tiistai 31. lokakuuta 2017

Halloween-haasteen kooste

   
Tänään on lokakuun viimeinen päivä eli juhlitaan Halloweenia ja koostetaan Halloween-haasteeseen luetut teokset. Kommentoi tähän postaukseen lukemasi kirjat tai jätä linkki blogissasi julkaistuun koosteeseen. 
  
Kirjamessut on nautittu (postausta tulossa tällä viikolla), mutta sain tuliaisena flunssan. Maanantai-illan lento Ouluun nousi vasta kahdeksalta ja  perillä kotona olin vasta yhdeltätoista, koska tunnin lennon lisäksi matka taittuu tunnin verran bussilla. Näistä johtuen koostepostaus ilmestyy vasta nyt (mutta vielä 31.10. puolella, kuten luvattua). 
  
Messusunnuntaini meni pöpöön liittyvää päänsärkyä potiessa ja pitkillä päikkäreillä makoillen, vaikka kävinkin aamusta yhden ohjelman kuuntelemassa. Olen lääkinnyt itseäni mm. hyvällä teellä ja inkivääripastilleilla. Onneksi päivän työt olivat kiinnostavia ja fyysisesti vain vähän rasittavia, niin jaksoin koko päivän paiskia hommia.
  
Tässäpä lista kirjoista, jotka ehdin haasteeseen lukemaan, postaukset niistä tulossa marraskuun ekan viikon aikana. Mukana on syysteemaisia kuvakirjoja, lasten ja nuorten kauhukirjallisuutta niin romaani kuin novellimittaisena sekä Alan Bradleyn uusin suomennettu Flavia de Luce-dekkari - yhteensä luin siis yhdeksän teosta (ja näiden lisäksi ehdin lukemaan myös pari muutakin kirjaa, joista lisää lokakuun luettujen koostessa lähipäivinä). 
  • M. Christina Butler: Siilin sadepäivä
  • Jonathan Emmett: Myyrän paras lahja
  • Kazuo Iwamura: Käpymetsässä punertaa
  • Jill Barklem: Tiheikön väki syyspuuhissa
  • Kaija Juurikkala: Aada ja pimeyden lapset 
  • Ritva Toivola: Kummitusjuna
  • Þórarinn Leifsson: Iskän salaisuus - Kirja lapsille joilla on ongelmavanhemmat
  • Alan Bradley: Nokisen tomumajan arvoitus
  • Ritva Toivola: Vampyyrimuoti
  
Muissa blogeissa luettua:
  • Jussi Adler-Olsen: Vanki | Hurja Hassu Lukija
  • Jaana Ala-Huissi & Henry Aho: Hotelli Ikuisuus : kauhutarinoita | Evarian kirjahylly
  • Ilkka Auer: Anastasia | Evarian kirjahylly
  • Georgia Byng: Molly Moon ja hervoton hypnoosiseikkailu | Hurja Hassu Lukija
  • Emily Carroll: Through the Woods | Kymmenes kirjain
  • Jennifer Donnelly: Kirjaan kadonnut | Musteen jäljet
  • Becca Fitzpatrick: Hiljaisuus | Expelliarmus
  • Théophile Gautier: Clarimonde | Orfeuksen kääntöpiiri
  • Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva | Musteella ja hopealla
  • Marko Hautala: Varpaat | Hurja Hassu Lukija
  • Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi | Kymmenes kirjain
  • Robert Kirkman: The Walking Dead - Toinen kirja | Kymmenes kirjain
  • Joseph Sheridan Le Fanu: Carmilla | Orfeuksen kääntöpiiri
  • Anne Leinonen: Metsän äiti | Villasukka kirjahyllyssä
  • Michael Katz Krefeld: Kadonneet | Expelliarmus
  • Sienna Mercer: Siskoni, vampyyri n:o 1 | Unelmien aika
  • Stephenie Meyer: Houkutus | Expelliarmus
  • John Polidori: Vampyyri | Orfeuksen kääntöpiiri
  • J.K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat | Hurja Hassu Lukija
  • J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (kuvitettu versio) | Hogwarts library
  • Darren Shan: Kuoleman koetukset | Unelmien aika
  • Darren Shan: Vampyyrivuori | Unelmien aika
  • R.L.Stine: Hullu tiedemies | Musteen jäljet
  • R.L.Stine: Vihreän hirviön verta | Musteen jäljet
  • R.L.Stine: Noiduttu kaappikello | Musteen jäljet
  • Mats Strandberg: Risteily | Kymmenes kirjain
  • George Sylvester Viereck: The House of the Vampire | Orfeuksen kääntöpiiri
  • Mia Vänskä: Musta kuu | Hurja Hassu Lukija
  • J. R. Ward: Koston rakastaja | Villasukka kirjahyllyssä

22 kommenttia:

  1. Kaksi kirjaa luettu haasteeseen, J.R. Wardin Koston rakastaja sekä Anne Leinosen Metsän äiti. Wardin kirjan arvio löytyy jo blogista (http://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/10/j-r-ward-koston-rakastaja.html) ja Leinosen kirjakin ilmestyy sinne toivon mukaan jo tänään.

    Kiitos haasteesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun osallistuit haasteeseen. :) Kiinnostavaa kuulla, mitä ajattelit Leinosen kirjasta. En ole lukenut sitä vielä, mutta messuilla osuin sattumalta sitä (ja Jääskeläisen Väärän kissan päivää) käsittelevään haastatteluun, joka sai harkitsemaan teoksen lukemista.

      Poista
    2. Tähän oli kiva osallistua! Tässä vielä linkki Leinosen kirjan arvioon: https://villasukkakirjahyllyssa.blogspot.fi/2017/10/anne-leinonen-metsan-aiti.html

      Poista
  2. Tämä oli jälleen hauska haaste! :) Toivottavasti tulee taas ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olit mukana haasteessa. :) Tavoitteena olisi, että vetäisin tämän ensi vuonnakin.

      Poista
  3. Kiitoksia taas haasteesta! Toivottavasti ensi vuonna heräisin siihen vähän aiemmin. Työt pääsivät vähän yllättämään, eli en saanut tänään kirjoitettua kaavailemaani halloweenpostausta, mutta tässä kuitenkin lista kirjoista, jotka ehdin lukea.

    Joseph Sheridan Le Fanu: Carmilla
    John Polidori: Vampyyri
    Théophile Gautier: Clarimonde
    George Sylvester Viereck: The House of the Vampire

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, kun osallistuit. :) Minullakin työt häiritsivät eivät niinkään lukemista, vaan bloggaamista. Ihan mukavan kokoinen luettujen pino nököttää pöydän reunalla (ja parissa muussakin paikassa) käsittelemistään. Mutta jospa tässä lähipäivinä vähän madaltuisi.

      Poista
  4. Sain kuin sainkin postaukset ajoissa aikaiseksi! Tässä linkki haastekoontiin: https://evariankirjahylly.blogspot.com/2017/10/halloween-lukuhaasteen-koonti.html

    Kiitokset emännöinnistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että olit mukana. :) Minulla on tuo Anastasia lukupinossa.

      Poista
  5. Heippa, ja kiitoksia haasteen järjestämisestä! Erillistä postausta en kerennyt tekemään, mutta pienoinen kooste haasteeseen luetuista kirjoista löytyy tämän postauksen lopusta: http://karkotaseet.blogspot.fi/2017/10/lokakuun-kooste-ja-halloweenin.html :-)

    VastaaPoista
  6. Kiitos taas haasteen järjestämisestä ! Harmillisesti mulla meni ihan penkin alle lukemiset tässä(kin) kuussa ja tuloksena on vain yksi kirja!
    Luin J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kiven kuvitetun version :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin pitäisi lukea nuo kuvitetut versiot. :) Ihanaa, että ehdit lukea edes yhden kirjan haasteeseen.

      Poista
    2. Oma lukemiseni jäi haasteen osalta vähän heppoiseksi, sillä lukuinto laantui alkumetreillä. Myös pienoista turvallisuuden tunteen luomista oli, sillä hoin itselleni vähän väliä, että minulla on kuukausi aikaa. Ja niin vain kävi, että se kuukausi oli ja meni xD.

      Teen vielä ehkä koontipostauksen, jos ehdin ja muistan, mutta seuraavat kirjat luin:
      - R.L.Stine: Vihreän hirviön verta, Hullu tiedemies, Noiduttu kaappikello
      - Jennifer Donnelly: Kirjaan kadonnut

      Kiitos vielä haasteen emänöinnistä!

      Poista
    3. Kiitos kun olit mukana. :) Ennen kuin tiesin, että saisin töitä helmikuun loppuun saakka, olin ajatellut lukevani useamman paksun romaanin tähän, mutta suunnitelma menikin uusiksi ja valitsin luettavakseni lyhyitä teoksia ja novellikokoelmia.

      Poista
  7. Kiitos haasteen järjestämisestä, tämä oli hyytävän hauska haaste! :)

    Kirjoittelen oman koosteeni myöhemmin tällä viikolla, mutta luettua tuli seuraavat:
    Mats Strandberg: Risteily
    Jari Järvelä: Se ken tulee viimeiseksi
    Emily Carroll: Through the Woods
    Robert Kirkman: The Walking Dead - Toinen kirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että olit mukana. :) Täytyypä käydä lukemassa mietteitäsi näistä teoksista.

      Poista
  8. Kiitos taas haasteesta ja jäipä ensi kerraksikin luettavaa ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun osallistuit. :) Kirjat eivät kyllä lukemalla lopu. :D

      Poista
  9. Minulla meni suunnitelmat uusiksi ja kunnollinen kirjapostauskin tulematta kirjasta, jonka luin - mutta kiitos tästä. Ilman tätä haastetta olisi varmaan sekin kirja kesken kiireiden takia!

    Luin siis Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuvan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy näin. Mutta hienoa, että ehdit lukea edes yhden kirjan kiireestä huolimatta. :) Olen muutaman vuoden ajan jo harkinnut tuon lukemista, ehkäpä ensi vuonna tartun siihen tämän haasteen aikaan.

      Poista
  10. En oikein kerennyt kunnolla paneutua haasteeseen kaikkien kiireiden takia, mutta aivan ihana idea oli! Olin niin isnpiroitunut (vaikka en suunnitelmia toteuttanutkaan) ja en nyt tiedä onko nämä lukemani ihan teemaan sopivat :D
    http://tarujakirja.blogspot.fi/2017/11/halloween-lukuhaaste.html

    VastaaPoista