Terhi Tarkiainen: Pure mua

"Lemmikki, joka puhkoo kaksi nättiä reikää kaulavaltimoon ja hörppii musta verta, 

kunnes mä olen rutussa kuin tyhjä, ihmisen muotoinen ilmapallo."

    

   

Arvostelukappale

   

Luin Terhi Tarkiaisen esikoisteoksen Pure mua jo viime vuoden lokakuussa. Minulla oli kirja matkassa Helsingin kirjamessuilla ja sain omaan kappaleeseeni kirjaa nimmarin kirjailijalta, kiitos! Toisin kuin ennen kirjaan tarttumista luulin, kyseessä ei olekaan pelkkää höttöistä romantiikkaa pursuileva chick lit, vaan kansien välistä löytyy niin huumoria, Suomen sisällisota 1918 ja ihmisoikeuskysymyksiä, feminismiä, ilmastonmuutospohdintaa ja rokotusvastaisten kritisointia. 

   

Messuilla Buffy, vampyyrintappajan faniksi tunnustautunut Tarkiainen kertoi, kuinka oli huomannut aikuisille suunnttujen vampyyrikirjojen vähyyden. Suositut J.R. Wardin Mustan tikarin veljeskunta ja Charlaine Harrisin Sookie Stackhouse -sarjat tulevat helposti mieleen, mutta muita onkin vaikeampi nimetä (ainakaan niin, että kyseinen teos löytyisi suomennettuna). Niinpä Tarkiainen halusi kirjoittaa oman versionsa vampyyreistä osaksi kaanonia ja komeasti sen tekeekin. 

  

  

Anna on 30-vuotias humanisti, jonka rikkaat vanhemmat eivät ole tyytyväisiä tapaan, jolla tytär elää elämäänsä. Ikuisuusprojektiksi venähtäneen gradun kanssa painiva Anna saa nimittäin lahjaksi vampyyrin, jonka kanssa "harjoitella, miten miesten kanssa ollaan", sillä he haluavat ainoan lapsensa alkavan mahdollisimman pian tekemään lapsenlapsia. On olemassa vampyyreitä välittävä kenneli, jonka perussääntö on sama kuin fight clubilla, ja se sääntö on, ettei tästä eksklusiivisesti klubista puhuta ulkopuolisille. 

  

Annalla menee hetki ymmärtää, että vampyyrejä on olemassa ja vielä pidempi hetki sen asian kanssa, että hänen vanhempansa hankkivat hänelle "uuselävän kädellisen" seksileluksi. Nämä vampyyrit eivät pysty saamaan lapsia ihmisnaisten kanssa, toisin kuin Houkutuksessa. Herkullisia kirjallisia viittauksia on teoksessa lukuisia. Kuten Vladin  (ei niin kuin Vlad Tepes vaan lyhenne Vladislav Mihailovitšista) kuolinpäivä, josta en ole aivan varma, onko se tarkoituksella sama kuin Houkutuksen Bellan (ja myös minun) syntymäpäivä, 13. syyskuuta, vai onko se vain onnekasta sattumaa. 

   

"Kuka antaa kenellekään lahjaksi vampyyrin! Mistä te voitte saada päähänne jotain niin järjetöntä'?" (s. 15)

   

Häkissä toimitetulla Vladilla on kaulassaan nahkapanta ja sille - vai hänelle? - voi antaa sähköshokkeja, jos se ei tottele. Jaiks! Vampyyri tihkuu seksiä ja on ilmielävä (tai siis kuollut) populaarikulttuurin luoman kliseisen vampyyrin ilmentymä. Hänen komeutensa saa Annan miettimään, mahtaako olla olemassa tavallisen ihmisen näköisiä vampyyrejä, joilla on purentavikoja, aknearpia, keskivartalolihavuutta tai kalju. Entä onko zombejakin olemassa?

   

Vanhemmat ovat aikaisemminkin antaneet Annalle kalliita ja vain harvojen tavoiteltavissa olevia lahjoja, kuten hybridiauton, jonka Anna palautti kerättyään tarpeeksi rahaa ostaakseen käytetyn Volvo 740:n, joka "tuhosi ympäristöä ihan vain seisoessaan parkissa". Hän haluaa olla oman elämänsä nainen, vaikka tuottaakin itsenäisyydellään ja itsepäisyydellään jostain syystä pettymyksen vanhemmilleen. 

  

"Pelkkiä pettymyksiä toistensa perään sinä olet meille tuottanut", äiti jatkoi. -- "Olisit nyt koettanut löytää itsestäsi edes ripauksen naiseutta. Kuka tuollaisen muka huolii vaivoikseen? -- Hyödytön, kiittämätön lapsi!" (s. 117)

    

Vlad juo verta pullosta ja hänellä on ihan tavalliset ihmishampaat, samat jotka hänellä oli kuollessaan. Anna ei pidä lahjansa mukana tulleesta ohjekirjasta, joka luokittelee vampyyrit epäelävinä käytännössä esineiksi, joille saa tehdä mitä vain. Annan mielestä ihmisoikeudet kuuluvat myös vampyyreille ja kohtelee Vladia vertaisenaan, joskin pelkää tämän voimaa ja verenjanoa, mikä onkin ihan tervettä. Vladin vapautusyritys Kennelin kahleesta muuttuu kunnon seikkailuksi, etenkin kun kuvioihin tulee toinenkin vampyyri, Kalma (jonka kuvittelin Alias- tv-sarjan Julian Sarkin näköiseksi, Vlad puolestaan on lainannut ulkonäkönsä Ian Sommarhalderilta).

  

Pidin suuresti Tarkiaisen kielestä, ja luin jopa joitakin kohtia ääneen puolisolleni, mitä tapahtuu varsin harvoin. Kielikuvat, maailman- ja hahmojenluonti sekä juonenkuljetus olivat onnistuneita, ja sujuvasti rullaavaa teosta oli ilo lukea. Olisin ahminut Annan, Vladin ja Kalman tarinaa pidempäänkin. Näin kirjan luettuani jopa unta Vladista ja Kalmasta (Kalma oli loukkaantunut, hän ja Vlad hakivat suojaa jostakin mummonmökistä, jonka etuoven pielessä kasvoi vampyyreille myrkyllinnen köynnöskasvi). Mielenkiinnolla jään odottamaan, milloin saamme kuulla lisää Tarkiaisesta ja millaiseen maailmaan hän silloin lukijansa johdattelee.  

  

Tuntui kuin vuosien saatossa yksittäiset lainaukset olisivat päässeet lisääntymään keskenään ja tuottamaan loputtoman lähdeviittausten rihmastoja, jotka levisivät kuin lääkeresistantti sieni-infektio. (s. 93)

    

Arvosana:

   

Takakannesta:

Haluaisitko sinä ihan oikean, komean vampyyrin, jolle saat tehdä mitä tahansa? Anna ei ehkä olisi halunnut. Villi romaani keikauttaa verenimijäperinnettä!

   

Kun Anna täyttää 30, hän saa vanhemmiltaan lahjaksi Vladin, upean vampyyrimiehen häkissä. "Jos vaikka opettelisit tällä, miten niiden miesten kanssa ollaan." Mukana on käyttöopaskin. Anna tahtoo vain palautusosoitteen. 

   

Gradu vuoden 1918 punakapinasta saa jäädä, kun vampyyrit imaisevat Annan seikkailuun täynnä kahlittuja petoja, seksuaalisia paineita ja laastareita kaulalla. Mitä toiselle ihmiselle saa tehdä? Entä missä ovat rajat, jos toinen ei ole ihminen? Esikoiskirjailijan pureva huumori saa punnitsemaan yllättäviä kysymyksiä.

   

403 sivua, Tammi 2018

     

Seksikkäistä vampyyreistä on luettu myös täällä: hyvähuomen, Ja kaikkea muuta, Siniset helmet, Ruusun nimi, Jos vaikka lukisi..., Kun tee jäähtyi kuppiin ja kuu loisti taivaalla