torstai 27. joulukuuta 2018

Anu Holopainen: Sydänhengitystä

"Tiira inhosi raskauden joka hetkeä niin että pelkäsi ajoittain mielenterveytensä
puolesta, ja se, että Olivia kenties kadehti häntä, tuntui niin groteskilta 
että Tiira tunsi itsensä epämääräisellä tavalla likaiseksi, saastuneeksi. 
Kuin joku olisi kadehtinut toisen ihmisen ruttotartuntaa."
  
   
Arvostelukappale
  
Anu Holopainen on teinivuosieni kirjallinen idoli - toivoin voivani joskus kirjoittaa samanlaisia teoksia kuin hän, teoksia joissa on vahvoja naisia ja roppakaupalla fantasian tai scifin elementtejä. Viime vuosina Holopainen on siirtynyt realistisempaan suuntaan, mutta vahvat naiset eivät ole kadonneet minnekään. Tutustuin hänen tuoreimpaan teokseensa Sydänhengitystä Hel-YA:ssa, jonka jälkeen pyysin teoksesta arvostelukappaleen kustantajalta. Teoksen aihepiiri ja käsittely tapa eivät välttämättä sovi kaikkein herkimmille. 
    
Tiirasta tuntui kuin hän olisi siirtynyt rinnakkaistodellisuuteen, joka muistutti hyvin paljon hänen omaa maailmaansa, mutta jokin oli jatkuvasti aavituksen vinossa, jokin mitä ei kuitenkaan kyennyt tarkalleen nimeämään. (s. 121)
  
Romaanin päähenkilö Tiira on vasta valmistunut lukiosta, kun hänen raskaustestiinsä ilmestyy kaksi viivaa. Toisin kuin monelle muulle, Tiiralle positiivinen tulos tarkoittaa maailmanloppua. Hän on suunnitellut itselleen elämän mertensuojelun parissa, eikä hän ole koskaan halunnut lapsia. Onneksi nykymaailmassa naiset saavat päättää itse omasta kehostaan ja lisääntymisestään - tai ainakin Suomessa on velä tällä hetkellä näin hyvä tilanne, vaikka äänekkäät miehet poliitiikassa yrittävätkin heikentää naisten asemaa. Tiira varaakin heti ajan lääkärille saadakseen lähetteen aborttiin. 
  
Hänen äitinsä, poikaystävänsä ja sielunsiskonsa Olivia eivät voi ymmärtää Tiiran valintaa. Isosisko Lili, jolla on itsellään pieni tytär on kuitenkin paljon suvaitsevampi ja antaa Tiiralle tilaa tehdä itse päätöksensä. Isäkin toteaa asiasta viimein kuullessaan, että tytär on täysi-ikäinen ja vapaa tekemään omat valintansa, eikä äidin tule pakottaa omia mielipiteitään tälle. Ja onneksi Tiira ei kuuntele kuin itseään ja omaa kehoaan.
  
- No mä väittäisin että sellaiset pyöreet kahdeksan miljardia ei ole ihan sukupuuton partaalla, vaan jopa pikkasen liikaa! Etkö sä tajua, että sekin on vastuun kantamista, että tekee abortin jos ei sitä sikiötä halua! (s. 60)
  
Holopainen kommentoi teostaan paitsi Hel-YA:ssa myös Helsingin kirjamesuilla KirjaKallion lavalla. Hän sanoi tahtoneensa kirjoittaa abortista rehellisesti. Hän ei halunnut glorifioida aborttia helppona ehkäisykeinona, vaan kertoa fiktion keinoin kaunistelematta tästä yhä vaietusta tapahtumaketjusta. Harva puhuu abortista omalla nimellään, niinpä asiasta saattaa muodostua nuorille hyvinkin monia ja vääriä mielikuvia. Teos ei kuitenkaan ole missään nimessä tietokirja, vaan ajatuksia herättelevä romaani nuorille.
  
Hän ei loppujen lopuksi piitannut poistettiinko alkio puukauhalla, pölynimurilla vai taikajuomalla, kun hän vain pääsisi siitä eroon. (s. 77)
  
Kirjan viimeinen luku tapahtuu 30 vuotta myöhemmin. (Mielenkiintoisesti myös JP Koskisen lastenkirja Matilda pelastaa maailman käsittelee ympäristönsuojeluteemoja ja senkin viimeinen luku sijoittuu parin vuosikymmenen päähän tulevaisuuteen.) Tiira keskustelee äitinsä kanssa, joka ei edelleenkään ymmärrä, kuinka Tiira ei halunnut lapsia, vaan on elänyt siitä huolimatta onnellisen ja täyteläisen elämän. Hän myös kyseenalaistaa Tiiran parisuhteen syvyyden, koska tämä ei ole mennyt naimisiin eikä asu kumppaninsa kanssa samassa asunnossa. Aivan kuin heidän suhteensa ei olisi yhtä vakavasti otettava, koska se ei noudata niin kutsuttuja perinteitä. 
  
Vaikka kummastelin kovasti teoksessa olevien henkilöiden asennetta aborttia ja vapaaehtoista lapsettomuutta kohtaan (onneksi ei ole omalle kohdalle sattunut yhtä sitkeitä vastustajia jälkimmäisen suhteen), näin punaista myös kohdissa, joissa Tiiran haaveet urasta meribiologian ja luonnonsuojelun parissa lytättiin lapsellisina. Kuinka kummassa huoli ympäristön tilasta voidaan kokea itsekkyydeksi, idealismiksi ja vieläpä väitetään, ettei yksi ihminen voi tehdään mitään, vaan kyllä luonto pitää huolta itsestään. Huokaus.
  
- Ei kaikki naiset ole äitityyppiä, eikä tarvitse ollakaan. Jostain syystä se vaan on niin hiton sitkeä kuvitelma, että joka ikinen muija tällä planeetalla hinkuu vauvoja ja että jokaiselle sellaisen synnyttäminen olisi onni ja autuus. -- jokaisella on ihan omat onnet ja autuudet -- eikä ne muuksi muutu vaikka kuinka ulkopuolelta saarnattais. (s. 193)
    
Olen ehkä joskus aikaisemminkin blogissa todennut olevani vapaaehtoisesti lapseton, yhtenä syynä sama kuin Tiirallakin, maailman tila eli liikakansoitus, saasteet ja ilmastonmuutos. Olikin kivaa lukea romaani, jossa otetaan osaa vielä varsin vähäiseen keskusteluun aiheesta, näin niitä tabuja saadaan poistettua. Olen kirjoittanut vuonna 2011 vapaaehtoisesta lapsettomuudestan omakohtaisesta näkökulmasta täällä ja Ylen Olotilassa 2012 julkaistu haastatteluni löytyy täältä. Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta ilmestyi lisäksi tänä vuonna Nefertiti Malatyn kirjoittama teos Ei äitimateriaalia, jonka aion lukea lähiaikoina. 
   
Arvosana:
   
Takakannesta:
Sukellusta harrastava Tiira rakastaa merta enemmän kuin mitään muuta. Hänen suurin haaveensa on päästä lukion päätyttyä vapaaehtoistyöhön mertensuojeluprojektiin Filippiineillä, ja sen jälkeen kouluttautua meribiologiksi voidakseen tehdä jotakin konkreettista maailman merien hyväksi. Unelman ylle kohoaa kuitenkin uhkaava varjo: kaksi viivaa raskaustestissä. Tiira tietää heti, mitä on tehtävä - mutta kaikki hänen ympärillään eivät ole samaa mieltä. 
  
Anu Holopaisen uusi romaani käsittelee kipeää aihetta juuri niin rohkeasti ja omaäänisesti kuin kirjailijalta on totuttu odottamaan. Lukija sujahtaa lähes itsestään oman elämän kynnyksellä olevan teinitytön nahkoihin ja joutuu ratkomaan samoja ristiriitoja kuin päähenkilö.
   
228 sivua, Karisto 2018
     
Lisää ajatuksia herättäviä kirjoja: Liv Strömquist: Kielletty hedelmä, Margaret Atwood: Orjattaresi, Anu Holopainen: Molemmin jaloin, Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!, Jan Salminen: Äidinmaa, Johanna Sinisalo: Auringon ydin, Holly Bourne: Normaali -trilogia (Oonko ihan normaali?, Mikä kaikki voi mennä pieleen?, Mitä tytön täytyy tehdä?), Jennifer Mathieu: Näpit irti!, Angie Thomas: Viha jonka kylvät, Cecelia Ahern: Viallinen, Nicola Yoon: Kaikki kaikessa, John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe, Maija Haavisto: Perhonen vatsassa, R.J. Palacio: Ihme, Satu Mattila-Laine: Parantola, Marja-Leena Tiainen: Viestejä Koomasta, Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens, Meredith Russo: Tyttösi sun, Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin

2 kommenttia:

  1. Onpa hienoa, että on kirjoitettu kirja jossa pohditaan perhevalintoja siltä kannalta, etteivät kaikki halua lapsia. Näitä ei taida paljon kirjallisuudessa olla, kun yleensä Suuren Rakkauden sinetöi se kun naisoletettu tulee raskaaksi. Lapsia haluamattomat naiset ovat kirjallisuudessa yleensä tunneköyhi/haluavat "salaa" kuitenkin lapsia/eivät voi saada lapsia (oi kuinka traagista!) tai heitä ei yksinkertaisesti ole. Tämän kirjan voisinkin lukea ensi vuoden Helmet-lukuhaasteeseen, kun siellä näytti olevan kohta lasten- tai nuortenkirja.

    Olen muuten lukenut tuon Ei äitimateriaalia -kirjan ja toivoisin, että sen lukisivat erityisesti ne, jotka eivät haluttomuutta saada lapsia ymmärrä. Se voisi ehkä avartaa sellaisten ajatusmaailmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka otsasuoneni sykkikin välillä Tiiran äidin ja Olivia-ystävän perusteluille miksi Tiiran pitäisi pitää lapsi ja millainen ihminen hän on kun ei tee niin, on kirja erittäin suositeltavaa luettavaa. Mahtavaa, kun Tiira pitää päänsä ja viimeisessä luvussa (jonka kirjoittamista Holopainen sanoi messuilla kuitenkin hieman katuvansa) nähdään viisikymppinen Tiira, joka on elänyt elämänsä omalla tavallaan katumatta hetkeäkään valintaansa olla vapaaehtoisesti lapseton.

      Hienoa, että nuorille tarjotaan tällainenkin naisen malli. Olisin ollut tosi iloinen tästä lukioikäisenä, sillä äitini ei ilmeisesti ollut koskaan tavannut naisihmistä, joka ei halunnut lapsia.

      Karistolta piti alunperin nyt syksyllä tulla tietoteos vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, mutta se siirtyi keväällä julkaistavaksi, jos tulee ollenkaan (sain tietää, kun kysyin arvostelukappaletta). Onneksi tuli tuo Malatyn teos.

      Poista