Seanan McGuire: Every Heart a Doorway

"Before I went through that doorway,

I knew there was no such thing as a portal to another world.

Now I know that if you open the right door at the right time,

you might finally find a place where you belong."

  

  

Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 33. Kirjassa muutetaan maalle, Pride-lukuhaaste

  

Huh, ei ole kyllä tätä Seanan McGuiren Wayward Children -sarjaa suotta suositeltu, haluan ehdottomasti lukea lisää (onneksi kirjastoon hankittiin pyynnöstäni seuraava osa). Every Heart a Doorway esittelee maailman, jota voisi kuvata vaikkapa risteyskohdaksi. Maailman, joka on kovin omamme kaltainen, harmaa ja tylsä, jossa ei ole magiaa, mutta on olemassa ovia, jotka kutsuvat joitakin lapsia ja nuoria astumaan lävitseen keijuja, vampyyrejä, yksisarvisia ja kummituksia täynnä oleviin toisiin maailmoihin. Tämä on kuin sekoitus Narniaa, Liisan seikkailuja Ihmemaassa ja Peter Panin kadonneita poikia, mutta dark academian väripaletissa.

  

People do so love a good fantasy. (s. 64)

  

Päähenkilö on Nancy, sisäoppilaitoksen uusin tulokas, joka on vasta palannut omasta maailmastaan ja kaikki on hänelle vielä uutta ja vierasta. Koulun nuoret ja opettajat käyttävät sanoja, jotka eivät tarkoita hänelle mitään. Maailmoja, joihin nuoret ovat astuneet kuvataan paremman kartan puutteessa sisältönsä mukaisesti joko Hölynpölyksi (Nonsense), Ilkeäksi (Wicked), Hyveelliseksi (Virtuous) tai Loogiseksi (Logic), useimpien paikkojen ollessa sekoitus kahdesta isommasta ja toisinaan muutamasta pienemmästäkin teemasta.

  

Finding a place where she could be free. (s. 100)

  

Lyhykäinen kirja vaatii tulla ahmituksi kerrasta ja voin kyllä suositella tätä lähestymistapaa. Nautin suuresti McGuiren kielikuvista, eräänkin hahmon aksenttia kuvattiin maapähkinävoiksi, jota levitetään paahtoleivälle ja kuinka rypistyneeseen paperiin muodostuu kurttujen labyrinttejä. Ah, niin nautinnollinen kirja ja niin yllättävä sisältö, etten halua kertoa siitä paljon mitään, jotta tämän arvostelun lukijakin voisi nauttia matkastaan yhtä yllättyneenä. Sen kuitenkin voin sanoa, että tässä on sateenkaarevia hahmoja.

  

"Because they're the wrong colors, right? Somebody else's rainbow." (s. 31)

  

Arvosana:

              

Takakannesta:
Eleanor West’s Home for Wayward Children
No Solicitations
No Visitors
No Quests
  
Children have always disappeared under the right conditions; slipping through the shadows under a bed or at the back of a wardrobe, tumbling down rabbit holes and into old wells, and emerging somewhere... else.
  
But magical lands have little need for used-up miracle children.
  
Nancy tumbled once, but now she’s back. The things she’s experienced... they change a person. The children under Miss West’s care understand all too well. And each of them is seeking a way back to their own fantasy world.
  
But Nancy’s arrival marks a change at the Home. There’s a darkness just around each corner, and when tragedy strikes, it’s up to Nancy and her new-found schoolmates to get to the heart of the matter.
  
No matter the cost.

  
171 sivua, Tor 2016

  

Samankaltaista luettavaa:

• Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
• TJ Klune: Talo taivaansinisellä merellä
• Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta
• Andy Weir & Sarah Andersen: Cheshire Crossing

Sarjaimuttaja ja ärsyttävä isosisko

"Mikä pelimies sä kuvittelet olevasi, kun sä vaihdat tyttöä ja sit hetikohta dumppaat sen. 

Sä oot... Sä oot sarjaimuttaja! Ihan jäätävä sarjaimuttaja!"

  

  

Merja Topin nuortenkirja Jäätävä sarjaimuttaja aloittaa uuden Melko mystistä -sarjan. Tämä kirja osasi yllättää. Harvoin tulee luettua teosta, josta ei voi arvata etukäteen mitä tapahtuu seuraavaksi tai millainen loppuratkaisu on jo ensimmäisen lauseen perusteella. Voisi sanoa kannen teemasta lohkaisten, että mopo lähtee keulimaan hyvin villeille poluille. Koska isosiskoni asuu Keski-Suomessa oli hauskaa bongailla tuttuja juttuja, kuten Harjun portaat Jyväskylässä ja Laukaa-Konnevesi lehti.

  

Kirjan päähenkilö on 14-vuotias Jari, jonka sisäinen maailma räjähtää, kun luokkaan astuu uusi oppilas, joka tuoksuu mangolle. Tytön nimi on Heli ja hän saa Jarin aivot muuttumaan vaaleanpunaiseksi vaahtokarkkimassaksi. Jarilla on pikkusisko Mustikka ja heidän vanhempansa ovat eronneet. He asuvat isän kanssa ja äidin luokse meneminen on kuin hammasta paikkaisi. Äidillä tuntuu olevan aina kamala kiire, vaikka väittää pyhittävänsä lapsiviikonloput perheen jutuille.

  

Sisään asteli Super Marion kaikkein kauneimman prinsessan säteilevä ruumiillistuma. Tytön pitkät, kullankeltaiset hiukset heilahtelivat hänen askeltensa tahtiin. -- Jari tunsi, miten puistatuksen aalto kuohui vatsanpohjasta -- ja otsalle muodostui hikihelmiä. Hän oli ehkä sairastunut. (s. 7)

  

Jari saa tietää, että Heli pitää vampyyreistä ja on kirjoittanut fanficiäkin. Alkaa suunnitelma vampyyrigenreen tutustumisessa tytön hurmaamiseksi. Ensin pikakelauksella kaikki Twilight-leffat, minkä pohjalta Jari yrittää kirjoittaa kimmeltävistä verenimijöistä. Vihtavuoren virallinen vampyyri Antero (joka pakoilee sillä hetkellä aurinkoa lehtiroskiksessa), on päätynyt Jarin blogiin ja naureskelee hänen räpellyksilleen tarjoutuen sitten itse haamukirjoittajaksi pojalle.

  

1800-luvulla vampyyriksi muuttunut Antero on Culleneiden tapaan "vegaani", eli hän juo vain eläinperäistä verta, jonka hän ostaa kaupan pakasteosastolta. Hänen mielestään ihmisellä itseään ravitsevat kaltaisensa ovat epäilyttäviä kannibaaleja. Antero kertoo käyttävänsä vuonna 1954 tien pielestä löytämäänsä kaljapulloa ja kahta teräspilliä, yhtä kummallekin imuhampaalle. Eettinen ja ekologinen kaveri!

  

Pitäisi esiintyä normaalisti. Pitäisi olla normaali. Jari kohensi etuheittoa ja pyöräytti kulmahampaan ympärille lepoon asetetun purukumin takaisin toimintaan. 

"Moi." 

Ei jumankeuta, se puhuu mulle. Jari. Nyt normaaliutta. 

"Herve." Jarin aivot sylkivät epätoivoa: Ei. Sano hei. Sano terve. Mutta. Älä. Sano. Herve! (s. 16-17)

  

Tässä on jotain samaa kuin Mikko Koirasen esikoisessa Nauhoitettava ennen käyttöä ja Sini Helmisen Väkiveriset -sarjassa, etenkin toisessa osassa Kiven sisässä. Jännittävää kyllä kaikki nämä kolme kirjailijaa ovat julkaisseet Myllylahdelta. Tässä on vampyyrien lisäksi muitakin mytologisia olentoja, myös suomalaisia perinnehahmoja. Yksi kohtaus hauen kanssa tuo mieleen erikoisen Pienen hauen pyydystyksen. Hyvin kyllä huomasi, että tämä on "poikakirja", sillä en ole koskaan lukenut "tyttökirjaa", jonka päähenkilön täytyy käydä hätäkakalla... Ja pissatulehdusta ei muuten voi saada istumalla kylmällä alustalla, se on urbaani legenda.

  

Seuraava lainaus jakaa paljon mielipiteitäni. Toisaalta se voi hyvinkin kuvata sitä, kuinka vastaava tilanne voisi oikeassa elämässä mennä, mutta samaan aikaan se tuntuu todella keljulta sateenkaarevia kohtaan. En osaa kirjoittaa auki, mitä tarkalleen ajattelen. Ehkä kaikessaan sitä, että kuinka ei-ok on kirjoittaa tai tehdä huumoria saateenkaarevista ihmisistä tai tehdä sukupuolettavia oletuksia tai kuvailuja alaikäisten naisoletettujen kehoista kuulumatta itse tuohon ryhmään. (Case Miki Liukkonen ja ilmoitus mekkoon pukeutumisesta seuraavan kirjansa julkistamistilaisuudessa tulee mieleen.)

  

"Köhköh... Mikäs hänen nimensä on?" Iskä kysyi yskien itkua sivun. 

"Antero", Jari mumisi. 

"Ai... Aivan. Antero." Iskä pudotti katseensa juustoon ja alkoi höylätä siivuja. 

"Luulin tytöksi, kun hänellä oli niin pitkä tukka. Mutta aika vanhanaikaista lokeroimista minulta." 

Jari puri huulta. Anteron polkkatukka oli kyllä aika huvittava. 

"Tietääkö äiti?" 

"No, ei todellakaan", Jari purskautti. 

"Ei äiti niin umpimielinen ole kuin sinusta saattaa tuntua", iskä sanoi juustosiivuille. 

"Se sais kohtauksen, enkä mä pääsisi enää ikinä muualle kuin kouluun", Jari sanoi.

--

"Äitisi oli silloin yhtä nätin pyöreä kuin se sinun Anterosi. Me aloimme seurustelemaan kasilla, sinä olet vuoden edellä."

--

"En minä seurustele!" punanaamainen Antero keskeytti." (s. 149-150)

  

Facebookin kirjallisuusryhmissä on viime päivinä keskusteltu paljon kirjojen jatkumo-ongelmista, eli kuinka esimerkiksi kaulakorun metalli muuttuu parin sivun päästä. Näitä huomaan itsekin välillä. Jossakin tänä vuonna lukemassani kirjassa sade alkoi ja parin sivun päästä se alkoi uudelleen taukoamatta välissä. Jarikin kokee tällaisen déjà vun, kun hän matelee aamupäivän usvassa. Ensimmäisen kerran hän herää vasta ruotsintunnille lampsiessaan sivulla 15 ja heti seuraavalla sivulla hän heräsi vasta kun, Heli laittoi viestin luokan Whatsapp-ryhmään.

  

Ihmettelin hieman kohtaa, missä Jari pohtii parasta alustaa blogilleen: "Blogspot oli tuttu jo ennestään, ja ennen kaikkea se oli helppo, paljon helpompi kuin Blogger". Asia kun on niin, että tämä minunkin blogini on alustalla nimeltään Blogger, jonka osoite on blogspot.com. Eli olisiko tuossa pitänyt olla, että Bogger on helppo ja Wordpress vaikea?

  

"Minä en olekaan niitä, jotka toteuttavat itseään siemenlinkona ja lisääntyvät hillittömästi luonnon ja maapallon kustannuksella." (s. 221)

  

Toppi kirjoittaa todella notkeasti ja ilottelee sanoilla. Tällaista kielellistä akrobatiaa on aina kiva nähdä, mutta riippuu paljon lukijasta, onko näin rikas kieli pidemmän päälle jopa raskasta. Koko ajan on oltava valmiina koodaamaan auki, mitä oikein sanottiinkaan, puhumattakaan murteesta, joka saattaa olla nuorelle lukijoille vieras. Miksipä tyytyä sanomaan kännykkä tai älypuhelin, kun voi sanoa litteä laatta, joka vaatii huomiota.

  

Tässä muutamia muitakin kiinnostavia kuvailuja:

  

- repiä paperi pitkiksi hämähäkin jaloiksi

- luuston haurastava hymy

- nauru, joka putoilee pehmeiden huulien välistä pörröisinä Amorin nuolina suoraan Jarin rakkauselimeen, joka pomppoili iloisena

- banaani = vaaleankeltainen käyrä

- Helin kulmakarvamadot tekivät hitaita aaltoja

- silmien voiteluvesihanat aukesivat

- Jarin sydän turposi tunteista

- huulilihan pureminen ei auttanut

- Jarin keuhkoissa räjähti kauhun papattimatto

- tyttöpuolisen asujaimisto

- hiljainen kuin hammasharja

- Heli tuijotti Jaria kuin tämän silmäkulmista olisi työntynyt pieniä matoja, jotka ryhmittäytyivät Jarin poskipäille laulamaan Suvivirttä.

- Suomi on Euroopan peräpukama

- Jos kaikki yliopisto-opiskelijat olisivat tuollaisia ällöpyllyjä, niin hän menisi ammattikouluun

- löökiletti

  

On aina hauskaa, kun jokainen vampyyreistä kirjoittava lisää oman mausteensa legendaan. Tässä maailmassa verenimijät muuttuvat parveksi hyttysiä! Naureskelin, kun Antero sanoi emojeja hieroglyfeiksi, joilla hän luulee Jarin viestineen olevansa avun tarpeessa, vaikka vitsi onkin vanha ja tasoa iskät. Tykkään myös kovasti, kun kirjat tarjoavat lukuvinkkejä. Tässä mainitaan ainakin Anne Ricen kirjat ja "Simukan uusin". Jarin Ouluun muuttanut ystävä Mette järkyttyy kuullessaan pojan uudesta lukuharrastuksesta.

  

Ei hänkään olisi puolitoista viikkoa sitten voinut kuvitella lukevansa vapaaehtoisesti muuta kuin peliarvioita netistä ja Marjatan määräämiä "tosi kivoja" kirjoja. Jari ei pitänyt lukemisesta. (s. 108)

  

Loppuun yksi vuoden parhaista lainauksista. Näin vapaaehtoisesti lapsettomana tämä kolahti kovaa. Tekisi mieli tulostaa tämä seinälle.

  

"Ihmiset odottavat, että kaikki kulkevat samaa latua, koska he itse kulkevat sitä: menevät naimisiin, lisääntyvät, vanhenevat ja siirtyvät tuonpuoleiseen. Jos joku poikkeaa polulta, hänestä tulee silmätikku, josta puhutaan. Ja kun pahantahtoista puhetta on liikaa, on lähdettävä pois ja tultava takaisin vasta sitten, kun puhujat ovat kuolleet." Antero sanoi ääni paksuna (s. 93)

  

Arvosana:

 

Takakannesta:

Hulvattoman hauska ja mielikuvitusta kutkuttava varhaisnuorten romaani vampyyreista, ihastumisesta ja haamukirjoittamisesta.
  
Sitä luulee elävänsä tavallista seiskaluokkalaisen elämää, ja sitten tapaa vampyyrin paperiroskiksessa.
  
Prinsessa Persikan kaksoisolento Heli pompauttaa neljätoistavuotiaan Jarin elämän uusille raiteille: Jari jättää Pokémonien jahtaamisen ja perustaa blogin yhden vaaleanpunaisen valheen jälkimainingeissa. Pahaksi onneksi tökkivä tarinankerronta ei vakuuta edes paikallista vampyyria, joka ilmoittautuu Jarin haamukirjoittajaksi.
  
Kaikki vaikuttaa jo hyvältä, mutta väliin kiilaa Nico Jenola, joka ei ole ainoastaan sitä miltä näyttää eli ällöttävä kasiluokkalainen öljytukka. Kuka Nico oikeasti on? Ja mitä hän tahtoo Helistä ja lukuisista muista koulun tytöistä?
  
Merja Topin Jäätävä sarjaimuttaja aloittaa keskisuomalaiseen pikkukylään sijoittuvan kirjasarjan, jossa mytologiasta tutut hahmot hyppäävät kuperkeikalla nykypäivään. Toppi on jyväskyläläinen sanataideohjaaja ja kirjoittaja. Hänen kirjoittamistaan säestää hiljaisuuden, kissojen maukunan ja rytmimusiikin ennalta arvaamaton vaihtelu.  

  

116 sivua, Myllylahti 2021
 

Luettu myös täällä: Luova ruho

  

*****

  

"Mitä enemmän näen noituutta, sitä enemmän se näyttää vain helpolta tavalta tehdä kiusaa."

      

  

Vetämäni lukupiirin lokakuun kirjana oli Diana Wynne Jonesin lanuklassikko Noidan veli. Ja voi pojat, olipas tämä aikamoinen lukukokemus. Varoitus, postaus sisältää juonipaljastuksia!

  

Ostin Noidan veljen kesällä kirjaston poistomyynnistä. Sain kahdeksan kirjaa kahdella eurolla, tein siis varsin edullisia pelastuksia. Mutta asiaan. Vaikka Jonesin teokset, kuten Derkinhovin musta ruhtinas, Merlin-salaliitto ja Liikkuva linna ovat hurmanneet minut nuorempana, ei tämä hänen keskeiseksi tuotannokseen nimetyn Chrestomancin maailmat -sarjan avausosa onnistunut saamaan minua puolelleen. 

   

Kirjan nimi (jos siis pystyy lukemaan tuon aika haastavan kannen) antaa vihjeen, että tarinan keskeinen hahmo on miesoletettu yksilö, jolla on noitasisarus (tässä maailmassa kun noidat voivat olla mitä sukupuolta tahansa). Päähenkilö on Eric-niminen mitäänsanomaton poika, jota kaikki kutsuvat Kissaksi. Hänellä on vanhempi sisko Gwendolen, joka saattaa syrjäyttää Elina Pitkäkankaan Kuurassa olleen Inkan ärsyttävimpänä romaanihenkilönä. 

  

"Olen suoraan sanoen kurkkua myöten täynnä sitä tyttöä." (s. 77)

  

Sisarukset jäävät orvoiksi siipiratasalusonnettomuudessa. Gwendolen pitää veljeään lähinnä harmillisena sidekickinä, josta ei ole muuta hyötyä kuin käyttää hyväkseen. Gwendolenilla on voimakkaita kykyjä, joita hän pääsee harjoittamaan naapurustosta löytyvän opettajan ohjauksessa. Opettaja tosin on yhtä läpimätä kuin Gwendolenkin. He juonivat keskenään jotakin ja pian Chrestomanciksi kutsuttu mies ottaa lapset luokseen. Hänellä on kaksi lasta itselläänkin, Julia ja Roger. 

  

Gwendolen on hyvin tyytymätön Chrestomancin linnassa saamaansa kohteluun: heitä ei viedä sisälle pääovesta, teen kanssa tarjottavat syötävät ovat muka puutteellisia: "Kuolemme nälkään keskellä ylellisyyttä!", eikä Chrestomanci kiinnitä häneen mitään huomiota. Niinpä uhmaikäisen tasolle henkisesti taantunut tyttö ottaa ja suuttuu niin, että alkaa päivittäin tehdä mitä hurjempia taikoja, että hänet huomattaisiin. (Tulee ihan mieleen Pax-sarjan Viggo.) Hänen yrityksensä eivät kuitenkaan tuota hedelmää.

  

On luultavasti aika oikeutettua arvella, että kirjailija, joka jääköön nimeämättä on ottanut tästä vaikutteita omaan tuotantoonsa. Noidan veljessä on orpo maaginen poika, joka pääsee asumaan linnaan voimakkaan maagisen johtohahmon valvonnassa. Chrestomancin nimeä ei saa mainita tai hän tulee paikalle. Häntä kuvataankin mm. seuraavalla tavalla: "Henkilö Joka Asuu Tuolla Linnassa - hän ei ansaistse että hänen nimensä mainitaan". Chrestomanci jättää kertomatta Kissalle asioita aivan kuten Dumbledore Harrylle, moni konflikti olisi selvinnyt aikaisemmin, jos nämä tyypit olisivat vain keskustelleet asiat halki! Lisäksi teoksesta löytyy hirnyrkkitematiikkaa mm. Viulu-kissan tapauksessa.

  

"Minusta te teitte ihan väärin. Me olimme niin peloissamme -- ja Kissalle oli vähällä käydä hullusti. Teidän olisi pitänyt kertoa." (s. 235)

  

Kirja alkaa äärettömän hitaasti. Lukija saa todellakin olla pitkäjänteinen jaksaakseen kääntää sivuja. Lopussa mennäänkin sitten hurjalla pikakelauksella ja mukana on tietenkin kliseinen lopputaistelu (hiukan ennen kekriä), joka tulee hieman puskista, mutta kestää vain lyhyen hetken. Voisin melkein sanoa, että vain Houkutus-sarjan päätöstaistelu oli ohi nopeammin. 

  

Olin hyvin tyrmistynyt seuraavasta, rasistisesta kohdasta: "Hän venytti -- silmien nurkat vinoiksi kuin kiinalaisella". Oikeasti? Olikohan tuo ollut kauhean hyväksyttävää edes kirjan ilmestymisen aikaan. Oli myös todella harmillista lukea edes fiktiossa siitä, kuinka vasemman käden käyttö on aivan muutama vuosikymmen sitten ollut yhä paheksuttavaa. Kirsikkana kakun päällä, Kissan vanhemmat olivat keskenään serkkuja (mikä lisää magiaa hallitsevien lasten syntymisen todennäköisyyttä). "Mummu ei olisi antanut heidän mennä naimisiin, koska serkusavioliittoja ei pidetä hyvänä."

   

Kissa vilkuili Saundersiin vähän väliä nähdäkseen voisiko vaihtaa kynän oikeasta kädestä vasempaan. Häntä oli rangaistu niin monta kertaa vasemmalla kädellä kirjoittamisesta, että hän oli tottunut pitämään opettajia silmällä. 

--

"Vasuri!" Saunders jyrisi. "No miksi helskutissa et sitten kirjoita vasemmalla kädellä?" 

"Kun - kun joudun aina laiskalle siitä", Kissa sopersi aivan tyrmistyksissään, kun Saunders oli suuttunut niin merkillisestä syystä. 

"Sellaiset opettajat saa  sitoa solmuun ja paistaa roviolla!" Saunders karjui. -- "Älä tee niin kuin he sanovat tai joudut vielä vaikeuksiin! Jos näen sinun vielä kerrankin kirjoittavan oikealla kädellä sinulle ei kunnian kukko laula!" 

"En minä kirjoita", Kissa sanoi huojentuneena, mutta yhä ihmeissään. (s. 54-55)

  

Käännös oli hieman töksähtelevä. Harmillisesti uuden painoksen myötä sitä ei oltu edes tarkistettu. Teoksessa oli muutamia sanoja, joista kaikki eivät avautuneet minullekaan: krenatööri, retortti, maitopystö... Yksi sanavalinta tosin oli todella hyvin samastuttava, nimittäin herätä maanantaisena. Käyttistä! Sen sijaan sanan "letukka" käyttö lastenkirjassa tuli aika puun takaa. Tuskin menisi enää nykyään läpi. Olin myös hieman yllättynyt, kun Chrestomanci lyö Kissaa korville. 

  

"Minkä takia?" Kissa kysyi loukkaantuneena -- "Enhän minä ole tehnyt mitään." 

"Siksipä juuri", Chrestomancu sanoi. "Sinä et ole yrittänyt estää häntä." (s. 107)

  

Hauska fakta, kun julkaisin tässäkin postauksessa olevan kuvan Instagram-tililläni, kommentoi Anniina Mikama, että Noidan veli oli hänen lapsuutensa lempikirja. Siksipä olikin kiinnostavaa, kun kirjassa lueteltiin sivulla 112 erilaisia maagisia ammattinimikkeitä, oli siellä mainittu myös myrrysmiehet. Mikamaltahan ilmestyi tänä vuonna YA-kirja nimeltään Myrrys, jonka arvostelin Tähtivaeltajaan 4/2021. En ollut ennen Myrrystä edes koskaan kuullut tuota sanaa aikaisemmin.

  

Harmillisesti liki ainoat plussat kirja saa rinnakkaistodellisuuksista (joista tulee mieleen Claudia Grayn huima Firebird-trilogia) ja Janetin kommentista, kuinka "ompeleminen on naisten häpeällistä alistamista". Janet on siis yksi Gwendolenin "sijaisista", niin kuin tämä kutsuu muiden maailmojen minujaan tai ainakin sitä, joka astuu kirjan maailmaan hänen tilalleen. On melko turvallista olettaa, että Janet tulee meidän maailmastamme, jossa eletään 1970-lukua. Hän puhuu mm. lentokoneista ja älppäreistä. 

  

Maailmoja on vaikka millä mitalla, toiset ovat vain parempia kuin toiset, niitä syntyy kun historiassa tapahtuu jotakin suurta niin kuin sota tai maanjäristys joka voi päättyä kahdella tai monella eri tavalla. Se päättyy niillä kaikilla tavoilla, mutta ei yhdellä kertaa, vaan niin että maailma hajoaa eri maailmoiksi ja ne kehityvät siitä lähtien eri tavalla. (s. 115-116)

   

Arvosana:

  

Takakannesta:

Tervetuloa Chrestomancin maailmoihin, joissa taikuus on tavallista mutta väärissä käsissä vaarallista!
  
Chantin sisarukset Eric, lempinimeltään Kissa, ja hänen noitasisarensa Gwendolen ovat jääneet orvoiksi siipirataslaivan haaksirikossa. Ystävällisen rouva Sharpin hoteista he pääsevät asumaan Chrestomancin perheen loisteliaaseen linnaan. Taitavaa isosiskoaan kaikessa ihaileva Kissa tuntee pian itsensä mitättömäksi tapaukseksi, mutta hienostoperheen ynseisiin kakaroihin ja kaikenlaiseen koketeeraukseen kyllästynyt Gwendolen ryhtyy kostoksi keppostelemaan. Käytöstavat olisi kyllä syytä olla noidillakin hallussaan – sen Gwendolen oppii karvaasti pullikoidessaan isäntänsä määräyksiä vastaan. Kissa taasen, joka omasta mielestään ei hallitse taian taikaa, saa hämmästyksekseen kuulla, mikä tärkeä tehtävä onkaan varattu yhdeksän hengen kantajalle…
  
Noidan veli avaa Diana Wynne Jonesin pääteossarjan Chrestomancin maailmat. Humoristisen henkevä fantasiaromaani on kertomus ajoilta, jolloin noituus oli vielä arvossaan Brittein saarilla.

     

Suomentanut: Marikki Makkonen, 240 sivua, WSOY 2010 (1. painos 1980)

   
Alkuperäinen nimi: Charmed Life (1977) 

 

Luettu myös täällä: Oksan hyllyltä, Kujerruksia, Kirjamielellä

  

Sarjassa ilmestyneet:

1. Noidan veli, 1980 ja 2010 (Charmed Life, 1977)
2. Tietäjän lapsuus, 2010 (The Lives of Christopher Chant, 1988)
3. Witch Week, 1982
4. The Magicians of Caprona, 1980
5. Kohtalon koukkuja, 2012 (Conrad's Fate, 2005)
6. Taikuuden taakka, 2011, (The Pinhoe Egg, 2006)

Vuokko Hurme: Kaipaus & Keikaus (Huimaa #2-3)

"Ajattelin, että paikalla ei ole merkitystä, vaan sillä, kenen kanssa saa elää."

 

  

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste, Helmet 2020: 48. Kaksi kirjaa, joilla on hyvin samankaltaiset nimet, Popsugar Reading Challenge: A book with a mp

   

Vuokko Hurmeen Huimaa-trilogian kirjat ovat osoittautuneet alkuvuoden tähän mennessä parhaiksi lukukokemuksiksi. Olenkin ahminut kirjat yhden osan kuukaudessa. Näitä voin suositella niin lapsille kuin aikuisillekin. Ja olenkin esimerkiksi vinkannut sarjan ensimmäistä osaa Kiepaus Instagramissa Kirjapinon takaa -podcastin Lillille, joka kyseli ääneen luettavaa iltasatukirjaa kolmasluokkalaiselle Liekehtivän pikarin jälkeen sillä määreellä, että aikuinenkin viihtyy lukiessaan. 

  

Sarjan toinen osa Kaipaus tapahtuu ajallisesti jonkin verran ensimmäisen osan jälkeen, eli kun kertojana toimiva Lenna, hänen isänsä, pikkusiskonsa ja naapurinsa ovat hypänneet maapallolta, missä painovoima ei vedä enää kohti maan ydintä vaan taivaalle. Paljastuu, että on olemassa toinen maailma, jonne kaikki Maasta pudonnut irtaimisto on päätynyt. Uuden maailman meressä on muutamia saaria, missä selvinneet asuvat. 

  

Metsä versoi ylös jokaisen kivenmurikan, maassa lojuvan autonrenkaan tai ruostuneen metallilevyn lomasta. Kaikkialla kasvoi jotain vihreää. (s. 66)

  

Karanteenijakson jälkeen Lennan perhe ja aiemmin tullut äidin pääsevät viimein yhteen ja he muuttavat asumaan Mabalin pääsaarelle, Hallin kylään. Vain Lennan paras ystävä Jaan ja hänen isänsä ovat kadoksissa. Kaikki muut ovat sitä mieltä, että he ovat kuolleet, mutta Lenna uskoo vakaasti parhaan ystävänsä olevan jossakin Uudessa maailmassa ja hänet täytyy etsiä.

  

Mabalissa kuljetaan puulta puulle pyrähdellen, sillä koskaan ei voi mitä mitä ja milloin taivaalta putoaa tavaraa. Lenna pohtii, kuinka huolettomasti hekin ovat heittäneet roskansa taivaalle miettimättä, minne ne menevät. Kengänpohjat on vahvistettu metallilaatoilla maasta törröttävän roskan takia ja lapset käyttävät lisäksi kypäriä ja sateenvarjoja. 

  

Niin se vain on, että meille lapsille saa usein sanoa ihan mitä sattuu, eikä meitä välttämättä kuunnella, vaikka puhuisimme järkevämpiä kuin itse maailman presidentti. (s. 177)

  

On herttaista, kuinka Lennalle osa meille niin tavallisista asioista on outoja, esimerkiksi veteen liittyvät ilmiöt kuten sade, uiminen ja vaatteiden peseminen. Myös pullonkorkki, jossa on karhun kuva, on aarre. Ja myönnetään, keräsin itsekin lapsena noita metallinkappaleita, mutta tietäen mitä ne ovat. Tämä on hyvä esimerkki siitä, miten erilaiset kokemusmaailmat muokkaavat meitä yksilöinä, miten näemme asiat. 

  

Hurme kirjoittaa todella koukuttavasti ja päättää lukunsa niin, että on mahdotonta jättää kirja kesken. Hän osaa kuvailla asioita hienosti, etenkin kun ne tapahtuvat Lennalle ensimmäistä kertaa. Kirjassa on onnistuttu myös viittaamaan nerokkaan hienovaraisesti mm. Ponyoon ja Muumeihin. Lennan rakkaus kirjoihin on myös ihanaa. Loppupuolella kirjaa pohjustetaan jo sarjan päättävää osaa kertomalla, että Mabalissa ei saa kaivaa kuoppia, sillä saattaa pudota Pohjan läpi.

  

"Kaikkea ei voi selittää. Eihän Kiepaustakaan voi kukaan ymmärtää." (s. 301-302)

    

 

Arvosana:

  

Takakannesta:

Lenna perheineen on jättänyt taakseen ylösalaisin kääntyneen kotikaupunkinsa Kardumin. Hypättyään alas taivaalle he ovat laskeutuneet Mabaliin, uuteen maailmaan. Mabalissa, jossa on runsaasti vettä, maa vetää puoleensa ja taivas levittäytyy metsien päälle.

  

Lennan ei tarvitse enää pelätä taivaalle putoamista mutta nyt on pelättävä sitä, mitä taivaalta putoaa: Kardumista putoilee Mabaliin roskia mutta myös muuta: autoja, hiekkaa, taloja ja kallioita. Siksi Mabalin ihmiset rakentavat vahvoja kattoja, käyttävät suojavarjoja ja pukevat lapsilleen kypärät.

  

Ihmisiä Mabalissa on enemmän, ja ensimmäistä kertaa Lenna ja hänen pikkusisarensa Rousku pääsevät kouluun. Mutta Lennan paras ystävä Jaan on kadonnut hypätessään. Kun käy ilmi, että myös Mabalin ulkopuolella elää ihmisiä, Lennassa herää toivo: voisiko Jaan löytyä?

  

Kun aikuiset päättävät järjestää retkikunnan Jaanin ja tämän isän pelastamiseksi, Lennan on päästävä mukaan keinolla millä hyvänsä. Onhan Jaan hänen paras ystävänsä. Luvassa on meriseikkailu pelkoa herättävien, tuntemattomien ulkopuolisten maille. Mutta Lenna ei osaa arvata, millaisia yllätyksiä matka tuo mukanaan...

317 sivua, S&S 2018

  

Kuvittanut: Susanna Iivanainen 

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Kiepaus
• Kaipaus
• Keikaus

   

Kirja luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä

  

     

"Mitä meille oikein tapahtui? Missä me ollaan? 

Taas jossain uudessa maailmassa... Tää ei oo totta!"

 

 

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste, Helmet 2020: 44. Kirjassa on kirjeenvaihtoa, Popsugar Reading Challenge: A book with a character with a vision impairment or enhancement (a nod to 20/20 vision)

   

Huimaa-trilogian kolmannen kirjan Keikaus kansi kertoo paljon sisältämästään tainasta. Aikaa on kulunut edellisen kirjan tapahtumista, sillä Lenna on täyttänyt jo 12 ja Jaan löytynyt, mutta poika ei ole onnellinen. Se tosin saattaa johtua murrosikäisestä kiukuttelustakin. Hän haluaa rakentaa oman talon ja muuttaa sinne Lennan kanssa. 

  

Kun Mabalin pääsaareen viereen putoaa todella iso maamassa, kentien kokoinainen pieni kaupunki, aikuiset ovat siitä innoissaan, mutta Lenna vain kauhuissaan. Kun Jaan päättää hiipiä uudelle saarelle keräämään rakennusmateriaaleja, Lennakin innostuu seikkailusta ja mahdollisuudestaa löytää leluja tai repun. Kaksikko kuitenkin riitelee, sillä Lenna ei halua muuttaa pojan kanssa pois kotoa eikä Jaanilla ole oikeutta käskeä häntä tekemään niin. 

   

Harmaa tomu, joka edelleen leijaili maaröykkiöiden yllä kuin pahojen keijukaisten taikpöly. (s. 30)

  

Jaan on kaivanut ystävysten salapaikkana toimineen puolittain maan sisään vajonneen auton lähelle kuoppaa, jotta voisi piilottaa salakuljetetut rakennusmateriaalit, mutta hän on kaivanut liian syvälle ja pudonnut pahamaineisen  ja kiistanalaisen Pohjan lävitse (aikuiset kun jakaantuvat kahteen leiriin sen suhteen, uskovatko he Pohjan olemassaoloon). 

  

Lenna seuraa poikaa ja päätyy toiseen maailmaan, joka muistuttaa paljon Vanhaa maailmaa, siis Maata ennen Keikausta. Tämä aiheuttaa on ehdottomasti yhden kirjasarjan hienoimmista ja scifeimmistä pohdinnoista: minne lapset päätyivät? Matkasivatko he ajassa taaksepäin, hetkeen ennen tuhoa vai onko kyseessä kokonaan toinen aikalinja? Entä onko heidän tehtävänään estää Kiepaus? Tähän saa jokainen lukija kirjassa annettujen vihjeiden pohjalta muodostaa oman mielipiteensä. Aivan upea kirjasarja, jota kehotan lämpimästi: lukekaa!

  

Me olimme kaikki yksin. Käperryimme vain omissa suruissamme sisäänpäin ja odotimme maailmanloppua. (s. 254)

  

Hurmeen kirjoissa on lempeän opettavainen sävy, ei siis missään nimessä saarnaava, vaan sellainen hoksauttava, joka saa ajattelemaan asioita. Esimerkiksi kuinka netissä on paljon väärää tietoa ja täytyy olla valppaana, eikä uskoa kaikkea sokeasti. Kirjailija kehottaakin Lennan kautta lapsia opiskelemaan paljon kieliä, koska silloin ymmärtää paremmin, mitä maailmalla tapahtuu. Kiinnostavana viittauksena tällä kertaa on Hyppy ajassa.

  

Myös vieraan pelkoa käsitellään ja sitä, että itselleen kannattaa olla armollinen. Lisäksi se paljastaa paljon omasta maailmastamme, kuten: miten ihmeessä meillä kaikilla on niin paljon tavaraa, jota emme oikeastaan edes tarvitsisi? Yksi suosikkihahmoni tässä kirjassa oli Kuu, jota kuvataan mm. näin: "Hänessä oli ripaus miestä ja ripaus naista ja sitten jotain salaperäistä, kuin Kuun valoa. Hänen vasemman poskensa yli kulki leveä arpi, joka oikeastaan sopi hänelle. Se teki hänestä kauniin."

  

Kun luin kirjat, ei maailmalla ja nyt Suomessakin vallitseva tilanne koronan kanssa ollut näin paha kuin millaiseksi se on nyt muodostunut. Voisinkin lainata kirjan viimeiseltä sivulta Lennan lohdullisia sanoja: "Älä pohdi synkkiä, mieti enemmin sitä, mitä kaikkea me voidaan tehdä huomenna." Vaikka kirjastot ovat nyt kiinni ja tapahtumia peruttu, meillä on edelleen läheisiä ja ystäviä, joiden kanssa viettää aikaa ja kauempana olevien kanssakin voi soitella vaikka videopuheluita. Lisäksi kirjoja löytyy mm. Elisa kirjasta, Bookbeatista, Storytellistä ja Nextstorysta. Pidetään huolta toisistamme ja pestään niitä käsiä! Kyllä tämä poikkeustila jossakin vaiheessa päättyy. 

  

 

Arvosana:

  

Takakannesta:

Lennan elämä Mabalissa on alkanut asettua uomiinsa: paras ystävä Jaan on vihdoin löytynyt ja kotikylä muuttunut monin tavoin turvallisemmaksi. Hallin kylän niukka elämä kuitenkin kyseenalaistuu, kun kylän rantaan putoaa uusi saari, jonka tavarantäyteinen maa osoittautuu oikeaksi aarreaitaksi. Kun kyläläiset alkavat kaivella uutta maata, Lenna ja Jaan tahtovat esineistä osansa. Senkin uhalla, että se on lapsilta kiellettyä.

  

Kaivamiseen liittyy kuitenkin suuria riskejä. Kerrotaan, että Mabalin pohjaan on paikoin matkaa vain metrejä.

  

Mitä tapahtuu Pohjan läpi pudonneille, sitä ei kukaan tiedä. Putoavatko maankaivajat avaruuteen vai häviävätkö vain jonnekin?

  

Lenna ja Jaan saavat näihin kysymyksiin vastaukset, kun he päätyvät uuteen maailmaan. Kaupunki kuitenkin vaikuttaa hämärästi tutulta ja tunnistettavalta myös lukijalle. Mutta missä Lenna ja Jaan ovat? Ja kuuluuko lasten pelastaa maailma?

    

308 sivua, S&S 2019

  

Kuvittanut: Susanna Iivanainen

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Kiepaus
• Kaipaus
• Keikaus

   

Kirja luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjojen keskellä

Claudia Gray: A Million Worlds With You (Firebird #3)

"But just because something's been damaged doesn't mean it's ruined."

   

  

Lukuhaasteissa: Scifi-lukuhaaste

  

Claudia Grayn Firebird-trilogia on yksi viime vuosien suosikkisarjojani. Tämän päätösosan, A Million Worlds With You luin jo elokuussa, mutta teoksesta postaaminen on jäänyt roikkumaan. Oli nimittäin todella vaikea päästää irti tästä. Kun tartuin ensimmäiseen osaan vuonna 2015, en osannut etukäteen aavistaa, millaisen tunteiden vuoristoradan sarja synnyttäisikään. Vaikka kolmas osa ei ihan kaikilta osin ollut yhtä hyvä kuin kaksi aikaisempaa, oli loppu onneksi kuitenkin tyydyttävä. Olisin kyllä voinut lukea tähän maailmaan sijoittuvia kirjoja enemmänkin. Toivottavasti sarja ilmestyisi joskus suomeksikin!

  

The Firebirds may look like crazy-complicated steampunk lockets, but they're the most powerful and miraculous scientific creations since the atomic bomb. (s. 12)

  

Tähän asti tapahtunutta: Margueriten vanhemmat ovat neroja, jotka keksivät laitteen, jonka avulla pystyy matkaamaan rinnakkaisiin maailmoihin eli "kvanttitodellisuuksiin". Kun Firebirdin aktivoi, matkaajan ruumis muuttuu näkymättömäksi ja se jää jälkeen mielen asettuessa toisen universumin minän kehoon. Näin ollen matkata voi vain niin maailmoihin, josta löytyy oma vastine. Jos kuolee toismaailmallisessa kehossaan, kuolee myös omassa todellisuudessaan. 

  

There had to be more ethical ways of travelling through the worlds, ways that wouldn't endanger or violate our other selves. (s. 10)

  

Margueriten vanhempien kanssa työskentelee nuori tutkija, Paul, kunnes Margueriten isän yllättäen kuolee ja syylliseksi epäillään Paulia. Murha on kuitenkin lavastusta ja isä edelleen hengissä. Paulin minuus kuitenkin sen seurauksesta hajoaa osiin ja Margueriten täytyy kerätä ne kasaan matkustamalla rinnakkaismaailmasta toiseen, koska rakastaa häntä. Uudelleen kasattu mieli on kuitenkin rikkoutunut ja Paul ei halua Margueriten rakkautta suojellakseen tätä epävaakalta itseltään. 

  

You aren't broken. You only have new scars, and I would always love you despite any scars. Wouldn't you love me if I were scarred, or sad, or hurting. (s. 335)

  

Nyt maailmat ovat luhistumassa, sillä toisen universumin Margueriten vanhemmat yrittävät saada kasaan maailmojen välisen matkailun aikana kuolleen vanhemman tyttärensä sirpaleet. Tämä onnistuu vain tuhoamalla ne universumit, joihin hänen sirpaleensa ovat hajaantuneet. Päähenkilö-Margueriten on pysäytettävä ilkeä minänsä ja estettävä lukemattomien ihmisten pois pyyhkiytyminen. 

  

"Pringles? Like the potato chips?" 

"Yes," he said earnestly. "They're very good." 

"I know. I've had Pringles. I mean, obviously. But this is the first time anyone's used them as part of a cosmological theory." (s. 310)

  

Sarjassa parasta on ollut matkustaminen muihin todellisuuksiin, joissa jokin on mennyt hieman eri polkua kuin omassa maailmassamme (Margueriten kotiuniversumi on myös eri kuin tämä jossa me elämme). Esimerkiksi tässä osassa Marguerite päätyy Maata kiertävälle avaruusasemalle, 1980-lukulaiseen Moskovaan ja rinnakkaismaailmaan, jonka teknologinen taso muistuttaa 1800-lukua ja hänen vanhempiensa tutkimuksen kohteena onkin Egyptin arkeologia. 

"Which dimension is the Berkeleyverse?" 

"Yours." 

"But -" My first impulse is to say something like, but my world is the real one, which makes no sense. Everyone's dimension is as true and valid as any other. No one universe is the center. (s. 182)

    

Suosittelen lämpimästi tähän sarjaan tutustumista. Pidän todella paljon eri miljöistä, joihin Marguerite heitetään ja joiden pelisäännöt hänen täytyy omaksua hyvin nopeasti. Myös hänen järkkymätön rakkautensa Pauliin on ihastuttavaa, eikä ollenkaan siirappista. Ja mitkä mielettömän upeat kannet tällä sarjalla on! 

  

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

A million universes. A million dangers. One destiny.

  

The fate of the multiverse rests in Marguerite Caine’s hands. Marguerite has been at the center of a cross-dimensional feud since she first traveled to another universe using her parents’ invention, the Firebird. Only now has she learned the true plans of the evil Triad Corporation—and that those plans could spell doom for dozens or hundreds of universes, each facing total annihilation.

  

Paul Markov has always been at Marguerite’s side, but Triad’s last attack has left him a changed man—angry and shadowed by tragedy. He struggles to overcome the damage done to him, but despite Marguerite’s efforts to help, Paul may never be the same again.

  

So it’s up to Marguerite alone to stop the destruction of the multiverse. Billions of lives are at stake. The risks have never been higher. And Triad has unleashed its ultimate weapon: another dimension’s Marguerite—wicked, psychologically twisted, and always one step ahead.

  

In the conclusion to Claudia Gray’s Firebird trilogy, fate and family will be questioned, loves will be won and lost, and the multiverse will be forever changed. It’s a battle of the Marguerites…and only one can win.

  

419 s. Harper Teen 2016

   

Sarjassa ilmestyneet:

• A Thousand Pieces of You (2014)
• Ten Thousand Skies Above You (2015)
• A Million Worlds with You (2016)

    

Myös näissä blogeissa on matkattu rinnakkaisulottuvuuksiin: Kirjapöllön huhuiluja

Philip Pullman: Kultainen kompassi (Universumien tomu #1)

"Esine muistutti hyvin paljon kelloa tai kompassia, sillä siinä oli kehän eri kohtia osoittavat viisarit, mutta tuntien tai kompassin viivojen sijaan taulun kehällä oli useita pieniä kuvia."

   

   

Haasteissa: #hyllynlämmittäjä
Joulukuun Lukutoukat ja kirjanörtit -ryhmän kimppalukukirja

    

Philip Pullmanin Universumien tomu-trilogia kuuluu niihin kirjoihin, jotka eivät syystä tai toisesta herättäneet kiinnostusta nuoremmassa minussa. Muistan katselleeni sarjan teoksia useasti kirjastossa yläasteen ja lukion aikana, mutta koskaan ne eivät tarttuneet matkaan (joskin olen noina vuosina hassusti lukenut sarjan jälkeiseen aikaan sijoittuvan Lyran Oxfordin, siitä paljoa ymmärtämättä). Kotiutin trilogian muutama vuosi sitten edulliseen hintaan kirpparilta leffakannellisena painoksena, koska ajattelin lukea ne jossain vaiheessa. Luin Kultaisen kompassin viimein joulukuussa, kiitos vetämieni kimppalukujen (jotka jatkuvat keväällä, kannattaa käydä katsomassa, mitä teoksia tuolloin on luettavana, silläm ukaan saa aina liittyä, jos lukupiirimäinen toiminta kiinnostaa).  

    

Päähenkilö on 11-vuotias Lyra, joka on asunut koko ikänsä collegessa. Hajamieliset tutkijat ja opettajat pitävät Lyralle oppitunteja silloin kun muistavat ja milloin tyttö ilmaantuu paikalle. Enimmäkseen hän juoksentelee koulun palvelijoiden lasten ja katupoikien kanssa, vaikka onkin yläluokkaisen suvun lapsi. Hänestä oli suurimman osan teoksesta hieman vaikeaa pitää, vaikkakaan en osaa sanoa miksi. Yleensä pikkuvanhat lapsihahmot ovat minusta onnistuneita, kuten Flavia de Luce.

Kiinnostavampi hahmo onkin Lyran daimoni Pantalaimon. Jokaisella ihmisellä on daimoni, eläimenhahmoinen olento, joka on sidoksissa ihmiseensä - kuin kehon ulkopuolella elävä, sielun kiinteä ilmentymä. Lasten daimonit voivat muuttaa ulkomuotoaan, mutta murrosiässä ne valitsevat yhden, ihmisestään jollain tapaa kertovan hahmon. Daimonit eivät voi mennä kovin kauaksi ihmisestään ja ne jakavat heidän tunteensä ja kipunsa. Daimonit puhuvat vain omalle ihmiselleen ja suurin etikettivirhe on koskettaa jonkun toisen daimonia (mutta ne koskevat usein toisiaan). Kaikenkaikkiaan oikein kiehtovia otuksia ja onkin harmi, ettei täällä tosimaailmassa voi saada daimonia.

"Oletteko te naispuolinen tiedemies?" sanoi Lyra. Hän suhtautui naistutkijoihin jordanilaisittain asiaankuuluvan ylenkatseisesti: sellaisia toki oli, mutta heihin - ihmisparkoihin - ei voinut suhtautua sen vakavammin kuin temppuja tekeviin puettuihin eläimiin. (s. 75)

   

Lyra joutuu päätä huimaaviin seikkailuihin. Koko teoksen ajan hän pakenee, matkustaa yksin ja sekalaisissa ryhmissä paikasta toiseen, etsii, löytää ja kadottaa erinäisiä asioita ja samalla paljastaa salaisuuksia mm. omia vanhempiaan koskien. Lopulta hän päätyy Pohjoisnavalle ja kohtaa julmia ihmisiä, jotka tekevät inhottavia asioita. Kuten fantasioille on kovin tavanomaista, myös Lyran elämästä on olemassa ennustus. Mukana on myös Lapissa asuva noita nimeltään Serafina Pekkala.
 
En ollut aivan täysin lumoutunut teoksen luettuani, joskin ihan joutuisasti luettavaa tekstiä se onkin. Kerronta oli paikoin liian hidasta ja kiihdytti sitten odottamatta vauhtiaan silloin, kun olisi tehnyt mieli kuulla asioista lisää. Loppu jättää ihmettelemään, mitä tulikaan luettua, sillä paljoa ei selitellä ja tarina käynnistyy kunnolla vasta viime metreillä. Onkin siis luettava jossain vaiheessa ainakin seuraava osa, jotta saisi paremman käsityksen teoksen maailmasta, joka muistuttaa hieman omamme, sekä rinnakkaisista todellisuuksista, joiden olemassaoloa vasta väläytellään. 

   

Arvosana:

  

  

Takakannesta:

Noidat ovat jo tuhansia vuosia tienneet toisista maailmoista, rinnakkaismaailmoista, jotka ovat olemassa limittäin meidän maailmamme kanssa. Noitien asuinseuduilla maailmojen välinen verho on ohut, ja he ovat kuulleet puhuttavan lapsesta, jolla on suuri kohtalo. Tuo lapsi on Lyra, vilkas, itsepäinen ja utelias tyttö, joka on elänyt koko lapsuutensa tiedemiesten Keskellä Jordan Collegessa. Lyra ja hänen daimoninsa Pantalaimon joutuvat henkeäsalpaavaan seikkailuun kauas Pohjoiseen, panssarikarhujen, jäätiköiden ja noitien maahan. Apunaan Lyralla on aletiometri, symboleihin perustuva kultainen kompassi, mutta sitä on opttava tulkitsemaan, eikä se ole helppoa.

Suomentanut: Helene Bützow, 451 sivua, Tammi 2007 (8. painos, 1. painos 1996)

    

Alkuperäinen nimi: The Golden Compass (1995)

  

Kirja on luettu myös täällä: Hurja hassu lukija, Oksan hyllyltä, Hallan henki, Kirjakertomuksia, Lukematon maailma, Kirjan nurkkaan

   

Sarjassa ilmestyneet:

• Kultainen kompassi (1996) / The Golden Compass (1995)
• Salaperäinen veitsi (1997) / The Subtle Knife (1997)
• Maaginen kaukoputki (2001) / The Amber Spyglass (2001)

Claudia Gray: Ten Thousand Skies Above You (Firebird #2)

"Even if I can put the three parts of Paul's soul together again, he might never be the same."

  

 
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis
  

Ihastuin Claudia Grayn Firebird-sarjan ensimmäiseen osaan A Thousand Pieces of You. Niinpä pyysin Oulun kaupunginkirjastoa hankkimaan myös toisen osan kokoelmiinsa, mutta siinä menikin pidempään kuin olin osannut varautua. Ehdotukseni hyväksyttiin ja teos siirtyi hankittavana statukselle jo 2016 helmikuussa ja kirjan sain lainaan viimein nyt elokuussa. Ahmaisin sen parilla istumalla, ja oli ihanaa lukea pitkästä aikaa englanniksi. Vaikka tämä ei aivan ylläkään edeltäjänsä tasolle, on se erittäin nautittavaa YA-kirjallisuutta.   

    

I loved him so much. I love him still; I will always love him, I think, to the end of my life. (s. 260)

   

Tällä kertaa Margueriten on metsästettävä rakkaan Paulinsa pirstaleita, kun hänen sielunsa (paremman sanan puutteessa), on tahallisesti revitty kappaleiksi ja levitetty usean eri ulottuvuuden versiohinsa. Toisin kuin muut matkaajat, Marguerite on erityinen. Hän ei unohda omaa minäänsä astuessaan muiden ulottuvuuksien itseensä. Triadversen soluttautuja teki hänestä täydellisen matkaajan, taka-ajatuksena kiristämällä hyödyntää hänen kykyään omiin tarkoituksiinsa. 

    

The selves we enter during our cross-dimensional travels aren't supposed to remember anything we do while we're in charge of their bodies. -- But I'm a "perfect traveler" -- Every single Marguerite I've ever visited must have remembered everything I did and said in her life. (s. 267)

  

Nautin suuresti, kun Marguerite hyppää uuteen ulottuvuuteen ja lähtee selvittämään ajankuvaa, lähipiiriään ja Paulin olinpaikkaa. Teoksessa vierailtuja  rinnakkaistodellisuuksia ovat mm. Warverse, jossa on kolmannen maailmansodan aikainen Amerikka (josta pidin ehkä eniten tässä kirjassa), Mafiaverse, jossa Marguerite joutuu kidnapatuksi, Russiaverse, missä jo ensimmäisessä kirjassa tavattu Marguerite on Venäjän tsaarin tytär sekä pahamaineinen Triadverse, joka haluaa tuhota kaikki ne ulottuvuudet, jotka ovat kehittämässä maailmojen välillä matkustamisen mahdollistavan Firebird-teknologian.

   

Harmillisesti pari juonenkäännettä, joista aluksi vain vihjaillaan oli liian ennalta-arvattavia, mutta onneksi teos tarjoili myös yllättäviä käännöksiä, jotka saivat minut henkäisemään ääneen. Margueriten ja Paulin rakkauteen tulee ryppyjä. kun Paulin yhteenkasattu sielu päätyy versioon, joka on masentunut ja tämä varjostaa parin suhdetta. Luulen, että kolmas osa (jonka lainasin jo heti perään) keskittyy jossain määrin Margueriten ja Paulin suhteen korjaamiseen ja Triadia vastaan kamppalemiseen. Kiinnostavia lukuhetkiä siis tiedossa. 

   

The multiverse is infinite. So yeah, we go through some terrible things together, and I've seen versions of you who are darker and damaged, And I don't care. I want you even when you're broken. I want you even when you are broken. I want you no matter what. I love you completely. (s. 418)

© Niina Tolonen

 
Aloitan syyskuussa kuuden kuukauden työharjoittelun joka keskittyy mm. koulukirjaston tietokannan päivittämiseen, joten luku- ja bloggaustahti varmaan hieman hidastuu. Onneksi varastossa on muutama Risingshadow-kritiikki ja rästipostaus, joita ei ole vielä julkaistu, niin niistä saa jo monta postausta aikaiseksi. 

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

A terrible calm comes over me. Maybe this is what people feel like before they commit murder. “You killed Paul.”

  

“Not kill,” Conley pants. He’s still fighting to breathe normally. “I splintered him. Not the same thing at all.”

  

“You tore his soul into pieces! You broke him apart!”

   

Conley’s grin isn’t as cocky when he’s sprawled on the floor. “But you can put him back together again.”

   

426 s. Harper Teen 2015

  

Sarjassa ilmestyneet:

• A Thousand Pieces of You (2014)
• Ten Thousand Skies Above You (2015)
• A Million Worlds with You (2016)

    

Myös näissä blogeissa on matkattu rinnakkaisulottuvuuksiin: Notko, se lukeva peikko, Todella vaiheessa 

  

Kirjailijan kotisivut

Claudia Gray: A Thousand Pieces of You (Firebird #1)

"For generations now, people have dreaded World War Three. But they're making a huge mistake. They're expecting war to look the way it looked before."

      

     

Lukuhaasteissa: Goodreads 50: 5. A book with a number in the title, I Spy: 2 Number

Tunnelmamusiikkia: Fall Out Boy: My Songs Know What You Did In The Dark (Light Em Up), Adiemus: Cantus - Song Of The Spirit

  

Claudia Grayn teos osui ensimmäisen kerran silmiini Notkopeikon blogissa. Hänen houkuttelevan bloggauksensa jälkeen teinkin teoksesta hankintapyynnön kirjastooni, johon vastattiin myöntävästi. Aloitin kirjan samantien kun sain sen, mutta hieman alun jälkeen hairahduin lukemaan pari muuta kirjaa ja lopulta minun piti pikalukea teos parissa vuorokaudessa, sillä siitä oli tehty varaus.

   

Kuinka kuvailla tätä kirjallista yksilöä, joka on kuin teosten Pitkä maa, Muukalainen, Anna Karenina, Veden alla ja Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea rakkauslapsi? Lopputuloksena on varsin mielenkiintoinen keitos, sanoisinko. A Thousand Pieces of You alkaa hitaasti, mutta kasvattaa tasaisesti koukuttavuuttaan muutaman ensimmäisen luvun aikana. Viimeisten sivujen jälkeen tahtoisi heti saada jatko-osan käteensä, mutta Ten Thousand Skies Above You ilmestyy vasta loppuvuodesta 2015.

  

Päähenkilönä seurataan Marguerite-nimistä nuorta neitoa, jonka vanhemmat ovat molemmat fysiikan tutkijoita. Hänen äitinsä pitkäaikaiset tutkimukset rinnakaisulottuvuuksista ovat viimein muuttumassa naurunalaisista teoriasta kovaksi käytännöksi. Yhdessä opiskelija-avustajien Paulin ja Theon kanssa hän on rakentanut laitteen nimeltään Firebird, jonka avulla on mahdollista siirtyä rinnakkaiseen maailmaan. Materian siirtäminen on vaikeaa, mutta energian tulisi siirtyä kohtalaisen helposti ja mieli on äidin mielestä yksi energian muodoista.

     

Margueriten isä kuolee yllättäen ja tapahtumaa pidetään murhana. Syyttävä sormi osoittaa Pauliin, joka on tuhonnut vähän aikaa sitten Firebirdiin liittyvät tutkimustulokset, ottanut laitteen ja paennut johonkin toisista maailmoista. Theo on korjannut kaksi Firebirdin aiempaa prototyyppiä ja on lähdössä Paulin perään saattaakseen tämän oikeuden eteen tai kostaakseen muilla tavoin tämän teos. Vastoin Theon kieltelyä, Marguerite lähtee mukaan, sillä hänellä on mielestään suurin oikeus kostoon. 

   

Teoksessa esitellään neljä eri ulottuvuutta, jotka eroavat toisistaan hyvinkin paljon. Kaikissa niissä on silti jotain tuttua. Etenkin ihmisissä, keitä Marguerite tapaa. Paulilla oli teoria siitä, että on olemassa kohtalo, joka ohjaa samat ihmiset kohtaamaan toisensa yhä uudelleen. Tämä teoria näyttää pitävän paikkansa, sillä Firebirdillä matkatessa otetaan haltuun toisen ulottuvuuden "minä", toisin sanoen kaapataan tämän elämä hetkellisesti. Jokaisella ihmisellä kun on uniikki sormenjälkensä maailmankaikkeudessa, eikä tätä koodia ole mahdollista saada aikaan kuin yhdellä ainoalla tavalla. On siis olemassa maailmoja, joista ei löydy "sinua", sillä jokin asia on tapahtunut eri tavoin, esimerkiksi vanhempasi eivät koskaan kohdanneet. 

   

The universe is in fact a multiverse. Countless quantum realities exist, all layered within one another; we'll call these dimensions for short. 

Each dimension represent one set of possibilities. Essentially, everything that can happen does happen. there's a dimension where the Nazis won World War II. A dimension where the Chinese colonized America long before Columbus ever sailed over. And a dimension where Brad Pitt and Jennifer Aniston are still married. Even a dimension just like my own, identical every way, except on one day in fourth grade, that Marguerite chose to wear a blue shirt while I chose to wear a green one. Every possibility, every time fate flips a coin, splits the dimension yet again, creating yet more layers of reality. It goes on and on forever, to infinity. 

These dimensions aren't off in faraway outer space. Thy're literally all around us, even within us, but because they exist in another reality, we can't perceive them. (s. 6-7)

   

Jokaisessa maailmassa Marguerite kerää paloja totuudesta kaiken tapahtuneen taustalla ja lopputuloksena muodostuva kuva on hyvin erilainen kuin mitä hän odotti. Gray heittelee kiehtovasti niin hehmojaan kuin lukijaakin täysin ennalta-arvaamattomiin tilanteisiin. Esimerkiksi yhdellä todellisuudessa on jotain samaa Anu Holopaisen Ihon alaisten kanssa: Cosmetic surgery has warped the face of every woman over thirty; they don't look younger, just not quite human in a way society has decided to pretend not to see. (s. 42)

   

Teos herättää paljon kysymyksiä, joihin trilogian ensimmäinen ei vielä vastannut. "We'll have to put that in the guide to interdimentional travel you and I get to coauthor someday: The Hitchhiker's Guide to the Multiverse." (s. 95) Nimittäin tilanteita joissa esimerkiksi jonkin todellisuuden minä on aivokuollut, mutta hänen ruumistaan pidetään keinotekoisesti elossa. Pystyykö ulottuvuusmatkaaja ylipäätään astumaan tähän ulottuvuuteen, ja jos voi, jääkö hän jumiin tällaiseen ruumiiseen, vai voiko ottaa sen käyttöönsä ja kävellä ulos sairaalasta (no, ei ehkä kävellä, jos lihakset ovat heikentyneet)? 

  

Entä mitä alkuperäiselle ruumiille tapahtuu mielen ollessa poissa vaikkapa kuukauden? Matkaajan ruumiin kerrotaan muuttuvan mahdottomaksi havaita (menee kaiketi johonkin liminaalitilaan), mutta ei kuitenkaan kuihdu ravinnon puutteesta. Myös pari muutakin asiaa jäi ihmetyttämään, kuten oliko Firebird toisen ulottuvuuden ihmisten havainnoitavissa vaiko ei - en tiedä luinko tai ymmärsinkö jotain väärin, mutta kirjassa tuntui olevan tästä ristiriitaista tietoa.

  

Ristiriitaisuuksista, juonellisista aukoista ja kolmiodraamasta huolimatta teos oli kuitenkin koukuttava ja mielenkiintoinen. Etenkin rinnakkaisulottuvuus numero kaksi oli ihastuttava. Tässä maailmassa vietettiinkin aikaa varsin pitkään, niin että lukija ehti rakastumaan siihen useastakin näkökulmasta. Hahmoista kiehtovin on Paul, jota jahdataan ulottuvuudesta toiseen ja hänestä saadaan pikkuhiljaa lisää tietoa Margueriten muisto-takaumien kautta. 

   

Suosittelen teosta lämpimästi jos se tämän pintaa kevyesti raapaisevan esittelyn aikana alkoi kiinnostamaan. Vaikka tästä ei uutta super-suosikkia tullutkaan, on kirjalla oma lumovoimansa. Jatko-osa on siis ehdottomasti To be read-listallani.

  

Arvosana:

   

Takakannesta:

Marguerite Caine’s physicist parents are known for their radical scientific achievements. Their most astonishing invention: the Firebird, which allows users to jump into parallel universes, some vastly altered from our own. But when Marguerite’s father is murdered, the killer—her parent’s handsome and enigmatic assistant Paul—escapes into another dimension before the law can touch him.

Marguerite can’t let the man who destroyed her family go free, and she races after Paul through different universes, where their lives entangle in increasingly familiar ways. With each encounter she begins to question Paul’s guilt—and her own heart. Soon she discovers the truth behind her father’s death is more sinister than she ever could have imagined.

A Thousand Pieces of You explores a reality where we witness the countless other lives we might lead in an amazingly intricate multiverse, and ask whether, amid infinite possibilities, one love can endure.

  

Samantyylisiä kirjoja: Terry Pratchett & Stephen Baxter: Pitkä maa, Diana Gabaldon: Muukalainen, Leo tolstoi: Anna Karenina, Kat Falls: Veden alla, Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
  

357 s. Harper Teen 2014

    

Myös näissä blogeissa on matkattu rinnakkaisulottuvuuksiin: Notko, se lukeva peikko, Kirjasirkus 

   

Kirjailijan kotisivut