keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Erika Vik: Seleesian näkijä (Kaksosauringot #2)

"Sinun nimesi ei ole Aleia.
Sinä olet jotakin muuta."
    
    
Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla 14.9.2018.
 
Lukuhaasteissa: Jatkumo - Sarjakirjojen lukuhaaste
  
Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia aloitti kotimaisen fantasiaepookin, joka yhdistelee genren perinteiseen kuvastoon steampunkkia ja westerniä varsin onnistuneesti. Siinä, missä ensimmäinen osa sarjaa esittelee maailmaa matkakertomuksen muodossa, Seleesian näkijä tuntuu ylipitkältä roadtripiltä. Hahmot ovat jatkuvassa liikkeessä paikasta toiseen ja missään vaiheessa ei ehditä vetää kovinkaan montaa hengenvetoa ennen kuin lähdetään taas tien päälle jalan, hevosen selässä, vaunuissa, laivalla tai zeppeliinillä.
  
Matkan puolivälissä he ohittivat kaupungin, jonka nimi oli Mariath. Joen korkeilla töyräillä kohosi veistoksellisia huviloita, jotka oli koristeltu hienopiirteisin hehkumarmorikauverruksin. (s. 493)
   
Aleia on nuori nainen, joka on unohtanut menneisyytensä. Hän heräsi seleesimies Corildonin luona. Mies otti hänet suojatikseen ja saatuaan vihiä Aleian lumouksesta kaksikko teki ensimmäisen kirjan mittaisen matkan koko Dwyrin mantereen halki. Toinen osa alkaa laivasta, joka vie päähenkilöitä Seleesiaan, joka ei ole saari, niin kuin jotkut vähättelevät, vaan kokonainen toinen manner. Siellä levoton vaeltaminen jatkuu.
    
Niin paljon oli muuttunut lyhyessä ajassa. Ja Aleiasta tuntui, ettei vähiten hän itse. (s. 498)
  
Aleian lumous on epätavallinen ja vaarallinen kaikille, jotka siitä tietävät. Naisen perässä on useampi henkilö ja kaikilla ei välttämättä ole hyviä aikeita häntä kohtaan. Kehen Aleian pitäisi luottaa ilman muistojaan? Seleesian näkijä esittelee Corildonin perheen ja sen värikkäät henkilöt. Teoksen nimessä mainittu näkijä on Corildonin äiti, jolta toivotaan vastauksia Aleian erikoiseen tilanteeseen. Tuttujakin hahmoja, kuten Esme, Arata Erren ja Mateo nähdään lyhyissä välähdyksissä, mutta pääpaino on Seleesiassa.
  
"Kuka minä olen?" Aleia kuiskasi. Sanat maistuivat tomulta hänen suussaan. (s. 553)

Corildonin perhe kuuluu kuumaveriseen sukuun, eli kaikki sen jäsenet omaavat vahvan toisen pulssin. Pulssi antaa osalle seleeseistä kyvyn manipuloida esimerkiksi vettä, tuulta tai tulta. Tämän kyvyn sekä erikoisten silmiensä vuoksi seleesejä kutsutaan pilkkaavasti demoneiksi. Seleesit ovat kovin salamyhkäisiä pulssistaan ja se on omiaan ruokkimaan epäluuloa ja huhuja kykyjen ympärillä.
  
"Miksi nuo seleesit nyppivät ruohonkorsia?" 
"Koska niitä pureskellessa tulee hupsu olo."
--
"Onko se vähän kuin kissanminttu teille?"
 
"Ei kissavitsejä täällä, se on loukkaavaa." 
"Anteeksi, en tiennyt." (s. 74)
  
Seleesian näkijä syventää seleesien kulttuuria. Historiaa, uskomuksia ja tapoja on ripoteltu tekstin joukkoon luontevasti kaatamatta kaikkea informaatiota kerralla lukijan niskaan. Seleesit esimerkiksi kutsuvat läheisiään hellittelynimillä. Hahmot onkin helppo sekoittaa toisiinsa tai ajatella eri henkilöiksi, sillä välillä heitä kutsutaan koko nimellä, välillä hellitellen. Esimerkiksi Corildonin nuorin sisko on nimeltään Tiranja, mutta kaikki kutsuvat häntä Tigraniksi.
  
"Tässä on pohjimmiltaan kyse todellisen tiedon ja oletuksiin perustuvien tunneperäisten uskomusten välisestä ristiriidasta. Kyse on myyttien murtamisesta, eikä se kosketa pelkästään ihmisten ja tulilintujen käsityksiä vaan myös meitä." (s. 375)
  
Monilla hahmoilla on monimutkaisia suhteita. Esme tapaa miehen, joka saa hänet unohtamaan Corildoniin liittyvät haaveet. Mutta mitä tapahtuu, kun tämä saa tietää naisen olevan kuuluisa Tammihovin diiva? Corildon on vältellyt perhettään kauan, mutta halu auttaa Aleiaa lähentää hänen välejään vanhempiin ja sisaruksiin. Ja Aleian sydän sykkii jo Mateolle, tai niin hän ainakin vakuuttelee eräälle hahmolle, joka yllättäen suutelee häntä.
  
"Tämä kaveri kuulemma näytti siltä kuin olisi juuri nähnyt kalmojen nousevan haudoistaan ja vaeltavan pitkin pääkatua." (s. 579)
  
Toisten osien kirouksena on hyvin usein hahmottomuus. Se vaivaa Seleesian näkijääkin. Tarina, maailma ja sen hahmot on jo alustettu ensimmäisessä osassa ja matka päättyy vasta viimeisessä osassa. Mitään lopullista ei vielä voi tapahtua ja draaman kaari jääkin vajaaksi, sillä tarina on suurelta osin puuduttavan tasainen rakentaen hiljalleen jännitettä seuraavaan teokseen. Siitä huolimatta Seleesian näkijä on kuitenkin kokonaisuutena kohtalaisen viihdyttävää luettavaa. Fantasiatrilogioille epätyypillisesti suuri taistelu saa alkunsa jo toisessa osassa, kun seleesien pahimmat vastustajat, tulilinnut, palaavat.
  
Näytti siltä, että Matius oli aikeissa ampua savukkeen pään irti. -- Kun Matius painoi liipasimesta aseen suusta leiskahti pitkä liekki. (s. 254)
  
Välillä teos onnahtelee kielellisesti. Vikin sanonnat ja luontoon liittyvät sanavalinnat osaavat ihastuttaa runollisuudellaan, mutta mukaan mahtuu myös vähemmän onnistunutta kuvailua. Esimerkiksi verbi tussahdella löytyy ainakin kolme kertaa varsin lyhyessä ajassa. Tekstiin on jäänyt pari anakronismia tai muutoin ehkä hieman huonosti teoksen maailmaan sopivia asioita. Tuuletusikkuna ja aseen näköinen tupakansytytin eivät välttämättä lisää immersiota Kaksosaurinkojen maailmaan. Uskon, että kirjailijan tyyli kehittyy jokaisen teoksen myötä, joten odotan mielenkiinnolla Vikin jatkossakin kirjoittamia romaaneja.
  
Nyt kaikki saisivat tietää hänen kauhean salaisuutensa. Että hän oli hyödytön yksilö, vääränlainen, kaikin mahdollisin tavoin. -- eikä hän edes siirtäisi sukunsa kuumaa verta seuraavaan sukupolveen. Koska eihän se ollut mitenkään mahdollista sellaisessa suhteessa, josta hän unelmoi. (s. 329)
  
On ihastuttavaa löytää sateenkaarevia hahmoja spefistäkin. Vikin molemmissa teoksissa esitellään hahmoja, jotka eivät sijoitu cis-heterolokeroo,n vaan haluavat jotain muuta kuin viktoriaanisesta kuvastosta ammentava yhteiskunta sanelee niin sanotuksi normaaliksi. Kotimaiset kirjailijat ovatkin kantaneet kortensa hienosti kekoon tällä saralla. Esimerkiksi Emmi Itäranta, Siiri Enoranta ja J.S. Meresmaa tunnetaan hahmoistaan, jotka edustavat hyvin laajaa skaalaa ihmisyyden eri osapuolista.
    
"Toiseudelle, joka asuu vartalosi äärien sisäpuolella, ei ole kielessämme tarpeeksi osuvaa sanaa", Parsifal huokasi. "Siksi jatkamme sen kutsumista lumoukseksi. Sinä, parahin neiti Aleia, olet kuin koteloitunut perhosen toukka. Olento sisälläsi on yhtä kanssasi samalla lailla kuin varjosi. Sinua se ei vahingoita. Ongelma on, että me emme tiedä millainen perhonen sinusta lopulta kuoriutuu ja koska se tapahtuu." (s. 293)
  
Trilogian viimeinen osa, Nefrin tytär, ilmestyy lokakuussa ja sen harteille on sälytetty paljon. Koko sarjan ideana tuntuu olevan selvittää, kuka Aleia oikeastaan on ja mitä seleeseille käy maailmassa, joka on lähes kokonaan heitä vastaan. Yksi keskeinen teema teoksissa onkin erilaisuuden hyväksyntä.
  
"Ajat muuttuvat, ja meidän on muututtava niiden mukana." (s. 461)
  
Arvosana:
   
Takakannesta:
Corildon ja Aleia ovat saapuneet Seleesiaan selvittääkseen, kuinka Aleiassa olevan lumouksen saisi purettua. Corildonin menneisyys ei jätä miestä rauhaan. Tapahtumia varjostaa Seleesian sisäpoliittinen kuohunta, sillä villit huhut kuiskivat tulilinnuista, jotka karkotettiin puoli vuosisataa sitten.
  
Toisaalla Esme koettaa suojella elämänsä suurinta rakkautta ja pitää Mateon hengissä. Ihmisten maailmassa valmistellaan suunnitelmia, jotka asettavat koko Seleesian tulevaisuuden vaakalaudalle. Kaiken tämän keskellä on Aleia, joka pystyy samaan kuin huonot tuulet. Ihminen, joka vaistoaa seleesien toisen pulssin. Mitä tapahtuu, jos lumouksen saakin purettua? Voiko hän olla uhka seleeseille?
  
Seleesian näkijä on mukaansatempaava fantasiaromaani totuuden etsimisestä, viholliskuvien murtamisesta, vaikutusvaltaisten vastuusta sekä anteeksiannosta. Kiitetyn Kaksosauringot-trilogian toinen osa tarjoaa jälleen seikkailua ja ruudinsavua sekä tappavaa tulta ja syvältä kumpuavaa taikuutta.
  
613 sivua, Gummerus 2017
     
  
Sarjassa ilmestynyt: 

2 kommenttia:

  1. Suhtauduin hyvin kriittisesti ensimmäiseen osaan. Luulin paikoin lukevani huonosti suomennettua ulkomaalaista fantasiakirjaa. Seleesian näkijä oli minulla jo lainassa, mutta en jaksanut alkaa lukea sitä, sillä niin paksu teos olisi vaatinut minulta kunnon faniutumisen antamaa motivaatiota. Eniten minua harmitti, ettei Aleiasta tiedetty juuri mitään ensimmäisen osan aikana, ja ilmeisesti ei vieläkään? Koen, että tällaisen yhden mysteerin ympärillä pyöriminen ei riitä motivaatiokseni, sillä pikemminkin turhaudun kun pysyn kiinnostuneena. :D

    Sinänsä harmi. Olen periaatteessa erittäin iloinen, että tällaista fantasiaa julkaistaan Suomessa, mutta ikävästi se ei tunnu minuun kolahtavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi moni on kommentoinut, että tulee fiilis, että lukee käännösteosta. Tässäkin osassa pari kertaa ajattelin, että mitenkähän tuo kohta on ollut englanniksi, ennen kuin muistin, että kyseessä suomalainen teos.

      Aleia on kyllä hieman liiankin salailtu hahmo ja kun tarina jatkuu täysin siitä, mihin ensimmäinen jä, näistä ei tule oloa, että lukee sarjaa, vaan että on pitänyt jakaa yksi kirja useaan osaan.

      Minullakin kestin tämän kirjan lukemisessa joulukuusta elokuulle. En siis lukenut yhteen putkeen. Maailma on hienoa, kieli suurimmalta osin kaunista, mutta juoni on liian repaleinen ja hahmot epäkiinnostavia. Luen kuitenkin päätösosankin, sillä muuten jää vaivaamaan kuka tai mikä Aleia onkaan.

      Poista