maanantai 25. helmikuuta 2019

Blogistanian Kuopus 2018 - Äänestyksen tulokset

   
Magdalena Hain Kolmas sisar ja Maria Turtschaninoffin Maresin voima ovat kirjabloggaajien valinnat vuoden 2018 parhaiksi lasten- ja nuortenkirjoiksi 
  
Suomalaiset kirjabloggaajat valitsivat vuoden 2018 parhaat lasten- ja nuortenkirjat verkkoäänestyksellä 24.2.2019. Blogistanian Kuopus -palkinnon voitti jaetulla ensimmäisellä sijalla tasapistein Magdalena Hain Kolmas sisar (Otava) ja Maria Turtschaninoffin Maresin voima (suom. Marja Kyrö, Tammi). Kolmanneksi eniten ääniä sai Sarah Crossanin Yksi (suom. Kaisa Kattelus, S&S). 

Kolmas sisar ja Maresin voima saivat yhtä paljon pisteitä samoilla pistesijoituksilla, mitä ei ole aikaisemmin tapahtunut. Yleensä saman äänimäärän keränneiden teosten sijoitukset ovat vaikuttaneet selvän voittajan valintaan, mutta toisin kuin säännöissä sanotaan, päädyimme bloggareiden kesken jakamaan ensimmäisen sijan näiden kahden kirjan kesken emmekä arponeet voittajaa. Säännölle ei ole aiemmin ollut tarvetta ja sen koettiin olevan huonosti toimiva. Tämä muutos tulee myös ensi vuoden sääntöihin.
  
Blogistanian Kuopus -palkinto jaetaan nyt seitsemättä kertaa. Kirjabloggaajat äänestivät blogeissaan suosikkinsa vuonna 2018 julkaistuista suomen-, ruotsin- ja saamenkielisistä sekä näille kielille käännetyistä lasten- ja nuortenkirjoista. Äänestykseen osallistui 18 kirjabloggaajaa. Ääniä annettiin kaikkiaan 34 teokselle.
 
Palkintojenjako järjestetään Helsingin keskustakirjasto Oodin Kirjataivaassa keskiviikkona 13.3. klo 18:00.
  
Blogistanian Finlandia tulokset Tuntematon lukija -blogissa
Blogistanian Globalian tulokset Kirjamies -blogissa
Blogistanian Tiedon tulokset Hannan kirjokansi -blogissa
    

Otteita kirjabloggaajien arvioista

  
Magdalena Hai: Kolmas sisar
  
"Kolmas sisar on scifimpi, katu-uskottavampi ja kantaaottavampi versio J.K. Rowlingin Harry Pottereista. -- Minulle henkilökohtaisesti Kolmas sisar on kuitenkin ja ennen kaikkea näyte Magdalena Hain huikeasta kielellisestä ilmaisusta."
  
"Hain kieli on iloittelevaa, hän viittaa laajasti populaarikulttuuriin ja hänen hahmonsa ovat moniulotteisia, heistä löytyy syvyyttä, joka saa melkein uskomaan, että he ovat oikeita. Pidän paljon Hain sanavalinnoista -- ja kielikuvista -- Lisäksi tapa, jolla hän kuvailee seksikohtauksia on yksi parhaista lukemistani YA-kirjallisuudessa."
  
Maria Turtschaninoff: Maresin voima
  
"Maresin tarina oli erittäin miellyttävää luettavaa. Ursula Le Guinin henkistä perintöä tästä on helppo aistia, samoin tervehenkistä feminismiä ja uskoa tiedon voimaan."
- Kirjavinkit / Mikko 
  
"Maria Turtschaninoff on luonut mielikuvitushistoriaan lumoavan fantasiamaailman, jossa uskomukset, ympäristö ja henkilöt välittyvät elävästi. Teossarjaa luonnehtisin feministiseksi fantasiakirjallisuudeksi, voi sen sijoittaa myös YA-kirjallisuuteen, mutten näe lukijalle yläikärajaa."

Sarah Crossan: Yksi
  
"Sarah Crossanin Yksi -- kertoo niinkin marginaalista tapauksesta kuin siamilaisista kaksosista, mutta onnistuu välittämään kaikki kliseet tyylikkäästi. -- Vaikka aihe tuntui aluksi kauhean teennäiseltä --niin kirja voitti minut täysin puolelleen. Ensinnäkin sen lukeminen oli helppoa, sillä säeromaani -- eteni kuin juna. Rivien väljyys ja sanojen väliin jäävä tila nopeuttivat lukemista."
  
"Sarah Crossanin Yksi on runoproosamuotoon kirjoitettu kirja -- Kirjassa lukija haastetaan pohtimaan sitä, voiko siamilainen kaksonen koskaan rakastua, kun hän on kiinni toisessa ihmisessä. -- Kirjassa käsitellään myös muita vakavia teemoja, kuten vanhemman alkoholismia ja miten se vaikuttaa koko perheeseen."
  

Muut ääniä saaneet kirjat:

  • Taru Anttonen & Milla karppinen (toim.): Sankaritarinoita tytöille (ja kaikille muille)
  • Linda Boderdam: Hyvää yötä maa
  • Holly Bourne: Mitä tytön täytyy tehdä?
  • Ted Forsström & Kaj Korkea-Aho: Zoo! Sydänkohtauksia
  • Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri
  • Päivi Haanpää & Marika Riikonen (toim.): Tusina
  • Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatu ja Patu, elämä ja teot
  • Ville Hytönen: Ötökkämaan talvi
  • Essi Ihonen: Ainoa taivas
  • Mervi Juusola: Kuinka minusta tuli rohkea
  • Henna Koste: Siiri Siimahäntä ja Afrikan serkku
  • Nina LaCour: Välimatkoja
  • Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin astetta paremmat sadut
  • Satu Leisko: Unohtunut kansa
  • Petja Lähde: Surunsyömä
  • Laura Lähteenmäki: Yksi kevät
  • Sarah J. Maas: Throne of Glass - Tulen perillinen
  • Riina Mattila: Järistyksiä
  • Karen M. McManus: Yksi meistä valehtelee
  • Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras
  • Lars Mæhle: Kuka tuli sisälle ulkokengät jalassa
  • Maarit Nurmi: Eemun tarinoita 1: Musta tulee sankari
  • Veera Salmi: Puluboi - agentti NollaBullaNolla ja kamukiemulat
  • André Simon & Susanna Olkinuora: Ugu Ugu ja hiljaisuuden kaupunki
  • Salla Simukka: Sytytä valot! / Sammuta valot!
  • Timo Parvela & Pasi Pitkänen: Kepler62 - Uusi maailma: Kaksi heimoa
  • Elina Pitkäkangas: Ruska
  • Elina Rouhiainen: Aistienvartija
  • Anders Vacklin & Aki Parhamaa: Beta
  • Erika Vik: Nefrin tytär
  • Leena Virtanen & Sanna Pelliccioni: Minna! - Minna Canthin uskomaton elämä ja vaikuttavat teot

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti