maanantai 28. helmikuuta 2022

Blogistanian kirjallisuuspalkinnot 2021 - Äänestysohjeet


  
Kirjabloggaajat, kirjagrammaajat ja kirjatubettajat äänestävät vuoden 2021 parhaista kirjoista neljässä kategoriassa!
  
Osallistu äänestykseen sähköisellä lomakkeella 28.2.-5.3.2022 välisenä aikana. Tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 7.3.2022 klo 10.00. Pidäthän antamasi äänet salaisina äänestyksen loppumiseen saakka!
   
Äänestä täällä!
  

Blogistanian Finlandia 2021

  
Blogistanian Finlandia 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia kotimaisia kirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia ja runokokoelmia sekä sarjakuvia. Blogistanian Finlandia -äänestys järjestetään 11. kerran. Finlandian vastuublogina toimii Amman lukuhetki.
  

Blogistanian Globalia 2021

  
Blogistanian Globalia 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia käännöskirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua, suomeksi, ruotsiksi tai saameksi käännettyä, alun perin muulla kielellä ilmestynyttä kaunokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia. Blogistanian Globalia -äänestys järjestetään 11. kerran. Globalian vastuublogina toimii Kirjakaapin kummitus.
  

Blogistanian Kuopus 2021

  
Blogistanian Kuopus 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa lasten-, nuorten- ja nuorten aikuisten (YA) kirjoja: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvia ja kuvakirjoja. Myös lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään tässä kategoriassa. Blogistanian Kuopus -äänestys järjestetään 10. kerran. Kuopuksen vastuublogina toimii Yöpöydän kirjat.
   

Blogistanian Tieto 2021

  
Blogistanian Tieto 2021 -palkinto nostaa esille kirjavaikuttajien arvostamia tietokirjoja. Äänestys koskee vuonna 2021 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä tietokirjallisuutta. Ehdolle voi asettaa myös esseekirjallisuutta, elämäkertoja, asiaproosaa, pamfletteja ja erilaisia oppaita. Lasten ja nuorten tietokirjoista äänestetään Blogistanian Kuopus -kategoriassa. Blogistanian Tieto -äänestys järjestetään 9. kerran. Tiedon vastuublogina toimii Kirjamies.
  

Äänestysohjeet

  
Voit osallistua äänestykseen, jos sinulla on kirja-aiheinen blogi, julkinen Instagram-tili tai Youtube-kanava. Äänestää saa vuonna 2021 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion jossakin näistä kanavista. Linkit julkaisuihin lisätään äänestyslomakkeeseen. Instagramissa löydät linkin avaamalla kuvan, klikkaamalla oikean yläkulman kolmea pistettä ja valitsemalla "Kopioi linkki" tai avaamalla kuvan selaimessa ja kopioimalla osoiterivin. Jos linkkiä ei ole tai se ei toimi, ääntä ei oteta huomioon.
  
Voit äänestää yhdessä tai useammassa kategoriassa. Jokaisessa kategoriassa voit äänestää 1–3 eri kirjaa siten, että paras kirja saa kolme pistettä, toiseksi paras kirja kaksi pistettä ja kolmanneksi paras kirja yhden pisteen. Jos äänestät kahta kirjaa, parempi kirja saa kolme pistettä ja toinen kirja kaksi pistettä. Jos äänestät yhtä kirjaa, se saa kolme pistettä.
  
Äänestä täällä!
  

Äänestyksen voittaja

  
Äänestyksen tulokset julkaistaan vastuublogeissa maanantaina 7.3.2022 klo 10. Äänestyksen voittaja on teos, joka saa eniten pisteitä. Jos kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, voittaja ratkaistaan vertaamalla kirjojen saamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa kirja, jolla on eniten kolmen pisteen sijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kahden pisteen sijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, palkinto jaetaan saman pistemäärän saaneiden kesken.
  

Järjestelyt

  
Blogistanian kirjallisuuspalkintoja organisoivat kotimaiset kirjabloggaajat. Äänestys on epäkaupallinen ja järjestetään vapaaehtoisvoimin. Kirjallisuuspalkinnon voittajille myönnetään tunnustuksena kunniakirja.
  

Aiemmin palkitut teokset

  
Finlandia
  
2020 - Anni Kytömäki: Margarita (Gummerus)
2019 - Pajtim Statovci: Bolla (Otava)
2018 - Olli Jalonen: Taivaanpallo (Otava)
2017 - Rosa Liksom: Everstinna (Like)
2016 - Minna Rytisalo: Lempi (Gummerus)
2015 - Laura Lindstedt: Oneiron (Teos)
2014 - Anni Kytömäki: Kultarinta (Gummerus)
2013 - Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (Gummerus)
2012 - Aki Ollikainen: Nälkävuosi (Siltala)
2011 - Katja Kettu: Kätilö (WSOY)
  
Globalia
  
2020 - Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (Nemo, suom. Jaana Nikula)
2019 - Margaret Atwood: Testamentit (Otava, suom. Hilkka Pekkanen)
2018 - Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton (Tammi, suom. Kristiina Rikman)
2017 - Hanya Yanagihara: Pieni elämä (Tammi, suom. Arto Schroderus)
2016 - Sadie Jones: Kotiinpaluu (Otava, suom. Marianna Kurtto)
2015 - John Williams: Stoner (Bazar, suom. Ilkka Rekiaro)
2014 - Kate Atkinson: Elämä elämältä (Schildts & Söderströms, suom. Kaisa Kattelus)
2013 - Haruki Murakami: 1Q84 (Tammi, suom. Aleksi Milonoff)
2012 - Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi (WSOY, suom. Päivi Kivelä)
2011 - Sarah Waters: Vieras kartanossa (Tammi, suom. Helene Bützow)
  
Kuopus
  
2020 - J.S. Meresmaa: Dodo (Myllylahti)
2019 - Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli (WSOY)
2018 - Magdalena Hai: Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoff: Maresin voima (Tammi, suom. Marja Kyrö)
2017 - Angie Thomas: Viha jonka kylvät (Otava, suom. Kaijamari Sivill)
2016 - Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (Otava)
2015 - Siiri Enoranta: Surunhauras, lasinterävä (WSOY)
2014 - Jenna Kostet: Lautturi (Robustos)
2013 - Aino ja Ville Tietäväinen: Vain pahaa unta (WSOY)
2012 - Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)
  
Tieto
  
2020 - Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti – Pojasta, isästä ja maailman arvoituksellisimmasta kalasta (Tammi, suom. Maija Kauhanen)
2019 - Matilda Gustavsson: Yhdeksästoista jäsen (Otava, suom. Elina Lustig)
2018 - Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin (Otava)
2017 - Koko Hubara: Ruskeat tytöt – tunne-esseitä (Like)
2016 - Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret (Atena)
2015 - Bea Uusma: Naparetki – Minun rakkaustarinani (Like, suom. Petri Stenman)
2014 - Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth (Otava)
2013 - Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (Tammi)

lauantai 26. helmikuuta 2022

Fantastinen kotimainen kolmikko

"Talo tuntui katselevan heitä ystävällisesti lokakuisesta hämäryydestä."
    
  
Arvostelukappale
  
Mörkövahti-sarjastaan tutun Tuutikki Tolosen Agnes ja unien avain oli ihastuttava, mutta tämä sarjan toinen osa Agnes ja huvilan salaisuus oli vieläkin parempi. 
  
Hän -- juoksi salin läpi saniaisten, peikonlehtien ja varjoihin jäävien huonekalujen ohi. -- Hän tassutteli hiljaa omalle salaiselle ovelleen, avasi sen ja pujahti sisälle. (s. 11)
  
Agnesin perimää vanhaa huvilaa remontoidaan asuttavaan kuntoon. Pulla ja Agnes selvittelevät Agnesin isomummin lapsuutta, etsivät hänen päiväkirjoissaan mainitsemaa Ruusuhuonetta ja löytävät merkkejä jostakusta toisesta, jonka nimi alkaa E-kirjaimella. Remonttiryhmä löytää tapettien alta piilotetun kaapin täynnä astioita ja vähän myöhemmin palvelijoiden portaikon.
  
Oli tuskastuttavaa haluta niin kovasti tutustua johonkuhun, joka oli jo kuollut. -- Hänellä oli kyllä valtava pahvilaatikollinen isomummin päiväkirjoja, mutta se ei ollut sama asia kuin puhua isomummin kanssa, kuulla hänen äänensä oikeasti. (s. 30-32)
  
Agnesin isä kertoo pysäyttävän uutisen: hänelle syntyy keväällä pikkusisarus. Tyttö ei halua olla tulokkaan kanssa missään tekemisissä (ja minusta hänellä on täysi oikeus siihen, miksi kenenkään olisi pakko osallistua kenenkään toisen elämään, olipa tämä kuinka läheistä sukua tahansa). Tilanteessa on jotain samaa kuin Riikka Ala-Harjan Ebba-sarjassa
  
"Saanko sanoa vielä tämän ihan viimeisen asian: Sinä olet sen vauvan isosisko, vaikka asuisitkin eri maassa. Ja mikään tässä ei ole sen vauvan syytä." (s. 90-91)
  
Huvilan palvelijoiden salaportaikossa kuuluu askeleita ja huoneissa leijuu kesäkukkien tuoksu, vaikka on jo myöhäinen syksy. Kirja on ihana sekoitus nykyhetkeä ja historiaa, salapoliisiromaania ja sydämellistä kummitustarinaa. Aikuisenakin sai olla jännittämässä, mitä seuraavaksi paljastuu. Kiusaaja-Alexista paljastuu myös uusia puolia.
   
"Luulitko sinä, ettei minua kiinnosta mikään muu kuin koripallo?"
--
"Oikeasti Alex, enhän minä tiedä sinusta paljon mitään. Ehkä ainoa asia, jonka minä sinusta tiedän, on se, että olit viime kesänä inhottava Pullalle ja vähän minullekin."
--
Agnesille tuli kummallinen olo. Oliko hän ollut liian tyly? -- Agnes puristi suunsa kiinni, koska sieltä livahti näköjään vain kaikkea hullua tänään. (s. 68)
  
Herkkävireinen tarina historian (menneen tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1932) ja nykyhetken vuoropuhelusta. Kati Vuorennon kuvitus on tässä erittäin onnistunut. Pakko mainita vielä erityinen suosikkisanani tarinasta: pölykohtaus! "Mikä on pölykohtaus?" Agnes kysyi. "Et halua tietää", Pulla sanoi.
  
"Aitoa 1930-luvun ilmaa", Pulla sanoi ja köhi hieman. "Aika pölyistä, mutta tuntuu muuten yllättävän samanlaiselta kuin nykyilma." (s. 75)
    
Nuo pikkukuvat, jotka oli aseteltu tekstin lomaan toivat kirjaan paljon herkkyyttä.
Agnesin lukupesä-säkkituoli kelpaisi kyllä minullekin!

Arvosana:
  
Takakannesta:
Maagista realismia lapsille Mörkövahdin tekijältä!
  
Kansainvälistäkin kiinnostusta herättänyt Agnes-sarja jatkuu uudella mysteerillä. Mörkövahti-kirjoista tunnetun Tuutikki Tolosen lastenromaaneja on myyty jo yli 25 maahan.
  
Alakouluikäisille suunnattu Agnes-sarja liikkuu kutkuttavasti yliluonnollisen ja tavallisen arjen välimaastossa. Agnes on perinyt äitinsä kanssa vanhan huvilan, johon liittyy jotain selittämätöntä. Huoneissa leijailee olemattomien kukkien tuoksua ja pianon kansi on aamuisin auki, vaikkei kukaan soita sitä. Ja miksi yläkertaan johtavista portaita kuuluu askeleita?
  
186 sivua, WSOY 2021
  
Kuvittanut: Kati Vuorento
    
Sarjassa ilmestyneet:
  
  
Samankaltaista luettavaa: Eva Frantz: Ruukin salaisuus
  
*****
  
"- Miksi meitä sanotaan Pähkinäsydämiksi?
- Siksi, että meillä on pähkinän kokoinen sydän.
- Mutta eikös pähkinän kokoinen sydän ole hirvittävän suuri näin pienelle keijulle?
- Se on myös hyvin herkkä. Se särkyy kovin helposti. Sydän on siitä mielenkiitoinen kapistus,
että vaikka se vahingossa särkyisi, se korjaantuu ajan myötä yleensä melko ennalleen."
    
  
Arvostelukappale
  
Cristal Snow on kirjoittanut taidokkaasti klassisia satuja muistuttavan, mutta modernin tarinan 10-vuotiaasta keijutytöstä, Penni Pähkinäsydämestä, jonka naapuriin tulee kesän ajaksi uusi poika, Markka Meritähti. Markka käy Pennin hermoille syistä, joita tyttökään ei itse ymmärrä. "Tuo inhottava keijunnulikka sai Pennissä aikaan aivan kummallisia tuntemuksia."
  
Penni oli vasta näädän nokareen kokoinen keijunkikkara. (s. 7)
  
Penni päättää puuttua asiaan kavereidensa Lianan ja Viliinan kanssa ja leipoo kadotuskakun, jolla saisi pojan katoamaan elämästään - samaisella kakulla mummo oli kuulemma kadotuttanut liikaa tyrniolutta juovan puolisonsa. Mutta kesän aikana, kun hän tutustuu poikaan, ei tämä niin kamala olekaan. Silti kakku päätyy pojalle ja Penni joutuu kantamaan tekonsa seuraukset.
  
- Tästä hetkestä alkaen -- julistan sodan kaikkia keljuja kollikeijuja, etenkin Markka Meritähteä, vastaan. (s. 35)
  
Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku on niin ikään Kati Vuorennon söpösti kuvittama ja täynnä ihanaa kielellistä ilotulitusta! Voisin nostaa tähän kymmeniä esimerkkejä, mutta tässä vähän maistiaisia: kirpalo, sosiolooginen psykomogia, non appelsiino, ompeluvemputin, sittiäisen pyllypaukut, asityyli-lyyli-mäistä happoa, ökkömötti, epäkaveri ja vihahenkilö... 
  
Henrietta oli muutenkin hyvin epätavallinen keijumummo -- Henrietta ei -- erityisesti pitänyt halailusta tai pienten keijupalleroiden sylissä pitämisestä. Hän inhosi keijulasten itkua, pikku jalkojen tömistelyä ja liian kimeää naurua. -- jos se olisi hänestä kiinni, kaikki keijut pysyisivät näkymättöminä ainakin kahteenkymmeneenensimmäiseen keijuvuoteensa asti. (s. 69)
  
Odotan mielenkiinnolla mihin Pennin seikkailut vievät seuraavaksi, joko hän saa lentoluvan ja voi luopua maitosiivistään. Suosittelen todellakin ottamaan tämän kirjan luettavaksi. Kustantajan ikäsuositus tälle on 7+, mutta luulen, että pikkuisen nuoremmatkin viihtyvät, jos heille lukee Pennin tarinan.
  
Jos pidätelty nauru ei pääse pakenemaan suun kautta, se saattaa karata myös takamuksesta. (s. 92)
   
   
Arvosana:
  
Takakannesta:
Kun sydän on suuri, se myös särkyy helposti…
  
Cristal Snow on luonut kokonaisen taikauniversumin, jollaisia tulee vastaan harvoin! Herkkävireinen ja lämpimän humoristinen lastenromaani ensi-ihastuksesta tempaa lukijansa keijujen kiehtovaan maailmaan. Tällä reseptillä ei voi epäonnistua!
  
Pienen peukalon kokoinen keijuipana Penni Pähkinäsydän närkästyy, kun hänen naapuriinsa muuttaa kesäksi kaikkitietävä keijupoika Markka Meritähti. Penni julistaa ystäviensä kanssa sodan sietämätöntä pojankloppia vastaan, ja he alkavat leipoa kadotuskakkua tämän pään menoksi. Resepti ei ole helppo, vaan taikataikinaan tarvitaan niin Markan hiuksia, naurua kuin kyyneleitäkin. Kun kakku lopulta valmistuu, Penni ei olekaan enää varma, miksi pojan täytyy kadota…
  
Snow'n esikoisromaani aloittaa kirjasarjan, jossa seurataan Pennin ja hänen ystäviensä elämää Tuulenpesän metsässä. Seikkailun ja jännityksen lisäksi kirjoissa uppoudutaan nuoren keijun elämän käännekohtiin. 
  
188 sivua, Tammi 2020
  
Kuvittanut: Kati Vuorento
  
Sarjassa ilmestyneet: 
  • Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku
  • Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous 
  
  
*****
  
"-Valkea on kuin vettä, paitsi että se on valoa. Säilytämme sitä astioissa kaapissa, 
kunnes pimeän tullen se otetaan esiin. On olemassa eräs... kone, joka valmistaa sitä. 
Kutsumme sitä Valkeantuojaksi. Nyt se on varastettu."
   
  
Elina Rouhiaisen kirjoittamassa ja Kaisa Rannan kuvittamassa Valkeantuojassa on upea maailma, fantastisia eläimiä (kuten säihkyoravia ja karhupuhveleita), mieletön nelivärikuvitus ja jännittävä seikkailu. Teos on todella tasapainoinen paketti, joka saa janoamaan lisää Nelimaan tarinoita. Tämä hieman Hayao Miyazakin mielikuvituksellisia maailmoja muistuttava fantasia tarjosi yhden vuoden 2021 parhaista lukukokemuksista.
  
Nelimaassa asuu kolme kansaa, sanstelaiset, suomuskalaiset ja vaarroslaiset. Joskus muinoin kansoja oli vielä neljäskin, mutta nykyisin kömsteläiset ovat kadonneet. Lisää tietoa löytyy Nelimaan tarinoiden kotisivuilta. Tässä sarjan aloittavassa kirjassa päähenkilö on 13-vuotias samstelainen Taaro. Sain tarinasta sellaisen käsityksen, että jatko-osissa näkökulmahenkilö saattaisi vaihtua. Taaro nimittäin tapaa seikkailunsa aikana muiden kansojen nuoria.
  
Kaikki sanstelaiset lähtivät kolmetoistavuotiaana etsimään omaa kumpastaan eli eläintä, josta tulisi kumppani koko loppuelämän ajaksi -- Matka piti suorittaa yksin, eikä sille ollut ennalta määrättyä reittiä.
-- 
Taaro mietti, millaisen eläimen hän saisi. Linnun niin kuin isä, vai jotain suurempaa niin kuin äiti. Oli tietenkin myös kolmas vaihtoehto: mikään eläin ei hyväksyisi häntä kumppanikseen. 
Taaro tiesi, että se oli harvinaista. (s. 5-7)
  
     
Puut olivat vanhoja ja aluskasvillisuus runsasta, paksut sammalmättäät suorastaan kutsuivat heittäytymään niille. -- Siellä täällä maassa oli kaatuneita puita, joiden pinnalla kasvoi sieniä. (s. 41)
  
Pidin erityisesti kumpas-ideasta: "Kumpas ei ole -- lemmikki. Eläin ja ihminen ovat tasa-arvoisessa asemassa eikä kumpikaan omista toista" ja Vaarroksen teknologiasta, jonka alkuperä on unohdettu, eikä uusia koneita voida rakentaa. Kadonnut Kömsten kansa oli omiaan kutkuttamaan mielikuvitusta. Tarinan yllä roikkuu sodan uhka - kuinka ajankohtaista! "Vuorilla laulettiin yhä lauluja menneistä taisteluista, joissa oli menetetty paljon henkiä. Äidin mukaan niin tehtiin, koska tapahtumien ei haluttu toistuvan enää koskaan.
    
En malta odottaa, että pääsen lukemaan, kuinka tarina jatkuu! 
  
Auringon yhä tehdessä nousuaan he kiisivät kohti pohjoista, kohti kotia. Ja kaikkia niitä seikkailuja, joita heillä oli vielä edessään. (s. 133)
  
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Nelimaan tarinat – uuden lasten fantasiakirjasarjan jännittävä aloitus
  
Nelimaassa sijaitsee neljä herttuakuntaa, joiden kansat ovat hyvin erilaisia. Nelimaan rauhasta pitää huolen kansojen välinen sopimus, ja kaikki elävät omilla kunnaillaan omien tapojensa mukaan – aina tähän asti.
  
Sarjan aloitusosa Valkeantuoja on kiehtova ja omaperäisesti kuvitettu fantasiatarina Nelimaan lapsista, jotka joutuvat yhdistämään voimansa, jotta herttuakunnat eivät nousisi toisiaan vastaan.
  
Vaahkalinnan Valkeantuoja on varastettu. Ilman sitä herttuakunta uhkaa jäädä pimeyteen.
  
Joku on rikkonut Nelimaan kansojen sopimusta ja nyt valtakunnan rauha on uhattuna. Saako Vaahkalinna enää koskaan valoa? Ja mitä tekemistä Huojuvalla tornilla ja rosvojoukolla on asian kanssa?
  
136 sivua, Minerva 2021
  
Kuvittanut: Kaisa Ranta 
 

maanantai 21. helmikuuta 2022

Minna Canth -lukuhaaste 19.3.2022

   
Minna Canth -lukuhaaste tulee jo kahdeksatta kertaa. 19.3. on niin Canthin syntymäpäivä liputuksineen kuin myös tasa-arvon päivä. Näinä aikoina on hyvin tärkeää juhlia tasa-arvoa ja pyrkiä kohti parempaa maailmaa.
  
Haastan kirjabloggaajat ja kirjagrammaajat, sekä kirjoista twiittaavat, podcastaavat ja tubettavat ottamaan osaa haasteeseen. Olipa käyttämäsi alusta mikä tahansa, jos luet kirjoja ja kirjoitat tai puhut niistä, voit osallistua. 
    
Osallistu mukaan kommentoimalla tähän postaukseen. Juttujen julkaisupäivä on 19.3.2022. Jätä linkki haastepostaukseesi tai kommentoi lukemasi teos/teokset täällä 19.3. julkaistavaan koonti-postaukseen. 
   
Haasteeseen voi lukea paitsi Canthin kirjoittamia teoksia, myös fiktiota ja faktaa, jossa tavalla tai toisella Canth on mukana. Haasteen aihetunnisteena somessa on #minullaoncanthia. Tässä postauksessa olevia kuvia saa käyttää omissa julkaisuissa. 
  
     
Haasteessa mukana:

lauantai 19. helmikuuta 2022

Maagisia, rohkeita tyttöjä

"Olkaa varovaisia, jos avaatte kirjan. 

Älkää raksauttako selkämyksiä, älkää tehkö koirankorvia, älkää pitäkö yhtä sivua liian
kauan auki ja muistakaa aina sulkea kirja ja panna se takaisin hyllyyn sen oikealle paikalle,
kun ette enää lue sitä, ja jos jotain hyppää päällenne, huutakaa minua nimeltä."

  
Arvostelukappale
  
Onneksi on olemassa moninaisia vaihtoehtoja sille taikakouluun sijoittuvalle tunnetulle kirjasarjalle, jonka nimeä en halua sanoa. Ja toisin kuin siinä, tämän postauksen molemmissa kirjoissa 13-vuotias päähenkilö ei ole juhlittu valittu, vaan häneen suhtaudutaan varauksella. Lisäksi näistä kirjoista löytyy niin sateenkaarevaa kuin BIPOC -representaatiota! 
  
Nykyisessä kunnossaan siinä oli aavemaista raunioituneen katedraalin tuntua valtavien, murenevien kivikaarien ja portaikkojen töniessä puoliksi sortuneita marmoripatsaita. (s. 184)
  
Pakko myöntää, että minua jännitti tarttua Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan kolmanteen osaan Onttorokko - Morriganin ajojahti. Pelkäsin, ettei tämä olisi yhtä mukaansa tempaava kuin aiemmat kirjat. Pelko oli onneksi suurelta osin turha. Tarina kyllä piti imussaan, mutta en ihastunut aivan kokonaisvaltaisesti. Tämä nimittäin muistutti ihan liikaa oikeaa maailmaa ja minä haluan - etenkin nyt - kirjoista pakopaikan todellisuudesta.
  
"Ihmiset ovat jo peloissaan", Jupiter sanoi. "He ovat jo taipuvaisia näkemään tartunnan saaneet hyökkääjinä ennemmin kuin potilaina -- muutama pölvästi alkaa aivan varmasti väittää, että he ovat demonien vallassa tai jotain muuta pötyä." 
"Mitä väliä  sillä on mitä muutama pölvästi ajattelee?"' 
"Pölvästeissä on se juttu, Mog, että he löytävät aina kasapäin muita pölvästejä, jotka uskovat heidän pölvästiin pötyynsä." (s. 197)
  
Nevermoorissa leviää pelottava tauti, onttorokko, joka tuo kovasti mieleen korona-ajan poikkeutilan - kummastakin puhuttaessa ei ole mitään tietoa, kuinka kauan se jatkuu. On karanteeneja, ulkonaliikkumiskieltoa, tapahtumien peruuntumisia, sairaanhoitajien uupumista, mielenosoituksia... Edellisessä postauksessa, Chris Rylanderin Gregin kohtalon yhteydessä mainitsin, kuinka kirjassa tuntui sekoittuvat fantasiamaailmaan kovin tuttuja elementtejä tosielämästä ja kuinka Turun Sanomissa julkaistiin artikkeli, jossa nostettiin tuo ilmiö esille Cristal Snow'n Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirouksessa sekä Magdalena Hain Isetin solmussa. Valitettavasti juttu on maksumuurin takana.)
  
Mielenosoittajat olivat muuttumassa raivoisaksi väkijoukoksi - todella raivoisaksi. sellaiseksi, joista Morrigan oli lukenut vain satukirjoista joissa kauan kadoksissa olleen kylän liepeillä asuu noita-akka metsässä. 
"Näitkö tuon tyypin, jolla on talikko?" (s. 329-330)
  
Onttorokko ei tartu ihmisiin, ainoastaan meiläimiin. Nevermoorin iltapäivälehdistö ja poliittinen ilmapiiri tuntuvat olevan samanlaisia kuin omankin maailmamme. "Kun on puhe meiläimistä, joillain ihmisillä on tiettyjä... mielipiteitä." Ihmiset tunnetusti vihaavat sitä, mitä pelkäävät ja mitä eivät ymmärrä. (Mielenkiintoisesti tämän postauksen toisessa kirjassa oli melkein sanasta sanaan sama lause!) Meiläimillä on ollut oikeuksia vasta lyhyen aikaa ja sitä ennen niitä pidettiin jopa lemmikkeinä.
  
Etäältä oli joskus hankala erottaa meiläin (tunteva, itsestään tietoinen olento, joka kykenee hallitsemaan ihmiskielen ja sopeutumaan täydellisesti ihmisten yhteisöön) illäimestä (tavallinen olento, joka joka hoitelee tavallisia olentoasioitaan tavallisessa olentoyhteisössään). Asiaa helpotti totta kai, jos oli kyse vähämeiläimestä - eräänlaisesta ihmisen ja illäimen hybridistä, jolla yleensä oli enemmän ihmismäisiä kuin illäinmaisiä ominaisuuksia. (s. 71)
  
Morrigania syrjitään, koska hän on meinioseppä. Tuntuu, että kaikki Nevermoorin ongelmat johtuvat meinioseppien teoista, etenkin yhden Ezra Viiman. Morriganille paljastuu pikku hiljaa, kuinka meiniosepät eivät olleetkaan kaikki pahoja, vaikka yksi heistä tekikin sanoinkuvaamattomia tekoja. Morrigan haluaisi oppia kyvyistään, mutta pelkää käyttää niitä yksin, jotta ei vahingossakaan päästä niitä valloilleen. Varsinaista opettajaa hänellä kun ei voi olla - vai voiko sittenkin?
  
"Aavetunnit ovat kaikkien aikojen parhaiden opettajien oppitunteja meineikkaissa kyvyissä. Saat oppisi suoraan edeltäjiltäsi kautta aikojen - kautta satojen, satojen vuosien." (s. 122)
  
Morriganille on tosin käymässä samoin kuin velhopojalle Iseeviot-peilin edessä: hän viettää aikaa enemmän menneessä kuin nykyhetkessä (tai niin kuin Oksan hyllyllä -blogissa ollaan verrattu ilmiötä ajatusseulaan). Onneksi hänellä on apunaan kellarinörttien joukko, meinioseppien historiasta kiinnostunut porukka. Meineikkaan seuran opiskelijoista puolestaan on vastuussa varsin erikoinen persoona, jolla on paremman sanan puutteessa useammat kasvot. 
  
"Montako teitä on?"
--
"Kukaan ei ole koskaan ennen kysynyt sitä." 
"Onko teitä enemmän kuin kolme?" Morrigan painosti. 
"Jaa... kuvittelisin että on." (s. 190)
  
Morrigan menee taas kielloista huolimatta sekaantumaan asioita, joihin ei mielestään aikuisilla ole kykyä puuttua. Hän ei ajattele tekojaan pidemmälle ja päätyy sen vuoksi sairaalavuoteeseen useampaan kertaan. En oikein tykkää hahmoista, joilla on tällainen holtittoman uhrautujan tai pelastajan mentaliteetti. Taas tulee mieleen se kuuluisa velhopoika. Kääntäjä Jaana Kapari-Jatan tapa suomentaa erisnimiä tökki taas silmään. Kirjan nimi muuten viittaa siihen, kuinka Morrigania käytetään hämäyksenä. Kaupunkilaisten huomio keskittyy uuteen meinioseppään vallitsevan tautitilanteen sijaan.
   
"Ellet sitten - voi sentään, satu olemaan niitä teinejä, jotka välittävät maailman tilasta?" (s. 395)
  
Magnifikatti Fenestra on ihana hahmo. Pidän myös todella paljon 25-vuotiaasta neiti Hilpiästä, jolla on "sateenkaarevankirjavat vaatteet -- tummanruskea iho ja valtaisa hymy". Neiti Hilpiä vie oppilasryhmänsä erityislaatuiseen kirjastoon, jossa mielelläni itsekin vierailisin. Kaikkein vaarallisinta on lastenosastolla. "Siellä vilisee hirmuliskoja ja ilkeitä velhoja."
  
"Tervetuloa Maahiskirjastoon. En voi painottaa tätä kylliksi: täällä on äärimmäisen vaarallista."
--
Maahiskirjasto ei ollut pelkkä kirjasto. 
Maahiskirjasto oli toinen maailma. 
"Taskumaailma periaatteessa. Kiinnittynyt omamme kylkeen kuin erikoislaatuinen kasvannainen", neiti Hilpiä kuiskasi
--
Ihmisten, lintujen ja tuulen sijaan... kirjastokaupunki oli täynnä kirjoja. 
No, luonnollisesti. Morrigan oli odottanutkin kirjaston olevan täynnä kirjoja. Hän ei kuitenkaan ollut odottanut kadunvarsia täynnä loputtomia ja loputtomia hyllyrivistöjä, jotka ylsivät melkein joidenkin rakennusten kattojen korkeuteen ja joihin oli pinottu miljoonia - ehkä miljardeja kirjoja silmänkantamattomiin. (s. 235-237)

Arvosana:
    
Takakannesta:

Odotettu paluu taianomaiseen Nevermoorin maailmaan.
  
Morrigan on nyt valmis täyttämään rohkeasti kohtalonsa meinioseppänä. Nevermooria koettelee kuitenkin tuntematon tauti, johon sairastuneet käyttäytyvät järjettömästi ja vihamielisesti. Uhrimäärän kasvaessa myös sekasorto yltyy. Morriganin tehtäväksi lankeaa parannuskeinon selvittäminen. Hän ja hänen rakastamansa kaupunki ovat suuremmassa vaarassa kuin koskaan ennen.
  
Sarjan aiemmat osat, Nevermoor – Morriganin koetukset ja Meinioseppä – Morriganin kutsumus, saavuttivat huippusuosion kahmien maailmalla lukuisia palkintoja ja valtavasti ylistystä.
    
Suomentanut: Jaana Kapari-Jatta, 490 sivua, Otava 2021
  
Alkuperäinen nimi: Hollowpox - The Hunt for Morrigan Crow (2020)
  
Sarjassa ilmestyneet:
Luettu myös täällä: Kirjapöllön huhuiluja, Kirjahilla, Oksan hyllyltäUnelmien aika
   
*****
  
"Kaikista maailmankolkista löytyy tarinoita olennoista ja eläimistä, jotka tuntuvat mahdollisilta ainoastaan meidän mielikuvituksessamme.

Entäpä jos kertoisin sinulle, että keskuudessamme elävät parhaillaankin kaikki olennot, 
joita olemme luulleet myyteiksi? Peikot, sfinksit, merenneidot ja kummajaiset, 
joita ei uskoisi todeksi vaikka näkisi omin silmin.

Sellainen saattaa olla sinun naapurisi tai lempiopettajasi."
    
    
Arvostelukappale
   
B.B. Alstonin Amari ja yön veljet oli yksi syksyn 2021 eniten odottamiani uutuuskirjoja. Näin ennen kirjaan tarttumista muutamia pettyneitä kommentteja ja pelkäsin, olisiko kirja minullekin vähemmän onnistunut lukukokemus. Mutta onneksi teos oli juurikin niin hyvä kuin toivoin - tai oikeastaan jopa parempi, yksi vuoden 2021 parhaista - vaikka muutamia kohtia arvasinkin etukäteen. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin imussaan pitävää ja ahmaisinkin tämän parissa päivässä. Todellakin suosittelen lukemaan!
  
"Sinä polveudut suurista afrikkalaisista heimokuningattarista, viattomia suojelleista hurjista sotureista, kuuluisista seikkailijoista, jotka kolusivat vieraita maita. -- Vaikka esivanhempasi olivat orjia, heidän jälkeläisensä taistelivat mustien kansalaisoikeuksien puolesta." (s. 246)
  
Tämä on kuin yhdistelmä Men in Blackia, sitä jo aiemmin mainittua velhokoulusarjaa, Nevermoor-sarjaa, Eeppisten epäonnistumisten sarjaa ja Artemis Fowlia  - lisäksi vampiirista tuli mieleen Mustan kuun majatalo. Tässä on klassiseen tapaan kaksi erillistä maailmaa, tämä meidän tuntemamme ja toinen, maaginen ja salattu, missä asuu kaikenlaisia otuksia maagisten ihmisten lisäksi. 
  
"Muinaisina aikoina, kauan ennen kuin Virasto perustettiin, tunnetun maailman ja yliluonnollisen maailman välillä ei ollut eroa kuten nykyisin. Ihmiset elivät yliluonnollisten rinnalla." (s. 88)
  
Amari on köyhästä perheestä, jossa otetaan pikavippejä laskujen maksamiseen ja ollaan häätöuhan alla. Ihmiset olettavat, että kun on "köyhä musta tyttö Woodsista" eli Rosewoodista, pienituloisten vuokra-asuntojen alueelta kotoisin, on silloin automaattisesti sekaantunut johonkin hämärään. Hän saa yllättäen kutsun kesäleirille, jonka loppukokeen suoritettuaan on mahdollista päästä Yliluonnollisten asiain viraston jäseneksi ja saada stipendin mihin tahansa haluamaansa kouluun. 
  
Entä jos yliluonnollinen kykyni onkin pettymys, esimerkiksi yli-inhimillinen virkkuutaito? Olin oikeasti pienenä haka virkkaamaan. (s. 79)
  
Paljastuu, että Amarilla on kyky, joka on julistettu laittomaksi. Hän kuitenkin haluaa todistaa kaikille, että hän on muutakin kuin kykynsä, että hän tahtoo käyttää voimiaan hyvään. "Tiedän miltä tuntuu, kun ihmiset tuomitsevat minut ennen kuin edes tutustuvat minuun." Kirjassa on vahvaa toiseuden kokemusta. Onneksi Amari kuitenkin saa yhden luottoystävän, joka niin ikään on hieman erikoisempi tapaus. Yhdessä he yrittävät selvittää, mitä Amarin kadonneelle veljelle tapahtui. En malta odottaa, että tälle ilmestyy jatkoa!
  
"Ihmiset yleensä pelkäävät sellaista mitä eivät ymmärrä. Ja pelko voi aivan liian helposti muuttua vihaksi." (s. 43)
  
Samastuin todella paljon siihen, kuinka kirjan rikkaat oppilaat ylenkatsovat köyhempiään sekä erilaisuuden takia hyljeksityksi tulemiseen. Etenkin, kun Amari kertoo, kuinka kukaan ei halua istua hänen viereensä, vaikka tuolit ovat jo loppumassa, vaan istuvat mieluummin lattialle "kuin minulla olisi herkästi tarttuva tauti." Tuli voimakkaita takaumia yläasteelle. 
  
Samaistupintaa tarjosi myös tämä kohta: "Hänen aikeitaan on helppo lukea, ihan kuin ne olisi kirjoitettu neonkirjaimin hänen otsaansa." Puolisoni nimittäin tekee tätä ilman taikavoimiakin! Olen täysin avoin kirja ja hänen luettavissaan. Lukemisesta puheen olleen, tässäkin on ihana kirjasto, jonka henkilökunnasta löytyy selkeä intertekstuaalinen viittaus.
  
On kolme syytä, miksen koskaan väsy meidän kirjastoomme. Ensinnäkin se on tosi kivan näköinen. Kaikki on tehty kirjoista - lattia, katto, jopa kirjahyllyjen väliset pylväät. -- Kolmas syy on kirjastonhoitaja, rouva Belle. Hänellä on taito oivaltaa asiakasta katsomalla, mitä tämä haluaisi lukea. (s. 280-281)
  
Loppuun vielä pari miinusta: Erikoisesti kirjassa oli muutamia toisella fontilla kirjoitettuja kohtia, joissa ääkköset olivat pudonneet pois. Se ei mitä luultavammin ollut tarkoituksellinen valinta, vaan ongelma kyseisen fontin kanssa. Harmillista, että tällainen moka on päässyt menemään valvonnasta lävitse. Miksi kirjan nimessä on yön veljet, mutta tarinassa Yöveljet? Ihmettelin myös, kun yhdellä sivulla olivat sekä sana miehenpullukka että "Mörköhenkilö -- Hyvänen aika, nythän eletään 2000-lukua." Hieman ristiriitaista. 
    
  
Toisin kuin suurin osa blogissa esittelemistä varten pyytämistäni kirjoista, näitä kahta en anna siskojeni kouluihin, vaan pidän nämä itse. Vain harva lukemani kirja jää omaan hyllyyn, tämä jos jokin kertoo siitä, miten paljon näistä pidin. Ja varmasti tulen lukemaan nämä uudelleenkin. 
  
"Tiesitkö, että ensimmäinen maailmansota alkoi, koska muutama pieni avaruusalus putosi taivaalta vahingossa Frans Ferdinandin ja hänen vaimonsa päälle? Kaikki luulivat sitä salamurhaksi." (s. 95)
  
Arvosana:
    
Takakannesta:
Sukella maailmaan, jonka et tiennyt olevan olemassa. Upea fantasiasarja alkaa.
  
Amari löytää kadonneen veljensä huoneesta tikittävän salkun, joka johtaa hänet Yliluonnollisten asiain viraston pääsykokeisiin. Paljastuu, että hänen veljensä on ollut Viraston salainen agentti, joka on kadonnut kesken vaarallisen tehtävän.
  
Amari joutuu heti vaikeuksiin, sillä hänen kykynsä paljastuvat laittomiksi. Pian hänen epäillään olevan mukana salajuonessa, joka uhkaa Virastoa ja koko yliluonnollista maailmaa. Amari ei kuitenkaan voi luovuttaa. Hänen on pakko selvittää, mitä hänen veljelleen tapahtui.  
  
Suomentanut: Ilkka Rekiaro, 363 sivua, Otava 2021
  
Alkuperäinen nimi: Amari and the Night Brothers (2021)
  

tiistai 15. helmikuuta 2022

Blogistania 2021 -äänestys alkaa helmikuun lopussa – tule mukaan vaikuttamaan!


  
Kirjabloggaaja, kirjagrammaaja tai kirjatubettaja, tule mukaan valitsemaan vuoden 2021 parhaita kirjoja.
  
Perinteinen Blogistania-kirjallisuuspalkintojen äänestys järjestetään 28.2.–5.3.2022. Tänä vuonna kaikki äänet annetaan sähköisellä lomakkeella, joten osallistuminen on helppoa.
  
Voit äänestää vuonna 2021 julkaistuja kirjoja, joista olet julkaissut arvion blogissa, Instagramissa tai YouTubessa. Kirjoja äänestetään neljässä kategoriassa: Finlandia eli suomalainen kaunokirjallisuus, Globalia eli käännetty kaunokirjallisuus, Kuopus eli lasten- ja nuortenkirjallisuus sekä Tieto eli tietokirjallisuus. Jokaisessa kategoriassa voi äänestää 1–3 kirjaa.
  
Tarkemmat äänestysohjeet ja linkki lomakkeeseen julkaistaan maanantaina 28.2. kategorioiden vastuublogeissa:
  
Nyt kannattaa lukea vielä viimeisetkin pinossa olevat vuonna 2021 ilmestyneet kirjat ja julkaista niistä arvioita!
  
Vuoden 2020 Blogistania-palkinnot saivat:
  • Blogistanian Finlandia – Anni Kytömäki: Margarita
  • Blogistanian Globalia – Alex Schulman: Polta nämä kirjeet (suom. Jaana Nikula)
  • Blogistanian Kuopus – J. S. Meresmaa: Dodo
  • Blogistanian Tieto – Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti (suom. Maija Kauhanen)
  

maanantai 14. helmikuuta 2022

Ystävänpäivän lukumaratonin kooste

    
Kirjabloggaajien perinteisen ystävänpäivän lukumaratonin veti tänä vuonna Kirjan jos toisenkin -blogin Jane.
  
Aloitin lukumaratonin lauantaina 12.2. klo 21 lukemalla Kirjojen ystävät kerhon helmikuun lukupiirikirjana olevaa E. Lockhartin Me olimme valehtelijoita sivulta 88 sivulle 131, eli teoksen puoliväliin (tästä ja kahdesta muusta lukupiirikirjasta oli sunnuntaina puolivälikeskustelu).
  
  
Seuraavaksi tartuin Kaisa Paaston kirjoittamaan ja Mari Ahokoivun kuvittamaan lastenkirjaan Anni kaverinkesyttäjä punaisella matolla. Annin opettaja näyttää luokalle uutispätkän Brasiliasta, missä hirmumyrsky on tuhonnut koteja. Sen innoittamana Anni haluaa tehdä jotain auttaakseen ihmisiä. Kaveririntamalla on vähän ryppyjä, mutta lopulta ongelmat ratkaistaan.
  
      
Pinkillä linjalla jatkuu, eli seuraavat kaksi teosta olivat Harriet Muncasterin Isadora Kuu -sarjan osat 5 ja 6, eli Isadora Kuu joutuu vaikeuksiin ja Isadora Kuu menee luokkaretkelle. Isadoran serkku Mirabella tulee kylään ja pikkuisen vanhempi noita-keiju saa välillä villejä ideoita. Esimerkiksi hän taikoo Isadoralle lohikäärmeen koulun lemmikkipäivään vietäväksi. Ongelmiahan siitä syntyy. Luokkaretkellä mennään linnamuseoon, josta Isadoran luokkakaverit ovat varmoja, että siellä kummittelee. Näissä on lempeitä opetuksia oman puolen pitämisestä, valehtelun lyhyistä askelista ja siitä, ettei ketään kannata arvostella ulkomuodon perusteella.  
      
   
Sunnuntai alkoi selkokirjan parissa. Satu Leiskon Avaruuden rajalla on ollut odottamassa lukuvuoroaan kirjastopinossa jo ihan liian pitkään. Tämä oli vasta toinen lukemani selkokirja ja hyvä osoitus siitä, kuinka scifi taipuu selkokielellekin. Visa pääsee isänsä mukana avaruuden rajalle, Telakalle, missä tutkitaan vieraita aluksia, mutta tällä kertaa kaikki ei ole sitä mille aluksi näyttää. Teemoina ystävyys, ennakkoluulottomuus, heikomman puolustaminen ja perheen läheisyys.
   
  
Viimeiseksi maratonkirjaksi valitsin Riina ja Sami Kaarlan Pet Agents -sarjan kuudennen kirjan Lumen saartamat, jossa tubettaja Paqpa tekee cameoroolin ja tekijätiimiin liittyy mukaan Anders Vacklin. Oli huvittaa lukea joulun seutuun sijoittuvaa kirjaa ystävänpäivän aikaan, mutta lunta löytyy ulkoa yhtä paljon kuin kirjastakin. Ystävykset nimittäin päätyvät tällä kertaa Lappiin. Ti-bot katoaa, taas, mutta lopussa tuohon toistuvaan ongelmaan saadaan ehkä viimein ratkaisu. Taide ei harmikseni ollut aivan yhtä onnistunutta kuin sarjan alkupuolella. 

  
Ystävyys oli kantavana teema kaikissa lukemissani kirjoissa, muodossa tai toisessa. Yhteensä maratonilla luin siis viisi kirjaa kokonaan, sivuja kertyi 669.
      
  
♥ Ihanaa ystävänpäivää kaikille! ♥

lauantai 12. helmikuuta 2022

Vauhdikasta menoa

"No niin, tiedän mitä ajattelet nyt. Niin, sinä - joka istut turvallisesti kotonasi ja 
tuijotat silmät pyöreinä kirjaa ja odotat, että minulle tapahtuu jotain kammottavaa."
  
    
Arvostelukappale
    
Gargantis on toinen osa Thomas Taylorin Aaveranta -sarjasta. Herbie Sitrus ja Orvokki Parma seikkailevat tuon erikoisen kaupungin kaduilla ja merelläkin. Suosikkihahmoni on puhuva kissa Erwin, joka asuu kirjakaupassa. Kirjassa esitellään Aaveen aakkoset, salakieli, jonka lukija voi itsekin ratkaista ja oppia kirjoittamaan!
  
"Kun Gargantis ärisee", hän selittää. "Se on aaverantalainen sanonta. Kalastajat sanovat niin, kun on tosi kurja ilma. Gargantis on täkäläinen myrskyä tarkoittava sana." (s. 31)
  
Tällä kertaa pohditaan merestä löydetyn kalanmuotoisen pullon mysteeriä samaan aikaan, kun pahin myrsky vuosikymmeniin riepottelee kaupunkia. Pullo herättää usean kaupunkilaisen kiinnostuksen ja Herbielle hotelli Nautiluksen löytötavaratoimiston hoitajana, annetaan tehtäväksi päättää kenelle pullo kuuluu.
  
Miten voisi mitenkään olla olemassa oikeaa omistajaa jollekin, joka on ollut ilmeisesti satoja vuosia meressä. (s. 66)
  
Tämä ei ollut aivan yhtä mukaansatempaava ja ihastuttava tarina kuin edeltäjänsä, sillä koin, että aikuisten nuoriin kohdistama pelottelu ja manipulointi, sekä jatkuva riitely pullon omistajuudesta oli turhauttavaa. Loppupuolella kirjaa oli lisäksi muutamia aika brutaaleja ja ahdistavia kohtauksia (siispä varoitus herkille lukijoille), mutta myös paljon toimintaa, joka vei juonta eteenpäin. Lonkeroitakin riittää!
  
"Kaikkea todella aavemaista täällä yhdistää yhteinen tekijä - malamanteria, Gargantista, puhuvaa kissaa..." (s. 314)
   
Toivon seuraavan osan olevan enemmän ensimmäisen kaltainen ja lukija pääsee taas viihtymään tuon persoonallisen rantakaupungin vilinässä. Vihjeitä Herbien menneisyydestä on ripoteltu hieman liian säästeliäästi, jospa siitäkin saataisiin lisää palasia.
  
Vaikka en muistakaan mitään ajasta sitä ennen, ei tarvitse olla nero arvatakseen, että olin joutunut jonkinmoiseen onnettomuuteen merellä. (s. 71)
  
Käännöksestä vastaa tälläkin kertaa Jaana Kapari-Jatta, jonka luovasta ilmaisusta löytyvät mm. ilmaisut höröpömpeli ja "jotain omituista on valmisteilla". Opin myös uuden termin: pentteri, joka tarkoittaa laivan keittiötä. Tämä sanonta oli hieman erikoinen: "tuntuu kuin selkään olisi lyöty sukallisella kuivia risuja." Onko kukaan törmännyt siihen englanninkielisissä teksteissä? Mietin, onko tuo Rylanderin omaa keksintöä vai oikea sanonta, joka kääntyy huonosti?
  
"Kolmas sääntö", sanon -- "on: Epävaraudu yllätyksettömiin!" (s. 24)
  
P.S. Rylanderilla on ihastuttava tapa kirjoittaa kirjoista ja lukemisen tärkeydestä:
"Kalastajia? -- Mistä lähtien kirjat ovat heitä kiinnostaneet?" 
"Hei, kaikkia kiinnostavat kirjat." Orvokki luo minuun tiukan katseen. "On vain löydettävä oikea kirja, siinä kaikki." (s. 34) 
"Kirjoja ei tarvitse pelätä." (s. 188) 
"Kirja on kuin peili -- Näemme siinä aina itsemme." (341)
  
Arvosana:
  
Takakannesta:

Jokin salaperäinen ja mahtava on heräämäisillään Aaverannan vesissä.
  
Gargantis vie lukijansa takaisin Aaverannan maailmaan ja tarjoaa poikkeuksellisen kutkuttavan lukukokemuksen Harry Potter -kirjojen hengessä.
  
Herbie Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat uhkarohkeita mutta tuloksekkaita tutkimuksiaan mystisessä merenrantakaupungissa. Aaverantaa riepottavat toinen toistaan hurjemmat talvimyrskyt ja on syytä epäillä, ettei niiden alkuperä ole tästä maailmasta. Onko legendaarinen Gargantis tulossa etsimään aarrettaan ja sitä raukkaa, joka sen alun perin vei?
  
Suomentanut: Aila Herronen, 261 sivua, WSOY 2021
  
Alkuperäinen nimi: Gargantis (2020)
  
Sarjassa ilmestyneet:
    
*****
  
"Et ole koskaan yksin, jos sinulla on kirja"
  
  
Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet 16. Kirjan luvuilla on nimet
  
Thomas Taylorin Kammovarjo on pelottavin seikkailu Aaverannassa tähän mennessä. Hauskasti kirjassa mainittiin Helsinki!
  
Legendan mukaan Kammovarjo voi viedä varjosi ja Nukkemestari, joka hallitsee sitä voi hallita myös niitä, joiden varjo on viety. Mikä voisikaan olla pelottavampaa, että joku voi ottaa toisen ihmisen täydelliseen komentoonsa ja käyttää häntä pahojen tekojensa nappulana? Herbien ja Orvokin on pelastettava koko kaupunki joutumasta Kammovarjon uhreiksi.
  
Muista kuitenkin tämä: jokaisen tarinan ytimessä on totuuden kipinä. Ja -- kipinä - vaikka miten pieni - saattaa joskus riittää. 
Paitsi jos valon leikki onkin pimeyden leikkiä. (s. 16)
  
Kammoyö, jolloin tuon varjohahmon kerrotaan liikkuvan, on Halloweenina ja tämä onkin oivallista luettavaa syksyllä. Ikäsuositukseksi sanoisin 10+, sillä tarina hyytää jopa aikuisen selkäpiitä. Orvokin huoltaja, kirjakauppias Jenni Hanniver on kadonnut, kun kaupunkiin saapuu mystisen matkustavan taikurin Caliastran seurue.
  
Klovneja ja ilveilijöitä oli vaikka kuinka paljon - nälkäisiä taiteilijoita, jotka esiintyvät lähes ilmaiseksi ja olivat kiitollisia siitä. (s. 101)
  
Aaverannan tarinoita on todella vaikea sijoittaa ajallisesti: ensimmäisessä kirjassa puhuttiin Pokémon kortista, tässä arcade-pelikoneista, mutta samaan aikaan kaupunki tuntuu kuuluvan menneeseen aikaan rakennuksineen, Herbien löytötavaratoimiston asuineen ja jäävuoriin törmäävine laivoineen. Puhelimia tai autoja en muista koskaan mainitun (voin kyllä olla väärässäkin) ja vain yhdessä kalastusaluksessa on sähköt. Onkin siis välillä haastavaa muodostaa mentaalista kuvaa - ollaanko tässä 1930-luvulla, 1980-luvulla vai nykyajassa? Eipä sillä kamalasti väliä ole ja tällainen ajallinen monikerroksellisuus on toisaalta hyvin kiehtovaakin.
  
On totta, että kellarissa on runsain määrin kummallisia vanhoja noutamattomia esineitä, ja kyllä, jotkut niistä vaikuttavat vanhemmilta kuin hotelli itse, mikä on aina tuntunut minusta vähän mystiseltä, jos totta puhutaan. (s. 132)
  
Taylor pyörittää Herbie-parkaa seikkailusta toiseen niin, ettei poika ehdi koskaan syömään. Kirjan aikana hän taitaa saada suuhunsa vain puolikkaan croissantin, pari hillovoileipää ja yhden annoksen kalaa ja ranskalaisia - ehkä jopa yhden keksin myös. Hänet tempaistaan mukaan tapahtumien pyörteeseen aina kun ruokaa on näköpiirissä. "Lounaani on jäänyt kauan sitten syömättä." Normaalisti en jää paljoa ajattelemaan hahmojen syömistä, ellei siihen käytetä yhtä paljon aikaa ja sivumääriä kuin Viisikossa, mutta tässä huomioni kiinnittyi kohtauksiin, joissa esiintyi ruokaa ja kuinka Herbietä viedään toisaalle ennen vatsan täyttämistä.
  
"Mihin sinä käytät tuota vaatekaappia?" 
"Narnian asioihin", vastaan
--
Kaapissa on useita koinsyömiä turkkeja homehtumassa henkareilla. Minä en tietenkään hyväksy takkien tekemistä turkiksesta, mutta nämä takit ovat löytötavaraa, joten minun on huolehdittava niistä - ainakin siihen asti että niiden sata vuotta on ummessa. Sitten kai pidän ressukoille hautajaiset. (s. 251)
  
Käännös on muutoin taattua laatua Jaana Kapari-Jatalta (vaikka en aina olekaan samaa mieltä erisnimien kääntämisestä). Yhtä kohtaa tosin jäin miettimään, että onkohan kyseessä käännöskukkanen: nimittäin mikä mahtaa olla erään oven vieressä oleva "vanha rautainen jalkaraspi"? Luultavasti kyseessä on se tuttu kapistus, johon voi puhdistaa kenkiä, toisin sanoen rappuralli (joissakin malleissa on vielä harjakset kenkien puhdistamiseen), mutta tuosta kirjaan päätyneestä sanavalinnasta tulee vain mielikuva kantapäiden kovettumien hiomiseen tarkoitettu hygieniaväline. 
  
"Pala paperia voi muuttaa elämän", kuuluu ääni. "Riippuu vain siitä mitä siihen on kirjoitettu." (s. 74)
  
Myös sanavalinta päsäytellä kohotti kulmakarvojani. Ilmeisesti Kapari-Jatta ei halunnut laittaa Herbieta ampumaan Space Invadersin avaruusolioita. Lisäksi joku Instagramissa seuraamani kirjagrammaaja (pahoittelen, en muista kuka, en hoksannut ottaa stoorista kuvakaappausta), oli kommentoinut kirjassa miimikoiden yhteydessä pariin otteeseen käytettyä verbiä vehdata, ja pakko olla hänen kanssaan samaa mieltä, että se ei ihan sovi lastenkirjaan, vaikka sanalla on aikuiskontekstin lisäksi muitakin merkityksiä, kuten huitoa, telmiä, hypellä, iloitella...
  
-- hämähäkkimäisellä käsialalla meille entuudestaan tuttuja Aaverannan taruolentojen nimiä: 
MALAMANTERI
GARGANTIS
KAUASKATSOJA 
"Mikä Kauaskatsoja on?" kysyn. "En tunne sitä." 
"Se kuuluu vanhaan tarinaan", Orvokki vastaa. "Jenni kertoi sen minulle kerran. Se on tosi aavemainen ja..." (s. 191)
  
Toisin kuin aiemmin on ilmoitettu, sarja ei päätykään tähän osaan, vaan jatkoa on tulossa jo kesällä, kun Festergrim julkaistaan ja 2023 on tulossa vielä Mermeduke, näin ainakin kirjailijan kotisivuilla lukee. Nämäkin varmaan ilmestyvät tulevaisuudessa suomeksi. Alla hauska suomennos TBR-listasta!
  
"Lisäänpä sen TEPL-listaani." 
"Tarkoitatko TPL-listaan?" Orvokki kysyy. "Niin kuin että Tämä Pitää Lukea?" 
"Tätä EI Pidä Lukea, tarkoitan" (s. 187)
      
  
Arvosana:
  
Takakannesta:

Tämä sarja nousi hetkessä kestosuosikiksi!
  
Legendoista tulee totta Aaverannan mystisessä merenrantakaupungissa.
  
Herbert Sitruksen ja Orvokki Parman nokkelat mutta uhkarohkeat tutkimukset jatkuvat. Aaverannassa valmistaudutaan syksyiseen juhlapäivään, mutta kaupungin hämärillä kujilla piilee vaara – ikiaikainen henkiolento, joka vaanii pahaa-aavistamattomia kaupunkilaisia. Ehtivätkö Herbert ja Orvokki selvittää Kammovarjon mysteerin, ennen kuin pimeys nielaisee heidät kaikki?
  
Kammovarjo jatkaa huikaisevaa Aaveranta-sarjaa, jossa ovat aiemmin ilmestyneet Malamanteri ja Gargantis.
  
Suomentanut: Aila Herronen, 261 sivua, WSOY 2021
  
Alkuperäinen nimi: Shadowghast (2020)
  
Sarjassa ilmestyneet:
  • Malamanteri
  • Gargantis
  • Kammovarjo
  • Festergrim (ilmestyy kesällä 2022?)
  • Mermeduke (ilmestyy 2023?)
  
Luettu myös täällä:
 Luetaanko tämä?
  
Samankaltaista luettavaa:
  
*****
  
"Suurimpaan osaan maailman maista oli julistettu jonkinlainen poikkeustila, 
ja kansalaisia kehotettiin pysymään mahdollisuuksien mukaan kotona. 
Tuntui, että oli alkamassa hyvin synkkä aika."
  
  
Arvostelukappale
  
Chris Rylanderin Eeppisten epäonnistumisten sarjan päätösosa, Gregin kohtalo, oli hyvin ristiriitainen lukukokemus: tarina oli yhtä aikaa tylsähkö ja groteski, hitaasti etenevä, mutta lopun käänteet tapahtuivat parissa sivussa. 
  
Kääpiöpoika Greg on vastentahtoinen sankari, jolla ei aina mene kaikki putkeen. "Tiedän kyllä, ettet halua olla sankari. Etkä johtaja. Etkä halua kohtaloa tai perintöä tai sellaista. Mutta joskus kohtalo ei olekaan mikään kohtalo. Joskus se on vain valinta, joka on pakko tehdä, koska tahtoo olla hyvä ja tehdä oikein." Siksi hän onkin helposti samaistuttava tai ainakin sympatisoitava hahmo. 
  
Maailmassa ei enää ole toimivia koneita. Siitä lähtien kun taikuus palasi, autot, puhelimet, tietokoneet, tehosekoittimet ja oikeastaan kaikki, missä vain oli liikkuvia osia, oli ollut elotonta ja hyödytöntä.
--
GPS-paikannus oli mennyttä. Suurin osa maapalloa kiertävistä tuhansista satelliiteista (tai kenties ne kaikki) oli joko elotonta avaruusromua, joka kiersi ikuista kiertorataansa, tai oli rysähtänyt viime kuukausien aikana maahan ja piirtänyt valovanoja yötaivaalle palaessaan ja hajotessaan. Galdervatnin paluu oli ilmeisesti myös sisemmän ilmakehän tuolla puolen. (s. 8-9)
  
Greg matkaa ystävineen Venäjälle etsimään myyttistä amulettia, jota tavoittelee myös hänen entinen paras ystävänsä, haltija Edwin. Se, kumpi puoli amuletin ensimmäisenä löytää voi vaikuttaa siihen, jääkö magia maailmaan, käytetäänkö sitä hyvään vai pahaan, vai katoaako se jälleen. Tai näin ainakin vanhan legendan mukaan. Ei ole edes varmaa, onko koko kapistusta olemassakaan. Kääpiöillä ei kuitenkaan ole muuta suunnitelmaa kuin estää haltioita saamasta amulettia, ei kuinka amulettia käyttää sen mahdollisesti löytäessään.
  
Jos kerran haltiat tiesivät kokonaisen Erillisen maan kansan, joka oli kääpiöille tuiki tuntematon, mieleen tuli väistämättä, kuinka paljon meidän vanhoissa kirjoituksissamme olisi heiltä puuttuvaa tietoa. -- kuinka paljon tietoa kaikki saisivat, jos haltiat ja kääpiöt lopettaisivat kinastelunsa ja löisivät vaihteeksi viisaat päänsä yhteen suuremman hyvän puolesta. (s. 176)
  
Tutkimusretkeä kestää neljä viidesosaa kirjasta, hyvin hidasta, joskin rikasta kerrontaa. Välissä kohdataan muinaisia, myyttisiä olentoja (kuten isojalka), mutta törmäämiset päättyvät enimmäkseen väkivaltaisesti. Lopun eeppinen taistelu on verinen, mutta loppuu jo parissa sivussa (ei siis ihan yhtä paha pannukakku kuin Twilightin loppuhuipennus). Ei siis ehkä kaikkein herkimmille lukijoille sopivaa tavaraa tämä.
  
Näkymä oli henkeäsalpaava. Ja kauhistuttava. Joukkoihin kuului vahvistettujen tietojen mukaan kokonaisia örkkilegioonia, laumoittain hiisiä ja mantikoreja, parvittain harpyijoita, lentoliskoja, monta kymmentä täysikokoista, monen rotuista lohikäärmettä, ihmissusilaumoja ja monia, monia muita olentoja. (s. 281)
  
En tosiaankaan jäänyt kaipaamaan lisää gorea (erään hahmon karrelle kärähtäneet silmät olivat aika ällöttävä kohtaus), mutta näin ison pohjustuksen ja jännitteen noston jälkeen tämän tason pikakelaus oli vähän epätyydyttävää, eikä erään hahmon kuolema lisännyt syvyyttä tai herättänyt isommin tunteita. (Postausta kirjoittaessani en edes enää muista, kuka se oli.) Olisin kaivannut loppuun vähän enemmän... noh, jotain. Nyt tämä jäi maistumaan vähän liikaa Kuninkaan paluun lopulta. Taistelu isoa elementaalia vastaan puolestaan on hyvin samantapainen kuin Hayao Miyasakin Nausicaän lopussa. 
  
Hirviö kouristeli, ja siitä lennähteli joka suuntaan maankappaleita kuin se olisi luonut nahkaansa.  (s. 300)
  
Rylander on ovelasti sekoittanut tarinaansa viittauksia suuntaan jos toiseenkin (kuten lajittelevaan taikahattuun, M.C. Escherin piirroksiin, Jackson Pollockin maalauksiin ja 1980-luvun voimabiiseihin). Kirjailija myös rikkoo neljättä seinää: "Toivottavasti kolme kirjaa täynnä valekuolemia on sentään tehnyt sinulle selväksi--" ja "Se oli juuri se kohta joka ikisessä tarinassa, kun lukija läimäisee kämmenellä otsaansa täysin raivoissaan siitä, miten idioottimaisesti sankari käyttäytyy." Kauheuksien vastapainoksi on Rylander viljellyt sekaan yllättävää huumoriakin, kuten Gregin fantasiavihamielisyyden, joka nousee esiin kerran toisensa jälkeen. 
  
Ei ollut mikään salaisuus, etten pitänyt fantasiakirjoista tai -elokuvista edes ennen kuin sain kuulla, että olin kääpiö ja että moni fantasiateos perustuikin historiallisiin tapahtumiin. Kukaan ystävistänikään ei pitänyt fantasiasta, mutta heidän kohdallaan kyse oli lähinnä siitä, että monissa "fiktiivisissä" teoksissa, kuten Hobitissa. esitettiin asioita väärin, ei niinkään siitä, että he olisivat tympääntyneitä lajityypin kliseisiin. Niin kuin lumottuihin aseisiin joilla on nimi, amuletteihin joilla on taikavoimia, tai ennustuksiin, velhoihin ja outoihin olentoihin, kuten puhuviin puihin ja rocnareihin. (s. 116)
  
Kivinen on loistava hahmo, joka puhuu hieman yodamaisesti: "PUIJAUS, hän sanoi. "KIVINEN HYÖDYNTÄÄ RAHVAANNÄYTELMÄ SUKKELUUS. KOMEDIALLINEN METKU. HERÄTTÄÄ PSEUDOHUOLI. RAKENTAA VEIKEÄ KOHTAUS. KIVINEN EROTTAA OIKEAT SUUNTIMAT. EDETÄ TÄTEN.". Se olisi saanut olla isomminkin mukana tarinassa. Pidin myös Tikistä, joka puhuu käyttäen hyvin värikästä kieltä: hönkelin erämaa, lorttisen outoa, kaikki menee päin kunkkia, lorpotti vie, sonkkainen märmi...
  
Kirjassa on hauskoja alaviitteitä, joissa Greg kommentoi asioita tai kertoo lisätietoja, kuten: "tarkkaan ottaen kääpiöt eivät usko hautapaikkoihin. Kääpiöiden perinteisissä hautajaismenoissa tuhkat sirotellaan luontoon, tai sitten menehtyneiden rakkaiden annetaan vain maatua maaksi siinä mihin he ovat jääneet, niin että heistä tulee jälleen yhtä planeetan kanssa.". Eräässä alaviitteessä hän myös pohtii rocnarien syömistä, otuksia kun ei ole vanhoissa kirjoituksissa mainittu, mutta kääpiöiden periaatteiden mukaan mitään ei saa tappaa turhaan vaan kaikki on hyödynnettävä mahdollisuuksien mukaan. Harmillisesti  kirjassa olevia muutamia venäjänkielisiä kohtia ei ole käännetty. 
  
Läheltä huomasi selvästi miten vanhalta hän tosiaan näytti. Hänen ihonsa oli niin veltto, ryppyinen ja syylien ja luomien peitossa, että hän näytti miltei epäihmismäiseltä. Melkein kuin pääkallolta, jolle oli puettu märkä tiskirätti ja halpa valkoinen peruukki. (s. 225)
  
Kuten sarjan ensimmäisessäkin osassa, oli tässäkin feministisiä piirteitä: "meillä ei ollut oikeutta syrjiä tätä olentoa hänen hajunsa, ulkomuotonsa tai yleisen ärsyttävyytensä perusteella." Erästä vanhaa kääpiöpäällikköä puolestaan kuvataan separatistiseksi ja nationalistiseksi, kun taas nuoret kääpiöt yrittävät ajatella avoimemmin esimerkiksi haltijoita kohtaan. Tykkään, kun tällaisia tasa-arvoajatuksia on kirjoitettu tarinan maailmaan niin, että ne eivät tunnut alleviivaavilta tai auktoriteetin pitämiltä oppitunneilta. Viesti menee paljon paremmin perille näin.
  
Jos kääpiöt kerran ovat niin edistyksellisiä, että kohtelevat naisia tasa-arvoisesti, niin miksi sitten kaikki lapset saavat isänsä sukunimen? Ja perivät isänsä oletetut taidot ja kohtalon? -- Mitä enemmän olin miettinyt kaikkea -- sitä paremmin olin tajunnut, miten vähän järkeä perinteisissä kääpiösuvuissa oikeastaan oli.  
Olimmeko kaikki tosiaan kääpiöinä ennalta määrättyjä tietylle uralle tai tiettyyn harrastukseen vain sukumme perusteella? -- Eihän nimelläni pitäisi olla osaa eikä arpaa siihen, kuka olen, mikä minusta tulisi tai mitä tekisin. (s. 75)
  
Luin tämän jo 2021 alussa ja postaaminen on viivästynyt, sillä niin kuin Jessica Townsendin Onttorokossa, tässäkin kirjassa tuntui sekoittuvat fantasiamaailmaan kovin tuttuja elementtejä ihan tosielämästä. (Vähän aikaa sitten muuten julkaistiin Turun Sanomissa artikkeli, jossa nostettiin esille Cristal Snow'n Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous sekä Magdalena Hain Isetin solmu, ja kuinka pandemia ja ilmastokriisi ovat valuneet fantasiakirjallisuuteenkin. Harmillisesti juttu on maksumuurin takana, kirjat odottavat minulla vielä lukemistaan.) On poikkeustilaa, puhutaan luonnon tilasta: 
  
"On sitä kuultu juttuja teistä hölmöistä, että olette sytytelleet omia metsiänne ja tehneet kaikkea muutakin kamalaa omalle ympäristöllenne." (s. 90) 
"Tehtävä jatkuu niin kauan kuin tällä planeetalla on elämää. Ja tätä vauhtia sitä ei kestä varmaan enää kovin pitkään. Kenties vain muutama sata vuotta. Vaikka planeetan ympäristöongelmat ratkaistaisiinkin, auringolla on edessään vain neljä tai viisi miljardia vuotta ennen kuin se sammuu." (s. 241) 
"Voimme kaikki jo nyt alkaa tehdä pieniä valintoja joka päivä ja auttaa niin maailmaa muuttumaan paremmaksi." (s. 325)
  
Maailmanloppufiilis oli siis vahvasti läsnä, etenkin Gregin ja Edwinin taistellessa. Kirjassa on kaksi vaihtoehtoista loppua, joista kummassakin on omat ongelmansa. Etenkin toisen version "ja kaikki hurrasivat"  kumbaya meininki oli aivan liian siirappinen, vaikka sen sisältämä viesti onkin erittäin hyvä. Aivan kaikkein onnellisimmin ei tätä trilogiaa kuitenkaan taputeltu pakettiin.
  
"Ei maailma loppunut", Glam korjasi. "Voisi väittää, että nythän se on vasta alkanut." (s. 70)
Arvosana:
  
Takakannesta:
Taikuuden uusi aikakausi on koittanut, ja Greg Belmontilla ystävineen on vain muutama viikko aikaa selvittää, kuinka estää maailmaa suistumasta täydelliseen kaaokseen.
  
Gregin entinen paras ystävä (ja nykyinen arkkivihollinen) Edwin ja hänen haltia-armeijansa uskovat, että ainoa tapa pelastaa elämä maan päällä on varastaa kaikki taikuus ja pitää se vain haltioiden käsissä. Edwin on pysäytettävä.
  
Greg ja hänen kääpiöystävänsä matkaavat Venäjän ikimetsistä San Franciscon lahden pohjaan ja takaisin Chicagon kaduille viimeiseen kohtalokkaaseen taisteluun. Miten käy taikuuden maan päällä? Pelastavatko Greg ja hänen ystävänsä maailman? Vai iskeekö eeppinen epäonnistuminen juuri silloin, kun sitä vähiten kaivattaisiin?
  
Gregin kohtalo päättää kolmiosaisen Eeppisten epäonnistumisten sarjan, jonka aiemmat osat ovat Gregin legenda ja Gregin kirous. Hauska ja hulvaton sarja on saanut suuren suosion myös Suomessa.
  
Chris Rylander on amerikkalainen lasten- ja nuortenkirjailija, joka pitää näkymättömistä oravista ja asuu Chicagossa.
  
Suomentanut: Kaisa Ranta, 330 sivua, Jalava 2020
  
Alkuperäinen nimi: The Rise of Greg: Book Three of an Epic Series of Failures (2020)
  
Sarjassa ilmestyneet:
     
Luettu myös täällä: Kirjojen keskellä