Lukuviikko - Kirjaseikkailuja

"Lämpimästi tervetuloa mukaan tarinaan, astu tänne, kirjainten joukkoon. 

Mahdut hyvin, teen tilaa ihan jokaiselle mukaan haluavalle."

  

   

Arvostelukappale

    

Mustarunkoiset puut, niiden alla vihreät sammaleiset kivet ja mättäät, suuret aamukasteiset saniaiset, sammalten alla kiiltävien koppakuoriaisten ja matojen maailma, maatuneiden puiden ja sienirihmojen verkosto, luurankojen puutarha, mättäiden ympäröimänä outona kimmeltävä järvi. Ja sen pinnan alla jotakin ymmärryksen ylittävää. (s. 127)

  

Lukuviikon tämän vuoden teemana on "Lukemalla parempi maailma". Kun näin teeman, tiesin heti, mistä kirjasta bloggaisin tällä viikolla. "Kynä oli pahin ase." Veera Salmen Oboin kirja yhdistelee fantasiaa ja dystopiaa. Tämä kauniskantinen teos (kiitos Nelli Långstedtin) kertoo maailmasta, jossa kukaan ei osaa enää lukea ja kirjoja käytetään polttoaineena pitämässä vankilaa lämpimänä kuin Fahrenheit 451:ssä konsanaan. Kaikkia kirjoja ei kuitenkaan voida löytää, niitä jää piiloon hämäriin nurkkiin, joista innokas lukija ne voi löytää. Vankilan asukit puolestaan ovat tavallisesta varsin poikkeavia persoonia. 

   

Jokin tässä kaupungissa oli vinossa, mutta mikä? (s. 37)

   

Tarinan maailma on todella kiinnostava. Päähenkilö, 13-vuotias Oboi karkaa vankilasta ja päätyy futuristiseen kaupunkiin, jossa kaikilla on kämmenessään älypuhelinta muistuttava kjammen-implantti. "Omaa ajattelua ei tarvittu enää ollenkaan, kun vain oli kämmenen valo." Näitä zombimaisia ihmisiä kutsutaan normoiksi, "jotka tuijottavat omaa kämmentään ja väistelevät piippailevia tolppia". Heillä ei ole kykyä ymmärtää aikaa – ei ole eilistä eikä huomista, vain tämä hetki. Eivätkä he osaa lukea. 

   

– Ihmiset eivät lue! Lukeminen kiellettiin iät ja ajat sitten. Kaikki kirjoitettu on lakkautettu. Kukaan ei osaa enää lukea, eikä sellaista taitoa mihinkään tarvitakaan, sillä missään ei lue mitään. (s. 60)

   

Hirmuhallitsija Wanda pitää ihmisiä orjinaan. On tuotettava sähköä kuntopyörillä ja viljeltävä kasveja biosfääreissä tuottamaan happea, vaikka maailma voi jo paremmin. Teoksen maailmassa ilmastonmuutos on tapahtunut, napajäät sulaneet ja moni kaupunki jäänyt nousevan veden alle. Tarinan maailmassa on kaikesta huolimatta samanlaista toiveikkuutta kuin Siiri Enorannan Maailmantyttärissä. 

   

– Siis onko täältä happi loppumassa? 

– Ei enää, mutta sellainen uhka oli olemassa noin 150 vuotta sitten. Maailma voi hyvin nyt. Ainoa ongelma on se, etteivät ohjelmoidut ihmiset tiedä sitä. He vain jatkavat ja jatkavat. Jonkun pitäisi lopettaa tämä! (s. 88)

   

Oboin kirja oli aika haastava tapaus. Sen ideassa on pitkälti samaa kuin Michael Enden Tarinassa vailla loppua. Oboikin lukee kirjaa, joka kertoo hänestä, orpopojasta, jonka tehtävänä on pelastaa maailma. Tämä oli minusta kokonaisuutena klassikkoa parempi, mutta moni asia kuitenkin hiersi hampaankolossa. Erityisesti viruksen istuttaminen lepakkoihin meni hieman koronasalaliittoteorian tasolle. Salmen edellinen kirja, säeromaani Olin niinku aurinko paistais sijoittuu ensimmäisen koronakevään aikaan, mikä herättää kysymään olisiko korona siis jäänyt kummittelemaan kirjailijan ajatuksiin pidemmäksikin aikaa? Kirja olisi toiminut mainiosti ilman pandemiaakin. 

   

Kun torikauppias löi ensimmäisen räpistelevän lepakon pään poikki, tappavan vaarallinen virus lähti leviämään ympäri maailman

--

– Tapahtui niin, että tauti tarttui ihmiseen. Ja koska ihmiset kokoontuivat mielellään suurilla toreilla, kuuntelivat musiikkia suurissa konserttisaleissa, seurasivat urheilukilpailuja suurilla stadioneilla, tauti levisi nopeasti. -- sairaalat, krematoriot ja hautausmaat natisivat liitoksissaan. (s. 81 ja 91)

   

Teoksen vahvuutena on sen sisältämä viittailu kirjoihin. Sivuilla vilisee paljon tuttuja hahmoja. Lopusta löytyy lista kaikista kirjoista, jotka on tavalla tai toisella mainittu tekstissä. Lukuviikon teemaan sopien Oboi aktuaalisesti lukee maailmaa paremmaksi, sillä luetut kirjat todella muokkaavat teoksen todellisuutta. Oboi tapaa kirjan alkupuolella kiehtovan tytön, jota kutsutaan Thuleksi. Hänen ihonsa on aivan valkoinen, hiuksensa hopeiset ja huulensa siniset. Tuli mieleen Aino Joonas Riekkolan kirjasta Silkkomaahan kadonneet. Thule olisi voinut olla kirjassa mukana enemmänkin. Oboin kaksossiskot jäävät harmillisesti todella pieneen sivurooliin.  

  

– Tämä saattaa olla kaikkien aikojen paras kirja. 

Nostin kulmiani, hymyssä suin minäkin, ja sanoin:

– No, jokaisella on oma makunsa kirjojen suhteen. (s. 208)

  

Pidin joistakin kiinnostavasti kirjoitetuista lauseista erityisen paljon. Esimerkiksi "kastanjapuiden lehdet lensivät ilmassa kuin linnuilta irti revityt siivet", "vähän pölyyntynyt, niin kuin nyt ihmiset ovat, jos he elävät elämänsä vanhojen kirjojen keskellä", "sade nokki peltikattoja" ja "Sade oli liimannut hänen valkoiset hiuksensa poskiin kiinni, ja ne kulkivat ohuina noroina, saaden hänen ihonsa näyttämään särkyneeltä posliinilta". Välillä Salmi kuitenkin sortuu luetteloimaan, Oboi listaa asioita toisensa perään, vaikka yksikin esimerkki olisi jo välittänyt ajatuksen.

  

Kaiteita pitkin kipusi ylös runsaita kukkaköynnöksiä, jotka tuntuivat olevan ihan väärässä paikassa. -- käytävän sivuille aukesi kaksi valtavaa huonetta -- täynnä korkeita hyllyjä, ja hyllyt taas olivat pullollaan vanhoja pölyisiä kirjoja ja ruukkuja. Kaikista ruukuista luikerteli jokin pieni taimi, näytti kuin olisimme olleet jossain historiallisen kasvitieteellisen puutarhan ja kirjaston yhdistelmässä. (s. 51)

     

Oboin kirja on hyvin unenomainen – tai niin kuin eräs Goodreadsin käyttäjä kommentoi – psykedeelinen kirja. Salmi rikkoo useaan kertaan neljännen seinän ja teksti puhuttelee lukijaa suoraan. Tätä olisi kuitenkin voinut vielä hioa vähän, Oboi on raivostuttavan naiivi, juoni ennalta-arvattava ja kirjoitusvirheitäkin on jäänyt vielä muutama. Etenkin lopun "oliko kaikki vain unta" nyrjähdys oli harmillinen. Niin laiskaa taputella tarina kasaan kutsumalla tapahtumia vain kuumepainajaiseksi tai harhaksi. Lukija tosin saa itse päättää, pitääkö luettuja tapahtumia "tosina" vai ei. 
  

[Kirjat] olivat kuin se siemen. Kun ne olivat hyllyssä, ne olivat hiljaa, elämät sisällään. Mutta sillä hetkellä, kun joku tarttui kirjaan, avasi kannen, se heräsi eloon, tarina alkoi avautua. Kirjat avasivat maailmansa uupumatta, kerta toisensa jälkeen, aina vain uusien ihmisten edessä. Kertaheitolla ymmärsin sen ihmeen. Tarinan ihmeen. (s. 174)

  
Vapaaehtoisesti lapsettomana Lisäämö eli vauvatehdas hykerrytti, mutta tälle toiselle kohdalle pudistelin päätäni, sillä ollapa tuollainen tulevaisuus, ehkä maailman voisi silloin vielä pelastaa: "Maailmassa [ei] enää tarvittu tarinoita. Se osui sydämeeni kuin puukko, sillä minä olen kirjoittaja, enkä mitään muuta. Aivan samaan tapaan sinä järkyttyisit jos kuulisit, ettei lapsia enää tarvittaisi tulevaisuudessa mihinkään. (Älä pelkää, lapsia tarvitaan aina, se oli vain esimerkki.)"

  

Koko tilanne vaikutti ihan järjettömältä. Niin kuin minä olisin ollut joku helkkarin Liisa Ihmemaassa, enkä siis yhtään ihmetellyt, jos jostain olisi loikannut puhuva teepannu tai outo kani kello kädessään. (s. 55)

   

  

Arvosana:

        

Takakannesta:

Huikea romaani maailmasta, josta lukutaito on hävitetty, ja pojasta, joka ei usko tarinoihin.
  
13-vuotias Oboi on karannut etsimään entistä kotitaloaan. Hän päätyy katastrofin kärsineeseen kummalliseen kaupunkiin, jossa kukaan ei osaa lukea. Ihmisten toimia ohjaa kämmeneen kytketyn laitteen kautta salaperäinen Wanda, joka kertoo heille kaiken, mitä heidän pitää tietää ja tehdä. Kirpputorilla Oboi törmää naiseen, joka antaa hänelle kirjan. Naisen mukaan kirja voi muuttaa kaiken ja auttaa löytämään sen minkä Oboi luuli kadonneen ikuisesti. Ja yhtäkkiä tarinoita inhoava Oboi saakin huomata, että hänestä on tullut tarinan sankari, se orpo poika, jonka pitää pelastaa koko maailma.

  

304 sivua, Otava 2022

  

Kuvittanut: Nelli Långstedt

    

Luettu myös täällä: Helsingin Sanomat: Tuoreet lasten- ja nuortenkirjat pysäyttävät hyvien kysymysten ääreen, Kirjapöllön huhuiluja, Siniset helmet, Kirsin kirjanurkka, Kirjavinkit, Hiiri kirjahyllyssä

  

*****

     

"Minun ei varmaankaan tarvitse kertoa teille, millainen voima kirjoilla on. 

Kirjat voivat muuttaa mielipiteitä ja maailmoja, avata ovia ja ajatuksia 

ja kylvää siemeniä joista voi kasvaa jotain satumaista tai peräti hirvittävää.

  

Sen tähden kirjat joutuvat usein sensuurin kohteeksi. 

Ne, jotka julistavat kirjoja pannaan tai polttavat niitä, pelkäävät niiden sisältöä."

    

    

Arvostelukappale

  

Kuulemieni kehujen perusteella odotin Anna Jamesin fantasiasarjan aloittavalta Tilly ja kirjamatkaajilta vielä enemmän. Perusideahan tässä on tosi houkutteleva: päästä tapaamaan romaanihenkilöitä lempikirjoista ja puhumaan sekä seikkailemaan heidän kanssaan kirjoissaan. Mihin kirjaan sinä haluaisit lähteä seikkailemaan? 

  

Tilly, koko nimeltään Matilda Pages, asuu isovanhempiensa kanssa kirjakauppa Pages & kumppanien yläkerrassa. Hänen äitinsö on kadonnut vuosia sitten, poliisin mukaan hänellä saattoi olla synnytyksen jälkeinen masennus. Tillyllä on mehiläisriipus kaulaketjussa, ainoa linkki äitiin. Isästä puolestaan ei ole mitään tietoa.

    

"Kirja, joita me lapsuudessamme rakastamme, muovaavat meitä aivan erityisesti. Kirjojemme henkilöt auttavat meitä päättämään, millaiseksi haluamme tulla." (s. 41)

   

Tilly pääsee Vihervaaran Annan Prinssi Edwardin saarelle ja Liisan mukaan Ihmemaahan. Eikä vain lukemalla noita lempikirjojaan, vaan aivan fyysisesti tarinan imuun. Nämä kirjat kirjoista ovat aina houkuttavia paljon lukeneelle. Tillyn äidin lempikirjaa, Pikku prinsessaa, en ole vielä lukenut, mutta ehkä kesän klassikkohaasteeseen luen sen. 

  

Kadonneen äidin ja kuolleen isän tarina oli tässä varsin onnistuneesti uniikki. Isovanhemmat olivat ihastuttavia, mutta Tillyn sidekick Oliver jäi hieman litteäksi. Hänellä on lukihäiriö, mitä ei turhan usein näe kirjoissa. Onko muuten kenelläkään käsitystä, millainen mahtaa olla kirja, joka on "painettu sellaiselle paperille, jota lukihäiriöisten oli helpompi lukea kuin tavallista kirjasivua"?  Irvikissa oli suosikkihahmoni.

  

"Onko sinulta koskaan mennyt ajantaju jonkin kirjan lumoissa? tai oletko joskus katseen nostaessani hetkisen hämmästellyt, missä oikein olet? Onko sinulta hämärtynyt, mitä ympärilläsi tapahtuu, ja sinä sen kuin luet tekstiin uppoutuneena?" (s. 210)

  

Jotain jäi lukukokemuksestani puuttumaan, ehkä kaikki tapahtui lopulta liian helposti ja vahingossa oikein. Tilly joutuu huimiin, pelottaviinkin seikkailuihin (jotain samaa kuin Ebenezerinkadun ihmeessä), mutta pelastuu niistä todella helposti. Tämän kirjan lukijoille on helppoa suositella ainakin Talventaian tarinoita, Nevermoor-sarjaa sekä Amari ja yön veljiä. Lisää lukuvinkkejä löytyy postauksen lopusta.  

  

Harry Pottereihin viitataan kirjassa toistuvasti. Harmillisesti kyseisen sarjan kirjailija on viime vuosina puhunut niin vahingoittavasti transihmisistä, etten voi katsoa enää tuota kymmeniä kertoja lukemaani sarjaa samalla tavalla. "Voiko ihminen olla ihan paha, jos hänellä oli hyllyssään koko Harry Potter -sarja?" 

    

"Mummi, tuntuuko sinusta koskaan, että sinä luet kirjoista paljon enemmän kuin muut ihmiset" 

"No kyllä, totta kai. Luen kirjoja työkseni, joten ihan varmasti luen enemmän kuin monet muut."

--

"En tarkoita kirjojen lukumäärää vaan tekstiin uppoutumista. Tuntuuko sinusta joskus lukiessasi, että olet suorastaan mukana siinä kirjassa tai jotain semmoista?" (s. 122)

  

Kuten HarperCollins Nordilta aiemmin lukemassani Tulvan jälkeen, tästäkin jokaisen luvun viimeiseltä sivulta puuttuu sivunumero. Kirjan fontti on miellyttävän iso ja tekee välillä erikoisia juttuja sivuilla (ks. kuva alla), lisäksi tekstin seassa on niin pieniä kuin kokonaisen sivunkin kuvituksia tehden tästä todella nopealukuisen teoksen. Täytynee antaa kirjasarjalle vielä uusi mahdollisuus ja lukea jatko-osakin jossakin vaiheessa. Niitä näyttää tulevan suomeksi nopeaa tahtia.

  

Ja vastauksena pitkäaikaiseen debaattiin:

  

"Minäkin tykkään siitä", Oskar sanoi. 

"Olet siis lukenut sen?" 

"No, olen kuunnellut äänikirjan. Kelpaako se?" 

"Ilman muuta", Tilly vastasi. (s. 80)

    

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

TYTTÖKIRJOJEN TIMANTTI

  

Ainutlaatuisen lahjakas kirjailija tarjoaa taianomaisen sarjan, joka vangitsee lukijan otteeseensa.

  

11-vuotias Tilly on asunut isovanhempiensa kirjakaupan yläpuolella siitä lähtien, kun hänen äitinsä katosi mystisesti pian Tillyn syntymän jälkeen.

  

Eräänä päivänä Tilly huomaa, että klassisia lastenkirjojen hahmoja alkaa vaellella kaupassa. Hahmot hyppäävät kirjojen sivuilta oikeaan elämään mystisellä kirjoissa matkustamisen taialla. Apulaisinaan Vihervaaran Anna ja Ihmemaan Liisa, Tilly päättää ratkaista hänen äitinsä katoamisen mysteerin.

  

Hän astuu rohkeasti kohti tuntematonta tietämättä, millainen seikkailu häntä odottaa ja mitä vaaroja hänellä on edessään...

  
Suomentanut: Merja Helanen, 386 sivua, HarperCollins Nordic 2021
  
Alkuperäinen nimi: Tilly and the Bookwanderers (2018)

  

Kuvittanut: Paola Escobar

    

Sarjassa ilmestyneet:

• Tilly ja kirjamatkaajat
• Tilly ja kadonneiden satujen arvoitus
• Tilly ja seikkailujen kartta (ilmestyy toukokuussa)

    

Luettu myös täällä: Kirjahilla, Lastenkirjahylly, Kirjavinkit, Kallellaan kertomuksiin, Kirjahullun päiväkirja, Kasoittain kirjoja

  

Samankaltaista luettavaa: Cornelia Funke: Mustesydän, Mila Teräs: Noitapeili ja Kadonnut kaupunki, Anne Leinonen: Kirjanoita ja Noitakirja, Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla 

Claudia Gray: A Million Worlds With You (Firebird #3)

"But just because something's been damaged doesn't mean it's ruined."

   

  

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste

  

Claudia Grayn Firebird-trilogia on yksi viime vuosien suosikkisarjojani. Tämän päätösosan, A Million Worlds With You luin jo elokuussa, mutta teoksesta postaaminen on jäänyt roikkumaan. Oli nimittäin todella vaikea päästää irti tästä. Kun tartuin ensimmäiseen osaan vuonna 2015, en osannut etukäteen aavistaa, millaisen tunteiden vuoristoradan sarja synnyttäisikään. Vaikka kolmas osa ei ihan kaikilta osin ollut yhtä hyvä kuin kaksi aikaisempaa, oli loppu onneksi kuitenkin tyydyttävä. Olisin kyllä voinut lukea tähän maailmaan sijoittuvia kirjoja enemmänkin. Toivottavasti sarja ilmestyisi joskus suomeksikin!

  

The Firebirds may look like crazy-complicated steampunk lockets, but they're the most powerful and miraculous scientific creations since the atomic bomb. (s. 12)

  

Tähän asti tapahtunutta: Margueriten vanhemmat ovat neroja, jotka keksivät laitteen, jonka avulla pystyy matkaamaan rinnakkaisiin maailmoihin eli "kvanttitodellisuuksiin". Kun Firebirdin aktivoi, matkaajan ruumis muuttuu näkymättömäksi ja se jää jälkeen mielen asettuessa toisen universumin minän kehoon. Näin ollen matkata voi vain niin maailmoihin, josta löytyy oma vastine. Jos kuolee toismaailmallisessa kehossaan, kuolee myös omassa todellisuudessaan. 

  

There had to be more ethical ways of travelling through the worlds, ways that wouldn't endanger or violate our other selves. (s. 10)

  

Margueriten vanhempien kanssa työskentelee nuori tutkija, Paul, kunnes Margueriten isän yllättäen kuolee ja syylliseksi epäillään Paulia. Murha on kuitenkin lavastusta ja isä edelleen hengissä. Paulin minuus kuitenkin sen seurauksesta hajoaa osiin ja Margueriten täytyy kerätä ne kasaan matkustamalla rinnakkaismaailmasta toiseen, koska rakastaa häntä. Uudelleen kasattu mieli on kuitenkin rikkoutunut ja Paul ei halua Margueriten rakkautta suojellakseen tätä epävaakalta itseltään. 

  

You aren't broken. You only have new scars, and I would always love you despite any scars. Wouldn't you love me if I were scarred, or sad, or hurting. (s. 335)

  

Nyt maailmat ovat luhistumassa, sillä toisen universumin Margueriten vanhemmat yrittävät saada kasaan maailmojen välisen matkailun aikana kuolleen vanhemman tyttärensä sirpaleet. Tämä onnistuu vain tuhoamalla ne universumit, joihin hänen sirpaleensa ovat hajaantuneet. Päähenkilö-Margueriten on pysäytettävä ilkeä minänsä ja estettävä lukemattomien ihmisten pois pyyhkiytyminen. 

  

"Pringles? Like the potato chips?" 

"Yes," he said earnestly. "They're very good." 

"I know. I've had Pringles. I mean, obviously. But this is the first time anyone's used them as part of a cosmological theory." (s. 310)

  

Sarjassa parasta on ollut matkustaminen muihin todellisuuksiin, joissa jokin on mennyt hieman eri polkua kuin omassa maailmassamme (Margueriten kotiuniversumi on myös eri kuin tämä jossa me elämme). Esimerkiksi tässä osassa Marguerite päätyy Maata kiertävälle avaruusasemalle, 1980-lukulaiseen Moskovaan ja rinnakkaismaailmaan, jonka teknologinen taso muistuttaa 1800-lukua ja hänen vanhempiensa tutkimuksen kohteena onkin Egyptin arkeologia. 

"Which dimension is the Berkeleyverse?" 

"Yours." 

"But -" My first impulse is to say something like, but my world is the real one, which makes no sense. Everyone's dimension is as true and valid as any other. No one universe is the center. (s. 182)

    

Suosittelen lämpimästi tähän sarjaan tutustumista. Pidän todella paljon eri miljöistä, joihin Marguerite heitetään ja joiden pelisäännöt hänen täytyy omaksua hyvin nopeasti. Myös hänen järkkymätön rakkautensa Pauliin on ihastuttavaa, eikä ollenkaan siirappista. Ja mitkä mielettömän upeat kannet tällä sarjalla on! 

  

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

A million universes. A million dangers. One destiny.

  

The fate of the multiverse rests in Marguerite Caine’s hands. Marguerite has been at the center of a cross-dimensional feud since she first traveled to another universe using her parents’ invention, the Firebird. Only now has she learned the true plans of the evil Triad Corporation—and that those plans could spell doom for dozens or hundreds of universes, each facing total annihilation.

  

Paul Markov has always been at Marguerite’s side, but Triad’s last attack has left him a changed man—angry and shadowed by tragedy. He struggles to overcome the damage done to him, but despite Marguerite’s efforts to help, Paul may never be the same again.

  

So it’s up to Marguerite alone to stop the destruction of the multiverse. Billions of lives are at stake. The risks have never been higher. And Triad has unleashed its ultimate weapon: another dimension’s Marguerite—wicked, psychologically twisted, and always one step ahead.

  

In the conclusion to Claudia Gray’s Firebird trilogy, fate and family will be questioned, loves will be won and lost, and the multiverse will be forever changed. It’s a battle of the Marguerites…and only one can win.

  

419 s. Harper Teen 2016

   

Sarjassa ilmestyneet:

• A Thousand Pieces of You (2014)
• Ten Thousand Skies Above You (2015)
• A Million Worlds with You (2016)

    

Myös näissä blogeissa on matkattu rinnakkaisulottuvuuksiin: Kirjapöllön huhuiluja

Claudia Gray: Ten Thousand Skies Above You (Firebird #2)

"Even if I can put the three parts of Paul's soul together again, he might never be the same."

  

 
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
  

Ihastuin Claudia Grayn Firebird-sarjan ensimmäiseen osaan A Thousand Pieces of You. Niinpä pyysin Oulun kaupunginkirjastoa hankkimaan myös toisen osan kokoelmiinsa, mutta siinä menikin pidempään kuin olin osannut varautua. Ehdotukseni hyväksyttiin ja teos siirtyi hankittavana statukselle jo 2016 helmikuussa ja kirjan sain lainaan viimein nyt elokuussa. Ahmaisin sen parilla istumalla, ja oli ihanaa lukea pitkästä aikaa englanniksi. Vaikka tämä ei aivan ylläkään edeltäjänsä tasolle, on se erittäin nautittavaa YA-kirjallisuutta.   

    

I loved him so much. I love him still; I will always love him, I think, to the end of my life. (s. 260)

   

Tällä kertaa Margueriten on metsästettävä rakkaan Paulinsa pirstaleita, kun hänen sielunsa (paremman sanan puutteessa), on tahallisesti revitty kappaleiksi ja levitetty usean eri ulottuvuuden versiohinsa. Toisin kuin muut matkaajat, Marguerite on erityinen. Hän ei unohda omaa minäänsä astuessaan muiden ulottuvuuksien itseensä. Triadversen soluttautuja teki hänestä täydellisen matkaajan, taka-ajatuksena kiristämällä hyödyntää hänen kykyään omiin tarkoituksiinsa. 

    

The selves we enter during our cross-dimensional travels aren't supposed to remember anything we do while we're in charge of their bodies. -- But I'm a "perfect traveler" -- Every single Marguerite I've ever visited must have remembered everything I did and said in her life. (s. 267)

  

Nautin suuresti, kun Marguerite hyppää uuteen ulottuvuuteen ja lähtee selvittämään ajankuvaa, lähipiiriään ja Paulin olinpaikkaa. Teoksessa vierailtuja  rinnakkaistodellisuuksia ovat mm. Warverse, jossa on kolmannen maailmansodan aikainen Amerikka (josta pidin ehkä eniten tässä kirjassa), Mafiaverse, jossa Marguerite joutuu kidnapatuksi, Russiaverse, missä jo ensimmäisessä kirjassa tavattu Marguerite on Venäjän tsaarin tytär sekä pahamaineinen Triadverse, joka haluaa tuhota kaikki ne ulottuvuudet, jotka ovat kehittämässä maailmojen välillä matkustamisen mahdollistavan Firebird-teknologian.

   

Harmillisesti pari juonenkäännettä, joista aluksi vain vihjaillaan oli liian ennalta-arvattavia, mutta onneksi teos tarjoili myös yllättäviä käännöksiä, jotka saivat minut henkäisemään ääneen. Margueriten ja Paulin rakkauteen tulee ryppyjä. kun Paulin yhteenkasattu sielu päätyy versioon, joka on masentunut ja tämä varjostaa parin suhdetta. Luulen, että kolmas osa (jonka lainasin jo heti perään) keskittyy jossain määrin Margueriten ja Paulin suhteen korjaamiseen ja Triadia vastaan kamppalemiseen. Kiinnostavia lukuhetkiä siis tiedossa. 

   

The multiverse is infinite. So yeah, we go through some terrible things together, and I've seen versions of you who are darker and damaged, And I don't care. I want you even when you're broken. I want you even when you are broken. I want you no matter what. I love you completely. (s. 418)

© Niina Tolonen

 
Aloitan syyskuussa kuuden kuukauden työharjoittelun joka keskittyy mm. koulukirjaston tietokannan päivittämiseen, joten luku- ja bloggaustahti varmaan hieman hidastuu. Onneksi varastossa on muutama Risingshadow-kritiikki ja rästipostaus, joita ei ole vielä julkaistu, niin niistä saa jo monta postausta aikaiseksi. 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

A terrible calm comes over me. Maybe this is what people feel like before they commit murder. “You killed Paul.”

  

“Not kill,” Conley pants. He’s still fighting to breathe normally. “I splintered him. Not the same thing at all.”

  

“You tore his soul into pieces! You broke him apart!”

   

Conley’s grin isn’t as cocky when he’s sprawled on the floor. “But you can put him back together again.”

   

426 s. Harper Teen 2015

  

Sarjassa ilmestyneet:

• A Thousand Pieces of You (2014)
• Ten Thousand Skies Above You (2015)
• A Million Worlds with You (2016)

    

Myös näissä blogeissa on matkattu rinnakkaisulottuvuuksiin: Notko, se lukeva peikko, Todella vaiheessa 

  

Kirjailijan kotisivut

Claudia Gray: A Thousand Pieces of You (Firebird #1)

"For generations now, people have dreaded World War Three. But they're making a huge mistake. They're expecting war to look the way it looked before."

      

     

Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 5. A book with a number in the title, I Spy: 2 Number

Tunnelmamusiikkia: Fall Out Boy: My Songs Know What You Did In The Dark (Light Em Up), Adiemus: Cantus - Song Of The Spirit

  

Claudia Grayn teos osui ensimmäisen kerran silmiini Notkopeikon blogissa. Hänen houkuttelevan bloggauksensa jälkeen teinkin teoksesta hankintapyynnön kirjastooni, johon vastattiin myöntävästi. Aloitin kirjan samantien kun sain sen, mutta hieman alun jälkeen hairahduin lukemaan pari muuta kirjaa ja lopulta minun piti pikalukea teos parissa vuorokaudessa, sillä siitä oli tehty varaus.

   

Kuinka kuvailla tätä kirjallista yksilöä, joka on kuin teosten Pitkä maa, Muukalainen, Anna Karenina, Veden alla ja Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea rakkauslapsi? Lopputuloksena on varsin mielenkiintoinen keitos, sanoisinko. A Thousand Pieces of You alkaa hitaasti, mutta kasvattaa tasaisesti koukuttavuuttaan muutaman ensimmäisen luvun aikana. Viimeisten sivujen jälkeen tahtoisi heti saada jatko-osan käteensä, mutta Ten Thousand Skies Above You ilmestyy vasta loppuvuodesta 2015.

  

Päähenkilönä seurataan Marguerite-nimistä nuorta neitoa, jonka vanhemmat ovat molemmat fysiikan tutkijoita. Hänen äitinsä pitkäaikaiset tutkimukset rinnakaisulottuvuuksista ovat viimein muuttumassa naurunalaisista teoriasta kovaksi käytännöksi. Yhdessä opiskelija-avustajien Paulin ja Theon kanssa hän on rakentanut laitteen nimeltään Firebird, jonka avulla on mahdollista siirtyä rinnakkaiseen maailmaan. Materian siirtäminen on vaikeaa, mutta energian tulisi siirtyä kohtalaisen helposti ja mieli on äidin mielestä yksi energian muodoista.

     

Margueriten isä kuolee yllättäen ja tapahtumaa pidetään murhana. Syyttävä sormi osoittaa Pauliin, joka on tuhonnut vähän aikaa sitten Firebirdiin liittyvät tutkimustulokset, ottanut laitteen ja paennut johonkin toisista maailmoista. Theo on korjannut kaksi Firebirdin aiempaa prototyyppiä ja on lähdössä Paulin perään saattaakseen tämän oikeuden eteen tai kostaakseen muilla tavoin tämän teos. Vastoin Theon kieltelyä, Marguerite lähtee mukaan, sillä hänellä on mielestään suurin oikeus kostoon. 

   

Teoksessa esitellään neljä eri ulottuvuutta, jotka eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Kaikissa niissä on silti jotain tuttua. Etenkin ihmisissä, keitä Marguerite tapaa. Paulilla oli teoria siitä, että on olemassa kohtalo, joka ohjaa samat ihmiset kohtaamaan toisensa yhä uudelleen. Tämä teoria näyttää pitävän paikkansa, sillä Firebirdillä matkatessa otetaan haltuun toisen ulottuvuuden "minä", toisin sanoen kaapataan tämän elämä hetkellisesti. Jokaisella ihmisellä kun on uniikki sormenjälkensä maailmankaikkeudessa, eikä tätä koodia ole mahdollista saada aikaan kuin yhdellä ainoalla tavalla. On siis olemassa maailmoja, joista ei löydy "sinua", sillä jokin asia on tapahtunut eri tavoin, esimerkiksi vanhempasi eivät koskaan kohdanneet. 

   

The universe is in fact a multiverse. Countless quantum realities exist, all layered within one another; we'll call these dimensions for short. 

Each dimension represent one set of possibilities. Essentially, everything that can happen does happen. there's a dimension where the Nazis won World War II. A dimension where the Chinese colonized America long before Columbus ever sailed over. And a dimension where Brad Pitt and Jennifer Aniston are still married. Even a dimension just like my own, identical every way, except on one day in fourth grade, that Marguerite chose to wear a blue shirt while I chose to wear a green one. Every possibility, every time fate flips a coin, splits the dimension yet again, creating yet more layers of reality. It goes on and on forever, to infinity. 

These dimensions aren't off in faraway outer space. Thy're literally all around us, even within us, but because they exist in another reality, we can't perceive them. (s. 6-7)

   

Jokaisessa maailmassa Marguerite kerää paloja totuudesta kaiken tapahtuneen taustalla ja lopputuloksena muodostuva kuva on hyvin erilainen kuin mitä hän odotti. Gray heittelee kiehtovasti niin hehmojaan kuin lukijaakin täysin ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin. Esimerkiksi yhdellä todellisuudessa on jotain samaa Anu Holopaisen Ihon alaisten kanssa: Cosmetic surgery has warped the face of every woman over thirty; they don't look younger, just not quite human in a way society has decided to pretend not to see. (s. 42)

   

Teos herättää paljon kysymyksiä, joihin trilogian ensimmäinen ei vielä vastannut. "We'll have to put that in the guide to interdimentional travel you and I get to coauthor someday: The Hitchhiker's Guide to the Multiverse." (s. 95) Nimittäin tilanteita joissa esimerkiksi jonkin todellisuuden minä on aivokuollut, mutta hänen ruumistaan pidetään keinotekoisesti elossa. Pystyykö ulottuvuusmatkaaja ylipäätään astumaan tähän ulottuvuuteen, ja jos voi, jääkö hän jumiin tällaiseen ruumiiseen, vai voiko ottaa sen käyttöönsä ja kävellä ulos sairaalasta (no, ei ehkä kävellä, jos lihakset ovat heikentyneet)? 

  

Entä mitä alkuperäiselle ruumiille tapahtuu mielen ollessa poissa vaikkapa kuukauden? Matkaajan ruumiin kerrotaan muuttuvan mahdottomaksi havaita (menee kaiketi johonkin liminaalitilaan), mutta ei kuitenkaan kuihdu ravinnon puutteesta. Myös pari muutakin asiaa jäi ihmetyttämään, kuten oliko Firebird toisen ulottuvuuden ihmisten havainnoitavissa vaiko ei - en tiedä luinko tai ymmärsinkö jotain väärin, mutta kirjassa tuntui olevan tästä ristiriitaista tietoa.

  

Ristiriitaisuuksista, juonellisista aukoista ja kolmiodraamasta huolimatta teos oli kuitenkin koukuttava ja mielenkiintoinen. Etenkin rinnakkaisulottuvuus numero kaksi oli ihastuttava. Tässä maailmassa vietettiinkin aikaa varsin pitkään, niin että lukija ehti rakastumaan siihen useastakin näkökulmasta. Hahmoista kiehtovin on Paul, jota jahdataan ulottuvuudesta toiseen ja hänestä saadaan pikkuhiljaa lisää tietoa Margueriten muisto-takaumien kautta. 

   

Suosittelen teosta lämpimästi jos se tämän pintaa kevyesti raapaisevan esittelyn aikana alkoi kiinnostamaan. Vaikka tästä ei uutta super-suosikkia tullutkaan, on kirjalla oma lumovoimansa. Jatko-osa on siis ehdottomasti To be read-listallani.

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Marguerite Caine’s physicist parents are known for their radical scientific achievements. Their most astonishing invention: the Firebird, which allows users to jump into parallel universes, some vastly altered from our own. But when Marguerite’s father is murdered, the killer—her parent’s handsome and enigmatic assistant Paul—escapes into another dimension before the law can touch him.

Marguerite can’t let the man who destroyed her family go free, and she races after Paul through different universes, where their lives entangle in increasingly familiar ways. With each encounter she begins to question Paul’s guilt—and her own heart. Soon she discovers the truth behind her father’s death is more sinister than she ever could have imagined.

A Thousand Pieces of You explores a reality where we witness the countless other lives we might lead in an amazingly intricate multiverse, and ask whether, amid infinite possibilities, one love can endure.

  

Samantyylisiä kirjoja: Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä maa, Diana Gabaldon: Muukalainen, Leo tolstoi: Anna Karenina, Kat Falls: Veden alla, Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
  

357 s. Harper Teen 2014

    

Myös näissä blogeissa on matkattu rinnakkaisulottuvuuksiin: Notko, se lukeva peikko, Kirjasirkus 

   

Kirjailijan kotisivut

Lois Lowry: The Giver

"If everything's the same, then there aren't any choices! 
I want to wake up in the morning and decide things!
A blue tunic, or a red one?"

         

 
Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 41. A book by an author you’ve never read before 
   

Näin Lois Lowryn jo klassikoksi kutsuttavasta dystopiaromaanista vuonna 2014 tehdyn, samannimisen elokuvan ennen kuin luin kirjan. Monet hahmot olivat saaneet mielessäni muotonsa valkokankaalla nähdyiltä versioltaan, mutta se ei haitannut niin paljon kuin se seikka, että joitakin merkittäiviä eroja maailmojen välille oli tehty. Perusteet ovat kuitenkin molemmissa samat. Tällä kertaa kirja vs. leffa asettelussa voiton vie kirja. Vaikkakin elokuvaversiossa Jonasin isää näyttelee Alexander Skarsgård.

    

The Giver on ilmestynyt jo vuonna 1993, ja ihmettelen kyllä vähän, miksei tätä ole vieläkään suomennettu. On aiheellista pohtia, kuinka paljon nykyinen ya-dystopia on saanut suuntalinjoja siitä. Monissa sen jälkeen ilmestyneissä teoksissa on nimittäin paljon samoja piirteitä. Näitä samankaltaisuuksia nostankin tässä bloggauksessa esille. Suurin ero The Giverin ja uudempien dystopioiden välillä on kuitenkin tunnelmassa. The Giver etenee rauhallisesti, ilman ilotulituksia. Tämä on, toisin kuin voisi luulla, jopa pelottavampaa kuin toiminnallisempi ratkaisu.

    

Utopiana alkavan The Giverin päähenkilönä seurataan Jonas-nimistä poikaa. Hän odottaa suuresti 12-vuotiaiden juhlaa, sillä se on viimeinen ikään liittyvä seremonia, eräänlainen siirtymäriitti siis. Tämän jälkeen iällä ei ole merkitystä, eikä suurin osa aikuisista edes muista omaa ikäänsä. 12-vuotiaana jokaisen yhteisön lapsen, joita on yleensä 50, tuleva ammatti julistetaan. Lapset ovat kahdeksanvuotiaasta saakka voineet valita itse mitä vapaaehtoistyötä he yhteisössään tekevät. Valittavana on muiden muassa vanhusten ja pikkulasten hoitoa. 

      

Jonas was glad that he had, over the years, chosen to do his [volunteer] hours in a variety of places so that he could experience the differences. He realizes, though, that not focusing on one area meant he was left with not the slightest idea - not even a guess - of what his Assignment would be. (s. 46)

      

Jonas ei ole koskaan tiennyt, mistä työstä hän pitäisi eniten, vaan on kokeillut erilaisia tehtäviä. Jokaiseen ammattiryhmään valitaan vain yksi ikäryhmän lapsista. Vanhimmat ovat tarkkailleet lapsia ja yrittävät parhaansa mukaan löytää jokaiselle luontevan paikan. Seremonia saa yllättävän käänteen, kun Jonas julistetaan muistojen saajaksi (Receiver of Memory), joka on kaikkein tärkein vanhimmista. Muistojen avulla ratkaistaan vaikeita ongelmia, joita yhteisössä toisinaan syntyy.

     

The receiver was the most important Elder. Jonas was never even seen him, that he knew of; someone in a position of such importance lived and worked alone. (s. 27)

    

Myös parisuhteet (matching of spouses) muodostetaan vanhimpien pitkän harkinnan perusteella niin, että perhekunnat (family unit) muodostuvat hyvin yhteensopivista aikuisista (hyvin samalla tavalla siis kuin Ally Condien Tarkoitetussa ja Lauren Oliverin Deliriumissa). Kun lapset ovat suorittaneet koulutuksensa loppuun, he muodostavat uuden perheyksikön ja vanhemmat muuttavat lapsettomien aikuisten kaupunginosaan siihen saakka, kunnes vanhuksina päätyvät hoitokotiin.

  

Lapsia saa perhekunnassa olla kaksi, yksi tyttö ja yksi poika. Lapset eivät ole parin biologisia lapsia, vaan he ovat synnyttämiseen erikoistuneiden naisten (Birthmother) "tuottamia", vähän niin kuin Anu Holopaisen teoksessa Molemmin jaloin. Jos vauva ei kehity annettujen arvojen mukaisesti, se vapautetaan (release). Lasta anotaan systeemiltä ja jos perhekunta on hoitanut asiansa oikein, luovutetaan nimeäjän (Namer) etukäteen yksilöimä lapsi vanhemmilleen nimeämisseremoniassa. 

    

Koko yhteiskuntajärjestelmä on hyvin kliininen ja kaavamainen (Vrt. Lego-elokuva). Maasto on muokattu tasaiseksi, jokainen talo (dwelling) ja tie, vaate ja kampaus on identtinen keskenään. Poikkeamia ei sallita, vaan kaikki on kuin piparkakkumuotilla leikattua (Sameness) - järjestelmällä on täydellinen kontrolli ihmisestä, jopa eri tilanteisiin sopivia fraaseja myöten. Peilit ovat harvinaisia, vaikkakaan eivät kiellettyjä, toisin kuin esimerkiksi Jan Salmisen Äidinmaassa tai Veronica Rothin Outolinnussa esittellyn Vaatimattomien yhteisössä.

    

Pelottavinta tässä kaikessa on se, että kukaan ei kapinoi järjestelmää vastaan vaan pitää sitä täydellisenä. Jos ei tiedä mistä jää paitsi, miksi kaivata sitä? Maailmassa ei toisaalta ole nälkää, kipua, sairautta tai sotaa. Autoja ei tunneta, vaan kaikki yhdeksänvuotiaasta eteenpäin käyttävät polkupyöriä. Jonas oppii tämän koulutuksensa aikana, kun maailman kulissit sortuvat ja paljastavat koko totuuden - millainen oli se maailma, joka edelsi kaikkea Jonaksen tuntemaa, hyvänä ja oikeana pitämää. 

    

Lowryn teoksen vahvuutena on pitkälle erikoistuneessa kielessä. Vastasyntyneitä ja muutaman kuukauden ikäisiä vauvoja kutsutaan termillä "newchild", ikäryhmiä kutsutaan nimillä Sixes, Sevens, Elevens ja niin edelleen. Kielellinen tarkkuus (precision of language) on hahmojenkin mielestä tärkeää, ja esimerkiksi sana "rakkaus" on jäänyt pois käytöstä, sillä se on liian geneerinen.

    

Yhteisöjen ulkopuolella on "Elsewhere", jonne vapautetut (hitaasti kasvavat lapset, sääntöjen rikkojat ja vanhukset) päätyvät. Se on siis yhtäaikaa sekä "taivas" sekä ulkopuolinen maailma, jossa on vielä eläimiä, vaikka yhteisöissä asuvat ihmiset eivät sitä välttämättä tiedä tai edes ajattelekaan. "Release of the elderly" on seremonia, jossa juhlitaan vanhuksen elämää ja tekoja ja se päättyy vapauttamiseen. Condien Tarkoitetussa oli hyvin samanlainen järjestelmä. 

  

Lyhyessä kirjassa on pakattu paljon asiaa tiiviisti. Lowryn teos on nopealukuinen ja vaikka genren tuntijoille tämä ei sinällään paljoa uutta kerrokaan, se onnistuu vähäeleisyydessään tuomaan kirjan maailman ja omamme eroavuudet esille paljon terävämmin kuin toiminnantäytteiset perillisensä. Suosittelen tutustumaan tähän ya-dystopian kanonisoituun, ajallisesti buumia edeltävään teokseen. Sillä on annettavaa jokaiselle lukijalleen.

  

Arvosana:

      

Takakannesta:

Intelligence. Integrity. Courage. Wisdom. These are the qualities a Receiver of Memory must have. And one more which can only be named, but not described. The Capacity to See Beyond.

        

Jonas lives safely within the community, a place where there is no war, no hunger and no pain. But when he is selected as the Receiver of Memory, he starts to discover dark secrets that lies beneath the surface of his perfect world. Secrets that will lead him to undertake an incredible journey...

   

224 s. Harper Collins 2014 (1. painos 1993)

    

Ajatuksia muilta kirjan lukeneilta: Anna minun lukea enemmän, Kujerruksia, Lopun ajan lauseet, Notko, se lukeva peikko, Hyönteisdokumentti 

  

Kirjailijan kotisivut

Sarjassa ilmestynyt myös:

• Gathering Blue (2000)
• Messenger (2004)
• Son (2012)

  

Samantyylisiä kirjoja: Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa, Veronica Roth: Outolintu, Jan Salminen: Äidinmaa, Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa, Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla, Jeanne DuPrau: City of Ember, Anu Holopainen: Molemmin jaloin, Aldous Huxley: Uljas uusi maailma