Philip K. Dick: Oraakkelin kirja

"Paras että luet kirjan itse. Jos kuulet etukäteen, voi huvisi mennä pilalle."

   

  

Jo kuukauden ajan on blogini tilastoissa trendannut yksi haku ylitse muiden, Oraakkelin kirja. Blogiin on siis tultu tuolla haulla kymmeniä kertoja päivässä, mutta teoksesta en ole täällä koskaan kirjoitettanut. Ennen kuin nyt - olihan se pakko lukea kirja, jota noin paljon haetaan. Philip K. Dickin klassikko vaihtoehtohistoria on ollut kauan lukulistallani (aivan kuten Blade Runner - Palkkionmetsästäjäkin), etenkin koska sen pohjalta tehty tv-sarja The Man in the High Castle herätti kiinnostukseni. Kyseessä on siis fiktio siitä, millainen maailma voisi olla jos Japani ja Saksa olisivat voittaneet toisen maailmansodan. Romaani on voittanut Hugo-palkinnon 1963 ja suomennos Tähtivaeltaja-palkinnon 1993. 

  

"Siinä on tietysti paljon pelkkää mielikuvitusta, koska sen siis täytyy viihdyttää tai muuten ihmiset eivät lukisi." (s. 82)

  

Olin hyvin yllättynyt, kuinka erilainen tarina kirjassa ja sen filmatisoinnissa on. Eletään 1960-lukua ja Yhdysvaltojen länsirannikko kuuluu Japaniin ja itärannikko natsien Reichiin. Henkilöhahmot ovat molemmissa samat, mutta heidän roolinsa ovat hieman erilaiset. Kirjan näkökulmahenkilöt ovat keskenään tasa-arvoisia, mutta sarjaversioitaan ohuempia. Moniääninen kerronta tekee teoksesta hyvin sirpaloituneen, etenkin sen vuoksi, ettei ainakaan suomennoksessa ilmaista esimerkiksi tyhjällä rivillä kertojan vaihtumista, vaan hahmosta toiseen siirrytään aivan huomaamatta. Hahmot menivät tämän vuoksi helposti sekaisin. Runsas hahmojen määrä ja pyörittäminen on ilmeisesti tyypillistä Dickille, mitä en tiennyt ennen kuin sain tämän häneltä ensimmäisenä lukemani kirjan loppuun.

  

"Kirjaa ei pidä luokitella siksi että se on bestseller. Monet bestsellerit ovat hirveää roskaa." (s. 133-134)

  

Hahmogalleriasta löytyy eronnut pariskunta Juliana ja Frank Frink, joka tv-sarjassa on ainakin alussa edelleen naimisissa. Frank on juutalainen, joka on sukunimensä lisäksi muuttanut kasvonsa piirteet vähemmän juutalaisiksi. He asuvat Yhdysvaltojen japanilaisella puolella, San Fransicossa, joskin kirjassa Juliana on sittemmin muuttanut neutraalille vyöhykkeelle, Coloradon Canon Cityyn. Kirjan Juliana on persoonaltaan hyvin vaikeasti pidettävä, toisin kuin tv-sarjassa. Muita hahmoja ovat  mm. amerikkalainen antiikkikauppias, Robert Childan ja hänen korkea-arvoinen vakioasiakkaansa Nobusuke Tagomi, sillä jostain syystä japanilaiset arvostavat paljon americanan keräilyä. 

  

Hahmoilla ei juurikaan ole tarinan kaarta tai historiaa, vaan heidän arkeaan seurataan lyhyen aikaa. Olisin toivonut hahmoille hieman tyydyttävämmin kirjoitetun tarinan, ympäriinsä haahuilemisen sijaan tarkoituksenmukaisempaa ja juonta eteenpäin vievää kerrontaa. Dick on saattanut tavoitella tällaisella kerrontatyylillä elämän uskottavuutta ja tuokiokuvamaisuutta, mutta minua jäi häiritsemään, että hahmojen kohtalot jäivät kellumaan epävarmuuteen. Mitä seuraavaksi tapahtui? 

  

Hän vilkaisi virellään istuvaa tyttö. Luoja, ne lukevat yhden kirjan, hän ajatteli, ja pajattavat siitä loputtomiin. (s. 77)

   

Teoksessa on keskeisessä roolissa kaksi kirjaa, Heinäsirkat peittävät maan sekä itämaisen viisauden ja neuvojen kokoelma I ching eli muutosten kirja. Ensin mainittu on Oraakkelin kirjan tavoin vaihtoehtohistoriallinen romaani, joskin sen maailma on käsitykseni mukaan omamme kaltainen, eli Japani ja Saksa hävisivät toisessa maailmansodassa. Kielletyn heinäsirkka-kirjan sijaan tv-sarjassa on outoja sodanaikaisia filmejä, jotka näyttävät muita maailmoja. Muutosten kirja on puolestaan verrattavissa riimuilla tai Tarot-korteilla ennustamiseen: neuvoa kaipaava ihminen muotoilee kysymyksen oraakkelille, minkä jälkeen hän heittää kärsämönvarsia tai kolikoita ja tulkitsee vastauksen sitä, kuinka esineet asettautuvat. Muutamalla hahmolla on hyvin orjallinen tapa kysyä aivan kaikissa päätöksissä apua oraakkelilta, niin että koko homma alkaa muistuttaa Aku Ankassa ollutta höpsismin aatetta.

  

"Itse asiassa luen sitä juuri siksi, että se on kielletty." (s.107)

  

Reichin puoli Yhdysvaltoja on hyvin kirjassa pienemmässä roolissa kuin sarjassa ja emomaan tapahtumista kuullaan vain parin radiolähetyksen verran. Hitler on elossa molemmissa versiossa, mutta kirjassa hänestä ei tiedetä kuin että on ilmeisesti jossain hoitokodissa vanhuudenheikkona. Dickin alkuperäistarinassa saksalaiset ovat aloittaneet aurinkokunnan vallotuksen ja onkin harmi, ettei tätä puolta ollut tv-sarjassa (ainakaan en muista, että siitä olisi mainittu). "Oli kertakaikkiaan jotenkin humoristista kuvitella jäykkänikaiset, yrmeät saksalaiset marssimassa Marsin punaisella hiekalla, jota yksikään ihmisjalka ei ollut koskaan ennnen tallannut." (s. 14) Avaruusnatseista on tosin saatu suomalainen leffa, Iron Sky. raketeilla matkattiin myös maan päällä, samaan tapaan kuin edellisessä bloggauksessa käsitellyssä Aldous Huxleyn Uljaassa uudessa maailmassa. 

  

Vaikka elämä planeetaltamme tuhottaisiin, jossakin muualla varmasti on elämää, josta vielä emme tiedä. Mahdotonta, että meidän maailmamme olisi ainoa. Pakko on olla olemassa rivikaupalla toisia maailmoja, joita emme näe, jollakin alueella tai jossakin ulottuvuudessa, jonne aistimme eivät kerta kaikkiaan yllä. (s. 290)

  

Suomennoksessa oli todella paljon kirjoitusvirheitä: pieniä huolimattomuusvirheitä tuplapainalluksiaen ja rinnakkaiseen kirjaimeen lipsahtamisen muodossa. Ei siis mitään vakavaa, mutta tiheydessään huomiota herättävää. Muutamat sanavalinnat kalskahtiat korvaani hieman vanhahtavina, mm. "kirkkaalla päivännäöllä", "aamu kahdeksasta ruveten" ja "tien oheen". Suomalaisen painoksen kansikuva ei ole kaikkein ihastuttavin, mutta täällä todetaan, että kansi on oivaltava, koska ei käytä Yhdysvaltojen karttaa. Muutoin lukukokemus oli ihan miellytävä tai ainakin tekstiä luki nopeasti - ymmärtämisen kanssa ei voi sanoa samaa. Tällä kertaa tv-sarjan versio voittaa.

  

Sitaattikunniamaininnan saa: "Peikkojen ja luolien maa, kostea, ikipimeä. Jinin maailma. Ruumiiden, mädän ja lahon maailma. Sonnan. Kaiken kuolleen, joka painuu ja hajoaa mullaksi kerrostuen. Muutumaton demonien maailma, olemassa-ollut-aika." (s. 273)

   

Arvosana:

      

Takakannesta:

Miltä maailmamme näyttäisi jos Saksa ja Japani olisivat voittaneet toisen maailmansodan?

  

Oraakkelin kirja on huikea näkymä 1960-luvun käänteisestä maailmanjärjestyksestä: Yhdysvallat on jaettu sodan voittajavaltioiden kesken, natsit ovat presidenttinsä Martin Bormannin johdolla kuivattaneet Välimeren viljelymaaksi ja tappaneet Afrikan alkuperäisväestön, rikkaat japanilaiset keräilijät ovat valmiita maksamaan omaisuuksia vanhojen amerikkalaisten purukumipakkausten keräilykuvista.

  

Philip K. Dickin (1928–1982) vaikutus nykypäivän tieteiskirjallisuuteen ja -elokuviin on ollut suuri – mm. elokuvat Blade Runner ja Total Recall perustuvat hänen alkuperäistarinoihinsa. Vuoden 1962 Hugo-palkinnon voittanut Oraakkelin kirja on monien mielestä hänen pääteoksensa.

    

Suomentanut: Matti Rosvall, 308 sivua, WSOY 1992
  

Alkuperäinen nimi: The Man in the High Castle (1962)

  

Muita lukukokemuksia: Taikakirjaimet, Matkalla tuntemattomaan, Essin kirjat ja herjat

  

Vaihtoehtohistoriallisia romaaneja: Robert Harris: Kolmannen valtakunnan salaisuus, Philip Roth: Salajuoni Amerikkaa vastaan, Len Deighton: SS Lontoo, Norman Spinrad: Rautainen unelma, David Madsen: U*S*S*A, Stephen King: 22.11.63

Lukupiirissä | Aldous Huxley: Uljas uusi maailma

"Haluaisin mieluummin olla oma itseni - oma itseni ja inhottava.

En kukaan muu, olipa hän kuinka hauska tahansa."

   

   

Maaliskuun lukupiirikirja

Lukuhaasteissa: Adventures in Down Under and Beyond -Australia lukuhaaste: 47. Kirja, jossa vietetetään lomaa ulkomailla

    

Ihme, kumma!
Kuink’ ihania olennoita täällä nyt näenkään!
Kuink’ ihminen on kaunis!
Ah, uljas uusi maailma, joss’ ompi tuollaista kansaa!

~ Shakespeare: Myrsky

Aldous Huxleyn klassikko Uljas uusi maailma esittää kuvan maailmasta, joka on kyllä uusi, mutta ei ehkä ihan niin uljas, kuin Shakespearen runossa, josta teos lainaa nimensä. Huxleyn teos esittelee lukijalleen millainen on 2500-luvun Lontoo (a.F. 632), jossa tuhannet identtiset kaksosryhmät on kasvatettu ja aivopesty erilaisiin yhteiskuntaluokkiin, inhoamaan ja rakastamaan niitä asioita, joiden nähdään parhaiten edistävän kyseisen ryhmän työskentelyä ja kasvattavan kulutustottumuksia. Maailma, jossa itsenäistä ajattelua ei arvosteta ja jossa autotehtailija Ford on syrjäyttänyt jumalan ("Kaikista risteistä leikattiin yläosa, ja niin syntyi T.", s. 63) ja jonka ensimmäisen T-mallin valmistusvuosi (1908) on aloittanut uuden ajanlaskun.
   

Johtaa meidät luonnon pelkän orjallisen jäljittelemisen alueelta paljon mielenkiintoisempaan ihmimillisen kekseliäisyyden maailmaan. (s. 27)

 
Huxley on ollut osaltaan luomassa nykyisen science fictionin ja dystopioiden pohjaa yhdessä George Orwellin (Vuonna 1984, 1949) ja Ray Bradburyn (Fahrenheit 451, 1953) kanssa. Kaikki kolme teosta maalailevat kauhistuttavan tulevaisuuskuvan, joissa ihmisten vapautta rajoitetaan ja kulutustottumuksia ohjataan sen mukaan, miten kukin yhteiskunta haluaa. ”Onnen ja hyveen salaisuus on juuri siinä, että jokainen pitää siitä minkä on saanut tehtäväkseen.” (s. 30)

   

Huxleyn näkemys on näiden kolmen joukossa tieteellisin, sillä romaanin alku kuvaa hyvin tarkkaan, kuinka satapäiset keskenään identtiset kaksosten ryhmät valmistetaan ihmistehtaissa ja kuinka he luovat yhteiskunnan perustaa, johon kaikki hyvin toimivassa valtiossa nojaa. Huxleyn keskeisille henkilöille maailma on kuitenkin utopia, joka toimii täydellisesti, se on dystopiaa vain lukijan (sekä Johnin) näkökulmasta. Keskeisinä hahmoina seurataan Lenina Crowea ja Bernard Marxia, persoonatonta beeta-naista ja muista poikkeavaksi itsensä kokevaa alfa-miestä. "Jos olisin vapaa - enkä oloutuksen orjuuttama." (s. 100)

   

Teoksen maailmassa on mahdollista matkustaa raketilla Atlantin ylitse, käydä värähdystyhjiöhienrontakoneessa, pelata sähkömagneettista golfia ja napata pari grammaa somaa ja lähteä luvalliselle tripille. Vaatteita ei paikata vaan uusien vaatteiden ostaminen upotetaan jo lasten päähän hypnopedialla eli uniopetuksella. Yksi opetuksista, "Kaikki kuuluvat kaikille", on minusta varsin mielenkiintoinen, sillä ajan viettäminen vain yhden partnerin kanssa on epäilyttävää, hyviin käytöstapoihin kuuluu pitää useampaa kumppania, joita vaihdella eri päivinä. Jopa lasten kuuluu harrastaa "eroottista leikkiä".

  

Hissimies oli pieni apinamainen olento, yllään epsilon-miinus-semi-moronin musta pusero. (s. 69)

   

Huxleytä vaikuttaa kiinnostaneen enemmän tulevaisuuden ihmisten lammasmaisuus, tieteellinen pohjustus ja räikeät vastakohdat (moderni ja vanha, luonnollinen ja ihmisen valmistama, Lenina ja John), kuin niinkään juonellinen rakentaminen. Jopa vahvimmin persoonalliset hahmot, John, Mustafa Mond ja Helmholtz Watson tuntuvat ohuilta. Toki tähän kokemukseen vaikuttaa myös kirjan julkaisuajankohta ja se, kuinka romaanikerronta on muuttunut vuosien varrella. En pitäisi teoksen vahvuutena vahvaa tarinankerrontaa vaan pelottavaksi tarkoitetun tulevaisuuden visiota, jolle on pyritty luomaan tieteellisesti uskottava rakenne. Huxley ravistelee ihmisiä tajuamaan oman yhteiskuntansa rakenteita ja pyrkimään aktiivisesti teoksen kaltaisen maailman toteutumista vastaan.
   

Sanat voivat muistuttaa röntgensäteitä, jos niitä käyttää sopivasti: ne tunkeutuvat kaiken lävitse. Sinä luet ja sanat lävistävät sinut. (s. 80)

      

Voi Ford ja hänen hoppaheikkinsä. Petyin hieman teokseen. Sen eri osat olivat liian irrallisia, alkuun tykitetään tieteellistä kuvailua, josta ymmärtää vain pienen osan ja jäin kaipaamaan vahvempia hahmoja sekä koukuttavampaa juonta. Uskottavinta teoksessa on kulutusvelvollisuus, sillä pyöriihän maailma nytkin pitkälti helposti hajoavien, halpojen tuotteiden ympärillä (ks. dokumentti Hehkulamppuhuijaus) ja taidetta sekä kirjallisuutta pidetään turhuutena, mikä tuntuu olevan pitkälti esim. Suomen tämän hetken hallituksen kanta. Mutta hei, Uljaassa uudessa maailmassa ei ole ollenkaan työttömyyttä, tyytymättömyyttä, vanhuutta tai sairautta, mutta miten paljon tällaisen utopian saavuttaminen onkaan maksanut.

    

Kaikkein kiinnostavinta on retki ns. villien asuinalueelle, ainoaan paikkaan maailmassa, jossa lapset edelleen synnytetään ja yksilöllisyys on luvallista ja normaalia. No, jos ei oteta huomioon Islantia ja muita saaria, joille läheteään poikkeavat yksilöt, jotka ovat kehittäneet persoonallisuuden ja itsenäisiä ajatuksia. Teos herätti kysymyksen ihmisen ja koneen suhteesta: miksi tehtailtiin ihmisiä, eikö roboteilla olisi saatu parempia tuloksia? Robottihan olisi erehtymätön, manipuloimaton ja helposti korjattavissa, mutta toisaalta robotit eivät kuluttaisi vaatteita, viihdettä ja somaa.
 

Alempien kastien jäsenien ei voitu sallia tuhlata yhteisön aikaa kirjojen ääressä. Aina oli olemassa vaara, että he saattaisivat lukea jotakin, mikä kumoaisi ei-toivottavalla tavalla jonkin heihin oloutetuista heijastusliikkeistä. (s. 35)

    

Lopun ratkaisu yllätti ja tuntui hämmentävältä, Olisin kaivannut esimerkiksi koko yhteiskunnan murenemista, henkistä kasvua ja ihmisten havahtumista todellisuuteen ("Hänestä tuntui kuin ikkunaluukku olisi avattu, esirippu vedetty syrjään", s. 215), mutta näin ei käynyt. Hahmot jäivät niin irrallisiksi, että piti jatkuvasti tarkastaa, kuka oli milloinkin äänessä Lenina vai Fanny, Bernard, Helmholtz vai Mustafa. Johniin oli helppo samaistua, sillä hän oli lähimpänä sitä ihmistä, millainen itsekin olen - vapaa ajattelemaan ja lukemaan kirjoja. 

  

Sitaattikunniamaininnan saa: "Tuntuu kuin tekisi mieli hyväillä häntä. Tiedäthän. Niin kuin kissaa." (s. 58)

  

Arvosana:

  
Etulieppeestä:

Aldous Huxleyn vuonna 1932 ilmestynyt Uljas uusi maailma on George Orwellin Vuonna 1984 -teoksen ohella 1900-luvun tieteiskirjallisuuden kulmakiviä. Tieteen ja kulutusyhteiskunnan kehitys on pitänyt huolen siitä, että Huxleyn dystopia on yhä kutkuttavan ajankohtainen.

   

Romaani sijoittuu tasapainon vuoteen 632 jälkeen herramme Henry Fordin, aikaan jolloin konekulttuuri on kehittynyt niin pitkälle, että ihmisen elämä syntymästä kuolemaan on tieteen keinoin valmiiksi kartoitettu. Lapset syntyvät koeputkissa, ja heti syntymästä heidät jaetaan eri luokkiin, joista kukin toteuttaa sille määrättyä tarkoitusta ja elintapaa. Kaikki on niin automatisoitua ja tarkoin suunniteltua, ettei minkäänlaisia häiriöitä voi syntyä eikä liioin kehityksen tarvetta ilmene. Jos tyytymättömyys jostain syystä sattuisikin heräämään, palauttaa onnelliseksi tekevä huume, soma, oitis tasapainon. Eräässä tämän maailman kolkassa on kuitenkin villi-ihmisten reservaatti, jossa elämäntaistelu, intohimo, syntymä ja kuolema ovat yhä todellisuutta...

    

Suomentanut: I.H. Orras, 261 sivua, Tammi 2012 (12. painos, 1. suomenkielinen painos 1944)
  

Alkuperäinen nimi: Brave New World (1932)

Muita lukukokemuksia: Lukuneuvoja, Maailman ääreen, Kujerruksia, Nenä kirjassa, Mustelumo, Kirjaurakka, Mitenköhän tässä kaikessa käy

      
Samantyylisiä kirjoja: George Orwell: Vuonna 1984, Ray Bradbury: Fahrenheit 451

Kiera Cass: Ainoa (Valinta #3)

"Painauduin Maxonin syliin ja halasin häntä tiukasti.

Maailmassa ei ollut mitään paikkaa, missä olisin mieluummin ollut."

   

   

Arvostelukappale
Lukuhaasteissa:  Helmet 2017: 38. Kirjassa mennään naimisiin

   

Kiera Cassin Valinta-sarjaa on suomennettu nopeassa tahdissa. Ihastuin teosten kuvaamaan maailmaan, vaikka päähenkilön päättämättömyys kahden pojan välillä ärsyttikin. Ainoassa America on viimein tehnyt päätöksensä. Hän rakastaa Maxonia, mutta haluaa samalla pysyä Aspenin kanssa ystävänä. Hän ei kuitenkaan osaa kertoa prinssille tunteistaaan, vaan äksyilee tyhmistä asioista ja odottaa täydellistä hetkeä avata suunsa. 

  

Olin tiennyt jo viikkoja ja silti olin pitänyt tunteeni itselläni. Minun oli toimitava oikein ja kerrottava hänelle. Minun piti myös päästää irti Aspenista. (s. 254)

  

Koskaan ei kannata jäädä odottamaan huomiseen, vaan läheisilleen on kerrottava heti ja usein, että nämä ovat tärkeitä. Tämän muistutuksen sain, kun Lukutoukan kulttuuriblogin Krista menehtyi sairaskohtaukseen maanantaina. Asiasta kertoi hänen äitinsä. Krista oli syntynyt kanssani samana vuonna ja tuntuu, että 30-vuotiaana on ihan liian varhainen aika poistua. Ainoa on ensimmäinen kirjapostaukseni maailmassa, jossa on Kristan mentävä aukko. Hän rakasti kirjallisuutta ja niinpä jatkan bloggaamista ja lukemista samaan tapaan kuin ennenkin, Kristan innokkuudesta voimaa ammentaen. Kuten joku totesi, toivottavasti siellä missä Krista nyt on, on loputtomat kirjahyllyt.

  

"Minä rakastan sinua. Minun olisi pitänyt sanoa se sinulle jo kauan sitten. Ehkä olisimme voineet välttää monet typerät virheet, jos olisin tehnyt niin." (s. 309-310)

  

Ja nyt takaisin kirjaan. Huh, millainen tunteiden vuoristorata tämä lukukemus olikaan. American puhumattomuuden aiheuttamaa turhautumista, kapinallisten hyökkäysten aiheuttamaa jännitystä, hengästyttävän suuria paljastuksia ja menetyksiä, sydäntä tykyttäviä kohtauksia American ja Maxonin välillä sekä muutama kohatus, joissa samastuin American kokemuksiin täysin, esim. "Minä hymyilin valmiina hänen keksimäänsä seikkailuun." (s. 83), koska mieheni tykkää seikkailuretkien laatimisesta.

   

Ovelta kuului koputus ja minä puhalsin tulitikun sammuksiin, ryntäsin sängylleni, otin käteeni kirjan ja levitin mekkoni helman kauniisti. Kyllä vain, Maxon, tältä minä aina näytän lukiessani. (s. 17)

  

Maxonin isä, kuningas, on kammottava hahmo, jolla ei ole lainkaan myötätuntoa ketään kohtaan. Hyvin kärjistetty, mutta silti uskottava, koska hänen kaltaisiaan johtajia on oikeasti olemassa. Kuninkaan ja American suhde on erittäin kiehtova. Kuningas pakottaa American tilanteisiin, joissa hänen tulisi käyttäytyä moraalista kompassiaan vastaan, koska laki ja tottumus sanelevat Valintaan osallistuvien tyttöjen tekoja. America ei kuitenkaan alistu, vaan toimii vaistonvaraisesti oikeaksi kokemallaan tavalla. Americalla on myös hieno Katniss-hetki: "Minä en ole mikään teidän pikku vallankumouksenne pelinappula." (s. 49) Se tiivistää hyvin nuoren protagonistin ajatusmaailman. 

  

Kansalla on oltava kuolaimet suussa ja silmälaput silmillä. Jos heidän askeliaan ei ohjaa, he saattavat kulkea harhaan, juosta päätä pahkaa itselleen vahingollisiin tilanteisiin. (s. 208)

Vaikka romaanisarjassa on ollutkin enemmän pukuloistoa kuin mm. Nälkäpelissä, on tässä kolmannessa teoksessa ollut toimintaakin. Esimerkiksi Ainoa alkaa kapinallisten hyökkäyksellä palatsiin ja America pohtii, kuinka paljon vartijoilta vaaditaan rohekeutta juosta kohti vaaraa, samalla kun kaikki muut pakenevat. Aihetta sivuten, yksi suosikkilauseeni teoksesta on "Älä huoli. Kaikilla parhailla on arpi." (s. 135), jota ehdin jo käyttämään yhden myöhemmin lukemani teoksen kohdalla. Se sopii myös kuvailemaan hienosti Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan Jamieta.

   

Vaikka pääsarja saakin tyydyttävän päätöksen, on Cass kirjoittanut sarjalle jatkoa American tyttären näkökulmasta. Neljäs teos, Perijätär ilmestyy syksyllä 2017. Kiitos Pen & Paper, kun suomennatte näitä niin tiheään tahtiin! 

Tämä ei ole tarina, jossa on onnellinen loppu.
Tämä on paljon enmmän. (s. 318)

  

Arvosana:

    
Takakannesta:

On tullut aika kruunata voittaja.

   

Kun America kutsuttiin mukaan Valintaan, hän ei koskaan kuvitellut pääsevänsä lähelle kruunua – tai prinssi Maxonin sydäntä. Kilpailun lähestyessä loppuaan ja palatsin muurien ulkopuolelta tulevien uhkien käydessä yhä säälimättömämmiksi, America kuitenkin käsittää, miten paljon hänellä on hävittävänään – ja miten kovasti hänen on taisteltava haluamansa tulevaisuuden puolesta.

 

Suomentanut: Laura Haavisto, 318 sivua, Pen & Paper 2017

    

Alkuperäinen nimi: The One (2014)

    

Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Todella vaiheessa, 50 shades of books, Himekamin kirjoja, Unelmien aika, Musteella ja hopealla, Kirjataivas

     

Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia

Sarjassa ilmestynyt:

1. Valinta (2016)
2. Eliitti (2016)
3. Ainoa (2017)
4. Perijätär ( tulossa syksyllä 2017)
5. The Crown (2016)

Katharine McGee: Tuhat kerrosta - Pudotus

"Hänen paljaiden jalkojensa alla kohosi maailman suurin rakennus, 
oma kokonainen maailmansa."

  

   

Arvostelukappale. Artikkelini on julkaistu Risingshadowssa.
Lukuhaasteissa: BFF -lukuhaaste

     

Nopeasti alkuperäisen ilmestymisensä jälkeen suomennettu Katharine McGeen Tuhat kerrosta on kuvaus 2100-luvun alun nuorison elämästä Manhattanille rakennetussa neljä kilometriä korkeassa, tuhat kerroksisessa Tornissa. Torni on käytännössä pystysuuntaan rakennettu kaupunki, sillä sieltä löytyvät kaikki välttämättömyydet, kouluja ja sairaaloita, ravintoiloita ja kauppoja, puistoja ja harrasteareenoita, eikä sieltä yleensä tarvitse poistua.

Hän ei ollut koskaan ennen käynyt Brooklynissä. Hän kyllä tiesi, että se oli ollut melko suosittu asuinalue ennen kuin Torni rakennettiin - ja ennen kuin Torni jätti osan seutukunnasta ikuiseen varjoon. -- Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan väki oli vähitellen virrannut alueelta muualle. (s. 167)

  

Kirjailija on haastatteluissa kertonut olleensa pettynyt useiden nuorten dystopioiden esittämään tulevaisuudenkuvaan, niinpä hän päätti kertoa toisenlaisesta maailmasta. Aivan täysin hän ei kuitenkaan ole onnistunut välttämään dystopioista tuttuja elementtejä, vaikka hänen kuvittelemansa tulevaisuus onkin hieman valoisampi kuin mitä monissa muissa kirjoissa on nähty. 

  

Teos esittelee viisi nuorta, joiden näkökulmien välillä kerronta vaihtelee. Kokonaisuus paljastaa pala palalta millaista on elää maailman korkeimmassa rakennuksessa, jonka kerrosluku määrittelee sosiaalisen statuksen. Jokaisella ääneen pääsevällä hahmolla on jokin iso salaisuus, mikä paljastuessaan voisi tuhota heidät. Teos alkaa prologilla siitä, kun vielä nimeämätön tyttö putoaa Tornin katolta ja asettaa lukijan ajatukset tulevaan: kuka nuorista hän on ja miksi tämä tapahtui. Varsinainen kerronta alkaa tapahtumista kaksi kuukautta aikaisemmin ja pohjustaa jokaisen hahmon taustoja. 

Haukka, joka oli istunut kauempana kaiteella, käänsi uteliaat nappisilmänsä häneen. Avery katseli miten se avasi siipensä ja lähti lentoon. Äkkiä hän tunsi sukukulaisuutta tuon linnun kanssa, joka kiiti taivaalle kirkuen, villinä ja vapaana. Hän toivoi, että voisi seurata sitä suoraa päätä voimistuvaan myrskyyn. (s. 222)

  

Tuhannennessa kerroksessa asuva Avery on geneettisesti vanhempiensa DNA:sta koottu täydellinen nuori nainen, joka ei kuitenkaan voi sietää ihmisten katseita ja jatkuvia kehuja. Hän on rakastunut adoptioveljeensä Atlasiin. Leda on Averyn ystävä, joka on lääkeaddiktion takia joutunut katkaisuhoitoon. Hän on kateellinen Averylle ja vaarallisen ihastunut Atlasiin. Rylin asuu 32. kerroksessa siskonsa kanssa. Heidän äitinsä on kuollut vuosi aikaisemmin. Rylin haki täysi-ikäisyyttä jotta heitä ei erotettaisi ja voidakseen tehdä kokopäiväisesti töitä mahdollistakseen siskonsa koulunkäynnin. Hän päätyy siivomaan ylätornilaisen Cordin asuntoa ja löytää itsensä pian suutelemasta poikaa, joka ei tiedä kaikkea mitä Rylin on tehnyt. 

 

Rylin kuulosteli jotakin Chrissan äänessä. Hän tajusi, että se oli toivoa: typerää, naiivia, romanttista toivoa siitä, että rakkaus voittaisi kaiken. (s. 404)

  

Eris on myös Averyn ystävä. Hänen vanhempansa eroavat pitkään vaietun salaisuuden vuoksi, joka yllättäen pulpahtaa pintaan. Erisin entinen tuhlailevainen ja designervaatteita täynnä oleva elämä vaihtuu 103. kerroksen vähävaraiseen ja ankeaan arkeen. Hän kuitenkin tapaa sen myötä elämänsä rakkauden. Keskikerroksissa asuva Watt on joukon ainoa poika, jonka näkökulma pääsee teoksessa esille. Hän on hakkeri, joka on rakentanut kielletyn kvanttitietokoneen. Paljastuessaan Watt menettäisi mahdollisuutensa MIT-yliopistoon pääsemisestä, ja päätyisi vankilaan. 

Kaikki tuntui liian helpolta ja ennalta-arvattavalta. -- "Voittajan kirous", Nadia kuiskasi hänen korva-antenneihinsa, ja ihan selvästi hän kuuli huvittuneisuutta Nadian äänessä. "Se iskee, kun voittaja saa täsmälleen sen, mitä haluaa, vain huomatakseen, ettei se vastannutkaan odotuksia." (s. 57)

  

Nuorten elämät punoutuvat toisiinsa yllättävilläkin tavoin, ihastumiset risteilevät suuntaan jos toiseenkin ja heidän tekonsa vaikuttavat välillä laajasti myös muihin ympärillään. Selkeä keskushahmo on Avery, jonka ympärillä kuohuu jatkuvasti. Teoksen nuoret juhlivat usein, juovat paljon alkoholia, käyttävät huumeita ja harrastavat seksiä. McGee on osannut kirjoittaa teoille seurauksia kuitenkaan sortumatta saarnaamiseen. Nuorempikin lukija pystyy tekemään niiden pohjalta omat päätelmänsä siitä, mikä on järkevää ja mihin tulisi vetää raja. 

Huumeet levisivät hänen eteensä apiloiden päälle, hänen oma pieni kemiallinen onnen lähteensä. (s. 373)

  

Viimeisen luvun perusteella osa kertojaäänistä tulee vaihtumaan sarjan seuraavassa osassa, jonka ilmestymisestä ei vielä ole ilmoitettu. Kirjaa voi verrata Sara Shepardin Valehtelevat viettelijät- ja Cecily von Ziegesarin Gossip Girl-sarjoihin. Suurimpana erona mainittuihin on McGeen erityinen tapa pudotella kiehtovan kuulosia futuristisia teknologioita tekstissä. Harmillisesti niihin ei juuri koskaan palata uudestaan tai avata enempää, sillä teoksen scifi-aines on sen onnistuneinta ja omaäänisintä kerrontaa. Teoksen pohjalta ollaan tekemässä tv-sarja ja onkin kiinnostavaa nähdä kuinka sen ohjaajat tulkitsevat kirjan maailmaa.

   

Arvosana:

    

Takakannesta:

Manhattan vuonna 2118: taivaita tavoitteleva 1000-kerroksinen pilvenpiirtäjä

Tulevaisuuden New York on uutta luova, unelmia toteuttava kaupunki, jota sävyttävät rakkaus, valheet, luksus ja skandaalit. Maailman kuuluisimmassa supertornissa asuvat nuoret navigoivat läpi julkisuudenhuuruisen elämän. Pilvenpiirtäjän huipulla, kaikkien yläpuolella asuu nuori nainen, joka on geneettisesti suunniteltu täydelliseksi. Hänellä on kaikki - paitsi juuri se mitä hän eniten haluaisi.

  

Koukuttavan trilogian avaus on energinen ja elämää sykkivä, säkenöivä visio tulevaisuudesta, jossa kaikki on mahdollista - jos tahtoo tarpeeksi.

  

Kirjan pohjalta on tekeillä TV-sarja.

   

Suomentanut: Annika Eräpuro, 446 sivua, Otava. 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Thousandth Floor (2016)

    

Tuhannennesta kerroksesta on pudottu myös täällä: Helsingin Sanomat, Hurja hassu lukija, Dysphoria, Kolmas kirja taskussa, Teen Vogue

Samantyylisiä teoksia: Estelle Maskame: Dimily-sarja, Sara Shepard: Valehtelevat viettelijät-sarja, Cecily von Ziegesar: Gossip Girl-sarja

Kiera Cass: Eliitti

"Illéa ei ehkä ole täydellinen. Itse asiassa kaukana siitä.
Mutta minulla on... Minulla on toivoa."

   

   

Arvostelukappale

   

Kiera Cassin nuortendystopia-sarjan aloittanut Valinta pyyhkäisi jalat altani ja luin jatko-osan Eliitti heti sen perään. Postaus sisältääkin siis luonnollisesti muutamia yksityiskohtia ensimmäisestä osasta - You have been warned. 

   

Tämä sarja on siitä mielenkiintoinen, että vaikka suuret linjaukset ovatkin usein ennalta-arvattavia, välissä ehtii tapahtua kaikenlaista, mikä ylläpitää mielenkiintoa. Minua ei itseasiassa näiden kirjojen kanssa haitannut arvata tapahtumia etukäteen, sillä itse lopputulosta kiinnostavampaa on kuinka se saavutetaan. Harmillisesti suurimman osaa kirjaa kuluu kuitenkin siihen, kun America epäröi pitääkö Aspenista vai Maxonista enemmän. (Aspen on siis American salainen poikaystävä kotikaupungista ja päätynyt vartijaksi ylentyneenä sattumalta töihin palatsiin.) Trilogioiden toisten osien tapaan tarina jatkaa kerrontaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi, eikä siis muodosta yhtä eheää kokonaisuutta. 

 

Oli kuin Valinnassa olisi ollut kyse yhdestä päätöksestä: Maxon vai Aspen. -- Olinko Viitonen vai Kolmonen? Kun tämä olisi ohi olisinko Kakkonen vai Ykkönen? Eläisinkö elämäni upseerin vaimona vai kuninkaan? -- Voisinko olla onnellinen kummin tahansa? (s. 214)

 

Kuningas Clarkson saa tarpeekseen American suorasanaisuudesta, ja yrittää pudottaa hänet pois Valinnasta. Maxon kuitenkin nousee isäänsä vastaan, sillä Valinta on hänen, vaikka kuningas ja tämän neuvonantajat ovatkin saaneet tahtonsa läpi Valinnassa jäljellä olevien tyttöjen mukanaolosta. Itseasiassa America on ainoa, jonka Maxon sai itse valita: Celeste on mallintöidensä ansiosta jo valmiiksi kuuluisa, Elisellä on sukulaisia Uudessa-Aasiassa, Marlee ja Kriss ovat kansan suosikkeja ja Natalieta on helppo ohjailla. America on Eliitin tytöistä alhaisimmasta kastista ja kuningas käyttää tätä seikkaa hyödykseen aina kun America toimii epäladymaisesti. Kuningas on kuin Nälkäpelin presidentti Snow ja America Katniss. 

   

Maxonin vahvat tunteet tyttöä kohtaan ovat nekin koetuksella American vaatiessa jatkuvasti lisää aikaa sekä saadessa mustasukkaisuuspuuskia. Maxon tekee kaikkensa, että voisi vakuuttaa pitävänsä tytöstä aidosti, American pähkäillessä pitääkö hän pojasta riittävästi, jotta voisi ottaa vastaan suhteen mukanaan tuomat velvollisuudet. Maxonin on vaikea luottaa Americaan, sillä tämän temperamentti on aiheuttanut jo muutamia ongelmia palatsissa. Lisäksi prinssi tietää jotain sodasta, jota Illéa käy, mutta ei pysty vielä kertomaan siitä. Odotan tammikuun lopulla ilmestyvää kolmatta osaa suurella kiinnostuksella, josko siinä paljastuisi lisää. 

Rakkaus on kaunista pelkoa. (s. 67)

Eliitti on joiltakin osin heikompi teos kuin Valinta, mutta loppua kohden paljastuu muutamia todella kiinnostavia puolia niin maan kuin kuningasperheenkin historiasta. Sankariksi kuvattu Gregory Illéa paljastuukin kansa pelastajan sijaan Donald Trumpiksi: "Tämä on minun maani. Tuntuu kuin olisin poikanen pelaamassa shakkia varmana voitostaan. Olen älykkäämpi, rikkaampi ja paljon pätevämpi kansan silmissä, ja kansa ihailee minua syistä, joita kukaan ei osaa nimetä. Siinä vaiheessa, kun joku alkaa pohtia asiaa, sillä ei ole enää väliä. Voin tehdä mitä tahdon, eikä kukaan voi pysäyttää minua." (s. 227) Aivan kuin olisin lukenut Trumpin twiittejä. 

  

Kuten edellisen osan postauksessa mainitsin, moni lukija on kummastellut American nimeä, joka alleviivaa hänen kastiaan (Viitoset ovat taiteilijoita ja Singer tarkoittaa laulajaa). Kun kastijärjestelmä otettiin käyttöön, Gregory Illéa nimesi ihmiset uudelleen - kastilleen sopien - tehdäkseen eron vanhaan valtioon ja sen historiaa. America pohtii, tietävätkö hänen vanhempansa mikä hänen sukunimensä oikeasti pitäisi olla. Häntä myös ihmetyttää, kuinka yksi ihminen on onnistunut pyyhkimään koko Yhdysvaltojen historian olemattomiin.

  

Teoksen maailma on aikaisempaa synkempi, kuvataan niin rangaistusruoskintaa kuin tyttöjen kieroja keinoja vaikuttaa kanssakilpailijoihin. Loppupuolella palatsiin hyökkää kapinallisjoukko ja America ja Maxon joutuvat vetäytymään lähimpään turvahuoneeseen. Huoneessa vietettyjen tuntien aikana pari lähentyy jälleen toisiaan ja viimeistään siinä vaiheessa sain tehtyä oman päätökseni, kuulunko Team Aspeniin vai Team Maxoniin. Toivottavasti Americakin - ja on tyytyväinen siihen haikailematta toista vaihtoehtoa.

  

Tuolla hetkellä loputkin haluni tukahduttaa tunteeni Maxonia kohtaan kaikkosivat. Halusin olla hänen rakkansa, hänen valittunsa. Halusin olla Maxonin ainoa. (s. 44)

  

   

Arvosana:

    

Takakannesta:

35 tyttöä saapui palatsiin. Vain 6 on jäljellä.

  

Valintaan osallistui alun perin kolmekymmentäviisi tyttöä.

  

Nyt kun joukko on rajattu kuuden tytön Eliittiin, kilpailu prinssi Maxonin sydämestä muuttuu yhä raivokkaammaksi – ja America yrittää vieläkin selvittää todelliset tunteensa. Rakastaako hän Maxonia, joka voisi tehdä hänen elämästään tarumaista? Vai kuuluuko sydän ensirakkaudelle, Aspenille?

  

America tarvitsee päätöksentekoon epätoivoisesti lisää aikaa. Muut Eliittiin kuuluvat tytöt kuitenkin tietävät täsmälleen, mitä haluavat – ja American mahdollisuudet päättää tulevaisuudestaan ovat lipeämässä hänen ulottumattomiinsa.

  

Huippusuositun Kiera Cassin ihastuttava ja romanttinen fantasia/dystopiasarja on myyty jo lähes 40 maahan, ja sarjan ensimmäinen osa vastaanotettiin innokkaasti vastaan myös Suomessa. Warner Brothers on ostanut sarjan elokuva-oikeudet, ja näyttelijävalinnat ovat käynnissä!

   

Suomentanut: Laura Haavisto, 317 sivua, Pen & Paper 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Selection (2012)

    

Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Dysphoria, Unelmien aika, Notko, se lukeva peikko, Todella vaiheessa

       

Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Ally Condie: Tarkoitettu-trilogia

  

Sarjassa ilmestynyt:

1. Valinta (2016)
2. Eliitti (2016)
3. Ainoa (tulossa tammikuussa 2017)
4. The Heir (2015)
5. The Crown (2016)

Kiera Cass: Valinta

"En ole koskaan tarvinnut paljon ollakseni onnellinen."

 

Arvostelukappale
Lukuaasteissa: Helmet 30. Viihteellinen kirja

  

Kiera Cassin nuorten dystopiasarjan aloittava Valinta kiinnitti huomioni jo englanninkielisellä versiollaan Goodreadsissa. Kun Pen & Paper kustansi sen suomenkielisen käännöksen alkuvuodesta pyysin siitä heti arvostelukappaletta. Teoksen lukeminen kuitenkin jäi erinäisten sattumusten takia vasta joulukuuhun. Olin tässä ajassa ehtinyt kuulemaan muutamia kokemuksia teoksesta. Osa lukijoista on ihastunut teokseen ja sen esittämään maailmaan, osa pitää sitä liian viihteellisenä hattarana. Olinkin hieman epäileväinen lopulta tartuttuani teokseen. Onneksi Cassin luoma maailma ei ollut ollenkaan sellainen kuin kuvittelin: tarinassa on synkkiäkin sävyjä ja maailma on paljon dystooppisempi ja sisältää enemmän yhteiskuntakritiikkiä kuin kommenttien perusteella odotin. 

  

Kun äitini odotti minua, minä potkin paljon. Hän sanoi, että tulossa on taistelija, joten hän nimesi minut sitkeästi yhtenäisyytensä puolesta taistelleen maan mukaan. (s. 253)

    

Teoksen päähenkilö on America Singer, viisilapsisen perheen keskimmäinen, vanhin kotona asuva tytär. American vanhemmat sisarukset Kenna ja Kota ovat muuttaneet pois kotoa ja hän on jäljelle jääneistä lapsista ainoa, joka tienaa vanhempien lisäksi rahaa ruokaan. Hänen nuoremmat sisaruksensa May ja Gerad ovat edelleen kotikoulussa ja etsivät vielä omaa, lain määräämää kastin mukaista ammattiaan.
 
America kokee maansa monet säännöt ja luokkaerot tukahduttavina, "aivan kuin näkumättömät kahleet olisivat sitoneet minut. Lakeja rakkauden kohteista, lomakkeita neitsyydestä - raivostuttavaa." (s. 67) Seksi kuuluu vasta avioliittoon, jotta taudit eivät leviäisi ja luokat pysyisivät erillään. Jos jää kiinni luvattomasta suhteesta, joutuu lievimmillään vankilaan, vakavimmillaan kastittomaksi. Ehkäisy on kallista ja vain ylimmillä kasteilla on siihen varaa. Hieman ristiriitaisesti lapsia kuitenkin hankitaan alemmissa kasteissa paljon, jotta työtaakka monien suiden ruokkimiseen jakaantuisi useammalle perheenjäsenelle.

  

Mutta sinun pitää tietää, että joskus rakkaus kuihtuu avioliiton paineiden alla. Se jota rakastat nyt, voi muuttua vihasi kohteeksi -- Rakkaus ei aina selviä sellaisissa olosuhteissa. -- Ansaitset rakkauden. Toivon, että voit mennä naimisiin rakkaudesta numeron sijaan. (s. 37)

  

Eletään neljännen maailmansodan jälkeisessä maailmassa. Kiina hyökkäsi muutama vuosikymmen aikaisemmin Yhdysvaltoihin, joka oli pahasti velkaantunut. Maasta tuli Kiinan amerikkalaisvaltio, KAV. Monet Euroopan maat liittoutuivat ja tulivat Yhdysvaltojen avuksi. Järjestäytyminen kesti kuitenkin vuosia ja samaan aikaan Venäjäkin hyökkäsi Amerikkaan. Kostoksi valtausyrityksestä Kiina aloitti sodan Venäjääkin vastaan. Lopulta Yhdysvallat voitti sodan ja nimesi valtion vallankumouksellisen sankarin Gregory Illéan mukaan. Illéa on hylännnyt demokratian ja muuttanut maan johdon monarkiaksi.

   

Historia oli niitä aihepiirejä, joissa ihmisten tiedot tuntuivat vaihtelevan sekä faktojen että yleisen tietämyksen tasolla. (s. 216) 

Mietin, miksi me kaikki tiesimme eri asioita tai jouduimme arvailemaan mikä oli totta. Miksi meille ei annettu historiankirjoja? (s. 219)

  

Nuori valtio on edelleen epävakaa, eivätkä kaikki ole tyytyväisiä nykytilanteeseen luokkaeroineen. Kapinalliset aiheuttavat paljon ongelmia mm. hyökkäämällä toistuvasti kuningasperheen palatsiin Angelesissa. Illéan kansa on jaettu kasteihin sen mukaan, kuinka paljon kenenkin perhe pystyi auttamaan maata sodan aikana. Kasteja on kahdeksan ja alimmat kastit muodostavat enemmistön kansalaisista. Ylimmässä kastissa ovat kuninkaalliset ja Kahdeksikot kastittomia. American perhe on Viitosia, taiteilijoita. American isä maalaa ja hän itse esiintyy äitinsä kanssa laulaen ja soittaen eri instrumentteja. 

  

Illéan prinssi Maxon Schreave on pian täysi-ikäinen ja maan tavan mukaan kuninkaallisen perheen pojat etsivät puolisoaan Valinnaksi kutsutun prosessin avulla, tytöt puolestaan naitetaan ulkomaille valtioiden liittolaisuuden vahvistamiseksi. Valintaan saavat osallistua kaikki vapaat 16-20 vuotiaat nuoret naiset, joiden kotiin on lähetetty kutsu. Ehdokkaita valitaan yksi jokaisesta provinssista, mikä tarkoittaa 35 kilpailijaa tulevan kuningattaren tittelistä. Neidot lähetetään palatsiin ja he saavat ladyn arvonimen. Kastiltaan Nelosesta alaspäin tulevat saavat Kolmosen statuksen ja heidän perheensä saavat rahallisen korvauksen jokaisesta viikosta, minkä he viettävät kisassa. 

  

Valinta televisioidaan puolipakolliseen tv-ohjelmaan Illéan viikkoraportti, muistuttaen hieman tosi-tv-sarjoja kuten Unelmien poikamies ja Miljonääri-Jussi. Maassa ei julkaista sanomalehtiä, joten ohjelma on käytännössä ainoa keino saada tietää maan asioista. Kastittomatkin näkevät ohjelman kirkkojen ja kauppojen näytöiltä. America ei haluaisi osallistua kisaan, mutta hänen äitinsä painostaa hakemaan jo pelkän rahallisen korvauksenkin vuoksi mitä valituksi tuleminen antaisi. Pian America huomaa yllätyksekseen päätyvänsä edustamaan provinssiaan tuhansien hakijoiden joukosta. 

  

Miten hitossa olin päätynyt tähän tilanteeseen? Vielä kuukausi sitten olin ollut varma kaikesta elämässäni, ja nyt kaikki tuttu ja turvalinen oli kadonnut. (s. 85)

  

Kisasta putoaa tyttöjä yksittäin tai useamman hengen ryhmissä, mutta heidän kohtalonsa ei ole juurikaan huonompi kuin Maxonin sydäntä edelleen tavoittelevilla. Julkisuus tekee Valintaan osallistuneista haluttuja kumppaneita ja moni kihlautuukin pian arvostettujen miesten kanssa. "En ollut tajunnutkaan, että tulevan kuninkaan hylkäämät tytöt olivat hyödykkeitä." (s. 230) Lopussa tyttöjä on jäljellä enää kuuden hengen eliittijoukko, joiden kanssa sarjan seuraava osa, punakantinen Eliitti jatkaa. 

  

"Ehkä kuningatar Amberly on oikeassa", minä sanoin. "Pitää olla oma itsensä. Mieluummin haluaisin, että Maxon lähettäisi minut kotiin, koska olen oma itseni, kuin että hän pitäisi minut täällä koska yrittäisin olla joku muu." (s. 267)

  

Nopeasti ahmimani Valinta on erittäin kiehtova tapaus dystopiakentällä. Siinä on samankaltaisia aineksia kuin Nälkäpelissä, Outolinnussa tai Deliriumissa, mutta sen maailma on omanlaisensa. En ollut varautunut näin syvälliseen sekä runsaasti historiaa ja yhteiskuntaa käsittelevään teokseen. Tiedostan, että sellainen ei varmaankaan kaikkien lukijoiden mieleen ole, mutta itse nautin suuresti tästä taustoituksesta, joka auttoi luomaan eheämmän kuvan maailmasta. Kuviteltu maailma on lisäksi paljon uskottavampi nyt, kun Donald Trump valittiin presidentiksi - pelkästään jo siinä on riittävän hyvä syy hylätä presidentin titteli ja ottaa käyttöön kuninkaaksi nimittäminen. 

  

America on myös mielenkiintoinen hahmo, josta pidin paljon, vaikka moni kuvaileekin häntä ärsyttäväksi tai liian täydelliseksi ja ihmettelee erikoista nimivalintaa. Hän on kriittisesti ajatteleva, suorapuheinen, kamarineitonsa huomioonottava ja luonnollinen, eikä hän anna glamourin nousta päähänsä. Hän ystävystyy yhden kilpasiskonsa kanssa ja heidän suhteensa kehittymistä on mukavaa seurata. Toki hahmolla on omat kompastuskivensä, kuten genren kliseeksi muodostunut kolmiodraama. Pieni ennalta-arvattavuuskaan ei haittaa lukukokemusta, sillä tie lopputulokseen sisältää mielenkiintoisia juonikuvioita.

  

Aloitin Eliitin heti Valinnan perään, mutta omistamassani kappaleessa oli kustantamon sivuillakin tiedotettu virhe sivujen latomisessa, sillä sivut 80-100 olivat korvaantuneet painossa toistaen edelliset 20 sivua. Onneksi kirjastosta varaamassani kappaleessa ei ollut samaa vikaa, ja sain sen päivää ennen jouluaattoa täydelliseksi lomalukemiseksi. Pystyin siis jatkamaan koukuttavan sarjan lukemista ja bloggaus toisesta osasta ilmestyy tammikuun alussa, kun palaan lyhyeltä matkaltani perheeni luota Kuopiosta. 

   

Aion ehdottomasti lukea lisää sarjaa, ja sen kolmas suomennettu osa Ainoa ilmestyykin jo tammikuun loppupuolella. Jossain sarjan myöhemmässä osassa on kuulemma mukana suomalaisia hahmoja, kuinka jännittävää! Valinnasta on tekeillä myös elokuva ja seuraan kiinnostuneena kuinka roolitukset tullaan tekemään. Minun mielikuvani Americasta on jokseenkin tällainen. Suosittelen tutustumaan sarjaan ennakkoluulottomasti, sillä hömpän alta löytyy kiehtovia havaintoja ja ajatuksia herättäviä kysymyksiä feministilukijalle (esim. miksi kasti määrittyy miehen mukaan sellaisessakin tapauksessa, jossa naisen asema olisi korkeampi).

 

Arvosana:

    
Takakannesta:

Kolmellekymmenelleviidelle tytölle Valinta on elämän mullistava mahdollisuus. Se on tilaisuus paeta jo syntymässä valmiiksi määriteltyä elämää. Tilaisuus tempautua kimaltavien iltapukujen ja mittaamattoman arvokkaiden korujen maailmaan. Tilaisuus elää palatsissa ja kilpailla komean prinssi Maxonin sydämestä.

  

America Singerille Valintaan joutuminen on kuitenkin painajainen. Sen myötä hän joutuu hylkäämään salaisen rakkaussuhteensa kastiltaan häntä alempiarvoiseen Aspeniin. Se tarkoittaa myös kotoa lähtemistä ja osallistumista ankaraan kilpailuun kruunusta, jota hän ei halua. Lisäksi se merkitsee elämää palatsissa, jossa jatkuvana uhkana ovat kapinallisten väkivaltaiset hyökkäykset.

  

Sitten America tapaa prinssi Maxonin. Vähitellen hän alkaa kyseenalaistaa itselleen tekemiään suunnitelmia – ja ymmärtää, että hänen haaveidensa elämä ei ehkä vedä vertoja yllättävälle tulevaisuudelle.

   

Suomentanut: Laura Haavisto, 340 sivua, Pen & Paper 2016

    

Alkuperäinen nimi: The Selection (2012)

    

Pukudraama-dystopiaan on tutustuttu myös täällä: Kirjaneidon tornihuone, Dysphoria, Unelmien aika, Todella vaiheessa, Kirjaston kummitus, Hemulin kirjahylly, Sivujen välissä

     

Samankaltaisia teoksia: Suzanne Collins: Nälkäpeli-trilogia, Veronica Roth: Outolintu-trilogia, Ally Condie: Tarkoitettu- trilogia