torstai 28. helmikuuta 2019

Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaasteen kooste

   
Vuosi on kulunut hujauksessa ja onkin aika koostaa Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaasteeseen luetut teokset. Aliarvioin ainakin omat sarjakirjojen lukutottumukseni, sillä luin haasteen aikana huimat 46 kirjaa, jotka kuuluivat 35 eri sarjaan. Saavutin siis korkeimmat tason, Sarjastaja. 
Osittain määrä selittyy sillä, että joistakin sarjoista on suomennettu vain ensimmäinen osa, enkä kaikkien kohdalla edes ollut tiennyt sitä aiemmin. Sarjoihin kuuluvia sarjakuvia en tähän listannut, ne löytyvät suurelta osin Sarjakuvahaasteen koosteesta, joka ajoittui suurelta osin samaan aikaan.
   
Listasin lukemani lasten- ja nuortenkirjat sekä aikuisempaan makuun olevat romaani omissa ryhmissään aakkosjärjetyksessä. Linkkaa oma koosteesi tämän postauksen kommentteihin tai kirjoita lukemiesi teosten nimet. Kuinkahan paljon samoja kirjoja listoilta löytyy? Koosteista onkin sitten helppoa bongata lukuvinkkejä sarjoihin!

Lisätehtävistäkin sain suoritettua pari kohtaa:
  • Kirja, jolla on mielestäsi kaunis kansi: Elly Griffithsin Ruth Galloway musteerit, Jim Kayn kuvittamat Harry Potterit, Alan Bradleyn Flavia de Lucet ja Sylvain Neuvelin Themis-kansiot 
  • Päähenkilö kasvaa huomattavasti sarjan aikana: Riikka Ala-Harjan Ebba, J.K. Rowlingin Harry Potter, Cecelia Ahernin Celestine, Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen Utu, Siri Pettersenin Hirka, Alan Bradleyn Flavia de Luce
  • Sarja, jonka lukemiseen et koskaan kyllästy: Harry Potterit, Flavia de Luce
  • Kaksi tai useampi samaan sarjaan kuuluva teos: Harry Potter (3), Täydellinen & Viallinen, Normaali-trilogia (3+1), K15 (2), Flavia de Luce (2), Ruth Galloway -mysteerit (3), Tähtikirkas (2)
     
Tasot:
1 kirja - Annoit pikkusormen sarjoille
3 kirjaa - Trilogisti
5 kirjaa - Valikoiva sarjalukija
10 kirjaa - Koukussa sarjoihin
15 kirjaa tai enemmän - Sarjastaja

Haasteen suorittaneiden koosteita:
     
      
Lastenkirjat: (13)
    
  
Nuorten ja YA-kirjat: (23)
    
  
Muut romaanit: (10)

maanantai 25. helmikuuta 2019

Blogistanian Kuopus 2018 - Äänestyksen tulokset

   
Magdalena Hain Kolmas sisar ja Maria Turtschaninoffin Maresin voima ovat kirjabloggaajien valinnat vuoden 2018 parhaiksi lasten- ja nuortenkirjoiksi 
  
Suomalaiset kirjabloggaajat valitsivat vuoden 2018 parhaat lasten- ja nuortenkirjat verkkoäänestyksellä 24.2.2019. Blogistanian Kuopus -palkinnon voitti jaetulla ensimmäisellä sijalla tasapistein Magdalena Hain Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoffin Maresin voima (suom. Marja Kyrö, Tammi). Kolmanneksi eniten ääniä sai Sarah Crossanin Yksi (suom. Kaisa Kattelus, S&S). 

Kolmas sisar ja Maresin voima saivat yhtä paljon pisteitä samoilla pistesijoituksilla, mitä ei ole aikaisemmin tapahtunut. Yleensä saman äänimäärän keränneiden teosten sijoitukset ovat vaikuttaneet selvän voittajan valintaan, mutta toisin kuin säännöissä sanotaan, päädyimme bloggareiden kesken jakamaan ensimmäisen sijan näiden kahden kirjan kesken emmekä arponeet voittajaa. Säännölle ei ole aiemmin ollut tarvetta ja sen koettiin olevan huonosti toimiva. Tämä muutos tulee myös ensi vuoden sääntöihin.
  
Blogistanian Kuopus -palkinto jaetaan nyt seitsemättä kertaa. Kirjabloggaajat äänestivät blogeissaan suosikkinsa vuonna 2018 julkaistuista suomen-, ruotsin- ja saamenkielisistä sekä näille kielille käännetyistä lasten- ja nuortenkirjoista. Äänestykseen osallistui 18 kirjabloggaajaa. Ääniä annettiin kaikkiaan 34 teokselle.
 
Palkintojenjako järjestetään Helsingin keskustakirjasto Oodin Kirjataivaassa keskiviikkona 13.3. klo 18:00.
  
Blogistanian Finlandia tulokset Tuntematon lukija -blogissa
Blogistanian Globalian tulokset Kirjamies -blogissa
Blogistanian Tiedon tulokset Hannan kirjokansi -blogissa
    

Otteita kirjabloggaajien arvioista

  
Magdalena Hai: Kolmas sisar
  
"Kolmas sisar on scifimpi, katu-uskottavampi ja kantaaottavampi versio J.K. Rowlingin Harry Pottereista. -- Minulle henkilökohtaisesti Kolmas sisar on kuitenkin ja ennen kaikkea näyte Magdalena Hain huikeasta kielellisestä ilmaisusta."
  
"Hain kieli on iloittelevaa, hän viittaa laajasti populaarikulttuuriin ja hänen hahmonsa ovat moniulotteisia, heistä löytyy syvyyttä, joka saa melkein uskomaan, että he ovat oikeita. Pidän paljon Hain sanavalinnoista -- ja kielikuvista -- Lisäksi tapa, jolla hän kuvailee seksikohtauksia on yksi parhaista lukemistani YA-kirjallisuudessa."
  
Maria Turtschaninoff: Maresin voima
  
"Maresin tarina oli erittäin miellyttävää luettavaa. Ursula Le Guinin henkistä perintöä tästä on helppo aistia, samoin tervehenkistä feminismiä ja uskoa tiedon voimaan."
- Kirjavinkit / Mikko 
  
"Maria Turtschaninoff on luonut mielikuvitushistoriaan lumoavan fantasiamaailman, jossa uskomukset, ympäristö ja henkilöt välittyvät elävästi. Teossarjaa luonnehtisin feministiseksi fantasiakirjallisuudeksi, voi sen sijoittaa myös YA-kirjallisuuteen, mutten näe lukijalle yläikärajaa."

Sarah Crossan: Yksi
  
"Sarah Crossanin Yksi -- kertoo niinkin marginaalista tapauksesta kuin siamilaisista kaksosista, mutta onnistuu välittämään kaikki kliseet tyylikkäästi. -- Vaikka aihe tuntui aluksi kauhean teennäiseltä --niin kirja voitti minut täysin puolelleen. Ensinnäkin sen lukeminen oli helppoa, sillä säeromaani -- eteni kuin juna. Rivien väljyys ja sanojen väliin jäävä tila nopeuttivat lukemista."
  
"Sarah Crossanin Yksi on runoproosamuotoon kirjoitettu kirja -- Kirjassa lukija haastetaan pohtimaan sitä, voiko siamilainen kaksonen koskaan rakastua, kun hän on kiinni toisessa ihmisessä. -- Kirjassa käsitellään myös muita vakavia teemoja, kuten vanhemman alkoholismia ja miten se vaikuttaa koko perheeseen."
  

Muut ääniä saaneet kirjat:

  • Taru Anttonen & Milla karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
  • Linda Boderdam: Hyvää yötä maa
  • Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?
  • Ted Forsström & Kaj Korkea-Aho: Zoo! Sydänkohtauksia
  • Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri
  • Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Tusina
  • Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu, elämä ja teot
  • Ville Hytönen: Ötökkämaan talvi
  • Essi Ihonen: Ainoa taivas
  • Mervi Juusola: Kuinka minusta tuli rohkea
  • Henna Koste: Siiri Siimahäntä ja Afrikan serkku
  • Nina LaCour: Välimatkoja
  • Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat sadut
  • Satu Leisko: Unohtunut kansa
  • Petja Lähde: Surunsyömä
  • Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
  • Sarah J. Maas: Throne of Glass - Tulen perillinen
  • Riina Mattila: Järistyksiä
  • Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee
  • Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
  • Lars Mæhle: Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa
  • Maarit Nurmi: Eemun tarinoita 1: Musta tulee sankari
  • Veera Salmi: Puluboi - agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat
  • André Simon & Susanna Olkinuora: Ugu Ugu ja hiljaisuuden kaupunki
  • Salla Simukka: Sytytä valot! / Sammuta valot!
  • Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa
  • Elina Pitkäkangas: Ruska
  • Elina Rouhiainen: Aistienvartija
  • Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
  • Erika Vik: Nefrin tytär
  • Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

sunnuntai 24. helmikuuta 2019

Ehdokkaani Blogistanian kirjallisuuspalkintojen 2018 äänestyksessä

 
Blogistanian Finlandia
   
◦ Maarit Verronen: Hiljaiset joet (Aviador), 3 pistettä
◦ Terhi Tarkiainen: Pure mua (Tammi), 2 pistettä
   
   
Blogistanian Globalia
   
Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi (suom. Maija Heikinheimo, Bazar), 3 pistettä.
Lars Wilderäng: Tähtipöly (suom. Sirpa Parviainen, Jalava), 2 pistettä.
        
  
Blogistanian Kuopus
   
◦ Magdalena Hai: Kolmas sisar (Otava), 3 pistettä
◦ Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä? (suom. Kristiina Vaara, Gummerus), 2 pistettä
◦ Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta, 1 piste
     
   
Blogistanian Tieto
   
◦ Jenni Holma, Veera Järvenpää & Kaisu Tervonen: Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä (Into & Voima), 3 pistettä
◦ Nefertiti Malaty: Ei äitimateriaalia (Reuna), 2 pistettä
◦ Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa (suom. Heidi Kouridou, Oppian), 1 piste

lauantai 23. helmikuuta 2019

Terhi Tarkiainen: Pure mua

"Lemmikki, joka puhkoo kaksi nättiä reikää kaulavaltimoon ja hörppii musta verta, 
kunnes mä olen rutussa kuin tyhjä, ihmisen muotoinen ilmapallo."
    
   
Arvostelukappale
   
Luin Terhi Tarkiaisen esikoisteoksen Pure mua jo viime vuoden lokakuussa. Minulla oli kirja matkassa Helsingin kirjamessuilla ja sain omaan kappaleeseeni kirjaa nimmarin kirjailijalta, kiitos! Toisin kuin ennen kirjaan tarttumista luulin, kyseessä ei olekaan pelkkää höttöistä romantiikkaa pursuileva chick lit, vaan kansien välistä löytyy niin huumoria, Suomen sisällisota 1918 ja ihmisoikeuskysymyksiä, feminismiä, ilmastonmuutospohdintaa ja rokotusvastaisten kritisointia. 
   
Messuilla Buffy, vampyyrintappajan faniksi tunnustautunut Tarkiainen kertoi, kuinka oli huomannut aikuisille suunnttujen vampyyrikirjojen vähyyden. Suositut J.R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta ja Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjat tulevat helposti mieleen, mutta muita onkin vaikeampi nimetä (ainakaan niin, että kyseinen teos löytyisi suomennettuna). Niinpä Tarkiainen halusi kirjoittaa oman versionsa vampyyreistä osaksi kaanonia ja komeasti sen tekeekin. 
  
  
Anna on 30-vuotias humanisti, jonka rikkaat vanhemmat eivät ole tyytyväisiä tapaan, jolla tytär elää elämäänsä. Ikuisuusprojektiksi venähtäneen gradun kanssa painiva Anna saa nimittäin lahjaksi vampyyrin, jonka kanssa "harjoitella, miten miesten kanssa ollaan", sillä he haluavat ainoan lapsensa alkavan mahdollisimman pian tekemään lapsenlapsia. On olemassa vampyyreitä välittävä kenneli, jonka perussääntö on sama kuin fight clubilla, ja se sääntö on, ettei tästä eksklusiivisesti klubista puhuta ulkopuolisille. 
  
Annalla menee hetki ymmärtää, että vampyyrejä on olemassa ja vielä pidempi hetki sen asian kanssa, että hänen vanhempansa hankkivat hänelle "uuselävän kädellisen" seksileluksi. Nämä vampyyrit eivät pysty saamaan lapsia ihmisnaisten kanssa, toisin kuin Houkutuksessa. Herkullisia kirjallisia viittauksia on teoksessa lukuisia. Kuten Vladin  (ei niin kuin Vlad Tepes vaan lyhenne Vladislav Mihailovitšista) kuolinpäivä, josta en ole aivan varma, onko se tarkoituksella sama kuin Houkutuksen Bellan (ja myös minun) syntymäpäivä, 13. syyskuuta, vai onko se vain onnekasta sattumaa. 
   
"Kuka antaa kenellekään lahjaksi vampyyrin! Mistä te voitte saada päähänne jotain niin järjetöntä'?" (s. 15)
   
Häkissä toimitetulla Vladilla on kaulassaan nahkapanta ja sille - vai hänelle? - voi antaa sähköshokkeja, jos se ei tottele. Jaiks! Vampyyri tihkuu seksiä ja on ilmielävä (tai siis kuollut) populaarikulttuurin luoman kliseisen vampyyrin ilmentymä. Hänen komeutensa saa Annan miettimään, mahtaako olla olemassa tavallisen ihmisen näköisiä vampyyrejä, joilla on purentavikoja, aknearpia, keskivartalolihavuutta tai kalju. Entä onko zombejakin olemassa?
   
Vanhemmat ovat aikaisemminkin antaneet Annalle kalliita ja vain harvojen tavoiteltavissa olevia lahjoja, kuten hybridiauton, jonka Anna palautti kerättyään tarpeeksi rahaa ostaakseen käytetyn Volvo 740:n, joka "tuhosi ympäristöä ihan vain seisoessaan parkissa". Hän haluaa olla oman elämänsä nainen, vaikka tuottaakin itsenäisyydellään ja itsepäisyydellään jostain syystä pettymyksen vanhemmilleen. 
  
"Pelkkiä pettymyksiä toistensa perään sinä olet meille tuottanut", äiti jatkoi. -- "Olisit nyt koettanut löytää itsestäsi edes ripauksen naiseutta. Kuka tuollaisen muka huolii vaivoikseen? -- Hyödytön, kiittämätön lapsi!" (s. 117)
    
Vlad juo verta pullosta ja hänellä on ihan tavalliset ihmishampaat, samat jotka hänellä oli kuollessaan. Anna ei pidä lahjansa mukana tulleesta ohjekirjasta, joka luokittelee vampyyrit epäelävinä käytännössä esineiksi, joille saa tehdä mitä vain. Annan mielestä ihmisoikeudet kuuluvat myös vampyyreille ja kohtelee Vladia vertaisenaan, joskin pelkää tämän voimaa ja verenjanoa, mikä onkin ihan tervettä. Vladin vapautusyritys Kennelin kahleesta muuttuu kunnon seikkailuksi, etenkin kun kuvioihin tulee toinenkin vampyyri, Kalma (jonka kuvittelin Alias- tv-sarjan Julian Sarkin näköiseksi, Vlad puolestaan on lainannut ulkonäkönsä Ian Sommarhalderilta).
  
Pidin suuresti Tarkiaisen kielestä, ja luin jopa joitakin kohtia ääneen puolisolleni, mitä tapahtuu varsin harvoin. Kielikuvat, maailman- ja hahmojenluonti sekä juonenkuljetus olivat onnistuneita, ja sujuvasti rullaavaa teosta oli ilo lukea. Olisin ahminut Annan, Vladin ja Kalman tarinaa pidempäänkin. Näin kirjan luettuani jopa unta Vladista ja Kalmasta (Kalma oli loukkaantunut, hän ja Vlad hakivat suojaa jostakin mummonmökistä, jonka etuoven pielessä kasvoi vampyyreille myrkyllinnen köynnöskasvi). Mielenkiinnolla jään odottamaan, milloin saamme kuulla lisää Tarkiaisesta ja millaiseen maailmaan hän silloin lukijansa johdattelee.  
  
Tuntui kuin vuosien saatossa yksittäiset lainaukset olisivat päässeet lisääntymään keskenään ja tuottamaan loputtoman lähdeviittausten rihmastoja, jotka levisivät kuin lääkeresistantti sieni-infektio. (s. 93)
    
Arvosana:
   
Takakannesta:
Haluaisitko sinä ihan oikean, komean vampyyrin, jolle saat tehdä mitä tahansa? Anna ei ehkä olisi halunnut. Villi romaani keikauttaa verenimijäperinnettä!
   
Kun Anna täyttää 30, hän saa vanhemmiltaan lahjaksi Vladin, upean vampyyrimiehen häkissä. "Jos vaikka opettelisit tällä, miten niiden miesten kanssa ollaan." Mukana on käyttöopaskin. Anna tahtoo vain palautusosoitteen. 
   
Gradu vuoden 1918 punakapinasta saa jäädä, kun vampyyrit imaisevat Annan seikkailuun täynnä kahlittuja petoja, seksuaalisia paineita ja laastareita kaulalla. Mitä toiselle ihmiselle saa tehdä? Entä missä ovat rajat, jos toinen ei ole ihminen? Esikoiskirjailijan pureva huumori saa punnitsemaan yllättäviä kysymyksiä.
   
403 sivua, Tammi 2018

torstai 21. helmikuuta 2019

Magdalena Hai: Kolmas sisar (Royaumen aikakirjat #1)

"Niin kauan kuin Royaume oli ollut olemassa, sitä oli hallinnut kaksi kuningatarta: 
Mustan mahdin taitaja ja Valkean mahdin taitaja. Pimeys ja Valo. Paha ja hyvä."
   
   
Arvostelukappale
   
Luin Magdalena Hain Kolmannen sisaren sekä Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirouksen vähän ennen kuin viime vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandian voittaja julistettiin. Kirjoitin näistä myös arvostelut Risingshadowlle, mutta ne eivät ole vielä ilmestyneet. Oma voittajaehdokkaani oli Kolmas sisar, josta tuli suosikkini Hain tuotannosta. Olen aiemminkin nauttinut suuresti hänen kirjoistaan, kuten Gigi ja Henry -trilogiasta. En malta odottaa, että Royaumen aikakirjat saavat jatkoa!
  
Tarina alkaa toisessa maailmassa, tienristeysten Royaumessa, missä asuu noitia. Maailma on hyvin pimeä, ainoastaan lumottujen revontulien valaisema. Tuhat vuotta aikaisemmin käyty sota päättyi siihen, että yksi noidista, teoksen nimessäkin mainittu kolmas sisar, vei auringon mukanaan. Noitien planeetan lähellä on kolmetoista galaksienvälistä portaalia, joista tulee vierailijoita muista maailmoista ja jotka on nimetty kiinalaisen horoskoopin eläinten mukaisesti. Royaumen noidat ovat noiden porttien vartijoita. 
  
Revontulien takana kiersi kehäänsä Royaumen pimeä Kuu. Sodan jälkeen syntyneille, Lunelle ja hänen ikätovereilleen, ikiyön Royaume oli ainoa maailma, jonka he tunsivat. Lune ei osannut kaivata vanhempien noitien myyttistä Päivää. (s. 15)
  
Keskiössä on kahden varsin erilaisen tytön ystävyys. Toinen on Minuitin, mustan noidan tytär Lune ja toinen valkoisen noidan Auben tytär Arc-en-Ciel, kutsumanimeltään pelkkä Ciel. (Minulle Cielin nimestä tulee ensimmäisenä mieleen arkkienkeli, mikä saattaa olla kirjailijan tarkoituskin.) Lisäksi kirjassa käydään paitsi paljon valtataisteluita hyvän ja pahan välillä, myös ripotellaan teemoja suvaitsevaisuudesta. 
  
Noidat ikääntyvät eri tahdissa kuin ihmiset. Tytöt ovat juuri täyttäneet tuhat vuotta ja saaneet sielulaulunsa, joka on merkki täysi-ikäisyydestä. Royaumen noidat pystyvät hankkimaan lapsia kaikkien maailmansa vierailijoiden kanssa, sukupuolesta riippumatta ja joskus jopa näiden tietämättä. Tämä oli varsin kiinnostava ratkaisu, johon en ole törmännyt kirjoissa, leffoissa tai tv-sarjoissa aikaisemmin. 
     
Usvan keskeltä käveli rähjäinen kissa. Iso, punainen kolli täynnä tappeluarpia ja takkuista turkkia. (s. 67)
  
Lune ja Ciel saavat kummatkin varsin yllättävät laulut ja heidän täytyy paeta kotimaailmastaan. Avukseen he saavat familiariksen, kissan nahkoihin puetun demonin, jolle Lune antaa nimen Loiri. Tytöt päätyvät meidän maailmaamme. Täälläkin on magiaa, mutta paljon vähäisemmässä määrin kuin Royaumessa. Loiri on ehdottomasti suosikkihahmoni, mutta pidin myös todella paljon Lunesta sekä mystisestä Niemannista. 
  
Noidat ja ihmiset eroavat ulkoisesti vain vähän, ainoastaan korvien ja hampaiden muoto paljastavat kuka kukin on (ja, no, Lunen ihon sävy muuttuu kuun vaiheen mukaan ja Ciel pystyy vaihtamaan hiustensa väriä tahdollaan, mutta myös tunteet vaikuttavat niihin). Niinpä tytöt soluttautuvat hyvin uuteen kotiinsa ja maagiseen kouluun, Lyceumiin, ilman tarvetta illuusiohahmoille eli avatareille.   
  
Niemann oli jättänyt hiuksensa auki. Kihartuvinakin ne ylsivät melkein hänen harteilleen ja kehystivät pojan kasvot niin, että tämä olisi voinut olla hahmo suoraan jostain ihmisten pateettisesta goottilaisesta romanssista. (s. 246)
  
Hain kieli on iloittelevaa, hän viittaa laajasti populaarikulttuuriin ja hänen hahmonsa ovat moniulotteisia, heistä löytyy syvyyttä, joka saa melkein uskomaan, että he ovat oikeita. Pidän paljon Hain sanavalinnoista (töpsäyttää, myrytä, sykeröityä) ja kielikuvista, kuten "elämä oli ollut jotain muuta kuin täydellinen kupla vatupassin keskiössä" ja "kauhun pyörivä sirkkeliterä". Lisäksi tapa, jolla hän kuvailee seksikohtauksia on yksi parhaista lukemistani YA-kirjallisuudessa.
  
Hai on myös keksinyt uuden sanan kuvaamaan ei-maagisia ihmisiä aiempien, kuten "jästi" (Harry Potterit) ja "nurja" (Puoliksi paha) lisäksi, mundis. Virallinen nimitys on maakalaiset, mutta se ei ole saavuttanut suurta suosiota arkipuheessa. "Ihminen" puolestaan koetaan lajistisena. Mundis toimii kyllä todella hyvin. Odotan mielenkiinnolla, mihin suuntaan Hai vie tarinaa, sillä ensimmäinen osa sarjaa ei päättynyt kliseisesti cliffhangeriin vaan kaikki mahdollisuudet ovat yhä avoinna. 
  
Loiri mulkaisi oksilla istuvia lintuja pahansuovasti. Demonisen vihan purkaminen höyhenpukuisiin dinosaurusten jälkeläisiin oli surkea korvike sekasorrolle, jota se halusi aiheuttaa. (s. 232) 
  
Takakannessa kirjaa kuvataan mangamaiseksi ja mangan lukijana en tätä aivan täysin voi allekirjoittaa. Piirroskuvakansi, hahmojen koulupuvut, yin ja yang -tematiikka ja maagisuus eivät minusta riitä moiseen väitteeseen. Se on kuitenkin ainoa miinus lukukokemuksessa, eikä mangaa lukemattoman tarvitse säikähtää rinnastusta. Suosittelen Kolmannen sisaren lukemista ihan kaikille yli 13-vuotiaille, se vie mukanaan ja kirjaa on vaikea laskea käsistään.   
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Onko uusi suurnoita vihdoin syntynyt? Upea mangahenkinen seikkailu aloittaa sarjan.
  
Lune, mustan noidan tytär, valmistautuu juhlimaan ystäväänsä Cieliä, joka on saamassa laulunsa, noitaluontonsa. Ciel paljastuu kuitenkin lauluttomaksi, sanchantiksi, ja kaikki ovat kauhuissaan. Edellinen sanchante oli tuhota valtakunnan.
  
Tyttöjen on paettava kotoa. He päätyvät Maahan, missä heitä odottaa Rehtoriksi kutsutun olennon johtama koulu ja sen toismaailmalliset asukit. Varsinkin yksi heistä, Niemann, horjuttaa Lunen tasapainoa. Kuka Niemann on, miksi Lune ei voi vastustaa häntä?
  
Royaumessa valkoinen noita tekee kaikkensa löytääkseen tyttärensä Cielin. Valtakunnan kohtalo on jälleen vaakalaudalla.
    
557 sivua, Otava 2018

tiistai 19. helmikuuta 2019

Kolme pientä suurta tietokirjaa

"Avoimen syrjinnän ohella yhteiskuntamme rakentuu hämmästyttävän laajasti 
hiljaisille viesteille, jotka tukevat jakoa miehiin ja naisiin. On hyvä herättää 
kysymys - miksi? Tai antaa mahdollisuus ihmisille laittaa rasti ruutuun "muu."

~Tarja Halonen
   
     
Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 46. Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö
  
Muunsukupuoliset ovat näkymättömiä, heidän sukupuoltaan ei useinkaan näe ulkoapäin. -- Olisi hienoa, ettei kaapista tulemista seuraisi kauheaa kysymyslistaa. Oletukset henkilöiden sukupuolesta ovat vahingoittavia ja rakentavat lisää turhia sukupuolistereotypioita. ~ Apila (s. 70-71)
  
Veera Järvenpään ja Kaisu Tervosen toimittama Näkymätön sukupuoli - Ei-binäärisiä ihmisiä esittelee Pii Anttosen, Kimmo Lustin ja Apila Pepita Miettisen sarjakuvien ja yhteensä 15 haastattelun avulla joukon ihmisiä, joiden sukupuoli ei mahdu ahtaaseen binäärimäärittelyyn eli he ovat muunsukupuolisia. Osalle syntymässä määritelty sukupuoli on väärä, osa liukuu binäärin ääripäidän välillä ja sen ulkopuolella ja osa puolestaan kokee, ettei koe olevansa mitään sukupuolta, vaan määrittää itsensä vain ihmisenä. Teoksen alussa on pieni sanasto, jos kaikki teoksessa mainitut termit eivät ole tuttuja. Lämmin suosittelu tällä teokselle!
   
Mulla ei ole koskaan ollut sukupuoleen suuntautuvaa seksuaalisuutta. Olen aina suuntautunut tosi paljon ihmisiin, persoonallisuuksiin ja hyviin tyyppeihin. (s. 49) ~ Valto
  
Tämä kirja on varmaan tärkein pitkään aikaan lukemani. Menee samaan kategoriaan Vihan ja inhon internetin ja Kielletyn hedelmän kanssa. Sekä myöhemmin tässä postauksessa esittelemäni Ei äitimateriaalia -kirjan kanssa. Ne kertovat kaikki oikeasta elämästä, oikeista ongelmista, oikeasta vihasta ja hämmennyksestä joitakin ihmisiä tai ihmisryhmiä kohtaan ja kaikissa on feministinen pohjavire. Tämä kirja kertoo syitä mm. sille, miksi sukupuolineutraalit vessat ovat niin tärkeitä. Toivon myös kovasti, että Suomen vuonna 2002 luotua translakia päivitettäisiin. 
  
   
Ja kuinka tärkeää on olla olettamatta. Sukupuoli-identiteettiä kun ei saa selville kuin kysymällä, ulkonäkö ja vaatteet eivät sitä kerro. Yksi kirjan haastatelluista toteaa, että sukupuoliahan voisi olla yhtä paljon kuin ihmisiä. Niinpä. Omaan sukupuoleensa tyytyväisenä olen itsekin usein törmännyt omituisiin seiniin, että eihän nainen voi tehdä tuota tai haluta sitä ja tätä. Olenkin sitä mieltä, että jokainen kokee oman sukupuolensa omalla tavallaan, vaikka niistä kokemuksista kovasti puhutaankin yleistäen. 
  
Ei siitä ole tosiaan varmaan kuin puoltoista vuotta, kun identifioiduin... vaikka sitten muunsukupuoliseksi. Mun koko fiilis on se, että tarviiks mun olla mitään, onko sillä mitään vitun väliä. se on on mun sukupuoli, "onko sillä mitään vitun väliä". Koska nyt on hyvä, ensimmäistä kertaa mun elämässä. ~ Kimmo (s. 94)
        
  
Yllätyin, kun luin, kuinka muunsukupuoliset kokevat ulkopuolisuutta ja syrjintää sateenkaarevienkin ihmisten piirissä. Sen tiesin jo tuttujeni kokemusten perusteella, että transpoli on aika mielenkiintoinen laitos. Useat lääkärit ovat aika tietämättömiä sukupuolten kirjosta, vaatteiden katsotaan kertovan enemmän henkilön sukupuolikokemuksesta kuin hänen sanansa eikä esimerkiksi rintojen sitominen binderillä ole kaikille tuttua. Etenkin Helsingissä moni kokee, että on valehdeltava, että on binääriä, sillä muunsukupuoliset eivät saa haluamiaan hoitoja. Tampere on paljon avoimempi. 

Välillä mielikuvittelen, että jos meillä olisi nyt nollapiste ja siirryttäisiin aivan uudelle planeetalle, millaisia lakeja ja yhteiskuntarakenteita siellä pitäisi olla, jotta kaikki voisivat toteuttaa itseään niin, ettei vahingoitettaisi toisiamme. ~ Viima (s. 112)
  
Kävin kuuntelemassa teoksen tekijöiden haastattelua Helsingin kirjamessuilla KirjaKallion lavalla.
Haastateltavina vasemmalta Pii Anttonen, Kimmo Lust ja Kaisu Tervonen.
 
Arvosana:
   
Takakannesta:
Kaksijakoinen sukupuolijärjestelmä vaikuttaa siihen, millaista politiikkaa Suomessa tehdään ja miltä tuntuu kasvaa transihmisenä, muunsukupuolisena tai sukupuolettomana. Näkymytön sukupuoli -kirja kertoo noista kasvukokemuksista, törmäämisistä viranomaisten kanssa ja oman tilan löytämisestä. Se on ensimmäinen suomalainen tietokirja muunsukupuolisuudesta. 
  
Toimittajat Kaisu Tervonen ja Veera Järvenpää ovat haastatelleet 15 ihmistä. Kirjan tarinat ovat minä-muotoisia kertomuksia sukupuoli-identiteetin etsimisestä. Valokuvaaja Jenni Holman kuvissa ihmisiä ei typistetä sukupuoleksi eikä sukupuoliteta. Kirjan kolmas osuus ovat Pii Anttosen, Kimmo Lustin ja Apila Pepita Miettisen sarjakuvat. Sarjakuvat tuovat kirjaan helposti lähestyttävää faktaa sukupuolenkorjausprosessista ja erilaisista sukupuoli-identiteeteistä. Sarjakuvilla on sama asema kuin tekstillä yleensä tietokirjoissa; ne eivät vain kuvita kirjan muuta sisältöä vaan välittävät yhteiskunnallisesti merkittävää tietoa.
  
Näkymätön sukupuoli -hankkeen ovat aloittaneet valokuvaaja Jenni Holma ja sarjakuvataiteilija, graafinen suunnittelija Apila Pepita Miettinen, jonka feministisiä ja poliittisia sarjakuvia on ilmestynyt Suomessa ja ulkomailla. Veera Järvenpää ja Kaisu Tervonen ovat toimittajia.
   
174 sivua, Into & Voima 2018

Esipuhe: Tarja Halonen

Valokuvat: Jenni Holma
      
Samankaltaista luettavaa: Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin, Meredith Russo: Tyttösi sun
  
   
"Oikeus päättää omasta kehosta ja vanhemuudesta on hyvin keskeinen ihmisoikeus."
  

Arvostelukappale
  
Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 45. Kirjan nimessä on kieltosana

Nefertiti Malatyn Ei äitimateriaalia herätti huomioni, sillä se on käsittääkseni ensimmäinen tietokirja vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Karistoltakin piti ilmestyä aiheesta teos viime syksynä, mutta sen julkaisua siirrettiin. Olen puhunut omasta vapaaehtoisesta lapsettomuudestani mm. Anu Holopaisen nuortenkirjan Sydänhengitystä yhteydessä. Kirjoitin aiheesta vuosia sitten ainejärjestölehteeni sekä pohdin asiaa Ylen haastattelussa. Olikin siis todella mielenkiintoista lukea vertaiskokemuksia. 
 
Se, että valitsee toisin kuin muut, vaatii ihmiseltä vahvaa itsetuntoa ja itsetuntemusta. Kun toimii poikkeuksellisesti ja vastoin muiden odotuksia, joutuu useimmiten miettimään toimintaansa ja tavoitteitaan tarkemmin. (s. 8)

Malaty on haastatellut 18 naista, jotka eivät halua syystä tai toisesta äidiksi. Löysin paljon samastumispintaa ja tuttuja ajatuksia niin lapsuudesta kuin aikuisuudestakin. Esimerkiksi eläinrakkaus, poikatyttöys, majojen rakentaminen, perinteiden hylkääminen, pehmolelujen suosiminen nukkejen sijaan ja Barbie-leikeissä vaatteisiin keskittyminen kuvaavat hyvin omia kokemuksiani.

Vietämme puolisoni kanssa niin sanottua nörttielämää: pelaamme tietokonepeljä, lautapelejä ja roolipelejä, luemme paljon ja katsomme elokuvia ja sarjoja. ~ Marju, 44 (s. 94)

On erikoista, kuinka miehen lapsettomuutta pidetään hyväksyttävänä. Olen kuullut kommentteja tyyliin: "Mies haluaa olla villi ja vapaa, hän totetuttaa itseään sekä tulee ja menee oman mielensä mukaan." Mutta jos nainen haluaa samaa, niin hänessä on jotain pielessä, koska raskaus ja lasten hoitaminen ovat luonnollisia tiloja naiselle. Näin ehkä eläinkunnassa, mutta ihminen saa tehdä päätöksensä järjellä. On hyvä, että vielä tässäkin maailmanajassa naiset meillä Suomessa saavat painostuksesta huolimattaa päättää itse kohdustaan. Viimeistään yli 30-vuotiaana.
 
Ironista on, että ilmastonmuutoksen kannalta vapaaehtoisen lapsettomuuden lisääntyminen voi olla paras tapa varmistaa ihmislajin säilyminen tulevaisuudessa. (s. 23)
 
Teoksessa on myös yksi muunsukupuolinen henkilö, joka toteaa, että sateenkaaripiireissäkin on usein olettama, että haluaa lapsia. Hän myös mainitsee asian, jota itsekin olen usein pohtinut: miksi seksuaalivähemmistöön kuuluva (tai adoptiolasta toivova heteroparikin) joutuu mikroskoopin alle tarkasteltavaksi ja heteroparit voivat tulla raskaaksi vahingossakin ja pitää lapsen, vaikkei raskaus olisi edes haluttu. Hän toivoo, että jokainen sitä haluava voisi kokea vanhemmuuden. On kyllä mielenkiintoista, että toisten lasten hankkimista ihmetellään ja rajoitetaan ja toisia suorastaan pakotetaan hankkimaan jälkikasvua, vaikkei heillä olisi siihen henkisiä, fyysisiä tai taloudellisia valmiuksia. 
 
Olen kuvannut sitä niin, että olen kuin tietokone, johon ei ole asennettu vauvaohjelmaa. ~ Kaisa, 39 (s. 60)
 
Monet kirjan veloista toteavat geeniensä olevan huonot lapselle annettavaksi. Olen usein miettinyt erilaisia sairaalasarjoja ja dokkareita katsoessani, että miksi vanhemmat antavat lahjaksi lapselleen kärsimystä aiheuttavan sairauden - siis tietoisesti hankkivat lapsia, vaikka sairastavat tai tietävät kantavansa jonkin sairauden geeenejä tai heillä on jo lapsi, jolla on sairaus. Ja kutsuvat sitten lastaan rohkeimmaksi ihmiseksi, jonka tuntevat ja kehuvat, kuinka kovasti tämä tsemppaa, vaikka onkin niin sairas. Jos haluaisin lapsen, niin toivoisin sen olevan terve - monet sairaudet kun voi jo geenitestillä saada tietoonsa ennen lapsen hankintaa tai raskauden alkuvaiheissa.
 
Ei äitimateriaalia sopii kaikille vapaaehtoisesta lapsettomuudesta kiinnostuneille, vertaiskokemuskokoelmaksi ja ajatusten herättelijäksi.
   
Arvosana:
     
Takakannesta:
Miksi yhteiskunta painostaa hankkimaan lapsia ja miten naiset kokevat sosiaalisen paineen tulla äidiksi? Oliko entisaikaan omasta halustaan lapsettomia? Onko vapaaehtoinen lapsettomuus synnynnäistä vai iän myötä kypsyvä ratkaisu? Onko luonnossa vapaaehtoista lapsettomuutta?

Näihin kysymyksiin haetaan vastauksia uutuuskirjassa Ei äitimateriaalia, joka sisältää 18 vapaaehtoisesti lapsettoman naisen tarinan. Muun muassa kirjailija Monika Fagerholm, sarjakuvataiteilija Kaisa Leka, muusikko Kikka Laitinen, fitnessmalli Elina Tervo ja toimittaja Mari Pudas kertovat, miksi he eivät halua lapsia ja millaista elämä lapsettomana naisena on.

Lapsettomuuden valitseminen herättää yhä negatiivisia reaktioita, ihmettelyä ja paheksuntaa. Äitiyttä pidetään naiselle luontaisena tilana, johon tulisi pyrkiä. Toisin toimivat naiset joutuvat perustelemaan lapsettomuuttaan ja kohtaavat suoraa ja epäsuoraa arvostelua.

Vapaaehtoinen lapsettomuus on viime vuosina ollut paljon esillä julkisuudessa. Tämä kirja on kuitenkin ensimmäinen aihetta käsittelevä suomenkielinen teos. Se on kattava tietopaketti vapaaehtoisen lapsettomuuden historiasta, biologiasta ja valinnan tehneiden naisten yhteiskunnallisesta asemasta.

Kirjan tekijä Nefertiti Malaty on psykologi ja vapaa kirjoittaja

194 sivua, Reuna 2018
  
Teoksen ovat lukeneet myös: Kartanon kruunaamaton lukija, Lukujonossa, Täysien sivujen nautinto, Elämä on ihanaa
   
"Päätin, että yrittäisin kaikin keinoin tehdä tehtäväni niin, että kärsivät 
kanssasisareni hyötyisivät siitä, ja näyttäisin, kuinka heidät laitetaan 
laitokseen ilman oikeudenmukaista tutkimusta."
   
 
Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Helmet 2019: 40. Kirja käsittelee mielenterveyden ongelmia
   
Ihmiset maailmassa eivät voi koskaan kuvitella, miten pitkiä päivät ovat mielisairaaloissa. Ne tuntuivat loputtomilta (s. 104)
    
Nellie Bly oli Elizabeth Jane Cochranin kirjailijanimi. Hän eli 1864-1922 ja oli tutkiva journalisti, joka soluttautui mielisairaalaan ja kertoi siellä näkemästään ja kokemastaan. Blyn artikkelin Kymmenen päivää mielisairaalassa julkaisun jälkeen mielenterveyden hoito muuttui merkittävästi.
   
Minun tehtäväni oli kertoa tarkasti kokemuksistani -- kuvailla [mielisairaalan] toimintaa, joka on aina niin tehokkaasti piilotettu muilta kansalaisilta valkohattuisten hoitajien ja salpojen ja kaltereiden taakse. (s. 1-2)
  
Bly oli töissä lehdessä, jonka päätoimittaja ehdotti hänelle aihetta. Niinpä parikymppinen journalisti hakeutui erinäisten mutkien kautta pahamaineiseen mielisairaalaan. Siellä ollessaan hän tarkkaili kuinka hoitajat ja lääkärit kohtelivat naispotilaita. Ketään tuskin hämmärtyttää, että eihän siellä asiat kauhean hyvin olleet. 
  
Siitä hetkestä lähtien, kun menin mielisairaiden osastolle, en tehnyt mitään yrittääkseni ylläpitää potilaan rooliani. Puhuin ja toimin aivan kuin tavallisessa elämässänikin. Mutta niin oudolta kuin tämä kuulostaakin, mitä järkevämmin puhuin ja toimin, sitä hullumpana minua pidettiin. (s. 4-5)
  
Bly tiesi, että häntä tultaisiin hakemaan vähän ajan päästä, joten kokemus ei ollut niin ahdistava kuin muilla naisilla, jotka tuskin koskaan pääsivät vapaaksi. Ilmeisesti vain harva oli oikeasti lääketieteellisen avun tarpeessa, naisia kun määrättiin hoitoon mitä omituisimmista syistä - eräskin joutui laitokseen, koska piti enemmän muista miehistä kuin omasta puolisostaan. Bly tosin toteaa, että naisten huono kohtelu aiheutti mielenterveyden heikkenemistä laitokseen tulemisen jälkeen. Kun Bly pääsi vapaaksi, häntä harmitti, ettei voinut ottaa mukanaan muutamia naisia, joihin tutustui lyhyen koettelemuksensa aikana.
    
"Meitä ei haittaa sinun satuttamisesi. Ole hiljaa tai sinuun sattuu vielä enemmän." -- "Olet nyt julkisessa laitoksessa, ja et voi odottaa saavasi mitään. Tämä on hyväntekeväisyyttä ja sinun pitää olla kiitollinen siitä, mitä saat." -- "sinun ei tarvitse odottaa mitään ystävällisyyttä täällä, sitä et tule saamaan" (s. 81-82)
  
Nellie Bly on ilmeisesti yksi Mia Kankimäen yönaisista teoksessa Naiset joita ajattelen öisin. Laitoin sen Goodreadsin lukulistalleni. Kiitos Oppianille arvostelukappaleesta ja siitä, että teos viimein suomennettiin, oli kiinnostavaa lukea mielenterveyden huollosta yli sata vuotta sitten. Suomennokseen oli kuitenkin jäänyt harmillisen paljon  kirjoitusvirheitä ja kankeita lauserakenteita. 
  
Mikä mystinen asia hulluus on. Olen seurannut potilaita, joiden huulet ovat ikuisesti sinetöity ikuiseen hiljaisuuteen. Ne elävät, hengittävät, syövät. Ihmisen muoto on olemassa, mutta se jokin, jota ilman keho voi elää, mutta jota ei voi olla ilman kehoa, puuttuu. (s. 123)
  
Arvosana:
     
Takakannesta:
Nellie Bly (1864 - 1922) oli ensimmäisiä tutkivia journalisteja. Kymmenen päivää mielisairaalassa on Blyn selvitys siitä, kuinka mielenterveyden ongelmia hoidettiin 1800-lopun New Yorkissa.Reportaasiaan varten Bly kirjautui potilaana pahamaineiseen naisten mielisairaalaan, jonka lääkärit ja hoitajat eivät tienneet hänen olevan toimittaja. Blyn paljastukset johtivat merkittäviin uudistuksiin ja muutoksiin mielenterveyden hoidossa.Kymmenen päivää mielisairaalassa on merkkipaalu sekä tutkivan journalismin historiassa että mielenterveyden hoidossa ja sen kehityksessä.

Suomentanut: Heidi Kouridou, 137 sivua, Oppian 2018

Alkuperäinen nimi: Ten Days in a Madhouse (1887)
     
Teoksen ovat lukeneet myös: Kirjavinkit, Eniten minua kiinnostaa tie

maanantai 18. helmikuuta 2019

Äänestä Blogistanian Kuopusta 2018 täällä

   
Jos olet äänestämässä Blogistanian Kuopus -kategoriassa, voit jättää etukäteen linkin blogisi etusivulle tai sunnuntaille 24.2. klo 10 ajastamasi äänestyspostauksen linkin tämän postauksen kommentteihin. Näin tiedän odottaa ääniäsi ja käydä ne lukemassa sekä keräämässä äänet talteen.
  
Muistakaa ajastaessanne tarkistaa, että blogillanne on oikea aikavyöhyke eli UTC +2 / Eastern Europian Time, kun äänestätte Suomesta. Jos äänestät ulkomailta eri aikavyöhykkeeltä, laskekaa aikaero, jotta bloggaus ilmestyy klo 10 Suomen aikaa.
  
Liian aikaisin tai myöhässä julkaistuja postauksia ei oteta huomioon ääntenlaskennassa, joten olkaahan tarkkana. Jos et osaa ajastaa postausta tai olet epävarma sen onnistumisesta, kysy apua kommenttiosiossa hyvissä ajoin ennen äänestyspäivää.
  
Äänestyksen säännöt löytyvät täältä. Ne kannattaa tarkistaa ennen ajastamista, jotta pisteet varmasti menevät oikealle teokselle. 
  
Yöpöydän kirjat vastaa Blogistanian Kuopuksesta, eli lasten- ja nuortenkirjojen äänestyksestä. Finlandiaa eli kotimaisia teoksia äänestetään Tuntematon lukija -blogissa, Globaliaa eli käännösteoksia Kirjamies -blogissa ja Tietoa Hannan kirjokansi -blogissa.
  
Äänestyksen tulokset julkaistaan ääntenlaskijablogeissa maanantaina 25.2. kello 10.

lauantai 16. helmikuuta 2019

Ystävänpäivän lukumaraton (päättynyt)

    
Tänä vuonna jo perinteeksi muodostuneen kirjabloggaajien ystävänpäivän lukumaratonin vetää LauraKatarooma Kirjaimia -blogista. Minun oli tarkoitus aloittaa oma maratonini jo 14.2., mutta puolisoni järjesti yllätyksen, minkä takia ehdin maratonille vasta tänään.
  
Suunnitelmanani on jatkaa lukupiirikirjana olevaa Siri Pettersenin Odininlasta sivulta 107 eteenpäin ja välipalaksi olen varannut 12 osaa Rino Mizuhon Maaginen suklaapuoti -mangaa (Manga -lukuhaasteeseen).
  
  
Maraton alkaa 21:30.
 
Klo 1:30 Odininlasta luettu sivulle 154 asti, Maaginen suklaapuoti 4 luettu, yhteensä 239 sivua.
 
Klo 21:30 Maraton päättyy. Luin Maaginen suklaapuoti -mangasarjasta osat 4-7 ja Odininlapsesta vain 47 sivua, vaikka tarkoitus oli ainakin tuplasti sen verran, yhteensä silti 815 sivua. 

keskiviikko 6. helmikuuta 2019

Jennifer Mathieu: Näpit irti!

"Minusta on kiva kuulla tarinoita vahvoista naisista."
   
   
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu ensimmäistä kertaa Nörttityttöjen blogissa (16.10.2018).
  
Jennifer Mathieun YA-romaani Näpit irti! ilmestyi Otavalta nyt lokakuussa. Se pureutuu samaan teemaan kuin Holly Bournen teos Mitä tytöt täytyy tehdä? Molemmissa on vahvasti feministinen viesti: tyttöjen ja naisten ei tule sietää heihin kohdistunutta seksismiä.
  
Siinä missä Bournen päähenkilö Lottie reagoi julkisesti kaikkeen kohtaamaansa epätasa-arvoisuuteen, Mathieun päähenkilö, Vivian Carter päättää toimia anonyymisti. Hänen äidillään on nuoruutensa vuosilta talletettuja tyttövoimaa uhkuvia zinejä, joista inspiroituneena Viv päättää tehdä omansa. Lehtiset kannustavat ensin piirtämään tähtiä ja sydämiä käsiin, jotta nähtäisiin, kuka muu pitää koulun viimeaikaisia tapahtumia epäreiluina. Lopulta zinet innoittavat puolet koulun tytöistä marssimaan ulos kesken päivän, koska koulun rehtori ei reagoi ongelmiin.
  
Sillä minä uskon koko sydänsieluruumiillani, että tytöissä piilee vallankumousvoima, joka voi oikeasti muuttaa maailman. (s. 40)
  
Viv asuu äitinsä kanssa East Rockportissa, Texasissa. Hänen isänsä on kuollut tytön ollessa alle vuoden vanha. Äiti oli nuorena muuttanut pois hieman ahdasmielisestä yhteisöstä, mutta palasi lapsen kanssa vanhempiensa lähelle. Vivin koulussa on kaksi urheilujoukkuetta, poikien amerikkalaisen jalkapallon ja tyttöjen eurooppalaisen jalkapallon. Rahoitus on jakaantunut epätasaisesti poikien eduksi ja tyttöjen joukkueasut ovat hajoamaisillaan. Koulun kemianluokankaan varusteet eivät ole parhaassa mahdollisessa kunnossa.
  
Joukkueen pojat huutelevat seksistisiä vitsejä ja törmäilykähmivät tyttöjä, eivätkä opettajat puutu asiaan. Törmäilykähminnässä pojat törmäävät muka vahingossa tyttöön ja samalla koskettelevat esimerkiksi tämän takapuolta. Pojat saavat myös pitää alapäähuumoria sisältäviä paitoja, mutta tyttöjen niin sanotusti liian tiukat farkut ja olkapäät paljastavat paidat eivät mene läpi vaatetarkastuksissa. Syyksi sanotaan, että pojat eivät voi keskittyä opetukseen tyttöjen vaatteiden takia. Kaikkein kamalinta on, kun yksi tytöistä ilmoittaa rehtorille tulleensa kähmityksi, rehtori sanoo, että asia pitäisi ottaa kohteliaisuutena ja että pojat ovat poikia
  
“Ai että tyttöjen pitää vahtia käytöstään ja ulkonäköään, koska pojat ei pysty hillitsemään itseään? Sehän on jumalauta oikein klassikkoläppä.” (s. 91)
  
Yhdysvaltojen kouluissa, etenkin konservatiivisemmissa osavaltioissa on tytöille annettu pukukoodi, joka usein on hyvin epämääräinen ja tulkinnavarainen. Helman pituus on vielä mitattavissa, mutta millainen vaate täyttäisi vaikkapa niinkin lavean määrittelyn kuin säädyllisyys, etenkin kun jokainen käsittää säännökset hieman eri tavalla. Esimerkiksi BuzzFeedin Ladylike -porukka on tehnyt videoita, joissa aikuiset naiset yrittävät noudattaa eri koulujen antamia pukeutumisohjeita ja se osoittautuu todella haastavaksi.
  
Teoksessa nostetaan siis esiin malliesimerkkejä oikeista tilanteista, jotka toistuvat aivan liian usein, eikä niihin ole koulussa tai oikein muuallakaan löydetty älykkäitä, tasa-arvoisia ratkaisuja. Vaikka Suomessa onkin monet asiat paremmin, ei täälläkään täydellistä ole. Jokin aika sitten oli Ylellä selvitys yläkoululaisten kokemasta seksuaalisesta häirinnästä ja rehtorista, joka erotettiin kommenttiensa takia. Kun itse olin lukiossa, lopetin kynsien pureskelun ja annoin kynsien kasvaa pitkiksi, minkä lisäksi käytin paljon sormuksia, jotta voisin raapia mahdollisen päälle käyvän tyypin ihoa dna-näytettä varten. Nyt 15-vuotias siskotyttöni puoletaan kantaa mukanaan pippurisumutetta. Onneksi meille kummallekaan ei ole vielä tullut vastaan tilannetta, missä moisia varotoimia olisi tosissaan tarvinnut.
  
“Arvaa mitä”, sanon, “musta on jotenkin siistiä että Lucy sanoo olevansa feministi.”
--
“No mun mielestä kaikessa ei tarvitse olla nimilappuja”, Claudia sanoo. “Se koko sana on jotenkin pelottava, moni säikähtää sitä. Ne luulee että se tarkoittaa miestenvihaajaa. Mä sanon mieluummin vaan että kannatan tasa-arvoa.”

“Mutta eikös feminismi tarkoita just sitä?”, sanon. “Tasa-arvoa. En mä usko, että se tarkoittaa, ettei halua seurustella tai jotain.”
--
“Saahan sitä sanoa vaikka humanismiksi tai ihmisrakkaudeksi tai miksi vaan.” -- “Mä olen sitä mieltä, että tyttöjä ja poikia pitäisi kohdella samalla lailla.”

“Niin mäkin”, sanon.
“Eli me ollaan ihan samaa mieltä”, Claudia sanoi.
“Tietysti”, vastaan, vaikka minusta tuntuu, ettemme ole.
(s. 78-79)
  
Näpit irti! sortuu välillä hieman liikaan saarnavuuteen. Feminismi nuortenkirjallisuudessa on todella tervetullutta, mutta se pitäisi esitellä ajatuksia herättävästi (missä tämä teos usein onnistuukin), mutta vähemmän alleviivaavasti tai syyllistämättä niitä, jotka eivät jo ole feministejä tai pitävät tasa-arvosta mutta eivät sanasta feministi. Viv esimerkiksi suuttuu yhdelle pojalle siitä, ettei tämä voi sukupuolensa takia ymmärtää miten vaikeaa on olla tyttö, vaikka hän tukee Vivin zine-projektia.
  
Jos vertailee Bournen ja Mathieun teoksia, on molemmissa paljon samaa, mutta myös aivan omanlaiset tarinansa. Pidän Bournen hahmoista, tarinankuljetuksesta ja käännöksestä enemmän kuin Mathieun, mutta suosittelen molempien lukemista erittäin lämpimästi. Näitä silmiä avaavia teoksia ei voi olla liikaa, ainakaan siihen asti, kunnes asioista saadaan tehtyä parempia kaikille.
  
Arvosana:
              
Takakannesta:
Voimaa! Ylpeyttä! Asennetta! Yhden tytön rohkeus sytyttää kaikki koulun tytöt kapinaan ahdistelua ja syrjintää vastaan.

Yhtenä päivänä Viv päättää että nyt riittää. Miksi jalkapallojoukkueen poikien annetaan kouria tyttöjä koulun käytävillä ilman rangaistusta? Miksi heidän ällöttäviin kommentteihinsa ei puututa? Viv on kyllästynyt noudattamaan tyttöjä syrjiviä epäreiluja sääntöjä.

Vivin äiti oli 90-luvun punkkari, Riot Grrrl. Viv lainaa hänen asennettaan ja ryhtyy tekemään omaa lehteä, jota hän jakaa salaa tyttöjen vessassa. Hän kutsuu tyttöjä kapinaan, ja muut tytöt vastaavat.
Nämä tytöt eivät alistu vaan iskevät takaisin!
  
Suomentanut: Lotta Sonninen, 306 sivua, Otava 2018

Alkuperäinen nimiMoxie! (2017)
  
  
Samankaltaista luettavaa: Holly Bourne: Normaali-trilogia (Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen?, Mitä tytötn täytyy tehdä?), Margaret Atwood: Orjattaresi, Anu Holopainen: Sydänhengitystä, Rupi Kaur: Maitoa ja hunajaa, Liv Strömquist: Kielletty hedelmä, Jenni Pääskysaari: Tyttö sinä olet...