lauantai 17. huhtikuuta 2021

Noitia, vampyyrejä, yksisarvisia ja lohikäärmeitä

“Täällä tapahtuu selvästi jotain outoa.”
 

  
Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Helmet 41. Kirjassa matkustetaan junalla
 
Laura Ellen Andersonin hurmaava sarja tyttövampyyristä ystävineen sai jatkoa. Ensimmäisessä osassa paljastui, että Pimeän valtakunnan asukkaat ovat turhaan vuosia pelänneet Valon olentoja, mutta mistä kaikki tämä on lähtenyt liikkeelle, siihen vastaa Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset.
 
Amelian uusin ystävä, kuningas Vladimirin poika Tangine on puoliksi vampyyri ja puoliksi keiju. Hänen äitinsä Hentomieli on Valon valtakunnan kuningatar. Hän on kadonnut vuosia aikaisemmin ja nyt kaverukset lähtevät etsimään häntä.
 
“Me olemme ystäviäsi.” 
“Palvelijoita”, Tangine hymyili. 
“Ystäviäpä”, Amelia korjasi. 
Tangine veti syvään henkeä. “Ysss...” Hän pyyhki otsaansa. “Ysss...” Hän yritti uudelleen. “Ysvelijoita?” Hän näytti ylpeältä itsesään. 
“Se meni jo… paremmin”, Amelia sanoi. (s. 15)
 
Amelian äiti ompelee koko joukolle asut, joiden avulla he eivät erotu joukosta. Amelialla on jo valmiiksi siivet, niinpä hän tekeytyy keijuksi ja hänen lemmikkikurpitsastaan Purskusta tulee päivänkakkara. Jeti Flooran asu on yksisarvinen, viikatemies Kalmo saa enkelikisun tamineet ja kuningas Vladimir pukeutuu leppäkertuksi.
 
Näin varustautuneena joukko ylittää valtakuntien rajan. Heillä on kartta, mutta se tuhoutuu heti alussa. Myös kuningas Vladimirille käy hassusti, mutta lapset päättäsvät silti jatkaa matkaansa. Onneksi he saavat apua Valon olennolta ja saavat tietää kuinka Kimaltala-nimiseen paikkaan pääsee. Kuningas on epäillyt vaimonsa olevan mahdollisesti siellä.
 
Floora hypähti ylös ja pieraisi säikähdyksestä. 
Hohtava nuori yksisarvinen, jolla oli kimmeltävä tumma harja, istui viereisessä säkkituolissa. 
“MÄÄ IHAN PELÄSTYIN”, Floora sanoi. 
“Anteeksi!” yksisarvinen sanoi. “Ei ollut tarkoitus säikäyttää sinua. Sallinet minun esittäytyä. Olen Fabio. -- Olet aivan toista maata kuin kukaan muu yksisarvinen, jonka olen koskaan tavannut.” (s. 90-92)
 
Kimaltalaan pääsee vain sateenkaarijunalla. Matkan aikana Floora tutustuu Fabio-nimiseen yksisarviseen, joka kutsuu hänet ylhäisten yksisarvisten juhlaan. Amelia nuuskii ympäristöä yksisarvisten keskittyessä Flooraan ja löytää kadonneen kuningattaren ja tulee paljastaneeksi suuren huijauksen. Valon ja Pimeyden olennot pidetään tarkoituksella erossa toisistaan lietsomalla pelkoa.
 
“EN MÄÄ OLE MIKÄÄN NEITO, MÄÄ OON… -- MÄÄ OON VAHVA JA ITSENÄINEN YKSISARVINEN”, Floora sanoi.
--
“Minä sitten pidän vahvoista ja itsenäisistä yksisarvisista”, [Fabio] sanoi.
(s. 142)
 
Floora on ihan huippuhahmo! Tykkäsin tästä ekaa osaa enemmän, sillä kirja opettaa alleviivaamatta ja varsin nerokkaasti suvaitsevaisuudesta, valeuutisista ja propagandan levittämisestä. Se haastaa myös ajattelemaan itse ja kyseenalaistamaan vanhoja tapoja. Ja lisäksi näissä on todella kivaa huumoria.
 
Sarjan kolmas osa, Amelia Kulmuri ja muistovaras ilmestyy elokuussa.
 
Arvosana:


Takakannesta:

Amelia Kulmuri on takuulla suurisydämisin vampyyri, jonka olet koskaan tavannut!
 
Kun aurinko nousee Pimeyden valtakunnassa, Amelia ystävineen pukee valepuvut ylleen ja suuntaa kohti kammottavaa, kimaltavaa Valon valtakuntaa. Ystävysten päämääränä on löytää pitkään kadoksissa ollut kuningatar Hentomieli.
 
Pelottavat keijut ja karmivat enkelikisut lymyävät joka kulman takana, mutta Hentomieltä ei näy missään. Vaikuttaa siltä, että Amelian on sukellettava syvemmälle ylhäisten yksisarvisten maailmaan. Etsintöjen tiimellyksessä paljastuvat salaisuudet laittavat liikkeelle tapahtumavyöryn, jota tuskin kukaan osaisi aavistaa.
 
Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset on hervottoman Amelia Kulmuri -kirjasarjan toinen osa. Se osoittaa, kuinka ulkokuori voi usein pettää — monin tavoin. Ainutlaatuinen huumori ja Amelian ystävät lemmikkikurpitsa Purskusta Kalmo Niittomieheen pitävät huolen, että tarinan parissa viihtyvät kaikki ikään katsomatta.
 
Laura Ellen Anderson on Lontoossa asuva kirjailija ja kuvittaja. Hän on julkaissut kymmenen vuoden aikana useita menestyneitä lastenkirjoja.
 
Suomentanut: Sarianna Silvonen, 238 sivua, Kumma kustannus 2021
 
Alkuperäinen nimi: Amelia Fang and the Unicorn Lords (2018)
 
Sarjassa ilmestyneet:
 
*****
 
“- Jos lohikäärme alkaa seurata jotakuta, niin se on suuri kunnia.”
 


 
Lukuhaasteissa:
Helmet 36. Kirjassa liikurtaan ajassa
 
Joonas Tolvasen lastenkirja Jademiekan arvoitus vie nojatuolimatkalle Kiinaan! 🐉
 
Tiedän, että siellä on panda-karhuja ja pitkä muuri. Kiinassa syödään paljon riisiä. Minä en tykkää riisistä. Se on kuivaa ja tarttuu usein kitalakeen. Ehdotan äidille, että pakataan matkalaukkuun perunoita. äiti ei ota ehdotustani tosissaan ja nauraa leveästi. (s. 7)
 
Jaakko ja Elias ovat tapaamassa mummia, joka on töissä museossa Pekingissä. Vieraillessaan Kielletyssä kaupungissa pojat matkaavat vahingossa menneeseen aikaan keisarin puutarhan kallion halkeaman kautta.
 
- Hassu. Sinä pakkaat reppuun aina turhaa roinaa, sanon. - Eihän me minnekään naparetkelle olla menossa, vaan Kiellettyyn kaupunkiin. (s. 13)
 
Jaakolla menee hetki tajutessa, että hän on siirtynyt ajassa taaksepäin. Pikkuveli on joutunut pulaan ja samalla Jaakko tulee monen mutkan kautta auttaneeksi tyttöä, jonka isä on vankilassa ja syrjäyttämään uusien ystäviensä avulla vallassa olevan vilpillisen keisarin.
 
Ihmettelen, minne asfalttitiet, kerrostalot ja autot ovat hävinneet. Näen ainoastaan hiekkateitä, rattaita vetäviä hevosia ja matalia rakennuksia. (s. 28)
 
Mukavan lyhkäinen ja vauhdikas kirja lukemaan oppineille. Alussa oli vaikea tottua lyhyisiin lauseisiin ja yksinkertaistettuun kieleen, mutta tarinan edetessä tyyliin tottuu samalla, kun teksti alkaa rönsyilemään runsaammaksi.
 
- Jos olemme tehneet aikamatkan muinaisuuteen, kuinka pääsemme kotiin? Elias kysyy. (s. 55)
 
Arvosana:

 
Takakannesta:

Kung-fu-taidotkin ovat tarpeen, kun veljeskaksikko päätyy aikamatkalle muinaiseen Kiinaan. Runsaasti kuvitettu seikkailu lukemaan opetteleville.

Jaakko ja Elias pääsevät Kiinaan tapaamaan mummia, joka on työtehtävissä Pekingin suurimmassa museossa. Kun veljekset livahtavat Kielletyssä kaupungissa hetkeksi omille teilleen, tapahtuu hurjia: pojat humpsahtavat kallionhalkeamasta menneeseen aikaan.

Onko mummin antamalla ikivanhalla onnenkorulla osuutta tapahtumiin? Miten niihin liittyy Jaakon kintereillä kulkeva lohikäärmeen poikanen? Entä keisarin tytär ja jademiekka, joka tarun mukaan hehkuu kirkkaana vain oikean keisarin kädessä?

101 sivua, Otava 2020

Kuvittanut: Janne Kukkonen

Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Kirjojen keskellä
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Jademiekan arvoitus
  • Puunaamioiden kirous (tulossa elokuussa)
*****
 
“Eivät he nyt yhtä mittaa voineet törmätä yliluonnollisiin tapahtumiin!”
 

 
Lukuhaasteissa: Helmet 37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa
 
Anu Holopaisen Iik -lastenkauhusarja viiden osa Plattilan noita on inspiroitunut The Blair Witch Project -elokuvasta.
 
- Ei me sentään olla mihinkään Saharan autiomaahan menossa, hän mutisi. - Mitä muuta sun muka pitää pakata kuin hammasharja? (s. 5)
 
Saku ja Sussa ovat lähdössä leirikouluun. Saku ei ole erityisen erähenkinen, mutta koska kaksossisko on hänen paras ystävänsä, hän suostuu lähtemään mukaan kameramieheksi. Video olisi sitten tarkoitus laittaa koulun sivuille muidenkin koettavaksi. Ja voisihan siellä metsässä vaikka sattua jotain jännää, mistä harmittaisi jäädä paitsi.
 
- Olisiko helpompi käyttää Google Mapsia? Nadia kysyi.
--
- Kaikkeen ei tarvita sähköä ja nettiä, me käytetään karttaa ja kompassia.
--
- Karttaa ja kompassia? Ihan kuin jotkut eläimet, Nikke mutisi.
--
- Kuka tietää, Sanni sanoi. - Joskus voi käydä niin, että teknologiaan ei voikaan luottaa tai sitä ei ole edes saatavilla. Silloin on hyvä olla vähän muitakin taitoja kuin vain selailusormen käyttö. (s. 19)
 
Saavuttuaan metsään, jossa joukon on tarkoitus samoilla ja yöpyä, he kuulevat parilta kalastajalta tarun, jonka mukaan siellä on asunut muinoin noita.
 
- Plattilan noita asui näissä metsissä parisataa vuotta sitten -- Söi pieniä lapsia, vei niitä metsän uumenissa olevaan taloonsa, jota kukaan ei koskaan löytänyt. Noita herää aina kahdenkymmenen vuoden välein etsimään syötävää. Nyt taitaa olla kahdeskymmenes vuosi viime kerrasta. (s. 24)
 
Kun yksi leiriläinen katoaa ja puun oksalta löydetään roikkumasta risuista tehty nukke, ovat kaksoset varmoja, että taru on täyttä totta. He ovat kohdanneet yliluonnollisia ja ekstraterestriaaleja olentoja aiemminkin. Kun molemmat opettajatkin katoavat, lasten on päätettävä, mitä seuraavaksi tehdään.
 
Nikke poimi kuusen oksien seasta tikuista kyhätyn kapineen. Se oli solmittu jonkin sitkeän ruohokasvin lehdillä kokoon ja muistutti etäisesti ihmistä, jonka kädet ja jalat ovat harallaan.
- No toi on ihan kirjaimellisesti tikku-ukko, Saku sanoi ja pyrskähti hermotuneeseen nauruun.
- Tää on jotenkin karmiva, Nikke sanoi.
(s. 49)
 
Kirja on lyhkäinen ja täynnä toimintaa. se sopii hyvin 9+ lapsille. Ei kuitenkaan kannata lukea tätä ennen nukkumaanmenoa. Metsään eksyminen on yksi minun peloistani (enkä varmaankaan ole tämän kanssa yksin) ja siksipä kirja aiheutti ihan aitoja väristyksiä.
 
Saku näki mielessään, kuinka he kaksi kerrallaan lähtisivät aina etsimään edellisiä kadonneita, kunnes kaikki olisivat metsän uumenissa. -- Jos joku etsijä löytäisi kameran, muu maailma saisi edes tietää metsän vaarallisista voimista. (s. 57 ja 73)
 
Arvosana:

 
Takakannesta:
Alakouluikäisten suosittu IIK!-sarja nostattaa jälleen kauhunväreitä, tällä kertaa noitametsään suuntautuvan leirikoulun merkeissä. Helppolukuinen, maltillisen pituinen ja sopivan jännittävä tarina houkuttelee myös vähemmän lukevia lapsia uppoutumaan kirjaan.
 
Sussa ja Saku osallistuvat leirikouluun, joka suuntaa Plattilan metsiin muutaman yön vaellukselle. Leppoisa retki saa huolestuttavan käänteen, kun paikalliset kertovat retkeläisille Plattilan noidasta, joka sieppaa lapsia ja estää kännyköiden toimimisen. Ennen pitkää yksi luokkatovereista katoaa metsään, ja hänen jälkeensä myös molemmat opettajat.
 
Neuvokkaat leirikoululaiset jatkavat matkaa omin päin, mutta metsä tekee heille pelottavia temppuja: polut vaihtavat paikkaa ja jokin näkymätön olento kiertelee tutkimassa telttoja yön pimeydessä. Kun vielä yksi leiriläinen katoaa ja hänen äänensä kutsuu metsän keskeltä löytyvästä kummitustalosta, on aika kohdata Plattilan noita silmästä silmään!
  
116 sivua, Myllylahti 2021
 
Sarjassa ilmestyneet osat:

torstai 15. huhtikuuta 2021

Syksyn 2021 tulevia kirjoja


  
Maaliskuun 17. oli päivä, jolloin huomasin ensimmäisen syksyn uutuuskatalogin ilmestyneen nettiin. Tuntui tälläkin kertaa niin jännittävältä päästä kurkistelemaan, mitä kaikkea syksyllä on luvassa, vaikka kevätkään ei ole vielä kovin pitkällä. Näinä koronavuosina on erityisen tärkeää, että voi ajatella kohti tulevaisuutta. Kirjasyksystä näyttää tulevan todella muhkea - miten kummassa ehdin lukemaan edes kolmanneksen näistä kiinnostavista uutuuksista?

  • N.K. Jemisin: Viides vuodenaika (syyskuu)
  
  • Victoria Aveyard: Maailmojen murtaja (syyskuu)
  • Leigh Bardugo: Tuho ja roihu (heinäkuu) 
  • Mikki Lish & Kelly Ngai: Taikurin kartta (elokuu)
  
  • Sirkka Knuutila: Rosmariini ja valkoinen joulu (lokakuu)
  • Anne Muhonen: Älä unohda minua (lokakuu)
  • Aija ja Janne Salovaaran & Tuomas Kärkkäinen: Kosa ja Muka muuttavat maailmaa - Kestävän kehityksen jäljillä (lokakuu)
  
  •  J. Sakari Salonen: Viisi maailmaloppua (elokuu)
  • Mikael Wahlström: Koneet, joilla pelastamme planeetan (lokakuu)
  
  • Holly Bourne: Vuosikirja (heinäkuu)
 
  • Ilkka Auer: Hornantuli (syyskuu)
  
  • Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa (kesäkuu)
  • Risto Isomäki: Atlantin kuningatar (lokakuu)
  • Kuparikettu & Heikki Saure: Noitakirja - Nykynoidat ja noitien historia (elokuu)
  • Kari Silfverberg & työryhmä: Ilmastometsät - Metsät planeetan pelastajina (syyskuu)
  • Riina Tanskanen: Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä (elokuu)
  
  • Carlyn Beccia: Hirmuiset hirviöt - Kauhistuttavat otukset ihmissusista vampyyreihin (elokuu)
  • Nelli Hietala: Maailmanlopun kahvila (toukokuu)
  • Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin (lokakuu)
  • Miska Karhu: Nimeni on Alex (syyskuu)
  • Aiden Thomas: Hautausmaan pojat (lokakuu)
  
  • Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja muistovaras (elokuu)
  • Catherine Doyle: Ebenezerinkadun ihme (lokakuu)
  
  • Grégoire Kocjan & Mateo Dineen: Hirviöt - Vinksahtanut valikoima (syyskuu)
  • Reetta Niemelä & Katri Kirkkopelto: Mustan kuun majatalo (joulukuu)
  
  • Marc-Uwe Kling: Qualityland (toukokuu)
  • Janne Kukkonen: Voro 3 - Jumalten hauta (syyskuu)
  • Sylvain Neuvel: Tulevaisuuden historia (kesäkuu)
  
  • José Rodrigues dos Santos: Auschwitzin taikuri (syyskuu)
  
  • Elisabet Aho: Peikkokallion salaisuus (syyskuu)
  • Anu Holopainen: Demonikuiskaaja (Iik! 6) (elokuu)
  • J.S. Meresmaa Khimaira (elokuu)
  
  • Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään (syyskuu)
  • B.B. Alston: Amari ja yön veljet (syyskuu)
  • Magdalena Hai: Isetin solmu (syyskuu)
  • Siri Kolu: Iltasatuja maailmanpalosta (syyskuu)
  • Oskar Källner: Imperiumin perilliset 1 - Tähtiin temmatut (kesäkuu) ja Imperiumin perilliset 2 - Rautaruusu (lokakuu)
  • Hannele Lampela: Talventaian tarinoita - Lohikäärmeen kirous (syyskuu)
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 2 - Tuonenkoira (toukokuu) ja Pax 3 - Ihtiriekko (lokakuu)
  • Anu Ojala: Ryhmä Error - Kiristäjä (syyskuu)
  • Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu (elokuu)
  • Joonas Tolvanen: Puunaamioiden kirous (elokuu)
  • Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti (toukokuu)
  
  • Riku Talvitie: Luurankovirus (elokuu)
  
  • Eva Frantz: Ruukin salaisuus (lokakuu)
  • Piia Leino: Lakipiste (elokuu)
  
  • Tanis Gray: Harry Potter - Neuleiden taikaa ja Star Wars - Galaksin parhaat neuleohjeet (syyskuu)
  • Elly Griffiths: Musta enkeli (syyskuu)
  • Elina Hirvonen & Nadja sarell: Kalle ja Vompatin soturit (syyskuu)
  • Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko (syyskuu)
  • Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents 5 - Pinnan alla (heinäkuu) ja Pet Agents 6 - Lumen saartamat (marraskuu)
  • Kashmeera Lokuge & Hyppe Salmi: Ilmatilaa (lokakuu)
  • Mariska, Reetta Niemensivu & Aapo Ravantti: Kummat ja kammot - Runoja ihme otuksista (syyskuu)
  • Sosuke Notsukawa: Kissa joka suojeli kirjoja (syyskuu)
  • Yoko Ogawa: Muistipoliisi (elokuu)
  • Kaisa Paasto & Mari Ahokoivu: Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla (lokakuu)
  • Christopher Paolini: Infinitum - Tähtien meri osa 2 (syyskuu)
  • Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Varjot - Helähdys (syyskuu)
  • Cristal Snow & Kati Vuorento: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous (lokakuu)
  • Pirjo Tuominen: Ylpeät purjeet (heinäkuu)
  • David Walliams: Jäätynyt jättiläinen (syyskuu)
  
  • Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Fredrika! - Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha (kesäkuu)
  
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Junen seikkailu (lokakuu)
  • Susanna Clarke: Piranesi (syyskuu)
  • Joel Elstelä: Sirkusleijonan mieli (syyskuu)
  • Lucy Ivison: Unelmien muotitalo - Silkkiä ja salaisuuksia (syyskuu)
  • Astrid Lindgren & Johan Egerkrans: Mio, poikani Mio (uusi kuvitus, marraskuu)
  • E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita (syyskuu)
  • Mari Luoma: Romeo ja hirviöt (syyskuu)
  • Anniina Mikama: Myrrys (elokuu)
  • Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Terra: Kloonit (heinäkuu)
  • Thomas Taylor: Kammovarjo (syyskuu)
 
Top 10 eniten odotetut:
 

  1. B.B. Alston: Amari ja yön veljet
  2. Leigh Bardugo: Tuho ja roihu
  3. Mintie Das: Kuolleetkin ghostaa
  4. Magdalena Hai: Isetin solmu
  5. N.K. Jemisin: Viides vuodenaika
  6. Leah Johnson: Jos vain kruunun saisin
  7. E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita
  8. Aiden Thomas: Hautausmaan pojat
  9. Jessica Townsend: Onttorokko - Morriganin ajojahti
  10. Yoko Ogawa: Muistipoliisi

tiistai 13. huhtikuuta 2021

Karen Thompson Walker: Ihmeiden aika

"Jonakin päivänä, jos selviytyisimme hengissä, kertoisimme tarinoita siitä, 
millaista Maassa oli muinoin ollut."
  
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 4.4.2021.
 
Ei palavia rakennuksia eikä katkenneita siltoja, ei vääntynyttä metallia eikä kärventynyttä maanpintaa, ei perustuksiltaan irtoavia taloja. Kukaan ei ollut vahingoittunut. Kukaan ei ollut kuollut. Alkuvaiheessaan katastrofi oli melkein näkymätön. (s. 18)
    
Karen Thompson Walkerin Ihmeiden aika kertoo elokuvamaisesti katastrofista sen tapahtumahetkellä. Kirjan tapahtumissa on paljon samaa kuin koronapandemiassa, tyhjeneviä kauppojen hyllyjä ihmisten rynnätessä hamstraamaan varmuusvarastoja, taisteluväsymystä jatkuvan varuillaolon takia, koulusta puuttuvia oppilaita, outo sairaus. “Todelliset katastrofit ovat aina erilaisia - mahdottomia kuvitella, yllättäviä, tuntemattomia.
   
Ennen pitkää ruokakaupat olivat tyhjillään, hyllyt paljaina kuin kalutut kananluut. (s. 10)
    
Tarinan päähenkilö on 23-vuotias Julia, mutta tapahtumat sijoittuvat aikaan, kun hän oli vasta kaksitoista, eikä hänen nykyhetkestään saada tietää paljoa. Maapallon pyörimisliike alkaa yhtäkkiä hidastua ja vuorokausi pitenee aluksi vain vähän, mutta vääjäämättä päivä päivältä lisää. Kertojalla on tapana viitata usein myöhemmin tuleviin tapahtumiin esimerkiksi toteamalla, kuinka vähän he osasivat katastrofin alussa kuvitella millaiseksi elämä muodostuisi, kun kaikki menee pieleen. Ennakoinnit paljastavat, että pahempaa on tulossa. Selitystä hidastumiselle ei kuitenkaan tarjota.
   
Minun mielestäni tämä planeetta on ollut jo kauan poissa tasapainosta, ja koko tämä juttu on sen keino korjata virheet. (s. 89)
    
Kirjassa spekuloidaan, mitä hidastumiseksi kutsuttu ilmiö aiheuttaa luonnolle ja ihmisille, mutta erityisesti keskiössä on Julian perhe. Ulkoisen kriisin lisäksi ilmenee myös perheen sisäisiä ongelmia. Isä käy työpaikan sijaan salaa naapurissa asuvan pianonsoiton opettajan luona. Äiti sairastuu painovoimatautiin, täyttää kaapit säilykkeitä ja kynttilöitä. Isoisä muistelee nuoruuttaan ja yrittää pelastaa poikansa perheen salaisella suunnitelmallaan. Julia on ihastunut poikaan, joka lähtee samalta bussipysäkiltä kouluun, mutta ei uskalla tutustua tähän - ei ainakaan ennen kuin hänen käsityksensä ympäröivästä maailmasta muuttuu.
     
Murhien ja muiden väkivaltarikosten määrä lisääntyi jyrkästi hidastumisen alkua seuranneina päivinä ja viikkoina. Ilmassa oli jotakin. Näytti siltä kuin hidastuminen olisi hidastanut myös arvostelukykyämme, poistanut estoja. (s. 50)
     
Haastavat ajat saavat Julian elämään täysillä. Kun kasvit ja eläimet kärsivät muuttuneen vuorokausirytmin takia, hän kukoistaa. Hänen parhaan ystävänsä perhe muuttaa muiden mormonien tavoin odottamaan maailmanloppua ja Jeesuksen toista tulemista, jota ei kuitenkaan ala kuulua. Kouluun palattuaan Hanna ei enää halua olla Julian kanssa. Juliasta tulee hylkiö, joka viettää ruokavälitunnit kirjastossa, joka koulun sattuessa pimeään aikaan on kuin akvaario, jonka valo paljastaa kaikki oudot kalat. Onneksi rullalautapoika vie Julian mukanaan seikkailuihin.
   
Niin monta outoa ilmiötä kuin sinä vuonna koimmekin, ehkä mikään ei yllättänyt minua enemmän kuin kuulla tuo pieni kysymys Seth Moranon suusta: "Tuletko mukaan?" (s. 216)
   
Kirjan nimi viittaa paitsi niihin muutoksiin, joita Maan pyörimisen hidastuminen, painovoiman lisääntyminen ja aurinkomyrskyt aiheuttavat, myös niihin muutoksiin joita teini-iän kynnyksellä oleva Julia kokee. Hän ostaa ensimmäiset rintaliivit, alkaa ajella säärikarvojaan ja saa ensisuudelmansa. Yhden kesän ajan kaikki on täydellistä, vaikka samaan aikaan kaikki tuhoutuu.
   
Välillemme oli äkkiä syntynyt yhdysside, sellainen joka on mahdollinen vain nuorille tai vaaran uhkaamille. (s. 250)
    
Ihmeiden aika vertautuu kevyesti mm. Maarit Verrosen Hiljaisiin jokiin ja Mats Strandbergin Loppuun. Kirjan kansikuva on hieman harhaanjohtava suurine kukkineen, sillä niitä ei löydy teoksesta. Teoksen kieli on hyvin kaunista, vaikuttavin lause on sen viimeinen, me olimme täällä
  
Seth ja minä pohdimme monesti pitkään, miltä maaima näyttäisi ihmisten kadottua. Kuulimme että kaikki muovi kestäisi pitempään kuin mikään muu, joten kuvittelimme katuni taloja hajonneina lukuun ottamatta PVC-putkia ja Legoja, Tupperware-kulhoja ja rantasankoja, tietokonesiruja ja kännyköitä ja partahöyliä. Kaikenlaisten pullojen röykkiöt kohoaisivat kaiken muun yli, niiden etiketit haalistuisivat vuyosikymmenien mittaan ja muovi halkeilisi räikeän, elottoman auringon alla. (s. 288)
  
Arvosana:

     
Takakannesta: 
Pysäyttävä tarina katastrofista ja selviytymisestä, kasvusta ja muutoksesta.
 
Karen Thompson Walkerin Ihmeiden aika on henkeäsalpaava muotokuva ihmisistä, jotka yrittävät löytää tien eteenpäin alati muuttuvassa maailmassa
 
Aurinkoisena lauantaiaamuna kalifornialaisessa esikaupungissa 11-vuotias Julia vanhempineen saa tietää, että maapallon pyöriminen on alkanut hidastua. Tv:n täyttävät uutiset, jotka kertovat vuorokauden pidentyneen melkein tunnin yhden yön aikana. Viikkojen kuluessa päivät ja yöt pitenevät pitenemistään ja maan painovoima alkaa kasvaa. Linnut, vuorovedet ja ihmisten käytös luisuvat sekasortoon.
 
Maailman täyttyessä vaaroista Julian täytyy kohdata myös muutokset itsessään ja omassa pienessä maailmassaan: hänen vanhempiensa välille kasvava kuilu, ensirakkauden mukanaan tuoma haavoittuvuus, kasvava yksinäisyys ja yllättävä, lannistumaton rohkeus.
  
Suomentanut: Pirkko Biström, 299 sivua, Bazar 2020
    
Alkuperäinen nimi: The Age of Miracles (2012)
     
Teoksesta muualla sanottua: Kirjapöllön huhuiluja, Kaiken ei tarvitse olla totta, Kirjanmerkkinä lentolippu, Kirjarouvan elämää, Kirjoihin kadonnut, Kirjasähkösähkökäyrä. Hemulin kirjahylly, Annelin lukuvinkit, Kirjanvuoksi

lauantai 10. huhtikuuta 2021

Kadonneiden eläinten jäljillä


“- Tervetuloa maalle!”

 

 

 Lukuhaasteissa: Helmet 2021: 40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista

 
Riina ja Sami Kaarlan Pet Agents -sarja oli jo kahden ensimmäisen osansa aikana koukuttava ja kivasti kuvitettu, mutta iik, kuinka hyvä tämä kolmas osa, Kadonnut kenttä oli! Kuvitus 5/5 ja tarinakin ansaitsee neljä ja puoli tähteä, ollen tähän mennessä vuoden toiseksi paras lukukokemus. Koin vahvaa nostalgiaa maatilan kuvia katsellessani. Jos joku ei siis vielä tiedä, asuin elämäni 13 ensimmäistä vuotta pienellä maitotilalla maaseudun rauhassa.
 
- Kääpiöpossuja ei suositella kaupunkiin, Kati-e totesi vakavana.
--
- Maalla Lotta olisi kyllä taatusti onnellisempi, Dahlia tuumi. (s. 21-22)
 
Tässä osassa minipossu Lotta muuttaa maalle, pelastetaan kesy naakka, etsitään kadonnutta koiraa ja löydetään samalla metsästä laiton ansa sekä opitaan mistä maito tulee
 
- Lehmät haluavat lypsylle, kun niiden utareet ovat täynnä maitoa. 
Timi pärskähtää nauruun. 
- Älä naura! Iida sanoi. - Juot sinäkin maitoa. On hyvä tietää, mistä se tulee! 
- Kaupasta! kailotti Ti-bot. (s. 115)
 
Kaiken lisäksi Ti-bot aiheuttaa huolia katoamalla. Lopulta joku löytää robotin ja toimittaa sen poliisiasemalle. Harmillisesti poliisisetä ei ensin usko Kati-en rakentaneen robottikumppaninsa, koska on niin nuori (ja mahdollisesti, koska on tyttö).
 
- Olen rakentanut sen itse. Se on ystäväni, Kati-e vastasi. 
- Pidätkö minua pilkkanasi? murahti kosntaapeli. - Mistä tiedä, että tämä on vain harmiton lelu eikä vakoilurobotti? Ja muka itse tehty, hän tuhahti robottia tarkastellen. (s. 177)
 
Pet Agentsit ovat todella loistavia eläinkirjoja alakouluikäisille. Jos sarja ei ole vielä tuttu, suosittelen ottamaan lukupinoon mahdollisimman pian. Et jää katumaan!
 
Tuuhean lehvästön takaa astui esiin valtava hirvi. Sen sarvet olivat kuin massiivinen kynttelikkö tai kruunu. Hirvi tuijotti lapsia. Metsä humisi. (s. 98)
 
Miinusta tulee vain “inkkari”-jutuista, jotka olisivat voineet jäädä menneisyyteen sekä sarjan tylsimmästä teosnimestä. Esimerkiksi “Ansa metsässä” tai “Varastetut ketunpennut” olisi ollut houkuttelevampi. Kuka muu huomasi, että lopussa Shadow ja Dahlia ovat lähdössä ulkoiluttamaan Shadow’n kissan Omia, mutta tekstissä sitä kutsutaan vahingossa Miriksi, joka puolestaan on Kati-en kissa.
   
Ladossa tuoksui vanha puu ja kuiva heinä.
--
- Täällä tuoksuu vanha kiireetön aika, Timi totesi.

- Historia, lisäsi Kati-e.
(s. 105-107)

  

 

Arvosana:


Takakannesta:
Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä kouluikäiset koukuttanut sarja jatkuu.
 
Vauhdikkaan Pet Agents –sarjan kolmannessa osassa Kati-e, Ti-bot ja Timi seikkailevat maaseudulla. Luomutila on täynnä söpöjä eläimiä, ja sähkömönkkärillä on kiva ajella ja auttaa maataloushommissa. Mutta verkko ei toimi kuten kaupungissa. Mitä tehdä, kun Ti-bot katoaa eikä kännykkä löydä kenttää?
  
116 sivua, Tammi 2021
  
Sarjassa ilmestyneet:
  

Luettu myös täällä: Lastenkirjahylly, Hiiri kirjahyllyssä

  

Samankaltaista luettavaa: Kaisa Paasto: Anni kaverinkesyttäjä 

  

*****

  

“- Jonkun on täytynyt hakkeroida pelin koodia, Kati-e totesi vihaisena.”

  

 
Lukuhaasteissa: Helmet 2021: 14. Kirja on osa kirjasarjaa
 
Jos kuvitus oli Pet Agentsien edellisessä osassa 5/5, niin tässä neljännessä osassa Peliin kätketyt se oli 6/5. Tällä kertaa Kati-en ja Ti-botin tehtävänä on etsiä kadonnut dinosaurus! Onneksi tehtävä ei sijoitu reaalimaailmaan vaan virtuaalipeliin. Riina ja Sami Kaarla ovat onnistuneet luomaan mahdottoman hienon pelimaailman, missä kesytetään dinosauruksia.
 
Mutta en ole varma, haluanko siirtyä virtuaalipeliin. Se HyperVR on jotenkin pelottava, kun neurolinkki siirtää mielen kokonaan pelimaailmaan. 
Neurolinkki on ihan mahtava! Lumia innostui. Voit tuntea kaiken niin kuin normaalimaailmassa. Tuntuu siltä kuin olisit oikeasti siellä. -- HyperVR on ihan turvallinen, hän vakuutti. (s. 18-19)
   
Milloin minä voin mennä ottamaan neurolinkin ja hypätä HyperVR-peliin DinoPez? Sign me in! Harmillisesti Elon Musk on vasta kehittelemässä kenties tällaiseenkin joskus tulevaisuudessa taipuvaa teknologiaa.
 
Kirjassa on huikea kuvitus tuosta pelimaailmasta, jossa kaikki tuntuu ja maistuu kuin olisi oikeassa maailmassa. Tämä on tietenkin kiehtovaa Ti-botille, joka pääsee ensi kertaa käyttämään käsiä ja maistelemaan ruokia. Jos kirja olisi YA:ta, voisin hyvinkin kuvitella, kuinka Ti-bot haluaisi oikean kehon ja ihastuisi rakentajaansa.
 
Tarina ja kuvitus kolkuttelivat nostalgisia Jurasic Park ja Dinotopia muistoja lapsuudesta. Tässä on myös sarjan tähän mennessä räjähtävin kohtaus, kun sankarimme kohtaavat hakkerin, joka on varastanut etsityn dinon. Koetaan myös kauhun hetkiä Kati-en, Ti-botin ja Timin tajutessa, etteivät pääsekään loggaamaan ulos pelistä. Onneksi apu saapuu yllättävältä taholta.
 
He yrittivät kerta toisensa jälkeen loggautua ulos, mutta se ei onnistunut.
--
- Hakkeri on muuttanut pelin toimintoja niin, että uloskirjautuminen on mahdotonta. 
- Mutta sehän on hirveä rikos, Timi sanoi. 
- Tyyppi on todella vaarallinen! Ti-bot totesi.
--
- Miten meidän käy? Entä jos emme pääse täältä pois? Mitä oikeille meille silloin tapahtuu? Kuolemmeko me? (s. 108-109)
 
Voin hyvin kuvitella, että tätä kirjaa pojatkin lukevat mielellään, sen verran paljon vauhtia ja vaarallisia tilanteita tässä on lemmikkijuttujen lisäksi (ei sillä, etteikö pojatkin lemmikkijuttuja lue).
 
Miksi he eivät olleet sopineet mitään Ti-botin kanssa? Olisi pitänyt kertoa, miltä oma avatar näytti. Miten he nyt löytäisivät toisensa?
--
Tilttis ja moro mikä häntä! Kati-e kuuli jonkun kehuvan ja kääntyi. Valkotukkainen poika, jolla oli valtavan suuret, heleänturkoosit silmät, hymyili hänen edessään. 
Ti-bot! Kati-e huudahti. Luulin, että olit tuo tuolla, hän sanoi ja osoitti metallista hahmoa vähän matkan päässä.
Sehän on roskis, Ti-bot hekotti.
--
Olinpas minä hölmö, kun ajattelin, että olisit täälläkin robotti. Näytät tosi ihanalta!
--
Näytänkö? Ti-bot hymyili tyytyväisenä.
--
Silmäsi ovat uskomattoman upeat. -- Onko minulla hiukkaakaan yhtä hienot silmät? Kati-e uteli ja räpsytteli tuuheita ripsiään. (s. 42-46)
   
Jos sarja olisi suunnattu nuorille, voisin hyvin kuvitella, että Kati-e ja Ti-bot olisivat enemmänkin kuin vain ystäviä, sen verran kiinnostavaa dialogia ja katseita vaihdetaan kaksikon ollessa virtuaalimaailmassa. Siellä Ti-bot on tehnyt avatarikseen pojan hahmon ja on innoissaan käsistä ja mahdollisuudesta syödä kaikkea.
  

 

Arvosana:

   

Takakannesta:
Scifi-herkuilla ja pörröisillä lemmikeillä hurmannut agenttikolmikko seikkailee pelimaailmassa.
 
Pet Agents -sarjan neljännessä osassa Kati-e saa avunpyynnön pojalta, joka on kadottanut… dinosauruksen! Mutta ei hätää, kyseessä on pelimaailma ja siellä sijaitsevan dinosauruspuiston dinot. Kati-e ottaa haasteen ilomielin vastaan, ja niin lemmikkiagentit lähtevät virtuaalimaailmaan ottamaan selvää, kuka pelaa vilunkipeliä!

      

116 sivua, Tammi 2020

 

 Sarjassa ilmestyneet:

lauantai 3. huhtikuuta 2021

Kauhua kakaroille

“Ihmeellinen elämä voi tehdä jostakusta kammottava.
Se panee unohtamaan, että maailmassa on ihmisiä, joilla on ongelmia.
Silloin ei oikein osaa välittää eikä huolehtia toisista.”

 

 
Lukuhaasteissa: Helmet 2021: 29. Kirjan henkilön elämä muuttuu
 
Jack Meggitt-Phillipsin Hirviö ja Helmikki kertoo orvosta Helmikistä ja 512-vuotiaasta Ebenezer Pinsetistä. Ebenezerin pitkän iän salaisuus on hänen talonsa ylimmässä kerroksessa asuva hirviö, joka oksentaa hänelle mitä ikinä toivookaan vastalahjaksi siitä, että saa syödäkseen mitä erikoisempia asioita. - “ei ollut sellaista esinettä, jota hirviö ei olisi pystynyt loihtimaan Ebenezerille”. Hänestä oli ihanaa omistaa sellaisia asioita, joita toiset himoitsivat, vaikka ne olivat hänelle melko samantekeviä.
 
Hirviö oli iso harmaa klöntti, jossa oli kolme mustaa silmää, kaksi mustaa kieltä ja suuri, kuolaa valuva suu. Sillä oli pikkuiset kädet ja pikkuiset jalat. (s. 12)
 
Kun hirviö ilmoittaa haluavansa syödä lapsen muutamaa päivää ennen Ebenezerin syntymäpäiviä ja seuraavaa elämää pidentävää tinktuura-annosta, vastustaa Ebenezer ensimmäistä kertaa hirviön pyyntöä. Pian hän kuitenkin jahtaa lapsia eläintarhassa, kunnes saa porttikiellon, sillä oma elämä on kaikkein tärkein Ebenezerille. Lintukauppias kertoo hänelle lopulta, että lapsia saa helposti orpokodista.
 
Orpokoti oli ruma talonrähjä. Ikkunoissa oli säröjä, ja seinämaali hilseili. Portin vieruskyltissä luki: “HERRASKAISTEN MIEKKOSTEN JA NEITOSTEN KASVATTAMO”.
--
“Kuten voitte nähdä, pidän tiukasti huolta tästä paikasta”, neiti sanoi johtaessaan vieraansa sisälle taloon. “Uskon lujasti, että on mahdotonta kasvattaa hyvin käyttäytyviä poikia ja kilttejä pikkutyttöjä, jollei ympäristö ole siisti ja puhdas.” (s. 39-41)
   
Ebenezer haluaa kaikkein pahatapaisimman lapsen, sillä kovasta ulkokuorestaan huolimatta, on lapsen syöttäminen kuitenkin vähän isompi pyyntö kuin maailman viimeinen Dodo, pala Titanicia tai edes oma kissa. Helmikki on keppostelija, joka ei halua pukeutua mekkoihin tai käyttäytyä “hienon naisen tapaan”, eli täydellinen uhri.
  
Neiti Sähikäs lopetteli parhaillaan jokapäiväistä “herraskaisen neitokaisen hymy” -oppituntiaan. Hän oli järjestänyt kaikki tytöt riviin pihalle ja komensi heitä levittämään naamalleen tekohymyn.
--
“Mutta kun naamaan pippaa”, Anu sanoi.
--
“Se ei ole mikään selitys. Kipu on välttämätöntä, jotta tulee hienoksi naiseksi! -- Ette voi lopettaa, ennen kuin ikenistä vuotaa veri”, neiti Sähikäs sanoi. (s. 105-106)
 
Helmikki on kuitenkin hirviön mielestä liian laiha ja Ebenezerin on lihotettava tätä ennen kuin hirviö voi syödä hänet. Viettäessään seuraavat, välillä tuskallisen pitkät kolme päivää tytön kanssa alkaa Ebenezerille valkenee, ettei olekaan niin kivaa olla pahis.
 
Voi olla keljun järkyttävää todeta, että on käyttäytynyt huonosti. Tuntemus ei juurikaan poikkea siitä, jonka kokee katsoessaan peiliin ja havaitessaan, että leoparditäpläiset kokotrikoot, joita on kaiken päivää käyttänyt, eivät olekaan pukevat. (s. 181-182)
 
Roald Dahlin ja David Walliamsin jalanjäljissä kulkeva kirja kertoo ystävyydestä ja siitä, kuinka voi opetella olemaan kiltti. Tämä sopinee parhaiten 10-vuotiaasta eteenpäin. Meno on paikoin aika hurjaa, eli ihan pienimmille ja herkimmille en suosittelisi.
 

 
Arvosana:


Takakannesta:
Brittiläistä mustaa huumoria parhaimmillaan!
  
Hirviö ja Helmikki aloittaa karmivan hauskan sarjan kaiken ahmivasta hirviöstä ja Helmikki-tytöstä, johon ei mokoma otus tee vaikutusta.
  
511-vuotiaan Ebenezer Pinsetin ullakolla asuu hirviö, joka vaatii ruoakseen kaikkea mahdollista kaktuksista kotikissaan ja toimittaa vastineeksi Ebenezerille nuoruuseliksiiriä. Yhtenä päivänä hirviö kääntää nälkäisen katseensa Helmikin puoleen, mutta tyttö onkin pippurinen tapaus…
  
Hirviö ja Helmikki on herkullinen yhdistelmä Ihmeotukset ja niiden olinpaikat-, Itse ilkimys- ja Pieni kauhukauppa -elokuvien henkeä. Warner Bros on ostanut kirjan elokuvaoikeudet ja hankkeeseen on kiinnitetty Harry Potter -elokuvien tuottaja David Heyman.
 
Suomentanut: Marja Helanen, 249 sivua, WSOY 2021
 
Alkuperäinen nimi: The Beast and the Bethany (2020)
 
Kuvittanut: Isabelle Follath
 
Luettu myös täällä: Lukuhirmu Hertan lukuvinkit, Siniset helmet, Lastenkirjahylly, Luetaanko tämä?, Kirjojen keskellä
 
Samankaltaista luettavaa: Lemony Snicket: Surkeiden sattumusten sarja, Sari Peltoniemi: Täältä minä karkaan, Hilkka Liitsola: Kajo, Kuunvalo ja Kolmikolkka, Magdalena Hai: Neiti Kymenen ihmeellinen talo
 
*****
 
“Tää on niin näitä maailmanlopun juttuja - vitsi, ikinä ei tiedä, mitä on tulossa!”
 

  
Lukuhaasteissa: Helmet 2021: 5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan
 
Max Brallierin kirjoittama ja Douglas Holgaten kuvittama Maailman viimeiset tyypit on edennyt jo viidenteen osaansa Keskiyön miekka. Tämä sarja vain paranee kirja kirjalta. Tässä osassa yhdistellään aiempien osien irrallisia juonenhäntiä yhteen. Brallierilla on todella letkeä, humoristinen ja runsas kieli, jota Ulla Selkälä kääntää onnistuneesti suomeksi.
 
“Meidän hirviökamuilla on herkkä… öö… herkkä, tota… mikä se nyt-?” 
“Herkkä vatsa?”, Quint ehdottaa. 
“Ei. Ei vatsa. Herkkä, mmh - herkkä liipasinsormi! Sehän se oli!”
“Ne kyllä käyttää enimmäkseen miekkoja ja kirveitä”, June suhahtaa.“Miekoissa ja kirveissä ei ole liipaisimia.”
“Okei! Herkkä kirvessormi sitten!” (s. 30-31)
 
Jack, maailmanlopun toimintasankari, pääsee nyt tositoimiin Sipojaksi nimetyn miekkansa kanssa. Hänen on tehtävä merkittävä valinta, joka vaikuttaa maailman kohtaloon. samaan aikaan hä kuitenkin on huolissaan Dirkistä, joka edellisessä kirjassa oli vähällä muuttua zombiksi. Tämä vaikuttaa masentuneelta, niinpä Jack päättää järjestää jäbän piristämiseksi IRL Battle Royale-pelin, jossa heilutellaan eeppisiä lima-aseita.
 
Tieto siitä, että tavallaan tää voima on AVAIN maailman PELASTUMISEEN ja tästä riippuu koko maapallon tulevaisuus. Koko maapallon kohtalo on MUN näpeissä.Se on iso urakka yhdelle skidille! Mieti nyt, miten yksi ihminen muka pystyy suojelemaan kaikkea ja kaikkia? 
Se on epistä! JÄRJETÖNTÄ! Tehtävän ylivoimaisuus käy yli voimien. (s. 79)
  
Nörtin sydämeni sykähtelee näitä kirjoja lukiessani, ne ovat nimittäin täynnä bongattavia viittauksia populaarikultuuriin, etenkin nyökkäykset Star Warsin ja Ghostbustersin suuntaan kolahtavat tällaiseen 1980-luvulla syntyneeseen.
 
“Minun maailmassani ei ole ystäviä. Ei perhettä. Useimmat meistä ovat sotureita. -- Se, että tuntee vahvoja tunteita toista olentoa kohtaan - se on harvinaista. Kyse ei ole siitä, ettemme kykenisi sellaiseen - siitä vain ei ole mitään hyötyä. Jos jostain ei ole hyötyä, miksi sitä silloin tekisi?” (s. 145-146)
   
Opitaan, että edellisessä osassa tavattu yksinään asuva Mörkki on naispuolinen hirviö, tällainen jaottelu kun käännöksissä usein katoaa (kiitos suomen kielen sukupuolineutraalin hän-pronominin) sekä syy sille, miksi hän on päättänyt eristäytyä muista.
 
“Veskissä tapahtuu mun parhaat lukuelämykset, mutta ajattelu vaatii täysin erilaista ilmapiiriä.” (s. 99)
 
Lokakuussa ilmestyy Junen seikkailu -välikirja.
 

 
Arvosana:

  
Takakannesta:
Täydellistä luettavaa Neropatin lukijoille!
 
Jack kamuineen on selvinnyt ensimmäisestä maailmanlopun talvesta, kun jälleen uusi käsittämätön pahis yrittää nujertaa heidät. Sopii yrittää – tämä jengi ei anna periksi, kun vanhoista aseista löytyy uusia ilmiömäisiä ominaisuuksia.
 
”Riemukasta adhd-zombirymistelyä kera kuvien” @pahanukke
 
Suomentanut: Ulla Selkälä, 289 sivua, WSOY 2021
 
Alkuperäinen nimi: The last Kids on earth and the Midnight Blade (2019)
 
Kuvittanut: Douglas Holgate
 
Sarjassa ilmestyneet:

 
*****
 
“Aika sykkii ja pimeys vaeltaa sisään.”

 


Arvostelukappale
 
Lukuhaasteissa: Helmet 2021: Kirjan on kirjoittanut opettaja
 
Åsa Larssonin ja Ingela Korsellin kirjoittama ja Henrik Jonssonin sarjistyyliin kuvittama Loitsusauva aloittaa Pax-sarjan. Ruotsiksi sarja on ilmestynyt jo 2014 ja suomeksi vasta nyt, kirjoja tosin on tulossa nopeaan tahtiin, sillä seuraava osa ilmestyy jo toukokuussa ja kolmas syksyllä.
 
Kaikki aikuiset aina sanoivat, että heidän äitinsä oli sairas. Sairaus sai hänet juomaan itsensä humalaan. Ja joskus vain katoamaan ja jättämään heidät yksin. (s. 16)
 
Veljekset Viggo ja Alrik muuttavat uuteen sijaiskotiin. Heidän äidillään on alkoholiongelma, eikä voi asua heidän kanssaan. Poikia on odotettu saapuvaksi, sillä maagisen kirjaston vartijat, iäkkäät Estrid ja Magnar ovat saaneet vihjeen ennuskorteilta kahden soturin tulosta. Pojat heitetäänkin heti tulikokeeseen.
 
Möykky päästi äänen, jollaista pojat eivät olleet koskaan ennen kuulleet. Se oli kuin sähinää tai narinaa. Se naksahteli ja rahisi. Se kuulosti kieleltä, oudolta ja jonkin muun kuin ihmisen luomalta kieleltä. (s. 59)
 
Pojat joutuvat taistelemaan paitsi varjo-olentoa myös uuden koulun asenteita vastaan. Koulupihan kingi Simon ottaa Viggon heti silmätikukseen. Haukkuu tätä jopa “hintiksi”, koska hänellä on veljeltään saama korpinsiipiriipus kaulassaan. Simonin isä on yksi koulun opettajista, eikä pysty uskomaan poikansa olevan kiusaaja (itsekin koulukiusattuna voin sanoa, että tämä on aivan liian tuttua ja toivoisin asian joskus muuttuvan parempaan).
 
Viggo katsoi alas kaulassaan olevaan nahkanauhaan. Siinä roikkui mustasta metallista tehty korpinsiipi. Siiven kärki oli alaspäin niin, että se näytti V-kirjaimelta. Alrik oli antanut sen hänelle. Alrikilla itsellään oli lähes samanlainen, paitsi että se näytti A-kirjaimelta. Alrik oli sanonut, että korpinsiivet toisivat onnea. (s. 26)
 
Alrikin ja Viggon elämä on saanut haastavan alun, mutta jospa Laylahin ja Andersin kanssa eläminen auttaisi vakaudellaan. Laylah on tosin alkanut käyttäytymään oudosti ja puhuu, että pojat pitäisi lähettää pois... Onneksi Estrid ja Magnar auttavat ja luultavasti tulevissa osissa kouluttavat nuoria sotureita selviytymään yliluonnollisista kohtaamisista.
 
– Tämä kirjasto on vanha, kukaan ei tiedä kuinka vanha, hän sanoi. - Aikoinaan tässä yläpuolella sijaitsi luostari. Sen nimi oli Pax Mariae, joka tarkoittaa marian rauhaa. Siksi kaupungin nimi on Mariefred. Siihen aikaan munkit vartioivat kirjastoa, mutta se oli ollut olemassa jo paljon ennen heitä. (s. 75-76)
 
Pidin Alrikista Viggoa enemmän, vanhempi veli nimittäin pitää koirista, suojelee pikkuveljeään ja on harkitsevainen, nuoremman töhöttäessä pää kolmantena jalkana ja näpistellen kaikkea mahdollista.
 
– Tiedäthän, millaisia pikkuveljet ovat, Alrik sanoi. - Ne ovat pieniä, haisevia ja sairaan ärsyttäviä. Suunnilleen niin kuin finni takapuolessa, paitsi ettei veljestä pääse koskaan eroon. (s. 19)
 
Sarjakuvasivuilla maustettu nuortenkirja on lyhkäinen ja jää kiinnostavaan cliffhangeriin. Tällainen on hyvä tekniikka saada vähän lukevakin kokemaan onnistumisen hetkiä kirjan parissa. Enemmän lukevalle tällainen maistiainen voi olla turhauttavakin, kun seuraavaa osaa ei ole vielä saatavana.
 
Viggo ei uskonut kummitukseen ja sellaisiin. Ei ainakaan kovin usein. Tässä kuitenkin seisoi nyt aikuinen ihminen puhumassa ihmissusista ja aaveista, niin kuin olisi itsestään selvää, että niitä oli olemassa. (s. 87)
 
Sopii hyvin 11-vuotiaasta eteenpäin, mutta kaikkein herkimmille en suosittelisi. Kirjassa on värikästä kielenkäyttöä ja pari raakaaa kohtaa, joista on tehty myös piirrokset. Kirja esimerkiksi alkaa pikkupirun sanoilla: “– Kuolkaa kaikki!” Pian tämän jälkeen Estrid rusauttaa otuksen niskat nurin.
 
Sarjan toinen osa Tuonenkoira ilmestyy toukokuussa ja kolmas osa Ihtiriekko lokakuussa.
 
– Mariefred on taianomainen paikka. Ajatelkaa kaupunkia kuin magneettina. Se vetää puoleensa niin pahoja kuin hyviäkin voimia. -- – Täällä on aina ollut uhripaikkoja, luostareita, kirkkoja ja linnoja. Toisinaan -- tuntuu, kuin tämä houkuttelisi erityisellä voimalla pahuutta. (s. 84)
  

 
Arvosana:

 
Takakannesta:
Uusi kirjasarja vie lukijan kauhun ja vaarojen maailmaan.
  
Hiljaisen ruotsalaiskaupungin keskellä sijaitsee maaginen maanalainen kirjasto, josta harva tietää. Kirjastoa pahuuden voimilta suojelevan iäkkään sisarusparin aika on lopussa, ja jonkun on jatkettava heidän työtään. Veljekset Alrik ja Viggo saapuvat Mariefredin pikkukaupunkiin orpolapsina, mutta pian heidät tempaistaan ikiaikaisten mahtien rohkeutta ja älyä vaativaan kamppailuun.
  
Sarjakuvamainen kuvitus antaa Paxin tunnelmalle oman jännittävän lisänsä.
 
Suomentanut: Sirpa Alkunen, 144 sivua, Otava 2021
 
Alkuperäinen nimi: Nidstången (2014)
 
Kuvittanut: Henrik Jonsson
 
Luettu myös täällä: Kirjojen keskellä, Joonas Riekkola

perjantai 2. huhtikuuta 2021

Maaliskuun luetut

  
Maaliskuu oli todella nopea kuukausi, tuntui kuin se olisi kestänyt vain silmänräpäyksen ja nyt olemme jo huhtikuussa. Täntä kirjoittaessani on aprillipäivä, yksi turhimpia perinteitä, mitä osaan nimetä. Valeuutiset saavat jo valmiiksi epäilemään kaikkea luettua, joten on hyvä ottaa somevapaata päiväksi. Maaliskuussa luin 13 kirjaa (2764 sivua) ja kirjoitin Tähtivaeltajaan kaksi arvostelua kirjoista, joissa molemmissa oli tekoälyjä. 
  
Minna Canth -lukuhaaste pyörähti seitsemännen kerran, tällä kertaa yhdistettynä tempaukseen Kanttilan suojelusta ja remontoinnista. Minut pyydettiin kuun lopussa mukaan Risingshadow'n ylläpitoon vastuualueenani kirja-arvostelut. Samalla minut valittiin Tähtifantasia-palkinnon raatiin.

Maaliskuun lukupiirikirjana oli George Orwellin Eläinten vallankumous, jonka olen lukenut ensimmäisen kerran ollessani lukiossa. Huhtikuussa luemme Charles Dickensin Oliver Twist ja toukokuussa Juhani karilan Pienen hauen metsästys. Lukupiiri tapaa Discord-ryhmässä ja parhaillaan äänestämme kesälukupiirin kirjoista. Nyt onkin siis paras hetki liitttyä mukaan, jos lukupiireily kiinnostaa. 

Nyt pääsiäisviikonloppuna ajattelin pitää pienen lukumaratonin, muutamia eräpäiväänsä lähestyviä sarjakuvia, Manga-lukuhaasteeseen ja kuvakirjoja olisi tarkoitus lukea. 
  
Kuukauden parhaat lukuhetket tarjosivat huikeasti kuvitetut Pet Agentsit, joista neljäs osa on tähän mennessä vuoden paras kirja, hengästyttävän vauhdikas Silkkomaahan kadonneet, synkkiä sävyjä saanut Keskiyön miekka, ihastuttava Amelia Kulmuri sekä viikinkiaikaan sijoittuva Vinland Saga
  
Kaikki maaliskuussa luetut:
  • Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet
  • Minna Roininen, Solina Riekkola & Matleena Sopanen (toim.): Ei aivan ihmisiä
  • Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki
  • Minna Canth: Sylvi
  • Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Keskiyön miekka
  • Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 1 - Loitsusauva
  • Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset
  • Riina & Sami Kaarla: Pet Agents 3 - Kadonnut kenttä ja Pet Agents 4 - Peliin kätketyt
  • Joonas Tolvanen & Janne Kukkonen: Jademiekan arvoitus
  • Makoto Yukimura: Vinland Saga Book 1
  • George Orwell: Eläinten vallankumous
  • Anu Holopainen: Plattilan noita
     
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat: (23/50)
  
2. Kirjan on kirjoittanut opettaja: Åsa Larsson, Ingela Korsell & Henrik Jonsson: Pax 1 - Loitsusauva
5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan - Max Brallier & Douglas Holgate: Maailman viimeiset tyypit - Keskityön miekka
12. Kirjassa ollaan metsässä - Joonas Riekkola: Silkkomaahan kadonneet 
14. Kirja on osa kirjasarjaa - Riina & Sami Kaarla: Peliin kätketyt
19. Kirjassa leikitään - Minna Canth: Sylvi
27. Kirjan päähenkilö on eläni - George Orwell: Eläinten vallankumous
29. Kirjan henkilön elämä muuttuu - Jack Meggitt-Phillips: Hirviö ja Helmikki
36. Kirjassa liikutaan ajassa - Joonas Tolvanen: Jademiekan arvoitus
37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa - Anu Holopainen: Plattilan noita
40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista - Riina & Sami Kaarla: Kadonnut kenttä
41. Kirjassamatkustetaan junalla - Laura Ellen Anderson: Amelia Kulmuri ja ylhäiset yksisarviset
49. Kirja on julkaistu 2021 - Minna Roininen, Solina Riekkola & Matleensa Sopanen (toim.): Ei aivan ihmisiä
  
  
Huhtikuun lukupino:
  • Lee Bacon: Viimeinen ihminen
  • Sharon Creech: Rubiininotko
  • Charles Dickens: Oliver Twist 
  • Rachael Lippincott, Mikki Daughtry & Tobias Iaconis: Five Feet Apart 
  • Elina Rouhiainen & Kaisa Ranta: Valkeantuoja
  • Mila Teräs: Amiraali
  • Tuutikki Tolonen: Agnes ja huvilan salaisuus 

perjantai 19. maaliskuuta 2021

Minna Canth: Sylvi

“Minä tahdon rakastaa ja olla rakastettu”
  
  
Lukuhaasteissa: Minna Canth -lukuhaaste, Helmet 2021: 19. Kirjassa leikitään
  
Minna Canthin näytelmä Sylvi on inspiroitunut tositapahtumista. Ahmaisin tämän lähes kokonaan yhdellä istumalla, sen verran nopeatempoinen ja kiihkeä näytelmän tarina on.
  
Sylvi on 18-vuotias nuori nainen. Hänen vanhempansa kuolivat pienen ajan sisällä toisistaan hänen ollessa vielä lapsi, niinpä hänelle määrättiin holhooja, Aksel Vahl. Muutamaa vuotta myöhemmin he ovat naimisissa, vaikka Aksel onkin Sylviä kahdeksantoista vuotta vanhempi. Kun Sylvin lapsuudenaikainen, läheinen ystävä Viktor Hoving palaa seitsemän vuoden tauon jälkeen maisemiin, alkaa seurapiireissä kuohua, kuin Jane Austenin romaaneissa konsanaan.
  
SYLVI: Ylös, Viktor Hoving, me rupeamme sokkosille.
--
VIKTOR: Sinä olet mieletön. Ajattele, jos joku sattuisi tulemaan. 
SYLVI: Mitä se tekee? Ja voimmehan vaikka lukita ovet. (s. 34-35)
  
Koska Sylvi menetti vanhempansa niin nuorena ja meni sitten naimisiin Akselin kanssa, ei hän ehtinyt käydä tanssiaisissa. Näytelmä jakaantuu neljään näytökseeen, joista toisessa tapahtuvien tanssiaisten osuus on sivumäärässä vain vähän muita pidempi, mutta sen aikana tapahtuu kaikkein eniten. Viktorin kanssa tanssiessaan Sylvi nimittäin tajuaa, ettei ole koskaan rakastanut Akselia vaan Viktoria. Ei liene liioiteltua sanoa, että Sylvi on naiivisti sekoittanut huolenpidon ja rakkauden.
  
Tanssiaisissa myös pari luutnanttia iskee silmänsä Sylviin, mutta Aksel vain naurahtaa ja sanoo, että katselkoot vain hänen kaunista nuorikkoaan, kokien nautintoa siitä, että nappasi tämän omakseen. Kolmannessa näytöksessä, joka tapahtuu seuraavana päivänä, Aksel vieläpä kehuskelee Sylville kuinka ylpeäksi ja tyytyväiseksi hän tuli muiden ihaillessa hänen pikku vaimoaan.
    
HARLIN: Vasta puhjennut ruusunnuppu. Lyön veikkaa, että hän on ensimmäisissä tanssiaisissa.
--
SANDELL: Voinpa esitellä sinut hänen miehelleenkin, joka istuu tuolla
--
HARLIN: Mitä sanot? Onko hän naimisissa?
--
SANDELL: Ei hän vielä ollut lapsenkenkiään kuluttanut, kun hän meni naimisiin holhoojansa kanssa. 
HARLIN: Vai niin, vai holhooja se hänet kaappasi itselleen, ennenkuin muut vielä tiesivät hänestä mitään. Mokoma kettu.
--
AKSEL: Mitä se minuun koskee, vaikka koko maailma olisi rakastunut vaimooni, kun hän vaan pysyy uskollisena.
--
TUNEBERG: Luuletko sinä että lapsellisuus ja viattomuus voivat varjella ihmistä intohimoilta. Suuri erehdys! (s. 60-65)
  
Näytelmän lopussa Sylvi hetken mielijohteesta myrkyttää Akselin. Teko ei ollut lainkaan harkittu ja hän katuu sitä heti, joskin liian myöhään. Sylvi joutuu vankilaan ja riutuu siellä vailla Viktoria. Mies on täysin menettänyt kiinnostuksensa Sylviin ja tulee käymään tämän luona vain kertomassa, että on menossa naimisiin toisen kanssa. Näytelmä päättyy Sylvin tuupertuessa hengettömänä lattialle. Tämä on mahdollisesti traagisin Canthilta lukemani teoksen loppu.
  
Sylvillä on itsetuhoiseksi tulkittavia taipumuksia. Kuullessaan Akselilla olevan työpöytänsä laatikossa strykniiniä, hän leikittelee heittävänsä yhden kapselin suuhunsa. Hän myös kommentoi Viktorille olevansa valmis tekemään mitä tahansa päästäkseen jatkuvasta valvonnasta “vaikka suurimman hurjuuden” ja myöhemmin, että parempi olisi hänen ottaa myrkkyä kuin jäädä ilman Viktorin rakkautta. Uhkailemalla näin hän saa Viktorin jälleen tunnustamaan rakkautensa, jota on yrittänyt hillitä.
  
Vaikka Sylvissä onkin vähemmän feministinen ote kuin useimmissa muissa Canthin teoksissa, kyllä tässäkin pohjavireenä sellainen löytyy. Sylvi kysyy Akselilta avioerosta ja saa kuulla niiden olevan harvinaisia. Käytännössä vain puolison pettäessä viattomalla puolella oli oikeus pyytää eroa. Aksel sanoo, ettei hän ikinä antaisi Sylville eroa.
  
SYLVI: Pyytäisitkö sinä eroa, jos minä olisin sinulle uskoton? 
AKSEL: Mitä hullua? Sinä uskoton? Ei, kissimirri, siitä ei pelkoa. -- pidän huolta siitä, että sinä kumminkin pysyt minulle uskollisena (s. 121-122)
  
Aineksia myös #metoo-kampanjaan löytyy. On vaikea erottaa, missä vaiheessa Akselin vitsailu muuttuu uhkailuksi, mutta liitto ei voi olla kovin hyvä, jos puolisoaan täytyy komentaa suutelemaan. Vaimoa pidettiin miehen omaisuutena ja määräysvallan alaisena. Aksel myös toivoo, että Sylvi voisi viimein opetella hoitamaan taloutta laittamaan ruokia, leipomaan ja panemaan kaljaa.
  
AKSEL: Kärsivällisyyteni kohtsillään loppuu. Tule nyt kauniisti suutelemaan minua. -- vai on sinulla niin jäykkä luonto? -- se täytyy taivuttaa ajoissa. Kova kovaa vastaan, jos niiksi tulee. Muistatko, pikku ystävä, kuinka äkäpussi kesytetään? Varo itseäsi! -- Ellet sinä hyvällä anna minulle suukkosta, niin otan sen väkisin. Ja silloin en tyydykään yhteen enkä kahteen, vaan suutelen sinua siksi, että tulet lauhkeaksi kuin lammas.
--
SYLVI: Mutta kun minä en tahdo, kuuletko. (s. 162-165)
  
Sylvin julistus siitä, ettei koskaan tulee enää tanssiaisiin oli myös yhden miehen mielestä väärin (koska miehet eivät enää pääsisi häntä ihailemaan), johon Sylvi kommentoi, että hänellä on täysi oikeus päättää tuleeko hän vai ei. Viktorin rakkaudessa tokaisema “Minä otan sinut vaikka väkisin” ei sekään nykyään enää kuulosta kauhean hyvältä.
  
Tälläkin kertaa sain ihastella, kuinka suomen kieli ei ole paljoa muuttunut Canthin ajoista. Vain muutamia yksittäisiä erikoisen tuntuisia sanoja, lauserakenteita ja sanontoja tuli vastaan. Näitä olivat muiden muassa jöröjaakko, tänäin, “Hyvästi niin kauvaksi” ja “heitää sumua silmiin”. Lukukokemus oli siis hyvin sujuva ja sai ajattelemaan, kuinka paljon paremmin moni asia nykyään on.
  
Mahtavaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivää!
  
Arvosana:
  
Takakannesta:
Dramaattisen ja tunteikkaan traagisen näytelmän päähenkilö Sylvi on naimisissa, kun rakastuu toiseen mieheen. Aviomies ei suostu Sylvin avioeropyyntöön, ja Sylvi päätyy myrkyttämään miehensä.
  
Sylvi perustuu tositapahtumiin, hengenriistoon helmikuisessa Hämeenlinnassa 1892. Pääosassa on miehensä murhaava nuori vaimo. Rakkaus tai ainakin sen puute näyttävät kuuluvan kuvaan. Intialaisen strykniinipuun siemenistä saa hirmuista myrkkyä.
  
Kirjailijalle aihe suo mahdollisuuden tutkia ja valaista naisiin kohdistuvia paineita ja vallankäyttöä. Minna Canth (1884--1897) nivoi muutenkin kaunokirjalliset työnsä aikansa polttaviin aiheisiin ja keskusteluihin.
  
215 sivua, ntamo 2018 (näköispainos, 1. painos 1893)
  
Kirja luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja kiinnittää huomiota Akselin sylvitä käyttämiin moninaisiin lempinimiin, Kirjakaapin kummitus
  
Minna Canthin tuotantoa:
  
Näytelmiä:
  
Novelleja ja pienosromaaneja: