmänkin näytelmän tai jopa romaanin. Tällaisenaan tarina jää komedialliseksi pikakelaukseksi, eikä karikatyyrisistä hahmoista saa kummoista otetta, ei oikeastaan edes kapinoivasta Fannysta tai juoruilevista rouvista. Tästä asetelmasta olisi kylläkin helppoa tehdä moderni tulkinta, sillä Fannyssa on aineksia niin aseksuaaliksi kuin vapaaehtoisesti lapsettomaksikin, miksei jopa sateenkaariteemojakin voisi löytää.

  

Kuten aiempienkin Canthin teosten kanssa, lukeminen oli sujuvaa, joitakin yksittäisiä vaikeita tai erikoisella kirjoitusasulla olevia sanoja ja sanontoja lukuun ottamatta. Näitä olivat ainakin seuraavat: valloovat (vellovat, aaltoilevat?), kartiini (verho), pukelo, roahi (raaskia?), raarimpaa, sylinteri (asiayhteyden perusteella silinterihattu), aarttia, särryttimiä, punkka (koppa, vasu?), kilomeetteri, "ulkopuolelta hampaiden", "häpeän silmäni maalle", "Mitä pihkaa?" ja "Hän tulee takaisin aika hamppua."

  

ROUVA PENTTINEN: Semmoinen, miksi se sitä nyt sanoikaan –? Rössel matto – vai oliko se Sprössel matto, niin Sprössel matto se oli. 

--

ROUVA AHLBOM: Eihän Brysseli-mattoja milloinkaan Pariisista tuoda, Berliinistä ne ovat tilattavat. (s. 353 ja 357) 

    

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

  

    

  

Arvosana:

  

Takakannesta:
Kauppias Penttinen ja hänen rouvansa suunnittelevat tyttärensä Fannyn naittamista. Pariskunta on noussut rengistä ja piiasta nykyiseen asemaansa, ja heille on tärkeää käyttäytyä seurapiireihin sopivasti. Penttiset päättävätkin järjestää hienot kahvikutsut, joihin kutsutaan joukko arvovaltaisia miehiä - taka-ajatuksenaan tyttären saaminen hyviin naimisiin.
  
Fannyn mielipidettä asiaan ei juuri kysytä. Tytär itse haaveilee opintojensa jatkamisesta, jotta hänestä voisi tulla kansakoulun opettaja. Myöskin Fannyn sulhaskandidaatiksi kaavaillun tohtori Brobergin tunnot ovat Penttisten kahvikutsuilla lähinnä kiusaantuneet. Saavatko Penttiset kuitenkin tahtonsa läpi?

  

Minna Canth kootut teokset IV (sis. Papin perhe, Sylvi, Hän on Sysmästä, Spiritistinen istunto, Kotoa pois ja Anna Liisa) 484 sivua, Otava 1928 (2. painos), Kotoa pois s. 335-380 (45 sivua)

  

Näytelmä on luettu myös täällä: Lurun luvut

  

Minna Canthin tuotantoa:

   

Näytelmiä:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

  

Novelleja ja pienosromaaneja:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Lehtori Hellmanin vaimo (1890)
• Agnes (1892)

Minna Canth: Sylvi

“Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu”

  

  

Lukuhaasteissa: Minna Canth -lukuhaaste, Helmet 2021: 19. Kirjassa leikitään

  

Minna Canthin näytelmä Sylvi on inspiroitunut tositapahtumista. Ahmaisin tämän lähes kokonaan yhdellä istumalla, sen verran nopeatempoinen ja kiihkeä näytelmän tarina on.

  

Sylvi on 18-vuotias nuori nainen. Hänen vanhempansa kuolivat pienen ajan sisällä toisistaan hänen ollessa vielä lapsi, niinpä hänelle määrättiin holhooja, Aksel Vahl. Muutamaa vuotta myöhemmin he ovat naimisissa, vaikka Aksel onkin Sylviä kahdeksantoista vuotta vanhempi. Kun Sylvin lapsuudenaikainen, läheinen ystävä Viktor Hoving palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen maisemiin, alkaa seurapiireissä kuohua, kuin Jane Austenin romaaneissa konsanaan.

  

SYLVI: Ylös, Viktor Hoving, me rupeamme sokkosille.

--

VIKTOR: Sinä olet mieletön. Ajattele, jos joku sattuisi tulemaan. 

SYLVI: Mitä se tekee? Ja voimmehan vaikka lukita ovet. (s. 34-35)

  

Koska Sylvi menetti vanhempansa niin nuorena ja meni sitten naimisiin Akselin kanssa, ei hän ehtinyt käydä tanssiaisissa. Näytelmä jakaantuu neljään näytökseeen, joista toisessa tapahtuvien tanssiaisten osuus on sivumäärässä vain vähän muita pidempi, mutta sen aikana tapahtuu kaikkein eniten. Viktorin kanssa tanssiessaan Sylvi nimittäin tajuaa, ettei ole koskaan rakastanut Akselia vaan Viktoria. Ei liene liioiteltua sanoa, että Sylvi on naiivisti sekoittanut huolenpidon ja rakkauden.

  

Tanssiaisissa myös pari luutnanttia iskee silmänsä Sylviin, mutta Aksel vain naurahtaa ja sanoo, että katselkoot vain hänen kaunista nuorikkoaan, kokien nautintoa siitä, että nappasi tämän omakseen. Kolmannessa näytöksessä, joka tapahtuu seuraavana päivänä, Aksel vieläpä kehuskelee Sylville kuinka ylpeäksi ja tyytyväiseksi hän tuli muiden ihaillessa hänen pikku vaimoaan.

    

HARLIN: Vasta puhjennut ruusunnuppu. Lyön veikkaa, että hän on ensimmäisissä tanssiaisissa.

--

SANDELL: Voinpa esitellä sinut hänen miehelleenkin, joka istuu tuolla

--

HARLIN: Mitä sanot? Onko hän naimisissa?

--

SANDELL: Ei hän vielä ollut lapsenkenkiään kuluttanut, kun hän meni naimisiin holhoojansa kanssa. 

HARLIN: Vai niin, vai holhooja se hänet kaappasi itselleen, ennenkuin muut vielä tiesivät hänestä mitään. Mokoma kettu.

--

AKSEL: Mitä se minuun koskee, vaikka koko maailma olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena.

--

TUNEBERG: Luuletko sinä että lapsellisuus ja viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoilta. Suuri erehdys! (s. 60-65)

  

Näytelmän lopussa Sylvi hetken mielijohteesta myrkyttää Akselin. Teko ei ollut lainkaan harkittu ja hän katuu sitä heti, joskin liian myöhään. Sylvi joutuu vankilaan ja riutuu siellä vailla Viktoria. Mies on täysin menettänyt kiinnostuksensa Sylviin ja tulee käymään tämän luona vain kertomassa, että on menossa naimisiin toisen kanssa. Näytelmä päättyy Sylvin tuupertuessa hengettömänä lattialle. Tämä on mahdollisesti traagisin Canthilta lukemani teoksen loppu.

  

Sylvillä on itsetuhoiseksi tulkittavia taipumuksia. Kuullessaan Akselilla olevan työpöytänsä laatikossa strykniiniä, hän leikittelee heittävänsä yhden kapselin suuhunsa. Hän myös kommentoi Viktorille olevansa valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen jatkuvasta valvonnasta “vaikka suurimman hurjuuden” ja myöhemmin, että parempi olisi hänen ottaa myrkkyä kuin jäädä ilman Viktorin rakkautta. Uhkailemalla näin hän saa Viktorin jälleen tunnustamaan rakkautensa, jota on yrittänyt hillitä.

  

Vaikka Sylvissä onkin vähemmän feministinen ote kuin useimmissa muissa Canthin teoksissa, kyllä tässäkin pohjavireenä sellainen löytyy. Sylvi kysyy Akselilta avioerosta ja saa kuulla niiden olevan harvinaisia. Käytännössä vain puolison pettäessä viattomalla puolella oli oikeus pyytää eroa. Aksel sanoo, ettei hän ikinä antaisi Sylville eroa.

  

SYLVI: Pyytäisitkö sinä eroa, jos minä olisin sinulle uskoton? 

AKSEL: Mitä hullua? Sinä uskoton? Ei, kissimirri, siitä ei pelkoa. -- pidän huolta siitä, että sinä kumminkin pysyt minulle uskollisena (s. 121-122)

  

Aineksia myös #metoo-kampanjaan löytyy. On vaikea erottaa, missä vaiheessa Akselin vitsailu muuttuu uhkailuksi, mutta liitto ei voi olla kovin hyvä, jos puolisoaan täytyy komentaa suutelemaan. Vaimoa pidettiin miehen omaisuutena ja määräysvallan alaisena. Aksel myös toivoo, että Sylvi voisi viimein opetella hoitamaan taloutta laittamaan ruokia, leipomaan ja panemaan kaljaa.

  

AKSEL: Kärsivällisyyteni kohtsillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minua. -- vai on sinulla niin jäykkä luonto? -- se täytyy taivuttaa ajoissa. Kova kovaa vastaan, jos niiksi tulee. Muistatko, pikku ystävä, kuinka äkäpussi kesytetään? Varo itseäsi! -- Ellet sinä hyvällä anna minulle suukkosta, niin otan sen väkisin. Ja silloin en tyydykään yhteen enkä kahteen, vaan suutelen sinua siksi, että tulet lauhkeaksi kuin lammas.

--

SYLVI: Mutta kun minä en tahdo, kuuletko. (s. 162-165)

  

Sylvin julistus siitä, ettei koskaan tulee enää tanssiaisiin oli myös yhden miehen mielestä väärin (koska miehet eivät enää pääsisi häntä ihailemaan), johon Sylvi kommentoi, että hänellä on täysi oikeus päättää tuleeko hän vai ei. Viktorin rakkaudessa tokaisema “Minä otan sinut vaikka väkisin” ei sekään nykyään enää kuulosta kauhean hyvältä.

  

Tälläkin kertaa sain ihastella, kuinka suomen kieli ei ole paljoa muuttunut Canthin ajoista. Vain muutamia yksittäisiä erikoisen tuntuisia sanoja, lauserakenteita ja sanontoja tuli vastaan. Näitä olivat muiden muassa jöröjaakko, tänäin, “Hyvästi niin kauvaksi” ja “heitää sumua silmiin”. Lukukokemus oli siis hyvin sujuva ja sai ajattelemaan, kuinka paljon paremmin moni asia nykyään on.

  

Mahtavaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

  

Arvosana:

  

Takakannesta:

Dramaattisen ja tunteikkaan traagisen näytelmän päähenkilö Sylvi on naimisissa, kun rakastuu toiseen mieheen. Aviomies ei suostu Sylvin avioeropyyntöön, ja Sylvi päätyy myrkyttämään miehensä.

  

Sylvi perustuu tositapahtumiin, hengenriistoon helmikuisessa Hämeenlinnassa 1892. Pääosassa on miehensä murhaava nuori vaimo. Rakkaus tai ainakin sen puute näyttävät kuuluvan kuvaan. Intialaisen strykniinipuun siemenistä saa hirmuista myrkkyä.

  

Kirjailijalle aihe suo mahdollisuuden tutkia ja valaista naisiin kohdistuvia paineita ja vallankäyttöä. Minna Canth (1884--1897) nivoi muutenkin kaunokirjalliset työnsä aikansa polttaviin aiheisiin ja keskusteluihin.

  

215 sivua, ntamo 2018 (näköispainos, 1. painos 1893)

  

Kirja luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja kiinnittää huomiota Akselin sylvitä käyttämiin moninaisiin lempinimiin, Kirjakaapin kummitus

  
Minna Canthin tuotantoa:
  
Näytelmiä:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

  
Novelleja ja pienosromaaneja:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Lehtori Hellmanin vaimo (1890)
• Agnes (1892)

Klassikkohaaste osa 11 | Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut

"Uskallatko seurata minua tuonne?"

       

   

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste 11, Klassikkokesä, Helmet 2020: 12. Kirjasta on tehty näytelmä tai ooppera 

     

Kirjabloggaajien klassikkohaaste on saavuttanut jo 11. kierroksensa (huikeaa!) ja tuttuun tapaan en lukenut sitä klassikkoa, jonka olin ajatellut puolisen vuotta sitten lukevani. Tällä kertaa vaihdos Günter Grassin Peltirummusta tähän kalevalamaisella mytologialla höystettyyn lastenkirjaan johtui naistenviikon rutistuksesta, kun luin ja postasin viikon aikana kuusi kirjaa, niinpä halusin jotain kevyempää ja nopealukuista. Tämä olikin siihen erittäin hyvä valinta.

   

Aili Somersalon jo 100 vuoden iän rajapyykin ylittänyt satuklassikko Mestaritontun seikkailut on minulle tuttu lapsuudestani, vaikka en muista, olenko tätä aiemmin lukenut. Isosiskoni (joka on minua 18 vuotta vanhempi) on opettaja ja lukee aina toisinaan oppilailleen kirjoja, joista yhtenä, vuodesta toiseen kestosuosikkina pysynyt, on ollut tämä nimenomainen teos. 

  

Minulla on hämärä mielikuva, että joskus ollessani vielä ala-asteella sisko olisi tarjonnut tätä luettavakseni omasta hyllystään, kun kesälomalukemiseksi kirjastosta lainatut kirjat olivat loppuneet, mutta tarina ei soitellut edetessään mitään kelloja. Vasta nyt klassikkohaasteeseen kirjaa lukiessani sain lisäksi kuulla, että tämä on jatkoa Päivikin sadulle, missä siis osa kirjan hahmoista on jo esitelty. Tämä selittääkin hieman sitä, kuinka lukiessani tuntui siltä, että minut tipautettiin keskelle tarinaa, ilman mitään selittelyjä. En sitten tiedä, kuinka paljon maailmaa ja sen hahmoja on pohjustettu tuossa toisessakaan satuteoksessa, vai onko tämä vain Somersalon tapa kertoa tarinaa.

      

Tämäpä vasta oli vaivainen maja! -- Tällainen oli siis Sammaleisen asunto! Näin kolkko, jylhä ja viheliäinen! Kuinka saattoi Sammaleinen viihtyä täällä? (s. 20-21)

 

   

Itkevä immyt kivessä on
velhojen vankina, onneton.
Kyyneleet helminä hiekkaan putoo.
Haltijan hääviittaa immyt kutoo... (s. 24)

   

Mestaritontun seikkailut on saduksi varsin toiminnallinen. Mestaritonttu suuttuu, kun Satumaan kuningas suutuksissaan kertoo olevansa pettynyt tämän toimintaan. Niinpä hän päättää lähteä pois. Kauaksi ei Mestaritonttu Satumaan porttien ulkoppuolella levittyvillä kanervakentillä pääse, kun jo uupuu. Onneksi noita Sammaleinen lentää silloin paikalle ja vie Mestaritontun vieraakseen Suosaarelle, missä on hänen sukunsa vanha talo. Nämä kaksi varsin erilaista hahmoa yrittävät sitten löytää yhteisen sävelen asumisjärjestelyissä ja ruokalajeissa. 

   

Tapahtumien vyöry ei kuitenkaan hidastu, vaan mestaritonttu tempautuu seikkailusta toiseen, Hobitin Bilbon tavoin. Koko tarina tapahtuu varsin lyhyessä ajassa ja jatkuvasti on kamala kiire, onhan esimerkiksi täysikuulla tärkeä rooli. Sadussa on niin kiven sisään lukittua kuin Meren valtakuntaan kaapattua neitoa, sankarillisia kuninkaan poikia ja nuoria kuninkaita, pakenemista jos jonkinlaisesta kiipelistä (kuin Kyöpelistäkin, heh) ja vierailu Ahdin valtakunnassa, joskin tässä seikkailussa ei Mestaritonttu ole lainkaan mukana. 

  

Vedenalainen pelastusretki Ahdin ja Vellamon valtakuntaan on minusta kirjan onnistunein osuus niin tunnelmassaan kuin miljöössäänkin. Etenkin meren synkissä syvyyksissä kasvavaan Surunyrttiin liittyvä osio on ahdistava ja tuntuu olevan kuin kuvaus masennuksesta. "Jos lienen muuttunut, olen muuttunut siksi, että olen uinut Mustien vesien läpi. Sieltä ei yksikään palaa samana kuin ennen." Mutta satujen tapaan kaikki päättyy onnellisesti ja häitä juhlitaan - heti sen jälkeen kun pulassa ollut neito on pelastettu.

      

Yönsilmässä oli syttynyt palava rakkaus ihanaa Saraste-impeä kohtaan. Jo ennen kuin Satujenmaan muurit hohtivat kaukaa, hän oli pyytänyt kuninkaantytärtä puolisokseen. Kuninkaantytär oli hänen pyyntöönsä suostunut, sillä hänkin jo rakasti rohkeaa Yönsilmää. (s.104)

    

         

Lohikäärme -- hiipi liukkain askelin portille ja laskeutui kerälle hyristen ja kehräten niin kovaa, että seinät tärisivät. (s. 81)

     

Kirjan on kuvittanut 1940-luvulla Onni Mansnerus ja kuvissa näkeekin hyvin tuon ajan tyylin. Pidin kuvien värimaailmasta, omia suosikkikuviani ovat erityisesti lohikäärme ja merenneito (jolla vasta kuvaa skannatessani huomasin olevan pakarat!). 

  

Hieman tässä jäi hampaan koloon se, että neidot odottavat vain pelastetuksi tulemista ja rakastuvat ensisilmäyksellä ensimmäiseen tyyppiin, joka luoksensa löytää (siksipä esimerkiksi Patricia C. Wreden Lohikäärmeen prinsessa on ihastuttavan raikas tuulahdus perinteisempien satujen rinnalle). Kirjassa on muutamia ladontavirheitä  ja erikoisesti taivutettuja tai vanhoja sanoja (mm. pysähdyttää, alemma, salainen kuudan, etäämmä, pujottelihe, liikkumatonna, laskeusi, hänen kutrinsa paistoivat), jotka saattavat nuorimmille lukijoille olla haastavia, vaikka kannatankin aina sanavarastojen täydentämistä. Lisäksi Satumaa kirjoitettiin myös muodoissa Satujenmaa, Satujen maa ja satumaa (pienellä) ja impi-sanaa taivutuksineen toisteltiin kyllästymiseen saakka. 

  

Kirjassa on lukuisia satutrooppeja, alkaen jo hahmogalleriasta, kuten myös numeroiden kolme, seitsemän ja yhdeksän korostamista, sekä asioiden ratkeaminen Deus ex machina: Mestaritontun ei tarvitse vaivata päätään mitä tehdä, hän kun jo kuulee sattumalta keskustelun, jonka pohjalta toimia kuin ohjekirjaa lukien ja kuinka hahmoilla on sattumalta mukanaan aina jokin taikaesine, joka ratkaisee käsilläolevan ongelman. 

    

Yksi suosikkilainaukseni on aivan kirjan alusta, jossa Mestaritonttu herättää Mikki-tontun yövahdiksi tilalleen. Ilmoittaessaan, että on lähdössä Satumaasta Mikki kommentoi ettei tonttujen ole hyvä olla muualla, mutta kysyttyään mistä Mikki on tämän kuullut, seuraa sukulaisten ketju, joista kukaan ei ole itse käynyt muualla todentamassa väitettä. Tähän Mestaritonttu vastaa: "Eihän tuollaisiin tietoihin ole luottamista -- nehän ovat ilmeisesti vain arveluita, saattavat olla suorastaan pelkkiä ennakkoluuloja." Kuinka viisaita sanoja, Mestaritonttu.

  

Paikoin siis on tarinassa kliseisyyden tuntua ja sen ikä näkyy (kielen paikoittainen nykyaikaistaminen olisi kenties pakallaan, tosin en osaa sanoa, onko tästä jo tehty vaikkapa selkomukautus - näytelmänä tämä olisi varmasti huikea, toivottavasti osuu joskus kohdalle), onneksi teoksesta jäi enimmäkseen varsin positiivinen fiilis, sen verran toiminnallinen se oli. Ei siis suotta suomalaisten klassikoksi ole tämä noussut. Täytyy pohtia, luenko joskus myös Päivikin sadun. 

  

   

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

Minna Canth: Papin perhe

Kate Chopin: Herääminen

Octavia E. Butler: Aamunkoitto

   

Arvosana:

   

Takakannesta:

Viisas Mestaritonttu on vartioinut satoja vuosia Satumaan kuninkaanlinnaa, mutta loukkaantuu moitteista ja lähtee maailmalle. Sattumalta Mestaritonttu kuulee kuninkaantyttärestä, joka on velhojen vallassa. Mestaritonttu pyytää prinssi Yönsilmän avukseen ja käynnistää pelastustoimet.

   

Mestaritontun seikkailut on jo vuosikymmeniä kuulunut satukirjallisuutemme klassikoihin. Tamperelainen sadunkertoja Aili Somersalo (1887–1957) tunnetaan aurinkoisista satuhahmoistaan. Pitkän kirjailijanuransa aikana hän ehti julkaista muun muassa toistakymmentä satukirjaa. Tunnustuksena satutuotannostaan kirjailija on saanut Topelius-palkinnon.

  

143 sivua, WSOY 2009 (24. painos, 1. painos 1919)

  

Kuvitus: Onni Mansnerus

     

Mestaritontun seikkailuista on luettu mm. täällä: Luettua elämää, Lumiomena, Kirjanainen 

  

Samankaltaista luettavaa:  Mila Teräs: Noitapeili ja Kadonnut kaupunki, Marjatta Kurenniemi: Puuhiset, Astrid Lindgren: Ronja, ryövärintytär, Roald Dahl: Kuka pelkää noitia, Mary Norton: Kätkijät, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla ja Tyttö joka putosi Satumaan alle ja juhli varjojen valtakunnassa 

Klassikkohaaste osa 8 | Minna Canth: Papin perhe

"Kohta saatte nähdä, että minulla on enemmän itsenäisyyttä kuin yhdelläkään teistä."

  

   

Lukuhaasteissa: Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 8, Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste, Helmet: 32. Kirjan nimessä on ammatti 

   

Edellisen klassikkohaastekierroksen jälkeen päätin, että luen jonkin naisen kirjoittaman klassikkoteoksen, mieluiten suomalaisen. Jo silloin Minna Canthin nimi kohosi mieleeni, sillä nautin aina suuresti Canthin teosten lukemisesta ja niitä on vielä useampia kokematta. Lueskelin netistä hänen tuotantoonsa kuuluvien näytelmien ja kirjojen kuvauksia päätyen aika nopeasti Papin perheeseen. Ja tälläkin kertaa sain yllättyä Canthin kielen ja havaintojen tuoreudesta, terävästä yhteiskuntakritiikistä ja harmistua, kuinka vähän moni asia on muuttunut. Ilpo Tiitinen kertoo esipuheessa, että Canth hyödynsi pastorin repliikkeihin aikalaisensa kuopiolaisen piispan monologeja. 

  

Pastori: Mitä ovat nuo niinsanotut uudet aatteet: naiskysymys, työväenkysymys, yleinen äänivalta, - mitä ne muuta ovat kuin juuri samoja itsekkäisyyden ja vallanhimon ilmauksia? Samoja ilmauksia, joita tapaamme kautta koko ihmissuvun historian. Uutta tässä on ainoastaan se julkeus ja röyhkeys, joilla ne meidän aikanamme esiintyvät, ja joille tosiaan ei tähän saakka vertoja löydy. 

Jussi: Ajan henki pyytää auttaa kaikkia ihmisellisiin oikeuksiinsa, se ei salli, että toisia poljetaan, toisia nostetaan. (s. 59)

   

Papin perhe on nelinäytöksinen näytelmä Valtarin perheestä, johon kuuluvat isä eli pastori Henrik, äiti Elisabeth, tyttäret Hanna ja Maiju sekä poika Jussi. Vain Maiju asuu enää kotona, ja hän onkin teoksen keskeinen henkilö, johon samaistuin useassa kohtauksessa. Lapset edustavat uutta ajattelusuuntaa, joka on ristiriidassa heidän isänsä näkemyksen kanssa. Maiju haluaa näyttelijäksi, mikä on isän mielestä täysin mahdotonta. Hän mieluummin lukitsisi tyttären kotiin ja kieltäisi tältä miesseuran missään yhteydessä, vaikka Maiju on jo 17. Tytär on kuitenkin jo kysynyt helsinkiläisen näytelmäteatterin johtajalta, voisiko tulla koenäytökseen ja saanut myönteisen vastauksen.

  

Jussi: Turmiossa juuri ollaan parast'aikaa. Ei "uusien" aatteiden tähden, vaan siitä syystä, että "vanhat" aatteet eivät enää pidä kutiaan. (s. 64)

   

Hanna on jatko-opiskelemassa opettajaksi, jäljellä on vain vuosi ennen valmistumista, kun isä ilmoittaa, että hänen täytyy lopettaa. Pastori on sanonut puolisolleen, ettei Hannan opiskelusta ole mihinkään, sillä tällä on enemmän intoa kuin taitoa ja koska opettajan paikkoihin on liikaa kilpailua, ei tyttärellä ole mitään mahdollisuuksia työllistyä. Mitäs hyötyä opinnoilla silloin olisi. Äiti pistää väliin, ettei ole nähnyt miehensä kovin tarkkaan Hannan opintoja katsovan. 

  

Paljastuu, että Hannan opintojen tiellä onkin isän viimeisin sijoitus: hän on laittanut rahansa kristillisen lehden Aamurusko pystyssä pitämiseen ja alkanut päätoimittaa sitä, sillä on huolissaan aikansa tilasta ja haluaa käyttää tätä kanavaa saarnojensa levittämiseen. Hän haluaisi myös poikansa mukaan lehden toimituskuntaan. Elisabeth epäilee miehensä olevan menossa väärään suuntaan uskossaan, mihin pastori kommentoi "Ei sitä pitäisi puhua tuolla tavalla, vaikka onkin nainen." Pastori väheksyykin puolisoaan ja tyttäriään jokaisessa tilanteessa ja yrittää pakottaa poikansa töihin lehteensä. 

   

Jussi: Tietääkö hän ylipäätään, että sinua on olemassakaan? Sinua tai äitiä? Muulloin kuin milloin hän teitä halveksien sysää syrjään. (s. 118)

    

Jussi toteaa, ettei voisi työskennellä aatteitaan vastustavassa lehdessä, vaan on laittanut jo hakemuksen samanmieliseen Nuoreen Suomeen. Hän kun on omien sanojensa mukaan vapaamielinen ja haluaa kehittyä realistiseen suuntaan, eikä siis kannata isänsä konservatiivisia aatteita. Tämä saa isän raivostumaan, sillä eihän nuorella voi olla vielä omia mielipiteitä. "Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä suunnassa mitään kehitystä hyvään ole -- lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun." 

  

Jussi: Papan mielestä pitäisi aina vain sokeasti uskoa, mitä tyrkytetään, ei käyttää ajatusta eikä järkeä. - Mihin ihmiskunta viimein joutuisi sillä tavoin? Hukkuisi varmaan omaan tyhmyyteensä. (s. 58)

  

Yhden asian suhteen on muuttunut paljon: Äiti sanoo Maijulle, että tämä on liian nuori tietämään, mitä haluaa tehdä isona. Nykyään, jos ei tiedä jo peruskoulun viimeisinä vuosina, mitä haluaa opiskella, on vaarassa syrjäytyä. Yhä nuorempien pitää tietää, mitä haluaa tehdä töikseen. Vaikka tosiasia on, ettei moni tiedä vielä kolmekymppisenäkään, mitä haluaa tehdä elämällään. Maiju on kuitenkin itsepäinen nuori nainen, joka ottaa ja karkaa Jussin opiskelijakaveri Teuvo Rastaan avulla junalla Helsinkiin.

  

Kuten tavallisestikin, on Canthin teoksissa muutamia sanoja, joita en enää nykyihmisen näkökulmasta tunnista. Yksi näistä on verstaat-sanan käyttö yhdyssanoissa, kuten kirjoitusverstaat ja kahviverstaat. Käsitin sen olevan synonyymi välineille, jolloin kirjoitusverstaat ovat mustepullo, mustekynä ja paperia sekä kirjekuori, kahviverstaat kahvipannu/kannu, kupit, asetit, lusikat ja mahdollisesti maitoa sekä sokeria. Siis välineistö, jolla kyseisen toimen voi tehdä (kirjeen kirjoittaminen, kahvihetki). 

  

Jussi: Runoilija sen voisi tehdä, niinkuin Ibsen tahi Tolstoi ynnä muut. He saattavat kirjoissaan haaveilla yhtä toista mahdotonta, vaikka hyvin tietävät, että hukka olisi käsissä, jos heidän aatteitaan seurattaisiin. (s. 103)

  

Näytelmä ei kerro aivan kokonaan, mitä nuorille tapahtuu esiripun laskeuduttua. Teosta on sanottu Canthin maltillisimmaksi, mutta kyllä tässäkin on aimo annos kritiikkiä uskovia kohtaan ja emansipaatiota. Näin useampaan kertaan punaista pastorin tulikivenkatkuisten puheenvuorojen aikana. Onneksi lapset pitävät päänsä ja tavoittelevat omia unelmiaan. Näytelmän asetelma vanhojen näkökulmien ja uusien ajatusten yhteentörmäämisestä on ajaton. Tältä kannalta katsottuna jotkin näytelmän kohtauksista voisivat ottaa paikkansa nykyhetkessä.

     

Jussi: Tahdon vain sanoa vielä sen, ettei vanhempi sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia -- sillä vapaus, se on aina pääasia. 

Hanna (nojautuu hänen käsivarteensa): Eipäs olekaan, Jussi! Eipäs ole kuin rakkaus. 

Jussi (vetää häntä luokseen, katsoo häntä silmiin): Rakkaus? (s. 130-131)

  

Näytelmän lopusta sain aika mielenkiintoisia viboja Jussin ja Hannan suhteesta. En tiedä, onko minulla liian vilkas mielikuvitus vai onko Game of Thrones muuttanut merkittävästi ajattelutapaani. Onko muilla käynyt sama mielessä näiden sisarusten kanssa? 

   

Jussi: Kuule, Hanna, elä sinä halveksi naimista, se se kumminkin on naiselle tärkeintä kaikessa. (s. 109)

  

   

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

  

William Golding: Kärpästen herra

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

George Orwell: Vuonna 1984

C.S. Lewis: Velho ja leijona

Tove Jansson: Näkymätön lapsi

Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu

Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi

    

Arvosana:

  

Takakannesta:

"Tahdoin vain sanoa vielä sen, ettei vanhempi sukupolvi saa laittaa nuorelle aituuksia, sillä -."

  

Maiju on lopen kyllästynyt elämäänsä kotipappilassa, Hanna koettelee sopivuuden rajoja, Jussi kapinoi avoimesti isäänsä vastaan. Mitä tapahtuu, kun perheen nuorilla on toisenlaiset ihanteet kuin vanhemmillaan?

  

Papin perheessä (1891) Minna Canth käsittelee sukupolvien ristiriitaa. Vanha- ja nuorsuomalaisten valtataistelu kytkee näytelmän kulttuurihistoriaamme, mutta perheen ongelmien esittelijänä näytelmä on edelleen ajankohtainen. Kirjailijan vastaus kysymykseen on rakkauden oppi. Papin perhe on Canthin sovinnollisin näytelmä.

131 sivua, WSOY 1999 (Näytelmän ensi-ilta 23.1.1891)

   

Papin perhe on luettu myös täällä: Kaikkia värejä, Kirjanavaaja, Kirjakaapin kummitus, Lurun luvut, Jokken kirjanurkka

   

Minna Canthin tuotantoa:

Näytelmiä:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

Novelleja ja pienosromaaneja:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Agnes (1892)

Minna Canth: Työmiehen vaimo

"Tässä maailmassa täytyy pitää puoliaan, muuten ei tule toimeen."

        

   

Haasteissa: Minna Canthin päivä 19.3., Helmet 2017: 45. Suomalaisesta naisesta kertova kirja, Suomi(ko) 100: Teema: etniset vähemmistöt, romanit

  

Minulla on ollut tapana lukea Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä kirjailijan tuotantoa. Kahtena edellisenä vuotena olen tarttunut Anna-Liisaan ja Köyhään kansaan, ja nyt vuorossa oli näytelmä Työmiehen vaimo. Yleensä en pidä äärirealistisesta kirjallisuudesta, vaan haluan teosten olevan enemmän tai vähemmän fiktiivisiä ja synkistäkin teemoista huolimatta mieluiten hyvän tuulen kirjoja. Canthin kirjat ovat harvinainen poikkeus. 

  

Vaikka hahmojen takana tuskin onkaan oikeita ihmisiä Canthin lähipiiristä, ovat tarinat kuin paloja todellisesta maailmasta ja se käsittelee samoja teemoja kuin Henrik Ibsenin Nukkekoti. Muutamia ilmaisuja ja paikoin erikoisia sanataivutuksia lukuunottamatta Canthin kieli on hyvin ymmärrettävää ja tarina avautuu 132 vuotta näytelmän ilmestymisen jälkeenkin.

  

Ensimmäinen näytös kertoo Johannan ja Riston häistä. Nuoripari joutuu jo heti juhlahumussa riitaan siitä, kun Risto haluaa ryypätä olan takaa, mutta Johanna kokee, että teki virheen avioituessaan miehen kanssa. Näytelmän pääteemoja ovat alkoholismi ja naisen miehelle alisteinen asema. Johanna toi liittoon 600 markan myötäjäiset, jotka oli itse tienannut. Riston villi elämä kuitenkin kuluttaa säästöt nopeasti. Yllätyin, että suomalaisissa häissä on tarjoiltu viiniä 1800-luvun loppupuolellakin, kun yleensähän viiniä ajatellaan suomalaisille hyvinkin uutena ja merkillisenä juomana. Tämän vuoksi vahvaa ajankuvausta sisältävien teosten lukeminen sivistää vahvasti.

  

RISTO: Enkös minä häissäni sais' olla vähän päissäni? (s. 10)

  

Toisessa näytöksessä tavataan Johanna vuoden päästä häistä. Tuttavat huomaavat hänen riutuneen olemuksen, jonka nainen pistää viimeaikaisen sairauden pikkiin. Totuus kuitenkin on, että Risto ei halua rasittaa itseään työnteolla, vaan vie Johannan vaivalla ansaitsemat rahat lähimpään "anniskeluun", eikä rahaa siis jää Johannan ja heidän kolmen kuukauden vanhan poikansa ruokaan. Johanna ei myöskään halua ottaa lainaa tai ruokaa velaksi, koska tietää, ettei kuitenkaan pystyisi maksamaan niitä takaisin, jos Risto jatkaa samalla tiellä.

  

Muita keskeisiä hahmoja ovat mm. Riston juomakaveri Toppo, hyvin uskonnollinen Leena-Kaisa, josta en pitänyt ollenkaan, sekä Vappu, teoksen modernein ja kiinnostavin hahmo. Kuvioissa pyörii myös Riston entinen heila, Homsantuuksi kutsuttu Kerttu, jonka äiti oli romani. Häntä kohdellaan huonosti perimänsä takia ja koska tytön kummatkin vanhemmat ovat kuolleet, on Kertun elämä hyvin vaikeaa. Kerttu on todella värikäs hahmo, jolta kuullaan useita mielenkiintoisia sanontoja, kuten: "pakanan pallinaama" ja "tuonen toukka".

TOPPO: Ja miestenkö sitten pitäisi lapsia paimentamaan. Jo nyt maailma kääntyy nurin. (s. 67)

  

Canth on tallentanut näytelmäänsä paljon aikalaiskuvausta naisen asemasta, kun naisen omaisuus siirtyi avioliitossa miehelle ja kuinka uskonto ohjasi yhteisöjen reagointia vastoinkäymisiin. Canthin teoksen ilmestymisen jälkeen tuli käyttöön laki, joka antoi naisille itsemääräämisoikeuden omaisuuteensa. Risto on selvästi ottanut Johannan puolisokseen vain tämän rahojen takia, eikä häntä voi vähempää kiinnostaa, mitä naiselle tapahtuu, kunhan oma napa on kaljatuopin edessä. Johannan puolestaan tulisi kärsiä hiljaa rukoillen tätä polkua, jonka Jumala koettelukseksi on asettanut ja "kirkastaa kruunuaan". Nainen on kuitenkin sitä mieltä, ettei Jumala ihmisiä pahuuteen pakota.

  

Kuten Canthilta aiemmin lukemani teokset ovat olleet koskettavia ja surullisia, tämäkin oli todella vaikuttavaa ja ajatuksia herättävä. Johannan kohtalo on surullinen ja toivon niin, että hän olisi hääjuhlissa tarttunut Vapun tarjoukseen muuttaa väliaikaisesti tämän luokse ja unohtaa Risto. Alkoholismi esitetään ansaitsemassaan synkässä valossa, vaikka Toppo ja Risto (sekä koko yhteiskunta) kaikkia yleviä oikeutuksia toiminnalle kehittelevät, kuten juomalla he edistävät sivistystä maassa. Leena-Kaisa on hahmoista ainoa, joka sanoo ääneen sen mitä muut vain ajattelevat, että miehen juominen  on Johannan syy (jota se ei siis tietenkään ole), sillä vain naisella voi olla heikkouksia.

  

TOPPO: Elimme niin tai näin, aina me vaan maan parasta edesautamme. Jos teemme työtä, se on hyvä, jos juomme, ei sekään paha ole. Minä puolestani en huolikaan työllä liiaksi hartioitani kiskoa, vaan juon enemmin, koska sillä vielä jalommin hyödytän tätä ihmiskuntaa.(s. 64)

 

Ymmärrän myös hyvin, miksi kirjailijaa on elinaikanaan syyetty jumalanpilkasta, sillä sen verran huonoon valoon tämä asettaa tosiuskovaiset näytelmässä. Esimerkiksi kun Kerttu sattumalta tapaa kiertolaiselämää viettävän isoäitinsä, tokaisee vanhempi romaninainen kristityistä, että "Minä en ole hyviä nähnyt. yhtäläisiä ovat kaikki. Ja meitä he sitten vielä hylkivät, pitävät koiriaan halvempina. Sanovat Jumalansa meitä kironneen ja ikuiseen maanpakoon tuominneen. ja yhtäkaikki pitäisi meidän käymän kirkossa, ja palveleman tuota Jumalaa. Kyllä kai!" (s. 53). 

   

Vaikka naisen aseman ja tasa-arvon suhteen paljon onkin tapahtunut Canhtin elinajasta nykyaikaan, tehtävää riittää edelleen. Esimerkiksi, kun kirjoitin äsken vahingossa näytelmän nimeksi Työmiehen mies, tuli mieleen kuinka hieno päivitys Canthin klassikolle se olisikaan tasa-arvoisemmaksi muuttuneen Suomen juhlavuonna, jolloin Tom of Finland on koko kansan taiteilija Tove Janssonin rinnalla. Siinäpä muuten olisikin toinen nainen, joka ansaitsisi liputuspäivän. 

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!

  

Arvosana:

  

  

Takakannesta:

Työmiehen vaimo kertoo ahkeran Johannan ja hänen hulttiomiehensä tarinan. Kiinnostavimmaksi henkilöksi kohoaa kuitenkin mustalaistyttö Homsantuu, joka ei suostu yhteiskunnan tuomittavaksi. Työmiehen vaimo on ensimmäinen kaupunkilaistyöläisistä kertova näytelmämme.

  

“Erittäin hyvä asia oli, että näytelmäkappale ”Työmiehen vaimo” ilmestyi painettuna. Koko lukevan yhteiskunnan huomio on melkein kiihkoon asti kiinnitetty siihen niiden ristiriitaisten arvostelujen kautta, joita tästä kappaleesta on saatu lukea. Niitä lukiessaan ei se yleisö, joka ei kappaletta ole nähnyt, ole tiennyt, ketä uskoa ja ketä olla uskomatta. Nyt voipi jokainen lukea ”Työmiehen vaimon” ja sitten päättää, kuka oli oikeassa.”

  

– Aamulehti 17. maaliskuuta 1885

    

111 sivua, WSOY 1885 (näköispainos ntamo 2013)

  

Canthin teos tuttu myös täällä: Lukemisen ilo, Kaikki paitsi lukeminen on turhaa, Sivutiellä, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan, Booking it some more, Nuoren opettajattaren kirjablogi

      

Minna Canthin tuotantoa:

Näytelmät:

• Murtovarkaus (1883)
• Roinilan talossa (1885)
• Työmiehen vaimo (1885)
• Kovan onnen lapsia (1888)
• Papin perhe (1891)
• Sylvi (1893)
• Hän on Sysmästä (1893)
• Spiritistinen istunto (1894)
• Anna Liisa (1895)
• Kotoa pois (1895)

  
Novellit ja pienosromaanit:

• Hanna (1886)
• Köyhää kansaa (1886)
• Salakari (1887)
• Lain mukaan (1889)
• Kauppa-Lopo (1889)
• Agnes (1892)