keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Kiera Cass: Eliitti

"Illéa ei ehkä ole täydellinen. Itse asiassa kaukana siitä.
Mutta minulla on... Minulla on toivoa."
   
   
Arvostelukappale
   
Kiera Cassin nuortendystopia-sarjan aloittanut Valinta pyyhkäisi jalat altani ja luin jatko-osan Eliitti heti sen perään. Postaus sisältääkin siis luonnollisesti muutamia yksityiskohtia ensimmäisestä osasta - You have been warned
   
Tämä sarja on siitä mielenkiintoinen, että vaikka suuret linjaukset ovatkin usein ennalta-arvattavia, välissä ehtii tapahtua kaikenlaista, mikä ylläpitää mielenkiintoa. Minua ei itseasiassa näiden kirjojen kanssa haitannut arvata tapahtumia etukäteen, sillä itse lopputulosta kiinnostavampaa on kuinka se saavutetaan. Harmillisesti suurimman osaa kirjaa kuluu kuitenkin siihen, kun America epäröi pitääkö Aspenista vai Maxonista enemmän. (Aspen on siis American salainen poikaystävä kotikaupungista ja päätynyt vartijaksi ylentyneenä sattumalta töihin palatsiin.) Trilogioiden toisten osien tapaan tarina jatkaa kerrontaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi, eikä siis muodosta yhtä eheää kokonaisuutta. 
 
Oli kuin Valinnassa olisi ollut kyse yhdestä päätöksestä: Maxon vai Aspen. -- Olinko Viitonen vai Kolmonen? Kun tämä olisi ohi olisinko Kakkonen vai Ykkönen? Eläisinkö elämäni upseerin vaimona vai kuninkaan? -- Voisinko olla onnellinen kummin tahansa? (s. 214)
 
Kuningas Clarkson saa tarpeekseen American suorasanaisuudesta, ja yrittää pudottaa hänet pois Valinnasta. Maxon kuitenkin nousee isäänsä vastaan, sillä Valinta on hänen, vaikka kuningas ja tämän neuvonantajat ovatkin saaneet tahtonsa läpi Valinnassa jäljellä olevien tyttöjen mukanaolosta. Itseasiassa America on ainoa, jonka Maxon sai itse valita: Celeste on mallintöidensä ansiosta jo valmiiksi kuuluisa, Elisellä on sukulaisia Uudessa-Aasiassa, Marlee ja Kriss ovat kansan suosikkeja ja Natalieta on helppo ohjailla. America on Eliitin tytöistä alhaisimmasta kastista ja kuningas käyttää tätä seikkaa hyödykseen aina kun America toimii epäladymaisesti. Kuningas on kuin Nälkäpelin presidentti Snow ja America Katniss. 
   
Maxonin vahvat tunteet tyttöä kohtaan ovat nekin koetuksella American vaatiessa jatkuvasti lisää aikaa sekä saadessa mustasukkaisuuspuuskia. Maxon tekee kaikkensa, että voisi vakuuttaa pitävänsä tytöstä aidosti, American pähkäillessä pitääkö hän pojasta riittävästi, jotta voisi ottaa vastaan suhteen mukanaan tuomat velvollisuudet. Maxonin on vaikea luottaa Americaan, sillä tämän temperamentti on aiheuttanut jo muutamia ongelmia palatsissa. Lisäksi prinssi tietää jotain sodasta, jota Illéa käy, mutta ei pysty vielä kertomaan siitä. Odotan tammikuun lopulla ilmestyvää kolmatta osaa suurella kiinnostuksella, josko siinä paljastuisi lisää. 

Rakkaus on kaunista pelkoa. (s. 67)

Eliitti on joiltakin osin heikompi teos kuin Valinta, mutta loppua kohden paljastuu muutamia todella kiinnostavia puolia niin maan kuin kuningasperheenkin historiasta. Sankariksi kuvattu Gregory Illéa paljastuukin kansa pelastajan sijaan Donald Trumpiksi: "Tämä on minun maani. Tuntuu kuin olisin poikanen pelaamassa shakkia varmana voitostaan. Olen älykkäämpi, rikkaampi ja paljon pätevämpi kansan silmissä, ja kansa ihailee minua syistä, joita kukaan ei osaa nimetä. Siinä vaiheessa, kun joku alkaa pohtia asiaa, sillä ei ole enää väliä. Voin tehdä mitä tahdon, eikä kukaan voi pysäyttää minua." (s. 227) Aivan kuin olisin lukenut Trumpin twiittejä. 
  
Kuten edellisen osan postauksessa mainitsin, moni lukija on kummastellut American nimeä, joka alleviivaa hänen kastiaan (Viitoset ovat taiteilijoita ja Singer tarkoittaa laulajaa). Kun kastijärjestelmä otettiin käyttöön, Gregory Illéa nimesi ihmiset uudelleen - kastilleen sopien - tehdäkseen eron vanhaan valtioon ja sen historiaa. America pohtii, tietävätkö hänen vanhempansa mikä hänen sukunimensä oikeasti pitäisi olla. Häntä myös ihmetyttää, kuinka yksi ihminen on onnistunut pyyhkimään koko Yhdysvaltojen historian olemattomiin.
  
Teoksen maailma on aikaisempaa synkempi, kuvataan niin rangaistusruoskintaa kuin tyttöjen kieroja keinoja vaikuttaa kanssakilpailijoihin. Loppupuolella palatsiin hyökkää kapinallisjoukko ja America ja Maxon joutuvat vetäytymään lähimpään turvahuoneeseen. Huoneessa vietettyjen tuntien aikana pari lähentyy jälleen toisiaan ja viimeistään siinä vaiheessa sain tehtyä oman päätökseni, kuulunko Team Aspeniin vai Team Maxoniin. Toivottavasti Americakin - ja on tyytyväinen siihen haikailematta toista vaihtoehtoa.
  
Tuolla hetkellä loputkin haluni tukahduttaa tunteeni Maxonia kohtaan kaikkosivat. Halusin olla hänen rakkansa, hänen valittunsa. Halusin olla Maxonin ainoa. (s. 44)
  
   
Arvosana:

  
Takakannesta:
35 tyttöä saapui palatsiin. Vain 6 on jäljellä.
  
Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä.
  
Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi – ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?
  
America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät täsmälleen, mitä haluavat – ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa.
  
Huippusuositun Kiera Cassin ihastuttava ja romanttinen fantasia/dystopiasarja on myyty jo lähes 40 maahan, ja sarjan ensimmäinen osa vastaanotettiin innokkaasti vastaan myös Suomessa. Warner Brothers on ostanut sarjan elokuva-oikeudet, ja näyttelijävalinnat ovat käynnissä!
   
Suomentanut: Laura Haavisto, 317 sivua, Pen & Paper 2016
    
Alkuperäinen nimiThe Selection (2012)
    
Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Dysphoria, Unelmien aikaNotko, se lukeva peikkoTodella vaiheessa
       
Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Ally Condie: Tarkoitettu-trilogia
  
Sarjassa ilmestynyt:
  1. Valinta (2016)
  2. Eliitti (2016)
  3. Ainoa (tulossa tammikuussa 2017)
  4. The Heir (2015)
  5. The Crown (2016)

17 kommenttia:

  1. Todella nopeaa ja ihanaa luettavaa tämä minusta oli, maltan tuskin odottaa, että saisin kolmannen osan jo käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkäsin paljon. Ihmetellyt kyllä joitakin kommentteja, kuinka kepeäksi maailma mula näissä teoksissa kuvataan, vaikka minusta maailma onkin aika synkkä ja rajoittava. Toki näissä on paljon pukuleikkiä, rakkausdraamaa ja Unelmien poikamies-kuvioita, mutta ei tarvitse lukea edes rivien väleistä saadakseen kuvan teoksen maailmasta palatsin ulkopuolella. Tahdon saada Ainoan pian käsiini, sillä näihin jää koukkuun.

      Poista
  2. Minusta tämä oli dystopiahömppää, eli dystopian ja naistenhömpän sekoitusta... ja minä pidin siitä! Välillä vaan tarvii kevyempää luettavaa ja siihen tämä sopii oikein mainiosti. Itsekin odotan innolla seuraavaa osaa! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kyllähän tästä siis tulee kevyempi fiilis kuin monesta muusta dystopiasta, vaikka on tässäkin maailmassa synkät puolensa. Jotenkin vaan tosi koukuttavaa viihdettä, jota jää haluamaan lisää. :)

      Luin joulun seutuun Katharine McGeen Tuhat kerrosta -sarjan avauksen. Kirjailija sanoi eräässä haastattelussa, että ollessaan töissä kustannusalalla, hän näki vain yhdellä muotilla kuvattuja tulevaisuuksia nuorille = dystopiaa ja halusi tehdä valoisamman maailman. No, minusta se idea jäi vain ajatukseksi, sillä teos oli dystopiaa ja melko keskinkertainen sellainen (lue: kliseinen).

      Poista
  3. Luin kyseisen teoksen noin kahdessa päivässä. Tällä hetkellä luen "Ainoa" -pokkaria. Itseasiassa, luin aikaisemman arvostelusi "Valinta" -pokkarista, mikä inspiroi minua lukemaan koko sarjan. Oli ihan itsellenikin yllätys kuinka paljon pidän tästä sarjasta ja oli pitkästä aikaa mukavaa lukea jotain. (En ole vähään aikaan lukenut oikeastaan mitään, koska mitään itseä miellyttävää luettavaa ei ole löytynyt.)
    Olen aina pitänyt kunnon kolmiodraama jutuista (mutta silti sen suosikin pitää aina voittaa! [Joo, Team Maxon myös. xD]), rakkaudesta, ihanista puvuista, kunnon vehkeilystä, dystopiasta ja ripauksesta kunnon kapina meininkiä. Minusta America on ihana hahmo (kun ei tuskaile rakastaako Maxon häntä vai ei ja entäs se Aspen?), koska on niin voimakas ja jotenkin samalla niin tavallinen. Pystyin samaistumaan American tuntemuksiin monissa kohtaa (esim. alussa kun America oli "ruoka on todella hyvää täällä" niin olin ihan samoilla linjoilla) ja American tapa toimia oli monissa kohdissa liikuttavaa. Juuri sellaista inhimillisyyttä mitä OIKEASTI tarvittaisiin enemmän tässä maailmassa (kun America esim. syöksyi lavaa kohden, haluten lopettaa Marleen piiskauksen), oli mukavaa ja samalla ihanaa lukea. Maxon oli monissa kohtaa ihana ja Aspen...en tiedä miksi, mutta se fakta että Aspen vähän niin kuin vain kiikutettiin kuvaan puoliväkisin tuntui siltä, et "miksih?" Tajuan sen kolmiodraama jutun, mutta oli jotenkin ihanan herkullista miten "Valinta"-pokkarissa America räpiköi tunteidensa kanssa Aspenia kohtaan ja oli vähän sillai "pitää päästä tuosta yli", ja sitten pum! Aspen ilmestyy...tavallaan Aspenin funktion ymmärtää vasta "Ainoa"-kirjassa. (Siis joo, "Valinta"-pokkarin lopussa päätin liittyä Team Maxoniin...ja tässä "Eliitissä" aloin parittaa Aspenia yhden toisen kanssa...saa nähdä miten käy.)
    Yksi iso ylläri muuten oli se, että nämä oli julkaistu vain (ilmeisesi?) pokkari versiona. En ole tätä ennen oikeasti lukenut pokkareita...(Ja joo, koska en osaa lukea jotain ihme koodeja mitä kirjoissa/pokkareissa on [kirjaston sivuilla], niin en tajunnut tätä. ^^')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi! Mahtavaa kuulla, että bloggaukseni innosti sinua lukemaan tämän sarjan. ♥ Nämä ovat todellakin nopeasti ahmittavia teoksia. Odotan jo mielenkiinnolla sarjan neljättä osaa, jonka pitäisi ilmestyä syksyllä.

      America on tosiaan kiinnostava hahmo, silloin kun ei pohdi poikaongelmiaan ja uskottavampi moniin muihin dystopiasankarittariin verrattuna (esim. 5. aalto sarjan Cassie oli lopussa aika epäuskottava). Americalla on hyvä moraalinen kompassi, hänen tekonsa ja kykynsä ovat oikeassa suhteessa hänen ikäänsä ja fyysiseen voimaansa.

      Aspenin ennakko-odotuksia suurempi rooli oli tosiaan hieman tylsä ratkaisu. Esim. kirjeiden lähettäminen tai salainen tapaaminen puutarhassa olisi ollut paljon kiinnostavampaa, kuin että hän vain astui suoraan mukaan palatsin arkeen.

      Kiinnostaisi kuulla kenen kanssa paritit Aspenia. Minulla ei ollut oikeastaan mitään toiveita Aspenin suhteen, mutta kirjailija on hänellekin kirjoittanut ihan mielenkiintoisia juonenkäänteitä.

      Yllättävän moni teos, etenkin käännösteos nuorille ilmestyy nykyään suoraan pokkarina tai isokokoisena pehmeäkatissena teoksena. Tällaisia ovat olleet mm. Nicole Yoonen Kaikki kaikessa ja Alan Bradleyn Flavia de Luce -dekkarisarja (suosittelen molempia).

      Poista
    2. Hei!

      Kyllä, näin siinä pääsi käymään. *Naurua.* Tällä hetkellä katselen muuten blogiasi, yrittäen löytää mielekästä luettavaa tämän sarjan jälkeen. (Minua auttaa aina tosi paljon, jos joku on kirjoittanut sarjasta etukäteen...)
      Niin ovat! Kirjat olivat jotenkin mielekkäästi kirjoitettuja ja henkilöhahmot olivat hyviä. (Jopa ne kaikkein ärsyttävimmät, jotka loppujen lopuksi paljastuivat ihan "mukaviksi" [Celeste] tai jatka pitivät linjansa loppuun asti [American kiipijä isoveli]). Heh, olen laittanut "Perillisen" jo kirjaston varauslistalle. ^^

      Niin on. America on jotenkin..."tavallisempi". Siis ei mikään unelmien sankaritar tai vastakotana nössö josta kasvaa joku sankaritar lopussa, vaan aikas tavallinen nuori nainen jolla on vahva tahto. Pidän voimakastahtoisista sankarittarista. ^^ Öööh, nyt ei kyllä soita mitään kelloja tuo "5. aalto" -sarja...et joop. (Onko sinulla kyseisestä sarjasta arvostelua jossain täällä blogissassi? Nyt alkoi vähän kiinnostaa...) Ja totta.

      Niin minustakin! Jotenkin odotin kunnon hiippailu meininkiä, salaisia tapaamisia (kyllä, olen romantikko) ja sen sellaista...mutta loppujen lopuksi oli ihan ok omalla tavallaan että Aspen tuli mukaan miten tuli. Jotenkin kun Aspen hyväksyi sen, ettei saisi Americaa, hänen roolinsa muuttui mielenkiintoiseen ja itseasiassa hyvään suuntaan. (Ensin alkuun en oikein pitänyt Aspenista. Jotenkin tuli sellainen olo, että hän on mäntti, vaikka ymmärsinkin hänen syynsä toimia miten hän toimi.)Ehkä paras asia kokoasiassa oli se, että loppujen lopuksi Aspen hyväksyi American YSTÄVYYDEN ja toisin päin. Melkein kaikissa kolmiodraamoissa näin ei käy ja se on ikävää. Tietysti se voi tuntua vaikealta/hankalalta olla ex:n kanssa kaveri, mutta ei aina tarvitsisi mennä evakkoon jonnekin/olla yksin elämänsä loppuun asti/kuolla typerän "urhoollisesti". Ovathan nämä kliseet ihan mukiin meneviä, mutta tämä vaihtoehto oli kivan "raikas" siihen normiin verrattuna.

      Lucy. En tiedä miksi, mutta jossain vaiheessa paritus alkoi tuntua itseasiassa tosi hyvältä. Ehkä se, että Lucy oli kuvattu heikoksi, täriseväksi, mutta silti vahvaksi sisältä oli sellaista, mitä ajattelin Aspenin tarvitsevan...ja jotenkin he olisivat toistensa vastakohtia Aspenin ja American suhteeseen verrattuna. Samalla myös se, että Aspen oli vahva ja tulinen toisi mukavan lisä mausteen Lucyn ja hänen suhteeseensa. Onneksi kirjailija (ilmeisesti) oli ajatellut asiat näin, koska jos Aspen olisi joutunut jonkun muun kanssa niin olisi tullut jotenkin surullinen olo. Lucy oli selvästi yksi sivuhahmoista joista pidin paljon, joten toivoin hänelle vain kaikkea onnea.

      Johtuu varmaan siitä, että halutaan säästää rahaa/metsiä. Varmaan joku tuollainen "hieno" syy siihen on, mutta olen myös huomannut tämän, nyt kun olen katsellut vähän enemmän taas kirjoja mitä voisi lukea... Pitääkin katsastaa tuo "Kaikki kaikessa" -kirja. En ole kauhea dekkarien lukija (menen enemmänkin romantiikan, fantasian, scifin, dystopian ja mangojen perään, mutta saa aina olla sekoituksiakin), mutta tuota toista voisi vilkaista...

      Poista
    3. Toivottavasti löydät lisääkin luettavaa täältä. Tuossa sivussa on eri teemojen mukaisia hakusanoja, esim. dystopiaa löytyy paljon lisää. 5. aalto-trilogiasta olen blogissani kirjoittanut, tässä linkki ensimmäiseen osaan: http://kirjakissa.blogspot.fi/2013/10/rick-yancey-5-aalto.html

      Jos haluat suoria suosituksia, niin kommentoi, mitä olet lukenut ja mistä tykännyt/mikä ei toiminut niin osaan antaa personalisoituja vinkkejä. :)

      Hauska, että olit ajatellut L+A-shippausta. :) Lucy oli American palvelusväestä kyllä kiinnostavin kokemustensa vuoksi. Rohkea veto nuortenkirjaan.

      Kirjabloggaajat keskustelivat joskus pokkareiden ja french-flap (pehmeäkantinen, jossa kansi taittuu sisälle) teosten olevan maailmalla yleisempiä kuin kovakantisten ja että ne olisi halvempia tehdä.

      Kaikki kaikessa on ihana YA-kirja, juuri sopivassa suhteessä söpöä höttöä ja vakavia teemoja. Olen suositellut etenkin Tähtiin kirjoitetun virheen, Rainbow Rowellin ja Jennifer Nivenin faneille.

      Minäkään en dekkareiden himolukija ole, muutamia kuitenkin vuodessa tarttuu luettavaksi. Miljöö ja ajankuva ei saa olla nykyaikaan sijoittuva vaan joko historiallinen (Flavia 1950-luvulle) tai futuristinen (esim. J.D. Robbin Eve Dallas -sarja, joka muistaakseni sijoittuu 2050-luvulle).

      Flavia on ihana 11-vuotias myrkynkeittäjä, joka tosiaan 1950-luvun brittiläisellä maaseudulla tutkii murhia. Todella nopealukuisia ja koukuttavia.

      Loppuun vielä tämän vuoden parhaita lukukokemuksia, jospa joku nistä kiinnostaisi ja et ole vielä lukenut:

      - Becky Albertallin Minä, Simon, Homo Sapiens (söpö YA-kirja homopojasta, annoin 5 tähteä)
      - M.R. Careyn Maailman lahjakkain tyttö (vähän erilaisen zombiekuvan esittelevä teos)
      - Margaret Atwoodin Orjattaresi (ajankohtainen ja ajatuksia herättävä dystopia naisten oikeuksista)
      - Stephanie Garberin Caraval (teos, jossa todellisuus ja kuvitelma sekoittuvat)
      - Erika Vikin Hän sanoi nimekseen Aleia (tätä ei vielä blogissa ole, mutta on steampunkilla ja villin lännen kuvastolla höystettyä fantasiaa)

      Poista
    4. Olen varma, että löydän tästä blogista lisää luettavaa. ^^ (Jotkut kirjat yms, joita olet lukenut/lukulistalla kuulostavat mielenkiintoisilta.) Kiitoksia paljon linkki-vinkistä!

      Aww, se olisi kivaa, jos voisit. ^^
      Tosin, varoituksen sana: olen kauhean ronkeli mitä tulee siihen, mitä luen ja en. En esim. lue suomalaista kirjallisuutta. (No, poikkeuksia on muutama, esim. ”Ronja, Ryövärintytär” ja ”Jasper, Jesper ja Joonatan”.) Olen aina välillä yrittänyt, mutta mikään ei ole oikein iskenyt, joten lopetin suomalaisten kirjojen katselun kokonaan. (Jotenkin suomalaiset tuntuvat ajattelevan liian ”ahtaasti” minun makuuni, kun kirjoittavat.) En myöskään pysty lukemaan kauhua (joten siksi en voi lukea ”Maailman lahjakkain tyttö”, koska zombit ovat ykkös inhokkini tuolla saralla. Ihmissudet, vampyyrit yms, menevät, mutta EI ZOMBEJA!) ja dekkareista en välitä (jätän sen puolen äidilleni).
      Olen lukenut ”Tähtiin kirjoitettu virhe” (nom, nom, olipa ihana kirja ja elokuva!), ”Mustesydän” (ihana sarja, vaikka loppu vähän lopahtikin ja elokuva oli kuraa), olen pitänyt myös Cornelia Funken muista kirjoista suuresti (mutta en uusimmista ja ihan lapsille tarkoitettuja en ole lukenut), Diana Wynne Jonesin ”Liikku Linna” (ja kaikki siihen maailmaan liittyvät kirjat, mutta ainoa mistä OIKEASTI pidin oli ”Liikkuva Linna”. Anime-leffakin oli ihana!) ja Derkinhovin musta ruhtinas-sarja (aloitin ensimmäisen kirjan lukemisen jotain kolme kertaa, ennen kuin natsasi), pidin myös Terry Pratchettin kirjoista, mutta Kiekko maailma-sarjaa en vain pystynyt lukemaan. Kun luin ensimmäisen sivun ensimmäisestä kirjasta, aivojani sai etsiä seinältä. Jotenkin se tapa millä Pratchett oli kuvaillut oli vain liian…liikaa. (Tosin ”Karjupukki” elokuva oli aivan mahtava! Minusta Pratchettin teokset pääsevät ehkä parhaiten oikeuksiinsa valkokankaalla, koska hänen Kiekko maailmansa teokset ovat niin täyteläisiä.) Eniten pidin Pratchettin ”Vapaat pikkumiehet” ja ”Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännät” -kirjoista. Olen lukenut Artemis Fowl-sarjan ja se oli ihan mukiin menevä, mutta jotenkin lopahti…(En pitänyt ”Toivomuslista”-kirjasta ja ”Supernaturalisti” oli ihan ok.) Lumotun metsän kronikat oli myös hyvä sarja! (Vaikka vika kirja sarjassa oli pettymys.) Lene Kaaberb:n ”Näkijän kirja” sarja oli hyvä. (En nyt muista olenko lukenut ”Katrionan tarina” -trilogian myös häneltä, siitä on vähän aikaa kun viimeksi luin hänen teoksiaan), Melissa Marr:n suomennetut teokset ”Ilki ihana” oli ihan MAHTAVA ja pidin myös hänen ”Sala kavala” -kirjastaan. Harmi kun hänen muita teoksiaan ei ole julkaistu suomeksi…;__; Redwall-sarja oli myös hyvä. Nyt ei tule muuta mieleen mitkä olisivat olleet hyviä kirjoja (mutta olen kyllä lukenut enemmän kuin nyt listasin), mutta tuossa jotakin. (Tulipas tuosta kuitenkin törkeän pitkä lista. ^^’)

      Ja kun sun laivasi saapuu satamaan…xDD Ja niin oli. Samalla oli myös mukavaa lukea Lucyn kasvua kirjassa.

      Poista
    5. Niin olen ymmärtänyt. Noita french-flappeja onkin tullut vastaan…(Eniten tosin inhan kirjoissa kansia, jotka voi irrottaa. Siis miksi? Koska. ne. aina. tippuvat. lukiessa!! *Heittää irtokannet juhannus kokkoon.*)

      Laitoin juuri eilen tuon ”Kaikki kaikessa” ja ” Minä, Simon, Homo Sapiens” varauslistalle. Kuulosti sen verran ihanan riipaisevalta tuo ensimmäinen, että oli pakko laittaa lainauslistalle ja tuo viimeiseksi mainittu mielenkiintoiselta.
      Lueskelin sinun kirjoitustasi tuosta ”Orjattaresta” ja se kuulosti tavallaan mielenkiintoiselta ja vähän pelottavalta…pitää laittaa mietintä myssyyn voisinko lukea sen, vai en. (Olen itse feministi ja aihe tuntui tosi kiinnostavalta + dystopia.)
      Caravalistakin luin kirjoituksesi…(Jotenkin se ei tuntunut kuitenkaan ihan niin koukuttavan hyvältä, joten sekin meni mietintä listalle että ”lukeako vai ei?”)
      ”Hän sanoi nimekseen Aleia”:sta olen lukenut tuon esittely tekstin ja tuollaisenaan se ei oikein herätä kiinnostusta (varmaan luen siitä jotain arvosteluja ensin, ennen kuin teen tuomion. Heh.)
      Mutta ainakin pitää kiirettä noiden kirjojen kanssa (sitten kun ne tulevat) ja olen jo lainannut ”The Beauty and the Beast: Kirjaan kadonnut” -kirjan. Saa nähdä millainen tuo on.

      Poista
    6. Meillä onkin näköjään paljon samoja luettuja ja suosikkeja. Monet mainitsemani olen lukenut jo ollessani yläasteella ja lukiossa, useat niistä löytyvät myös omasta hyllystäkin.

      Minullakin on välillä kausia, jolloin suomalainen kirjallisuus tökkii. Joskus maistuvat liian anglismeilta, ideat käytetyiltä tai vain keskeneräisiltä, mutta löytyy suomalaisilta kirjailijoilta hyviäkin teoksia. Mikä sinua erityisesti haittaa kotimaisissa teoksissa? Miljöö, hahmot, teemat? Listaan tähän muutamia suomalaisia teoksia, jotka on mielestäni kirjoitettu avarakatseisesti:

      - Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
      - Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (Itäranta asuu Englannissa ja teos ilmestyi yhtä aikaa suomeksi ja englanniksi, kirjailijan itsensä kirjoittamana sekin. On julkaissut myös toisen teoksen, Kudottujen kujien kupunki, jota en ole vielä lukenut.)
      - Johanna Sinisalo: Auringon ydin (vrt. Orjattaresi)

      Zombit taitaa olla aika monelle sellainen genre, jota ei tule luettua. Itsekään en ole zombie-fani, mutta tuo esitti kiinnostavan erilaisen syntytarinan zombeille.

      Tähtiin kirjoitettu virhe on ihana ja tunteisiin vetoava. Muut Greeniltä lukemani teokset eivät ole olleet yhtä hyviä, mutta syksyllä ilmestyy Will Grayson, Will Grayson, jonka kirjoitti jonkun toisen kirjailijan kanssa. Se kiinnostaa.

      Mustesydän-sarjasta olen lukenut vain ekan osan vuosia sitten. Olen samaan mieltä elokuvasta, ei tavoittanut teoksen tunnelmaa tai hahmoja. Funken uudemmat teokset ei ole niin onnistuneita, esim. Reckless-sarja.

      Liikkuvasta linnasta tykkäsin enemmän Miyazakin versiosta, vaikka muuttikin paljon asioita. Derkinhovin musta ruhtinas on sekin suosikkejani, mutta paljoa en muista enää. On omanakin, mutta vielä äidin luona. En ole opiskelupaikkakunnalle siirtänyt kaikkia kirjoja. Pitää lukea jossain vaiheessa uudelleen. Oletko lukenut muita hänen teoksiaan? Merlin salaliitto teki aikoinaan vaikutuksen, mutta senkin lukumuistot ovat haalsituneet jo.

      Olen lukenut Pratchettilta vain pari ei-kiekkomaailma teosta, jotenkin ne eivät ole koskaan kiinnostaneet, yhtenä syynä että on niin mahdottoman pitkä sarja. Ensimmäinen kirjani häneltä oli Valtio, josta pidin paljon. Kannattaa tutustua! Kaksi muuta lukemaani on toisen kirjailijan kanssa yhteistyössä tehtyjä, Hyviä enteitä Neil Gaimanin kanssa (enkeli ja demoni taistelemassa yhden pojan sielusta. Mainiosta ideastaan huolimatta ei ollut ihan niin hyvä kuin olisi voinut olla) ja Pitkä Maa yhdessä Stephen Baxterin kanssa (rinnakkaisulottuvuuksia).

      Colferin teoksista olen lukenut vain Toivomuslistan (ainakin kahdesti) ja vähän aikaa sitten tuon Supernaturalistin, jossa oli kiinnostava idea, mutta juonen kuljetus ja maailman hyödyntäminen jätti kaipaamaan vielä jotain enemmänkin. Harmittaa aina, kun kirjailija ei saa hyvästä ideasta enempää irti. Artemis Fowleja en ole lukenut yhtään. Hyllyssä kylläkin odottelisi lukemistaan kirjailijan steampunk teos Siipimies.

      Lumotun metsän kronikat oli nuorempana ihan huippu sarja. Luin ekan osan uudelleen vähän aikaa sitten ja oli pysynyt kyllä edelleen hyvänä. Aina ei nuoruussuosikit ole lumoavia uudelleen luettaessa.

      Kaaberbølin sarjaakin luin ainakin osan, mutta jossain vaiheessa kiinnostus lopahti. Marrin Ilki ihana ja Sala kavala oli tosi hyviä. Luin ne kun muutin Ouluun eli joskus 2008 tai 2009 ja minuakin harmittaa, ettei ole suomennettu enempää. Englanninkielisiä jatko-osia ei löydy kirjastosta.

      Redwallin taru-sarjaa minulla on hyllyssä odottamassa pari ekaa osaa, kun tullut kirppareilla vastaan edullisesti. Vielä en ole tutustunut.

      Poista
    7. Irtopaperikannet on haastavia. Nykäisenkin nuo "pölytakit" (niin kuin engalnninkielinen termi on) pois lukemisen ajaksi ja laitan takaisin, kun olen lukenut loppuun. Menevät nopeasti nuhruisen näköisiksi.

      Mainitsemiesi teosten perusteella uskallan suositella ainakin näitä, jotka löytyvät blogistanikin, osan postaus tosin jo kuuden vuoden takaa eli kirjoitusteni tyyli ja sisällön määrä eroaa uudemmista. Toivottavasti et ole näitä kaikkia jo lukenut:

      - Isabel Abedi: Lucian
      - Bernard Beckett: Genesis
      - Ally Condie: Tarkoitettu
      - Neil Gaiman: Coraline varjojen talossa
      - Kerstin Gier: Lupaus - Unien ensimmäinen kirja
      - Dmitri Gluhovski: Metro 2033
      - Michelle Harrison: 13 Lahjaa (keijuja)
      - Johan Harstad: Darlah: 172 tuntia Kuussa
      - Hugh Howey: Siilo
      - Lauren Oliver: Delirium - Rakkaus on harhaa / Kuin viimeistä päivää
      - Mary E. Pearson: Kuka on Jenna Fox?
      - Philip Reeve: Kävelevät koneet
      - Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
      - Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla
      - Veronica Roth: Outolintu
      - Jennifer E. Smith: Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea
      - Maggie Stiefvater: Väristys (ihmissusia)
      - Colin Thompson: Uusi Eeden (Pratchettmainen dystopia)

      Poista
    8. Tässä vielä vinkkejä kotimaisiin teoksiin kirjabloggaajatutuiltani (näitä ei blogissani ole esitelty):

      - Maria Carole: Tulen tyttäriä
      - Maija Haavisto Adeno
      - J.S. Meresmaa: Mifonki-sarja ("ja jos on rohkeampi, niin Keskilinnan ritarit")
      - Christine Thorel: Liskon häntä

      Näitäkin suositeltiin (ja näistä olen blogannutkin):

      - K.K. Alonki: Kevätuhrit
      - Elina Pitkäkangas: Kuura

      Poista
    9. Mukava kuulla, että löytyi yhtäläisyyksiä mitä on tullut luettua/ovat suosikkejasi.

      Ymmärrän tuon, tai siis, minulla on joskus kausia jolloin en lue mitään. Jotenkin ei vaan huvita ja sitten tuleekin kauhea tarve lukea niin maan pirusti. Eniten minua haittaa suomalaisissa teemat, mielikuvituksen puute ja se, että jotenkin tuntuu, etteivät suomalaiset vain osaa kirjoittaa ns. tarpeeksi vapaasti. Teemat ovat yleensä hyvin samanlaisia: ammennetaan aina näistä vanhoista suomalaisista myyteistä, tai sitten ihan lapin taiasta, mistä päästään siihen että ”hei haloo, tämä pyörä tuli jo keksittyä” -fiilis. Jotenkin suomalaiset eivät vain osaa kirjoittaa kutkuttavasti meidän omista örkeistämme…siksi perus-fantasiakin tuntuu niin raivostuttavalta! Tässä vaiheessa minulle kävisi jo ihan perus skenaario: lohikäärme nappaa prinsessa, prinssi pelastaa prinsessan ja lopussa he menevät naimisiin. Jopa noin yksinkertainen tuntuu olevan vaikea kirjoittaa ilman että se kuulostaa teennäiseltä. Suomalaisilla on vain tapana kirjoittaa minusta tylsästi…Sama juttu jos luen fan ficciä. (Olen lukenut vain yhden suomalaisen ficin joka oli hyvä, ilman että kyseessä oli jokin huumori ficci.) Tai ehkä olen vain kriittinen? En tiedä… Mutta voisin ainakin kyräillen vilkaista noita ehdottamisiasi kirjoja.

      Joo, olen siis lukenut kirjan juonen wikipediasta ja leffan myös. Kuulosti aikas mielenkiintoiselta, mutta en voisi ikinä katsoa/lukea kyseistä teosta…^^’

      Niin oli! Ja jotenkin uskon sen. Hänen ”Paper towns” -elokuva jätti minut todella kylmäksi…joten en usko, että kirjakaan olisi niin hyvä. Hmm, pitääkin pitää tuon kirjan nimi sitten mielessä.

      Siis joo. Funken edellisimmät teokset esim. Rosvoruhtinas oli myös ihana. (Ja elokuva siitä oli itseasiassa tosi hyvä!) Mutta jotenkin kun Mustesydän-sarja tuli päätökseensä, Funken teokset (ainakin minusta) lopahtivat. Yritin lukea Reckless-sarjaa, mutta ei siitä mitään tullut. =(

      Liikkuva linna anime-leffana ja kirjana ovat täysin eri teoksia, samoilla hahmoilla. Ainakin minusta. Pidin molemmista, paitsi Miyazakin versiossa pystyi näkemään tyypillisiä Miyazaki piirteitä, jotka omalta osaltaan olivat vähän harmillisia. (Esim. sodan merkitystä korostettiin minusta liikaa. Sen takia esim. äitini ei pitänyt leffasta, vaikka sanoin ettei kirjassa sille annettu paljon painoa.) Muistan vain Derkinhovin mustasta ruhtinaasta aarnikotkat. <3 Joo! Merlin salaliitto on hyllyssä, mutta älä vaan kysy muistanko siitä mitään…^^’ Minunkin muistoni kyseisestä teoksesta ovat haalistuneet. ^^’

      No, ”Mahatava Morris ja Sivistyneet siimahännät” ei ole sarja, joten suosittelen sen lukemista. Vapaata pikkumiehet -sarjasta suosittelen lukemaan vain ensimmäisen teoksen. En pitänyt miten Pratchett loppujen lopuksi lopetti sarjan. (Se tunne kun sun laiva uppoaa ja vahvasta päähenkilö muikkelista tulee ressukka…) Olen lukenut ”Valtion”, mutta en pitänyt siitä. Se oli liian…poliittinen? En tiedä, jotenkin en vain pitänyt siitä. Okei, pitää tsekata myös nuo.

      Poista
    10. En ole lukenut ”Siipimiestä” (muistaakseni)…jotenkin Colferin kirjoitukset lopahtivat minulle viimeisimmän Artemis Fowlin myötä. (Suosittelen että luet kaikki kirjat sitten putkeen, kun luet. Tämä johtuu siitä, että edellisiin teoksiin viitataan…) En halua paljastaa mitään, mutta loppujen lopuksi homma meni ihan hötöksi. Ainoa asia joka säilyi parhaana kaikissa kirjoissa, oli Mulch. (Multaa syövä kääpiö, jonka aina kuvittelin näyttämään Stitchiltä jolla oli housut jalassa…peräluukullisissa housuissa.)

      Lumotun metsän kronikat ovat siitä syystä ihania, koska niissä ei ole mikään normaali neito hädässä, vaan vahva naishahmo ja vähän erilainen prinsessa. (Ihan tälläi btw, luulin aina että Kazul oli koiras ja vasta näin vuosia myöhemmin tajusin, että Kazul oli naaras. Siis ihanaa tämä suomenkieli aina välillä.)

      Se on todella sääli, kun Marrin muita kirjoja ei ole käännetty. Hänen suomennetut teoksensa ovat vain NIIIN ihania. <3

      Rewallia luettaessa pitää olla tarkka missä järjestyksessä lukee -muuten ottaa aivoon, kun hahmot ovat kuolleet/jonkun toisen polven sukulaisia.

      Niin ne menevätkin. En kyllä ymmärrä mikä agenda noilla oikein on…

      Ally Condien sarjan olen lukenut (oli muuten NIIN ihana!) ja yritin lukea tuota ”Rakkaus on harhaa”, mutta se oli liian pitkä piinaisesti kirjoitettu minun makuuni. Harmi -lähtökuopat teoksessa olivat hyvät. Outolinnun luin, mutta en muita sarjaan liittyviä osia koska oli pakko spoilata itseäni ja, niin…en pidä sellaisista ”tyhmistä” lopuista.
      Kiitoksia ehdotuksista! Jos en muuta, niin ainakin vilkaisen miltä vaikuttavat. ^^

      Poista
    11. Sini Helminen on muuten kirjoittanut uuden sarjan, josta eka osa Kaarnan kätkössä on ilmestynyt keväällä (kirjoitin siitä täällä: https://kirjakissa.blogspot.fi/2017/04/sini-helminen-kaarnan-katkossa.html). Hän on ainakin ottanut ihan uudella tapaa käyttöönsä suomalaisen mytologian.

      Minustakin Lumotun metsän kronikoiden prinsessa on ihanan pippurinen ja perinteisen prinsessa muottia rikkova. Mahtava hahmo. Ja minäkin luulin, että Kazul on uros, uudelleen lukiessanikin. Meni hetki tajuta mitä tapahtuu, kun jossain loppupuolella selitettiin, että naaraslohikäärmekin on lohikäärmeiden kuningas ja tajusin, että Kazul onkin naaras. Suomenkieli on tasa-arvoinen, kun ei erotella miestä ja naista, vaan molemmat on hän ja käännöksissä sitten tapahtuu joskus hahmojen sukupuolten hämärtymistä tämän takia. Tosin joskus oli ehdotettu, että naisista pitäisi sanoa hön, mutta onneksi ei mennyt läpi.

      Irtopaperikansia on varmaan halvempi tehdä, kuin painaa kuva suoraan kanteen. Luulen.

      Arvelinkin, että nuo muutaman vuoden takaiset dystopiat on jo tuttuja, mutta hyvä varmistaa. :) Outolintu-trilogian päätös oli todellakin sellainen, jolle kohottelin kulmia ja olin, että et ole kirjailija tosissasi näiden hahmoille kirjoittamiesi ratkaisujen kanssa. Olinkin viimeisen osan luettuani, että olisi ollut parempi, jos en olisi lukenut kuin ekan osan. Leffoistakin eka oli ok, toisessa olin että öh, ollaanko minä ja ohjaaja luettu edes samaa kirjaa ja kolmas oli kuulemani mukaan niin kammottava, etten edes ole nähnyt.

      Kerro sitten, jos tartut johonkin mainitsemaani teokseen ja mitä tykkäsit vai jäikö kesken. Ja jos luet jotain hyvää, niin vinkkaa toki. :)

      Poista
    12. Selvä, pitää katsastaakin tuo blogi-kirjoituksesi sitten. ^^

      Totta! Pidin todella paljon siitä, että Lumotun metsän kronikoissa prinsessa eri erilainen ja todella vahva. ^^ No onneksi tuo ei sentään mennyt läpi! Kuulostaa hassulta ja tulee jotenkin mieleen englanninkielen sana 'kana'... mutta mikä on kiintoisaa on se, että ruotsiin on tullut ihan uusi sana, nimittäin 'hän'. (Hen) Saa nähdä koska muihinkin maihin tulee hän-sana, koska alamme enemmän ja enemmän (tavallaan) mennä sukupuolineutraaliuteen ja sillai. (Ja tavallaan suomenkielessä tämä on joskus ihan hyvä juttu ja ei. Muistan kun kerran luin yhden kirjan ja en tiennyt oliko kyseessä nainen vai mies, kun luin kyseistä teosta. Vasta ihan lopussa minulle selvisi...silti se askarrutti niin paljon, että koko lukukokemus meni ihan mönkään. xP)

      Ehkä, ehkä...musteethan maksavat aikas roimasti.

      Lol, joten olin tässä asiassa fiksumpi. xD Hmm, no, nauhalla ovat nuo kaksi ensimmäistä leffaa, joten varmaan tulee katsottua, jolleivat ole ihan kauheita. Katsoinhan minä Twilight-sarjasta ekan osan, mutta toista en, koska se oli niin hirveä. (Ja kyllä, olen lukenut koko sarjan, joten VOIN arvostella sitä.) Ja olen katsonut myös Nälkäpelistä pari ekaa leffaa...Matkijanärhi ykkösessä tuli kyllä kuvattua kaikki tappelu/räjähdys/sotakohtaukset. Eivät olleet minun juttuni...et joop. Saisiko näitä hörhelö dystopioita lisää? xD

      Juu, kerran jos muista. Lol. Ja selvä. ^^

      Poista