Erika Vik: Hän sanoi nimekseen Aleia (Kaksosauringot #1)

"Minun. Nimeni. On. Aleia.

Näin ajatteli tuo tummahiuksinen tyttö, joka samalla oli ja ei ollut Aleia."

   

  

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadow-sivustolla.
Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 35. Kirjan nimessä on erisnimi 

  

Erika Vikin Kaksoisauringot-sarjan aloittava esikoisteos Hän sanoi nimekseen Aleia on sekoitus fantasiaa ja lännenseikkailua höystettynä kevyellä steampunk-mausteella. Vik on luonut trilogiaksi kasvavan maailman, joka muistuttaa omaamme 1800-luvulla, mutta jota valaisee kaksi aurinkoa ja jonka ajanlaskua mitataan kahdella tapaa: tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2865 ihmisten aikaa tai toisin ilmaistuna 524jt., jälkeen tulilintujen lähdön. Myyttisistä tulilinnuista puhutaan ensimmäisessä osassa vain vähän, nähtäväksi jää avaako kirjailija niiden historiaa myöhemmin lisää. Maailmasta löytyy myös muita erikoislaatuisia eläimiä, kuten amargundi-liskot ja sininen fennekkikettu. 

  

Maan kuoren alta möyrysi tuhatpäinen olento, vasta horroksestaan herännyt, joka puhkesi parveksi kiukkuista surinaa ja syöksyi kohti. (s. 111)

  

Keskeisinä näkökulmahahmoina tavataan seleesi-mies Corildon ja ihmistyttö Aleia. Seleesejä pelätään ja syrjitään ihmisistä hieman eroavan ulkonäkönsä ja erikoisten kykyjensä vuoksi. Esimerkiksi Corildon pystyy aistimaan ja kontrolloimaan tuulia, mutta mahtia kavavoivia kykyjä on olemassa muitakin. Corildon on Seleesian tieteellisen toiminnan edistämisen seuran kartografi ja hän asuu ihmisten keskuudessa kaukana pohjoisessa. Kun Aleia tuupertuu keskellä talvea hänen portilleen, miehen arkirutiinit hajoavat ja hän joutuu vuosien yksin asumisen jälkeen jakamaan talon toisen kanssa ja lopulta hakeutumaan takaisin kaltaistensa pariin saadakseen vastauksia Aleian omituiseen muistinmenetykseen.

"Painu takaisin seuraavalla kyydillä takaisin sinne kirotulle pimeyden saarellesi." -- "Oletkos tullut tänne vokottelemaan pimeällä magialla meidän naisemme?" (s. 13-14)

  

Teos kertoo matkasta, jonka kaksikko tekee mantereen syrjäisestä pohjoisesta vilkkaan etelän rannikolle, mistä laivat Seleesiaan lähtevät. Matkaa varjostaa huono tuuli, todellisuuden varjopuolen muutos, joka vaikuttaa etenkin seleeseihin. Maailma tulee pian muuttumaan toisenlaiseksi ja sen ennusmerkkejä on jo näkyvissä. Tuhdin teoksen sivuille mahtuu myös pohdintaa ihmisoikeuksista, naisen oikeudesta omaan ruumiiseensa ja romantiikkaa, joka yllättää niin hahmot kuin lukijankin, olematta kuitenkaan liian siirappista. Päähenkilöiden lisäksi matkalta kertyy mukaan uusia hahmoja, joiden persoonat värittävät seikkailua. 

Hän piti huolen, että jokainen sana henki routaa. (s. 145)

  

Vikin sanankäyttö on sähäkkää. Hänen vuosia työstämänsä maailmansa tuntuu uskottavalta, vaikka siinä onkin ripaus taikaa. Villin lännen tyylinen miljöö on hyvin sopiva tarinan kannalta ja osuu julkaisussaan hyvään saumaan, kun HBO:n suursarja Westworld on nyt palauttanut genren kiinnostavuuden valtavirtaan. Maiseman vaihteluita ei teoksesta puutu, ja höyryveturin tavoin kierroksia lisäävään tarinaan olisi kaivannut ainoastaan hieman lisää rivejä sen selvästi moniuloitteisista hahmoista. Seuraavissa osissa lienee luvassa suuria paljastuksia niin vanhojen tuttujen kuin vain ohimennen mainittujen hahmojen menneisyydestä.

  

Vaikka moni asia jääkin avoimeksi, ei jatkoa tarvitse onneksi odottaa kauan, sillä Seleesian näkijä ilmestyy jo elokuussa 2017. Vikin teos heijastelee ajankohtaisia teemoja, kuten epäluuloa ja pelkoa muualta tulleita kohtaan. Romaania ei ole suunnattu vain yhdelle ikäryhmälle, vaan se sopii lukijalle kuin lukijalle, joka haluaa uppotua taidolla kehrättyyn tarinaan, varsinkin jos suomalainen kirjallisuus ei ole kaikkein tutuinta. Sillä on potentiaalia myös kansainvälisille markkinoille. Kirjan oheislukemistona on Seleesia.com-nettisivusto, minne kirjailija on koonnut lisää maailmansa historiaa ja esittelee piirroksiaan hahmoista. 

  

Kuunvalon kiilat putosivat katosta hipoen turkin peittämiä kapeita harteita, ja hetken näytti siltä kuin tytön selästä olisivat kasvaneet kelmeän sinisen valon läpikuultavat siivet. (s. 443)

    

Suloisen fennekin eli aavikkoketun kuva Creative Commons luvalla täältä.

Arvosana:

      

Takakannesta:

Kahtia jakautuneessa maailmassa tuulet ovat muuttumassa. Tytön täytyy muistaa. Mies haluaa vain unohtaa.

  

Corildon on seleesi, aisteiltaan ylivertaisen lajin edustaja, joka kykenee käskemään tuulia. Hän on myös seleesien Seuran kartografi, joka on havainnut tuulten muuttuneen ja aavistaa, että maailman voimasuhteet ovat horjahtamaisillaan. Eräänä talvi-iltana Seuran pihalle tuupertuu ihmistyttö. Herättyään tyttö ei kykene kertomaan itsestään muuta kuin nimen, Aleia. Corildonin pahat aavistukset vahvistuvat, kun myös Aleia aistii huonot tuulet, vaikka sen pitäisi olla ihmiselle mahdotonta. Kuka Aleia on ja miksi hän on täällä juuri nyt?

  

Hän sanoi nimekseen Aleia on omaääninen, fantasiaromaani, joka käsittelee ajankohtaisia teemoja, muukalaisuutta ja toiseuden pelkoa. Sekä surua ja siitä selviämistä. Romaanin maailma on kiehtova yhdistelmä villiä länttä, steampunkia ja luonnonläheistä magiaa. Teos aloittaa Kaksosauringot-trilogian, joka edustaa kansainvälisen tason spekulatiivista fiktiota.

    

329 sivua, Gummerus 2017

    

Muita lukukokemuksia: Voima, Le Monde diplomatique Lukufiilis, Pauline von Dahl, Dysphoria, Oksan hyllyltä, Hurja hassu lukija, The YA Diaries, Kirjojen keskellä, Kirjaluotsi, Minun Mielessä

Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

"Turvallisuus ei ole kaikki kaikessa.

Elämä on muutakin kuin hengissä pysymistä."

   

  

Arvostelukappale

  

Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö, Havaitse harvinaisuus (harvinainen sairaus)

  

Nicola Yoonin YA-teos Kaikki kaikessa ilmestyy Suomessa ensipainoksena leffakannella (ensi-ilta 19.5.2017). Teoksen alkuperäinen kansi olisi miellyttänyt silmääni enemmän, mutta ymmärrän tämän ratkaisun ja pehmeiden kansien pyrkivän houkuttelemaan teoksen kohderyhmää tarttumaan siihen. Tarina toimii myös vanhemmallekin lukijalle, sillä ainakin itse ihastuin Maddyyn, jännitin hänen puolestaan ja pidätin hengitystäni lähes koko lukemisen ajan. Loppu yllättää ja tekee lukukokemuksesta sen vuoksi vieläkin onnistuneemman. 

  

Olen lukenut paljon enemmän kirjoja kuin sinä. Ihan riipumatta siitä, montako olet lukenut. Olen lukenut enemmän. Usko pois. Minulla on ollut aikaa. (s. 7)

  

Kirja kertoo 18-vuotiaasta Madelinesta, joka on allerginen maailmalle. Hänen kotinsa on tarkasti kontrolloitu, ilmatiivis kupla. Ilma käsitellään koneellisesti, vierailijat puhdistetaan ilmalukossa, pintamateriaalit, pesuaineet ja ruoka on tarkasti valittu niin, ettei Maddy saisi niistä hengenvaarallisia oireita. Hän asuu lääkäri-äitinsä kanssa, isä ja isoveli ovat kuolleet auto-onnettomuudessa Maddyn ollessa niin pieni, ettei muista heitä ollenkaan. 

   

Maddyn ainoat kosketukset ulkomaailmaan tapahtuvat hoitaja-Carlan, elokuvien, kirjojen ja internetin kautta. Mutta "puun kuvaus ei ole puu" ja "valju puolielämä ei todellisuudessa ole elämää". Kaikki muuttuu, kun naapuriin muuttaa perhe, jonka lukioikäinen poika Olly kiinnittää heti saapuessaan Maddyn huomion. Rakkaus ei ehkä vie henkeä, mutta sen tavoittelu saattaa hyvinkin vaarantaa terveyden.
 

  

Maddy on ihastuttava nuori nainen, joka rakastaa kirjoja (etenkin Pikku prinssiä) ja kirjoittaa niistä arvioita Tublriin. Hän on sairaudestaan huolimatta tavallinen nuori vaikka elääkin hyvin poikkeuksellista elämää. Hän opiskelee Skypen välityksellä ja haluaa olla isona arkkitehti, vaikka tietääkin, että unelman toteutuminen ei ole kovin todennäköistä. On helppoa verrata tarinaa John Greenen Tähtiin kirjoitettuun virheeseen, mutta sillä on myös aivan omat erikoismausteensa. 

  

Kirjasta voi löytyä elämän takoitus, jos lukee riittävän paljon. (s. 96)

  

Vaikka Yoonin kuvaus SCID-sairaudesta ja "kuplalapsesta" onkin saanut jonkin verran kritiikkiä, minulle Maddyn kokemukset tuntuivat uskottavilta. Miksi sairauden kanssa 17 vuotta elänyt tyttö kertoisikaan päiväkirjamaisessa teoksessa tarkkaan kaikesta sairauteensa liittyvästä? Sivuilla on silti kuvattu kattavasti asunnon erikoisvalmistelusta ja jatkuvista terveydentilan mittauksista, jotta syntyy käsitys sairauden vakavuudesta. Maddyn sairautensa hyväksyminen ja sopeutuminen rajattuun tilaan tuntuu sekin hyvin todenmukaiselta, sillä ihminen tottuu vallitseviin olosuhteisiin ja useimmiten pyrkii tekemään parhaansa niillä korteilla, jotka hänelle on jaettu. 

  

Maddyn nopea ihastuminen naapurinpoikaan on sekin hyvin uskottavaa, sillä kun hänen rajatun maailmansa reunalle ilmestyy yhtäkkiä uusi kirkas taivaankappale, tietenkin hänen kiinnostuksensa herää. Kuka ei katselisi sellaista aikaisemmin samanlaisena toistuneesta arjesta poikkeavaa ilmiötä, joka kaiken lisäksi "liikkuu aivan kuin painovoima ei vaikuttaisi häneen samalla tavalla kuin meihin muihin". Olly on paratiisilintu varpusten asuttamassa autiokaupungissa, vaikka pukeutuukin kokomustaan.

"Oletko kummitus? Se tuli ensimmäisenä mieleen kun näin sinut muuttopäivänä ikkunassa. Olisi niin minun tuuriani että naapurin sievä tyttö ei olisi varsinaisesti elävä." (s. 53-54)

    

Tästä teoksesta on hankalaa blogata paljastamatta liikaa, mutta suosittelen lämpimästi tutustumaan siihen. Ihanaa, kun viime aikoina on ilmestynyt suomeksi todella kovatasoisia YA-teoksia kuten tämä ja Minä, Simon, Homo Sapiens. Jos mahdollista, elokuva vaikuttaa jopa kirjaa paremmalta, sillä jo trailerin perusteella on huomattavissa, että muutama asia on ratkaistu siinä hieman eri tavalla, tehden parista teoksen mahdollisesta ongelmakohdasta loogisempia.

Kun luet tämän, olemme jo tavanneet. Se on sujunut loistavasti. (s. 77)

     

Arvosana:

     

Takakannesta:

Ehkä kaikkea ei voi ennustaa, mutta jotakin voi. 

Kuten esimerkiksi sen, että olen rakastumassa Ollyyn.

Ja siitä tulee lähes varmasti katastrofi.

  

Maddy on tyttö, joka on allerginen koko maailmalle. Hän sairastuu jo pelkästä henkäyksestä ulkoilmaa. Sairautensa vankina hän pysyy kotonaan, puhtaan ilman kuplassa. Eräänä päivänä naapuriin muuttaa poika. Ikkunasta Maddy näkee Ollyn ja Olly Maddyn. Maddy ymmärtää, että eläminen tarkoittaa muutakin kuin hengissä pysymistä. Joskus rakkaus on kaikki kaisessa; Olly on riski, joka Maddyn on pakko ottaa.

  

Suomentanut: Helene Bützow, 316 sivua, Tammi 2017

  

Alkuperäinen nimi: Everything, everything (2015)

  

Maddyn kanssa kuplassa on oltu myös täällä: Tarinoiden syvyydet, Notko, se lukeva peikko, Lukulahnan luola, It's just my life,

  

Samantyylisiä kirjoja: John Greene: Tähtiin kirjoitettu virhe, Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens, Rainbow Rowell: Eleanor & Park, Jennifer Niven: All the Bright Places, Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

"Hehän eivät edes tiedä että minä olen homo.

En minä tiedä, miten voin kertoa heille jotakin sellaista

ja silti tuntea edelleen oloni samaksi vanhaksi Simoniksi."

   

   

Lukuhaasteissa: Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 42. Kirja, jossa kuvaillaan vahvoja ystävyyssuhteita

  

Tiedättekö sen tunteen, kun jokin kirja on todella hyvä ja luulet, että se jatkuu vielä muutaman aukeaman verran, mutta löydätkin seuraavalta sivulta vain kirjailijan kiitokset? Ja sen tunteen, että kirjan haluaa lukea uudelleen heti, kun on päässyt sen loppuun?

  

Nämä kaksi ajatusta tulivat ensimmäisenä mieleen, kun olin ahminut Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiensin, joka on tähän mennessä vuoden ihanin lukukokemus (ja varmasti pysyy sellaisena vielä pitkään). Se pitää otteessaan, se hymyilyttää ja se saa silmäkulmat kostumaan. En voi kuin suositella tarttumaan tähän kirjaan. Mutta varoituksena sanottakoon, että tämän lukeminen saattaa aiheuttaa akuuttia Oreo-keksien himoa! Teoksen pohjalta ollaan tekemässä elokuvaa, jonka pitäisi saada ensi-iltansa vuonna 2018. 

  

Kuvan Double Stuffed Oreot katosivat melko pian parempiin suihin.

   

Teoksen päähenkilö on lukiota käyvä Simon, joka on homo. Hän ei ole tullut ulos kaapista, eikä ole aikonut vielä aikoihin tullakaan kaapista. Ei häntä sinällään pelota kertoa ihmisille, että tykkää pojista, mutta hän ei koe sille tarvetta juuri tässä vaiheessa elämäänsä. Toisin kuitenkin käy, kun hän unohtaa kirjaantua sänhköpostistaan ja seuraavaksi koneelle istuva tyyppi vahingossa lukee Simonin keskustelun Blueksi kutsutun pojan kanssa. Bluen käyttäjänimen takana on joku samaa koulua käyvä homopoika, ainoa ihminen, jonka kanssa Simon on tämän puolen itsestään jakanut. 

  

Mulla on tällainen uusi iso palanen, jota vasta sovittelen osaksi itseäni. En tiedä vielä, miten se sopii. Tai miten mä sovin siihen. Niin kuin meikäläisestä olisi tulossa ihan uusi versio. (s. 234)

  

Kirjasta puolet koostuu Simonin ja Bluen sähköpostikeskusteluista. Simonia ahdistaa, että joku muu Bluen lisäksi tietää hänen olevan homo ja tämä kehtaa vieläpä kiristää häntä uhkaamalla paljastaa sen kaikille koulun juoruja julkaisevalla Tumblr-sivustolla. Kiristäjä on kiinnostunut Simonin ystävästä Abbysta ja sanoo, ettei julkaise kuvakaappauksia sähköposteista, jos pääsee Abbyn kanssa väleihin. Hommassa ei tietenkään käy hyvin kenellekään, mutta jokainen taho pyytää lopulta anteeksi.

  

Koko kirjan ajan on ilmassa jännitettä siitä, kuka Blue on ja paljastuuko Simonin salaisuus. Poikien sähköposteja on ihanaa lukea, ja vatsanpohjassa tuntuu perhosia, kun heidän suhteensa kehittyy. Lopussa Bluen henkilöllisyys paljastuu yllättävällä tavalla, enkä todellakaan arvannut oikein, kuka hän on. Simonin elämää seurataan muutaman kuukauden ajan. tutuiksi tulevat niin hänen ihastuttavan persoonallinen perheensä, luotettavat ja aidon tuntuiset ystävänsä kuin näytelmäryhmänsäkin henkilöt. Oreoiden ja Bluen lisäksi Simon rakastaa perheen kultaista noutajaa ja Elliott Smithin musiikkia.  

"Haluaisin ottaa sua kädestä kiinni", sanon hiljaa. 

"No ota sitten", hän sanoo. (s. 222)

Teoksessa vilahtelee paljon hauskoja Harry Potter-viittauksia ja bongailin innolla muitakin kirjallisuuden ja popkulttuurin teoksia tekstistä. Yleensä en pidä humoristisista teoksista, mutta Simonin luonne on vain niin ihana ja Albertallin tapa kirjoittaa tarinaa harvinainen yhdistelmä uskottavaa nuorten arkea ja komediaa. Tämä on teos, joka ei tarvitse yliluonnollisia elementtejä tai kauhistuttavalla tavalla väärin mennyttä tulevaisuuden maailmaa ollakseen koukuttava. Tätä olisi voinut lukea pitemmänkin kirjan verran. 

  

Sitaattikunniamaininta (termi lainattu Villikseltä) on toisinaan blogissani ilmenevä loppulause eli hassu lainaus, joka tuntuu eksyneen väärään teokseen tai kertoo esimerkiksi jonkin hauskan lukemiseen liittyvän anekdootin. Enimmäkseen olen kerännyt tunnisteen alle dystooppisia tunnelmia ei-dystooppisista teoksista. Tällä kertaa erityiskunnian saa seuraava pätkä: "Tuntuu kuin olisimme zombieapokalypsin viimeiset henkiinjääneet: Ihmenainen ja homoankeuttaja. Ei paras yhdistelmä lajinsäilymisen kannalta." (s. 46-47)

  

Arvosana:

  
Takakannesta:

Onko kaikkien pakko tulla kaapista?

  

16-vuotias Simon rakastaa draamaa, mutta vain näyttämöllä. Kun luokkakaveri ryhtyy kiristämään Simonia, hänen salainen ihastuksensa on vaarassa päätyä parrasvaloihin.

  

Simonin on tehtävä hankalia valintoja, onhan pelissä mahdollisuus rakkauteen ihanan ja hämmentävän pojan kanssa. Kunhan Simon vain saisi selville, kuka hän on.

  

Becky Albertallin riemastutava ja sympaattinen romaani on kahminut palkintoehdokkuuksia. Sen oikeudet on myyty 26 maahan ja siitä on tekeillä elokuva.

"Huokailuttavan ihana kirja pojista, jotka rakastuvat toisiinsa."

- The Bulletin of the Center for Childres Book's

  

"Ratkiriemukas ja sydäntäsärkevä. -- Blue saattaa epäröidä, mutta lukijat hullaantuvat Simoniin."

- Publisher's Weekly

  

Suomentanut: Lotta Sonninen, 249 sivua, Otava 2017

  

Alkuperäinen nimi: Simon vs. the Homo Sapiens Agenda (2015)

  

Simoniin on ihastuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Vinopino kirjoja, Carry on reading, Sivujen välissä

Stephanie Garber: Caraval

"Tervetuloa, tervetuloa Caravaliin!
  
Maiden ja merten mahtavimpaan esitykseen. Sisällä koette enemmän ihmeitä kuin useimmat ihmiset koko elinaikanaan. Saatte juoda taikuutta pikarista ja ostaa unia pullossa. 
Mutta ennen kuin astutte maailmaamme, painakaa mieleen, että kaikki on vain peliä."

      

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.

Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 49. Vuoden 2017 uutuuskirja, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 45. Kirja, joka on käännetty yli 10 kielelle

   

Stephanie Garberin Caraval on kuohuttanut kirjamaailmaa globaalisti. Sen oikeudet myytiin 25 maahan, joissa se ilmestyi samanaikaisesti alkuperäiskielisen painoksen kanssa. Teoksen kansi ja nimi ovat vain muutamia poikkeuksia lukuunottamatta samoja kaikkialla, minkä vuoksi se on hyvin helposti tunnistettavissa sosiaalisissa medioissa kielestä riippumatta. Teoksen saamaa suosiota ei ole vaikea ymmärtää, sillä Caraval on tuoretta fantasiaa, joka tarjoaa värikylläisen, satumaisen seikkailun, vahvaa sisaruusrakkautta, ongelmien ratkaisua, päähenkilön kasvutarinan ja ripauksen romantiikkaa. Caravalin tarina toimii parhaiten silloin, kun sisällöstä tietää mahdollisimman vähän.

  

Caraval on maaginen peli, johon voi osallistua pelaajana tai katsojana. Pelaajat tavoittelevat Caravalin mestarin, Legendin tarjoamaa palkintoa, joka vaihtelee joka pelikerralla. Nyt tarjolla on toivomus, joka on yhtä harvinainen kuin yksisarvinen, siis käytännössä mahdoton. Caravalin yöt ovat päiviä pidemmät ja peliä pelataan vain auringonlaskun jälkeen viiden yön ajan. Peli sekoittaa toden ja kuvitelman rajoja paljastaen ihmisten todellisen olemuksen heidän yrittäessään kaikkensa voittaakseen. Caravalin lähin verrokki on Erin Morgensternin Yösirkus.

    

Tuntui kuin olisi astunut maailmaan, jossa muinaiset sadut ja unet olivat heränneet eloon. (s. 344)

  

Tarina kertoo uhrautuvaisesta Scarlettista ja hänen siskostaan Donatellasta, joiden ankara isä rajoittaa tyttäriensä elämää ja tekoja. Scarlett on vuosia halunnut osallistua Caravaliin päästäkseen edes hetkellisesti pois isänsä hirmuvallan alta ja pelastaakseen samalla sisarensa sekä itsensä hänen nyrkeiltään. Kun Scarlett saa kutsun osallistua peliin, on hänen valittava salaperäisen sulhasen ja Caravalin väliltä. Avioliitto, jopa isän järjestämä, takaisi pääsyn pois pieneltä kotisaarelta, mutta voiko siirappisia kirjeitä kirjoittavaan, nimettömään mieheen luottaa.

  

Donatellalla on omat suunnitelmansa ja hän saa suostuteltua Julian-nimisen merimiehen auttamaan häntä ja siskoaan pääsemään Caravaliin. Vastusteluistaan huolimatta Scarlett huomaa joutuneensa mukaan peliin, jonka palkintona on vangitun siskon lisäksi enemmän kuin hän olisi koskaan uskonut olevan mahdollista. Isän pelinappulana eläminen on antanut Scarlettille työvälineitä Caravalin pelaamiseen, vaikka kaikki ei olekaan yhtä ihastuttavaa ja taianomaista kuin hänen lapsuuden kuvitelmissaan.

    

"Rauhoitu, Crimson -"

"Scarlett." 

"Punainen mikä punainen." (s. 46)

  

Scarlettilla on erikoinen piirre, sillä hän kokee tunteensa väreinä, esimerkiksi hämmennys on persikanpunertavaa, pettymys lemmikinsinistä ja innostus hopeista. Isäänsä hän yhdistää vahvasti laventelin ja luumun niin väreinä kuin tuoksuina. Scarlettin painajaisunissa violetti onkin vahvasti läsnä. Toisinaan hän on jopa maistavinaan värejä, kuten verhojen punaisuuden viinissä liotettuna suklaakakkuna. Värien ja makujen lisäksi kosketukset ja musiikki esitetään korostuneina. Näiden kuvailujen kautta lukija pääsee kokeilemaan, millaista voisi olla synesteetikkona.

  

Scarlett oppii pelin aikana paljon itsestään, seurueestaan ja Legendistä, sillä vaikka Caravalin pitäisi olla vain peliä ja harhaa, enemmän kuin puolet siitä on totta. Caravalin pelaajat palaavat koteihinsa muuttuneina ihmisinä, vaikka eivät sitä itse huomaisikaan, sillä tekojen seuraukset eivät katoa. Pelissä pyydetään maksuna rahan sijaan salaisuuksia ja totuuksia, joilla on paljon valtaa ihmiseen. Kun Caravalin illuusiot haalistuvat pelin päätyttyä, valheet paljastuvat Scarlettille ja hän joutuu pohtimaan suhdettaan läheisimpiinsä saadakseen heidät takaisin.

  

"Kuka sinä oikeasti olet?" (s. 217)

  

Caraval on vaikuttava, kerroksittain avautuva lukukokemus, joka tarjoaa jotain kaikille aisteille. Garberin luoma maailma on täyteläinen ja salaperäinen. Kaisa Katteluksen sujuvaa suomennosta on ilo lukea. Teoksen loppu vihjaa jatkoa olevan luvassa. Twentieth Century Fox on ostanut Caravalin filmatisointioikeudet ja oikea ohjaaja saanee teoksesta henkeäsalpaavan näyttävän elokuvan Lewis Carrollin Ihmemaa-tarinoiden tai Tim Burtonin tyyliin.

  

Arvosana:

   
Etulieppeestä:

Tervetuloa CARAVALIIN, peliin jossa tarut ovat totta ja totuudet tarua

  

Scarlett Dragna on viettänyt koko ikänsä pienellä kotisaarellaan, jossa hän asuu sisarensa Tellan ja mahtavan mutta julman isänsä kanssa. Nyt Scarlettilla on edessään isän järjestämä avioliitto, joka voi tuhota tytön suurimman unelman: päästä kerran kokemaan Caraval, kaukana Scarlettin kotoa järjestettävä jokavuotinen peli ja esitys, johon katsojat osallistuvat. 

  

Mutta tänä vuonna kutsu Caravaliin lopulta yllättäen saapuukin. Salaperäisen merimiehen avulla Tella huijaa Scarlettin mukaan peliin, vaikka häätä ovat juuri edessä. Perillä Isla de los Sueñosin saarella selviää, että Caravalin järjestäjä, mestari Legend, on siepannut Tellan. Tällä kertaa koko Caravalin juonena on nimittäin Tellan etsintä: se, joka hänet löytää, voittaa pelin. 

  

Scarlett on kuullut, että kaikki mikä tapahtuu Caravalissa on vain taidokasta näytelmää. Hän uppoaa silti pakostakin pelin maagiseen, rakkautta ja salaisuuksia uhkuvaan maailmaan. On vaikea tietää, mikä on totta ja mikä ei. Varmaa on vain, että Scarlettin täytyy löytää Tella, ennen kuin viisi yötä kestävä peli päättyy. Tai seuraukset ovat kauheat.

   

Suomentanut: Kaisa Kattelus, 355 sivua, WSOY 2017

  

Alkuperäinen nimi: Caraval (2017)

  

Caravalin kutsuun on vastattu myös täällä: Unelmien aika, Dysphoria, Kirjamaailma, Carry on reading

   

Samantyylisiä kirjoja: Erin Morgenstern: Yösirkus

Kiera Cass: Ainoa (Valinta #3)

"Painauduin Maxonin syliin ja halasin häntä tiukasti.

Maailmassa ei ollut mitään paikkaa, missä olisin mieluummin ollut."

   

   

Arvostelukappale
Lukuhaasteissa:  Helmet 2017: 38. Kirjassa mennään naimisiin

   

Kiera Cassin Valinta-sarjaa on suomennettu nopeassa tahdissa. Ihastuin teosten kuvaamaan maailmaan, vaikka päähenkilön päättämättömyys kahden pojan välillä ärsyttikin. Ainoassa America on viimein tehnyt päätöksensä. Hän rakastaa Maxonia, mutta haluaa samalla pysyä Aspenin kanssa ystävänä. Hän ei kuitenkaan osaa kertoa prinssille tunteistaaan, vaan äksyilee tyhmistä asioista ja odottaa täydellistä hetkeä avata suunsa. 

  

Olin tiennyt jo viikkoja ja silti olin pitänyt tunteeni itselläni. Minun oli toimitava oikein ja kerrottava hänelle. Minun piti myös päästää irti Aspenista. (s. 254)

  

Koskaan ei kannata jäädä odottamaan huomiseen, vaan läheisilleen on kerrottava heti ja usein, että nämä ovat tärkeitä. Tämän muistutuksen sain, kun Lukutoukan kulttuuriblogin Krista menehtyi sairaskohtaukseen maanantaina. Asiasta kertoi hänen äitinsä. Krista oli syntynyt kanssani samana vuonna ja tuntuu, että 30-vuotiaana on ihan liian varhainen aika poistua. Ainoa on ensimmäinen kirjapostaukseni maailmassa, jossa on Kristan mentävä aukko. Hän rakasti kirjallisuutta ja niinpä jatkan bloggaamista ja lukemista samaan tapaan kuin ennenkin, Kristan innokkuudesta voimaa ammentaen. Kuten joku totesi, toivottavasti siellä missä Krista nyt on, on loputtomat kirjahyllyt.

  

"Minä rakastan sinua. Minun olisi pitänyt sanoa se sinulle jo kauan sitten. Ehkä olisimme voineet välttää monet typerät virheet, jos olisin tehnyt niin." (s. 309-310)

  

Ja nyt takaisin kirjaan. Huh, millainen tunteiden vuoristorata tämä lukukemus olikaan. American puhumattomuuden aiheuttamaa turhautumista, kapinallisten hyökkäysten aiheuttamaa jännitystä, hengästyttävän suuria paljastuksia ja menetyksiä, sydäntä tykyttäviä kohtauksia American ja Maxonin välillä sekä muutama kohatus, joissa samastuin American kokemuksiin täysin, esim. "Minä hymyilin valmiina hänen keksimäänsä seikkailuun." (s. 83), koska mieheni tykkää seikkailuretkien laatimisesta.

   

Ovelta kuului koputus ja minä puhalsin tulitikun sammuksiin, ryntäsin sängylleni, otin käteeni kirjan ja levitin mekkoni helman kauniisti. Kyllä vain, Maxon, tältä minä aina näytän lukiessani. (s. 17)

  

Maxonin isä, kuningas, on kammottava hahmo, jolla ei ole lainkaan myötätuntoa ketään kohtaan. Hyvin kärjistetty, mutta silti uskottava, koska hänen kaltaisiaan johtajia on oikeasti olemassa. Kuninkaan ja American suhde on erittäin kiehtova. Kuningas pakottaa American tilanteisiin, joissa hänen tulisi käyttäytyä moraalista kompassiaan vastaan, koska laki ja tottumus sanelevat Valintaan osallistuvien tyttöjen tekoja. America ei kuitenkaan alistu, vaan toimii vaistonvaraisesti oikeaksi kokemallaan tavalla. Americalla on myös hieno Katniss-hetki: "Minä en ole mikään teidän pikku vallankumouksenne pelinappula." (s. 49) Se tiivistää hyvin nuoren protagonistin ajatusmaailman. 

  

Kansalla on oltava kuolaimet suussa ja silmälaput silmillä. Jos heidän askeliaan ei ohjaa, he saattavat kulkea harhaan, juosta päätä pahkaa itselleen vahingollisiin tilanteisiin. (s. 208)

Vaikka romaanisarjassa on ollutkin enemmän pukuloistoa kuin mm. Nälkäpelissä, on tässä kolmannessa teoksessa ollut toimintaakin. Esimerkiksi Ainoa alkaa kapinallisten hyökkäyksellä palatsiin ja America pohtii, kuinka paljon vartijoilta vaaditaan rohekeutta juosta kohti vaaraa, samalla kun kaikki muut pakenevat. Aihetta sivuten, yksi suosikkilauseeni teoksesta on "Älä huoli. Kaikilla parhailla on arpi." (s. 135), jota ehdin jo käyttämään yhden myöhemmin lukemani teoksen kohdalla. Se sopii myös kuvailemaan hienosti Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan Jamieta.

   

Vaikka pääsarja saakin tyydyttävän päätöksen, on Cass kirjoittanut sarjalle jatkoa American tyttären näkökulmasta. Neljäs teos, Perijätär ilmestyy syksyllä 2017. Kiitos Pen & Paper, kun suomennatte näitä niin tiheään tahtiin! 

Tämä ei ole tarina, jossa on onnellinen loppu.
Tämä on paljon enmmän. (s. 318)

  

Arvosana:

    
Takakannesta:

On tullut aika kruunata voittaja.

   

Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua – tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään – ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta.

 

Suomentanut: Laura Haavisto, 318 sivua, Pen & Paper 2017

    

Alkuperäinen nimi: The One (2014)

    

Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Todella vaiheessa, 50 shades of books, Himekamin kirjoja, Unelmien aika, Musteella ja hopealla, Kirjataivas

     

Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia

Sarjassa ilmestynyt:

1. Valinta (2016)
2. Eliitti (2016)
3. Ainoa (2017)
4. Perijätär ( tulossa syksyllä 2017)
5. The Crown (2016)

M.R. Carey: Maailman lahjakkain tyttö

"Maailmoja romahtaa ja ihmiset rakentavat niitä uudelleen."

   

   

Arvostelukappale

Lukuhaasteissa: Helmet 2017: 2. Kirjablogissa kehuttu kirja, Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 16. Roadtripistä kertova kirja

      

M.R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö herätti huomioni Susan bloggauksessa. Luin kirjan vuoden vaihteessa, sillä varasin kirjan matkalukemiseksi vieraillessani äitini ja siskojeni luona. Teos vei mukanaan, eikä se riittänytkään koko viikon ajaksi, niin nopeasti ahmin sen. Kirjavuosi käynnistyi siis todella loistokkaasti tällä zombie-rymistelyllä, joka sisälsi myös ajatuksia herättäviä kysymyksiä ihmisyydestä. Zombit on tällä kertaa kuvattu tuoreella tavalla ja sanoisin että uskottavammin kuin kaanonissa. 

 

Tiessä on yhä ehjiä pätkiä, ja osa niistä on varsin pitkiä. Mutta monien kilometrin matkalta nuo kaksi mahtavaa valtaväylää ovat kraatereineen kuin ensimmäisen maailmansodan aikaisia taistelukenttiä, ja siellä täällä näkyy ruostuneita hylkyjä kuin norsujen hautausmaan mekaanisessa versiossa. (s. 173)

 
Eletään lähitulevaisuudessa, ruosteen aikakaudella lähes 30 vuotta Romahduksen jälkeen. On tapahtunut jotain, mikä on muuttanut lähes koko ihmiskunnan nälkäisiksi, siis zombeiksi (teoksessa sana zombi tosin löytyy ensimmäisen kerran vasta sivulta 109). Teos sijoittuu Englantiin, missä ihmiskunnan rippeet asuvat joko Majakassa, tukikohdassa tai luonnon armoilla elonjäämisoppeja noudattavien Saalistajien joukoissa (joiden yhteisössä nainen on pelkkä synnyttäjä).

Majakka on perseestä. Terrorilla hallinnoitu pakolaisleiri ja keinotekoisesti luotua optimismia - kuin kesäsiirtola Butlinsin ja vankilaleiri Colditzin äpärälapsi. Majakka oli jo matkalla totalitarismiin, kun häntä onnisti ja hän pääsi pois sieltä, eikä hän halua erityisen innokkaasti nähdä, mitä siitä on tullut kuluneen kolmen vuoden aikana. (s. 222)

Tarina alkaa tukukohdasta, missä tohtori Caldwell yrittää etsiä lääkettä tai rokotetta zombie-infektioon, mutta ei ole juurikaan edistynyt tutkimuksissaan, osittain puuttellisten varusteiden takia. Kersantti Parks miehineen puolestaan vastaa tukikohdan turvallisuudesta. "[Arven] vuoksi Parksin piirteissä ei ole mitään symmetristä tai säännöllistä, toisin kuin kaikilla muilla." (s. 387)
 
Teoksen keskeinen näkökulmahenkilö on kuitenkin Melanie, 10-vuotias tyttö, jota kohdellaan jostain syystä kuin rikollista. Hänen elämänsä muodostuu vankikopista, luokkahuoneesta ja viikoittaisesta pesusta, jotka hän suorittaa aina pyörätuoliin sidottuna. Hän pitää Kreikan mytologiasta ja toivoisi nimensä olevan Pandora "monilahjakas tyttö". Tuolla nimellä onkin suuri merkitys teoksessa.

Melanie pitää suuresti neiti Justineausta, yhdestä monista opettajistaan, joka Melanien lisäksi on suosikkihahmoni teoksessa. Melanien havainnot ympäröivästä maailmasta ovat ihastuttavia. Hän on erittäin älykäs ja kyselee paljon opettajiltaan, jotka eivät kuitenkaan aina vastaa tyhjentävästi tai totuudenmukaisesti tiedonjanoiselle tytölle.

Suurkaupunkien nälkäiset -- Suurimman osan aikaa ne ovat kuin patsaita, koska ne eivät liiku ellei joku muu liiku. -- Kun yksi niistä on huomannut heidät, loput tulevat perässä kuin kiimainen apinalauma. (s. 71)

Teos keräytyy auki aluksi hitaasti, mutta koko ajan kierroksia lisäten kuin mäenrinnettä alas vyöryvä lumipallo. Kuten tällaisille tarinoille on tyypillistä, elämä ei suju pitkään rauhaisasti, vaan keskeinen joukko selviytyjiä joutuu pakenemaan tukikohdasta nälkäisten takia The Walking Deadin tyyliin. Suurin osa teosta kertookin tämän joukon matkasta kohti Majakkaa. Kyseessä ei siis ole se kaikkein iloisin road trip, etenkin, kun pakoajoneuvosta kuuluu epäilyttäviä ääniä, eivätkä kaikki seurueen jäsenet tule toimeen keskenään.

  

Leffakansi on hieman harmillinen valinta ensipainokselle, sillä se saattaa käännyttää joitakin lukijoita pois, lisäksi hahmot kuvataan teoksessa erinäköisinä kuin heidän elokuvaversionsa. Suosittelen kuitenkin teosta niin zombie-toiminnan ystäville kuin myös genren epäilijöille. Maailman lahjakkain tyttö muistuttaa hieman TWD:tä siinä, että zombien sijaan tärkeää on jäljelle jääneiden selviytyminen ja heidän ihmissuhteensa maailmassa, joka on muuttunut hyvin vaaralliseksi. Teoksen loppu pääsee kerrankin yllättämään, mikä on aina erittäin positiivista! Nautin suuresti Careyn kuvailemasta tuhon jälkeisestä maailmasta, joskin Saalistajista olisin halunnut kuulla enemmänkin. 

  

Rappion maisema - mutta yhä upean ja tyrmäävän kaunis. (s. 150)

 

Teos on hyvin elokuvamainen ja siitä ilmestyikin filmatisointi loppuvuodesta 2016. Sain kylmiä väreitä tästä trailerista, enkä malta odottaa elokuvan dvd-julkaisua:

  

  
Arvosana:

 
   

Takakannesta:

Suurin uhka on ainoa toivomme 

  

Melanie on erityinen pikkutyttö. Joka aamu aseistautuneet sotilaat sitovat hänet pyörätuoliin ja vievät luokkahuoneeseen. Melanie ymmärtää, että muissa oppilaissa on jotain pahaenteistä. Kun hän huomaa samat oireet itsessään, Melanie kauhistuu. Miksi sotilaat pelkäävät häntä? Ovatko sotilaat oikeassa, onko hän vaarallinen?

   

Suomentanut: Juha Ahokas, 407 sivua, Like 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Girl With All the Gifts (2014)

    

Nälkäisten seassa on puikkelehdittu myös täällä: Taikakirjaimet, Kirjaston kummitus, Kirjasähkökäyrä, Arca Fabulorum- Tarina-arkku

       

Samankaltaisia teoksia: Max Brooks: Sukupolvi Z, Justin Cronin: Ensimmäinen siirtokunta, Guillermo del Toro & Chuck Hogan: Vitsaus, Jeff Long: Vuosi nolla

Kiera Cass: Eliitti

"Illéa ei ehkä ole täydellinen. Itse asiassa kaukana siitä.
Mutta minulla on... Minulla on toivoa."

   

   

Arvostelukappale

   

Kiera Cassin nuortendystopia-sarjan aloittanut Valinta pyyhkäisi jalat altani ja luin jatko-osan Eliitti heti sen perään. Postaus sisältääkin siis luonnollisesti muutamia yksityiskohtia ensimmäisestä osasta - You have been warned. 

   

Tämä sarja on siitä mielenkiintoinen, että vaikka suuret linjaukset ovatkin usein ennalta-arvattavia, välissä ehtii tapahtua kaikenlaista, mikä ylläpitää mielenkiintoa. Minua ei itseasiassa näiden kirjojen kanssa haitannut arvata tapahtumia etukäteen, sillä itse lopputulosta kiinnostavampaa on kuinka se saavutetaan. Harmillisesti suurimman osaa kirjaa kuluu kuitenkin siihen, kun America epäröi pitääkö Aspenista vai Maxonista enemmän. (Aspen on siis American salainen poikaystävä kotikaupungista ja päätynyt vartijaksi ylentyneenä sattumalta töihin palatsiin.) Trilogioiden toisten osien tapaan tarina jatkaa kerrontaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi, eikä siis muodosta yhtä eheää kokonaisuutta. 

 

Oli kuin Valinnassa olisi ollut kyse yhdestä päätöksestä: Maxon vai Aspen. -- Olinko Viitonen vai Kolmonen? Kun tämä olisi ohi olisinko Kakkonen vai Ykkönen? Eläisinkö elämäni upseerin vaimona vai kuninkaan? -- Voisinko olla onnellinen kummin tahansa? (s. 214)

 

Kuningas Clarkson saa tarpeekseen American suorasanaisuudesta, ja yrittää pudottaa hänet pois Valinnasta. Maxon kuitenkin nousee isäänsä vastaan, sillä Valinta on hänen, vaikka kuningas ja tämän neuvonantajat ovatkin saaneet tahtonsa läpi Valinnassa jäljellä olevien tyttöjen mukanaolosta. Itseasiassa America on ainoa, jonka Maxon sai itse valita: Celeste on mallintöidensä ansiosta jo valmiiksi kuuluisa, Elisellä on sukulaisia Uudessa-Aasiassa, Marlee ja Kriss ovat kansan suosikkeja ja Natalieta on helppo ohjailla. America on Eliitin tytöistä alhaisimmasta kastista ja kuningas käyttää tätä seikkaa hyödykseen aina kun America toimii epäladymaisesti. Kuningas on kuin Nälkäpelin presidentti Snow ja America Katniss. 

   

Maxonin vahvat tunteet tyttöä kohtaan ovat nekin koetuksella American vaatiessa jatkuvasti lisää aikaa sekä saadessa mustasukkaisuuspuuskia. Maxon tekee kaikkensa, että voisi vakuuttaa pitävänsä tytöstä aidosti, American pähkäillessä pitääkö hän pojasta riittävästi, jotta voisi ottaa vastaan suhteen mukanaan tuomat velvollisuudet. Maxonin on vaikea luottaa Americaan, sillä tämän temperamentti on aiheuttanut jo muutamia ongelmia palatsissa. Lisäksi prinssi tietää jotain sodasta, jota Illéa käy, mutta ei pysty vielä kertomaan siitä. Odotan tammikuun lopulla ilmestyvää kolmatta osaa suurella kiinnostuksella, josko siinä paljastuisi lisää. 

Rakkaus on kaunista pelkoa. (s. 67)

Eliitti on joiltakin osin heikompi teos kuin Valinta, mutta loppua kohden paljastuu muutamia todella kiinnostavia puolia niin maan kuin kuningasperheenkin historiasta. Sankariksi kuvattu Gregory Illéa paljastuukin kansa pelastajan sijaan Donald Trumpiksi: "Tämä on minun maani. Tuntuu kuin olisin poikanen pelaamassa shakkia varmana voitostaan. Olen älykkäämpi, rikkaampi ja paljon pätevämpi kansan silmissä, ja kansa ihailee minua syistä, joita kukaan ei osaa nimetä. Siinä vaiheessa, kun joku alkaa pohtia asiaa, sillä ei ole enää väliä. Voin tehdä mitä tahdon, eikä kukaan voi pysäyttää minua." (s. 227) Aivan kuin olisin lukenut Trumpin twiittejä. 

  

Kuten edellisen osan postauksessa mainitsin, moni lukija on kummastellut American nimeä, joka alleviivaa hänen kastiaan (Viitoset ovat taiteilijoita ja Singer tarkoittaa laulajaa). Kun kastijärjestelmä otettiin käyttöön, Gregory Illéa nimesi ihmiset uudelleen - kastilleen sopien - tehdäkseen eron vanhaan valtioon ja sen historiaa. America pohtii, tietävätkö hänen vanhempansa mikä hänen sukunimensä oikeasti pitäisi olla. Häntä myös ihmetyttää, kuinka yksi ihminen on onnistunut pyyhkimään koko Yhdysvaltojen historian olemattomiin.

  

Teoksen maailma on aikaisempaa synkempi, kuvataan niin rangaistusruoskintaa kuin tyttöjen kieroja keinoja vaikuttaa kanssakilpailijoihin. Loppupuolella palatsiin hyökkää kapinallisjoukko ja America ja Maxon joutuvat vetäytymään lähimpään turvahuoneeseen. Huoneessa vietettyjen tuntien aikana pari lähentyy jälleen toisiaan ja viimeistään siinä vaiheessa sain tehtyä oman päätökseni, kuulunko Team Aspeniin vai Team Maxoniin. Toivottavasti Americakin - ja on tyytyväinen siihen haikailematta toista vaihtoehtoa.

  

Tuolla hetkellä loputkin haluni tukahduttaa tunteeni Maxonia kohtaan kaikkosivat. Halusin olla hänen rakkansa, hänen valittunsa. Halusin olla Maxonin ainoa. (s. 44)

  

   

Arvosana:

    

Takakannesta:

35 tyttöä saapui palatsiin. Vain 6 on jäljellä.

  

Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä.

  

Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi – ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?

  

America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät täsmälleen, mitä haluavat – ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa.

  

Huippusuositun Kiera Cassin ihastuttava ja romanttinen fantasia/dystopiasarja on myyty jo lähes 40 maahan, ja sarjan ensimmäinen osa vastaanotettiin innokkaasti vastaan myös Suomessa. Warner Brothers on ostanut sarjan elokuva-oikeudet, ja näyttelijävalinnat ovat käynnissä!

   

Suomentanut: Laura Haavisto, 317 sivua, Pen & Paper 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Selection (2012)

    

Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Dysphoria, Unelmien aika, Notko, se lukeva peikko, Todella vaiheessa

       

Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Ally Condie: Tarkoitettu-trilogia

  

Sarjassa ilmestynyt:

1. Valinta (2016)
2. Eliitti (2016)
3. Ainoa (tulossa tammikuussa 2017)
4. The Heir (2015)
5. The Crown (2016)

Kiera Cass: Valinta

"En ole koskaan tarvinnut paljon ollakseni onnellinen."

 

Arvostelukappale
Lukuaasteissa: Helmet 30. Viihteellinen kirja

  

Kiera Cassin nuorten dystopiasarjan aloittava Valinta kiinnitti huomioni jo englanninkielisellä versiollaan Goodreadsissa. Kun Pen & Paper kustansi sen suomenkielisen käännöksen alkuvuodesta pyysin siitä heti arvostelukappaletta. Teoksen lukeminen kuitenkin jäi erinäisten sattumusten takia vasta joulukuuhun. Olin tässä ajassa ehtinyt kuulemaan muutamia kokemuksia teoksesta. Osa lukijoista on ihastunut teokseen ja sen esittämään maailmaan, osa pitää sitä liian viihteellisenä hattarana. Olinkin hieman epäileväinen lopulta tartuttuani teokseen. Onneksi Cassin luoma maailma ei ollut ollenkaan sellainen kuin kuvittelin: tarinassa on synkkiäkin sävyjä ja maailma on paljon dystooppisempi ja sisältää enemmän yhteiskuntakritiikkiä kuin kommenttien perusteella odotin. 

  

Kun äitini odotti minua, minä potkin paljon. Hän sanoi, että tulossa on taistelija, joten hän nimesi minut sitkeästi yhtenäisyytensä puolesta taistelleen maan mukaan. (s. 253)

    

Teoksen päähenkilö on America Singer, viisilapsisen perheen keskimmäinen, vanhin kotona asuva tytär. American vanhemmat sisarukset Kenna ja Kota ovat muuttaneet pois kotoa ja hän on jäljelle jääneistä lapsista ainoa, joka tienaa vanhempien lisäksi rahaa ruokaan. Hänen nuoremmat sisaruksensa May ja Gerad ovat edelleen kotikoulussa ja etsivät vielä omaa, lain määräämää kastin mukaista ammattiaan.
 
America kokee maansa monet säännöt ja luokkaerot tukahduttavina, "aivan kuin näkumättömät kahleet olisivat sitoneet minut. Lakeja rakkauden kohteista, lomakkeita neitsyydestä - raivostuttavaa." (s. 67) Seksi kuuluu vasta avioliittoon, jotta taudit eivät leviäisi ja luokat pysyisivät erillään. Jos jää kiinni luvattomasta suhteesta, joutuu lievimmillään vankilaan, vakavimmillaan kastittomaksi. Ehkäisy on kallista ja vain ylimmillä kasteilla on siihen varaa. Hieman ristiriitaisesti lapsia kuitenkin hankitaan alemmissa kasteissa paljon, jotta työtaakka monien suiden ruokkimiseen jakaantuisi useammalle perheenjäsenelle.

  

Mutta sinun pitää tietää, että joskus rakkaus kuihtuu avioliiton paineiden alla. Se jota rakastat nyt, voi muuttua vihasi kohteeksi -- Rakkaus ei aina selviä sellaisissa olosuhteissa. -- Ansaitset rakkauden. Toivon, että voit mennä naimisiin rakkaudesta numeron sijaan. (s. 37)

  

Eletään neljännen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Kiina hyökkäsi muutama vuosikymmen aikaisemmin Yhdysvaltoihin, joka oli pahasti velkaantunut. Maasta tuli Kiinan amerikkalaisvaltio, KAV. Monet Euroopan maat liittoutuivat ja tulivat Yhdysvaltojen avuksi. Järjestäytyminen kesti kuitenkin vuosia ja samaan aikaan Venäjäkin hyökkäsi Amerikkaan. Kostoksi valtausyrityksestä Kiina aloitti sodan Venäjääkin vastaan. Lopulta Yhdysvallat voitti sodan ja nimesi valtion vallankumouksellisen sankarin Gregory Illéan mukaan. Illéa on hylännnyt demokratian ja muuttanut maan johdon monarkiaksi.

   

Historia oli niitä aihepiirejä, joissa ihmisten tiedot tuntuivat vaihtelevan sekä faktojen että yleisen tietämyksen tasolla. (s. 216) 

Mietin, miksi me kaikki tiesimme eri asioita tai jouduimme arvailemaan mikä oli totta. Miksi meille ei annettu historiankirjoja? (s. 219)

  

Nuori valtio on edelleen epävakaa, eivätkä kaikki ole tyytyväisiä nykytilanteeseen luokkaeroineen. Kapinalliset aiheuttavat paljon ongelmia mm. hyökkäämällä toistuvasti kuningasperheen palatsiin Angelesissa. Illéan kansa on jaettu kasteihin sen mukaan, kuinka paljon kenenkin perhe pystyi auttamaan maata sodan aikana. Kasteja on kahdeksan ja alimmat kastit muodostavat enemmistön kansalaisista. Ylimmässä kastissa ovat kuninkaalliset ja Kahdeksikot kastittomia. American perhe on Viitosia, taiteilijoita. American isä maalaa ja hän itse esiintyy äitinsä kanssa laulaen ja soittaen eri instrumentteja. 

  

Illéan prinssi Maxon Schreave on pian täysi-ikäinen ja maan tavan mukaan kuninkaallisen perheen pojat etsivät puolisoaan Valinnaksi kutsutun prosessin avulla, tytöt puolestaan naitetaan ulkomaille valtioiden liittolaisuuden vahvistamiseksi. Valintaan saavat osallistua kaikki vapaat 16-20 vuotiaat nuoret naiset, joiden kotiin on lähetetty kutsu. Ehdokkaita valitaan yksi jokaisesta provinssista, mikä tarkoittaa 35 kilpailijaa tulevan kuningattaren tittelistä. Neidot lähetetään palatsiin ja he saavat ladyn arvonimen. Kastiltaan Nelosesta alaspäin tulevat saavat Kolmosen statuksen ja heidän perheensä saavat rahallisen korvauksen jokaisesta viikosta, minkä he viettävät kisassa. 

  

Valinta televisioidaan puolipakolliseen tv-ohjelmaan Illéan viikkoraportti, muistuttaen hieman tosi-tv-sarjoja kuten Unelmien poikamies ja Miljonääri-Jussi. Maassa ei julkaista sanomalehtiä, joten ohjelma on käytännössä ainoa keino saada tietää maan asioista. Kastittomatkin näkevät ohjelman kirkkojen ja kauppojen näytöiltä. America ei haluaisi osallistua kisaan, mutta hänen äitinsä painostaa hakemaan jo pelkän rahallisen korvauksenkin vuoksi mitä valituksi tuleminen antaisi. Pian America huomaa yllätyksekseen päätyvänsä edustamaan provinssiaan tuhansien hakijoiden joukosta. 

  

Miten hitossa olin päätynyt tähän tilanteeseen? Vielä kuukausi sitten olin ollut varma kaikesta elämässäni, ja nyt kaikki tuttu ja turvalinen oli kadonnut. (s. 85)

  

Kisasta putoaa tyttöjä yksittäin tai useamman hengen ryhmissä, mutta heidän kohtalonsa ei ole juurikaan huonompi kuin Maxonin sydäntä edelleen tavoittelevilla. Julkisuus tekee Valintaan osallistuneista haluttuja kumppaneita ja moni kihlautuukin pian arvostettujen miesten kanssa. "En ollut tajunnutkaan, että tulevan kuninkaan hylkäämät tytöt olivat hyödykkeitä." (s. 230) Lopussa tyttöjä on jäljellä enää kuuden hengen eliittijoukko, joiden kanssa sarjan seuraava osa, punakantinen Eliitti jatkaa. 

  

"Ehkä kuningatar Amberly on oikeassa", minä sanoin. "Pitää olla oma itsensä. Mieluummin haluaisin, että Maxon lähettäisi minut kotiin, koska olen oma itseni, kuin että hän pitäisi minut täällä koska yrittäisin olla joku muu." (s. 267)

  

Nopeasti ahmimani Valinta on erittäin kiehtova tapaus dystopiakentällä. Siinä on samankaltaisia aineksia kuin Nälkäpelissä, Outolinnussa tai Deliriumissa, mutta sen maailma on omanlaisensa. En ollut varautunut näin syvälliseen sekä runsaasti historiaa ja yhteiskuntaa käsittelevään teokseen. Tiedostan, että sellainen ei varmaankaan kaikkien lukijoiden mieleen ole, mutta itse nautin suuresti tästä taustoituksesta, joka auttoi luomaan eheämmän kuvan maailmasta. Kuviteltu maailma on lisäksi paljon uskottavampi nyt, kun Donald Trump valittiin presidentiksi - pelkästään jo siinä on riittävän hyvä syy hylätä presidentin titteli ja ottaa käyttöön kuninkaaksi nimittäminen. 

  

America on myös mielenkiintoinen hahmo, josta pidin paljon, vaikka moni kuvaileekin häntä ärsyttäväksi tai liian täydelliseksi ja ihmettelee erikoista nimivalintaa. Hän on kriittisesti ajatteleva, suorapuheinen, kamarineitonsa huomioonottava ja luonnollinen, eikä hän anna glamourin nousta päähänsä. Hän ystävystyy yhden kilpasiskonsa kanssa ja heidän suhteensa kehittymistä on mukavaa seurata. Toki hahmolla on omat kompastuskivensä, kuten genren kliseeksi muodostunut kolmiodraama. Pieni ennalta-arvattavuuskaan ei haittaa lukukokemusta, sillä tie lopputulokseen sisältää mielenkiintoisia juonikuvioita.

  

Aloitin Eliitin heti Valinnan perään, mutta omistamassani kappaleessa oli kustantamon sivuillakin tiedotettu virhe sivujen latomisessa, sillä sivut 80-100 olivat korvaantuneet painossa toistaen edelliset 20 sivua. Onneksi kirjastosta varaamassani kappaleessa ei ollut samaa vikaa, ja sain sen päivää ennen jouluaattoa täydelliseksi lomalukemiseksi. Pystyin siis jatkamaan koukuttavan sarjan lukemista ja bloggaus toisesta osasta ilmestyy tammikuun alussa, kun palaan lyhyeltä matkaltani perheeni luota Kuopiosta. 

   

Aion ehdottomasti lukea lisää sarjaa, ja sen kolmas suomennettu osa Ainoa ilmestyykin jo tammikuun loppupuolella. Jossain sarjan myöhemmässä osassa on kuulemma mukana suomalaisia hahmoja, kuinka jännittävää! Valinnasta on tekeillä myös elokuva ja seuraan kiinnostuneena kuinka roolitukset tullaan tekemään. Minun mielikuvani Americasta on jokseenkin tällainen. Suosittelen tutustumaan sarjaan ennakkoluulottomasti, sillä hömpän alta löytyy kiehtovia havaintoja ja ajatuksia herättäviä kysymyksiä feministilukijalle (esim. miksi kasti määrittyy miehen mukaan sellaisessakin tapauksessa, jossa naisen asema olisi korkeampi).

 

Arvosana:

    
Takakannesta:

Kolmellekymmenelleviidelle tytölle Valinta on elämän mullistava mahdollisuus. Se on tilaisuus paeta jo syntymässä valmiiksi määriteltyä elämää. Tilaisuus tempautua kimaltavien iltapukujen ja mittaamattoman arvokkaiden korujen maailmaan. Tilaisuus elää palatsissa ja kilpailla komean prinssi Maxonin sydämestä.

  

America Singerille Valintaan joutuminen on kuitenkin painajainen. Sen myötä hän joutuu hylkäämään salaisen rakkaussuhteensa kastiltaan häntä alempiarvoiseen Aspeniin. Se tarkoittaa myös kotoa lähtemistä ja osallistumista ankaraan kilpailuun kruunusta, jota hän ei halua. Lisäksi se merkitsee elämää palatsissa, jossa jatkuvana uhkana ovat kapinallisten väkivaltaiset hyökkäykset.

  

Sitten America tapaa prinssi Maxonin. Vähitellen hän alkaa kyseenalaistaa itselleen tekemiään suunnitelmia – ja ymmärtää, että hänen haaveidensa elämä ei ehkä vedä vertoja yllättävälle tulevaisuudelle.

   

Suomentanut: Laura Haavisto, 340 sivua, Pen & Paper 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Selection (2012)

    

Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Dysphoria, Unelmien aika, Todella vaiheessa, Kirjaston kummitus, Hemulin kirjahylly, Sivujen välissä

     

Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Ally Condie: Tarkoitettu- trilogia