torstai 4. toukokuuta 2017

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

"Hehän eivät edes tiedä että minä olen homo.
En minä tiedä, miten voin kertoa heille jotakin sellaista
ja silti tuntea edelleen oloni samaksi vanhaksi Simoniksi."
   
   
Lukuhaasteissa: Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 42. Kirja, jossa kuvaillaan vahvoja ystävyyssuhteita
  
Tiedättekö sen tunteen, kun jokin kirja on todella hyvä ja luulet, että se jatkuu vielä muutaman aukeaman verran, mutta löydätkin seuraavalta sivulta vain kirjailijan kiitokset? Ja sen tunteen, että kirjan haluaa lukea uudelleen heti, kun on päässyt sen loppuun?
  
Nämä kaksi ajatusta tulivat ensimmäisenä mieleen, kun olin ahminut Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiensin, joka on tähän mennessä vuoden ihanin lukukokemus (ja varmasti pysyy sellaisena vielä pitkään). Se pitää otteessaan, se hymyilyttää ja se saa silmäkulmat kostumaan. En voi kuin suositella tarttumaan tähän kirjaan. Mutta varoituksena sanottakoon, että tämän lukeminen saattaa aiheuttaa akuuttia Oreo-keksien himoa! Teoksen pohjalta ollaan tekemässä elokuvaa, jonka pitäisi saada ensi-iltansa vuonna 2018. 
  
Kuvan Double Stuffed Oreot katosivat melko pian parempiin suihin.
   
Teoksen päähenkilö on lukiota käyvä Simon, joka on homo. Hän ei ole tullut ulos kaapista, eikä ole aikonut vielä aikoihin tullakaan kaapista. Ei häntä sinällään pelota kertoa ihmisille, että tykkää pojista, mutta hän ei koe sille tarvetta juuri tässä vaiheessa elämäänsä. Toisin kuitenkin käy, kun hän unohtaa kirjaantua sänhköpostistaan ja seuraavaksi koneelle istuva tyyppi vahingossa lukee Simonin keskustelun Blueksi kutsutun pojan kanssa. Bluen käyttäjänimen takana on joku samaa koulua käyvä homopoika, ainoa ihminen, jonka kanssa Simon on tämän puolen itsestään jakanut. 
  
Mulla on tällainen uusi iso palanen, jota vasta sovittelen osaksi itseäni. En tiedä vielä, miten se sopii. Tai miten mä sovin siihen. Niin kuin meikäläisestä olisi tulossa ihan uusi versio. (s. 234)
  
Kirjasta puolet koostuu Simonin ja Bluen sähköpostikeskusteluista. Simonia ahdistaa, että joku muu Bluen lisäksi tietää hänen olevan homo ja tämä kehtaa vieläpä kiristää häntä uhkaamalla paljastaa sen kaikille koulun juoruja julkaisevalla Tumblr-sivustolla. Kiristäjä on kiinnostunut Simonin ystävästä Abbysta ja sanoo, ettei julkaise kuvakaappauksia sähköposteista, jos pääsee Abbyn kanssa väleihin. Hommassa ei tietenkään käy hyvin kenellekään, mutta jokainen taho pyytää lopulta anteeksi.
  
Koko kirjan ajan on ilmassa jännitettä siitä, kuka Blue on ja paljastuuko Simonin salaisuus. Poikien sähköposteja on ihanaa lukea, ja vatsanpohjassa tuntuu perhosia, kun heidän suhteensa kehittyy. Lopussa Bluen henkilöllisyys paljastuu yllättävällä tavalla, enkä todellakaan arvannut oikein, kuka hän on. Simonin elämää seurataan muutaman kuukauden ajan. tutuiksi tulevat niin hänen ihastuttavan persoonallinen perheensä, luotettavat ja aidon tuntuiset ystävänsä kuin näytelmäryhmänsäkin henkilöt. Oreoiden ja Bluen lisäksi Simon rakastaa perheen kultaista noutajaa ja Elliott Smithin musiikkia.  

"Haluaisin ottaa sua kädestä kiinni", sanon hiljaa.
"No ota sitten", hän sanoo. (s. 222)

Teoksessa vilahtelee paljon hauskoja Harry Potter-viittauksia ja bongailin innolla muitakin kirjallisuuden ja popkulttuurin teoksia tekstistä. Yleensä en pidä humoristisista teoksista, mutta Simonin luonne on vain niin ihana ja Albertallin tapa kirjoittaa tarinaa harvinainen yhdistelmä uskottavaa nuorten arkea ja komediaa. Tämä on teos, joka ei tarvitse yliluonnollisia elementtejä tai kauhistuttavalla tavalla väärin mennyttä tulevaisuuden maailmaa ollakseen koukuttava. Tätä olisi voinut lukea pitemmänkin kirjan verran. 
  
Sitaattikunniamaininta (termi lainattu Villikseltä) on toisinaan blogissani ilmenevä loppulause eli hassu lainaus, joka tuntuu eksyneen väärään teokseen tai kertoo esimerkiksi jonkin hauskan lukemiseen liittyvän anekdootin. Enimmäkseen olen kerännyt tunnisteen alle dystooppisia tunnelmia ei-dystooppisista teoksista. Tällä kertaa erityiskunnian saa seuraava pätkä: "Tuntuu kuin olisimme zombieapokalypsin viimeiset henkiinjääneet: Ihmenainen ja homoankeuttaja. Ei paras yhdistelmä lajinsäilymisen kannalta." (s. 46-47)
  
Arvosana:

   
Takakannesta:
Onko kaikkien pakko tulla kaapista?
  
16-vuotias Simon rakastaa draamaa, mutta vain näyttämöllä. Kun luokkakaveri ryhtyy kiristämään Simonia, hänen salainen ihastuksensa on vaarassa päätyä parrasvaloihin.
  
Simonin on tehtävä hankalia valintoja. , onhan pelissä mahdollisuus rakkauteen ihanan ja hämmentävän pojan kanssa. Kunhan Simon vain saisi selville, kuka hän on.
  
Becky Albertallin riemastutava ja sympaattinen romaani on kahminut palkintoehdokkuuksia. Sen oikeudet on myyty 26 maahan ja siitä on tekeillä elokuva.

"Huokailuttavan ihana kirja pojista, jotka rakastuvat toisiinsa."
- The Bulletin of the Center for Childres Book's
  
"Ratkiriemukas ja sydäntäsärkevä. -- Blue saattaa epäröidä, mutta lukijat hullaantuvat Simoniin."
- Publisher's Weekly
  
Suomentanut: Lotta Sonninen, 249 sivua, Otava 2017
  
Alkuperäinen nimi: Simon vs. the Homo Sapiens Agenda (2015)
  
Simoniin on ihastuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuoneVinopino kirjojaCarry on readingSivujen välissä

6 kommenttia:

  1. Mun tekis mieli kirjoittaa tähän vain: <3 <3 <3 <3 <3 <3 !!

    VastaaPoista
  2. Siis aivan ihana kirja luin tämän koulutehtävää varten ja tekisi mieli lukea uudelleen❤😍!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi ja kiitos kommentistasi! Tämä on kyllä aivan ihana kirja. Ja todellakin toisen lukukerran arvoinen. ♥

      Poista