maanantai 25. syyskuuta 2023

Halloween-lukuhaaste (1.-31.10.2023)

  
Lokakuu on odottelee jo nurkan takana, ja sen myötä klassikoksi muodostunut Halloween -lukuhaaste järjestetään jo kahdeksatta kertaa. 
  
Haaste kestää koko lokakuun ja sen aikana luetaan mitä vain teemaan sopivaa eli esimerkiksi teoksia, joissa on noitia, ihmissusia, vampyyreitä, zombeja tai kummituksia, tarina sijoittuu syksyyn tai Halloweenin aikaan, tai kirja aiheuttaa kylmiä väreitä (tähän sopivat mm. kauhu, historia, dystopia kuin dekkaritkin ja miksei jopa chick lit, jos se ei ole omaan lukumakuun sopivaa).
  
Jokainen voi siis itse määritellä, miten luettu kirja sopii teemaan. Lukuvinkkejä voi poimia esimerkiksi edellisten vuosien koosteista 20222021, 2020, 2019, 2018, 2017 ja 2016.
  
Jos siis kiinnostuit haasteeseen osallistumisesta, kommentoi tämän postauksen alle, niin tiedän, että olet mukana. Somessa voi käyttää aihetunnistetta #halloweenlukuhaaste.
  

🍁 🎃 🍁 Tervetuloa mukaan! 🍁 🎃 🍁

  
Mukana haasteessa:

lauantai 2. syyskuuta 2023

Elokuun luetut

    
Elokuussa oli viimein Oulun Pride-kulkue, jonka takia suljettiin liikenne hetkeksi (oli aivan uskomattoman voimaannuttavaa marssia siellä, vaikka - tai ehkä juuri siksi - tapahtumaa oli etukäteen uhkailtu aseellisella väliintulolla). Kävin katsomassa huoman kotimaisen elokuvan Lapua 1976 pressitilaisuudessa somevaikuttajana (suosittelen ihan rehellisesti, että menkää ja katsokaan, etenkin jos olet pitänyt HBO:n Chernobyl-sarjasta). Bongailin ensimmäisiä syksyn merkkejä ja fiilistelin tulevaa Halloweenia kuntoutustoimintapaikassani Kulttuurivoimalassa (kuvia kättentöistäni tulossa sitten lokakuussa).
  
Vedin perinteikkään kesälukumaratonin Venetsialaisten kanssa samana viikonloppuna ja luin seitsemän sarjakuvaa kirjastopinosta. Kuukauden aikana ehdin lukemaan peräti 18 teosta (3698 sivua), joista 10 oli sarja kuvaa, kolme lasten romaania ja kolme YA:ta, mahtuipa mukaan myös kaksi ns. aikuisille suunnattua romaaniakin. Parhaat lukuhetket tarjosivat uudelleen luettu Ripley - Nopea yhteysThe Librarian of AuschwitzSisters of the Mist ja Lontoon salatieteellinen seura
  
Kaikki elokuussa luetut:
  • Sarah Penner: Lontoon salatieteellinen seura
  • Kaiu Shirai & Posuka Demizu: The Promised Neverland 13 &14
  • Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys
  • Junji Ito: Black Paradox
  • Blake Crouch: Wayward Pines - Ei pakotietä
  • Anna Kurkijärvi-Willans: Charlotta ja unelmanallen salaisuus
  • Lauren Shippen: The Infinite Noise
  • Dustin Thao: Älä mene, Sam
  • Rachael Smith: Wired Up Wrong
  • Rex Ogle & Dave Valeza: Four Eyes
  • Sari Sariola: Tiedän olevani ylipainoinen
  • Salva Rubio, Antonio Iturbe & Loreto Aroca: The Librarian of Auschwitz (The Graphic Novel)
  • Marlyn Spaaij: Sisters of the Mist
  • Sylvia Douyé & Paola Antista: Sorceline 1) Kryptoeläintieteen alkeet
  • Dan Santat: The Aquanaut
  • Elina Hirvonen & Nadja Sarell: Julia ja Pehmoeläinten Maailmanneuvosto
  • Riikka-Maria Rosenberg & Kati Vuorento: Saara ja naakka - Aikamatka vuoteen 1779
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
  
3. Kirjan nimessä on kasvi- Blake Crouch: Wayward Pinses - Ei pakotietä 
  
  
Syyskuun lukupinossa:
  • Kerstin Gier: Muista minut 1) Päivänvalolla ei näe
  • Holly Jackson: Kiltti tyttö, julma kosto
  • Matti Järvinen & Venla Lintunen (toim.): Vuosiviisari ja muita aikamatkustustarinoita
  • Leena Paasio: Harmaja luode seitsemän
  • Marcus Rashford, Alex Falase-Koya & Marta Kissi: Aamupalaporukan tutkimukset 1) Peto aidan takana
  • Riley Sager: Kotiin ennen pimeää
  • James L. Sutter: Darkhearts

lauantai 12. elokuuta 2023

Kirjabloggaajien kesälukumaraton 25.-27.8.2023

   
Kirjabloggaajien kesän 2023 lukumaraton tulee kahden viikon päästä, viikonloppuna 25.-27.8.
  
Lukumaratonin säännöt:
  • Lukuaikaa on maratonille varattu (yleensä) 24 tuntia, mutta kukaan ei estä lukemasta vaikka koko viikonloppua. Taukojen pitäminen on lämpimästi suositeltua, mutta ne sisältyvät kokonaisaikaan. Muista siis syödä, nukkua, ulkoilla ja lepuuttaa silmiä riittävästi, jotta lukuinto säilyy!
  • Voit valita itsellesi sopivan 12, 24, 48 tai vaikka 72 tunnin ajanjakson, jonka aikana luet ja kirjaat ylös lukemiesi kirjojen sivumäärän tai kuunnellut tunnit ja pidät listaa luetuista teoksista. 
  • Osallistua voi niin bloggaajana tai somealustoilla, vaihtoehtoisesti voit jättää kommentin lukukokemuksistasi maratonin koosteeseen.
  • Somessa voi julkaista etukäteen lukupinon esittelyä tai fiilistellä menemään maratonin aikana. Kaikki kirjallisuus lasketaan mukaan, niin paperisena kuin ääni- ja e-aineistonakin.
  • Maratonin lopuksi voi julkaista koontipostauksen, josta käy ilmi luettu sivumäärä tai kuunneltu aika, sekä luetut kirjat. Koontipostauksen linkin tai edellä mainitut tiedot voi julkaista maratonia seuraavan tiistain aikana täällä ilmestyvän postauksen kommenttilaatikkoon.
  • Halutessasi voit seurata muiden lukumaratonia. Somessa aihetunnisteena käytössä ovat #lukumaraton ja #kesälukumaraton2023. Maratonpostauksissa voi käyttää tässä julkaisussa olevaa kuvaa
  • Ja lopuksi, maraton ei ole kilpailu siitä kuka lukee eniten sivuja, vaan lupa upota kirjojen maailmoihin! 
  
Lukuiloa maratonille!
  
Maratonilla mukana:

tiistai 1. elokuuta 2023

Heinäkuun luetut

   
Heinäkuu alkoi Pride-lukumaratonilla, jonka aikana luin kuusi teosta (kaksi lasten kuvakirjaa ja neljä sarjakuvaa). Osallistuin Eino Leinon päivän runohaasteeseen Kiira Korven kohutulla Hyppää vaan! -teoksella, Naistenviikolla postasin parista teoksesta, joihin liittyi viikon nimipäiväsankareita ja kuukauden lopussa oli puolivuosittaisen perinteen mukainen klassikkohaasteen postaus. Tällä kertaa luettavakseni valikoitui teos, jonka olemassaolosta sain tietää vasta pari vuotta sitten, vaikka siitä tehdyt sarjat ja elokuvat ovat edelleen suosittuja. Kyseessä on siis Waldemar Bonselsin Maija Mehiläinen.
  
Kuukauden lukusaldoksi kirjattakoon 17 teosta, joista parhaat lukuhetket tarjosivat ensimmäinen englanniksi lukemani säeromaani Alone, tunnetaitoja ja ihmisyyden moninaisuutta esittelevät kuvakirjat Poika ja rohkeusloikka ja Sulon ja Elsin mummo karkuteillä, omaelämäkerrallinen ja samaistuttava muistelmateos How to Be Ace, luontokadosta kertova Ilmastoseikkailu-sarjan kolmas osa Varastettu metsä, jonka julkkareissa kävin sekä kuukauden lukupiirikirjana ollut Pullopostia Seilin saarelta 
  
Kaikki heinäkuussa luetut: (3984 sivua)
  • Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille
  • Jani Toivola & Saara Obele: Poika ja rohkeusloikka
  • Susanna Silvander-Rosti & Nadja Sarell: Sulon ja Elsin mummo karkuteillä
  • Kimmo Lust: Silmukka
  • Alison Bechdel: Hautuukoti – Tragikoominen perheeni
  • Rebecca Burgess: How to Be Ace: A Memoir of Growing Up Asexual
  • Kaiu Shirai & Posuka Demizu: The promised Neverland 11 & 12
  • Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa
  • Megan E. Freeman: Alone
  • Rutu Modan: Tunnels
  • A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Valkean yön lapset
  • Sanna Isto: Näkymättömät
  • Päivi Tuulikki Koskela & Hanna Kenakkala: Varastettu metsä
  • Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen
  • Marko Hautala: Kuolleiden valssi
  • Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
  
14. Kirja kertoo terveydenhuollosta - Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43
16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa - Balli Kaur Jaswal: Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille
28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä - Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen
31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas - Morgan E. Freeman: Alone
48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön - A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Valkean yön lapset
  
Elokuun lukupinossa:
  • Blake Crouch: Wayward Pine - Ei pakotietä 
  • C.A. Fletcher: A Boy and His Dog at the End of the World 
  • Maria Gripe: Salaisuus varjossa  
  • Hugh Howey: Hiekan poikki 
  • Pam Jenoff: Sirkustyttö 
  • Annie Lyons: Pommisuojan lukupiiri 
  • Annukka Salama: Ripley - Nopea yhteys 
    

maanantai 31. heinäkuuta 2023

Kirjabloggaajien klassikkohaaste osa 17 | Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen

"Mutta pieni Maija oli luonteeltaan levoton, ja tuskinpa hän olisi ajan mittaan 
viihtynyt mehiläisten yksitoikkoisessa elämässä. Sekä eläinten että ihmisten joukossa 
on yksilöitä, jotka eivät voi mukautua muiden tapoihin; on syytä olla hyvin varovainen 
ja harkitseva, kun arvostelee heidän käyttäytymistään. Sillä levottomuus ei suinkaan 
aina johdu laiskuudesta tai itsepäisyydestä, vaan sen pohjana usein on totinen 
kaipuu korkeampaan ja parempaan kuin arkinen elämä voi tarjota"
  
  
Klassikkohaasteen kierroksen 17 vetovastuussa oli Oksan hyllystä -blogi.
  
Maija Mehiläinen oli yksi lapsuuteni suosikkianimaatiosarjoista, ja taisinpa lukea muutamia sarjakuviakin, joissa tuo pienen pieni mehiläinen ystävineen seikkaili. Niinpä olikin kiinnostavaa, kun heinäkuussa 2020 (muistelin ensin, että viime kesänä, mutta hups, ehtihän tuossa pandemian aikana vilahtaa useampikin vuosi välissä) löysin alkuteoksen kirpparilta. En edes tiennyt, että Maija lennähti pesästään ensimmäisen kerran itävaltalais-saksalaisen Waldemar Bonselsin kirjoittamassa romaanissa jo 1900-luvun alkuvuosikymmenillä.
  
– Huoneessani asuu vanhahko ihminen. Hän hoitaa nenänsä väriä omituisella juomalla, jota hän pitää piilossa nurkkakaapissa. (s. 64)
  
Jokainen luku on oma seikkailunsa, joissa "poikkeuksellisen luonteen" omaava Maija, joka "ei ole niin kuin muut mehiläiset" tutustuu elinympäristönsä muihin asukkaisiin, hän ei nimittäin halunnut raataa päivästä toiseen hunajaa hakien. Nämä retket olivat kirjan parasta antia, vaikka Maija joutuu vaaranpaikkoihinkin, useammin kuin kerran, kuten "häijyn" Tekla-hämähäkin seittiin. 
  
Maija tapaa muiden muassa ruusussa asuvan Peppi-nimisen ruusukuoriais-miehen, jonka rouva ei juo vettä "koska hänen munuaisensa eivät siedä sitä", runoilevan leppäkertun, Hannibal-lukin jolta puuttuu yksi jalka sekä epäilevän tuhatjalkaisen nimeltään Hieronymus. Kaikkein erikoisin kohtaaminen on kuitenkin keijun kanssa.
  
Kukasta nousi aivan pieni ihminen. -- äkkiä puhkesi hartioista kaksi loistavaa siipeä, valkoista kuin kuutamo ja puhdasta kuin lumi.
--
– Me keijut elämme seitsemän yötä, mutta meidän täytyy jäädä siihen kukkaan, missä olemme syntyneet. Jos poistumme kukasta, täytyy meidän kuolla aamunkoitteessa.
--
– Uneksivatko ihmiset nukkuessaan? 
– Eivät vain silloin, sanoi keijukainen. Usein he uneksivat hereilläänkin. Silloin he istuvat aatoksiinsa vaipuneina, pää hieman kallellaan ja katse vaipuneena etäisyyteen aivan kuin se tahtoisi nähdä taivaaseen saakka. (s. 110-112 ja 120-121)
  
Keiju kertoo, ettei voi näyttäytyä ihmisille kuin heidän unissaan ja haaveissaan. Samaan aikaan tässä mainitaan toistuvasti (ja omaan makuuni aivan liikaa) Jumala ja kuoleman kohtaaminen urhoollisesti. Maijakin tuntee "onnekasta uhrautumisen halua ja uljuutta" ja tahtoisi kuolla kuningattarensa puolesta, kun herhiläiset hyökkäävät kotipesään. 
  
– Ymmärrättekö myös ihmisten puhetta? 
– Se on kysymys, johon on vaikea vastata, pikku neiti, sillä ei ole vielä todistettu, osaavatko ihmiset puhua. (s. 56)
  
Mehiläisten keskuudessa ihmisistä puhutaan ylettömän ylistävästi ja Maijan opettaja Kassandra jopa kieltää häntä uskomasta muiden eläinten puheita ihmisistä. Esimerkiksi sudenkorento-Surri kertoo Maijalle taskusta, joka on "ihmisten uloimmassa nahassa oleva varastokammio" ja kuinka ihmisellä on keinotekoinen pistin, linkkuveitsi ja joskus "poikaihmiset ovat pyydystäneet korentoja huvikseen ja repineet niiltä siivet ja jalat". 
  
– Maija pieni, sinä saat oppia tuntemaan päivänpaisteen, korkeat, vihreät puut ja kukkaiset niityt, hopeiset järvet ja lirisevät, välkkyvät purot, kirkkaan sinitaivaan ja ehkä lopuksi vielä ihmisenkin, korkeimman ja täydellisimmän minkä luonto on synnyttänyt. (s. 9)
  
Hieman hidastempoinenhan tämä on verrattuna moderneihin lastenkirjoihin ja sen ikä näkyi hieman negatiivisesti suomennoksessakin, jossa käytetään esimerkiksi sukupuolitettuja ilmaisuja ystävätär ja opettajatar, Maijaa haukutaan poroporvariksi, itsensä esitetään sen sijaan että esiteltäisiin ja sanojen taivuttaminenkin on erilaista kuin nykyään (esim. puolustihe, ylemmä). Uusin löytämäni versio kirjasta on viime vuodelta (äänikirja ikäsuosituksella 5+), mutta en tiedä, onko siihen tehty päivityksiä. 
  
Isoimman miinuksen klassikko saa kuitenkin siitä, että sen kirjoittaja oli tunnetusti antisemitisti. 
  
– Elämän koulussa kyllä vielä opitte. (s. 34) 
      
    
Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:
    
William Golding: Kärpästen herra
L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet
George Orwell: Vuonna 1984
C.S. Lewis: Velho ja leijona
Tove Jansson: Näkymätön lapsi
Arthur C. Clarke: Lapsuuden loppu
Ursula K. Le Guin: Pimeyden vasen käsi
Minna Canth: Papin perhe
Kate Chopin: Herääminen
Octavia E. Butler: Aamunkoitto
Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
Vonda N. McIntyre: Unikäärme
Otfried Preussler: Mustan myllyn mestari
    
Arvosana:
    
Takakannesta:
Klassikkokirja Maija Mehiläisestä kertoo sekä itsenäistymisestä että uskollisuudesta yhteisölleen.
  
Maija Mehiläinen kasvaa mehiläispesässä ystävien ja perheen keskellä. Kun pesä käy ahtaaksi kaikille, on aika perustaa uusi siirtokunta. Utelias Maija haluaa neuvoista välittämättä lentää tutkimaan omin päin maailmaa.
  
Omille teilleen lähdettyään Maija kokee monia hauskoja seikkailuja, mutta jäätyään herhiläisten vangiksi, hän pääsee selville hurjasta suunnitelmasta tuhota mehiläiset! Maijasta tulee herhiläisodan sankari ja tarina pikku mehiläisestä kertookin paitsi itsenäistymisestä myös uskollisuudesta.
  
Waldemar Bonselsin Maija Mehiläinen ilmestyi Saksassa 1912 ja ensi kerran suomeksi vuonna 1919. Tarinasta on tehty useampi elokuva sekä 104-osainen suosittu piirrossarja. 
  
Suomentanut: Hannes Salovaara ja Kirsti Kunnas (runot), 167 sivua, WSOY 1987 (3. painos, 1. painos 1919)
  
Alkuperäinen nimi: Die Biene Maja (1912)
  
Kuvittanut: Eva Laurell

sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Naistenviikko | Päivi Tuulikki Koskela: Varastettu metsä

"Suo tuoksui voimakkaasti, Tuoksu toi mieleen maatuvat kasvit ja jonkin muinaisen
 ja alkukantaisen, ikään kuin he olisivat siirtyneet aikakoneella menneisyyteen."
  
   
Arvostelukappale, jonka lahjoitan siskoni luokkaan 5.-6.-luokkalaisten luettavaksi
  
Oli ilo tulla kutsutuksi Päivi Tuulikki Koskelan kirjoittaman ja Hanna Kenakkalan (jonka nimipäivää vietettiin naistenviikolla jo 21.7.) kuvittaman kolmannen Ympäristöseikkailun, Varastettu metsä, julkistustilaisuuteen tiistaina 18.7. Sain tilaisuudessa kirjan molempien tekijöiden nimmareilla varustettuna sekä kirjan tunnelmallisella kuvituksella olevan kirjanmerkin. 

– Yksikään Suomessa oleva kasvi- tai eläinlaji ei joutuisi uhanalaiseksi, vaikka avohakkuut lopetettaisiin kokonaan. Sen sijaan avohakkuiden ja tehometsätalouden takia satoja lajeja on nyt häviämisuhan alla. (s. 58)
  
Olen lukenut Ympäristöseikkailu-sarjasta aiemmin vain edellisen osan Operaatio IlmastoAreena, joka vakuutti tyylillään lukemaan tämän heti tuoreeltaan. Varastettu metsä on huikea tietopaketti, joka kertoo lapsille (ja aikuistenkin olisi hyvä lukea tästä) mitä luontokato on. Vauhdikkaan seikkailun lomassa puhutaan mm. soiden kuivaamisen ja avohakkuiden haitoista, lajikadosta, uhanalaisista eläimistä, pölyttäjien katoamisesta sekä metsäpaloista, jotka aiheutuvat huolimattomasti heitellyistä tupakantumpeista.
  
– Mitä hemmetin hyötyä meille on niistä 52 eri kääpäläjista? -- – Matalaksi vaan kaikki. Naurettavaa viherpiipertelyä kaikki ötökkähommat ja kääpätutkimukset.
--
– Ötökät selviävät ilman ihmistä, mutta ihmiset eivät selviä ilman ötököitä, hän sanoi pohtivasti. (s. 57 ja 66)
  
Tällä kertaa sisarukset Nea ja Niilo ystävänsä Venlan kanssa seikkailevat Hossan kansallispuistossa, jonne he pääsivät Venlan vanhempien mukana. Kun aikuiset tekevät etänä töitään, nuoret sankarimme tutustuvat luontokohteen tarjoamiin aktiviteetteihin. Eräällä reissullaan he huomaavat valkoisia merkitsemättömiä rekkoja, joiden pressujen alla kuljetetaan vanhojen puiden runkoja. He päättävät selvittää, onko puut kaadettu suojellulta alueelta ja siinä heitä auttavat edellisen seikkailun aikana tavatut iiläiset veljekset Eetu ja Eero, josta jälkimmäisellä on yhteyksiä hakkeriverkostoon.
  
– Ja se ministeri selitti ihan pokkana, että ne uhanalaiset lajit voivat aina siirtyä metsäkuviolta toiselle, jos jotakin avohakataan. -- kerro tuo pohjanhyytelöjäkälälle, niin uhanalainen jäkälä hilpaisee vikkelästi metsäpalstalle odottamaan jokusen sata vuotta, että sopivaa lahopuuta on taas saatavilla. (s.120-121)
  
Koskelan luontokuvailu on ihastuttavaa, lukekaa vaikkapa nämä rivit: "Metsä näytti täällä erilaiselta kuin Etelä-Suomessa. Se näytti karulta ja kesyttämättömältä." ja "Heidän ympärillään levittäytyi jylhää vanhaa metsää. Jotkut puut olivat paksuja kuin antiikin temppeleiden pylväät." Vetoaa ainakin minuun. Kielen rikkaudesta kertoo myös verbi "umplahtaa", puhuttaessa kuinka jalka uppoaa suonsilmäkkeeseen. Aivan täydellinen sana kuvaamaan tuota tilannetta! 
  
– Jos joku laji kuolee sukupuuttoon, niin sitä ei enää saa takaisin, hän sanoi hiljaa. – Se on yksi syy, miksi valokuvaan luontoa. Että tulevaisuuden ihmiset näkevät, mitä ennen oli. Niin moni laji on katoamassa. (s. 99)
    
Suosittelen kirjan lukemista lämmöllä saatesanoilla, jotka poimin Koskelan lehtihaastattelusta: lapsia ei voi suojella ilmastonmuutokselta, mutta heille voi antaa tietoa mitä tapahtuu ja mitä luonnon kannalta voi tehdä paremmin yksittäisenä ihmisenäkin. Teoksen lopussa on nimittäin listattu lisää infoa, josta voi keskustella lasten ja varhaisnuorten kanssa.  
  
Arvosana:
       
Takakannesta:
Nea, Niilo ja Venla lähtevät lomalle Hossan kansallispuistoon, mutta törmäävät arvoitukseen. Mitä tunnuksettomien valkoisten rekkojen kyydissä kuljetetaan, ja minne? Lasten uteliaisuus vie heidät röyhkeiden rikollisten jäljille... ja suureen vaaraan. Varastettu metsä -kirjassa saadaan seikkailun myötä myös tietoa luonnon monimuotoisuudesta ja lajikadosta. 
  
Kirjailija Päivi Tuulikki Koskela on kirjoittanut satuja televisioon ja varhaiskasvatuksen käyttöön. Häneltä on julkaistu aiemmin kaksitoista lasten- ja nuortenkirjaa, osa entisellä nimellä Honkakoski. Varastettu metsä on Päivi Tuulikki Koskelan kolmas ympäristöteemainen seikkailukirja. Aiemmin ovat ilmestyneet Seikkailu Itämeressä ja Operaatio IlmastoAreena.
  
171 sivua, Atrain & Nord 2023
  
Kuvittanuut: Hanna Kenakkala
     
Sarjassa ilmestyneet osat:

lauantai 22. heinäkuuta 2023

Naistenviikko | 🌈 Kuura Juntunen: Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään

"Olo oli kuin olisin vetänyt henkeen tähtien valoa ja nyt se tanssii keuhkoissa."
  
    
Naistenviikkolla 22.7. nimipäiväänsä viettävät Leena, Matleena, Leeni, Lenita
    
Kuura Juntusella on aivan mielettömän upea kirjoittajaääni. Nautin tekstistä todella paljon, kuinka merkityksellisiä jokainen valittu sana oli. Lupaavaa oli esimerkiksi jo epilogissa oleva lause: "Voin myös luvata, että tän tarinan miehet ei halua lakanoiden väliin kanssasi." Samoin kirjan loppupuolella oleva runollinen kohta "Maapallomme pinta halaa paljaita varpaitani" kolahti. Jokaisella lyhyellä luvulla on myös sisältöä kuvaava nimi, esim. luku "jossa inhotaan pöytäliinaa", luku "jossa puhutaan kahvinkeittimelle" ja luku "jossa harjoitetaan nachoterapiaa".
  
Ilmastoahdistukseen saa varmaan lääkkeet nopeammin kuin tavalliseen ahdistukseen. En tiedä, mitä se kertoo mun mielenlaadun heikkoudesta tai Suomen terapiatilanteen ahdingosta. Olis aika mukavaa, jos niistä edes toinen muuttuisi paremmaksi. (s. 14)
  
Pride-lukuhaasteen aikana lukemani Mähän tiesin, ettei täällä ole mitään kertoo neljästä lukioikäisestä ystävästä, Hellestä, Caesarista, Julianista ja Leenistä. Jokainen on sateenkaareva omalla tavallaan, edustettuina ovat mm. aseksuaalisuus, muunsukupuolisuus ja transihmisyys. Nelikon elämää seurataan yhden kevään ja kesän ajan. Leenillä on ihana tapa puhua murheella (mie/sie), tällaista ei liian usein tule vastaan nuortenkirjoissa.
  
"Mitä pitäis tehdä päästäkseen kanssasi sänkyyn?"
--
"Mie voin vastata!" sanoo Leeni ja sen ilme on juonikas. -- "Vastaus on kovin yksinkertainen: ei ole mahdollista", sanoo Leeni ja virnistää, "aseksuaali." (s. 47)
  
Kertojaääninä vuorottelevat Helle ja Julian. Helle on kaksikosta pessimistisempi ja hänestä on vaikeampaa saada otetta. Teoksen tunnelma on yhtä aikaa sähköisen intensiivinen ja suloisen unenomainen. Kirjan aikana ihastutaan ja rakastutaan, mutta särjetään myös sydämiä. Harmillisesti kirjan loppupuolella olevien tapahtumien myötä oli pakko pudottaa yksi tähti pois arvostelusta, sillä se oli jollakin tapaa liian helppo ja ilmeinen tapa taputella tarina kasaan, mutta jätti samalla jälkeensä tylpän jomottavan tunteen, vaikka sitä osasikin odottaa. Toivottavasti jossakin on rinnakkaistodellisuus, jossa asiat menevät toisin.
  
Leeni  on päivä päivältä kauniimpi. -- sen kasvoille ilmestyy päivittäin uusia pisamia. Mun avaruusprinsessani tähtikuviot seikkailevat sen nenällä ja poskipäillä. (s. 147)
  
Koin paljon samaistumisen hetkiä, vaikka olenkin hahmoja 20 vuotta vanhempi. Oli ihastuttavaa seurata Hellen matkaa omaan muunsukupuolisuuteensa, nähdä hänen valitun perheensä kasvavan ja tavata Julianin transiuden hyväksyvä mummo, samaan aikaan kun hänen äitinsä käyttää lapsestaan (toivottavasti vahingossa) tämän deadnamea. Olisipa tällaisia kirjoja ollut jo silloin, kun olin itse teini. Ainoa omalta tuntuva sana tuolloin oli androgyyni, nykyään tiedän oikean sanani olevan genderqueer. Samoin aseksuaalisuus ja demiseksuaalisuus eivät tuolloin olleet lainkaan tunnettuja termejä omanikäisteni keskuudessa. Onneksi voi vielä näinkin kypsemmälläkin iällä löytää termejä omaa olemistaan kuvaamaan. 
  
Caesar nurisee jotain siitä, että sen enkelinkiharat menee ihan sekaisin. Julian päättää siis tehdä ainoan tehtävissä olevan asian ja se nousee varpailleen pörröttääkseen Caesarin hiuksia. (s. 208)
  
Joku oli kommentoinut Goodreadsissa, että kirjassa pörrötetään liian usein eri hahmojen hiuksia, mutta minua se ei haitannut. Enemmänkin kiinnitin huomiota hahmojen ihastuttavan erikoisiin nimiin. Keskeisen porukan lisäksi teoksessa esiintyvät nimittäin Dante, Jalava, Salomo kuin myös Gabriel. Ei ehkä ihan perinteisiä nimiä suomalaisille nuorille, mutta mitäs siitä, hyvä vaan jos nimigalleria laajenee. En malta odottaa, mitä Juntunen kirjoittaa seuraavaksi.
  
Mä en ole nainen. Kai. Kai. Paino sanalla kai. 
Ja musta tuntuu, että ymmärrän sen vasta nyt. Enpäs. Ymmärsin sen jo aikoja sitten mutta – En usko, että haluan ymmärtää.
--
Millaistakohan on olla trans? Taisiis, mä kai luulen olevani jotain muuta kuin tyttö, mutta millaista on oikeesti elää loputtomassa epäilyksessä?
--
Millaista on olla trans? 
Joka kerta kun mä katson peiliin, näen jonkun toisen, näen jonkun olennon, jonka sisälle mut on laitettu elämään. Pelkkä ajatus siitä, että joku lukee mua väärin, kuulee mut väärin, luulee, että mä olen nainen -- Mä olen niin -- väsynyt kuvittelemaan, millaista mun elämä voi olla, jos olisin vapaa, jos en eläisi näin ja tässä kehossa. (s. 31-32 ja 80)
    
Arvosana:
  
Takakannesta:
Mun nimi on Helle ja tää tässä on kertomus siitä, kuinka mä kuolin.
  
Me neljä ollaan ihan niin kuin te, mä olen ihan niin kuin sä ja sä olet ihan niin kuin me kaikki. Me ollaan ihan tavallisia. Me synnytään, eletään ja kuollaan. Maailma pyörii akselinsa ympäri taukoamatta ja päivä vaihtuu aina seuraavaan.
  
Meidän kämppä on ihan pikkuinen, yhtä isoa huonetta koko roska, ja me kutsutaan sitä tuttavallisesti olokeittiömakuuhuoneeksi tai olomakuukeittiöksi, tai joksikin vastaavaksi.
  
On yhä perjantai, mutta se ei olekaan tavallinen maailmanparannusperjantai, vaan se on aivan erityinen vegaaninen vadelmakakkuperjantai.
  
Tervetuloa seuraamaan katastrofia.
  
Helle, Julian, Leeni ja Caesar lähtevät seikkailulle selvittämään, mitä tarkoittaa muunsukupuolisuus, miten saadaan aikaan jaffapullomuistoja ja mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ehkäpä vastaukset löytyvät Itä-Suomesta (tai internetistä).
  
271 sivua, Kustannus Z 2022
   
Luettu myös täällä: Kirjaimia

torstai 6. heinäkuuta 2023

Runohaaste | Kiira Korpi: Hyppää vaan!

"Välillä hengitykseni ovat
pintanykäisyjä.

A h d i s t a a"
  
   
Lukuhaasteissa: Runohaaste
    
Luin viimein tämä kohutun ja hyvin tylysti kritisoidun Kiira Korven runokirjan Hyppää vaan!, jonka pohjimmasta runokirjamaisuuttakin kyseenalaistettiin. Minä en voi allekirjoittaa teoksen samaa rankkakätistä ruotimista, sillä tässä on paljon samaa henkeä kuin vaikkapa Rupi Kaurin teoksissa, joskin tästä pidin enemmän ja samastuin vahvasti moneen teoksen runoon. Emmi Kyytsösen kuvitus oli kiva plussa.
  
Nämä metsäaiheiset runot ihastuttivat.
    
Miinusta tämä kuitenkin saa runojen järjestyksestä - olisin niputtanut jotkin teoksen teksteistä lähemmäksi toisiaan, karsinut toisteisuutta ja kaikkein lyhyimmät, mutta toisiinsa selvästi liittyvät runot olisin asetellut ilmavasti samalle sivulle tai aukealle. Monissa kritiikeissä nostettiin esiin yksittäisen rivin mittaisia runoja, mutta niissä ei otettu huomioon, että nuokin pienet ajatelmat liittyivät suurempaan kontekstiin, eli aivan omillaan ne eivät leijuneet. 
  
Joskus mun sisäinen maailma on
helvetin ruma ja synkkä. (s. 85)
    
Runot kuvaavat mm. eron tuottamaa surua ja kipua, rakkautta ja muita tunteita ex-kumppania kohtaan (minkä vuoksi moni kritiikki tarttuikin sitten aika ilkeästi Korven yksityiselämään runojen sijaan), sekä kritiikkiä että kiitosta niin miehille kuin naisillekin Korven elämässä (joskus häntä itseäänkin kohtaan). Välillä ne kehottavat uskomaan itseensä, halaamaan puuta ja itkemään sateessa tai sitten ostamaan muhkean karvakynän tai metrin mittaisen nallen unikaveriksi. Eräästä runosta käy ilmi, ettei Korpi enää halua olla se kiltti tyttö, joka alistuu ja miellyttää muita.
  
Antibiootin tilalle laittaisin omassa elämässäni vaikkapa endorfiinit, mutta muutoin kyllä. 
  
Ei tämä ollut lähellekään huonoin runokirja jonka olen lukenut. Kannattaa siis tutustua teokseen, etenkin kun äänekkäin vellonta sen ympärillä on nyt laantunut. Toivottavasti Korpi ei lannistu saamistaan negatiivisista kommenteista, vaan jatkaa runojen kirjoittamista ja löytää vielä uniikimman oman äänen. Tosiasia kuitenkin on, että jonkun julkisuudelle tuntemattoman ihmisen kirjoittamana tätä teosta ei olisi julkaistu, mutta kuka muistaa, milloin viimeksi isossa mediassa puhuttiin runokirjoista? Olisiko nyt aika kulttuuritoimituksissa tarttua runoihin laajemminkin?
  
Keskimmäisessä runossa on ihastuttavaa feminismiä. ♥
  
  
Arvosana:
       
Takakannesta:
Taitoluistelujäillä loistaneen Kiira Korven runot rohkaisevat, puhuttelevat ja vahvistavat.
  
Tarinallinen runokirja sisältää inspiraatiotekstejä rakkaudesta, sydänsurusta, vihasta, lempeydestä ja rohkeudesta.
  
Miten löytää takaisin oman voimansa äärelle, kun huomaa kutistaneensa itseään?
  
Lähdön hetki
on lähellä.
  
Silloin pitää lähteä
kun asiat ovat
kauneimmillaan,
hän sanoi.
  
Nyt mä lähden.
Kauniisti,
vaivattomasti,
kiittäen opeista.
  
208 sivua, Otava 2023
  
Kuvittanut: Emmi Kyytsönen

Luettu myös täällä: Kotona kirjassa, Kirjojen pyörteissä

sunnuntai 2. heinäkuuta 2023

Kesäkuun luetut

   
Hikinen kesäkuu on takana. Samalla päättyi myös vetämäni Pride-lukuhaaste. Vaikka lämpötila olikin suuren osan kuukaudesta sietämätön, luin kuitenkin 13 teosta ja puolet lukupiirikirjana olleesta Eroottisia tarinoita punjabilaisille leskille. Onneksi lukupiirimiitti oli vasta kuudelta sunnuntaina, niin ehdin lukea kirjan 30 sivua vaille ennen keskustelua.
  
Kuukauden parhaat lukukokemukset tarjosivat All That's Left in the World (tästä tuli heittämällä vuoden paras kirja) Cheff's Kiss, Kiltin tytön murhaopas ja Kalma.
  
Kaikki kesäkuussa luetut: (13 kirjaa, 3576 sivua)
      
Pride-lukuhaasteeseen lukemani kirjat:
  
  
Helmet-lukuhaasteessa suoritetut kohdat:
  
18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä) - Martha Wells: Murhabotin päiväkirjat 1) Hälytystila 
19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt - Johanna Hulkko: Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka 
42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa - Erik J. Brown: All That’s Left in the World
43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa - Mia Myllymäki: Huomistarhuri
44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä - Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas 
  
Heinäkuun lukupinossa:
  • Waldemar Bonsels: Maija Mehiläinen
  • Megan E. Freeman: Alone
  • Susan Heikkinen: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43
  • A.R.S. Horkka: Nordic Horror - Valkean yön lapset
  • Sanna Isto: Näkymätön
  • Ella Paija: Soita minulle karusellin kelloa
  • Sarah Penner: Lontoon salatieteellinen seura
  • Felix Salten: Bambi
  

keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

🌈 Queer romantiikkaa maailmanlopun jälkeen | Erik J. Brown: All That's Left in the World

"We weren't made for a world like this. 
Before the bug, there were rules and regulations and laws. 
We had years of moral code ingrained in our minds and now non of it matters. 
Does anything matter?"
    
  
Lukuhaasteissa: Pride-lukuhaaste, Helmet 42) Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa, Queer-lukuhaaste: Nuorten tai YA-kirja, YA-lukuhaaste: LGBTIQA+, Scifi-lukuhaaste: LGBTIQA+
  
Varoitus! Tämä kirja on niin hyvä, että se saattaa aiheuttaa yllättävää unettomuutta, koska sitä on niin vaikea laskea käsistään.
  
Eliot Schreferin The Darkness Outside Us joutuu nyt väistymään vuoden parhaan kirjan paikalta yhden portaan alemmas, sillä huh, All That’s Left in the World on niin hyvä. Kannatti kyllä pyytää kirjastoa hankkimaan tämä. Erik. J. Brown kertoo teoksen lopussa, että kirjoitti tarinan, koska post-apokalyptisiä queer tarinoita ei ole.
  
It was as if no one learned anything from the other viruses that came before. Spanish flu, Hong Kong flu, Ebola, HIV and AIDS, swine flu, and more recently Covid. All the diseases the news used to compare this virus to when nothing was like this. They thought civilisation would be fine because it was before, The world gave us warnings but they went unheeded. At the cost of everything. (s. 22)
  
Koronan jälkeen tulee vielä pelottavampi pandemia, joka tappaa arviolta 99,99% väestöstä. Kirjassa on kaksi näkökulmahenkilöä. Andrew on astunut karhunrautaan ja nilkuttaa pari päivää myöhemmin Jamisonin mökin ovelle. Sen sijaan, että Jamie ampuisi vieraan pojan, hän ottaakin tämän hoidettavakseen.
  
Wake up, smile: the apocalypse has provided a cute boy to nurse us back to health.
--
what are the odds that I stepped in a bear trap and meet another gay guy in the middle of the Pennsylvania woods after a viral apocalypse? -- how many queer people my age could be left? (s. 32 ja 57)
  
Andrewilla on deadline, jolloin hänen täytyisi olla parin osavaltion päässä nykyisestä sijainnistaan, niinpä loukkaantuminen tulee hyvin harmilliseen väliin. Tosin elämä Jamien kanssa mökillä on niin mukavaa (onhan poika aikamoinen silmäkarkki), että Andrew harkitsee jäävänsä sinne pysyvästi. Kun maailma yllättäen ilmoittaa, että aivan kaikki eivät olekaan kuolleet tai yhtä ystävällisiä, pojille tulee valinnan paikka, mitä he haluavat.
  
The world ended and there's nothing left but shit.
And him.
Us. 
So that's all right, then. (s. 300)
  
Tämä kirja aiheuttaa sydämen tykytyksiä sekä kynsien pureskelua Andrewin ja Jamien tutustuessa toisiinsa ja opetellessaan uuden maailman pelisääntöjä.
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Jamie and Andrew are strangers, and two of the last people on Earth. They don't know what they'll find on their perilous journey ... but they may just find each other. A queer romance about courage, hope and humanity - this is How I Live Now with the heart of Simon Vs The Homo Sapiens Agenda.
  
When the Superflu wipes out most of the population, Jamie finds himself completely alone in a cabin in the woods - until an injured stranger crosses his path.
  
Life is dangerous now and, armed with a gun, Jamie goes to pull the trigger. But there's something about Andrew... something that stops Jamie in his tracks. Jamie takes him in, and as Andrew heals and they eventually step out into the strange new world, their relationship starts to feel like more than just friendship...
  
But trouble isn't far behind. As the boys make a perilous journey south, they'll come face to face with a world torn apart and society in ruins. And who, or what, will they find waiting for them at the end of it all?
  
354 sivua, Hodder Children’s Books 2022

sunnuntai 18. kesäkuuta 2023

Dekkariviikko 🔎 Geoetsivät mysteerien kimpussa

"Tuntui kuin portin kautta pääsisi astumaan toiseen maailmaan."
  

Johanna Hulkon Geoetsivät-sarjassa ilmestyi vuonna 2017 Suomi 100 -hengessä teos, jossa on kahdeksan tarinaa, jotka sijoittuvat jollekin kiehtovalle kohteelle eri puolilla Suomea. Tarinat päättyvät aina haastavaan arvoitukseen, joista vain kahteen keksin itse vastauksen.
  
Parasta oli, kun pieniin, ohuisiin kivenkappaleisiin sai kaivertaa toisella kivellä reiän. Kaikkien etsivien kaulassa roikkui nyt nahkahihnassa itse tehty kivikoru. (s. 51)
  
Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka on sekoitus salapoliisitarinoita ja matkailua Suomen halki. Hauskasti kaksi kohteista oli ihan lähiseuduilta ja etenkin Kierikki ilahdutti. Olen ollut Kierikissä yhtenä syksynä museo-oppaana Raparperin ikäisiä lapsia luotsaamassa luontopoluilla ja kivikoruja tekemässä, kun vielä opiskelin arkeologiaa. Muista kohteista olen vieraillut myös Hiidenportin kansallispuistossa (on upea, suosittelen), kun kummipoikani oli noin vuoden vanha (eli joskus 21 vuotta sitten siis). 
  
Koko Hiidenportin alue oli juuri sellainen, mistä Raparperi piti: satavuotiaita puuvanhuksia, hämyisiä kuusikoita, huikea rotko ja tuoreita kankaita. (s. 11)
    
Kaikki teoksessa mainitut kohteet:
  • Hiidenportin kansallispuisto, Sotkamo
  • Bengtskärin majakkasaari, Turun saaristo
  • Kierikki-keskus, Yli-Ii
  • Pirunpesä, Kurikka
  • Saamelaismuseo Siida, Inari
  • Hitonhauta, Laukaa
  • Marjaniemi, Hailuoto
  • Lassinlinnan kalliosaari, Näsijärvi, Pirkanmaa

*****
  
"Kirjat kun olivat sillä tavalla hankalia, että ne veivät paljon tilaa
ja niillä oli tapana lisääntyä."
  
  
Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus onkin sitten edelliseen osaan verrattuna perinteikkäämpi Geoetsivien seikkailu. 
  
Vietetään kesäloman viimeisiä päiviä ja pian kuudennen luokan aloittava Raparperi, kuten loputkin Geoetsivät ovat innoissaan geokätköilyleiristä, mutta kivaa yhteistoimintaa varjostaa varas. Joku vie kaikkien puhelimet ja rahat leiriläisten ollessa uimassa. Myös veistospuistossa on käynyt pitkäkyntisiä, sillä lyhtyyn laitetut kynttilät katoavat. 
  
Kirjasto ollaan sulkemassa ja se harmittaa etsiviä, onhan lukusalista tullut yksi heidän kokoontumispaikoistaan. He päättävät järjestää mielenosoituksen kirjaston puolesta. Samaan aikaan Raparperin isä koheltaa tuttuun tapaansa ja yrittää saada nimensä Guinnesin ennätysten kirjaan, mitä kummallisimmilla tavoin, esimerkiksi väsäämällä minikirjastomökkejä pihakoivuun.
  
Tutussa, komeassa pihakoivussa kadun varressa oli linnunpönttö. Se oli ilmeisesti juuri se kirjasto, josta isä oli niin vaahdonnut ennen leiriä. (s. 146)
  
Tarinassa on paljon puhetta erilaisista geokätköistä, mysteerin ollessa enemmän sivuroolissa. Erikoisinta kirjassa oli, kun Raparperi alkoi kuulla poliisikoira Paxin "puheen" mielessään. Ei muutoin mitenkään erityisen mieleenjäävä osa sarjaa.
  
  
Arvosanat:
Geoetsivät ja kadonnut muinaispurkka 3,5🔎 | Geoetsivät ja Linnavuoren lurjus 3🔎
  
Takakannesta:
Geoetsivät juhlistavat satavuotista Suomea etsimällä geokätköjä maamme upeimmista luontonähtävyyksistä. Kahdeksan salapoliisitarinan kokoelmassa seikkaillaan mm. Hailuodossa, Hiidenportissa, Bengtskärin majakalla ja Hitonhaudalla. Geokätköilyn lomassa etsivät ratkovat mysteereitä, joiden selvittämiseen lukijakin voi osallistua. Mitä mätää on Geopöhköjen lokimerkinnässä majakkasaarella? Miten löydetään syylliset Pirunpesän parkkipaikan selkkaukseen? Mitä outoa on Inarin reissuötökkähotellin liepeillä tavatuissa naisissa? Entä kuka viidestä pellavapäisestä veljeksestä on syyllinen Marjaniemen limupullovarkauksiin?
  
*****
  
Kesäloman lopuksi Geoetsivät osallistuvat Nokian Linnavuoressa pidettävälle geokätköilyleirille. Leiriläiset majoittuvat ja opiskelevat koululla, jolla kerrotaan kummittelevan. Jo ensimmäisen päivän aikana leiriläisten kännyköitä ja lompakoita katoaa mystisesti. Kun etsivien keinot syyllisen löytämiseksi loppuvat, he saavat apua yllättävältä taholta. Leiri päättyy tiukkaan kätköilykisaan, jonka voittajiksi selviävät vain nopeimmat ja nokkelimmat.
  
Geoetsivät-sarjan yhdeksäs osa tarjoaa jälleen rautaisannoksen geokätköilyä, jännitystä ja huumoria! Etsivien leireillessä heidän kotipuolessaan ollaan sulkemassa rakasta lähikirjastoa. Kirjaston puolesta taistellaan monin tavoin, ja Raparperin isä tekee omalaatuisen maailmanennätyksen.
  
178 / 172 sivua, Karisto 2017-18
  
Kuvittanut: Jari Paananen
   
Sarjassa ilmestyneet:
      
    Luettu myös täällä: Kirjavinkit: Kadonnut muinaispurkka ja Linnavuoren lurjus, Venlan maailma: Kadonnut muinaispurkka ja Linnavuoren lurjus, Lastenkirjahylly: Kadonnut muinaispurkka

    maanantai 12. kesäkuuta 2023

    Dekkariviikko | Holly Jackson: Kiltin tytön murhaopas

    "En enää edes tiedä, mikä on oikein - kaikki on niin sekavaa.
    En ole varma, olenko sittenkään se kiltti tyttö, joka luulin olevani.
    Olen kadottanut hänet matkan varrelle."
      
      
    Ajotien päässä oli pieni puukyltti, jossa luki kuluneilla kaiverruskirjaimilla Ivy House.
    Pyöreillä pikkukivillä päällystetty väylä nousi loivasti kohti punatiilistä taloa,
    joka oli lähes kokonaan muratin kätkemä. (s. 237)
      
    Arvostelukappale
      
    Lukuhaasteissa: Helmet-lukuhaaste: 44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä, Dekkariviikot kirjablogeissa
      
    Enpäs ole hetkeen lukenut yhtä mukaansa tempaavaa kirjaa kuin tämä Holly Jacksonin somessa paljon hehkutusta ja palkintojakin saanut Kiltin tytön murhaopas, joka on fiktiivistä true crimea kirjamuodossa. Hei vaan lukujumi, toivottavasti ei ihan pian nähdä!
      
    Pieni englantilainen kaupunki, jota ravisutti kaksi nuorten kuolemaa vuonna 2012. Pippa on päättäväinen nuori, joka on varma, että koko totuutta tapahtumien kulusta ei ole kerrottu, sillä mediaan annetuissa tiedoissa on epäjohdonmukaisuuksia. Hän on varma, että Sal on syytön tyttöystävänsä Andien kuolemaan. Hänellä on vain muutama viikko aikaa selvittää viisi vuotta vanha tapaus.
      
    Teoria 1: "Andie Bellin tappoi joku kolmas osapuoli, mutta Sal oli jollain tavoin mukana tai osallisena teossa, esimerkiksi avunantajana rikoksen jälkeen. -- syyllisyys ajoi hänet itsemurhaan
    Teoria 2: "Kolmas osapuoli tappoi Andien, eikä Salilla ollut mitään tekemistä asian, sen paremmin kuin tietoa tapahtuneesta. Se, että hän joitain päiviä myöhemmin teki itsemurhan, ei johtunut murhamiehen syyllisyydentuskista, vaan muista seikoista, esimerkiksi henkisestä kuormituksesta, jonka tyttöystävänkatoaminen aiheutti.
    Teoria 3: "Andien murhasi sinä perjantain joku kolmas osapuoli. Tappaja tiesi, että Andien poikaystävä Sal olisi täydellinen epäilty. -- Andien tappaja murhasi Salin ja sai kuoleman näyttämään itsemurhalta.
    Teoria 4: "Kukaan ei tappanut Andie Belliä, sillä hän on edelleen elossa. Hän lavasti katoamisensa, ja sitten hän houkutteli Salin metsään, murhasi tämän ja lavasti tapahtuneen näyttämään itsemurhalta."
      
    En yleensä ole mikään dekkareiden suurkuluttaja, vaan luen keksimäärin vain pari genren teosta vuodessa. Tässä oli kuitenkin juuri oikeanlaiset palaset, jotka takaavat viihtymiseni: murhaa ei tutki poliisi tai etsivä, vaan ns. tavis, johon voi samaistua. Tykästyin kouluprojektia tekevään, lukioikäiseen Pippaan ja hänen perheeseensä heti. Samoin murhista syytetyn ja itsemurhan näennäisesti tehneen pojan veli Ravi on hurmaava. 
      
    Lisäksi miljöö on kiehtova ja kirjailija käyttää upeaa kieltä, kuten: "hiljaisuus ei kuitenkaan ollut kiusallinen, sillä se täyttyi kummankin itsekseen pyörittelemien ajatusten ylijäämäpaloista" ja "tuntuu kuin silmäni olisivat kasvattaneet itselleen pikkuruiset kintut, joilla ne nyt kapuavat ulos kuopistaan ja kiirehtivät liiskautumaan tietokoneeni näytölle kuin irvokkaat pikku koiperhoset". Plussaa myös siitä, että tässä oli tavallisen kerronnan seassa erilaisia tekstityyppejä, kuten Pippan tutkimuspäiväkirjaotteita ja translitteroituja haastatteluja.
        
    "Mitä aiot?" 
    "Otan käyttöön Etsi ystäväni -toiminnon puhelintemme välille. -- Nyt saamme toistemme paikkatiedot pysyvästi. Ja kas", Pip sanoi ravistaen puhelintaan ilmassa, "meillä on jäljityslaite." 
    "Olet vähän pelottava", Ravi sanoi. (s. 351)
      
    Oli todella kiehtovaa hypätä mukaan Pipin tutkimuksiin. Tosin pari kertaa oli sanottava samaa, mitä Ravikin sanoo: "Noin fiksuksi ihmiseksi olet nyt tosi pölvästi". Lukija on nimittäin Pippaa edellä parin asian päättelyssä ja on aina raivostuttavaa huutaa fiktiivisen romaanin hahmolle, että tajua tämä asia nyt! Kirjassa on todella kirjava hahmojoukko, sillä Pipin isä on kotoisian Nigeriasta, hänen paras ystävänsä Cara on tullut kaapista ja Ravin perhe on intilaista sukua. Rasismista ei paljoa kirjassa puhuta, mutta ne pari kohtaa, missä asia nousee esille, ovat sitäkin merkittävämpiä. 
      
    Näkisin tämän mielelläni leffana tai tv-sarjana. Ja tämä kannattaa lukea heidänkin, jotka eivät yleensä YA:ta lue, viihtyvyys on taattu. Miinustan hieman alaspäin viidestä tähdestä, koska tässä on lopussa yksi todella kliseinen juonenkäänne - varoitan, että nenäliinat kannattaa ottaa esille, kun lukee. Pipin tutkimukset nimittäin ovat herättäneet jonkun mielenkiinnon, eikä tuo joku ole lainkaan tyytyväinen menneiden kaiveluun. Eräs Pippan perheenjäsen joutuu tuntemattoman tähtäimeen. 
      
    Kirjastossa oli hämärää ja tunkkaista, ja Pipin sieraimiin tulviva ilma oli täynnä vanhojen kirjojen hurmaavaa, kosmista hajua (s. 304)
       
      
    Arvosana:
            
    Takakannesta:
    Kansainvälinen menestysdekkari pitää jännityksessä yllättävään loppuratkaisuun saakka.
      
    Viisi vuotta sitten Sal Singh murhasi tyttöystävänsä Andie Bellin. Poliisi tietää, että Sal teki sen. Kaikki kaupungissa tietävät, että Sal teki sen.
      
    Mutta murhan jälkimaininkien kalvamassa pikkukaupungissa kasvanut Pippa Fitz-Amobi ei ole asiasta niin varma. Kun Pippa valitsee tapauksen kouluprojektinsa aiheeksi, hän pääsee perille salaisuuksista, joita joku on epätoivoisesti yrittänyt pimittää. Jos todellinen tappaja on edelleen vapaalla jalalla, kuinka pitkälle hän on valmis menemään salatakseen tekonsa?
      
    Suomentanut: Leena Ojalatva, 416 sivua, Karisto 2022
      
    Alkuperäinen nimi: A Good Girl's Guide to Murder (2019)
        
      
    Samankaltaista luettavaa: Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee, E. Lockhart: Me olimme valehtelijoita