lauantai 28. heinäkuuta 2018

Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (Normaali #1)

"Tunsin oikeasti vähän ylpeyttä tyttöihmisten puolesta.
Tarkoitan että mehän olemme tosi siistejä tyyppejä, vai mitä?
Ja maailma on täysin niitä vastaan, joilla on pimppi."
      
   
Lukuhaasteissa: YA-lukuhaaste: Kirja käsittelee mielenterveyttä, Helmet 2018: 31. Kirjaan tarttuminen hieman pelottaa
  
Heinäkuun paahtavat helteet veivät lukuilon, kunnes päätin lääkkeeksi lukea jotain takuuhyvää. Holly Bournen Normaali-trilogian aiemmat osat (jotka luin aloittaen uusimmasta Mitä tytön täytyy tehdä?) olivat niin timanttisesti kirjoitettuja, että tiesin lukupinon päälimmäisenä keikkuvan sarjan ensimmäisen osan Oonko ihan normaali? olevan samaa laatua. 
 
"Ai sulla on OCD. Se on se juttu, että tykkää pestä käsiä tosi usein, eikö?" 
Minua ärsyttää, että minulla on kaikkein kliseisin "versio" OCD:stä. Stereotyyppinen muoto. Mutta en minä sitä ole valinnut. (s. 86)
  
Hieman kyllä pelotti teoksen teema. En muista aikaisemmin lukeneeni mitään näin vahvasti mielenterveyden ympärillä pyörivää kirjaa. Olin positiivisesti yllättynyt, kuinka päähenkilönä olevan, 16-vuotiaan Evien pakko-oireisestä häiriöstä puhuttiin. Se tuntui uskottavalta ja OCD:n kanssa kamppailevia ihmisiä kunnioittavalta. Mutta enemmän kuin kirja mielenterveydestä ja sen järkkymisestä tämä on kirja ystävyydestä. 
 
Sitä on ahdistus - se rajoittaa kaikkia kokemuksia niin, että ainoat jutut, joita on kerrottavana, ovat menin sekaisin -juttuja. (s. 48)
  
Tämä kirja kertoo, kuinka myöhemmissä osissa pääosissa olevat Amber ja Lottie ystävystyvät Evien kanssa ja perustavat Vanhatpiiat. Lottie tuntee Evien entuudestaan yläasteelta, mutta he eivä ole viimeisten parin vuoden aikana olleet samassa koulussa. Evie salaa OCD:nsä uusilta ystäviltä, sillä hän haluaa olla normaali omissa ja muiden silmissä. Mutta mitä on normaali? 
  
"Kaikki ovat normaaliuden jyrkänteellä. Kaikkien mielestä elämä on silkkaa painajaista joskus, eikä ole olemassa 'normaalia' tapaa selvitä siitä", Sarah huokaisi. "Ei ole olemassa normaalia, Evelyn. On vain se, mikä on sinulle normaalia. Sinä jahtaat kummitusta." (s. 388)
  
Evie katsoo paljon elokuvia ja etenkin OCD:n ollessa pahimmillaan hän ei muuta tehnytkään. Ne olivat hänen pelastusrenkaansa ja keino unohtaa hetkeksi omat ongelmat uppoamalla toisiin maailmoihin. Ymmärrän, mitä Evie tarkoittaa. Isäni kuoli yllättäen, muutamaa päivää ennen, kuin täytin 14. Serkkuni vaimo toi minulle kassillisen leffoja lainaan, jotta pystyin muutaman koulusta saamani vapaapäivän aikana katsoa niitä, samalla surutyötä tehden, mutta en siihen upoten. Yhden leffan muistan aina, ja se on minulle siitä saakka ollut merkittävä, nimittäin The Matrix (1999). Olen nähnyt sen ainakin 25 kertaa (pidin siitä tukkimiehen päiväkirjaa nuorempana).

"Sanoitko sä just 'kauhustus'?" Amber kysyi. "Oikeasti. Oletko sä tullut jostain aikasilmukasta?"
--
"Mä katson paljon vanhoja elokuvia... Ja ihmiset vaan puhui kivemmin ennen."
(s. 42)
 
Evie käy terapiassa keskustelemassa ajatuksistaan ja tunteistaan. Hän saa Sarah-nimiseltä terapeutilta työkaluja, kuinka käsitellä pahoja ajatuksia. Evie on paranemassa, hänen lääkitystään vähennetään ja kaikki on muuttumassa paremmaksi, kunnes OCD ottaa askeleen taaksepäin ja Evie alkaa jälleen pestä käsiään kerran toisensa jälkeen, kunnes iho vuotaa verta ja hän koskettelee asioita monta kertaa saadakseen jonkin toiveen toteutumaan maagisesti. Yhtenä päänsekoittajana on poika, josta Evie ei pitkän aikaa ole varma pitääkö tästä oikeasti tai pitääkö poika hänestä vai haluaako tämä vain hänet sänkyynsä.
 
Tämän illan kokoontumisen aihetta en silti olisi osannut arvata. "Me keskustellaan kuukautisista?" kysyin. 
Guy melkein tukehtui light-kokikseensa.
--
"Te tytöt omistatte illan sille, että puhutte puolukkapäivistä?"
--
"Ei ole meidän syytä, että me vuodetaan verta."
(s. 222)

Evien, Lottien ja Amberin feministinen keskusteluryhmä Vanhatpiiat on aivan ihastuttava. (Onneksi kuulun erääseen feministiseen kirjallisuusryhmään, niin saan keskustella siellä asioista, muuten varmaan perustaisin oman Vanhojenpiikojen ryhmän, kuten monet Bournen lukijat ovat tehneet.) Kuukatiset ovat saaneet kauhean tabuleiman ja olen yrittänyt omalta osaltani sitä murtaa kertomalla somessa esim. omasta munasarjojen monirakkulaoireyhtymästäni, e-pillereiden käytöstä ja kestosuojista. Enkä nytkään pyydä anteeksi paljastuksesta.
 
"Onhan ne vähän yököttävä juttu, eikö?" 
Hän pudisti päätään. "Ei, meidät on vain ehdollistettu ajattelemaan niin." (s. 226)

Puolukkapäivät-eufemismiin törmäsin ensimmäisen kerran ollessani lukiossa. Tuttuni käytti temiä ja luulin viattomasti hänen tarkoittavan puolukoiden keräämistä tai hilloamista, en kuukautisia. Termi hilloviikot pyörii saman teeman ympärillä, samoin "aunt Flo" ja sen suomalainen sisar "täti Moonika". Kun olin lapsi, Äitini (s. 1948) käytti ilmaisua "Kallen päivät", joka sai minut kuvittelemaan äidillä olleen jonkin miessuhteen avioliiton ulkopuolella. 1929 syntynyt mummoni käytti ilmaisua "mooniskat", joka taitaa tulla ruotsinkielisestä ilmauksesta.
   
"Kieli itsessään on seksististä - se vahvistaa tällaisia yliyleistettyjä, sairaita käsityksiä siitä, kuinka poikien ja tyttöjen täytyy olla..."  
-- 
"Huomaatteko miten se tekee pahaa kaikille. Kuinka se, että meitä käsketään käyttäytymään kuin pojat ja tytöt, rikkoo meidät kaikki. -- Jonkin on muututtava." (s. 177 ja 400)

Millaisia synonyymejä te tiedätte kuukautisille? Entä missä kirjoissa olette törmänneet hahmon kuukautisiin? Esimerkiksi Sini Helmisen Veden vallassa sisältää rehellisin kuvauksen kuukautisten alkamisesta ja Veronica Rossin Paljaan taivaan alla on toinen, jossa muistan futuristisessa miljössä kasvaneen tyttöhahmon kauhistuneen yllättäen alkavia kuukautisiaan, mutta hänen kanssaan kulkeva ulkopuolinen, luonnon parissa kasvanut poika ei pitänyt niitä mitenkään erikoisina.
   
Urbaanin sanakirjan listaus erilaisista sanoista, joilla viitataan kuukautisiin.
Näistä kärkikaartiin kuuluvat örkit, kommunistipäivät, alapään tiivisteen vuoto ja monsuunikausi.

"Sulla on pakkomielteinen tarve olla normaali, mutta kun normaali on tylsää, ja sä olet erityislaatuinen, Evie. Lupaa mulle, että sä lakkaat yrttämästä olla olematta sä." (s. 382)
 
Evien pikkusisko Rose on ihana hahmo. Yllä oleva lainaus on häneltä. Rosen elämä on myös vaikeaa, mutta hän yrittää aina olla Evien tukena. Harmi, että häneen ei päästy tutustumaan enempää. Sen sijaan, että tyttökolmikosta jokainen on vain yhden kirjan päähenkilönä, olisin voinut lukea useamman kirjan jokaisesta heistä. Tämä on erittäin hyvä sarja, jota suositteen ihan kaikille. Oikeasti, lukekaa nämä kirjat. Keskiarvoni sarjalle on 4,5 eli aika hyvin. Kirjat ovat nopeasti luettavia, kieli tuntuu nuorten suuhun sopivalta, hahmot ovat samaistuttavia, Bourne tarjoaa lukijoilleen uusia näkökulmia ja ajatuksia ilman turhaa korostamista - ja muutenkin nämä ovat ihan YA-kirjallisuuden kärkikaartia.
  
   
Arvosana:
             
Takakannesta:
Normaali elämä 16-vuotiaana =
✔ koulu
✔ ystäviä, jotka ei hylkää mua
✔ bileitä? kivaa
□ poikaystävä?
  
Evie haluaa olla ennen kaikkea normaali. Hukattuaan kolme vuotta elämästään taisteluun OCD:tä vastaan hän aloittaa uudessa koulussa, jossa häntä ei tunneta ”tyttönä joka sekosi” (vaan korkeintaan leffahulluna).
  
Viimein Evie uskaltautuu myös deittailemaan. Ihmissuhteet voivat kuitenkin sotkea kenen tahansa pään, ja hän alkaa ajautua takaisin pakkomielteiden maailmaan. Mutta kuinka uudet ystävät, taiteellinen Amber ja räväkkä feministi Lottie, voisivat auttaa, kun Evie ei suostu kertomaan ongelmistaan kenellekään?
   
Suomentanut: Kristiina Vaara, 412 sivua, Gummerus 2017

Alkuperäinen nimi: Am I Normal Yet? (2015)

4 kommenttia:

  1. Ostin tämän juuri tyttärelleni ja taidanpa kuvauksesi perusteella tarttua tähän itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. :) Ovat kyllä niin hyvin kirjoitettuja, että aikuisellekin uppoavat yhtä hyvin kuin nuorellekin lukijalle.

      Poista
  2. Mä en oo vieläkään jatkanut tätä sarjaa, vaikka kakkososa odottaakin hyllyssä. Bourne on kyllä itsellä noussut yhdeksi uudeksi lempparikirjailijaksi vaikka tosiaan vasta yhden kirjan häneltä olen lukenut. Mutta instassa kun seuraan häntä ja viime vuoden Hel-Yassa kun oli hänen haastattelunsa hän vaikutti tosi symppikseltä ihmiseltä. :)

    VastaaPoista
  3. Tää on kyllä niin hyvä!:) Mulla kolmas vielä lukematta.

    VastaaPoista