"– See äf ee? Mitä se tarkoittaa?
– Hiilen ja raudan kemialliset merkit, ei muuta. Ihmiselämän pohjana on hiili ja robotit taas on rakennettu raudasta. On käytännöllistä puhua C/Fe:stä tarkoittaessa kulttuuria, jossa molempien parhaat puolet yhtyvät tasaveroiselta mutta rinnakkaiselta pohjalta."
Robotti-lukuhaaste: Robotiikan kolme lakia. Klassikkohaasteen 20. kierroksen vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi.
Isaac Asimovin tuotanto on aina kiinnostanut minua, osittain ehkä 2004 ilmestyneen I, Robot -elokuvankin takia. Olikin siis yllätys, kun jossain vaiheessa aloin tutkimaan tuon scifin klassikkojen kirjoittajan tuotantoa ja mikään yksittäinen kirja ei ole suoraan ollut leffan pohjalla, vaan enemminkin siihen oli poimittu ideatasolla juttuja useammasta teoksesta. Toki Asimovin tuotannossa on jopa teos nimeltään I, Robot, mutta käsittääkseni se on novellikokoelma, eikä senkään sisältö ole yhtenevä elokuva idean kanssa, vaikka sen pohjalta on kyllä kirjoitettu aikoinaan käsikirjoitus.
– Meidät kaikkiko korvattaisiin toisilla? Pötyä. Niin paljon harjaantuneita ammattimiehiä ei ole olemassakaan.
– R:iä, poliisipäällikkö tokaisi. – Niitä on olemassa.
– Mitä?
– R. Sammy on vain alkua. Hän juoksee asioita. -- On olemassa R:iä jotka pystyvät tekemään sinun työsi ja minun, Meidät voidaan alentaa. Älä luulekaan mitään muuta.--Baley kysäisi: – Milloin tällainen syrjäytteleminen oikeastaan on alkanut?
– Sinä olet nyt hiukan naiivi, Lije. Sitä on tapahtunut koko ajan. Sitä on tapahtunut kaksikymmentäviisi vuotta, siitä lähtien kun avarauuslaiset tulivat. Sinä kyllä tiedät sen. Se alkaa vain nyt ulottua ylemmäksi, siinä kaikki. (s. 14)
Pähkäilin pitkään lukisinko ensimmäisen osan Robotti- vai Säätiö-sarjasta, ja päädyin lopulta valitsemaan Robotti-sarjan ensimmäisen osan, vuonna 1953 jatkokertomuksena ja 1954 kirjana ilmestyneen, 1974 suomennetun Teräsluolat, josta löytyy peräti kappaletta Oulun kirjastoista. Tässä vaikutti olevan lähimpänä yksittäisenä teoksena samaa I, Robotin kanssa, onhan tässä isona juonena murhan selvittely. Toisin sanoen tämä on scifidekkari! Päähenkilö on 44-vuotias siviilipukuinen etsivä Elijah Baley, lempinimeltään Lije. Hän saa partnerikseen Daneel Olivaw nimisen Avaruuskaupungin nimeämän henkilön. Paitsi että Daneel on robotti, ei ihminen.
Baley osoitti yhtä [kuvaa] ja sanoi yllättyneenä: – Et kai tuossa ole sinä?
R. Daneel vastasi: – En, Elijah, se on minun suunnittelijani, tohtori Sarton.--– Hän loi sinut omaksi kuvakseen? Baley kysyi ivallisesti, mutta hän ei saanut vastausta eikä rehellisesti puhuen oikeastaan odottanutkaan. Raamattua ei ulkomaailmoissa luettu juuri ollenkaan. (s. 93-94)
Kuten elokuvassakin, murhattu on ollut robotiikan asiantuntija. Hän on ulkomaailmasta, toisin sanoen toisella planeetalla asuvan ihmisyhteisön jäsen ja hienompien robottien rakentaja kuin mihin Maassa ollaan totuttu. Daneel meneekin aivan ihmisestä. Daneelin hahmossa on paljon samaa kuin I, Robotin Sonnyssa, mutta nimensä se on saanut kai toisen robotin, poliisilaitoksen "juoksupojan" Sammyn mukaan. Lije miettii usein ärtynenä, mihin robotteja edes tarvitaan, kun ihminenkin voisi tehdä samat asiat. Ja siinä missä Sonny on kuin riisipaperiin kääritty mallinukke, Daneel on niin paljon ihmismäisempi (jopa vaatteiden alta). Se voi jopa simuloida syömistä, joskin joutuu tyhjentämään ruokapussinsa pian toiminnan jälkeen, jottei alkaisi tuoksua mädäntyneeltä.
Hän oli tottunut toimistossa olevan R. Sammyn kaltaisiin robotteihin. Hän oli odottanut tapaavansa olion, jonka iho olisi ollut kovaa ja kiiltävää muovia, väriltään miltei elottoman valkoista. Hän oli kuvitellut näkevänsä kasvot, joille olisi viritetty luonnoton typerän hyväntahtoinen ilme. -- R. Daneelissa ei ollut mitään sellaista. (s. 29)
Lije on melkoisen robottivastainen (vrt. Almost Human -tv-sarja ja Detroit Become Human -peli, kummassakin on samanhenkinen poliisihahmo), koska ne varastavat työt ihmisiltä, mutta pitkin tarinaa hän tutustuu kumppaniinsa paremmin ja alkaa ymmärtää keino-olentojakin. Ja ehkä jopa haaveilemaan paremmasta maailmasta, koska joutuu ajattelemaan itselleen tuttuja asioita selittäessään niitä Daneelille. Samaan aikaan hän syyttää robottia luojansa murhaamisesta ei vain kerran vaan peräti kahdesti. Tällainenkin kohtaus löytyy I, Robotista. Asimovin vaikutus scifikirjallisuuteen on kiistämätön, kehittihän hän robotiikan kolme lakiakin, joihin on sen jälkeen viittailtu muidenkin kirjailijoiden tuotannoissa.
- Robotti ei saa vahingoittaa ihmisolentoa tai laiminlyönnein saattaa tätä vahingoittumaan.
- Robotin on noudatettava ihmisolentojen sille antamia määräyksiä, paitsi jos ne ovat ristiriidassa Ensimmäisen pääsäännön kanssa.
- Robotin on suojeltava omaa olemassaoloaan, kuitenkin siten, että sen toimet eivät ole ristiriidassa Ensimmäisen ja Toisen pääsäännön kanssa.
Asimovin naiskuva sen sijaan on kovin köykäinen, eikä naisia juurikaan kirjassa nähdä. Lije kuvaa kuinka Raamatun paheellisen naisen Jezebelin mukaan nimetty vaimonsa ei juurikaan ole muuttunut avioliiton aikana, mutta listaa kuitenkin kuinka tämä on nykyään pyöräkkäämpi, ryppyisempi ja hiuksetkin ovat menettäneet nuorekkuutensa. Lije kutsuu vaimoaan vauvamaiseksi, kun tämä on peloissaan, sekä käskee tätä olemaan kiltti tyttö ja rauhoittumaan. Jessien on myös meikattava itsensä edustuskuntoon, ennen kuin he pääsevät lähtemään poliisilaitokselta.
Hänen kosketuksessaan ja liikkeissään oli sitä herkkyyttä ja suloa, jota naiset eivät näytä menettävän edes suurimman ahdingon hetkinä. (s. 189)
Oikeassa elämässään kirjailija oli varsinainen käppäukko, sillä hän nautti suuresti naisten lähentelystä ja kähmimisestä. Sain kuulla tästä hänen puolestaan, kun olin puolivälissä kirjaa ja se kyllä huomattavasti hidasti kirjan etenemistä. Kieleltään teos on kuitenkin yllättävän helppolukuinen, mitä nyt välillä käytetään hieman vanhahtavia sanoja ja lauserakenteita - onhan käännöskin jo yli 50 vuoden takaa. Samoin ajatonta oli erään kauppaan sijoittuvan konfliktin kuvaus, koska kyseessä on pesunkestävä Karen.
– Luuletteko te että minä antaisin niiden kosketella minua kylmillä rasvaisilla sormillaan? Minä luulin tänne tullessani että minua kohdellaan kuin ihmistä. Minä olen tämän kaupungin kansalainen. Minulla on oikeus vaatia, että minua palvelevat ihmiset.--– Jos olisitte suostunut palveltavaksi, olisitte jo ulkona. Te rettelöitte aivan turhista. Olkaapa nyt ihmisiksi.--– Minä olen kovaa työtä tekevä nainen ja minulla on omat oikeuteni.Hänen suustaan valui sanoja tasaisena loputtomana virtana. (s. 35-36)
Parasta antia Asimovin luomassa maailmassa ovat sen yhtäaikainen tuttuus sekä ne isommat ja pienemmät asiat, jotka ovat toisin. Autojen tai muiden kulkupelien sijaan paikasta toiseen siirrytään käytännössä liukuhihnoja pitkin. Ihmiskunta on rakentanut Maahan kaupunkeja, ja sanan merkitys on aivan toinen kuin miten me sen ymmärrämme. Kaupungit ovat enemmänkin osavaltion kokoisia massiivisia rakennelmia ja ne on katettu, mistä teoksen nimi Teräsluolat tulee. Harva tietää millaista on elää paikassa, jossa katto ei ole aina pään yllä eli voi nähdä taivaan ja tähdet sekä tuntea tuulen ihollaan. Tämä on varmasti osittain samankaltaista massojen hallintaa kuin portaat Siilossa. Ei voi haaveilla pois loppuun kulutetulta planeetalta pakenemista johonkin toiseen viidestäkymmenestä asutusta maailmasta, jos ei ole koko ajan avointa taivasta siitä kapeasta mahdollisuudesta muistuttamassa.
Hän oli neljänkymmenenneljän vuoden ikään ehdittyään vain harvoin nähnyt sadetta, tai mitään muitakaan luonnonilmiöitä, jos niikseen tuli.--– Nykyelämän ongelmat juontuvat siitä, että me olemme irtautuneet luonnosta.--Maan asukasluku voisi kasvaa biljoonaan tai kahteen. Miksi ei voisi? Oli ollut aika, jolloin nykyistä kahdeksan miljardin määrää olisi pidetty mahdottomana. -- Maa olisi, ja tulisi olemaan, hiuskarvan paksuuden päässä täydellisestä katastrofista, mikäli yhteenkin koko aurinkokunnan laajuisen mekanismin osaan tulisi pienikin vika. (s. 8 ja 178-179)
Tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin, mutta tämä 300-vuotias kaupunki on vain sama vain nimen tasolla kuin se meidän tuntemamme - sen paikalla on nimittäin ollut samannimisiä kaupunkeja jo 3000 vuoden ajan. Olemme siis hyvän matkaa tulevaisuudessa. Elämä teräksen ja betonin muodostamissa onkaloissa on hyvin rajoitettua. Ruokakin koostuu enimmäkseen hiivasta, onhan ruokittavia suita jo kahdeksan miljardia (tämä määrähän meitä on oikeasti tällä hetkellä, kirjan kirjoittamisaikana vasta kolme miljardia), vaikka lisääntymistäkin kontrolloidaan. Ulkomaailmoissa ihmisillä puolestaan on ongelmana alhainen lisääntyminen, koska elinikää on keinotekoisesti muokkaamalla saatu pitenemään satoihin vuosiin. Kirjan yhteiskunta herättelee todella paljon ajatuksia myös siitä maailmasta, missä elämme nyt, niistä päätöksistä joita hallituksemme tekevät ja mihin suuntaan planeettamme asiat ovat menossa esimerkiksi ilmastollisesti sekä väestönkasvullisesti.
Joskus tulisi päivä jolloin kaikista kaupunkien käytössä olevista keinoista huolimatta kalorien määrä henkilöä kohti laskisi toimeentulominimin alapuolelle.--Hallitus oli sanonut näitä asioita kasvukivuiksi. Hallitus oli pudistellut surullisena päätään ja vakuuttanut kaikille, että välttämättömän sopeutumiskauden jälkeen jokaiselle olisi tarjolla uusi ja parempi elämä.--Pelkkä asuminen nykyaikaisessa kaupungissa varmisti perustoimeentulon niillekin, jotka oli alennettu kokonaan arvottomiksi. Miten niukka tämä toimeentulo oli, sen hän tiesi liiankin hyvin. -- Silti kukaan, oli hänen asenteensa miten filosofinen tahansa, ei kyennyt tyynesti luopumaan etuoikeuksistaan kerran ne saatuaan. (s. 25, 31 ja 112-113)
Kirjoitustyyliltään tämä on hyvin helppo, ellei jopa köykäinen, paljoa ei tapahdu ja kuvailua on maltillisesti, mitään kovinkaan haastavia konsepteja ei esitetä robottien positroniaivojen lisäksi ja niistäkin mainitaan hyvin kepeästi ohimennen. Toisin sanoen jopa kaltaiseni humanisti pysyi hyvin kärryillä. Jos puolestaan haluaa todella haastavan scifiteoksen, silloin kannattaa lukea mieluummin vaikka Andy Weirin Operaatio Ave Maria tai Peter Wattsin Sokeanäkö, niissä on tiedejargonia riittämiin. Oli ihan viihdyttävää tutustua tähän robottiklassikkoon, vaikkei se kirjana niin kummoinen ollutkaan. Onneksi lukeminen ei kuitenkaan pakkopullaksikaan muodostunut, vaikkei tästä osasta paljoa varmaan tule mieleen jäämään. Sarjan myöhemmät osat ovat saaneet paljon kehuvampia arvioita, että ehkä joskus tulee katkettua näiden parissa, mutta se ei varmasti tule tapahtumaan aivan lähitulevaisuudessa.
– Minä kyllä tunnen ne tyypit, joista tulee medievalisteja. He ovat pehmeää, unelmoivaa väkeä joista nykyelämä tuntuu liian raskaalta ja jotka pakenevat menneisyyden ihanteelliseen maailmaan, jota ei koskaan ole edes ollut olemassa.--– Ihmiset joskus erehtyvät luulemaan omia vikojaan yhteiskunnan vioiksi ja haluavat uudistaa kaupungit, koska he eivät pysty uudistamaan itseään. (s. 182-183 ja 191)
Asimovin ohjeistama lukujärjestys Robotti- ja Säätiö-sarjojen teoksille:
- Teräsluolat (The Caves of Steel, 1954)
- Alaston aurinko (The Naked Sun, 1957)
- Aamunkoiton robotit (The Robots of Dawn, 1983)
- Robotit ja Imperiumi (Robots and Empire, 1985)
- Avaruuden merivirrat (The Currents of Space, 1952)
- Tähdet kuin tomua (The Stars, Like Dust, 1951)
- Pebble in the Sky (1950)
- Säätiön alkusoitto (Prelude to Foundation,1988)
- Kohti Säätiötä (Forward the Foundation, 1993)
- Säätiö (Foundation, 1951)
- Säätiö ja Imperiumi (Foundation and Empire, 1952)
- Toinen Säätiö (Second Foundation, 1953)
- Säätiö veitsen terällä (Foundation´s Edge, 1982)
- Säätiö ja Maa (Foundation and Earth, 1986)
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:
William Golding: Kärpästen herra
L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
George Orwell: Vuonna 1984
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Minna Canth: Papin perhe
Kate Chopin: Herääminen
Octavia E. Butler: Aamunkoitto
Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
Robert C. O'Brien: Tohtori L - Vieras kuolleesta maailmasta
James Herriot: Kaikenkarvaiset ystäväni
Vonda N. McIntyre: Unikäärme
Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari
Brian Jacques: Soturi Matiaksen miekka
Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen
John Marsden: Tomorrow, When the War Began
Michael Ende: Momo - Merkillinen tarina harmaista herroista
Arvosana:
Takakannesta:
Avaruuskaupungin johtava tiedemies oli murhattu. Etsivä Lije Baley ei lainkaan pitänyt ajatuksesta, että hänen apunaan murhan tutkimuksissa olisi avaruuslainen.Vielä vähemmän hän oli innostunut saadessaan tietää, että etsivä Olivaw oli robotti, ulkomuodoltaan ja toiminnoiltaan täysin ihmisen kaltainen, mutta ilman inhimillisiä puutteita. Ja nyt se oli pantu tutkimaan suunnittelijansa kuolemaa!
Miksi tiedemies oli murhattu? Oliko murhaaja ihminen vai robotti, avaruuslainen vai maan asukas? Vastaukset oli löydettävä nopeasti jättiläiskaupungin valtavasta teräsluolasta, sillä kysymyksessä oli enemmän kuin yhden miehen kuolema.
Suomentanut: Matti Kannosto, 259 sivua, Kirjayhtymä 1974
Alkuperäinen nimi: The Caves of Steel (1953)
Luettu myös täällä: Nörttitytöt, Jokken kirjanurkka
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti